Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

Tähtiklaani ja Pimeyden metsän kissat ovat sotineet keskenään, omiensa, sekä klaanikissojen maailman välillä. Osa kuolleista on sen seurauksena palannut takaisin elävien kirjoihin, vaikka muut tai edes he itse eivät tiedä sitä.

Klaanikissojen keskuudessa klaanien välille on alettu puimaan erilaisia ongelmia. Metsä on ollut liian moneen kertaan sodassa, kun kissat ovat olleet valmiita vuodattamaan verta toistensa takia, mutta miten nyt käy? Vaipuuko metsä rauhaan vai puhkeaako useiden klaanien välille jälleen sota erimielisyyksistä? Missä Tähtiklaani on, kun sitä tarvittaisi?


Ohjeet roolipelaamiseen

Roolipelimme on chat-roolipelin kaltainen, eli emme kirjoita tarinoita, jotka arvioitaisiin.
Roolipelaaminen edellyttääkin sitä, että roolimme keskenämme, mutta emme kirjoita, mitä toinen sanoo tai ajattelee, puhumattakaan siitä, mitä hän tekee. Jos tällainen tilanne on välttämätön, muista heittää (?) sulut ja kysymysmerkki, jonka sinun kanssasi roolaava henkilö huomaa ja saa valita, kävikö niin vai ei.

♦ Kun kirjoitatte, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hahmo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne.♦

♦ Älä autohittaa muiden hahmoja, ilman heidän lupaansa. Autohittaamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa kissat keskustelevat keskenään, jolloin et voi kirjoittaa mitään siitä, mitä toisen hahmo sanoo. Kerro vain omista kissoistasi ja heidän puheensa ♦

♦ Muistathan rooliessasi mainita kissasi klaanin ja nimen, esim. Pikkuhäntä - Myrskyklaani ♦

 




♦ Kun kirjoitatte, tehkää se näin:
puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen.
Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä!
Huomaathan siis:
Sydän > Sydämen. (Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä) ♦

Ruumis - sanaa käytetään vain kuvaillessa kuolleista, älä siis puhu elävästä kissasta sanalla 'hänen ruumiinsa oli harmaa'.

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta jos tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti. ♦


 

Voit lukea tarinoita: täältä.

Mestarit ja oppilaat:

Tarutassu / Kastehelmi

Kipinäntassu / Varissilmä

Huurretassu / Käärmesielu

Puolinaama / Kuura

Risatassu / Kobrankatse

Hallatassu / Varjokuiske

Haamutassu / Karkauspolku

Ikitassu / Kostosydän

Jäätassu / Haukkakatse

Risami / Hopeayö

Pronssitassu / Auringonviilto

Huomentassu / Okapolku

Hiekkatassu / Oravanmarja

Perhossinetti / Jäätähti

Kultapiiskutassu / Sudenlaulu

Minttutassu / Sinihalla

Kultatassu / Tiikerinsurma

 

Vieraskirja  1  2  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus kolme?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: Masi

19.08.2018 03:49
Viimeiset sattumanvaraiset roolaukset:
//HEli //
Jäätähti - Myrkkyklaani
Jäätähden päästessä klaaninsa kanssa takaisin leiriin, hän kääntyi heti Sädekatseen puoleen. Jäätähti työntyi tämän seurassa sivummalle keskustelemaan asiaansa, joka häntä mietitytti.
''Haluaisin vain kysyä, miten olette Kärsimyksenveren kanssa edenneet harjoituksissa? Luuletko, että hänestä voisi pian tehdä soturin? Hän on pian ollut kauemmin soturi, jolla on oppilaan asema klaanissa'', Jäätähti murahteli hieman ehkä kriitikon omaisesti, tilannetta katsoen. ''Ajattelin, että voisin nimetä hänet hänen toiveidensa mukaisesti uudella nimellä klaanimme jäsenyyden kunniaksi. Mikäli mestarin arviointi on suositteleva'', Jäätähti kohautti lapojaan.
Samassa kokoontumispartiossa mukana olleet Myrskyhalla ja Haukkavarjo vaikuttivat supattelevan jotakin kovasti keskenään, mutta Haukkavarjon haukotellessa leveästi, kaksikko suunnisti suoraan nukkumaan. Jäätähti siristi mietteliäänä silmiään, mutta päätti antaa huomionsa nyt kuitenkin Sädekatseelle.

//Heli//

Lumisydän & Mustahäntä - Ruskaklaani

Mustahäntä pinkaisi jälleen juoksuun, kun huomasi Orvokkituikkeen jääneen mäyrän hampaisiin. Mustahäntä työntyi puun alta esiin, alkaen viistää kynsillään vihaisesti sähisten mäyrän kasvoja, saaden mäyrän rääkäisemään kivusta, samalla kun itse nappasi Orvokkituiketta niskasta ja kiskaisi tämän puun alle turvaan. Mustahäntä nuuhki hetken Orvokkituiketta, jonka turkki oli verinen ja painaen tämän niskassa olevaa haavaa käpälillään, jos saisi tyrehdyksen loppumaan.
''Orvokkituike? Kuuletko minua?'', kolli kuiskasi, päästäen huokauksen kurkustaan, kun ymmärsi naaraan olevan tajuton.
''Minä menen katsomaan Leijonantähteä'', Lumisydän naukaisi, työntyen ulos heidän piilostaan, mäyrien pinkoessa ulos leiristä vihainen Leijonantähti perässään. Lumisydän katseli, kuinka kissat lähtivät seuraamaan päällikköä, että he voisivat yhdessä häätää mäyrät ulos leiristä. Naaras päätti lähteä myös mukaan, yrittäen kiriä nopein loikin Leijonantähteä, vaikka kolli oli häntä suurempi, hän pysyi jotenkin tämän ryhmän perässä.
Lopulta mäyrät syöksyivät rajan ylitse, mutta tilanne näytti uhkaavasti siltä, että Leijonantähti aikoi juosta noiden perässä vieläkin täyden raivon vallassa.
''Leijonantähti, pysähdy! Ne eivät ole enää Ruskaklaanin reviirillä!'', Lumisydän huudahti ja heittäytyi Leijonantähden kylkeen omalla kyljellään. Leijonantähdelle se ei tietenkään ollut mitään, pieni tönäisy vain, jolla Lumisydän sai päällikkönsä ja salatun kumppaninsa huomion. Kissat takana pysähtyivät myös ja katselivat hiljaisina Leijonantähteä ja Lumisydäntä
''Palatkaa leiriin, auttakaa haavoittuneita, merkatkaa reviirimme vahvasti ja aletaan kunnostaa leiriä. Me selvisimme tästä, me saamme vielä kaiken takaisin'', Lumisydän naukui Ruskaklaanin kissoille, kääntyen sitten katsomaan vain nenänmitan päässä olevaa Leijonantähteä. ''Rauhoituhan, olet jo sankari meille kaikille'', Lumisydän kuiskasi hiljaisena.

//Heli//
Kirouksenveri - Synkkäklaani
Hehkutontassu oli saapunut paikalle Myrkkysydämen kanssa ja Kirouksenveri oli siitä kiitollinen, muuten hän olisi voinut menettää henkensä Kuolonmarjalle. Hehkutontassun muistuttaessa siitä Kirouksenveri painoi hieman häpeissään päänsä alas, mutta nousi hiljaa vaikeroiden ylös, lähteäkseen kohti parantajanpesää Hehkutontassun avulla kulkemaan.
''Se on hyvä kuulla, että viholliseni veli on sinulle hyvä mestari'', Kirouksenveri sanoi hieman ironisesti, mutta hyvillään silti hymyillen. ''Saatoin arvioida Kuolonmarjan väärin vastustajana. Olisihan minun pitänyt osata yhdistää hänen taitojensa olevan vähintäänkin Myrkkysydämen tai isäni tasolla'', Kirouksenveri mumisi itsekseen, ennen kuin antoi itsensä kaatua parantajanpesän pehmeään sammalpetiin.
''Kiitos Hehkutontassu, pidä huolta itsestäsi ja ystävästäsi, taidan levätä hieman'', Kirouksenveri naukui, nuolaisten tyttärensä nenänpäätä ja laskien päänsä hiljaksiin pedille, antaen itsensä vaipua rasituksen aloittamaan uneen.

//Wilma & Heli //
Okapolku - Yöklaani
Salviantaika päättäessä kannustuspuheensa, Okapolku kuuli, kuinka kissat alkoivat kokoontua aukiolla. Synkkätähti oli partion kanssa palannut! Okapolku päätti kuitenkin ottaa kerrankin ohjat käpäliinsä ja noudattaa parantajaoppilaan vinkkiä.
''Söisin mielellänne kanssasi, Salviantaika, mutta voiko se odottaa hieman aikaa? Ajattelin käydä tapaamassa Kotkaperhosta ja kuuntelemassa kuulumiset kokoontumisesta, ajattelin kuitenkin, että voisin tulla tähän vielä illastamaan kanssasi, ennen kuin esitän hyvin sairasta ja alan nukkua tässä vuoteellani'', Okapolku hymyili herrasmiesmäisesti ja nousi ylös vuoteeltaan, työntäen uteliaan päänsä ulos pesästä. Kuullessaan oman nimensä, hän vilkaisi lapansa ylitse Salviantaikaa hämmentyneenä ja rennosti kävellen lähti askeltamaan kohti aukiota, ettei reväyttäisi haavaa niskasta uudelleen auki.
Päästessään kuulemaan Synkkätähden sanat kollin kasvoille kohosi lämmin hymy, kun hän kuuli saavansa Huomentassun oppilaakseen. Okapolku kosketti tämän kanssa neniä ylpeänä itsestään ja vilkaistessaan yllättyneenä Oravanmarjaan, joka sai myös oppilaan. Unohtamatta Auringonviiltoa, joka myös tervehti ensimmäistä omaa oppilastaan.
''Huomentassu, lepää huominen aamu, syö hyvin, tulen hakemaan sinut oppilaidenpesältä vasta vähän ennen hämärää. En halua tuottaa pettymystä, mutta koirien hyökätessä loukkaannuin lievästi, ja parantaja ei varmasti päästä minua sitä ennen pesästä, joten suosittelen sinuakin lepäämään, sillä lepäämistä tulet vielä kaipaamaan'', Okapolku naukaisi ja hymyili kannustavasti Huomentassulle. Kääntyessään palatakseen pesälle, hän huomasi kohtaavansa katseensa Kotkaperhosen kanssa, jonka ympärillä Aamunkajo kiehnäsi onnittelemasta asemasta.
Okapolku päätti askeltaa naaraan luokse, hymyillen tälle kohteliaasti.
''Onnea soturinimestäsi, Kotkaperhonen. Oliko kokoontuminen näkemisen arvoinen vai vietitkö kenties aikasi siskosi kanssa?'', Okapolku hymyili, saaden Oravanmarjan änkemään nenänsä kaksikon väliin.
''Onko siinä sitten jotakin vialla? Meillä oli oikein mukavaa kokoontumisessa! Mutta onnea nimestäsi Kotkaperhonen, mutta minä sainkin oman oppilaan!'', Oravanmarja kehräsi ja hykersi onnellisena, saaden Aamunkajon taakseen kiskaisemaan pörröhäntäistä tytärtään pois Okapolun ja Kotkaperhosen luota.
''Tuleppas nyt katsomaan niitä pikkusisaruksiasi, olen hyvin ylpeä teistä kaikista, noniin Kurrenkäpy, tulehan jo'', Aamunkajo naukaisi Oravanmarjan huokaistessa ihastuneena. Okapolku hymyili Aamunkajolle ja Oravanmarjalle, jonka jälkeen laski katseensa takaisin Kotkaperhoseen.



// Wilma //
Hiekkapyörre - Myrskyklaani
Kolli kuunteli Kastehelmen puhetta vanhemmistaan ja Hiekkapyörteen olo alkoi muuttua kurjaksi. Hän olisi halunnut jollakin keinolla näyttää Kastehelmelle, ettei tämän tarvitsisi olla surullinen vanhempiensa kanssa menetetyistä hetkistä, olemattomista hetkistä. Mutta Hiekkapyörre ei tiennyt oikeastaan miten. Hän osasi kuvitella, miltä naarasta saattoi tuntua kasvaa vain veljen kanssa ja kuinka Vihertähdelläkin oli nyt paljon kaikkea ympärillään.
Kolli meinasi avata suunsa kysyäkseen, haluaisiko naaras hänen auttavan häntä jotenkin tai kysyä, haluaisiko tämä yrittää tavata vanhempansa, mutta naaras olikin kääntänyt keskustelun ja kysyi pennuista. Hiekkapyörre katseli hämmentyneenä Kastehelmeä hetken, mutta lempeä hymy kuitenkin palasi hänen kasvoilleen.
''Haluan'', kolli naurahti hyväntuulisena, sillä se häneltä oli puuttunut jo kauan. Perhe, jota suojella, perhe, jota rakastaa. ''Olen kauan halunnut vain kumppanin vierelleni, jolle voin antaa pohjattoman rakkauteni, mutta samalla löytää uskollisen ja lempeän naaraan vierelleni myöhemmin ajateltavia pentuja varten. Ja ei, en ole sitä ennen ajatellut niin paljoa, mutta katsoessani omaa perhettäni, olen ymmärtänyt mitä haluan tehdä toisin ja mikä on minulle tärkeää'', Hiekkapyörre hymyili.

//Wilma//
Veriminkki - Varjoklaani
Kolli kuunteli hymyillen Hopeayön juttutuokiota, katsellen siinä sivussa, kuinka Ruoskatähti palasi ja alkoi pitää kuulutustaan. Veriminkki nyökkäsi Hopeayölle, mutta nousi kuitenkin seisomaan heilauttaen häntäänsä.
''Synnyin Varjoklaanissa, mutta siitä on kauan aikaa, kun olen täällä viimeksi ollut. Ehkä voisimme samalla kun keskustelemme kierrellä vähän reviirillä, jos raaskisit lähteä oppaakseni'', kolli hymyili, katsellen Hopeayötä, jonka silmissä tuikki jokin, mikä kiinnosti Veriminkkiä. ''Ja toisaalta, jos Ruoskatähdellä on jotakin negatiivista sanottavaa partiollenne työstänne tai minulle olemassaolostani, ehkä on mukavampaa viettää aikaansa ulkopuolella leiristä, noin viehättävän neidin kanssa'', punertavan silmäparin omaava kolli naukaisi.
''Mutta sanoit saavasi haavoja kamppailussa? Keneltähän kaunotar ne mahtoi saada? Voinen poiketa reitiltämme ja käydä höyhentämässä turkkisi tahrijan'', kollin huumorintaju ei ehkä ollut parhaimmasta päästä, mutta ainakin hän yritti luoda ystävällisen suhteen hänen ja Hopeayön välille.

Nimi: Masi

19.08.2018 01:55
//Heli//

Kuolonlaulu - Myrskyklaani
''Tulikolibri, minä en halua tai aio mennä Salamaklaaniin. Pääsin siitä kerran eroon, enkä halua palata sinne enää ikinä. Vaikka perheeni on siellä, siellä on myös paljon, johon en halua sekaantua uudelleen ja toivon myös, ettemme mekään joudu niihin sekaantumaan. Ei klaanin perinteisiin, tapoihin tai ajatusmaailmaan, en halua olla enää osana sitä, kun olen siitä päässyt kerran pois'', Kuolonlaulu huokaisi ja huomasi kauempana kulkevan Vihertähden.
''Minun on pakko puhua tästä vielä Vihertähdelle, hänen on saatava tietää, mikä meillä voi olla vastassa'', Kuolonlaulu naukaisi, huokaisten raskaasti, kuitenkin nuolaisi vielä kumppaninsa poskea, lähtien sitten kulkeutumaan Vihertähteä kohti, jotta voisi liittyä tämän seuraan.
''Päällikköni, pahoittelen häiriötä, mutta minun olisi pakko saada puhua kanssasi Salamaklaanista'', Kuolonlaulu naukaisi ja katseli empivästi mustaa kollia, jonka vihreät silmät kääntyivät Kuolonlaulua kohti. ''Minä kasvoin Salamaklaanissa, mutta kauan sitten, Salamaklaanilla meni huonosti, jonka takia yhdistyimme hetkeksi Myrskyklaanin kanssa. Näin silloin tilaisuuteni tulleen ja pääseväni eroon Salamaklaanista, jäämällä Myrskyklaaniin. Mutkien kautta Salamaklaani on nyt palannut ja ongelmani onkin se, että siellä on paljon sukulaisiani, ja koska olen kuulunut heihin, he voivat hyökätä kimppuumme, jos en perheeni kanssa aio liittyä heihin. Se kuuluu heidän ajatusmaailmaan, joka on yksi syy muiden kymmenien joukossa, miksi en halua olla heidän luonaan enää'', Kuolonlaulu päätti avautua nopeasti asiasta, syöksymällä suoraan asian ytimeen.
''Toivon, että he eivät koske Myrskyklaaniin tai aiheuta meille ongelmia minun tai perheeni takia, mutta haluan sinun ymmärtävän, että en halua palata Salamaklaaniin, ellet sinä näe sitä ainoaksi vaihtoehdoksi'', Kuolonlaulu vilkaisi Vihertähteä hermostuneena.


//Heli & Wilma//
Tuskatähti - Jokiklaani

Loimusydän oli tullut juuri kertomaan päällikölleen, että ei ollut löytänyt Kivihäntää mistään, paitsi tämän hajun ja jäljet. Tuskatähteä se alkoi epäilyttämään, ei ollut ensimmäinen kerta, kun Kivihäntä lähti omille teilleen ja aiheutti Jokiklaanille lisää ongelmia. Kilpikonnakuvioinen kissa heilautti häntäänsä mietteliäänä.
''Loimusydän, minusta voisi olla parasta, että otat mukaasi Viimahännän ja lähdette yhdessä varmistamaan, että Kivihäntä on palannut Jokiklaaniin. Me tapaamme kuitenkin sitten siellä, jos hän on päätynyt sinne asti. En halua olla tyly Kivihännälle, mutta hän on ennenkin tehnyt yllättäisiä katoamisia, jonka seurauksena on tuonut kasan ongelmia mukanaan'', Tuskatähti naukaisi ja katseli Loimusydäntä. ''Kivihäntä ei kuitenkaan kuuntele ketään muuta kuin Viimahäntään, jonka takia minusta voisi olla parasta, että lähdet tarkistamaan tilanteen hänen kanssaan'', Tuskatähti naukaisi ja hymyili pienesti Loimusydämelle kannustukseksi.
''Minä suoritan kolmen oppilaan seremoniat, Tulenhengen pentujen seremoniat, ja menen pesääni muovaamaan sotasuunnitelmaa Varjoklaania vastaan. Kun löydät Kivihännän, tule vierailemaan pesääni, otan Nokkoslehden ja Tulikuun mukaamme suunnitteluun'', Tuskatähti naukaisi ja päästi kuuluvan käskyn lähteä kohti Jokiklaania.
--
''Tästä päivästä lähtien heidät tullaan tuntemaan Eedensieluna, Täplätuulena ja Hohdonroihuna!'', Tuskatähti julisti kolme oppilasta sotureiksi, katsellen mielissään kolmea nuorta, jotka olisivat uusi Jokiklaanin tulevaisuus. Tuskatähti päätti kokoontumisen ja lähti vaeltamaan kohti Nokkoslehteä ja Tulikuuta.
''Haluaisin pyytää teitä kahta liittymään seuraani päällikönpesään, jotta voisimme suunnitella hyökkäämistämme Varjoklaaniin. Loimusydän liittyy myöhemmin seuraamme, mutta voisimme aloittaa jo varhaisen suunnittelun. Haluan kuulla teidän ajatuksenne ja mielipiteenne kaikkeen, ja mahdollisia ideoitanne'', Tuskatähti naukui hymyillen Nokkoslehdelle ja Tulikuulle.


//Heli//
Ruoskatähti - Varjoklaani
Varjoklaanin päästyä leiriin, Ruoskatähti kutsui klaanin koolle enempää odottamatta, loikaten puhujanpaikalle, aloittaaksen kertomuksensa kokoontumisesta. Hän odotti vain hetken, että kissat heräsivät pesistään ja olivat valmiita kuulemaan, mitä kerrottavaa hänellä olisi.
''Kertaan nopeasti, mitä kokoontumisessa tapahtui. Jokiklaanin päällikkö oli lähes seota siitä, mitä tapahtui rajalla Kobrankatseen, Varjokuiskeen ja Karkauspolun kohdalla, Jokiklaanin kissoja kohtaan. Varjokuiske, sinun tempauksesi takia, kun päätit surmata rajalla Surukyyneleen, Tuskatähden tyttären näyttäisi siltä, että olemme saaneet toisen vihollisen. Tuskatähti mesosi kokoontumisessa asiasta aika paljon, jonka takia he odottavat vain oivaa hetkeä hyökätä kimppuumme'', Ruoskatähden häntä heilahteli ärtyneenä puolelta toiselle, samalla kun musta kolli painoi päänsä ja mittaili mietteliäänä tassujaan, koska ei halunnut vastata päällikkönsä katseeseen.
''Samalla lähetin Kuolonmarjan johdolla teidät kostamaan tilanteen Synkkäklaanin kanssa, joten odotamme varmasti vasta iskua myös heiltä tulevina päivinä ennen kokoontumista. Kokoontumisessa kuitenkaan Viekastähti ei maininnut mitään asiasta, joten meidän ei ainakaan tarvitse odottaa Jokiklaanin ja Synkkäklaanin yhteishyökkäystä. Muuna ilmoitettavana asiana onkin, että Salamaklaani on tullut vanhasta metsästä luoksemme järvelle ja he ovat majoittautuneet Lumouksenklaanin rajan taakse, joten heistä ei koidu meille ikävyyksiä. Saamme sentään heidän osaltaan olla rauhassa'', Ruoskatähti huokaisi puhuttuaan.
''Nyt haluaisinkin kuulla miten tehtävänne eteni? Aurinkoviilto ja Kostosydän pentujenne kera, kertoisitteko miten tehtävä sujui?'', Ruoskatähti naukui kuuluvasti, loikaten alas puhujanpaikalta, puskien poikaansa Kostosydäntä ja kääntäen sitten kohteliaan, osittain jopa ystävällisen katseensa tämän kumppaniin.


//Wilma & HEli //
Synkkätähti - Yöklaani
''Minulla ei ole paljon kerrottavaa kokoontumisesta, sillä tärkeimmät asiat taitavat koskea vain Salamaklaanin tuloa metsään. Sekä Jokiklaani heitti ilmoilla haluavansa aloittaa sodan Varjoklaanin kanssa, mikä sai alkunsa rajakahakasta'', Synkkätähti naukui mietteliäänä klaanilleen, kun Yöklaani oli saapunut takaisin. ''Mutta minun on pahoiteltava muutamille oppilaille, että heidän nimitysseremoniansa sotureiksi on näin paljon venynyt. Mestarinne ovat kuitenkin arvioineet teidät ja valitettavasti tiukan ajan takia, tulette samaan aikaan sotureiksi kuin nuoremmat sisaruksenne'', Synkkätähti naukui hymyillen huvittuneena, kun huomasi katsoa Oravantassua, jonka silmät alkoivat loistaa innokkuudesta.
''Auringontassu, Sirpaletassu, Pilvitassu, Kotkatassu, Hohdetassu ja Oravatassu, teistä tulee tänään sotureita. Teidät tunnetaan tästä eteenpäin nimellä Auringonviilto, Sirpalekasvo, Pilviristi, Kotkaperhonen, Hohderoihu ja Oravanmarja! Mutta minulla on myös ilo kertoa, että Enkelilupaus voi tänään siirtyä sotureidenpesään, sillä hänen ja Raitahännän pennut ovat täyttäneet kuuden kuun iän. Pronssipentu, Huomenpentu ja Hiekkapentu, astuisitteko eteenpäin? Huomentassun mestarina tulee toimimaan Okapolku, taistelit urheasti sodassa ja toivon rohkeutesi, viisautesi ja urheutesi siirtyvän myös tähän oppilaaseen. Hiekkatassun mestariksi päätin valita nuorimman soturimme, Oravanmarjan. Olet alusta alkaen ollut innokas opettamaan nuorempiasi ja uskoisin, että näin varhaisella iällä, tämä tilaisuus parantaa sinun näkemystäsi iän ja taidon eroista. En halua, että opetat kaikkea Hiekkatassulle, vaan haluan myös sinun oppivan'', Synkkätähti naukui hymyillen, kääntyen vielä Pronssitassun puoleen.
''Pronssitassun mestarina toimii Auringonviilto, olet ollut hieno ja rauhallinen esimerkki itseäsi vanhemmille ja nuoremmille, toivon, että osaat siirtää sitä samaa rauhallisuutta ja jalouttasi oppilaallesi'', Synkkätähti naukui, kuunnellen, kuinka klaani alkoi huutaa sotureiden ja oppilaiden nimiä.
''Minulla on myös ilo kertoa, että Aamunkajo ja Kettupisara saivat viime yönä pentuja. Heidän nimensä ovat Sarastuksenpentu, Hiljaisuudenpentu, Saukkopentu ja Kivipentu!'', Synkkätähti jatkoi, kunnes kuuli äimistyneitä naukaisuja karkaavan Oravanmarjan suusta, kun tämä halusi pinkoa onnittelemaan emoaan. ''Nuoret soturit muistavat valvoa aamusarastukseen asti'', päällikkö naukaisi, ennen kuin laskeutui alas muiden joukkoon onnittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia.

Nimi: Masi

18.08.2018 23:15
Tuuliklaania koskevat roolaukset:

Viiltokynsi - Tuuliklaani //Helille//
Mustavalkea naaras asteli muun joukon saattelemana kohti leiriä. Hän oli vain hetki sitten riidellyt Kivihännän kanssa, mutta naaraalle se oli antanut enemmän voimaa. Hän oli osannut päästää irti ja samalla laukoa tämän kasvoja päin tunteensa ja solvauksensa. Naaraalla oli helpottunut ja kevyt olo, mutta keskusteleminen Pakkasnaurun kanssa oli saanut hänet haluamaan lähteä Myrkkyklaaniin. Emonsa luokse ja veljensä luokse, sekä veljensä perheen luokse.
Naaras kääntyi vilkaisemaan Mutakatsetta, jonka oli nähnyt puhumassa Varjosielun kanssa, sekä vilkaisi tämän pyöristynyttä vatsaa. Pakkasnauru oli kertonut hänelle, että Varjosielu olisi pentujen isä ja Mutakatse saattaisi liittyä heidän joukkoihinsa. Viiltokynsi ei kuitenkaan ollut halunnut uskoa tätä ja oli vihoissaan lähtenyt veljensä luota, mutta pyöristynyt vatsa oli selvä merkki siitä, että Pakkasnauru oli jälleen Viiltokynttä edellä asioissa ja tiesi enemmän metsän kaikista kissoista kuin kukaan muu. Viiltokynsi hivuttautui Mutakatseen vierelle ja vilkaisi siskoaan, jonka kanssa oli kasvanut Tuuliklaanissa ja rakastanut kuin oikeaa siskoaan. Oikeastihan he eivät olleet sisaruksia, mutta se oli selvinnyt Viiltokynnelle vasta paljon myöhemmin.
''Kuulin veljeltäni, että olet lähdössä'', naaras kuiskasi hiiren hiljaa, samalla kun Tuuliklaanin leiri alkoi lähestyä heidän silmiensä edessä ja kissojen huudot voimistuivat leiristä. Naaraan silmät levisivät, kun hän näki kettujen hyökkäyksen. ''Jos todella olet, nyt on meidän tilaisuutemme lähteä'', naaras jatkoi nopeasti ja viittasi sanansa kettuihin.
''Jos se on totta, mitä Pakkasnauru sanoi, meitä ei päästetä lähtemään Tuuliklaanista, etkä varmasti voi kasvattaa paholaisen pojan pentuja täällä. Jos todella haluat lähteä, meidän on lähdettävä nyt, kun meitä ei huomata kaiken sekasorron keskellä'', Viiltokynsi naukui tiukasti ja katseli, kuinka kokoontumispartio juoksi leiriin. Hänestä tuntui pahalta kääntää selkänsä Tuuliklaanille, etenkin tällaisessa tilanteessa, mutta muuta vaihtoehtoa hän ei nähnyt. Jos he halusivat päästä lähtemään täältä, heidän olisi tehtävä se nyt.

Mustaruusu - Tuuliklaani //Helille//
Juuri saatua nimensä, naaras oli onnistunut livahtamaan valvojaisista, ilman, että häntä oli huomattu. Hän ei ymmärtänyt miksi, mutta hän oli sopinut Jokiklaanin Eedensielun kanssa, että auttaisi tätä pääsemään Tuuliklaaniin jollakin keinolla. Hän oli sattunut näkemään näiden tilanteen Tulenhengen ja Tiikerinkuiskauksen välillä, joka oli paljastanut naaraalle, että Tiikerinkuiskaus olisi Eedensielun isä. Tunnelman kiristyttyä Eedensielu ei kuitenkaan ollut saanut mahdollisuutta sanoa haluaan päästä Tuuliklaaniin isänsä tavoin, joten Mustaruusu oli päättänyt suostua tapaamaan Eedensielun, viedäkseen tämän klaaniin Valkeatähden puheille. Koska ketut olivat nielleet leirin ja kaksi muuta kissaa olivat saaneet nimitysmenojen yhteydessä Valkeatähden huomion, Mustaruusulle oli tullut tilaisuus pinkoa toteuttamaan sopimuksensa Jokiklaanin kissan kanssa.
Naaras istuutui hiljaisena kaksijalkojen vanhan maatilan aidan alapuolelle ja alkoi sukia odottavaisena turkkiaan. Ehkä Eedensielu tosiaan ilmestyisi, jos hän niin kovasti haluaisi liittyä Tuuliklaaniin. Mustaruusu ei olisi muuten ollut innokas auttamaan, mutta hän sattui olemaan serkku Eedensielulle. Ja hän tiesi saavansa tämän avulla keinon päästä eroon Tuuliklaanista ja aloittaa elämänsä muualla, sillä hän ei ollut ikuisuuksiin ajatellut kuuluvansa Tuuliklaaniin. Hän halusi olla vapaana ja ulkona klaani elämästä ja nyt tämä voisi olla hänelle hyvä tilanne siihen. Jos Valkeatähti katsoisi hänet petturina, hänen olisi helpompaa lähteä klaanista, koska olisi liittoutunut Eedensielun, Jokiklaanin kissan kanssa. Mutta nyt kysymys kuuluikin, missä Eedensielu oli?


Kuura - Luopio
//Chabi (Veritähden tekeminen),
Wilma (Kohdat Myrskynraivon ja Okatuulen kanssa)
& Heli (Puolinaaman tilanne),
mutta vähän myös kaikille, joilla on Tuulessa kissoja//

Enempää odottamatta punainen kolli antoi verenhimonsa lamauttaa hänen ajatusmaailmansa ja hän lähti astelemaan Tuuliklaanin leiriin, antaen katseensa kiertää kahdessa ketussa. Kissojen avunhuutoja kuului joka puolelta ja ensimmäisenä hänen katseeseensa osui tutunnäköinen mustan turkin omaava naaras kissa, joka roikkui toisen kollin kanssa ketun selässä. Kaksikko yritti estää kettua menemästä parantajanpesään, jonka edessä makasi kolme kissaa, yksi oppilas, jonka ylle oli kuollut soturi, joka oli selvästi yrittänyt suojella oppilasta. Kauempana makasi tummempi kolli, jonka katse oli lasittunut ja lähes tämän koko kaula ja niska uivat veressä. Mustassa naaraassa ja lasittuneissa silmissä, kollissa oli jotakin tuttua Gaaralle, mutta hän ei osannut muistinsa takia sanoa, että mitä. Kuitenkin kaksikon urheus alkoi näyttää koituvan näiden kohtaloksi, kun kettu keskitti huomionsa näihin. Gaara jännitti lihaksensa voitonriemuisena ja lähti pinkomaan suuret käpälät maata hakaten kohti kettua. Suuri, lähes leijonan kokoinen kissa lennähti ilman halki, heittäytyen ketun niskaan. Valtavalla voimalla hän laski painonsa ketun oikealle puolelle, kaataen ketun kyljelleen ja kahden soturin lentäessä vahvoin puruvoimiensa kanssa mukana, päästämättä irti.
Gaara kiepsahti niskasta nopeasti ketun kurkulle, upottaen sapelihampaansa sen kurkkuun, antaen ketun uikuttaa kuolevaisuuttaan hänen voimissaan. Musta naaras ja tämän kanssa oleva kolli painoivat ketun alas, ja pitivät sen paikallaan, kunnes se lopetti liikkumisensa. Gaaran hampaat lopulta lävistivät kaulavaltimon ja veri purskahti hänen kasvoilleen, sekä maahan. Hitaasti punainen kolli päästi irti ja katsahti kaksikkoon, joka tuijotti häntä hiljaisina.
''Olkaa valppaina, koskaan ei saa aliarvioida vihollista, jos se sattuu nousemaan ylös'', Gaara naukaisi, nuolaisten suupieltään. Antaen katseensa etsiä seuraava kohdetta, vaikka jokin mustaturkkisen naaraan silmissä sai Gaaran hämilleen. Se oli jotakin niin tuttua ja samalla niin kaukaista, mutta hän ei halunnut takertua kyselemään naaraasta mitään.
''Tule Okatuuli, se on nyt voitettu. Mennään kantamaan Tulitassu, Aallonusva ja Salaisuudenpolku parantajanpesään turvaan, sekä mahdollisesti voimme hakea muutkin haavoittuneet ja kuolleet sinne'', Myrskynraivo naukui kollille, väläyttäen tälle helpottuneen hymyn. ''Taistelit todella hyvin, olet todella vahva'', hän jatkoi Okatuulelle, kävellen epäilevästi ja varovaisesti vilkaisten Gaaran ohitse, kohti parantajanpesää. Gaara laski katseensa leirin suuaukolle, jossa kettu oli vyörymässä pienempien kissojen kimppuun, kuten yhden maassa makaavan vihaisen kolli oppilaan, jonka kasvot uivat veressä. Kuu oli sivummalla auttamassa haavoittuneita sivuun ja turvaan, ja Gaara vilkaisi Kuuta kohden, että tällä olisi kaikki kunnossa.
Pian leirin suulta kuitenkin kantautui kissaryhmän huudahtelua ja Gaaran tuntui hetkeksi lävistävän valkean kissan katse, jonka silmät hohtivat erivärisinä ja tämän kaulalla oli kaksi syvää arpea. Hän ei tiennyt, mistä tunsi tämän angora kissan, mutta kissa heittäytyi uhkarohkeasti kohti kettua, suoraan edestä. Gaara pinkaisi samassa liikkeelle, kun huomasi todellisen uhan olevan ketun hampaiden sijasta tämän käpälät, kun kettu olikin aikeissa heittäytyä valkean kollin kasvoja kohden.
Punertava kolli heittäytyi valkeaa kollia vasten, josta voimasta valkea kissa singahti tomussa syrjään ja ketun käpälän isku viisti Gaaran lapaa. Kolli päästi vihaisen karjahduksen, iskeytyessään ketun rintakehää vasten, kaataen tuon kumoon selälleen maahan ja kissaryhmässä olleiden kissojen syöksyesssä repimään kettua, kuten Gaara itsekin. Kettu vaikeroi ja vikisi, mutta karkuun päästämisen sijasta vihaiset kissat repivät sen hengiltä. Gaaran upotettua viimeisen kerran kyntensä ketun kasvoihin, kettu makasi jo pelkkänä ruumiina heidän kaikkien edessä. Hiljaisuus tuntui laskeutuvan hengästyneiden kissojen keskuuteen pitkäksi aikaa, ennen kuin aiemmin sivuun työnnetty valkea kissa nousi ylös ja askelsi aukiota kohden katsellen ympärilleen.
--
''Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?'', Valkeatähti naukui, katsellen haavoittuneita kissoja ympärillään, sekä kuolleita hahmoja, sekä kuolleita kettuja.
''Ketut tunkeutuivat leiriin, kun he lähtivät seuraamaan Salaisuudenpolkua, ja kiitos näiden kahden erakon, me selvisimme siitä'', Tulenvirta jupisi askeltaen ympäriinsä heilautellen häntäänsä vihaisesti. Askeltaen tyttärensä ja Salaisuudenpolun luokse.
''Me menetimme tässä kamppailussa aivan liikaa'', Valkeatähti huokaisi ja katseli Hämäräsiipeä, joka suki veristä kylkeään pentutarhalla. Tämä odotti jo Nokitassun pentuja ja Valkeatähden oli myönnettävä mielessään, että Nokitassu olisi varmasti koko metsän nuorin isähahmo. ''Siilenpiikki, Matkijanärhi, Kastanjaturkki, Vuokkorukous, viekää te nämä kettujen ruumiit metsään ja jättäkää kauas mätänemään meidän leiristämme. Emme halua hajua niistä tänne'', kolli naukui katsoen nelikkoa, jonka jälkeen vilkaisi parantajiin.
''Lumisudella ja Kukkaiselolle riittää tekemistä, joten jos on loukkaantuneita, siirtykää odottamaan vuoroanne pentutarhan suuaukolle. Kuolleet tuokaa aukiolle, niin pidämme heille jäähyväiset ja hautaamme heidät aamulla. Etenkin varmasti Myrskynraivo perheensä kanssa ja Matkijanärhi haluavat haudata rakkaimpansa'', Valkeatähti painoi surullisena korviaan alas. Aallonusvan ja Salaisuudenpolun kuolema vaikutti myös Valkeatähden perheeseen. Valkeatähti erotti pian tutun hahmon makaamasta itkuisen Hämäräsiiven vierestä, nähden kuolleena Yönmyrskyn. Kollin, jonka Valkeatähti oli uskonut saaneen Yöntähden hahmon ja mahdollisuuden saada elää uudelleen. Valkeatähti lysähti järkyttyneenä katsomaan Punaruoskan, tyttärensä poikaa, valkean naaraan kiljahtaessa kauempana ja pinkoessa itkemään poikansa äärelle.
--
Valkeatähti kutsui klaanin koolle ja aloitti välittömästi puhumisensa.
''Menetimme ketuille monta kissaa tänä kohtalokkaana yönä. Kuten Salaisuudenpolun, Matkijanärhen tyttären, joka urheasti suojeli Tulenvirran tytärtä Tulitassua, joka sai vakavia vammoja. Menetimme myös Aallonusvan ja Kohtalonkuiskauksen, jotka yrittivät estää kettuja pääsemästä leiriin, ja auttaa heikompiaan pääsemään turvaan. Ruskapilvi ehti suojella tytärtään Kauristanssia ennen kuin itse menehtyi, olen pahoillani molempien vanhempiesi kuolemasta'', Valkeatähti huokaisi hiljaa, Kauristassun istuessa Kohtalonkuiskauksen ja Ruskapilven edessä silmät täynnä kyyneliä.
''Uhrilahja ja Yömyrsky suojelivat urheina kuningatarta, Hämäräsiipeä, joka on viimeisillään pentujensa kanssa. He kuolivat molemmat uuden elämän puolesta. Emmekä saa unohtaa kahta rohkeaa soturia Sielunsyöjää ja Kirouslaulua, jotka taistelivat uhkarohkeina pitäkseen ketut kiireisinä. Toistan itseäni, kun sanon, että menetimme tänä yönä monta, mutta jokainen heistä näkee meidät nyt. Me kostimme heidän kuolemansa ja me hyvästelemme heidät vielä tänä yönä'', kolli naukui ja kääntyi sitten katsomaan leirin reunamilla olevaan kaksikkoon, joista pian alkoi hahmottaa mustavalkean naaraan kuviot tutuksi. Liian tutuksi.
''Minulla on kuitenkin hyviäkin uutisia, sillä haluan nimittää urheat oppilaamme sotureiksi! Jokainen heistä on hengissä, vaikka osa on pahasti loukkaantuneina. Huutakaamme kaikki heidän nimiään, juhlistaaksemme heidän rohkeuttaan ja meidän voitettua kostoamme kettuja kohtaan! Tuhkavarjo, Tulisielu, Mustaruusu, Nokijuova ja Tulenroihu!'', kolli naukui, ja kissat alkoivat mesota mukana.
''Ei ikinä!'', Tulenvirran vihainen huuto kantautui juhlijoiden ja itkuisten kissojen ylitse. ''Hän ei ole enää tyttäreni! Oletko nähnyt minkälainen hirviö hän on nyt!? Oletko nähnyt kauniin ja kuolleen tyttäreni rumia kasvoja!? Et voi nimetä häntä Tulenroihuksi! Hän ei ole ansainnut sitä, koska on ollut puolikuolleena alusta alkaen! Hän ei ole minun tyttäreni!'', Tulenvirta huusi vihaisena, karvat pörhöllään.
Valkeatähti huomasi tuijottavansa epäuskoisena naarasta, jonka turkki oli pörröinen.
''Tulenvirta. Kenenkään ulkonäöllä ei ole arvoa kertoa heidän nimeään, vaan heidän tekojensa'', Valkeatähti naukui ja vilkaisi epäileväisenä kohti sivummalla seisovaa kaksikkoa, joka oli vieläkin leirissä katsomassa seremoniaa.
''Minä vaadin, että häntä kutsutaan Puolinaamaksi! Hän ei ole tehnyt mitään urhollista! Hän on hirviö tästä yöstä, joka söi minun kauniin ja pienen tyttäreni Tulitassun!'', Tulenvirta huusi itkuisena ja Valkeatähti katseli naarasta vakavana.
''Olkoon se sitten hänen nimensä'', Valkeatähti lausui hitaasti, muttei suostunut korjaamaan enää aiempaa lausettaan. Häntä hirvittä nimetä oppilas urhollisuutensa sijaan ulkonäön takia, mutta Tulenvirta oli suunniltaan.
--
Valkeatähti laskeutui pois kokoontumispaikaltaan, lähtien kulkeutumaan kohti kahta vierasta kissaa. Hän katseli punertavanruskean kollin ilkeitä arpia kasvoissa, molempien silmien ylitse kulkevia, poskessa olevia raidallisia arpia, repeytynyttä korvaa ja häijyn kuolonomaisia valkeita silmiä. Tämän kyljet uivat arvissa, kuten myös tämän lavasta vuosi verta, unohtamatta tämän arpisia etutassuja ja selkää. Valkeatähden kulkiessa hitaasti lähemmäs, hän huomasi kissan olevan korkea kuin vuori ja lihaksikas kuin tiikeri. Ensimmäistä kertaa rauhallinen Valkeatähti alkoi hermostua, kunnes päätyi itseään korkeamman kissan eteen, joka näytti aivan kuolemalta, mutta samalla liian tutulta. Pahanolon tunne oli vallata valkean kollin, tämän rintakehää alkoi särkeä, niin kuin hänen lävitseen olisi isketty kynnet, eikä se ollut pahanolon tunnetta, se tuntui aidolta kivulta.
''En tiedä, miksi te olette täällä. Mutta te molemmat näytätte silmissä hyvin tutuilta. Saanen esittäytyä, olen Tuuliklaanin Valkeatähti, klaanin päällikkö ja olen kiitollinen, että satuitte olemaan paikalla, kun ketut hyökkäsivät. Olen myös kiitollinen, että päätit suojella minua varmalta kuoleman iskulta'', Valkeatähti onnistui kokoamaan itsensä puhuessaan kaksikolle, kääntyen lopuksi punertavan kissan puoleen.
''On ilo tavata teidät, Valkeatähti. Kuu on kertonut minulle paljon Tuuliklaanista, hän halusi kovasti palata luoksenne takaisin, mutta ei uskaltanut tehdä sitä, koska pelkäsi klaaninne kääntävän hänelle selkänsä ja käskeä häipyä täältä. Siksi tulin tuomaan hänet ja pitämään huolta siitä, ettei näin tule tapahtumaan'', punertavan kollin ääni tuntui jylisevän, kun tämä puhui Valkeatähdelle. Päällikkö käänsi hitaasti katseensa pienempään naaras kissaan.
''Kuu? Kuutähti? Mutta sinähän kuolit, kun Repale hyökkäsi leiriin surmaamaan sinut? Siitä on todella kauan'', Valkeatähti huomasi henkäisevänsä ja kiersi ällistyneenä pienen naaras kissan ympäri. ''Toimin silloin sinun varapäällikkönäsi, kunnes Raivokynsi palasi ja otit hänet paikalleni. Älä ymmärrä väärin, en ole siitä katkera sinulle, tiesin kuuluvani päällikön asemaan ja jaksoin odottaa vuoroani, enkä ole niin kunnianhimoinen, että jaksaisin vaivata päätäni vanhoilla asioilla'', Valkeatähti hymyili Kuulle.
Punertavan kollin lihakset jännittyivät, kun Valkeatähti kiersi heidän välistä takaisin puhumaan heidän edelleen, mutta Valkeatähti ajatteli sen johtuvan siitä, että hän oli valmis suojelemaan Kuuta.
''Olen iloinen, että olet palannut kotiin, Kuu. Tervetuloa kotiin'', Valkeatähti hymyili ja katsahti sitten punertavaan kolliin. ''En voi sille tunteelle mitään, että muistutat kovasti Veritähteä'', hän päätti möläyttää ajatuksensa suoraan kollille. Punertavan kollin olemus ei kuitenkaan muuttunut, hän kallisti hieman hölmistyneenä päätään.
''Oikeastaan nimeni on Kuura. Tunsin kyllä Veritähden, olin hänelle kuin kloonihahmo, jonka piti mahdollisissa tilanteissa esittää häntä, jotta hän saisi etumatkaa pakoonsa'', Kuura naukaisi, heilauttaen tuuheaa häntäänsä. ''Siitä on todella kauan, olin silloin Synkkäklaanissa, sekä klaanielämän ulkopuolella. Viimeisin asia, mitä hänestä kuulin, oli, että hän on kuollut seuraajiensa kanssa'', Kuura jatkoi. Valkeatähti siristi epäileväisesti silmiään.
''Olen pahoillani epäilyksestäni Kuura, en vain voi sille tunteelle mitään. Oli tarinasi totta tai ei, haluan uskoa siihen ja antaa sinulle mahdollisuuden jatkaa elämääsi Kuun kanssa luonamme. Sinä pelastit henkeni, joten haluan tehdä tämän hyvityksenä ja tietenkin, tapoit ainakin yhden ketun, joten olit valmis uhraamaan klaanin puolesta itsesi'', päällikkö naukaisi ja Kuura vilkaisi empivästi Kuuta.
''Ehkä klaanielämä voisi tehdä hyvää'', Kuuran ääni kuitenkin värähti jollakin erikoisella tavalla, mikä sai Valkeatähden katsomaan vielä kerran noihin valkeisiin silmiin ja arpisiin kasvoihin, joista toiseen suupieleen kaareutui piruileva virne.
--
Valkeatähti asteli vielä kerran kutsumaan surevan klaaninsa koolle.
''Minulla on vielä uutta asiaa. Kokoontumisessa saimme metsään uuden klaanin vanhasta metsästä, Salamaklaanin. Rehellinen mielipiteeni on, että minä pidän heistä, enkä usko heistä koituvan meille ongelmia. Muuten sotaa tullaan käymään Jokiklaanin toimesta Varjoklaanin kanssa, mutta muuta suurta en usko olevan'', Valkeatähti kertoi kääntäen katseensa sitten Kuuraan ja Kuuhun.
''Haluaisin kutsua nyt klaanin eteen kaksi uutta soturiamme Kuun ja Kuuran. Minulla on ilo ja kunnia saada liittää kaksi erakkoa klaaniimme, jotka suojelivat, auttoivat ja taistelivat vuoksemme kettujen kanssa. Kuu tullaan tuntemaan hänen vanhan Tuuliklaanin soturinimensä mukaisesti Kuukäpälänä, kun taas Kuura nimeän sinut muiden tavoin soturinimelliseksi. Olkoon sinun nimenäsi Kuurasielu ja nähdäkseni teidän todellisen halunne ja uskollisuutenne toimia Tuuliklaanin kissoina, annan Puolinaaman kouluttamisen Kuurasielun vastuulle. Sinulla näyttää olevan kokemusta vakavista vammoista, ja niiden kanssa kamppaileminen on uutta Puolinaamalle, joten annan sinulle valtuuden toimia hänen mestarinaan'', Valkeatähti naukui kuuluvasti ja Kuurasielu heilautti häntäänsä mietteliäänä, mutta nyökkäsi vain rauhallisesti.



//Heli//
Lumisusi - Tuuliklaani

Parantajaoppilas oli vain hetki sitten kuunnellut ylpeänä mestarinsa Kukkaiselon suunnitelman yrttien avusta ja Jokiklaanissa käymisestä. Hän päätti luottaa siihen, että mestari tietäisi häntä paremmin miten tehdä ja kuinka toimia. Päästessään muiden mukana leiriin, kissojen kovaääninen avunhuuto ja taistelunäänet kantautuivat jo kauas. Valkea naaras pinkoi muiden mukana näkemään, mitä oli tapahtumassa ja näki kettujen hyökkäyksen.
''Kukkaiselo?'', naaras vinkaisi ja katseli mestariaan järkyttyneenä, nähdessään niin paljon verta. ''Pesän edustalla on ainakin kaksi kuollutta, mutta Tulitassu on vielä elossa!'', naaras naukaisi, työntäessään Salaisuudenpolun elottoman hahmon pois Tulitassun päältä.
>>Tähtiklaani! Miksi teit tämän!? Salaisuudenpolku, kiitos, että suojelit Tulitassua. Tulitassu, koita sinä kestää!<<.

Nimi: Masi

18.08.2018 20:57
//Lumouksenklaania koskeva roolaus //
//Ee (Hopeakuun roolaus Veriruusun kanssa samassa) ,
Blari (Pitkälti tuo loppuosa) ,
Heli (Erimieli ja Hallalintu kohta) ,
Wilma (Veripiikki kohta) //

Veriruusu - Lumouksenklaani
Naaras saapui leiriin, hieman raskain askelin ja pahanolon tunnen velloessa hänen sisällään. Naaras päästä kurkustaan raskaan huokauksen, vilkaisten Aaveenvarjon perään, joka ilmeisesti oli matkalla parantajanpesään, sekä siinä sivussa Tomukuuta. Punahämärän sanat kaikuivat vieläkin päällikön mielessä ja hän tiesi, että hänen tulisi ratkaista tämä tilanne jotenkin selkeästi. Voisiko Tomukuun sanoissa olla perää? Voisiko olla, ettei Aaveenvarjo enää soveltunut parantajantehtäviin vai oliko se Tomukuun keino päästä eroon mahdollisesta ongelmasta.
''Veriruusu!'', Sudenlaulu rääkäisi, juosten maa pöllyten kohti päällikköä. Päällikön ajatukset loppuivat samantien, kun hän erotti Sudenlaulun silmissä kyyneliä ja tämä tiesi jotakin tapahtuvan. ''Savuruusun synnytys käynnistyi parantajien ollessa poissa, teidän kaikkien ollessa poissa. Hän on menehtynyt'', Sudenlaulu veti henkeä lopuksi hengitys väreillen itkuisena. Veriruusun maailma tuntui valuvan pohja ja hän katsoi silmät lautasenkokoisina Sudenlaulua, tietämättä mitä sanoa.
Mitään sanomatta naaras lähti kulkeutumaan kohti pentutarhaa, josta kuului Kultapiiskupennun, Hopeakuun ja Minttupennun ääni. Kolmikon ääni muistutti naarasta, että hänen tulisi nimittää näistä kahdesta pennusta oppilaita ja heille mestarit. Se tuntui kyllä Savuruusun tiedon kanssa liian raskaalta tehtävältä ja naaras astui pesään, nähden Savuruusun elottoman hahmon. Hopeakuu siirtyi pesästä pentujen kanssa pois, tehdäkseen päällikölle tilaa, ja jotta he voisivat puhua rauhassa ulkona. Veriruusu oli siitä eleestä hyvin kiitollinen, että sai olla yksin. Päästessään Savuruusun elottoman hahmon vierelle, naaras lysähti istumaan ja huomasi vain hiljaisena tuijottavansa Savuruusun hahmoa.
Pohjaton viha otti päällikön mielen salamannopeudella valtaansa ja hän olisi halunnut lähteä repimään kissoilta päitä irti. Mutta hän upotti kyntensä maahan ja antoi hiljaisten kyyneliensä alkaa valua poskiaan pitkin. Miksi hän oli antanut itselleen luvan salata vanhemmuutensa pentujaan kohden? Miksi hän ei ollut antanut itselleen tilaisuutta tutustua Savuruusuun ja Tuulisydämeen?
''Niin pieni'', Veriruusu kuiskasi ja katseli lähes kyyneleistä sokaistunein silmin Savuruusun hahmoa. ''Toivottavasti isäsi on sinua vastassa siellä jossakin, siellä johon meillä pahoilla ei ole tilaa tulla. Niin pieni'', Veriruusu kuiskasi ja painoi päänsä muristen turhautumistaan itsekseen. Hän kietoi häntänsä Savuruusun käpälän ympäri, huokaisten rauhoittuakseen.
''Olen niin pahoillani pieni Savu. Niin pahoillani. En osannut olla sinulle mitään mitä olisit voinut tarvita. Olen ikuisesti velkaa Tuulisydämelle ja toivon voivani joskus, ehkä jotenkin hyvittää vääryyden. Voi pieni Savu'', naaraan hiljainen kuiskaus särkyi vikinäksi, mutta naaras heilautti hämmentyneenä korviaan, kun tiesi, ettei se ollut hänen omaa vikinäänsä. Hän siirsi Savuruusun häntää, huomaten pienen oranssehtavan pennun vikisevän kuolleen emonsa vierellä ja etsiessä sokeana lämpöä. Veriruusu katseli itkuisena pientä pentua, jonka ottamista itsensä lähelle pelkäsi. Hän pelkäsi ottaa pientä haavoittuvaista itseään lähelle, ettei tuhoaisi tätäkin. Mutta siitä huolimatta, hän painoi pienen pennun itseään vasten ja yritti sukia pennun päälakea lohduttavasti.
--
Veriruusu kantoi aukiolle Savuruusun kylmettyneen hahmon, jonka jälkeen palasi takaisin pentutarhaan, napaten hampaisiinsa Savuruusun ja Sudenlaulun ainoan tyttären. Naaras ei yrittänyt peitellä itkuisia kasvojaan, kun hän asteli Hopeakuun, Kultapiiskupennun ja Minttupennun luokse. Hän laski pennun Hopeakuun tassujen väliin, samalla kun Sudenlaulu asteli hämmentyneinä isänsä Sudenulvonnan kanssa paikalle.
''Toivon, että voisit huolehtia Savuruusun ja Sudenlaulun pennusta siihen asti, että hänestä tulee oppilas. Klaanissamme ei ole muita naaraita, jotka voisivat imettää pentuja ja-'', Veriruusu naukui, Hopeakuun kuitenkin hiljentäen päällikön hännällään.
''Tottakai otan veljentyttäreni hoidettavakseni, se on vähintä, miten voin auttaa'', naaras naukaisi hymyillen, saaden Veriruusun hartioilta painavan taakan pois. Pentu miukui itkuisena Hopeakuun käpälien välissä, mutta painautui nopeasti Hopeakuun lämmintä turkkia vasten.
''Kiitos'', Veriruusu kuiskasi ja vilkaisi Minttupentua ja Kultapiiskupentua, lähtien askeltamaan kohti puhumispaikkaa, kutsuakseen klaanin koolle. Hän loikki paikalleen, luoden haikean katseensa vielä Tuulisydämeen, joka ei ymmärtänyt Veriruusun tavoin mistä oli kyse. Veriruusulle todellisuus jysähtäisi vielä paljon myöhemmin kunnolla kalloon.
--
''Saapukoon jokainen vihollisensa lumoamaan onnistuva kiipeilijänkalliolle klaanikokoontumiseen'', naaras naukui kuuluvaisella äänellään. Kissojen alkaen hitaasti kulkeutua kuuntelemaan häntä ja hänen tulevaa romaaniaan kaikista asioista, jotka hänen olisi pitänyt jo kauan sitten tehdä ja sanoa.
''Kokoontuminen ei ollut mieltä mullistava meidän osaltamme. Saamme olla rauhassa ja omissa oloissamme muilta klaaneilta, mutta mainitsemisen arvoinen asia on, että Lumouksenklaani saa rajoilleen rajanaapurin vanhasta metsästä palanneesta Salamaklaanista. Siksi haluankin, että vahvistamme rajojamme vuorilla, ja haluan lähettää partion hoitamaan sen heti puheeni jälkeen. Partioon lähtevät kissat Erimieli, Veripiikki ja Hallalintu. Teillä kaikilla on paljon kokemusta ja tietoa, osaatte olla varuillanne uusien kissojen vuoksi, mutta olette vahvoja toimimaan järkevästi mahdollisten tilanteiden varalta. Luotan teihin'', naaras naukaisi ja odotti, että jupina Salamaklaanista laskeutui kissojen keskuudesta hiljaiseksi supatteluksi.
''Seuraavaksi haluan juhlistaa kahta uutta oppilasta! Minttupentu ja Kultapiiskupentu astuisitteko eteenpäin! Olen pahoillani siitä, että jouduitte odottamaan kokoontumisen loppuun asti, ettekä päässeet oppilaan arvoonne ennen sitä. Vaikka teillä on ollut tänään vaikeaa, te olette erinomaisia ja vahvoja oppilaita. Minttupentu ja Kultapiiskupentu, teidät tunnetaan tästä päivästä lähtien Minttutassuna ja Kultapiiskutassuna! Kultapiiskutassun mestarina tulee toimimaan Sudenlaulu'', naaras naukui kuuluvasti, odottaen, että tiedosta hämmentynyt kolli ilmestyisi pentunsa ja Hopeakuun luota kuuntelemaan tarkemmin.
''Sudenlaulu. Olet kehittynyt näiden kuiden aikana ja tiedän, että sinulla on myös nyt ollut vaikeaa, mutta uskon, että ensimmäinen oppilaasi auttaa sinua jaksamaan eteenpäin. Kultapiiskutassu on ollut sinulle alusta alkaen tärkeä ja Sudenulvonta toivoi minun antavan sinulle mahdollisuuden kouluttaa sisaresi pennusta vahva soturi'', Veriruusu naukui ja Sudenlaulun silmät levisivät, kun hän yritti alkaa etsiä kissojen joukosta Sudenulvontaa, jonka kanssa kaksikko oli kauan kiistellyt ja väitellyt eri asioista. Mutta tuloksetta. Sudenlaulu kiitti hiljaisena Veriruusua, sitten kääntyen itkuisesti hymyillen Kultapiiskutassun puoleen ja puskien tätä ylpeänä.
Veriruusu huomasi vain ajattelevansa, näkisikö Savuruusu Sudenlaulun nyt. Olisiko Savuruusu iloinen, että Veriruusu auttoi Sudenlaulua jaksamaan jollakin tavalla?
''Minttutassun mestariksi tulee Sinihalla. Sinihalla, sinullakaan ei ole ollut helppoa täällä, monet ovat epäilleet uskollisuuttasi, kun saavuit Ruskaklaanista joukkoomme. Olen kuitenkin nähnyt sinussa potentiaalia toimia Lumouksenklaanin soturina, vaikka olet oppinut ensimmäiset koulutuksesi Ruskaklaanissa. Toivon, että osaat opastaa Minttutassua tulevina kuina ja opettaa hänelle ne asiat, jotka uskot olevan hänelle hyödyllisiä'', naaras naukaisi Sinihallalle, joka asteli yllättyneenä kissajoukosta, tervehtimään Minttutassua kehräys kuuluen kurkustaan.
''Kultapiiskutassu! Minttutassu!'', Hopeakuu aloitti innoissaan huutamisen kumppaninsa Pajuhännän kanssa ja muu klaani yhtyi juhlimiseen. Hopeakuu askelsi pentujensa luokse, Savuruusun pentu hampaissaan, alkaen itkien ilosta sukia kahden tyttärensä poskia ja päitä.
''Olen teistä niin ylpeä'', Hopeakuun onnellisen kuiskauksen kuullessaan Veriruusu huomasi hymyilevänsä itsekin. Hän tiesi totuuden, ettei Hopeakuu ja Pajuhäntä olleet oikeasti kaksikon vanhempia, jonka taustalta Veriruusu oli valinnut juuri Sudenlaulun ja Sinihallan kouluttamaan näitä kahta. Sinihalla ei ollut alunperin Lumouksenklaanista, kuten ei Sudenlaulunkaan sukujuuret, joten tietämättään he voisivat olla hyvin terapeuttisia mestareita uusille oppilaille.
--
''Seuraavat kaksi asiaa ovat vakavampia kerrottavia. Kokoontumisen aikana Savuruusu menehtyi synnytyksessä, synnyttäessään Sudenlaulun kanssa saatuja pentuja. Parantajat eivät kuitenkaan klaanissa olleet, koska olivat meidän muiden kanssa kokoontumisessa ja Savuruusu menehtyi synnytyksessä'', Veriruusu puri hampaitaan yhteen, että sai pidettyä äänensä rauhallisena. Hän ei voinut syyttää Sudenlaulua, tai Aaveenvarjoakaan, vaikka olisi halunnut. ''Savuruusu jätti meille kuitenkin muiston joukkoomme, synnyttäessään yhden pienen pennun. Pentu kasvaakin nyt Hopeakuun kasvattamana, mutta muu klaani on yhtä tavalla perheen kanssa mukana pennun kasvattamisessa. Toivon, että meistä jokainen kunnioittaisi Savuruusun muistoa, hyvästelemällä hänet viimeisen kerran ja seuraavana aamuna, toivon, että minun kanssani tulisivat Tuulisydän ja Sudenlaulu perheineen hautaamaan Savuruusun'', naaras huokaisi hiljaisena ja katseli klaaniaan vaitonaisena.
''Jos kenellekään ei ole mitään sitä vastaan, haluaisin kunnioittaa Savuruusun muistoa ja nimetä hänen tyttärensä Savupennuksi'', Veriruusu naukaisi hiljaisena, saaden alkuun hämmentyneitä katseita itseensä.
''Minusta se olisi kunnia itse pennulle, mutta myös meille muille, saada tuntea Savuruusun muisto aina Savupennussa'', Sudenlaulu naukaisi hiljaa. Kunnes kissat alkoivat huutaa Savupennun nimeä ja Veriruusu sulki helpottuneena silmänsä.
''Viimeisenä asiana, haluan muistuttaa teitä, että Lumouksenklaanissa kissojen välit ovat kiristyneet toisiaan kohtaan hyvin paljon. Olen huomannut katselevani sivusta, kuinka syyttelette toisianne, kinaatte keskenänne ja pahimmillaan tilanteet purkautuvat rähinöintiin. Klaanissa Sudenlaulu ja Sudenulvonta ovat aiheuttaneet tätä, mutta myös monet ovat vihanneet Tomukuuta ja tämän perhettä monistakin syistä, joka on aiheuttanut lisää ja lisää tilanteita. Eikä se jää tälle aukiollemme, ei se jää tämän klaanin välillekään, sillä tänään kokoontumisessa Aaveenvarjo ja Tomukuu kamppailivat keskenään'', naaras heilautti nyt ärtyneenä häntäänsä.
''Haluan, että vääryys poistetaan tästä klaanista. Klaanin sisällä olevat ongelmat eivät paranna meitä, vaan tekevät meistä vain huonompia henkilöitä. Vääryydellä tarkoitan sitä tuntoa, että kokee vääryyttä jostakin asiasta tai halua tehdä toiselle väärin kostoksi. Siksi haluankin, että jos mieltänne painaa jokin, tulette puhumaan siitä minulle'', Veriruusu huokaisi syvään ja loi jokaiseen kissaan katseensa. ''Jos ette ratkaise ongelmia, ettekä anna minun yrittää auttaa ja ymmärtää niissä, minun on tehtävä monien kohdalla jotakin peruuttamatonta, kuten kääntää selkäni kuin omilta lapsiltani. Jokaisen myöntäessä virheensä, tekonsa tai asiansa, sovittuaan asiansa toisen kanssa pidän huolen, että huomioin sen rangaistuksessa, mutta jos asian eteen ei tehdä mitään, minun on suojeltava omiani ja hylättävä ne, jotka eivät ymmärrä oikeudentajua'', naaras naukaisi luoden katsettaan Tomukuuhun, sekä tämän sisaruksiin, aina Punahämärän kautta Sudenulvonnan perheeseen ja pysähtyen parantajiin.
''Klaani ei toimi näin, ja jos asiat eivät muutu, meistä kukaan ei voi jäädä tuhoamaan sitä vielä lisää'', naaras naukaisi hiljaisena, heilauttaen sitten häntäänsä sen merkiksi, että kokoontuminen olisi päättynyt.


Nimi: Masi

15.08.2018 11:11
//Helille osa//
Poltesydän - Salamaklaani

Kolli vilkaisi mietteliäänä Puolukkapihlaa, joka kannusti häntä menemään pentutarhaan katsomaan pentuja ja kumppaniaan Hiirenmieltä. Se tuntui jotenkin epäuskottavalta, tuntui hyvin erikoiselta, että päivä jota he olivat odottaneet oli vihdoinkin koittanut. Poltesydän ei ollut meinannut pysyä nahoissaan ja karvoissaan, kun hän oli niin kovasti odottanut tätä hetkeä, mutta nyt kun hetki oli tassuilla, se tuntui epätodelta. Kolli heilautti häntäänsä heipaksi Lovisielulle ja Puolukkapihlalle, antaen uteliaisuudelleen vallan ja lähtien kävelemään pesää kohden.
Kolli työnsi nenänsä pesään, tuntien lämpimän ilmavirran kasvoillaan ja maistellen ilmaa, hän saattoi maistaa maidon. Kolli työntyi kokonaan pesään ja jäi hetkeksi katselemaan ympärilleen, jotta hänen silmänsä tottuivat pimeään, ennen kuin hän havaitsi kumppaninsa ja tämän vieressä istuvan Katajatassun. Kolli hymyili näille ja istuutui Katajatassun vierelle, naukaisten hiljaisen tervehdyksen kaksikolle.
''Mitäs te täällä oikein kuiskitte?'', kolli kysyi kumppaniltaan ja Katajatassulta, kun oli ollut erottavinaan toteamuksen, että häneltä, Poltesydämeltä tulisi kysyä mielipidettä johonkin. Kollin suupielet kuitenkin kohosivat hymyyn, kun hän ihaili kahta pentua, jotka lepäsivät Hiirenmielen vierellä. Ilvesmäiset tupsut toisen pennun korvissa sai Poltesydämen hymyilemään huvittuneena, kun pentu heilautti korviaan unisena.


Risatassu - Varjoklaani

Risatassu pyöritteli silmiään Haamutassulle ja Hallatassulle. Hän ei ollut täysin samaa mieltä näiden kanssa, mutta usein hänen tapoihinsa ei kuulunutkaan olla samaa mieltä kenenkään kanssa. Hän kuunteli, mitä kaksikolla oli sanottavanaan, mutta vaikka hän päätti yrittää pitää suunsa kiinni ja olla sanomatta mitään, hän ei voinut sille mitään, että avasi kuitenkin suunsa.
''Tämä on pentumaisuuden hyvä alku, mutta muuten jos tämä tullaan muistamaan, saan vielä päällikkönäkin kuulla, kuinka lapsellisia me olimme kun sotkimme pesän taistelun sijaan'', naaras nyrpisti nenäänsä. ''Sanon vain, että vaikka se olikin hauskaa, en lähtisi itse kehuskelemaan tällä tapahtumalla. Meistä saa niin helposti tehtyä vain naurunalaisia, etenkin kun jouduimme olemaan emomme takana piilossa'', naaras mutisi ja vilkaisi Aurinkoviiltoa.
''Kuka sitten ottaa sellaista päällikköä vakavissaan?'', naaras kohautti lapojaan tyrmistyneenä.


Usvahalla - Myrkkyklaani

Naaras nuolaisi vielä käpälänsä avulla poskeaan ja kuunteli hymyillen Sirukatseen sanoja. Hän piti siitä, kuinka kannustava ja mukava kolli osasi olla, sekä samalla hän nautti tämän huumorintajusta. Usvahalla oli usein saanut ympärikorvien muiden nälvimisestä ja omasta huonosta käytöksestään, mutta oppilasaikansa jälkeen hän oli oppinut pitämään itsensä paremmin kasassa ja kuuntelemaan muita. Osittain se olisi Sädekatseen ja Sirukatseen ansiota.
''Voinee olla parasta, että viemme riistat leiriin, otamme itsellemme jotakin syötävää ja jäämme odottamaan partion palamista'', naaras naukui mietteliäänä, katsellen hymyillen, kuinka helposti kolli nappasi pienen kalan.
''Olet todella taitava, kun osuit siihen. Pienemmät ovat haasteellisempia'', naaras hymyili, lisäten mielessään, että etenkin Usvahallan omilla suurilla käpälillä oli vaikeaa saada napattua mitään pientä.

Närhitassu - Synkkäklaani

Hän huomasi katsovansa taivasta, kuullen kauempaa kissojen vihaista rähinää. Hitaasti hän sulki silmänsä ja pian taas avasi ne. Hänen poskellaan oli kipeäksi turvonnut haava, sekä hänen turkkinsa valkoisuus oli muuttunut likaisen ruskean ja harmaan sekoitukseksi. Naaras ähkäisi kivusta ja nousi hitaasti ylös, pudistellen turkkiaan tomusta. Hän kohtasi vielä katseellaan punaisen kollin, joka loi häneen vihaisen mulkaisun ja Närhitassu tiesi saavansa tältä vielä uuden saarnan.
''Et voi hylätä klaaniasi, Närhitassu. Me kuljemme nyt eri teitä, ja sinun tulevaisuutesi on toimia klaanissa niin hyvin kuin osaat. Älä enää koskaan lähde etsimään heimoa tai minua, sillä meille molemmille, koko klaanille ja minulle te olette kuolleita'', kolli murahti, saaden Närhitassun purskahtavan itkuun ja jääden yksinään katsomaan kollin perään. Naaras kuunteli hiljaisena veden solinaa yläjuoksulla ja antoi murheensa viedä itsensä mukanaan.
''Mutta minä olen heimokissa'', Närhitassu kuiskasi ja painoi päänsä vasten rintakehää, antaen itsensä itkeä. Hänellä oli niin kova ikävä takaisin heimokissojen luokse, mutta miksi isä ei kuunnellut häntä!


-- Jatkan tästä myöhemmin -




Nimi: heli-fairy

13.08.2018 21:12
PUOLUKKAPIHLA asettui sukimaan turkkiaan leirinsisäänkäynnin vierelle maistellen nummilta ja vuorilta sisään laskeutuvaa tuulta. Se oli raikas, normaalin viileän yön tuuli, ja toi naaraalle paljon muistoja mieleen. Tuo suki oranssista turkistaan tarttuneen veren, sekä suki sen vain kuntoon, näyttääkseen paremmalta kuin vain tärähtäneeltä vanhukselta. Kuulo hänellä oli niinkin huonontunut, että naaras tuskin huomasi vasta kuin ohikiitävistä turkeista, että Poltesydän sekä Lovijuova olivat palanneet. Kaksikko vaihtoi vielä sanoja, ennen kuin Poltesydän jäätyi katselemaan kohti pentutarhaa.
”Voithan sinä sinne mennäkin, ettei emo yksikseen omi kaikkea sitä rakkautta”, tuo naurahti kollille ja heilautti sitten valkeaa hännänpäätään kohti pentutarhaa. ”Saitte kaksi tervettä pentua, paras mennä heitä tervehtimään”, vanhus naukui vielä toiselle vieno hymyn virne kasvoillaan. Oli ilo nähdä uuden elämän alkavan klaanissa, juuri silloin, kun he olivat päässeet uuteen leiriin ja asettuneet paikoilleen. Tästä alkaisi uusi aika Salamaklaanilla, joka mahtaisi kasvaa vielä metsän suurimmaksi klaaniksi joku päivä.
KATAJATASSU kehräsi emonsa rinnalla katsellen pieniä pentuja, jotka kiehnäsivät emonsa vatsan juurella. Melkein soturi-ikäinen oppilas vielä suki emonsa turkkia, joka jo helpottuneena sekä rauhoittuneena hengitteli pedillään katsellen pikkuisia.
”Kaksi kollia, mutta heistä tulee suuria sotureita klaanille. Heillä on erinomaiset turkit, kummallakin kauniin hopeanharmaa”, HIIRENMIELI naukui iloisesti ja sukaisi nopeasti kahta pienokaista vierellään.
”Ehkä toisen nimeksi pitäisi antaa sitten Hopeapentu”, Katajatassu naukaisi katsellen kahta innoissaan. Hän olisi aivan varma, että heistä tulisi hyviä ystäviä, jotka sitten voisivat käydä metsästysretkillä yhdessä, kiertää koko reviiriä yhdessä ja luoda muistoja.
”Olet oikeassa. Toinen voisi sitten olla vaikka Kivipentu, mutta toki pitää Poltesydämeltä myös kysyä”, kuningatar naurahti ja sukaisi tyttärensä poskea.


HAAMUTASSU katseli Risatassua hieman hölmistyneenä, mutta sai pian veljensä rinnalleen, joka hänelle väläytti hymyn. Kaksikko todella piristi naaraan elämää ja vaikka Risatassu vielä oli tuollainen äksyilijä, hän tiesi, että heistä tulisi vielä hyviä ystäviä joskus tulevaisuudessa.
”Klaani on meistä ylpeä ja tulee vielä katsomaan ja arvostamaan meitä, kun pääsemme tulevaisuudessa suorittamaan suurempia tehtäviä, kuin vain pesän sotkemista. Onhan sitä taistelutaidoissa vielä hiottavaa, ja olisihan tuo aika alistavaa kolme yhtä vastaan, vaikka oppilaita vasta ollaankin”, Hallatassu naukui kylmän viileästi ja katseli kissoja ympärillään pian heidän leiriin päästyään.
”Tästä kuitenkin puhutaan vielä pitkään ja meitä voidaan pitää hyödyllisinä muissakin tehtävissä”, lisäsi veli vielä, sitten hymyillen räpäyttäen silmiään Haamutassulle. Naaraan tassuissa vielä virtasi adrenaliini eikä hän haluaisi pysähtyä, mutta ehkä olisi aika levätä, olisihan kokoontuminenkin pian ohi. Tehtävä todella oli jännittävä ja sai karvat kohoamaan, mutta joskus sitä pitäisi myös levätä ja muistella tapahtumaa sitten myöhemmin.
”Taidan mennä pesemään turkkini ja sitten lepäämään, ellen jaksa lähteä metsälle jonkun kanssa. Tassujani kutittaa niin, etten malttaisi vain istua lepäämään”, Haamutassu naurahti ja sai veljeltään silmien pyöräytyksen.


SIRUKATSE hymyillen katsahti vielä Usvahallan saukosta omaan kalaansa, sitten itse Usvahallaan ja taas veteen. Kolli asettui mukavasti reunalle katse kohti värähtämätöntä pintaa, kunnes naaras hänen vierellään iski sen rikki, saaden vedestä ylös sammakon. Kolli purskahti nauruun ja oli kaatua hieman kaltevalta kiveltä, kuitenkin lopulta hymyillen katsellen naarasta.
”Eihän ne nyt sentään niin kaukana toisistaan ole”, kolli naurahti ja pudisti päätään. ”Jäätähti varmasti nauttii sammakosta, ja jos ei sammakko maistu, ehkä sitten saukko”, tuo naukui mietteliäästä ja hymyillen räpäytti toiselle silmiään. He olivat saaneet hyvin paljon saalista vain pieneksi partioksi, vielä keskellä yötä, kokoontumisen ollessa käynnissä. Ehkä kissat sieltä pian palaisivat. ”Eihän kuitenkaan voi nälviä saalistustaidoistasi. Monellakohan vanhemmalla soturilla on noin hyvä tuuri”, hän naurahti hiljakseen sitten keskittyen vielä veteen, jos mahtaisi saada jotain pientä. Tosin saukko pelästytti suurimman osan riistasta pois, mutta muutama pieni kalanhahmo välähti vielä vedessä. Sirukatse kohotti käpäläänsä ja väräytti viiksiään, sitten iskien vedenpinnan rikki, kaapaten tassuunsa pienemmän kalan kuin edellisen. Sentään kalan. Hän tappoi sen nopeasti ja laski sitten toisen viereen.
”Kaunis kokoelma, jos jotain”, kolli naurahti ja nousi seisomaan ravistaen turkkinsa. ”Mahtaakohan tässä olla tarpeeksi tälle iltaa”, hän mietti astellen kivikolta saaren nurmelle ja katsahtaen sitten ihaillen Usvahallaan.


HEHKUTONTASSU hieman täristen seisoi emonsa juurella, painaen päätään tuon rintaa vasten. Häntä pelotti se verenhaju, joka emosta lähti, sekä vieläkin ne kivun huudot ja murahdukset, jotka häneltä pääsi suustaan taistellessaan toista kissaa vastaan. Toisaalta, hänen sydäntään lämmitti äärettömästi se, miten rohkea Myrkkysydän oli ja meni väliin. Hän oli niin kiitollinen kollille, joka hänen emonsa pelasti. Oppilas käänsi katsettaan ylös tavoittaen emonsa lempeät kasvot ja katseen. Hehkutontassu kuuli Myrkkysydämen osoittavan sanoja hänelle, joten ruskea naaras käänsi korviaan toista kohden, nyökäten lopulta päätään toisen suuntaan.
”Kyllä Myrkkysydän”, hän vielä naukaisi hiljaa toiselle, sitten puskien vielä emoaan rintaan. ”Olen kunnossa. Myrkkysydämen kanssa oli mukavaa ulkona, mutta pelästyin kauheasti, kun näin sinut sen toisen kissan kimpussa”, tuo naukui erittäin hiljaa emonsa turkkiin, lopulta sitten nousten vavisten jaloilleen.
”Sinut on kuitenkin vietävä parantajanpesään, sitten käyn katsomassa Närhitassua”, oppilas alkoi puskea emonsa jalkaa auttaakseen tuon ylös seisomaan tassuilleen voidakseen saattaa hänet pesälle. Kummatkin parantajat olivat totta kai kokoontumisessa, mutta kokoontumisen pitäisi loppua ihan pian, ainakin kuun valon vähenemisen perusteella. Pienellä oppilaalla olisi ollut niin paljon vielä kysyttävää mestariltaan, mutta tämän kohtauksen takia sessio jäi lyhyeen. Hän kuitenkin odotti innolla jo seuraavaa ja sitäkin, että pääsisi juttelemaan Närhitassulle. Hän ei ollut nähnyt ystäväänsä missään, joten se häntä huoletti, mutta hän uskoi tuon olevan ehkä jossain pesässä tai luolastossa piilossa, toivottavasti vahingoittumattomana.


SALVIANTASSU antoi tilaa Kylmäsydämelle, joka saattoi Tulenkipinän viimein pois pesästä. Suru iski hänen sydämeensä, kun naaras katseli mestarinsa perään, mutta hän tiesi, että näin tulisi vielä tapahtumaan moneen kertaan. Ei toivottavasti kertaakaan hänen sisariensa suhteen. Parantajaoppilas tassutti takaisin Okapolun vuoteen juurelle ja käänsi korvansa toista kohden. Naaras naurahti pienesti ja pudisti päätään.
”Kai olet huomannut, ettei Kotkatassukaan mikään romantikko ole”, naaras naukaisi lämpimästi. ”Tiedän kuitenkin, että te sovitte hyvin yhteen, eikä siinä ole mitään pelättävää. Kunhan vain menet juttelemaan hänelle. Se jo piristää hänen päiväänsä ja saa hänen turkkinsa kihelmöimään koko päivän ajaksi. Usko pois, hän tykkää sinusta suuresti ja pelkästään teidän katseidenne kohtaaminen ilahduttaa häntä”, tuo naurahti hiljaisesti ja katseli Okapolkua hymyillen. Hän oli todella kunnon kolli. Hän varmasti pitäisi erittäin hyvää huolta Kotkatassusta. Se hieman naaraan sydäntä riipaisi, se ajatus, ettei hän koskaan voisi saada kumppania, tai pentuja. Se kuului parantajien lakiin ja sitä hän ei ajatellut rikkoa. Hän tekisi Kylmäsydämen ylpeäksi.
”Onko sinulla nälkä?” naaras lopulta havahtui ajatuksistaan ja katsahti pesän suulta kolliin. ”Voisin hakea meille vaikka hiiren jaettavaksi tai jotain”, vaalea naaras naukui iloisella äänellään pedillä makaavalle kollille.

TULIKOLIBRIN hymy hyytyi hieman, kun Kuolonlaulun pehmeä tuuhea turkki irtautui hänen turkistaan. Kylmä yönviima sotki hänen tumman oranssia turkkiaan, mutta naaras kohotti katseensa suurempaan kolliin. Naaras nyökytteli päätään hieman haikeana faktalle; klaani oli kuitenkin pistettävä ensin edelle. Ei Salamaklaani voisi hajottaa koko Myrskyklaania sen uhalla, että saisi Kuolonlaulun sekä perheen omaan klaaniinsa. Toisaalta naaras arvosti tämän klaanin sukuvaalintaa, mutta olihan se hieman kohtuutonta. Soturitar käänsi surullisen katseensa Valkeatassuun, joka aloitti kinastelun isänsä kanssa, lopulta tassut hakaten juosten pois heidän luotaan. Naaras päästi surullisen huokauksen antaen katseensa laskea kahteen muuhun pentuun, jotka jäivät paikalleen toisiaan katsellen, korvat päänmyötäisesti luimistettuna. Mihinhän tämä perhe oli nyt menossa? Tulikolibri väräyttäen korviaan kuitenkin pian nosti päänsä, katsoen kumppaniaan silmät suurina epäuskosta.
”Minä en ole tänne yksin jäämässä, jos sinun on lähdettävä. Tulen totta kai aina mukaasi”, hän naukui surullisena. ”Jos Valkeatassu haluaa liittyä heihin, se ei ole hänelle ongelma, ei varmaan Sirpaletassulle tai Kilpikonnatassullekaan. Kuolonlaulu minä en halua jäädä tänne yksin, jos sinä menet vieraaseen klaaniin vain sukutaustojen takia. Totta kai tulen mukaasi silloin”, hän parkaisi hiljaa ja painoi päänsä Kuolonlaulun valkeaa turkkia vasten. ”En suostu jäämään yksin ilman sinua.”


MUTAKATSE nyökäytti päätään pienesti ja antoi kollin lämpimien sukaisujen helpottaa ja auttaa hänen oloaan. Varjosielu oli oikeasti kuin Tähtiklaanin siunaus. Kolli oli niin lempeä ja välittävä, mietti häntä sekä hänen siskoaan, myös tulevia pentuja sekä tulevaisuutta. Ruskea naaras antoi hetken vain olla ja nautti kollin tuoksusta, viileästä viimasta, sekä lämpimistä kielenvedoista. Hänet kuitenkin herätti horroksesta päälliköiden huudot, pitäisi varmaan lähteä. Naaras avasi merensiniset silmänsä ja katsahti hymyillen Varjosieluun.
”Varmaan on parasta lähteä ja jäädä juttelemaan Viiltokynnen kanssa. Uskon, että olemme muuttamassa jo päivän tai parin päästä. Kiitos Varjosielu, että olet noin ihana. Ei voisi Tähtiklaanilta pyytää parempaa kissaa kumppaniksi”, naaras kehräsi ja painoi kuononsa vasten kollin nenää. Hän odotti innolla pääsyä saarelle, vaikka koko saari ja uiminen ei häntä kauheasti houkuttanut. Se oli kuitenkin pikkuvikoja verrattuna siihen, miten hän saisi elää, ja kenen kanssa. Mutakatse nousi tassuilleen ja nuolaisi vielä kollin poskea.
”Nähdään taas pian Varjosielu. Pian voimme oikeasti olla perhettä”, hän vielä kehräsi ja räpäytti toiselle iloisesti silmiään.


KUKKAISELO nyökäytti päätään samaistuen Lumisuden sekä Taivaanlinnun ideaan. Oli parasta aina auttaa toisia parantajia pääsemään alkuun, kyllä he sitten auttaisivat aina muita hädän tullen. Salamaklaani on kuitenkin uusi sekä tuskin kantoi mukanaan paljoa yrttejä.
”Me voimme Lumisuden kanssa käydä Jokiklaanissa, jos joku muu haluaa käydä Yöklaanissa? Seuraavan puoli kuun aikaan voisimme kaikki kokoontua Kuulammelle, mukanamme yrttejä, joita on varastossa hieman ylimääräisiä, ja joilla voimme auttaa tulokkaita alkuun. Uskon, että Orvokkisydän ja Ruistassu pian pääsevät alkuun ja vielä maksavat pientä kalavelkaa joskus meille takaisin. Tähtiklaani olisi varmasti hyvillään tästä”, oranssi lakkinen pieni naaras naukui ja nousi myös ylös katsellen vielä muita. HEHKUTONVALO nyökäytti vienosti päätään, kuten myös KIRKASLINTU samaistui asiaan, tosin vielä katsoen mestariaan varovasti. Kukkaiselo vilkaisi Lumisuteen ja nyökäytti tälle päätään.
”Nähdään sitten puolen kuun aikaan. Ja tervetuloa vielä Järvelle Orvokkisydän ja Ruistassu”, Kukkaiselo naukui lämpimästi, sitten hännällään ohjaten Lumisutta myös lähtemään kohti Valkeatähteä, ja kotia.


SIRPALETASSU asettui aloilleen lopulta, vielä tosin kirjava hännänpää nykien tassujen päällä. Salviavirta oli niin kaunis, ja liian hyvä, kollille, mutta hän päätti silti mennä puhumaan naaraalle, jota oli katsellut kauempaa jo tovin. Kolli silmäili toista ensin varovasti tassuista hännänpäähän, sitten kohottaen katsettaan toisen lumoaviin silmiin. Tuon huulille nousi pienen pieni hymy ja hän nyökäytti päätään.
”Voin oikein hyvin, kiitos. Sisarukset kyllä muut pääsivät kokoontumiseen, Pilvitassu tosin partiossa, mutta minä jäin tänne ilman mitään, valitettavasti”, hän naukui hiljakseen ja tuijotteli hetkisen tassujaan.
”Entä miten sinä voit? Veljesi Okapolkuhan haavoittui siinä koirajutussa, eikö?” kolli yritti keksiä jotain keskusteltavaa ja varovasti avasi ajatuksia koirienhyökkäyksestä. Se ei ehkä ollut paras asia josta keskustella, mutta naaras kääntäisi aiheen muualle, jos se olisi arka. Sirpaletassun mielestä Okapolku oli erittäin rohkea, myös Tomutuuli, joka veljeään riensi auttamaan. Surullisinta oli, että Tulenkipinä menehtyi, Aamunkajon entinen oppilas. Se riipaisi kollin sydäntä, nähdä emo surullisena. Hän tosin odotti jo uusia pentuja, mikä auttaisi pian jaksamaan, mutta sekin veisi aikaa. Aamunkajo kuitenkin menetti paljon energiaa soturittaren kuolemassa. Sirpaletassu pian käänsi katseensa takaisin Salviavirtaan ja hymyili taas vienosti.


//Tässä nyt vihdoin vastaus Masille ja Varjolle. Pahoittelut, että on venynyt näin kauheasti. Ehkä sitä pian päästään taas vauhtiin!

Nimi: EE

23.07.2018 23:17
//Masi//

Kultapiiskupentu, Lumouksenklaani

Kultapiiskupennun kasvoille nousi innostunut hymy, kun Hopeakuu mainitsi oppilasmenoista, jotka tapahtuisivat viimeistään muutaman auringonnousun jälkeen. Naaraan häntä alkoi huiskia itsekseen. Katsoessaan sisareensa pettymys kouraisi hänen mahaansa. Minttupentu vain haukotteli syvästi ja käpertyi kaksikon emon vatsan viereen. Syvästi huokaisten myös kilpikonnakuvioinen kiertyi kerälle ja veti sisään Hopeakuun tuttua hajua. Ensimmäistä kertaa se tuntui vähän vieraalta.
-----------------------
Silmänräpäyksen kuluttua, ainakin siltä se tuntui, emon ääni herätti molemmat pennut. Unisina he mumisivat myöntävän vastauksen ulos menemisestä. Minttupentu piristyi silminnähden, kun kuningatar mainitsi Savuruusun synnyttämisestä. Heti oranssitäpläinen sisar paimensi Kultapiiskupentua ulos pesästä. Ulos päästyään vanhempi pentu ei malttanut pitää suutaan kiinni.
”Minttupentu, mitä luulet? Kuinka monta pentua?” hän maukui kiusoittelevasti, mutta vakavoitui, kun näki huolen vihreissä silmissä. Nuorempi sisar vilkuili hermostuneesti ympärilleen ja selvästi kuunteli pentutarhasta kuuluvia ääniä.
”Ainakin kaksi! Minua vain huolettaa. Eikö parantajien täytyisi olla auttamassa?” Minttupentu vastasi hieman hätääntyneesti. Kultapiiskupentu tajusi, ettei sisar muistanut, missä parantajat olivat. Nopeasti hän vastasi:
”He ovat kokoontumisessa. Sinä kuulostat siltä, että sinut oltaisiin tarkoitettu parantajaksi tai kuningattareksi!” kilpikonnakuvioinen pentu naukui, yrittäen keventää tunnelmaa. Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus. Pentutarhasta kuuluvat äänet hiljenivät ajan kuluessa. Hetken kuluttua Minttupentu asteli pentutarhan suulle ja kurkisti sisään. Kultapiiskupentu meni perässä ja kallisti päätään näylle. Savuruusu makasi Hopeakuu kumartuneena hänen ylleen. Meripihkanväriset silmät omistava pentu käänsi katseensa pentuetoveriinsa ja avasi suunsa kovaääniseen kuiskaukseen:
”Nukkuuko Savu-?” Lause keskeytyi, kun Minttupentu läimäisi mustatäpläisen häntänsä siskonsa suun eteen. Naaraspentu huomasi vihreiden silmien hämmentyneen surun ja kuuli pienen kuiskauksen:
”Mikä meni vikaan?” Kuiskaus loppui henkäykseen ja pään pudistukseen. Smaragdisilmien reunoihin syntyi pikkuruiset pisarat. Vasta silloin Kultapiiskupentu tajusi, että Savuruusu olisi poissa. Järkyttyneet meripihkaiset silmät kääntyivät ruumiiseen.

Tammentassu, Salamaklaani

Tammentassu piti hiljaisuudesta kiinni vielä hetken ja mietti sanojaan. Nyt hänen tarvitsisi miettiä sanansa hyvin tarkkaan. Naaras pystyi vain kuvitella, kuinka hämillään Myrskytassu oli kaikesta tiedosta. Että hänellä oli toiset vanhemmat, kaksi sisarta, kokonainen suku toisessa klaanissa.
”Outoa ajatella, että kaikki tuli selville yhdessä hetkessä. Toivottavasti voimme silti olla ystäviä. Vaikka olisin halunnut ehkä muutakin", harmaaturkki maukui, hiljentäen viimeisen lauseensa muminaksi. Lause väänsi naaraan vatsaa, muttei hän voinut sille mitään. Oppilas jatkoi pian antamatta kollille puheenvuoroa:
”En halua painostaa sinua, ja kunnioitan ratkaisuasi, mutta ajattelisitko asiaa Salamaklaaniin liittymisestä?” Ennen kuin hän ehti kuunnella ruskeakirjavan pentuetoverinsa vastausta, hän huomasi salamaklaanilaisten kokoontuvan yhteen. Sen enempää ajattelematta naaras nousi seisomaan ja lähti klaanitovereitaan kohti. Matkalla hän ohitti Myrskytassun ja kuljetti häntäänsä tämän turkilla ja sanoi vielä, painottaen viimeistä sanaa:
”Seuraavaan tapaamiseen, veli.” Sitten hän kulki Salamaklaanin joukkoon ja valmistautui kotimatkaan.

Vuolastassu, Ruskaklaani

Kiinnostuneena Vuolastassu kuunteli uuden päällikön, Kolibrintähden puhetta klaanistaan ja tunsi rentoutuvansa, kun kuuli Salamaklaanin elävän kaukana vuorilla. Kokoontuminen päättyi pian tuon puheen jälkeen ja parantajaoppilas kääntyi Hiirenpolun puoleen.
”Oli mukava jutella, kuten aina!” hän maukui ja lisäsi vielä, ”Varmaankin tapaamme seuraavan puolenkuun aikaan?” Sitten naaras heilautti häntäänsä hyvästiksi ja tassutti klaaninsa luo.
-----------------
Ruskaklaani oli melkein perillä leirissään, kun Vuolastassu alkoi kuulla kamppailun ääniä leiristä. Leijonantähti alkoi kertoa käskyjä sotureille ja sillä välin parantajaoppilas kipitti lähimmäisen puun juurelle. Vaivalloisesti hän kiipesi sen oksille ja toivoi tekevänsä oikein. Hän ei ollut saanut mitään koulutusta taisteluun ja häntä tarvittaisiin Koitomun apulaisena haavojen paikkaamisessa. Oksalta hän saattoi nähdä päällikön paiskautuvan nummeen. Kauhistuneena nuorikko saattoi nähdä kuolettavan haavan, joka oli syntynyt ilmeisesti mäyrän hampaista. Hetken ajan Vuolastassu vain tuijotti liikkumatonta kollia. Ei elonmerkkejä. Ajan, joka tuntui vuodenajoilta, kuluttua Leijonantähti nousi ja lähti ajamaan mäyrää pois heidän reviiriltään. >>Tuolta varmaankin näyttää hengen menettäminen<< hän ajatteli ja jäi katsomaan päällikkönsä perään.

Nimi: heli-fairy

23.07.2018 22:14

MUSTASYDÄN katseli silmät suurina suuren mäyrän lähestymistä, kun se oli iskenyt silmänsä kannolla makaavaan kissaan. Naaras oli aikeissa liikkua, mutta hän oli porannut kyntensä niin tiukasti kiinni kantoon, ettei itseään saanut tästä irti revittyä. Tuo tärisi pelosta ja melkein jo itki, kun mäyrä saapui oletettua nopeammin ja iski naaraan irti kannosta. Mäyrän käpälä raapaisi soturittaren kasvoja ja tuo lensi kivusta huutaen maahan, muutaman hännänmitan päähän kannosta. ORVOKKITUIKE huusi kauhusta takaapäin ja juoksi mäyrän selkään kiinni, kuitenkin herättämättä sen huomiota. Mäyrä tömisteli lähemmäs pökkyräistä Mustasydäntä.
”Lopeta! Minä olen selässäsi, senkin hiirenaivo!” vanhempi sisar karjui, kuitenkin saaden mäyrän vain keinauttamaan selkäänsä. Orvokkituike iski kiinni sen korvaan, saaden kamalan tuoksuisen otuksen karjahtamaan kivusta. Korvissa ei muuta kuulunutkaan, kuin kissojen huutoja, sekä mäyrän tuskan ulvaisuja. Veri alkoi täyttää tiikeriraitaisen naaraan suuta, mutta hän puri hampaitaan yhteen vielä kovempaa.
Mustasydän ei päässyt kunnolla tassuilleen, kun mäyrä hänet saavutti, ja nappasi kuin hennon lehden hampaidensa väliin. Mustasydän huusi kivustaan, tuntien jalkansa murtumisen samalla sekunnilla, kun maan ja hänen välissään ei ollut muuta kuin ilmaa. Orvokkituike repi mäyrältä korvan irti, sylkien sen nopeasti pois ulottuviltaan. Ehkä kamalimman makuista lihaa ikinä. Mäyrä karjahti kivusta heilauttaen samalla hetkellä päätään ja päästäen Mustasydämen orvon kehon ilmaan. Orvokkituike ei nähnyt sisartaan, mutta huomasi hiekan pöllähtävän lähellä pentutarhaa ja leirin seinustaa.
”Senkin haiseva riiviö!” naaras kiljui samalla raapien mäyrän otsaa. Se nyt tajusi Orvokkituikkeen olemassa olon ja alkoi heilua siihen tahtiin, että oli naaraan hypättävä pois. Tuo ehti nopeasti vilkaista kohti toista mäyrää, ja näki sen kuin sokeana ryntäilevän kauempana puusta. Onneksi. Mustahäntä sekä Tiikerinsurma näyttivät istuvan oksistolla tasaamassa ehkä hengitystään.
Orvokkituike juoksi, juoksi taas kuin henkensä edestä. Hän oli kompastua leirin keskellä olevaan juureen ja horjahti askelissaan, pian huomaten mäyrän kalman hengityksen liian lähellä itseään. Se avasi kammottavan kitansa ja läimäytti sen kiinni niin lujaa, että Orvokkituikkeen silmät laajenivat aivan kauhusta. Naaras päästi ilmoille kuolettavan huudahduksen, kun tunsi mäyrän hampaiden iskeytyvän kiinni ruskeaan häntäänsä. Tuo pyrki pakoon tärisevin tassuin, mutta mäyrän ote oli vahva, mutta pian se hellitti, tosin omituisella tavalla. Orvokkituike ryntäsi eteenpäin kaatuen vahingossa naamalleen. Häntä ei kiinnostanut kipu tai mäyrän ulvonta, hän vain juoksi, juoksi kauas toisesta mäyrästä, väistäen sokeaa mäyrää sekä juosten piiloon puun taa. Hänen häntäänsä särki, särki koko Tähtiklaanin kautta. Tuota pelotta ihan kauheasti, turkki veressä, kynsiin sattui, jalkoja kolotti… Sitten hän päästi surullisen ujelluksen hampaidensa välistä. Mäyrä oli katkaissut häneltä hännänpään! Orvokkituike kaatui maahan melkein pyörtyneenä, mutta silti raskaasti hengittäen, silmät puoliksi auki kohta pian valkenevaa taivasta. Sattui, sattui niin äärettömän paljon… Mutta miten Mustasydän voi?! Naaras kohotti päätään, mutta tyytyi sen laskemaan uuden kivun iskiessä niskaan. Tuo läähätti kuumuudessa, pian kuitenkin sulkien myös silmänsä ja menettäen sitten tajuntansa.

LEIJONANTÄHDELLÄ oli erittäin outo kutina turkillaan. Kissat seurasivat häntä hiljaisuudessa pois saarelta, aamun pian alkaessa sarastaa. Ilma ei tuntunut liian painostavalta, vaikka muutama pilvi heiluikin taivaalla. Se ei välttämättä ollut oudon tunteen syy, mutta hän olisi sen ehkä halunnut olevan. Suuri kolli pidensi askeliaan, saavuttaen pian tutun reitin loppusuoran. Leiriä lähestyessä kuitenkin outo tunne kasvoi, sekä alkoi kuulua ääniä, joita kukaan ei halunnut kuulla. Leijonantähti pysäytti ryhmänsä puolimäessä nummea ja alkoi höristellä korviaan.
”Leirissä ei ole kaikki hyvin. Älkää juosko suoraan sisään, jos siellä on suurikin tilanne päällä. Mennään nopeasti!” hän huudahti ja lähti itse juoksemaan suoraan sisäänkäynnille, mikä saattoi olla huonoin vaihtoehto. Muurissa oli huomattavissa suurempi aukko, kuin vain kissan tekemä reikä. Punertava turkkista kollia alkoi pelottaa. Askelet lähestyivät leirin muuria, ja piankin, kuin salamaniskusta, sieltä ilmestyi suuri lemuava mäyrä, suoraan Leijonantähden naaman eteen. Kolli ehti jarruttaa, hidastaa vauhtiaan, mutta mäyrä oli vastassa melkein kita ammollaan. Leijonantähti ei ehtinyt saamaan tassujaan juoksemaan toiseen suuntaan, kun suuri kammottava kita nappasi hoikan kollin hampaidensa väliin. Päällikkö huudahti kivusta, kun mäyrä iski hampaitaan kiinni ja heitti päällikön pian menemään. Nummella hieman liukuen veren pulputessa kyljissä, kolli menetti tajuntansa ja asteli käymään Tähtiklaanin mailla.
Leijonantähti heräsi tähtisellä nummella, edessään muutama tähtiturkkinen kissa. Hetkisen kolli pällisteli tassujaan hieman hämmentyneenä siitä, missä oli, mutta sitten ymmärsi. Tähtiturkkiset esi-isät naukuivat muutaman sanan.
”Et ole vielä valmis tulemaan näille maille seuraksemme. Sinulla on vielä elämiä jäljellä, joita uhrata klaanisi vuoksi. Palaa, Leijonantähti, suojele klaaniasi vielä näillä voimilla, jotka olemme sinulle antaneet”, kissa asteli häntä koskettamaan otsalle ja pian Leijonantähti heräsi nummelta, kyljet veressä, raskaasti hengittäen. Turkoosisilmäinen kolli iski katseensa nummella mellastavaan mäyrään, ja oli ylpeä siitä, että klaani sitä alkoi häätää poispäin heidän mailtaan. Kolli nousi hieman huterasti jaloilleen, mutta lähti pian adrenaliini korvissaan juoksemaan takaisin taisteluun. Olo oli niin hutera, että hän uskoi menettäneenä tuosta iskusta ainakin kaksi, ellei kolmea elämää. Tuo ravisti vielä päätään, sitten karjaisten taistelun merkistä, ja loikaten mäyrän selkään raapien tätä koko Tähtiklaanin kautta. Mäyrä alkoi vihdoin kääntää suuntaansa kissoista poispäin. Kaikkialta löytyi rajaa, jota jakaa, joten ehkä paras ratkaisu olisi häätää mäyrä pois rajan yläpäästä. Siellä ei pitäisi kenenkään raja olla liian lähellä. Päällikkö loikkasi alas mäyrän selästä ja alkoi jahdata sitä ylöspäin nummea, aina raapien sitä jaloista. Se ärisi ja murisi, kulki itsekin huterasti sekä verta luovuttaen. Pian se voisi löytää tiensä muualle kiusaamasta kissoja, kiusaamasta hänen klaanilaisiaan.

Nimi: Varjo

22.07.2018 15:15
// Heli
SALVIAVIRTA heilautti häntänsä ympärilleen istuen jonnekin aukion reunamille, jotta ei vahingossakaan muiden tiellä olisi, vaikka leiri olikin normaalia tyhjempi muiden ollessa kokoontumisessa vieläkin. Naaras haravoi katseellaan rauhallisesti ympäristöään, mutta ei löytänyt ketään tuttua eli toisin sanoen ketään perheenjäsentä. Isä olisi kokoontumisessa, kuten myös luultavammin Tomutuuli. Siskoa ei näkynyt missään ja toinen veli olisi luultavammin parantajanpesällä vielä, jonne Salviavirta ei halunnut tunkeutua. Hän varmasti muiden silmissä näytti yksinäiseltä ja hiukan vaivaantuneelta, mutta ei hänellä oikeasti ketään muutakaan ollut. Aina naaras oli seurannut muiden saman ikäisten leikkiä ja kasvua sivusta, koska ei ollut ikinä vain uskaltanut mennä heidän mukaansa. Ei Salviavirta uskonut kenestäkään pahaa ja tiesi, että varmasti monet voisivat ottaa hänet ystävällisesti vastaan, mutta silti toisen mielen perukoissa oli pieni pelko, että häntä ei hyväksyttäisi. Sama pelko oli mielessä pyörinyt aina siitä asti, kun sisarusten emo oli kuollut.
Naaraan ajatukset kuitenkin katkesivat Sirpaletassun tullessa hänen luokseen. Naaras pysäytti katseensa kolliin pienen hymyn noustessa huulille, joka oli samaa aikaa ujo, mutta rohkaiseva ja ystävällinen. Soturitar suoristi ryhtiään, joka oli ehtinyt vajota ajatusten mukana ja samaa aikaa hän näytti paljon eloisammalta saadessaan seuraa seka haihduttaen synkät ajatukset pois mielestään, vaikkei ikinä täysin pirteältä näyttänyt. Aina Salviavirran kasvoilta pystyi huomaamaan jonkinlaisen mietiskelevän pilkkeen, joka rauhoitti koko olemustaan.
”Hei Sirpaletassu”, naaras aloitti rauhalliseen sävyyn ilman, että ujon tapainen hymy mihinkään olisi kadonnut. Naaraan katse kävi ympärillään nopeasti, mutta palautui lopulta kuitenkin kolliin lyhyen matkan päässä. Salviavirta oli yllättynyt, että toinen hänen luokseen oli päätynyt ja joutui varmistamaan, että Sirpaletassu varmasti hänelle puhui, vaikka oli naaraan nimen sanonutkin. Ei yllätys paha ollut, koska tässä vaiheessa hän oli kaivannut jotain piristystä, joka vielä oli noin naaraan ikäinen ja tuntui jopa hiukan samankaltaiselta. Kumpikaan ei ainakaan hyppinyt ympäriinsä tai mahtailisi saavutuksistaan.
”Kuinka sinä voit? Ovatko sinunkin muut sisarukset kokoontumisessa?” Salviavirta kysyi hiukan hiljemmin, mutta pehmeämmin tarkoittaen pelkkää hyvää, kuten yritti hymyllään tuoda esille.

// Heli, Masi, Mymmeli
Oranssi turkkinen naaras heilautti häntäänsä vienosti lopulta istuen rauhallisen oloisesti Kukkaiselon toiselle puolelle, joka oli heidät johdattanut muiden parantajien luokse. ORVOKKISYDÄN loi kaikille kohteliaan ystävällisen hymyn yrittäen antaa jokaiselle mahdollisimman mukavan kuvan tulokkaista. Parantaja ymmärsi kyllä, että kaikki eivät välttämättä olisi mielissään heidän saapumisesta eikä hän halunnut mihinkään tunkeutua, jos hänen seuransa ei miellyttäisi. Hän kuitenkin oli todella hyvillään Kukkaiselon ehdotuksesta, joka auttaisi Salamaklaania huomattavasti asettumaan uuteen leiriinsä. Kuitenkin olivathan he jäämässä järvelle, kuten Kolibrintähti oli sen juuri maininnut.
”Emme tietenkään halua olla kellekään liian suureksi vaivaksi ja ymmärrämme jos ette helposti jostain yrteistä halua luopua, mutta se auttaisi Salamaklaanin paremmin alkuun täällä emmekä voisi olla muuta kuin vain kiitollisia”, naaras naukaisi rauhalliseen sävyyn, mutta nyökkäsi kuitenkin vielä kohteliaan oloisena. Ei Orvokkisydän tietenkään ketään voisi pakottaa eikä tiennyt tasan tarkkaan muiden klaanien tilanteesta, mutta ei haluaisi vain yrttien puutteen takia menettää henkiä, kuten ei varmasti ketään muukaan parantaja.
”Varmasti lähellä olevat parantajat voivat mennä heille ilmoittamaan ideasta”, Taivaanlintu esitti asiansa katsellen vienolla hymyllä Orvokkisydäntä sekä Ruistassua. Päälliköt alkoivat jo kerätä kissoja kokoon, jolloin Kanervamarja nousi jo valmiiksi tassuilleen vilkuillen muita, jotta asia olisi kaikille selvä ja kävisi muille

// Masi
OKATUULI pysähtyi hiukan syrjempään käyden katseellaan leirin läpi. Ruumiit aukiolla kylmäsivät häntä ja saivat selvästi rauhallisen oloisen mielentilan laskemaan entisestään, mutta silti soturi yritti vielä pysyä tilanteessa mukana eikä vaipua enemmän ajatuksiinsa, jotka koskivat hänen kuollutta perhettään. Okatuuli yritti niin sanotusti pysyä vielä tajuissaan tässä tilanteessa, jotta ei itse aiheuttaisi kömpelyydellä lisää ruumiita tai satuttaisi itseään eikä ainakaan Myrskynraivoa.
”Olen pahoillani veljesi puolesta”, Okatuuli sopersi hiljaa vilkaisten naaras, mutta ei kauaa kyennyt pitämään katsettaan naaraan kauniin valkeanvihreillä silmillä uppoutumatta niihin tai tuntematta jonkinlaista surua tai syyllisyyttä toisen veljen kuoleman takia. Ei Okatuuli tietenkään siihen syypää ollut, mutta kolli ajatteli, että olisi mahdollisesti voinut tehdä jotain, joka tilanteen olisi estänyt. Samalla hän tunsi syyllisyyttä muistakin kuolleista sekä loukkaantuneista.
Hetken päästä Okatuuli kuitenkin pudisteli päätään ja keskittyi uudelleen koko tilanteeseen. Välillä hänen ajatuksensa harhailivat pahasti ja aika sekä tilanteet tuntuivat juoksevan eteenpäin hänen silmiensä edessä. Nytkin ketut juoksivat hänen nenänsä edessä tuhoten leiriä sekä samalla yrittäen taistella kissoja vastaan, kun kolli vielä kuumeisesti yritti tutkia omaa mieltään löytääkseen jonkinlaisen suunnitelman. Koko ja sen luomat paineet eivät toista auttaneet vaan saivat Okatuulen jähmettymään.
”Mitä sinä ajattelit?” sinisilmäinen soturi lopulta huokaisi ja vilkaisi uudelleen viereensä tullutta naarasta. Hän oli ujo ja lukkiutui liian suurten paineiden alla, mutta silti kolli pystyi jotenkin mahdollisimman rohkaisevasti kohottamaan suunpieliään naaraalle, jos toinen olisi jonkun järkevän suunnitelman saanut kehitettyä.

KASTEHELMI heilautti tuuheaa häntäänsä ja pidätteli hengitystään toisen puhuessa ystävyydestä sekä jostain enemmästä, joka pienen hämmennykseen jälkeen sai hänen kasvoilleen jopa säteilevän ystävällisen hymyn. Vatsassa tuntui lentelevän perhosia, mutta ennen kuin naaras ehti mitään sanomaan tai takelemaan niin Hiekkapyörre oli jo aiheesta jatkanut vastatakseen hänen esittämään kysymykseen perheestä. Katsehelmi tutki katseellaan kollia toisen puhuessa perheestään aina välillä kohottaen suunpieliään jotenkin rohkaisevaan sävyyn. Tuttua hymy lämpeni toisen kasvoilla vielä entisestään Hiekkapyörteen puhuessaan emostaan sekä siskostaan hänen korviinsa rakastavaan sävyyn. Itse Kastehelmi ei kummankaan kanssa ollut ikinä välttämättä edes sanaa vaihtanut paitsi mahdollisesti partiossa, mutta ehkä soturitar saisi vielä tilaisuuden tutustua toisen perheeseen tai saisi omia pentuja, jotka pitäisivät toista isänään.
Naaras pudisteli pehmeästi päätään ajatusten juostessa aina vain eteenpäin ollen jopa lopulta mahdottoman kuuloisia ja suoristi hiukan ryhtiään pysyäkseni ihan vain maan päällä toisen seurassa.
”Olen useastikin ja toivon, että tietäisin vanhemmistani enemmän tai edes jotain, mutta jos he olisivat halunneet tai tuntea meidät tai edes veljeni niin varmasti tietäisin heistä jotain ja voisin kertoa siitä sinulle”, Kastehelmi naukaisi rauhallisesti hännänpäätä tassujen päällä jopa hiukan pettyneen oloisena vääntelehtien. Useasti Kastehelmi mietti omien tekojensa kautta, mitä mieltä hänen vanhempansa siitä olisivat tai sanoisivat hänelle. Kannustaisivatko he häntä vai pettyisivät?
”Vanhempani eivät kuitenkaan ikinä olleet mukana, joten olen kasvanut tosiaan kahdestaan veljeni kanssa. Tietenkin olisi ollut mukavaa, jos isäni olisi pentuna voinut leikkiä kansani ja myöhemmin opettaa minulle jotain soturikoulutuksesta, kun taas emoni olisi varmasti kannustanut ja auttanut minua tarpeen tullen sekä ollut ylpeä, kun joskus mahdollisesti saisin hänen tapansa mukaan pentuja”, naaras naukaisi äänen jonkinlaisesta pettymyksestä nousten jopa pentumaiseen innostukseen sekä iloon. Varmuus tuli jopa esille hänen mainittuansa omat pentunsa, joka oli ainut unelma aina ollut hänelle. Samalla häneltä löytyi pieni pelko, että tekisi samoin, kun oma emonsa, mutta mietittyään asiaa hetken Kastehelmi tiesi, ettei jättäisi ikinä omia pentujaan. Naaraan unelma aina ja jopa elämän tarkoitus oli saada oma rakastava perhe, joka tuntui Hiekkapyöreen lähellä olevan jopa tassuillaan kosketettavaa.
”Haluaisitko sinä oman perheen ympärillesi?” Kastehelmi vielä naukaisi ennen kuin ehti edes kysymystään miettimään, mutta hänen kasvoillaan pysyi silti leveä sekä innostuneen tapainen hymy.

HOPAYÖ räpytteli silmiään kollin suunnalle ja huomasi huokaisevansa jopa helpottuneena, koska toinen ei ollut hänelle alkanut tiuskimaankaan törmäyksen takia. Naaras moitti kyllä itseään mielessään siitä, että olisi tilanteen paljon sulavammin voinut hoitaa ja mahdollisesti mennä juttelemaan toiselle silloin kuin turkissa ei ollut itsensä sekä jonkun synkkäklaanilaisen verta eikä vain törmäillä aivan kuin eksynyt pentu.
”Kai se meni ihan hyvin. Saimme ainakin hoidettua sen, mikä taisi suunnitelmassakin olla”, Hopeayö naukaisi kurtistaen itsekseen kulmiaan. Ei seuran takia vaan ajatusten takia, että joku olisi kuollut haavoihinsa, koska ketään ei ainakaan olisi ansainnut sitä kohtaloa. Mahdollinen sotakin tuntui inhottavalta naaraan ollessa varma, että Viekastähti ei jättäisi asiaa siihen eikä Ruoskatähti välttämättä enää jaksaisi keskustella vaan tyytyisi verisempään vaihtoehtoon, vaikka naaraan mielestä sillä ei ainakaan saavuttaisi yhtään mitään.
”Muutama haava tosiaan, mutta onnistuin puolustautumaan melko hyvin eivätkä ne syviä ole”, naaras kertoi hiukan hiljempaa ja kohotti hiukan kiitoksen tapaisesti suunpieliään soturia kohti antaen katseensa nousta toisen turkkia pitkin kasvoille ja kauniin punertaville silmille, jotka saivat kylmät väreet kulkemaan Hopeayön selkää pitkin, vaikka naaras tiesi sen olevan oikeastaan hyvä merkki eikä pelokas. Jotenkin reaktion takia hän jopa pystyi hiukan rentoutumaan ja istumaan.
”Toivottavasti seurani ei haittaa sinua. Haluisin mielelläni puhua kanssasi enemmän, jotta tämä ei jäisi vain anteeksi pyynnökseni kömpelön törmäilyn takia”, sinisilmäinen yritti selittää mahdollisimman rauhallisesti ja jopa ystävälliseen hiljaiseen sävyyn saaden rohkeuttaan jostain sisimmästään. Tietenkin hän olisi voinut vasta luvan jälkeen istua eikä Hopeayön tarkoitus ollut saada tilannetta siihen, että toisen olisi pakko suostua nyt eikä hän halunnut näyttää liian innoissaan olevalta pennulta, joka olisi valmis kuulustelemaan toisen tarinaa. Rehellisesti naaras oli etsinyt ainoastaan rauhallista hetkeä jutella toisen kanssa mahdollisimman rennosti tekemättä tilannetta enää itselleen kiusalliseksi

Nimi: heli-fairy

21.07.2018 21:37
KOLIBRINTÄHTI nyökäytti päätään arvostavasti Valkeatähdelle ja kääntyi vielä hieman kohti kissamerta edessään.
”Oli ilo osallistua ensimmäiseen kokoontumiseemme ja Salamaklaani on iloinen, että sekä muut klaanit, että Tähtiklaani hyväksyy meidät taas joukkoonsa. Päätämme kokoontumisen hyvissä merkeissä, valaiskoon Tähtiklaani jokaisen meidän polkumme vielä tänä yönä!” hän naukui kissoille saaden hieman vastausta muilta, mutta lopulta huomasi vain kissojen alkavan kerääntyä omiksi klaaneiksi lähdön merkiksi. Suuri vuorileijona nyökäytti vielä päätään muille päälliköille kiitollisena, ja loikkasi sitten alas huutaen omaa klaaniaan kokoontumaan. Oli ilo päästä takaisin muiden klaanien joukkoon ja olla myös Tähtiklaanille mieliksi, ettei se peittänyt täysivalkeaakuuta pilvillä. Kaikki oli sujunut hyvin, juuri niin kuin suunniteltukin.

VIEKASTÄHTI loikkasi pikimmiten alas puusta, astellen Aavesuden vierelle nyökäyttäen tälle päätään kiitollisena klaanilaisten kokoontumisesta. Hänellä oli vieläkin outo tunne turkillaan, joten naaras halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiin. Klaanilaisten ollessa kasassa hänen ympärillään, naaras naukaisi näille käskyn lähteä saarelta kohti kotia, ja sarastavaa aurinkoa.

VIHERTÄHTI tutkaili vielä innostuneena uusia kissoja, näiden suuria turkkeja sekä kaunista kehon rakennetta, ennen kuin itse loikkasi alas oksistolta, astellen nopeasti oman klaaninsa luo. Kissat olivat selkeästi alkaneet kerääntyä ryhmäksi ja musta kolli nyökäytti päätään mielissään.
”Jos Myrskyklaani on valmis, olemme lähdössä heti!” hän naukui klaanilleen lähtien sitten askeltamaan kohti saarelta pois johtavaa polkua.

LEIJONANTÄHTI nuokkui hetkisen vielä oksallaan muiden alkaessa tehdä lähtöä. Hän ei toisaalta halunnut lähteä, mutta toisaalta halusi palata takaisin. Suuri kolli lopulta loikkasi alas räpäyttäen turkoosia silmäpariaan ja heilutellen pitkää häntäänsä takanaan. Klaani näytti kokoontuvan pikkuhiljaa ruskean kollin rinnalle. Tuo vielä heitti viimeisen vilkaisunsa Kolibrintähteen ja Salamaklaanin kissoihin, ennen kuin hännällään näytti merkin lähteä kohti kotia.

LOIMUSYDÄN nyökäytti päätään Tuskatähden käskylle ja asteli hieman eroon lähemmäs kerääntyneestä klaanista, aikeenaan etsiä puuttuva Kivihäntä. Naaras toi mieleensä kollin harmaan turkin ja alkoi etsiä tätä jokiklaanilaista, joka ei ollut saapunut paikalle. Varapäällikkö tunsi turhautuneensa nopeasti, kun ei omaa klaanilaistaan tunnistanut muiden, pian jo poistuvienkin, kissojen joukosta. Naaras lähti tallustelemaan rauhallisesti tervehtien muita tunnettuja kissoja matkallaan. Hän rauhallisesti kiersi saarta, tutkien ja maistellen ilmaa, kuitenkin epäillen, että tuota mistään löytäisi. Ei hän edes tunnistanut kollin omaa tuoksua. Loimusydän pian tallusti ulos saarta reunustavasta tiheiköstä ja tunsi tassujensa alla mukavaa hienoa hiekkaa. Naaras veti keuhkonsa täyteen viileää mukavaa ilmaa ja sai vienon hymyn huulilleen, astellessaan lähemmäs liplattavaa vettä. Tuo hetken nautti vain viileästä illasta, siiten kuitenkin höristäen korviaan, kuullessaan jonkun toisen. Ruskea sievä naaras nousi ylös hiekalta kauempana hänestä, melkein toisella puolen saarta. Tuon turkoosi hieman vihaisen surullinen katse vain sivalsi nopeasti Loimusydäntä, sitten kadoten takaisin saarelle kissojen sekaan. Sädekatse, hän oletti naaraan olevan. Myrkkyklaanin varapäällikkö. Hän olisi halunnut tietää enemmän naaraasta, mutta tämä ei selvästi ollut se hetki mennä juttelemaan hänelle. Naaras näytti niin poissaolevalta, ja voisi sivaltaa häneltä korvat, jos astelisi yhtään lähemmäs. Loimusydän siis jatkoi Kivihännän etsintää. Hän maistoi miedon kollin tuoksun rannassa, muttei hän löytänyt sitä, mistä se olisi tullut. Oliko kolli lähtenyt uimaan? Naaras havaitsi tassun jälkiä rannassa. Miksi hän olisi kadonnut noin vain? Naaras yritti tähyillä vastarantaan, mutta aamun usva peitti jo suurimman näkyvyyden. Siis tumman harmaa naaras palasi takaisin saarelle, korvat hieman luimussa, astellen Tuskatähden luo.
”Kivihäntää ei löytynyt. Hän mahdollisesti lähti uimaan, ehkä jo palasi kotiin. En löytänyt kuin hänen tuoksunsa ja tassun jäljet rannassa”, tuo naukui hiljaisesti hieman poissaolevalle Tuskatähdelle.

Nimi: Masi

21.07.2018 17:56
HOPEAKUU - LUMOUKSENKLAANI

Naaras suki rauhallisena kahta pentuaan, jotka olivat vaipuneet jonkin aikaa sitten untenmaille. Hän oli huomannut, että viereisessä pedissä makaava Savuruusu oli alkanut kieriskellä levottomasti, sekä läähättää, eikä Hopeakuu voinut ajatella kuin pahinta. Toisen kuningattaren synnytys oli alkamassa hetkellä millä hyvänsä ja kokoontuminen oli vielä kesken, joten menisi vielä kauan, ennenkuin parantajat saapuisivat paikalle. Ensi kertalainen, kun Savuruusu oli, tilanne voisi olla hankala. Savuruusun vihainen murahtelu sai Hopeakuun vasta toimimaan. Naaras alkoi puskea kahta pentuaan Minttupentua ja Kultapiiskupentua nenällään hereille.
''Kultaseni rakkaani, voisittekohan poistua hetkeksi pesästä. Ulkona on ihana ilma ja jos voisitte hetken odottaa pesän ulkopuolella, että voimme jatkaa yhdessä uniamme'', Hopeakuu aloitti kahdelle uniselle pennulleen puhumista. ''Savuruusu alkaa pian synnyttämään'', naaras naukaisi nopeasti, ennen kuin kumpikaan kaksikosta ehti sanoa vastaväitteitä ulos menemiselle.
''Älkää menkö sitten kauas'', naaras naukaisi ja nousi ylös pentujen luota, hymyillen näille vielä lämpimästi, ennen kuin askelsi Savuruusun pedin vierelle, yrittäen auttaa naarasta synnytyksessä. Kärttyinen ja nuori naaras oli entistäkin vihaisemmalla tuulella, läähättäessään kuumana päivänä.
--
Tovin kuluttua Hopeakuu painoi yhden pennun Savuruusun vatsaa vasten, Savuruusun ummistaessaan itkuisia ja väsyneitä silmiään. Hopeakuu ja Savuruusu katselivat molemmat hiljaisina kolmea muuta pentua, jotka olivat aivan liian pieniä ja kylmettyneitä. Hopeakuu yritti lohduttaa Savuruusua nuolemalla tämän lapaa, mutta hitaasti Savuruusu sulki vain silmänsä ja vaipusi kohtalokkaaseen uneen. Hopeakuun purskahtaessa itkuun.

Nimi: Masi

21.07.2018 14:24
// Blari//

Veriruusu - Lumouksenklaani

Naaraan häntä nytkähti ärtyneenä, kun Aaveenvarjo nousi Tomukuun päältä, lähtien röyhkeästi vain kävelemään pois paikalta. Ainoa asia, mikä pyöri Veriruusun mielessä oli mahdollinen rangaistus molemmille. Kun Tomukuu avasi suunsa, naaras osasi jo päätellä, että todennäköisesti raivostuisi tämän sanoista vain entistäkin enemmän, joten osasi varautua pitämään itseään rauhallisena. Jos hänen nykivää häntäänsä ei laskettu mukaan. Naaras vain katseli Tomukuuta, antaen tuon laskea kaiken syyn Aavenvarjon niskoille, vaikka naaraan olisi tehnyt mieli muistuttaa, että parantaja oli osittain oikeassa, Tomukuu oli surmannut Aamutähden, koska sovinto oli ollut silloinkin liikaa kollille. Veriruusu käänsi katseensa mietteliäänä Aaveenvarjon perään, hänelle tuli välittömästi pahatunne tästä ja kun Tomukuu avasi suunsa mollatakseen Aaveenvarjoa, hän katseli hiljaisena varapäällikkönsä menoa pois. Veriruusu olisi halunnut alkaa räyhätä jokaiselle ja huutaa Tähtiklaania, mutta hymyillen muisti, että hänet oli hylätty jo kauan sitten.
Veriruusu katsahti Päästäisaskeleeseen, huomaten, että tätä naarasta yllättäen kiinnostikin hänen olemassaolonsa, koska hän tiesi jotakin, mitä Päästäisaskel ei. Veriruusu räpäytti silmiään mietteliäänä ja Punahämärä katseli häntä varautuneena.
''Tomukuun mielestä Aaveenvarjo on liian epävakaa jatkaakseen tehtäviään parantajana'', naaras naukaisi, Punahämärän kurtistaessaan kulmiaan.
''Onko Tomukuu mielestäsi sitten enemmän vakaa jatkamaan omia tehtäviään?'', ketunkasvoinen soturi mutisi päällikölle, joka naurahti.
''Jos minulta kysytään, meistä kukaan ei ole pätevä hoitamaan tehtäviään'', Veriruusu kohautti lapojaan, pieni huvittuneisuuden kipinä suupielessään.
''Voisit sitten tehdä jotakin asialle, että nämä tällaiset loppuisivat. Vai onko sinusta mukavaa näyttää muille klaanille tätä sekamelskaa?'', Punahämärä heilautti turhautuneena häntäänsä.
''Miten ratkaiset sellaisen ongelman, jossa Aaveenvarjo väittää meidän tappaneen Aamutähden? Miten ratkaiset sellaisen ongelman, jossa toinen kissa on valmis tekemään mitä tahansa vuoksesi?'', Veriruusu huokaisten katsoi Päästäisaskeleesta Punahämärään, huomaten, kuinka Punahämärän lavat jännittyivät. ''Sinä et tiedä sellaisesta mitään Punahämärä. Joten parempi, että annat asian olla'', Veriruusu huokaisten lähti jatkamaan matkaansa samaan suuntaan, johon Tomukuu meni.
Punahämärä huomasi purevansa vihaisena hampaitaan yhteen ja mulkoilevan maassa olevaa ruohotupsua. Naaras olisi halunnut läimäistä Veriruusua, jonka jälkeen tapattaa Tomukuun. Aaveenvarjo osasi epäillä, mutta ongelmana olikin, että Veriruusu tiesi epäilyksen. Punahämärä paineli maata turhautuneena tassujensa alla.
''Hän on oikeassa. Kukaan ei ole sopiva tehtäväänsä täällä'', Punahämärä mutisi itsekseen, mutta sen verran kuuluvasti, että Päästäisaskel varmasti kuuli sen.


//Heli//

JÄÄTÄHTI - MYRKKYKLAANI

Myrkkyklaanin päällikkö etsi katseellaan Sädekatsetta, mutta ei nähnyt tätä ollenkaan missään. Päällikön häntä alkoi nykiä ärtymyksestä, kun hän alkoi etsiä klaanilaisia kokoon vihaisesti komentaen näitä saaren kulmalle, jotta he voisivat uida takaisin leiriinsä. Samalla hän kuuli, miten Synkkätähti ja Varisjalka kokosivat Yöklaania, sekä Tuskatähti pyysi Loimusydäntä etsimään puuttuvan Kivihännän. Veriruusua päällikkö jäi joksikin aikaa katsomaan hiljaisena, kun huomasi kärhämän parantajan ja varapäällikön välillä.
''Olet vihdoinkin ansassa'', Jäätähti huomasi myhäilevänsä itsekseen, samalla, kun lähti askeltamaan muita klaanitovereita kohden, huomaten Valkeatähden ja Kolibriunelman kokoamassa ryhmäänsä. Myrskyklaanin kissat alkoivat olla myös kasassa, kun taas Aavesusi paimensi Synkkäklaanin kissoja Viekastähteä kohti. Ruoskatähti seurasi kauempaa jokaista liikettä, kun Päivänsilmä keräsi kissoja mukaan paluumatkalle. Uusiin kissoihin vilkaisten vielä kerran Jäätähti yritti edelleen etsiä Sädekatsetta, tuon ollessa ainoa, joka puuttuu.

Nimi: Blari

20.07.2018 22:31
Tomukuu - Lumouksenklaani

Aaveenvarjo päästi Tomukuun vapaaksi ja vilkaisematta edes Veriruusua kolli lähti kävelemään pois päin noista. Tomukuu nousi takaisin neljälle jalalle kuin mitään ei olisi tapahtunut.
"Hän vain kävi päälleni. Minun kai pitäiis olla pahoillani hänen puolesta, mutta en oikeastaan.. Hän vieläkin jaksaa uskoa että me olisimme tappaneet veljeni", Tomukuu puhui pahoittelevalla äänellä, mutta hänen ilmeessään oli hieman huvittuneisuutta. Tomukuu oli ollut aikeisaa koskettaa Veriruusua kuonollaan, mutta tuon käsky lähteä kokoamaan Lumouksenklaanin kissoja sai hänet perääntymään.
"Uskallammeko enään päästää Aaveenvarjoa pentujen ja oppilaiden lähelle? Hän vaikuttaa varsin epävakaalta", kolli ei edes odottanut vastausta vaan lähti kävelemään etsiäkseen klaaninsa kissat.

Päästäisaskel - Lumouksenklaani

"Ai ketkä?" Päästäisaskel ei ollut tajunnut tilannetta, mutta huomattuaan Veriruusun puhuvan Tomukuulle ja Aaveenvarjolle, hän otti askeleen taakseppäin.
"Mitä on tapahtunut? Miksi Tomukuu ja Aaveenvarjo tappelisivat?" naaras kysyi hämmentyneenä. Heidän päästyään Veriruusun luokse Tomukuu ja Aaveenvarjo olivat menneet omille teilleen.
"Mitä on tapahtunut?" Päästäisaskel kysyi nyt Veriruusulta.

Nimi: Masi

20.07.2018 15:06
//HELI //

VALKEATÄHTI - TUULIKLAANI

Kolli heilautti häntäänsä iloinen hymy kasvoillaan. Hänelle se oli ilo ja kunnia saada Salamaklaani muiden luokse. Vaikka kolli osasikin ymmärtää Veriruusun hermostumisen syyn, olivathan kissat isoja, voimakkaita ja Lumouksenklaanilla ei olisi paljoa valtaa yrittää estää näitä, jos nämä päättäisivät viedä heidän maitaan. Valkeatähti työnsi ikävän sodan mahdollisuuden pois mielestään ja kääntyi vielä katsomaan Kolibrintähteä.
''Koska mitään uhkaa ei ole. On vain syytä juhlaan, sekä meille kaikille, että kaikki klaanit ovat vihdoinkin kasassa. Sekä teille, että olette selviytyneet tänne asti, voimme varmaankin lopettaa kokoontumisen? Huomatkaa! Tähtiklaani on ylpeä ja iloinen heidän tulostaan järvelle, sillä he eivät ole langettaneet pilviä kuun eteen!'', Valkeatähti naukui hymyillen kovaäänisesti.
''No tylsää täällä muutenkin oli, on mukavempaa päästä pois täältä'', Jäätähti murahti väräyttäen viiksiään itsekseen. Valkeatähti pyöritteli hyväntuulisena silmiään naaraalle, joka ei tällä kertaa ollut keksinyt mitään pahaa sanottavaa.


//BLARI //

VERIRUUSU - LUMOUKSENKLAANI

Naaraan häntä nyki puolelta toiselle hermostuneisuudesta ja hän loikkasi alas puusta, yrittäen vältellä muita kissoja. Hän halusi patistaa Tomukuun komentamaan kissat kokoon, jotta he voisivat lähteä täältä, mutta muiden varapäälliköiden alkaessa lähestyä päälliköitä kuunnellakseen kuka keneltä ja mitäkin, Tomukuuta naaras ei nähnyt. Naaras lähti etsimään Punahämärää, mutta huomasi tämän keskustelevan Päästäisaskeleen kanssa, ja vaikka epäilykset alkoivatkin virrata Veriruusun mielessä, hän päätti antaa olla. Ei olisi hänen tehtävänsä jälleen yrittää auttaa tai luottaa Päästäisaskeleeseen, koska naaraalle Veriruusu ei ollut mitään. Oranssikeltainen naaras heilautti häntäänsä turhautuneena ja antoi katseensa kiertää aukiolla, kun kissat alkoivat jakautua ryhmiinsä lähteäkseen, kun hän huomasi yhdessä kohtaa kissat kerääntyneinä katsomaan jotakin. Veriruusu kiersi kauempaa kurkistamaan mistä olisi kyse ja huomatessaan Aaveenvarjon niitanneen Tomukuun maahan naaras päästi pitkän huokauksen karkaamaan kurkustaan.
Päällikkö askelsi Aaveenvarjon ja Tomukuun luokse, häntä vihaisesti lennellen puolelta toiselle.
''Lopettakaa. Kokoontumisessa ei kamppailla, ei muiden, eikä etenkään omiensa kanssa. Jos teillä on kärhämää keskenänne selvittäkää se leirissä puhumalla'', naaras murisi ja loi molempiin vihaisen mulkaisun. ''Tämä on hyvin nöyryyttävää koko klaanimme puolesta ja saatte olla iloisia, että tästä ei tämän enempää tullut ja Tähtiklaani ei ole vihainen'', naaras jatkoi vihaisesti häntä huiskien.
''Aaveenvarjo voisit varmaankin mennä etsimään oppilaasi ja Tomukuu, sinä voisit kerätä klaanin kokoon, jotta voimme lähteä kokoontumisesta. Meillä on tulossa muutenkin ongelmia muiden klaanien kanssa, eikä teidän pentumainen riehumisenne auta asiaa'', päällikkö jatkoi vihaista mulkoiluaan molempiin.


PUNAHÄMÄRÄ - LUMOUKSENKLAANI

''Kumpa niin ei olisi'', naaras mutisi ja katseli Veriruusua, joka selvästi alkoi kerätä kissoja kokoon lähteäkseen. Punahämärä vilkaisi vielä Päästäisaskelta, mutta tällä ei tuntunut olevan antaa hänelle sanoja, kettumainen naaras nousi ylös. ''Meidän on parasta lähteä'', naaras totesi, lähtien askeltamaan kohti muita Lumouksenklaanin kissoja, jotka parveilivat Veriruusun, sekä parantajan ja varapäällikön ympärillä. Osa tietysti vipelsi vieläkin jossakin, mutta siitä Punahämärä ei ollut kiinnostunut. Hän huomasi vain hymyilevänsä, kun huomasi Veriruusun moittivan parantajaa ja varapäällikköä. Viikset väpättivät naaraan kasvoilla, kun hän näki tilanteen, jossa Tomukuu oltiin painettu maahan. Olisi ihme, jos kollin ego ei kärsisi tilanteesta.
''Eivätkö he koskaan osaa olla tappelematta?'', naaras kysyi kohteliaalla sävyllä, vilkaistessaan taakseen Päästäisaskelta, pitäen omat ajatuksensa omana tietonaan.

Nimi: Blari

20.07.2018 14:05
Päästäisaskel - Lumouksenklaani

"Nämä puoliveriset tuntuvat yhdistävän klaaneja", naaras maukaisi hiljaisesti ja käänsi katseensa pois päin. Kun Punahämärä esitti kysymyksensä, Päästäisaskel hermostui ja hänen häntänsä alkoi nykiä. Hän olisi halunnut vastata, mutta jokin esti sanojen tulon. Hän käänsi päänsä hitaasti takaisin Punahämärään ja vain nyökkäsi.

Tomukuu - Lumouksenklaani

Tummaturkkinen kolli oli lähtenyt kuljeskelemaan kokoontuneiden kissojen seassa. Hän kuunteli koko ajan kuitenkin päälliköiden puheita, vaikka ei katsonut noita.
Häntä alkoi hiljalleen ärsyyntyä siitä, kun Aaveenvarjo seurasi häntä.
"Jos sinulla on jotain sanottavaa niin sano se", Tomukuu murahti, mutta ei saanut mitään vastausta. Eihän ollut olettanutkaan sellaista.
"Ei minun seuraamiseni hyödytä sinua. Etsit vain harhoille turhia todisteita", Tomukuu totesi tyynesti.
"Hän luotti sinuun", Aaveenvarjon matala ääni sai Tomukuun hymyilemään.
"Yritin pelastaa hänet.. sitä paitsi hän olisi kuollut muutenkin pian", Tomukuu vastasi pilkkaavalla äänellä. Aaveenvarjo loikkasi eteenpäin kaataen Tomukuun maahan selälleen. Tomukuu ei pannut vastaan, sillä he olivat kokoontumisessa eivätkä missään yksityisellä paikalla. Aaveenvarjo painoi käpälällään Tomukuun vatsaa ja katsoi tuota kollia suoraan silmiin.
"En lepää ennen kuin näen teidän kahden kaatuvan", Aaveenvarjo sähähti. Tomukuu vain tuijotti ilmeettömänä takaisin.

Nimi: heli-fairy

13.07.2018 14:15
KOLIBRINTÄHTI vilkaisi oranssiin hermostuneeseen naaraaseen lämmin lempeä katse silmissään. Suuri vuorileijona nyökäytti tälle päätään rauhallisesti häntäänsä heilauttaen.
”Salamaklaanilla ei ole mitään aietta rikkoa kauan ylläpidettyjä rajoja. Jätämme omamme tarpeeksi kauas omastanne, ja kunnioitamme sitä kaikin puolin”, tuo naukui rauhallisesti, ja toivoi, että leirissä olisi kaikki hyvin, sekä Poltesydän ja Lovijuova olisivat kiertäneet rajan tarkasti. Tumman harmaat kasvot kääntyivät pian samankaltaiseen valkeaan kissaan, joka selkeästi oli iloisen oloinen, sekä yhtä rauhallinen kuin kolli itse.
”Kiitos, Valkeatähti”, kolli naukui nimen hieman epävarmana, vaikka oli jo kuullut suurimman osan kissojen nimistä. Tämä Tuuliklaani tuoksuinen päällikkö näytti kooltaan sekä rakenteeltaan heidän kaltaiseltaan, vaikka Kolibrintähti olikin tätä suurempi. Hän hetken tutkaili toista, sitten kääntäen katseensa naamapuoliseen naaraaseen. Kolibrintähti naurahti tuon väsyneelle kommentille ja pudisti päätään.
”En usko, että näin suuret vuorileijonat heti ovat turkkiaan kastamassa päästäkseen vain uimaan saarelle, jonka jälkeen voimia ei ole edes taistelemiseen. En usko, että meistä tulee mitään harmia kenellekään, näin me toivomme. Salamaklaani vaan haluaa taas tuoda olemassa olonsa esiin ja olla yhdessä muiden klaanien kanssa, niin kuin on ollut kauan aikaa sitten”, hän naukui ja vilkaisi lempeästi hymyillen Tammipolkuun. Kaikki näytti menevän hyvin, mikä sopi hänelle aivan mainiosti. VIEKASTÄHTI tutkaili hieman varautuneena tätä suurempaa päällikköä, kuitenkin suurempi kommentteja tekemättä.
”Tervetuloa Järvelle, Salamaklaani”, LEIJONANTÄHTI vielä naukui hieman ylempää oksistolta, kuitenkin hymy huulillaan, sekä turkooseissa silmissään. VIHERTÄHDEN katse oli hieman epävarma, mutta tästä silti hehkui ystävällisyys. Ei hän uskonut, että Salamaklaanista tulee mitään haittaa. Huomattavasti pienempi kolli tassut myös hieman lähemmäs tervehtimään monta kertaa suurempaa kollia.
”On ilo kuulla, että olette saapuneet Järvelle, sekä nyt vahvistutte ja keräätte voimianne. Tähtiklaani on varmasti mielissään, kun ehkä viimein kaikki klaani ovat yhdessä Järvellä, eikä ketään tarvitse unohtaa”, tuo rauhallisesti naukui niin hiljaisella äänellä, että hyvä jos päälliköt muualla puussa sen kuulivat. Musta kolli nyökäytti päätään vuorileijonalle, sitten asettuen takaisin omalle paikalleen. Kolibrintähti oli mielissään hyvästä vastaanotosta. Toivottavasti muut klaanilaiset olivat tehneet kissoihin hyvän, eikä pahamaineisen, vaikutelman.

Nimi: Masi

12.07.2018 23:10
SYNKKÄTÄHTI - YÖKLAANI

Musta kollin kasvoille levisi iloinen ja lempeä hymy, kun Viekastähti oli ystävällinen hänelle ja lupasi esitellä kaksi veljen pentua hänelle. Synkkätähdelle se oli kunnia, mutta samalla hän todella halusi tietää, että oikeasti pennut olisivat olemassa ja voisivat hyvin jossakin klaanissa. Salaa kolli kuitenkin huomasi alkaavansa pelätä, että joutuisi joskus sotaan Synkkäklaania vastaan ja voisi joutua kajoamaan kynsillään veljensä pentuihin. Hän työnsi murheen pois mielestään ja keskittyi kuuntelemaan kahden pennun nimet, Salama ja Routa. Kolli maisteli niitä suussaan ja nyökytteli itsekseen.
''Kiitos, Viekastähti'', kolli hymyili naaraalle ja kääntyi kuuntelemaan Leijonantähden jälkeen puheensa aloittaneen suuren kissan, joka oli kokoajan ollut vain hiljaa yhdellä oksalla. Kissan koko muistutti Synkkätähteä kovasti omasta isästään, tuon tuuheasta turkista, ja kehonrakenteesta, Veritähdestä.
Kolibrintähden alkaessa naukua Synkkätähti mietti hetken kuulleensa väärin, mutta ei päättänyt kommentoida tilannetta mitenkään. Veriruusun häntä nyki ja huitoi vihaisesti puolelta toiselle, samalla kun naaras yritti pitää turkkinsa aisoissa.
''Toivon, että te todella osaatte noudattaa rajaa, jonka olemme jättäneet Lumouksenklaanin rajojen päättymisen merkiksi, ettekä yritä muuttaa asiaa mitenkään'', naaras naukui rauhallisesti, pitäen itsensä kurissa, mutta tämän silmistä tuikki selvästi epäilys. Synkkätähti tunsi Veriruusun, naaras oli varautunut, eikä haastanut riitaa, mutta ei halunnut suurten kissojen kukkoilevan itselleen.
''On hienoa kuulla, että Salamaklaani on jaloillaan ja voi hyvin'', Valkeatähden isällinen nau'unta kuului ylemmältä oksalta, kun tämä loikkasi alas puulta, mennäkseen paremmin tervehtimään Kolibrintähteä. Valkeatähti oli korkeudeltaan samankokoinen Kolibrintähden kanssa, mutta Kolibrintähti näytti paljon suuremmalta jokaiseen muuhun suuntaan, mikä sai Synkkätähden väräyttämään viiksiään huvittuneena. Valkeatähti naukui tervetuloaan Salamaklaanille, samalla kun Jäätähti haukotteli uupuneena.
''Mikä ihmeen Salamaklaani?'',Jäätähti haukotteli ja mittaili ainoalla silmällään Kolibrintähteä. ''Toisaalta, mitä väliä sillä on. Ei teistä meille kuitenkaan ole harmia, mitä suurempia kissoja, sen painavempia turkkia uimiseen'', naaras kohautti hymyillen lapojaan. Ruoskatähti kurtisti kulmiaan Jäätähdelle, mutta arpinen kolli tuttuun tapaansa ei jaksanut puuttua asioihin, ellei niistä olisi hyötyä Varjoklaanille tai hänelle itselleen. Tuskatähti huokaisi vain syvään ja antoi ajatuksensa viedä hänet muualle kuin kokoontumiseen.

Nimi: heli-fairy

12.07.2018 17:59
VIEKASTÄHTI veti häntänsä tassuilleen Synkkämyrskyn hypätessä hänen vierelleen. Meripihkasilmä vielä katseli Veriruusun perään, mutta sitten nyökäytti päätään Yöklaanin uudelle päällikölle.
”Tulet varmasti tapaamaan veljesi pennut. He ovat hyviä kissoja. Voin vielä kokoontumisen päätteeksi esitellä sinulle Salamatassun, sekä Routatassun. Otin kaksikon tänne mukaani”, naaras naukui ja käänsi katseensa kissamereen, josta yritti kaksikkoa etsiä. Ehkä heidän välinsä Yöklaanin välillä pysyisi hyvänä. Synkkämyrsky vaikutti erittäin pätevältä, sekä jo hyvältä päälliköltä. ”Olen iloinen, että voin jotenkin olla avuksi”, ruskea turkkinen vielä naukaisi vain vienosti hymyillen.

LEIJONANTÄHTI heilutteli pitkää häntäänsä oksistolta kuunnellessaan Veriruusun kertomuksia. Hän nopeasti turkoosilla katseellaan vilkaisi Jäätähdestä ja Ruoskatähdestä, Viekastähteen ja Synkkätähteen. Suuri ruskaklaanilainen huokaisi vielä nopeasti, sitten nyökäten vielä päätään Veriruusulle, ennen kuin asettui kärkeen puhumaan.
”Ruskaklaani voi hyvin, meillä on runsaasti riistaa auringon näyttäydyttyä enemmän sekä olemme saaneet uusia oppilaita. Toivomme, että auringon ja lämpimien kelien tullen, saamme myös pian tiineitä kuningattaria, jotta klaanimme voi jatkaa kasvamistaan. Tänään klaanimme kuitenkin joutui häätämään tammen latvaan asettuneen kotkan pois mailtamme. Ketään ei sattunut, sekä klaani sai siitä vatsan täydeltä ruokaa. Emme usko, että enempää vihamielisiä otuksia maillamme liikkuu lähiaikoina”, hieman hermostunut päällikkö nyökäytti päätään kissamerelle, lopetettuaan lyhyehkön puheenvuoronsa. Leijonantähti tutkaili hetken kissoja edessään vilkaisten nopeasti kohti laskevaa täysikuuta ennen kuin perääntyi takaisin oksalleen, heilutellen häntäänsä oksalta.
Tumma vuorileijonan hahmo seurasi häntä oksalleen loppuun asti, sitten vasta liikahtaen, kun kukaan ei liikkunut. Suuri harmaa turkkinen astui ulos varjoista, samalla kun hänen klaanilaisensa kiinnittivät terävän huomionsa häneen. KOLIBRINTÄHTI laskeutui oksistolle, josta muutkin puhuivat. Hän katseli tyynen rauhallisesti kissamerta, joka pitkänä levittyi hänen edessään. Tumma harmaa häntä heilahteli takana ja kolli pian maisteli tuoksuvaa täysikuun viileää ilmaa, ennen kuin aloitti rauhallisesti:
”Hyvää iltaa klaanilaiset. Haluan ensin pahoitella huonoa ensivaikutelmaa hiiviskelystä kokoontumiseen. Olemme juuri saapuneet järvelle ja halusimme totta kai osallistua ensimmäiseen kokoontumiseen, sekä ilmoittaa muille, että olemme palanneet. Saanen esitellä itseni”, kolli kääntyi hieman päälliköitä kohden tyynen rauhallinen vieno hymy huulillaan. ”Olen Kolibrintähti, Varisliidon poika, Haukkatähden pojanpoika, ja olen Salamaklaanin nykyinen päällikkö”, kollin viimeistellessä lauseensa, moni klaanilainen, sekä moni päällikkö, käänsi katseensa erittäin kummastuneena häneen, mutta ainoastaan salamaklaanilaiset näyttivät innokkailta ja hyväntuulisilta tilanteeseen verrattuna. Kolli kääntyi kohti kissoja edessään, ja rauhallisesti hymyillen, vielä jatkoi vahvalla äänellään.
”Jouduimme jättämään kodin vanhassa metsässä monien sattumien vuoksi, mutta olemme nyt seuranneet teitä tänne, jonne muutkin ovat selvästi asettuneet”, Kolibrintähti vilkaisi Ruskaklaanin päällikön suuntaan, muistaen tämän klaanin olemassa olon vain pienesti. ”Olemme asettuneet kaukaisille vuorille, Lumouksenklaanin rajan juurelle, vielä Tuuliklaaniakin kauemmaksi. Merkitsemme rajaamme, sekä asetumme pian aloillemme. Olemme tulleet jäädäksemme, emmekä enää aio poistua kartalta, tai kissojen mielistä”, Kolibrintähti naukui kuuluvasti ja nosti häntäänsä innoissaan pystyyn. Hän huomasi Tammipolun istuvan pienempien kissojen luona, sekä pian Orvokkisydämen, joka mahdollisesti oli päässyt muiden parantajien joukkoon. Näky lämmitti kollia. He vihdoin pääsivät sinne, mistä kauan sitten katosivat. ”Salamaklaani ehkä kerran katosi, mutta nyt se on tullut tänne jäädäkseen!” hän naukaisi voimakkaasti ja sai klaanistaan kannustushuutoja. Vuorileijona kääntyi katsomaan päälliköitä, harkitsevaisin katsein, mutta rauhallisen hymyn kera.

Nimi: Blari

05.07.2018 00:31
Kivihäntä - Jokiklaani

Kolli nousi itsekkin seisomaan ja päätti jättää asian siihen. Hän lähti kävelemään pois naaraan luota syrjemmälle. Harmaa kissa suuntasi kulkunsa pois kokoontumisaukiolta ja käveli veden rajaan. Kivihäntä alkoi tuijottamaan kuvaijaistaan, jonka hän saattoi täysikuun valossa erottaa veden pinnassa. Henkeä vetäen kolli otti askeleen veteen ja tunsi veden viileyden rauhoittavan vaikutuksen samantien. Kolli ui pois päin rannasta, sillä hän ei halunnut palata, ennen kuin hän olisi täysin rauhoittunut. Kivihäntä uskaltautui painamaan päänsä pinnan alle ja pidätti hengitystään.
"Hei sinä siellä!" epäselvä ääni sai Kivihännän nostamaan päänsä takaisin pinnalle. Jokiklaanin soturi huomasi samantien tuijottavansa tummaa kissaa, jonka katse heijasti kuutamoa, suoraan silmiin. Kissa seisoi vain hännän mitan päässä hänestä, eikä Kivihäntä edes ollut tajunnut, kuinka lähelle hän oli tullut kokoontumissaaren vastarantaa. Saari oli hänen takanaan. Tumma kissa siristi silmiään, ennen kuin kurottautui Kivihäntää kohden, nappaaman Kivihäntää niskasta vetääkseen tuon voimalla rantakiveä vasten. Kivihäntä ei ehtinyt reakoidakkaan, sillä kaikki pimeni lähes samantien.
---
Harmaa kolli säpsähti hereille tuntiessaan veden kasvoillaan. Hän nousee nopeasti seisomaan, mutta yhtäkkinen kipu kyljessä sai hänet puremaan hampaitaan yhteen. Kolli nousi nyt erittäin hitaasti ja varovaisesti seisomaan ja alkoi katselemaan ympäristöään. Hän oli suurten puiden juurella, veden rajassa. Hänen vierellään oli suuri, kaatunut puunrunko, joka vaikutti jonkinlaiselta ylityspaikalta rantojen välillä. Kolli hymähti ja säpsähti kuullessaan outoja ääniä, jotka tulivat puiden lomasta. Varautuneena kolli lähti kävelemään ääniä kohti. Puheensorina tuntui kasvavan joka askeleelta. Lopulta hän löysi suuren joukon kissoja keskustelemassa keskenään tai katsomassa puussa olevia kissoja. Kolli ei tiennyt, pitäisikö hänen juosta vai ei. Tilanne vaikutti samalla hetkellä erittäin uhkaavalta ja samalla turvalliselta ja tutulta, mutta hän ei yhtään osannut sanoa, miksi hän tunsi niin.

Nimi: Masi

04.07.2018 21:13

//Heli, Varjo, Mymmeli//
LUMISUSI – TUULIKLAANI

Naaras yllättyi parantajamestarinsa Kukkaiselon ehdotuksesta ja nyökkäsi sitten hymyillen. Hänestä se olisi hyvä idea ja siitä olisi varmasti paljon apua Salamaklaanille, ehkä samalla se edesajaisi jotakin rauhaa parantajien ja klaanien välille. Valkea naaras nyökkäsi ollakseen samaa mieltä, vaikka kauempana ollutkin Korpinsulan silmät laajenivat ajatuksesta ja hän vilkuili epävarmana Ruistassua ja Orvokkisydäntä.
’’Entä sitten Yöklaani ja Jokiklaani, kun he eivät ole paikalla? Eikö heidän sitten tarvitse osallistua?’’, Korpinsulka mumisi kurtistaen kulmiaan.
’’Ehkä heitä lähellä olevat parantajat voisivat kertoa asiasta?’’, Päivätassu ehdotti hymyillen ja katseli iloisesti Ruistassua ja Orvokkisydäntä. ’’Tai sitten kysyä asiasta heidän klaaninsa päälliköiltä, jos kukaan ei halua uhrata itseään menemällä heidän mailleen käymään’’, oppilas lisäsi nopeasti.



//Heli, en viittinyt vastata siihen Kotkan yms roolimiseen, että Mymmelikin voi välillä jotakin sanoa  //

//Helille kaikki//
VARJOSIELU – MYRKKYKLAANI

Kolli huomasi kehräävänsä jokaiselle Mutakatseen sanalle. Naaras oli tehnyt hänestä hyvin onnellisen jo lyhyessä ajassa, ja kukaan ei voisi saada omassa tuskassaan kierivää kollia onnellisemmaksi. Kolli kuitenkin vilkaisi Mutakatseesta Viiltokynteen, joka keskusteli vieläkin Kivihännän kanssa, lähes riidanomaisesti. Tai oikeastaan Viiltokynsi tunsi hakevan riitaa ja Kivihäntä tarttuvan siihen.
’’Toivon, että hän suostuu lähtemään mukaasi. Jäätähti varmasti on ilahtuneempi, kun saa tyttärensä omaan klaaniinsa, ja sinä pääset ovelasti hänen siivellään klaaniimme’’, kolli hymyili ja alkoi sukia naaraan korvantaustaa. Voisiko oikeasti kaikki asiat vihdoinkin näyttää valoisalta Varjosielullekin?



KUOLONLAULU – MYRSKYKLAANI

Kollin kurkusta karkasi kehräys, kun hänen rakas kumppaninsa painautui häntä vasten. Naaras oli pukenut hänen pelkonsa sanoikseen ja heidän pentunsa tuntuivat olevan myös uteliaita kuulemaan, mitä tulisi tehdä. Kuolonlaulu ei oikeastaan itse tiennyt, mikä olisi paras tapa, ja hän huokaisikin haikeana, kun irrottautui kumppanistaan, sanoakseen edes jotakin.
’’Ensin tästä on puhuttava Vihertähden kanssa. Hän tekee kuitenkin tästä kolmikosta kohta sotureita, joten klaanista tulee vahvempi, mutta me emme kuitenkaan voi mitenkään voittaa Salamaklaania. Emme koossa, emme soturien määrässä, emme voimassa, emme missään’’, kollin häntä nyki levottomana.
’’Miksi me emme vain liittyisi heihin’’, Valkeatassu huokaisi ja Kuolonlaulu loi vihaisen katseen poikaansa.
’’Me emme petä klaaniamme!’’, Kuolonlaulu murisi takaisin, joka sai Valkeatassun mulkoilemaan isäänsä.
’’Mutta me aiomme tapattaa sen!’’, Valkeatassu huusi ja pinkaisi pois perheensä luota, tassut hakaten maata vasten. Kuolonlaulu veti syvään henkeä ja painoi päänsä alas pettyneenä. Miten hän oli saattanutkaan asettaa perheensä näin isoon vaaraan?
’’Jos emme keksi mitään ratkaisua ja taistelua ei voida välttää, mitä olen valmis liittymään heihin, kunhan perheeni saa olla rauhassa ja saatte jäädä Myrskyklaaniin’’, Kuolonlaulu huokaisi ja katseli heidän pentujaan, sekä surullisena kumppaniaan.



OKAPOLKU – YÖKLAANI

Kolli kuunteli parantajaoppilaan, Salviatassun puhetta ja huomasi, kuinka Kylmäsydän oli poistunut pesästä, mennäkseen hautamaan Tulenkipinän muutaman muun kissan kanssa. Okapolku mietti itsekseen vielä Salviantassun sanoja, muttei oikeastaan tiennyt, mitä itsekään voisi tehdä Kotkatassun kanssa. Hän ei ollut ajatellut asiaa sen enempää ja oli pitänyt omia tuntemuksiaan vain typerinä, mutta jos tämä olikin molemmin puoleista, ehkä Salviantassu olisi oikeassa ja jotakin pitäisi tehdä asian hyväksi.
’’Kiitos, että kerroit. En ole kylläkään varma, mitä minun tulisi tehdä asialle, en ole mikään romantikko’’, kolli väräytti huvittuneena viiksiään ja katseli parantajaoppilasta.



KIROUKSENVERI – SYNKKÄKLAANI

Naaras heilautti hyvin vihaisena häntäänsä, upottaen etutassunsa pehmeään maahan, jotta saisi laskettua painonsa tassujensa varaan, jotta pääsisi ylös. Naaras murisi itsekseen kivusta, lopulta onnistuen nousemaan ylös jälleen. Myrkkysydän vaihtoi hänen kanssaan nopeasti katseita, kun Hehkutontassu oli saapunut emonsa luokse. Kirouksenveri onnistui tyynnyttelemään itsensä ja kiersi häntänsä pentunsa ympärille, istuutuen alas.
’’Kiitos Myrkkysydän, kiitos, että jouduit pelastamaan henkeni’’, naaras huokaisi ja katseli vain tytärtään. Hän ei kehdannut katsoa Myrkkysydäntä silmiin, häntä hävetti niin paljon. Kuolonmarja oli paljon pahempi vastustaja, mitä Kirouksenveri oli osannut odottaa ja nyt häntä hävetti niin paljon häviö. Hänen selkäänsä ja lapojaan poltteli useat haavat, sekä naarmut, jotka hän oli Kuolonmarjalta saanut. ’’Arvioin sisaresi väärin’’, naaras mutisi itsekseen ja alkoi sitten sukia huolestuneena Hehkutontassun päälakea.
’’Tärkeintä on, että sinä olet nyt kunnossa. Käyn tarkistamassa muiden tilanteet, Hehkutontassu, voisitko taluttaa emosi parantajanpesään, sekä käydä läpi tänne jääneen oppilaan Närhitassun voinnin, sekä kuningattaren Valheenkuiskauksen tilanteen? Minä etsin soturit täältä ja autan Ristiarven tuolta lammesta’’, Myrkkysydän huokaisi ja Kirouksenverta hieman hymyilytti kiroileva Ristiarpi, joka yritti nousta tahmeasta lammesta ylös. Kolli lähti auttamaan tätä ja alkoi moittia siitä, ettei vaan puhdistaisi itse turkkiaan vaan menisi johonkin muualle uimaan.
’’Olethan sinä kunnossa, pikkuinen?’’, Kirouksenveri kysyi tyttäreltään.



KÄRSIMYKSENVERI – MYRKKYKLAANI

Kollilla ei ollut aikaa jäädä kuuntelemaan enemmän Pakkasnaurun sanoja. Hän lähti pinkomaan Sädekatseen perään, mutta huomatessaan tämän haluavan mennä vain omiin oloihinsa kolli painoi ainoan korvansa alas. Naaras ei ollut tainnut ymmärtää sitä, mitä Kärsimyksenveri ajatteli. Pakkasnauru halusi tuhota Sädekatseen ja Kärsimyksenveren siinä sivussa! Leirissä tapahtui jotakin, aivan varmasti tapahtui! Mutta jos hän nyt sanoisi asiasta Sädekatseelle ja kaikki olisikin leirissä hyvin, tämä olisikin voinut olla Pakkasnaurun asettama ansa heille. Ja jotakin tapahtuisikin kokoontumissaarella. Kärsimyksenveri päättikin lähteä heti pois saarelta, juostakseen takaisin Myrkkyklaaniin tarkistamaan, olisiko kaikki kunnossa. Jos siellä ei olisi mitään, täällä voisi tapahtua jotakin.
Kolli tuijotti vettä hetken arasti, kunnes keräsi rohkeutensa, vaikka se veikin aikaa. Hän pelkäsi vettä ja tiesi, että voisi hukkua sinne. Mutta nyt järvi oli tyyni, mutta häntä ei olisi kukaan auttamassa, jos hän jäisi veteen ansaan. Pohjattomaan kuiluunsa. Mutta mitä hän ei tekisi Sädekatseen vuoksi? Se sai kollin ymmärtämään, että hänen oli pakko heittäytyä veteen ja lähteä kauhomaan ensin avuttomasti tietään eteenpäin kohti Myrkkyklaania, kunnes hän löysi takajaloilleen tahdin polkea vettä ja etutassuilla kauhoa eteenpäin. Hitaasti heikolta näyttänyt uiminen alkoi sujua. Hetki hetkeltä hän sai enemmän voimaa uimiseen ja hän huomasi lähestyvänsä rauhallisessa vedessä leirisaarta.
--
Kolli kiskoi itsensä ylös vedestä ja tunsi, kuinka hänen paksu turkkinsa tuntui hyvin painavalta. Hän puristeli turkkiaan kuivaksi, ennen kuin lähti malttamattomana juoksemaan leiriin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt leiriin asti, kun hänen nenäänsä tavoitti vahva veren haju ja hän pysähtyi niille sijoilleen. Kolli käänsi katseensa leirin ulkopuolista sivua pitkin, kohti rantakallioita toisella puolella saarta. Hitaasti hän lähti askeltamaan kohti hajua ja pysähtyi häntä pörhistyneenä, kun huomasi rantakalliolla istuvan täpläkuvioisen naaraan, joka suki tassujaan. Kärsimyksenveren silmät laajenivat, kun hän huomasi rantakallioissa makaavan tutun liekkiturkkisen kollin hahmon, jonka valkeat silmät vastasivat hänen katseeseensa.



USVAHALLA – MYRKKYKLAANI

Naaras purskahti nauramaan Sirukatseen sanoille ja siirsi sitten saukon hahmon sivummalle, jääden vielä katselemaan mahtaisiko onnistua nappaamaan toisen kalan. Hän kohotti tassunsa valmiina iskeäkseen, mutta kala ehti uida käpälän varjon alta karkuun ja Usvahalla mumisi itsekseen solvauksia typerälle kalalle. Hän iski nopeasti uudelleen, kunnes sai kalan sijasta sammakon kynsiinsä. Naaraan häntä pörhistyi ja sammakko lensi kömpelösti kivelle, kintut kohti taivasta kuolleena. Usvahallan kasvoilla piili inhotuksenilme, kun hän vilkuili sammakon raatoa. Se ei ollut kovinkaan iso, mutta limainen kylläkin!
’’Tuota. Olen iloinen, että sinä sait edes yhden kalan’’, hän naurahti hieman kiusaantuneena, kun heidän oli ollut tarkoituksena lähteä kalastamaan, vaikka Usvahalla olikin napannut sammakon ja saukon. ’’Et ainakaan sinä saa Jäätähdeltä nälväilyjä siitä, tunnistatko sammakkoa ja kalaa toisistaan’’, naaras väräytti huvittuneena viiksiään. Hän tökkäisi käpälällään sammakkoa ja nyrpisti nenäänsä. Hän ei voinut ymmärtää, miten jotkut pitivät sammakoista. Ne olivat niin limaisia!



RISATASSU – VARJOKLAANI

Naaras puuskahti itsekseen, kun Haamutassu ja Hallatassu pyörivät hänen läheisyydessään. Haamutassun innokkuutta olisi voinut tassuin koskettaa, mutta hän ei pystynyt tarttumaan siihen. Tuhoaminen oli mukavaa, mutta mieluummin Risatassu olisi tuhonnut muiden elämiä ja henkiä kuin käyttäisi aikaansa paikkojen tuhoamiseen. Se oli liian pentumaista naaraan makuun.
’’Olen kyllä samaa mieltä Hallatassun kanssa’’, naaras murahti ja siirtyi kaksikosta hieman erilleen kulkemaan. ’’Meidät laitetaan tekemään jotakin, josta jopa pentu olisi voinut selvitä. Meidän koulutuksemme ei ole paljoa edennyt, mutta minusta se on meitä alistavaa, ettemme saa edes mahdollisuutta taistella kolmestaan ketään vastaan. Ja ei, en sano, ettei meistä kukaan pärjäisi yksin yhtä vastaan, mutta huomatkaa sanani edes äskeisestä lauseesta’’, naaras jatkoi häntä nykien ärtyneenä.
’’Toivon todella, että meitä ei muisteta jokapaikassa lapsellisina pesän sotkijoina, vaan enemmän ongelmina, joista voi koitua suurempiakin tulevaisuudessa’’, Risatassu naukui antaen katseessaan pilkehtiä kunnianhimo. Katse kuitenkin alkoi levätä pian leirin seinämiä, kun kissat alkoivat olla leirin tuntumilla. Hän vilkaisi mietteliäänä Kuolonmarjaa ja Karkauspolkua, jotka jäivät suuaukolle juttelemaan ja naaras selvästi tarkisti, että kaikki olisivat palanneet takaisin. Risatassun katse pysähtyi seuraavaksi Hopeayöhön ja vieraaseen kolliin, joka istui aukiolla kolmen oppilaan kanssa, yhden naaraan ja kahden kollin kanssa. Risatassu räpäytti silmiään mietteliäänä, kun valkean ja mustan kollin kanssa hänellä kohtasi katseet.


LOVIJUOVA & POLTESYDÄN – SALAMAKLAANI

Poltesydän ja Lovijuova askelsivat mietteliäinä takaisin leiriin, mäkeä alas solaan. He olivat merkinneet joitakin kohtia reviiriin, että muut klaanit tietäisivät heidän olevan täällä, mutta jotkin kohdat olivat niin epäselviä, että heidän olisi odotettava päällikön paluuta. Lumouksenklaanin kanssa rajaa ei ollut, sillä tämä klaani ei tiennyt heidän olemassa olostaan ja raja tuntui kulkevan hassujen huojuvien kalliokivien päältä, joten kaksikko ei ollut varma, mihin merkitä rajansa.
’’Toivottavasti kokoontuminen on pian ohi, että pääsemme tästä piinaavasta raja-asiasta eroon’’, Lovijuova murisi itsekseen ja Poltesydän kohautti hymyillen lapojaan.
’’Eikö sinusta olisi mielenkiintoista kuulla, miten heillä on siellä mennyt? Miten muut klaanit ovat meidät ottaneet vastaan?’’, Poltesydän yritti avata kaksikon välille keskustelua, mutta Lovijuova heilautti vihaisena häntäänsä.
’’Jos he ovat ottaneet meitä ollenkaan vastaan’’, tämä jupisi, kun he laskeutuivat leiriin ja Poltesydän huokaisi Lovijuovalle. Kolli sitten jaksoi olla niin negatiivinen jokaista asiaa kohden ja ajatella vain niin huonolla tavalla. Lovijuovalle ei tuntunut sopivan ajatusmaailmaan, että toivoa olisi missään muodossa. Olisikohan se ihmekään? Tämä oli kuitenkin menettänyt kaksi esikoispoikaansa ja oli sen jälkeen ollut useita kuita kuin olisi maansa myynyt.
Poltesydän heilautti hämmentyneenä korviaan, kun kuuli Katajatassun naukaisuja pentutarhasta ja vilkaisi Lovijuovaa, joka kohautti lapojaan.
’’No olihan niiden aikakin jo syntyä, hyvä, ettei sen naaraan vatsa laahannut maata’’, Lovijuova tuhahti ja Poltesydän kurtisti kulmiaan. Mutta empivästi käänsi taas katseensa pentutarhalle, tietämättä, pitäisikö hänen mennä sinne vai tarvitsiko naaras omaa aikaansa.



Nimi: Masi

04.07.2018 17:13
//Wilmalle vihdoinkin nämä loput :,D //
MYRSKYNRAIVO – TUULIKLAANI

Myrskynraivo oli vieläkin hieman nolostunut kömpelyydestään Okatuulta kohtaan, mutta nyökytteli tälle ja vilkaisi tätä vielä kerran pahoittelevasti, kun kolli siisti turkkiaan kaikesta liasta ja tomusta. Naaras kuunteli kollin sanottavat, kuten kettujen häätämisestä pois ja oli valmiina jälleen astumaan taistelutantereelle. Naaras piti kamppailemisesta, vaikka se olikin vaarallista ja vaikka sen takia, hän oli juuri äsken menettänyt veljensä Aallonusvan, jonka kylmettyvä ruumis makasi Tulitassun yläpuolella, suojellakseen edelleen tajutonta oppilasta. Näky riipaisi sydäntä, ainakin niinkin kylmällä naaraalla kuin Myrskynraivolla.
Myrskynraivo lähti seuraamaan Okatuulta, jolla tuntui olevan suunnitelma kettujen varalle. Usein naaras halusi astua johtajanasemaan, näyttää klaanille mihin pystyisi, mutta viime aikoina Raivotähden, Tähtiklaanin kissan vieraillessa Myrskynraivon unissa, naaras oli alkanut epäillä kykyjään. Hän oli nähnyt monia käänteitä Raivotähden elämässä, ja oppinut ymmärtämään, että ehkä hänestä ei olisikaan johtamaan ja valloittamaan klaanille maita ja mantuja. Ehkä hänen paikkansa olisikin olla vain kuningatar, suuren perheen emona. Naaras vilkaisi mietteliäänä Okatuulen selkää, kun ravasi nopein askelin kollin perässä. Hän oli jo kauan halunnut tutustua Okatuuleen, mutta koska ei ollut kovinkaan hyvä aina valitsemaan sanojaan, hän ei ollut kehdannut tai uskaltanut tehdä mitään asian eteen.
’’Mikä on suunnitelmasi?’’, naaras naukaisi, hypähtäen Okatuulen vierelle ja katsellen kettuja leirissä.




HIEKKAPYÖRRE – MYRSKYKLAANI

Kolli huomasi katselevansa pitkään kerta toisensa jälkeen Kastehelmen kauniita ruskeita silmiä, sekä tämän valoittavaa hymyä. Jotenkin joka kerta, kun heidän katseensa kohtasi, se sai kollin pidättämään hengitystään. Se, että hän sai vihdoinkin Kastehelmeltä näinkin paljon huomiota, antoi hänen tunteilleen voimaa elätellä toiveita tästä naaraasta ja hänestä itsestään. Niin tyhmältä kuin se kuulostikin.
’’Varmasti hän ymmärtää. Ja jos hän ei ymmärrä, sinun tulee vain osoittaa se hänelle. Siihen riittää pitkälti se, että metsästät teille syötävää, vaihdat kieliä hänen kanssaan ja kerrot, mitä ajattelet hänestä’’, kolli hymyili Kastehelmelle, kun he keskustelivat naaraan veljestä, Vihertähdestä. Hiekkapyörre oli muutaman kerran saanut kunnian puhua Vihertähden kanssa, ja hänestä kolli oli ystävällisyytensä puolesta muistuttanut paljonkin Kastehelmeä, mutta Kastehelmi oli vain rauhallisempi elämältään. Vihertähdellä oli kiire ja paljon tehtävää, sekä nyt oma perhe ja kumppani, jotka vaativat lähes sen kaiken muun ajan, mitä klaani ei tarvinnut. ’’Jos kaipaat seuraa, tule vain kiskaisemaan minua hännänpäästäni. Minulla ei ole mitään tekemistä, lähes koskaan ja noin lumoavan naaraan seura kelpaa minulle ihan koska tahansa. Jos tarvitset kuuntelijaa, olen mielelläni se sinulle, mutta jos haluat ystävää, voin yrittää piilottaa tunteeni ja olla sinulle vain ystäväsi’’, kolli hymyili, mutta tajutessaan mitä sanoi, läimäisi itseään hännällään nenälle. Että hän puhui joskus ihan liikaa!
’’Anteeksi’’, kolli takelteli ja alkoi hermostuneena nyhtää tassuillaan ruohonmättää. Toivottavasti Hiekkapyörteen sanat eivät nyt ajaisi Kastehelmeä pois hänen luotaan! Mikä riemu siitä repeäisi Huurresydämellekin! Hiekkapyörre painoi korviaan hermostuneena alas.
Hiekkapyörre katseli Kastehelmeä, kun tämä kysyi kollin perheestä. Kolli mietti hetken asiaa, nyt kun hän uskalsi taas koota itsensä äskeisen möläytyksensä jälkeen.
’’Perheeni ei ole koskaan saanut maailman puhtainta mainetta missään, mutta Myrskyklaanissa meidät on hyvin otettu vastaan. Meidän syntymämme tulee varmaan olemaan muistokas Myrskyklaanille, sillä olimme ensimmäiset puhdasveriset Myrskyklaanin pennut, kun se uudelleen perustettiin’’, kolli väräytti hymyillen viiksiään, pientä intoa tihkuen. Jos häntä ei mistään muusta muistettaisi, niin ehkä joku klaaninvanhin voisi mainita hänen nimensä jonakin päivänä! ’’Emoni, Yönkäärme on ollut minulle aivan mahtava emo. Hän osaa asettaa meille rajat, mutta samalla hän paljastaa meille emon vaistonsa. Useimmille muille hän on kuitenkin hirveän tyly ja ilkeä, mutta minua kohtaan hän on aina ollut suojelevainen ja halukas auttamaan, joten koen, että minun ja hänen välit ovat hyvät, vaikka useammat ystäväni ovatkin loukkaantuneet emostani. Isäni Sudenkatse menehtyi jo useita kuita sitten, hänet löydettiin murhattuna leirin ulkopuolelta, eikä kukaan tiedä, mitä oli tapahtunut hänelle. Hänen mysteerinsä on aina painanut minua, mutta hän oli kyllä hyvin häijy kissa kaikille muille paitsi Yönkäärmeelle, emolleni. Hän ei pitänyt meistä pennuistaan ja salaa olen hieman helpottunut, että hänen roolimallinsa ei säilynyt minun tulevaisuuden elämääni, koska voisin olla yhtä huono isä omille pennuilleni’’, kolli kohautti lapojaan mietteliäänä. ’’Vaikka meillä ei ollut hyvät välit Sudenkatseen kanssa, aina välillä toivon, että voisin nyt vanhempana yrittää ymmärtää häntä ja puhua hänen kanssaan’’, kolli jatkoi katsellen taivaalle mietteliäänä.
’’Pikkusiskoni Hiutaleenhäntä katosi yllätäin, se oli emolleni kova paikka, mutta Huurresydäntä se ei hetkauttanut. Huurresydän on kova kuin kivi ja vahva kuin kallio, eikä hän anna ylimääräisten tunteidensa näkyä kasvoiltaan, vaan hän toimii vain Myrskyklaanin ja velvollisuuksiensa hyväksi. Emme kovinkaan hyvin tule toimeen sen takia, että minä näytän herkemmin ajatukseni ja tunteeni, kun hän peittää ne, jonka takia keskusteluistamme tulee usein tuskallisia, kun hän pitää minua heikkona ja minä häntä kylmänä. Rakastan kuitenkin omaa sisartani ja toivon hänelle kaikkea hyvää, vaikka välimme ovat vaikeat’’, kolli huokaisi pudistellen itsekseen päätään. ’’Vihakatse auttoi kuitenkin emoamme huolehtimaan meistä, kun isämme kuoli ja olen tavallaan häntä pitänyt aina varaisänä’’, kolli hymyili pienesti.
’’Oletko koskaan halunnut tietää vanhemmistasi?’’, kolli kurtisti mietteliäänä kulmiaan ja katseli Kastehelmeä.

ITACHI– VARJOKLAANI

Musta kolli suki turkkiaan ja kuuli pian kovaa puhetta, kun selvästi Varjoklaanin partio palasi takaisin. Kolli kohotti katseensa ja antoi rauhallisen katseensa virrata jokaisessa kissassa, katseen kohdatessa nopeasti Kuolonmarjan kanssa, joka jupisi jotakin Karkauspolun kanssa. Itachi vilkaisi Cielin kolmea pentua, Risamia, Claudea ja Lucaa, jotka katselivat hiljaisina ja mietteliäinä partiota joka palasi. Musta kolli puuskahti tylsistyneenä, sillä he joutuisivat vielä tovin odottamaan Ruoskatähden palaamista, että he saisivat kuulla, voisivatko he liittyä tähän ahdasmieliseen klaaniin vai eivät. Kolli kirosi juuri Ruoskatähteä alimpaan tietämäänsä ja tuntemaansa kohtaloon, kunnes tunsi töytäisyn.
Hänen punertavat silmänsä lehahtivat nopeasti naaras kissaan kuin valmiina tuomitsemaan tämän, mutta nähdessään Hopeayön silmistä säikähdystä ja pahoittelua, kollin silmät tyyntyivät nopeasti. Kohtelias hymy käveli Itachin kasvoille, eikä hän ymmärrä, miksi hän olikaan ollut niin varautunut ja valmis syöksymään ensimmäisen häirikön kimppuun. Hän taisi vain olla levoton, pitkästä aikaa kotikulmillaan, jossa oli viimeksi ollut muutaman kuun ikäisenä.
’’Ei se mitään, neiti’’, kolli hymyili kohteliaasti ja kääntyi naaraan puoleen. ’’Miten taistelussa meni? Kävikö sinulle pahasti?’’, kolli räpäytti punertavia silmiään, nuuhkaisten naaraan veristä turkkia ja vilkaisten sitten Hopeayötä silmiin. Hän ei ollut paras mahdollinen näyttämään ystävälliseltä, mutta ainakin hän osasi isäänsä ja veljiään paremmin hymyillä, joten hän käytti sitä nyt mielellään hyväkseen, ettei karkottaisi Hopeayötä luotaan. Naaraan ominaistuoksu oli hyvin miellyttävä, kolli huomasi miettivänsä.

Nimi: heli-fairy

03.07.2018 18:29
//Varjo//
SIRPALETASSU katseli samoin tavoin tassujaan hiljaa yksin leirin reunamilla. Hän on nähnyt Salviantassun puhuvan Okapolun kanssa parantajan pesällä, eikä uskaltanut siis mennä sisarelleen puhumaan. Mitähän hän olisi tuolle edes puhunut. Ei hän sitäkään osannut tehdä, useimmissa tilanteissa. Ihme, että sisaret hänet veljekseen vielä luokittelivat. Niin etääntynyt ja hiljainen. Laikku kuvioinen kolli heilautti mustahkoa hännänpäätään ja päästä ilmoille vienon huokaisun. Hän oli nähnyt Salviavirran, sievän ja kauniin Okapolun ja Tomutuulen siskon jäävän leiriin. Harvemmin hän oli naarasta nähnyt tai tuon perään katsellut, mutta tuossa naaraassa kyllä oli jotain, mikä häneenkin löi hieman elämää. Soturittarella oli niin sievät siniset silmät, että niihin oli hankala olla uppoutumatta. Ihme, ettei kukaan hänen veljistään, etenkään Pilvitassu, ollut tuohon naaraaseen vielä retkahtanut. Sirpaletassu kyllä pelkäsi omasta puolestaan, oliko retkahtamassa naaraaseen. Pienehkö kolli otti tassunsa alleen ja lopulta päätti pienen rohkaisun hyppysen kera, mennä tuon luo ja mahdollisesti keskustella tämän kanssa. Oli mestarinkin kanssa keskustelu hankalaa, kun ei kolli osannut niin paljon vanhemmalle soturille jutella. Ihme, ettei tuo ollut tähänkään tympääntynyt ja heittänyt menemään toiselle. Sirpaletassu oli tehnyt mieli mennä kulkemaan vuorille, ja mahdollisesti vahingossa tippua sieltä jostain alas, mutta ei hän nyt voinut, kun Salviantassu häntä mahdollisesti katseli parantajan pesältä. Kolli asteli varovaisin hiljaisin askelin lähemmäs harmaan solakkaa naarasta, ja lopulta istui kuitenkin muutaman käpälänmitan päähän toisesta.
”Hei, Salviavirta”, tuo naukui hiljaisemmin kuin oli edes ajatellut. Tämähän alkoi hyvin, mitähän naaras hänestä jo heti ajattelikaan. Kolli huokaisi mielessään suunnaten kuitenkin varovaisen katseensa kohti naarasta, kuitenkin peläten nostaa sen toisen sieviin silmiin.

//Masi, Varjo, Mymmeli//
KUKKAISELO nyökäytti päätään ystävällisesti ja asetti tassunsa Lumisuden vierellä kohti muita parantajia. Valkea tuuliturkki oli iloinen siitä, miten moni parantaja oli tänäkin yönä päässyt paikalle, vielä oppilaittensakin kanssa. Orvokkisydän ja Ruistassu voisivat tehdä monia ystäviä, ja parantajat voisivat auttaa uutta kaksia puoli kuun tapaamisessa Kuulammella!
”Kun kerran vuorilla asutte, siellä ei todellakaan lehtisateen aikaan ole yhtään yrttiä. Parantajat kuitenkin kokoontuvat joka puoli kuu Kuulammella, vuoriston kupeessa, Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin, sekä Yöklaanin, rajalla, keskustelemassa ja tapaamassa Tähtiklaania. Voimme ehdottaa, jos jokaisen klaanin parantaja voisi tuoda yrttejä mitä pystyy, teillekin, jotta pääsette edes alkuun ja välttäisitte suurimmat sairaudet”, Kukkaiselo naukui ystävällisesti ja huomasi olevansa myös hieman innoissaan. Orvokkisydän vaikutti niin ihastuttavalta kissalta, myös Ruistassu. Pieni parantaja tunsi olonsa taas oppilaaksi. Melkein kuin sinä päivänä, kun hänen oli yksin lähdettävä hakemaan parantajanimeään. Valkea naaras hymyili Orvokkisydämelle olkansa yli, sitten vielä vilkaisten Lumisuteen. Parantajien hahmot ja kuiskeet jo lähestyivät ja Kukkaiselo pian asettui näiden joukkoon jättäen tilaa Orvokkisydämelle.
”Hyvät parantajat, kaikki varmasti ovat huomanneet uusien kissojen olemassa olon. Joten saanen esitellä, uuden klaanin parantaja ja parantajaoppilas, Orvokkisydän ja Ruistassu. Olemme jutelleen heidän kanssaan ja melkein jo sovimmekin, että jokaisen klaanin parantaja voisi ensi puoli kuuna Kuulammen tapaamiselle tuoda hieman ylimääräisiä yrttejään uusille parantajille, jotta hekin voivat hoitaa klaaniaan, vielä kun eivät omaa varastoaan kunnolla ole voineet kasata. Miltä tämä kuulostaa?” Naaras naukui hieman ehkä innostuneempana kuin oli ensin aluksi ajatellut. Hän kuitenkin rauhallisesti asettui istumaan ja kääri häntänsä tassuilleen katsahtaen sitten nopeasti Orvokkisydämestä muihin parantajiin, jotka pian uteliaina käänsivät katsettaan uusiin kissoihin.

//Masi & Mymmeli//
KOTKATASSU nyökytteli päätään ja naurahti lopulta Pähkinätassun hermostuneelle katseelle.
”Tämän voisi olettaa olevan aika normaalia. Valkea naaras, Jäätähti, on aina naama kurtussa ja jos ei solvaamassa ketään, niin sitten piikittelee muita muuten vaan. Yleensä täällä on aika rauhallista, ainakin viimeisestä kunnon sodasta on aikaa, emme edes olleet syntyneet silloin! Joten voi uusien sukupolvien myötä syttyä monenlaista. Synkkäklaanin päällikkö, Viekastähti, hän on todella nuori ja hänen ja Ruoskatähden, Varjoklaanin päällikön, välillä on huomattavissa pientä kipinää. Täällä on turvallista ja rauhallista asua, ainakin useimpina kuina. Ainahan sitä jotain kuitenkin sattuu ja tapahtuu”, tumman harmaa naaras kohautti olkiaan ja katseli kahta suurta oppilasta rinnallaan.
”Uskoisin kuitenkin, että missä ikinä sitten reviirinne onkaan, olette siellä aika hyvin turvassa”, hän naukui ja katsahti Oravantassuun vienosti hymyillen. Naaraasta oli mukavaa jutella täysikuun valon alla muiden, tai jopa uusien, kissojen kanssa. Havutassu ja Pähkinätassu vaikuttivat erittäin mukavilta kissoilta. Hänen mielessään kuitenkin pyöri vieläkin Okapolun hassun ihastuttava hymy. Naaras tunsi kylmien väreiden pörhistävän turkkiaan ja hän korjasi nopeasti kurkkuaan peittääkseen värisevät viiksensä. Ei kollin ajattelu saisi näin hassulta tuntua. Ei hänen pitäisi edes tuntea sellaista! Kotkatassu pörhisti vielä turkkiaan sukien sitten hieman rintaansa vielä jälkeenpäin. Kokoontuminen oli kuitenkin etenemässä ja pian saataisiin kuulla, mitä tuolla suurimmalla kollilla olisi asiaa.

//Masi aikalailla?//
MUTAKATSE huomasi lämpimän kehräyksen kohoavan kurkustaan, kun Varjosielu vielä viimeisteli lausettaan.
”Tuo on oikeasti niin suloista, etten tiedä ovatko pennutkaan sen suloisempia. Varjosielu, olet aivan älyttömän upea kissa ja kastelen turkkini nyt senkin vuoksi, että pääsen Myrkkyklaaniin kanssasi”, naaras naurahti ja puski kollin poskea nopeasti. ”Olet tehnyt minusta todella iloisen ja enempää en voisi toivoa. Menen puhumaan Viiltokynnelle asiasta varovasti ja sulatan hänellekin ajatuksen, että olen itse lähdössä Tuuliklaanista. Haluan kuitenkin viettää aikaa kanssasi, ja todella haluan jatkaa elämääni, ja sukuani, kanssasi”, tuo räpäytti meren sinisiä silmiään lempeästi ja heilautti tuuheaa ruskeaa häntäänsä. Hän todella oli iloinen, juuri tässä, juuri tällä hetkellä. Ei varmaan voisi olla mitään ihastuttavampaa kuin herra Varjosielu, mutta soturitar oli aivan umpipihkassa häneen juuri nyt. Ei elämä voisi sen hienompaa olla, kuin saada viettää aikaa juuri tämän kollin kanssa. Siitä tulisi ihanaa! Mutakatse kuunteli hetkisen päälliköitä, sitten taas painautuen lähemmäs Varjosielua.
”Olen erittäin iloinen, että tapasin sinut”, tuo naukaisi lempeästi ja väräytti viiksiään. ”Olet varmasti tehnyt minusta paljon iloisemman, mitä olen ollut”, hän kosketti kollin poskea nenänpäällään ja sulki hetkiseksi silmänsä vain maistellakseen kollin lempeää ominaistuoksua täysikuun valossa ja pienessä tihkusateessa.

TULIKOLIBRI katsahti hämmentyneenä omista tassuistaan Kuolonlauluun, ja kuunteli rakastaan korvat höröllä. Oppilaat edessä katselivat vielä hieman hämmentyneenä Tammipolun perään, mutta olivat nyt pääosin keskittyneet kinasteluun tai päälliköiden kuunteluun. Mustan oranssi naaras katseli Kuolonlaulua pieni surullisuuden pilke silmissään, ja laski sitten lopulta päätään.
”Heillä kyllä on mielenkiintoiset tavat, sekä lait, mutta näin kun sitä ajattelee, se kyllä kuulostaa kamalalta. Siis se koko eliminointi asia. En nyt tällaisen asian takia haluaisi koko perhettä tapatettavan”, hän kuiskaisi hiljaa ja luimisti korviaan. ”En kuitenkaan halua pakottaa sinua sinne takaisin, jos sinä sieltä varta vasten ensin lähdit”, tuo huokaisi ja katseli suuremaa valkeaa leijonaa edessään. Miten tästäkin nyt selvittäisiin? Ei Vihertähden kuuluisi alkaa sotia vuoristokissojen kanssa, jos Kuolonlaulukin on koko luokkaa tämä! Tai heidän päällikkönsä! Myrskyklaani tapattaisi koko klaaninsa, ennen kuin heidän perheeseensä päästäisiin käsiksi. Tulikolibri pudisti ajatuksen päästään ja huokaisi katsellen tassujaan.
”Mitä sitä nyt muka pitäisi sitten tehdä?” naaras naukaisi ja katsahti nopeasti kollin katselemaan suuntaan, mahdollinen parantajakissa, joka käveli Kukkaiselon lähellä. Miksi kolli tälle hymyili? Soturitar käänsi katseensa takaisin ja painoi itsensä Kuolonlaulun tuuheaa turkkia vasten.

SALVIANTASSU väräytteli viiksiään omaa rintaansa pestessään ja lopulta hieman oikeasti naurahti Okapolulle. Hän näki, miten kolli pyöritteli asiaa tassuissaan ja lopulta päästi turhautuneen yskähdyksen. Salviantassu tassutti lähemmäs kollia ja katseli parantajan pesää piilottavan sammalhunnun ohi ulos, kohti vienoista vesisadetta, sekä leiriä.
”En minä ole hänen peräänsä niin paljoa ehtinyt kyttäämään, mutta kyllä sen nyt huomaa, miten pikkuinen punastuu heti kun hieman vilkaiset häntä, tai kun hän saa oikein kunnon ajatuksia teistä kahdesta. En tiedä miten muut sitä eivät ole huomanneet, mutta uskon, että koko muu sisaruskatras on aivan tietoinen asiasta. Eikä se yhtään huonolta idealta vaikuta. Kotkatassusta on tullut henkisesti vahvempi Synkkämyrskyn koulutuksen avulla, joten voisin kuvitella, että hän osaisi joskus tunteensa paljastaa. Teistä tulisi suloinen pari”, parantajaoppilas naurahti ja nuolaisi ensin tassuaan, jolla sitten puhdisti korvaansa. Vieno hymy hänen kasvoillaan kaartui Okapolun suuntaan ja hän hännällään kosketti lempeästi kollin lapaa.
”Kunhan vain asiasta mainitsin. En halua teitä pakottaa yhteen tai painostaa sinua sillä, että sinä nyt tiedät ja nyt olisi pakko tehdä jotain. Halusin vain hieman auttaa, jos tämä nyt auttamiseksi kutsutaan”, naaras naurahti kohauttaen olkiaan. ”Ei hän sitä koskaan olisi saanut itse ulos suustaan”, Salviantassu lopetti ja siirtyi taas tähyilemään tihkusadetta sammalverhon läpi.

HEHKUTONTASSU kuunteli Myrkkysydäntä rauhassa ja nyökytteli lopulta päätään. Hän yritti sisäistää kaiken mitä kolli sanoi, mutta omien tassujen alla rummuttava maantärinä ei häntä jättänyt rauhaan. Pieni raidallinen oppilas lähti juoksemaan hetken kuluttua märällä maalla ensin liukastellen. Hän melkein kadotti mestarinsa näkyvistä, juuri ja juuri saaden tuon sanoista selvää. Se samainen Varjoklaanin, jonka kansa Viekastähti juuri puhui rajalla? Hehkutontassu ei ymmärtänyt asiaa. Hän juoksi Myrkkysydämen perässä lähemmäs leiri, pian seisahtuen piiloon toisen rinnalle. Häntä pelotti, pelotti niin kamalasti. Jotkut kissat kamppailivat, sen kuuli ärinästä ja haistoi miedosta verentuoksusta. Jotkut selvästi sotkivat parantajanpesää, kun yrttien tuoksu pian saavutti hänenkin pienen nenänsä. Ehkä eniten emon näkeminen tuossa kunnossa pelotti, mutta myös pelotti se, missä pieni Närhihalla oli, oliko tuo kunnossa?! Naaras katseli leiriä järkyttyneenä korvat painautuneena päätä vasten. Myrkkysydämen lihakset jännittyivät ja tuo pian syöksyi leiriin.
”Ei!” naaras vinkaisi hädin tuskin kuultavasti ja katseli vain pelon pyöristämin silmin emoaan, joka seisoi Myrkkysydämen takana hädin tuskin kunnossa. Naaras pelästyi jonkun kissan loiskahdusta lampeen ja painautui lähemmäs kiveä ja onkaloa, josta leiriä katseli. Tiikeriraitainen naaras tärisi pelosta, sekä hieman kylmästä, ja lähes lasittunein silmin katseli emoaan, Kirouksenverta. Pian suuremman naaraan huutaessa jotain poistumisesta, oppilas otti rohkeudesta vaarin ja ryntäsi samaa reittiä alas leiriin, mistä Myrkkysydän oli mennyt.
”Emo!” pentu vinkaisi ja juoksi täyttä päätä kohti Kirouksenverta, joka näytti erittäin väsyneeltä, voitetulta, hävinneeltä…

SÄDEKATSE tunsi olonsa erittäin epämukavaksi kahden kollin välissä. Keskustelu alkoi mukavasti, mutta se alkoi koko ajan siirtyä äkkinäisempään, rauhattomampaan, suuntaan. Sädekatse vaihteli painoa tassuillaan ja yritti pitää katseensa sekä korvansa päälliköissä. Pakkasnaurun olemassaolo, sekä hieman päällekäyvä olemus, sai naaraan voimaan huonommin. Hän vilkaisi nopeasti Kärsimyksenverta, luimistaen sitten hieman korviaan. Pakkasnaurulla oli joku taka-ajatus, josta hän antoi vihiä. Turkoosisilmäinen naaras käänsi katseensa kolliin vierellään, vain nähdäkseen nauravat silmät, sekä lopulta otteen, joka hänet lopulta päästi vapaaksi. Soturitar luimisti toiselle korviaan samalla nousten seisomaan. Tuo vilkaisi hieman peloissaan kohti Kärsimyksenverta, mutta lähti sitten pian askeltamaan kaksikon luota pois. Pakkasnaurun kamalat sanat kaikuivat hänen korvissaan, vaikka muu keskustelu oli aika hyvin lentänyt hänen korviensa yli. >>Kärsimä kirous sydämessä… Tuulen sammuttamaan lieskat…<< Sädekatse tunsi askelensa heiluvan ja lopulta onnistui astelemaan pientä saarta ympäröivästä pensaikosta ulos rannalle. Poissa tuulen suojasta, tihkusade kävi naaraan kasvoille melkein vinosuunnassa, kauas toiselle rannalle, melkein edes Myrkkyklaanin rannalle, ei nähnyt. Yö oli kirkas, kiitos täysikuun, muttei täysikuukaan kaikkea valaistanut. Naaras istuutui alas hietikkoon ja luimisteli korviaan kamalan kollin sanoille. Se kaikki kaikui kaikumistaan hänen korvissaan, pyöri mielessä ja puristi sydäntä, puristi mieltä ja puristi keuhkoja. Sädekatse voi huonosti. Jokin sykki hänen suonissaan, kuin viha iskemään joltakin hengen. Hän ei todellakaan voinut hyvin. Sädekatse yritti hengittää rauhallisesti viileää yöilmaa sisään ja ulos, mutta sanat eivät antaneet hänelle rauhaa. Pakkasnauru todella juonitteli jotain. Hän ei haluaisi enää olla missään tekemisissä tuon kollin kanssa. Mahdollisesti vain huononsi myös Kärsimyksenveren mahdollisuuksia päästä soturiksi. Hän olisi myös huono varapäällikkö, oliko hän mitään tehnyt senkään arvovaltaisen aseman eteen. Jäätähti vain sai jonkun enteen, joka varmaan oli myös huono vaihtoehto. Sädekatse ei tiennyt mitä ajatella, tiennyt mitä tehdä. Istua tässä nyt sitten loppu kokoontuminen, jottei vaan missään kohtaa tarvitsisi kohdata sitä paholaisen valkeaa katsetta. Turkoosit silmät nousivat ylös kohti taivasta, katsellakseen pian laskevaa täyskuuta. Olipa kokoontuminen edennyt hitaasti.

SIRUKATSE naurahti Usvahallan kommentille, siirtyen sitten pian viimeisen vilkaisun jälkeen, omaan saalistukseen. Rannassa ei kauheasti pyörinyt kaloja, mutta kolli oli ajatellut saada kalaa, jota sitten viedä ylimielekkäälle Jää-neiti-tähdelle. Tuon harmahtavan sininen katse liukui veden pinnasta kohti Usvahallaa ja takaisin. Naaras todella ansaitsi hänen koko huomionsa, ja turkkiakin se kutkutti, kun piti hetkisen veden pintaa katsoa. Kolli kohotti raidallista tassuaan ja lopulta peräjälkeen Usvahallan, rikkoi vedenpinnan heittäen sieltä ylös pienen kalan rääpäleen. Sirukatse tappoi tuon ilmasta puraisemalla sen kuoliaaksi, sitten siirtäen yllättyneenä, ehkä hieman järkyttyneen katseensa Usvahallaan. Harmaa musta raidallinen soturi laski kalan kiven juurelle ja hymyillen katseli soturitarta viereisellä kivellä, väräyttäen sitten huvittuneena viiksiään. Sirukatse lopulta naurahti ja pudisti päätään.
”Minusta tuntuu, että sillä saukolla oli oma mielipiteensä Jäätähdestä”, tuo naurahti omalle vitsilleen ja katseli ensimmäistä saalista, jonka kaksikko oli juuri saanut. ”Hienosti muuten napattu, vaikkei saukko itsessään niin kauniisti siinä esiintynytkään”, tuo naukui toiselle vienosti hymyillen omalla ehkä hieman sarkastisella ja isottelevalla tavallaan. Huonoa tässä oli se, että kaksikon sekoittaisi keskenään, hänestä tulisi naaras ja Usvahallasta kolli. Sirukatse oli kuin ilmetty emonsa; harmaa, musta raidallinen, siro ja kapea. Mutta lihaksia hän kyllä oli kasvattanut soturioppilaankoulutuksen aikana, muttei todellakaan lyönyt veroja naaraalle vierellään. Kolli katsahti takaisin vedenpintaan, muttei voinut taaskaan olla nostamatta ihailevaa katsettaan kohti Usvahallaa.

TÄPLÄTASSU yritti hymyillä rohkaisevaa hymyä emolleen sekä siskolleen. Tilanne ei ollut mennyt ollenkaan niin kuin oltiin ajateltu, mutta perhe on aina perhe, niin kuin emo juuri sanoi. HOHDONTASSU nosti vaalean sinistä katsettaan ylemmäs kohti emoaan ja painautui nyt enemmän hymyillen tuon lämmintä turkkia vasten.
”Minä tulen aina sinut muistamaan, enkä koskaan, ikinä! Aio sinua unohtaa”, tuo naukui heleästi korkealla äänellään ja kosketti lopulta emonsa poskea nenällään. Täplätassu oli iloinen siitä, miten nopeasti pikkusisar piristyi. Tilanne ei todellakaan ollut täydellinen, ei mennyt lähellekään sitä, mutta Eedentassu oli aina ollut tuollainen; hiljainen, kylmä, itsenäinen. Ajatukset todella tekivät naarasta oman itsensä. Ehkä enemmän todella isän näköisen.
EEDENTASSU asteli kissameren pariin, katsellen vielä isän katoavan hahmon perään. Hänen tulisi vielä kasvaa ja vahvistua, jotta voisi lähikuina näyttää isälleen, kuka hänestä oikeasti oli tullut, ja kenen tytär hän oikeasti oli. Viileät ajatukset juoksivat naaraan päässä, kun hän lopulta päätyi istumaan toisten jokiklaanilaisten vierelle. Hän oli kuullut kaukaiset sanat sodasta Varjoklaanin kanssa, muttei hän ollut liian huolissaan. Tärkeintä oli keskittyä omaan voimistumiseen ja siihen, että pian oikeasti voisi vaihtaa paikkaansa ja näyttää, minne oikeasti kuului.

HAAMUTASSU juoksi Risatassun perässä, veljensä Hallatassun edessä sekä emonsa vierellä takaisin kohti Varjoklaania. Hyökkäys lähes suojaamattomaan Synkkäklaaniin oli onnistunut ja parantajien pesän sotkeminen, joka oli jätetty sisarkatraan hoidettavaksi, sujui mainiosti! Naaraalla oli energinen olo, sekä tassut ja turkki aivan yrttien hajun peitossa. Tästä tuoksusta voisi kauan nauttia, tai käydä pyörimässä vaihtoehtoisesti mutalammikossa, jotta siitä jollain keinolla pääsisi eroon. Haamutassu vilkaisi rajalla Risatassuun ja tönäisi tuota varovasti hännällään, naukuakseen toiselle jotain.
”Tuohan oli hauskaa, eikö vain?” hän naurahti innoissaan ja loikkasi jopa pitemmän loikan eteenpäin, suullaan suuri hymy ja silmissä innokas loiste. Hallatassu ei tykännyt jäädä taas siskosten perään, joten loikki pian Risatassun toiselle puolelle.
”Kivaahan se oli, mutta en nyt pitäisi sitä kovin suurena saavutuksena. Parempaakin olisi voinut tehdä”, tympeä veli naukaisi ja loikki hieman etumatkaa naaraisiin. AURINKOVIILTO huokaisi oppilaiden takana syvään, mutta piti yllään silti lempeän hymyilevän katseen. Hän oli ylpeä pennuistaan ja kiitollinen Ruoskatähdelle, tai Kuolonmarjalle, että oli pennut päästänyt näinkin suureen tehtävään. Sisaruksia joskus voitaisiin katsoa hyvällä, sillä olivat päässeet jo näinkin nuorena noin isoon tehtävään mukaan. Ei se tietenkään juuri mikään kaikista merkittävin ollut, mutta yksi merkittävimmistä teoista tähän mennessä.


HIIRENMIELI tassutteli takaisin leiriin, hampaissaan vaivainen hiiri, jonka oli saanut saalistuksellaan. Hänen suureksi kasvanutta mahaansa särki, sekä tassut olivat aivan sammalta, niin kuin myös mieli. PUOLUKKAPIHLA oli rauhassa oman pesänsä edustalla kasaamassa makuualusia yhdessä oppilaan kanssa. Naaras oli nyt todella asetuttava aloilleen. Hän istuutui soturien pesän viereen ja tunsi, kuinka potku mahassaan sai hänet murahtamaan.
”Mitä sinä nyt siellä valitat?” vanha naaras murahti hänelle sammalten keskeltä. ”Ei vatsasi nyt niin iso vielä ole”, Puolukkapihlan äänessä oli lempeyttä, vaikka hän aina kuulostikin niin paljon nähneeltä vanhalta kärttyiseltä kissalta.
”No varmaan on! Et ole itse sen kanssa kulkenut! Ja nyt kyllä polttaa ja sattuu sen verran, ettei voi olla kaukana!” Hiirenmieli henkäisi hermostuneena ja heilautteli tuuheaa harmaata häntäänsä. Missä Poltesydän oli? Oliko hän vieläkin tutkimassa rajoja? Saisi jo palata takaisin! Soturitar ei ehtinyt asentoa vaihtaa, kun hänen oli pakko huutaa kivusta. KATAJATASSU Puolukkapihlan viereltä pomppasi pystyyn ja juoksi emonsa vierelle.
”Mikä hätänä? Nytkö ne muka syntyvät?” nuoren soturinalun äänessä oli innokkuutta, mutta myös pelkoa. Hiirenmieli kömpi pystyyn ja tassutti huojuvasti pesään, joka oli lopulta tarkoitettu pentutarhaksi.
”Nyt sitten taitavat! Samanlaisia itsepäisiä karvapalloja kuin te kaksi!” hän huusi Katajatassulle, saaden pennun ulvahtamaan vastalauseeksi nyrpistyneen murahduksen.
----
Puolukkapihla viimein nilkutti tiensä ulos pentutarhasta. Hänen karvansa olivat täysin pystyssä ja naaras nyt todella näytti tärähtäneeltä vanhukselta.
”No, miten meni? Monta pikkusisarusta sain?!” Katajatassu pomppi suoraan vanhuksen luo, joka löi tuota korvalle.
”Mene itse katsomaan, mutta et sitten huuda siellä! Kutsun Poltesydämen paikalle, kun herra tuumaa saapua”, Katajatassu loikki innostuneena pentutarhalle, pistäen sitten päänsä maidontuoksuiseen pesään.
”Oi kun söpöjä!” hän naukui hiljaisesti, ääni todella kaikuen innokkuudesta. Hiirenmieli näytti väsyneeltä, sekä hänenkin karvansa olivat sekä hiestä märkiä, että ponnistuksista. Naaras oli saanut kaksi pentua, Katajatassulle pikkusiskon, sekä -veljen. Toisen Poltesydämen kaltaisen, toisen emonkaltaisen.
”Saitte sitten myös kaksi pikkusisarusta”, Hiirenmieli kehräsi katsellessaan pienten karvapallojen kiehnäävän hänen vatsaansa vasten. Katajatassu kiersi pennut ja asettui emonsa vierelle, sukiakseen tuon turkkia.
”Oikein kauniita. Meistä tulee vielä mahtavia leikkikavereita!” hän hihkaisi hiljaa ja silmät innosta loistaen alkoi sukia emonsa turkkia.



// Tässä nyt sitten kasa Masille, Mymmelille ja hieman Wilmallekin vastauksia. Roolin päälliköt ja jatkoa Ruskalle pian.

Nimi: Varjo

29.06.2018 19:54
/ Masi
// Toivottavasti Veriminkki ei nyt jossain muualla ollut

HOPEAYÖ potkaisi Ametistikyyneleen pois kimpustaan kierähtäen itse takaisin tassuilleen. Valkea naaras oli hyökkäämässä uudestaan varjoklaanin soturin kimppuun, mutta päätti jättää aikeensa Myrkkysydämen palatessa takaisin leiriin sekä lopettaen Kuolonmarjan ja Kirouksenveren välisen taistelun. Hopeayö sai tauon tasatakseen kiivaan hengityksensä sekä nuolaista muutamaa haavaa, jotka violetti silmäinen naaras oli hänelle ehtinyt aiheuttamaan. Eivät ne olleet edes hirveän syviä tai pahan näköisiä, vaikka hänen turkkinsa olikin saanut punertavaa sävyä, mutta ei kaikki veri olisi edes hänen. Ametistikyynel oli yhtä lailla saanut jotain osumaa, vaikkei se naaraan mulkoilua tai taisteluintoa tuntunut laannuttavan. Varjoklaanin soturitar oli vain tyytyväinen, että he olivat saaneet hoidettua tehtävänsä ilman suurimpia loukkaantumisia, varsinkaan heidän puoleltaan.
Hopeayö vilkaisi vielä valkeaa naarasta, jota vastaan oli taistellut ja lopulta lähti kulkemaan muiden varjoklaanilaisten perässä takaisin omalle reviirilleen. Hän pudisti hiukan harmaata turkkiaan, joka oli veren lisäksi saanut tomua pintaansa maassa kierimisen ansiosta ja siristeli sinertäviä silmiään. Lampi sekä parantajanpesä oltiin saatu sotkettua ja kissoja haavoitettua, mutta silti Hopeayö ei voinut itselleen mitään miettien, miten Viekastähti suhtautuisi asiaan palattua leiriinsä. Naaras joutui myöntämään itselleen, että pelkäsi sotaa, joka tuntui vain lähestyvän heitä. Tuskin ketään päällikkö antaisi asian olla tuollaisen yllätyksen jälkeen, paitsi tietenkin Hopeayö, jos joskus edes joutuisi siihen arvoon.
Lopulta partio kuitenkin pääsi takaisin leiriin (?), joka tuntui olevan vieläkin melko tyhjillään monen ollessa kokoontumisessa. Hopeayö itse irtautui muista siirtyen hiukan sivummalle nuolemaan haavojaan, jotta ne eivät ainakaan tulehtuisi. Hänen tarkoituksensa oli katsoa eteenpäin, mutta ymmärsi asian aivan liian myöhään törmäten lopulta toiseen. Naaras astui pelästyneen oloisena taaksepäin kohottaen katsettaan mustaa turkkia pitkin kollin kasvoille, jonka ymmärsi pian olevan Veriminkki.
”A-anteeksi. Yritin putsata haavojani varmuuden vuoksi, jotta ne eivät tulehtuisi enkä katsonut eteeni ja näköjään törmäsin sinuun…tietenkin vahingossa, en minä kehenkään tahallaan törmäile eikä varmasti ketään muukaan…”, Hopeayö yritti selittää suuremmalle kollille, kunnes ymmärsi vihdoin sulkea suunsa ja painaa päänsä hiukan alemmas häpeissään.
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus törmätä”, Naaras kuitenkin yritti uudelleen hiukan varmemmin ja ryhtiään kohottaen, jotta ei täysin pennulta toisen silmissä näyttäisi.

Nimi: Masi

29.06.2018 19:39
//Helille/
SYNKKÄTÄHTI & VERIRUUSU – KOKOONTUMINEN

Synkkätähti katseli, kuinka Veriruusu meni tuuhean häntänsä kanssa pois Viekastähden ja hänen jakamaltaan oksalta. Synkkätähti pujotteli tiensä vielä Viekastähden vierelle ja räpäytti uteliaana silmiään, hän oli yllättynyt siitä, että Viekastähti edes vaivautui kertomaan hänelle. Mutta samalla siitä hyvin kiitollinen.
’’Olen kiitollinen, että kerroit tästä minulle. Tiesin heidän syntyvän pian, ajattelin, että joko hänen kumppaninsa Tiikerililjan tai jonkun toisen klaanikissan kanssa’’, Synkkätähti kohautti hennosti mustia lapojaan. ’’Hän on veljeni, en minä muuten olisi niin kiinnostunut muiden asioista, mutta en ole kuullut hänestä pitkään aikaan mitään ja yllättäen tällainen tieto heimokissoista saa mielen hataraksi ja huolestuneeksi. Kiitän, että kerroit tästä minulle. Toivon, että minun on mahdollisuus tavata jonakin päivänä Salamatassu, Närhitassu ja Routatassu, ellet sinä pistä pahaksesi’’, Synkkätähti loi kohteliaan hymynsä Viekastähdelle, joka muistutti kovasti isäänsä.
’’Lumouksenklaani on voinut hyvin, me olemme vahvistuneita, tulevien uusien oppilaittemme takia, jotka nimitän heti palattuamme leiriin. Sekä tulevien pentujen takia, kun Savuruusu saa pentuja. Lumouksenklaani on saanut viettää rauhallista aikaa ja olemme siitä iloisia, ettei meitä ole koeteltu yhtä pahasti kuin teitä muita’’, naaras naukui, luoden myötätuntoisen katseensa Tuskatähteen. ’’Ja on hyvä, että meistä on ollut apua teille, Valkeatähti. Olen iloinen, että otitte neuvostani vaarin ja tarkastitte tilanteenne kettujen osalta’’, Veriruusu hymyili valkealle Tuuliklaanin päällikölle, joka hymyili takaisin.
Naaras vilkaisi yllättyneenä, kun Synkkätähti oli vienyt hänen paikkansa, mutta hymyillen asteli Synkkätähden entiselle paikalle. Jäätähti mulkoili Veriruusua ja tuumi hiljaa mielessään, että hän pitäisi siitä huolen, että Veriruusu saisi maistaa oikeutta. Veriruusu kiersi tuuhean häntänsä vierelleen ja jäi odottamaan, Ruskaklaanin päällikköä, sekä tätä suurta kissaa, jota naaras oli pohtinut jo tovin. Ehkä he pian saisivat kuulla, mitä tämä suuri kissa halusi kertoa?




MUSTAHÄNTÄ – RUSKAKLAANI

Valkean turkin omaava kolli hankasi turkkiaan sotureidenpesän pihkan tahmaiseen runkoon, saaden vain selkäänsä peittoon. Ruskaklaanin kissat vihasivat valkoista väriä ja hän oli yli viidentoista kuun onnistunut piilottamaan turkkinsa lian alle. Kuten hänen emonsa oli opettanut, se olikin varmasti ollut hänelle tärkein oppi ja neuvo. Koska jos klaani olisi pentuna huomannut hänen turkkinsa, hänet olisi varmasti viety Yöklaaniin ja sitä Mustahäntä ei halunnut. Kolli oli ylpeä hännästään, kuten hänen emonsakin oli ollut, kun oli nimennyt hänet hänen häntänsä mukaan. Samassa kollin piti keskeyttää hänen turkkinsa likaaminen yksinäisessä pesässä, kun tammen alle, aukiolle pinkoi kaksi mäyrää. Mustahäntä työnsi päänsä ulos pesästä ja hänen silmänsä laajenivat järkytyksestä.
Kolli jäi silmät suurina katsomaan, kuinka Lumisydän oli napannut kuolleen tyttärensä Harmaahallan hampaisiinsa ja yritti tämä hampaissaan kiivetä puuhun. Mäyrät tietysti olivat innoikkaina haluamassa syödä valmiiksi kuolleen kissan. Mustahännän sydän tuntui pysähtyvän, kun hän katseli järkyttyneenä, kuinka Harmaahalla oli oikeasti kuollut.
Lumisydän rääkäisi kauhuissaan, kun mäyrä iski hampaansa hänen takajalkaansa, samalla kun soturi roikkui puussa. Mustahäntä ymmärsi silloin toimia ja hän karjaisi vihaisena, syöksyen liikkeelle yhtään enempää empimättä. Hän paljasti kyntensä ja loikkasi suoraan toisen mäyrän kasvoja kohti, kun tämän mäyrän ystävä riehui muiden nuorten soturien kimpussa. Lumisydän sai käpälänsä vapaaksi ja itkuisena kipusi puuhun, vieden sotureidenpesään kuolleen tyttärensä. Mustahäntä tasapainoili mäyrän kasvoissa kiinni, vihaisesti sen silmiä raastaen ja samassa sen verta alkoi läiskyä Mustahännän poskille, vatsalle, kyljille ja kasvoille. Kolli loikkasi tästä irti, kun mäyrä vihaisesti ulvoen yritti upottaa hampaansa kolliin, jonka turkki oli pihkasta likainen ja mäyrän verestä punainen. Valkeat kohdat oli peitetty! Hän voisi alkaa taistella!
Mustahäntä väisti mäyrän käpälän syöksymällä sen alitse juuri ajoissa, lähtien juoksemaan kauemmas tammelta, ettei siellä olevat kissat jäisi mäyrän hampaisiin. Kolli liikkui kuin orava, väistellessään mäyrän suuria käpäliä, vaikka se näkikin vain yhdellä silmällä kollin kulkemisen. Sen kömpelyys oli Mustahännälle eduksi, mutta se tuli niin järkyttävällä voimalla aina häntä kohti, että yksikin oma kömmähdys voisi tappaa kollin. Samassa Valosydän syöksyi kulman takaa apuun ja heittäytyi veljensä Routasielun kanssa mäyrän selkään.
’’Olkaa varovaisia!’’, Lumisydän naukui ja hyppäsi kynnet esillä mäyrän selkään puusta. Kolmikko alkoi kynsiä mäyrää kovalla tahdilla, kunnes Mustahännän silmät laajenivat, kun mäyrä heittäytyi selälleen. ’’Varokaa!’’, Routasielu henkäisi ja Mustahäntä katseli, kuinka kolli sai tönäistyä Valosydämen ja Lumisydämen juuri ajoissa pois mäyrän musertavan selän alta. Kaksikko kieri tomussa ja mäyrä ulvoi vihaisena.
’’Routasielu!’’, Lumisydän henkäisi ja Mustahäntä katsoi shokissa, kuinka Routasielun kuollut hahmo ilmesty esiin, kun mäyrä nousi takajaloilleen vihaisesti huutaen. Lumisydän purskahti korvia vihlovaan itkuun ja lähti pinkomaan uudelleen mäyrää kohden, turkki vihaisesti pörrössä.
’’Lumisydän! Ei yksin!’’, Tiikerinsurman vihainen ääni ulvoi ja tämä ehti napata Lumisydäntä niskasta ja kiskoa takaisin juuri ennen kuin mäyrän käpälä olisi sivaltanut Lumisydämen miljooniin paloihin. Mustahäntä katseli tiikerikuvioista naarasta, jonka olemus oli kylmän rauhallinen ja hän päästi Lumisydämestä irti. Mustahäntä huomasi ihailevansa Tiikerinsurmaa ennen kuin kokosi ajatuksensa ja siirtyi Lumisydämen, Valosydämen ja Tiikerinsurman luokse.
’’Ensin Harmaahalla, sitten mäyrät surmasivat Sirukatseen ja nyt vielä Routasielunkin’’, Lumisydän veti kyyneliensä seasta henkeä itkuisena. Mustahäntä vilkaisi Tiikerinsurmaa, jonka silmät olivat vain synkät, mutta tästä ei voinut lukea mitään. Sirusydän oli kuitenkin Tiikerinsurman tytär, eikä tämän toisenkaan tyttären Kidekatseen kuolemasta ollut kauaa. ’’Miksi me menetämme kaikki, Tiikerinsurma? Miksi?’’, Lumisydän nyyhkytti ja Tiikerinsurma pudisteli hiljaisena päätään.
’’Meidän on nyt ajettava tuo ulos leiristä’’, Mustahäntä kuiskasi, saaden hämmentyneen Lumisydämen huomion.
’’Meidän on tapettava se!’’, Valosydän kiljahti, ja Mustahännän veri alkoi saman tien kohista korvissa. Valosydän pinkaisi kohti mäyrää, Mustahäntä ja Tiikerinsurma visusti perässään. Mäyrä oli kuitenkin ovelampi, se asetti käpälänsä kissoja kohti, jolloin Mustahäntä kiersi vasemmalle. Mäyrä syöksyi eteenpäin kynnet ojossa ja Mustahäntä kiitti onneaan, kun oli kääntynyt. Hän loikkasi mäyrän poskeen kiinni, huomaten samassa tiikerikuvioisen naaras kissan kiivenneen mäyrän selkään ja tämän repiessä selkärangan kohdalta mäyrää selästä. Valosydäntä Mustahäntä ei nähnyt, mutta alkoi repiä jälleen mäyrän kasvoja, tällä kertaa niitä ehjimpiä. Mäyrä ei piitannut ollenkaan Tiikerinsurmasta ja Mustahännästä vaan jatkoi raivopäistä hyökkäystään eteenpäin, pitäen katseensa Lumisydämessä. Mustahäntä vilkaisi nopeasti meno suuntaan, kun huomasi kuinka Lumisydän seisoi shokissa keskellä mäyrän kulkusuuntaa.
’’Lumisydän, juokse!’’, Tiikerinsurma sähisi mäyrän karvojen seasta. Harmaa naaras oli kuitenkin hyytynyt paikalleen ja vapisi silmät suurina mäyrää, jonka suussa roikkui kuollut Valosydän. Mustahännän silmät laajenivat, kun hän huomasi Valosydämen ja enempää ajattelematta, mustahäntäinen kolli loikkasi mäyrän silmiin, iskien kivuliaasti tältä toisenkin silmän puhki. Koska se ei hidastanut mäyrää, vaan se alkoi sokeasti juosta eteenpäin ja huitoa vihaisena ympärilleen, Mustahäntä hyppäsi Lumisydämen luokse, työntyen tätä päin ja kaksikko kieri mäyrän kynsien alta suuren tammen juurten ja maan väliin muodostuneeseen koloon turvaan.
’’Oletko kunnossa?’’, Mustahäntä naukaisi tärisevälle naaraalle, joka mumisi jotakin silmät suurina. Mustahäntä vilkaisi puun alta maan pinnalle, jossa näki Tiikerinsurman hyppäävän mäyrän selästä korkealle puuhun, pitääkseen hengähdystaukoa. ’’Älä lähde täältä mihinkään’’, Mustahäntä kuiskasi Lumisydämelle, joka osasi vain pudistaa päätään itkuisena. Turkkinsa tahriinnut kolli kiipesi puuta pitkin Tiikerinsurman vierelle, jonka rintakehä kohosi aina välillä raskaan hengittämisen takia.
’’Toimit upeasti, Mustahäntä’’, tiikerikuvioinen naaras hengähti ja Mustahäntä tunsi pientä ylpeyttä, sekä kiitti onnea, että Ruskaklaanin kissat olivat puissa tai taistelemassa toista mäyrää vastaan. Kukaan ei jäisi ilmoille huutavan sokean mäyrän kynsiin, kaiken lisäksi, se rymisteli metsän puita kohden, etsien sokeana kissoja ympäriltään. ’’Mutta me emme ole voittaneet tätä vielä’’, naaras huokaisi ja Mustahäntä vilkaisi Orvokkituiketta, sekä tämän sisarusta, sekä tätä sokeaa mäyrää.

Nimi: Masi

29.06.2018 19:01
//EE//

HOPEAKUU – LUMOUKSENKLAANI

Kuningatar katseli kuinka Kultapiiskupentu keskittyi ja hihkaisi itsekin innoissaan, kun tämä sai pallon kiinni. Naaras askelsi tyttärensä luokse ja kehräten nuolaisi tämän päälakea, samassa kun Minttupentu kysyi nukkumisesta. Hopeakuu tunsi pienen syyllisyyden pistoksen, kun ymmärsi, että oli pitkittänyt heidän aikaansa mennä nukkumaan. Hopeakuusta tuntui, että hän oli huono emo, kun ei ollut huomannut yön saapumista juurikaan.
’’Tottakai voimme mennä nukkumaan, kultaseni’’, naaras naukui, tarkoittaen sanansa molemmille. ’’Kun partio palaa, teillä täytyy olla tarpeeksi energiaa, että jaksatte seistä oppilas-seremoniassanne’’, naaras kehräsi hymyillen, lähtien askeltamaan sammalpedille, jossa kiertyi kerälle, heilauttaen häntäänsä sivuun, jotta pennut voisivat tulla lepäämään hänen vatsaansa vasten, hännän alle.




MYRSKYTASSU – MYRKKYKLAANI

Kollista tuntui kuin hänen elämältään olisi vedetty pohja kokonaan pois ja hän häntä nykien mittaili Tammitassua ja Tammipolkua. Tämä kaikki oli hänelle aivan liikaa, mutta miksi Tähtiklaani oli yrittänyt tavoitella häntä? Ehkä juuri tämän takia. Se halusi näyttää Myrskytassulle hänen kohtalonsa ja oikean polun, jolta pentu oli kadonnut jo kauan sitten. Tammipolku katsahti naaras oppilaaseen ja kohautti lapojaan.
’’Ehkä on parempi niin, että sinä kerrot Havutassulle ja vanhemmillesi. He ehkä osaavat kertoa sinulle muutenkin enemmän kaikesta, ja nähdessään sinun tunnemyrskysi asialle, voit verrata sitä heidän tunteisiinsa’’, Tammipolku naukui, lähtien sitten häntä nykien ärtyneenä. Myrskytassu tiesi, että naaras oli halunnut hurrata ja olla iloinen, tuoda iloisia uutisia, josta hyvästä hän olikin saanut vain vihoittelua ja oman klaaninsa oppilaan työntämään soturin pois heidän luotaan. Myrskytassun kävi tavallaan sääliksi Tammipolkua, vaikka hän ei tarkalleen osannutkaan määritellä, että miksi.
Koska Myrskytassun sisar oli pyytänyt heidän saada jäädä kahden, Myrskytassu oletti tämän haluavan puhua jostakin ja jotakin, joten hän huokaisi raskaasti ja istuutui vielä kerran alas. Hän ei epäilisi lähteä, jos hän kokisi olonsa ahdistuneeksi tämän naaraan seurassa, vaikka naaras kiinnosti häntä. Oli kiinnostanut alusta alkaen, ehkä tämän kaunis ulkonäkö oli jopa saanut kollin ihastumaan itseensä, mutta kylmä ulkokuori oli muistuttanut liikaa Haukkatassua, mikä oli jotenkin palauttanut Myrskytassun pinnalle. Hänen olisi myönnettävä, että häntä harmittaisi ikuisesti, että Tammentassu olisi hänen siskonsa, jos tämä todella sitä olisi, sillä hän olisi todella voinut kuvitella itsensä viettämässä useiden kuiden jälkeen enemmän aikaa tämän kissan kanssa.



HIIRENPOLKU – LUMOUKSENKLAANI

Kolli oppilas nyökytteli Vuolastassulle, kun tämä ehdotti, että heidän kannattaisi kuunnella päälliköitä. Hiirenpolkua ei suoraan sanoen ollut koskaan kovinkaan paljoa kiinnostanut, mitä päälliköt halusivat kertoa klaaneista, vaan hän olisi mieluummin itse keskustelemalla ottanut asiasta selvää. Kolli olisi halunnut kysyä sitä parantajilta, ja tukkia päälliköiden suut, jotta nämä lopettaisivat sen kinaamisen ja keskustelemisen. Mutta nuo isot kissat häntä kiinnosti, ja Vuolastassu oli kiinnostunut päälliköiden puheista, joten Hiirenpolku piti ajatuksensa omana tietonaan ja yritti keskittyä suurempien kissojen puheisiin.


©2018 Peli | Soturin sydän - suntuubi.com