Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

Tähtiklaani ja Pimeyden metsän kissat ovat sotineet keskenään, omiensa, sekä klaanikissojen maailman välillä. Osa kuolleista on sen seurauksena palannut takaisin elävien kirjoihin, vaikka muut tai edes he itse eivät tiedä sitä.

Klaanikissojen keskuudessa klaanien välille on alettu puimaan erilaisia ongelmia. Metsä on ollut liian moneen kertaan sodassa, kun kissat ovat olleet valmiita vuodattamaan verta toistensa takia, mutta miten nyt käy? Vaipuuko metsä rauhaan vai puhkeaako useiden klaanien välille jälleen sota erimielisyyksistä? Missä Tähtiklaani on, kun sitä tarvittaisi?


Ohjeet roolipelaamiseen

Roolipelaaminen edellyttääkin sitä, että roolimme keskenämme, mutta emme kirjoita, mitä toinen sanoo tai ajattelee, puhumattakaan siitä, mitä hän tekee. Jos tällainen tilanne on välttämätön, muista heittää (?) sulut ja kysymysmerkki, jonka sinun kanssasi roolaava henkilö huomaa ja saa valita, kävikö niin vai ei.

♦ Kun kirjoitatte, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hahmo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne.♦

♦ Älä autohittaa muiden hahmoja, ilman heidän lupaansa. Autohittaamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa kissat keskustelevat keskenään, jolloin et voi kirjoittaa mitään siitä, mitä toisen hahmo sanoo. Kerro vain omista kissoistasi ja heidän puheensa ♦

♦ Muistathan rooliessasi mainita kissasi klaanin ja nimen, esim. Pikkuhäntä - Myrskyklaani ♦

 


 

♦ Kun kirjoitatte, tehkää se näin:
puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen.
Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä!
Huomaathan siis:
Sydän > Sydämen. (Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä) ♦

Ruumis - sanaa käytetään vain kuvaillessa kuolleista, älä siis puhu elävästä kissasta sanalla 'hänen ruumiinsa oli harmaa'.

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta jos tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti. ♦


 

Oppilaat ja Mestarit:

Väretuuli / Yönkäärme

Ratamotassu / Kultapiisku

Vatukkatassu / Kipinäntuska

Pilvitassu / Satakieli

Puolinaama / Kuura

Pronssitassu / Auringonviilto

Huomentassu / Okapolku

Hiekkatassu / Oravanmarja

Sarastuksentassu / Varisjalka

Hiljaisuudentassu / Tomutuuli

Kivitassu / Hohderoihu

Saukkotassu / Kotkaperhonen

Hallatassu / Fenkolijalka

Murhetassu / Tunturikynsi

Liekkitassu / Ametistikyynel

Savutassu / Tuulisydän

Kivitassu / Poltesydän

Hopeatassu / Hiirenmieli

Kotkantassu / Tammipolku

Sumutassu / Kolibrintähti

Kauristassu / Myrskyhalla

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kuusi miinus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: heli-fairy

09.12.2018 22:21
HOHDONKAIKU juoksi Salamasielun rinnalla, aivan Tuskatähden takana havuiselle Varjoklaanin maalle, kun sitten Tuskatähti päästi viimeisen raivon karjahduksen ennen kuin syöksyä hiljaiseen pimeään leiriin. Se asia minkä Hohdonkaiku ensimmäisenä näki, oli kissoja, pieniä sekä isoja, havuisia pesiä sekä kauhistuneita katseita. Nuoret oppilaat valmistautuivat ottamaan vastaan kipeitä iskuja, ja toiset kauhuissaan juoksivat ensin karkuun, ehkä vain kerätäkseen voimiaan. Harmaa naaras muisti emonsa sanat vielä leirissä, ennen kuin räpäytti iloisen säihkyviä silmiään, vaihtaakseen iloisen pilkkeen taistelun liekiksi. Tähän tehtävään hänet oli valittu, joten tämän tehtävän hän kunnialla suorittaisi. Naaras karjahti tutun kollin viereltä käyden sitten arpinaamaisen suuren kollin kimppuun(Veriminkki), joka vielä hieman hämmentyneenä katseli pientä partiota. Kaksikko kierähti nopeasti maassa, soturittaren samalla tajuten, minkälainen riski tämä oli. Kolli oli häntä melkein kaksi kertaa suurempi, sekä varmasti voimakkaampi kuin hän koskaan olisi. Nuorempi puraisi kollin lapaa, kääntyen sitten ympäri juosten vielä maasta nousevan mustan kollin ympäri ja puraisten tuon häntää. Raivoissaan kolli heilautti käpäläänsä toisen edestä, väräyttäen naaraan viiksiä. Hohdonkaiku henkäisi pelosta kääntäen askeliaan toiseen suuntaan ja juosten hieman kauemmas katseellaan etsien Salamasielua. Jokiklaanilainen näytti taistelevan tasavertaisesti jonkun varjoklaanilaisen kanssa, se helpotti hieman naaraan huolta. Sinisilmä havahtui vasta taas uudestaan taistelun henkeen, kun Veriminkki oli ottanut muutaman röyhkeän askelen lähemmäs nuorempaa. Naaras kiljahti pienesti pelästyen tuon kauheaa varjoa, joka hänen ylleen lankesi ja näin hän horjahti askelen taaksepäin. Kissoja ärisi ja kiljahteli naaraan ympärillä rauhattomaan tahtiin ja häntä pian alkoi pelottaa. Hohdonkaiun katsee hetkeksi eksyi Tuskatähteen, joka raa’asti taisteli toista päällikköä vastaan. Naaras otti juoksuaskelia kauemmas, kääntyen sitten takaisin raapaisten kollin naamaa vain lievästi liukuen sitten tuon sivulle ja vatsan alta raapaisten tämän jalkoja. Kolli murahti pienestä kivusta kääntyen nopeasti naaraan suuntaan ja puraisten tuota nopealla koukkauksella korvasta. Kiljaisu karkasi naaraan kurkusta, kun hän repi itsensä irti tuon otteesta pudistellen sitten verta valuvaa korvanpäätään. Hänen silmissään roihusi kauhistuksen liekki, pelon ja kauhun sekainenkin, yhdistäen myös hieman rohkeutta ja vahvuutta. Hohdonkaiku paljasti hampaansa murahtaen ilkeänkurisesti hymyilevälle kollille, hyökäten suoraan tätä päin. Hän karjahti tuon edessä, väistäen juuri ja juuri tämän suuren käpälän ja koukaten tuon sivulle, raapaisten tämän kyljestä palan karvaa. Veriminkki kääntyi pian ympäri, näykäten naarasta hännästä, mikä sai tuon menettämään tasapainonsa ja kaatumaan maahan. Nuori soturi henkäisi pelokkaasti, kun suurempi kolli olikin pian hänen päällään, pienen naaraan vain yrittäessä potkia tuon vatsaa käpälillään. Tämän arpisten silmien läpi näkyi vain ilkeä hehku, joka lähestyi ja lähestyi, kun kolli oli häntä pian puraisemassa kaulaan.

Nimi: Masi

07.12.2018 20:56
Ryhmät ovat: Tuskatähti > Hohdonkaiku & Salamasielu
Tulikuu > Setrisydän & Joutsenenlaulu
Nokkoslehti > Alppituuli & Tundrankuiske

x LOIMUSYDÄN KAIPAA JOKIKLAANIN PARANTAJIA LEIRISSÄ!
x SOTA ON ALKANUT!


Tuskatähti – Jokiklaani – Päällikkö
Päällikkö oli aina välillä vilkuillut Loimusydämen perään, että tämä varmasti selviäisi pesään asti. Hän ei ollut täysin ymmärtänyt, mikä naarasta, hänen tulevaa perijäänsä vaivasi, mutta ei ollut hänen tapaistaan vähätellä kenenkään tuntemaa tuskaa. Loimusydämestä oli kuitenkin huokunut vahva kipeän kissan haju, tai ainakin kärsivän kissan. Päällikkö toivoi, ettei se kuitenkaan olisi mitään vakavaa. Katsoessaan vielä kerran ryhmää, joka oli kokoontunut sisäänkäynnille, hän mietti hiljaisena entistä kumppaniaan Pihkaraitaa. Missähän naaras nyt olisi, kun oli jättänyt Tuskatähden Tulikuun kanssa klaaniin? Salaa ylpeänä päällikön katse lepäsi vielä kilpikonnakuvioisessa Tulikuussa, joka räpäytti silmiään selvästi mietteliäänä Nokkoslehti vierellään.
’’Hohdonkaiku! Pidä huoli itsestäsi!’’, Tulenhenki naukui kauempaa, juosten vielä ryhmäläisten perään. Tulenhenki puski Hohdonkaikua itkuisena, Tuskatähden ymmärtäessä emon taakan. Kaksi tämän pentua olivat jo hylänneet emon, sekä kumppani ja suurinosa sisaruksistakin. Tulenhengellä ei ollut mitään tai ketään muuta kuin tämän oma tytär ja Tuskatähti saattoi jo arvata millaisen virheen olisi tehnyt, jos Tulenhenki tässä sodassa menettäisi ainoan tyttärensä. Päällikkö vilkaisi Salamasielua, joka oli painanut korvansa hieman harmistuneina alas, olihan Salamasielu sentään Hohdonkaiun eno.
Heidän lähtiessä liikkeelle, Hohdonkaiun ja Salamasielun hänen lähellään, Tuskatähteä ei pelottanut. Hän ei tuntenut pienen hiirenkään vertaa pelkoa tai ahdistusta. Hän oli tiennyt jo monia kuita, että jonakin päivänä olisi se hetki, jolloin hänen tulisi kohdata Ruoskatähti. Yksi suku, joka nyt oli levinnyt tähän metsään, jakautuen niin moneksi haaraksi, että he eivät voisi enää koskaan olla yksi ja yhtenäinen. Tuskatähti tunsi paremmin kuin hyvin Ruoskatähden, he olivat kasvaneet yhdessä, ilman oikeita vanhempiaan ja kouluttautuneet Veritähden oppilaina, sekä kasvattipentuina. Varjoklaanin leirin kohotessa heidän edessään, Tuskatähti tiesi, että tätä sotaa ei lopetettaisi koskaan eikä tässä sodassa olisi voittajia.
’’Ne hyökkäävät!’’, kuului säikähtänyt kiljahdus suuaukolta, kun Sinimyrsky henkäisi, perääntyen leiriin. Tuskatähti paljasti kyntensä ja tämän niskakarvat kohosivat.
’’Me emme säästele! Jokiklaanin kissat, antakaa niiden maistaa oikeuden käpäliä!’’, Tuskatähti ulvahti, vaikka leiriin päästyään, kohdistaen katseensa arpiseen päällikköön, jonka vierellä oli Valkopilkku ja tämän tytär Hallasävel, Tuskatähden viimeinen järkytys oli, mitä hän on tekemässä. Miten Ruoskatähti oli saanut kadonneet Valkopilkun ja Hallasäveleen takaisin, mutta Tuskatähti ei Pihkaraitaa ja poikaansa?
Ruoskatähti työnsi Valkopilkun sivuun, hännän kiskaistessa Hallasävelen emonsa mukana sivuun. ’’Vie hänet parantajanpesään ja puolusta häntä, vaikka se maksaisi henkesi!’’, Ruoskatähti ärähti, ei vihaisesti tyttärelleen, tai kumppanilleen, viha johtui tilanteesta.
>>Mitä minä olen tekemässä?<<, Tuskatähden mielessä kaikui, ennen kuin hänen kyntensä upposivat Ruoskatähden leualle, josta ne repivät mustaa karvaa kaulalla asti.

Nimi: heli-fairy

04.12.2018 08:33
LOIMUSYEÄN oli huolissaan Tuskatähden suunnitelmasta, vaikka kaikki tulisikin menemään parhain päin. Onneksi sentään parantajat olivat paikalla ja valmiina auttamaan. Harmaan musta naaras puski päällikköään viimeisen kerran, sitten astellen hiljaisena parantajan pesän edustalle Tuskatähden aloittaessa viimeistä kutsuaan ennen sotaa. Varapäällikkö huokaisi pistosten keskellä yrittäen pitää itsensä aloillaan, sillä ei halunnut jäädä paitsi mistään sanoista, ennen kuin partiot lähtisivät. Kissat kokoontuivat pian aukiolle kuulemaan päällikköään. Se näky jotenkin lämmitti Loimua. Kaikki kissat kuuliaisina ja uskollisina katselivat päällikköään tehdäkseen tuon eteen mitä tahansa. Äiti hahmo huokaisi itsekseen hiljaa jännittäen sitten itseään mahakramppien takia. Pennut haluaisivat nyt tulla. Juuri kun isä oli lähtemässä sotaan. Loimusydän poistui paikalta Tuskatähden viimeisten sanojen sekä hymyn kera. Se jäisi hänen päähänsä pitkäksi aikaa. Tuon kilpikonnakuvioisen lämmin välittävä hymy. Loimu hymyili vielä pesän edustalla viimeisen kerran tuolle takaisin laskeutuen sitten hiljaa ähkien pesään.
”Kristallipääsky…”, naaraan naukaisu oli vain hiljainen pihahdus, ennen kuin hän laskeutui pedille supistuksen repiessä hänen vatsaansa.

HOHDONKAIKU jännittyneenä paineli tassujaan emonsa viereltä. Hän oli vain muutama päivä sitten käynyt tapaamassa Tomutuulta, rakastan kumppaniaan, joka oli hänen lupauksensa pettänyt liittyä klaaniin hänen kanssaan. Kollilla kuitenkin oli toisenlainen polku mielessään ja seuraisi sitä ensin mieluummin. Harmaan valkea naaras huokaisi ja katsahti vieläkin iloisen kirkkailla silmillään emoonsa, joka myös huolestuneen kuunteli Tuskatähteä. Emon häntä heilahteli naaraan takana hermostuneena, ja se sai myös nuoren soturittaren hermostuneeksi. Viimein Tuskatähti kertoi mukaansa lähtijät klaanin odottaessa jännittyneenä. Hohdonkaiku yllättyi siitä, että emo oli päästänyt hänet mukaan. Harmaa naaras kohensi ryhtiään kilpikonnakuvioisen kääntäessä katseensa ja lämpimän hymynsä häneen. Salamasielu asteli hänen lähelleen, kaksikon sitten nyökäyttäessä päätään ymmärrykseksi. Hän sai niinkin tärkeän tehtävän! Hän ei saisi osallistua Tuskatähden kamppailuun, vaikka kuinka kolli olisi alakynnessä, mutta saisi suojella tätä muilta. Naaras alkoi jännittää enemmän ja hän huomasi tärisevänsä aloillaan. Kuitenkin leveä innokas hymy lepäsi hänen kasvoillaan, sodan odottaessa aivan silmien edessä.
Hohdonkaiku lähti Salamasielun kanssa aivan Tuskatähden perässä kohti Varjoklaania. Aika pieni sotaryhmä juoksi alas nummea kohti Järveä ja Varjoklaanin rajaa, jännittyneenä peläten tulevaa. Maan päällä liukui sateinen sohjo ja tuuli iski heitä päin lujaa. Päivä ei olisi kaunis, ei millään tapaa. Nuorta naarasta jännitti ja pelotti, niin sota kuin Tomutuuli, myös Salamasielu hänen rinnallaan. Hän olisi voinut vaikka pariutua kollin kanssa, mutta tässä sitä oltiin lähdössä sotaan, rinta rinnan. Varjoklaanin kamala raja ja havumetsän haju saavutti ryhmää, kun päättäväinen päällikkö heitä johti eteenpäin. Se olisi tässä ja nyt. Hohdonkaiku vilkaisi olkansa yli taakseen emoonsa, jonka katseen pian tavoitti. Emo välitti hänelle lämpimän välittävän hymyn sekä rohkaisevan silmien räpäytyksen. Kyllä he tästä selviäisivät. Yhdessä sinne ja takaisin. Sitten he voisivat elää yhdessä loppuun asti, ehkä joskus vielä Tomutuuli heidän rinnallaan.

Nimi: Masi

02.12.2018 05:15
HUOM!! SOTA ALKAA TUSKATÄHDEN ROOLAUKSESTA! MUISTAKAA KESKITYMME NYT VAIN ROOLIMAAN VARJOKLAANIN JA JOKIKLAANIN JÄSENILLÄ, HEIDÄN OMISSA LEIRISSÄÄN, SODASSA, YMS. ÄLKÄÄ SEKOITTAKO PELI-OSIOTA MUILLA ROOLAUKSILLA! (Tarina-osioon saa kirjoittaa vapaasti!)

//Heli, Wilma, Chabi, yms kaikki?//

Tuskatähti - Jokiklaani


Nokkoslehden ja Tulikuun syödessä rauhassa hänen kanssaan, ilman, että kummallakaan oli enää mitään kysyttävää, päällikkö nyökkäsi kaksikolle. Soturit olivat alkaneet kokoontua aukiolle, mutta kaikkien näiden kissojen seasta päällikön katse pysähtyi Loimusydämeen, joka saapui leiriin yksin. Päällikkö lähti hämmentyneenä kulkeutumaan varapäällikköään kohti, jonka seurassa eivät olleet Viimahäntä ja Kivihäntä, joiden olisi pitänyt olla naaraan kanssa. Lähtiessään kokoontumisesta Tuskatähti oli pyytänyt Loimusydäntä etsimään Kivihännän Viimahännän kanssa ja nyt naaraan saapuminen yksin sai päällikölle hämmennyksen ja huolen sekoittuvaisen tunteen.
Päällikkö koki olevansa typerä, kun vasta nyt hän huomasi Loimusydämen pyöristyneen vatsan, kun tämä puuskutti uuvuksissa matkastaan ja ilma heidän välillään tuntui höyrystyvän. Tuskatähti räpäytti rauhallisesti silmiään, vaikka todellisuudessa ajatus Loimusydämen tilanteesta ja tuon pyöristyneestä vatsasta kummastuttivat, jopa järkyttivät kollia. Miten hän ei ollut huomannut mitään? Hän saattoi muistaa heidän yhteiset hetkensä, mutta jotenkin kolli ei vain ollut osannut ajatella kaiken keskellä, että pienikin asia voisi johtaa siihen, että Loimusydän olisi tiineenä. Loimusydämen alkaessa puhua, Tuskatähti yritti keskittyä tämän sanoihin, ettei vain katselisi toista typeränä.
''On parasta, että vartioimme tarkasti reviirejämme. Kivihäntä on ennenkin aiheuttanut ongelmia ja usein Tuuliklaanin avulla tai Tuuliklaanin kanssa, joten on vain eduksemme olla valppaina'', Tuskatähti nyökkäsi mietteilleen. ''Olemme aloittamassa lähtöä Varjoklaaniin, kunhan ryhmienjohtajat Tulikuu ja Nokkoslehti ovat saaneet syödäkseen. Johdamme nämä kissat kolmessa partiossa hyökkäykseen ja kukistan Ruoskatähden'', kolli naukui rauhallisesti, vaikka sisimmässään hän ei selvästi uskonut sitä itsekään. Mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja, hän ei enää hyväksyisi tätä, että Varjoklaanin päällikkö kehtaisikin talloa hänen varpailleen toistamiseen.
''Hyvä, että sinä olet nyt kunnossa. Vaikutat kuitenkin levottomalta, oletko varma, ettet ole tulossa kipeäksi? Käythän tarkistuttamassa itsesi parantajalla, ennen sinun paluutasi, he ovat jo palanneet omasta kokoontumisestaan'', Tuskatähti naukui, vilkaisten hieman hämmentyneenä naaraan levotonta asentojen vaihtelua kollin vierellä. ''Pidäthän huolta klaanista, niin kauan kuin olen poissa?'', Tuskatähti naukui hymyillen, nousten sitten ylös astellakseen puhumaan klaanille.
''Jokiklaanin kissat, olemme Nokkoslehden ja Tulikuun kanssa päättäneet, että jakaudumme kolmeen ryhmään. (Sori kaikille, en muista enää virallisia ryhmiä Minun ryhmäni tehtävänä on hyökätä Ruoskatähden kimppuun, siksi olenkin valinnut, että ryhmääni kuuluvat Hohdonkaiku ja Salamasielu, olette nuoria, nopeita ja vahvoja, enkä halua sotkea teitä meidän väliseen kamppailuumme. Mutta yhdessä te voitte pitää Ruoskatähteä puolustavat kissat kimpustani poissa'', Tuskatähti naukui hymyillen kaksikolle, Salamasielun astellessa nyökkäyksen kera Hohdonkaiun vierelle. ''Nokkoslehden ryhmään kuuluvat Tundrankuiske ja Alppituuli, kun taas Tulikuun ryhmään Setrisydän ja Joutsenenlaulu. Tehtävämme ei ole tappaa ketään, mutta haluamme vahingoittaa heitä, heidän leiriään ja maataan niin paljon, että he eivät enää ikinä kajoa Jokiklaaniin tai sen kissoihin!'', Tuskatähden ääni kaikui aukiolla.
''Lähdemme heti!'', Tuskatähti naukui päättäväisesti, vilkaisten vielä Loimusydäntä lempeästi hymyillen, ennen kuin liittyi Nokkoslehden ja Tulikuun seuraan jakamaan ryhmiä ja aloittamaan hyökkäyksen kohti Varjoklaania.



//Heli, Salamasielun ois sitte tarkotus kuolla, joten jos vain voit valvoa sotaa tässä seuraavien päivien aikana Hohdolla, saat toki kertoa Salamankin kuolemasta (Veriminkki tappaa sen). Mie tulen sitten päättämään sodan, kun kirjotan Tuskan ja Ruoskan kamppailusta //

Nimi: heli-fairy

28.11.2018 17:18
// Tässä muutama ehkä hieman tönkkö rooli, mutta jotain asioita eteenpäin taas hieman

SALVIANTAIKA nousi hämmentyneenä istumaan irrottaakseen vielä kylmän viileän kiven vatsanahastaan. Hän haukotteli nopeasti vain huomatakseen, että Kylmäsydän hänen vierellään oli myös hereillä. Naaras nopeasti painoi korviaan alas pudistellen sitten päätään saadakseen kasvoilleen iloisen hymyn. Kylmäsydän jo naukui hänelle jotain illasta ja naaras ei voinut muuta kuin puskea toista takaisin. Olihan hänellä paras mestari, jotta hänestä tulisi paras parantaja! Vaalea parantaja räpytteli silmiään hieman hämmentyneenä unestaan, kuitenkin korvat höröllä kuunnellen rakasta mestariaan. Tuo vain nyökäytti päätään merkiksi tyytyväisyydestään lähteä. Toisaalta hänen tassunpohjiaan syyhytti juosta leiriin ja kertoa emolle siitä mitä hän näki ja koki, mutta tiesi, että tämä olisi vain hänen ja Sarastuksentassun yhteinen asia. Sekä Kylmäsydämen. Kylmäsydän olisi hänen toinen emonsa ikään kuin, joten hän pystyi tuolle ehdottomasti kertomaan kaikesta, mistä näki. Kaksikko lähti tassuttelemaan alas hiljaiselta Kuulammelta, jossa toiset tekivät heräämistään ja toiset vielä hiljaisena uinuen. Salviantaika olisi halunnut nähdä muiden vielä heräämän, mutta mestarin mukaan olisi nyt parasta lähteä. Olihan hän vielä tuon oppilas, vaikka parantajan arvon olikin nyt saanut. Naaras vain hymyili leveästi kahden yöklaanilaisen suunnistaessa eteenpäin kohti reviiriään ja kotia. Uusi parantaja huomasi pian olevansa aivan omissa ajatuksissaan, kun Kylmäsydämen sanat olivat vain sujahtaneet hänen kuuloetäisyytensä ohi. Naaras nopeasti kohotti päätään hämmentyneenä höristäen korviaan ja tutkaillen ympärilleen.
”Mitä?” hän henkäisi kylmien väreiden kulkien kehonsa läpi. ”Ai unesta”, hän hihkaisi lopulta hetken sisäistäen sanoja, joita mestari hänelle juuri naukui. ”Se oli hieman outoa, niin kuin jopa ensimmäiseksi enteeksi”, tuo tokaisi. ”Hupsis, nyt sanoin, että se oli enne”, parantaja naukui iloisen lempeä loiste äänessään, huomaten kuitenkin väsyneenä naurahtaen itselleen. ”Siis, kyllä, se oli enne. Ihmeellinen sellainen”, naaras aloitti ensin hiljaa hieman vielä epävarmana siitä, kertoako mestarille. ”Näin Sakaaliselän, hän on varmaan sinulle tuttu esi-isä omista unistasi, hän onnitteli minua, ensinnäkin”, Salviantaika hihkaisi ja katsahti kirkkain silmin Kylmäsydämeen, sitten kääntäen katseensa takaisin kohti koti reittiä. ”Mutta hänellä oli myös jotain muuta kerrottavaa. Hän kertoi jotain päätetystä tulevaisuudesta, sekä rankasta elämästä. Sarastuksenpennusta hän puhui!” nuorempi lopulta muisti ja heilautti häntäänsä innostuneena, muistaen sitten loppu osan. ”Ilmassa tuoksui savu ja satoi. Kuului kirkaisu ja kissojen hätäisiä ääniä. Sekä hän myös mainitsi kollin, johon hän muka rakastuu joskus”, hämmentyneenä hän naaras otti sivuaskelen, palaten sitten nopeasti mestarinsa vierelle.
”Hän kuulemma pystyisi kulkemaan muiden unissa? En tiedä liittyykö se siihen tapaturmaan mikä käy, vai mitä hän ajoi takaa… Mutta niin hän sanoi, ja puhui varmasti pikkusisarestani”, viimein hän huokaisi ja laski hieman päätään turhautuneena siitä, ettei ymmärtänyt Sakaaliselän tarkoittamaa ennettä. Parantaja kun katosikin yhtä nopeasti kuin oli tullut ja kaikki oli jäänyt niin epäselväksi. Naaras kuitenkin toivoi mestarinsa auttavan, koska olihan tuolla muutama kymmen kuu enemmän kokemusta kuin hänelle. Ehkä hänkin olisi joskus niin hyvä, kuin mestari itse.


KOLIBRINTÄHTI oli tyytyväisenä matkallaan takaisin leiriin vuorille mukanaan veljensä, sekä hyvä ystävänsä Lovijuova, myös klaaniin viimeisin liittyjä Valkeahohde. Myrskyklaanin tapaaminen oli sujunut hyvin, vaikkei koko Kuolonlaulun perhettä ollut saatu mukaan. Kuitenkin päällikkö oli ihan tyytyväinen siihen, miten asiat sujuivat. Vuoristo alkoi jo lähestyä ja Lumouksenklaanin raja tuntui jo vahvana nenässä. Kolibrintähti oli hieman omissa ajatuksissaan, pelästyessään tavanomaista enemmän vierelleen juossutta Lovijuovaa. Päällikkö räpäytti hieman yllättyneenä toiselle silmiään, kuitenkin lopulta mielenkiintoisen katsellen tuota, ennen kuin hän aloitti puhumana aiheestaan. Päällikkö jatkoi juoksuaan korviaan kääntäen toiseen suuntaan varoen samalla loikkaamasta suurempaan kiveen tai juoksemasta päin oksistoa. Matkaa ei olisi paljon ja pian olisi koko perhe taas kasassa. Se, mistä Lovijuova halusi keskustella hieman herätti mielenkiintoa päällikössä kollia kohtaan. Kyllä hän tiesi, että toinen perheestään välitti, vaikkei se rakkauden ensimmäinen muoto ollutkaan, mutta kuitenkin piti heistä huolta ja omanaan. Siispä aihe oli oikeastaan aika tärkeä ja todella ajankohtainen, niin kuin kolli sanoi.
”Aiheesi on todella tärkeä, ja ymmärrän huolesi. Olen kyllä huomannut, että pian pitäisi teidänkin toiselle tyttärelle saada kumppani, jos Kuurametsä ja Tammenlehti nyt aikovat pariutua. Ymmärrän Haukkavarjon ja Myrskyhallan tilanteen, heille pitää antaa aikaa, kuten pitäisi myös Valkeahohteelle, mutta hän vaikuttaa nopealta oppijalta, sekä hänelle voisi vanhan perheensä sijaan olla hyväksikin tutustua muihin, kuten Havuviimaan”, mustan harmaa päällikkö naukaisee nyökäyttäen päätään pohtivasti ja katsahti ystäväänsä. ”Voimme puhua ensin Valkeahohteen kanssa, jos haluat, mutta sitten viemme kuitenkin ajatuksen tyttärellesi. Jos haluat, voit ensin yrittää tuoda aihetta ensin itse esille, mutta ehkä pian näemme miten he käyttäytyvät toisiaan kohtaan leirissä”, Kolibrintähti räpäyttää silmiään ystävällisesti ja lämpimällä hymyllä katselee tovin toista. Matka olisi pian ohi ja todella pitäisi tehdä leirissä töitä. Tammipolkua pitäisi käydä tervehtimässä, niin kuin myös pentuja, ja saada uudet pariutumiset parantajalle tiedoksi, kun hekin palaisivat.

Nimi: heli-fairy

21.11.2018 18:26
TUULISYDÄN mielissään seurasi innokasta sinisilmäistä pentua ulos pentutarhasta, samalla varoen valkeita käpäliään, ettei tallaisi pienemmän pennun tassuja, tai häntää, tai koko pentua niiden alle. Oranssi kolli siristeli silmiään kirkkaalle valolle pesän ulkopuolella, sitten istuutuen tyytyväisenä alas pentutarhan ulkopuolelle, jossa olisi turvallista jo puhua. Savupennun innokkuus ja leikkimisentaito oli soturista ihailtavaa. Se katoaisi aina jossain kohtaa pentuajan ja soturiajan välissä, jotkut jaksaisivat olla leikkisiä aina soturiaikaansa asti, mutta useimmilla se muuttuisi vakavuudeksi oppilasaikana. Pennun eno katseli vihreät silmät hymyssä pikku naarasta, joka nyt vihoissaan lähti pinkomaan isänsä perään. Hän kuitenkin reaktionomaisesti, melkeinpä salamannopeasti, tassullaan salpasi pennun hännän maan ja tassun väliin, saaden tältä hölmistyneen ilmeen, kunnes tuokin istuutui alas. Soturi naurahti tämän reaktiolle ja räpäytti ystävällisiä silmiään toiselle.
”Onneksi olet levännyt ja jaksat taas riehua”, kolli ensin naurahti väräyttäen viiksiään pienelle naaraalle. ”Oletkos muistanut laskea monta kuuta pian olet?” esittäen kysymyksensä tuo kallisti päätään suu lämpimässä hymyssä. Toivottavasti Veriruusu valitsisi pennulle hyvän mestarin. ”Ja ei, mitään ei ole käynyt. Halusin vain tulla katsomaan sinua, että miten voit, ja jos oikein kiltisti ja hiljaa ollaan, voisin käyttää sinua jopa leirin ulkopuolella, ihan nopeasti”, kolli laski päätään pennun tasolle kuiskatakseen tälle viimeisen ehdotuksen, ettei Hopeakuu pienintäkään viiksenvertaa kuulisi hänen suunnitelmastaan. Vasta oppilaan katsottiin olevan tarpeeksi vanha käymään leirin ulkopuolelle, mutta Savupentu oli jo melkein kuuden kuun vanha, valmiina käymään ulkona ja puolustamaan klaaniaan. Ainakin hänestä kasvaisi vimmainen soturitar, joka klaaniaan toden teolla puolustaisi. Tuulisydän huokaisi hiljaa hymyillen pienelle innokkaalle sukulaiselleen. Toivottavasti hän jaksaisi opetella kunnolla, ennen kuin pääsisi oikeaan arvoonsa soturina.


SÄDEKATSE astui Viiltokynnen perässä perään, jossa käynnissä oli tapahtuma, mitä ei koskaan voitu todeksi odottaa. Suuri Pakkasnauru taisteli vielä suuremman Jäätähden kanssa, siis tämä tapahtuma oli juuri se, mistä Viiltokynsi oli äskettäin puhunut. Turkoosisilmä vain haukkasi henkeään, kun hän näki Jäätähden raavitun naaman puoliskon. Olisiko tämä oikeasti tapahtumassa? Hänen mustan valkea ystävättärensä vierellään loikkasi jo pesään valmiina taisteluun, Sädekatseen vielä shokissa seisoen pesän suulla. Naaras vasta heräsi takaisin totuuden pariin, kun huomasi Pakkasnaurun heittävän tuon sisaren selästään, paiskaten tuon maahan valmiina viiltämään tämän kurkun auki.
”Ei!” naaras karjahti samalla hetkellä unohtaen kaiken kivun mikä hänen kehostaan lähti, ja säntäsi nopeaan syöksyyn loikaten Pakkasnaurun selän päälle. Melkein voimaton varapäällikkö yritti repiä tuon turkkia ja polkea tätä jaloillaan, samalla pitäen tiukasti kynsillään kiinni tuon lavoista. Ei tämä saisi omaa sisartaan tappaa, sisartaan, joka oli palannut klaaniin hänen luokseen. Ja emonsa totta kai. Mutta Jäätähti ei ollut kuolemassa! Sädekatse repi punertavan kollin turkkia kaikella voimallaan, mitä mistään pystyi löytämään. Hän iski kyntensä tuon selkään, niin syvälle kuin pystyi, jotta pysyisi suuren kollin selässä kiinni. Pakkasnauru vain hänet oli huomannut, ja yritti nyt pientä hiirtä heittää selästään(?), pois tieltä suuremman kohteen edestä.


SYVÄSURMA lähti pään nyökkäyksen jälkeen liikkeelle Tiikerinsurman perässä, kohti leirin suuta ja metsää. Tumman musta, melkein korppiturkkinen soturitar, kuunteli ystävätärtään korvat höröllä, samalla tassutellen tämän kanssa. Tumman siniset silmät tiirailivat kauaksi asti venyvää maailmaa, miettien toiselle vastaamista.
”Tottahan tuo on, ei kukaan jaksa huonoja päiviä loputtomiin asti, ainahan se meitä syö, tavalla tai toisella”, hän kohautti lapojaan ja tassutti hiljaa hyvän ystävänsä äärellä. Tiikerinsurman kanssa oli aina mukava jutella ja keskustella, sekä mukavampaa käydä ja tehdä yhdessä. Hän huomasi joskus myös kaukaisesti ajattelevansa yhteisiä asioita ja tapahtumia naaraan kanssa. Soturitar kuitenkin keskittyi tehtäväänsä soturina, sekä hieman toivoi saavansa oppilaakseen jonkun Lovitähden pennuista. Naarasta harmitti kollin puolesta, kun pentujen emo, Käpyhäntä, oli kuollut mäyrähyökkäyksen aikana. Kuitenkin asiat oli jo kääntymässä paremmin päin ja kuten nytkin, kaksikko oli menossa metsästämään vielä voimistuvalle klaanille.
”Toivottavasti joku hiirulainen on unohtanut pakkasen ja meidän olemassa olon ja juoksisi suoraan käpäliin”, naaras naurahti hieman viileästi, kuitenkin ystävällistä sävyä ystäväänsä kohtaan. ”Olisihan se mukava jotain napata ja viedä hyvänä eleellä muillekin”, soturitar naukui ja heilautti tummaa pitkää häntäänsä rauhallisesti takanaan. Kunhan vain pääsi leiristä ulos, ja vielä parempaa, ulos Tiikerinsurman kanssa.


KUKKAISELO ryntäsi Lumisuden perään heti pahoittelevasti päätään nyökäyttäen hereillä oleville muille parantajille. Vanhempaa naarasta alkoi pelottaa pikkuisen valkean naaraan hätäännys ja kamala kommentointi unesta. Oli myöskin epäkunnioittavaa lähteä ilman muita Kuulammelta, mutta ehkä joku kertoisi muille vielä selityksen siitä, miksi heidän oli lähdettävä. Jos Lumisusi olisi oikeassa ja Hämäräsiipi menehtyisi, ei hän koskaan voisi ymmärtää mitä Tähtiklaani halusi Lumisudelle sanoa kaikella tällä ’pahuudella’. Ei mitään pitänyt kertoa unistaan, mutta Tähtiklaani on todella tärkeä Lumisudelle, mikä voi johtaa harkitsemattomiin päätelmiinkin. Vihersilmä laukkasi polkua alas oppilaansa perässä vain liitäen rajaa merkkaavan joen yli. Kuurainen maa pisteli käpäliä kiitäessä kylmässä sarastavassa aamussa viileän tuulen painaen korvia ja viiksiä päätä vasten.
”Lumisusi!” Kukkaiselo yritti huutaa valkealle naaraalle huudon kuitenkin hukkuen tuuleen, joka vinhui heidän ohitseen kaksikon laukatessa sitä vastaan. Lumisusi oli pieni ja sievä, mikä antoi tälle nopeutta juoksemisessa. Kukkaiselo taas hieman suurempi ja vantterampi, myös vanhempi kuin nuori ja vetreä oppilaansa. Siispä naaras jäi toisesta hieman jälkeen, vaikka joka alamäessä yritti tiivistää askelmaansa. Leiri läheni jo hyvin nopeasti ja itse parantajan mielessä surrasi sekä Lumisuden kamala uni, myös hänen oma unensa Valkeatähdestä. Pitäisikö hänen puhua tästä itse päällikölle, vai vain odottaa ja tulkita sitten myöhemmin.


LOIMUSYDÄN huomasi vihdoin lähestyvänsä leiriä, murheissaan taivaltaessaan kokoontumissaaren lähettyviltä. Viimahäntä oli hieman loukkaantunut hämmentyneen Kivihännän takia, mutta hämmentynyt Kivihäntä halusi uudestaan tutustua tähän hahmoon, joka hänestä välitti ja kaksikko päätti jättää klaanin taakseen ja lähteä. Varapäällikön keskittymisen oli herpaannuttanut jatkuva potkiminen ja kipu vatsassa, mikä uhkaavasti vei naaraan ajatuksia kohti synnytystä. Kohta Tuskatähti lähtisi kohti sotaa ja naaras olisi synnytyksen partaalla. Pullean mahansa kanssa mustan harmaa naaras loikkasi viimeisen joen penkan yli ja tassutti pikkuhiljaa kuhisevaan leiriin. Ilmapiiri oli hiljainen, kissoja istuskeli riistan ääressä hieman ehkä jotkut harmistuneen oloisena, jotkut tuli silmissä loimuten valmiina sotaan. Naaras ei vieläkään ollut aivan sodan puolella, mutta Tuskatähti oli päätöksensä tehnyt ja sitä klaani tuki. Harmaa naaras yritti katseellaan etsiä kumppaniaan, tai päällikköään, astellen tämän luo puhisten suuren vatsansa kanssa.
”Olen todella pahoillani, että tässä kesti näin kauan”; tuo puuskahti toiselle murheissaan puskien tuon kaulaa hieman turhautuneena. ”Löysimme Kivihännän. Tai kissan, joka ennen oli Kivihäntä. Hän ei tunnistanut meitä, jopa löikin Viimahäntää, mutta sitten selvästi niin tajuihinsa tuli, että lähti tutumman naaraan mukana pois klaanista”, Loimusydän naukui hiljaa ja pudisti päätään. ”Olen pahoillani”, varapäällikkö naukaisi katsellen ympärilleen harmistuneena. Olisi hän he voinut takaisin tuoda, mutta kaksikko selvästi teki oman päätöksensä. Naaras yritti löytää itselleen sopivaa asentoa istua kollin vierellä, mutta jatkuva pistely ja kiehnäys vatsassa tuntui inhottavalta. Ei pennut nyt voisi syntyä. Ei juuri nyt, kun Tuskatähti oli lähdössä sotaan.

Nimi: Masi

21.11.2018 13:34
Hui kauhia kun tulikin lyhyitä ja nopea tempoisia roolauksia, anteeks :,D
//Heli//

Savupentu – Lumouksenklaani – Pentu
Naaraan korvat heilahtivat ja hän avasi yllättyneenä suuret siniset silmänsä, tavoittaakseen häiriön, johon hän oli herännyt. Enon hengitys kutkutti hänen viiksiään, ja innokkaasti palavat silmät tervehtivät Tuulisydäntä, samalla kun iloinen hymy levisi pennun kasvoille. Hopeakuu raotti unisena toista silmäänsä, haudaten itsensä sitten käpäliensä alle ja Savupentu kipitti nopeasti tuon luota pois, ettei vain herättäisi muitakin sisaruksiaan. Tuulisydän tai hän, kumpikaan ei sanonut mitään, kun he luikkivat ulos pesästä, että muu pesänväki saisi nukkua.
Pieni oranssehtava naaras kääntyikin pesän ulkopuolella Tuulisydämen puoleen, uteliaina silmät tuikkien.
’’Mitä nyt Tuulisydän? Onko jotakin käynyt?’’, naaras kysyi kallistaen päätään isommalle kissalle. Hypähtäen sitten innokkaampana vaanimisasentoon, lähtien häntä pörröisenä kulkeutumaan Tuulisydämen ympärillä. ’’Onko täällä joku tunkeilija? Voinko höyhentää hänet? Vai onko Sudenlaulu taas astunut sinun käpälillesi? Onko hän häiriköinyt sinua?’’, Savupentu naukui, hetken kuluttua kurkistaen häntänsä alta taakseen, pyörähtäen ympäri sulavasti, pysyen vaanimisasennossa.
Sudenlaulu kulki heidän ohitseen, väräytellen huvittuneena viiksiään, jatkaakseen matkaansa sotureidenpesälle tavatakseen oman isänsä Sudenulvonnan. Savupentu tömpsähtäen istuutui takamukselleen.
’’Hänhän pilkkaa minua! Ettäs kehtaakin! Tulehan tänne sieltä, senkin haiseva ketunnaamainen haisunäätä!’’, Savupentu rääkäisi vihaisena, aikeenaan syöksyä isänsä perään, mutta Tuulisydän kevyesti laski tassunsa Savupennun hännän päälle, estääkseen toisen rynnäkköä (?). Savupentu vastasi kuitenkin Tuulisydämen hymyyn ja jäi istumaan hieman tyhmännäköisenä paikalleen.



Pakkasnauru – Myrkkyklaani – Soturi
Viiltävät kynnet välkähtivät Pakkasnaurun yllä, kun kolli syöksyi juuri ajoissa pois Jäätähden kynsien alta. Pakkasnauru kiepsahti kyljelleen, kun kompastui Jäätähden pitkään häntään, joka kietoutui kollin takajalan ympäri. Kolli päästi vihaisen sähähdyksen ja Jäätähden kääntyessä häntä kohti, Pakkasnauru paljasti jälleen kyntensä ja sivalsi naarasta kasvoihin. Samantien häntä takajalan ympäriltä katosi ja naaras ulvoi vihasta, ja suuresta lamauttavasta kivusta, pudottautuen kahdelta jalaltaan kaikille käpälilleen. Pakkasnauru ei ollut varma, mihin hän oli osunut, mutta samaisella hetkellä pesään paukahtivat Sädekatse ja Viiltokynsi.
Jäätähden laskiessa häntänsä pois kasvojensa tieltä, Pakkasnauru jäi katsomaan jännittyneenä, kuinka hänen toisenkin silmänsä päältä kulki pitkä ja syvä verta vuotava haava. Toivon kipinä syttyi kollin sisällä. Se olisi pienestä kiinni, että hän voisi tässä ja nyt tappaa Jäätähden, etenkin kun naaraat olivat shokissa ja hämmentyneitä koko tilanteesta.
Pakkasnauru ei odottanut enempää lupaa, vaan syöksyi välittömästi Jäätähden kimppuun, kaataen sokean, suuremman naaraan selälleen pesään. Hän kohotti käpälänsä tehdäkseen viimeisen iskunsa Jäätähdelle, mutta samaan aikaan Jäätähti iski kyntensä kollin vatsasta osittain läpi, ja Viiltokynsi päästi vihaisen rääkäisyn, loikaten Pakkasnaurun niskaan. Pakkasnauru jähmettyi hetkeksi tuntiessaan koko kehoaan viiltävää kipua, yskähtäen verta suustaan Jäätähden turkille, kunnes hän näki tilaisuuteensa hoidella edes siskonsa, ja heittäytyi alas Jäätähden päältä, paiskaten sisarensa alleen. Viiltokynnen keuhkoista pakeni ilma ja Pakkasnauru kiepsahti nopeasti ympäri, valmiina Jäätähden sijasta viemään sisarensa mukanaan kuolemaan.



Tiikerinsurma – Ruskaklaani – Soturi
Syväsurman kertoessa, että Kultatassusta olisi tullut hyvä soturi, kun Tiikerinsurma oli tämän mestarina, se sai naaraan hieman röyhistämään rintaansa. Syväsurman sanat saivat yllättävän hyvän mielen tiikerikuvioiselle naaraalle, vaikka hän harvoin osasikaan ottaa vastaan kehuja ja oli aina vain äksyilemässä muille. Ehkä se olikin se syy, miksi Lovitähti oli ottanut seuraajakseen Mäntysydämen, eikä Tiikerinsurmaa?
’’Toivon todella, että tämä kaikki alkaa kääntyä paremmaksi. Ensin menetän sisaruksiani aivan liikaa, päällikkö lähtee viimeisen sisareni kanssa, emostani tehdään minun sijastani varapäällikkö, ja nyt vielä oppilaanikin lähti omille teilleen emonsa Tummakukan kanssa. Kyllähän tämä jatkuva alamäki alkaa nopeasti syödä minuakin’’, naaras yritti naurahduksellaan kuitata asian, heilauttaen sitten tuuheaa häntäänsä Syväsurmalle merkiksi, että he voisivat hyvillä mielin lähteä jo.
’’Klaanille tosiaan voisi olla hyväksi metsästää samalla jotakin, kun partiomme. Jos siis sattuisimme löytämään jotain, ellei kylmyys ole jo karkottanut kaikki pienetkin olennot maailmasta’’, Tiikerinsurma mutisi itsekseen, vilkaisten lapansa ylitse Syväsurmaa mietteliäänä.

Nimi: Masi

21.11.2018 13:03
Vihdoinkin sain nämä roolaukset tänne :,D Nyt vastailen vielä Helille niihin neljään, mitä tuolla on ja sitten jos jaksan, alan vielä tarinoida //


//Wilma//
Tuskatähti – Jokiklaani – Päällikkö
Seuraavan aamun sarastaessa, Tuskatähti siirtyi sotureidenpesään, löytääkseen Nokkoslehden ja Tulikuun, jotka voisivat koota heidän omat ryhmänsä. Nokkoslehti ja Tulikuu olivat vaihtaneet muutamat sanan pesän ulkopuolella, ennen kuin olivat menneet nukkumaan, muttei Tuskatähti ollut kuullut, mistä nämä olivat puhuneet. Kolli katsahti kahteen naaras kissaan, jotka nukkuivat kyljet vastakkain peteillään. Päällikkö tökkäsi hennosti ensin Nokkoslehteä käpälällään kyljelle ja sitten Tulikuuta, ja Tulikuun kylki nytkähti heti.
’’Voisimme alkaa nyt kutsua partiota kokoon, syödä ja sitten lähteä sotaan. Nukkumisemme hieman nyt venyi aikataulustamme, mutta parempi niin, sillä Varjoklaanin kissat tuskin olettavat, että sateisena, mutta kirkkaana aamuna hyökkäisimme’’, Tuskatähti kohautti huvittuneen lapojaan. ’’Syökää rauhassa jotakin, ja kerätkää sen jälkeen ryhmänne kokoon. Tavataan mahdollisimman pian suuaukolla valmistautuneina lähtöön’’, päällikkö jatkoi, lähtien ulos pesästä. Muutamat muutkin soturit kohottivat yllättyneinä päitään vuoteistaan, katsellen päällikön perään. Tuskatähti huokaisi hiljaisena itsekseen, napaten saaliskasasta itselleen rastaan ja alkaen mutustaa sitä aukion reunalla, katsellen kuinka sotureita ja oppilaita alkoi valua ulos pesistä.
Tuskatähti oli myös huolestunut, sillä Loimusydän ei ollut saapunut takaisin ja heidän olisi pian lähdettävä sotaan. Voisiko Tuskatähti siis luottaa siihen, että klaani pysyisi kasassa, jos Loimusydän ei olisi leirissä pitämässä kaikkea pystyssä? Tulikuu haukotteli unisena, astellessaan ulos pesästä ja napaten itselleen kalan, asettuen isänsä seuraan, viitoten, että Nokkoslehti voisi myös tulla.
’’Onko vielä jotakin kysyttävää jostakin?’’, Tulitähti katseli kaksikkoa, Tulikuun keskittyen vain tyytyväisenä syömään aamiaistaan. Tulitähti vilkaisi vielä uudelleen Nokkoslehteä, joka saapui aamiaisensa kanssa heidän luokseen. Toivottavasti Loimusydänkin saapuisi pian, että päällikkö tietäisi tämän olevan kunnossa ja voivan ottaa vastuulleen klaanin hyvinvoinnin, kun päällikkö olisi sodassa muiden soturien kanssa. Tulikuu katsahti Nokkoslehteen luottavaisesti ja Tuskatähti tiesi, että kaksikon eilisellä keskustelulla oli jokin vaikutus kaksikon väliseen ystävyyssuhteeseen, koska Tulikuu ei tosiaan luottanut kehenkään tässä tai missään muussakaan klaanissa. Nokkoslehti oli päässyt kuitenkin kunniapaikalle.



//Dialle//
Ruoskatähti – Varjoklaani – Päällikkö
Musta kolli kietoi mietteliäänä häntänsä vierelleen, kuunnellen tytärtään, sekä kumppaniaan, jotka olivat vain hetki sitten saapuneet leiriin yhdessä entisen päällikön kanssa. Se kaikki tuntui olevan juuri sitä, mitä päällikkö oli jo kauan ehtinyt toivomaan, mutta nyt kun kaikki oli hänen silmiensä edessä, hän ei enää osannut reagoida siihen kaikkeen.
Rauhoitellakseen Hallasäveltä, Ruoskatähti alkoi sukia toisen korvantaustoja, kun naaras uppoutui isänsä turkkiin ja antoi kyyneliensä virrata. Hallasäveleen siirtyessä Kostosydämen luokse, tervehtiäkseen tätä, mustavalkean kollin kurkusta alkoi kuulua karhea, mutta välittävä kehräys. Ruoskatähti huomasi hymyilevänsä, vaikka hymy olikin niin pientä, että kissat, jotka eivät tunteneet häntä tuskin erottivat hymyä hänen kylmiltä kasvoiltaan. Musta kolli heilautti korvaansa Valkopilkulle, askeltaen kumppaninsa luokse ja kietoen tuon lämpimään syleilyynsä. Pujottaen häntänsä toisen selkää vasten, painaen päänsä toisen pään päälle, pitäen toista lämmössään lempeästi.
’’Ei ole mitään hätää rakkaani’’, kolli naukui hiljaisesti ja katseli kumppaninsa ohitse Kuolonmarjaa ja Haukkaa, joiden tilanne vaikutti koomiselta Ruoskatähden silmissä. ’’Nyt olet täällä, kuten myös Hallasävel. Olen etsinyt ja kaivannut teitä, enkä ole sinulle mistään vihainen. Olen iloinen, että saavuit tänne. Se on minulle tärkeintä, että uskalsit tulla takaisin’’, kolli naukui, nyt tavoitellen kumppaninsa kyynelten sokaisemia silmiä.


Kuolonmarja – Varjoklaani – Soturi
Kilpikonnakuvioinen naaras katsoi tiukasti kumppaniaan, mutta tämän vajotessa käpälilleen naaraan eteen, toinen painoi toisen korvan alas hieman hämmentyneenä. Kuolonmarja oli ollut niin kauan yksin kuin vain muisti. Ainoa seura hänelle oli ollut parantaja Haamuaskel, joka nyt oli siirtynyt klaaninvanhinten pesään lisääntyneiden mielenterveysongelmien takia, sekä hänen ja Haukkatähden ainoa elossa oleva pentu, Karkauspolku.
Ennen kuin naaras ehti vastata, paikalle askelsikin punertava kolli, joka tapitti kaksikkoa hämmentyneenä. Kuolonmarja ymmärsi heti poikansa silmistä, ettei hän ymmärtänyt mistä oli kyse, eihän tuo ollut nähnyt isäänsä kuin vilaukselta, ja siitäkin oli useita kuita jo aikaa.
’’Rakas nallekarhuni, tässä on poikamme Karkauspolku’’, Kuolonmarja veti henkeä, jotta sai pidettyä itsensä kasassa ja oman piikittelevän, mutta lämpimän kuorensa yllä. Hän väläytti välittävän hymynsä Haukalle, samalla kun Karkauspolku heilautti hieman hämmentyneenä häntäänsä, katsellessaan korkeaa Haukkaa emonsa edessä. ’’Ja vaikka haluaisinkin vetää sinua ympäri korviesi, että kehtasitkin valehdella olevasi kuollut ja kadonnut, ja nyt tulet siihen, minun omatuntoni ei salli sitä. Olen ikävöinyt sinua aivan liikaa, jotta voisin olla sinulle tyly’’, Kuolonmarja huokaisi, pieni hymy kasvoillaan, kun hän kohautti lapojaan puhuessaan Haukalle. Karkauspolku katseli empivästi vieläkin Haukkaa, ennen kuin nyökkäsi hyvin hitaasti itsekseen.


Tulisielu – Tuuliklaani - Soturi
Tulisielua puistatti tällä hetkellä aivan kaikki. Kulkiessaan Tuuliklaanin leirissä, hänen katseensa hipaisi parantajienpesää, jossa hänen isoveljensä Tuhkavarjo tällä hetkellä vielä lepäsi. Kolli oli saanut soturinimensä urheudestaan, vaikka olikin kettujenhyökkäyksessä saanut niin pahoja vammoja, että oli ainakin kuun maannut jo parantajienpesässä. Ruskalehti kipitti aukion toiselta puolelta, tervehtien iloisesti tytärtään Tulisielua, jatkaen matkaansa Auringonsirpaleen luokse, jonka kanssa alkoi höpistä kovaan ääneen. Tulisielu miettikin, välittikö hänen vanhempansa oikeasti hänen veljestään vai oliko tämä heidän tapansa vain poistaa omaa suruaan.
Naaras jatkoi matkaansa, mutta samaisella sekunnilla, kun kääntyi poispäin katsomasta vanhempiaan, hän törmäsi tumman kollin rintaan. Tulisielun suupielestä karkasi vingahdus säikähdyksen takia, ja hän horjahti taaksepäin, kohottaen säikähtäneen katseensa Mustasurmaan. Tulisielu hetken tapitti kokeneempaa soturia, kunnes painoi nolostuneena päänsä alas.
’’Anteeksi, en huomannut sinua. Kuljet kuin varjo ja minä olin ajatuksissani’’, Tulisielu huokaisi, heilauttaen häntäänsä hermostuneena. Oikeastaan häntä hävetti niinkin paljon kömpelyytensä, ettei hän kehdannut nostaa katsettaan uudelleen Mustasurmaan.


Punaruoska – Tuuliklaani - Soturi
Punaruoska koki olevansa vieläkin shokissa. Hänen valkoinen häntänsä ei liikkunut ja hän huomasi vain tuijottavansa kuningatarten ja pentujen pesää, silmät lasittuneina surusta. Niin nopeasti kuin se olikin tapahtunut. Hän saattoi kuitenkin kuulla ympärillään tapahtuvat, mutta ei ollut varma, mistä mikäkin johtui. Hänen tyttärensä, hänen kaunis nuori tyttärensä, joka oli saanut Nokijuovasta itselleen kumppanin, oli menehtynyt synnytyksessä. Ja vain kuu tätä ennen, hänen urhea poikansa oli menehtynyt kettujen hyökkäyksessä. Ei näin voinut tapahtua hänelle. Hänen pienet ja kauniit pentunsa, vaikka sotureita olivatkin jo olleet ennen kuolemaansa, olivat nyt molemmat kuolleita. Yönmyrsky oli suojellut sisartaan, joka oli ollut pentutarhassa ketuilta, ja nyt Punaruoskasta tuntui, että Yönmyrskyn uhraus oli mennyt hukkaan. Sisar oli kuitenkin kuollut. Hänen kaunis Hämäräsiipensä oli nyt kuollut.
Joutsenyö oli yrittänyt olla Punaruoskan tukena. Ja siitä valkoinen naaras, punertavanruskein silmin oli hyvin kiitollinen, vaikkei sitä osannutkaan näyttää. Puhumattakaan niin sanoa ääneen, mutta hän uskoi, että Joutsenyö osasi arvatakin sen. Jälleen kerran, Joutsenyö oli aterioimassa hänen kanssaan, syöden puoliksi rusakkoa, vaikka Punaruoska ei ollut varma, oliko hän itse vielä edes aloittanut syömistä. Hän ei ollut kauhean kykenevä syömään, mutta toisaalta hän ei kuluttanutkaan paljoa, kun istui vain kaikki päivät leirissä ja odotti jotakin ihmettä.
Punaruoska ei tiennyt, mistä voisi keskustella Joutsenyön kanssa, kun jatkuvasti vain oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa. Lopulta hän vain huokaisi, ja asettui itsekin aterioimaan, napaten säälittävän palan jäniksestä, joka maistui hänen suussaan puulta, jota hän yritti pureksia.

Nimi: heli-fairy

21.11.2018 10:04
TUULISYDÄN nousi tassuilleen samalla venytellen yön jäljiltä kankeita käpäliään. Aamu näytti kuuraiselta, mutta onneksi aurinkoiselta, mikä toi hieman loistoa hänen silmäkulmaansa. Hänellä olisi hyvä suunnitelma tälle päivää, tosin hän toivoi, että se voisi onnistua. Oranssi kolli huokaisten asteli lämpimästä pesästä ulos raittiiseen aamuilmaan pörhistäen ensimmäisenä turkkiaan lämmikkeeksi. Hän nautti viileistä aamuista varsinkin lehtikadon aikaan. Ja vielä kun aurinko kurkki jostain lämmittämään, olisi se aamu erinomainen. Vihersilmä tassutteli leirin keskustaan katseellaan tervehtien nopeasti vanhempaa arvostettua Hallalintua, joka selvästi oli istunut yön yli vartioissa. Nuorempi soturi antoi tämän olla ja jatkoi matkaansa. Pesässä tuo oli näkevinänsä Sudenlaulun vielä nukkuvan, joten olipa ainakin hänellä sitten aikaa yksin ensin tervehtiä pikkuista. Tuulisydän varovasti pisti päänsä hiljaiseen maidontuoksuiseen pesään ja katseli ympärilleen. Hopeakuu makasi siellä nukkuen pentujensa kanssa, kolli myös erotti vanhemman naaraan nukkuvan emon pään vierellä, eikä samoin toisten kanssa tuon lämmintä vatsaa vasten. Se sai hymyn kollin huulille. Savupennusta kasvaisi mainio kissa emonsa luonteella, kunhan antaisi itselleen aikaa kasvaa. Soturi hiljaa astui alas pesään varoen astumasta kenenkään hännälle tai käpälälle. Hän oli hieman iso pesään, mutta kuitenkkn halusi käydä tervehtimässä mahdollista uutta oppilastaan. Niin hän ainakin hartaasti toivoi.
"Huomenta, Savupentu", Tuulisydän naukui hiljaa matalalla äänellä pennun korvan juurelle valkealla hännänpäällään tuon kylkeäkin koskettaen. Hän oli niin pieni ja hauras. Niin kuin Savuruusukin oli. Aina tosin temperamenttinen ja äkkinäinen veljeen itse verrattuna. Kolli huokaisi ja antoi vihreiden silmiensä levätä pennussa. Savupentu ei kuitenkaan ollut Savuruusu, vaikka kolli kuinka paljon toivoikaan. Niin ei koskaan tulisi käymään.

Nimi: heli-fairy

17.11.2018 23:42
SÄDEKATSE nyökäytti nyt hymyillen päätään ystävälleen väräyttäen samalla korviaan. Tämän ideassa oli perää, ja Pakkasnaurun tuntien, tämän suunnitelmat olisi vain pahoja, sekä todellisia. Ruskea naaras silmäili pesän suuta yrittäen sitten nousta hitaasti seisomaan, jotta he voisivat käydä suuren päällikön puheilla.
”Ehkä on parasta sitten mennä puhumaan Jäätähdelle. Hän kuuntelee meitä tavalla tai toisella, varoo sitten poikaansa tai ei”, turkoosi silmä räpäytti silmiään toiselle ja nousi sitten kunnolla seisomaan, ärähtäen hieman kivusta niskassaan. Haavat olivat kuitenkin paranemassa huomattavasti. Onneksi heillä oli klaanissa näin mahtavia parantajia. Varapäällikkö väräytti häntäänsä noustessaan ja huokaisi sitten hiljaa katsahtaen Viiltokynteen vierellään.
”Onneksi minulla on kaltaisesi ystävä Viiltokynsi”, hän naurahti mielissään ja kääntyi pesän suulle päin valmiina lähtemään. ”Mennään sitten, ennen kuin jotain oikeasti tapahtuu. Minulla on hieman paha tunne tästä illasta”, naaras naukuu katsahtaen vielä ystäväänsä, ennen kuin astelee pesästä ulos. Pesän juurella istuu hänen oikein näkemänsä Kärsimyksenveri(?). Sädekatse ei ole varma, miten edes toimia nyt. Naaras ajatteli, että kolli olisi häneen ärsyyntynyt, eikä jaksaisi enää edes katsoa, mutta miksi hän sitten tässä istuisi? Sädekatseen turkoosi katse kiersi kollin turkkia, tyytyen lopulta vain pahoittelevaan katsahdukseen ennen kuin hän kääntyy poispäin lähtien askeltamaan kohti päällikön pesää. Olisi hänen puhuttava vielä kollin kanssa, jotta he pääsisivät yhteisymmärrykseen asiasta. Olisi naaraalla kuitenkin Viiltokynsi vierellään, ja Kärsimyksenveri, nyt ja aina. Niin hän halusi ajatella.

//Olen äärettömän pahoillani huonosta laadusta :') sormet on kohmeessa ja selkeesti myös inspiraatio

Nimi: heli-fairy

13.11.2018 16:52
//Masi ja Pelko
ORVOKKITUIKE kehräsi lempeästi Mustahännällä ystävälliselle eleelle. Totta kai häntä harmitti Susiviilto, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Naaras katsahti Hiirenvirna-askeleeseen nopeasti vienosti hymyillen, sitten väräyttäen korviaan kollin suuntaan.
”Se voisi olla ihan mukavaa. Tai siis, itse haluaisin ainakin kiipeillä puussa ja totta kai kommunikointia on aina hyvä harjoitella”, tiikeriraitainen naukui ja loikki edelle katsahtaen ystävättäreensä. ”Mitä mieltä olet Hiirenvirna-askel? Eikö se olisikin ihan hauskaa?” naaras jo venytteli tassujaan astellessaan muiden edellä ja innoissaan tutkaili ympäristöään. Häntä harmitti myös tämän hännänpää, jonka oli menettänyt, mutta sen takia harjoiteltaisiin lisää, jotta siitä tulisi parempi tasapainon kanssa. Hän ei eroa huomannut maassa, mutta puissa kiipeillessä se voisi olla hieman jopa hankalaa. Kylmä tuuli toi mukanaan riistan tuoksua, jonka vielä jopa erotti. Tulisi pian todella kylmä ja lumikin pian peittäisi koko suuren nummen, joten vielä voisi nauttia siitäkin pienestä riistan tuoksusta, sekä auringosta, joka vähän ehkä lämmittäisi. Orvokkituike katsahti taakseen kohti Mustahäntää ja huomasi hymyilevänsä todella leveästi kohdatessaan kollin katseen. Hän oli jo pitkään ajatellut kollia ja vaikka veljen ja sisaren suhteen tuntui pahalta, hän silti tunsi tätä kollia kohtaan erilaista tunnetta, mitä omia sisariaan.

//Masi ja Ezmu
SYVÄSURMA nyökäytti päätään myötätuntoisesti ja räpäytti tummansinisiä silmiään ymmärtävästi toiselle.
”Ei se mitään. Sellaista sattuu ja tulee sattumaan. Kultatassusta tulee kuitenkin vielä hyvä soturi, ainakin kun hänellä on noin hyvä mestari”, korpinmusta naaras naukui rohkaisevasti venytellen nopeasti tassujaan. Ilma alkoi viileät hyvin uhkaavasti. Soturitar olisi halunnut lauhan ilman vielä jatkuvan. Ei hän ollut valmis lumeen ja siihen kaikkeen märkään. Jos jostain ei hän pitänyt, niin vedestä ja lumesta. Tuo pudisti pienesti päätän ja vilkaisi kohti leirin suurinta puuta, mistä Tiikerinsurman oppilas pian hivuttautui alaspäin.
”Ehkä me kuitenkin keksimme tekemistä, jottei sinunkaan tarvitse päätäsi koko ajan vaivata jollain muulla. Pitäähän sitä olla aikaa sureakin, kyllä tämä kaikki tästä pian hyvin päin kääntyy”, naaras naukui nyökäten päätään paikalle saapuneelle oppilaalle.
”Hei Kultatassu. Valmis lähtemään ulos?” naaras naukui kylmän viileästi kuitenkin ystävällinen hymyn viiva kasvoillaan. Hän tutki tovin ystävättärensä oppilasta tumman sinisillä silmillään, sitten katsahtaen Tiikerinsurmaan. ”Mestarisi on suunnitellut meille kaikkea hauskaa pelkän kierroksen lisäksi”, naaras naukui hymyillen ystäväänsä kohden. Ehkä tästäkin tulisi ihan hyvä kokemus, vaikkei tämä kaikista parasta aikaa ollutkaan.

//EE
KUURAMETSÄ polki tassuillaan samaa kuoppaa leirin kivilattiassa mitä oli jo polkenut pitkän päivän. Katajakaiku oli kadonnut muutama auringonhuippu sitten ja kolli tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi, vaikka emon ja isän uusissa pennuissa riittikin tekemistä. Kivipentu ja Hopeapentu olivat olleet hänellekin iso riesa ja soturi toivoi vain, että Katajakaiku palaisi kotiin ehjänä ja vahvana. Hän ei ollut kehdannut lähteä ulos tai muutakaan, kun vanhemmat soturit tekivät kierroksia ja pitivät huolta nyt kahdesta kuningattaresta. Kolibrintähtikin oli vihdoin saanut pentunsa, kuulemma kaksi kollia ja tytär. Siis klaanilla olisi pian uusi päällikkö valmistautumassa koitokseensa. Ruskean musta kolli nousi vihdoin seisomaan rohkaistuaan itseään tarpeeksi. Hän oli katsellut tätä harmaata kaunista naarasta, Tammenlehteä, jo tovin aikaa. Hänellä alkoi olla ikä jo täynnä, kuten tuollakin naaraalla, ja heidän pitäisi pian löytää kumppanit. Kuurametsä toivoi, että Tammenlehdestä tulisi hänen kumppaninsa. Tuo veti syvään henkeä rauhoittuakseen ja lähti sitten astelemaan tämän itsensä kokoinen naaraan luokse.
”H-hei, Tammenlehti”, kolli aloitti ystävällisen hymyn kera ja istuutui toisen vierelle käärien tuuhean häntänsä viereensä. ”Miten olet voinut?” tuo naukaisi vielä katseellaan tutkaillen naaraan sievää turkkia, lopulta kohdaten tuon silmät. Kuurametsä yritti hymyillä toiselle tehdäkseen paremman vaikutuksen kuin vain tylyn huumorittoman soturin. Tämä naaras kuitenkin olisi hänelle hyvä vaihtoehto kumppaniksi. Toinen oikeastaan muistutti hieman Hiirenmieltä, hänen emoaan. Tai kun vanhempia katsottiin, Kuurametsä oli isänkaltainen, kun Tammenlehti muistutti hieman hänen harmaata emoaan. Se hieman nauratti kollia, mutta hän piti itsensä nyt asiallisena, eikä paiskannut pöytään heti liian rajuja vitsejään, joita joku joskus toivottavasti ymmärtäisi.


Nimi: Masi

12.11.2018 04:36
Sorii, loput julkaisen muille huomenissa >.< #väsynyt #aikaansaamatonpapana
//Helille//

Kylmäsydän – Yöklaani – Parantaja
Naaraasta alkoi tuntua, että hän olisi juhliessaan muiden uusien parantajien nimiä rikkonut oman äänensä, joten hänen oli lopulta muiden tavoin vaiettava. Kylmäsydän katseli silmät loistaen oppilastaan Salviantaikaa, hänen kaunista, tervettä ja täydellistä oppilastaan, joka oli saavuttanut parantajan asteikon omiin käpäliinsä. Hän oli niin ylpeä tästä, ettei hän osannut edes sanoin sitä kuvailla.
Parantajan havahtuessa unestaan Kuulammella, hän kohtasi katseellaan muutamia parantajia, jotka jo olivat hereillä. Kylmäsydän katsahti oppilaaseensa Salviantaikaan, joka haukotteli unisena hänen vieressään. Parantajan kasvoille kohosi lempeä hymy. Oppilas olisi nyt enemmän kuin oppilas ja he voisivat palata klaaniin, jossa klaani saisi tervehtiä parantajakissaa hänen uudella nimellään. Kuinka ylpeitä Aamunkajo ja Kettupisara olisivatkaan tyttärestään?!
’’En usko, että ketään pistää pahakseen, jos me lähdemme jo takaisin. Olemme viettäneet heidän kanssaan yhteisen ajan unessa, kun teidät nuoret on nimitetty parantajiksi. Olen todella ylpeä sinusta, Salviantaika’’, Kylmäsydän kehräsi, puskien vielä oppilastaan lempeästi ja hellästi. ’’Meillä kuitenkin on vielä suunnitelmissa harjoitella, kunhan ensin olemme saaneet levättyä, emmekä koskaan voi tietää, mitä muuta päivät tuovat tullessaan. Uskoisin, etteivät muut pistä pahakseen, jos lähdemme’’, Kylmäsydän huomasi toistavansa itseään, kohauttaen huvittuneena lapojaan.
Kaksikko lähtikin vetäytymään Kuulammelta, Kylmäsydämen vielä hieroessa neniä yhteen Kukkaiselon kanssa hyvästiksi, joka odotti Lumisuden heräämistä, sekä nuolaisten vielä leveästi haukottelevaa Hiirenpolkua korvantaustalle. Kolli päästi unisen kurinan kurkustaan, asettuen sitten vielä käpäliensä päälle odottelemaan, että tämän mestari, Aaveenvarjo heräisi. Kylmäsydämelle jäi hyvä tunne tulevaisuudesta tässä matkassa, vaikka häntä tassuista kutkuttikin saada tietää, mitä unta Salviantaika olisi vielä nähnyt, mitä Kylmäsydämelle ei näytetty.
’’Oletko ihan kunnossa? Väräyttelit hermostuneena ja hämmentyneenä korviasi nukkuessasi vielä, kun minä jo heräsin’’, Kylmäsydän kysyi vielä oppilaaltaan, joka kulkeutui hänen vierelleen, kun he ottivat suunnakseen Yöklaanin reviirin. Toivottavasti leirissä olisi kaikki hyvin, sillä Kylmäsydän todella kaipasi unta ja varmasti uni maistuisi myös Salviataialle.

Valkeatähti – Tuuliklaani – Päällikkö
Valkea päällikkö katseli kahta naarasta edessään, lopulta pitäen vain rauhallisen hymyn kasvoillaan. Hänen ei olisi järkevää edes yrittää estää tämänkään nuoren kissan tuloa heidän klaaniinsa, vaikka viime aikoina heidän riveihinsä olekin tullut paljon uusia kissoja klaanielämän ulkopuolelta. Kuten Kuurasielu ja Kuukäpälä. Lopulta Valkeatähti nyökkäsi hitaasti Eedensielulle, tämä oli Tuuliklaanin jäsen, olihan tässä Tuuliklaanin verta!
’’En näe estettä siihen, että ottaisin sinut Tuuliklaaniin. Toivon sinun olevan sanojesi mittainen soturi ja palvelevasi uskollisuudellasi koko Tuuliklaania, noudattaen sen tapoja, alla Tähtiklaanin taivaan. Mustaruusu saa opettaa sinulle perinteitämme, kuten muu perheesi myös. Nimitän sinut aamulla virallisesti klaanimme jäseneksi, kuten myös nimeän samalla itselleni uuden varapäällikön’’, Valkeatähti naukui hitaasti, pieni hymy kasvoillaan. Valkea päällikkö nyökkäsi vielä itsekseen, vilkaisten Kolibriunelmaa, joka hymyili kauempana tyytyväisenä päätökseen.
Tiikerinkuiskaus katseli vaitonaisena kauempana, samalla kun uteliaat Tuhkavarjo, Nokijuova ja Tulisielu katselivat tapahtumaa Tulenvirran viereltä.
’’Tervetuloa perheeseemme’’, Tulenvirta hymyili, astellen Eedensielun luokse, tervehtien tätä hennolla nenän kosketuksella lavalle. Naaras hymyili myös Mustaruusulle, joka yritti vastata emonsa hymyyn, vaikka olikin todella vaivaantunut. ’’Hienoa, että perheemme muodostuu koolle pikku hiljaa, lupaamme olla tukenasi, Eedensielu’’, Tulenvirta hymyili veljen tyttärelleen.
’’Uskoisin, että Eedensielu kiinnostaa tällä hetkellä, tavata isänsä. Tulehan, niin näytän sinulle, missä voit nukkua yön yli ja saatan sinut isäsi luokse. Sitähän sinä kuitenkin odotat eniten?’’, Mustaruusu vilkaisi lapansa yli vielä Eedensielua, ennen kuin lähti kulkeutumaan sotureidenpesän ohitse, näyttääkseen missä he nukkuisivat. Mustaruusu kyllä hivuttautuisi ulos leiristä mahdollisimman pian, mutta joka tapauksessa.
’’Tuolla on isäsi’’, Mustaruusu hymähti, heilauttaen häntäänsä Tiikerinkuiskausta kohti. Mustaruusu päätti, ettei hänen olisi hyvä änkeytyä Eedensielun mukaan, koska hänellä ei ollut itsellään mitään sanottavaa Tiikerinkuiskaukselle ja varmasti Eedensielu kaipaisi rauhallista keskustelua, ilman ylimääräisiä. Tulenvirta katseli vielä hämmentyneenä, mutta kääntyi sitten puhumaan Mustaruusun veljelle. Mustaruusu katseli hieman vaivaantuneena Eedensielua, koska ei ollut varma mitä tälle enää sanoisi, sillä hänellä itsellään oli kova hinku päästä lähtemään, vaikka vielä ei olisikaan ilta.

Lovijuova – Salamaklaani – Soturi
Kolli katseli tyytyväisenä vielä hetken Kuolonlaulun hapanta naamaa, ennen kuin Korppihallan, Kolibritähden ja Valkeahohteen seurassa kääntyi ympäri, lähteäkseen kahden Myrskyklaanin soturin saattamana takaisin kotia kohti. Kuolonlaulu räpäytti hennosti silmiään, sukien hiljaisena Tulikolibrin päälakea. Jostakin syystä Lovijuova ole tavallistakin iloisempi siitä, että sai rikottua muiden perheitä. Hänen oma perheensä, kun oli aikanaan myös rikottu, vaikka kolli olikin jälkeen saanut poikansa takaisin, hän ei ollut saanut menetettyä aikaa näiden kanssa takaisin. Jotenkin se, että hän näki Kuolonlaulun kärsivän tästä tilanteesta, sai Lovijuovan hyvin tyytyväiseksi.
Ja rajalla Myrskyklaanin soturit pysähtyivät, tarkkaillen heitä tarkasti, että heistä jokainen varmasti poistuisi rajalta. Kolibritähden johdolla he lähtivät kulkeutumaan kohti omaa maataan, pysytellen järven tuntumassa, etteivät muut klaanit häiriintyisi heistä tai heidän matkastaan.
’’Kolibritähti’’, Lovijuova aloitti, vetäytyen päällikkönsä seuraan mietteliäänä. Hänen olisi pakko laittaa perheensä asioita eteenpäin, ennen kuin olisi liian myöhäistä, ennen kuin hänen olisi hylättävä oma tyttärensä. ’’En usko, että nautit tästä puheenaiheesta, mutta minun on valitettavasti se tuotava esille. Tyttäreni ja poikani alkavat olla siinä iässä, että he kaipaavat kumppania ja myöhemmin omaa perhettään. Ja koska Tammenlehti on ainoa, jolla on jotakin mielenkiintoa ilmennyt kollien suunnalla, minun on tuotava huoleni esille Havuviimasta’’, Lovijuova huokaisi lopuksi.
’’Haukkavarjolta ja Myrskyhallalta en nyt oletakaan, että heillä heti olisi kumppania vierellään, he vasta ovat saapuneita klaaniin. Aika näyttää mihin heistä on, ja naaraillahan se kovempi kiire on kumppani itselleen löytää’’, Lovijuova jatkoi, tehdäkseen selvemmäksi, ettei ole hoputtamassa poikiaan, koska tyttäret olivat klaanilleen tärkeämpiä. ’’Mietin tässä, että pitäisiköhän jollakin tavalla yrittää Havuviimalle tarjota Valkeahohdetta? Muut klaanissamme olevat nuoret kollit ovatkin jo varattuja toisille naaraille, mutta Valkeahohteella nyt ei olisi ketään ja hän voisi saada Havuviimasta myös apua klaanin tavoille oppimiseen ja tapoihimme tutustumiseen’’, Lovijuova kohautti lapojaan.
’’Tiedän kyllä, ettei tyttäreni minua kuuntele, eikä aio tietenkään noudattaa millään tapaa pyyntöäni tutustua Valkeahohteeseen. Mutta sinä taas päällikkönä saisit kenet tahansa toimimaan tapojen ja perinteiden vuoksi’’, Lovijuova vilkaisi hieman murheellisena päällikköään. Hän oli toivoton, ja jokainen pentu nyrpisti isälleen nenäänsä, mutta Kolibritähteä jokainen kuuntelisi ja suostuisi, vaikka tämä käskisi hakea kuun taivaalta.
Pakkasnauru – Myrkkyklaani – Soturi
Pihkahallan nukahdettua pentutarhan pesän lämpimään, samalla kun Varjosielu ja Mutakatse olivat höpötelleet pennuistaan, Pakkasnauru näki aikansa koittaneen. Kolli siirtyi varovaisesti pois kumppaninsa viereltä, kulkeutuakseen toteuttamaan kauan juonittua suunnitelmaansa. Vahvimmat soturit, jotka olivat olleet Jäätähdelle läheisiä oltiin nyt saatu pois päiviltä, sekä Sädekatse oli myös parantajanpesässä odottelemassa tulevaa rangaistustaan. Parantajiakaan ei olisi paikalla, joten kukaan ei voisi estää tai hidastaa häntä.
Epäileväisesti kolli kuitenkin katsahti vielä kerran parantajanpesään, jossa tiesi Viiltokynnen puhuvan Sädekatseen kanssa. Kolli voisi joutua myös listimään oman sisarensa, jos tämä yrittäisi estää häntä tai tulisi hänen tielleen. Jos ei tänään, niin tulevaisuudessa. Mutta sitä ei kolli epäillyt tehdä. Hänen omatuntoaan ei painanut kissoille selän kääntäminen, etenkin jos kissat olivat tehneet niin hänelle ensin. Kosto oli päällimmäisin asia, joka painoi Pakkasnaurua toteuttamaan asioita ja vei aina askeleen häntä edemmäs. Kostonhimosta hän ei kyllä koskaan saanut tarpeekseen ja hän olikin osannut jo olettaa sen, että vaikka saisikin joskus kunnianhimonsa turrutettua, se roihahtaisi aina uudelleen, koska kostonhimoa ei turruttanut mikään. Se ei kyllä kollia haitannutkaan, olihan se mukavaa saada aina jotakin tekemistä ja draamaa aikaiseksi. Sopan sekoittajaksi hän oli sopiva kissa.
Niin mustapunertavan kollin käpälät kantoivat hänet päällikönpesään, jossa Jäätähti hengitti rauhallisesti ja tasaisesti, täydessä unessa. Jonkin aikaa Pakkasnauru vain katseli emoaan sinisin silmin, pieni tyytyväinen hymynkare kasvoillaan. Jäätähti oli toiminut häntä kohtaan aivan liian väärin. Hän oli tämän naaraan poika, ja silti tämä naaras oli valinnut seuraajakseen kollin sen hetkisen kumppanin. Sädekatsekin oli pettänyt hänet, ja ollut tekemättä mitään asialle. Oikeastaan Pakkasnauru oli alkanut vihaamaan naaraita, etenkin emoaan, joka oli päivä päivältä vain alkanut vaikuttaa oikeudentajuisemmalta. Jäätähden häntä pian heilahti ja tämä kohotti ainoan silmänsä poikaansa, joka seisoi oven suussa.
’’Mitenhän minä voin auttaa sinua?’’, Jäätähti murahti tyytymättömänä näkemäänsä. Pakkasnauru hymähti ylimieliseen tapaansa, vaikka tiesikin, ettei häntä kylmempi ja vaarallisempi naaras siitä hetkauttaisi korvaansakaan.
’’Antamalla minulle sen, minkä minulta veit. Saat vihdoinkin maksaa teoistasi, emo’’, kolli tuhahti, ja varoittamatta syöksähti päällikköä kohti, paljastaen hurjat kyntensä. Jäätähden ase oli tämän kynnet, jotka tämä valoi itse myrkyllä, jota oli käyttänyt suuressa sodassa. Mutta Pakkasnaurun silmissä suuri naaras oli olematon, turha kaikkine arpineen, joka ei todellisuudessa osannut mitään. Koko tuon elämä oli valehdeltu, tekoja ja sanoja unohtamatta. Jäätähti rääkäisi vihaisena, väistäen vasemmalle, mutta häijy kolli hivuttautui sokealle puolelle, jota naaras ei osannut odottaa ja iskeytyi emonsa turkkiin kiinni terävillä hampaillaan ja vahvoilla leuoillaan. Hampaat porautuivat nopeasti karheankin turkin läpi, upoten niskaan ja Jäätähden heilahtaessa, ne repäisivät naaraan niskasta kaulalle valtavan haavan, josta räiskähti verta Pakkasnaurun kasvoille.
Päällikkö oli kuitenkin vähintäänkin yhtä vihainen ja hurjistunut tilanteesta. Tämän kasvoille muodostui innostunut virne, ja tämä vyörysi Pakkasnaurua kohti, kollin heittäytyessään taaksepäin. Jäätähti kuitenkin iskeytyi poikaansa epäilemättä kiinni, painaen suuret käpälänsä tämän rintakehää vasten ja Pakkasnaurun takakäpälät pettivät alta, jonka takia tämä lennähti selälleen. Kipu viilsi Pakkasnaurua niin lujasti lavassa, että korvissa alkoi vinkua ja tämän oli haukattava henkeä, vaikkei ääntä lähtenytkään.
/Heli, jos haluat, Säteen tullessa paikalle, se voi aiheuttaa ne haavat jotka näkyy yläkuvassa Pakkasen selässä?//

Viiltokynsi – Myrkkyklaani – Soturi
Naaras nuolaisi hieman hermostuneena rintaansa, sillä tiesi, ettei saisi keskustella Sädekatseen kanssa, mutta ei hän tiennyt, kenelle muullekaan kertoisi asiasta, siten, että tietäisi toisen uskovan häntä. Puhumattakaan, että Viiltokynsi voisi luottaa johonkin. Sädekatseen ja Viiltokynnen välille oli jo pelastuspartiossa, vaikka siitä olikin jo kymmeniä kuita aikaa, muodostunut ystäväsuhde, josta Viiltokynsi halusi pitää kiinni. Ja hän tiesi, että voisi vain Sädekatseen avulla pelastaa oman emonsa, jos tätä todella uhkaisi jokin paha, kuten hänen veljensä Pakkasnauru.
’’Sanotaanko vaikka näin, että minusta hänen suunnitelmansa eivät ole olleet muiden kannalta ollenkaan hyviä, mutta ne ovat toimineet ikävästi. Kun hetken ajattelet, niin hän on onnistunut tavoitteessaan. Nyt hänen tiellään tuhota Jäätähti ei ole ketään’’, Viiltokynsi painoi päänsä harmistuneena ja huolestuneena alas, katsellen tassujaan. ’’Minusta meidän olisi parasta mennä puhumaan Jäätähden kanssa, ennen kuin on liian myöhäistä. En usko, että tämä hetki on se hetki, mutta jos tänään jotakin vielä tapahtuu, on hyvä, että Jäätähti tietäisi siitä. Vaikka hän ei sitten uskoisikaan minua tai sinua’’, Viiltokynsi naukaisi, heilauttaen nyt itsevarmana korviaan ja katsoen ystävänsä Sädekatseen kasvoja.
’’Minulle on kunnia saada palata sinun kanssasi samoihin riveihin ja olla osana myös sinun ja Kärsimyksenveren elämää. Toivon vain, etten pilaa silti kokonaan veljeni elämää, vaikka tuonkin hänen totuutensa ilmi. Toivon, että se jää vain hänen perättömäksi suunnitelmakseen, eikä mitään pahaa tapahdu. Mieluummin niin, että minusta tulisi klaanin silmätikku ja täysi idiootti, kun menen kuulemiani levittämään ja Pakkasnauru ymmärtää virheensä, ja vaikka valehtelisi minun sanomisiani. Kunhan hän ei toteuttaisi niitä’’, Viiltokynsi naukui nyt tiukasti itselleen, tuoden rehellisen mielipiteensä esille. Hän toivoi, että voisi elää tässä klaanissa emonsa ja veljensä, sekä ystäviensä kanssa kaikessa rauhassa, ilman, että Pakkasnaurun pitäisi mustamaalata maailmaa.

Nimi: Varjo

11.11.2018 09:28
NOKKOSLEHTI vilkaisi vielä kerran vihreät silmät huolestuneita Tuskatähteä, mutta osaamatta sanoa mitään. Kolli oli selvästi tehnyt päätöksen jo asiasta eikä Nokkoslehti voisi tehdä enää mitään, mikä saisi toisen pään käännettyä. Suunnitelma oli hyvä ja varmasti heidän tilanteessaan ainoa mahdollinen, vaikka se tuntuikin vaaralliselta päällikön oman hengen puolesta. Päällikkö toimi oikein, vaikka Nokkoslehti heilauttikin häntäänsä mietteliään turhautuneena noustessaan takaisin tassuilleen ja suunnatessaan pois Tulikuun perässä pesästä.
”Hoidan kyllä jokiklaanin heti pois, kun tilanne näyttää siltä ja pidän silmällä myös sinun ryhmääsi, kun tilanne menee siihen”, Nokkoslehti naukaisi ja vilkaisi Tulikuuta. Naaras kyllä ymmärsi Tulikuun huolen ja tilanteen, jonka mukana toinen tosiaan voisi menettää vielä oman isänsäkin. Naaras ei itsekkään ystävänä ja jokiklaanin klaanilaisena haluaisi päällikköä menettää, joka oli ollut yksi parhaimmista päälliköistä klaanille varmasti koko sen historian ajan. Ei tuo väittänyt, etteikö Loimusydän voisi olla yhtä hyvä tai parempi jopa seuratessaan kilpikonnakuvioisen kollin jälkiä, mutta aina klaanin pään menettäminen olisi takaisku.
”Isäsi on tosiaan jääräpäinen, mutta hän tekee sen, minkä näkee perheelleen parhaaksi. En usko, että voimme voittaa Ruoskatähteä, mutta näen voittona jo sen, että kostamme heille ja selviämme elossa takaisin asti jokainen. Myös Tuskatähti”, Nokkoslehti nyökkäsi ja kohotti hiukan suunpieliään yrittäen näyttää edes jotenkin rohkaisevalta tai toiveikkaalta. Ei hän suoraa hyväksynyt päällikön selän takana juonimisen, mutta ymmärsi Tulikuuta ja lupaisi sovitut asiat sotatantereella hoitaa.

Nimi: heli-fairy

06.11.2018 13:27
//Blari
LOIMUSYDÄN harmistuneena katseli Kivihäntää, joka vaikutti kuin olevan toisessa ulottuvuudessa. Mitä kollille oli tapahtunut? Miksi hän oli edes ensin lähtenyt? Tumman harmaa varapäällikkö katsahti vierellään rauhalliseen Viimahäntään. Tuota huoletti naaraan naarmu, vaikka tuo totesikin sen olevan vain pieni. Loimusydän huokaisi ja katsahti Kivihäntään uudestaan. Hän höristi korviaan kollin avatessa suutaan heilauttaen sitten häntänsä vatsansa vierelle. Tuo nyökäytti päätään rauhallisesti ja nosti vienon hymyn huulilleen.
”Kyllä odotan”, naaras naukui hiljaa ja katsahti Viimahäntään, joka nyt naukaisi heidän taka-ajatuksensa kollille. Loimu nyökäytti päätään vahvistaakseen toisen naaraan tokaisua. Kivihäntä todella oli hämmentynyt, mutta mitä hänelle oli tapahtunut?

//Cecci
KIRKASLINTU sai kasaan järjestämänsä viimeiset yrtit ja asteli pesän edustalle yrttiensä kanssa. Naaras jätti lehden eteensä, jotta Kuolotassu sen voisi ottaa, jos olisi nopea. Valkean oranssi naaras palasi vielä pesään juodakseen nopeasti ja sukiakseen turkkinsa. Ehkä tästä yöstä tulisi vielä hyvä. Nyt sinisilmä kuuli pesän edustalta askelia ja käänsi päätään pienen nau’un suuntaan. Hymy levisi tuon kasvoille ja parantaja tassutti oppilaansa luo.
”Hyvä, lähdemme sitten heti, ettemme myöhästyisi”, tuo naukui ja kehräten nappasi lehti pinon hampaidensa väliin ja lähti astelemaan leiristä pois. Parantaja vielä vilkaisi taakseen oppilaaseensa, jotta tuo varmasti olisi mukana. Olihan tämä myös Kuolotassulle tärkeä yö. Ja tulisi nämä retket aina olemaan. Naaras toivoi, että Kuolotassulla olisi hyvä oma yhteytensä Tähtiklaaniin ja esi-isiin, jotka häntä sitten voisivat ohjata tulevaisuudessa, jos ja kun aika hänestä jättäisi. Sinisilmä nousi ylös pientä mäkeä ja lähti sitten juoksemaan kohti Järven rantaa, sekä kohti Kuulampea.

//Masi
EEDENSIELU seurasi Mustaruusua hyvin lähellä, ettei eksyisi tai astuisi tassullaan hämärässä kanin koloon. Alue ei ollut eikä pitkään aikaan tulisi olemaan hänelle tuttu, mutta kyllä hän siihen oppisi. Ilman Mustaruusua. Mutta ehkä isänsä kanssa. Tumman sininen naaras höristi korviaan toisen naaraan naukaisulle ja hän nyökäytti vain päätään. Kaksikko asteli leiriin kylmän viileästi ja ensimmäisenä Eedensielu huomasi hyvin vähäisen määrän kissoja aukiolla. Oliko täällä juuri tapahtunut jotain kauheaa? Naaras käänsi nopeasti katseensa suureen Valkeatähteen, joka heitä vastaan piankin tassutti. Entinen jokiklaanilainen katseli Mustaruusua odottavaisena ja hieman yllättyi tämän suorista sanoista. Asia ainakin tuli selväksi eikä tarvitsisi takellella mitään. Asia oli ihan yhtä selvä kuin tikun poistaminen käpälästä. Eedensielu silmäili uutta päällikköä rauhallisesti, eikä näyttänyt mitään katumuksen tai pelon merkkejä. Soturittaren teki jopa hieman mieli alkaa etsiä isäänsä, mutta uskaltautui pitämään katseensa päällikössä, joka nyt selvästi mietteliäänä pohti päätöstään.
”Olen tehnyt viimeisen päätökseni ja haluan elää loppu elämäni samassa klaanissa missä isäni ja oppia sen tavoille, ja suojella sitä viimeiseen asti”, naaras naukui kylmästi hiljaisuudessa ja heilautti häntäänsä. ”Olenhan sentään puoliksi tuuliklaanilainen”, hän puuskahti ja räpäytti silmiään päällikölleen. Hieman tätä suretti nyt emonsa reaktio, mutta ehkä myös enemmän Mustaruusun katoaminen seuraavaksi. Ei hänellä sitten muita ollut klaanissa kuin isänsä. Tuttuja ainakaan vielä ei muita ollut. Suurin osa kissoista näytti hänelle hyvin oudoilta, mutta turkkien tunnistamista lukuun ottamatta naaras ei tiennyt näistä kissoista mitään.


KOLIBRINTÄHTI hieman rauhattomasti silmäili Lovijuovaa sekä Kuolonlaulua, jonka poika nyt selvästi olisi heidän perheensä osa. Sekä Kuolonlaulu heille kuollut. Suuri harmaa vuorileijona astui Valkeahohteen vierelle ja hännällään veti kollin vierelleen.
”Olemme siis päässeet yhteisymmärrykseen. Välillä on rauha ja Valkeahohde kuuluu klaaniimme”, kolli naukui ja katsoi leveä onnistunut hymy huulillaan. VIHERTÄHTI heilutteli häntäänsä rauhattomana ja vilkuili koko ajan ympärilleen.
”Jos Valkeahohde kerran päättää jättää perheensä ja liittyä toiseen, se olkoon hänen päätöksensä”, musta kolli murahti ja istuutui alas katsellen kollia rauhattomasti. ”Emme voi häntä raahata takaisin tai sitoa klaaniimme. Hän tietää sen, että jos joskus kohtaa perheensä sodassa, se oli hänen virheensä”, Vihertähti murahti ja nousi ylös katsahtaen kohti Huurrehaamua sekä Tarutaivasta.
”Saatatteko nyt vierailijat takaisin rajalle. He osaavat sieltä kotiin”, päällikkö naukui ja sai sisarukset nousemaan ylös. KORPPIHALLA naurahti pienesti ja asteli jo leirin suulle katsellen vielä Lovijuovaa sekä Kolibrintähteä.
”Kiitos vierailusta Vihertähti. Toivon, että voimme elää sovussa pitkään”, suuri vuorileijona naukui nyökkäyksen kera saaden vain vastaukseksi Vihertähdeltä tunteettoman päännyökkäyksen. ”Tulehan Valkeahohde. Aika mennä kotiin”, kolli naukui ja johdatti uutta perheen poikaa kohti leirinsuuta.


SÄDEKATSE kuunteli ystäväänsä hämmentyneenä, sekä lopuksi tunsi olevansa jopa tyrmistynyt siitä, millainen lempeästi kollista oli tullut. Hänen kollistaan, joka häntä auttoi ja päästi hänet klaaniin, mutta naaras uskoi, että Jäätähden päätös varapäälliköstä muutti kaiken. Turkoosisilmä katseli Viiltokynttä hieman surullisena, mutta nyökäytti sitten päätään harmitellen Viiltokynnen menneisyyttä.
”Toivottavasti täältä löydät paremman tulevaisuuden. Ja ymmärrän kyllä huolesi Pakkasnaurun suhteen. Totta kai sinulla on syysi uskoa veljeesi enemmän kuin muihin, mutta pitää kyllä sanoakin, ettei hänellä ole ollut parhaita suunnitelmia viimeisten kuiden aikana”, naaras huokaisi ja yritti suoristaa selkäänsä varoen kuitenkin vielä haavaansa. Varapäällikkö otti askelta eteenpäin katsellen ystävänsä kasvoja.
”Uskon sinun teoriaasi ja luotan sinuun tässä nyt eniten. Ei kukaan halua Jäätähden kuolemaa, vaikka hän ivallinen ja ei niin pidettävä välillä onkin, mutta mieluummin kavaltaisin Pakkasnaurun suunnitelman, kuin antaisin hänen vain tapattaa päällikkömme”, ruskea naaras naukui ja katseli hetken tassujaan. ”Mitä tässä nyt pitäisi sitten tehdä? Parantajat juuri lähtivät kokoontumiseen, joten leirissä on hiljaista, mutta myös ilta hämärtää, joten partiot ja nukkumaan menevät kissat vähentävät hälinää leirissä”, tuo naukui miettien, että kuka mahtaisi järjestää partiot. Ja oliko Kärsimyksenveri palannut? Hän muisti toisen vain karkaavan leiristä Jäätähden lausuttua tuon tuomion. Sädekatse huokaisi ja vilkaisi leirin suulle, toivon pilkahtaessa hänen silmäkulmaansa, kun ajatteli tunnistavansa turkin heilahduksen pesän edustalla. Nyt häntä jopa pelotti. Pelotti se, mitä Pakkasnauru voisikaan tehdä. Miksi hän oli yhtäkkiä ottanut Pihkasiiven kumppanikseen? Sädekatse oikeasti rakasti kollia silloin, kun tämä oli ollut oma itsensä, eikä nyt äkkiä muuttunut kylmäksi juonittelevaksi idiootiksi. Vai eikö hän vain ollut sitä ennen nähnyt… Naaras pudisti päätään ja kohotti katsettaan Viiltokynteen.
”On mukava saada sinut samoihin riveihin”, naaras naukaisi vieno hymy huulillaan. Hän oli kaivannut ystäväänsä, johon oli aikoinaan hitaasti tutustunut, mutta nyt hän tiesi, että voisi luottaa tälle elämänsä ja uskoi naaraan olevan hänen rinnallaan aikojen loppuun asti, niin kuin hänkin itse toisen.

Nimi: Diamella

06.11.2018 12:37
//MASI//

HALLASÄVEL näytti kaipauksen isäänsä kohti laukatessaan isänsä luokse. Ruoskatähteen nähden hyvin pieni naaras antoi uppoutua isänsä ominaistuoksuun ja kuin kauniina helminä, kyyneleet putoilivat maahan tasaisena virtana. Hän ei osannut sanoa mitään, joten tyytyi väistymään vanhempiensa tieltä, katsoen puolestaan velipuoltaan Kostosydäntä. Naaras ei koskaan ollut välittänyt sanasta puolikas, hän mielsi veljensä ihan yhtä kokonaiseksi, kuin esimerkiksi Kuolemanloimu oli hänelle ollut. Veljeään hän tervehti nuolaisemalla tämän päälakea hennosti hymyillen. Musteenväriset silmät tarkkailivat jälleen vanhempiaan ja sitä, kuinka onnessaan hän oli siitä, miten hänen isänsä otti äidin vastaan.
VALKOPILKKU nyökkäsi hymyillen, mutta suupielien vavahtelu sai hänet murtumaan itkuun.
”En olisi saanut lähteä, paeta. Hallasäveleen etsiessä minua, vein hänetkin luotasi. Tiedän mitä merkitsen sinulle, mitä tyttäresi merkitsee. Olen niin kovin pahoillani Ruoska, toivon että voit antaa minulle anteeksi, vaikkei se helppoa olekaan. Annan sinulle kaiken ajan mitä tarvitset.”

HAUKKA loi nopean katseen Ruoskatähteen.
”Kiitos Ruoskatähti, jutelkaamme tästä pesässäsi mahdollisimman pian”, tämä naukui, sillä ei halunnut kaikkien klaanilaisten olevan tietoisia asioista, jos ei Ruoskatähti itse niitä haluaisi kertoa. Se ei kuulunut Haukalle, sillä Ruoskatähden klaani tämä nykyisin oli, vaikka kissat olisivatkin vielä lojaaleja entiselle päällikölleen. Sitä Haukka kunnioitti, sillä soturilaki oli hänelle tärkeä. Seuraavaksi hän antoi katseensa levätä Kuolonmarjan kasvoilla. Se, miten naaras otti hänet vastaan niin monien kuiden jälkeen, oli kollille tärkeämpää kuin itse elämä. Niin paljon hän tätä kissaa rakasti. Itsenä ylvääksi luokitteleva kissa vajosi naaraan tassujen eteen, eikä pelännyt näyttää kyyneliään. Niin raskaasti kolli otti tämän.
”Ei ollut päivääkään, etten olisi miettinyt sinua. Ei päivääkään. Anna anteeksi rakkaani, en enää koskaan jätä sinua yksin.”

Nimi: Masi

06.11.2018 04:31
//Dialle osa //

Ruoskatähti - Varjoklaani - Päällikkö
Päällikkö loi hämmentyneen katseensa vielä kerran Cieliin, jonka silmistä ei paistanut mitään tiettyä tunnetta, jonkinlaista arvostusta Valkopilkun takana seisovaan kolliin. Ruoskatähden silmät värähtivät kuin tämän maailmalta olisi pudonnut pohja, ja hän lysähti hiljaisena istumaan, pystymättä katsomaan kehenkään kolmesta. Kaikki kolme olivat hänen elämänsä täyttäneitä kissoja. Hänen edeltäjänsä Haukkatähti, mukanaan hänen tyttärensä Hallasävel ja ennen kaikkea Valkopilkku, hänen elämänsä suurin rakkaus, vaikka vaikeuksia heidän suhteessaan oli ehtinytkin olla vuosien aikana. Ruoskatähdellä ei ollut sanoja, vaikka hän nostikin katseensa tassuistaan kolmikkoon. Varjoklaanin kissat alkoivat hitaasti kerääntyä katsomaan saapuneita, osa ihmettelemään päällikön reaktiota, osa ihmettelemään tuttaviensa saapumista.
Epäuskoinen, pettynyt ja samalla ahdistus katse pysähtyi Haukkatähden silmiin.
''Olen helpottunut, ettet ole kuollut, mutta se osoittaa ettei sotamme ole vieläkään ohitse'', päällikkö sai sanottua, ennen kuin käänsi katseensa kumppaniinsa Valkopilkkuun, hitaasti koskettaen mustalla hännällään tämän lapaa. Kollista naaraan olemassaolo hänen silmiensä edessä tuntui mahdottomalta, joten hänelle tuli väistämätön tarve koskettaa toista. Ehkä varmistaa itselleen, että naaras todella oli siinä. Ruoskatähti ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta toisen silmissä olevaa tyhjyyttä, sekä tästä huokuvaa hämmentävää hajua. Se sai kollin pysymään varuillaan, ei kuitenkaan vetäytymään tämän luota, vaikka hän olikin valpas.
''Siitä tuntuu olevan todella kauan'', päällikkö sai sanottua hiljaa, kääntäen katseensa Hallasäveleen, kutsuen tätä luokseen hennolla hännän heilautuksella, jotta saisi puskettua tytärtään. Hallasävel oli ainakin kunnossa, ulkoapäin ainakin, mutta Valkopilkusta Ruoskatähti ei uskaltanut olla samaa mieltä. ''Kaunis kuningattareni on vihdoinkin saapunut kotiin, täydellisen tyttäremme kanssa'', kolli lausui hiljaa, jopa haikea hymy kasvoillaan. Ruoskatähti olisi halunnut vain painautua Valkopilkun turkkia vasten, sekä kietoa Hallasävelen ympäri häntänsä, pitääkseen molemmat naaraat itseään lähellä. Mutta hänellä oli paha tunne siitä, että asiat olisivat liikaa muuttuneet. Ihan kuin Ruoskatähti itse olisi lakannut olemasta osa kahta naarasta, vaikka hän oli kuita etsinyt naaraita. Valvonut useita öitä Valkopilkkua ajatellen, ja uskotellen, että Valkopilkku olisi kyllä jossakin Hallasäveleen kanssa ja pitäisi heidän tyttärestään huolta. Kuitenkin Kostosydän laskeutui hieman epävarmana heidän luokseen, lähestyen myös sisarpuoltaan, painaen hieman hermostuneena korvansa alas, mutta tervehtien nuorempaa sisartaan hennolla, mutta lämminmielisellä kosketuksella lavalle.


Kuolonmarja - Varjoklaani - Soturi
Kilpikonnakuvioinen naaras tunkeutui aukiolle kokoontuneiden soturien ohitse, lähes työntäen kumoon edessä olleen Varjokuiskeen. Kuolonmarjan vihreät silmät tuijottivat epäuskoisena, vaikka hänen kasvoillaan lepäisin kylmä ja tyyni ilme. Harmaa kolli raitojen kera seisoi suuaukon lähistöllä, ja kilpikonnakuvioinen naaras huomasi vain tuijottavansa epäuskoisena, vihaisen Varjokuiskeen mulkoillessa naarasta. Lopulta naaras veti henkeä ja asteli suurehkon kollin eteen, aivan nenät vastakkain, vaikka hän ei ollut varma aikoisiko hän todella sanoa jotain. Ikinä murhanhimoinen ja kostonhimoinen naaras ei sulkenut suutaan, hän valitti, ärsytti ja oli häijy minkä jaksoi, niin kylmä kuin ikinä pystyi. Mutta nyt hän oli hämmästyksestä epäuskoinen ja halusi vain todistaa läheltä omin silmin, että hänen kumppaninsa oli palannut takaisin.
''Kehtaatkin ilmestyä leiriin, ilman, että olet tuonut edes mitään syötävää'', naaras kurtisti kulmiaan, häntä heilahtaen kerran, mutta hänen silmistään saattoi kuvastua leikkimielisyys. Kilpikonnakuvioinen naaras painautui kumppaniaan vasten, eikä hän ollut ollenkaan kiinnostunut siitä, aikoisiko kolli juosta häntä tulevat seuraavatkin kuut karkuun tai lähteä pakoon.

Nimi: Dia xx

05.11.2018 22:32
HALLASÄVEL, VALKOPILKKU, HAUKKA
”Asuimme erään ystävällisen herran hoivissa jonkun kuun, mutta Gaara katosi sieltä, emmekä sen jälkeen törmänneet. Sudentähti lähti eri teille, minä palasin tänne, sillä kotini on täällä. Sen voin sanoa, ettei herrani muistanut kuka tuolloin oli (?), mutten nykypäivästä voi sanoa mitään, varmaan ymmärrätkin. Olen valmis kohtaamaan herrani, kun aika on oikea.” Kollin turkkia kihelmöi, Cielin mainitessa Kuolonmarjan, sillä he eivät olleet nähneet sitten sodan. Haukka ei millään voisi tietää miten naaras ottaa hänet vastaan. VALKOPILKKU oli näiden sanojen saattelemana saanut iloisemman sävytteisen kommentin Cielin suunnalta, mutta suoraan sanottuna naarasta ahdisti kumppaninsa näkeminen varmasti yhtä paljon kuin Haukkaa Kuolonmarjan näkeminen. Hetken valkoturkkinen kissa tuijotti hatarasti kahden mustan kollin tervehdintää. Niin sekaisin hän oli, että hetken verran Cielin ja Ruoskatähden kehot sulautuivat yhdeksi. Jäänsiniset silmät tavoittivat muutamaa hetkeä myöhemmin naaraan silmät ja Valkopilkku ei ole ollut koskaan niin pysähdyksissä kuin nyt. Hän ei tiennyt miten toimia, yksi katse oli lamaannuttanut hänen kehonsa täysin. Tyttärensä kannustavan puskemisen myötä erakko siirtyi vaivalloisesti Ruoskatähteä lähemmäs, jättäen pienen välimatkan heidän välille, aivan kaiken varalta. Selän suoristamisesta, eikä hampaan puremisesta ollut mitään apua, sillä hänen sairas olemuksensa paistoi läpi. Olisi paistanut kilometrien päähän. Katsetta oli vaikea pitää yhdessä kiintopisteessä kiinni, eikä kehon vapina saanut Valkopilkkua näyttämään yhtään hyvinvoivalta.
”Anteeksi”, naaras sai naukaistua sen verran että Ruoskatähti saattoi sen kuulla, sillä muuta hän ei pystynyt toiselle sanomaan.


TUHKASYDÄN pyöritteli silmiään nuoremmalle kissalle sitä mukaan, miten tekstiä kerkesi hänen suustaan tulla ulos.
”Nyt tosiaan ihmettelen, miksei kasvatti-isäsi syöttänyt sinua ketuille, kun puhut niin paljon”, naaras ohimennen naukaisi tyynesti. Tuhkasydän naurahti sarkastisesti loppuun huomatessaan toisen silmissä aavistuksen verran häpeää tämän puhetulvansa vuoksi (?), jottei toisesta tuntuisi ihan niin pahalta. Ei nykyinen erakko anteeksi osannut pyytää, joten parantajan oli tyydyttävä vähemmän vittumaiseen asenteeseen. Se oli parasta mitä Tuhkasydämellä oli tarjottavana. Ylenpalttisia kehujakaan hän ei kovin monelle jaellut, mutta pienemmässä kissassa oli särmää, se oli myönnettävä. Askelteen johtaessa leiriin sisään, Tuhkasydän sai kokea ensimmäisenä kylmänrauhallisen kollin katseen, mikä aavistuksen verran sai hänen kehonsa kihelmöimään. Syytä tälle naaras ei löytänyt, mutta etäisesti tämä näytti tutulta. Muiden kissojen olemukseen Tuhkasydän ei kerennyt kiinnittää huomiota, joten hän ei kerennyt lisää kiusaantuakaan. Asettuessaan aloilleen parantajanpesässä, vanhempi naaras oli alkanut mielessä punnitsemaan näitä henkilökohtaisia kysymyksiä, niin ettei antaisi liikaa tietoa itsestään.
”Ei, en ole aina ollut erakko, olen hyppinyt klaanista toiseen ja luopion tittelinkin joskus kerennyt ansaita. Minunlaiselleni tämä sopii, mutta vaikka omaat samanlaista sarkasmia kuin minä, epäilen vahvasti että se sopisi sinunlaisellesi. Tämän sanon hyvällä, tai no kutakuinkin hyvällä, tiedät kai. Punainen lankani on se, että on hyvä olla ympärillä kissoja ketkä välittävät, esimerkiksi kasvatti-isäsi.” Tämän lauseen jälkeen pienikokoinen naaras mainitsi Veritähden, joka pakotti väistämättä Tuhkasydämen lihakset jännittyneiksi. Onneksi naaras sai peiteltyä hermostuneisuutensa kipukohtauksesi, jottei toinen naaras olisi ymmärtänyt että verenpunaisen kissan mainitseminen oli saanut hänet tähän tilaan. Erakko otti kasvoilleen perusviileän ilmeen ja lasitti hetkellisesti katseensa mietteliäänä.
”Olen nähnyt Gaaran, kyllä”, Tuhkasydän naukaisi, sillä ei voinut valehdellakaan jos joku hänet tunnisti klaanissa. Ei hän tuon enempää asiaa avaisi, mutta totta hän puhui. Kyllä hän oli Veritähden nähnyt ja niin, että oli antanut itsensä rakastua häneen.


Nimi: Masi

04.11.2018 15:22
//Blari//

Punahämärä - Lumouksenklaani - Soturi
Ketunnaamainen naaras katsahti Päästäisaskeleeseen tylsistyneenä, kun naaras yritti vain hillitä itseään ja vaihtaa puheenaihetta. Ja juuri, kun he olivat aloittaneet niin mielenkiintoisen puheenaiheen! Toisaalta, kukapa sitä mielellään puhuisi Tomukuusta? No, jos Punahämärä saisi jonkun aiheen, josta mollata jotakuta, niin hän, koska hän ei omistanut mitään kovinkaan positiivista näkemystä Lumouksenklaanin varapäälliköstä. Kenestä hän oikeastaan omaisi?
''Ei minusta ole mitään juteltavaa, valitsit aika huonon aiheen Päästäisaskel'', Punahämärä hymähti, heilauttaen häntäänsä. Hän odotti seuraavan kysymyksen, joka avaisi keskustelua heidän välilleen ja Punahämärä yritti tosiaan miettiä jotakin fiksua vastausta, mutta sammakkoja tosiaan loikki taas ulos suusta.
''Nukkua. Omistan elämäni nukkumiselle tätä menoa, vaikka pitäisikin ajatella, että nyt tehdään ja mennään, ja kuoltuamme voidaan sitten nukkua'', Punahämärä hymähti, katsellen samalla päällikön pesän suuntaan, josta valui sisälle Tomukuu, mutta jonka ulkopuolelle Sudenulvonta jäi istumaan. ''Parasta viihdettä on vain kulkeutua johonkin kuuntelemaan muita ja myöhemmin pilailla näiden kustannuksella. Oli sitten kyse Tomukuusta, Veriruususta tai vaikka sinusta. Tämä klaani osaa olla yllättävänkin viihdyttävä, kun sattuu löytämään vain mukavan paikan itse, jossa nukkua'', Punahämärä naurahti kuivasti, miettien viimeisiä nukkumapaikkojaan. Rotkon yhden puun takana sijaitsevalla kivellä, johon paistoi aurinko ja tapahtumien näkeminen.
''Monilta jää vain niin paljon näkemättä ja kokematta, kun eivät välillä rentoudu ja kuuntele muita'', Punahämärä naurahti uudelleen. Hän todella alkoi odottaa sitä hetkeä, että saisi vielä jonakin päivänä pudotettua pommin. Punahämärän silmät kiilahtivat, kun hän kääntyi katsomaan Päästäisaskeleeseen. ''Ehkä sinäkin oppisit näkemään minun näkökulmani, jos joskus sulkisit silmäsi ja olisit oikeassa paikassa kuulemassa, mihin muut ovat sotkeutuneet'', Punahämärä kohautti lapojaan, haluten vihjata selkeästi Päästäisaskeleelle, että Punahämärä tiesi jotakin mitä soturi ei.
''Toisaalta se voisi satuttaa sinua liikaa. Totuutta on joskus hyvin vaikeaa nähdä, vaikka seisoisi väitteiden edessä. Eihän se olisi mukavaa, että välimme rakoituisivat lisää, koska et voisi taaskaan uskoa minua, vaikka niin kovasti viihdytkin seurassani'', Punahämärä hymähti ylimielisesti, nuolaisten rintaansa. Hänen hidas katsomisensa Päästäisaskeleeseen saattoi merkitä ihan mitä tahansa, ja miten tuon sitten halusikin tulkita, mutta pohjimmiltaan Punahämärä antoi sillä tunteen, että hän tiesi. Viimeksi hänen vihjailevat loukkauksensa olivat saaneet Päästäisaskeleen parkumaan ja juoksemaan Tomukuun luokse. Ja sitä edeltävällä kerralla Veriruusun luokse. Ja sitä edeltävänä omiin oloihinsa. Punahämärä tosiaan oli oikea mestari keskustelija, hänen omatuntonsa nauroi hänelle ja taputti päälaelle, ettei hänestä ikinä tulisi hyvää keskustelijaa.

Nimi: Blari

04.11.2018 00:22
Kivihäntä - Jokiklaani

Kolli perääntyi askeleen. Hän katsoi naaraita hämmentyneenä. He vaikuttivat tutuilta, mutta hän ei muistanut mistä.
“Ei se mitään. Se vain pieni naarmu” naaras, jota harmaa kolli oli raapaissut totesi. Kolli käänsi katseensa toiseen naaraaseen, joka oli kutsunut häntä Kivihännäksi.
“O-odotat pentuja?” kolli kysyi naaraalta. Ei hän halunnut satuttaa ketään, eikä varsinkaan tulevaa emoa. Siniharmaa naaras vilkaisi toista naarasta ennen kuin käänsi katseensa takaisin kolliin, kun hän huomasi harmaan kollin hämmentyneen.
“Emme tulleet satuttamaan sinua. Tulimme hakemaan sinut kotiin”, siniharmaa naaras maukaisi.

Päästäisaskel - Lumouksenklaani

Päästäisaskel luimisti hieman vaivautuneena korviaan Punahämärän naurulle.
“Kiitos suorista sanoistasi”, naaras maukaisi hieman alakuloisella äänellä. Hän ei uskonut, että Punahämärä koskaan muuttaisi mielipidettään Tomukuusta tai näkisi sitä puolta, minkä Päästäisaskel itse näki.
“Jos puhuisimme jostain muusta… Ihan vaikka sinusta?” Päästäisaskel maukaisi ja kääntyi katsomaan Punahämärää.
“Mitä tykkäät tehdä, kun ei tarvitse olla partioimassa tai metsästämässä?”


//Järkyttävä väsymyd iski enkä saa kirjoitettua mitää enää ajatuksen kaa nii koitan huomenna uudelleen jatkaa muillaki//

Nimi: Masi

03.11.2018 23:58
Ciel – Erakko – Kartanon Herra
Musta kolli katseli innostuneesta Hallasävelestä, hieman heikkovointiseen Valkopilkuun, jota viiksen verran lähemmäs hivuttautui, että voisi tukea tämän kulkeutumista, jos tämä meinaisi horjahtaa. Kunnes kuunteli tarkasti Haukkaa.
’’Sinä selvisit varmalta kuolemalta, mutta mitä muille tapahtui? Eikö silloin Sudentähtikin ole elossa kirouksen voimasta? Oikeastaan, miten selvisitte kuoleman putouksesta?’’, Ciel kysyi rauhallisesti, heilauttaen häntäänsä mietteilleen. ’’On ihailtavaa sinun halusi kääntää tuulen suuntaa, mutta se ei tule riittämään, kuten varmasti ymmärrätkin. Muista, että sinulla on myös perhe, joka noudattaa sinun luomia oppeja, etenkin kumppanisi Kuolonmarja’’, Ciel naukui, miettien mitenköhän kaksikon tapaaminen menisi. Viimeiset Cielin kuulemat tarinoinnit Kuolonmarjasta pohjautuivat siihen, kuinka tämä meinasi surmata kaksi Synkkäklaanin soturia, kuningattaren ja oman veljensä. Ciel heilautti korvaansa, kun alkoi kuulla jotakin puhetta, kun Varjoklaanin leiri lähestyi edessä.
’’Tuntuuko hienolta palata kotiin?’’, Ciel kysyi hieman huvittuneena hymyillen Valkopilkulta, enempää muita odottelematta siirtyen vain leirin suuaukosta sisälle. Ei todellakaan mennyt kauaa, kun hän huomasi kaksi poikaansa aukiolla. Heidän lapansa olivat leveät, lihakset muotoutuneet ja hänen vanhin poikansa, Luca oli kuin kopio Cielistä. Salaa kaksikon näkeminen pitkän ajan kuluttua sai kollin sielun hymyilemään, vaikka kasvoilla pysyikin kylmä ja tyyni ilme. Se hyväntuulisuus oli jäänyt Varjoklaanin leirin ulkopuolelle, Valkopilkulle luotuun kommenttiin.
Ruoskatähti istui sotureidenpesän edustalla, juttelemalla Kostosydämen, poikansa ja tämän kumppanin Aurinkoliekin kanssa. Ruoskatähden katse valpastui erakon saapumisesta ja tämä nousi välittömästi ylös, mennäkseen keskustelemaan Cielin kanssa. Ciel katseli päällikön arpisia tuttuja kasvoja, tervehtien kevyellä puskemisella lavalle, istuutuen sitten aukiolle. Ruoskatähti meinasi selvästi aloittaa tivaamisen ja hyökkäävän kuulustelunsa siitä, mitä Ciel teki leirissä, mutta sattui vilkaisemaan suuaukolle, josta astelivat Hallasävelen mukana Haukka, sekä Valkopilkku. Ruoskatähden kasvot ja silmät pysähtyivät katsomaan kolmikkoa, eikä Ciel oikeastaan osannut ajatella oliko tämä iloinen vai järkyttynyt, mutta ainakin prosessin suorittamisessa tuntui kuluvan aikaa, kun Ruoskatähti yritti ymmärtää, ketkä hänen eteensä olivat kävelemässä.



//Dia//
Korpinsulka – Synkkäklaani – Parantajaoppilas
Harmaa naaras kulkeutui jutustelun saattelemana toisen harmahtavan vanhemman soturittaren vierellä leiriä kohti. Synkkäklaanin vahva ominaistuoksu kutkutti parantajaoppilaan nenää, vaikka hänen pitäisi olla tottunut ominaishajuun. Korpinsulka katseli aina välillä Tuhkaa, kun tämä puhui asioita, ja jostakin syystä jokaisella sanalla Korpinsulasta alkoi tuntua, että hän oli turvassa. Hän ei osannut selittää syytä ajatukselle, hänenhän pitäisi varoa ja etenkin pysyä kaukana, naaras ensinäkin omasi kylmän asenteen kaikkeen ja oli kaiken huipuksi klaanielämän ulkopuolelta. Mutta Korpinsulka piti tämän tavasta puhua. Se kuulosti tutulta, hänen omilta ajatuksiltaan ehkä?
Korpinsulka puhkesi vaan hyväntuuliseen nauruun, luoden kasvoilleen isältään perivän virneen, kun katsoi Tuhkaa.
’’Pidän sinun ajatusmaailmastasi, joten uskoisin nauttivani sinun seurastasi, vaikka sinä haluaisit varmasti repiä silmät päästäni ja syöttää ne kasvatti-isälleni, koska ei tapattanut minua löytäessään minut. Älä huoli, jätän kyllä sinut rauhaan… heti, kun kyllästyn sinun ajatuksiisi’’, Korpinsulka naukui virne kasvoillaan, astuen leirin sisäänkäynnistä sisälle. Aukiolle saapuessaan, hän huomasi heti laitamilla valtavan lihaksikkaan ja korkean kollin, joka katseli kahta naarasta tyynen rauhallisesti. Korpinsulka huomasi kuitenkin kollin katseen porautuvan Tuhkaan Korpinsulan vieressä, ja näytti Korpinsulasta mielestä siltä kuin hänen kasvatti-isänsä olisi tunnistanut naaraan hänen vieressään. Hiljaisena tilannetta tarkkaileva kolli oli Korpinsulan kasvatti-isä, Korppivarjo, jonka aavemaisen tyyni ja rauhallinen olemus kuitenkin kertoi, että tällä ei olisi mitään sanottavaa.
Korpinsulka kulkeutui pesäänsä, vaikka kissat aukiolla alkoivatkin tuijottaa häntä ja Tuhkaa. Korpinsulkaa se ei nyt kiinnostanut, vaan hänellä olisi parempaa tekemistä kuin selvitellä klaanille kuka tämä naaras olisi.
’’Käy tuohon petiin, minä haen yrttejä, sekä seittiä ja siemeniä. Jotta et ajattele minun tekevän sinulle jotakin myrkkyä, teen niistä hauteen naamasi edessä’’, Korpinsulka heilautti häntäänsä, mennessään yritti varastolle. Parantajaoppilas palasi taas pian Tuhkan naaman eteen kaiken roinan kanssa, lyöden ensin siemeniä erakon kuonon eteen.
’’Mainitsit olleesi erakkona jonkin aikaa? Et ole siis aina ollut erakkona? Kotikisulta et näytä, mutta ominaishajuusi sekoittuu Varjoklaania, sekä pisara Synkkäklaania? Oletko luopio?’’, Korpinsulka räpytteli innoissaan silmiään, kun hänen uteliaisuutensa alkoi laukata. ’’Niin, sitä minäkin. Mitäpä se minulle kuuluu? Olen vain utelias kuulemaan, millaisia kissoja klaanielämän ulkopuolella on? Oletko sattunut näkemään sellaista punertavaa suurta kissaa? Tarinat kertovat hänen olevan-. Niin tai, mitäpä se jotakin erakkoa kiinnostaa, joka ei edes tiedä mitään klaanielämästä?’’, Korpinsulka huomasi pian käyvänsä ajatuksiinsa pohjautuvaa keskustelua Tuhkan edessä yksikseen.
’’Kyllä, parantajaoppilaan elämä se jaksaa olla todella tylsää välillä, joten olet totaallinen ihme urallani’’, Korpinsulka kohautti lapojaan, jauhaen yrttejä keskenään. ’’Ja ne siemenet sitten helpottavat kipuasi, kun alan tökkiä tätä mönjää haavoihisi, kunhan ensin puhdistan ne’’, Korpinsulka mumisi, osoittaen hännällään siemeniä Tuhkan edessä.

Nimi: Diamella

03.11.2018 23:18
//MASI//
HALLASÄVEL, VALKOPILKKU, HAUKKA
HALLASÄVEL naukaisi turhankin iloisesti Cielinkin myöntyessä liittyä seuraan.
”Ihanaa, matkaan siis!”, hän hihkaisi, sillä ei meinannut pysyä nahoissaan päästessään kertomaan isälle ilouutiset. Iloinen tunnelma vaihtui nopeasti hiljaiseksi, kun Ciel otti selvästi HAUKALLE vaikean aiheen esille. Sen huomasi sinertäväjuovaisen kollin jännittyneestä lihaksistosta.
”En tiedä Ciel, toivoin todella ettei minun tarvitsisi nähdä sitä päivää, mutta tiedän että se tulee väistämättä eteeni. Olen antanut Herralleni osan sielustani, joten hän tulee aina omistamaan minut, ihan sama minne menisin. Olen aina hänelle kiitollisuuden velassa, myös sisareni Tuhkasydämen tähden, mutten halua enää tappaa huvikseni. En usko että silloin Veritähdellä on minulle kovinkaan paljoa hyötyä, mutta tiedostin tämän päätökseni seuraukset silloin jo, kuin tein sen. Kuolen silloin hyvän asian puolesta”, kolli naukaisi hymyillen, tyhmänkin nähdessä että haikeus paistoi hänen kasvoistaan.
”En kuitenkaan koskaan katuisi päätöstäni, sillä itsesäälissä rypeminen ei ole minun juttuni. En kadu tappamiani kissoja, mutta tästä eteenpäin, haluan toimia toisin. Tiedän, hieman tekopyhää minulta, joka joskus oli Veritähden oikean käden rivistössä”, kolli lisäsi. Hallasävel kerkesi puskea ystäväänsä, jota oli pitänyt kuivilla itsesäälissä rypemisen suhteen.
”Tämä kallio ei hevillä järkähdä, en anna sinulle tapahtua mitään”, pienikokoinen naaras lisäsi lempeästi. Ihan kuin hän voisi Veritähdelle yhtään mitään. VALKOPILKUN keskittyessä omiin ajatuksiinsa, hän tunsi vaimeasti Varjoklaanin tuoksun, maistellessaan ilmaa. Olisiko Ruoskatähti häntä odottamassa? Onko koti täällä? Lääkehuuruisen naaraan silmät kostuivat, muttei hän antanut kyyneleiden irtautua, sillä tilanne ei ollut sopiva itkemiselle.

//MASI//
TUHKASYDÄN nyökkäsi kiitoksen osoituksesi selkeästi nuoremmalle naaraalle, kun vanhempi parantaja oli hävinnyt näkyvistä. Naaras ei halunnut paljastaa tuntemattomalle koko nimeään, ettei Veritähteä yhdistettäisi heti häneen. Hoitoa olisi pakko saada ennen sitä, jos Veritähden tunteminen estäisi sen, että nuorempi parantaja ei hoitaisi häntä, olisi parasta pitää turpa kiinni. Ainakin vielä toistaiseksi. Naaras piti sopivan välimatkan, mikä miellytti Tuhkasydäntä, sillä mitään muuta hän ei inhonnut kun iholle tunkeutumista. Tähän mennessä nuorempi kissa oli osoittanut siedettäväksi, eikä touhottavaksi ääliöksi.
”Olen ollut erakkona jonkun aikaa. Niin kauan, etten tunnistanut kuin vasta rajalla olevani klaanikissojen alueella. Tunnen kyllä hajun kuin jokaisen kehoni arven, mutta siitä tietää, että olen ollut poissa. Kauan. En tiedä kenet haluat tuntea, mutta voin sen sanoa tyttöseni, etten todellakaan ole tutustumisen arvoinen. Kun olet hoitanut minut, todennäköisesti kiitollisuuden velassa muistan kasvosi, jos tulee tilanne että sinut pitäisi pelastaa, mutten todellakaan vaivaudu muistamaan nimeäsi. En ole sen sortin kissoja, että elämän tehtäväksi hankin ystäviä. Hädin tuskin siedän sukulaisia ilman että haluaisin käyttää heitä teroituspuuna”, Tuhkasydän naukaisi kylmästi. Hän ei halunnut suoraan vaikuttaa ilkeältä, tai no halusi, mutta ennen kaikkea hän halusi olla oma rehellinen itsensä.


Nimi: Masi

03.11.2018 23:05
//Helille tästä alaspäin//

Viiltokynsi – Myrkkyklaani – Soturi
Viiltokynsi nyökkäsi vielä uudelleen tervehdyksen Sädekatseelle, kun tämä varmisti hänen nimensä ja olemassaolonsa. Naaras osasi kuvitella kuinka hämmentävältä hänen ilmestymisensä varapäällikön silmissä näyttäisi. Pennut todellakin olivat hyvä asia, ja Viiltokynsi oli edelleen siitä mielissään, että Mutakatse oli halunnut siirtyä tähän klaaniin, jotta voisi keskittyä kasvattamaan pennut kumppaninsa kanssa. Varjosielu vaikutti hyvältä isältä pennuille ja Mutakatse olisi onnellinen tämän kanssa. Tuskin Viiltokynnen lähtöä Tuuliklaanissa edes niin kovasti huomattaisi, vaikkakin Mutakatseen lähtö varmasti olisi kolaus monille.
’’Olen pyörinyt Pakkasnaurun kanssa kaikissa kokoontumisissa, kuunnellut hänen suunnitelmiaan joten uskoisin olevani aika perillä tilanteesta ja hänen aikeistaan. Ymmärrät silti varmasti, että minusta tuntuu pahalta mustamaalata veljeäni, joka on tukenut minua kaikessa? Minua kuitenkin myös pelottaa hänen tulevat tekonsa, koska ne koskevat niin sinua kuin Jäätähteäkin, ja Jäätähti on sentään minun emoni ja sinä minun ystäväni’’, naaras huokaisi pudistellen surkeasti päätään, samalla kun se riippui alaspäin. ’’Nyt kun näen, kuinka pahassa tilanteessa sinä olet, minusta tuntuu, että minulla on velvollisuus tehdä jotakin, ettei asiat pahene entisestään. Tai siis Pakkasnauru onnistui manipuloimaan Kirouksensydämen tappamaan isäsi, sekä manipuloimaan tämän ajatusmaailmaa puoliverisiä kohtaan. Jostakin syystä Kirouksensydän ei niin ajatellut Pakkasnaurusta, vaikka kolli kasvoi Tuuliklaanissa, mutta on puoliksi Myrkkyklaanin ja Synkkäklaanin kissa veriltään’’, Viiltokynsi huokaisi surkeana.
’’En oikeastaan haluaisi keskustella omista kuulumisistani, koska olen ollut pelkkä hylkiö viimeiset kaksikymmentä kuuta omassa klaanissani, aina sen suuren pentujenpelastuksen jälkeen. Nyt haluankin aloittaa elämäni emoni luona ja ystävieni, kuten sinun ja Kärsimyksenveren seurassa kuin uutena kissana, pitäen menneisyyteni vain ikävänä muistona’’, Viiltokynsi katsoi toista hieman pahoittelevasti. Oli tapahtunut liikaa kaikkea, jota naaras häpesi ja hänen tilanteensa ei varmasti tuntuisi Sädekatseesta miltään. Eihän Viiltokynsi ketään ollut tappanut, mutta klaaninsa pettäminen Kivihännän kanssa, jatkuva muistuttelu asiasta ja paholaisen puolelle, tässä tapauksessa Pakkasnaurun puolelle siirtyminen, jotta naaras pääsisi Myrkkyklaaniin olivat isoja kolauksia viime kuiden aikana. Eikä hän halunnut ajatella niitä sen enempää, keskittyä vain auttamaan uutta klaaniaan ja parantamaan sen hyvinvointia, vaikka se vaatisi Pakkasnaurun poistamista klaanista.
’’Ennen kuin lähdin Pihkasiiven ja Pakkasnaurun luota, Pakkasnauru sanoi salakavalasti, että on niin kuolettavan jäätävä ja kylmä pimeyden täytteinen yö tähdille, tai jotakin sellaista. Minusta tuntuu, että tämä on se yö, kun hän aikoo iskeä kyntensä Jäätähteen. Tai siis. Kuolettava, kuten kuolema. Jäätävä kuten Jäätähti, kylmä kuin kuollut ruumis. Pimeys tähdille, joten Jäätähden kuoleman täytteinen yö? En tiedä tulkitsenko väärin, mutta en tiedä mitä ajatella tai onko tämäkin jokin tempaus, että hän yrittää saada minut puhumaan sinulle ja ei sitten teekään mitään. Onko tämäkin hänen tempauksensa mustamaalata sinua Jäätähdelle? Ehkä hän ei edes ajattele minun kertovan sinulle tästä, en tiedä. En tosiaan tiedä. Mutta se on ainakin varmaa, että hän on saanut klaanissa luotua kuvan itsestään, että hän on hyvä soturi, koska omistaa kumppanin ja pentuja, sekä sinut hän on saanut nyt tänne, joten olet poissa hänen tieltään’’, Viiltokynsi huokaisi taas turhautuneena.
’’En tiedä, missä tässä enää on mitään järkeä, mutta Pakkasnaurun sanojen mukaan, tähdetön pimeä taivas voisi viitata pakkasen kylmettämään ja jäädyttämään yöhön’’, Viiltokynsi kuiskasi hiljaa, pitäen koko ajan ääntään matalalla, ettei vain kukaan muu kuulisi heitä.


Varjosielu – Myrkkyklaani
Kolli katseli leuka kiinni maassa vatsallaan maaten kolmea pentua lumoutuneena, sekä vilkuillen Mutakatsetta, kuunnellen kumppaniaan uteliaana. Vaikka hänen ajatuksensa karkailivatkin välillä ihailemaan kumppaninsa kauneutta ja pentujensa suloisuutta.
’’Minä tuota. Haluaisin nimetä tämän kollin isäni mukaan. Tiedän, ettei se välttämättä ole paras päätös, olihan isäni aikamoinen hirviö, mutta perheensä keskellä hän oli täydellinen henkilö. Silmissäni tämä kolli näyttää hyvin paljon häneltä tupsukorvineen, mutta muuta ideaa en ole ajatellut. Enkä halua vaivata tälläkään sinua, olet väsynyt ja tämä menetyksemme vie sinulta paljon voimaa, joten voimme miettiä paremmin näitä nimiä, kun olet saanut levättyä’’, Varjosielu hymyili, laskien tassunsa naaraan tassun päälle, lämmin hymy kasvoillaan.
’’Ajatuksesi pikkuisen saattamisesta tuonpuoleiseen on kaunis. Jos vain haluat, voimme huomenna, kun olet saanut levättyä tehdä tämän. Pyydämmekö siis Pihkasiipeä ja mahdollisesti myös Pakkasnaurua vahtimaan sen aikaa kolmikkoamme? Uskoisin, että Pihkasiipi ainakin suostuu, hän on todella ystävällinen. Uskon myös, että sinä saat hänestä hyvän ystävän’’, kolli hymyili kumppanilleen, katsellen haikeana sitten pientä pentua, jonka kasvot kurkistivat vaahteralehden alta. ’’Ehkä sitten kun päätämme nimet myös muille pennuille, voisimme pyytää Jäätähteä kertomaan myös menehtyneen pentumme nimen? Minusta olisi tärkeää, että klaani ymmärtäisi menetyksemme, mutta samalla kunnioittaisi pentumme muistoa. Hän syntyi tähän klaaniin ja oli osa tätä klaania, vaikka vain vähän aikaa’’, kolli naukui varovaisesti.

Lovijuova – Salamaklaani – Soturi
Kolli katsahti vielä Kuolonlaulun poikaan, Valkeahohteeseen, joka muistutti hyvinkin paljon ulkonäöltään Kuolonlaulua nuorempana. Varmasti Kuolonlaulu oli nimennytkin poikansa oman nimensä mukaan, mutta eniten Lovijuova oli siksi mielissään tästä pojan tulosta klaaniin, koska hän voisi tökätä Valkeahohteen tyttärensä nenän eteen kumppaniksi. Mikäli Kolibrintähti ei moittisi häntä asiasta. Kuitenkin hän olisi perheen pää, sekä Havuviimalta puuttui vieläkin kumppani, kuten myös Tammenlehdeltä.
Lovijuova saattoi aistia Valkeahohteesta närkästystä, sillä kolli huomasi, että Salamaklaanin jäsenet pitivät häntä aikuisena, toisin kuin Myrskyklaanin väki näki hänet vielä oppilaan ajatuksilla kulkevana. Lovijuova hymyilikin Vihertähden reaktiolle, hieman tyytyväisenä ehkä.
’’Kuten sanoitte Vihertähti, nuorelle soturille on tärkeää jatkaa kehitystään ja oppia arvojaan oman perheensä luona. Salamaklaani on Valkeahohteelle sitä, ja oikeastaan jos hän tulisi luoksemme vasta myöhemmin, hänen voisi olla todella vaikeaa oppia noudattamaan arvojamme ja käytäntöjämme’’, Lovijuova hymyili kohteliaasti, vaikka hänet paremmin tunteva kissa näki selkeää viekkautta hänen hymyssään.
’’Valkeahohde’’, Kuolonlaulu huokaisi raskaasti, silittäen hännällään kumppaninsa Tulikolibrin lapaa rauhoitellakseen tätä. ’’Oletko tästä nyt aivan varma, että haluat jättää meidät ja lähteä Salamaklaaniin? Minä, kuten kukaan muukaan ei voi estää sinua tekemästä tätä valintaa, mutta muista, että edes sinä itse, et voi enää sen päätöksen jälkeen muuttaa mieltäsi ja palata’’, Kuolonlaulu jatkoi tiukasti, tavoittaen poikansa ärtyneen katseen.
’’Olen täysin varma! En ymmärrä, miksi tästä on tehtävä niin suuri asia?! Miksi te ette halua kunnioittaa omaa alkuperäänne? Minä haluan kuulua siihen, mistä olen tullut ja tavata vihdoinkin sukuani, jossa koen kuuluvani sen joukkoon. En ymmärrä, miksi sinä tai muu perhe ei halua? Miksi he haluavat hylätä oikean paikkansa ja perheensä?’’, Valkeahohde polki kiukustuneena suurta käpäläänsä maata vasten, saaden Kuolonlaulun turhautuneena sulkemaan silmänsä, jotta kokeneempi soturi saisi pidettyä itsensä kurissa.
’’Siinä tapauksessa Salamaklaanin ja Myrskyklaanin välille laskeutuu rauha? Me emme loiki nenienne edessä, koska me emme ole mitään sukua keskenämme. Valkealeijona on kuollut teille, häntä ei enää ole olemassa teidän silmissänne. Näette vain toisen kissan, joka elää Myrskyklaanissa oman perheensä kanssa’’, Kuolonlaulu loi tiiviin tuijotuksen jokaiseen Salamaklaaniin soturiin. ’’Valkealeijona on kuollut, häntä ei enää ole. Eikä minullakaan ole enää poikaa, hänkin on kuollut’’, Kuolonlaulu julisti rauhallisesti, mutta vakavalla äänellä. Valkeahohteen silmät laajenivat järkytyksestä, mutta samalla vihasta.
Lovijuova katsoi vaitonaisena Kuolonlaulua, vaikka hän olikin tyytyväinen tästä ratkaisusta. Myrskyklaani oli selvästi luullut voivansa olla heitä fiksumpia ja älykkäämpiä, juonimalla Kuolonlaulun riveihinsä. Kyllä, he saivat pitää Kuolonlaulun, mutta Salamaklaani tasoitti tilanteen saamalla tuon pojan, jolla Salamaklaani pitäisi lopullisesti Kuolonlaulun perheensä kanssa otteessaan. Lovijuova kääntyikin nyt katsomaan Kolibritähteä, jos tämä haluaisi vielä sanoa jotakin sekä Vihertähteä. Kuolonlaululla ei ollut enää mitään sanottavaa, hän vain suki rauhallisesti kumppaninsa päälakea ja Valkeahohteen häntä oli pörhistynyt suuttumuksesta isäänsä kohtaan.



Mustaruusu – Tuuliklaani – Soturi
Mustaruusu katseli hiljaisena Täplätuulen ja Eedensielun hyvästejä, Mustaruusu tuskin koskaan tulisi itse olemaan samanlaisissa omien sisaruksiensa kanssa. Kaikilla tuntui olevan oma elämänsä, johon he keskittyivät, vaikka toisaalta samanlainen Mustaruusukin oli ollut ja oli edelleen. Keskittyi itseensä ja omiin päämääriinsä, nytkin hän keskittyi vain tulevaisuuteen erakkona, mahdollisesti Täplätuulen kanssa.
’’Sähellä?’’, Mustaruusu virnisti huvittuneena, vilkaisten vielä Täplätuulta, kun lähti johdattamaan Eedensielua mukanaan Tuuliklaaniin. Yöstä tulisi mielenkiintoinen ja paljon enemmän Mustaruusu huomasi jännittävänsä tulevaa hetkeään Täplätuulen kanssa kuin itse klaanista lähtöä tai Valkeatähden kohtaamista Eedensielun kanssa.
--
Tuuliklaanin leiri alkoi lähestyä, eikä Mustaruusu ollut täysin varma, mitä hän aikoisi sanoa, jotta vakuuttaisi Valkeatähden. Hän vilkaisi vielä kerran ennen leiriin astumista Eedensielua, tavoittaen tämän silmät katseeseensa.
’’En ole harjoitellut mitään repliikkejä tätä varten, mutta yritän puhua sinun puolestasi. Älä kuitenkaan tee ennakko-oletuksia Valkeatähdestä tai hänen päätöksestään, äläkä etenkään isästäsi Tiikerinkuiskauksesta, hän ei välttämättä ole kiinnostunut sinusta tai -. Ei hän ollut kiinnostunut synkkäklaanissakaan omasta tyttärestään’’, Mustaruusu tokaisi nopeasti, ennen kuin lähti johdattamaan leiriin. Kissoja oli aukiolla ja pesien edustalla, ja useat kohottivat katseensa heihin. Jopa Valkeatähti oli aukiolla, Kolibriunelman seurassa, päällikön luodessa hämmentyneen katseensa Mustaruusuun ja Eedensieluun. Päällikkö kuiskasi jotakin Kolibriunelmalle, ja askelsi sitten Mustaruusun ja Eedensielun luokse, tuuhea häntä heilahdellen rauhallisesti puolelta toiselle.
’’Eedensielu haluaa liittyä Tuuliklaaniin’’, Mustaruusu paiskasi faktat saman tien tiskiin, ennen kuin Valkeatähti ehti kysyä mistä on kyse tai mitä Jokiklaanin jäsen teki Tuuliklaanin leirissä. Valkea kolli räpäytti hämmentyneenä silmiään, katsahtaen tomerasta Mustaruususta Eedensieluun. ’’Hän on Tiikerinkuiskauksen tytär ja hän haluaa seurata isänsä tassunjälkiä. Hänellä on oikeutensa valita paikkansa, ja hän on valinnut Tuuliklaanin’’, Mustaruusu jatkoi, kissojen alkaessa kerääntyä hämmentyneinä paikalle. Tulenvirta räpytteli uteliaana silmiään sivummalla, olihan Mustaruusu hänen tyttärensä ja Eedensielu veljen tytär. Myös Nokijuova ilmestyi emonsa vierelle katselemaan tilannetta uteliaana, varmasti ajatuksella, mitä se sisko tällä kertaa oli keksinyt.
’’Onko Tiikerinkuiskaus siis pettänyt klaaninsa uskollisuuden pariutumalla toisen klaanin kissan kanssa?’’, Valkeatähti mutisi, kääntyen etsimään kissojen valtamerestä Tiikerinkuiskausta, joka oli lopettanut juuri syömisensä järkyttyneen ilmeen vallatessa soturin kasvot.
’’Et pahemmin ole ennenkään asiasta tuominnut’’, Tiikerinkuiskauksen mutina kuului jostakin ja Valkeatähti mulkaisi toista, mutta Mustaruusu näki päälliköstä, että hän tiedosti sen, ettei pahemmin ketään kylläkään ollut kieltänyt tai estänyt, vaan enemmänkin ollut mielessään uusista jäsenistä, joita oli viime aikoina tippunut jatkuvasti Tuuliklaaniin. Valkeatähti vilkaisi Kolibriunelmaa lapansa ylitse, joka näytti hieman odottavaiselta sen suhteen, että tämän pitäisi hyväksyä naaras joukkoihin.
Mustaruusu vilkaisi Eedensielua mietteliäänä.





Nimi: Masi

03.11.2018 22:43
//Dialle & Helille //
Korpinsulka – Synkkäklaani – Parantajaoppilas
Hehkutonvalo antoi hänelle ohjeeksi tai enemmin ehkä käskyksi viedä naaras leiriin hoidettavaksi, kun tämä itse menisi yksin Kuulammen kokoontumiseen. Korpinsulka naukaisi tälle turvallisen matkan toivotuksen, vaikka he olivatkin riidelleet Hehkutonvalon kanssa. Ehkä mestarilla olisi kuitenkin jotakin parempaa kerrottavaa, kun tämä palaisi ja ehkä mestari olisi myös paremmalla tuulella. Tai sitten entistä pahemmalla.
’’Kuten Hehkutonvalo kehoitti, otan sinut vastuulleni, Tuhka’’, Korpinsulka naukui, katsellen harmaata naarasta mietteliäänä ja arvioivasti tämän haavoja. ’’Mennäänhän sitten leiriin, katsotaan mitä voin tehdä sinun haavoillesi ja pyydän sen jälkeen Viekastähteä puhumaan kanssasi. En tiedä mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on, mutta päällikkömme on hyvä saada tietää olemassaolostasi, sekä siitä, etten päästä sinua heti pesästä rikkomaan itsesi uudelleen’’, pienempi naaras sanoi tomerasti, asettuen kulkemaan Tuhkan vierelle, valmiina tukemaan tätä, jos tämä meinaisi kaatua.
’’Tuletko sinä kaukaa? Vaikutat silmissäni ihan eräältä, jonka tunsin monta kuuta sitten?’’, Korpinsulka kysyi mietteliäänä, katsellen naarasta edelleen hämillään tämän tuttuudesta.


//Dialle//
Ciel – Erakko – Kartanon Herra
Musta pienehkö kolli katseli rauhallisempana nyt tätä koko kolmikkoa, jossa ilmapiiri oli nopeasti rauhoittunut. Ymmärtäessään, etteivät Hallasävel ja Haukka olisi uhka hänelle tai Valkopilkulle nuori kollikin rauhoittui, vaikka pysyikin valppaana. Hän ei ollut koskaan täysin rauhallinen, paitsi omassa kartanossaan, muuten hän oli aina valpas ja valmiina väistämään yllätyksiä. Ciel kuunteli mielenkiintoisena Haukkaa, vaikkei mielenkiinto paistanutkaan hänestä, hän vain kuunteli tarkasti. Veritähti siis todella olisi elossa, kuten Ciel oli epäillytkin. Maa ei ollut kohottanut kerran kuolleita kasveja uudelleen, eikä Tähtiklaani ollut saapunut maan pinnalle, kuten kartanon parantaja Minttu oli ennustanut.
’’Neiti olet täysin oikeassa, meidän on hyvä siirtyä kohti Varjoklaania’’, Ciel nyökkäsi Hallasäveleelle, lähtien kulkeutumaan muun ryhmän mukana kohti aavemaisia metsiä, joista maasto muuttuisi enemmän suoksi. ’’Haukka’’, kolli aloitti ja kohotti katseensa paljon isompaan kissaan. Nyt hän muisti sen ahdistuneen tunteen, mikä hänelle oli tullut, kun hän oli keskustellut isänsä kanssa, se sama tunne meinasi iskeä häneen Haukankin seurassa, vaikka Veritähti oli tätä suurempi. Ciel kuitenkin piti itsensä rauhallisena ja tyyninä, ajatukset ja ahdistuksensa omana tietonaan.
’’Mitä luulet tapahtuvan, kun Veritähti tulee etsimään sinua? Tulee varmasti vielä aika, jolloin hän kerää omat seuraajansa kasaan, koska on lahjoittanut teille jotakin, mistä luopuminen maksaisi henkenne’’, Ciel naukui, viitaten sanansa Haukan rinnassa koristavaan arpeen.

















Nimi: Diamella

03.11.2018 21:49
//MASI & HELI//

TUHKASYDÄN mulkaisi kahta parantajan titteliä omaavaa kissaa hiljaa, punniten vaihtoehtoa totuuden ja valehtelun väliltä.
”Käytä imperfektiä muru, olin joskus sen klaanin jäsen, en enää”, hän naukui ja istuutui sitten.
”Olen Tuhka ja satuin liikkumaan täälläpäin”, naaras valehteli taitavasti, sillä ei hän halunnut kertoa etsivänsä kumppaniaan Veritähteä, sillä sen nimen mainitseminen tiesi vain huonoa onnea. Vaikka Tuhkasydän todennäköisesti muistettaisi verenpunaisen Gaaran kumppanina, olisi järkevä vain leikkiä muiden mukana ja pitää häntä kuolleena. Vaihtaessaan asentoa, hänen selkäänsä vihlaisi ja äkkiä muistot urosmäyrästä tulvivat mieleen. Vaikka kuinka erakko yrittäisi, hän ei pystyisi käyttämään entisiä parantajan taitojaan yrittäessään parantaa itseään. Jos hän ei haluaisi halvaannuttaa jalkojaan tulehduksen myötä, olisi apua pakko pyytää. Tuhkanharmaa naaras ei voinut ottaa katsekontaktia kumpaakaan kissaan, sillä hänen egonsa tuli vastaan. Kääntyminen ympäri ja selän viiltojen paljastaminen oli hyvä tapa välttää katsekontaktia.
”Tarvitsin näihin yrttejä, ne ovat tulehtuneet jo lievästi, enkä haluaisi tapattaa itseäni jonkun tulehduksen takia. Osaatteko auttaa?”

//MASI//

VALKOPILKKU, HALLASÄVEL, HAUKKA…
Hallasävel katsahti kiusaantuneena hieman itseään suurempaa kollia silmiin ja vaihtoi painoa takajalalta toiselle.
”Kunnia on minun puolellani, kun autat emoani”, naaras naukui kauniin heleällä äänellään osoittaen aitoa ystävällisyyttä Cieliä kohtaan. Selvästi joukkion suurin kolli istui tiiviisti Hallasäveleen vierellä, muttei antanut kyynisen katseen tavoittaa Cieliä. Haukka oli päättänyt Herran poismenon jälkeen korjata tapansa ja keskittyä tappamisen sijasta elämiseen. Hän oli tehnyt sen Hallasäveleen takia. Kolli vilkaisi pähkinänruskeilla silmillään rintakehäänsä ja nyökkäsi hitaasti.
”Herrani”, kollilta tuli nimi kuin apteekin hyllyltä, ”Veritähti siis, on elossa, koska en muuten olisi tässä. Kukaan ei vain valitettavasti tiedä missä hän on, joten tämän enempää en ole hyödyksi tietolähteenä, pahoitteluni nuori herra”, Haukka naukaisi kunnioittavasti nyökkäyksen lomassa. Valkopilkku ei malttanut pysyä paikoillaan vaan hänen oli pakkoa sukia aikuisen tyttärensä päälakea rakastavasti. Hän ei voinut uskoa todeksi sitä, että hän saisi todistaa perheenjäsenen elollisuutta.
”Meidän pitää lähteä kohti Varjoklaania, isä on ollut kovin huolissaan sinusta äiti. Ciel olet tietenkin tervetullut mukanamme, koska olet isäni ystävä. Menemmekö?”


Nimi: Cecci

03.11.2018 21:31
//Heli//
KIRKASLINTU katseli oppilaansa aikaan saannosta ja nyökäytti päätään iloisesti yllättyen. Onneksi Kuolotassu oli kuin luonnonlahjakkuus, ja homma tältä sujui vallan mainiosti. Oranssin valkea naaras väräytti korvaansa ja tutkaili oppilastaan, joka ensin itseään venytteli, sitten kysyen häneltä kysymyksen. Naaras nosti hymyn huulilleen ja nyökäytti uudelleen päätään.
”Totta kai voit. Kerään yrtit kasaan mitä olet erotellut, ja sitten voimme lähteä. Nähdään leirin sisäänkäynnillä, kun olet valmis. Älä syö liikaa”, parantaja naukui oppilaalleen koskettaen tuon korvaa lempeästi nenällään. Sinisilmä oli iloinen siitä, että oli saanut noin hyvän oppilaan itselleen. Totta kai häntä suretti Haamuaskelen siirtyminen klaanivanhinten pesään, mutta ei naaras olisi pystynyt työskentelemään saamiensa paniikkikohtausten kanssa. Kirkaslintu odotti, että Kuolotassu oli lähtenyt pesästä, kunnes viimeisteli tuon aikaan saaman yrttikasa, sitten käärien matkaan otettavat yrtit suurempaan lehteen astellen sitten ulos pesästä kohti leirin sisäänkäyntiä. Tilanne oli onneksi rauhoittunut ja kaikki näytti leirissä taas normaalilta. Eniten parantajaa ehkä pelotti se, mitä Jokiklaani nyt juoni, kunnes mahtaisi heidän kimppuunsa hyökätä. Siinä vasta olisikin hommaa.
//Cecci//

Kuolotassu, Varjoklaani

”Totta kai voit. Kerään yrtit kasaan mitä olet erotellut, ja sitten voimme lähteä. Nähdään leirin sisäänkäynnillä, kun olet valmis. Älä syö liikaa”, Kirkaslintu vastaa siniset silmät tuikkien iloisesti. Nyökkään pikaisesti, ja tassutan sitten ulos pesästä. Menen pienelle tuoresaaliskasalle ja nappaan pikkuisen hiiren, jota alan nakertaa hitaasti lähimmän puun alla. Äkkiä minulla ei olekkaan nälkä. Työnnän hiiren syrjään ja pesen kirjavan turkkini pikaisesti.

Pakotan itseni syömään hiiren loppuun. Hiiri maistuu kitkerälle suussa ja minun tekee mieli sylkeä se pois. Tiedän kuitenkin, että tarvitsen voimia tulevalle matkalle, joten nielen lopunkin hiiren ja nousen ylös. Leirissä on aika rauhallista, ja linnut sirkuttavat mukavasti. Suljen eriväriset silmäni ja kuuntelen luonnon ääniä. Avaan silmäni ja tassutan takaisin parantajan pesälle.
“Olen valmis! Lähdemmekö me? “ huikkaan pesään ja perhoset heräävät vatsassani. *Tapaan muut parantajat! * Odotan Kirkaslinnun vastausta ja katselen leiriä ympärilläni.
//Hieman tönkköä tekstiä...

©2018 Peli | Soturin sydän - suntuubi.com