Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

Tähtiklaani ja Pimeyden metsän kissat ovat sotineet keskenään, omiensa, sekä klaanikissojen maailman välillä. Osa kuolleista on sen seurauksena palannut takaisin elävien kirjoihin, vaikka muut tai edes he itse eivät tiedä sitä.

Klaanikissojen keskuudessa klaanien välille on alettu puimaan erilaisia ongelmia. Metsä on ollut liian moneen kertaan sodassa, kun kissat ovat olleet valmiita vuodattamaan verta toistensa takia, mutta miten nyt käy? Vaipuuko metsä rauhaan vai puhkeaako useiden klaanien välille jälleen sota erimielisyyksistä? Missä Tähtiklaani on, kun sitä tarvittaisi?


Ohjeet roolipelaamiseen

Roolipelimme on chat-roolipelin kaltainen, eli emme kirjoita tarinoita, jotka arvioitaisiin.
Roolipelaaminen edellyttääkin sitä, että roolimme keskenämme, mutta emme kirjoita, mitä toinen sanoo tai ajattelee, puhumattakaan siitä, mitä hän tekee. Jos tällainen tilanne on välttämätön, muista heittää (?) sulut ja kysymysmerkki, jonka sinun kanssasi roolaava henkilö huomaa ja saa valita, kävikö niin vai ei.

♦ Kun kirjoitatte, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hahmo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne.♦

♦ Älä autohittaa muiden hahmoja, ilman heidän lupaansa. Autohittaamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa kissat keskustelevat keskenään, jolloin et voi kirjoittaa mitään siitä, mitä toisen hahmo sanoo. Kerro vain omista kissoistasi ja heidän puheensa ♦

♦ Muistathan rooliessasi mainita kissasi klaanin ja nimen, esim. Pikkuhäntä - Myrskyklaani ♦

 


 

♦ Kun kirjoitatte, tehkää se näin:
puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen.
Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä!
Huomaathan siis:
Sydän > Sydämen. (Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä) ♦

 

Ruumis - sanaa käytetään vain kuvaillessa kuolleista, älä siis puhu elävästä kissasta sanalla 'hänen ruumiinsa oli harmaa'.

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta jos tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti. ♦


 

Oppilaat ja Mestarit:

Väretuuli / Yönkäärme

Puolinaama / Kuura

Risami / Hopeayö

Pronssitassu / Auringonviilto

Huomentassu / Okapolku

Hiekkatassu / Oravanmarja

Kultapiiskutassu / Sudenlaulu

Minttutassu / Sinihalla

Kultatassu / Tiikerinsurma

Kivitassu / Poltesydän

Hopeatassu / Hiirenmieli

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kaksi plus yhdeksän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: heli-fairy

13.11.2018 16:52
//Masi ja Pelko
ORVOKKITUIKE kehräsi lempeästi Mustahännällä ystävälliselle eleelle. Totta kai häntä harmitti Susiviilto, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Naaras katsahti Hiirenvirna-askeleeseen nopeasti vienosti hymyillen, sitten väräyttäen korviaan kollin suuntaan.
”Se voisi olla ihan mukavaa. Tai siis, itse haluaisin ainakin kiipeillä puussa ja totta kai kommunikointia on aina hyvä harjoitella”, tiikeriraitainen naukui ja loikki edelle katsahtaen ystävättäreensä. ”Mitä mieltä olet Hiirenvirna-askel? Eikö se olisikin ihan hauskaa?” naaras jo venytteli tassujaan astellessaan muiden edellä ja innoissaan tutkaili ympäristöään. Häntä harmitti myös tämän hännänpää, jonka oli menettänyt, mutta sen takia harjoiteltaisiin lisää, jotta siitä tulisi parempi tasapainon kanssa. Hän ei eroa huomannut maassa, mutta puissa kiipeillessä se voisi olla hieman jopa hankalaa. Kylmä tuuli toi mukanaan riistan tuoksua, jonka vielä jopa erotti. Tulisi pian todella kylmä ja lumikin pian peittäisi koko suuren nummen, joten vielä voisi nauttia siitäkin pienestä riistan tuoksusta, sekä auringosta, joka vähän ehkä lämmittäisi. Orvokkituike katsahti taakseen kohti Mustahäntää ja huomasi hymyilevänsä todella leveästi kohdatessaan kollin katseen. Hän oli jo pitkään ajatellut kollia ja vaikka veljen ja sisaren suhteen tuntui pahalta, hän silti tunsi tätä kollia kohtaan erilaista tunnetta, mitä omia sisariaan.

//Masi ja Ezmu
SYVÄSURMA nyökäytti päätään myötätuntoisesti ja räpäytti tummansinisiä silmiään ymmärtävästi toiselle.
”Ei se mitään. Sellaista sattuu ja tulee sattumaan. Kultatassusta tulee kuitenkin vielä hyvä soturi, ainakin kun hänellä on noin hyvä mestari”, korpinmusta naaras naukui rohkaisevasti venytellen nopeasti tassujaan. Ilma alkoi viileät hyvin uhkaavasti. Soturitar olisi halunnut lauhan ilman vielä jatkuvan. Ei hän ollut valmis lumeen ja siihen kaikkeen märkään. Jos jostain ei hän pitänyt, niin vedestä ja lumesta. Tuo pudisti pienesti päätän ja vilkaisi kohti leirin suurinta puuta, mistä Tiikerinsurman oppilas pian hivuttautui alaspäin.
”Ehkä me kuitenkin keksimme tekemistä, jottei sinunkaan tarvitse päätäsi koko ajan vaivata jollain muulla. Pitäähän sitä olla aikaa sureakin, kyllä tämä kaikki tästä pian hyvin päin kääntyy”, naaras naukui nyökäten päätään paikalle saapuneelle oppilaalle.
”Hei Kultatassu. Valmis lähtemään ulos?” naaras naukui kylmän viileästi kuitenkin ystävällinen hymyn viiva kasvoillaan. Hän tutki tovin ystävättärensä oppilasta tumman sinisillä silmillään, sitten katsahtaen Tiikerinsurmaan. ”Mestarisi on suunnitellut meille kaikkea hauskaa pelkän kierroksen lisäksi”, naaras naukui hymyillen ystäväänsä kohden. Ehkä tästäkin tulisi ihan hyvä kokemus, vaikkei tämä kaikista parasta aikaa ollutkaan.

//EE
KUURAMETSÄ polki tassuillaan samaa kuoppaa leirin kivilattiassa mitä oli jo polkenut pitkän päivän. Katajakaiku oli kadonnut muutama auringonhuippu sitten ja kolli tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi, vaikka emon ja isän uusissa pennuissa riittikin tekemistä. Kivipentu ja Hopeapentu olivat olleet hänellekin iso riesa ja soturi toivoi vain, että Katajakaiku palaisi kotiin ehjänä ja vahvana. Hän ei ollut kehdannut lähteä ulos tai muutakaan, kun vanhemmat soturit tekivät kierroksia ja pitivät huolta nyt kahdesta kuningattaresta. Kolibrintähtikin oli vihdoin saanut pentunsa, kuulemma kaksi kollia ja tytär. Siis klaanilla olisi pian uusi päällikkö valmistautumassa koitokseensa. Ruskean musta kolli nousi vihdoin seisomaan rohkaistuaan itseään tarpeeksi. Hän oli katsellut tätä harmaata kaunista naarasta, Tammenlehteä, jo tovin aikaa. Hänellä alkoi olla ikä jo täynnä, kuten tuollakin naaraalla, ja heidän pitäisi pian löytää kumppanit. Kuurametsä toivoi, että Tammenlehdestä tulisi hänen kumppaninsa. Tuo veti syvään henkeä rauhoittuakseen ja lähti sitten astelemaan tämän itsensä kokoinen naaraan luokse.
”H-hei, Tammenlehti”, kolli aloitti ystävällisen hymyn kera ja istuutui toisen vierelle käärien tuuhean häntänsä viereensä. ”Miten olet voinut?” tuo naukaisi vielä katseellaan tutkaillen naaraan sievää turkkia, lopulta kohdaten tuon silmät. Kuurametsä yritti hymyillä toiselle tehdäkseen paremman vaikutuksen kuin vain tylyn huumorittoman soturin. Tämä naaras kuitenkin olisi hänelle hyvä vaihtoehto kumppaniksi. Toinen oikeastaan muistutti hieman Hiirenmieltä, hänen emoaan. Tai kun vanhempia katsottiin, Kuurametsä oli isänkaltainen, kun Tammenlehti muistutti hieman hänen harmaata emoaan. Se hieman nauratti kollia, mutta hän piti itsensä nyt asiallisena, eikä paiskannut pöytään heti liian rajuja vitsejään, joita joku joskus toivottavasti ymmärtäisi.


Nimi: Masi

12.11.2018 04:36
Sorii, loput julkaisen muille huomenissa >.< #väsynyt #aikaansaamatonpapana
//Helille//

Kylmäsydän – Yöklaani – Parantaja
Naaraasta alkoi tuntua, että hän olisi juhliessaan muiden uusien parantajien nimiä rikkonut oman äänensä, joten hänen oli lopulta muiden tavoin vaiettava. Kylmäsydän katseli silmät loistaen oppilastaan Salviantaikaa, hänen kaunista, tervettä ja täydellistä oppilastaan, joka oli saavuttanut parantajan asteikon omiin käpäliinsä. Hän oli niin ylpeä tästä, ettei hän osannut edes sanoin sitä kuvailla.
Parantajan havahtuessa unestaan Kuulammella, hän kohtasi katseellaan muutamia parantajia, jotka jo olivat hereillä. Kylmäsydän katsahti oppilaaseensa Salviantaikaan, joka haukotteli unisena hänen vieressään. Parantajan kasvoille kohosi lempeä hymy. Oppilas olisi nyt enemmän kuin oppilas ja he voisivat palata klaaniin, jossa klaani saisi tervehtiä parantajakissaa hänen uudella nimellään. Kuinka ylpeitä Aamunkajo ja Kettupisara olisivatkaan tyttärestään?!
’’En usko, että ketään pistää pahakseen, jos me lähdemme jo takaisin. Olemme viettäneet heidän kanssaan yhteisen ajan unessa, kun teidät nuoret on nimitetty parantajiksi. Olen todella ylpeä sinusta, Salviantaika’’, Kylmäsydän kehräsi, puskien vielä oppilastaan lempeästi ja hellästi. ’’Meillä kuitenkin on vielä suunnitelmissa harjoitella, kunhan ensin olemme saaneet levättyä, emmekä koskaan voi tietää, mitä muuta päivät tuovat tullessaan. Uskoisin, etteivät muut pistä pahakseen, jos lähdemme’’, Kylmäsydän huomasi toistavansa itseään, kohauttaen huvittuneena lapojaan.
Kaksikko lähtikin vetäytymään Kuulammelta, Kylmäsydämen vielä hieroessa neniä yhteen Kukkaiselon kanssa hyvästiksi, joka odotti Lumisuden heräämistä, sekä nuolaisten vielä leveästi haukottelevaa Hiirenpolkua korvantaustalle. Kolli päästi unisen kurinan kurkustaan, asettuen sitten vielä käpäliensä päälle odottelemaan, että tämän mestari, Aaveenvarjo heräisi. Kylmäsydämelle jäi hyvä tunne tulevaisuudesta tässä matkassa, vaikka häntä tassuista kutkuttikin saada tietää, mitä unta Salviantaika olisi vielä nähnyt, mitä Kylmäsydämelle ei näytetty.
’’Oletko ihan kunnossa? Väräyttelit hermostuneena ja hämmentyneenä korviasi nukkuessasi vielä, kun minä jo heräsin’’, Kylmäsydän kysyi vielä oppilaaltaan, joka kulkeutui hänen vierelleen, kun he ottivat suunnakseen Yöklaanin reviirin. Toivottavasti leirissä olisi kaikki hyvin, sillä Kylmäsydän todella kaipasi unta ja varmasti uni maistuisi myös Salviataialle.

Valkeatähti – Tuuliklaani – Päällikkö
Valkea päällikkö katseli kahta naarasta edessään, lopulta pitäen vain rauhallisen hymyn kasvoillaan. Hänen ei olisi järkevää edes yrittää estää tämänkään nuoren kissan tuloa heidän klaaniinsa, vaikka viime aikoina heidän riveihinsä olekin tullut paljon uusia kissoja klaanielämän ulkopuolelta. Kuten Kuurasielu ja Kuukäpälä. Lopulta Valkeatähti nyökkäsi hitaasti Eedensielulle, tämä oli Tuuliklaanin jäsen, olihan tässä Tuuliklaanin verta!
’’En näe estettä siihen, että ottaisin sinut Tuuliklaaniin. Toivon sinun olevan sanojesi mittainen soturi ja palvelevasi uskollisuudellasi koko Tuuliklaania, noudattaen sen tapoja, alla Tähtiklaanin taivaan. Mustaruusu saa opettaa sinulle perinteitämme, kuten muu perheesi myös. Nimitän sinut aamulla virallisesti klaanimme jäseneksi, kuten myös nimeän samalla itselleni uuden varapäällikön’’, Valkeatähti naukui hitaasti, pieni hymy kasvoillaan. Valkea päällikkö nyökkäsi vielä itsekseen, vilkaisten Kolibriunelmaa, joka hymyili kauempana tyytyväisenä päätökseen.
Tiikerinkuiskaus katseli vaitonaisena kauempana, samalla kun uteliaat Tuhkavarjo, Nokijuova ja Tulisielu katselivat tapahtumaa Tulenvirran viereltä.
’’Tervetuloa perheeseemme’’, Tulenvirta hymyili, astellen Eedensielun luokse, tervehtien tätä hennolla nenän kosketuksella lavalle. Naaras hymyili myös Mustaruusulle, joka yritti vastata emonsa hymyyn, vaikka olikin todella vaivaantunut. ’’Hienoa, että perheemme muodostuu koolle pikku hiljaa, lupaamme olla tukenasi, Eedensielu’’, Tulenvirta hymyili veljen tyttärelleen.
’’Uskoisin, että Eedensielu kiinnostaa tällä hetkellä, tavata isänsä. Tulehan, niin näytän sinulle, missä voit nukkua yön yli ja saatan sinut isäsi luokse. Sitähän sinä kuitenkin odotat eniten?’’, Mustaruusu vilkaisi lapansa yli vielä Eedensielua, ennen kuin lähti kulkeutumaan sotureidenpesän ohitse, näyttääkseen missä he nukkuisivat. Mustaruusu kyllä hivuttautuisi ulos leiristä mahdollisimman pian, mutta joka tapauksessa.
’’Tuolla on isäsi’’, Mustaruusu hymähti, heilauttaen häntäänsä Tiikerinkuiskausta kohti. Mustaruusu päätti, ettei hänen olisi hyvä änkeytyä Eedensielun mukaan, koska hänellä ei ollut itsellään mitään sanottavaa Tiikerinkuiskaukselle ja varmasti Eedensielu kaipaisi rauhallista keskustelua, ilman ylimääräisiä. Tulenvirta katseli vielä hämmentyneenä, mutta kääntyi sitten puhumaan Mustaruusun veljelle. Mustaruusu katseli hieman vaivaantuneena Eedensielua, koska ei ollut varma mitä tälle enää sanoisi, sillä hänellä itsellään oli kova hinku päästä lähtemään, vaikka vielä ei olisikaan ilta.

Lovijuova – Salamaklaani – Soturi
Kolli katseli tyytyväisenä vielä hetken Kuolonlaulun hapanta naamaa, ennen kuin Korppihallan, Kolibritähden ja Valkeahohteen seurassa kääntyi ympäri, lähteäkseen kahden Myrskyklaanin soturin saattamana takaisin kotia kohti. Kuolonlaulu räpäytti hennosti silmiään, sukien hiljaisena Tulikolibrin päälakea. Jostakin syystä Lovijuova ole tavallistakin iloisempi siitä, että sai rikottua muiden perheitä. Hänen oma perheensä, kun oli aikanaan myös rikottu, vaikka kolli olikin jälkeen saanut poikansa takaisin, hän ei ollut saanut menetettyä aikaa näiden kanssa takaisin. Jotenkin se, että hän näki Kuolonlaulun kärsivän tästä tilanteesta, sai Lovijuovan hyvin tyytyväiseksi.
Ja rajalla Myrskyklaanin soturit pysähtyivät, tarkkaillen heitä tarkasti, että heistä jokainen varmasti poistuisi rajalta. Kolibritähden johdolla he lähtivät kulkeutumaan kohti omaa maataan, pysytellen järven tuntumassa, etteivät muut klaanit häiriintyisi heistä tai heidän matkastaan.
’’Kolibritähti’’, Lovijuova aloitti, vetäytyen päällikkönsä seuraan mietteliäänä. Hänen olisi pakko laittaa perheensä asioita eteenpäin, ennen kuin olisi liian myöhäistä, ennen kuin hänen olisi hylättävä oma tyttärensä. ’’En usko, että nautit tästä puheenaiheesta, mutta minun on valitettavasti se tuotava esille. Tyttäreni ja poikani alkavat olla siinä iässä, että he kaipaavat kumppania ja myöhemmin omaa perhettään. Ja koska Tammenlehti on ainoa, jolla on jotakin mielenkiintoa ilmennyt kollien suunnalla, minun on tuotava huoleni esille Havuviimasta’’, Lovijuova huokaisi lopuksi.
’’Haukkavarjolta ja Myrskyhallalta en nyt oletakaan, että heillä heti olisi kumppania vierellään, he vasta ovat saapuneita klaaniin. Aika näyttää mihin heistä on, ja naaraillahan se kovempi kiire on kumppani itselleen löytää’’, Lovijuova jatkoi, tehdäkseen selvemmäksi, ettei ole hoputtamassa poikiaan, koska tyttäret olivat klaanilleen tärkeämpiä. ’’Mietin tässä, että pitäisiköhän jollakin tavalla yrittää Havuviimalle tarjota Valkeahohdetta? Muut klaanissamme olevat nuoret kollit ovatkin jo varattuja toisille naaraille, mutta Valkeahohteella nyt ei olisi ketään ja hän voisi saada Havuviimasta myös apua klaanin tavoille oppimiseen ja tapoihimme tutustumiseen’’, Lovijuova kohautti lapojaan.
’’Tiedän kyllä, ettei tyttäreni minua kuuntele, eikä aio tietenkään noudattaa millään tapaa pyyntöäni tutustua Valkeahohteeseen. Mutta sinä taas päällikkönä saisit kenet tahansa toimimaan tapojen ja perinteiden vuoksi’’, Lovijuova vilkaisi hieman murheellisena päällikköään. Hän oli toivoton, ja jokainen pentu nyrpisti isälleen nenäänsä, mutta Kolibritähteä jokainen kuuntelisi ja suostuisi, vaikka tämä käskisi hakea kuun taivaalta.
Pakkasnauru – Myrkkyklaani – Soturi
Pihkahallan nukahdettua pentutarhan pesän lämpimään, samalla kun Varjosielu ja Mutakatse olivat höpötelleet pennuistaan, Pakkasnauru näki aikansa koittaneen. Kolli siirtyi varovaisesti pois kumppaninsa viereltä, kulkeutuakseen toteuttamaan kauan juonittua suunnitelmaansa. Vahvimmat soturit, jotka olivat olleet Jäätähdelle läheisiä oltiin nyt saatu pois päiviltä, sekä Sädekatse oli myös parantajanpesässä odottelemassa tulevaa rangaistustaan. Parantajiakaan ei olisi paikalla, joten kukaan ei voisi estää tai hidastaa häntä.
Epäileväisesti kolli kuitenkin katsahti vielä kerran parantajanpesään, jossa tiesi Viiltokynnen puhuvan Sädekatseen kanssa. Kolli voisi joutua myös listimään oman sisarensa, jos tämä yrittäisi estää häntä tai tulisi hänen tielleen. Jos ei tänään, niin tulevaisuudessa. Mutta sitä ei kolli epäillyt tehdä. Hänen omatuntoaan ei painanut kissoille selän kääntäminen, etenkin jos kissat olivat tehneet niin hänelle ensin. Kosto oli päällimmäisin asia, joka painoi Pakkasnaurua toteuttamaan asioita ja vei aina askeleen häntä edemmäs. Kostonhimosta hän ei kyllä koskaan saanut tarpeekseen ja hän olikin osannut jo olettaa sen, että vaikka saisikin joskus kunnianhimonsa turrutettua, se roihahtaisi aina uudelleen, koska kostonhimoa ei turruttanut mikään. Se ei kyllä kollia haitannutkaan, olihan se mukavaa saada aina jotakin tekemistä ja draamaa aikaiseksi. Sopan sekoittajaksi hän oli sopiva kissa.
Niin mustapunertavan kollin käpälät kantoivat hänet päällikönpesään, jossa Jäätähti hengitti rauhallisesti ja tasaisesti, täydessä unessa. Jonkin aikaa Pakkasnauru vain katseli emoaan sinisin silmin, pieni tyytyväinen hymynkare kasvoillaan. Jäätähti oli toiminut häntä kohtaan aivan liian väärin. Hän oli tämän naaraan poika, ja silti tämä naaras oli valinnut seuraajakseen kollin sen hetkisen kumppanin. Sädekatsekin oli pettänyt hänet, ja ollut tekemättä mitään asialle. Oikeastaan Pakkasnauru oli alkanut vihaamaan naaraita, etenkin emoaan, joka oli päivä päivältä vain alkanut vaikuttaa oikeudentajuisemmalta. Jäätähden häntä pian heilahti ja tämä kohotti ainoan silmänsä poikaansa, joka seisoi oven suussa.
’’Mitenhän minä voin auttaa sinua?’’, Jäätähti murahti tyytymättömänä näkemäänsä. Pakkasnauru hymähti ylimieliseen tapaansa, vaikka tiesikin, ettei häntä kylmempi ja vaarallisempi naaras siitä hetkauttaisi korvaansakaan.
’’Antamalla minulle sen, minkä minulta veit. Saat vihdoinkin maksaa teoistasi, emo’’, kolli tuhahti, ja varoittamatta syöksähti päällikköä kohti, paljastaen hurjat kyntensä. Jäätähden ase oli tämän kynnet, jotka tämä valoi itse myrkyllä, jota oli käyttänyt suuressa sodassa. Mutta Pakkasnaurun silmissä suuri naaras oli olematon, turha kaikkine arpineen, joka ei todellisuudessa osannut mitään. Koko tuon elämä oli valehdeltu, tekoja ja sanoja unohtamatta. Jäätähti rääkäisi vihaisena, väistäen vasemmalle, mutta häijy kolli hivuttautui sokealle puolelle, jota naaras ei osannut odottaa ja iskeytyi emonsa turkkiin kiinni terävillä hampaillaan ja vahvoilla leuoillaan. Hampaat porautuivat nopeasti karheankin turkin läpi, upoten niskaan ja Jäätähden heilahtaessa, ne repäisivät naaraan niskasta kaulalle valtavan haavan, josta räiskähti verta Pakkasnaurun kasvoille.
Päällikkö oli kuitenkin vähintäänkin yhtä vihainen ja hurjistunut tilanteesta. Tämän kasvoille muodostui innostunut virne, ja tämä vyörysi Pakkasnaurua kohti, kollin heittäytyessään taaksepäin. Jäätähti kuitenkin iskeytyi poikaansa epäilemättä kiinni, painaen suuret käpälänsä tämän rintakehää vasten ja Pakkasnaurun takakäpälät pettivät alta, jonka takia tämä lennähti selälleen. Kipu viilsi Pakkasnaurua niin lujasti lavassa, että korvissa alkoi vinkua ja tämän oli haukattava henkeä, vaikkei ääntä lähtenytkään.
/Heli, jos haluat, Säteen tullessa paikalle, se voi aiheuttaa ne haavat jotka näkyy yläkuvassa Pakkasen selässä?//

Viiltokynsi – Myrkkyklaani – Soturi
Naaras nuolaisi hieman hermostuneena rintaansa, sillä tiesi, ettei saisi keskustella Sädekatseen kanssa, mutta ei hän tiennyt, kenelle muullekaan kertoisi asiasta, siten, että tietäisi toisen uskovan häntä. Puhumattakaan, että Viiltokynsi voisi luottaa johonkin. Sädekatseen ja Viiltokynnen välille oli jo pelastuspartiossa, vaikka siitä olikin jo kymmeniä kuita aikaa, muodostunut ystäväsuhde, josta Viiltokynsi halusi pitää kiinni. Ja hän tiesi, että voisi vain Sädekatseen avulla pelastaa oman emonsa, jos tätä todella uhkaisi jokin paha, kuten hänen veljensä Pakkasnauru.
’’Sanotaanko vaikka näin, että minusta hänen suunnitelmansa eivät ole olleet muiden kannalta ollenkaan hyviä, mutta ne ovat toimineet ikävästi. Kun hetken ajattelet, niin hän on onnistunut tavoitteessaan. Nyt hänen tiellään tuhota Jäätähti ei ole ketään’’, Viiltokynsi painoi päänsä harmistuneena ja huolestuneena alas, katsellen tassujaan. ’’Minusta meidän olisi parasta mennä puhumaan Jäätähden kanssa, ennen kuin on liian myöhäistä. En usko, että tämä hetki on se hetki, mutta jos tänään jotakin vielä tapahtuu, on hyvä, että Jäätähti tietäisi siitä. Vaikka hän ei sitten uskoisikaan minua tai sinua’’, Viiltokynsi naukaisi, heilauttaen nyt itsevarmana korviaan ja katsoen ystävänsä Sädekatseen kasvoja.
’’Minulle on kunnia saada palata sinun kanssasi samoihin riveihin ja olla osana myös sinun ja Kärsimyksenveren elämää. Toivon vain, etten pilaa silti kokonaan veljeni elämää, vaikka tuonkin hänen totuutensa ilmi. Toivon, että se jää vain hänen perättömäksi suunnitelmakseen, eikä mitään pahaa tapahdu. Mieluummin niin, että minusta tulisi klaanin silmätikku ja täysi idiootti, kun menen kuulemiani levittämään ja Pakkasnauru ymmärtää virheensä, ja vaikka valehtelisi minun sanomisiani. Kunhan hän ei toteuttaisi niitä’’, Viiltokynsi naukui nyt tiukasti itselleen, tuoden rehellisen mielipiteensä esille. Hän toivoi, että voisi elää tässä klaanissa emonsa ja veljensä, sekä ystäviensä kanssa kaikessa rauhassa, ilman, että Pakkasnaurun pitäisi mustamaalata maailmaa.

Nimi: Varjo

11.11.2018 09:28
NOKKOSLEHTI vilkaisi vielä kerran vihreät silmät huolestuneita Tuskatähteä, mutta osaamatta sanoa mitään. Kolli oli selvästi tehnyt päätöksen jo asiasta eikä Nokkoslehti voisi tehdä enää mitään, mikä saisi toisen pään käännettyä. Suunnitelma oli hyvä ja varmasti heidän tilanteessaan ainoa mahdollinen, vaikka se tuntuikin vaaralliselta päällikön oman hengen puolesta. Päällikkö toimi oikein, vaikka Nokkoslehti heilauttikin häntäänsä mietteliään turhautuneena noustessaan takaisin tassuilleen ja suunnatessaan pois Tulikuun perässä pesästä.
”Hoidan kyllä jokiklaanin heti pois, kun tilanne näyttää siltä ja pidän silmällä myös sinun ryhmääsi, kun tilanne menee siihen”, Nokkoslehti naukaisi ja vilkaisi Tulikuuta. Naaras kyllä ymmärsi Tulikuun huolen ja tilanteen, jonka mukana toinen tosiaan voisi menettää vielä oman isänsäkin. Naaras ei itsekkään ystävänä ja jokiklaanin klaanilaisena haluaisi päällikköä menettää, joka oli ollut yksi parhaimmista päälliköistä klaanille varmasti koko sen historian ajan. Ei tuo väittänyt, etteikö Loimusydän voisi olla yhtä hyvä tai parempi jopa seuratessaan kilpikonnakuvioisen kollin jälkiä, mutta aina klaanin pään menettäminen olisi takaisku.
”Isäsi on tosiaan jääräpäinen, mutta hän tekee sen, minkä näkee perheelleen parhaaksi. En usko, että voimme voittaa Ruoskatähteä, mutta näen voittona jo sen, että kostamme heille ja selviämme elossa takaisin asti jokainen. Myös Tuskatähti”, Nokkoslehti nyökkäsi ja kohotti hiukan suunpieliään yrittäen näyttää edes jotenkin rohkaisevalta tai toiveikkaalta. Ei hän suoraa hyväksynyt päällikön selän takana juonimisen, mutta ymmärsi Tulikuuta ja lupaisi sovitut asiat sotatantereella hoitaa.

Nimi: heli-fairy

06.11.2018 13:27
//Blari
LOIMUSYDÄN harmistuneena katseli Kivihäntää, joka vaikutti kuin olevan toisessa ulottuvuudessa. Mitä kollille oli tapahtunut? Miksi hän oli edes ensin lähtenyt? Tumman harmaa varapäällikkö katsahti vierellään rauhalliseen Viimahäntään. Tuota huoletti naaraan naarmu, vaikka tuo totesikin sen olevan vain pieni. Loimusydän huokaisi ja katsahti Kivihäntään uudestaan. Hän höristi korviaan kollin avatessa suutaan heilauttaen sitten häntänsä vatsansa vierelle. Tuo nyökäytti päätään rauhallisesti ja nosti vienon hymyn huulilleen.
”Kyllä odotan”, naaras naukui hiljaa ja katsahti Viimahäntään, joka nyt naukaisi heidän taka-ajatuksensa kollille. Loimu nyökäytti päätään vahvistaakseen toisen naaraan tokaisua. Kivihäntä todella oli hämmentynyt, mutta mitä hänelle oli tapahtunut?

//Cecci
KIRKASLINTU sai kasaan järjestämänsä viimeiset yrtit ja asteli pesän edustalle yrttiensä kanssa. Naaras jätti lehden eteensä, jotta Kuolotassu sen voisi ottaa, jos olisi nopea. Valkean oranssi naaras palasi vielä pesään juodakseen nopeasti ja sukiakseen turkkinsa. Ehkä tästä yöstä tulisi vielä hyvä. Nyt sinisilmä kuuli pesän edustalta askelia ja käänsi päätään pienen nau’un suuntaan. Hymy levisi tuon kasvoille ja parantaja tassutti oppilaansa luo.
”Hyvä, lähdemme sitten heti, ettemme myöhästyisi”, tuo naukui ja kehräten nappasi lehti pinon hampaidensa väliin ja lähti astelemaan leiristä pois. Parantaja vielä vilkaisi taakseen oppilaaseensa, jotta tuo varmasti olisi mukana. Olihan tämä myös Kuolotassulle tärkeä yö. Ja tulisi nämä retket aina olemaan. Naaras toivoi, että Kuolotassulla olisi hyvä oma yhteytensä Tähtiklaaniin ja esi-isiin, jotka häntä sitten voisivat ohjata tulevaisuudessa, jos ja kun aika hänestä jättäisi. Sinisilmä nousi ylös pientä mäkeä ja lähti sitten juoksemaan kohti Järven rantaa, sekä kohti Kuulampea.

//Masi
EEDENSIELU seurasi Mustaruusua hyvin lähellä, ettei eksyisi tai astuisi tassullaan hämärässä kanin koloon. Alue ei ollut eikä pitkään aikaan tulisi olemaan hänelle tuttu, mutta kyllä hän siihen oppisi. Ilman Mustaruusua. Mutta ehkä isänsä kanssa. Tumman sininen naaras höristi korviaan toisen naaraan naukaisulle ja hän nyökäytti vain päätään. Kaksikko asteli leiriin kylmän viileästi ja ensimmäisenä Eedensielu huomasi hyvin vähäisen määrän kissoja aukiolla. Oliko täällä juuri tapahtunut jotain kauheaa? Naaras käänsi nopeasti katseensa suureen Valkeatähteen, joka heitä vastaan piankin tassutti. Entinen jokiklaanilainen katseli Mustaruusua odottavaisena ja hieman yllättyi tämän suorista sanoista. Asia ainakin tuli selväksi eikä tarvitsisi takellella mitään. Asia oli ihan yhtä selvä kuin tikun poistaminen käpälästä. Eedensielu silmäili uutta päällikköä rauhallisesti, eikä näyttänyt mitään katumuksen tai pelon merkkejä. Soturittaren teki jopa hieman mieli alkaa etsiä isäänsä, mutta uskaltautui pitämään katseensa päällikössä, joka nyt selvästi mietteliäänä pohti päätöstään.
”Olen tehnyt viimeisen päätökseni ja haluan elää loppu elämäni samassa klaanissa missä isäni ja oppia sen tavoille, ja suojella sitä viimeiseen asti”, naaras naukui kylmästi hiljaisuudessa ja heilautti häntäänsä. ”Olenhan sentään puoliksi tuuliklaanilainen”, hän puuskahti ja räpäytti silmiään päällikölleen. Hieman tätä suretti nyt emonsa reaktio, mutta ehkä myös enemmän Mustaruusun katoaminen seuraavaksi. Ei hänellä sitten muita ollut klaanissa kuin isänsä. Tuttuja ainakaan vielä ei muita ollut. Suurin osa kissoista näytti hänelle hyvin oudoilta, mutta turkkien tunnistamista lukuun ottamatta naaras ei tiennyt näistä kissoista mitään.


KOLIBRINTÄHTI hieman rauhattomasti silmäili Lovijuovaa sekä Kuolonlaulua, jonka poika nyt selvästi olisi heidän perheensä osa. Sekä Kuolonlaulu heille kuollut. Suuri harmaa vuorileijona astui Valkeahohteen vierelle ja hännällään veti kollin vierelleen.
”Olemme siis päässeet yhteisymmärrykseen. Välillä on rauha ja Valkeahohde kuuluu klaaniimme”, kolli naukui ja katsoi leveä onnistunut hymy huulillaan. VIHERTÄHTI heilutteli häntäänsä rauhattomana ja vilkuili koko ajan ympärilleen.
”Jos Valkeahohde kerran päättää jättää perheensä ja liittyä toiseen, se olkoon hänen päätöksensä”, musta kolli murahti ja istuutui alas katsellen kollia rauhattomasti. ”Emme voi häntä raahata takaisin tai sitoa klaaniimme. Hän tietää sen, että jos joskus kohtaa perheensä sodassa, se oli hänen virheensä”, Vihertähti murahti ja nousi ylös katsahtaen kohti Huurrehaamua sekä Tarutaivasta.
”Saatatteko nyt vierailijat takaisin rajalle. He osaavat sieltä kotiin”, päällikkö naukui ja sai sisarukset nousemaan ylös. KORPPIHALLA naurahti pienesti ja asteli jo leirin suulle katsellen vielä Lovijuovaa sekä Kolibrintähteä.
”Kiitos vierailusta Vihertähti. Toivon, että voimme elää sovussa pitkään”, suuri vuorileijona naukui nyökkäyksen kera saaden vain vastaukseksi Vihertähdeltä tunteettoman päännyökkäyksen. ”Tulehan Valkeahohde. Aika mennä kotiin”, kolli naukui ja johdatti uutta perheen poikaa kohti leirinsuuta.


SÄDEKATSE kuunteli ystäväänsä hämmentyneenä, sekä lopuksi tunsi olevansa jopa tyrmistynyt siitä, millainen lempeästi kollista oli tullut. Hänen kollistaan, joka häntä auttoi ja päästi hänet klaaniin, mutta naaras uskoi, että Jäätähden päätös varapäälliköstä muutti kaiken. Turkoosisilmä katseli Viiltokynttä hieman surullisena, mutta nyökäytti sitten päätään harmitellen Viiltokynnen menneisyyttä.
”Toivottavasti täältä löydät paremman tulevaisuuden. Ja ymmärrän kyllä huolesi Pakkasnaurun suhteen. Totta kai sinulla on syysi uskoa veljeesi enemmän kuin muihin, mutta pitää kyllä sanoakin, ettei hänellä ole ollut parhaita suunnitelmia viimeisten kuiden aikana”, naaras huokaisi ja yritti suoristaa selkäänsä varoen kuitenkin vielä haavaansa. Varapäällikkö otti askelta eteenpäin katsellen ystävänsä kasvoja.
”Uskon sinun teoriaasi ja luotan sinuun tässä nyt eniten. Ei kukaan halua Jäätähden kuolemaa, vaikka hän ivallinen ja ei niin pidettävä välillä onkin, mutta mieluummin kavaltaisin Pakkasnaurun suunnitelman, kuin antaisin hänen vain tapattaa päällikkömme”, ruskea naaras naukui ja katseli hetken tassujaan. ”Mitä tässä nyt pitäisi sitten tehdä? Parantajat juuri lähtivät kokoontumiseen, joten leirissä on hiljaista, mutta myös ilta hämärtää, joten partiot ja nukkumaan menevät kissat vähentävät hälinää leirissä”, tuo naukui miettien, että kuka mahtaisi järjestää partiot. Ja oliko Kärsimyksenveri palannut? Hän muisti toisen vain karkaavan leiristä Jäätähden lausuttua tuon tuomion. Sädekatse huokaisi ja vilkaisi leirin suulle, toivon pilkahtaessa hänen silmäkulmaansa, kun ajatteli tunnistavansa turkin heilahduksen pesän edustalla. Nyt häntä jopa pelotti. Pelotti se, mitä Pakkasnauru voisikaan tehdä. Miksi hän oli yhtäkkiä ottanut Pihkasiiven kumppanikseen? Sädekatse oikeasti rakasti kollia silloin, kun tämä oli ollut oma itsensä, eikä nyt äkkiä muuttunut kylmäksi juonittelevaksi idiootiksi. Vai eikö hän vain ollut sitä ennen nähnyt… Naaras pudisti päätään ja kohotti katsettaan Viiltokynteen.
”On mukava saada sinut samoihin riveihin”, naaras naukaisi vieno hymy huulillaan. Hän oli kaivannut ystäväänsä, johon oli aikoinaan hitaasti tutustunut, mutta nyt hän tiesi, että voisi luottaa tälle elämänsä ja uskoi naaraan olevan hänen rinnallaan aikojen loppuun asti, niin kuin hänkin itse toisen.

Nimi: Diamella

06.11.2018 12:37
//MASI//

HALLASÄVEL näytti kaipauksen isäänsä kohti laukatessaan isänsä luokse. Ruoskatähteen nähden hyvin pieni naaras antoi uppoutua isänsä ominaistuoksuun ja kuin kauniina helminä, kyyneleet putoilivat maahan tasaisena virtana. Hän ei osannut sanoa mitään, joten tyytyi väistymään vanhempiensa tieltä, katsoen puolestaan velipuoltaan Kostosydäntä. Naaras ei koskaan ollut välittänyt sanasta puolikas, hän mielsi veljensä ihan yhtä kokonaiseksi, kuin esimerkiksi Kuolemanloimu oli hänelle ollut. Veljeään hän tervehti nuolaisemalla tämän päälakea hennosti hymyillen. Musteenväriset silmät tarkkailivat jälleen vanhempiaan ja sitä, kuinka onnessaan hän oli siitä, miten hänen isänsä otti äidin vastaan.
VALKOPILKKU nyökkäsi hymyillen, mutta suupielien vavahtelu sai hänet murtumaan itkuun.
”En olisi saanut lähteä, paeta. Hallasäveleen etsiessä minua, vein hänetkin luotasi. Tiedän mitä merkitsen sinulle, mitä tyttäresi merkitsee. Olen niin kovin pahoillani Ruoska, toivon että voit antaa minulle anteeksi, vaikkei se helppoa olekaan. Annan sinulle kaiken ajan mitä tarvitset.”

HAUKKA loi nopean katseen Ruoskatähteen.
”Kiitos Ruoskatähti, jutelkaamme tästä pesässäsi mahdollisimman pian”, tämä naukui, sillä ei halunnut kaikkien klaanilaisten olevan tietoisia asioista, jos ei Ruoskatähti itse niitä haluaisi kertoa. Se ei kuulunut Haukalle, sillä Ruoskatähden klaani tämä nykyisin oli, vaikka kissat olisivatkin vielä lojaaleja entiselle päällikölleen. Sitä Haukka kunnioitti, sillä soturilaki oli hänelle tärkeä. Seuraavaksi hän antoi katseensa levätä Kuolonmarjan kasvoilla. Se, miten naaras otti hänet vastaan niin monien kuiden jälkeen, oli kollille tärkeämpää kuin itse elämä. Niin paljon hän tätä kissaa rakasti. Itsenä ylvääksi luokitteleva kissa vajosi naaraan tassujen eteen, eikä pelännyt näyttää kyyneliään. Niin raskaasti kolli otti tämän.
”Ei ollut päivääkään, etten olisi miettinyt sinua. Ei päivääkään. Anna anteeksi rakkaani, en enää koskaan jätä sinua yksin.”

Nimi: Masi

06.11.2018 04:31
//Dialle osa //

Ruoskatähti - Varjoklaani - Päällikkö
Päällikkö loi hämmentyneen katseensa vielä kerran Cieliin, jonka silmistä ei paistanut mitään tiettyä tunnetta, jonkinlaista arvostusta Valkopilkun takana seisovaan kolliin. Ruoskatähden silmät värähtivät kuin tämän maailmalta olisi pudonnut pohja, ja hän lysähti hiljaisena istumaan, pystymättä katsomaan kehenkään kolmesta. Kaikki kolme olivat hänen elämänsä täyttäneitä kissoja. Hänen edeltäjänsä Haukkatähti, mukanaan hänen tyttärensä Hallasävel ja ennen kaikkea Valkopilkku, hänen elämänsä suurin rakkaus, vaikka vaikeuksia heidän suhteessaan oli ehtinytkin olla vuosien aikana. Ruoskatähdellä ei ollut sanoja, vaikka hän nostikin katseensa tassuistaan kolmikkoon. Varjoklaanin kissat alkoivat hitaasti kerääntyä katsomaan saapuneita, osa ihmettelemään päällikön reaktiota, osa ihmettelemään tuttaviensa saapumista.
Epäuskoinen, pettynyt ja samalla ahdistus katse pysähtyi Haukkatähden silmiin.
''Olen helpottunut, ettet ole kuollut, mutta se osoittaa ettei sotamme ole vieläkään ohitse'', päällikkö sai sanottua, ennen kuin käänsi katseensa kumppaniinsa Valkopilkkuun, hitaasti koskettaen mustalla hännällään tämän lapaa. Kollista naaraan olemassaolo hänen silmiensä edessä tuntui mahdottomalta, joten hänelle tuli väistämätön tarve koskettaa toista. Ehkä varmistaa itselleen, että naaras todella oli siinä. Ruoskatähti ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta toisen silmissä olevaa tyhjyyttä, sekä tästä huokuvaa hämmentävää hajua. Se sai kollin pysymään varuillaan, ei kuitenkaan vetäytymään tämän luota, vaikka hän olikin valpas.
''Siitä tuntuu olevan todella kauan'', päällikkö sai sanottua hiljaa, kääntäen katseensa Hallasäveleen, kutsuen tätä luokseen hennolla hännän heilautuksella, jotta saisi puskettua tytärtään. Hallasävel oli ainakin kunnossa, ulkoapäin ainakin, mutta Valkopilkusta Ruoskatähti ei uskaltanut olla samaa mieltä. ''Kaunis kuningattareni on vihdoinkin saapunut kotiin, täydellisen tyttäremme kanssa'', kolli lausui hiljaa, jopa haikea hymy kasvoillaan. Ruoskatähti olisi halunnut vain painautua Valkopilkun turkkia vasten, sekä kietoa Hallasävelen ympäri häntänsä, pitääkseen molemmat naaraat itseään lähellä. Mutta hänellä oli paha tunne siitä, että asiat olisivat liikaa muuttuneet. Ihan kuin Ruoskatähti itse olisi lakannut olemasta osa kahta naarasta, vaikka hän oli kuita etsinyt naaraita. Valvonut useita öitä Valkopilkkua ajatellen, ja uskotellen, että Valkopilkku olisi kyllä jossakin Hallasäveleen kanssa ja pitäisi heidän tyttärestään huolta. Kuitenkin Kostosydän laskeutui hieman epävarmana heidän luokseen, lähestyen myös sisarpuoltaan, painaen hieman hermostuneena korvansa alas, mutta tervehtien nuorempaa sisartaan hennolla, mutta lämminmielisellä kosketuksella lavalle.


Kuolonmarja - Varjoklaani - Soturi
Kilpikonnakuvioinen naaras tunkeutui aukiolle kokoontuneiden soturien ohitse, lähes työntäen kumoon edessä olleen Varjokuiskeen. Kuolonmarjan vihreät silmät tuijottivat epäuskoisena, vaikka hänen kasvoillaan lepäisin kylmä ja tyyni ilme. Harmaa kolli raitojen kera seisoi suuaukon lähistöllä, ja kilpikonnakuvioinen naaras huomasi vain tuijottavansa epäuskoisena, vihaisen Varjokuiskeen mulkoillessa naarasta. Lopulta naaras veti henkeä ja asteli suurehkon kollin eteen, aivan nenät vastakkain, vaikka hän ei ollut varma aikoisiko hän todella sanoa jotain. Ikinä murhanhimoinen ja kostonhimoinen naaras ei sulkenut suutaan, hän valitti, ärsytti ja oli häijy minkä jaksoi, niin kylmä kuin ikinä pystyi. Mutta nyt hän oli hämmästyksestä epäuskoinen ja halusi vain todistaa läheltä omin silmin, että hänen kumppaninsa oli palannut takaisin.
''Kehtaatkin ilmestyä leiriin, ilman, että olet tuonut edes mitään syötävää'', naaras kurtisti kulmiaan, häntä heilahtaen kerran, mutta hänen silmistään saattoi kuvastua leikkimielisyys. Kilpikonnakuvioinen naaras painautui kumppaniaan vasten, eikä hän ollut ollenkaan kiinnostunut siitä, aikoisiko kolli juosta häntä tulevat seuraavatkin kuut karkuun tai lähteä pakoon.

Nimi: Dia xx

05.11.2018 22:32
HALLASÄVEL, VALKOPILKKU, HAUKKA
”Asuimme erään ystävällisen herran hoivissa jonkun kuun, mutta Gaara katosi sieltä, emmekä sen jälkeen törmänneet. Sudentähti lähti eri teille, minä palasin tänne, sillä kotini on täällä. Sen voin sanoa, ettei herrani muistanut kuka tuolloin oli (?), mutten nykypäivästä voi sanoa mitään, varmaan ymmärrätkin. Olen valmis kohtaamaan herrani, kun aika on oikea.” Kollin turkkia kihelmöi, Cielin mainitessa Kuolonmarjan, sillä he eivät olleet nähneet sitten sodan. Haukka ei millään voisi tietää miten naaras ottaa hänet vastaan. VALKOPILKKU oli näiden sanojen saattelemana saanut iloisemman sävytteisen kommentin Cielin suunnalta, mutta suoraan sanottuna naarasta ahdisti kumppaninsa näkeminen varmasti yhtä paljon kuin Haukkaa Kuolonmarjan näkeminen. Hetken valkoturkkinen kissa tuijotti hatarasti kahden mustan kollin tervehdintää. Niin sekaisin hän oli, että hetken verran Cielin ja Ruoskatähden kehot sulautuivat yhdeksi. Jäänsiniset silmät tavoittivat muutamaa hetkeä myöhemmin naaraan silmät ja Valkopilkku ei ole ollut koskaan niin pysähdyksissä kuin nyt. Hän ei tiennyt miten toimia, yksi katse oli lamaannuttanut hänen kehonsa täysin. Tyttärensä kannustavan puskemisen myötä erakko siirtyi vaivalloisesti Ruoskatähteä lähemmäs, jättäen pienen välimatkan heidän välille, aivan kaiken varalta. Selän suoristamisesta, eikä hampaan puremisesta ollut mitään apua, sillä hänen sairas olemuksensa paistoi läpi. Olisi paistanut kilometrien päähän. Katsetta oli vaikea pitää yhdessä kiintopisteessä kiinni, eikä kehon vapina saanut Valkopilkkua näyttämään yhtään hyvinvoivalta.
”Anteeksi”, naaras sai naukaistua sen verran että Ruoskatähti saattoi sen kuulla, sillä muuta hän ei pystynyt toiselle sanomaan.


TUHKASYDÄN pyöritteli silmiään nuoremmalle kissalle sitä mukaan, miten tekstiä kerkesi hänen suustaan tulla ulos.
”Nyt tosiaan ihmettelen, miksei kasvatti-isäsi syöttänyt sinua ketuille, kun puhut niin paljon”, naaras ohimennen naukaisi tyynesti. Tuhkasydän naurahti sarkastisesti loppuun huomatessaan toisen silmissä aavistuksen verran häpeää tämän puhetulvansa vuoksi (?), jottei toisesta tuntuisi ihan niin pahalta. Ei nykyinen erakko anteeksi osannut pyytää, joten parantajan oli tyydyttävä vähemmän vittumaiseen asenteeseen. Se oli parasta mitä Tuhkasydämellä oli tarjottavana. Ylenpalttisia kehujakaan hän ei kovin monelle jaellut, mutta pienemmässä kissassa oli särmää, se oli myönnettävä. Askelteen johtaessa leiriin sisään, Tuhkasydän sai kokea ensimmäisenä kylmänrauhallisen kollin katseen, mikä aavistuksen verran sai hänen kehonsa kihelmöimään. Syytä tälle naaras ei löytänyt, mutta etäisesti tämä näytti tutulta. Muiden kissojen olemukseen Tuhkasydän ei kerennyt kiinnittää huomiota, joten hän ei kerennyt lisää kiusaantuakaan. Asettuessaan aloilleen parantajanpesässä, vanhempi naaras oli alkanut mielessä punnitsemaan näitä henkilökohtaisia kysymyksiä, niin ettei antaisi liikaa tietoa itsestään.
”Ei, en ole aina ollut erakko, olen hyppinyt klaanista toiseen ja luopion tittelinkin joskus kerennyt ansaita. Minunlaiselleni tämä sopii, mutta vaikka omaat samanlaista sarkasmia kuin minä, epäilen vahvasti että se sopisi sinunlaisellesi. Tämän sanon hyvällä, tai no kutakuinkin hyvällä, tiedät kai. Punainen lankani on se, että on hyvä olla ympärillä kissoja ketkä välittävät, esimerkiksi kasvatti-isäsi.” Tämän lauseen jälkeen pienikokoinen naaras mainitsi Veritähden, joka pakotti väistämättä Tuhkasydämen lihakset jännittyneiksi. Onneksi naaras sai peiteltyä hermostuneisuutensa kipukohtauksesi, jottei toinen naaras olisi ymmärtänyt että verenpunaisen kissan mainitseminen oli saanut hänet tähän tilaan. Erakko otti kasvoilleen perusviileän ilmeen ja lasitti hetkellisesti katseensa mietteliäänä.
”Olen nähnyt Gaaran, kyllä”, Tuhkasydän naukaisi, sillä ei voinut valehdellakaan jos joku hänet tunnisti klaanissa. Ei hän tuon enempää asiaa avaisi, mutta totta hän puhui. Kyllä hän oli Veritähden nähnyt ja niin, että oli antanut itsensä rakastua häneen.


Nimi: Masi

04.11.2018 15:22
//Blari//

Punahämärä - Lumouksenklaani - Soturi
Ketunnaamainen naaras katsahti Päästäisaskeleeseen tylsistyneenä, kun naaras yritti vain hillitä itseään ja vaihtaa puheenaihetta. Ja juuri, kun he olivat aloittaneet niin mielenkiintoisen puheenaiheen! Toisaalta, kukapa sitä mielellään puhuisi Tomukuusta? No, jos Punahämärä saisi jonkun aiheen, josta mollata jotakuta, niin hän, koska hän ei omistanut mitään kovinkaan positiivista näkemystä Lumouksenklaanin varapäälliköstä. Kenestä hän oikeastaan omaisi?
''Ei minusta ole mitään juteltavaa, valitsit aika huonon aiheen Päästäisaskel'', Punahämärä hymähti, heilauttaen häntäänsä. Hän odotti seuraavan kysymyksen, joka avaisi keskustelua heidän välilleen ja Punahämärä yritti tosiaan miettiä jotakin fiksua vastausta, mutta sammakkoja tosiaan loikki taas ulos suusta.
''Nukkua. Omistan elämäni nukkumiselle tätä menoa, vaikka pitäisikin ajatella, että nyt tehdään ja mennään, ja kuoltuamme voidaan sitten nukkua'', Punahämärä hymähti, katsellen samalla päällikön pesän suuntaan, josta valui sisälle Tomukuu, mutta jonka ulkopuolelle Sudenulvonta jäi istumaan. ''Parasta viihdettä on vain kulkeutua johonkin kuuntelemaan muita ja myöhemmin pilailla näiden kustannuksella. Oli sitten kyse Tomukuusta, Veriruususta tai vaikka sinusta. Tämä klaani osaa olla yllättävänkin viihdyttävä, kun sattuu löytämään vain mukavan paikan itse, jossa nukkua'', Punahämärä naurahti kuivasti, miettien viimeisiä nukkumapaikkojaan. Rotkon yhden puun takana sijaitsevalla kivellä, johon paistoi aurinko ja tapahtumien näkeminen.
''Monilta jää vain niin paljon näkemättä ja kokematta, kun eivät välillä rentoudu ja kuuntele muita'', Punahämärä naurahti uudelleen. Hän todella alkoi odottaa sitä hetkeä, että saisi vielä jonakin päivänä pudotettua pommin. Punahämärän silmät kiilahtivat, kun hän kääntyi katsomaan Päästäisaskeleeseen. ''Ehkä sinäkin oppisit näkemään minun näkökulmani, jos joskus sulkisit silmäsi ja olisit oikeassa paikassa kuulemassa, mihin muut ovat sotkeutuneet'', Punahämärä kohautti lapojaan, haluten vihjata selkeästi Päästäisaskeleelle, että Punahämärä tiesi jotakin mitä soturi ei.
''Toisaalta se voisi satuttaa sinua liikaa. Totuutta on joskus hyvin vaikeaa nähdä, vaikka seisoisi väitteiden edessä. Eihän se olisi mukavaa, että välimme rakoituisivat lisää, koska et voisi taaskaan uskoa minua, vaikka niin kovasti viihdytkin seurassani'', Punahämärä hymähti ylimielisesti, nuolaisten rintaansa. Hänen hidas katsomisensa Päästäisaskeleeseen saattoi merkitä ihan mitä tahansa, ja miten tuon sitten halusikin tulkita, mutta pohjimmiltaan Punahämärä antoi sillä tunteen, että hän tiesi. Viimeksi hänen vihjailevat loukkauksensa olivat saaneet Päästäisaskeleen parkumaan ja juoksemaan Tomukuun luokse. Ja sitä edeltävällä kerralla Veriruusun luokse. Ja sitä edeltävänä omiin oloihinsa. Punahämärä tosiaan oli oikea mestari keskustelija, hänen omatuntonsa nauroi hänelle ja taputti päälaelle, ettei hänestä ikinä tulisi hyvää keskustelijaa.

Nimi: Blari

04.11.2018 00:22
Kivihäntä - Jokiklaani

Kolli perääntyi askeleen. Hän katsoi naaraita hämmentyneenä. He vaikuttivat tutuilta, mutta hän ei muistanut mistä.
“Ei se mitään. Se vain pieni naarmu” naaras, jota harmaa kolli oli raapaissut totesi. Kolli käänsi katseensa toiseen naaraaseen, joka oli kutsunut häntä Kivihännäksi.
“O-odotat pentuja?” kolli kysyi naaraalta. Ei hän halunnut satuttaa ketään, eikä varsinkaan tulevaa emoa. Siniharmaa naaras vilkaisi toista naarasta ennen kuin käänsi katseensa takaisin kolliin, kun hän huomasi harmaan kollin hämmentyneen.
“Emme tulleet satuttamaan sinua. Tulimme hakemaan sinut kotiin”, siniharmaa naaras maukaisi.

Päästäisaskel - Lumouksenklaani

Päästäisaskel luimisti hieman vaivautuneena korviaan Punahämärän naurulle.
“Kiitos suorista sanoistasi”, naaras maukaisi hieman alakuloisella äänellä. Hän ei uskonut, että Punahämärä koskaan muuttaisi mielipidettään Tomukuusta tai näkisi sitä puolta, minkä Päästäisaskel itse näki.
“Jos puhuisimme jostain muusta… Ihan vaikka sinusta?” Päästäisaskel maukaisi ja kääntyi katsomaan Punahämärää.
“Mitä tykkäät tehdä, kun ei tarvitse olla partioimassa tai metsästämässä?”


//Järkyttävä väsymyd iski enkä saa kirjoitettua mitää enää ajatuksen kaa nii koitan huomenna uudelleen jatkaa muillaki//

Nimi: Masi

03.11.2018 23:58
Ciel – Erakko – Kartanon Herra
Musta kolli katseli innostuneesta Hallasävelestä, hieman heikkovointiseen Valkopilkuun, jota viiksen verran lähemmäs hivuttautui, että voisi tukea tämän kulkeutumista, jos tämä meinaisi horjahtaa. Kunnes kuunteli tarkasti Haukkaa.
’’Sinä selvisit varmalta kuolemalta, mutta mitä muille tapahtui? Eikö silloin Sudentähtikin ole elossa kirouksen voimasta? Oikeastaan, miten selvisitte kuoleman putouksesta?’’, Ciel kysyi rauhallisesti, heilauttaen häntäänsä mietteilleen. ’’On ihailtavaa sinun halusi kääntää tuulen suuntaa, mutta se ei tule riittämään, kuten varmasti ymmärrätkin. Muista, että sinulla on myös perhe, joka noudattaa sinun luomia oppeja, etenkin kumppanisi Kuolonmarja’’, Ciel naukui, miettien mitenköhän kaksikon tapaaminen menisi. Viimeiset Cielin kuulemat tarinoinnit Kuolonmarjasta pohjautuivat siihen, kuinka tämä meinasi surmata kaksi Synkkäklaanin soturia, kuningattaren ja oman veljensä. Ciel heilautti korvaansa, kun alkoi kuulla jotakin puhetta, kun Varjoklaanin leiri lähestyi edessä.
’’Tuntuuko hienolta palata kotiin?’’, Ciel kysyi hieman huvittuneena hymyillen Valkopilkulta, enempää muita odottelematta siirtyen vain leirin suuaukosta sisälle. Ei todellakaan mennyt kauaa, kun hän huomasi kaksi poikaansa aukiolla. Heidän lapansa olivat leveät, lihakset muotoutuneet ja hänen vanhin poikansa, Luca oli kuin kopio Cielistä. Salaa kaksikon näkeminen pitkän ajan kuluttua sai kollin sielun hymyilemään, vaikka kasvoilla pysyikin kylmä ja tyyni ilme. Se hyväntuulisuus oli jäänyt Varjoklaanin leirin ulkopuolelle, Valkopilkulle luotuun kommenttiin.
Ruoskatähti istui sotureidenpesän edustalla, juttelemalla Kostosydämen, poikansa ja tämän kumppanin Aurinkoliekin kanssa. Ruoskatähden katse valpastui erakon saapumisesta ja tämä nousi välittömästi ylös, mennäkseen keskustelemaan Cielin kanssa. Ciel katseli päällikön arpisia tuttuja kasvoja, tervehtien kevyellä puskemisella lavalle, istuutuen sitten aukiolle. Ruoskatähti meinasi selvästi aloittaa tivaamisen ja hyökkäävän kuulustelunsa siitä, mitä Ciel teki leirissä, mutta sattui vilkaisemaan suuaukolle, josta astelivat Hallasävelen mukana Haukka, sekä Valkopilkku. Ruoskatähden kasvot ja silmät pysähtyivät katsomaan kolmikkoa, eikä Ciel oikeastaan osannut ajatella oliko tämä iloinen vai järkyttynyt, mutta ainakin prosessin suorittamisessa tuntui kuluvan aikaa, kun Ruoskatähti yritti ymmärtää, ketkä hänen eteensä olivat kävelemässä.



//Dia//
Korpinsulka – Synkkäklaani – Parantajaoppilas
Harmaa naaras kulkeutui jutustelun saattelemana toisen harmahtavan vanhemman soturittaren vierellä leiriä kohti. Synkkäklaanin vahva ominaistuoksu kutkutti parantajaoppilaan nenää, vaikka hänen pitäisi olla tottunut ominaishajuun. Korpinsulka katseli aina välillä Tuhkaa, kun tämä puhui asioita, ja jostakin syystä jokaisella sanalla Korpinsulasta alkoi tuntua, että hän oli turvassa. Hän ei osannut selittää syytä ajatukselle, hänenhän pitäisi varoa ja etenkin pysyä kaukana, naaras ensinäkin omasi kylmän asenteen kaikkeen ja oli kaiken huipuksi klaanielämän ulkopuolelta. Mutta Korpinsulka piti tämän tavasta puhua. Se kuulosti tutulta, hänen omilta ajatuksiltaan ehkä?
Korpinsulka puhkesi vaan hyväntuuliseen nauruun, luoden kasvoilleen isältään perivän virneen, kun katsoi Tuhkaa.
’’Pidän sinun ajatusmaailmastasi, joten uskoisin nauttivani sinun seurastasi, vaikka sinä haluaisit varmasti repiä silmät päästäni ja syöttää ne kasvatti-isälleni, koska ei tapattanut minua löytäessään minut. Älä huoli, jätän kyllä sinut rauhaan… heti, kun kyllästyn sinun ajatuksiisi’’, Korpinsulka naukui virne kasvoillaan, astuen leirin sisäänkäynnistä sisälle. Aukiolle saapuessaan, hän huomasi heti laitamilla valtavan lihaksikkaan ja korkean kollin, joka katseli kahta naarasta tyynen rauhallisesti. Korpinsulka huomasi kuitenkin kollin katseen porautuvan Tuhkaan Korpinsulan vieressä, ja näytti Korpinsulasta mielestä siltä kuin hänen kasvatti-isänsä olisi tunnistanut naaraan hänen vieressään. Hiljaisena tilannetta tarkkaileva kolli oli Korpinsulan kasvatti-isä, Korppivarjo, jonka aavemaisen tyyni ja rauhallinen olemus kuitenkin kertoi, että tällä ei olisi mitään sanottavaa.
Korpinsulka kulkeutui pesäänsä, vaikka kissat aukiolla alkoivatkin tuijottaa häntä ja Tuhkaa. Korpinsulkaa se ei nyt kiinnostanut, vaan hänellä olisi parempaa tekemistä kuin selvitellä klaanille kuka tämä naaras olisi.
’’Käy tuohon petiin, minä haen yrttejä, sekä seittiä ja siemeniä. Jotta et ajattele minun tekevän sinulle jotakin myrkkyä, teen niistä hauteen naamasi edessä’’, Korpinsulka heilautti häntäänsä, mennessään yritti varastolle. Parantajaoppilas palasi taas pian Tuhkan naaman eteen kaiken roinan kanssa, lyöden ensin siemeniä erakon kuonon eteen.
’’Mainitsit olleesi erakkona jonkin aikaa? Et ole siis aina ollut erakkona? Kotikisulta et näytä, mutta ominaishajuusi sekoittuu Varjoklaania, sekä pisara Synkkäklaania? Oletko luopio?’’, Korpinsulka räpytteli innoissaan silmiään, kun hänen uteliaisuutensa alkoi laukata. ’’Niin, sitä minäkin. Mitäpä se minulle kuuluu? Olen vain utelias kuulemaan, millaisia kissoja klaanielämän ulkopuolella on? Oletko sattunut näkemään sellaista punertavaa suurta kissaa? Tarinat kertovat hänen olevan-. Niin tai, mitäpä se jotakin erakkoa kiinnostaa, joka ei edes tiedä mitään klaanielämästä?’’, Korpinsulka huomasi pian käyvänsä ajatuksiinsa pohjautuvaa keskustelua Tuhkan edessä yksikseen.
’’Kyllä, parantajaoppilaan elämä se jaksaa olla todella tylsää välillä, joten olet totaallinen ihme urallani’’, Korpinsulka kohautti lapojaan, jauhaen yrttejä keskenään. ’’Ja ne siemenet sitten helpottavat kipuasi, kun alan tökkiä tätä mönjää haavoihisi, kunhan ensin puhdistan ne’’, Korpinsulka mumisi, osoittaen hännällään siemeniä Tuhkan edessä.

Nimi: Diamella

03.11.2018 23:18
//MASI//
HALLASÄVEL, VALKOPILKKU, HAUKKA
HALLASÄVEL naukaisi turhankin iloisesti Cielinkin myöntyessä liittyä seuraan.
”Ihanaa, matkaan siis!”, hän hihkaisi, sillä ei meinannut pysyä nahoissaan päästessään kertomaan isälle ilouutiset. Iloinen tunnelma vaihtui nopeasti hiljaiseksi, kun Ciel otti selvästi HAUKALLE vaikean aiheen esille. Sen huomasi sinertäväjuovaisen kollin jännittyneestä lihaksistosta.
”En tiedä Ciel, toivoin todella ettei minun tarvitsisi nähdä sitä päivää, mutta tiedän että se tulee väistämättä eteeni. Olen antanut Herralleni osan sielustani, joten hän tulee aina omistamaan minut, ihan sama minne menisin. Olen aina hänelle kiitollisuuden velassa, myös sisareni Tuhkasydämen tähden, mutten halua enää tappaa huvikseni. En usko että silloin Veritähdellä on minulle kovinkaan paljoa hyötyä, mutta tiedostin tämän päätökseni seuraukset silloin jo, kuin tein sen. Kuolen silloin hyvän asian puolesta”, kolli naukaisi hymyillen, tyhmänkin nähdessä että haikeus paistoi hänen kasvoistaan.
”En kuitenkaan koskaan katuisi päätöstäni, sillä itsesäälissä rypeminen ei ole minun juttuni. En kadu tappamiani kissoja, mutta tästä eteenpäin, haluan toimia toisin. Tiedän, hieman tekopyhää minulta, joka joskus oli Veritähden oikean käden rivistössä”, kolli lisäsi. Hallasävel kerkesi puskea ystäväänsä, jota oli pitänyt kuivilla itsesäälissä rypemisen suhteen.
”Tämä kallio ei hevillä järkähdä, en anna sinulle tapahtua mitään”, pienikokoinen naaras lisäsi lempeästi. Ihan kuin hän voisi Veritähdelle yhtään mitään. VALKOPILKUN keskittyessä omiin ajatuksiinsa, hän tunsi vaimeasti Varjoklaanin tuoksun, maistellessaan ilmaa. Olisiko Ruoskatähti häntä odottamassa? Onko koti täällä? Lääkehuuruisen naaraan silmät kostuivat, muttei hän antanut kyyneleiden irtautua, sillä tilanne ei ollut sopiva itkemiselle.

//MASI//
TUHKASYDÄN nyökkäsi kiitoksen osoituksesi selkeästi nuoremmalle naaraalle, kun vanhempi parantaja oli hävinnyt näkyvistä. Naaras ei halunnut paljastaa tuntemattomalle koko nimeään, ettei Veritähteä yhdistettäisi heti häneen. Hoitoa olisi pakko saada ennen sitä, jos Veritähden tunteminen estäisi sen, että nuorempi parantaja ei hoitaisi häntä, olisi parasta pitää turpa kiinni. Ainakin vielä toistaiseksi. Naaras piti sopivan välimatkan, mikä miellytti Tuhkasydäntä, sillä mitään muuta hän ei inhonnut kun iholle tunkeutumista. Tähän mennessä nuorempi kissa oli osoittanut siedettäväksi, eikä touhottavaksi ääliöksi.
”Olen ollut erakkona jonkun aikaa. Niin kauan, etten tunnistanut kuin vasta rajalla olevani klaanikissojen alueella. Tunnen kyllä hajun kuin jokaisen kehoni arven, mutta siitä tietää, että olen ollut poissa. Kauan. En tiedä kenet haluat tuntea, mutta voin sen sanoa tyttöseni, etten todellakaan ole tutustumisen arvoinen. Kun olet hoitanut minut, todennäköisesti kiitollisuuden velassa muistan kasvosi, jos tulee tilanne että sinut pitäisi pelastaa, mutten todellakaan vaivaudu muistamaan nimeäsi. En ole sen sortin kissoja, että elämän tehtäväksi hankin ystäviä. Hädin tuskin siedän sukulaisia ilman että haluaisin käyttää heitä teroituspuuna”, Tuhkasydän naukaisi kylmästi. Hän ei halunnut suoraan vaikuttaa ilkeältä, tai no halusi, mutta ennen kaikkea hän halusi olla oma rehellinen itsensä.


Nimi: Masi

03.11.2018 23:05
//Helille tästä alaspäin//

Viiltokynsi – Myrkkyklaani – Soturi
Viiltokynsi nyökkäsi vielä uudelleen tervehdyksen Sädekatseelle, kun tämä varmisti hänen nimensä ja olemassaolonsa. Naaras osasi kuvitella kuinka hämmentävältä hänen ilmestymisensä varapäällikön silmissä näyttäisi. Pennut todellakin olivat hyvä asia, ja Viiltokynsi oli edelleen siitä mielissään, että Mutakatse oli halunnut siirtyä tähän klaaniin, jotta voisi keskittyä kasvattamaan pennut kumppaninsa kanssa. Varjosielu vaikutti hyvältä isältä pennuille ja Mutakatse olisi onnellinen tämän kanssa. Tuskin Viiltokynnen lähtöä Tuuliklaanissa edes niin kovasti huomattaisi, vaikkakin Mutakatseen lähtö varmasti olisi kolaus monille.
’’Olen pyörinyt Pakkasnaurun kanssa kaikissa kokoontumisissa, kuunnellut hänen suunnitelmiaan joten uskoisin olevani aika perillä tilanteesta ja hänen aikeistaan. Ymmärrät silti varmasti, että minusta tuntuu pahalta mustamaalata veljeäni, joka on tukenut minua kaikessa? Minua kuitenkin myös pelottaa hänen tulevat tekonsa, koska ne koskevat niin sinua kuin Jäätähteäkin, ja Jäätähti on sentään minun emoni ja sinä minun ystäväni’’, naaras huokaisi pudistellen surkeasti päätään, samalla kun se riippui alaspäin. ’’Nyt kun näen, kuinka pahassa tilanteessa sinä olet, minusta tuntuu, että minulla on velvollisuus tehdä jotakin, ettei asiat pahene entisestään. Tai siis Pakkasnauru onnistui manipuloimaan Kirouksensydämen tappamaan isäsi, sekä manipuloimaan tämän ajatusmaailmaa puoliverisiä kohtaan. Jostakin syystä Kirouksensydän ei niin ajatellut Pakkasnaurusta, vaikka kolli kasvoi Tuuliklaanissa, mutta on puoliksi Myrkkyklaanin ja Synkkäklaanin kissa veriltään’’, Viiltokynsi huokaisi surkeana.
’’En oikeastaan haluaisi keskustella omista kuulumisistani, koska olen ollut pelkkä hylkiö viimeiset kaksikymmentä kuuta omassa klaanissani, aina sen suuren pentujenpelastuksen jälkeen. Nyt haluankin aloittaa elämäni emoni luona ja ystävieni, kuten sinun ja Kärsimyksenveren seurassa kuin uutena kissana, pitäen menneisyyteni vain ikävänä muistona’’, Viiltokynsi katsoi toista hieman pahoittelevasti. Oli tapahtunut liikaa kaikkea, jota naaras häpesi ja hänen tilanteensa ei varmasti tuntuisi Sädekatseesta miltään. Eihän Viiltokynsi ketään ollut tappanut, mutta klaaninsa pettäminen Kivihännän kanssa, jatkuva muistuttelu asiasta ja paholaisen puolelle, tässä tapauksessa Pakkasnaurun puolelle siirtyminen, jotta naaras pääsisi Myrkkyklaaniin olivat isoja kolauksia viime kuiden aikana. Eikä hän halunnut ajatella niitä sen enempää, keskittyä vain auttamaan uutta klaaniaan ja parantamaan sen hyvinvointia, vaikka se vaatisi Pakkasnaurun poistamista klaanista.
’’Ennen kuin lähdin Pihkasiiven ja Pakkasnaurun luota, Pakkasnauru sanoi salakavalasti, että on niin kuolettavan jäätävä ja kylmä pimeyden täytteinen yö tähdille, tai jotakin sellaista. Minusta tuntuu, että tämä on se yö, kun hän aikoo iskeä kyntensä Jäätähteen. Tai siis. Kuolettava, kuten kuolema. Jäätävä kuten Jäätähti, kylmä kuin kuollut ruumis. Pimeys tähdille, joten Jäätähden kuoleman täytteinen yö? En tiedä tulkitsenko väärin, mutta en tiedä mitä ajatella tai onko tämäkin jokin tempaus, että hän yrittää saada minut puhumaan sinulle ja ei sitten teekään mitään. Onko tämäkin hänen tempauksensa mustamaalata sinua Jäätähdelle? Ehkä hän ei edes ajattele minun kertovan sinulle tästä, en tiedä. En tosiaan tiedä. Mutta se on ainakin varmaa, että hän on saanut klaanissa luotua kuvan itsestään, että hän on hyvä soturi, koska omistaa kumppanin ja pentuja, sekä sinut hän on saanut nyt tänne, joten olet poissa hänen tieltään’’, Viiltokynsi huokaisi taas turhautuneena.
’’En tiedä, missä tässä enää on mitään järkeä, mutta Pakkasnaurun sanojen mukaan, tähdetön pimeä taivas voisi viitata pakkasen kylmettämään ja jäädyttämään yöhön’’, Viiltokynsi kuiskasi hiljaa, pitäen koko ajan ääntään matalalla, ettei vain kukaan muu kuulisi heitä.


Varjosielu – Myrkkyklaani
Kolli katseli leuka kiinni maassa vatsallaan maaten kolmea pentua lumoutuneena, sekä vilkuillen Mutakatsetta, kuunnellen kumppaniaan uteliaana. Vaikka hänen ajatuksensa karkailivatkin välillä ihailemaan kumppaninsa kauneutta ja pentujensa suloisuutta.
’’Minä tuota. Haluaisin nimetä tämän kollin isäni mukaan. Tiedän, ettei se välttämättä ole paras päätös, olihan isäni aikamoinen hirviö, mutta perheensä keskellä hän oli täydellinen henkilö. Silmissäni tämä kolli näyttää hyvin paljon häneltä tupsukorvineen, mutta muuta ideaa en ole ajatellut. Enkä halua vaivata tälläkään sinua, olet väsynyt ja tämä menetyksemme vie sinulta paljon voimaa, joten voimme miettiä paremmin näitä nimiä, kun olet saanut levättyä’’, Varjosielu hymyili, laskien tassunsa naaraan tassun päälle, lämmin hymy kasvoillaan.
’’Ajatuksesi pikkuisen saattamisesta tuonpuoleiseen on kaunis. Jos vain haluat, voimme huomenna, kun olet saanut levättyä tehdä tämän. Pyydämmekö siis Pihkasiipeä ja mahdollisesti myös Pakkasnaurua vahtimaan sen aikaa kolmikkoamme? Uskoisin, että Pihkasiipi ainakin suostuu, hän on todella ystävällinen. Uskon myös, että sinä saat hänestä hyvän ystävän’’, kolli hymyili kumppanilleen, katsellen haikeana sitten pientä pentua, jonka kasvot kurkistivat vaahteralehden alta. ’’Ehkä sitten kun päätämme nimet myös muille pennuille, voisimme pyytää Jäätähteä kertomaan myös menehtyneen pentumme nimen? Minusta olisi tärkeää, että klaani ymmärtäisi menetyksemme, mutta samalla kunnioittaisi pentumme muistoa. Hän syntyi tähän klaaniin ja oli osa tätä klaania, vaikka vain vähän aikaa’’, kolli naukui varovaisesti.

Lovijuova – Salamaklaani – Soturi
Kolli katsahti vielä Kuolonlaulun poikaan, Valkeahohteeseen, joka muistutti hyvinkin paljon ulkonäöltään Kuolonlaulua nuorempana. Varmasti Kuolonlaulu oli nimennytkin poikansa oman nimensä mukaan, mutta eniten Lovijuova oli siksi mielissään tästä pojan tulosta klaaniin, koska hän voisi tökätä Valkeahohteen tyttärensä nenän eteen kumppaniksi. Mikäli Kolibrintähti ei moittisi häntä asiasta. Kuitenkin hän olisi perheen pää, sekä Havuviimalta puuttui vieläkin kumppani, kuten myös Tammenlehdeltä.
Lovijuova saattoi aistia Valkeahohteesta närkästystä, sillä kolli huomasi, että Salamaklaanin jäsenet pitivät häntä aikuisena, toisin kuin Myrskyklaanin väki näki hänet vielä oppilaan ajatuksilla kulkevana. Lovijuova hymyilikin Vihertähden reaktiolle, hieman tyytyväisenä ehkä.
’’Kuten sanoitte Vihertähti, nuorelle soturille on tärkeää jatkaa kehitystään ja oppia arvojaan oman perheensä luona. Salamaklaani on Valkeahohteelle sitä, ja oikeastaan jos hän tulisi luoksemme vasta myöhemmin, hänen voisi olla todella vaikeaa oppia noudattamaan arvojamme ja käytäntöjämme’’, Lovijuova hymyili kohteliaasti, vaikka hänet paremmin tunteva kissa näki selkeää viekkautta hänen hymyssään.
’’Valkeahohde’’, Kuolonlaulu huokaisi raskaasti, silittäen hännällään kumppaninsa Tulikolibrin lapaa rauhoitellakseen tätä. ’’Oletko tästä nyt aivan varma, että haluat jättää meidät ja lähteä Salamaklaaniin? Minä, kuten kukaan muukaan ei voi estää sinua tekemästä tätä valintaa, mutta muista, että edes sinä itse, et voi enää sen päätöksen jälkeen muuttaa mieltäsi ja palata’’, Kuolonlaulu jatkoi tiukasti, tavoittaen poikansa ärtyneen katseen.
’’Olen täysin varma! En ymmärrä, miksi tästä on tehtävä niin suuri asia?! Miksi te ette halua kunnioittaa omaa alkuperäänne? Minä haluan kuulua siihen, mistä olen tullut ja tavata vihdoinkin sukuani, jossa koen kuuluvani sen joukkoon. En ymmärrä, miksi sinä tai muu perhe ei halua? Miksi he haluavat hylätä oikean paikkansa ja perheensä?’’, Valkeahohde polki kiukustuneena suurta käpäläänsä maata vasten, saaden Kuolonlaulun turhautuneena sulkemaan silmänsä, jotta kokeneempi soturi saisi pidettyä itsensä kurissa.
’’Siinä tapauksessa Salamaklaanin ja Myrskyklaanin välille laskeutuu rauha? Me emme loiki nenienne edessä, koska me emme ole mitään sukua keskenämme. Valkealeijona on kuollut teille, häntä ei enää ole olemassa teidän silmissänne. Näette vain toisen kissan, joka elää Myrskyklaanissa oman perheensä kanssa’’, Kuolonlaulu loi tiiviin tuijotuksen jokaiseen Salamaklaaniin soturiin. ’’Valkealeijona on kuollut, häntä ei enää ole. Eikä minullakaan ole enää poikaa, hänkin on kuollut’’, Kuolonlaulu julisti rauhallisesti, mutta vakavalla äänellä. Valkeahohteen silmät laajenivat järkytyksestä, mutta samalla vihasta.
Lovijuova katsoi vaitonaisena Kuolonlaulua, vaikka hän olikin tyytyväinen tästä ratkaisusta. Myrskyklaani oli selvästi luullut voivansa olla heitä fiksumpia ja älykkäämpiä, juonimalla Kuolonlaulun riveihinsä. Kyllä, he saivat pitää Kuolonlaulun, mutta Salamaklaani tasoitti tilanteen saamalla tuon pojan, jolla Salamaklaani pitäisi lopullisesti Kuolonlaulun perheensä kanssa otteessaan. Lovijuova kääntyikin nyt katsomaan Kolibritähteä, jos tämä haluaisi vielä sanoa jotakin sekä Vihertähteä. Kuolonlaululla ei ollut enää mitään sanottavaa, hän vain suki rauhallisesti kumppaninsa päälakea ja Valkeahohteen häntä oli pörhistynyt suuttumuksesta isäänsä kohtaan.



Mustaruusu – Tuuliklaani – Soturi
Mustaruusu katseli hiljaisena Täplätuulen ja Eedensielun hyvästejä, Mustaruusu tuskin koskaan tulisi itse olemaan samanlaisissa omien sisaruksiensa kanssa. Kaikilla tuntui olevan oma elämänsä, johon he keskittyivät, vaikka toisaalta samanlainen Mustaruusukin oli ollut ja oli edelleen. Keskittyi itseensä ja omiin päämääriinsä, nytkin hän keskittyi vain tulevaisuuteen erakkona, mahdollisesti Täplätuulen kanssa.
’’Sähellä?’’, Mustaruusu virnisti huvittuneena, vilkaisten vielä Täplätuulta, kun lähti johdattamaan Eedensielua mukanaan Tuuliklaaniin. Yöstä tulisi mielenkiintoinen ja paljon enemmän Mustaruusu huomasi jännittävänsä tulevaa hetkeään Täplätuulen kanssa kuin itse klaanista lähtöä tai Valkeatähden kohtaamista Eedensielun kanssa.
--
Tuuliklaanin leiri alkoi lähestyä, eikä Mustaruusu ollut täysin varma, mitä hän aikoisi sanoa, jotta vakuuttaisi Valkeatähden. Hän vilkaisi vielä kerran ennen leiriin astumista Eedensielua, tavoittaen tämän silmät katseeseensa.
’’En ole harjoitellut mitään repliikkejä tätä varten, mutta yritän puhua sinun puolestasi. Älä kuitenkaan tee ennakko-oletuksia Valkeatähdestä tai hänen päätöksestään, äläkä etenkään isästäsi Tiikerinkuiskauksesta, hän ei välttämättä ole kiinnostunut sinusta tai -. Ei hän ollut kiinnostunut synkkäklaanissakaan omasta tyttärestään’’, Mustaruusu tokaisi nopeasti, ennen kuin lähti johdattamaan leiriin. Kissoja oli aukiolla ja pesien edustalla, ja useat kohottivat katseensa heihin. Jopa Valkeatähti oli aukiolla, Kolibriunelman seurassa, päällikön luodessa hämmentyneen katseensa Mustaruusuun ja Eedensieluun. Päällikkö kuiskasi jotakin Kolibriunelmalle, ja askelsi sitten Mustaruusun ja Eedensielun luokse, tuuhea häntä heilahdellen rauhallisesti puolelta toiselle.
’’Eedensielu haluaa liittyä Tuuliklaaniin’’, Mustaruusu paiskasi faktat saman tien tiskiin, ennen kuin Valkeatähti ehti kysyä mistä on kyse tai mitä Jokiklaanin jäsen teki Tuuliklaanin leirissä. Valkea kolli räpäytti hämmentyneenä silmiään, katsahtaen tomerasta Mustaruususta Eedensieluun. ’’Hän on Tiikerinkuiskauksen tytär ja hän haluaa seurata isänsä tassunjälkiä. Hänellä on oikeutensa valita paikkansa, ja hän on valinnut Tuuliklaanin’’, Mustaruusu jatkoi, kissojen alkaessa kerääntyä hämmentyneinä paikalle. Tulenvirta räpytteli uteliaana silmiään sivummalla, olihan Mustaruusu hänen tyttärensä ja Eedensielu veljen tytär. Myös Nokijuova ilmestyi emonsa vierelle katselemaan tilannetta uteliaana, varmasti ajatuksella, mitä se sisko tällä kertaa oli keksinyt.
’’Onko Tiikerinkuiskaus siis pettänyt klaaninsa uskollisuuden pariutumalla toisen klaanin kissan kanssa?’’, Valkeatähti mutisi, kääntyen etsimään kissojen valtamerestä Tiikerinkuiskausta, joka oli lopettanut juuri syömisensä järkyttyneen ilmeen vallatessa soturin kasvot.
’’Et pahemmin ole ennenkään asiasta tuominnut’’, Tiikerinkuiskauksen mutina kuului jostakin ja Valkeatähti mulkaisi toista, mutta Mustaruusu näki päälliköstä, että hän tiedosti sen, ettei pahemmin ketään kylläkään ollut kieltänyt tai estänyt, vaan enemmänkin ollut mielessään uusista jäsenistä, joita oli viime aikoina tippunut jatkuvasti Tuuliklaaniin. Valkeatähti vilkaisi Kolibriunelmaa lapansa ylitse, joka näytti hieman odottavaiselta sen suhteen, että tämän pitäisi hyväksyä naaras joukkoihin.
Mustaruusu vilkaisi Eedensielua mietteliäänä.





Nimi: Masi

03.11.2018 22:43
//Dialle & Helille //
Korpinsulka – Synkkäklaani – Parantajaoppilas
Hehkutonvalo antoi hänelle ohjeeksi tai enemmin ehkä käskyksi viedä naaras leiriin hoidettavaksi, kun tämä itse menisi yksin Kuulammen kokoontumiseen. Korpinsulka naukaisi tälle turvallisen matkan toivotuksen, vaikka he olivatkin riidelleet Hehkutonvalon kanssa. Ehkä mestarilla olisi kuitenkin jotakin parempaa kerrottavaa, kun tämä palaisi ja ehkä mestari olisi myös paremmalla tuulella. Tai sitten entistä pahemmalla.
’’Kuten Hehkutonvalo kehoitti, otan sinut vastuulleni, Tuhka’’, Korpinsulka naukui, katsellen harmaata naarasta mietteliäänä ja arvioivasti tämän haavoja. ’’Mennäänhän sitten leiriin, katsotaan mitä voin tehdä sinun haavoillesi ja pyydän sen jälkeen Viekastähteä puhumaan kanssasi. En tiedä mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on, mutta päällikkömme on hyvä saada tietää olemassaolostasi, sekä siitä, etten päästä sinua heti pesästä rikkomaan itsesi uudelleen’’, pienempi naaras sanoi tomerasti, asettuen kulkemaan Tuhkan vierelle, valmiina tukemaan tätä, jos tämä meinaisi kaatua.
’’Tuletko sinä kaukaa? Vaikutat silmissäni ihan eräältä, jonka tunsin monta kuuta sitten?’’, Korpinsulka kysyi mietteliäänä, katsellen naarasta edelleen hämillään tämän tuttuudesta.


//Dialle//
Ciel – Erakko – Kartanon Herra
Musta pienehkö kolli katseli rauhallisempana nyt tätä koko kolmikkoa, jossa ilmapiiri oli nopeasti rauhoittunut. Ymmärtäessään, etteivät Hallasävel ja Haukka olisi uhka hänelle tai Valkopilkulle nuori kollikin rauhoittui, vaikka pysyikin valppaana. Hän ei ollut koskaan täysin rauhallinen, paitsi omassa kartanossaan, muuten hän oli aina valpas ja valmiina väistämään yllätyksiä. Ciel kuunteli mielenkiintoisena Haukkaa, vaikkei mielenkiinto paistanutkaan hänestä, hän vain kuunteli tarkasti. Veritähti siis todella olisi elossa, kuten Ciel oli epäillytkin. Maa ei ollut kohottanut kerran kuolleita kasveja uudelleen, eikä Tähtiklaani ollut saapunut maan pinnalle, kuten kartanon parantaja Minttu oli ennustanut.
’’Neiti olet täysin oikeassa, meidän on hyvä siirtyä kohti Varjoklaania’’, Ciel nyökkäsi Hallasäveleelle, lähtien kulkeutumaan muun ryhmän mukana kohti aavemaisia metsiä, joista maasto muuttuisi enemmän suoksi. ’’Haukka’’, kolli aloitti ja kohotti katseensa paljon isompaan kissaan. Nyt hän muisti sen ahdistuneen tunteen, mikä hänelle oli tullut, kun hän oli keskustellut isänsä kanssa, se sama tunne meinasi iskeä häneen Haukankin seurassa, vaikka Veritähti oli tätä suurempi. Ciel kuitenkin piti itsensä rauhallisena ja tyyninä, ajatukset ja ahdistuksensa omana tietonaan.
’’Mitä luulet tapahtuvan, kun Veritähti tulee etsimään sinua? Tulee varmasti vielä aika, jolloin hän kerää omat seuraajansa kasaan, koska on lahjoittanut teille jotakin, mistä luopuminen maksaisi henkenne’’, Ciel naukui, viitaten sanansa Haukan rinnassa koristavaan arpeen.

















Nimi: Diamella

03.11.2018 21:49
//MASI & HELI//

TUHKASYDÄN mulkaisi kahta parantajan titteliä omaavaa kissaa hiljaa, punniten vaihtoehtoa totuuden ja valehtelun väliltä.
”Käytä imperfektiä muru, olin joskus sen klaanin jäsen, en enää”, hän naukui ja istuutui sitten.
”Olen Tuhka ja satuin liikkumaan täälläpäin”, naaras valehteli taitavasti, sillä ei hän halunnut kertoa etsivänsä kumppaniaan Veritähteä, sillä sen nimen mainitseminen tiesi vain huonoa onnea. Vaikka Tuhkasydän todennäköisesti muistettaisi verenpunaisen Gaaran kumppanina, olisi järkevä vain leikkiä muiden mukana ja pitää häntä kuolleena. Vaihtaessaan asentoa, hänen selkäänsä vihlaisi ja äkkiä muistot urosmäyrästä tulvivat mieleen. Vaikka kuinka erakko yrittäisi, hän ei pystyisi käyttämään entisiä parantajan taitojaan yrittäessään parantaa itseään. Jos hän ei haluaisi halvaannuttaa jalkojaan tulehduksen myötä, olisi apua pakko pyytää. Tuhkanharmaa naaras ei voinut ottaa katsekontaktia kumpaakaan kissaan, sillä hänen egonsa tuli vastaan. Kääntyminen ympäri ja selän viiltojen paljastaminen oli hyvä tapa välttää katsekontaktia.
”Tarvitsin näihin yrttejä, ne ovat tulehtuneet jo lievästi, enkä haluaisi tapattaa itseäni jonkun tulehduksen takia. Osaatteko auttaa?”

//MASI//

VALKOPILKKU, HALLASÄVEL, HAUKKA…
Hallasävel katsahti kiusaantuneena hieman itseään suurempaa kollia silmiin ja vaihtoi painoa takajalalta toiselle.
”Kunnia on minun puolellani, kun autat emoani”, naaras naukui kauniin heleällä äänellään osoittaen aitoa ystävällisyyttä Cieliä kohtaan. Selvästi joukkion suurin kolli istui tiiviisti Hallasäveleen vierellä, muttei antanut kyynisen katseen tavoittaa Cieliä. Haukka oli päättänyt Herran poismenon jälkeen korjata tapansa ja keskittyä tappamisen sijasta elämiseen. Hän oli tehnyt sen Hallasäveleen takia. Kolli vilkaisi pähkinänruskeilla silmillään rintakehäänsä ja nyökkäsi hitaasti.
”Herrani”, kollilta tuli nimi kuin apteekin hyllyltä, ”Veritähti siis, on elossa, koska en muuten olisi tässä. Kukaan ei vain valitettavasti tiedä missä hän on, joten tämän enempää en ole hyödyksi tietolähteenä, pahoitteluni nuori herra”, Haukka naukaisi kunnioittavasti nyökkäyksen lomassa. Valkopilkku ei malttanut pysyä paikoillaan vaan hänen oli pakkoa sukia aikuisen tyttärensä päälakea rakastavasti. Hän ei voinut uskoa todeksi sitä, että hän saisi todistaa perheenjäsenen elollisuutta.
”Meidän pitää lähteä kohti Varjoklaania, isä on ollut kovin huolissaan sinusta äiti. Ciel olet tietenkin tervetullut mukanamme, koska olet isäni ystävä. Menemmekö?”


Nimi: Cecci

03.11.2018 21:31
//Heli//
KIRKASLINTU katseli oppilaansa aikaan saannosta ja nyökäytti päätään iloisesti yllättyen. Onneksi Kuolotassu oli kuin luonnonlahjakkuus, ja homma tältä sujui vallan mainiosti. Oranssin valkea naaras väräytti korvaansa ja tutkaili oppilastaan, joka ensin itseään venytteli, sitten kysyen häneltä kysymyksen. Naaras nosti hymyn huulilleen ja nyökäytti uudelleen päätään.
”Totta kai voit. Kerään yrtit kasaan mitä olet erotellut, ja sitten voimme lähteä. Nähdään leirin sisäänkäynnillä, kun olet valmis. Älä syö liikaa”, parantaja naukui oppilaalleen koskettaen tuon korvaa lempeästi nenällään. Sinisilmä oli iloinen siitä, että oli saanut noin hyvän oppilaan itselleen. Totta kai häntä suretti Haamuaskelen siirtyminen klaanivanhinten pesään, mutta ei naaras olisi pystynyt työskentelemään saamiensa paniikkikohtausten kanssa. Kirkaslintu odotti, että Kuolotassu oli lähtenyt pesästä, kunnes viimeisteli tuon aikaan saaman yrttikasa, sitten käärien matkaan otettavat yrtit suurempaan lehteen astellen sitten ulos pesästä kohti leirin sisäänkäyntiä. Tilanne oli onneksi rauhoittunut ja kaikki näytti leirissä taas normaalilta. Eniten parantajaa ehkä pelotti se, mitä Jokiklaani nyt juoni, kunnes mahtaisi heidän kimppuunsa hyökätä. Siinä vasta olisikin hommaa.
//Cecci//

Kuolotassu, Varjoklaani

”Totta kai voit. Kerään yrtit kasaan mitä olet erotellut, ja sitten voimme lähteä. Nähdään leirin sisäänkäynnillä, kun olet valmis. Älä syö liikaa”, Kirkaslintu vastaa siniset silmät tuikkien iloisesti. Nyökkään pikaisesti, ja tassutan sitten ulos pesästä. Menen pienelle tuoresaaliskasalle ja nappaan pikkuisen hiiren, jota alan nakertaa hitaasti lähimmän puun alla. Äkkiä minulla ei olekkaan nälkä. Työnnän hiiren syrjään ja pesen kirjavan turkkini pikaisesti.

Pakotan itseni syömään hiiren loppuun. Hiiri maistuu kitkerälle suussa ja minun tekee mieli sylkeä se pois. Tiedän kuitenkin, että tarvitsen voimia tulevalle matkalle, joten nielen lopunkin hiiren ja nousen ylös. Leirissä on aika rauhallista, ja linnut sirkuttavat mukavasti. Suljen eriväriset silmäni ja kuuntelen luonnon ääniä. Avaan silmäni ja tassutan takaisin parantajan pesälle.
“Olen valmis! Lähdemmekö me? “ huikkaan pesään ja perhoset heräävät vatsassani. *Tapaan muut parantajat! * Odotan Kirkaslinnun vastausta ja katselen leiriä ympärilläni.
//Hieman tönkköä tekstiä...

Nimi: Diamella

03.11.2018 21:27
//MASI & HELI//

TUHKASYDÄN mulkaisi kahta parantajan titteliä omaavaa kissaa hiljaa, punniten vaihtoehtoa totuuden ja valehtelun väliltä.
”Käytä imperfektiä muru, olin joskus sen klaanin jäsen, en enää”, hän naukui ja istuutui sitten.
”Olen Tuhka ja satuin liikkumaan täälläpäin”, naaras valehteli taitavasti, sillä ei hän halunnut kertoa etsivänsä kumppaniaan Veritähteä, sillä sen nimen mainitseminen tiesi vain huonoa onnea. Vaikka Tuhkasydän todennäköisesti muistettaisi verenpunaisen Gaaran kumppanina, olisi järkevä vain leikkiä muiden mukana ja pitää häntä kuolleena. Vaihtaessaan asentoa, hänen selkäänsä vihlaisi ja äkkiä muistot urosmäyrästä tulvivat mieleen. Vaikka kuinka erakko yrittäisi, hän ei pystyisi käyttämään entisiä parantajan taitojaan yrittäessään parantaa itseään. Jos hän ei haluaisi halvaannuttaa jalkojaan tulehduksen myötä, olisi apua pakko pyytää. Tuhkanharmaa naaras ei voinut ottaa katsekontaktia kumpaakaan kissaan, sillä hänen egonsa tuli vastaan. Kääntyminen ympäri ja selän viiltojen paljastaminen oli hyvä tapa välttää katsekontaktia.
”Tarvitsin näihin yrttejä, ne ovat tulehtuneet jo lievästi, enkä haluaisi tapattaa itseäni jonkun tulehduksen takia. Osaatteko auttaa?”

//MASI//

VALKOPILKKU, HALLASÄVEL, HAUKKA…
Hallasävel katsahti kiusaantuneena hieman itseään suurempaa kollia silmiin ja vaihtoi painoa takajalalta toiselle.
”Kunnia on minun puolellani, kun autat emoani”, naaras naukui kauniin heleällä äänellään osoittaen aitoa ystävällisyyttä Cieliä kohtaan. Selvästi joukkion suurin kolli istui tiiviisti Hallasäveleen vierellä, muttei antanut kyynisen katseen tavoittaa Cieliä. Haukka oli päättänyt Herran poismenon jälkeen korjata tapansa ja keskittyä tappamisen sijasta elämiseen. Hän oli tehnyt sen Hallasäveleen takia. Kolli vilkaisi pähkinänruskeilla silmillään rintakehäänsä ja nyökkäsi hitaasti.
”Herrani”, kollilta tuli nimi kuin apteekin hyllyltä, ”Veritähti siis, on elossa, koska en muuten olisi tässä. Kukaan ei vain valitettavasti tiedä missä hän on, joten tämän enempää en ole hyödyksi tietolähteenä, pahoitteluni nuori herra”, Haukka naukaisi kunnioittavasti nyökkäyksen lomassa. Valkopilkku ei malttanut pysyä paikoillaan vaan hänen oli pakkoa sukia aikuisen tyttärensä päälakea rakastavasti. Hän ei voinut uskoa todeksi sitä, että hän saisi todistaa perheenjäsenen elollisuutta.
”Meidän pitää lähteä kohti Varjoklaania, isä on ollut kovin huolissaan sinusta äiti. Ciel olet tietenkin tervetullut mukanamme, koska olet isäni ystävä. Menemmekö?”


Nimi: Masi

03.11.2018 17:36
//Blari//
Veriruusu – Lumouksenklaani – Päällikkö
Kermansävyn ja oranssin sekoituksen omaava naaras katseli oranssehtavaa kollia, kulmat kurtistuneina. Aaveenvarjo oli johdattanut hänet tähän tilanteeseen ja ensiksi Veriruusu olisi halunnut kuulla, mikä Aaveenvarjon ja Aurinkokatseen yhteinen asia oli tässä. Miten nuo kaksi olivat päätyneet tekemään yhteistyötä, jossa Aaveenvarjo auttaisi Aurinkokatsetta pääsemään klaanin reviirien sisäpuolelle, sitten vielä Veriruusun puheille.
Pahoitteleva hymy Aurinkokatseen kasvoilla ei pehmentänyt Veriruusun olemusta, puhumattakaan tämän sanat. Ne saivat naaraan vain vihaisemmaksi, turhautuneena heilauttamaan oranssia häntäänsä. Erakko oli tunkeutunut heidän mailleen, eikä se tuntunut vaivaavan Aurinkokatsetta ollenkaan.
’’Miksi vaivaudut näkemään minua? Olet tunkeutunut meidän maillemme, tavataksesi minut? Minulla ei kylläkään ole kanssasi mitään keskusteltavaa, vaikka joudunkin olemaan pahoillani asioista, joita Tomukuu on sinulle tehnyt’’, Veriruusu kohautti lapojaan, hieman äänensävyään muuttaen, istuutuen sitten rauhallisempana alas. ’’Sain totuuden tietooni vasta tänä aamuna, että sinun ja varjoklaanilaisen karkottamisen syy ei ollut totta, vaan pelkkää valhetta. Joudun siis pahoittelemaan varapäällikköni teoista ja sen hetkisen päällikön päätöksestä’’, naaras huokaisi turhautuneena siitä, kuinka epäuskossa Tomukuu oli antanut heidän kaikkien olla. Olihan naaras nyt ymmärtänyt, että Tomukuu oli pelannut vain omaan pussiinsa ja seuraavaksi olikin ajan kysymys, koska tämä haluaisikin kääntyä Veriruusua vastaan.
Aurinkokatseen muuttaessa tuulen suunnan ottaessaan puheeksi heidän pentunsa, Veriruusu nousi vihaisena rauhallisesta olemuksestaan ylös, heilauttaen vihaisena häntäänsä. Kollin ottaessa askeleen naarasta kohti, Veriruusu otti askeleen tästä kauemmas, luoden varoittavan katseen erakkoon.
’’Minulla ei ole pentuja, enkä tunne mitään pentuja, jotka kutsuisivat minua emokseen. Ei sinun, eikä kenenkään muunkaan kanssa’’, Veriruusu murahti, juuri hän oli joutunut samaa asiaa käymään läpi Sudenulvonnan kanssa. Veriruusu ei ollut kasvattanut yhtäkään, eivätkä nämä tietäisi hänen olemassa olostaankaan, joten hänen oli helpompaa pysyä totuudessa, ettei hänellä ollut pentuja. ’’Jos tulit tuon takia etsimään minut, olet aivan liian myöhässä. Minä olen odottanut ja yrittänyt kauan sitten, mutta nyt en tunne enää mitään sinua kohtaan, Aurinkokatse. Olet pettänyt minut ja elämäsi kuuluu muualle, joten toivon sinun ymmärtävän totuuden ja palaamaan erakon elämääsi tai omien pentujesi luokse, kenen kanssa ne sitten ikinä oletkaan saanut’’, Veriruusu murahti, heilauttaen häntäänsä rajan suuntaa kohden. Jos kolli väittäisi pentujen olevan vielä kerrankin heidän, Veriruusu häätäisi tuon pois klaaninsa mailta ja repisi silmät päästä, ettei tuo koskaan voisi enää nähdä häntä tai pentuja. Hän suostuisi antamaan Aurinkokatseen pentujen nimet ja osoitteen, josta voisi etsiä näitä, mutta koskaan Veriruusu ei kutsuisi pentuja omakseen tai heidän yhteisiksi pennuiksi. Hän ei ollut emo, eikä hänellä ollut mitään raskaita kiviä jalassa, vetämässä häntä vanhemman velvollisuuteen.

Sudenulvonta – Lumouksenklaani – Soturi
Harmaa kolli nuolaisi rintaansa uudelleen, keskustelu ei tuntunut edistyvän mitenkään. Sudenulvonnalla ei ollut päämäärää, johon hän olisi toivonut keskustelun johtavan, muttei hän uskonut sen menevän muutenkaan mitenkään, miten kumpikaan heistä Tomukuun kanssa voisivat toivoa. Kolli kuunteli jälleen omahyväisen kissan puhumista, joka ei oikeastaan vaikuttanut Sudenulvontaan ollenkaan. Tuon höpöttäminen ei antanut hänelle uskomusta, että kolli muuttuisi, vaan hän näki tämän läpi. Sudenulvonta vain hymähti, kun Tomukuu totesi välittämisestä.
’’Ainoa vastapalvelus, jonka voit minulle, perheelleni ja koko klaanille tehdä..’’, Sudenulvonta aloitti, katsoen Tomukuuta tyynesti silmiin. ’’On, että sinä lähdet täältä, etkä sekaannu enää Lumouksenklaaniin, Veriruusuun, tai omiin sisaruksiisi. Mene toteuttamaan pahuuttasi erakkoihin ja luopioihin, kuten Aurinkokatseeseen, jonka olet kuitannut suureksi viholliseksesi’’, Sudenulvonta tuhahti, katsellen sitten mietteliäänä aukiolle.
’’Toisaalta, uskon sen kohtalon olevan meille molemmille tulossa, ellei kuolemaa Veriruusun hampaissa lasketa vaihtoehdoksi. Sinun lähtösi voisi ainakin kuitata sen pahuuden, jota olet saanut aikaan klaanissa, että osoittaisit, että oikeasti välittäisit Veriruususta ja muista täällä sen verran, että tajuaisit olla sotkeutumatta enempää asioihin, luomalla tuskaa ja valheita’’, Sudenulvonta mutisi. ’’Jos todella välittäisit Veriruususta, lähtisit ja pysyisit klaanielämästä kaukana, oli sitten kyseessä Lumouksenklaani tai mikä tahansa muu klaani’’, Sudenulvonta lopulta päätti asiansa, tietäen, että Tomukuu ilkkuisi, suuttuisi tai nauraisi. Mutta ainakin Sudenulvonta sai sanottua mielipiteensä ääneen, josta hän oli tyytyväinen. Ainoa tapa, jolla hän näki, että Tomukuu voisi hyvittää tekonsa tässä klaanissa, Sudenulvonnalle ja kaikille muillekin olisi tämän lähtö ilman paluuta klaanielämään.

Nimi: Blari

03.11.2018 16:37
Aurinkokatse - Erakkko

Kolli ei ollut odottanutkaan lämmintä vastaanottoa. Hänen kasvoillaan oli pahoittelva hymy.
"Tulin näkemään sinua", Aurinkokatse vastasi kuin se olisi ollut päivän selvää. "Ja toivon että voisit esitellä minut meidän pennuillemme", kolli meni suoraan asiaan. Hän otti askeleen Veriruusua kohti ja antoi katseensa vaellella Veriruusun keholla. Hän ikävöi naarasta. Veriruusu oli se, mikä veti kollin aina takaisin Järvelle. Aurinkokatse oli siitä varma.

Tomukuu - Lumouksenklaani

Kolli katsoi Sudenulvontaa kuunnellen tuon puheita. Hän ei osoittanut mitään reaktiota. Tomukuu huokaisi teennäisesti helpotuksesta.
"Hyvä tietää että on joku, jolle ei pidä esittää että välitän muiden turhanpäisistä asioista", Tomukuu totesi hiljaisesi. Tummaturkkinen kolli kääntyi ja käveli sisään päällikön pesään välttääkseen mahdollisimman monia salakuuntelijoita. "En niinkään tunteista välitä, mutta ymmärrän että käytännössä olen sinulle velkaa ja sitä en halua olla joten kerro... onko jotain mitä voin tehdä niin sanotuksi vastapalvelukseksi?"

Nimi: heli-fairy

03.11.2018 12:32
SÄDEKATSE vain polki tassuillaan tyhjää ympäristön juostessa hänen ohitseen. Hän ei nähnyt tai kuullut mitään, pelkkää tyhjyyttä joka askelella. Kuitenkin jotain alkoi pian haista ilmassa. Se ei ollut kenenkään mielekkäin tuoksu, toisen kissan veren tuoksu. Turkoosisilmä hamuili tämän lähdettä katsellen ympärilleen raskaasti hengittäen. Miksei täällä ollut ketään? Naaras huomasi etäämmällä jotain pilkettä. Se tuntui tutulta ja lämpimältä. Miksi nyt yhtäkkiä? Sädekatse lähti juoksemaan tätä kohti toivoen, että sen saavuttaisi pian. Aika tuntui kuolettavalta, kun naaras vihdoin pääsi lähemmäs tätä pilkettä, mikä paljastuikin lämpimän sijaan painajaiseksi. Lieskatuulen hahmo viruen vedessä, maa värjättynä punaiseksi tämän ympäriltä. Sädekatse parkaisi ja perääntyi korviaan luimistellen, heräten sitten jonkun kosketukseen.
Naaras heitti päätään ylös parahtaen vihlaisua niskassaan. Hetken aikaa varapäällikkö totutteli pimeyteen pesässä, sitten hahmottaen vierellään tutun naaraan, joka tuoksui hieman omituiselta. Hän raahasi itsensä istumaan näyttääkseen hieman paremmalta, kuin mitä oikeasti mahtoi olla. Jokaista lihasta vielä särki, mutta olo oli onneksi parempi, kiitos Kanervamarjan.
”Viiltokynsi?” Sädekatse silmäili musta valkeaa naarasta, joka pahoitteli hänen herättämistään. ”Ei se mitään, ei se ollut todellakaan hyvä uni”, hän naukaisi surkeasti. Turkoosisilmä katseli vanhaa ystäväänsä mielekkäästi, kuunnellen tämän kertomusta, miksi nyt olisi täällä.
”Sehän on mukava kuulla. Siis pennuista. Ja että olet nyt täällä”, naaras sanahti vieno hymy huulillaan. Hymystä saattoi aistia kipua, muttei se ollut korvia huumaava. Hänen ei olisi pitänyt heittää päätään pelästyessään, mutta ei se sentään haavaa avannut. Se olisi jo paranemaan päin. Mistä Viiltokynsi seuraavaksi puhui, se sai naaraan luimistamaan korvansa ja laskemaan katseensa tassuihinsa. Totta kai Pakkasnauru olisi heti mustamaalannut tätä. Kuitenkin puhe Pihkasiivestä sai pienen toivon kipinän loikkaamaan hänen rinnassaan. Onneksi kaikki eivät häntä syyttäneet, vaikka hänen sisarpuolethan surivat vielä isää. Naaras pienen tovin vain katseli tassujaan Viiltokynnen puhuessa, lopulta sitten hieman mietteliäänä nostaen katsettaan.
”Miten liian pitkälle?” varapäällikkö naukaisi arasti ja katsahti pian pesästä ulos. ”Oikein hän mahtoi kertoa, että Lieskatuuli kuoli, tiedä mistä syystä, mutta hän oli Kirouksensydämen kanssa ennen kuin edes saavuin paikalle. Minulla ei ollut osuutta siihen”, tuo naukaisi hiljaa yrittäen pitää äänensä tasaisena. ”Kirouksensydämen kuolema mahtoi olla samanlainen kuin Lieskatuulen, mutta totta kai kaikki uskovat, että minä hänet tapoin. Pitäähän sille tekijä löytää, eikä vain uskoa, että hän liukastui. Mutta pitäkööt minusta tai eivät ei sillä niin väliä”, naaras murahti ja potkaisi sammalpetiään. Häntä todella ihmetytti, että Jäätähti hänet vain passitti pesään lepäämään ilman suurempaa rangaistusta. Mutta olihan sitä jo siinäkin. Sädekatse huokaisi ja nosti katsettaan lopulta ystäväänsä.
”Miten olet voinut? Harmi, ettemme ole nähneet kokoontumisissa niin usein”, tuo naukaisi ja katseli toista hieman pahoittelevasti. Nyt vielä enemmän naaras alkoi pyörittää päässään toisen sanomaa Pakkasnaurusta. Kyllä hän nyt tiesi, että tuolla joku salakavala juoni oli, mutta oliko Viiltokynsi kuullut jotain uutta?

MUTAKATSE kehräsi lempeästi kumppanilleen tuntiessaan tämän lämpimän kosketuksen lähellään. Jäätähti poistui pian pesästä ja kuningatar naukui tälle vielä viimeiset kiitoksen sanat, ennen kuin kylmä päällikkö jätti jälkeensä vain kylmän pesän. Sinisilmä katseli rauhallisena nojaten Varjosieluun kolmea pentua, jotka innoissaan kävivät ruoan äärelle kasvaakseen pian isoiksi. Naaras kuunteli kumppaniaan varovasti, sitten kuitenkin siirtäen kaipaavaa katsettaan toiseen.
”Nimiä en ihan vielä halua miettiä, mutta sano toki, jos keksit pikkuisille jotain osuvaa. Mutta haluaisin pyytää hassua palvelusta, tai ideaa oikeastaan”, tämä naukui rauhallisen lämpimällä äänellään. ”Mitä jos, emme ’hautaisi’ häntä, vaan laskisimme niin sanotusti veden lepoon? Nyt kun olen Myrkkyklaanissa, haluaisin yhdelle pennuista veteen merkkaavaa nimeä, joten miksei saattaa pentua veteen antaen hänelle samalla hänen nimensä, oikea nimensä?” Mutakatse naukui varovasti, katsahtaen pienesti vaahterasta Varjosieluun. Naaras ymmärsi, jos idea olisi huono, mutta näin hän oli juuri ajatellut. Hän kyllä näkisi pikkuisen vielä, he vielä näkisivät hän tiesi sen. Ja jos joku näistä pikkuisista palleroista pääsisi joskus klaanin päälliköksi, varmasti pieni pallero antaisi hänelle yhden elämän sen puolesta, ettei päässyt näiden kanssa muuten elämään. Lämmin hymy naaraan kasvoilla vain kasvoi ja hän nojautui vielä lähemmäs lämmintä rakastaan. Nyt kaikki olisi hyvin, erittäin hyvin, ja hän toivoi, että kaikki vain voisi tästä vielä muuttua paremmaksi.


KOLIBRINTÄHTI heilutteli häntäänsä hieman rauhattomana, kun Lovijuova alkoi lietsoa omaa mielipidettään muiden kanssa. Kaikkien kissojen sanoissa oli kyllä perää, mutta päällikön yllätti tämän pienen soturin mielipide. Päällikkö nosti kulmiaan yllättyneenä katsellen tätä soturia lämmin hymy huulillaan. Korppihalla päällikön toisella puolen nousi seisomaan suureksi mustaksi liikkuvaksi karva palloksi ja hymyillen oransseilla silmillään naukaisi Kolibrintähdelle:
”Tässä kollissa kyllä on potentiaalia. Eikä hänen ideansa ole yhtään sen hassumpi”, veli naukaisi päällikölle, joka nyt myös nousi seisomaan ja asteli Valkeahohteen vierelle. Suuri vuorileijona näki Tulikolibrin silmissä syttyvän kauhun. ”Lovijuovan ideassa on perää, sekä poikanne. Jos et itse halua liittyä perheesi kanssa tai yksin takaisin oikeaan perheeseesi, otamme sentään hieman puhtautta omaava poikasi, joka sitten toimisi panttina”, Kolibrintähti käytti viimeistä sanaa, vaikka tulkitsi sen turhaksi. Olisi sen voinut muutenkin sanoa. ”Jos poikanne haluaa liittyä meihin, se on meistä tarpeeksi hyvä. Sitten rauha pysyy välillämme emmekä tavoittele henkeäsi Kuolonlaulu. Saatte muun perheenne kanssa elää täällä miten haluatte”, päällikkö vielä naukui katsahtaen sitten Vihertähteen, joka nyt myös nousi seisomaan ja asteli lähemmäs Kuolonlaulua.
”Valkeahohde on vasta nuori eikä hän voi tietää mihin oikeasti nyt ryhtyy. Hänen olisi vielä tärkeää asua oman perheensä luona ja kasvaa luoden arvoja ja omia tavoitteita. Miksi te nyt haluatte sitten hajottaa tämän perheen?” pienempi musta kolli naukui katsellen huolestuneesti Valkeahohdetta, sekä suurempia vuorileijonia.
”Jos ei Kuolonlaulu halua saapua takaisin perheensä luo, yksin tai oman perheensä kanssa, voimme sitten yhtä hyvin ottaa sen pienemmän palan hänen perheestään, sen palan, joka haluaa oikean perheensä luo. Uskon, että Valkeahohde osoittaa omaa mieltään tässä eikä huuda tällaista emonsa mieliksi?” Kolibrintähti vilkaisi ensin Valkeahohdetta, sitten katsahti kasaan lysähtäneeseen Tulikolibriin, joka peitti naamansa Kuolonlaulun valkeaan turkkiin, samalla kun painoi Kilpikonnavarjoa itseään vasten. Sirpaleunelma oli taas kadonnut näkyvistä. Salamaklaani palaisi hyvin mielin tämän pienenkin osan kanssa takaisin klaaniin. He kuitenkin halusivat pitää perheensä lähellään, ja jos Kuolonlaulu päättää jäädä tänne, hän pettäisi sukunsa. Mutta jos pienempi soturi haluaisi tulla heidän mukaansa, hänet armahdettaisiin sekä Kuolonlaulu jätettäisiin rauhaan tämän osalta. Vihertähti rauhattomana katseli suurempia kissoja heilutellen häntäänsä tiedottomana.

TÄPLÄTUULI henkäisi lopuksi hämillään, sekä innostuneena. Olisiko oikeasti Mustaruusu lähtemässä hänen kanssaan pois klaaneista? Miten naaras hänestä voisi olla kiinnostunut? Kolli heilautteli tummaa häntäänsä takanaan sekä nosti lämpimän hymyn huulilleen.
”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, Mustaruusu”, kolli naukui ja nyökäytti tälle päätään. Tuo vielä pyöritti mystisen naaraan sanoja päässään, sekä mietti, mihin oli oikeasti nyt lähtemässä. Pienempi veli pinkaisi nopeasti sisarensa luo, puskien tätä viimeistä kertaa. Yllätykseksi Eedensielu puski häntä takaisin.
”Pysythän turvassa ja pidät huolen isästä, sekä omasta itsestäsi?” harmaa kolli naukui isosiskolleen. Tumma sisar katseli hetken veljeään kylmän sekoittamilla silmillään, sitten nyökäten päätään.
”Ja te ette sähellä mitään keskenänne, pidätte toisistanne huolta ja poistutte tarpeeksi kauas klaanien mailta”, hän naukui, yllättyneesti lämpöä äänessään. Täplätuuli hymyili sisarelleen jääden katsomaan, kun kaksi naaras pinkaisi juoksuun kohti Tuuliklaania. Täplätuulen pitäisi vain hoitaa vielä oma osansa, ennen kuin pääsisi unelmien mystisen naaraan kanssa lähtemään.
-
Musta täplikäs kolli pian väsyneenä asteli takaisin aidalle, jossa hänen sydämensä sykki ensimmäistä kertaa rakkautta. Hän loikkasi alimmalle puulle katse siintäen kohti Tuuliklaanin nummia, kohti hänen elämänsä loistoa. Häntä todella hämmensi. Hän oli surullinen Lumopisaran kuolemasta, naaraasta, joka häntä sitten rakasti. Häntä suretti perheensä puolesta, Tulenhengen sekä Hohdonkaiun… Hän vain toivoi, että Eedensielulla menisi nyt paremmin ja kaikki kääntyisi parhain päin. Täplätuuli huokaisi hiljaa viileän tuulen värisyttäen hänen turkkiaan. Hän oli käynyt siirtämässä Lumopisaran ruumista lähemmäs jokea, laskien tuon pään kivelle, jonka vielä hieman värjäsi naaraan omalla verellä. Hän myös toivoi, ettei hänen tuoksuaan liikaa toisen turkista löytyisi. Tai mieluummin hänen, kuin Mustaruusun. Nyt hänen tulisi vain odottaa, kunnes Eedensielu olisi turvallisesti klaanissa ja, että Mustaruusu pääsisi livahtamaan hänen luokseen. Sitten kaikki olisi erittäin hyvin.


KATAJAKAIKU oli sanonut lähtevänsä metsästämään lisää riistaa Poltesydämelle sekä Hiirenmielelle, jotta nämä jaksaisivat pentujensa kanssa. Tammipolkua ei pitäisi unohtaa! Päällikön pennut syntyisivät pian! Naaras loikki iloisena pitkin vuorijonoja maistellen ilmaa tarkasti sekä tutkaillen ympäristöään. Vuorenhuippuja koristi jo säihkyvä lumikerros. Ehkä se pian sataisi tännekin asti valkean lumi peitteen. Naaras lähti loikkimaan ylemmäs viiman sekä lumen perässä. Hienointa salamaklaanilaisena oli, että sai loikkia lumen keskellä sekä nauttia suuresta viimasta, joka välillä tuntui siltä, että veisi koko turkin mukanaan. Ruskea turkkisen loikkiessa ylös ohutta polkua kohti matalaa huippua, juuri se viima iski hänen turkkiinsa. Katajakaiku henkäisi pelästyneesti ja yritti ottaa askelia taaksepäin pysyäkseen tasapainossa. Voimakas tuuli iski päin hänen kasvojaan, heittäen hänen painoaan puolelta toiselle. Naaras otti askelen taaksepäin, mutta se yksikin askel voi olla harha askel. Hän osui lumi kokkareeseen, joka osoittautui olevan todella huonosti jäätynyt vuoren rinteeseen. Naaras menetti tasapainonsa, kaatui ja putosi.
//Jatkan tästä Peipolla sitten, mutta tässä alkua tälle. Pahoittelut Masi aika laaduttomasta//

Nimi: Masi

03.11.2018 04:51
//sori Heli, vastasin jo näihin xd Mutta kun nää on paljon mielenkiintoisimpia kuin nuo omat tarinat, joita olen koittanut illan vääntää, mutta kun ne kaikki on hyvin samanlaisia ja tylsiä.. Blöäh. Tässä siis Helille kasa roolauksia :,D //

Viiltokynsi – Myrkkyklaani – Soturi
Viiltokynsi katseli kohteliaasti hymyillen Pihkasiipeä ja Pakkasnauru, kun kolli suki kumppaninsa päälakea karhealla kielellään. Siskosta tuntui, että Pakkasnauru oli kiintynyt Pihkasiipeen, vaikka hän pelkäsikin, että tämä todella kuuluisi vain Pakkasnaurun hulluun juoneen yrittää surmata Jäätähti ja näyttää hyvältä ehdokkaalta ottaa Sädekatseen, sekä Jäätähden paikka. Nyt, kun Sädekatse oli päätynyt huonoon valoon klaanin enemmistö kissojen silmissä. Kaikki oli ollut vain Pakkasnaurun omaa provosoivaa peliä, jossa hän näytti alkavan onnistua, mutta Viiltokynsi halusi uskotella itselleen, ettei kolli olisi niin paha. Ei kolli oikeasti sitä haluaisi toteuttaa. Pihkasiiven pullea maha herätti kerta toisensa jälkeen Viiltokynnen katseen itseensä, kuinkakohan monta pentua kaksikko tulisi saamaan ja millaisia? Ajatus pennuista sai jostakin syystä Viiltokynnenkin innostumaan, vaikka hän ei koskaan voinutkaan kuvitella itseään kuningattarena. Hän toivoi olevansa emonsa kaltainen, mutta vain päällikkönä. Kieltämättä kyllä parempi päällikkö.
’’Kiitos Pihkasiipi vinkistä. Ja onnittelen teitä vielä tulevista pennuistanne. Toivottavasti kaikki tulee menemään hyvin. Ainiin, kun menet pesään, toivotathan minulta terveisiä Mutakatseelle. En uskalla mennä sinne nyt, kun hän synnyttää pentuja, sekä Jäätähti ja Varjosielu ovat siellä’’, Viiltokynsi naurahti pienesti, saaden Pakkasnaurulta tyynen katseen. Pakkasnauru varoitti selvästi katseellaan sisartaan toimimasta jotenkin, mutta Viiltokynsi ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. ’’Menen siis tervehtimään Sädekatsetta vielä’’, naaras jatkoi ja silloin tuima mulkaisu iski Pakkasnaurun silmistä Viiltokynteen. Naaras räpäytti hämmentyneenä silmiään, mutta tiesi, ettei Pihkasiipi ollut huomannut sitä.
’’Nyt on täydellisen kylmä ja jäinen pimennys tähtien kannalta. Mahtaneekohan yön aikana tulla kuolettavan kylmä pakkanen?’’, Pakkasnauru naukui Pihkasiivelle, katsellen taivasta, luoden kumppaniinsa sitten lempeän katseen. Viiltokynsi jäi tuijottamaan Pakkasnaurua. ’’Ehkä voisi parempi ajatus sinulle ja pennuille olla, että menisimme johonkin pesään lämpimään lepäämään?’’, Pakkasnauru ehdotti Pihkasiivelle, vilkaisten pentutarhaalle, josta Jäätähti askelsi ulos. Viiltokynsi seurasi Pakkasnaurun katsetta, ymmärtäen, että hänen todellakin olisi mentävä nyt puhumaan Sädekatseelle. Pakkasnauru olisi juuri niin paha kuin Viiltokynsi pelkäsikin!
--
Soturiksi nimetty naaras siirtyi nopeilla askelilla parantajanpesään, jonka edustalla istui Kärsimyksenveri, joka näytti siltä, että koko maailma olisi vyörynyt hänen päälleen. Hän hahmotti nopeasti Sädekatseen, joka selvästi oli jonkinlaisessa painajaismaisessa unessa, sillä tämä murahteli (?). Soturi katseli varapäällikkö, kunnes siirtyi tämän luokse ja kosketti hennosti nenällään tämän poskea. Hän saattoi tuntea hikiseksi muuttuneen turkin nenällään. Samaisella kosketuksen sekunnilla Sädekatse säpsähti hereille ja Viiltokynsi lievästi säikähti tätä, siirtyen kauemmas varapäälliköstä (?), ettei toisen iholle tulvisi.
’’Anteeksi. Näit pahaa unta.’’, Viiltokynsi sanoi hiljaa, katsellen Sädekatseen hämmentyneitä silmiä. Viiltokynsi heilautti tuuheaa häntäänsä hieman hermostuneena. Tietenkään Sädekatseella ei ollut tietoa, että Viiltokynsi olisi nyt Myrkkyklaanissa, eihän naaras ollut silloin aukiolla. ’’Saavuimme Mutakatseen kanssa tänne, sillä hän odottaa pentuja Varjosielulle ja minä halusin tänne perheeni luokse. Mutta minulla on myös enemmän ystäviä täällä. Tai ainakin oletin niin’’, Viiltokynsi naukui hieman varovasti, katsellen hieman tuttavallisemmin Sädekatsetta, joka vaikutti olevan yllättynyt, mutta samalla hämmentynyt tapahtuneesta.
’’Kuulin Pihkasiiveltä ja Pakkasnaurulta tapahtuneesta, Pihkasiipi ei uskaltanut puolustaa sinua, koska Pakkasnauru syytti sinua kaikesta. Ymmärrän kyllä tilanteesi ja minusta on väärin, että kissat tuomitsevat sinut siitä’’, Viiltokynsi paineli pesän lattiaa tassujensa alla, yrittäen keksiä sanoilleen järkevän järjestyksen. ’’Tuota. Anteeksi, että herätin sinut. Anteeksi, että olen nyt vasta täällä, enkä ole tullut puhumaan sinulle kokoontumisissa. Siitä on kauan, kun olen voinut keskustella sinun kanssasi, koska on paljon tapahtunut ja olen yrittänyt olla tekemisissä Pakkasnaurun kanssa, mutta hän ei hyväksy sinua. Tai siis. ei tietenkään hyväksy, koska hänen mielestään sinä veit hänen paikkansa varapäällikkönä’’, Viiltokynsi huokaisi hiljaisena, lähes kuiskaavalla äänellä, ettei vain kukaan muu kuulisi häntä kuin Sädekatse.
’’On ikävää, että Pakkasnaurun suunnitelmat näyttäisivät onnistuneen ja pelkään pahoin, että hän vie ne liian pitkälle vielä’’, Viiltokynsi sulki suunsa, koska jäi arasti katsomaan Sädekatsetta, hermostuneisuuden aaltojen iskiessä hänen sisällään. Voisiko hän todella kertoa kaiken Sädekatseelle? Voisivatko he mahdollisesti tehdä jotakin Pakkasnaurua vastaan? Entä Pihkasiipi ja tämän pennut? Tai Jäätähti?


Varjosielu – Myrkkyklaani – Soturi
Kolli koki osittain olleensa lamaantunut koko tilanteen ajan, ja ainoa asia mitä hän koki osaavansa tehdä, oli sukia naaraan lapaa ja päälakea, jotta ehkä saisi toista rauhoitettua. Jäätähti keskittyi huolehtimaan pentujen sukimisesta, näiden asettamisesta Mutakatseen vatsan vierelle ja kannustamaan kuningatarta. Varjosielu uskalsi väittää, ettei ollut koskaan nähnyt Jäätähteä näinkin mukavana persoonana kenellekään. Toisaalta Jäätähti oli myös itse emo, joten ehkä naaras osasi samaistua Mutakatseeseen. Tai varmasti osasi! Ainakin paremmin kuin Varjosielu, joka vain katseli hämmentyneenä, eikä lopulta enää tiennyt lohduttiko ja kannustiko itseään vai Mutakatsetta.
’’Hienoa työtä, Mutakatse’’, Jäätähti naukaisi, kun siirsi kuonollaan menehtyneen pennun kohti Mutakatsetta, kun muut ahmimat maitoa suuhunsa. ’’Olen pahoillani pienen puolesta, mutta synnytit kolme täysin tervettä ja voimakasta pentua, pienin ei ollut vain vielä valmis. Mutta muista, että hän ei koskaan syytä siitä sinua, vaan jonakin päivänä kun voit tavata hänet, hän on onnellinen, että voi kutsua sinua emokseen ja on ylpeä sinusta’’, Jäätähti naukui, asettaen yrttejä naaraan nenän eteen.
’’Nämä helpottavat jälkikipuasi, sekä maidon eritystä. Jos kaipaat apua tai jotakin, käske Varjosielun hakea minut. Yritä nyt levätä’’, Jäätähti naukaisi, vaikkakin ääni muuttuen nyt pehmeämmästä tavallisemmaksi, nyökäten sitten vielä kaksikolle, lähtien ulos pesästä. Varjosielua päällikön käytös oli hämmentänyt, mutta se, kuinka nopeasti päällikkö tuli auttamaan ja kuinka nopeasti tämä halusi tilanteesta lähteä eivät helpottaneet hämmennystä.
''Olen ylpeä sinusta rakkaimpani. Kun olet toipunut, me voimme pyytää Pihkasiipeä vahtimaan pentuja, kun hautaamme tämän pienen'', Varjosielu kuiskasi hiljaa, asettaen pesään eksyneen vaahteralehden kuolleen pennun päälle, siten että tämän rauhalliset kasvot näkyivät. Varjosielu havahtui murheistaan todellisuuteen, kun katsahti kolmeen isompaan pentuun. Heille oli syntynyt kolme naarasta ja yksi kolli, kolme pentua oli jäänyt eloon. Varjosielu katseli hiljaisena vanhinta pentua, joka oli ainoa kolli, jonka tumma väri muistutti Varjosielua itseään kovasti, mutta kollin omistavat tupsut korvien päissä muistuttivat Varjosielua omasta menehtyneestä isästään.



Kuolonlaulu – Myrskyklaani – Soturi
Valkea kolli kuunteli kaikessa rauhallisuudessa Vihertähteä ja Kolibrintähteä. Vanhojen ja tuttujen kasvojen näkeminen sai kuitenkin Kuolonlaulun sisäisesti hermostumaan, vaikka hän näyttikin ulospäin hyvin tyyneltä ja rauhalliselta. Valkeahohde pysyi emonsa tahdottua visusti tuon vierellä, vaikka Kuolonlaulu aistikin ilmasta, että Valkeahohde oli innoissaan kissojen tulemisesta. Kolli katseli vanhaa ystäväänsä Lovijuovaa, jonka katse kieri leirissä rauhallisena, tarkkaillen erilaisia perheitä ympärillään, kuinka Lovijuovan mielestä kissat muistuttivatkin Salamaklaanin väkeä. Tai niin Kuolonlaulu uskoi Lovijuovan ajattelevan.
Kuolonlaulun silmät viiksen verran siristyivät, kun Kolibrintähti mainitsi hänen uuden nimensä. Hän seurasi Kolibrintähden katsetta vuorotellen pennuista toiseen, aina Tulikolibriin asti, lopulta ärtyneenä heilauttaen tuuhean häntänsä perheensä eteen, jotta Kolibrintähti tai muut Salamaklaanin kissat eivät tuijottaisi heitä enää. Kuolonlaulu oltiin kasvatettu perheen pääksi, ja oli hänen tehtävänsä keskustelu näiden kissojen kanssa, ei hänen perheensä, ainakin Salamaklaanin oppien mukaan, Kuolonlaulun vastuulla olisi hänen oma perheensä. Vaikkakin Myrskyklaanin oppien mukaan, vastuu kaikesta olisi päälliköllä, jopa perheiden keskeisestä hyvinvoinnista, päällikön olisi tässä klaanissa puututtava siihen, vaikka Salamaklaanissa sen tehtävän hoitivat perheiden isät tai vanhimmat veljet.
Kolibrintähden muistuttaessa emosta ja siskosta Kuolonlaulun ilme vain kiristyi ärtymyksestä. Orvokkisydän ei ollut edes kokoontumisessa tervehtinyt häntä, se ei kyllä ollut yllättänyt Kuolonlaulua, sillä tilanne oli ollut hänelle itselleenkin hämmentävä. Puolukkapihla taas vetäisi häntä ympäri korvien, kun he kohtaisivat, joten ajatus tämän kanssa kuulumisien vaihtamisesta ei oikein houkuttanut valkeaa kollia.
’’Vaikka muistankin käytäntönne, tapanne, sekä vanhempani ja sisareni, en näe itselläni mitään tulevaisuutta Salamaklaanissa. Olen pahoillani, Kolibrintähti, mutta minun perheeni on täällä ja olemme nähneet kovan työn, jotta olemme saaneet olla ja pysyä täällä. Tämä klaani on uhrannut paljon aikaansa vuoksemme, etenkin Vihertähti, ja minulle on suurempi rike pettää kissa, joka on kerta toisensa jälkeen voinut luottaa minuun ja perheeseeni kuin suku, joka ei koskaan etsinyt minua omia maitaan pidemmälle’’, Kuolonlaulu naukui hitaasti ja rauhallisesti, ottaen muutaman askeleen kauemmas perheestään, valmiina puolustamaan näitä tarpeen tullen.
’’Juurihan me olemme saapuneet pitkän matkan tänne, sekä annamme sinulle anteeksi virheesi pariutua Salamaklaaniin kuulumattoman naaraan kanssa? Me annamme anteeksi sinun käytöksesi, Kuolonlaulu. Sinuna miettisin hieman tarkemmin vastaustasi’’, Lovijuova murahti, luoden hyytävän katseensa valkeaan kolliin, joka pudisti hennosti päätään.
’’Sehän se ongelma onkin. Minä en ole antanut koskaan anteeksi teille. Minä etsin ja kaipasin teitä, jopa sinua Lovijuova, mutta myös sinä hylkäsit minut aikoinasi’’, Kuolonlaulu murahti vastauksensa, yrittäen pitää itseään kurissa, ettei jatkaisi sitä kamppailua, joka oli jäänyt useita kuita sitten kesken Lovijuovan kanssa. Lovijuovan suupielet alkoivat nykiä ärtymyksestä, samalla on arpi kuonolla, tuntui polttelevan Kuolonlaulun katseen alla. Muut kissat eivät tienneet kaikesta historiasta kahden kollin välillä, ja heillä oli selkeästi eroavat näkemykset menneisyydestä. ’’Te piditte minua kuolleena, joten minä olen kuollut, kuten kuvittelittekin tähän asti. Ei ole enää mitään Valkealeijonaa, on vain uudelleen syntynyt Kuolonlaulu ja hänen perheensä’’, Kuolonlaulu ryhdistäytyi puhuakseen jälleen rauhallisemmin, vaikka Lovijuovan tiikerimäisen kuvion omistava häntä nyki.
’’Ironisinta tässäkin mutkassa ja käänteessä on se, että niin kauan, kun väitätte Kuolonlaulun kuuluvan perheeseenne ja sukuunne, myönnätte myös Myrskyklaanin, sekä Varjoklaanin olevan osa teitä’’, Käärmesielun käheä ääni naukui Vihertähden viereltä, kollin puhuessa sininen kieli välkkyi hampaiden välistä. ’’Katsos, Tulikolibrihan on kasvanut Varjoklaanissa, Kuolonlaulu on kasvanut Salamaklaanissa. Mielenkiintoista, että heidän pentunsa kuitenkin ovat kasvaneet Myrskyklaanissa. Eikö teidän toisaalta pitäisi hieman huolestua? Kuolonlauluhan saapui luoksemme vasta Veritähden tuhouduttua, kun hän oli liittoutunut hänen ryhmäänsä, ja toimi Veritähden ryhmän johtajana? Eikö se oli aika huolestuttavan iso riski, ottaa oman klaaninne petturin, sukunne tahraajan, paholaisen ryhmäläinen ja vielä sen huipuksi teille kuolleen henkilön takaisin klaaniinne?’’, Käärmesielu jatkoi, tullen Kuolonlaulun vierelle. Kuolonlaulu hymyili hieman huvittuneena Käärmesielulle, joka oli Tulikolibrin kokoinen, näyttäen ihan oppilaalta Kuolonlaulun vierellä.
Lovijuova loi epäilevän katseensa Kuolonlauluun ja Käärmesieluun, mutta kauempana seisova valkea naaras, sai kollin heilauttamaan korvaansa hiljaisena. Leuaton naaras kissa, jonka Lovijuova oli viimeksi nähnyt Kuolonlaulun seurassa seisoi kahden selvästi oman pentunsa luona. Eikä Lovijuova epäillyt enää hetkeäkään väitteiden alkuperää, kun naaras kissa tuijotti kalman valkeilla silmillään häntä takaisin.
’’Miksi sinä olet seurannut Veritähteä?’’, Lovijuova naukui hiljaisena, saaden Kuolonlaulun kääntämään katseensa kolliin. Kuolonlaulu ei osannut odottaa, että Salamaklaanin kissat tietäisivät jotakin itseään suuremmasta kollista, joka oli vallannut metsän ja tuhonnut itsensä lisäksi myös paljon muuta.
’’Koska hän oli ainoa, joka minua etsi ja joka huonoista käytöstavoistaan huolimatta luotti minuun. Olen pettänyt teidät, mutta en olisi, jos te ette olisi ensin pettänyt itseänne hakeutumalla Myrskyklaaniin avun tarpeessa. Te petitte ensin itsenne, myöhemmin hylkäsitte minut ja petitte myös minut. Mutta hauskinta tässä taitanee olla se, että vaikka myös petin Veritähden, sekä Myrskyklaaniin, eihän Myrskyklaaninkaan väki hyväksy heidän klaaninsa ulkopuolisia suhteita, he hyväksyivät Tulikolibrin tänne. Teistä ei olisi ollut siihen. Te olisitte pettäneet silloin minut uudestaan omille rituaaleilla ja säännöillänne’’, Kuolonlaulu naurahti, huokaisten lopuksi.
’’Aika ikävää sanoa, mutta oletteko koskaan ajatelleet, että Myrskyklaani itseasiassa on veljenne klaanina?’’, musta kolli, Varissilmäksi kutsuttu kissa naukui Vihertähden lähettyviltä. ’’Haukkatähti loi klaaninne, perusti sen, mutta hän ei pystynyt kauaa pitämään sitä omin avuin kasassa, kun hän haki isältään Karhutähdeltä apua, joka itseasiassa oli Myrskyklaanin päällikkö. Mutta mitä muuta? Perustajanne emo johti Yöklaania, joten teillä on myös toinen klaani, josta on otettu vaikutteita omaanne’’, Varissilmä naukui, kohauttaen lapojaan mietteilleen.
’’Väitätkö sinä arpinaama, että meidän pitäisi tulla toimeen teidän kanssa, koska esi-isämme pohjautuvat teihin?’’, Lovijuovan häntä alkoi nykiä. Varissilmä naurahti, istuutuen ryhti suorana Vihertähden vierelle.
’’Teidän oppinne pohjautuvat normeihinne perheestä ja suvustanne. Onko tämä todella sellainen tilanne, että aiotte toimia itse sitä vastaan? Karhuntähti auttoi teitä ja juuri te siinä olette elossa sen takia, että Salamaklaani ja Myrskyklaani omistavat isä-poika suhteen päälliköiden välillä. Onko siinä mitään järkeä, että aiotte oikeasti kääntyä juuri nyt omianne vastaan, jotka ovat todellisessa omien esi-isienne synnyin klaanissa?’’, Varissilmä kohotti hieman toista kulmaansa, Lovijuovan mulkoillessa tätä näsäviisasta viisastelijaa, joka puhui asiaa, mutta se ei miellyttänyt ollenkaan Lovijuovaa.
’’Miksi on riideltävä! Onko se nyt niin vaikeaa vain sanoa, että sinä et halua tulla, joten jää tänne?! Ja jos toinen tulee, niin siinäs sitten tulee!’’, Valkeahohde ärähti, luikertaen emonsa otteesta, lähemmäs Kolibrintähteä, tapittaen tätä suurta päällikkö omilla suurilla silmillään. Kuolonlaulun silmät laajenivat järkytyksestä, kun hän katseli, kuinka hänen poikansa tapitti lumoutuneena Kolibrintähteä aivan toisen naaman alapuolella.
’’Valkeahohde..’’, Kuolonlaulu murisi matalalla äänellä. ’’Peräänny takaisin perheesi luokse’’, soturin isä jatkoi matalalla, mutta rauhallisen murinan saattelemana lausettaan. Lovijuova siristi silmiään, asettuen Valkeahohteen ja Kuolonlaulun väliin, ollen vain nenänmitan päässä Kuolonlaulusta.
’’Oikeastaan, mitähän järkeä siinä on? Jos sinun on hyvä olla täällä, perheesi kanssa ja sanoit olevasi kuollut meille, miksemme me voisi pitää sinua sellaisena? Kuten tuo arpinaama aiemmin mainitsi, miksi asettua sukuamme vastaan, jotka enne ovat toimineet toistensa avuksi? Nykyään me emme tee mitään yhteistyötä, sillä täällä ei ole ketään meidän sukulaistamme enää’’, Lovijuova naurahti, saaden Kuolonlaulun silmät välkähtävät vihaisesti, mutta myös järkyttyneinä. ’’ Ellei Kolibrintähti minua tuomitse suuresta suustani ja omasta päätöksestäni alkaa puhua hänen puolestaan, toivonkin, että pidät tästä klaanista kiinni, ja pidät huolen siitä, etteivät räkäkuonosi sotke omaa sukuasi enää enempää kuin itse olet, Valkealeijona. Pidä huoli, ettet petä sanojasi tai minä mielelläni noudatan tarkemmin sääntöjä ja revin itse silmät päästäsi, eikä omatuntoni kalva minua ollenkaan, vaikka tekisin niin kahdelle pennullesi ja kumppanillesi myös. Osoita, että olet perheesi herra ja pidä siitä huolta’’, Lovijuova murisi, luoden häijyn katseensa Kilpikonnavarjoon ja Sirpaleunelmaan.
’’Kunhan sinä väistyt minun ja poikani tieltä’’, Kuolonlaulu ärähti, vaikka huoli alkoikin olla todellinen. Täydellinen suunnan muutos keskustelussa vain Valkeahohteen ja Varissilmän sanojen sekoittaman, sekä Käärmesielun uhkailun ja Vihertähden rauhallisuuden sekoittamana.
’’Eiköhän sinun poikasi henki ole meille hyvä pantti siitä, että sinä ja perheesi pidätte kiinni sopimuksestamme? Älä huoli, hänelle kyllä tulee todella hyvä tulevaisuus oikean perheensä luona’’, Lovijuova virnisti ilkeästi, saaden Kuolonlaulun silmiin syttymään pelon ja suunnattoman vihan. ’’Onko se niin vaikeaa sanoa, jos toinen haluaa tulla mukaan, että tulee mukaan? Onko se niin vaikeaa sanoa, että toinen haluaa jäädä, niin jää?’’, Lovijuova naurahti, vilkaisten vielä Kolibrintähteä. Jos tämä ei haluaisi puuttua tilanteeseen, eikä tuo pieni musta päällikkö enää esitti mukavaa, he voisivat lähteä. Kaikki voittaisivat tällä ratkaisulla, etenkin Salamaklaani. Valkeahohde vilkaisi korkeampaa Lovijuovaa, perääntyen hieman hämmentyneenä Kolibrintähden ja Valkeahohteelle tuntemattoman kollin vierelle.



Mustaruusu – Tuuliklaani – Soturi
Musta naaras huomasi pidättävänsä henkeään ollessaan Täplätuulta lähellä, eikä hän ymmärtänyt itsekään omaa reaktiotaan tilanteeseen. Se oli todella outoa, että jokin kolli sai hänet reagoimaan oudosti. Täplätuulesta huokui jotakin niin mysteeristä, jotakin sellaista, jota Mustaruusu ei koskaan voisi saada tai saavuttaa ja siksi se kiinnostikin naarasta niin paljon. Jokiklaanin kissa, soturi ja tämän luonne oli aivan toista luokkaa kuin Mustaruusu itse, puhumattakaan tämän klaanissa olevat kollit. Kukaan tai mikään ei vain ollut saanut häntä niin hämilleen, eikä kylmä naaras ymmärtänyt omia tunteitaan, puhumattakaan, että olisi osannut käsitellä niitä.
Kollin takeltelu sanoisi, sai Mustaruusun kulmat kohoamaan ja hengittämään jälleen. Hänen viiksensä väpättivät pienesti, koska häntä huvitti kollin käytös. Hän löysi sen asian mikä heitä yhdisti! He eivät soveltuneet klaanielämään, heiltä ei löytynyt todellista uskollisuutta toimia klaanin puolesta. Itsenäisiä kissoja ja Täplätuuli oli tavoittanut hänen ajatuksensa, siksi kolli kiinnosti naarasta! Mustaruusu unohti joksikin aikaa kokonaan Eedensielun olemassaolon, kun hän keskittyi kuuntelemaan Täplätuulta, joka naurahti itselleen, kun alkoi menemään sanoissaan sekaisin.
’’Olet vielä Jokiklaanin kissa, Täplätuuli. Minusta kyllä tuntuu siltä, että sinun pitäisi olla vihainen siitä, että tapoin juuri pesätoverisi, joka valitettavasti oli rakastunut sinuun, vaikkei sinulla olekaan tunteita häntä kohtaan’’, Mustaruusu pienesti naurahti, hän ei halunnut liikaa keventää tunnelmaa. Hänen pitäisi olla varovainen ja kylmä, kuten kaikkien kanssa, mutta hän ei osannut olla Täplätuulen seurassa. Se oli niin outoa, heidän välillään oli heti jotain, eikä Mustaruusu voinut ymmärtää sitä. Se oli käsittämätöntä! Mustaruusun korvat heilahtivat hämmennyksestä, kun kolli huomasi sanovansa olevansa kiinnostuneempi Mustaruususta kuin Lumopisarasta, jonka ruumis alkoi kylmettyä syrjemmällä heistä. Tarkoittiko kolli todella tuota?
Mustaruusun silmät pilkahtivat hämmentyneinä, mutta huvittuneina, kun kolli kömpelösti horjahti taaksepäin. Naaras kuunteli Täplätuulta, jolla näytti olevan jo selkeä suunnitelma, miten hän toimisi. Kuinka kolli halusi lähteä ventovieraan, Mustaruusun mukaan? Oliko kollinkin mielestä todella heidän välillään jotakin? Mustaruusun kasvoilla kaareutui hieman omahyväinen hymy, kun hän onnistui keräämään edes pisaran verran omaa kylmää ja tiukkaa egoaan takaisin kasaan, ettei olisi avoin kuin kirja toiselle.
’’Ehkä sinä et olekaan mikään typerä Jokiklaanin soturi, kuten ei ole sisaresikaan’’, naaras hymyili itsekseen, mikä saattoi näyttää muiden silmissä hieman häijyltä pilkkaavalta hymyltä, vaikka sanat olivatkin ystävällisiä. ’’Suunnitelmasi on hyvä, Täplätuuli. Huolehdi sinä Lumopisarasta, minä johdatan sisaresi Tuuliklaaniin Valkeatähden puheille ja poistun leiristä heti pimeyden vallatessa maan. Ajattelin aloittaa matkani kaksijalkalan taakse, ehkä rajalla odottaminen olisi turhan riskillistä, että paljastuisit. Ehdotankin, että tapaamme tuossa aidalla’’, Mustaruusu heilautti häntäänsä aitaa kohti, jonka päällä oli odottanut Eedensielun saapumista.
’’Tulehan sitten Eedensielu, olemme odottaneet tätä jo aivan liian kauan. Hoidetaan tämä kaikki nyt pois alta, jotta pääsen ihastuttavan veljesi mukana pois täältä klaanikissojen joukosta’’, naaras naurahti, vilkaisten lapansa ylitse Täplätuulta. Naurahdus oli ehkä hivenen sarkastinen, mutta todellisuudessa hän tarkoitti jokaista sanaansa ja toivoikin, että Täplätuuli oli tosissaan, eikä asettaisi hänelle mitään ansaa. Voisiko hän todella luottaa tuohon kolliin?









Nimi: heli-fairy

02.11.2018 23:21
EEDENSIELU katseli veljeään Mustaruusun vierellä ja heilautteli häntäänsä hermostuneesti. Olisi jo aika oikeasti lähteä, häntä hermostutti istua tässä, parka Lumopisaran ruumiin lähellä. Tumman sinertävä naaras otti askelen lähemmäs uutta klaaniaan, kuitenkin kuunnellen vielä korvat höröllä kaksikon keskustelua.
TÄPLÄTUULI hermostuneena heilutti korviaan sekä häntäänsä Mustaruusun nojautuessa häntä lähemmäs. Tuo kuunteli ensin toisen kerrontaa korvat höröllä, huomaten haikeuden toisen äänessä. Harmaa musta laikkuinen kolli räpäytti silmiään kohdatessaan toisen. Ensin hän vain yritti keksiä päästään sanoja, joita kertoa viehättävälle naaraalle, mutta lopulta päätyi vain pään pudistukseen.
”Miksi minä sinua tappaisin? Eihän tässä sitten enää olisi mitään järkeä. En minä ole edes vihainen sinulle. Miksi minä olisin vihainen? Miksen olisi?” kolli huomasi hermoilevansa ja naurahti lopulta pienesti vilkuillen kohti Eedensielua. ”Ajattelin, jos voisin kävellä kannassanne rajalle ja sitten ehkä mahdollisesti…”, hän naukui jotain hiljaa pudistellen kynsillään maata allaan. ”En minä nyt takaisin ajatellut mennä. On surullista, ettei minulla ollut tunteita tuota lempeää naarasta kohtaan, mutta ehkä enemmän sinua kohtaan, on hänet vietävä kuitenkin lähemmäs edes omaa puoltamme”, Täplätuuli menetti hyvä herruudensa ja änkytti jotain hermostuneena puhuessaan ihailemallensa naaraalle. Sen kyllä huomasi kollin silmistä. Tuo otti askelen taaksepäin horjahtaen käpäliinsä, mutta pysyen pystyssä.
”Jos minä vien Lumopisaran ruumista lähemmäs rajaa, ehkä antaen muiden olettaa, että hän liukastui ja löi päänsä. Todella harvinaista ja typerää jokiklaanilaiselle, mutta se voisi kelvata ehkä paremmin, kuin ruumiin löytäminen keskeltä nummea, lähellä Tuuliklaania. Sitten voisin tulla sinua rajalle vastaan ja… ja lähteä”, kolli naukui luimistaen harmaita korviaan. Hän kauempana näki Eedensielun surullisen katseen katselevan häntä. Veli ymmärsi nyt, että oli naaraallakin tunteita. Sisar ymmärsi, että velikin olisi nyt lähdössä, jättäen jäljelle vaan Hohdonkaiun, joka jäisi emon kanssa murhettaan jakamaan, kunnes Eedensielu näkisi heidät kokoontumisessa. Ei hän halunnut nähdä. Mutta kai sekin tilanne tulisi vastaan. Täplätuuli räpäytti hämmentyneenä silmiään kuitenkin katsellen lämpimästi Mustaruusua. Hän toivoi, ettei kokonaan naarasta pelästyttänyt luotaan.

//Pahoittelut jos hieman huonoa laatua :'D

Nimi: heli-fairy

02.11.2018 23:01
PIHKASIIPI istui hieman harmistuneena, mutta kuitenkin iloisena oloisena kumppanin Pakkasnaurun rinnalla. Naaraan isän kuolemasta oli jo muutamia päiviä, mutta se tuntui vieläkin todella surulliselta kuningattaren mielestä. Häntä suretti, että Sädekatse ei ollut vieläkään palannut parantajien pesästä, sekä Sirukatse oli näyttänyt entistä surullisemmalta viime päivinä. Hän hädin tuskin näki emoaan tai Tuntematontuulta. Ehkä he kaksin lohduttivat toisiaan jossain. Emo otti sen todella pahasti. Hän oli erittäin murtunut, hän aisti sen pelkällä silmäyksellä. Pihkasiipi kuitenkin pian nosti huomiotaan lähestyvään kissaan, toiseen uuteen tulokkaaseen, Viiltokynteen, joka oli toisen kuningattaren kanssa saapunut. Ruskean sävyinen naaras kallisti päätään Pakkasnaurun vierellä, kun kolli heidät esitteli. Hän vain nyökytti vienosti hymyillen tälle päätään ja iloisena nojautua kumppaniinsa. Hän kuunteli puolella korvalla näiden keskustelua, sillä tiesi, mistä nämä puhuisivat. Eniten pienempää naarasta hämmästytti se, että Pakkasnauru syytti Sädekatsetta kuin tuntematonta. Hän todella vieritti kaiken tuon harteille. Se hieman hämmästytti meripihkasilmää ja tämä nyt hieman mietteliäänä katseli mustan valkeaa naarasta. Hän oli kuullut Sädekatseen emon murhasta ja hän melkein ymmärsi, miksi naaras silloin oli murhannut Taivaanliekin, mutta miksi sitten Sädekatse, tai Kirouksensydän niin kuin hän ajatteli, olisi surmannut jonkun, jota rakasti? Ehkä Kirouksensydän yritti murhata koko Sädekatseen perheen ja näin murtaa tämän asemassaan, mutta ei hän nyt ymmärtänyt mitään. Pihkasiipi nosti itseään parempaan ryhtiin ja hieman mietteliäänä tutkaili leiriä. Hän nopeasti vain nosti vienon hymyn huulilleen nyökätäkseen päätään Viiltokynnen pahoittelulle, mutta se olisi jo mennyttä. Asia mursi hänen koko perheensä, ei vaan Sädekatsetta. Olihan Lieskatuuli saanut myöhemmin, Kirouksensydämen edelle Tuntematonkatseen, jonka kanssa oli saanut pentuja. Hänkin saisi pian pentuja. Niin ehkä Tuntematontuulikin joskus. Tai Sirukatse. Mutta isää heillä ei enää olisi. Naaras huokaisi hiljaa katsoen pyöreää mahaansa ja heilautti ruskeaa häntäänsä.
”Sädekatse on nyt parantajien pesässä parantumassa omista haavoistaan. Jos häntä siis vielä etsit”, Pihkasiipi lopulta hiljaa vienon hymyn saattelemana naukaisi Viiltokynnelle, räpäyttäen tälle myös kiitollisena silmiään. Ehkä hänen pian pitäisi siirtyä pentutarhaan, kunhan Mutakatse saisi ensin rauhassa poikia pentunsa.

MUTAKATSE haukkoi henkeä pyrkien kuitenkin pitämään sen pitkinä rauhallisina vetoina. Vatsaa supisteli koko ajan ja hän tunsi vain pentujen liikkuvan turkkinsa alla tahtoen päästä päivän valoon. Varjosielu saapui pian mukanaan hellyttäviä sanoja, myös hämmentävää tietoa. Jäätähti saapui pian mukanaan keppi sekä yllättävä ilme. Ruskea naaras yritti pitää itsensä rauhallisena nyökäyttäen lopulta päätään uudelle päällikölleen. Mutakatse otti kepin lähelle hampaitaan ja hengitteli syvään yrittäen pitää itsensä rauhallisena. Varjosielun rauhoittava läsnäolo auttoi häntä todella. Aika tuntui kuluvan, kun sitten suuri Jäätähti asteli taas pesänään mukanaan yrttejä. Samalla hetkellä naaras tunsi myös mahansa räjähtävän. Hän parkaisi pelosta ja kivusta, koukistaen jalkojaan myös tuntien pienen palleron liukuvan pedille hänen vierelleen. Meren sinisen sävyiset silmät omaava kuningatar henkäise hämmästyneisyydestä nostaen päätään pediltään. Naaras huomasi mustan turkin omaavan pennun, kolli selvästi! Naaras naurahti adrenaliinin kohistessa korvissaan ja laski päänsä pedilleen hymyillen vielä kuitenkin ilosta, sekä täristen pelosta. Varjosielu kannusti ilahduttavasti vieressä, kun Jäätähti heitä tarkkaili ja Mutakatse pian poiki toisen pennun. Tämä, naaras tällä kertaa, ei tuntunut niin pahalta. Kuningatar selvisi vain pienellä ponnistuksella, sekä hengen vedolla, ja haalea kilpikonna kuvioinen naaras makasi tumman kollin vieressä, mönkimässä kohti mehukasta maidon tuoksua. Naaras kuitenkin tunsi vielä, ettei tämä ollut tässä. Vatsaa pisti älyttömästi ja tunsi vain möyrivänsä paikoillaan. Supistukset eivät loppuneet ja olo oli jo tukala. Ruskea turkkinen naaras nappasi kepin hampaidensa väliin ja yritti pitää itsensä rauhallisena. Pian se tarvittava ponnistus tuli. Mutakatse murisi kepin välistä, kun hän ponnisti kaiken voimansa takaa ja yritti saattaa maailmaan pienen pennun. Se tapahtui, vaikka erittäin kivuliaasta. Tuntui, kuin häntä olisi revitty irti, kun pienen pieni, todella pieni naaras saapui maailmaan. Tosin vedellen viimeisiä hengenvetojaan.
”Varjosielu!” Mutakatse parkaisi päästäessään kepistä irti ja heittäen päänsä ylös katsoakseen vinkuvaa pentua. Se ei liikkunut, kuin rahisevan ja vinkuvan hengityksen voimasta. Ja lopulta sekin pieni henki lipui Hopeahäntään. Kuningatar heitti päänsä pedilleen harmistuneena ja puri keppiä, kun viimeinenkin pentu viimein saapui maailmaan. Kolmas naaras, tai toinen, sievällä ruskealla turkilla. Sinisilmä tunsi vihdoin olonsa helpottuvan ja adrenaliini viimein alkoi kohista, vaikka hiljentyen, korvissa. Ruskea naaras rentoutti kehonsa, päästi kepistä irti ja haukkoi henkeään, tuntiessaan samalla pienten pentujen ryömivän vierellään. Varjosielu kehräsi hänen vierellään, kääriytyen makaamaan hänen viereen nyökäten vielä kiitollisena päätään Jäätähdelle. Mutakatse melkein jo unohti, että päällikkö oli hakenut jotain yrttejä hänelle, mutta hän nyt vain keskittyi pieniin kolmeen pentuun, jotka hänen vierelleen nyt makasivat. Sitten hän myös muisti pienen pienen neljännen pennun.
”Hän ei selvinnyt tänne asti…”, Mutakatse naukaisi surkeana nuolaisten Varjosielun poskea.


VIHERTÄHTI nyökäytti päätään klaanilleen tämän antamasta tuesta. Kolli nopeasti loikki vielä Liekkimarjan perään koskettaakseen tuon kanssa neniä ja sukaisten vielä pentujensa otsia. Hän oli näistä todella ylpeä ja toivoi, että nämä ottaisivat myös vieraat kissat rauhallisesti vastaan. Huurrehaamu asettui kaksipäisen häntänsä kanssa Tarutaivaan viereen ja Kipinäntuska hieman vihan kourissa heilautteli häntäänsä turhautuneena emonsa vierellä.
”Nyt kun oikeastaan muistan, haluaisin pyytää teiltä yhtä palvelusta”, päällikkö tarkoitti sanansa pennuilleen, seisoen vielä Liekkimarjan vieressä. ”Olisiko mahdollista, että te voisitte partiona mennä Tuuliklaanin rajalle, joelle, ottamaan Salamaklaanilaiset vastaan, niin ei heidän tarvitse loikkia koko metsää läpi ja heille kulkeminen olisi helppoa. Haluaisin olettaa, että he pian voisivat saapua, kuitenkin haluavat asian pian saada pois alta”, musta isä naukaisi katsoen ensin Huurrehaamun kalpeita silmiä, sitten Tarutaivaan lempeää hahmoa ja lopulta turkissaan kihoavaa Kipinäntuskaa. Musta naaras vilkaisi siskoon rinnallaan, nyökäyttäen sitten päätään.
”Kyllä se voisi onnistua”, Tarutaivas naukaisi hieman epäluuloisena, mutta hymyillen sitten lämpimästi. Vihertähti puski tytärtään iloisena ja hymyili näille kaikille.
”Menkää varovasti ja ohjatkaa heidät helpointa reittiä takaisin. Mitään paljastavaa ei tarvitse puhua, vastaatte jos heillä on jotain kysyttävää”, hän naukui vielä näille ja sai kaikilta tunnollisen nyökkäyksen. ”Hyvä, menkää sitten ja palatkaa emonne vierelle palattuanne”, kolli vielä naukaisi ja katsoi lopulta, miten kolmikko lähti leiristä. Päällikkö kyllä tiesi, että nämä pärjäisivät aivan hyvin.
Matkallaan takaisin Puhujankiven eteen kolli katseli kohti klaanivanhintenpesää muistaen Väretuulen ja Yönkäärmeen pyynnön. Se sai hymyn uudestaan vihreä silmäisen suupielille, tämän loikkiessa takaisin kohti Kuolonlaulua sekä Tulikolibria. Mustan oranssi naaras hermostuneena istui Kuolonlaulussa kiinni maistellen tuon ihanaa tuoksua silmät kiinni. Hän piti tummaa häntäänsä Valkeahohteen ympärillä, tuntien samalla Sirpaleunelman takanaan sekä Kilpikonnavarjon vanhempiensa välissä. Tilanne oli jotenkin hermoja raastava, mutta naaras tiesi, että sen tulisi tapahtua.
”Kaikki tulee menemään vielä parhain päin. Luotan klaaniimme ja siihen, että salamaklaanilaiset ovat neuvottelu haluisia”, Vihertähti naukui pian hiljaa näiden viereltä asettuen istumaan suuren kiven juureen leirin keskustaan. ”Meillä on hyvä suunnitelma, jonka uskon toimivan”, kolli vielä naukaisi ja sai Tulikolibrilta kiitollisen silmien räpäytyksen. Vihertähti hymyili näille rohkaisevasti, sitten vilkaisten toiselle puolelleen hymyillen myös Käärmesielulle. Onneksi hänellä oli tukenaan hyviä ystäviä, sekä viisaita hahmoja. Tämä menisi kyllä hyvin, jos he niin uskoisivat, ja Tähtiklaani soisi heille pientä armoa.
KOLIBRINTÄHTI juoksi rinnallaan kaksi hyvää ystäväänsä matkalla kohti Myrskyklaani, sekä vanhaa ystävää, Kuolonlaulua. Matka taittui nopeasti Lumouksenklaanin rajaa pitkin Tuuliklaanin rajalle, josta hän erotti jo järven sekä lehtometsän alueen, tosin jo lehtensä pudottaneen lehdon. Hän uskoi tämän hiljaisen klaanin asustelevan joen toisella puolen, lehdossa. Kolmikko lähestyi rajaa ja pikkuhiljaa hiljensivät tahtiaan.
”Kukaan ei sitten ylireagoi”, Kolibrintähti naukaisi hiljaa veljelleen sekä hieman jo leirissä kiehuneelle Lovijuovalle. Musta Korppihalla nyökäytti päätään rauhallisesti vilkuillen samalla ympärilleen heidän lähestyessään rajaa. Auringonsäteitä ympäröi pian partiota, kun he lähestyivät jokea. Kolibrintähti oli näkevinäänkin kissojen juoksevan heidän suuntaansa. Harmaan musta päällikkö loikkasi eteenpäin heilauttaen häntäänsä huomiota herättävästi.
”Oletteko myrskyklaanilaisia?” Hän huudahti kolmelle nuorelle kissalle, jotka varuillaan lähestyivät kolmen suuren kissan partiota. Huurrehaamu, joka Tarutaivaan ohi askelsi, nyökäytti päätään ja piti häntänsä visusti takanaan rauhallisena.
”Te mahdatte olla Salamaklaanilaisia. Kolibrintähti, oletan?” musta naaras naukui ja katseli kolmea suurta kissaa edessään. Hän tunsi veljensä heilauttelevan häntäänsä rauhattomasti takanaan, odottaen vastauksia.
”Kyllä. Kolibrintähti tässä. Olemme tulossa keskustelemaan Kuolonlaulusta, rauhanomaisesti”, suuri kolli naukui melkein kaksi kertaa pienemmälle naaraalle. Huurrehaamu tarkkaili kolmikkoa ensin tovin, katsahti Tarutaivaaseen, sitten nyökäten päätään.
”Tulkaa vain joen toiselle puolen. Johdamme teidät leiriin”, tumma naaras naukui hännällään viitaten Kipinäntuskaa kulkemaan partion perässä. Kolibrintähti loikkasi pienen joen yli takanaan pian Lovijuova sekä Korppihalla. He tervehtivät vielä pään nyökkäyksin nuorempia, sitten lähtien kulkemaan kalmasilmän ja tuon siskon perässä kohti tätä leiriä.
Matka taittui aika nopeasti. Vuorileijonien päällikkö tunsi turkkiaan kutkuttavan, kun he lähestyivät klaania samalla tutkaillen hiljaisen lehdon kahinaa ja tuon luomaa tunnelmaa. Tämä oli todella outo paikka vuoriin verrattuna. Kolli melkein tunsi olonsa hieman ahdistuneeksi piilossa lehtien seassa, mutta tiesi sen pian helpottavan. Partio alkoi saapumaan ylämäen alle kohti selkeästi näkyvää rotkoa, jossa jo hän erotti kissojen hahmoja. Korppihalla myös tutkaili ympäristöään uteliaana, kuitenkin pitäen itsensä kurissa. Partio laskeutui sisään piikkihernepensaan aukosta tomuiseen kiviseen leiriin, jossa kissoja, Vihertähti, Kuolonlaulu sekä selvästi perheitä istui aukiolla. Sisarukset edestä sekä myös kolli takaata pian väistyi sivuun kulkeutuen vaalean naaraan luo ja istuen tarkkaavaisesti tuon vierelle.
”Tervetuloa, Kolibrintähti”, Vihertähti, vihreä silmäinen musta kolli naukui suuren kiven juurelta, noussen seisomaan ja astuen muutaman askelen eteenpäin. Kolibrintähti otti muutaman askelen vastaan nyökäten vienosti hymyillen päätään tervehdykseksi toiselle.
”Tervehdys Vihertähti. Mukavaa päästä teidän luoksenne näinkin ystävällisin mielin”, mustan harmaa kolli naukui ja istuutui alas toista mustaa kollia vastapäätä, hännällään viitaten ystäviään asettumaan myös paikoilleen. ”Uskon, että tiedät, miksi olemme tulleet tänne?” vuorileijona naukui vilkaisten nopeasti Kuolonlauluun, joka näytti voivan hyvin tuon perheen kanssa. Hän todella toivoi, että saisi koko hyvin voivan perheen takaisin heidän kanssaan, mutta tässä voisi käydä miten vain.
”Kyllä, tiedämme, miksi olette tulleet tänne tänään. Toivottavasti matkanne sujui hyvin, ilman suurempia ongelmia”, paljon pienempi kolli naukui ystävällisesti vilkaisten nopeasti Liekkimarjaan, sekä taakseen kohti ystäviään ympärillään. ”Haluaisin kuulla ensin kantanne Kuolonlaulun suhteen. Olemme kuulleet klaanistanne kyllä vain hyvää, mutta haluamme kuitenkin tietää, miksi nyt haluatte tuoda perheenne takaisin yhteen. Viedä osan omaa perhettämme”, vihersilmä naukui rauhallisesti, tutkaillen näitä lihaksikkaita olentoja. Kolibrintähti hetken katseli Kuolonlaulua kääntäen sitten katseensa taas tuttavalliseen päällikköön.
”Kuolonlaulu on puhtaalta suvultaan salamaklaanilainen. Hän on syntynyt seuraamme ja kasvanut kanssamme suurimman osan elämästään, omaten kuitenkin tapojamme ja taitojamme, vaikka kasvoikin soturiksi muualla. Hän on aina kuulunut sukuumme ja ajatuksiimme ja haluaisimme sukumme saattaa takaisin yhteen, myös jälkikasvun, jota olette jo saaneet. Onneksi olet löytänyt itsellesi ihastuttavan kumppanin, Kuolonlaulu”, kolli naukui toisen kammottavan nimen hieman hitaasti, mutta nyökäytti tämän tummalle kumppanille ystävällisesti päätään. Kolmas pieni soturi pilkisti vanhempien takaa korvat höröllä, katsellen ja tutkaillen vieraita kissoja. Ainakin kaksi heistä sopeutuisi hyvin suuriin kissoihin. Etummainen hoikahko ja sievä naaras mahtaisi olla melkein vain lannistuma klaanin suhteen. ”Hänen oikea perheensä on häntä kaivannut, kai sinä muistat Puolukkapihlan sekä Orvokkituikkeen? Ystäväsikin ovat sinua kaivanneet”, päällikkö heilautti häntäänsä Lovijuovan suuntaan katsellen tätä hieman pohtivana. Tulikolibri laski katsettaan hieman pelokkaana pentuihinsa ja hännällään piti Valkeahohdetta tiukasti vierellään.
”Ymmärrän tapanne ja sukunne tärkeyden Kolibrintähti, mutta huomaathan, että on meillä täälläkin perhe ja tavat, joista haluamme pitää kiinni. Miksi kukaan koskaan tahallaan haluaisi perheestään eroon, vaikka tietäisi sukunsa ja taustansa? Mikään klaani ei ole aidosti puhdas, vaikka tekin pyritte puhtaaseen sukujanaan, mahdollisia erakoita lukuunottamatta, joita saattaa tulla klaanin ulkopuolelta. On kuitenkin Kuolonlaulun pennut kaksiverisiä, eivät kokonaan puhtaita, niin kuin ei kukaan meistä ole”, kolli naukui rauhallisesti vilkaisten pientä perhettä, sekä omaansa, myös ystäviä takanaan ja sitten katsoen tutkaillen takaisin partioon. ”Pidämme huolta omastamme, omasta klaanistamme, joka on meidän perheemme, omien pienten perheidemme lisäksi, jotka lopulta jotenkin kietoutuvat toisiinsa. Lopulta olemme toisillemme jollain tapaa sukua. Tämä on perheemme, samanlainen perhe, kuin teillä on”, Vihertähti vielä naukui hitaasti nyökäten päätään ja katsahtaen varapäällikköönsä, sekä Kuolonlauluun.

//Masilta saatu lupa Autohitata hänen muutamiaan hahmojaan, jatkanee sitten itse omalla näkemällään tavallaan ^^//

Nimi: Ezmu

02.11.2018 19:12
//Heli ja Masi//

Kultatassu — Ruskaklaani
Kultatassu nukkui oppilaiden pesässä. Hänet herätti Tiikerinsurman ääni:
"Kultatassu'', naaras ärähti kuuluvasti, antaen suuren varjonsa valua pesään aamuauringon säteissä. ''Toivon sinun saapuvan aukiolla niin pian kuin vain mahdollista, jotta voimme kiertää reviirin ja kerätä samalla erilaisia tarvikkeita leirin kunnostamista varten'', mestari jatkoi tiukasti, paljastaen kyntensä ja lähtien valumaan korkeasta tammesta helposti ja ketterästi alas. Kultatassu nousi väsyneenä pystyyn ja lähti valumaan runkoa pitkin alas. Hän pudottautui vaivalloisesti maahan ja näki mestarinsa juttelevan s
Syväsurman kanssa hieman sivummalla.
"Hei! Olen valmis", sanoin.

//Sori tökerö, mutta en oikein keksinyt mitään.

Nimi: Mymmeli

01.11.2018 17:51
Fenkolijalka – Salamaklaani

Nyökkäsin viileästi Aavesudelle.
”Minne olemme lähdössä?”, naukaisin kysyvästi muille partion kissoille. Metsästäminen voisi olla mukavaakin, ja sitä paitsi olin itsekin vähän nälkäinen. Työnsin näläntunteen syrjään, sillä nyt keskittyisin vain metsästämiseen. En voisi olla iskuvalmis, jos en olisi kylläinen. Halusin saada ajatukseni edes hetkeksi pois suunnitelmista klaanien valloittamiseksi, ja metsästäminen olisi siihen hyvä keino. Raitis ilma saattaisi auttaa minua selvittämään myös päätäni.


//Varjo//

Laventelitassu – Myrkkyklaani

”Odotan”, sanoin hilpeästi. Epäilykset olivat haihtuneet mielestäni lähes kokonaan, kun tunsin lähestyvän Kuulammen voiman virtaavan käpäliini. ”On hienoa, että voimme vaihtaa kuulumisia joka puolikuun aikaan vailla kaunoja ja riitoja. Mitä luulet, miten Salamaklaani on sopeutunut tänne muuttoon?” lisäsin uteliaana kuulemaan toisen mielipiteen.

Ruistassu – Salamaklaani

Seurasin tiukasti mestarini kannoilla. Kuljimme (?) läpi reviirin ohittaen tuttuja maisemia. Lähestyessämme Kuulampea odotukseni paisui kuin suureksi kuplaksi rinnassani. Mitä lähemmäs pääsimme, sitä suuremmaksi kupla kasvoi. Sain vain vaivoin estettyä käpäliäni lähtemästä juoksuun. Muistutin itselleni, että saisin piakkoin parantajanimeni, enkä voisi poukkoilla kuin holtiton pentu. Vedin syvään henkeä ja keskityin edessäni olevaan.

//en nyt oo sitten varma, että jos tuolla on jotain virheitä. Sanokaa jos jotain löydätte :'D

Nimi: heli-fairy

21.10.2018 10:32
HEHKUTONVALO vielä hämmentyneenä katseli kahta naarasta, jotka nyt vähän tuttavallisemmin katselivat toisiaan. Korpinsulka saisi viedä loukkaantuneen soturin takaisin leiriin ja hoitaa tuon kuntoon. Oppilaasta olisi nyt enemmän hyötyä leirissä, kuin kokoontumisessa. Oli ehkä parasta, että hän menisi yksin Kuulammelle.
"Menkää varovasti leiriin ja kertokaa Viekastähdelle tilanteenne. Minun pitää jo kiitää kokoontumiseen, jotten ole viimeinen", naaras murahti häntäänsä heilauttaen ja jätti näin hiljaisin nopein askelin kaksikon selvittämään välejään. Varovaisuuttaan hän kiertäisi Varjoklaanin rajan ja kulkisi lopun pätkän sitten Järven viertä. Ei se kuitenkaan ollut parantajien vika, Varjoklaanin hyökkäys siis, mutta ei hän näille tänä yönä liian ystävällisiä katseita loisi. Tumma naaras huokaisi syvään ja jatkoi juoksuaan alas mäkeä kohti Järveä, Myrskyklaania sekä Kuulampea. Parantaja oli näkevinään kaukana nummella suuren partion, tai pienen partion suurine kissoineen. Hehkutonvalo oletti sen olevan Salamaklaanilaiset, koska olivat niin suuria. Mihinhän nämä sitten olivat matkalla?
Parantajan matka taittui yhtä nopeasti kuin pimeys saapui. Naaras varovasti askelsi hengästyneenä ylös polkua, pitkin joen vartta, kahden klaanin rajaa kohti Kuulampea. Tuo oli myös kuulevinaan jotain supinaa, ja näin huomasikin jo polun juurella Tuuliklaanin sekä Yöklaanin parantajat. Näillä oli selkeästi kova supina päällä, sillä päät kääntyilivät nopeasti ja suu kävi nopeammin kuin kokoontumisissa konsanaan. Hyvä, että heillä sentään välit kunnossa. Tumma synkkäklaanilainen tassutteli hiljaa paikalle, nyökäten tervehdyksensä ja astellen hieman edemmäs, kauemmas muista, antaen näiden jutella keskenään. Kukkaiselon katse oli hieman hölmistynyt, kun ei tummalla parantajalla ollut yrttejä mukanaan. Siinäs tuijottelisivat. Saisi Varjoklaanin parantajat tuoda sitten kaksinkertaisen määrän hänen puolestaan.

©2018 Peli | Soturin sydän - suntuubi.com