Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

Tähtiklaani ja Pimeyden metsän kissat ovat sotineet keskenään, omiensa, sekä klaanikissojen maailman välillä. Osa kuolleista on sen seurauksena palannut takaisin elävien kirjoihin, vaikka muut tai edes he itse eivät tiedä sitä.

Klaanikissojen keskuudessa klaanien välille on alettu puimaan erilaisia ongelmia. Metsä on ollut liian moneen kertaan sodassa, kun kissat ovat olleet valmiita vuodattamaan verta toistensa takia, mutta miten nyt käy? Vaipuuko metsä rauhaan vai puhkeaako useiden klaanien välille jälleen sota erimielisyyksistä? Missä Tähtiklaani on, kun sitä tarvittaisi?


Ohjeet roolipelaamiseen

Roolipelimme on chat-roolipelin kaltainen, eli emme kirjoita tarinoita, jotka arvioitaisiin.
Roolipelaaminen edellyttääkin sitä, että roolimme keskenämme, mutta emme kirjoita, mitä toinen sanoo tai ajattelee, puhumattakaan siitä, mitä hän tekee. Jos tällainen tilanne on välttämätön, muista heittää (?) sulut ja kysymysmerkki, jonka sinun kanssasi roolaava henkilö huomaa ja saa valita, kävikö niin vai ei.

♦ Kun kirjoitatte, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hahmo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne.♦

♦ Älä autohittaa muiden hahmoja, ilman heidän lupaansa. Autohittaamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa kissat keskustelevat keskenään, jolloin et voi kirjoittaa mitään siitä, mitä toisen hahmo sanoo. Kerro vain omista kissoistasi ja heidän puheensa ♦

♦ Muistathan rooliessasi mainita kissasi klaanin ja nimen, esim. Pikkuhäntä - Myrskyklaani ♦

 


 

♦ Kun kirjoitatte, tehkää se näin:
puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen.
Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä!
Huomaathan siis:
Sydän > Sydämen. (Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä) ♦

Ruumis - sanaa käytetään vain kuvaillessa kuolleista, älä siis puhu elävästä kissasta sanalla 'hänen ruumiinsa oli harmaa'.

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta jos tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti. ♦


 

Mestarit ja oppilaat:

Yönkäärme / Väretuuli

Puolinaama / Kuura

Risami / Hopeayö

Pronssitassu / Auringonviilto

Huomentassu / Okapolku

Hiekkatassu / Oravanmarja

Kultapiiskutassu / Sudenlaulu

Minttutassu / Sinihalla

Kultatassu / Tiikerinsurma

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: heli-fairy

21.10.2018 10:32
HEHKUTONVALO vielä hämmentyneenä katseli kahta naarasta, jotka nyt vähän tuttavallisemmin katselivat toisiaan. Korpinsulka saisi viedä loukkaantuneen soturin takaisin leiriin ja hoitaa tuon kuntoon. Oppilaasta olisi nyt enemmän hyötyä leirissä, kuin kokoontumisessa. Oli ehkä parasta, että hän menisi yksin Kuulammelle.
"Menkää varovasti leiriin ja kertokaa Viekastähdelle tilanteenne. Minun pitää jo kiitää kokoontumiseen, jotten ole viimeinen", naaras murahti häntäänsä heilauttaen ja jätti näin hiljaisin nopein askelin kaksikon selvittämään välejään. Varovaisuuttaan hän kiertäisi Varjoklaanin rajan ja kulkisi lopun pätkän sitten Järven viertä. Ei se kuitenkaan ollut parantajien vika, Varjoklaanin hyökkäys siis, mutta ei hän näille tänä yönä liian ystävällisiä katseita loisi. Tumma naaras huokaisi syvään ja jatkoi juoksuaan alas mäkeä kohti Järveä, Myrskyklaania sekä Kuulampea. Parantaja oli näkevinään kaukana nummella suuren partion, tai pienen partion suurine kissoineen. Hehkutonvalo oletti sen olevan Salamaklaanilaiset, koska olivat niin suuria. Mihinhän nämä sitten olivat matkalla?
Parantajan matka taittui yhtä nopeasti kuin pimeys saapui. Naaras varovasti askelsi hengästyneenä ylös polkua, pitkin joen vartta, kahden klaanin rajaa kohti Kuulampea. Tuo oli myös kuulevinaan jotain supinaa, ja näin huomasikin jo polun juurella Tuuliklaanin sekä Yöklaanin parantajat. Näillä oli selkeästi kova supina päällä, sillä päät kääntyilivät nopeasti ja suu kävi nopeammin kuin kokoontumisissa konsanaan. Hyvä, että heillä sentään välit kunnossa. Tumma synkkäklaanilainen tassutteli hiljaa paikalle, nyökäten tervehdyksensä ja astellen hieman edemmäs, kauemmas muista, antaen näiden jutella keskenään. Kukkaiselon katse oli hieman hölmistynyt, kun ei tummalla parantajalla ollut yrttejä mukanaan. Siinäs tuijottelisivat. Saisi Varjoklaanin parantajat tuoda sitten kaksinkertaisen määrän hänen puolestaan.

Nimi: Varjo

20.10.2018 19:16
/ EE
KRISTALLIPÄÄSKY kulki yhdessä oppilaansa kanssa kohti kuulampea, joka näkyi jo puiden takana. Naaras oli kiusallisen lipsautuksensa jälkeen jatkanut matkaa ainoastaan hiljaisuudessa arvellen, että se kävisi paremmin nuoremmallekin ilman, että oma mestari höpöttäisi koko matkan niitä näitä saamatta sanallista vastausta. Ei naarasta tosiaankaan haitannut oppilaansa mykkyys eikä antaisi sen haitata tulevaisuudessa, mutta oman elämänsä aikana ei ollut vielä muita sellaisia kohdannut. Menisi siis aikaa siihen, että Kristallipääsky tottuisi siihen ja oppisi kommunikoimaan naaraan kanssa. Sekin tulisi olemaan yksi ylitse pääsevä este, mutta naaras uskoi siihen, että harjoittelun jälkeen se jo helpottuisi ja kaikki tuntuisi normaalilta. Kuihtunuttassu tulisi olemaan vielä yksi parhaimmista jokiklaanin parantajista eikä mykkyys taikka puhumattomuus tulisi sitä estämään.
”Parantajat ovat kaikki mukavia ja ottavat sinut varmasti avosylin vastaan muiden tapaan”, Kristallipääsky naukaisi yrttinyytin takaa oppilaalleen pyrkien hymyilemään toiselle rohkaisevasti kuulammen lähestyessä jo kaksikkoa.

/Mymmeli
ORVOKKISYDÄN heilautti häntäänsä hymyillen ja antaen vielä viimeiset vilkaisut leirille ennen kuin nousi tassuilleen aikeessa lähteä kohti kuulampea. Matka olisi tosiaankin pitänyt jo aloittaa aikaisemmin, mutta naaras oli jäänyt katselemaan päällikön ja muutaman soturin matkaa kohti myrskyklaania. Naaras olisi halunnut olla mukana ja tavata veljensä, jonka kanssa ei ollut viime kokoontumisisessa ehtinyt kuin vain ainoastaan silmäyksiä vaihtamaan. Hän halusi olla mukana tuomassa kollia takaisin kotiinsa ja auttaa toista perheineen sopeutumaan ympäristöön, jotta se tuntuisi heille paljon luonnollisemmalta. Orvokkisydän kuitenkin tiesi, että haluamisestaan huolimatta, parantajalla oli velvollisuuksia hoidettavana. Hänen velvollisuutensa oli mennä kuulammelle yhdessä oppilaansa kanssa tervehtimään tähtiklaani ja vastaan ottamaan yrtit, joita oli mahdollisimman kohteliaasti pyytänyt muilta parantajilta. Se ei näyttäisi hyvältä, jos hän aikoisi jättäytyä pois siitä tilanteesta ja vierailla myrskyklaanissa. Se voisi näyttää uhkaavalta eikä ainakaan antaisi hyvää vaikutelmaa heistä.
”Niin minäkin olen. Toivottavasti kaikki parantajat pääsevät tänään paikalle”, Orvokkisydän naukaisi hiljaa, mutta lämpimän oloisesti oppilaalleen ja lähti suoraa melko ripeästi kulkemaan pois leiristä kohti kuulampea. Naaras ei halunnut olla viimeinen paikalla.

KANERVAMARJA oli päässyt pian varapäällikön hoitamisen jälkeen pois leiristä yhdessä Laventelitassun kanssa (?). Toinen oli ottanut lehden hampaidensa väliin kannatellen sitä varovasti, mutta silti pitäen tahtia yllään, etteivät aivan viimeisenä olisi paikan päällä. Hiukan parantajasta tuntui, että hänen pitäisi olla tällä hetkellä mahdollisesti leirissä eikä lähteä koko kuulammelle, mutta Laventelitassun nimittäminen olisi tärkeää. Jos leirissä tulisi tapahtumaan jotain, joka voisi liittyä vaikka juuri hänen paikkaamaansa varapäällikköön tai kuolleeseen, osaisi varmasti Jäätähti tai joku muu järkevä hoitaa asian. Vaikka myrkkyklaani vaikutti olevan täysin sekaisin sisältäpäin, oli vielä muutamia järkeviäkin kissoja jäljellä, joiden takia koko klaani ei vielä ainakaan tuhoon tuomittu ollut.
”Odotatko muiden parantajien tapaamista?” Kanervamarja kysyi rauhalliseen tapaan omalta oppilaaltaan heidän tullessa aina askel askeleelta lähemmäs kuulampea. Parantaja itse ainakin odotti pääsevänsä taas tapaamaan tähtiklaanin kissoja sekä vaihtamaan kuulumisia muiden kanssa, vaikka epäilikin kuulevansa jotain huonoja uutisia jostain suunnasta.

Nimi: Masi

17.10.2018 16:45
//Varoitan jo valmiiksi, olen viimeksi kirjoitellut tarinoita minä-muotoa käyttäen, joten en tiedä pomppiiko nyt sitten roolauksissa vuorotellen hän- ja minä-muodot  //

//Heli & Pelkotuoksu
Mustahäntä – Ruskaklaani
Heilautin korviani hieman hämilläni, kun Hiirenvirna-askel vastasi hieman poissaolevasti minulle, kun kysyin varapäällikön paikan saajaa. Olin ehtinyt sen juuri kysymään ennen, ennen kuin Lovisielu oli pyytänyt Mäntysydäntä ottamaan vastaan sen tehtävän. Häntäni nytkähti harmistuksesta, olisin niin kovasti halunnut tuon paikan, jotta olisin voinut näyttää klaanille mihin minustakin vielä olisi ollut. Kuitenkin Hiirenvirna-askeleen helpottama lausahdus siitä, että hän oli mielissään, että pääsisi metsästämään ystäviensä kanssa, antoi minulle positiivisen tunteen tästä päivästä. Ehkä voisin vielä jonakin kuuna olla se, joka saisi vastuulleen varapäällikön tehtävät.
Orvokkituikkeen kertoessa, ettei hänen veljensä ollut tulossa mukaamme, se sai minullekin harmistuneen olon. Olin kaivannut ystäväni seuraa, vaikka välimme olivatkin viime aikoina rakoilleet hyvin usein, mutta sille oli ihan syynsä. Olihan Susiviilto viime aikoina kokenut kaikenlaista. Hän tarvitsisi vain aikaa toipuakseen ja kohdatakseen taas maailman uusin silmin.
’’Älä oli surullinen Orvokkituike. Saamme varmasti vielä uuden tilaisuuden metsästää Susiviillon kanssa, kunhan hän on vain ensin toipunut’’, naukaisin, askeltaen naaraan vierelle, puskien tätä kevyesti lohdutukseksi kylkeen. ’’Mutta minun puolestani voimme mennä. Ehkä voisimme harjoitella hieman puissa vaanimista ja kommunikointia? En muista, koska olen viimeksi päässyt metsästämään puissa, ja alan varmaan olla pian tasapainoni kanssa ruosteessa’’, väräytin mietteliäänä viiksiäni, vilkaistessani Hiirenvirna-askelta ja Orvokkituiketta. Mitähän mieltä nämä olisivat? En kuitenkaan olisi ollenkaan sitäkään ajatusta vastaan, että saalistaisimme maantasolla.



//Heli & EE //

Myrskyhalla – Salamaklaani
Ehkä hieman häpeissään Myrskyhalla painoi päänsä alas, katsellen tassujaan, kun isä oli ensin haukkunut hänet, sen jälkeen hän tuntui saavan joitakin säälipisteitä muilta. Muut eivät vain ymmärtäneet häntä, siltä hänestä tuntui. Kolibrintähden painotus siitä, ettei hän olisi se joka tekisi poikkeuksia sai Myrskyhallalle halveksitun olon ja hän käänsi loukkaantuneen katseensa muualle päälliköstä.
’’Mitä turhaan pahoitella, kun et tarkoita sitä tai yritä edes auttaa siinä’’, kolli mutisi hyvin hiljaa itsekseen, niin hiljaa, että vieressä istuva Tammenlehti erotti vain mutinaa ja suunliikkeet. Hän mietti turhautuneena vain mielessään, kuinka Kolibrintähti väitti, että hän voisi palvella ’klaaniasi’ monella tapaa. Kuten miten? Eihän tämä edes silloin olisi hänen klaaninsa, vaan hän olisi yksi soturi mukana suuressa oravanpyörässä, johon kuului velvollisuus pariutua naaraan kanssa, kouluttaa oppilaita samaan rattaaseen ja suojella klaania, jonka piti olla hänelle kuin yksi iso perhe. Kolli kurtisti itsekseen kulmiaan.
Kun Kolibrintähti oli jo lähtenyt Lovijuovan, sekä Myrskyhallalle tuntemattoman kissan mukaan, matkatakseen Myrskyklaaniin, Myrskyhalla päästi pitkän huokaisun. ’’Ehkä tulen olemaan _osa_ jotain suurta, mutta en tule koskaan olemaan mitään suurta’’, kolli mutisi itsekseen kuuluvammalla äänellä nyt. Sitähän Kolibrintähti tarkoitti, mutta hänen oli helppo puhua, hänhän oli se, kenen klaanissa Myrskyhallakin nyt olisi.
Tammenlehden läheisyys rauhoitti Myrskyhallaa ja kolli antoi naaraan painautua kyljellään kollin kylkeä vasten. Naaras oli kuitenkin hyvin erilaisesta maailmasta kuin Myrskyhalla tai oikeastaan, he olivat samasta maailmasta, mutta kasvaminen muualla oli muuttanut Myrskyhallan ajatuksia ja suhtautumista asioihin.
’’Kieltämättä minulle tuli tunne, että olisi paljon parempi ollut vain jäädä Myrkkyklaaniin. Vaikka meillä olikin siellä yksisilmäinen, huonon huumorin ja aggressiivisen luonteen omaava päällikkö, alan pikku hiljaa pitää hänestä ja hänen tavoistaan enemmän. Mutta ehkä se on vain kaipuuta, onhan tämä kaikki uutta ja ei enää oikein mielekästä. Aluksi kaikki tuntui jännittävältä ja olin utelias oppimaan, mutta nyt kuultuani ja nähtyäni paljon, olen aivan täynnä tätä kaikkea ja halukas palaamaan takaisin’’, kolli naukui hiljaa, heilauttaen toista korvaansa. ’’Jos minulta kysytään, että hankit kumppanin ja pentuja, ei pitäisi olla velvollisuus vaan vaihtoehto. Tai niin muissa klaaneissa ajatellaan, ja siksi tuo vaatimus tuntuu minusta hyvin ahdistavalta ja tiedän, etten tule koskaan olemaan valmis ottamaan vastuuta itse suoriutuakseni vastaavasta’’, Myrskyhalla huokaisi ja vilkaisi kauempana olevaa Haukkavarjoa, sekä Hopeataivasta.
’’Ihmettelen suuresti, jos Haukkavarjokaan koskaan on sellaiseen valmis. Me olemme molemmat sellaisia, että puolustamme läheisiämme, mutta emme välttämättä tarkoita läheisimmillämme perhettämme. Joten se, että olen osana jotain suurta, kuten Kolibrintähti minulle ilmoitti, on minulle mitätöntä. Tiedän, että se saattaa kuulostaa loukkaavalta, mutta minulle ei tule koskaan sellaista päivää, että osaisin nähdä itseni osana jotain suurta, olematta itse mitään suurta’’, Myrskyhalla huokaisi. ’’Se, että olen pakotetusti jonkun kumppanina tai jonkun perheen isähahmona, eivät auta minua näkemään itseäni mitenkään suurena. Olen nurkkaan ahdistettu hiiri, jonka on pakko toimia niin, ettei Myrkkyklaania tuhota itsekkään päätökseni takia palata sinne. Toisin sanoen, kun te muut näette olevanne jotakin suurta yhdessä, minä näen olevani mitätön, enkä näe teitä ryhmänäkään kuin vain ulkomuotonne puolesta suurena. Olemme klaani, siinä missä muutkin, mutta se, että pariudumme oman sukumme kanssa ei tee meistä sen parempia, tai se, että meidän on hukattava elämämme turhaan olemalla tavallisia klaanikissoja, jotka hokevat olevansa ylpeitä suvustaan ei muuta minussa ainakaan mitään. Näen hukkaavani vain elämäni, kun en voi tavoitella sitä mitä haluan, enkä ole turhempaa arvokkaampi, koska joudun uhraamaan lopulta henkeni jonkin pakotetun asian puolesta’’, Myrskyhalla kohautti hennosti lapojaan.
’’Todellisuudessa ainoat kissat, jotka merkitsevät tässä klaanissa minulle mitään, olette sinä ja Haukkavarjo. Ja toivon, että te saatte tästä kaikesta jotain irti, mutta minä näen tämän kaiken vain pitkänä piinana, joka joskus loppuu, kun minua ei enää jakseta pakottaa velvollisuudesta toiseen’’, Myrskyhalla huokaisi, katsoen tassujaan. ’’Ja mitä Lovijuovaan tulee, minusta tuntuu, että hänkin on vain pakottanut itsensä normeihin tässä klaanissa ja siksi purkaa meihin omaa pahaa oloaan’’, Myrskyhalla naukui mietteliäänä.


//Helille tästä alaspäin//
Lovijuova – Salamaklaani
Kolli yritti rauhoitella itseään, ettei olisi jatkuvasti niin tyly itseään seuraavaa sukupolvea kohtaan, mutta hän ei vain voinut sietää sitä, että mikään ei ollut itsestään selvää näille. Missä olisi hänen tyttärensä kumppanit? Miksi nämä hidastelivat asian kanssa? Todellisuudessa kolli yritti hoputtaa näitä, ettei joutuisi tekemään sitä kamalaa päätöstä itse ja alkaa määräilemään näitä toisilleen. Kolli heilautti turhautuneena häntäänsä, yrittäen karkoittaa ajatuksensa esikoisestaan ja tyttäristään muualle edes hetkeksi aikaa.
Lovijuova ei ollut varma, oliko hän iloinen siitä, että Kuolonlaulu voisi tulla takaisin klaaniin vai janottiko häntä vieläkin vanhat suolat haavoissa Kuolonlaulun suhteen. Hän toivoi, että osaisi haudata kaiken entisen parhaan ystävänsä kanssa käydyissä ongelmissa, mutta ei ollut siitä täysin varma. Korppihallan ja Kolibrintähden lähestyessä häntä, Lovijuova nousi mietteistään istumasta ylös, liittyäkseen leirin suuaukolta näiden ryhmään. Kolibrintähti lähti ohjeistamaan heitä tutun reitin kautta, eli Kuulammen viertä he aloittivat laskeutumisen kohti järveä, josta voisivat sujuvasti kiertää Myrskyklaanin reviirille. Lovijuova ei ollut kovinkaan innoissaan tulevasta tilanteesta, mutta piti itsensä valppaana yllätysten varalta, ja yritti painottaa itseään omassa mielessään, ettei toimisi vastoin Kolibrintähden käskyjä.



Lumisusi – Tuuliklaani
Naaras aikoi vastata vielä jotakin pientä Kukkaiselolle, kuten kiittää tätä siitä, ettei naaras haukkunut hänen isäänsä aivan lyttyyn maanrakoon. Jos edes niin iso kissa mahtuisi maanrakoon. Kuitenkin Yöklaanin parantajien saapuessa, naaras päätti antaa asian olla, sillä ei halunnut puhua henkilökohtaisia asioita kenenkään muun kuin rakkaan mestarinsa tai hyvän ystävänsä Puolinaaman kanssa. KYLMÄSYDÄN kehräsi Salviantassulle, että tämän idea olisi loistava, mikä sai Lumisudenkin kasvoille pienen hymyn, vaikka ei tiennyt mistä oli kyse. Kylmäsydämen ja Salviantassun suhde vaikutti Lumisuden silmissä yhtä hyvältä kuin hänen ja Kukkaiselon välinen, vaikkakin hänellä mestarinsa kanssa saattoi olla aavistuksen syvällisempi puuttuvien perhesuhteiden takia.
’’Kukkaiselo!’’, Kylmäsydän henkäisi, laskien yrtit suustaan, hieman hermostuneena silmät hohkaean. ’’Rajaltanne kantautui näiden kovien tuulien mukana vahvaa ketunhajua yhtenä päivänä, kun olin keräilemässä yrttejä alempana vuorilta. Ollaanko teillä kunnossa?’’, Kylmäsydän kysyi, istuutuen huolestuneena parantajaystäväänsä vastapäätä, viitoten oppilastaan viereensä lempeästi häntäänsä heilauttaen. Lumisusi tervehti Salviantassua koskettamalla kevyesti nenänsä tämän lavalle.
’’Kuinka olet voinut?’’, Lumisusi kysyi parantajaksi harjoittelevalta kissalta, lämmin hymy kasvoillaan.


Varjosielu – Myrkkyklaani
Musta kolli alkoi sukia onnellisena Mutakatseen turkkia, päästäen karhean kehräyksen kulkeutumaan kurkustaan. Kolli kiersi häntänsä naaraan ympäri, painaen päänsä tämän lavan päälle, kuunnellen tyytyväisesti kumppaninsa sanoja. Juuri, kun kolli oli aikeissa avata suunsa, että hän ei tästä lähtisi kuin seuraavaksi vasta partioon päivällä, naaraan kylki hänen häntänsä alla nytkähti voimakkaasti. Varjosielu sätkähti kumppanistaan kauemmas säikähtäneenä ja katseli muutaman sekunnin ajan silmät suurina tilannetta.
Paniikin valtaan kolli ei joutunut, mutta se ei myöskään kaukana ollut. Parantajat olisivat Kuulammelle matkaamassa, juuri hetki sitten vähän myöhässä lähteneet.
’’Yritä hengittää rauhallisesti, yritän löytää jonkun, joka voisi auttaa sinua’’, Varjosielu naukui, työntyen pesästä ulos, katsellen aukiolla silmät järkyttyneisyydestä levinneinä. ’’Onko täällä ketään, joka voi auttaa Mutakatsetta? Pentumme ovat syntymässä juuri nyt!’’, kolli naukui kovaäänisesti aukiolla, saaden kissojen kasvoille huolestuneita ilmeitä. Epätoivo meinasi lamaannuttaa Varjosielun, kunnes hän katsahti suureen naaras kissaan, joka katseli häntä ainoalla silmällään tyynin rauhallisena.
’’Mene hänen tuekseen, Varjosielu. Tulen pian auttamaan häntä’’, Jäätähti naukaisi rauhallisesti, saaden Varjosielun hännän heilahtamaan hämmennyksestä. Soturi nyökkäsi ja palasi kumppaninsa luokse, alkaen sukia tämän päälakea lohduttavasti.
’’Jäätähti tulee auttamaan meitä’’, Varjosielu naukui vieläkin tästä hämmentyneenä, kunnes jo suuri naaras kissa työntyi pesään, mukanaan joitakin yrttejä parantajanpesästä otettuna, sekä keppi suussaan. ’’En tiennyt, että sinä osaisit jotakin tällaista’’, Varjosielu naukui hiljaa Jäätähdelle, joka heilautti häntäänsä tuhahtaen.
’’Olen oppinut jotakin nuorena, joten tiedän sen verran, mitä voin antaa sinulle synnytyksen jälkeen helpottamaan maidon tuloa ja kipujasi. Mutta olen myös seitsemän pennun emo, jos satuit unohtamaan’’, Jäätähti murahti Varjosielulle, joka hieman nolostuneena epäilyksestään väräytti viiksiään.
’’Pure tätä keppiä, jos tuntuu pahalta. Varjosielu näemmä nyt kannustaa sinua, ja käyn itse hakemassa sinulle sammaleen täytteisesti vettä’’, Jäätähti naukui, työntäen kepin Mutakatseen eteen, kääntyen sitten hakemaan sammalta, johon voisi kerätä vettä.
’’Hyvin se menee kultaseni’’, Varjosielu naukui, sukien naaraan päälakea ja välillä kylkeä.



Hopeakuu – Lumouksenklaani
’’Saat koska tahansa tulla tapaamaan häntä pentutarhalle. Minun ja Pajuhännän pentumme syntyvät lähiaikoina, joten hän saa heistä tavallaan sisaruksia itselleen, vaikka hän ei olekaan minun oikea tyttäreni. Toivon sinun ja Sudenlaulun osallistuvan paljon hänen elämäänsä, sillä te kaksi tulette olemaan hänelle ne tärkeimmät kissat tulevaisuudessa, kunhan vain pidätte alusta alkaen häneen paljon yhteyttä’’, Hopeakuu naukui hymyillen, napaten sitten Savupennun hampaisiinsa, lähtien puuskuttaen kulkeutumaan pyöreän vatsansa kanssa pentutarhaa kohti.
Sudenlaulu katseli hiljaisena sisarensa perään, ja vilkaisi sitten vielä Tuulisydäntä, nyökäten pienesti hymyillen. Pian olisi aika haudata Savuruusu, ja pitää hänet läheisenä muistoissa, joskus sitten kohdata hänet Tähtiklaanissa, mutta sitä ennen olisi paljon tehtävää vielä Savupennun kohdalla.

Poltesydän – Salamaklaani
Röyhisti ylpeänä rintaansa, kun hänen kumppaninsa Hiirenmieli kehui pentuja. Poltesydän katseli kuitenkin mietteliäänä Hiirenmielen silmiä, joista paistoi huoli ja selvästi naaras ajatteli hyvin paljon nyt jotakin. Kolli osasi päätellä sen mahdollisesti olevan heidän tyttärensä ja poikansa, sehän oli kaikkien vanhempien huolenaiheena. Että jos tytär ei löytäisi itselleen kumppania, jonka kanssa jakaa elämänsä ja joka kasvattaisi terveitä ja vahvoja pentuja klaanille.
’’Mietitkö Katajakaikua?’’, Poltesydän kysyi, istuutuen kumppaninsa vierelle, katsellen heidän pentujaan hymyillen. ’’Hänen ikänsä saada kumppani on kohta täynnä, joten en epäile murheenaihettasi. Mutta kolleja kyllä tällä hetkellä riittää vapaina klaanissamme. Jos haluat, voisin alustavasti myös keskustella Lovijuovan kanssa, josko hänen jommastakummasta pojastaan olisi sen verran soturia yrittää vaihtaa kuulumisia Katajakaiun kanssa. En siis ole tekemässä tyttäremme puolesta päätöstä, en tietenkään. Haluaisin vain mahdollisesti auttaa häntä löytämään itselleen kumppania, ja ehkä voi ollakin, että hän innostuisikin jommastakummasta Lovijuovan ja Hopeataivaan pojasta’’, Poltesydän naukui hymyillen mietteliäänä.
’’Ja jos ei häntä kumpikaan heistä miellytä, ompahan ainakin yritetty’’, Poltesydän naurahti hyväntuulisena. Poltesydäntä kutsuttiin perheenpääksi, jonka tehtävänä oli puolustaa perhettään henkeen ja vereen asti, mutta oli hänen lopullisella vastuullaan myös edistää perheen tulevaisuutta. Ehkäpä hän voisikin vihdoinkin ottaa sen aseman, että yrittäisi viedä asioita eteenpäin Katajakaiuin kohdalla? ’’Onhan myös Lovijuovalla kaksi tytärtä, ehkä Kuurametsällekin Havuviima tai Tammenlehti kelpaisi kumppaniksi?’’, Poltesydän kohautti kulmiaan hymyillen. Poltesydämelle Lovijuova oli todella hyvä ystävä, kovapäisyydestään huolimatta ja hänelle se olisi ilo, jos heidän pentunsa kohtaisivat yhdessä. Hiirenmielikin voisi saada Hopeataivaasta paremman ystävän itselleen, kun pennut yhdistäisivät kaksi perhettä.




Mustaruusu – Tuuliklaani
Hämmennyttävä lämpöaalto lävisti naaraan, kun Täplätuulen turkki kosketti hänen omaansa. Mustaruusu värähti vaistomaisesti kauemmas, katsellen hämmentyneenä Täplätuulta, kuitenkin nopeasti kääntäen kasvoilleen sen tiukan ja kylmän ilmeensä, josta ei voinut enää päätellä mitään. Totuus kuitenkin oli, että hän oli juuri surmannut toisen klaanin soturin, joka oli tarkoittanut vain hyvää oman klaaninsa puolesta, mutta jonka Mustaruusu oli nyt päättänyt.
’’En usko, että sinun on hyvä kulkeutua vain itseksesi Tuuliklaaniin liittymään. Yritän puhua sinut sisään, sanallani voi olla kuitenkin sen verran painoarvoa, että saan sinut soturiksi sinne ja mahdollisesti vietyä sinut isäsi luokse. Mutta kun ilta koittaa, minun on pakko lähteä siitä klaanista. Kun tämän soturin kuolema paljastuu Jokiklaanissa, ja he aistivat minun hajuni tästä naaraasta, Jokiklaani ja Tuuliklaani kärsivät suuret ristiriidat hyvän suhteensa kanssa’’, Mustaruusu naukui mietteliäänä. ’’Jos minua ei ole Tuuliklaanissa, Jokiklaanin kohteeksi ei joudu Tuuliklaani vaan minä. Jonka takia en vaurioita Tuuliklaanin ja Jokiklaanin välejä, joten uskon hyvin vahvasti, että minun on parasta poistua heti kun ilta tekee tuloaan ja pimeys valtaa maan’’, Mustaruusu huokaisi. Vielä viimeisen kerran, hänen olisi mentävä klaaniin ja sitten hän olisi oikeasti vapaa kaikista velvollisuuksistaan ja ongelmistaan klaanielämässä, johon ei koskaan ollut soveltunut. Mustaruusu katsahti mietteliäänä vielä Täplätuulta.
’’Mitähän sinä meinasit tehdä? Tapatko sinä minut tähän, kun tapoin ystäväsi vai käytkö jo valmiiksi hakemassa koko Jokiklaanin marssimaan Tuuliklaaniin?’’, Mustaruusu astui uhkaavampana yhden askeleen eteenpäin, niin että kaksikon välissä oli vain nenänmitan verran tilaa. Kuitenkin naaraan uhkaavuus oli herpaantua, kun hän huomasi katselevansa kollia silmiin.


Närhihalla - Synkkäklaani
Haaleansävyinen naaras, säpsähti järkytyksen täyttämistä ajatuksistaan ja kiepsahti katsomaan Hehkutonkukkasta. Närhihallan silmät olivat vetiset ja kaikin puolin itkuiset. Naaraan korvat roikkuivat alhaalla ja hän katseli hiljaisena ystäväänsä, jonka oli varmasti pettänyt, kuten koko klaaninkin.
’’Hän ei ottanut minua mukaansa’’, Närhihalla miukui kuin pentu, hiljaa ääni täristen. ’’Isä ei ottanut minua mukaansa! Heimot on tuhottuja, eikä hän aio liittyä joukkoomme! ’’, naaras pillahti itkuun, nenänpää värähdellen niiskauksien kohdalla. ’’Hän haukkui minut lyttyyn, kun en ottanut vastuutani sodassa, vaan yritin karata hänen mukaansa. Hän ei halua enää olla minun isäni!’’, Närhihalla uikutti.
’’Olen aivan kelvoton soturiksi, tai edes erakoksi’’.

Vihakatse – Myrskyklaani
Punertava kolli hymyili itsekseen päällikölle, kun tämä oli hänen kanssaan samaa mieltä. Liekkimarjan ehdotus oli myös ollut hyvä, ja naaras lähtikin kulkeutumaan Tarutaivaan, sekä muiden pentujensa luokse, jotka olivat aukiolla sivummalla olleet kuuntelemassa. Vihakatse itse lähti askeltamaan pentutarhaalle, jossa Satakieli oli heidän muutaman kuun vanhojen pentujensa kanssa, jotka askelsivat nyt myös aukiolle odottamaan tulevaa.
’’Tästä voi tulla pitkä ilta, mutta toivotaan sen menevän hyvin. Me luotamme sinuun Vihertähti, puhuit todella hyvin’’, Käärmesielu naukui edeltäjälleen hymy kasvoillaan, asettuen myös aukion keskustaan, valmiina seurailemaan Vihertähteä, kun sen aika olisi. Varissilmä tunsi hentoa haikeutta, kun hän katseli muita kissoja, jotka kokoontuivat perheensä kanssa johonkin. Hän olisi itse yksin, mikä sai kollin yleensä rauhallisille ja vakaville kasvoille nyt surua. Kuolonlaulu suki hiljaisena, mutta lohduttavasti kumppaninsa lapaa, heilauttaen häntäänsä heidän pennuilleen, että tulisivat heidän luokseen. Valkeahohde asteli emonsa vierelle, nyrpistäen nenäänsä ärtyneenä siitä, ettei voisikaan lähteä vaan hänen olisi jäätävä.

Nimi: Pelkotuoksu

10.10.2018 19:33
//Heli & Masi//
Hiirenvirna-askel - Ruskaklaani

Mustahäntä katseli häntä helpottuneena. Nousin nopeasti ylös ja lähdin kollin perässä. Loikkasin helposti puusta alas ja odotin Mustahäntää, joka tuli hieman hitaammin.
"Nukuitko hyvin? Anteeksi kun tulin herättämään sinut näin, Hiirenvirna-askel." Mustahäntä maukui.
"Todella hyvin, kiitos kysymästä. Ja ei se mitään, on kiva lähteä saalistamaan ystävien kanssa", hymyilin.
Mustahäntä näytti helpottuneelta.
"Kenet muuten luulet Lovisielun nimittävän varapäälliköksi, kun Leijonantähti lähti ja jätti paikkansa Lovisielulle?" kolli heilautti innoissaan viiksiään.
"Niinpä", maukaisin.
*Olisi mahtavaa päästä varapäälliköksi. Mustahäntäkin saattaisi haluta* hymyilin ja katsoin ystävääni innoissani.

Orvokkituike odotteli minua. Kävelin Mustahännän kanssa kohti Orvokkituiketta.
"Hei Hiirenvirna-askel!" naaras huudahti nähtyään kollit.
"Hei!" huudahdin ja juoksin Mustahännän perässä naaraan luo.
"Lähdemmekö?" Mustahäntä kysyi.
"Menkää vain edeltä", Orvokkituike naukui ja lähti kohti pentutarhaa.
Katselin naarasta, joka käveli kohti veljeään, Susiviiltoa. Huokaisin ja pujahdin ulos leirin sisäänkäynnistä. Kuulin Mustahännän tulevan perässäni.

Orvokkituike pujahti leiristä ulos ja katsoimme häntä.
"Susiviilto jätti tulematta, hänen täytyi mennä lepäämään", naaras maukui ja tunnistin hänen äänessään hieman surua.
Kävelin hänen viereensä. "Lähdetäänkö?" Orvokkituike maukui jo hieman iloisemmin.
Lähdimme kävelemään kohti metsää.


Nimi: heli-fairy

06.10.2018 21:53
KOLIBRINTÄHTI kuunteli Lovijuovaa rauhallisena, mutta huomasi nopeasti Myrskyhallan ahdistuneisuuden isästään. Päällikköä huoletti isähahmon käyttäytyminen poikiaan kohtaan, olivathan he erkaantuneet kauan aikaa sitten, mutta soturi näytti olevan samankaltainen kaikille pennuilleen. Se huoletti suurta kollia, mutta hän toivoi, että edes Hopeataivas pitäisi perheen koossa. Olivathan veljeksen nyt saapuneet tänne.
”Olen pahoillani Myrskyhalla, että tulevaisuutesi päällikkönä ei voi olla tässä klaanissa. On ymmärrettävää, että sitä nuori soturi haluaa ja uskon, että vielä moni tässä klaanissa tulee sitä haluamaan. Salamaklaanin tavat ovat kuitenkin olleet tällaiset monet vuosikymmenet, joten minä en ainakaan ole se, joka niitä rikkoo. Sinä kuitenkin pystyt palvelemaan klaanisi monella tapaa, ja uskon, että sinusta tulee vielä tämän klaanin urhea soturi”, harmaa päällikkö yritti naukua nuorelle kollille sanoja, joilla tämä voisi ymmärtää omaa paikkaansa klaanissa, jonne hän oli juuri pitkän matkan tullut. Toivottavasti he Tammipolun kanssa saisivat useamman tyttären, jotta esimerkiksi Myrskyhalla voisi jollekin heistä olla kumppani. Kolli näytti hyvin esimerkilliseltä ja Kolibrintähti myös itse uskoi omia sanojaan siltä kannalta, että Myrskyhallasta todella tulisi suuri ja hyvä soturi klaanille. Vanhin veljes heilautti häntäänsä nuoremmalle tummalle veljelleen merkiksi lähteä. KORPPIHALLA nuolaisi kumppaninsa korvaa lempeästi, lähtien sitten tallustamaan Lovijuovaa kohti, valmiiksi lähtöä varten kohti Myrskyklaania. Päällikkö toivoi, että he saisivat Kuolonlaulun takaisin klaaniin. Orvokkisydän sekä Puolukkapihla olisivat mielissään siitä tuomisesta.
”Varisliito, järjestäisitkö muutaman partion, toisen vaikka rajoja kiertämään ja toisen saalistamaan. On pidettävä huolta, että kuningattaret saavat kunnolla ruokaa, ja että parantajilla on syötävää, kun palaavat Kuulammelta”, hän naukui isälleen, ja varapäällikölleen, ennen kuin kääntyi takaisin kohti Myrskyhalla ja Tammenlehteä, joiden kautta vielä tassuttaisi leirin sisäänkäynnille.
”Klaani tulee jokaista kissaa tarvitsemaan ja jokainen suvun jäsen on tärkeä. Siksi me olemme täällä ja tässä juuri nyt. Tulet sen vielä huomaamaan, olet osa jotain todella suurta”, Kolibrintähti naukui katsahtaen rauhallisesti hymyillen Tammenlehdestä Myrskyhallaan, sitten hymyillen astellen Lovijuovan sekä Korppihallan luo. Kolli toivoi, että retki Myrskyklaaniin rauhoittaisi Lovijuovan mieltä ja tuo olisi hieman lämpimämpi perhettään kohtaan palatessaan. Tosin kaikkea voisi sattua.
”Mennään sitten. Palaamme toivottavasti pian, mukanamme Kuolonlaulu perheineen”, päällikkö naukui vilkaisten vielä olkansa yli kohti pentutarhaa, toivoen näkevänsä Tammipolun, rakkaan kumppaninsa. Hän todella toivoi, että he saisivat tyttäriä, joista olla vielä ylpeitä. Kolibrintähti lähti johtamaan pientä partiota ulos leiristä, läpi vuoriston ja kohti Lumouksenklaanin rajaa, josta laskeutuisivat lähelle Tuuliklaania ja kiertäisivät läheltä Kuulampea Myrskyklaanin reviirille. Toivottavasti perhe saataisiin pian kasaan.

Nimi: heli-fairy

06.10.2018 16:04
//Masille jotain hassuja//
KUKKAISELO nyökäytti päätään nuoremmalle ymmärtäväisesti ja silmäili tuota varovasti, kuunnellen toisen hiljaisia miettiväisiä sanoja. Ilta alkoi hämärtyä pikkuhiljaa ja parantaja uskoi ja toivoi, että muutkin pääsisivät pian perille. Naaras hymyili lämpimästi oppilaalleen ja väräytti tälle iloisena viiksiään. Läheltä alkoi pian kuulua askelia ja oranssin valkea naaras nosti katsettaan kohti mäkeä, josta kaukaa erotti Yöklaanin parantajat, Salviantassun ja Kylmäsydämen. Vihreä silmäinen nyökäytti näille tervehdyksensä kaksikon astellessa hitaammin heitä kohti. Naaras käänsi katseensa takaisin Lumisuteen, miettien tovin tämän kysymystä.
”Kokemukseni Veritähdestä ei ole kummoinen. Totta kai olen joutunut hoitamaan haavoja, mitä hän on aiheuttanut klaanille, muttei hän ole minuun kajonnut käpälällään. En ole kokenut sellaisia kokemuksia, mitä toiset ovat joutunet kokemaan. Tiedän vain hänen tarinansa sekä vaikutukset metsässä. Olen kuitenkin itse säästynyt hänen suurimmalta tuholtaan”, naaras naukui hiljaa katsellen valkeaa oppilastaan. Lumisusi oli hänelle kuin tytär, ja Kukkaiselo oli todella iloinen, sekä onnellinen siitä. Naaras oli niin lempeä ja rauhallinen, sekä ajatteli muita. Täydellinen parantaja, niin pieni ja suloinen. Parantaja hymyili lempeää hymyään ja katsahti Kylmäsydämeen sekä Salviantassuun, jotka tassuttivat paikalle. Heillekin oli selvästi kantautunut tieto, että Salamaklaanille tuotaisiin tänä yönä yrttejä. Hyvä, että heiltä löytyi ylimääräisiä toisille annettavaksi. Kukkaiselo oli hieman suruissaan siitä, etteivät he voineet antaa niin paljoa, mutta heidän pitäisi vielä kerätä ja kasvattaa yrttivarastoaan ennen lehtikadon liiallista kylmyyttä.

SALVIANTASSU kuunteli mestariaan korvat innosta höröllä, varovasti asettaen tassujaan tiheähkössä metsässä juostessaan. Yrtit kutittivat naaraan makunystyröitä, eikä hän ollut erottanut, koska olivat ylittäneet rajoja. Kuitenkin hieman kauempaa leijaili vahva Kuulammen tuoksu, sekä naaras näki polun reunassa istuvan kaksi valkeaa kissaa. Näyttivät Tuuliklaanilaisilta! Parantajaoppilas hidasti mestarinsa rinnalla vauhtia ja katseli välillä tämän suuntaan, välillä tassuihinsa. Hän nyökäytteli innoissaan päätään ja heilautteli häntäänsä takanaan.
”Kuulosta jo ihan mahtavalta! Ehkä me voisimme sitten pyytää Kotkaperhosta ja Auringonviiltoa, vaikka isää ja emoakin katsomaan ja harjoittelemaan! Haluan kuitenkin olla hyvä siinä, tarpeeksi hyvä, että voin pelastaa kissoja muutenkin kuin vain parantamalla”, naaras naukui kunnianhimoisesti ja väräytti korviaan innostuneena. Tämä kuulosti erittäin jännittävältä, ja vielä kaikki Kuulammenkin tapahtumat olivat edessä! Salviantassu ei halunnut pysyä tassuissaan, kun he lähestyivät kahta tuuliklaanilaista, Kukkaiseloa sekä Lumisutta. Hekin olivat selvästi löytäneet jotain Salamaklaanilaisille vietävää. Naaras oli innoissaan heitäkin tapaamassa!


MUTAKATSE hellästi kehräten asteli Varjosielun perässä pesälle ja katseli sitä haltioitunein silmin. Kaikki täällä oli niin erilaista ja loistavaa! Hän todella piti jo tästä leiristä, sekä klaanin pesistä, jotka olivat ripoteltu eripuolille saarta. Mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta mitenkäs muuten pienehköllä saarella tuli elää. Suuri kaatunut puu varjosti pesää, sekä sen päälle oli rakentamassa sateen pitävää kattoa. Naaras pörhisti turkkiaan viileän viiman takia, astellen sitten pieneen kotoisaan pesään. Varjosielu kertoi, että pesään tulisi pian toinen naaras ja Mutakatse ei voinut olla kuin innoissaan! Sinisilmäinen laskeutui pesään kumppaninsa perässä ja hymyili erittäin lämpimästi. Tästä alkaisi hyvä uusi elämä. Toivottavasti.
”Tuo on erittäin ihana idea”, naaras tassutti tämän luo ja puski tätä rakastuneesti. ”Seurasi kelpaisi kaikista eniten juuri nyt”, hän räpäytti silmiään tassuttaen sitten pedilleen, kiertäen siinä pienen kehän sitten asettuen makuulle käpäliensä päälle. Petimateriaali oli pehmeää ja hänelle tuli heti lämmin ja mukava olo. Naaras väräytti viiksiään ja nyökäytti päätään Varjosielulle. ”Tulethan viereeni täksikin yöksi?” naaras naukaisi hellästi ja katseli kumppaniaan suurin lämpimin silmin. Vatsa tuntui erittäin suurelta tällä hetkellä ja kuningattarella oli jonkinlainen tunne, ettei se oikea hetki olisi kaukana. Sinisilmä yritti hengitellä rauhallisesti ja katsella kumppaniaan, jota rakasti maan viimeiseen kolkkaan asti. Sitten se iski. Kipu, se suunnaton kipu, joka tuntui olevan lähtöisin Pimeyden metsästä asti. Naaras parkaisi kivuissaan ja puristi itsensä sikiö asentoon pedille. Vatsaan sattui ihan äärettömästi ja kipu oli aivan suunnaton. Miksei kukaan siitä kertonut? Mutakatse parkaisi uudemman kerran jännittäen lihaksiaan itseään vasten.
”Kai, kai leirissä on joku, joka osaa auttaa?” tuo parkaisi supistusten joukosta sulkien saman tien silmänsä kivun takia. Onneksi he olivat saapuneet tarpeeksi ajoissa perille, eikä pennut halunneet tulla keskellä järveä.

TUULISYDÄN katseli haikein silmin Hopeakuuta, nyökäten tälle kuitenkin päätään mielissään. Hän väräytti korviaan Sudenlaulun suuntaan kohottaen samalla katsettaan tätä kohden. Ei hän ollut vihainen näiden suhteesta. Hyvä, että Savuruusu oli löytänyt jonkun, kenen kanssa olla ja viettää elämäänsä muutenkin kuin vain veljensä kanssa. Oranssi kolli pudisti toiselle soturille päätään ja heilautti vaaleaa hännänpäätään.
”Ei se mitään. Toivon vain, että tästä lähin voimme viettää Savupennun kanssa hetkiä, jolloin voimme kertoa hänelle emostaan, mitä hän sai aikaan ja mitä kaikkea näki. Toivottavasti hän saa paremman tulevaisuuden”, kolli naukaisi hiljaa painaen vielä päänsä. Hän oli tavattoman kiitollinen Hopeakuulle, joka nyt pystyisi pitämään pienestä pennusta huolta ja uskoi, että naaras tulisi olemaan pienen pennun elämässä pääosassa. Sudenlaulu saattaisi nähdä pennussa itse Savuruusun ja aina pudota omaan kuoppaansa suremaan, mutta Tuulisydän toivoi, että pääsisi yli tästä asiasta ja käydä katsomassa, sekä joskus mahdollisesti päästä opettamaan pientä Savupentua. Ehkä tästä selvittäisiin, ajan kanssa totta kai.

HIIRENMIELI katseli poikiaan ylpeänä, jotka nyt leikkivät pesän reunassa sammalpallon kanssa. He kasvaisivat nopeasti vahvoiksi salamaklaanilaisiksi, ja kuningatar uskoi, että heistä tulisi vielä suuria sotureita. Harmaa naaras käänsi katseensa kumppaniinsa ja nyökäytti päätään.
”Kaikki on vallan mainiosta. Heistä tulee vielä vahvoja sotureita klaanille. Sekä varmasti mahtavia pesätovereita päällikön pennuille”, naaras naurahti ajatellen millaisia hänen veljensä pennuista tulisi. Toivottavasti heidän esikoisestaan tulisi mainio soturi, ja päällikkö, klaanilleen. Hiirenmieli puski Poltesydäntä iloisesti ja huokaisi leveä hymy huulillaan. Toivottavasti koko suuri perhe olisi pian kasassa ja kaikki voisi olla yhtä hyvin, kuin oli joskus ollut. Klaani sai paljon kasvua ja pian heidän nuorista palleroistaan tulisi sotureita, jotka saisivat itselleen kumppanit. Miten innolla hän odottikaan Katajakaiun pentuja! Tuo naurahti itsekseen ajatukselle tajuten myös, miten pian oikeasti heidän tyttärensä pitäisi saada kumppani. Klaanissa olisi nyt kolli vaihtoehtoja, joten tyttärellä olisi valinnanvaraa. Hiirenmieli toivoi, että hän löytäisi mieluisen kumppanin, ettei heidän tarvitsisi sitä tälle valita. Se tuntui hänestä oudolta, mutta nuorella iällä kumppanin löytäminen olisi myös hankalaa.


TÄPLÄTUULI katsoi äimistyneenä vihaista Lumopisaraa, joka oli hänen vuokseen nyt saapunut tänne ja sorti vihaa Eedensielua, sekä Mustaruusua kohtaan. Mustaruusun tumma vahva ääni oli saanut Täplätuulen ihastumaan naaraaseen taas uudelleen ja kolli tunsi olonsa hieman epämukavaksi tilanteessa, jossa hänen sisarensa olisi lähdössä klaanista ja nyt tämä häneen ihastunut naaras sorti vihaa kollin ihastusta kohtaan. Harmaa täplikäs kolli otti askelen sivummalle, kun Mustaruusu kääntyi Lumopisaraa kohti. Tilanne näytti vain huonolta, ei millään tapaa hyvältä. Häntä jopa pelotti. EEDENSIELU katseli kylmät silmät vihasta loimuten Lumopisaraa, joka alkoi pilkata häntä, sekä nyt hänen hyvää ystäväänsä Mustaruusua. Mistä tämä kakara nyt tänne oli tullut? Miten asia häneen liittyi millään tapaa. Totta kai naaras tiedosti, että hänellä oli perhe ja sisaret, jotka hänestä välittivät, mutta naaras ei tuntenut itseään kodiksi klaanissa, jossa ei hänen isäänsä ollut. Ehkä hän oli sydämeltään isäntytär, joka ei koskaan isänsä valokeilaan päässyt. Tumman sininen naaras murahti vihoissaan Lumopisaralle, joka nyt alkoi haastaa suurempaa riitaa Mustaruusun kanssa. Hän oli ihan valmis lähtemään tästä kohti Tuuliklaania Mustaruusun kanssa, mutta se, miten Mustaruusu hyökkäsi pienemmän soturittaren kimppuun ja iski tämän vahingossa kuoliaaksi, se sai Eedensielunkin seisahtumaan ja katsomaan näitä hieman kauhistuneena. Täplätuuli henkäisi kauhistuneena ja heilautti häntänsä jalkojensa väliin. Hän kuitenkin ryhdistyi nopeasti ja syöksähti Mustaruusun eteen, työntäen tämän kauemmas Lumopisarasta. Kolli tunsi tärisevänsä ja Mustaruusun lämmin läsnäolo ei auttanut asiaa. Miten hän olikaan näin ihastunut tähän kissaan juuri nyt? Asiat eivät ainakaan olleet hyvin ja hänestä tuntui tältä? Täplätuuli tunsi, ettei voisi palata kotiin. Ei nyt, kun menettäisi sisarensa ja oli katsomassa hyvän kissan kuolemaa. Eedensielu oli kääntänyt katseensa ja otti jo askelen kohti Tuuliklaania.
”Sitä sattuu… Kai voin nyt mennä”, naaras tuhahti ja katsoi hieman jopa epäilevästi, ehkä surullisestikin veljeään sekä ystäväänsä. ”Tuletko mukaani?” naaras naukaisi lamaantuneelle Mustaruusulle, jonka vieressä Täplätuuli seisoi katsoen toiseen suuntaan, turkki turkkia vasten.

HEHKUTONKUKKANEN jätti vihdoin emonsa parantajan pesältä ja lähti tassuttamaan kohti leiriin johtavaa sisäänkäyntiä. Häntä hieman pelotti vielä ja tunsi lipsuvansa käytävässä muutamaan kertaan. Hänen oli jano, muttei hän uskaltanut juodakaan. Nälkäkin mahtoi kaivaa mahaa, mutta se saattoi myös olla pelko ja hämmennys sekaisin yrittäen pitää häntä pilkkanaan. Miten hän olikaan niin avuton ja pelokas? Myrkkysydän syöksyi auttamaan hänen emoaan, mutta hän vain jäi seisomaan ja katsomaan. Huokaisten tumma raitainen naaras loikkasi ulos ulkoilmaan ja veti keuhkonsa täyteen sammalen ja havuntuoksuista ilmaa. Missähän mahtaisi olla hänen ystävänsä Närhihalla? Soturittaren teki toisaalta mieli lähteä juoksemaan, hänen tassujaan syyhytti ja tuntui, että pelko nyt haluaisi tulla esiin energiana sekä adrenaliinina. Ruskea naaras loikki muutaman hännänmitan eteenpäin, sitten sännäten juoksuun ohi vesiputouksen sekä lammen. Hän kiersi kivistä sammal maata ja loikki yli kivien ja väistellen puita. Havunneulaset vain sinkoilivat ympäriinsä naaraan viilettäen kohti yläjuoksua. Hänen kasvoillaan jopa lepäsi pieni hymy. Sinisilmäinen katseli ympärilleen varovasti, maistellen ilmaa sekä tarkkaillen selustaansa. Häntä silti pelotti, vaikka kaikki olisi jo hyvin. Pian soturitar alkoi hahmottaa hahmoa jossain hieman kauempana joen äärellä. Ruskea naaras hidasti vauhtiaan ja hän tassutteli hitaasti lähemmäs kyyryssä olevaa hahmoa.
”Närhihalla?” Hehkutonkukkanen naukaisi olemattoman hiljaa ja asteli lähemmäs ystäväänsä korvat luimistaneena.

VIHERTÄHTI kuunteli ystäviään ympärillään tarkkaavaisesti ja nyökäytteli päätään mielissään. Hän oli otettu siitä, miten klaanilaiset häneen luottivat ja miten he viihtyivät asemassa, jossa he olivat. Kuolonlaulu tai hänen perheensä ei välttämättä ollut parhaimmillaan, mutta asia käsiteltäisiin niin, että he voisivat olla osa tätä yhtä hyvä perhettä. Musta kolli väräytti viiksiään Varissilmälle ja nyökäytti tälle kiitollisena päätään. Totta kai he ensin juttelisivat, hän salaa myös toivoi jo, että Liekkimarjan ajatus suvun jatkuvuudesta toimisi Kolibrintähteen. Ei hän tiennyt haluaisiko Tulikolibrin pennut jatkaa sukuaan, mutta kohta se nähtäisiin. Hän alkoi ajatella pätevää johtopäätöstä ja harkita sanojaan, joita klaanille pian jakaisi. Musta kolli nyökäytti päätään varapäällikkönsä sanoille ja heilautti rauhallisesti häntäänsä. Asia, josta ystävät hänen ympärillään puhuivat, olivat vahvistavia ja toivat heidän ympärilleen toivoa.
”Vihakatse on oikeassa. Meillä on toivoi, koska meillä on näin hyvä yhteys ja perhe keskenämme. Voimme sen kautta keskustella Salamaklaanin kanssa ja toivomme, että kaikki kääntyy hyvin päin. Ilmoitamme koko klaanille suunnitelmasta ja valmistaudumme ottamaan vieraat vastaan. Jos kaikki käy hyvin, kenenkään ei tarvitse lähteä tai ketään ei menetetä. Käytämme Liekkimarjan huomauttamaa taktiikkaa, jos ei pelkästään puhuminen riita. Kiitos kaikille, että olette tässä mukana suojelemassa perhettämme. Ilmoitan klaanille tästä pian”, vihersilmä naukui toisille ympärillään lempeästi hymyillen. Toivottavasti kaikki menisi niin hyvin, kuin on ajateltu.

//Varjo//
ERIMIELI asteli ulos leiristä Hallalintu perässään, sekä uskoi myös kumppaninsa olevan mukana. Valkea naaras katsahti melkein kaksi kertaa suurempaan kolliin, joka tutkaili heti ympäristöään tarkasti.
”Kannattaisiko meidän aloittaa Salamaklaanin suunnalta, jotta näemme minne he ovat oman rajansa asettaneet?” erivärisilmä naukaisi katsahtaen sitten valkeaan kumppaniinsa. Oranssin valkea suuri kolli tuumaili tovin katsellen vuoria takanaan.
”Se voisi olla hyvä idea. Veriruusu varmaan nauttisi siitä, että tietäisi missä heidän rajansa menee, niin sitä osataan varoa. Varmaan partioita vietäisiin heidän rajansa suunnalle paljolti, jotta kaikki sen sitten tunnistaisi”, vanhempi soturi naukui katsahtaen kuitenkin mietteliäästi kohti pariskuntaa. Erimieli nyökäytti päätään hyväksyneesti ja vilkaisi vielä hymyillen Verenpiikkiin, ennen kuin lähti askeltamaan Hallalinnun edellä kohti vuoria, sekä rajoja.

Nimi: Mymmeli

28.09.2018 17:39
Havuviima – Salamaklaani

Haistoin veljessäni aavistuksen tuttua tuoksua, omaa tuoksuani, sekä Tammenlehden ja Hopeataivaan tuoksua. Sen alla tuntui Myrkkyklaanin ominaistuoksu, joka luultavasti haipuisi pian pois. Siirryin taemmas Tammenlehden vierelle. Nyt perheemme olisi koossa. Hopeataivas, Lovijuova, Myrskyhalla, Haukkavarjo, Tammenlehti sekä minä. Heilautin korvaani kuunnellessani Tammenlehden ja Myrskyhallan keskustelua. Tunsin sähköisen virran kulkevan lävitseni, kun perhe kinasteli. Tai ei se kinaa ollut, se oli pahempaa. En halunnut katsella sitä. Lavoillani tuntui raskas paino ja surullisuus siitä, ettei isäni suostunut kohtelemaan poikiaan ystävällisesti. Halusin pois, pakoon synkkiä pilviä, jotka tuntuivat kerääntyvän kaiken ylle. Lähdin hiljaisena soturien pesään ja käperryin vuoteelleni. Tuijotin lasittunein katsein kivilattiaa. Silmäkulmastani vierähti kyynel, joka läiskähti maahan.
//joku voi tulla pitämään seuraa Havulle jos haluaa  //



//Varjo/Wilma//

Ruistassu – Salamaklaani

”Hienoa, olen odottanut tätä”, hymyilin. Odotin kovasti sitä, että pääsisin Kuulammelle tapaamaan muita parantajia. Toivoin saavani Tähtiklaanilta hyviä unia. Tänä yönä minusta tulisi vihdoin oikea parantaja. Vaikka eihän minusta aivan täysivaltainen parantaja tulisi, sillä ensin täytyisi Orvokkisydämen joko kuolla tai siirtyä klaaninvanhimpiin. Värähdin. En tietenkään halunnut mestarini lähtevän vielä Tähtiklaanin metsästysmaille. Nostin pääni pystyyn. Olin valmis tapaamaan esi-isäni.

Nimi: EE

27.09.2018 19:43
//Masi//
Tammenlehti, Salamaklaani

Tammenlehti kuunteli Myrskyhallaa hiljaisena ja mietti hyviä vastauksia moniin kysymyksiin. Kollin innostus päällikkönä olemisesta sytytti harmistuksen naaraan sisälle. Kohta totuus täytyisi sanoa veljelle. Kirjavaturkkinen näytti lopuksi hyvin ahdistuneelta, eikä soturitar voinut kieltää samaa. Heidän syynsä taisivat olla aivan toiset, mutta naaraan sisällä vallitsi kuohuva meri jo valmiiksi. Juuri avaamaisillaan suunsa, Kolibrintähti tuli heidän luokseen, ja kertoi kaiken suoraan. Tammenlehti olisi sanonut totuuden hellävaraisemmin, muttei uskaltanut suuttua klaanipäällikölle, joten tyytyi vain katsomaan, kun pettymys valui Myrskyhallan kasvoille. Sitten kolli alkoi kyselemään päälliköltä kysymyksiä ja Tammenlehti katseli käpäliinsä, koska ei tiennyt, mitä muutakaan tehdä. Lovijuova oli ilmeisesti kävellyt heidän luokseen ja ilmaisi mielipiteensä tällä kertaa rauhallisesti, mutta silti naaraan mielestä suorasti. Veljen alkaessa väittää vastaan hiljaisesti, harmaaturkkinen katsahti aukiolle ahdistunut katse silmissään ja näki Kuurametsän, mutta käänsi katseensa äkkiä pois, toivoen, ettei kolli vain huomannut hänen vilkaisuaan. Myrskyhallan lauseet rikkoivat Tammenlehden sydäntä joka kerralla. Isän ääni oli pysynyt rauhallisena, mutta nyt se jyrähti ja naarassoturi katsoi, kun Lovijuova lähti askeltamaan poispäin. Vanhemman kollin sanat saivat hänet surullisiksi. Miten tämä perhe oli mennyt tähän? Kaiken piti olla hienoa, kun perhe oli koossa. Mutta se ei ollut. Vihreät silmät tunteettomina harmaaturkki katseli isäänsä.
Aika saattoi kulua, mutta kaikki tuntui vain pieneltä hetkeltä. Tammenlehden sisällä huusi viha ja raivo kaikkea kohtaan. Näin ei kohdeltu perheenjäseniä. Ei noin ilkeästi. Naaraan kääntäessä katsettaan Myrskyhallaa kohti, silmiin syttyi takaisin tunteet. Siinä oli sekaisin suru, ahdistus ja viha, muttei isoveljeä kohtaan. Veli ei näyttänyt erityisen suurikokoiselta nyt, kun oli käärinyt häntänsä itsensä ympärille. Sisar päätti siirtyä niin, että heidän kylkensä koskettivat toisiaan ja hän lepuutti valkoista leukaansa kirjavalla lavalla.
”Olen pahoillani kaikesta, mitä Lovijuova sanoi. Et olisi tarvinnut sitä. On varmasti tarpeeksi vaikeaa vaihtaa klaania, ilman että isä alkaa vihoitella”, naaras maukui hiljaa ja sulki silmänsä ahdistuneesti. Kukaan ei olisi ansainnut tuota. Hetken Tammenlehti vain päätti yrittää lohduttaa kollia. Sitten hän nosti leukansa ja katseli maata tassujen alla, ahdistus silmissään.
”Äläkä huoli minusta. On minun velvollisuuteni hankkia kumppani ja pentuja”, harmaaturkki naukui ja hänen äänensä värähti hieman, paljastaen ahdistuksen.
”Tai no, jos totta puhun. Minusta vain tuntuu, että minulla on vielä paljon tekemättä ja velvollisuuksien jälkeen kaikki se tulee olemaan vain hiljaisia toiveita”, Tammenlehti kuiskasi ja suuntasi katseensa Myrskyhallan silmiin, yrittäen sitten jotain hymyn tapaista.
”Anteeksi, olen todella huono lohduttamaan. Ehkä olen saanut liikaa Lovijuovaa itseeni”, naaraan suusta karkasi iloton naurahdus.

//Wilma aka Varjo//
Kuihtunuttassu, Jokiklaani

Kuihtunuttassu kuunteli mestariaan hiljaa – kuten aina – ja nolostui Kristallipääskyn vahingosta. Hän yritti viestiä naaraalle korviaan heilauttamalla, että häntä ei haitannut, muttei tiennyt ymmärsikö toinen. He jatkoivat kulkuaan hiljaisuudessa, kunnes oppilas saattoi haistaa uusia hajuja. He tassuttivat järven rantaa pitkin ja kääntyivät metsänreunassa poispäin järvestä ja lähtivät kävelemään koko ajan korkeammalle kohoavaa rinnettä pitkin.

Nimi: Masi

27.09.2018 18:31
Muoks muoks Viillon ja Pakkasen roolaus Helille :,D Onneks tulit kysymään, et mitäs himputtia tässä tapahtuu, et tajusin tulla korjaamaan mun moat //


Viiltokynsi - Myrkkyklaani
Jäätähden lähtiessä lepäämään pesäänsä, koska yritti selvästi vältellä Usvahallan motkottamista, Viiltokynsi oli varmistanut, että Mutakatseella olisi kaikki hyvin Varjosielun kanssa. Molemmat näyttivät hyvin rakastuneilta ja onnellisilta keskenään, eikä hän halunnut pilata näiden hetkeä olla yhdessä, joten mustavalkea naaras lähti kulkemaan kohti Pakkasnaurua ja tämän kumppania. Hän oli kuullut kokoontumisessa alustavasta Pakkasnaurun suunnitelmasta liittoutua naaraan kanssa, jotta kukaan ei voisi epäillä häntä tai hänen aikeitaan murskata Sädekatsetta, Kärsimyksenverta ja Jäätähteä. Sädekatsetta Viiltokynsi ei nähnyt ja hänestä oli alun alkaen tuntunut pahalta, että Pakkasnauru haluaisi tälle jotakin pahaa. Viiltokynsi oli matkallaan tullut hyvin toimeen Sädekatseen kanssa, vaikka ei niinkään Kärsimyksenveren kanssa.
’’Hyvää huomenta, Pakkasnauru’’, Viiltokynsi nyökkäsi veljelleen, joka röyhisti hyväntuulisena rintaansa ja tervehti kohteliaalla puskemisella sisartaan. Viiltokynsi istahti veljensä ja tämän vieressä olevan naaraan viereen, jota ei entuudestaan tuntenut.
’’Viiltokynsi, tämä ihastuttava naaras on kumppanini Pihkasiipi, Pihkasiipi Viiltokynsi on minun sisareni’’, Pakkasnauru esitteli hymyillen naaraan, kiertäen häntänsä kumppaninsa ympärille, laskien leukansa kumppaninsa pään päälle. Viiltokynsi hymyili ystävällisesti Pihkasiivelle, nyökäten tervehdykseksi.
’’Tulimme juuri sisarpuoleni Mutakatseen kanssa klaaniin, hänkin odottaa pentuja ja hänen kumppaninsa Varjosielu esittelee hänelle juuri pentutarhaa. Saat hänestä varmasti mukavan pesätoverin’’, Viiltokynsi naukui hymyillen, antaen vinkin Pihkasiivelle, että tämä tietäisi nyt ennalta Mutakatseen nimen, ettei kaksikon tapaaminen olisi niin hämmentävä tai vaivaannuttava. ’’Onko Sädekatse leirissä, olisin halunnut tavata hänet’’, Viiltokynsi naukui hieman hermostuneena Pakkasnaurulle, joka kurtisti kulmiaan ärtyneenä.
’’Sädekatse juuri hetki sitten aiheutti klaanissamme katastrofin. Hän surmasi Kirouksensydämen, Usvahallan ja Leijonanvarjon emon. Ihmettelen, miksei Jäätähti karkottanut Sädekatsetta tästä klaanista. Mikään ei oikeuta häntä tappamaan toisen emoa, vaikka tämä emo olisi tehnyt millaisia tekoja tahansa. Sädekatse kun väitti, että Kirouksensydän olisi murhannut Pihkasiiven ja tämän sisarusten isän, Lieskatuulen. En kuitenkaan usko Sädekatseen väittämiin asioihin, uskoisin hänen haluavan poistaa mahdolliset uhat pois tieltään varapäällikkönä ja klaanin tulevaisuuden kannalta. Kirouksensydän ei ehkä ollut mikään miellyttävin persoona kenenkään muun kuin Jäätähden ja hänen adoptoimiensa pentujen mielestä, mutta miksi ihmeessä Kirouksensydän olisi surmannut Lieskatuulen, koska rakasti tätä?’’, Pakkasnauru puuskahti, katsoen toruen Viiltokynttä, kun kehtasikin ottaa Sädekatseen puheeksi. Viiltokynnen silmät laajenivat hämmennyksestä ja hän painoi häpeissään päätään alemmas.
’’Olen todella pahoillani isäsi puolesta, Pihkasiipi. En tiennyt, en ymmärrä, olen pahoillani’’, mustavalkea naaras naukui hiljaisempana pudistaen päätään. Oliko Kirouksensydän todella surmannut Lieskatuulen?
''Kärsimyksenveri oli myös paikalla, kun Sädekatse tappoi oletettavasti kaksi kissaa. Kirouksensydän oli kauemmin aikaa sitten tappanut Sädekatseen emon, kun Jokiklaani oli täällä tarvitsemassa apua. Mutta senkin se naaras teki vain, koska rakasti itse Lieskatuulta ja Sädekatseen emo oli kuitenkin Jokiklaanista, eikä suhteiden pitäisi olla hyväksyttyä klaanielämän ulkopuolelta. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että Kirouksensydän oli silloin nuori, joten siitä on hyvin paljon aikaa ja silloinen ajatusmaailma on ollut erittäin tiukka klaanien ulkopuolisista suhteista. Nykyään, kun siihen ei oikein jakseta enää laskea tunnearvoa murehtiakseen sellaista'', Pakkasnauru selosti ja Viiltokynsi katseli järkyttyneenä veljeään. Oliko Sädekatse tappanut jonkun vain oman tunnevyöryämän takia? Ei nyt täysin syytöntä kissaa, mutta keksi vielä vierittää kuolleen kissan hartioille vastuun oman isänsä kuolemasta? Mikä Sädekatseesta oli tullutkaan!
''Minun on turha kiistää kenenkään väitöstä, koska sinä olit varmasti yksi ainoista, joka tunsi Kirouksensydämen hyvin, sekä minua paremmin myös Lieskatuulen. Joten minun pitää vain uskoa sinun sanoihisi'', Viiltokynsi naukui hiljaa, tuntien kurjaa tunnetta Pihkasiiven puolesta. Tämä oli menettänyt isänsä, mutta sitten vielä sisko käänsi näille selkänsä valehtelemalla? Kamalaa. Viiltokynsi painoi korvansa alas surullisena. Eihän Pakkasnaurua saisi kaikessa uskoa, mutta juuri nyt hänellä ei ollut muutakaan.

Nimi: Masi

27.09.2018 17:34
//Wilma aka Varjo //
Hiekkapyörre – Myrskyklaani
Kolli katsahti Yönkäärmeeseen, joka siirtyi Huurresydämen luokse, valmiina odottamaan Salamaklaanin tuloa ja ollakseen pentujaan lähellä, jotta antaisi Salamaklaanille tiivishenkisen kuvan heidän klaanistaan. Hiekkapyörre katsahti Yönkäärmeeseen, kun tämä katsahti Kastehelmeen ja Hiekkapyörteeseen hieman hämmentyneenä, kun nämä aikoivat lähteä kävelylle.
’’Kun palaamme takaisin, tuletko kanssani minun emoni ja sisareni seuraan? Yönkäärme heilautti juuri häntäänsä sen merkiksi, että pyysi meitä olemaan heidän seurassaan, kun Salamaklaani vierailee klaanissamme. Minulle olisi kunnia saada esitellä sinut virallisesti Yönkäärmeelle ja Huurresydämelle, olethan nyt osa heidänkin perhettään’’, kolli hymyili Kastehelmelle, vaikka ajatus hieman heidän tavastaan ’sopia’ olevansa kumppaneita naurattikin kollia.
’’En usko, että olisit vain tiellä. Siellä kaivataan myös naaraiden ajatusmaailmaa, sillä joskus kollit tekevät liian hätäisiä päätöksiä. Onneksi siellä olivat Yönkäärme ja Liekkimarja pitämässä vähän kuria, ettei asiat karkaa kokonaan tassuista’’, Hiekkapyörre hymyili Kastehelmelle, nousten sitten ylös, valmiina lähtemään lyhyelle kävelyretkelle. ’’Ehkä järven rantaan asti meidän ei kannata mennä, mutta jos edes vähän matkaa kauemmas leiristä, niin saisimme olla rauhassa. Tämä ilmapiiri alkaa kihelmöidä niskakarvojani nousemaan, kun täällä on niin painostavaa ja voisi olla hyvä ajatus vähän haukata metsän tuomia tuoksuja ilmasta. Saisi ajatukset rennommiksi tulevasta kohtaamisesta Salamaklaanin kissojen kanssa, vaikka varmasti veljesi hoitaa todella hienosti tämänkin’’, Hiekkapyörre naukui, siirtyen hitaasti kohti suuaukkoa, katsellen Kastehelmeä vierellään (?).


Myrskynraivo – Tuuliklaani
Musta naaras hymyili Okatuulelle, tämän kertoessa ajatuksistaan, kuinka tekisi jostakin pennustaan seuraajansa tulevaisuudessa. Se olisi kaunis ajatus, mutta Myrskynraivo samalla toivoi, ettei se tulisi vielä vastaan. Hän ei halunnut ajatella Valkeatähden menehtyvän, puhumattakaan sitä, että Okatuuli valitsisi vierelleen jonkun toisen naaraan, jonka kanssa perustaisi perheen. Myrskynraivo ei osannut tarkalleen sanoa miksi, mutta häntä ahdisti ajatus, ettei hän voisi koskaan saada Okatuulesta itselleen kumppania. Hän oli pitänyt tästä jo jonkin aikaa, mutta koska omasi niin kylmän suojakuoren, oli yrittänyt työntää ihastuksensa sinne kylmyyteen myös. Kuitenkin taistelu ja viimeiset yhteiset hetket olivat osoittaneet Myrskynraivolle, että se olisi mahdotonta ja tarpeetonta, ainakin niin kauan kuin Okatuulella ei olisi kumppania.
’’Taitanee olla parasta mennä nyt vähäksi aikaa lepäämään, jotta jaksat aamulla olla näyttävänä nimeämisessäsi ja partioiden järjestyksessä. Kiitos, että autoit minua kettuja vastaan’’, Myrskynraivo hymyili Okatuulelle kiitollisena. ’’Sekä kiitos, että olit tukenani, kun veljeni kuoli’’, naaras heilautti hieman surullisena häntäänsä ajatuksesta, joka toi hänen veljensä hänen mieleensä.


Veriminkki – Varjoklaani
Musta kolli katseli taivaalle mietteliäänä ja mietti, että oli jo useammat kuut halunnut muuttua parempaan suuntaan. Saada kunnioitetun kissan maineen, vaihtaa se pelätyn ja kammoksutun kunnioitettuun, koska hän olisi tehnyt jotakin, mistä olisi ollut kissoille hyötyä. Hän oli niin kauan ajanut vain omaa etuaan, että se päällimmäinen pennun haave olla voimakas, ja kunnioitettu kissa olivat jo unohtuneet. Mutta jos hänellä olisi vierellään kissa, joka olisi valmis auttamaan häntä siinä, hän voisi sen oikeasti ehkä saavuttaakin. Muut kumppanit olivat ajatelleet hänen kanssaan samalla tavalla, että voimalla voisi sortaa kissat valtansa alle, ja voimalla voitaisiin ratkaista ongelmat, jonka takia Veriminkki oli vain pysynyt samanlaisena. Mutta Hopeayö ei omannut sitä ajatusmaailmaa, joten tämä voisi oikeasti toimia.
’’Toivottavasti en järisytä sinun maailmankuvaasi liian samanlaiseksi kuin omani, mikä on aika pahasti vääristynyt joistakin osilta. Tai ei nyt välttämättä vääristynyt, mutta ei se parhain mahdollinen tapa ajatella. Kuten minulle on pennusta pitäen opetettu, että tulisi aina ensin pelastaa oma nahkansa, oli sitten kyse ravinnosta tai elämästä. Ja kun kokee vääryytensä, siitä on osattava olla hiljaa, painaa päänsä ja myöntyä, mutta kun tulee tilaisuus, tulee osata antaa takaisin samalla mitalla, mitä itse on kokenut’’, Veriminkki naukui kohauttaen lapojaan mietteliäänä. ’’Mutta klaanielämä tuo sen esille, että heikoimmat ensin, sekä naaraat ja pennut ensin. Se on ajatusmalli, johon en ole tottunut, koska olen ollut pelätty johtohahmo heimossa, sekä erakkona, mutta se tuo minulle mahdollisuuden tehdä itsestäni paremman persoonan tässä maailmassa, jonka takia haluan oppia sen. Ehkä ymmärrän ajatusmaailman juuri siksi, että pennut ovat tulevaisuus, ja naaraat auttavat sen tulevaisuuden luomiseksi, kun taas kollien on pidettävä huolta, että asiat todella menevät niin, jotta pennuilla ja naarailla on hyvä olla. Heimossa kaikki pyöri päällikön ympärillä, voima, taito, tieto, jäsenet ja kaikki tulivat johtajan kautta. Heimossa ei ollut näin paljon kissoja, jotta pentuja olisi ollut enemmän tai naaraita paljon, sillä kaikki olivat oppineet siihen, että itsestään on pidettävä huolta, koska heimo ei halua joukkoonsa heikkoja, jotka eivät voi palvella johtajaansa’’, Veriminkki selitti Hopeayölle mietteitään ja menneisyyttään lyhyesti kerraten.
’’Sinulta oppiminen olisi minulle kunnia, toivon, ettet kuitenkaan omaksu liikaa minun tapojani, käytäntöjäni tai ajatuksiani, vaan opit soveltamaan niitä omiisi. Näkemään sen puolen kissoista, jotka ovat kokeneet paljon, mutta usein samalla tavalla, joka on muuttanut heidän käsitystään. Sillä kaikilla on alun perin sinunlaisesi ajatusmaailma, joka muuttuu hitaasti, kun elämä ei toimi enää niin helposti’’, Veriminkki naukui hymyillen pienesti. ’’Sitten se hyvä, oikeudentaju ja sinun omaamasi ajatusmaailma unohtuu, kun kissat eivät saa enää hyvyyttä, tai koe, että heitä on kohdeltu oikein. Se luo niin paljon vihaa ja katkeruutta, että ainoa oikeudentunne kaltaisteni kissojen elämässä on se, että he saavat upottaa kyntensä vääryyteen, jolla turruttavat kostonhimonsa hetkellisesti. He eivät kuitenkin opi näkemään hyviä puolia missään asioissa, jos eivät joskus kohtaa kaltaistasi kissaa, joka voi näyttää heille mitä hyvyys voi olla’’, kolli jatkoi, katsellen naaraan silmiä.
’’En olekaan käynyt harjoitusaukiolla vielä, kun olen tänne tullut, joten mielelläni voisin senkin vilkaista. Siitä on kauan, kun olen sen viimeksi nähnyt’’, kolli huomasi hymyilevänsä muistoilleen Varjoklaanissa. ’’Ehkä voisitte Rastastassun kanssa harjoitella hänen tasapainoaan, kuten metsästämällä puista lintuja, tai oravia? Kannattaa muistaa mainita hänelle mahdolliset vaarat puissa, kuten katkeilevat oksat hänen painonsa alla, hänen liikkeensä, ettei riista kuule häntä ja puiden juurella näkyvistä sulista tai käpyjen siemenistä voit ainakin kertoa hänelle, jos puussa asuu oravia tai joku tietty lintu. Erakkona se oli yksi hyödyllisimmistä taidoista oppia hallitsemaan tasapainonsa puissa, jotta pystyi piiloutumaan, mutta myös riistan sai helpoiten puista, jos ne eivät osanneet odottaa sinua’’, kolli naurahti pienesti itsekseen, kun huomasi vertaavansa taas itseensä tilannetta.
’’Rastastassulla kuitenkin taustallaan on erakon ajatusmaailma, joten hän saattaisi pitää siitä’’, Veriminkki jatkoi nopeasti, vaikka harvoin ajatteli mistä muut voisivat pitää, hän halusi auttaa Hopeayötä tutustumaan Rastastassuun, eikä halunnut Hopeayön kärsivän Rastastassun takia.



Tulikuu – Jokiklaani
Naaras nyökkäsi hiljaisena vielä uudelleen, ja Tuskatähden heilauttaessa häntäänsä, että naaraat voisivat vetäytyä lepäämään, Tulikuu asteli ulos pesästä, vilkaisten lapansa ylitse Nokkoslehteä. Hän katseli hieman hermostuneena tätä, ja tiesi, ettei varmasti tulisi nukkumaan sitä hetkeä, jonka Tuskatähti heille soisi. Häntä kammoksutti isän puolesta liikaa.
’’Halusin vain sanoa, että epäilen isäni pärjäämistä Ruoskatähdelle, ja tiedän, etteivät muut hänen ryhmäläisistään ehdi auttamaan häntä ajoissa, sillä heillä varmasti riittää tekemistä Ruoskatähden ympärillä olevissa kissoissa. Joten toivon sinun pitävän hieman minunkin ryhmääni silmällä, sillä kun tilanne alkaa näyttää liian pahalta, teen kaikkeni, että saan Tuskatähden pois Ruoskatähden luota ja toivon sinun olevan valmis käskemään Jokiklaania perääntymään, kun saan Tuskatähden lähtemään mukaani’’, Tulikuu naukui hiljaa, katsellen huolestuneena Nokkoslehteä. ’’Me emme voi voittaa tätä, me voimme kostaa heille, mutta varmasti menetämme paljon, jos emme pui nyt hieman Tuskatähteä vastaan. En kestäisi ajatusta, että menettäisin isänikin hänen jääräpäisyytensä vuoksi’’, Tulikuu naukui, katsellen tassujaan hiljaisena. Toivottavasti Nokkoslehti ymmärtäisi hänen ajatuksensa ja olisi valmis komentaman Jokiklaanin perääntymään, kun Tulikuu olisi hakenut Tuskatähden pois Ruoskatähden luota.



Haukkavarjo – Salamaklaani
Haukkavarjo katsahti päällikköön, joka kulkeutui Myrskyhallan ja Tammenlehden luokse. Hän kuunteli kauempaa tarkasti ja oli hieman yllättynyt isoveljensä reaktiosta. Hän oli nähnyt aina Myrskyhallan sellaisena, joka olisi valmis ottamaan vastuun perheestä, olla rakastava kumppani ja hyvä isä pennuilleen. Toisaalta Haukkavarjolle Myrskyhalla oli aina ollut tuki, turva, lohduttava isoveli, kun he olivat jääneet vain toistensa turviin. Myrskyhalla oli aina ollut heistä se parempi ja viisaampi, vahvempi ja nokkelampi, ajattelevaisempi ja herrasmiesmäisempi. Yllättävä tuulensuunnan vaihtuminen sai kuitenkin Haukkavarjon huomaamaan sen, kuinka ärsyttävänä häntä saatettiin pitää, kun hän väitti vastaan ja kiukutteli. Miten Myrskyhalla oli sen kaikki nämä kuut jaksanut, kun Haukkavarjo ei ollut edes ymmärtänyt olevansa sellainen? Toisaalta Myrskyhallan käytös ei ärsyttänyt häntä. Hän vain näki tuossa rikotun pennun, joka oli heitetty suohon uppoamaan. Ja miten isoveli oli siihen päätynyt? Haukkavarjon takia tietenkin. Haukkavarjo oli tänne halunnut ja Myrskyhalla oli hänen vuokseen uhrautunut.
’’Se olisi hienoa, emo’’, Haukkavarjo naukui hiljaisena, häntä vaivaten tilanne, kun Lovijuova nousi ylös ja meni tiuskimaan Myrskyhallalle. Haukkavarjon olisi varmasti pitänyt olla puolustamassa Myrskyhallaa ja tämän valintoja, ajatuksia ja toiveita. Sitähän Myrskyhallakin oli hänelle aina tehnyt, sanonut ymmärtävänsä ja yrittänyt löytää kultaisen keskitien kompromissien avulla. Mutta Haukkavarjo ei mennyt veljensä tueksi. Hän vain kuunteli, kuinka Lovijuova tuomitsi Myrskyhallan ja Tammenlehden vihansa sekoittamana.
’’Kuulin nyt osan tuolta’’, Haukkavarjo naukui, heilauttaen tuuheaa häntäänsä Tammenlehteä, päällikköä ja Myrskyhallaa kohti. ’’Mutta oikeastaan haluaisin oppia ymmärtämään klaaniamme paremmin kuulemalla sinusta ja sinun teoistasi’’, Haukkavarjo naukui hieman hermostuneena, mutta kääntäen katseensa emoonsa, silmät tapittaen tätä kuin valoa pimeydessä.
’’Mitä sinulta odotettiin, miten sinä toimit? Miten sinä tapasit isän ja mitä teille on tapahtunut? Koetko muuttuneesi ajatusmaailmaltasi kuiden kuluessa, jos vertaat vaikka pentuajan ajatuksiisi ja nykyisiin?’’, Haukkavarjo naukui katsahtaen sitten sisareensa Havuviimaan, joka vaikutti olevan hermostunut, ehkä tämä oli myös hieman ujo. Havuviima oikeastaan vaikutti mukavalta, koska oli niin hiljainen, mutta Haukkavarjo ei vain osannut keskustella tämän kanssa, joten piti suunsa kiinni, ettei loukkaisi nuorempaa naarasta. Hän oli loukannut tajuamattaan jo Tammenlehteä, sekä isää ja Myrskyhallaa, ehkä hieman myös Havuviimaa, eikä hän halunnut sitä ainakaan pahentaa. Haukkavarjo katseli uudelleen Hopeataivasta mietteliäänä. Hopeataivasta hän oli lähtenyt eniten etsimään ja hän oli iloinen, koska oli tämän löytänyt, millään muulla ei olisi niin väliä kuin oikealla emolla.


//EE, Heli//
Myrskyhalla – Salamaklaani
Kolli kohotti katseensa hieman hermostuneena, kun Kolibrintähti saapui hänen ja Tammenlehden luokse sotureidenpesän suulle. Hän oli tainnut kuulla Myrskyhallan sanat ja se sai kollin hieman häpeämään omaa innostustaan. Ei hän halunnut olla Kolibrintähdelle mikään kilpailija. Myrskyhalla painoi korvansa hieman harmistuneena alas, kun kuuli päällikön vastaavan hänen kysymykseensä ja hänen toiveensa tuntui murskaantuvan tuhansiksi palasiksi. Ei siis voisi koskaan olla päällikkö, mutta hänen olisi pakko saada kumppani, sekä tuon kanssa pentuja, sekä pakko olla osana näiden elämää, kehitystä ja unohtamatta sitä, että uhrata sen puolesta henkensä. Myrskyhalla ei kylläkään tiennyt haluaisiko sellaista kohtaloa. Hän oli toivonut enemmänkin voivansa täyttää klaanin vaatimukset ja silti tavata Valkovirtaa jollakin tavalla. Tämä paine isänroolin ottamisesta ahdisti häntä, eikä siinä muuten, mutta hän ei tiennyt olisiko valmis sellaiseen. Puhumattakaan, että hänen roolimallinaan oli kärttyinen Lovijuova, joka ei todellakaan koskaan ollut valmis isäksi.
’’Miksi vain esikoinen? Oletettavasti sitten kolli, jos naaraat keskittyvät pentuihin ja perheeseensä’’, Myrskyhalla naukui hiljaa edelleen harmistuneena toiveensa murskaamisesta, mutta ei oikeastaan katkerana. Hän halusi oppia ja ymmärtää. Ennen kaikkea oppia ymmärtämään tätä kaikkea. ’’Entä jos ei halua perustaa perhettä?’’, Myrskyhalla naukui ja Lovijuova lähti askeltamaan Tammenlehteä, sekä Myrskyhallaa kohti, kun Hopeataivas, Havuviima ja Haukkavarjo jäivät aukion reunamille juttelemaan keskenään. Lovijuova oli kuullut heidän keskustelunsa ja asettui Kolibritähden vierelle.
’’Älä ole tuollainen, Myrskyhalla. On häpeällistä tuoda moisia ajatuksia esille. Tietenkin sinäkin haluat perheen, kuten myös veljesi Haukkavarjo. On teille kahdelle kunnia löytää kumppani tästä klaanista ja suojella omaa perhettänne niin hyvin kuin pystytte. Mitään muuta soturi ei kaipaa elämäänsä’’, Lovijuova murahti, painottaen sanojaan hyvin tiukasti. Myrskyhalla painoi korvansa alas, eikä tällä kertaa vastannut isänsä katseeseen, koska häntä hävetti nyt hyvin paljon ja samalla ahdisti entisestään tulevaisuus. ’’Päällikön esikoinen on valintaan paras, sillä se on suvussa periytyvä arvo, kun päällikön taidot kulkeutuvat hänen pentuihinsa. Esikoinen on tärkein, tai ainakin pitäisi olla, sekä mahdollisimman kunniallinen klaanille ja suvulle’’, Lovijuova painotti sanaa ’esikoinen’, viitaten sanansa Myrskyhallaan. Olihan Myrskyhalla Hopeataivaan ja Lovijuovan esikoinen.
’’Mutta me kaikki olemme päällikölle sukua, mikä tekee hänen esikoisestaan erityisemmän kuin hänen veljensä esikoisesta’’, Myrskyhalla kysyi hiljaisena, saaden Lovijuovan huokaisemaan.
’’Koska hänen veljensä esikoisella on hänen veljeltään perimiä taitoja, sekä ajatusmaailmaa, eikä päälliköltä itseltään. Päällikön on valittava seuraajakseen mahdollisimman hyvä valinta, ja mikä olisi parempi kuin joku hänen itsensä kaltainen, joku jota hän voi itse opettaa tehtävään. Tietenkin hänen oma poikansa, jolla ei ole vastassa naaraiden tavoin pentujen syntymää, kasvatusta tai perheen tuottamaan taakkaa. Esikoisen on helppo keskittää kaikki tarpeensa, huolensa ja voimansa klaanin hyvinvoinnin edistämiseksi, veljen esikoisella ei ole sellaisia taitoja, sillä hänen ajatusmaailmansa on syntynyt hänen isänsä kautta, mikä tarkoittaa oman perheensä suojelua ja auttamista’’, Lovijuova yritti pitää itsensä rauhallisena, kääntyen katsomaan hiljaisena Kolibritähteä.
’’Olen siis aivan turha’’, Myrskyhalla kuiskasi katsellen tassujaan, saaden Lovijuovan kurtistamaan kulmiaan.
’’Päällikön tehtäviin kyllä, joten lopeta niiden ajatteleminen, koska sinusta ei koskaan voi sellaista tulla. Perheen päänä olet arvokas kissa, jolla on velvollisuudet soturina suojella klaania, sekä perhettäsi’’, Lovijuova tuhahti, pitäen äänensä kuitenkin rauhallisena. Myrskyhalla saattoi aavistaa, että Lovijuova teki kaikkensa pysyäkseen rauhallisena. Myrskyhalla polki hiljaisena toisella etutassullaan maata, pää edelleen harmistuneisuudesta alhaalla ja korvat lässähtäneinä alas. Hän olisi halunnut väittää vastaan kuin pieni pentu ja pinkoa pois leiristä, vaikka hypätä jyrkänteeltä alas, jotta tulevaisuus ei ottaisi häntä mukaansa tähän kaikkeen. Mutta hän oli aina ollut se rauhallisempi, kärsivällisempi ja omien tunteidensa salaaja Haukkavarjon seurassa. Hän ei voisi nytkään valua pikkuveljensä tasolle.
’’Mutta en minä sellaista halua’’, Myrskyhalla sanoi hiljaisena, haluamatta katsoa päällikköön tai isäänsä, puhumattakaan Tammenlehteen, koska tuota varmaan hävetti Myrskyhallan puolesta.
’’Sitten sinä et varmaan kuulu tänne’’, Lovijuova jyrähti nyt vihaisena, lähtien askeltamaan päällikön takaa, kulkeakseen odottamaan suuaukolle muuta ryhmää, jotta he voisivat lähteä. ’’Toivon, että saan edes olla ylpeä tyttäristäni, että he löytäisivät edes kumppanin itselleen, ettei minun tarvitse sitäkin tehdä’’, Lovijuova tiuskaisi itsekseen, luoden piinaavaan vilkaisun Tammenlehteen, joka olisi pian sen ikäinen, että olisi jo hätä saada kumppani itselleen. Myrskyhalla katseli surullisena Tammenlehteä, se tuntui niin pahalta. Miten Tammenlehti vain nieli sen kaiken? Lovijuovan sanat siitä, ettei hänestä koskaan voisi tulla soturia suurempaa, ja ettei hän kuuluisi tänne tuntuivat jylisevän nuoren kollin mielessä toistolla, ja se sai hänet hyvin hiljaiseksi. Lovijuova oli ilkeä, mutta kai tämä puhui kuitenkin totta, vaikka olisikin voinut muutella sanojaan ystävällisemmiksi. Myrskyhalla kietoi häntänsä ympärilleen lohduttaakseen itseään ja kerätäkseen hetken ajatuksiaan, ettei nyt kaikkien näiden kissojen edessä sortuisi. Ajatuksissa isän sanat ja valittava pennun ääni vain huusi, ettei hän haluaisi tätä.



//Helille tästä alaspäin kaikki//
Lumisusi – Tuuliklaani
Lumisutta jännitti hieman, millaiseksi Kukkaiselo kuvailisi hänen vanhempiaan, mutta osa jännitystä painoi myös hermostuneisuus, koska hän ei ollut varma, kestäisikö kuulla totuutta. Lumisusi ehkä hieman toiveajatteli, ettei isä tai emo olisi niin pahoja kissoja kuin monet tarinat pentutarhassa olivat antaneet hänelle ajatuksekseen. Lumisusi toisaalta ei halunnut ajatella kenestäkään pahasti.
’’Olet oikeassa. Emmekä me pysty todistamaan mitenkään, että Kuurasielu olisi Veritähti. Häneen täsmää ainoastaan punertava turkki, oikeastaan Kuurasielun turkki näyttää silmissäni hieman punertavanruskealta, kuulemieni tarinoiden mukaan Veritähti näytti siltä kuin hän uisi vihollisensa veressä, jonka takia häntä kutsutaan paholaiseksi’’, Lumisusi naukui, ollen samaa mieltä mestarinsa kanssa, että se kauhu varmasti tarkoitti kettuja, eikä kissoja. Hän ei ennen tullut sitä edes ajatelleeksi! Hänen pitäisi olla tekemättä ennakkoon ajatuksia ja oletuksia, vaan kuunnella Kukkaiseloa, jolla oli paljon enemmän kokemusta! Kukkaiselon kosketus sai Lumisuden viikset värisemään iloisuudesta. Hän oli niin kaivannut sitä tunnetta, että joku oli iloinen hänen olemassa olostaan, välittämisen tunne oli naaraalle hyvin tärkeää.
’’Todella viisaita sanoja Kukkaiselo’’, Lumisusi kuiskasi hieman helpottuneena, ettei Kukkaiselo koskaan ollut tuominnut häntä vanhempiensa takia. Hänen sisaruksiaan kyllä oltiin epäilty ja oltu vainoharhaisia, ainakin niiden osalta, jotka tiesivät heidän oikeat vanhempansa. ’’Minkälainen sinun kokemuksesi on Veritähdestä? Eikai hän tehnyt sinulle mitään?’’, naaras kysyi hiljaisena vielä uteliaisuuttaan. Kyllä hän olisi valmis kuulemaan totuuden, ja se antaisi hänelle ainakin tasapainoisen näkemyksen.


Kylmäsydän – Yöklaani
Kylmäsydän nyrpisti nenäänsä, kun yrtit alkoivat täyttää hänen makunystyröitään ja hajuaistista puhumattakaan. Hän kuitenkin alkoi jo hahmottamaan Kuulammen, onneksi Yöklaanista ei ollut pitkämatka Kuulammelle ja naaras saattoi jo kuulla joiden kissojen keskustelevan keskenään, Kukkaiselon ja Lumisuden ominaistuoksut alkoivat tavoittaa häntä. Hienoa, edes jotkut muutkin olisivat hieman ajoissa! Toivottavasti muutkin tulisivat pian.
Kylmäsydän hidasti askeleitaan, jotta Salviantassu pysyi paremmin perässä ja he voisivat rauhoittuneempina astella kahden muun parantajan luokse. Sekä hän pääsisi laskemaan yrtit pois suustaan, ettei hänen tarvitsisi enää nuuhkia niitä.
’’Olen iloinen, että ajattelet asian juuri tuolla tavalla. Sinusta tulee todella loistava parantaja klaanillemme ja voin helpottuneena jättää vielä paikkani sinulle, kun sen aika joskus tulee. Toivon kyllä, että saan viettää aikaani vanhintenpesässä, auttaen tarpeen tullen sinua ja tulevaa oppilastasi. Mutta voisimme käydä läpi harjoituksia, kun palaamme Kuulammelta. Klaanissa kaikki on nyt hyvin, onneksi, joten voimme rauhassa levätä, kunhan olet tarkistanut Okapolun ja sitten aamun sarastaessa harjoitella hieman harjoituspaikalla’’, Kylmäsydän kehräsi helpottuneena, heilauttaen häntäänsä sitten tervehdykseksi Kukkaiselolle ja Lumisudelle, askeltaen vielä kaukaa näitä kohti Salviantassun kanssa. Kylmäsydän oli todella innoissaan tästä Kuulammelle kokoontumisesta.
’’Sen verran varoitan harjoituksista, etten ole mikään taitavin kaikista, ja olen itse keskittynyt kamppailuiden osalta ottamaan vihollisten huomion itseeni, koska kestän paljon kipua ja olen fyysisesti vahva, mutten kauhean taitava. Kuitenkin taka-ajatuksenani on aina ollut, että minä osaan parantaa, joten voin kuitenkin kunnostaa omat vammani, sekä muiden, jonka takia olen keskittynyt siihen, että uhraan mieluummin itseltäni karvaa kuin viattoman sairaan pennun hengen’’, Kylmäsydän hymyili pienesti. ’’Mutta me menemme sinun rajojesi mukaan ja lupaan opettaa, sekä opastaa niin paljon kuin vähääkään osaan tai tiedän’’, hän jatkoi rauhoittavasti, yrittäen tiedostaa Salviantassulle, ettei todellakaan olettaisi tämän olevan Kylmäsydämen kaltainen taisteluissa.
’’Sinä kuitenkin nopea, joten voimme hyödyntää sitä paljon väistelyissä ja harhautuksissa’’, mestari kehui oppilastaan iloisena. Tavallinen oppilas olisi voinut väsyä jo tämän matkan aikana, kun Kylmäsydän oli halunnut kiirehtiä, mutta Salviantassu oli hyvin pysynyt perässä nopeutensa ansiosta. Se oli ihailtavaa.



Kuolonlaulu – Myrskyklaani
Valkea kolli hymyili kannustavasti Vihertähdelle, Varissilmän nyökytellessä tyytyväisenä ja Vihakatseen sukiessa turkkiaan helpottuneena, että hänenkin ideaansa sovellettiin käyttöön. Käärmesielu oli oma rauhallinen itsensä ja räpäytti silmiään merkiksi, että olisi ymmärtänyt tilanteen ja kuuntelisi lisäohjeet tarkasti, toimiten juuri niin kuin Vihertähti haluaisi.
’’Sinun on parasta vetää sujuva johtopäätös ja tiedottaa klaanille sitten suunnitelmamme? Tämä menee varmasti hyvin ja kun Salamaklaani näkee, että mekin olemme tiivishenkinen perheklaani, kuten he, en usko heidän haluavan rikkoa perheitämme. Mutta ehkä he tekevät vaatimuksen Kuolonlaulun perheelle, etteivät he saa jatkaa sukuaan täällä, ettei heidän sukunsa ’’saastu’’ tai erkane enempää Salamaklaanista’’, Liekkimarja naukui mietteliäänä, Kuolonlaulun miettiessä hiljaisena naaraan sanoja.
’’Sellaista ei ole ennen tehty, mutta jos Kolibrintähti suostuu neuvottelemaan asiasta, voimme ehdottaa sitä hänelle. Vaihtoehtoisesti voimme myös sanallisesti muotoilla olevamme kuolleita Salamaklaanille, jotta meistä ei tarvitse puhua ja me emme toivon mukaan joudu tapaamaan heitä enää, edes kokoontumisessa, jotta jäisimme puhumaan heidän kanssaan’’, Kuolonlaulu naukui ajatuksensa.
’’Aina kannattaa yrittää puhua ja siitä meidän päällikkömme on tunnettu’’, Varissilmä hymyili. ’’Rauhallisuudesta ja halusta keskustella ensin rauhassa asiat halki ennen toimimista, uskoisin Kolibrintähden arvostavan sitä, hän ei kuitenkaan ole mikään Jäätähti’’, mustavalkea kolli jatkoi, saaden Käärmesielun väräyttämään huvittuneena viiksiään.
’’Kieltämättä olemme hermostuneita nyt, mutta joskus voimme silti ajatella, että miten asiat olisivat voineet olla vielä pahemmin. Se valaa meihin enemmän toivoa. Katastrofaalinen ajattelutapa, jos mietimme, että joutuisimme olemaan samanlaisessa tilanteessa Myrkkyklaanin kanssa. Nyt on sentään mahdollisuutemme tulla kuulluksi ja keskustella Salamaklaanin kanssa, Myrkkyklaanissa ei toimita niin’’, varapäällikkö jatkoi kohauttaen huvittuneena lapojaan.
’’En tiedä teistä, mutta tuosta ajatuksesta, minulle tuli tunne, että meillä on toivoa’’, Vihakatse hymyili hiljaisena.



Varjosielu – Myrkkyklaani
Tumma kolli kurisi vielä itsekseen onnestaan hyvin kauan, vaikka tilanne oli jo ohitse ja hän saisi vihdoinkin keskittyä kumppaniinsa ja perheeseensä. Leijonanvarjo hymyili hermostuneesti hänelle kauempaa, olihan kolli jo kauan sitten tiennyt, että Varjosielu oli tapaillut Mutakatsetta, mutta asioiden mennessä parempaan suuntaan, kun asiat tulivat näin ilmi, Leijonanvarjo näytti olevan myös tyytyväinen lopputulokseen. Varjosielua se helpotti, että hänen yksi parhaimmista ystävistään olisi helpottunut, mutta samalla onnellinen hänen ja hänen tulevan perheensä vuoksi.
’’On ihanaa, että olet kotona’’, kolli kehräsi, sukien naaraan päälakea karhealla kielellään. ’’Sinulla on tosiaan ollut pitkä matka ja varmasti myös vaikea. Tulehan, niin näytän’’, kolli naukui, kun naaras alkoi ihmetellä, missä olisi pentutarha. Kolli lähti askeltamaan parantajanpesän ohitse, josta kantautui voimakas yrttien haju, kohti kaatunutta puuta, josta oli hetki sitten tullut itsekin, koska oli valmistellut Mutakatseelle petiä valmiiksi.
’’Tässä on parantajienpesä, suoraan pentutarhan vieressä. Pääset tänne sateensuojaan odottamaan pentujasi, ja me soturit yritämme parhaan mukaamme luoda kattoa ulkopuolelle, jotta sade ei kastelisi teitä, sekä muovaamme kivistä pienen padon tämän alusen ympärille, ettei vesi tulvi pesään’’, kolli selitti, laskeutuen pehmeässä rantahiekassa suuren kaatuneen puun alle, johon suurempikin kissa pääsi helposti. Varjosielu johdatti kumppaninsa kohti petiä, jonka oli valmistanut tätä varten ja väräytti naaraalle lempeästi viiksiään.
’’Pihkasiipi ei ole nyt täällä, mutta saat hänestä pesätoverisi, hän odottaa Pakkasnaurulle pentuja, joten emme valitettavasti saa täällä loikoilla aina kahdestaan’’, Varjosielu hymyili huvittuneena. ’’Jos sinua ei haittaa, viettäisin mielelläni aikaani kanssasi täällä. Tehtäviin joudun menemään, mutta öisin ainakin voisin olla tukenasi ja seuranasi. Jäätähti tai muu klaani ei ole kovinkaan kiinnostunut siitä, nukkuuko kumppanit keskenään täällä pesässä, kunhan vain kaikki nukkuvat leirissä, jotta kuulemme aamunsarastaessa varapäällikön käskyn partioista. Kun pääset täältä sitten, kun pennut ovat kasvaneet oppilaiksi, voin näyttää sinulle sitten mihin minä olen päättänyt asettaa pesäni sotureiden alueella’’, Varjosielu hymyili. Ehkä Myrkkyklaanin ja Tuuliklaanin eroina olisi se, että Myrkkyklaani halusi levätä suojassa, mutta toisaalta heidän pesänsä tehtiin itse omille arvon vastaaville alueille kivien, kaislojen, puiden ja hiekan muodostamiin koloihin.


Viiltokynsi – Myrkkyklaani
Jäätähden lähtiessä lepäämään pesäänsä, koska yritti selvästi vältellä Usvahallan motkottamista, Viiltokynsi oli varmistanut, että Mutakatseella olisi kaikki hyvin Varjosielun kanssa. Molemmat näyttivät hyvin rakastuneilta ja onnellisilta keskenään, eikä hän halunnut pilata näiden hetkeä olla yhdessä, joten mustavalkea naaras lähti kulkemaan kohti Pakkasnaurua ja tämän kumppania. Hän oli kuullut kokoontumisessa alustavasta Pakkasnaurun suunnitelmasta liittoutua naaraan kanssa, jotta kukaan ei voisi epäillä häntä tai hänen aikeitaan murskata Sädekatsetta, Kärsimyksenverta ja Jäätähteä. Sädekatsetta Viiltokynsi ei nähnyt ja hänestä oli alun alkaen tuntunut pahalta, että Pakkasnauru haluaisi tälle jotakin pahaa. Viiltokynsi oli matkallaan tullut hyvin toimeen Sädekatseen kanssa, vaikka ei niinkään Kärsimyksenveren kanssa.
’’Hyvää huomenta, Pakkasnauru’’, Viiltokynsi nyökkäsi veljelleen, joka röyhisti hyväntuulisena rintaansa ja tervehti kohteliaalla puskemisella sisartaan. Viiltokynsi istahti veljensä ja tämän vieressä olevan naaraan viereen, jota ei entuudestaan tuntenut.
’’Viiltokynsi, tämä ihastuttava naaras on kumppanini Pihkasiipi, Pihkasiipi Viiltokynsi on minun sisareni’’, Pakkasnauru esitteli hymyillen naaraan, kiertäen häntänsä kumppaninsa ympärille, laskien leukansa kumppaninsa pään päälle. Viiltokynsi hymyili ystävällisesti Pihkasiivelle, nyökäten tervehdykseksi.
’’Tulimme juuri sisarpuoleni Mutakatseen kanssa klaaniin, hänkin odottaa pentuja ja hänen kumppaninsa Varjosielu esittelee hänelle juuri pentutarhaa. Saat hänestä varmasti mukavan pesätoverin’’, Viiltokynsi naukui hymyillen, antaen vinkin Pihkasiivelle, että tämä tietäisi nyt ennalta Mutakatseen nimen, ettei kaksikon tapaaminen olisi niin hämmentävä tai vaivaannuttava. ’’Onko Sädekatse leirissä, olisin halunnut tavata hänet’’, Viiltokynsi naukui hieman hermostuneena Pakkasnaurulle, joka kurtisti kulmiaan ärtyneenä.
’’Sädekatse juuri hetki sitten surmasi Pihkasiiven emon! Ihmettelen, miksei Jäätähti karkottanut Sädekatsetta tästä klaanista. Mikään ei oikeuta häntä tappamaan toisen emoa, vaikka tämä emo olisi tehnyt millaisia tekoja tahansa. En kuitenkaan usko Sädekatseen väittämiin asioihin, uskoisin hänen haluavan poistaa mahdolliset uhat pois tieltään varapäällikkönä ja klaanin tulevaisuuden kannalta’’, Pakkasnauru puuskahti, katsoen toruen Viiltokynttä, kun kehtasikin ottaa Sädekatseen puheeksi. Viiltokynnen silmät laajenivat hämmennyksestä ja hän painoi häpeissään päätään alemmas.
’’Olen todella pahoillani emosi puolesta, Pihkasiipi. En tiennyt, en ymmärrä, olen pahoillani’’, mustavalkea naaras naukui hiljaisempana.

Nimi: heli-fairy

27.09.2018 11:52
LOIMUSYDÄN tuijotteli kaksikkoa huolestuneena, sekä varuillaan. Kivihäntä ei vaikuttanut yhtään siltä kollilta, joka oli lähtenyt kokoontumiseen heidän kanssaan. Minne kolli oli hävinnyt? Mitä oli käynyt? Tummempi harmaa naaras astui askelen lähemmäs Viimahäntää, mutta hän hätkähti paikoillaan, kun Kivihäntä raapaisi ystävätärtään poskeen.
”Kivihäntä!” Loimusydän murahti luimistaen korviaan ja tönäisten hieman huolestuneesti Viimahäntää taemmas(?). ”Mikä sinulla on?!” naaras murahti toiselle varuillaan, vilkuillen hätääntyneesti kollia edessään. ”Sattuiko pahasti?” soturitar naukaisi huolestuneesti kääntäen katsettaan kohti Viimahäntää. Mikä tuohon kolliin oli mennyt, raapi nyt klaanilaisiaan? Mitähän Tuskatähti tähän sanoisi?
//Blari//


KOLIBRINTÄHTI nosti hymyn huulilleen ja katseli kahta veljestä, jotka saivat juuri parempaa tietoa klaanista, sisareltaan Tammenlehdenltä sekä Havuviimalta. Kaksikolla olisi paljon opittavaa, mutta päällikkö uskoi, että näiden perhe kyllä opettaisi heidät tavoilleen. Kolli päätti astua hieman näitä lähemmäs, ystävällisen lämpimällä hymyllä.
”Salamaklaanissa on paljon, mitä teidän tulee oppia ja tulette kyllä oppimaan vielä kaiken. Sitä varten perheenne on täällä”, tuo naukaisi tarkoittaen koko klaani sanallaan perhe. ”Valitettavasti päälliköksi pääsee vain päällikön omaa verta oleva esikoinen, mutta klaanin muilla kolleilla on tärkeä tarkoitus perheensä suojelemisessa. Kaikki täällä kuitenkin ovat perhettä ja teemme kaikkemme, jotta voimme pitää omistamme huolta ja pitää heidät turvassa”, tuo naukui heilauttaen tuuheaa häntäänsä rauhallisesti. ”Jokainen tulee joskus saamaan kumppanin. Klaaniin kuitenkin tulee aina lisää pentuja, kolleja tai naaraita. On myös mahdollista, että kolli, tai naaras jopa, löytää kumppaninsa klaanin ulkopuolelta. Kuitenkin katsomme hyvällä silmällä klaanin sisältä löytyvää rakkautta. Kuitenkaan isänne ei voi teitä tällaisesta syystä karkottaa. Päälliköllä on aina viimeinen sana tällaisiin tapahtumiin”, Kolibrintähti naukui katsahtaen Lovijuovasta Hopeataivaaseen. Vaikka päällikkö haluaisi Lovijuovan keskustelevan perheensä kanssa ja viettävän sitä aikaa, joka heiltä on jäänyt paitsi, hän tiesi, että heidän tulisi pian lähteä Myrskyklaaniin, tiedustellakseen Kuolonlaulun perheen tilannetta.
”Lovijuova, jos se teille sopii, lähtisimme aivan tuota pikaa Myrskyklaaniin”, harmaa päällikkö naukui perheen isälle silmät rauhallisen ystävällisinä tätä tutkaillen. Korppihalla istuskeli kauempana kokoontumisesta tutkaillen asiaa kuitenkin kauempaan. Hiirenmieli kuitenkin lepäisi pentutarhassa uusien pentujensa, sekä Tammipolun kanssa. Ehkä heidän pennut syntyisivät sillä välin, vaikka se kollia hieman pelottikin, että naaras joutuisi olemaan yksin leirissä sillä aikaa. Tehtävät oli kuitenkin hoidettava, ja sitten vasta juhlittava.
//Masi, EE//


KUKKAISELO kuunteli oppilastaan rauhallisin mielin, korvat höröllä tätä katsellen koko ajan. Tummaksi muuttuva metsä värjäsi hassuja kuvioita Lumisuden turkille, ja vaalea parantaja istuutui myös pian toisen viereen, katse kohti tähtiä. Naaras tovin mietti omaa vastaustaan, mutta sitten siirsi lempeän vihreän katseensa takaisin Lumisuteen.
”Voisin uskoa, että he ovat ne kissat, joista Tähtiklaani lähetti sinulle enteen. En usko, että keitään muita voisi klaaniin tulla. Kerran se kaikki veri ja kauhu, johtunee ketuista”, tuo naukui varovasti tarkastellen oppilaansa reaktiota. ”On totta, että moni näkee Kuurasielussa tällä hetkellä Veritähden, muttemme voi tietää totuutta, sillä kolli on täysin muuttunut, eikä liiammin paholaiselta itseltään näytä. On kuitenkin aina hyvä olla varuillaan. Mutta kerran Valkeatähti hänet päästi klaaniin, sekä asetti vielä Puolinaaman mestariksi, ehkä hän on hyvä ja muuttunut kissa, menneisyyttä muuttamatta. Minusta sinun on kuitenkin hyvä tutustua häneen, jos kerran niin haluat. Hän tulee kuitenkin olemaan osana elämäämme nyt pitkän aikaa”, naaras naukui varovasti räpäyttäen toiselle lempeästi silmiään. ”En osaa sanoa, onko minulla ollut sellaista tunnetta. En tuntenut vanhempiani tai saanut ketään sellaista hahmokseen, mestariani lukuun ottamatta, mutten sitäkään sanoisi yhtä vahvaksi siteeksi, kuin meidän siteemme”, Kukkaiselo naukui koskettaen hännällään lempeästi Lumisuden tassuja. ”Vanhempasi ovat ketä ovat, ehkä pahoja ehkä joltain sortin hyviä, mutta he ovat juuri sellaisia, jona sinä heidät näet. En minä ole sanomaa, kuka elämässäsi olisi hyvä tai paha. Teistä kuitenkin tuli omanlaisia, ja olette hyviä, myös toiset pahoja luonteeltaan. Ei ketään toi tarkasti määritellä, ei edes Tähtiklaani voi. Jokaisella kissalla on omat mielipiteensä”, hän päätti lauseensa hiljaiseen hymyyn katseen siirtyessä taivaalle kohti pikkuhiljaa esiin ilmestyvää Hopeahäntää. Ehkä Tähtiklaani antaisi tänä yönä heille hyviä unia.


SALVIANTASSU lähti juoksemaan mestarinsa rinnalla alas vuoristoa, parhaansa mukaan tämän perässä pysyen. Oli mahtavaa päästä taas Kuulammelle, sekä Kylmäsydämen sanojen mukaa, olisi mahtavaa nähdä tuon entinen mestari, Pilvikaste! Hänestä tulisi parantaja tänä yönä, eikä naaras voisi olla enempää innoissaan. Valkea turkkinen parantajaoppilas höristi korviaan kesken matkan, kun mestari yritti hänelle jotain supista yrttiensä takaa. Salviantassu kiri Kylmäsydämen kiinni ja tarkasteli tätä mielenkiinnolla odottaen, mitä toiselle oli sanottavaa. Ensin naaras punnitsi vaihtoehtoja harjoittelusta taisteluliikkeitä ja puolustuksia, mutta sitten hän lopulta innostui, kuten aina hänen luonteeltaan oli odotettavissa.
”Se kuulostaisi mahtavalta! Tarkoitan, että vaikka osaan parantajaa ja olla avuksi muille, pitäähän minun osata auttaa itseäni, sekä juuri sairaita kissoja. En tiedä voisiko tuosta kieltäytyä!” oppilas jopa naurahti katsoen hymyillen yrtti pehkonsa takaa mestariaan silmät tuikkien. ”Olisi mahtavaa päästä harjoittelemaan joitain liikkeitä, sekä saada olla enemmän hyödyksi klaanille tilanteen tullen”, nuori oppilas naukui ja pujotteli puiden juurakoiden ja puskien välistä takaisin mestarinsa rinnalle. Hän saisi tänään parantajanimensä, sekä saattaisi pian päästä harjoittelemaan jotain uutta parantajantaitojen lisäksi! Hän ei osannut edes kuvitella, että tämä liittyisi parantajan tehtäviin, mutta nyt se totta kai teki järkeä. Miten yksinäinen parantaja pystyisi puolustamaan pesässä olevia kuin huitomalla kynsiään vastaan soturia, joka omasi kuuden kuun takaista koulutusta? Kylmäsydän oli ehdottomasti paras ja mahtavin kissa!


VIHERTÄHTI naurahti Kuolonlaulun kommentille, mutta nyökäytti päätään ymmärtäväisesti. Tottahan se oli, ettei Salamaklaani tyhmä klaani ollut, ei sitä sellaisena kannattanut siis pitää. Musta kolli tunsi hymyilevänsä erittäin lämpimästi, Liekkimarja painautuessa hänen viereensä. Kolli rakasti naarasta sydämensä kyllyydestä, ja toivoi tämän pysyvän hänen vierellään kuiden loppuun asti. Tämä olisi hänen elämänsä rakkaus, nyt ja aina.
”Varissilmän idea on hyvä, joten käytämme sitä. Keräämme vapaahehtoiset soturit ja oppilaat pesiin, ja muut sitten ainakin soturittaren pentuineen jäävät aukiolle tarkastelemaan tilannetta. Olette oikeissa siinä, että on parasta saada toisen klaanin hyvä huomio sekä hyväksyntä, ainakin suvun suhteen. Toivon siis, että kaikki menee hyvin ja perheen esillä pito saisi meille hieman lisä pisteitä”, päällikkö naukui nyökäten hymyillen päätään Liekkimarjan idealle vierellään. Toivottavasti todella kaikki menisi hyvin, jotta naaras pysyisi turvassa hänen pentujensa kanssa. Hetkisen kolli mietti, ketkä mahtaisivat mennä pesiin puolustamaan, toki kannattaisi kysyä ensin vapaaehtoisia, jotta sitten voitaisiin kartoittaa aukiolle jäävien tilannetta. Vihertähti oli mielissään siitä, miten yksimielistä porukkaa hänellä oli ympärillään ja asia saatiin puitua nopeasti ja helposti kasaan. Toivottavasti kaikki vain menisi hyvin vielä loppua kohden.
”Kiitos teille kaikille, että saavuitte puhumaan tästä. Toivomme nyt vain erittäin paljon, että kaikki sujuu hyvin ja selvitään suuremmitta haavoitta. Kiitos teille, pyydetään seuraavaksi vapaaehtoisia pesän suojelijoiksi ja sitten mietitään ketä jää aukiolle. Kyllä tämä vielä hyvin menee, kunhan hieman pyydämme Tähtiklaanilta onnea, sekä selviydymme suurimmitta virheittä. Uskon meihin kyllä”, vihersilmä naukui hymyillen nousten sitten ylös, loikkien Suurkiven puoleen väliin kutsuakseen klaaniaan takaisin koolle.


MUTAKATSE silmäili sisartaan säihkyvin silmin, kun hän naukui hänelle tulevaisuuden suunnitelmia. Ruskea kuningatar todellakin toivoi, että Viiltokynsi pääsisi jonkun hänen pentunsa mestariksi. Siinä vasta perhe! Sisar auttaisi pentujen kanssa ja Varjosielu vielä enemmän hänen tukenaan. Jos he nyt siis vain pääsisivät klaaniin. He oppisivat uimaan sekä uuden klaanin tavoille hyvinkin pian. Kaksikko lähestyi leiriä, mutta matkallakin naaras tunnisti kissojen hahmoja ympärillä ja saaren reunamilla. Selvästi heillä oli pesiä ympäri saarta, eikä vain keskellä, leirissä. Se selvästi herätti ja nostatti toisen mielenkiintoa. Myrkkyklaani ei loppu viimeksi kuulostanutkaan niin pahalta, kuin voisi ajatella kylmän Jäätähden perusteella.
Kaksikon astellessa leiriin he totta kai herättivät paljon katseita. Ensin Mutakatse pelästyi suurempaa Jäätähteä, joka keskusteli kahden mahdollisesti nuoremman soturin kanssa mahdollisen pesänsä lähettyvillä. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen paikka, jos ei muuta. Sinisilmä etsi tiukasti katseellaan tiettyä kissaa, jonka takia oli näinkin pitkän matkan vaeltanut, ja uinut, pentujensa sekä perheensä takia. Kaikki muuttuisi vihdoin hyväksi, niin hän toivoi. Piankin tuttu tuuhea turkkinen kolli lähti juoksuun jostain pesän kaltaisesta, heittäytyen naaraan luo kaataen tuon selälleen. Toista hieman sattui mahaan, kantaen kuitenkin sisällään heidän pentujaan. Tämän silmät syttyivät loistoon ja lämmin kehräys karkasi naaraan kurkusta tämän puskiessa toista ilosta. Pienen hellyyden osoituksen jälkeen ruskea naaras pääsi takaisin jaloilleen, ja tämä kohtasi Jäätähden hieman ehkä ilkeän kylmän katseen. Jos jotain, häntä hermostutti tällä hetkellä eniten. Naaras kavahti Jäätähden leimausta Valkeatähden kanssa riitoihin joutumisesta, ja tuo varuillaan luimisti korviaan. Kuitenkin Varjosielun läsnäolo helpotti nopeasti ja kaikki alkoi tuntua hieman paremmalta. Kuitenkin Jäätähden viimeiset sanat saivat suuren hymyn leviämään naaraan kasvoille ja hän painautui helpottuneena kumppaniaan vasten. Hän oli niin onnekas päästessään vihdoin oikeaan kotiin! Siihen kotiin, jonka oli menettänyt kuita sitten. Ruskea naaras räpäytti sinisiä silmiään Jäätähdelle, sitten vilkaisten Viiltokynteen ja lopulta kehräten Varjosielua vasten.
”On ihanaa olla kotona”, tuo naukui hiljaa heilauttaen tummaa häntäänsä. Naaras tutkaili leiriä, jossa vain harva pesä sijaitsi, ja mietti hartaasti, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. ”Missä mahtaa olla pentutarha? Olisin helpottunut, jos pääsisin lepäämään tulevien pentujen kanssa”, hän naukui hiljaa katseellaan löytäen leirin reunamilta suuren punaisen kollin, sekä tämän rinnalla suureksi kasvaneen vatsan kanssa olevan ruskean oranssin naaraan. Siis heidän pentunsa mahtaisi saada pesätovereita pian. Ei hän kuitenkaan osannut arvioida, kuinka kaukana hänen, tai tuon toisen naaraan pennut olivat, mutta ehkä se pian selviäisi. Kuitenkin kaikki oli hyvin, kun he olivat päässeet oikeaan kotiin, yhdessä Viiltokynnen kanssa. Ehkä he täällä voisivat olla turvassa kuiden loppuun asti.
//Masi//


SÄDEKATSE laskeutui makuulleen auttaakseen hieman Kanervamarjan töitä, ja yritti olla liikaa irvistämättä parantajan sivellessä haudetta haavoille. Sitä kirveli, ihan selkeästi, mutta sentään tuntui paremmalta sen jälkeen, kun toinen oli putsannut haavan liasta, sekä nyt kun parantaja siihen siveli hoitavaa haudetta. Se parantuisi kyllä tuota pikaa, kunhan hän osaisi levätä. Ei tälle kyllä tullut mieleenkään lähteä ensimmäisenä saalistamaan, ehkä joku muu sen hoitaisi, sillä aikaa. Ruskea naaras haukotteli nopeasti parantajan hakiessa hänelle yrttejä. Onneksi Kanervamarja oli pätevä työssään. Varmaan klaanikin osaisi muutaman päivän toimia itsenäisesti ilman varapäällikköä. Kyllä Jäätähtikin jotain voisi joskus tehdä hänen puolestaan, mutta mikä hän oli sanomaan. Sädekatse nyökäytti päätään kiitollisena ja nuolaisi yrtit suuhunsa nielaisten ne suurimmitta mutkitta.
”Kiitos Kanervamarja. Toivottavasti en viivästänyt teitä missään. Lepään täällä niin kauan kuin kerrot sen olevan tarpeellista”, varapäällikkö nyökäytti päätään ja räpäytti silmiään kiitollisena parantajalle. Naaras laski päänsä varovasi tassuilleen höristäen kuitenkin korviaan kuullessaan supinaa ulkoa. Kanervamarja oli kuitenkin juuri sanonut, että hänen pitäisi levätä, joten naaras kyllä ehtisi näkemään sählingin myöhemmin. Nopeasti hän tunsi väsymyksen valtaavan turtunutta kehoa, ja naaras vaipui nopeasti uneen.

Nimi: Masi

25.09.2018 23:42
//Blari //
Sudenulvonta – Lumouksenklaani
Sudenulvonta nuolaisi rintaansa kuunnellessaan Tomukuun toteamuksen siitä, että tämä oli kuullut Veriruusun huudahduksen. Jonka jälkeen hän kohotti hieman huvittuneen katseensa Tomukuuhun, pisara omahyväisyyttä saattoi myös olla kollin katseessa, kun hän avasi suunsa vastaukselleen.
’’Minä en tappanut häntä, enkä vahingoittanut häntä, kuten varmasti itsekin hänen olemuksestaan huomasit’’, Sudenulvonta piikitteli kollille, kiertäen häntänsä vierelleen, vastaten toisen tuijottamiseen rauhallisen katseen aallolla. Tomukuun vetäessä kyntensä piiloon, Sudenulvonta tiesi joutuvansa olevan valppaana hullun yllätyshyökkäyksen varalta, puhuihan hän kissan kanssa, joka oli lähes tappanut aiemmin Sudenulvonnan, vaikka Sudenulvonta oli liittoutunut tämän kanssa. Jos Veriruusu olisi tyhmä, tämä voisi myös itse kokea saman ja todennäköisesti vielä pahemmalla lopulla.
’’Minun pitänee korjata sinua hieman. Sinusta taikka sisarestasi Pöllönlaulusta ei pidetä täällä, kyllähän kissat pitävät Päästäisaskeleesta. Sinulla on vain kova tarve kontrolloida häntäkin, jonka seurauksena kissat välttelevät häntäkin, kuten Veriruusu, jos et ole sattunut huomaamaan’’, Sudenulvonta kohautti lapojaan, koska asia oli hänen sivustaseuraamis tilanteensa takia hänelle itsestään selvää. Tomukuulla jotenkin mysteerisesti tuntui olevan sellainen vaikutus ympärillä oleviinsa, että heistä ei vain pidetty. Aaveenvarjon sekaantuessa Tomukuuhun ja Veriruusuun, kissat olivat myös häntä vältelleet, ja Sudenulvonta koki saman, ollessaan Tomukuun kanssa tekemisissä, silloin kun Pyörteenviuhka vielä oli elossa.
’’Älä ala vertailemaan meitä tai minun ymmärrystäni, emme ole samassa tilanteessa perheidemme kanssa’’, Sudenulvonta murahti kylmästi Tomukuulle, kun tämä kehtasi vetää kuuluisan perhekortin tähän väliin. Sudenulvonnalta ei tosiaan tippunut pienintäkään ymmärrystä Tomukuulle, hän ei ollut säälimässä toista, ei tämän perhettä, eikä tämän tekoja, eikä todellakaan seurauksia, vaikka se maksaisi Tomukuun ’perheen ja kumppanin’. Kylmän rauhallisuus kuitenkin pysyi kollin yllä, vaikka Tomukuu yritti nyt säälipisteiden keruun jälkeen langettaa Sudenulvonnan omatunnolle taakkaa siitä, että Tomukuu näki tilanteen, ettei Sudenulvonta ollut ottanut vastuuta mistään.
’’Olimme molemmat sitä mieltä, sinä mokasit pahasti, mutta Veriruusulle tunnustaminen ei ole sinulle vaikein asia tulevaisuudessa, vaan itsellesi tunnustaminen. Et voi koskaan tulla sisimmässäsi ymmärtämään sitä, että sinä voisit toimia väärin tai mokata jonkin asiaan, jonka takia kuvotat minua, Tomukuu’’, Sudenulvonta naukui. ’’Minä en syyllistänyt vain sinua, enkä yrittänyt lieventää itseäni millään muotoa, puhuessani Veriruusun kanssa. Minä myönsin, sinä et, me emme ole samanlaisia, emmekä verrattavissa’’, Sudenulvonta räpäytti rauhallisesti silmiään.
’’Minä olen kärsinyt ja kantanut vastuun, nyt on sinun vuorosi. Tiedämme molemmat, vaikka ethän sinä sitä minulle välttämättä ääneen myöntäisi, että et olisi kertonut totuutta Veriruusulle, olisit kiertänyt asian niin pitkään kuin mahdollista. Ja mikäli asia olisi pitänyt tuoda julki, olisit kääntänyt kaiken minun niskoilleni, enkä usko sinua hännänpäänkään vertaa, jos tuon aiot kieltää. Olen nähnyt sinut ja kuullut sinut, ja tulen kuulemaan vielä paljon lisää, niin silloin ennen kuin Pyörteenviuhka menehtyi kuin nytkin’’, Sudenulvonta pudisteli hipaisen huvittuneena päätään. Tomukuun onni varmasti oli, että Pyörteenviuhka kuoli jäädessään karhun pudottaman kiven alle, ettei tämä ehtinyt kertoa epäilyksistään kuin Sudenulvonnalle ja kumppanilleen Vatukkalammelle. ’’Olin hyödyksi, mutta sinä et koskaan ollut minulle sellainen. Se, että erakoista päästiin eroon oli hyvä asia, mutta sen vuoksi menettämäni asiat tekevät erakoiden häädöstä turhan. Katkeruus ei minua vienyt puhumaan Veriruusulle, vaan se, että tiedän sinun olevan hänelle pahempi kuin Aurinkokatse koskaan pystyi olemaan’’, Sudenulvonta huokaisi.
Oikeastaan se, että Sudenulvonta oli saanut muistinsa takaisin ei tarkalleen tarkoittanut sitä. Sudenulvonta muisti, mutta jotkin asiat oli pitänyt opetella ulkoa, jotta hän voisi väittää muistavansa. Painajaiset eivät vain koskaan unohtuisi.

Hiirenpolku – Lumouksenklaani
Hiirenpolku katseli harmistuneena Pöllönlaulua, koska tiesi tämän puhuvan oman kokemuksensa kannalta, muttei olisi halunnut naaraan joutuvan käymään läpi kipeitä asioita. Pahemmalta se tuntui kuitenkin, kun Hiirenpolku ymmärsi, ettei tuntenut itse Aaveenvarjoa ollenkaan. Hän oli näkymätön mestarille, vaikka hän tekisi mitä, niin kauan kunnes Aaveenvarjo olisi saanut päätökseen jonkin asian tai ajatuksen. Se harmitti hyvin paljon.
’’Olisin iloinen, jos hän voisi olla minulle kuin isoveli’’, parantajaoppilas kuiskasi hiljaa, vaikka tiesi jo nyt, että se oli aivan mahdoton ajatus toteuttaa. Aaveenvarjon kireä ääni kuitenkin keskeytti kaksikon, ja Hiirenpolku painoi korvansa entistäkin enemmän luimuun. ’’Minun pitää mennä. Toivottavasti voin vielä puhua kanssasi toistekin Pöllönlaulu, yritä voida hyvin ja kiitos’’, kolli kuiskasi hiljaa, lähtien juoksemaan Aaveenvarjoa kohti, ettei vain antaisi mestarille turhautumisen tunnetta hitaudestaan. Vaikka hän ei olisi halunnut hylätä Pöllönlaulua vain istumaan parantajanpesän edustalle, hän ei halunnut myöskään olla tyly Aaveenvarjolle. Kolli tunsi vielä tovin juostessaan mestarinsa luokse Pöllönlaulun nenänpään lämmön poskeaan vasten, ja se sai kollin nostamaan hieman korviaan ylös, vaikka häntä hermostutti ja jännitti. Aaveenvarjo ei ollut puhunut mitään siitä, ottaisivatko he Salamaklaania varten mukaan yrttejä vai ei, mutta Hiirenpolku näki, että kiire painoi heitä, joten hän ei uskaltanut enää kysyä asiasta, kun he poistuivat leiristä.


Punahämärä – Lumouksenklaani
Punahämärä purskahti mehevään nauruunsa, ja tämän viikset alkoivat väpättää sen seurauksena. Päästäisaskeleella ehkä sittenkin oli huumorintajua, tai ainakin tämä osasi olla huvittava persoona. Kuitenkin äänen painotus paljasti Punahämärälle, että Päästäisaskel oli tosissaan ja Punahämärä yskähti hieman kehnosti. Ja taas sitä mentiin. Veriruusun motkottava ääni kumpusi Punahämärän pääkopassa siitä, että käytöstavat, käytöstavat, älä ole tuollainen, älä ole ilkeä, äläkä varsinkaan lapsellisen typerä.
’’Tomukuu on suojelevainen vain sinua ja Veriruusua kohtaan, joten älä oleta, että me muut voimme koskaan ymmärtää häntä’’, Punahämärä tuhahti, yrittäessään olla asiallinen ja jättää mainitsematta sen seikan, ettei nähnyt Tomukuun käytöstapoja sen enempää kuin itselläänkään. ’’Minun silmissäni hän on juonittelija, joka yrittää sanoa sen, mitä kissat haluavat kuulla, mutta se paljastuu vain, kun hän tekee ennakko-oletuksia kissoista ja sanookin väärin. Tässä puhuu minun oma kokemukseni, mikä eroaa aika paljon sinun versiostasi’’, naaras pyöritteli silmiään itsekseen.
’’Tai siis minä en nyt valitettavasti ole kuin sata ja yksi muuta naarasta, jotka hän voi kaataa kehumalla ja mielistelemällä. Taisin kyllä sen hänen yrityksensä minua kohtaan lytätä silloin aika pahasti, mutta ehkä hän oppisi ymmärtämään, etteivät kaikki vain nyt pidä kolleista’’, naaras irvisti huvittuneena, muistellen hetkeä, kun Tomukuu oli tupsahtanut hänen seuraansa yhden kokoontumisen jälkeen ja yrittänyt liehitellä häntä. Kai se oli ollut vain Tomukuun keino tehdä Veriruusu mustasukkaiseksi, vaikka Veriruusu oli varmaankin ollut niin typerä, ettei ollut edes tajunnut sitä. Ajatus nauratti uudelleen Punahämärää, mutta hän onnistui tukkimaan kuononsa, mutta viikset värisivät edelleen.
’’Joten lempeä ja pehmeä puoli on nähty, tarkoittaen minun muistikuvassani mielistelevää ja huomionhakuista. Mutta tottakai minä olen väärässä sinun mielessäsi, vaikka meidän kokemuksemme eivät olekaan samanlaisia’’, naaras naukaisi rennosti. Hän osasi jo arvata, että Päästäisaskel voisi räjähtää hänelle siitä, että miten hän kehtasi taas avata sen ketunnaamansa ja yrittää puolustaa Tomukuuta, kuten aiemminkin tämä tilanne oli nähty Aamutähden kohdalla. Jonka takia Punahämärän oli pakko painottaa sitä, etteihän voisi koskaan nähdä Tomukuuta samanlaisena, koska kokemukset eivät täsmänneet, joten Päästäisaskel saattoi olla yhtä väärässä kuin Punahämärä itse.



Veriruusu – Lumouksenklaani
Oranssi naaras seurasi välimatkan päästä Aaveenvarjoa epäileväisesti tästä. Tomukuu oli huomannut heidän lähtönsä, joten varmasti tämä tupsahtaisi vielä paikalle, viimeistään sitten kun Veriruusu olisi joko myrkytetty tai tapettu muulla menetelmällä. Tai sitten Tomukuu onnistuisi järjestämään katastrofin leirissä Sudenulvonnan kanssa, jonka takia ei ehtisi tulla paikalle miettimään onko Veriruusu kuollut vai vielä elossa. Aaveenvarjon kuitenkin lähtiessä ympäri, Veriruusu siristi tälle silmiään ja katseli ympäristöä hetken vaisusti. Ja mitähän leikkiä tämä nyt sitten oli? Kuka hänet sitten halusi tavata, jos Aaveenvarjokin luikki pois paikalta kiireidensä takia?
Naaras raotti suutaan maistellakseen ilmaa, jotta erottaisi mahdollisen kissan, olennon tai vaaran läheisyyden. Hän ei tiennyt mitä hänen tulisi odottaa näin liki leiriä ja Aaveenvarjon saattelemana, mutta juuri kun hänen nenäänsä pisti tuttu ominaistuoksu, jota naaras ei heti osannut lukea mielestään, lehtien kahahdus katkaisi ajatuksen. Veriruusu toimi vaiston varassa, laskien painonsa takajaloilleen, mutta nähdessään oranssipunertavan turkin, hän tiesi, ettei olisi hyväksi loikata vasten vihollista. Kiiluvat silmät varoittivat Veriruusua ja hän heittäytyi sivuun ketun käpälistä, samalla kun ketun oranssi turkki sekoittui kissanturkkiin. Veriruusu oli onnistunut kierähtämään jaloilleen, ja katseli kuinka ketun kuonosta lensi verta, kun toisen kissan hampaat upposivat siihen. Ennen kuin Veriruusu ehti mennä avuksi, jotta he olisivat voineet kaataa ketun lopullisesti, kettu oli painanut hännän koipiensa väliin ja pinkoi karkuun tätä kissaa, jonka ominaistuoksu oli jo aiemmin kutkuttanut Veriruusun aisteja.
Viha roihahti Veriruusun sisällä, kun hän tunnisti Aurinkokatseen hahmon ja naaras siristi sinisiä silmiään. ’’Mitä sinä luulet tekeväsi täällä? ’’, Veriruusu vastasi Aurinkokatseen katseeseen. Miten tämä kolli ilmestyi hänen elämäänsä aina uudelleen, vaikka tämä sotki asiat ja jätti hänet kuitenkin yksin. Tämä kerta ei tulisi olemaan poikkeus ja nyt Veriruusu oli valmistautunut siihen. Hän pudisti turkkiaan tasoittaakseen karvansa, ja saadakseen maasta keräämänsä lian pois turkistaan, nyt jos milloin hän vaati vastauksia. Aaveenvarjo oli raahannut tänne Aurinkokatseen!? Tämä oli joko todella huono pila tai ansa.

Nimi: Varjo

25.09.2018 22:52
HOPEATAIVAS räpytteli silmiään ensin muutaman kerran Myrskyhallan sekä Tammenlehden suuntaan, jotka olivat menneet kauemmas keskustelemaan salamaklaanin tavoista ja perinteistä. Jotenkin naaraasta tuntui, että hänen pitäisi mennä kaksikon luokse, koska ei tosiaankaan ollut hirveän hyvä emo ollut tutustumisen aikana. Naaras oli esittäytynyt nimellä ja kysynyt matkasta, jotka näin jälkeen päin ajateltuna saivat hänet vain heilauttamaan häntäänsä häpeissään. Ehkä Hopeataivaan olisi mennyt puskemaan omia pentujaan ja ottaa heidät avosylin vastaan, kuten hänen omat tyttärensä tuntuivat tekevän. Tammenlehti oli hyvin ottanut Myrskyhallan vastaan, joka hiukan jopa epäilytti naarasta, vaikka toinen karkotti ajatuksen nopeasti pois korviaan heilauttamalla. Ehkä Tammenlehti vain halusi perheen olevan kokonainen, kuten myös Havuviima, joka oli näyttänyt ainakin olevansa valmis tutustumaan kahteen kauan kadonneeseen veljeensä. Molemmat olivat ottaneet kahden kollin vastaan kuin oikeat veljensä, kuten Hopeataivaankin olisi varmasti pitänyt ottaa. Naaras oli vain ajatellut liikaa ja lopulta jäänyt paikalleen jopa tylyn tuntuisesti, koska ei osannut päättää omia tunteitaan.
Hopeataivas antoi huokaisun päästä huultensa välistä pienesti itsekseen jopa häpeissään päätään pudistellen, mutta lopulta hitaan varovaisesti kääntäen katseensa Haukkavarjoon. Haukkavarjo vaikutti olevan enemmän innoissaan kotiin palaamisesta, joka lämmitti sinisilmäisen sydäntä, vaikka Myrskyhallan jotenkin ehkä epäröivämpi paluu taas puhalsi sen lämmön pois. Kaksikko vaikutti niin erilaiselta, toinen vaikutti enemmän häneltä itseltään ja toinen taas Lovijuovalta omalla tavallaan. Luultavasti sekin auttaisi Hopeataivaan tutustumista uudestaan kahteen kolliin, jonka vasta nyt alun epäröinnin ja vaisuuden jälkeen alkoi ymmärtää omiksi pojikseen. Myrskyhalla ja Haukkavarjo olisivat hänen pentujaan, jotka olivat vain olleet kauan poissa, mutta omistaisivat silti salamaklaanin verta suonissaan.
”Jos haluat, voisimme varmasti kertoa sinulle enemmän salamaklaanista ja tavoistamme sekä perinteistämme ja siitä, mitä klaani odottaa jokaiselta”, Hopeataivas naukaisi rauhallisesti pyöritellen sanoja kielensä päällä yrittäen valita ne oikeat, jotka eivät välttämättä kertoisi toisen jonkinlaisesta epävarmuudesta ja liiallisesta mietinnästä. Naaras kuitenkin yritti hymyillä Haukkavarjolle, vaikka vilkaisikin katseellaan vielä lapansa yli Lovijuovaa sekä Havuviimaa toivoen, että kaksikko mahdollisesti haluaisi liittyä heidän seuraanne. Hopeataivas kuitenkin halusi yrittää tutustua poikiinsa ja saada perheensä kokoon, jota oli aina unelmoinut ja toivonut tähtiklaanilta. Siihen hän oli tarvinnut kaksi kadonnutta pentuaan sekä koko loppu perheensä, kumppaninsa sekä tyttärensä.

KRISTALLIPÄÄSKY lähti kulkemaan ulos leiristä uuden oppilaansa kanssa vilkaistuaan ensin aukiolle, missä tuntuivat kaikki olevan kunnossa. Hiukan naarasta huolestutti varjoklaani ja tuleva hyökkäys, josta parantaja arveli juuri päällikön sekä kahden naaras soturin keskustelevan heidän kadotessa Tuskatähden pesään. Parantaja mietti, olisiko hänen pitänyt olla paikalla kuuntelemassa omaa osaansa tai keskustelemassa mahdollisista tulevista loukkaantumisista, mutta oli lopulta päättänyt jäädä sivuun ja olla häiritsemättä heitä. Naaras kuitenkin saisi tietää asiasta palattuaan kokoontumisesta, jolloin pitäisi varmasti jo heti valmistautua paikkaamaan haavoja yhdessä oppilaansa kanssa, joka varmasti voisi jotain oppia siitä, vaikka huono tilaisuus se olikin.
”Tarkoituksesi on ensin saada tähtiklaanin hyväksyntä parantajanoppilaan arvolle, jonka jälkeen voit saada jonkun unen tai ennustuksen. Jos haluat, voimme keskustella siitä sen jälkeen”, sanat lipsuivat naaraan huulten välistä ennen kuin Kristallipääsky edes ehti ajatella niitä sen enempää. Tietenkin parantaja tiesi Kuihtuneentassun mykkyydestä eivätkä he tietenkään voisi siitä keskustella yhdessä, mutta ehkä toinen voisi jotain yrittää sen jälkeen elehtiä parantajalle? Tähtiklaanin arvoitukset tosiaan voisivat olla joskus todella vaikeasti ymmärrettävissä, joten varmasti mikä tahansa voisi auttaa nuorta parantajanoppilasta.
Hiukan Kristallipääsky luimisti korviaan ja vilkaisi oppilastaan pahoittelevasti sanojensa takia. Jotain parantaja anteeksipyynnön kaltaista yritti mutista yrttien takaa, jotka oli kuulemma uusille salamaklaanin parantajille ottanut mukaan heidän pyynnöstään. Aikaisemmin naaras olit tavannut myrkkyklaanin parantajan, joka oli jotenkin hiukan vastahakoisesti kertonut hänelle heidän sopimuksestaan, josta tietenkin Kristallipääsky halusi noudattaa. Punavirta oli palannut tähtiklaaniin ja hän olisi nyt parantajana sekä mestarina nuorelle naaraalle eikä tuo halunnut heti mokata kaikkea, vaikkei nähtävästi omalle oppilaalleenkaan vielä osannut puhua.

KANERVAMARJA jauhoi yrttejä tahnaksi ennen kuin varasi painoansa paremmin takatassuille. Naaras siristeli hiukan silmiään ja otti haudetta tassulleen ennen kuin alkoi sitä sivelemään suurimpien haavojen päälle, jotka eivät niin nopeasti parantuisi tai voisivat tulehtua ilman tarvittavaa hoitoa. Niska nyt tärkein oli, josta nyt hiukan paremmin näki Sädekatseen putsatessa verta pois omalta turkiltaan, joka suurin osa näytti olevan omasta haavasta. Ei naaras tiennyt oliko se hyvä vai huono juttu, koska ainakaan toisen koko turkkia ei koristaisi Kirouksensydämen veri, mutta toisaalta ei parantaja omiin tassuihinsa halunnut enää toista ruumista mahdollisen verenhukan takia. Toisen vihollinen kuitenkin kuollut jo oli, joten hänen verellään ei hirveästi enää painoarvoa tuntunut olevan.
”Annan sinulle vielä unikonsiemeniä sekä kamomillaa, jotka helpottavat kipuun ja antavat lisää voimaa”, Kanervamarja naukaisi häntäänsä heilauttaen sekä kietoen vielä suurimpien haavojen päälle hämähäkinseittiä, joka auttaisi haavan parantamista ja estäisi mahdollisen tulevan verenvuodon. Verta ei kuitenkaan ollut tarkoitus enää vuodattaa.
Kanervamarja hieroi tassujaan hiukan yhteen irrottaakseen loput hauteet siitä ja laskeutui takaisin tassuilleen. Naaras suki muutaman kerran kylkeään haravoiden katseellaan myös pesäänsä etsien katseellaan nopeasti Laventelitassua, jonka kanssa heidän olisi pian määrä lähteä kokoontumiseen. Naarasta ei kuitenkaan vielä tuntunut näkyvän missään, joka sai parantajan hännänpään hiukan nykimään mahdollisen kiireellisyyden takia. Ei naaras halunnut myöhästyä, mutta oppilaansa ollessa vielä jossain hän asteli rauhallisesti yrttiensä luokse laskien lehden päälle juuri ilmoittaneet yrtit nostaen lehden hampaisiinsa ja kuljettaen sen varovasti varapäällikön eteen.
”Otan nuo ja lepää pesässäni muutaman päivän ajan nyt ainakin. Yritän mahdollisimman usein tarkistaa haavasi ja vaihtaa hämähäkinseitin sekä mahdollisesti laittaa lisää haudetta niiden parantumisen mukaan”

TAIVAANLINTU laski loput yrteistä lehdelle kohottaen hiukan katsettaan parantajanoppilaan suuntaan kevyt hymy huulillaan. Naaras heilautti häntäänsä ja pukkasi nenänpäällään keveästi lehteä kollin suunnalle toisen tarjoutuessa avustamaan kantamisessa.
”Unesi varmasti tulee olemaan hyvä kerran myrskyklaanilla tuntuu tällä hetkellä menevän hyvin. Tietenkin salamaklaani ja sen tuleminen voi kaikkia ahdistaa sekä varmasti tulee puheeksi kokoontumisessa, mutta meidän tarkoituksemme ei ole siihen niinkään osallistua. Uskon, että voimme heidän parantajiensa kanssa keskustella asiasta sivistyneesti ja pitää jännityksen välillämme poissa”, Taivaanlintu naukaisi hiukan mietteliään oloisena pitäen äänensä kuitenkin mahdollisimman rennosti. Ei naaras jaksanut uskoa, että heille parantajien keskuudessa tulisi siitä suurikaan riita ja muutenkin hän toivoi, että asia saatiin selvitettyä puhumalla. Ei naaras uskonut, että salamaklaani halusi vielä huonoon valoon nousta muiden keskuudessa hyökkäämällä heti myrskyklaanin kimppuun. Kyllä parantaja jotenkin noiden perinteet ymmärsi ja piti niitä varsin kauniina ideana, mutta jossain pitäisi mennä raja eikä kaikkeen saisi sokeasti uskoa.
”Hyvä, että kerroit heille asiasta ja kaikki voivat noudattaa yhdessä sopimusta. Orvokkisydän ja Ruistassu vaikuttavat mukavilta ja hyviltä parantajilta salamaklaanille, jotka tarvitsevat vain aikaa ymmärtää järven tapahtumia ja sopeutua”, Taivaanlintu totesi lapojansa kohauttaen sekä siristellen hiukan silmiään miettien olisiko hän unohtanut jotain. Mitään ei kuitenkaan tullut mieleen, joka sai hänet nousemaan jo tassuilleen valmiina lähtemään kohti kuulampea.

Nimi: Blari

25.09.2018 22:32
Tomukuu - Lumouksenklaani

Tomukuu tuijotti hetken Sudenulvontaa.
"Kuulin hänen huutonsa", kolli totesi ja huomatessaan Aaveenvarjon menevän heidän ohitseen ja tulevan pian Veriruusun kanssa. Naaraan kävellessä heidän ohitseen Tomukuu veti kyntensä piiloon ja seurasi tuon menoa hetken ennen kuin huokaisi.
"Emme ole puhuneet juurikaan sen jälkeen, kun sait muistisi takaisin ja olen huomannut että minusta ei niinkään välitetä klaanissamme. Minusta taikka sisaruksistani", kolli aloitti. Sudenulvonta oli istahtanut, mutta hän ei halunnut. Hän yritti samalla seurata, mitä Aavenvarjo suunnittelisi.
"Joten pyrin keskittymään siihen, ettei kukaan koske Veriruusuun." Kolli käänsi vihreät silmänsä Sudenulvontaan. "Ymmärrät varmaan? Sinulla on kumppani ja perhe."
Tomukuu tiesi, ettei hänen ollut syytä ainakaan vielä Sudenulvonnan kimppuun käydä. Aaveenvarjo oli tällä hetkellä suurin uhka.
"Taisit puhua ainakin siitä saastaisesta erakosta?" Tomukuu totesi hymähtäen.
"Olit itse ainakin silloin sitä mieltä, että se oli välttämätöntä ja sinä selvisit kuitenkin ilman kummempaa. Muistisikin lopulta palautui", kolli ei tuntenut syyllisyyttä mistään. Hän tiesi kyllä, että se oli vaatinut oppilaan hengen, mutta erakosta eroon pääseminen oli hänen mielestään sellainen asia, jonka eteen klaanin piti tehdä uhraus,kun Aamutähti ei silloin ollut muuten häätämässä erakoita. Oppilas muutenkin oli ollut heikko ja tuskin tuo olisi kovinkaan paljoa tuonut klaanile. Tomukuu ei edes muistanut koko oppilaan nimeä.
"Tietenkin olen pahoillani siitä, mitä jouduit sen takia kokemaan. Se oli täysin asiatonta sisareltani", Tomukuu puhui pahoittelevaan sävyyn. Hän huomasi Pöllönlaulun puhuvan Aaveenvarjon oppilaan kanssa.

Pöllönlaulu - Lumouksenklaani

Naaras kuunteli nuoren kollin puheita pienesti hymyilen. Hän pudisti päätään, kun Hiirenpolku alkoi kyselemään häneltä oliko hänellä jokin hätänä.
"Ei minulla mitään hätää. Tulin vain katsomaan, pystynkö auttamaan" naaras puhui rauhoittelevasti. Naaras huomasi Aaveenvarjon kävelevän Veriruusun luokse.
"Aaveenvarjolla on varmaan vain asioita Veriruusun kanssa. Kyllä hän varmasti pian tulee sinutkin noutamaan, jotta voitte lähteä. Älä anna hänen käytöksensä masentaa itseäsi. Hänellä on varmasti käpälät täynnä töitä ja Aamutähden kuolema ottaa vieläkin koville.. Aaveenvarjo oli hänelle kuin isoveli", Pöllönlaulun korvat painuivat alas, kun hän mainitsi Aamutähden. "Hänellä on tapana surra tekemällä töitä ja siinä samalla hän saattaa vaikuttaa entistä äkäisemmältä ja ankarammalta, mutta se on hänen tapansa surra. Kun hänen sisarensa.. emoni menehtyi.. hän ei juurikaan muuta tehnyt kuin töitä. Hän ei puhunut ellei pakko ollut. Hän saattoi lähteä metsälle aikaisemmin, kun hänellä on nykyään sinut" naaras koskettu parantajaoppilaan poskea hännällään "auttassa häntä."

Aaveenvarjo - Lumouksenklaani

Harmaa kolli ei jäänyt odottamaan vaan suuntasi pois leiristä. Hänen pitäisi ehtiä vielä Kuulammellekkin tänään. Heidän päästyään pois leiristä, kolli katseli ympärilleen ja varsinkin niihin muutamaan puuhun, mitä lähellä oli. Hän kuuli lehtien kahinaa ja kolli pysähtyi. "Teillä on varmasti puhuttavaa.." kolli totesi ja katsomattakaan Veriruusua hän kääntyi pois tuon luota ja suunnisti takaisin leiriin. Hän toivoo että Hiirenpolku olisi valmis lähtemään samantien. Ilta alkoi pimetä nopeaa tahtia.
Huomatessaan Hiirenpolun juttelemassa Pöllönlaulun kanssa, hän murahti äreästi.
"Meidän pitää mennä. Nyt."

Päästäisaskel - Lumouksenklaani

Hiljaisena naaras seurasi Punahämärän katsetta. Hän toivoi, ettei kukaan alkaisi tappelemaan leirissä. Punahämärän vitsailu ei sillä hetkellä naurattanut naarasta.
"Kyllä Tomukuu osaa myös käyttäytyä. Hän vain.. osaa olla erittäin suojeleva, kun se tulee Veriruusuun", naaras totesi.
"Hän saattaa vaikuttaa ankaralta ja itseppäiseltä, mutta usko minua kun sanon, että in hänessä myös lempeä ja pehmeäkin puoli", Päästäisaskel maukaisi ja sulki suunsa nopeasti tajuttuaan mitä oli sanonut. Hän toivoi, ettei Punahämärä ollut kuunnellut häntä, sillä Päästäisaskel saisi kuulla asiasta, jos hänen sanansa kantautuisivat Tomukuun tietoon.

Aurinkokatse - Erakko

Kolli seurasi parantajan lähtöä pensaiden suojissa. Tuo olikin saanut tuotua Veriruusun ilman, että se hullu kolli olisi tuon kyljessä kiinni. Aurinkokatse hymähti ja katseli vain hiljaa hetken aikaa Veriruusua. Hän ei ollut puhunut tuon kanssa pitkiin aikoihin. Aurinkokatse oli käynyt monissa hienoissa paikoissa Tomon kanssa, mutta jokin häntä aina veti takaisin Järvelle. Nähdessään naaraan kunnolla pitkästä aikaa hän tajusi, että tuo oli se syy. Hän halusi suojella tuota ja Veriruusun -ei- heidän pentujaan. Aurinkokatse halusi tavata heidän pentunsa. Hän ei koskaan saanut heidän nimiään edes, mutta hän oli nähnyt Myrkkyklaanissa kissan, joka muistutti häntä itsestään ja Veriruususta, mutta hän ei ollut asiasta täysin varma. Hän tulisi kysymään Veriruusulta heidän pennuistaan lopultakin..
Lehtien rapina sai Aurinkokatseen valpastumaan. Se ei ollut hänen taikka Veriruusun aiheuttama ääni. Ääni lähestyi nopeaa vauhtia. Punertava turkki vilahti lehvistössä. Kettu oli näköjään palannut Lumouksenklaanin reviirille ja nyt suuntasi kohti Veriruusua. Aurinkokatse lähti hampaat paljastettuina kettua vastaan ja loikkasi tuon kasvoille. Hän iski kyntensä tuon kuonoon saaden ketun äännähtämään kivusta. Kettu oli selvästi nuori ja laiha ja Aurinkokatseen ilmestyminen oli säikäyttänyt sen. Kolli hyppäsi taaksepäin ja sähisi ketulle pörhistäen turkkiaan. Kettu kääntyi takaisin sinne mistä tulikin. Aurinkokatse antoi turkkinsa laskeutua ja hän oli hetkeksi unohtanut mitä oli tekemässä ja missä edes oli. Kolli kääntyi hitaasti kohtaamaan Veriruusun katseen(?).
"Pitkästä aikaa, Veriruusu", kolli maukaisi.

Nimi: Masi

25.09.2018 21:18
Blari//
Sudenulvonta – Lumouksenklaani
Harmaa kolli oli siirtynyt ulos pesästä, aikomuksenaan mennä syömään jotakin ennen kuin saattaisi joutua lähtemään klaanista tyhjin vatsoin. Tiedä sitten, mihin tulokseen Veriruusu tai klaani tulisivat päätymään hänen ja Tomukuun kanssa. Puhumattakaan sitten Tomukuun kanssa, mutta Sudenulvonta sentään oli heistä kahdesta se, joka kantoi kortensa kekoon ja kertoi lopulta asiasta. Tomukuun ollessa suoraan kuonon edessä pesästä tullessa, kolli ei ollut siitä ollenkaan yllättynyt.
Mittailen Tomukuuta, joka piti kynsiään esillä, Sudenulvonta siirtyi suuaukon edestä tuon luokse, istuutuen rauhassa tuota vastapäätä. Ennen kuin hän ehti suutaan avata, Aaveenvarjo saapui seuraavaksi pesään. Sudenulvonta heilautti yllättyneenä korvaansa parantajalle, mutta päätti antaa asian olla. Tomukuuhan tässä oli jo lähtöruutuun haastamassa häntä ja uhkailemassa kynsillään.
’’Halusin tietää totuuden, ihan niin kuin Veriruusukin’’, harmaa kolli totesi pitäen kasvonsa kylminä, jopa vähättelevinä Tomukuuta kohden, sillä kollin olemassa olo kerrassaan provosoi Sudenulvonnan voimaan pahoin. ’’En tiedä, mitä tarkalleen oletat tapahtuneen, mutta Veriruusu on ainakin fyysisesti kunnossa’’, Sudenulvonta kohotti hieman hämmentyneenä kulmiaan Tomukuulle. Mitähän tämä ajatteli? Pelkäsikö kolli oman nahkansa puolesta? Eiköhän tälle ollut itsestään selvää, miksi Sudenulvonta oli naaraan pesässä puhumassa vai oliko tämän tarkoituksena nyt pelotella Sudenulvontaa kertomaan valehdelleensa? Luulisiko Tomukuu todella, että Sudenulvonta olisi käynyt väkivaltaisin ajatuksin Veriruusun kimppuun tai Sudenulvonnan sortuvan tuon sisaren tasolle ja yrittävän viedä naarasta Tomukuulta?


Hiirenpolku – Lumouksenklaani
Harmaavalkea kolli katsahti Pöllönlauluun yllättyneenä, kun tämä oli tupsahtanut paikalle. Hiirenpolku tervehti tätä rauhallisella hännän heilautuksella, astellen parantajanpesän suun ulkopuolelle Pöllönlaulun luokse. Pöllönlaulu näytti siltä, että ymmärsi ilman selittämistäkin, minkä tai kenet hän oli hukannut, toisin sanoen olennon, jota kutsuttiin parantajaksi, ja jolla olisi velvollisuus lähteä Kuulammelle Hiirenpolun kanssa. Ellei Aaveenvarjolla olisi jotakin tärkeää muuta tekemistä ja Hiirenpolun olisi lähdettävä matkaamaan yksin Kuulammelle. Ajatus sai aran oppilaan hermostumaan.
’’Hyvää iltaa, Pöllönlaulu’’, kolli naukui, huokaisten harmistuneena, kun oli kääntänyt parantajanpesän lähes kokonaan ympäri. ’’Oletko sattunut näkemään Aaveenvarjoa? Alamme olla myöhässä Kuulammelta, jos emme pian aloita lähtöämme sinne, mutta kun en löydä sitten häntä. Viimeksi hän lähti leiristä, mutta minä en sitten tiedä minne, kun varastotkin ovat täynnä yrttejä’’, kolli huokaisi pudistellen päätään.
’’Ehkä hän lähti kokoamaan ajatuksiaan, hän on ollut viime aikoina normaaliakin enemmän suojamuuriensa takana, ja omissa ajatuksissaan. Jotakin pahaa on tapahtumassa ja Aaveenvarjolla on varmasti siitä käsitys, mutta minä en sitten ymmärrä siitäkään mitään’’, kolli parahti itsekseen, lysähtäen istumaan takamukselleen suupielet alaspäin mutrulla. ’’Tämä tehtävä parantajana ei taida olla minua varten, olen ihan yksin’’, kolli painoi hiljaisena korvansa alas. Pian hän heilautti hieman höpsönä päätään, kun muisti, että puhui soturille, jota tuskin tunsi.
’’Mitä sinä oikeastaan täällä teet? Onko sinulla kaikki hyvin? Voinko auttaa jotenkin?’’, Hiirenpolku valpastui tajutessaan, että ehkä Pöllönlaululla olisi jokin sairaus tai vamma, jossa tämä voisi tarvita apua. Pöh! Ja Hiirenpolku kehtasikin olettaa, että kokenut soturi tulisi muuten vaan puhumaan hänen kanssaan! Kukapa sellaista jaksaisi vaivaantua tekemään? Sotureillakin oli kokoajan niin kova kiire ja työnmäärä vähintäänkin yhtä valtava kuin parantajilla.


Veriruusu – Lumouksenklaani
Oranssi naaras katseli lasittunein silmin omassa transsissaan pesänsä suuaukkoa, josta alkoi hiljalleen virtautua pimeyttä hänenkin pesäänsä. Sudenulvonnan epäilyt olivat herättäneet hänessä jotakin, mitä hän ei osannut käsitellä, ja Tomukuun käytös, teot ja sanat olivat kaikki ristiriitaisia keskenään. Ajatusten virta katkesi, kun odottamatta yrttien hajuinen kolli tupsahti pesän suuaukosta sisälle ja naaras nosti katseensa tämän kasvoille. Aaveenvarjo? Hetken Veriruusu toivoi, että parantaja olisi päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja toimia kuten Sudenulvonta oli päättänyt tehdä, mutta todellisuus iski, kun parantaja aloitti lauseensa.
Päällikkö ei täysin ymmärtänyt mistä oli kyse, ja koska Aaveenvarjo oli tullut siitä kertomaan, hän olisi voinut todeta, että tämä olisi ansa. Varmasti olisikin, Aaveenvarjo luotti yhtä vähän häneen kuin Tomukuuhunkin, vaikka Veriruususta oli pikku hiljaa alkanut tuntua, että hän oli uhri kerta toisensa jälkeen. Ehkä Aamutähdestä oli tuntunut samalta, kun klaani ei kuunnellut tätä. Toisaalta Aamutähden ajatusmaailma ei ollut soveltunut näille kissoille, vetäytyä, itkeä ja paeta. Kissat vaativat oikeutta, toimintaa ja verta.
’’Onko tapahtunut jotakin, vai miksi et tullut hänen kanssaan tänne?’’, Veriruusu kurtisti epäilevästi kulmiaan Aaveenvarjolle, tämä halusi jotakin, mitä Veriruusulla olisi, mutta mitä Veriruusu ei tiennyt omaavansa. Veriruusu teki varmasti epäilyksensä selväksi, mutta välttääkseen riitelyn, hän nousi käpälilleen lähtien seuraamaan parantajaa ulos pesästä. Hän ei juuri nyt jaksanut mitään riitelyä asioista, hän halusi vain rauhaa ja totuuksia tassuihinsa, jotta oppisi ymmärtämään, mikä tätä klaania vaivaisi. Mikä sen kaiken aiheuttikaan?
Astuessaan ulos pesästä, hän kohtasi Sudenulvonnan ja Tomukuun. Veriruusu veti hiljaisen katseensa Tomukuusta Aaveenvarjoon, hännänpää pienesti nytkähtäen, ennen kuin antoi katseensa käydä vielä Sudenulvonnassa. Hän väläytti kaksikolle varoittavan katseensa, vilkaisten Tomukuun ärtynyttä olemusta, sekä paljastettuja kynsiä. Jos jotakin kävisi, hän ainakin tietäisi, ettei Tomukuuhun voisi luottaa ollenkaan ja tämä voisi tehdä ihan mitä sattuu.
’’Näytähän sitten mistä on kyse, ennen kuin muutan mieleni’’, Veriruusu huokaisi hiljaisena Aaveenvarjolle, lähtien seuraamaan tätä (?). Jokin pimeydessä Veriruusun sisällä kutkutti häntä muistamaan, että mitä tahansa siellä olisikin, hänellä ei olisi mitään arvokasta menetettävää, koska kaikki oli jo pilalla.


Punahämärä – Lumouksenklaani
Oranssipunainen naaras oli jättänyt katseensa tassuihinsa. Ne vaativat oikeutta, mutta minkään toteuttaminen ei tulisi antamaan sitä. Eikä oikeastaan Punahämärä ollut koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut siitä, mitä muut sanoisivat tai mikä heidän mielestään olisi oikeus, kunhan hänellä olisi viihdyttävää katsella. Mutta tämän kerran, hänellä oli väärä rooli näytelmässä ja hän joutuisi olemaan se, joka ei saanut oikeutta. Se oli todella typerä rooli, ja sen antamat tunteet eivät sopineet Punahämärälle ollenkaan. Huomatessaan Aaveenvarjon säntäyksen pesälle, häntä kuitenkin alkoi kiinnostaa, pesän edusta, jossa juuri nyt tuntui tapahtuvan pian jotakin, Tomukuu ja Sudenulvonta olivat laskeneet selvästi ukkospilvet päidensä päälle.
’’Olenko minä nyt ainoa, joka kerrankaan ei löydä tästä sekasorrosta mitään ivallisen hauskaa?’’, Punahämärä huokaisi Päästäisaskeleelle, joka vieläkin oli hänen seurassaan. Hyvä on, se oli aika ironista. Miksi Punahämärä ensinäkin tönötti Päästäisaskeleen seurassa ja ei ollut onnistunut vielä häätämään tuota luotaan? Naaras kohautti itsekseen lapojaan, olkoon siinä sitten. ’’Tuo parivaljakko näyttää siltä, että kohta on parempi mennä tuohon väliin, ennen kuin Tomukuu on ahmaissut Sudenulvonnan. Uskon, että on hyvä syy pelastaa hänet ahmimishäiriöltä ja mahdollisilta vatsakivuilta’’, Punahämärä naukui ironisesti, heilauttaen häntäänsä kaksikkoa kohden, jotta Päästäisaskel voisi ymmärtää mistä kettunaaras puhui. Päästäisaskel varmaankaan ei hänen huumoriaan ymmärtänyt, mutta kyllähän se nyt siltä näytti, että Tomukuu söisi Sudenulvonnan vielä elävältä, jos kukaan ei estäisi.

Nimi: Blari

25.09.2018 20:15
Viimahäntä - Jokiklaani

"Olen yhtä hämmentynyt kuin sinäkin", naaras maukaisi hiljaisesti takaisin Loimusydämmelle. Hän veti syvään henkeä ja astui Kivihäntää kohti. "Me tässä vain. Viimahäntä ja Loimusydän", Viimahäntä aloitti rauhallisesti ottaen toisen askeleen kohti harmaata kollia. Kivihännän silmissä oli hämmennystä. Naaras huomasi, ettei nuorempi soturi tiennyt mitä hänen kannattaisi taikka pitäisi tehdä.
"Mihin sinä katosit? Ehdimme huoles-" Viimahäntä ei saanut lausettaan loppuun, kun Kivihäntä raapaisi häntä poskesta.

Tomukuu - Lumouksenklaani

Veriruusun pesästä kuulunut rääkäisy sai Tomukuun jättämään syömisen kesken ja ryntäämään naaraan pesän suuakolle. Siihen päästyään kolli kuuli puhetta sisältä. Sudenulvonta puhui Veriruusun kanssa. Kolli paljasti kyntensä ja oli valmis ryntäämään sisään, jos tarve olisi. Kaksikon keskustelu vaikutti kuitenkin jatkuvan sen jälkeen rauhallisesti, mutta Tomukuu lupasi mielessään, että Sudenulvonta tulisi maksamaan, jos tuo oli koskenutkaan Veriruusuun.
Tumma kolli siristi vihreitä silmiään, kun hän epämääräisesti erotti Aurinkokatseen nimen. Hänellä oli mielessään pieni idea siitä, mistä Sudenulvonta puhuisi Veriruusun kanssa. Heidän suunnitelmastaan. Kolli hymähti ajatukselle ja kuullessaan askelia, kolli siirtyi syrjään pesän suulta ja katseli sivusta, kun Sudenulvonta poistui pesästä(?).
"Tapahtuiko siellä jotain?" Tomukuu kysyi Sudenulvonnalta varoittavalla sävyllä. Hän ei edes peittänyt paljastettuja kynsiään.

Pöllönlaulu - Lumouksenklaani

Täysin harmaa naaras huomasi Hiirenpolun parantajan pesän suulla. Kolli näytti siltä, kuin tuo etsisi taikka odottaisi jotain tai jotakuta.
"Hei Hiirenpolku", naaras tervehti nuorta kollia ja hymyili tuolle. "Oletko hukannut jonkun?" Pöllönlaulu ehti kysyä ennen kuin tajusi mikä aika oli kuusta. Aaveenvarjoa taisi nuorukainen odotella.
"Jos niin voin ilomielin auttaa etsimisessä."

Aaveenvarjo - Lumouksenklaani

Paranjata oli lähtenyt leiristä. Hänestä tuntui että hän ei huomannut jotain. Se jokin oli heidän leirissään, mutta hän ei voinut sanoa varmaksi missä.
Aaveenvarjo iski kyntensä lähimmäisen puun runkoon.
"Se oli Aaveenvarjo, eikö ollutkin?" Ääni kuului Aaveenvarjon yläpuolelta. Parantaja suuntasi katseensa ylös ja näki kullanruskean kissan makaavan oksalla tuijottaen häntä.
---
Aaveenvarjo palasi leiriin rivakkain askelin. Hän suuntasi päällikön pesää kohti jättäen Sudenulvonnan ja Tomukuun huomiotta.
"Veriruusu. Sinua odotetaan leirin ulkopuolella", kolli jäi suuakolle seisomaan. Hän ei halunnut puhua enenpää kuin tarpeeb tuon naaraan kanssa. Hän kuitenkin oli tarpeeksu kaukana Tomukuusta, jotta tuo ei kuullut häntä. Olisihan kuitenkin kyseessä tuon vihaama erakko.

Nimi: Varjo

25.09.2018 19:45
/Masi
KASTEHELMI oli kääntänyt katsettaan veljensä suuntaan, jonka ympärille kumppanin lisäksi kokoontui myrskyklaanin muita sotureita. Naaras ei ollut varma olisiko hänen pitänyt olla siellä mukana ihan vain vihersilmän tukena, vaikka ei välttämättä mistään muusta osaisikaan puhua. Ainoastaan naarasta inhottaisi, jos hänen pitäisi yrittää päättää, mikä olisi heidän klaanilleen sekä Kuolonlaulun perheelle parasta. Vihertähti sekä Liekkimarja osasivat tehdä oikean ratkaisun muiden sotureiden avustuksella, joten Kastehelmi päätti jättää asian välistä. Muutenkin Hiekkapyörteen ehdotus vaikutti paljon houkuttelevammalta, vaikkei hän halunnut päällikön silmissä huonolta siskoltakaan vaikuttaa. Kastehelmi halusi olla veljensä tukena, mutta ei myöskään halunnut olla muiden osaavimpien tiellä. Kyllä naaras vannoi tekevänsä kaikkensa sen mukaan sitten, mitä lopulta nuo olisivat päättäneet.
”Voisimme tosiaankin vaihtaa maisemaa johonkin hiukan rentouttavampaan ennen salamaklaanin vierailua”, Kastehelmi naukaisi hiukan suunpieliään kohottaen sekä kääntäen katseensa takaisin edessään olevaan kolliin, joka juuri äskettäin oli ruskeasilmäisen kumppaniksi lupautunut. Kumppani ja varsinkin Hiekkapyörre oli kaikki, mitä naaras oli aina pennusta asti toivonut. Nyt kun hänellä se oli, ei tuo osannut olla enää yhtään onnellisempi. Tietenkin mielentilaan vaikutti jonkinlainen huoli koko klaanista sekä erityisesti Kuolonlaulun perheestä, joka koko tämän sotkun keskellä olivat. Kastehelmi itse oli juuri äsken saanut aika selvän ennustuksen tulevaisuudessa syntyvistä pennuista suostuessaan Hiekkapyörteen kumppaniksi eikä naaras halunnut, että Kuolonlaulu joutuisi omasta perheestään irtautumaan ainoastaan sukujuurtensa takia. Kastehelmestä tuntui pahalta noiden takia, vaikka suunnitelma kuulosti ainakin kauempaa jotenkin lupaa.
”Uskon, että veljeni muiden kanssa saa aikaan lupaavan suunnitelman salamaklaania varten enkä varmasti osaisi olla kuin vain ja ainoastaan heidän tiellään”, Kastehelmi naukaisi hiukan jopa yrittäen huvittuneelta kuulostaa, vaikka jonkinlainen huoli varmasti siitä läpi paistoikin. Huolesta huolimatta tuo kuitenkin nousi takaisin tassuilleen häntäänsä vienosti heilauttaen valmiina lähtemään pois leiristä, jossa monet keskustelivat salamaklaanin tulosta. Tulensydän istui hiukan syrjemmällä, mutta selvästi kuunteli muiden muodostamaa suunnitelmaa, kun taas Väretuuli, sokea klaaninvanhin oli tullut ulos pesästään räpytellen silmiään hiukan hämmentyneenä Yönkäärmeen suuntaan, vaikka naaraan sokea katse tuntuikin aika tulkitsemattomalta.

OKATUULI räpytteli hiukan jopa kiusallisen oloisesti silmiään Valkeatähden perään ennen kuin edes hitaasti uskaltautui taas kääntämään katsettaan Myrskynraivon suunnalle. Päällikkö oli juuri heitä ajatellut kumppaneiksi, jota Okatuuli meinasi jopa alkaa pahoitella soturitarelle edessään. Naaras kuitenkin tuntui ottavan sen melko hyvin vastaan, joka taas kohotti kohteliaan tuntuista hymyä tuon kasvoille. Toisaalta ei ajatus kaukaiselta edes tuntunut, mutta ei kolli halunnut siitä mitään sanoa ja aiheuttaa heidän välilleen vain hämmentyneisyyttä tai kiusallisuutta, koska olihan naaraskin sen aika nopeasti vain ohittanut takertumatta sen enempää sanoihin.
”Kiitos Myrskynraivo”, Okatuuli naukaisi jopa lämpimän tapaisesti antaen kurkustaan kuulua jopa keveää kehräystä samalla, kun kolli suki muutaman kerran rintaansa. Ei Okatuuli tosiaankaan ollut tätä odottanut, mutta oli todella iloinen omasta puolestaan kiitellen mielessään myös tähtiklaania, jonka uskoi jotenkin edes liittyvän hänen valintaansa. Klaani olisi ollut täynnä päteviä valintoja, kuten myös upea vihersilmäinen naaras kollin edessä, mutta kaikista heistä juuri Okatuuli oltiin valittu.
”Jos joskus pääsen päälliköksi asti ja olen saanut pentuja jonkun upean naaraan kanssa toivon, että joku heistä voi sitten jatkaa kuoltuani tehtäviä ja siirtää ne vielä omille pennuilleen joku kaunis päivä”, sinisilmä naukaisi hymyillen ja räpytellen silmiään Myrskynraivon suunnalle mahdollisimman rennosti, koska ei halunnut vaikuttaa vahingossakaan liian vihjailevalta.

HOPEAYÖ hymyili hiljaa ja vilkaisi tassujaan kollin puhuessa ajatuksistaan, jotka tekisivät Veriminkistä omien sanojensa mukaan huonon persoonan. Lyhyeen keskustelun aikana Hopeayö oli oppinut kollista niin paljon enemmän ja ymmärtänyt, että toinen oli täysin erilainen kuin naaras oli aiemmin ajatellut. Tuo oli ehkä päällimmiltään paha, tai ainakin niin kolli vaikutti itse ajattelevan, mutta naaras oli ymmärtänyt toisen olevan myös jopa kohteliaan ystävällinen ja ajattelevainen, joka oli valmis tekemään muutoksen. Heleä puna levisi tuon kasvoille, kun naaras ainoastaan ajatteli sen tapahtuvan hänen takiaan tai ansiostaan. Ei Veriminkki varmastikaan ajattelisi sen olevan edes niin sanotusti iso asia, mutta Hopeayö oli samaa aikaa otettu ja hämmentynyt siitä, että joku edes halusi kuunnella hänen mielipidettään. Naaraalla oli usein paljon mielipiteitä ja sanoja, mutta vain harva niistä pääsi ajatuksia pidemmälle.
”Et sinä ole huono persoona, Veriminkki. Ainoastaan erilainen, mutta halukas oppimaan jotain uutta, kuten minäkin. Et sinä ole ainoa tässä keskustelussa, joka alkaa näkemään maailmaa jotenkin eri tavalla”, Hopeayö naukaisi hiukan hiljaisemmin kohottaen katsettaan takaisin kolliin hymyillen toiselle lämpimän rohkaisevasti, vaikkei toinen sitä välttämättä edes olisi tarvinnut. Oli totta, että pienikokoinen sinisilmäinen naaras yritti nähdä myös maailmaa ja toisen ajatuksia kollin silmin, koska olihan Hopeayön oma katsaus melko yksinkertainen ja kapea katseinen. Ehkä ennen Hopeayö oli nähnyt maailman pahana täysin, johon hän oli vain vahingossa syntynyt turhilla toiveilla paratiisista. Ehkä hän vain näkisi painajaista, jossa muut halusivat vain valtaa harteilleen ja kunnioitusta muilta saavuttaen sen verenvuodatuksella. Hopeayö oli kapeakatseisesti monia pitänyt pahana, mutta Veriminkin kanssa puhuessa ymmärsi sen, että jokainen voisi halutessaan yrittää muuttua eikä ketään syntyisi pahana. Eivät muut olisi pahoja vaan maailma muokkaisi heistä sellaisia.
”En välttämättä ole paras kissa auttamaan sinua olemaan parempi, vaikka riitätkin tuollaisena hyvin. Omat ajatukseni voivat olla liian sinisilmäisiä, mutta ehkä sinä sitten voisit opettaa minua laajentamaan näkemystäni? Voisimme oppia toisiltamme”, naaras naukaisi jopa hiukan ujommin hännänpäätään vääntyillen, koska ei tosiaankaan toisen silmissä liian pentumaiselta halunnut kuulostaa. Hopeayö ainoastaan nautti kollin kanssa keskustelemisista ja siitä, että toisen kanssa pystyi olemaan täysin rehellinen tietämättä edes täysin, miksi kaiken toiselle kertoi. Lyhyessä ajassa naaras kuitenkin ajatteli toisen luotettava ja kuuntelevaisena, joka ei heti tuomitsisi erilaista näkemystäkään. ”Voimme mennä lähemmäs harjoitusaukiota katsomaan, jos löytäisimme sieltä jotain ja samalla voisin miettiä, mitä Rastastassulle yritän seuraavaksi opettaa”

NOKKOSLEHTI heilautti häntäänsä vaisun oloisesti räpytellen silmiään päällikön suuntaan toisen jakaessa ryhmiä ja tehtäviä. Suunnitelma ei toisen korvaan niin vahvalta edes kuulostanut, mutta oli kuitenkin parhain muiden huonojen ajatusten seassa. Kyllä naaras halusi jotain tehdä ja hakea jokiklaanille oikeutta, joka oli jo liikaa menettänyt varjoklaanin takia, mutta ei siltikään ollut täysin varma tästä koko hyökkäyksestä. Tulikuu oli tuonut epäilyn siitä esiin, ettei Tuskatähti pärjäisi Ruoskatähdelle ja jos heidän päällikkönsä kuolisi siinä sodassa, aiheuttaisi se vain jokiklaanille lisää menetystä. Aina Ruoskatähti voisi keksiä senkin vielä kostaa, vaikka ymmärsi varmasti itsekin hyökkäyksen syyn. Surukyynel oli kuollut rajakahakassa eikä varjoklaanin päällikkö ollut sen enempää asialle tehnyt tai rangaissut murhaajia. Ei Nokkoslehti tarkoittanut rangaistuksella sitä, että heidät pitäisi tappaa tai karkottaa, mutta kyllä Ruoskatähtikin hyvitystä haluaisi oman poikansa kuolemasta. Jos päällikkö vain sen ymmärtäisi, eivät he välttämättä edes olisi tässä tilanteessa.
”Tehdään niin”, Nokkoslehti naukaisi nyökäten lopulta hyväksyvästi suunnitelman osalta vilkaisten vielä Tulikuuta, jos naaraalla olisi jotain sanottavaa vielä jaoista tai koko asiasta. Kyllä Nokkoslehtikin voisi vaikka mitä vielä sanoa, mutta ymmärsi, että heidän oli tehtävä se ja voisi sanoa sitten vasta jotain, kun kaikki olisivat turvassa ja hengissä takaisin leirissä heidän voittaessa.

LOVISIELU käänsi katsettaan Mäntysydämen suuntaan silmiään siristellen sekä huokaisten jopa helpottuneena naaraan suostuessa hänen varapäälliköksi. Mäntysydän oli vanhempi ja kunnioitettu soturi, jolla oli viisaita ajatuksia ja varmasti voisi auttaa ruskaklaania menetyksien jälkeen takaisin nousuun. Lovisielu aikoisi ainakin tehdä parhaansa, mutta tulisi varmasti tarvitsemaan apua siihen ja oli vain kiitollinen siitä, että Mäntysydän tulisi olemaan tarvittaessa hänen apunaan.
”Kiitos Mäntysydän, juuri sitä toivonkin”, kolli naukaisi kohottaen hiukan suunpieliään sekä nyökäten kunnioitettavasti naaraan suunnalle. Tehtävät tuntuivat helpottuvan heti sen myötä, että hän oli saanut valittua itselleen seuraajan ja tärkeän avun klaanille. Mäntysydämen tassuissa ruskaklaani tulisi pärjäämään nyt sen ajan, kun hän hakisi omia henkiään ja vielä myöhemmin, kun seuraava takaisku ilmestyisi jonkun puun takaa.
Hetken Lovisielu antoi katseensa vielä kiertää leirissä olevissa kissoissa korkealta puun oksalta ennen kuin heilautti häntäänsä kokoontumisen lopetuksen merkiksi toivoen, ettei kolli ollut unohtanut ensimmäisen kokoontumisen aikana jo jotain ilmoitettavaa. Kaikki olivat varapäällikköä odottaneet sekä mahdollista puhetta sen jälkeen, kun Leijonansurma oli poistunut paikalta ja kolli oli molemmat hoitanut parhaansa mukaan toivoen valinneensa oikein, joten hetken harkinnan jälkeen Lovisielu laskeutui takaisin muiden tasolle.

Nimi: Masi

25.09.2018 17:06
//EE//
Myrskyhalla - Salamaklaani
Hetken hiljaisuus Tammenlehden miettiessä, miten tämä alottaisi kerrontansa Myrskyhallalle tuntui kollin mielestä ikuisuudelta. Hän salaa pelkäsi, että oli loukannut naarasta typerillä kysymyksillään, koska se ei ollut hänen tarkoituksenaan.
Kuitenkin sisaren rauhallinen asennoituminen tietämättömyyteen rauhoitti myös Myrskyhallaa, ja helpottunut hymy käväisi tämän kasvoilla. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti, että kysymykset kuulostivat Tammenlehdestä oudoilta. Kolli kiersi häntänsä vierelleen, keskittyen nyt kuuntelemaan Tammenlehteä. ’Jalo suku’ pisti kollin korvissa, sillä se kuulosti hassulta. Hän ei koskaan ollut ajatellut oman sukunsa olevan tärkeää, mutta toisaalta täällä kaikki olisivat hänelle pitkässä sukupuussa jollakin tasolla sukua. Klaaniin kuulumattomatkin tulisivat olemaan, kun löytäisivät itselleen kumppanin, jonka kanssa jatkaa kumppanin sukua, mikä yhdistäisi uudenkin tulokkaan.
’’Mutta entä jos hän ei halua palata? On siis ilmeisesti rike pariutua kissan kanssa, joka ei näytä ulkomuodoltaan Salamaklaanin kissalta? Oletan, että se johtunee siitä, etteivät mahdolliset tulevat sukupolvet olisi enää Salamaklaanin ulkonäön omaavia kissoja, joka voisi pilata suvun?’’, Myrskyhalla käänsi mietteliäänä päätään, katsellen sisartaan, jolla taitaisi olla paljon opetettavaa hänelle tästä klaanista. Toivottavasti Haukkavarjokin ymmärtäisi joskus klaanien tavat suvussa, sillä hän ei tosiaan osannut kuvitella nuorempaa veljeään pariutumaan jonkun naaraan kanssa, puhumattakaan kasvamaan aikuiseksi, joka huolehtisi pennuista. Toisaalta hän saattoi katsoa Lovijuovaa kauempana, joka pyöritteli silmiään itsekseen. Lovijuovakaan ei näyttänyt olevan kovinkaan kiinnostunut perheestään, ainoastaan kumppanistaan ja klaaninsa tavoista. Ehkä Haukkavarjo ajattelisi tulevaisuudessa samalla tavalla?
Naaraan vaihtaessa puheenaihetta päälliköihin, Myrskyhalla katseli puhujanpaikkaa mietteliäänä. Voisikohan Myrskyhalla olla jonakin päivänä päällikkö? Se tuntui upealta ajatukselta ja Tammenlehti varmasti saattoi nähdä innokkuuden loistavan kollin silmissä. Kollitko siis johtaisivat tätä klaania, kun taas naaraat huolehtisivat tulevaisuuden sukupolvista kollien suojellessa klaania? Tavallaan se oli hyvinkin toimiva ajatusmalli, joka toimisi pitkän kaavan mukaan, ja tämä klaani tulisi varmasti aina pärjäämään omiensa kanssa ilman minkään muun klaanin apua. Mutta se myös kuvotti Myrskyhallaa naaraiden puolesta, kuten Tammenlehden ja Havuviiman.
’’Voinko minä siis jonakin päivänä olla klaanin päällikkönä, jos olen tarpeeksi hyvä soturi ja perheen isä?’’, kolli kysyi uteliaana heilauttaen korviaan. Se olisi upeaa toimia tämän klaanin päällikkönä, eikä Myrskyhallalle koskaan ollut tullut sellaista tunnetta Myrkkyklaanissa. Hän ei olisi koskaan siellä voinut nähdä itseään johtamassa sitä klaania, joka tuntui vajoavan päivä päivältä vain alemmas, koska ei omannut näin vahvaa suhdetaustaa kissojen välillä. Kolli seurasi sisarensa katsetta aukiolle, hänestä tuntui pahalta, että naaraankin pitäisi keskittää elämänsä pennuille ja kumppanilleen. ’’Minusta tuntuu sinun puolestasi pahalta. Kun sinulla on harteillasi tuollainen velvollisuus, enkä sano sitä pahalla. Muissa klaaneissa pariutuminen ja pentujen saanti on vapaaehtoista, se tekee ja ryhtyy siihen kuka haluaa ja kykenee. Mutta se, että se on täällä normina, saa minulle tunteen ja tarpeen haluta suojella sinua siltä. Toivon kyllä, että sinä, kuten ehkä myös tulevaisuudessa minäkin löydämme vierellemme kissat, joita oikeasti voimme rakastaa, emmekä joudu pariutumaan minkään pakon takia’’, Myrskyhalla sanoi hiljaa painaen korviaan hermostuneena alas. Hän katseli aukiolla olevaa Pähkinäsydäntä, joka söi silmät iloisesti tuikkien hiirtä, sekä parantajia, jotka tekivät lähtöä Kuulammelle.
’’Koskeeko tämä käytäntö myös parantajia, jos he ovat naaraita? Muissa klaaneissa on ehdottoman kiellettyä, että parantaja perustaisi perheen, sillä hänen tulee täyttää elämänsä parantajantehtävän ja klaaninsa auttamisen hyväksi’’, kolli naukui mietteliäänä siskolleen. ’’Mutta jos minä en koskaan tule saamaan kumppania vierelleni, mikä silmissäni näyttää hyvin todennäköiseltä, olenhan kasvanut muualla, joten miksi ketään haluaisi kaltaistani epäilyttävää olentoa vierelleen.. Tai Haukkavarjoa, jonka tausta on sama, mutta ajatusmaailma kuin keskenkasvuisella pennulla? Olemme nyt jo Lovijuovan silmissä alempina perheessä, alimpina kuin hiiret joita kissat syövät. Miten meidän käy, jos emme saa kumppania? Olisimme entisestään häpeällisempiä perheellemme? Voisiko Lovijuova karkottaa meidät siitä hyvästä, että olisimme pettäneet perheemme?’’, Myrskyhallan korvat painuivat huolestuneisuudesta alas.
’’Olenko tullut tänne turhaa, jos minut häädetään täältä kuitenkin?’’, hän kuiskasi katsellen tassujaan hiljaisena. Hän halusi kumppanin, hän halusi perheen, mutta tiesi, ettei todellakaan tulisi olemaan siihen valmis vielä moneen kuuhun ja hän pelkäsi tuottavansa pettymyksen perheelleen. Etenkin Tammenlehdelle. Suoraan sanoen hän oli kiintynyt sisareensa ja ajatteleminen siitä, että tämä jatkaisi elämäänsä kumppaninsa ja oman perheensä kanssa alkoi särkeä Myrskyhallan sydäntä. Ehkä Myrskyhallan tulevaisuus ei ollutkaan Salamaklaanissa, vaikka hän oli saanut Tähtiklaanilta unen. Miten kissat täällä toimisivat, jos hän ei saisi kumppania koskaan? Ainoa naaras, joka olisi juuri nyt vaihtoehtona olisi Pähkinäsydän ja Myrskyhallalle tuntematon naaras, joka keskusteli varmaankin veljensä kanssa aukion reunamilla. Häntä alkoi ahdistaa ajatus tulevasta.


//Heli//
Lumisusi – Tuuliklaani
Valkea naaras hymyili lempeästi mestarilleen, kun tämä paijasi oppilastaan lempeällä nuolaisulla poskelle. Se lohdutti oppilasta, mikä sai hermostuneen hymyn katoamaan ja muuttumaan aidoksi hymyksi. Kukkaiselo olisi oikeassa. Lumisudella olisi aina Kukkaiselo tukena ja ehkä he voisivat vielä Tähtiklaanissakin puhua keskenään unista. Kukkaiselo olisi aina hänen luonaan, eikä naaraan pitäisi jäädä yksin. Varmasti hän voisi myös opettaa vielä Puolinaamalle joitakin asioita yrteistä ja Tähtiklaanista, olisihan Puolinaaman hyväksi vain oppia niitä, jos jotakin sattuisi naaraalle tapahtumaan ja Lumisusi ei olisi paikalla. Parantajaoppilas ei halunnut, että sama toistuisi, että he olisivat poissa ja ketut raatelisivat leirin.
’’Kiitos Kukkaiselo, olet paras kissa ikinä, jonka olen saanut kulkemaan vierelleni, opettamaan ja ohjeistamaan minua. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen, että otit minut oppilaaksesi ja annoit minulle mahdollisuuden oppia sinulta niin paljon’’, naaras kurisi, kulkien mestarinsa vierellä Kuulammen tuntumaa kohden. ’’Haluaisin kysyä sinulta jotakin. Se liittyy Kuukäpälään ja Kuurasieluun’’, Lumisusi naukui mietteliäänä, katsahtaen uudelleen Kukkaiseloon.
’’Oletko sinäkin sitä mieltä, että he ovat ne kissat, joista näin unta? Minulla on todella huono muistikuva isästäni, Veritähdestä, koska hänet viimeksi nähdessäni olin aika pieni vielä, mutta minulle tulee erikoinen tunne Kuurasielun ollessa läsnä. Minusta tuntuu, että minun pitäisi pelätä häntä, mutta hänen ominaistuoksunsa kehottaa minua tutustumaan häneen. Minulla oli sama tunne isän ja emon kanssa, koska he olivat molemmat pahoja kissoja ja tekivät paljon pahoja asioita tässä metsässä’’, naaras selitti hiljaisena. ’’Onko sinulla sellaista tunnetta? Kenenkään kanssa? Osaisitko sinä kertoa minulle, millaisena sinä näit vanhempani? Olen nähnyt Jäätähden kokoontumisessa ja aina kun katson häntä, toivon, että voisin puhua hänen kanssaan, kuten sinun kanssasi. Mutta tiedän, ettei se oli mahdollista, koska Jäätähti ei osaa rakastaa edes omiaan ja tiedän, ettei häntä kiinnostaisi minun olemassa oloni’’, naaras kohautti lapojaan vaisusti, vilkaisten mietteliäänä Kukkaiseloa, asettuen polun reunaan istumaan ja odottamaan muiden tuloa. He olisivat ihan Kuulammen edustalla ja voisi olla hyväksi vain odottaa muiden tuloa.

Kylmäsydän – Yöklaani
Parantajakissa katseli perheenjäseniä, jotka hän oli hiljakseen alkanut kokea kuin ominaan. Läheisinä ystävinä, joista jokaisen elämässä hän oli saanut olla paljon mukana. Jokaisen pennun syntymässä, Aamunkajon pentujen odotuksen yhteydessä, sekä Kettupisaran hän tunsi hyvin heidän muutamien keskusteluidensa kanssa. Kuten Tulenkipinän kuoleman kautta, ja Aamunkajon kautta, Kettupisara oli viisas kolli, kuten myös Varisjalka pentuineen. Tämä klaani tulisi olemaan monta kuuta hyvin tiivis, kun Varisjalan ja Kettupisaran pennut kohtaisivat toisensa kumppaneina, kuten Kotkaperhonen ja Okapolku. Klaani tulisi nousemaan pitkästä taivalluksestaan suossa kauniiseen kukkaan, jonka kukkiminen ei loppuisi moneen kuuhun. Kissat olivat kokeneet täällä paljon, mutta kukaan ei olisi yksin, ei edes Enkelilupaus, joka oli jättänyt asemansa Synkkätähdelle. Enkelilupauksella olisi vielä paljon opetettavaa pennuilleen, seuraajalleen ja muille, tämän ajatusmaailma oli kaunis ja oli auttanut monta kuuta kissoja kulkemaan eteenpäin. Toivottavasti Synkkätähti ja Varisjalka omaksuisivat sen ajatusmaailman, sekä heidän seuraajansa.
’’Kaikkea hyvää teille tänne leiriin, muistahan neitiseni vahtia Okapolkua ja onnitteluni vielä kauniista pennuista. Se on todella upea hetki, että perheenne kasvaa jälleen ja klaani saa lisää pieniä tassuja joukkoonsa’’, Kylmäsydän kurisi lempeästi Kettupisaralle ja Aamunkajolle, Aamunkajon kasvoille kääntyessä lempeä hymy. Aamunkajoa oli kauan vaivannut Tulenkipinän kuolema, mutta onneksi pennut saivat kuningattaren ajatuksen muualle, sekä tottakai muu suuri perhe ja tämän rakas kumppani. Ehkä vähän Kylmäsydän oli kateellinen, ettei itse voinut olla kuningatar ja perustaa näin suurta perhettä, mutta hän oli myös iloinen siitä, että sai olla osana sitä ja nähdä vielä monet kuut kuinka kaikki kehittyisi.
Kylmäsydän lähti kulkemaan iloisena Salviantassun kanssa, joka ei meinannut enää pysyä paikallaan innostuksesta. Hän oli niin ylpeä oppilastaan, ja odotti jo mielenkiinnolla, mitä Pilvikaste, hänen edeltäjänsä mahdollisesti sanoisi, kun näkisi hänen oppilaansa olevan valmis. Pilvikasteella ja Kylmäsydämellä oli ollut ristiriitaiset välit, välillä he olivat olleet todella läheisiä, toisella hetkellä Pilvikaste oli kasvattanut vankan suojamuurin, jonka taakse piiloutunut. Pilvikaste tulisi silti aina olemaan Kylmäsydämelle roolimalli, joka oli myös opettanut Kylmäsydäntä taistelemaan ja puolustamaan, jota Kylmäsydän oli halunnut vastustaa, koska ei ollut kokenut sitä parantajalle sopivaksi. Jälkeenpäin ajatellen, hän oli kiitollinen siitä, että mestari oli vaatinut häntä harjoittelemaan kanssaan edes pesän puolustamista, sairauden suojelua ja tunkeilijoiden karkottamista.
’’Hetken tässä itsekseni ajateltuani, aloin miettiä mestariani Pilvikastetta. Toivon hänen olevan tänään paikalla, näkemässä sinut ja mahdollisesti nimeämässä sinut, olen todella ylpeä sinusta ja sinusta on kehittynyt uskomaton parantajakissa’’, Kylmäsydän naukui, hieman sekavasti, kun yrtit kutkuttivat nenää. ’’En pakota sinua tähän mitä aion sanoa sinulle, mutta haluaisin kuulla mielipiteesi asiasta. Olet tämän yön jälkeen parantaja, et soturi, et päällikkö, et kuningatar. Mutta haluaisin käydä kanssasi läpi mahdollisia soturitehtäviä, jotka voivat tulla sinullekin vastaan. Minä itse kieltäydyin opettelemasta niitä nuorena, koska en kokenut tarvitsevani niitä, mutta Pilvikaste pakotti minut silloin oppimaan suojelemista, puolustamista ja auttamista ylipäätänsä. Ne ovat soturientehtäviä, mutta joskus soturit eivät ehdi apuun, jolloin olisi vain eduksesi, että sinä voit auttaa enemmän kuin parantajalta odotetaan’’, Kylmäsydän naukui mietteliäänä oppilaalleen.
’’Haluaisin opettaa sinulle vielä pesän puolustamista vihollisilta, etteivät he pääse käsiksi yrtteihimme tai vakavassa tilassa oleviin kissoihin, jotka ovat puolustuskyvyttömiä. Sekä haluaisin harjoittaa sinun lihasmassaasi kehossasi, sillä voi olla tilanne, jossa leiriin hyökätään ja kissoja loukkaantuu, jolloin voit piilostasi juosta apuun, hakemaan loukkaantuneen kissan pesään. Se ei kuitenkaan ole helppoa, jos kissa on sinua paljon kookkaampi tai painavampi, ja on todella vaarallista molempien kannalta jäädä parantamaan toista kissaa taisteluareenalle, jonka takia pesässä on turvallisempaa’’, Kylmäsydän selitti mietteliäänä. ’’Tehtävämme parantajana on suojella ja edistää kissojen hyvinvointia, jonka takia kamppailu ei sovi meille. Mutta se tarkoittaa myös heikompiemme puolustamista, jonka seurauksena voimme turvautua myös kynsiimme’’, Kylmäsydän naukui, vilkaisten Salviantassua uteliaana tämän mielipiteestä.



Varissilmä – Myrskyklaani
Mustavalkea kolli kuunteli Vihertähteä ja nyökytteli mietteliäänä tämän sanoja. Tämä oli todella kasvanut silmissä, mikä oli klaanin tulevaisuuden kannalta todella hyvä asia. Liekkimarja kehräsi hiljaisena kumppaninsa poskea vasten, kun toinen piti tätä taas lähellään. Varissilmää kaksikon läheisyys lämmitti, he olivat edelleen kuin vastarakastuneita. Se toi kyllä Varissilmän mieleen hänen kumppaninsa Täplän, jota hän ikävöi, vaikka ikävä alkoikin helpottaa, se läheisyyden kaipuu ei koskaan kadonnut.
’’Jos he eivät jää odottamaan partiota, vaan tulevat suoraan leiriin, vaikutamme typeriltä, jos sanomme kissojen olevan partioimassa’’, Kuolonlaulu naukui mietteliäänä, saaden pienen huvittuneen hymyn Varissilmän kasvoille. Siinä kyllä riittäisikin naurussa pidättelemistä, kun valhe olisi liian selvä Salamaklaanin kissoille.
’’Ehkä sitten muodostetaan pareja oppilaista ja sotureista, jotka ovat pesissä. Suojeltavia pesiä ei kuitenkaan ole kuin kuningatarten-, parantajien-, klaaninvanhinten-, ja oppilaidenpesä. Klaaninvanhimmat voivat siirtyä kuningatarten pesään, sekä oppilaat parantajien kanssa, jonka jälkeen suojeltavia pesiä on vain kaksi. Kaksi vahvaa paria molempiin pesiin, jonka jälkeen voimme ripotella aukiolle sotureita ja oppilaita, mikä ei paljasta mitään aikeistamme’’, Varissilmä mietti, katsellen Vihertähteä kysyvästi. Yönkäärmeen suupieli kohosi helpottuneeseen hymyyn, vaikka sitä olikin vaikea tulkita hymyksi ilman leukaa, kun Vihertähti myönsi valkealla naaraalle mahdollisuuden tehdä Väretuulesta vielä soturi. Liekkimarja hymyili iloisesti kumppanilleen ja kuiskasi olevansa iloinen tämän myöntämästä mahdollisuudesta. Väretuuli oli jo kauan näyttänyt surulliselta yksin pesässään, joten tämä varmasti piristyisi uutisista, ainakin niin Varissilmä uskoi.
’’Seisomme mielellämme vierelläsi, Vihertähti’’, Käärmesielu nyökkäsi rauhallinen hymy kasvoillaan. Kuolonlaulun silmistä Varissilmä näki, että tämä oli yllättynyt kunniasta toimia mahdollisissa tilanteissa Vihertähden toisena käpälänä ja asioiden edistämisenä.
’’Haluan olla lähelläsi, mutta annan teidän kollien hoitaa tämän. Uskon, että Kolibrintähti on kiinnostuneempi kuulemaan kollien puhetta, heidänhän keskuudessa naaraat asetetaan kuningatarten asemaan, pentujen hoitajiksi. Ajattelinkin istua pentujemme seurassa, ja suosittelen muitakin naaraita tekemään niin, että olette lähellä omaa jälkikasvuanne, mikä luo Salamaklaanin kissoille mahdollisesti tunteen, että mekin olemme kiinnostuneita perheestämme ja suvustamme’’, Liekkimarja naukui, katsellen vielä kysyvästi Vihertähden lopullista mielipidettä. Yönkäärme nyökkäsi hänen takanaan, etsien katseellaan Huurresydäntä, sekä Hiekkapyörrettä, huomaten poikansa puhumassa Kastehelmen kanssa.


Viiltokynsi – Tuuliklaani
Viiltokynsi oli mielissään, että Mutakatse kehui hänen ajatustaan ja vielä toteuttikin sen. Valkeamusta naaras hymyili sisarelleen, kun tämä nousi ylös vedestä ja nyökkäsi hyväksyttävästi lopputulokselle. Mutakatse ja Viiltokynsi näyttäisivät nyt molemmat uskottavilta Myrkkyklaanin tulevilta jäseniltä, eivätkä heikoilta osaamattomilta Tuuliklaanin kissoilta.
’’Uskoisin, että olemme valmiita kohtaamaan uuden klaanimme. Olen suoraan sanoen hermostunut, mutta toivon, että asiat menisivät hyvin ja meistä tulee tämän klaanin uusia jäseniä. Meillä riittää paljon opittavaa, mutta meillä on myös muitakin tukenamme ja minä myös tuen sinua parhaan osaamiseni mukaan. Kun pennut ovat syntyneet, toivon voivani myös olla myös apunasi oppia uimaan, jota voimme harjoitella salaa’’, Viiltokynsi naukaisi, puskien vielä Mutakatsetta, kääntäen sitten nenänsä kohti mahdollista leiriä, lähtien Mutakatseen vierellä kulkeutumaan Myrkkyklaanin leiriä kohti.
Leiriin oli laskeutunut hiljaisuus, ja kissoja oli yllättävän paljon joka puolella. Viiltokynsi räpäytti huvittuneena silmiään, kun näki kuinka pieni ja solakka naaras kissa venyttäytyi ulos kivien välistä, jossa varmasti oli tämän valitsema pesä. Viiltokynsi oli kuullut, ettei Myrkkyklaanilla ollut yhteisiä isoja pesiä, vaan esimerkiksi onkaloita kivien välissä, puiden alla, ja kissat arvojen mukaan oli lajiteltu tietyille alueille ympäriinsä reviiriä. Myrkkyklaanin kissat ehkä siis pitivät omasta tilastaan, eivätkä olleet keskenään sen läheisempiä kuin muidenkaan klaanien kissoille, mutta Viiltokynsi oli valmis kuulemaan kohtalonsa.
Kissojen päät alkoivat kääntyä yllättyneinä kaksikkoa kohden, kun he lähestyivät aukiota, joka varmasti olisi leiri. Jäätähti jutteli juuri Usvahallan kanssa, joka näytti polkevan vihaisena käpäläänsä jostakin, ja Leijonanvarjo hänen vierellään yritti rauhoitella sisartaan. Viiltokynsi ymmärsi Usvahallan itkuisista silmistä, että jotakin pahaa olisi tapahtunut, mutta aukiolla ei näkynyt mitään, joten jos joku olisi menehtynyt, hänet olisi auringonhuipun tullen haudattu. Jäätähti pyöritteli silmäänsä vastaukseksi ja sattui vilkaisemaan Viiltokynttä ja Mutakatsetta ainokaisella silmällään. Varjosielu venytteli uneliaana, kun möyri ulos kaatuneen puun alta ja nähdessään Mutakatseen, tämä ampaisi täyteen juoksuun, heittäytyen innostuksen naukaisun saattelemana kumppaninsa kimppuun, painaen naaraan selälleen maahan ja alkaen puskea tätä onnellisena (?). Viiltokynsi hypähti hämmentyneenä pois Varjosielun alta, jonka kurkusta kantautui hyvin kuuluva ja karhea kehräys, Pakkasnaurun istuessa kauempana Pihkasiiven kanssa, sukien tämän korvantaustaa. Ilmeisesti kaksikko oli juuri päättänyt ruokansa ja Jäätähti katseli hyvin hiljaisena Viiltokynttä.
’’Mitähän täällä tapahtuu?’’, Jäätähti heilautti toista korvaansa ja nousi seisomaan, lähtien kulkeutumaan kaksikkoa kohti, Varjosielun noustessa pois Mutakatseen päältä, auttaen kumppaninsa ylös. Viiltokynsi seurasi emonsa katsetta, joka lepäsi tovin Mutakatseen paisuneen vatsan päällä ja sitten se käväisi Varjosielussa.
’’Me haluamme liittyä Myrkkyklaaniin. Olemme tulleet kotiin, johon me oikeasti kuulumme’’, Viiltokynsi suoristi ryhtinsä, jotta olisi emonsa kokoinen, valmis ottamaan tämän hyökkäävät sanat vasten kasvojaan. Arpinen naaras tuijotti Viiltokynttä, sekä Mutakatsetta, arvioiden selvästi näiden kyvykkyyttä, mukaan lukien märkiä turkkeja.
’’On ikävää, että olet selkämme takana pettänyt klaanisi, pariutumalla toisen klaanin soturiin, Varjosielu. Mutta toisaalta, olet sen avulla tuonut meille uuden jäsenen, sekä pentuja, joita Myrkkyklaani tarvitsee’’, Jäätähti murahti mietteliäänä, Varjosielun heilauttaessa hermostuneesti häntäänsä. ’’Jos joudun Valkeatähden kanssa teidän lähdöstänne vaikeuksiin, tapan teidät itse, jokaista pentuanne myöden’’, Jäätähti virnisti Mutakatseelle, Varjosielulle ja Viiltokynnelle. Viiltokynsi ei ollut varma, oliko se todella huonoa huumoria, josta Jäätähti oli tunnettu, mutta päällikkö vaikutti olevansa huvittunut.
’’He siis voivat jäädä luoksemme?’’, Varjosielu naukui kallistaen hieman päätään.
Jäätähti puuskahti, katsoen Viiltokynttä, pieni ylpeys toisessa silmässä hohtaen. Ainakin Viiltokynsi ajatteli sen olevan ylpeyttä, kun päällikön esikoinen olisi saapunut kotiin. Lähes kaksoisolento olisi saapunut emonsa luokse vihdoinkin.
’’Mitä minä siinä menetän? Klaanimme on täynnä saastuneita kissoja, hulttioita ja lähes jokainen on pelkkää jätettä. Jos sinä saat heidän tulostaan jotakin irti, se on sinun ilosi, minä haluan vain pitää yllä kissamäärää, koska kaksi kissaa juuri lähti Salamaklaaniin. Jos teillä on taka-ajatuksia, olette vakoojia tai mitä sitten keksittekin, meille tulee vain hauskaa selvitellä asioita kynsin ja hampain’’, Jäätähti naurahti itsekseen, heilauttaen pitkää häntäänsä. Viiltokynnen kasvoille levisi helpottunut hymy. Jäätähti tiesi voittavansa, joten hänellä ei ollut mitään menetettävää. Toisaalta, vaikka Jäätähti häviäisi, hän ei menettäisi mitään. Viiltokynsi alkoikin etsiä katseellaan Sädekatsetta tai Pakkasnaurua, jotta voisi jonkun tutun seuraan astella hieman kyselemään asioista Myrkkyklaanissa.
’’Tervetuloa kotiin, rakkaimpani’’, Varjosielu kuiskasi Mutakatseen korvaan kehräten.



//Wilma//
Päiväntassu – Myrskyklaani
Päivätassu katsahti mestariinsa iloisesti hymyillen, nyökäten ylpeästi itsestään, kun oli saanut marjat lajiteltua oikein. Haaste oli suoritettu ja onnistuneesti, joten Päiväntassusta tuntui, että hänellä olisi vielä toivoa. Kunhan hän jaksaisi olla huolellinen, ettei mokaisi mitään typerää, kuten marjojen kohdalla sekoittaisi niitä keskenään.
’’Olet oikeassa, Taivaanlintu. Odotan matkaamme innolla, siitä on kauan, kun olen viimeksi päässyt tapaamaan Tähtiklaania ja toivon todella, että saisin jonkin positiivisen näyn, jotta minun ei tarvitsisi menettää yöunia pelottavien ennusteiden takia’’, Päiväntassu naukui viiksiään väräyttäen lempeästi. ’’Haluatko, että autan kantamisessa?’’, oppilas kysyi, katsellen mestarinsa käärimiä yrttejä lehtiin. Tästä tulisi niin mielenkiintoista ja hienoa! Päästä tapaamaan muita parantajia, oppia heistä ja heiltä, sekä tutustua paremmin Salamaklaanin kissoihin.
’’Ainiin, eilen kun olin keräämässä rajalta yrttejä, näin myös Kylmäsydämen. Hän ei ollut saanut tietoonsa Salamaklaanille vietävistä yrteistä, joten kerroin siitä hänelle, kuten Kukkaiselo oli toivonut jonkun vievän viestin heille. Toivon hartaasti, että Jokiklaanikin on saanut tiedon yrteistä, etteivät he vaikuta töykeiltä, kun eivät tuo mitään’’, Päiväntassu naukui hymyillen. ’’Mitä mieltä sinä muuten olet uusista parantajista? Toivon, ettei Myrskyklaanin Kuolonlaulun perheen tilanne Salamaklaanin kanssa tule parantajien välille’’, oppilas naukui heilauttaen korviaan hieman hermostuneena.

Nimi: heli-fairy

25.09.2018 12:49
SÄDEKATSE pesi tassunsa huolellisesti yrittäen pyyhkiä samalla mielestään sen pahan, mitä oli sattunut. Puolia klaania hänelle olisi tovin vihaisia, mutta sitähän elämä oli. Ei aina oltu tyytyväisiä. Sinisilmä kohotti katsettaan parantajaan, joka hänelle neuvoi ymmärrettäviä asioita, sekä haki yrttiä, jota ehkä sivellä hänen haavoihinsa.
”Totta kai, lepään pesässä, kunnes olet varmistanut, etteivät haavat voi revetä tai muuta”, naaras naukui nyökäyttäen päätään hieman voimattomasti. Pitkä uni ei tekisi hänelle yhtään pahaa. Naarasta väsytti toden teolla, joka paikkaa kolotti sekä mielessä liikkui kaikenlaisia asioita. Naaras huokaisi ja alkoi putsata niskaansa hankalasti suuresta kuivuneesta verestä. Onneksi suurin osa niskassa olevaa verta oli hänen. Kirouksensydän raapaisi hänelle kunnon haavan, jota hän voisi pitkään muistella, ja jolle paholainen voisi pitkään nauraa. Sädekatse lopetti niskan pesemisen nopeasti, sillä päähän sattui, sekä häntä alkoi pyörryttää. Tuo pudisti päätään varovasti katsellen sitten vaan tassujaan. Kanervamarja pian hoitaisi pahimmat ja sitten hän vain lepäisi. Kuulostaisi hyvältä. Ainakin muutaman päivän ajan.
//Varjo//

KIRKASLINTU katseli oppilaansa aikaan saannosta ja nyökäytti päätään iloisesti yllättyen. Onneksi Kuolotassu oli kuin luonnonlahjakkuus, ja homma tältä sujui vallan mainiosti. Oranssin valkea naaras väräytti korvaansa ja tutkaili oppilastaan, joka ensin itseään venytteli, sitten kysyen häneltä kysymyksen. Naaras nosti hymyn huulilleen ja nyökäytti uudelleen päätään.
”Totta kai voit. Kerään yrtit kasaan mitä olet erotellut, ja sitten voimme lähteä. Nähdään leirin sisäänkäynnillä, kun olet valmis. Älä syö liikaa”, parantaja naukui oppilaalleen koskettaen tuon korvaa lempeästi nenällään. Sinisilmä oli iloinen siitä, että oli saanut noin hyvän oppilaan itselleen. Totta kai häntä suretti Haamuaskelen siirtyminen klaanivanhinten pesään, mutta ei naaras olisi pystynyt työskentelemään saamiensa paniikkikohtausten kanssa. Kirkaslintu odotti, että Kuolotassu oli lähtenyt pesästä, kunnes viimeisteli tuon aikaan saaman yrttikasa, sitten käärien matkaan otettavat yrtit suurempaan lehteen astellen sitten ulos pesästä kohti leirin sisäänkäyntiä. Tilanne oli onneksi rauhoittunut ja kaikki näytti leirissä taas normaalilta. Eniten parantajaa ehkä pelotti se, mitä Jokiklaani nyt juoni, kunnes mahtaisi heidän kimppuunsa hyökätä. Siinä vasta olisikin hommaa.
//Cecci//

KUKKAISELO asteli oppilaansa mukana ensin kohti Myrskyklaanin rajaa, sitten kohti Kuulampea, jossa parantajat yleensä toisiaan odottivat. Toisaalta valkeasta parantajasta tuntui, että he olisivat voineet odottaa Orvokkisydäntä ja Ruislampea, mutta ehkä he osaisivat hajujen perusteella oikeaan paikkaan. Ehkä he menisivät yhtä matkaa Lumouksenklaanin parantajien kanssa. Vihersilmä kiinnitti huomionsa Lumisuden jännittyneisiin sanoihin, jotka päättyivät pian hermostuneeseen hymyyn. Tämä hymyillen laski yrttinsä maahan tassujensa eteen nuolaisten ystävänsä poskea lempeästi.
”Tähtiklaani ei tahdo meille mitään pahaa. He kyllä näyttävät meille sen, mikä meidän tulee nähdä. Ehkä heillä on vahva usko sinuun, ja antaa sinulle hankalampiakin ennustuksia. Älä huoli, sinulla on aikaa nähdä taivas ja helvetti vielä urasi aikana”, naaras naukui rauhoittavasti ja räpäytti hännällään valkean naaraan korvaa.
”Mitä ikinä näetkään, tiedät, että olen tässä kanssasi ja yhdessä ratkomme ennustuksia ja mitä muuta se koskaan tuokaan eteemme. Olet taitava parantaja, ja vaikka näetkin hieman kamalampia unia joskus, ei se tarkoita, että näkisit niitä aina. Kaikki tulee menemään hyvin kultaseni”, parantaja naukui lempeästi nyt tutkaillen ympäristöään ja maistellen ilmaa, jos toiset jo saapuisivat piakkoin.

KOTKAPERHONEN katseli Kylmäsydäntä hieman äimistyneenä, kun parantaja alkoi puhua kaksikon vierekkäin nukkumisesta, tai lähinnä hänen varmistamisestaan, että Okapolku ei repisi unissaan haavaansa. Tumma naaras luimisti korviaan hämmentyneenä, mutta nosti huulillensa hymyn, katsellen emoaan hieman epävarmana. Tämä tuntui niin hassulta! Miljoona perhosta ehkä pyöri hänen vatsassaan, kun soturittaren hännänpää vääntyili hieman hermostuneena. SALVIANTASSU naurahti sisarelleen ja tutkaili tovin mietteliään emonsa, sekä isänsä, ilmeitä. Kettupisara nyökäytti päätään tyytyväisenä Kylmäsydämelle. Parantaja oli paljon ollut heidän perheessään mukana, ja hän nautti siitä, miten hyvä mestari tuo oli ollut Salviantassulle, mukana näiden elämässä syntymästä asti. Salviantassu silmäili emoaan innokkaana, kun Kylmäsydän oli lähtenyt takaisin pesään hakemaan yrttejä, ja emo selitti hänelle matkasta. Tuo sulki silmänsä tuntiessaan emon lämpimän kielen päällään. Hän kaipasi näiden seurassa olemista! Salviantassu oli erittäin onnellinen perheestään, sekä siitä, mitä kaikkea oli sattunut tapahtumaan. Kaikki oli mennyt paremmin kuin hyvin.
”Lupaan olla varonainen ja tuon kotiin vain hyviä uutisia!” hän hihkaisi ja räpäytti vanhemmilleen silmiään. Illasta tulisi mahtava, sekä hän jo aisti näkevänsä jotain unia Kuulammella. Siitä oli niin pitkä aika, viime kerrasta! Kylmäsydän saapui pian takaisin laskien kasan yrttejä hänelle, joten Salviantassu kävi vielä puskemassa vanhempiaan, sekä Kotkaperhosta, sitten napaten yrtit suuhunsa ja heilauttaen heipat hännällään, ennen kuin lähti Kylmäsydämen mukana juoksemaan alas kalliota, kohti Myrskyklaani sekä Kuulampea.

VIHERTÄHTI väräytti korviaan ystävänsä suuntaan, joka istuutui hänen toiselle puolelleen, naukuen viisaita sanoja hänen mielipiteestään, sekä ylistäen Liekkimarjaa. Mustan kolli huulille nousi otettu hymy ja päällikkö hännällään piti Liekkimarjaa tiukasti vierellään. Hän oli otettu vanhemman soturin sanoista ja tunsi itsensä otetuksi, sekä varmaksi. Liekkimarjan elämät olivat opettaneet hänelle paljon, ja kiitos näiden kaikkien kissojen hänen ympärillään, hän oppi jopa hetki lisää.
"Kiitos Varissilmä. Olen otettu sanoistani ja voin sanoa, että ylpeänä johdan tätä klaania. Kiitos teille kaikille", kolli nopeasti hymyillen naukui kääntäen katsettaan Kuolonlaulun perheestä Vihakatseeseen. Vihreät silmät seisahtuivat sitten lopulta Vihakatseeseen, joka jatkoi vanhemman soturin suunnitelmaa.
"Suunnitelmassa on perää. On totta kai hyvä varautua pahimpaan ja oltava valmiina taistelemaan. Uskon kuitenkin, ettei tuollainen ylväs klaani ensimmäisenä syöksyisi klaanivanhinten pesään tai pentutarhaan. Mutta jätämme soturit pesille suojaamaan, jos näin sattuu. Leirin ei kuitenkaan pidä myöskään olla liian tyhjä. Missä mahtaa piileskellä kaikki soturit? Voimme sanoa partioista, mutta emme saa olla liian salailevia. Pidämme pesissä sotureita valmiina hyökkäämään, jos toinen osapuoli siihen ryhtyy. Mielestäni leiriaukiolla pitää myös olla katselevia silmäpareja", päällikkö naukui harkitsevasti, nyökäten päätään Käärmesielun suuntaan. Yönkäärme ilmestyi pian hänen taakseen, ja musta kolli yllättyneenä kääntyi tätä katsomaan. Hän kohotti korviaan yllättyneenä, nyökäyttäen sitten päätään mielissään.
"Tuo on mainio idea. Miksei tuota olla aikaisemmin mietitty", hän naurahti ja räpäytti silmiään toiselle lämpimästi. "Nimitämme Väretuulen oppilaaksesi Salamaklaanin lähdettyä", Vihertähti naukui hymyillen naaraalle, sitten kääntyen katsomaan Kuolonlaulua. Silmäkulmastaan kolli näki tumman tyttärensä istuvan muiden joukossa, tarkasti tutkaillen ja itse varmaan suunnitelmaa miettien. Kolli oli iloinen, että naarasta kiinnosti tällainen. Hymy toisen huulilla oli lämmin ja miettivä, ja hän taas nyökäytti päätään Kuolonlaulun vinkille.
"Kiitos Kuolonlaulu. Olemme onnekkaita siinä mielessä, että joku tietää hieman sisäpiirin tietoja, niin osaamme varautua", tuo naukaisi rauhallisesti vilkaisten hieman varautuneesti Valkeahohteeseen ja tuon sisaruksiin. Tulikolibri vaikutti todella rauhattomalta ja tästä huokui hermostuneisuutta, vaikka naaras istui aivan kumppanissaan kiinni kuunnellen tarkasti. "Tämä kuitenkin tulee hoitumaan hyvin ja mahdollisimman rauhallisesti. Pidämme omistamme kiinni, ja pyydänkin, että Kuolonlaulu, sekä Käärmesielu seisovat rinnallani ottamassa vieraat vastaan, kun he saapuvat", musta päällikkö naukui katsahtaen Liekkimarjaan, räpäyttäen tälle silmiään kertoakseen että kyllä tämäkin voisi olla heidän kanssaan, jos halusi. Musta päällikkö katseli kissoja ympärillään, ja mietti, miten asia oikeasti voisi loppu viimeksi hoitaa.
"Olemme kuitenkin varautuneet, sekä tiedämme mitä odottaa, ja mitä he haluavat. Tämä tulee päättymään hyvin ja toivon, että voimme pitää omistamme kiinni", hän päätti puheensa nyökäyttäen päätään ja katsoen Kuolonlaulua. Hän todella toivoi, että tämä päättyisi hyvin ja kenenkään ei tarvitsisi lähteä, tai saada kuoleman vakavia haavoja.

MUTAKATSE silmäili saarta tovin hiljaisuudessa, keskittyen sitten taas lopulta Viiltokynteen, joka tällä kertaa naukui hänelle lempeitä neuvoja. Sinisilmä vilkaisi vielä saaren keskustaa, kääntyen sitten katsomaan järveä, sekä sisartaan. Ruskea turkkinen naaras asteli tätä lähemmäs ja nyökäytti päätään hymyillen, ymmärtäen täysin tämän pointin.
”Hyvä, että osaat ajatella noin hyvin. En itse olisi muistanut tällaista asiaa, mutta kai siihen on totuttava”, naaras naukui naurahtaen astellessaan veteen, jotta kastelisi jalkansa sekä pitkän vatsaturkin, jonka hän oli vanhemmiltaan perinyt. Tovin naaras varoi askeltaan hieman pettävässä märässä hiekassa, mutta sitten astelu tuntui varmemmalta ja tuo asteli pientä rinkiä, kunnes sitten hieman viluissaan loikki rantaa ja ravisti tuuheaa turkkiaan, joka kyllä vielä tovin olisi märkä. Kiinnosti Jäätähteä tai ei, hän olisi kuitenkin käynyt siellä kastumassa.
”Oliko muuta? Mahdammeko päästä nyt menemään?” naaras naukui katsellen tummuvaa kaunista iltaa. Järven aallon mukavasti soivat kuningattaren korvissa, vaikkei aiemmin ollut kiinnittänyt tähän liiemmin huomiota. Nyt se kuitenkin tuntui rauhoittavalta ja toinen jopa pystyi myöntää pitävänsä siitä. Mutakatse veti syvälle keuhkoihinsa viileää ilmaa, sitten vilkaisten rakkaaseen siskoonsa.
//Masi//

Nimi: EE

24.09.2018 19:17
//Masi//
Tammenlehti, Salamaklaani

Tammenlehti kuunteli tarkasti Myrskyhallaa ja pyöritteli mielessään asioita, joita voisi kertoa. Eihän hän mikään ekspertti ollut, mutta kuitenkin kasvanut perinteiden keskellä. Hetken naaras mietti hiljaisena ja siirsi sitten katseensa veljeensä.
”Tiedäthän, että nämä kysymykset kuulostavat oudoilta minun korvaani”, harmaaturkki naurahti hieman ja sanoi sitten vaisummalla äänellä, ”En siis syytä siitä sinua.”
”Toisiin klaaneihin ei siis saa todellakaan sekaantua, se pilaisi jalon sukumme. Kuolonlaululla on kaikki ihan hyvin, kunhan hän palaa takaisin ja ottaa perheensäkin mukaan, kumppaniaan myöten. Kuulin, että tuo kumppani muistuttaisi salamaklaanilaisia”, Tammenlehti maukui ja nyökkäsi Myrskyhallan arviolle muista klaaneista.
”Kumppanin saaminen on meille hyvin tärkeää, koska muutenhan sukumme ei voisi jatkua. Se on eräänlainen edellytys jokaiselta Salamaklaanin kissalta. Jos ei ikinä saa kumppania, voi olla häpeäksi klaanilleen, ja jos naaras kieltäytyy pennuista, voidaan tämä ymmärtämäni mukaan karkottaa. Sen takia naaraat ovat toivotumpia, pentujen saannin takia. Kolleista tulee yleensä vain vahvoja sotureita ja joskus päälliköitä, mutta naaraiden tehtävä on palvella klaania kuningattarena, ainakin hetken ajan”, soturi kertoi kollille, miettien, kuinka paljon asiat eroaisivat Myrkkyklaanin tavoista. Lämmin hymy säteili vieläkin naaraan kasvoilla, mutta kumppaneista puhuminen käänsi hänen katseensa aukiolle. Kuka olisi harmaaturkin tuleva kumppani? Yksikään kolleista ei ollut kiinnostanut Tammenlehteä tähän mennessä. Jossain kohtaa pentujen saanti tulisi pakostakin eteen, joten kollin hankinta vierelle olisi pian tehtävä. Ehkä sillä hän voisi tehdä vanhempansakin ylpeiksi. Tammenlehden ilme muistutti enemmänkin huolestunutta, kun hän haroi katseellaan Salamaklaanin kolleja.

//Wilma//
Kuihtunuttassu, Jokiklaani

Kuihtunuttassu nousi ylös hymyillen ja kulki mestarinsa perässä pois leiristä. Naaraan silmät suurenivat ihmetyksestä joka kerta, kun he ohittivat jotain uutta. Kermanvalkoinen olisi halunnut vain saada kaikki ajatuksensa ulos, mutta tyytyi katselemaan kaikkea innostuneena. Ensimmäiset päivät koulutusta ja hän pääsisi jo Kuulammelle! Tämä oli se, mitä Kuihtunuttassu oli odottanut jo kauan. He tekivät naaraan mielestä matkaa nopeasti, ajatellen, ettei hän tiennyt yhtään, missä kokoontumispaikka oli, joten parantajaoppilas antoi Kristallipääskyn vain johdattaa heitä eteenpäin.

//Chabin luvalla autohittaan Ruskan parantaja asioita hieman eteenpäin//
Vuolastassu, Ruskaklaani

Vuolastassu kulki Koitomun perässä, kantaen yrttinippua hampaissaan. Mestari ei näyttänyt odottavan muita parantajia, vaan johdatti heitä suoraan Kuulammelle. Välillä naaras yritti aukaista keskustelua, mutta kolli ei ottanut osaa, ja lisäksi yrttipaketti suussa oli todella vaikea puhua. Parantajaoppilas toivoi tapaavansa Hiirenpolun tänä yönä, tai tekevänsä uusia tuttavuuksia. Olisikohan Tähtiklaanilla hänelle viestejä? Varmasti tärkeämmät niistä annettaisiin Koitomulle, mutta naaras toivoi edes pientä ’kaikki tulee olemaan hyvin’-unta. Juovikas naurahti omille ajatuksilleen ja keskittyi mestarin perässä kulkemiseen ja reitin mieleen painamiseen.

Nimi: Varjo

23.09.2018 21:10
/ EE
KRISTALLIPÄÄSKY heilautti muutaman kerran häntäänsä pesänsä suuaukolla antaen katseensa liukua aukiolla olevissa kissoissa hännänpäätään vääntyillen. Vielä hetki sitten Punavirta, hänen oma mestarinsa oli kadonnut takaisin tähtiklaaniin ja jättänyt hänelle salaisuuden säilytettäväksi kaikilta muilta. Asia tietenkin hiukan häiritsi sinisilmäisen ajatuksia, vaikka enemmän naaras ajattelikin omaa kohtaloaan koko asiassa. Olisiko hän ryhtynyt parantajaksi ilman, että Punavirta olisi palannut tähtiklaanista kouluttamaan jokiklaanille parantajaa? Voisiko naaras olla tälläkin hetkellä pentutarhassa toisessa roolissa odottamassa jollekin kollille pentuja eikä käydä siellä ainoastaan vain tarkistaakseen kuningattarien vointia? Ennen Kristallipääskyn polku tuntui yksinkertaiselta ja yrtin tuoksuiselta, mutta nyt hän ei ollut enää varma omasta paikastaan klaanissa. Kyllä naaras viihtyi arvossaan auttavaisena yrttitietäjänä, mutta ei ollut varma enää voisiko olla auttavainen jollakin toisella tapaa. Auttavainen kasvattaessaan klaanille tulevaisuutta pentujen muodossa tai auttavaisena metsästäessä muille riistaa, jotta he pysyisivät hyvässä kunnossa ja terveinä lehtikadon kylmimpinäkin päivinä. Kaikki olisivat klaanille tärkeitä, mutta juuri nyt Kristallipääsky ei osannut ajatella itseään tärkeänä.
Naaras kuitenkin värähti jopa pelästyneenä kosketusta turkillaan kääntäen vain ystävälliset kirkkaat silmänsä oppilaan suuntaan muodostaen huulilleen keveän hymyn. Naaras oli tässä hetken aikaa opetellut itsekin uusia asioita, jotta voisi ymmärtää nuorta oppilastaan paremmin. Hetki sitten hän vielä oli ollut oppilaana eikä Kuihtuneentassun mykkyys varmastikaan helpottanut oppimista, mutta parantaja yritti tehdä oppilaansa olon mahdollisimman helpottuneeksi ja rennoksi hänen seurassaan. Ehkei Kristallipääsky kaikkea täysin ymmärtänyt tai tulisi ymmärtämään, mutta ymmärsi kyllä asian, mitä naaras nyt haki takaa.
”Meidän on tosiaan parempi lähteä ennen kuin myöhästymme”, Kristallipääsky naukaisi hipaisten hännänpäällään rohkaisevasti oppilaansa kylkeä ennen kuin nousi tassuilleen ja lähti kulkemaan kohti leirin suuaukkoa antaen vielä viimeiset vilkaisut aukiolle.

/Masi
TAIVAANLINTU asetti viimeiset yrtit suuren lehden päälle, jonka aikoisi antaa salamaklaanin parantajille noudattaen heidän sopimaansa asiaa sekä myös jotenkin hyvää hyvyyttään, koska naaras halusi tulokkaiden tuntevan itsensä mahdollisimman kodikkaaksi järvellä. Parantaja muisti kuinka hankala hänenkin oli alkuun löytää kaikkia yrttejä, kun oli uudelleen rakennetun myrskyklaanin parantajaksi ryhtynyt. Naaras oli toivonut samanlaista apua muilta, jonka takia nyt halusi auttaa myös salamaklaania. Ei ainoastaan sen takia, että ehkä myöhemmin hän voisi kaivata vastapalvelusta noilta vuorileijonilta.
”Saitko marjat lajiteltua?” Taivaanlintu kysyi omalta oppilaalta napaten yrttejä sisältävän kääreen varovasti hampaisiinsa ja astellen rauhallisesti kollin luokse. Naaraan huulilla loisti rauhallinen hymy vihreiden silmien liukuessa edessä olevissa yrteissä, jotka kaikki tuntuivat olevan oikeissa paikoissa. Kyllä Taivaanlintu tiesi oman oppilaansa vaikeuksista, jonka takia yritti vain kannustaa ja tarvittaessa auttaa toista toivoen jopa syvällä sisimmässään, että värisokeuteen löytyisi jokin parantava yrtti. Sellaista ei kuitenkaan oltu vielä löydetty. ”Uskoisin, että aikamme olisi lähteä kohti kuulampea ja tähtiklaania”

/Heli & mymmeli
KANERVAMARJA kohotti katsettaan edessä olevan varapäällikön niskan suunnalle, jonka ympärillä selvästi oli kuivunutta verta. Kulmat kurtistuivat naaraan miettiessä sitä, kenen kaikki veri toisen turkilla edes olivat. Tassujen putsaaminen vaikutti katuvalta ainakin naaraan silmillä, mutta parantaja päätti antaa asian olla hännän heilautuksen mukana. Sädekatse näytti pettyneeltä itseensä eikä Kanervamarjan tehtävä ollut toista torua virheiden takia, hänen tehtävänsä oli auttaa haavojen parantumisessa sekä mahdollisesti myös terapeuttisena apuna jos toinen ikinä haluaisi tapahtuneesta puhua. Ei parantaja sitä vaatisi, mutta arvonsa takia voisi kuunnella toista tarvittaessa.
”Tosiaan kuten sanoinkin, on jonkinlainen lepo paras lääke varsinkin voimien takaisin palautumisessa sekä kipuun. Voin antaa yrttejä, jotka auttavat sinua nukkumaan”, parantaja naukaisi ennen kuin kääntyi yrttivaraston puolelle. Kokoontuminen tosiaan olisi pian ja voisi olla, että he hiukan myöhästyisivät tapahtuneesta, mutta Kanervamarja hoitaisi ensin varapäällikön mahdollisimman hyvin, ettei toinen ainakaan huonosti hoidettujen haavojen takia kuolisi.
”Laitan haudetta haavoillesi, mutta sekään ei kestä kaikkea. Vältä siis toistaiseksi raskaat työt äläkä ainakaan tule sen takia takaisin pesälleni, että vuodat uudestaan verta haavojen avautuessa”, Kanervamarja naukaisi vilkaisten varapäällikköä tyynesti, mutta mahdollisimman tosissaan. Hän otti suuhunsa kultapiiskua, jotta voisi sen pureskella hauteeksi ja sen jälkeen levittää haavojen päälle.

/Mymmeli
ORVOKKISYDÄN seisoi oman pesänsä edustalla antaen katseensa liukua leirissä, joissa moni oli kääntynyt kahden tulokkaan puolelle onnellisena siitä, että perhe oli saapunut takaisin klaaniinsa. Tietenkin Orvokkisydän oli iloinen siitä huulillaan loistaessa hymyn, joka sitä lähistöllä oleville viestittikin. Klaani tuntui olevan siitä onnellinen, kuten myös parantaja muiden mukana, vaikka tietenkin pieni kaipuu iskikin toiseen. Vasta vähän aikaa sitten punertava silmäinen naaras oli saanut tietää omasta veljestään myrskyklaanissa, joka tietenkin oli herättänyt melko olemattomia muistoja pintaan sekä tunteita, joita hän ei ikinä ollut halunnut kohdata. Hänen veljensä, nykyinen Kuolonlaulu olisi elossa ja toisella oli koko elämä takanaan sekä perheensä, johon naaras ei itse ollut saanut tilaisuutta kuulua. Tietenkin se laski parantajan omaa tunnelmaa sekä nosti pintaan ajatuksia siitä, mitä kollille tulisi tapahtumaan. Liittyisikö toinen perheensä kanssa heihin, niin kuin naaras toivoi vai joutuisivatko klaanit heti jo välirikkoon. Asia ahdisti naarasta, ja kaikista mieluiten hän olisi halunnut jäädä klaaniin juhlistamaan kahden kollin paluuta tai jopa mennä päällikön mukana myrskyklaaniin vain sen takia, että voisi edes yhden silmäyksen vaihtaa oman veljensä kanssa. Se olisi ollut naaraan tahto, vaikka hän tiesi vastuun vievän häntä kuulampea kohti. Kokoontumisessa oltiin sovittu yrteistä, jotka olisivat heille tärkeitä ja jotka Orvokkisydämen oli pakko saada. Hän ei siis todellakaan voisi ensimmäistä parantajien kokoontumista jättää väliin.
”Meidän on aika lähteä Ruislampi, että emme myöhästy ensimmäisestä kokoontumisestamme”, Orvokkisydän naukaisi ystävällisesti kohottaen hiukan leukaansa sekä vetäen kasvoilleen hymyn, vaikka sen takana piileskelikin oranssiturkkisen oikeat tunteet.

Nimi: Cecci

23.09.2018 20:38
//Heli//
KIRKASLINTU oli juuri nauttinut pienen hiiren, jonka oli saanut saaliikseen päivällä. Hän oli hoitanut vielä viimeisiä haavoja, joita joku oli uskaltanut tulla esittelemään. Naaras oli käskenyt oppilastaan Kuolotassua järjestämään yrttejä ja erottelemaan toiseen kasaan yrtit, joita näytti olevan tarpeeksi ja, joita voisi lahjoittaa Salamaklaanille. Oli tärkeää auttaa uutta klaania, ja oranssista naaraasta se oli oikein mukava ajatus. Sinisilmäinen tassutti pesän perälle, etsien katseellaan pimeään totuttuaan erivärisilmäistä oppilastaan.
”Onko jo tullut valmista?” tuo naukui tassutellen lähemmäs, maistellen makeaa yrttien tuoksua. Kuolotassu oli lahjakas tehtävässään ja Kirkaslintu oli iloinen siitä, että sai tämän naaraan oppilaakseen. Mustaturkkinen oppilas on ollut hänelle avuksi ja tyytyväinen asemaansa. Parantaja hymyili pienemmälle kissalle, asettuen sitten istumaan katsellen tuon työn tulosta.
”Hyvä, että olet löytänyt joitain yrttejä vietäväksi Orvokkisydämelle ja Salamaklaanille. Meidän on myös lähdettävä pian, aurinko alkaa laskea ja Kuulammelle on matkaa”, naaras naukui ystävällisesti korkealla äänellään, räpäyttäen sitten oppilaalleen silmiään. ”Toivon, että olet levännyt ja syönyt aiemmin. Palaamme takaisin vasta aamulla”, Kirkaslintu muistutti ja nousi ylös käärien ylimääräiset yrtit lehteen, jotta ne olisi helpompaa kantaa Kuulammelle.


Kuolotassu, Varjoklaani
Istuin parantajan pesän perällä, makeassa yrttien tuoksussa lajittelemassa yrttejä kahteen kasaan. Mestarini Kirkaslintu oli pyytänyt minua lajittelemaan yrtit niin, että toiseen kasaan tulevat ne yrtit joita on paljon, ja joista riittää vietäväksi Salamaklaanille ja toiseen kasaan yrtit joita ei voisi lahjoittaa Salamaklaanille. Kohta mestarini tassutti pesään. Hänen oranssi turkkinsa näytti hohtavan pimeässä ja nostin katseeni. Räpäytin erivärisiä silmiäni.
"Onko jo tullut valmista?" hän kysyy lempeästi. Katsahdan kahta yrttikasaa edessäni.
”Hyvä, että olet löytänyt joitain yrttejä vietäväksi Orvokkisydämelle ja Salamaklaanille. Meidän on myös lähdettävä pian, aurinko alkaa laskea ja Kuulammelle on matkaa”,mestarini naukui hyväksyvästi.
"Selvä. Olen melkein valmis. Fenkolia en vielä ehtinyt tarkistaa ja pari muutakin yrttiä jäi tarkistamatta, mutta onhan näitä yrttejä ihan reilusti vietäväksi", vastasin vaatimattomasti, nyökäten kohti pientä kasaa yrttejä, jotka voisi viedä Orvokkisydämelle, Salamaklaanin parantajalle. Nousin seisomaan ja venytin selkääni.
"Voinko syödä nopeasti hiiren, siis ennen kuin lähdemme?" Kysyin pää hassusti kallellaan.

Nimi: Masi

23.09.2018 20:35
//Heli & Diamella //
Korpinsulka – Synkkäklaani
Korpinsulka siristi aavistuksen verran silmiään mestarilleen, joka kehtasi osoittaa mielipiteensä hänen sanoistaan silmiensä pyöräytyksellä. Mestarin pysähtyminen ja syyllistävä asenne oppilastaan kohtaan, sai pienemmän kissan nostamaan leukaansa ja heilauttamaan häntäänsä vihaisena. Korpinsulka muistutti mielessään, ettei Hehkutonvalo voisi ymmärtää kenenkään muun mielipidettä, koska oli itse valmis sotkeutumaan vaan yrtteihin ja voivottelemaan muiden tapaa ratkaista asioita. Mestarin mielestä vain yrteillä ja niiden tuomalla voimalla olisi väliä, mikä sai Korpinsulan tuhahtamaan naaraalle.
’’Annoin valani suojella jokaista, omaa ja erilaista, en siksi, että jättäisin sen vain yrttien apuun, vaan siksi, että osaan taistella, osaan puolustaa ja osaan myös parantaa ja haluan käyttää niitä klaanin hyväksi. Mutta sinä et sitä varmasti voi ymmärtää, koska olet keskittynyt koko ikäsi parantajantehtäviin ja näet minut vain parantajantyölle selkänsä kääntäjänä, jos olen yhtä kiinnostunut taistelemisesta ja parantamisesta’’, Korpinsulka sihahti todella vihaisena Hehkutonvalolle, joka kehtasi purkaa häneen suuttumustaan ja äksyilyään aamusta alkaen. ’’Ehkä en ole yhtä hyvän tahtoinen kuin sinä Varjoklaania kohtaan, ja kuten aikaisemminkin kaikkialla on toitotettu kuinka klaani toimii yhtenäisenä, jokaisen jäsenen ensimmäinen kohde on oma klaaninsa. Parantajilla on silloin yhtä paljon osaa ja kyvykkyyttä olla asioissa mukana kuin soturillakin, jos ei muuten niin mielipiteillään, jotka sanotaan ääneen on oltava klaanin ajatuksia vastaavia’’, Korpinsulka murahti mestarilleen, mulkoillen tätä vielä tovin. Hän olisi voinut pistää väliin, ettei myöskään muistanut yhdenkään tähtikissan parantajan ulkomuotoa Kuulammen tapaamisia enempää, sillä hänen katkeruutensa oli ajanut hänet pois niiden luota jo tovin aikaa sitten. Viimeisessä parantajanseremoniassaan hän oli nähnyt tähtikissoja, mutta ollessaan heidän pesässään Synkkäklaanissa yksikään tähtikissa ei koskaan vieraillut hänen luonaan, ne olivat vain ne tummat varjot kiiluvien silmiensä kanssa. Tähtiklaani oli hylännyt hänet jo Varjoklaanista lähdettyään, koska oli nähnyt Korpinsulan vain vanhempiensa kaltaisena paholaisena ja oli vain suostunut alistumaan antamaan hänelle nimen parantajan tiellä, koska joku oli päättänyt valita hänet siihen tehtävään. Korpinsulka ei ollut koskaan uskonut, että yksikään Tähtiklaanin jäsen olisi häntä valinnut tehtävään, vaan viesti olisi tullut jostakin muualta, mutta Hehkutonvalon usko oli päästänyt Korpinsulan Tähtiklaanin luokse ansaitsemaan nimensä ja asemansa.
Oksa rasahti ja pensas heilahti, kun harmaa naaras hehkuvien keltaisten silmien kera syöksyi Korpinsulan kimppuun, painaen hampaansa helposti pehmeän pentuturkin lävitse Korpinsulan niskanpuolelta, pienen Korpinsulan jääden lihaksikkaan naaraan alle. Sairaudenlöyhkä kutkutti parantajaoppilaan nenää ja Korpinsulka pyörähti maassa ympäri, aikeenaan yllättää hyökkääjä ja iskeä tätä kasvoihin, mutta samaisella hetkellä kissa loikkasikin irti. Pyörähdyksensä voimasta Korpinsulka ponnisti itsensä sievästi jaloilleen, asettuen alas valmiina laskemaan painonsa takajaloilleen, hyökätäkseen tämän naaraan kimppuun. Silmät siristyivät, kun hän huomasi tämän vieraan naaraan katselen häntä arvioivasti. Ehkä Korpinsulka oli onnistunutkin tekemään jotain, mitä sairas kissa oli jäänyt ihmettelemään ja arvioi nyt jaksamistaan kamppailla Korpinsulan kanssa? Korpinsulan suupieleen laskeutui virnistys, ainakin Hehkutonvalo voisi nyt olla sitten kiljumassa apua ja hakea niitä yrttejään apuun, sillä kyllähän yrtit nyt taistelun voittaisi. Hakkaisiko Hehkutonvalo yrteillä sitten tunkeilijaa? Mielikuva sai Korpinsulan viikset värähtämään huvituksesta ja hän heilautti häntänsä matalaksi suoraksi, jotta hän saisi pidettyä tasapainoaan yllä, sekä ponnahdusvoimansa takajaloillaan.
Korpinsulka jäi kuitenkin valppaana katselemaan kissan silmiä, jotka muistuttivat häntä hyvin paljon jostakin, minkä hän oli nähnyt Varjoklaanissa. Korpinsulka kurtisti mietteliäänä kulmiaan ja katseli tämän selässä näkyviä tulehduksen täyttämiä haavoja. Hehkutonvalon avatessa suunsa Korpinsulka heilautti korviaan, kun kuuli tämän äänessä, että mestari kehtasikin olla ystävällisempi tälle kissalle kuin omalle oppilaalleen, jonka käski painua soturiksi!
’’Oletko sinä Varjoklaanista?’’, Korpinsulka jännitti lihaksensa, huomatessaan suustaan pulppuavan kysymyksen karkaavan. Varjoissa piilottelu ja pensaan kautta hyökkääminen olisi voitu oppia Varjoklaanissa, ja Korpinsulka oli varma, että oli kohdannut tämän kissan, tuon katseen joskus Varjoklaanissa! Mitä tämä kissa teki täällä?


//Diamella//
Ciel – Erakko
Ciel arvioi Valkopilkkua katseellaan, mutta tilanteen nopeus ja yllättävä käänne saivat kollin hämmennyksen takia rauhallisemmaksi. Valkopilkku ei ollut mukana tässä alkuun, Ciel oli nähnyt sen naaraan sekavista silmistä, niiden liikehdinnästä ja korvien epävarmasta kuuntelusta. Ciel muistutti itseään, että onneksi oli oppinut sanakohtaiset rauhallisuuden, ettei olisi heti aukomassa päätään, ja kuten nähtiinkin, mitään riitaa hän ei joutunut kokemaan Valkopilkun kanssa, koska oli pitänyt naamansa kiinni. Ciel hymähti huvittuneena, vaikka hymyä hänen kasvoilleen ei tälläkään kertaa muodostunut, kun naaras painotti, ettei ottaisi ohjeita nuoremmalta kissalta. Omahyväinen puoli kollista koputti häntä ja muistutti, että todellisuudessa pieni kissa olisi varmasti nähnyt enemmän kuin tämä naaras klaanikissana ja lääkeaineissa tässä pienessä alueessa. Valkopilkun olisi kuitenkin pitänyt muistaa, että tällä hetkellä Ciel olisi heistä se kokonaan järjissään oleva, jonka takia nuorempaansa olisi hyvä kuunnella, mutta kolli päätti antaa asian olla.
’’Pieneen mieleeni ei mahtuisikaan suojella sinun nahkaasi, älä siis ole huolissasi siitä’’, kolli virnisti huonolla huumorintajullaan, kunnes piilossa lymyävät varjot muodostuivat kahdeksi kissaksi, joista toinen halusi tehdä Cielistä itselleen purulelun. Kissa muistutti lintua, joka lähti liitämään ilman halki iskeäkseen Cielin suurella käpälällään maahan, mutta pienempi kissa ehti liukua tomuisessa maassa kollin käpälän alta karkuun. Lähes samaisella hetkellä ilmoille kajahti huuto toiselta hyökkääjältä ja Ciel piti valppaan mielen yllään, mutta käänsi korvansa, kun aisti surua, ehkä iloakin kahden naaras kissan luota. Hitaasti Ciel vetäytyi kauemmas tästä kollista ja kahdesta naaraasta, sivummalle, antaen katseensa kiertää kolmea kissaa. Hyvä on, hänen oli myönnettävä, ettei todella ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta tunnelma muuttui nopeasti rauhalliseksi ja vakavana, sekä mietteliäänä reunamalla istuva Ciel kuunteli kolmikkoa.
Cielin valppaus iskeytyi kun hän jäi katsomaan hämmentynein silmin kollia, jonka rintakehässä hohti ristinmuotoinen arpi. Miten oli mahdollista, että tuo kissa olisi elossa? Haalein silmin pieni musta kolli ihmetteli mielessään, miten Valkopilkku ja tämän tytär ottivat Varjoklaanin entisen päällikön olemassaolon niin rauhallisesti? Oliko se hyvä asia, että tuo kissa olisi elossa? Tuhkasydän? Tuhkasydänkin olisi jossain. Se tarkottaisi, että-? Ciel laski järkyttyneen katseensa käpäliinsä ja antoi ajatustensa kulkeutua suureen sotaan, jossa oli itsekin ollut paikalla, pitkälti tarkkailijana. Klaanikissojen uhraukset olivat olleet turhia. Isä olisi jossakin. Veritähti olisi elossa. Kirous olisi vielä voimassa, koska Haukkatähti olisi täällä elävänä, Veritähden olisi oltava täällä jossakin. Cielin olisi pakko päästä pian puhumaan Itachille, isoveljelleen Varjoklaaniin asiasta. Varoitettava tätä! Varoitettava Ruoskatähteä ja omia pentujaan!
Ciel huomasi aivojensa lähtevän uuteen syöksykierteeseen ajatustien ryminästä, joten hän veti henkeä, jolloin katkaisi ajatustenjuoksun kuin seinään. Ei paniikkia, se ei soveltunut kartanon herran käytökseen. Rauhallisuus, kylmyys ja herrasmies. Pieni kissa rauhoittui nopeasti ja nosti hitaasti katseensa Valkopilkkuun, kun tämä esitteli kaksi kissaa Cielille.
’’En taida olla väärässä, mutta jos sinä olet elossa’’, Ciel aloitti hitaasti, heilauttaen kauempaa pitkää häntäänsä Haukan rintakehää kohti. ’’Veritähtikin on elossa? Miten se on mahdollista?’’, musta kolli räpäytti mietteliäänä silmiään, mutta piti rauhallista olemustaan yllä, vetäen selkänsä suoraan omatakseen hyvän ryhtinsä, ettei olisi kumarassa.
’’On myös kunnia tavata tyttärenne, hän muistuttaa kovasti sinua, Valkopilkku’’, Ciel hymyili kohteliaasti, nyökäten Hallasäveleelle ja Valkopilkulle. Kääntyen sitten takaisin Haukan puoleen. Tämä olisi suuri ihme.


//Heli//
Kylmäsydän – Yöklaani
Iloinen, sekä huvittunut kehräys karkasi Kylmäsydämen kurkusta, kun hän katseli nuoren parantajaoppilaan intoa, joka täytti Kylmäsydämenkin mielen. Hän hymyili myös Kotkaperhoselle ja Okapolulle ystävällisesti. ’’Valitettavasti näyttäisi siltä, että Salviantassu on lähdössä minun mukaani, joten taidat tarvita jonkun toisen kissan vahtimaan itseäsi, ettet unissasi repäisi haavaasi auki. Ehkä Kotkaperhonen voi vahtia sinua sotureidenpesässä, nyt kun molemmat sinne kuulutte. Tule sitten huomisiltana näyttämään itseäsi Salviantassulle, jotta hän voi tarkistaa haavasi ja voit mahdollisesti päästää kouluttamaan oppilastasi’’, Kylmäsydän naukui nuorelle parille, saaden Okapolun hämmentymään, mutta nyökkäämään.
’’Jos Kotkaperhonen ei siitä pahastu, että joutuu lepäämään seurassani’’, nuori soturi naurahti ja Aamunkajo kurtisti epäilevästi kulmiaan, hieman ehkä varautuneena mahdollisesta sulhasehdokkaasta tyttärelleen. Kylmäsydän olisi voinut lyödä vetoa, että Aamunkajo punnitsi juuri vaihtoehtoja siitä, olisiko Okapolku hyvä vai huono kumppani Kotkaperhoselle ja miten emon pitäisi suhtautua asiaan. Aamunkajo varmasti painotteli sen mukaan, että Okapolku oli varapäällikön esikoinen, Kettupisaran poika, kohtelias nuorukainen, Kotkaperhosen unelmien kumppani, sekä mukaan lukien se fakta, että tämä oli ollut mukana koirienhyökkäyksessä, joten Aamunkajon kasvojen tiukka mietintä pehmeni tyytyväiseksi hymyksi.
’’Kiitos Kettupisara, toivotan myös teidänkin pennuillenne Tähtiklaanin valoa heidän polkuihinsa, sekä nauttikaa hyvästä seurasta ja mukavasta yöstä perheenne kanssa’’, parantaja hymyili, katsoen sitten Salviantassuun. ’’Minä tuon yrtit tähän niin voimme lähteä sitten, toivon todella, että Tähtiklaanilla on kerrottavanaan pelkkää hyvää sinun uuden nimesi lisäksi’’, Kylmäsydän kehräsi, lähtien loikkimaan pesäänsä kohti.
’’Onnea matkaan, kultaseni’’, Aamunkajo kehräsi, nousten vielä sukimaan Salviantassun päälakea lempeästi. ’’Olemme kaikki sinusta todella ylpeitä, olethan varovainen?’’, naaras lisäsi hieman huolestuneesti viikset värähtäen, ennen kuin Kylmäsydän loikkikin jo takaisin suu täynnä yrttejä, joista laski osan Salviantassun eteen, pitäen itse pahimmat maultaan suussaan.


Lumisusi – Tuuliklaani
Lumisuden silmät alkoivat loistaa, kun Kukkaiselo kehui hänen ajatustaan viedä Puolinaama ulos Kuurasielun kanssa. Hän tunsi pakahtuvansa ilosta, kun hänelle rakas kuin sijaisemo mestari kehui häntä, ja Lumisuden viikset alkoivat väristä leveän hymyn takia. Hän ei tulisi tarvitsemaan elämäänsä mitään muuta kuin rakkaan mestarinsa Kukkaiselon, siskonsa Myrskynraivon, veljensä Sivalluksenkynnen, sekä uuden parhaan ystävänsä Puolinaaman. Vaikka hän oli menettänyt juuri veljensä, sekä oli ollut hieman surumielinen monista muistakin seikoista, sekä ahdistunut Kuurasielun ja Kuukäpälän saapumisesta, nyt kun hän ajatteli asioita, hän alkoi kokea olevansa aika hyvässäkin tilanteessa.
’’Minua hieman jännittää kohdata Tähtiklaania. Toivon, että voisin nähdä Aallonusvan’’, Lumisusi kuiskasi hiljaa Kukkaiselolle, kun he lähtivät kulkeutumaan Kuulammen edustalle, odottamaan muita, jotta kaikki voisivat valua Kuulammen äärelle yhdessä. ’’Mutta samalla pelkään, että saan jonkin pelottavan unen heiltä, kuten viimeksi. En kyllä usko, että he haluavat piinata minua pelottavilla ennustuksilla uudelleen’’, Lumisusi naukui mietteliäänä, hieman hermostuneena hymyillen Kukkaiselolle.


Kuolonlaulu – Myrskyklaani
’’Puhut viisaita sanoja, Vihertähti ja siksi olen todella ylpeä, että juuri sinä johdat tätä klaania’’, Varissilmä naukuen saapui paikalle, istuutuen ystävänsä vierelle. ’’On hyvä, että juuri Liekkimarja toimi mestarinasi ja teki sinusta seuraajansa, sillä olet omaksunut häneltä oppimasi todella hyvin, mutta samalla tuot aina hienosti omia näkemyksiäsi esille, jotka opettavat muitakin nuoria ymmärtämään tilanteen vakavuutta ja syitä hyväksyä päätöksesi. Nuoresta iästäsi huolimatta olet oppinut paljon’’, mustavalkea kolli jatkoi hymyillen, ja saaden sanoilleen Kuolonlaulun nyökkäyksen merkiksi, että valkea kissa oli myös samaa mieltä. Liekkimarja katseli hymyillen tassujaan pieni punastus kohoten kasvoilleen.
’’Kuitenkaan emme saa liikaa katsoa oikeudentajulla heitä, vaan pitää pitää takaraivossa mielikuva siitä, että pahimpia voi käydä. Tuskin käy, kuten sanoitkin, Vihertähti. Mutta pahimpaan on minusta hyvä varautua, ehkä siksi voisimmekin luoda pieni ryhmiä pesien sisälle valmiina puolustamaan pesässä olevia kissoja, jos jotakin meinaa tapahtua?’’, Käärmesielun viereltä Vihakatse naukui mietteliäänä. ’’Emme luo heille uhka kuvaa meistä, jos sotureita on pesissä tavallaan piilossa valmiina suojelemaan pesässä olevia, ja emme yritä olla uhaksi, koska ainoastaan suojelemme omiamme’’, punainen kolli jatkoi mietteliäänä.
’’Minusta Vihakatseen ideassa on myös hyvä ajatus, klaanissamme kuitenkin nyt on Satakielen ja Vihakatseen pennut, sekä yksi kissa on siirrettynä klaaninvanhimpien joukkoon, joten heitä ei ole hyvä jättää maalitauluksi’’, Käärmesielu naukui hiljaisella, mutta tasaisella äänellään, vilkaisten mietteliäänä Vihertähteä.
’’Oikeastaan olen jo hetken ajan halunnut kysyä’’, Yönkäärme, leuaton naaras, joka puhui hieman sihisevästi pitkän kielensä takia, aloitti kulkeutuen hiljaisesti kissojen luokse. ’’Voisinko minä mahdollisesti ottaa Väretuulen oppilaakseni? Hän on sokea, ja minä olen osittain heikentyneen näköni ja karun rahnaisen ulkomuotoni takia mahdollinen kissa opettamaan häntä toimimaan soturina sokeudestaan huolimatta’’, Yönkäärme hermostuneena jatkoi, istuutuen Vihertähden taakse hieman vaivaantuneena. Liekkimarja kohotti yllättyneenä entiseen Veritähden seuraajaan katseensa, mutta Liekkimarjan silmistä Kuolonlaulu saattoi nähdä, että tämä oli mielissään Yönkäärmeen ajatuksesta parantaa Väretuulen mahdollisuuksia toimia klaanin hyväksi, sekä itsensä. Naaras pesässä oli kuitenkin vielä nuori kissa.
’’Mutta mitä Salamaklaanin kissoihin tulee, meidän on oltava vain rauhallisia ja mahdollisimman kehuvia heitä kohtaan, jotta hekin pysyvät rauhallisina. He ärsyyntyvät helposti, jos muut eivät ole heille kohteliaita, ystävällisiä, mutta he ymmärtävät, jos emme halua antaa heille periksi, joten emme saa missään muodossa mielistellä heitä’’, Kuolonlaulu naukui hetken hiljaisuuden jälkeen vinkkinsä Salamaklaanin kissoista.





//Varjo, kurkkaatko samalla Kuolonlaulun roolauksen, Yönkäärmeen lause kohta ^^ ?//
Hiekkapyörre – Myrskyklaani
Hiekansävyinen kolli oli kuunnellut, mitä sanottavaa Vihertähdellä ja Kuolonlaululla oli ollut, mutta samalla hän päätti olla menemättä tällä kertaa näiden luomaan keskusteluun, koska siihen osallistui moni kissa. Mieluummin Hiekkapyörre tällä kertaa halusi keskittää huomionsa Kastehelmeen ja tämän kanssa keskustelemiseen, koska naaraan seura sai hänet hyvälle tuulelle, ja ehkä Hiekkapyörrekin oli onnistunut edes hieman piristämään naarasta.
Naaraan ollessa hieman äimistynyt Hiekkapyörteen sanoista, kolli tunsi suurta häpeä itseään kohtaan. Oliko hänen ollut ihan pakko avata suunsa ja alkaa lirkuttamaan ajatuksiaan Kastehelmelle? Ihastuksestaan ja halukkuudestaan jakaa elämänsä tämän kaunottaren kanssa? Eikai Hiekkapyörre nyt vain ollut pilannut tätä kaikkea? Kastehelmen äänen kuitenkin pehmentyessä, kolli rauhoittui ja huomasi nauravansa hermostuneena, kun naaras totesi, ettei ollut varma kuinka kumppaneista sovittaisi. Ehkä tämä tapa voisi kuitenkin sopia heille molemmille?
’’Sinä olet minulle kaikki mitä haluan tavoittaa ja jonka kanssa haluan jakaa kaiken’’, Hiekkapyörre kehräsi Kastehelmelle. ’’Ilmeisesti Vihertähti ja muut kissat pohtivat nyt sitä Salamaklaania asiaa, mutta ehkä voisimme mennä lyhyelle kävelylle, johonkin lähistölle, ettemme vain joudu kahdestaan Salamaklaanin kissoja vastapäätä? Täällä leirissä tuntuu nyt laskeutuneen niin tiivis ja ahdistava ilmapiiri, etten mielelläni jäisi tänne pilaamaan ensimmäistä päivääni upean kaunottareni kanssa’’, kolli hymyili heilauttaen onnellisena korviaan.
’’Ellet halua liittyä heidän kanssaan käytävään keskusteluun? Uskoisin kyllä, että veljesi kumppaninsa kanssa saavat loistavan suunnitelman, jonka me kuulemme, kun palaamme kävelyltä’’, Hiekkapyörre naukui lempeästi.


Valkeatähti & Myrskynraivo – Tuuliklaani
’’Me kaikki luotamme sinuun ja tiedämme, että tämä on juuri sitä, mitä sinä tarvitset elämääsi ja mihin sinut on tarkoitettu. Toivotan nyt hyvää illan jatkoa sinulle ja kumppanillesi, palaamme sitten aamulla tarkemmin tähän, muista levätäkin välillä’’, Valkeatähti hymyili ystävällisesti Yöntähden pojalle, Okatuulelle, lähtien sitten kulkeutumaan leirin aukiota kohti, jossa Kolibriunelma muun perheen kanssa vaihtoi kuulumisia ja nämä surivat vielä Punaruoskan menettämää poikaa, Yömyrskyä, joka oli saanut nimensä Okatuulen isän mukaan. Valkeatähti painoi korvansa alas surullisena, kun istuutui kumppaninsa vierelle ja katseli tytärtään Punaruoskaa, sekä poikaansa Auringonsirpaletta, ja toista tytärtään Valkealummetta, sekä tämän kumppani Sivalluksenkynttä. Yöntähti oli hyvä päällikkö klaanille, sekä Yömyrsky hyvä nuori soturi Tuuliklaanille, mutta nämä olivat täyttäneet nopeasti tehtävänsä maanpäällä ja vaeltaneet Tähtiklaaniin.
’’Olen ylpeä sinusta, Okatuuli’’, Myrskynraivo kehräsi ja puski kollin lapaa, vaikka häntä hieman naurattikin Valkeatähden kommentointi kumppanista. Myrskynraivo ei ollut ajatellut niin pitkälle, hän oli ajatellut Okatuulen ihastuksenaan kyllä, mutta myös parhaana ja luotettavana ystävänä, joka oli pelastanut ja auttanut kettujen kanssa häntä. ’’Sukusi, sekä vanhempasi ovat todella ylpeitä sinusta. Teille Valkeatähden suvun kissoille on ilmeisesti luotu taito johtaa Tuuliklaania, ja sinäkin varmasti tulet siirtämään asemasi vielä joskus omalle pennullesi. Minusta se on aika kaunis ajatus’’, tumma naaras kehräsi hymyillen.



Veriminkki- Varjoklaani
Musta kolli kuunteli Hopeayötä mietteliäänä, jälleen tämä naaras osasi muodostaa lauseita ja sanoja omista ajatuksistaan, joita Veriminkki ei muulla tavalla kuin kuuntelemalla pääsisi kohtaamaan. Hopeayön ajatusmaailma erosi Veriminkin omasta, mutta se ei haitannut kollia, sillä hän oppi hyvin paljon tästä naaraasta, jolla oli puhdas sydän, mutta samalla valtaa sanoa mielipiteensä ääneen, koska tälle kissalle ei vain voinut suuttua niistä. Hopeayö oli liian hyvä kissa tähän klaaniin ja tähän maailmaan, ja monen pitäisi oppia tältä paljon, etenkin Veriminkin kaltaisen kissan.
’’Minun taitanee olla parasta pitää suuni kiinni, koska koen olevani hyvin huono persoona sinuun seuraasi ajatuksieni kanssa’’, kolli hymyili pienesti, ja nyökytteli ymmärtävänsä Hopeayön ajatuksen paratiisista. Ehkä he voisivat saavuttaa sellaisen paikan yhdessä? Miksi Veriminkki niin ajatteli? Hän oli vain hetki sitten tutustunut tähän naaraaseen, mutta tämä kiehtoi häntä hyvin paljon. Ehkä Veriminkin pitäisi katsoa pidemmälle ja ajatella mahdollisuuttaan olla Hopeayön kanssa. Hopeayö ei ainakaan vältellyt häntä tai millään muotoa saanut hänen oloaan kurjaksi, joten Veriminkin ei itsekään tarvinnut rakentaa omia suojamuurejaan ympärilleen, ollakseen oma häijy itsensä. Hänellä ei ollut syytä siihen. Veriminkki sai kerrankin hengittää rauhallisesti ja keskittyä vain Hopeayöhön, ilman, että hänen täytyisi olla voimakas, mahdollisesti voittamaton, mahdollisesti tappava tai mahdollisesti häijympi kuin toinen.
’’Taidat olla oikeassa, mutta sinun vuoksesi haluan yrittää olla parempi kissa’’, kolli kohautti ystävällisille sanoilleen lapojaan. ’’Missä ajattelisit olevan paras metsästyspaikka?’’, Veriminkki kysyi, katsellen Hopeayötä, josta näki pienen palan pikkuveljensä Synkkätähden ajatusmaailmaa, joka paloi oikeudentajua, mutta raivostuessaan kolli myrskysi kuin ukkonen. Hopeayössä olisi selvästi samaa ajatusmaailmaa.



Tuskatähti & Tulikuu – Jokiklaani
Kilpikonnakuvioinen kolli painoi hiljaisena korvansa alas, ehkä pitääkseen itselleen jonkin pienen kannustuspuheen, mikä sai Tulikuun avaamaan suunsa, jotta tämä yrittäisi vielä kääntää päällikön mieltä asiasta.
’’Lähdemme hyökkäykseen, kun aamu alkaa sarastaa’’, Tuskatähti vastasi Nokkoslehdelle hetken hiljaisuuden jälkeen ja Tulikuu pudisti epäuskoisena päätään. Tuskatähti ymmärsi, että tytär varmasti ajatteli, ettei kaikki voisi alkaa tapahtua näin nopeasti. Pian kaikki hyvä voisi olla viety häneltä ja lopullisesti tuhottu ja turmeltu. Mitä heille voisi jäädä tästä kamppailusta? He lähtisivät sotimaan, jotta he saisivat oikeuksia, mutta mitä jos he eivät saisi vietyä Varjoklaanista mitään, mikä voisi hyvittää menetyksen? Auttaisiko pelkkä sotiminen, se olisi pelkkää Varjoklaanin kutittamista! Mitä järkeä olisi lähteä taisteluun, jos he eivät voisi voittaa mitään.
’’En halunnut teitä vain suunnittelemaan tätä kaikkea. Halusin teidät myös pesään siksi, että me kolme johdamme kolme pientä partiota sotaan Varjoklaania vastaan. Me emme hyökkää koko klaani, vältämme ottamasta oppilaita mukaan, ja keskitymme vahvoihin ja nopeihin sotureihin. Meidän ajatuksenamme on vahingoittaa kissoja Varjoklaanissa, toimia ryhmissä, jotta vahinkomme ryhmänjäsenten keskuudessa on minimoitu, siksi kolme kissaa yhdessä ryhmässä on hyvä määrä’’, Tuskatähti selitti ja katseli kaksikkoa. ’’Kun aamu alkaa sarastaa, haluan, että sinä Tulikuu otat ryhmääsi Arpisydämen ja Hohdonkaiun, Salamasielu on kokenut soturi ja vahva, Hohdonkaiku on nuori, mutta todella nopea. Jos joku teistä haavoittuu pahasti Hohdonkaiun tehtävänä on auttaa kissa pois taistelusta ja sinä tai Arpisydän puolustatte häntä ja loukkaantunutta, että pääsette elossa vetäytymään’’, Tuskatähti aloitti ohjeen antamisen käyden jokaisen huolellisesti läpi. Tulikuu nyökkäsi rauhallisesti.
’’Nokkoslehti, sinä otat ryhmääsi Savusydämen, sillä hän on yksi klaanimme vahvimmista kissoista, sekä Tulenhengen, joka on myös sinun lisäksesi nopea. Teette samalla tavalla, Tulenhenki auttaa haavoittuneen pois, kun taas sinä tai Savusydän suojelette häntä ja haavoittunutta’’, Tuskatähti naukui ja heilautti sitten häntäänsä. ’’Minä otan mukaani Leopardikynnen ja Joutsenenlaulun, he ovat nopeita ja voivat auttaa minut pois, jos näytän olevani viimeisilläni Ruoskatähteä vastaan’’, Tuskatähti mietti hetken ja katseli sitten kahta naarasta.
’’Me emme mene tappamaan ketään, me menemme vahingoittamaan, tuhoamaan leiriä, sekä aiheuttamaan sekasortoa klaaniin. Saatte itse valita, mihin lähdette hyökkäämään, mikä on kohteenne, mutta muistakaa se, ettei ketään tapeta’’, Tuskatähti naukui jämäkästi ja Tulikuu nyökkäsi vaisusti.
’’Onko vielä kysyttävää tai ajatuksia?’’, päällikkö katsoi kahta naarasta.



Mäntysydän – Ruskaklaani

Kokenut soturi naaras kohotti katseensa Lovisieluun, joka oli saanut ajatuksensa kuriin ja oli valmis puhumaan kaikesta tapahtuneesta klaanin kanssa. Mäntysydän vilkaisi Tiikerinsurmaa, joka oli aikeissa lähteä Kultatassun ja Syväsurman kanssa metsästämään jotakin, samalla kiertää rajoja ja merkitä niitä, jotta vastaavaa ei heti tapahtuisi. Tai eivät ainakaan muut klaanit luulisivat heidän olevan joutuneet kokonaan mäyrien raatelemaksi. Mäntysydän kuuntelikin nyt Lovisielun kerrontaa ja mietti hiljaa mielessään, että tulisiko Lovisielu saamaan kaikki elämänsä, sillä Leijonansurma oli omannut vielä muutamia ennen kuin jätti paikkansa Lovisielulle. Vanhempi naaras kuitenkin räpäytti silmänsä yllätyksestä suuriksi, kun Lovisielu päätti valita hänet varapäällikökseen. Tiikerinsurma aukion laidalla käänsi nopean ja kerrassaan liekehtivän vihaisen katseensa emoonsa, joka alkoi poukkoilla Lovisielun ja Mäntysydämen välillä.
Oliko Mäntysydän kuitenkin tehnyt huonolla huumorillaan, tylyn viisailla sanoillaan ja jossain määrin kohteliaalla kunnioittavalla kannustuksellaan Lovisieluun vaikutelman, kun he olivat tulleet yhdessä kokoontumisesta? Ehkä ei, mutta ehkä kolli ajatteli Mäntysydämen olevan johtohahmona käpyä viisaampi ja voisi tarvita naaraan ajatusmaailmaa omien päätöksiensä tueksi. Mutta tätä Mäntysydän oli odottanut kauan. Ehkä Tähtiklaani muisti vielä, että Mäntysydämenkin polku olisi olemassa ja tämä voisi olla sen alku? Tiikerinsurmasta voisi tulla todella katkera ja vihainen, koska oli jo kerran menettänyt asemansa Lovisielulle, ja nyt ei saanut uutta mahdollisuutta, koska Mäntysydän oli jollakin erikoisella ihmeellä saanut sen.
’’Kiitos Lovisielu. Toivotan sinulle turvallista matkaa ja lupaan olla luottamuksesi arvoinen varapäällikkö, joka tekee parhaansa, että saamme leirin näyttämään mahdollisimman hyvältä sinun palatessasi’’, Mäntysydän kumarsi Lovisielulle hyväntahtoinen hymy kasvoillaan. Mäntysydän yritti tavoitella katseellaan ystäväänsä Tuhkavalaa, haluaisiko tämä heittää jotakin kaatuva mänty vitsi uudelle varapäällikölle tai leikkisästi yrittää pilkata Mäntysydäntä? Tuhkavalan sarkastisen kannustuksen Mäntysydän kaipasi.


//EE (jos oon vähän että mitä häh, en osaa vastata, niin kurkkaa Salamaklaanin alalaita, kissat, tietoa ja suku kohdat niin osaat varmasti selventää hölmölle Myrskyhallalle ^^) //
Myrskyhalla – Salamaklaani
Myrskyhalla seurasi Tammenlehteä, kun taas Haukkavarjo oli halunnut mieluummin jäädä kuuntelemaan Hopeataivasta ja tutustua emoonsa. Haukkavarjo kaipasi todellakin emoa, joka auttaisi tätä, näyttäisi lämmön ja sen huolenpidon. Haukkavarjo oli niin riekaleina sisimmässään, ettei Myrskyhalla osannut enää auttaa veljeään. Vaikka olisi halunnutkin. Seuratessaan Tammenlehteä syrjemmälle, Myrskyhalla istuutui sotureidenpesän edustalle ja katseli sitä mietteliäänä. Se eroaisi hyvin paljon kantojen, kivien ja puiden onkaloista rantahiekan joukossa, johon kolli oli nyt tottunut.
’’Haluaisin oppia ymmärtämään tapojanne’’, kolli naukui sisarelleen mietteliäänä, katsellen nyt aukiota, joka kuhisi kissoja ja muutamat tervehtivät heitä ohimennen. ’’Tammipolku kertoi, että teillä on erilaisia käytäntöjä ja seremonioita, ja uskoisin, että minun olisi ihan hyvä tietää niistä, etten tee jotakin typerää’’, Myrskyhalla naurahti hermostuneena. Voih, hänellä voisi olla hyvin paljon opittavaa, mutta ehkä Tammenlehti auttaisi häntä siinä.
’’Esimerkiksi osaatko kertoa jotakin sukuamme koskevista asioista? Kuulin Tammipolulta, että naarat ovat toivotumpia kuin kollit, miksi? Enkä tarkoita olla röyhkeä, minulle ei ole opetettu tällaista, joten en tiedä tapojanne’’, Myrskyhalla hiljensi ääntään painaen korvansa hermostuneena alas. Hän pelkäsi suututtavansa Tammenlehden kysymyksillään, jotka varmasti tuntuivat naaraasta typeriltä. ’’Ja että suvun jatkaminen on tärkeää, joten oletan, että kumppanin saaminen on myös osa sukua koskevista asioista. Mutta mitä, jos ei saa kumppania, onko se siis pakollista vai onko se ihanne saada kumppani? Sen ymmärsin, että muihin klaaneihin ei saa sekaantua hännänpäänsä vertaa, kuulin siitä Kuolonlaulusta’’, Myrskyhalla selitti yrittäen nyt keskittyä hyvin tarkasti, ettei unohtaisi jotakin tärkeää informaatiota.

Nimi: EE

23.09.2018 19:44
//Masi//
Tammenlehti, Salamaklaani

Tammenlehti katsoi rauhallisena, kun Myrskyhalla esimerkillisesti kiitti Kolibrintähteä. Haukkavarjon rehvakkaat sanat saivat naaraan luimistamaan korvansa jälleen kerran ja hän mulkaisi veljeään. Kolli ei näyttänyt välittävän perheestään tippaakaan, mutta silti puhui oikean perheen löytämisestä. Kuitenkin emon saapuessa heidän luokseen, siniharmaat silmät näyttivät syttyvän, mutta soturitar ei ymmärtänyt miksi? Sitten se osui häneen, nämä kollit eivät olleet eläneet oikean emonsa kanssa vuodenaikoihin. Olihan tämä hieno jälleentapaaminen. Myrskyhallan kertomus matkasta sai hymyn naaraan huulille, mutta maininnat Myrkkyklaanista pistivät harmaaturkkia. Oli varmasti hirveää lähteä kasvattiklaanista, jossa oli kaikki kissat, joiden kanssa oli kasvanut. Taas Haukkavarjon sihahdus sai naaraan jännittymään. Sitten vanhemman veljen katse kääntyi Tammenlehteen ja harmaaturkki nyökkäsi hymyillen.
”Jos se teille käy, Kolibrintähti”, Tammenlehti maukui ja tunki sitten kissajoukon läpi, istahtaen sotureille valitun luolan eteen.
”Mitä siis halusit tietää”, naaras maukui ruskeakirjavalle isoveljelleen ja hymyili tälle lämpimästi.

//Chabi//
Vuolastassu, Ruskaklaani

Vuolastassu silmäili vielä haavoittuneita, joiden vammat hän ja Koitomu olivat peitelleet hämähäkinseitillä. Naaras katsoi taivaalle ja muisti parantajien tapaamisen, jonka oli määrä tapahtua. Missäköhän hänen mestarinsa oli? Parantajaoppilas kiipesi jotenkuten ylös tammeen ja löysi Koitomun tarkistamasta yrttejä.
”Pitäisikö meidän lähteä Kuulammelle? Voin ottaa joitain yrttejä mukaan Salamaklaanilaisille”, naaras maukui ja katsoi mestariaan kysyvästi. Sitten siniharmaa otti joitain perusyrttejä ja sitoi ne nopeasti tammenlehdellä nippuun. Vuolastassu nousi istumaan, valmiina lähtemään tapaamiseen, mutta odotti kunnioittavasti mestariaan.

//Wilma//
Kuihtunuttassu, Jokiklaani

Kuihtunuttassu tassutti ripein askelin parantajanpesälle, josta löysi Kristallipääskyn touhuamassa jotain. Uutukainen parantajaoppilas oli muistanut Kuulammen kokoontumisen ja halusi muistuttaa mestariaan siitä. Hiljaisesti hän käveli vanhemman naaraan luokse ja kosketti tuon valkoista turkkia hännällään. Mielessään naarasoppilas toivoi, ettei pelästyttänyt toista ja sitten viittoi kohti taivasta ja sitten yrttejä, yrittäen muodostaa suullaan sanan ’Kuulampi’. Hartaasti Kuihtunuttassu toivoi, että Kristallipääsky muisti asian itsekin, tai että ainakin tajuaisi, mitä leopardikuvioinen yritti viestittää. Mykkänä olo oli kauheaa.

Nimi: heli-fairy

23.09.2018 16:56
HEHKUTONVALO hidasti vauhtiaan kuullessaan Korpinsulan mutisevan jotain vierellään. Parantaja käänsi korviaan tätä kohden, pyöräyttäen itsekseen silmiään.
”Ei heitä tarvitse kohdata, ainakaan vihaisin katsein. Ei heillä varmaan ollut mitään osaa hyökkäykseen”, tuo murisi pysähtyen sitten lopulta, kun hänen oppilaansa selitti jotain seuraavasta hyökkäyksestä. ”Sinähän olet parantaja”, tuo sihahti kipakasti. ”Annoit valasi suojella jokaista, omaa ja erilaista. Jos pidät enemmän taistelemisesta siirry soturiksi”, naaras murisi hiljaa, ei liian kylmästi muttei ystävällisestikään Korpinsulalle. Naaras itse oli valinnut oman polkunsa, ja jos hän tuollaista sepitti, se ei näkyisi Tähtiklaanillekaan liian hyvänä. Hehkutonvalo oli kääntymässä takaisin kohti Ruskaklaanin rajaa, kunnes kuuli ympäristöstä outoa ääntä. Pensaikosta edestäpäin loikkasi pian esiin erittäin vahvasti sairaalta tuoksuva kissa, joka iski hampaansa edessä olevaan Korpinsulkaan. Vanhempi parantaja oli lyödä tätä vierasta kissaa vihaisena, mutta antoi asian olla, kun toinen osasi vetäytyä toisen parantajan luota.
”Mitähän sinä kuvittelet tekeväsi, tai olevasi?!” naaras sihahti toiselle vihaisena tutkaillen Korpinsulkaa huolestuneena. Toisen hampaat olivat tehneet selvän reiän naaraan turkkiin(?), muttei se näyttänyt liian pahalta, tosin mistä Hehkutonvalo tiesi mihin toista sattui. Tumman harmaa naaras murahti toiselle vielä nopeasti, sitten tutkaillen tätä vierasta paremmin. Naaras näytti olevan haavojen peitossa, tuon keho ei näyttänyt millään tapaa hyvältä, tai hyvävointiselta. Hänestä hehkui kipu ja väsymys, sekä sairaudet ja tulehdukset, jotka melkein näkyivät jo metsän toiselta laitaa. ”Mistä olet tullut, mitä on käynyt?” parantaja naukaisi rauhallisemmin, mutta ainaisella kylmällä äänen sävyllään. Ei tällainen erakko turhaan kiertelisi klaanien mailla, ainakaan tuossa kunnossa. Miksi hän oli tullut tänne? Mistä hän oli tullut? Ei hän ainakaan pitkälle ilman haavojen hoitoa pääsisi.


SALVIANTASSU nautiskeli lounasta perheensä kanssa, tutkaillen kiinnostuneena uusia nuoria sisariaan. Neljä tervettä pentua näyttivät jo vahvoilta, ja heistä mahtoi tulla vielä jotain suurta klaanille. Toiset pennut nukkuivat, toiset tapittivat häntä sekä ympärillä muita olevia silmät suurina, kiinnostuneena. Vaalea naaras naurahti näille, katsellen myös lähellä oleskelevia Okapolkua sekä Kotkaperhosta. Tummasta sisaresta näki, miten umpirakastanut tämä oli, muttei Salviantassu vielä tiennyt, tai nähnyt, Okapolun tunteiden ainakaan hehkuvan kollista. Parantajaoppilas kuitenkin uskoi näistä vielä tulevan hyvät kumppanit. Vaalean naaraan huomion herätti tuttu läsnäolo, sekä pian Kylmäsydämen lempeät sanat, jotka nyt ohjeistavat Kuulammelle lähtöön.
”Vihdoin! Olen odottanut tätä jo pitkään”, naaras naurahti loikaten pystyyn, saaden isältään lempeän naurahduksen. Kylmäsydämen viimeinen vihjaus vielä sai naaraan innon uuteen nousuun ja se sai hänen vanhemmiltaan, sekä Kotkaperhoselta, iloisia ja ylpeitä katseita. ”Oikeastiko?” naaras vinkaisi innoissaan ja pomppien kiersi mestarinsa ympäri. ”Mahtavaa!” tuo vielä naukaisi heilautellen häntäänsä, katsahtaen sitten mestariinsa.
”Saanko minä kantaa niitä yrttejä? Haluan tavata ne uudet parantajat jo”, hän hihkui iloisesti räpäytellen silmiään.
”Menkäähän sitten, niin ehdittekin sinne. Menkää varovasti, Tähtiklaani valaiskoon polkunne”, KETTUPISARA naukui heilautellen tuuheaa hännänpäätään pentujen edessä, jota yksi yritti saada kiinni pienillä tassuillaan. Salviantassu hymyillen räpäytti silmiään isälleen ja loikki sitten Kylmäsydämen vierelle. ”Mennään sitten!” hän naurahti vielä iloisesti hymyillen.


KUKKAISELO katseli lämpimästi hymyillen Lumisutta, joka hieman väsyneen oloisesti asteli hänen vierelleen leiriin. Viileä yö ilma jo kulki läpi avoimen leirin, mutta matka varmasti taittuisi nopeasti ilman suurimpia kohtaamisia. Vihersilmäinen naaras pudisti päätään ja laski yrtit tassujensa juureen puhuakseen.
”Saan nämä ihan hyvin yksinkin, kiitos”, hän naukaisi toiselle hymyillen. ”Ja uskon, että aivan varmasti ehdimme aamuksi takaisin. Saamme kuitenkin hieman levättyä lammella, sekä matka ei ole pitkä takaisin leiriin, joten ehdit ihan hyvin heidän kanssaan ulos. Ideasi on mainio, on vain hyvä, että hänkin saisi liikuntaa pesästä, jottei jalkakaan hyytyisi paikalleen väärään asentoon. Pidätte vain huolta toisistanne, niin kaikki on hyvin”, tämä naukaisi ja puski toisen poskea nenällään, ennen kuin nappasi yrtit takaisin suuhunsa ja lähti kaksikkoa ohjaamaan nummen poikki kohti Myrskyklaania, sekä Kuulampea. Toivottavasti Tähtiklaani lähettäisi hyviä unia tänä yönä, ei ainakaan samanlaista piinaa Lumisudelle, kuin viimeksi. Ennustuksen kissat sentään olivat saapuneet, eivätkä kaksikko aiheuttaneet sitä verilöylyä, vaikka syyllinen olikin klaanin ulkopuolinen. Se kohtaaminen kyllä pysyisi kaikkien mielessä pitkään. Ainakin Puolinaaman, sekä Tuhkavarjo. Valkeaa naarasta suretti nuorten soturien puolesta, mutta ehkä he oppisivat tästä paljon ja nousisivat pesän pimennosta vahvempina oppimaan uutta.


SÄDEKATSE istuutui alas tyhjälle pedille, riiputtaen voimattomasti päätään edessään. Hän höristi korviaan kuunnellessaan parantajaa. Oli hän onnekas, että joku sentään häntä halusi hoitaa, tosin ei hänkään tiennyt, mitä toisen päässä liikkui. Ehkä tämäkin asia unohtuisi joskus. Monien kuiden päästä, mahdollisesti. Ruskea naaras pudisti päätään toiselle, tarkastellen sitten itseään varovasti niskaansa kääntäen.
”Niskani on vuotanut jo pitkään ja meinasin pyörtyä aukiolle. Ei kuitenkaan murtumia tai muuta, vain haavoja, suurempia ja pienempiä”, tuo naukaisi värisyttäen korvaansa, josta puuttui pieni pala. Hän huokaisi katsellen Kanervamarjaa ja yritti silmäillä, jos näkisi Laventelitassua jossain toisen takana. Sädekatse oli iloinen klaanin hyvin toimivista parantajista, ja siitä, miten päteviä ainakin Kanervamarja jo oli. Varmaan Laventelitassustakin tulisi yhtä lahjakas kuin mestaristaan. Niskaa vihloi vielä huomattavista, mutta suurin kipu oli jo turtunut jälkihuminaksi, kivuksi, minkä huomasi vasta koskettaessa tai väärän liikkeen myötä. Turkoosisilmä laski katsettaan tassuihinsa, joissa vieläkin näkyi selvästi toisen naaraan veri, sekä turkin tupot. Hän alkoi turhautuneena putsata käpäliään turhasta sotkusta, odottaen Kanervamarjan ohjeita. Toivottavasti hän ei myöhästyttäisi heidän tapaamistaan Kuulammella.


VIHERTÄHTI nosti lämpimän hymyn kasvoilleen Liekkimarjan tassuttaessa hänen vierelleen. Kolli myös huomasi pian kumppaninsa perässä saapuvan Huurrehaamun, jonka valkeat silmät tutkailivat joukkoa ympärillään varuillaan. Musta kolli silmäili paikalle astelleita kissoja, ja kuunteli näiden mielipiteitä korvat höröllä. Hän yritti painaa mieleensä jokaisen kannan sekä kuvan, mikä asiasta oli otettu käyttöön. Totta oli, että kaikkien pitäisi olla valppaana, muttei Vihertähti uskonut, että tämä perhekeskeinen klaani omaisi vahvaa taisteluviettiä. Vihersilmäinen nyökäytti päätään ja vilkaisi Valkeahohteeseen tämän lopetettua.
”Totta on, että tämä asia koskee koko klaania. Olemme varuillamme ja tarkkaavaisia siitä, miten tämä uusi klaani astelee luoksemme ja millaisilla ajatuksilla he haluavat keskustella. Klaanimme on perheemme, mutta jokaisella meistä on myös oma perheemme, joka totta kai menee klaanin edellä silloin tällöin. Kuulumme kuitenkin jokainen tänne omalla tavallamme, ja oman mielemme mukaan me täällä olemme”, kolli naukui rauhallisesti pitäen pieniä taukoja ja harkiten hieman sanojaan, katsellen kissojaan ympärillään, sitten silmät myötätuntoisesti kääntyen kohti Kuolonlaulua sekä Tulikolibria.
”Haluamme totta kai aina pitää klaanimme turvassa ja ystävämme lähellä. Joidenkin suku on täällä, joidenkin muualla, mutta me kaikki kuulumme tänne ihan niin kuin olemme aina kuuluneetkin. Meitä kukaan ei kuitenkaan tapita paikoilleen tai sano missä pitää olla, mutta juttelemme ensin tämän uuden klaanin kanssa siitä, mitä he haluavat ja miten asia tulisi hoitaa. Pidämme omistamme kiinni. Eihän kukaan halua menettää perhettään, ei toiselle klaanille, ei Tähtiklaaninkaan käpäliin,” päällikkö naukui häntänsä kiertäen kumppaninsa ympärille, samalla rauhallisesti katsellen kissoja ympärillään.

©2018 Peli | Soturin sydän - suntuubi.com