Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipelaaminen

 

Missä mennään?

• Synkkäklaani aikoo kostaa Varjoklaanille näiden hyökkäyksen sytyttämällä kaksijalkojen nuotion tulella Varjoklaanin metsän palamaan!

• Aavesusi jakoi Synkkäklaanin kissoja ryhmiin tulevaa tulikostoa varten :

Ametistikyyneleen tulihyökkäys ryhmä -> Fenkolijalka, Tuhkasydän ja Korppivarjo

Routavarjon tulihyökkäys ryhmä -> Salamatuska, Sinisydän ja Surusiipi

Hallahenkäyksen suojamuurinteko ryhmä -> Rottatassu, Murhetaivas, Pitkätassu, Tunturikynsi ja Ristiarpi

Hehkutonkukkasen keppienkeräys ryhmä -> Närhihalla, Lumitassu, Punatassu

• Umbra ja Pakkasnauru ovat päätyneet Myrskyklaaniin, sekä Sirius Yöklaaniin!

• Tähtiklaani on valinnut profetian kissat ja näyttänyt näille unen, nyt oppilaat lähtevät etsimään toisiaan

• Valkeatähti, Tuuliklaanin päällikkö jätti asemansa seuraajalleen Okatuulelle, ja siirtyi kumppaninsa kanssa vanhimpiin. Okatähti lähtee hakemaan elämiään kumppaninsa Myrskynraivon kanssa!

• Salamaklaanin päällikön Kolibrintähden esikoinen, Sumukynsi, josta olisi määrä tulla isänsä varapäällikkö, on joutunut lumivyöryn kuljettamaksi alas vuorelta ja on kadonnut!

• Seuraavat kissat ovat siirtyneet kuningatartenpesän: Myrskynraivo (Tuuliklaani), Hopeayö (Varjoklaani), Kastehelmi (Myrskyklaani), Usvahalla (Myrkkyklaani), Laventelimarja (Myrkkyklaani), Pihkahalla (Yöklaani), Kotkaperhonen (Yöklaani), Tammenlehti (Salamaklaani)

• Täplähaukka on osallistunut haastekisaan ja levittää ilkeää juorua Synkkätähdestä!

 

 

 

 

 

 

 

Pelattava vuodenaika: Lehtikato

Tärkeintä roolia:

Profetian kissoilla & Erakkolaumalla

Tilanne: Rauhallista yhteiseloa

Kuukauden paras hahmo äänestys

Kuuklaanin arvovaltaisten äänestys

 

 

 

Profetia - Kyynelten Paratiisi

Hiljaisena tuuli vinkui Tähtiklaanissa, josta jokainen Tähtiklaanin jäsen saattoi päätellä, että jotakin olisi tulossa. Tähtiklaanin maat olivat tunnettuja hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta, mutta tuuli sai kissat kokoontumaan nummille, mustavalkean naaras kissan istuessa katse kohti taivasta, kun muut alkoivat kovemmin äänin puhua.

''Ne tulevat vielä, vaikka me olemme pitäneet jo monta kuuta siitä huolta, ettei Pimeyden metsän jäsenet voisivat enää sekaantua rakkaiden lapsenlapsiemme elämään'', huokaisi harmaavalkea naaras, jonka häntä nytkähti turhautuneena.

''Yölintu, minulla on tunne, että tämä tuuli kertoo meille, mitä meidän pitäisi kertoa heille. Mutta minä en todella ymmärrä, mitä meidän pitäisi kertoa. En ole osannut ennustaa mitään, olen vain nähnyt rauhaa, mutta kuten aina, minulla liian paha tunne tästäkin'', rusehtava naaras pudisteli päätään harmaavalkean naaraan viereltä.

''Punavirta, mitä sinä ajattelet?'', Yölintu, harmaavalkea kissa kuiskasi mustavalkealle naaraalle, joka räpytteli mietteliäänä silmiään taivaalle.

''Me olemme tehneet valintamme, Yölintu. Tuolla jossakin on meille kaikille vastaus, miksi järvi ei sovi meille, mutta me emme ole tällä kertaa parhaimpia kertomaan siitä heille'', mustavalkea Punavirraksi nimetty parantaja vastasi hiljaisena, saaden vanhemmat naaraat kallistamaan päätään.

''Mutta me olemme Tähtiklaani!'', ruskea naaras sähähti, vaikkakin pelokkaana siitä, että Punavirta kehtasi vihjata, ettei Tähtiklaanin voimat olisi enää entisellään.

''Mutta voimamme ovat kadonneet, Kotkansulka'', musta naaras naukui, askeltaen kolmikkoa kohti kauempaa, saaden Kotkansulan siristämään tyttärelleen epäröivästi silmiään.

''Miten tässä metsässä voisi olla ketään meitä vahvempaa tai tietävämpää?'', Kotkansulka mutisi, Punavirran katsahtaessa häneen pienesti hymyillen.

''Koska me teimme näistä nuorista meitä vahvempia. Me annoimme heille voimamme, jotta he voivat löytää todellisen vihollisemme, jotta he voivat johdattaa meidät muiden mukana turvaan. Mutta he eivät osaa vastata siihen itse, siksi heidän, meidän, jokaisen täytyy lähteä pois metsästä etsimään vastauksia'', Punavirta naukui, edelleen lämmin hymy kasvoillaan.

''Taasko te jorisette niistä pienistä karvapalloista, joille kehtasitte mennä antamaan voimakkaita taitojamme?'', Kotkansulka mourusi turhautuneena, saaden mustan kissan vierellään väräyttämään viiksiään.

''Sinuna en puhuisi heistä noin, rakas Kotkansulka. He kuulevat sinut, ja jos suhtaudut heihin noin, en usko, että he haluavat johdattaa sinua kotiin'', musta naaras naukui, Kotkansulan kääntyen katsomaan selkänsä taakse, huomaten neljä hämmentynyttä oppilasta kauempana.

''Painakaa nyt kasvonne mieleenne ja etsikää toisenne, sillä metsän ja klaanien kohtalo on käsissänne. Vapauttakaa oikeus tassuistanne ja säästäkää voimianne, sillä te tulette tarvitsemaan niitä, etsiessänne Kaikua. Meidän kaikkien sydämiemme kaipaamaa turvallisuuden ja kodin kaikua'', Punavirta kääntyi nyt neljän oppilaan luokse, katsellen näitä lämpimästi silmät tuikkien. ''Me emme osaa johtaa teitä, siksi teidän täytyy osata johtaa meitä'', Punavirta painoi päänsä uupuneena alas, ehkä turhautuneena, ehkä vain väsyneenä, mutta muut Tähtiklaanin kissat aistivat hänestä helpotusta.

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >> 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus yhdeksän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: Masi

22.03.2019 01:33
//Mymmeli//
Haukkavarjo - Salamaklaani

Kolli kuunteli hymyillen sisarensa kerrontaa tämän ja Valkeahohteen pennuista, samalla kun Valkeahohde suki kumppaninsa turkkia, pentujen alkaessa heräillä emonsa vatsan vierellä. Haukkavarjo oli pitkän ajan kuluessa oppinut klaanista paljon ja löytänyt paljon asioita, joihin keskittyä, ettei hänen typerämpi pentumainen puolensa putkahtaisi esille. Yksi tällaisista löydöistä olikin ollut Havuviima, joka tuntui jäävän muiden varjoon turhankin paljon.
''Liljapentu ja Lumikkopentu kuulostavat oikein mainioilta nimiltä heille'', kolli hymyili sisarelleen, Valkeahohteen heilauttaessa toista korvaansa tyytyväisesti hymyillen. Kuitenkin aukiolla vallitseva kaaos kantautui helposti pesäänkin ja kiinnitti Havuviiman huomion, huolestuneisuus paistoi tästä välittömästi. Haukkavarjo heilautti vaivaantuneena häntäänsä.
''Sumukynsi lähti aamulla partioon Kaurishallan ja Myrskyhallan kanssa, ilmeisesti oli tapahtunut jonkinlainen lumivyöry, jonka kuljettamaksi Sumukynsi joutui. Kaurishalla on tällä hetkellä parantajienpesässä, Myrskyhalla katsomassa tätä ja Sumukynsi kadonnut. Kolibrintähti lähetti vielä jälkeenpäin partion etsimään, ja he viettivät hyvin pitkään aikaansa ulkopuolella leiristä'', kolli naukui, saaden Valkeahohteen kohottamaan kummastuneen katseensa. ''Kolibrintähti meni pesäänsä, emme tiedä, miten tulisi juuri nyt toimia. Sumukynttä halukkaat ovat vielä etsimässä, ja varmasti järjestetään vielä useita partioita, jotta kolli löytyisi, mutta kollin tulevaisuus on hyvin epäselvää'', sain sanottua katsellen harmistuneena käpäliäni. Sumukynnestä olisi varmasti tullut loistava seuraaja Kolibrintähdelle ja esikoisen menettäminen oli päälliköllekin ollut kova paikka, kuten myös Haukkavarjon ja Havuviiman isoveljelle Myrskyhallalle, joka oli onnistunut pelastamaan Kaurishallan putoamiselta, mutta ei Sumukynttä.


Nimi: heli-fairy

18.03.2019 20:18
SÄDETÄHTI rauhattomasti heilutteli häntäänsä veden äärellä. Laineen liplatus oli rauhaton, niin oli myös päällikön olo. Hän tiesi, ettei ollut oikein jättää Jääruusua vanhinten pesään, muttei entinen päällikkö mitenkään pystyisi klaaniaan enää johtamaan. Sädetähti oli saanut elämänsä ja siunauksensa Tähtiklaanilta, joten tämä oli hänen oikeutettu paikkansa. Myös hänen varapäällikkönsä Viiltokynsi tuki häntä, tai niin naaras toivoi. Ruskea turkkinen naaras suki nopeasti rintaansa, nousten sitten hietikolta ylös päässään ajatus Kärsimyksenverestä. Tai siis Kuukaiusta. Niin hänet oli uudelleen nimetty. Pieni hymy lepäsi päällikön kasvoilla, vaikka mikään ei oikeastaan ollut hyvin. Pentuja kyllä oli, klaani vahvistuisi, mutta klaanin jakautuminen päällikön vaihdosta ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia. Toivottavasti kuitenkin pian klaani unohtaisi tapahtumia tai antaisivat anteeksi. Sädetähti ei itselleen antanut anteeksi isänsä murhaa, tai isänsä tappajan vahingollista kuolemaa, mutta Pakkasnaurun karkotuksen hän erittäin mieluusti antoi anteeksi. Kolli oli vain sabotoinut klaania, levittänyt hänestä pahempaa kuvaa ja sitten vain katosi, vahingoittaen omaa emoaan. Turkoosi silmä katsahti nopeasti kohti taivasta, heilauttaen häntäänsä rauhallisesti lähtien sitten kohti leiriä ja pesäänsä, sekä ystäväänsä että kumppaniaan. Toivottavasti kissat vielä hyväksyisivät hänetkin.
---
Ruskea naaras asteli leiriin, jossa huomasi pentujen leikkivän pentutarhan edustalla. Naaras oli iloinen siitä, että klaani oli saanut uusia vahvoja pentuja, sekä pian vahvoja oppilaita, joista tehdä uusia sotureita. Hänen sisarpuolensa Pihkasiiven pennut, Rikkotassu sekä Iltatassu olivat kasvaneet erittäin vahvoiksi oppilaiksi, ja heistä pian voisi nimittää vahvoja Myrkkyklaanin sotureita. Päällikkö huokaisi hiljaa katsellessaan leirissä partioita järjestäviä sotureita. Hän oli ylpeä myös velipuolestaan, Sirukatseesta, joka oli saanut Usvahallan kanssa myös pentuja. Ehkä Usvahalla oli antanut kumppanilleen anteeksi sen, että naaras itse oli ollut osallisena Kirouksensydämen kuolemaan. Ajatus sai naaraan huokaisemaan ja kyljessä olevia viiltoja vihlomaan. Tämä kuitenkin suuntasi askelensa kohti pesäänsä, jonka läheisyydestä toivoi löytävänsä joko Viiltokynnen tai Kuukaiun. Naaras vain halusi nähdä jommankumman tällä hetkellä. Parantajankin juttusille voisi olla hyvä mennä, että saisi lisää tietoa Jääruusun tilasta. Kuitenkin tuttu tuoksu sekä vihamielisyys ilmasta saivat naaraan pohtimaan, kuka tästä oli juuri kulkenut. Mahdotonta se ei ollut, että se voisi olla Jääruusu. Oli naaraalla kuitenkin vapaus liikkua, vaikka sokeaksi oli tullutkin. Sädetähti huokaisi hiljaa ja asteli lähemmäs pesäänsä, josta kantautuikin pitkälle tutun naaraan tuoksu. Se sai päällikön korvat painumaan päätä vasten, kun hän kurkisti sisään kaisla verhon välistä.
”Olet selvästi päässyt jaloillesi… Kanervamarja sanoi, että ole pyörtyillyt paljon… Miten voit?” turkoosi silmäinen naaras varovasti naukui pesään katsellen varovaisena vanhaa päällikköään, jottei saisi suoraan nenilleen vihaiselta naaraalta.


SARASTUKSENLILJA henkäisi ihaillen huomatessaan rakkaansa mustan oranssin hännän heiluttavan puusta, sitten tämän ihanien kasvojen ilmestyvän oksien välistä. Naaraan vihreät silmät kirkastuivat saman tien ja hän innoissaan loikki muutaman askelen lähemmäs puuta, jossa Liekkipuro istui oksalla häntä odottaen. Ruskea naaras ponnisti vauhtia kynnet esillä ja tarrasi kiinni puuhun, vetäen itseään sitten ylemmäs oksien sekaan nopeasti pienen ja siron kehon rakenteensa vuoksi. Into vain pursusi hänen korvistaan, kun hän lähes heitti itsensä ylös oksalle kollin syliin. Ruskea naaras kehräsi lämpimästi samalla puskien kaipaamaansa kumppaniaan oksalla, varoen kuitenkin putoamasta siitä ensimmäisenä alas. Sarastuksenlilja ei voinut uskoa silmiään, kun taas vihdoin näki oman kumppaninsa tässä ja nyt suoraan edestään. Tuntui kuin joka tapaamisesta olisi yli kuu, vaikka tapaamiset vaihtelivat päivistä viikkoihin. Hetken kuluttua vihertävä silmä laskeutui istumaan kollin ja rungon väliin, katsellen tätä ihaillen.
”Ihanaa nähdä taas”, hänen kurkustaan vain karkasi rakastava kehräys, joka ei toivottavasti heitä paljastaisi jonkun partion ehkä yllättäessä. ”Nyt voin erittäin mainiosti nähdessäni taas sinut. En ole malttanut paikallani istua viime näkemisen jälkeen, sinua tulee niin nopeasti ikävä”, naaras puski Liekkipuroa poskelle uudestaan, päättäen hellyydenosoituksen nenien hieromiseen. ”Oravanmarjan pennut ovat ihania! He ovat kasvaneet jo oppilaiksi, voitko uskoa! He ovat kummatkin erittäin suloisia, toivottavasti pääsen joskus heidän pentujen mestarikseen, tai vaikka Kotkaperhosen pentujen mestariksi! Tiedäthän, Kotkaperhonen sai Okapolun pennut! Kaksi pentua!” naaras intoili ihaillen ja pyöräytti päätään ollessaan niin pökerryksissä kaikesta. ”En malta odottaa, että mekin saamme joskus pentuja”, tuon vihertävissä silmissä käväisi epäilys siitä, etteikö Liekkipuro haluaisi hänen kanssaan pentuja, mutta hän piilotti katseensa pian laskien sen kohti ruskeita tassujaan. ”Muuten klaanissa on kaikki hyvin, Yöklaani oikein kukoistaa. Entä Synkkäklaani? Miten sinulla on mennyt?” rakastunut naaras nosti kiinnostuneen katseensa takaisin ylös kohti oranssin mustaa kumppaniaan, kallistae päätään myös kysyessään, miten hänellä menee. Vaikka Sarastuksenlilja olikin Liekkipuron seurassa innostuva, oli hänen muistettava rauhoittua ja kuunnella rauhassa rakastaan, ettei häätäisi tätä innokkuudellaan pois luotaan. Sitä soturitar pelkäsi nyt eniten, menettävänsä Liekkipuron rinnaltaan.


VARJOJENPOLKU kuunteli Liekkimarjan puhetta hänen ”isästään”, joka oli johtanut viimeiset myrskyklaanilaiset yhdistymään Yöklaanin kanssa. Tämä oli erakosta mukavaa kuulla, miten klaani lopulta pitivät toisistaan huolta ja yhdistyivät kiperissä tilanteissa. Kuitenkin nyt kun Liekkimarja ja Vihertähti olivat erottaneet itsensä Yöklaanista, oli tämä kai käyty suuremman sanakahakan kautta, kuin vain lähdetty lampsimaan. Varjojenpolusta tämä oli kuitenkin mukava kuulla, ja naaras nyökäytti päätään vieno hymy huulillaan. Oli ehkä hieman huvittavaa, että neiti jakoi omia muistojaan ja tietoa klaanista, vaikka tapahtuma ei hänen kohdalleen sattunutkaan. Naaras kuitenkin yritti pysyä mukana ja nyökkäili kuin ymmärtääkseen. Suru hänen silmissään suuntautui lähemmäs iloa ja onnellisuutta, samalla kun nojautui Pakkasnauruun kiinni.
”Olen onnellinen, että lähdin, mutta myös onnellinen siitä, että sinä selviydyit silloisesta. Varmaan moni muukin, mutta uskon, että Saniaistähti pitää heistä huolta Tähtiklaanissakin”, kullan ruskea naaras naukaisee lämpimästi ja katsahtaa sitten kohti Käärmesielua, joka kysyy hänen soturinimestään. ”Kyllä päätin sen itse. Meitä ei monia lähtenyt silloin mukaani, mutta he ovat lähteneet jo omia teitään sekä vanhimmat ehkä menehtyneetkin. Olihan nimeni silloin Varjotassu, mutta halusin nimekseni jotain sellaista, mikä viittaisi siihen tiehen, tai polkuun, mitä olen käynyt. Siis kunnioittaen vanhempieni valintaa Varjojen- ja -polku sitten tästä mitä olen kulkenut jo pitkään. En koskaan tosin saanut mistään Tähtiklaanin siunausta, joten minusta se voisi olla ihan hyvä idea vielä arvioida minut, tai meidät”, naaras naukui hieman ihmetellen katsahtaen nopeasti Liekkimarjasta Pakkasnauruun. Ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, mitä vain voisi sattua tällä arvioinnilla. Kultaisissa silmissä välähti jotain, mikä merkitsisi vain Pakkasnaurulle jotain. Hän kuitenkin laski pian katseensa takaisin mustaan päällikköön, jolla olisi tähän viimeinen sana.
VIHERTÄHTI katseli kaksikkoa vielä hieman varautuneena, vaikka Liekkimarjan häntä käpälän päällä rauhoittikin. Vihreissä silmissä kuitenkin lepäsi rauha ja harkitsevuus, mikä sitten vaihtui iloon Liekkimarjan kommentin kautta.
”Yönkäärme on oikeassa, jos hän ei ole saanut oikeaa hyväksyntää, on hänet arvioita. Ehdottaisin myös, että Pakkasnauru arvioitaisiin, jotta hänet voidaan nimetä myrskyklaanilaiseksi soturiksi”, musta kolli naukaisi katsahtaen pienemmästä naaraasta punertavaan kolliin. Tämän huulilla lepäsi pieni hymy, mutta enimmäkseen hänen silmänsä loistivat asiasta. ”Juhlimme sitten nimitysseremonian yhteydessä Varjojenpolun paluuta, sekä kahden uuden myrskyklaanin soturin nimitystä”, musta kolli naukaisee katsellen klaanilaisiaan, joista osat näyttävät ihan tyytyväisiltä, ja toiset hieman epävarmoilta. Päälliköstä kuitenkin tuntui, että tämä olisi oikea vaihtoehto, ja heistä tulisi ihan hyviä sotureita. Jos kerran Varjojenpolku olisi myrskyklaanilaista sukua, olisi vain oikeutettua päästää hänet takaisin omaan klaaniinsa.

Nimi: Mymmeli

18.03.2019 19:52
Fenkolijalka – Synkkäklaani

*Tuo suunnitelma on ovela... * ajattelin itsekseni. Käpäliäni pisteli, kuin olisin kävellyt havujen päällä. Halusin jo päästä toteuttamaan sytytystä, ja kostamaan sille pahaiselle Varjoklaanille. Ne haisevat ketunmieliset pikku...
Pudistin päätäni. Minun pitäisi varoa, tai tunteeni saisivat vallan – ja sitä en halunnut. Pian muuttuisin tuollaiseksi tunteidensa ohjaamana eläväksi lampaaksi, joka pelkää kuolleita kissoja ja perustaa elämänsä jonkun typerän lain päälle. Laki oli vain sanahelinää, ja oikeat taistelijat, oikeat soturit, eivät piitanneet sellaisesta. Kävin hakemassa tuoresaaliskasasta pulskahkon oravan – halusin olla täydessä terässä, kun koittaisi hetki leikitellä tulen kanssa. Siinä puuhassa ei olisi varaa virheille. Jos tuli pääsisi tarttumaan ohueen turkkiini, joutuisin juoksemaan varmasti ainakin lampeen asti. Aloin syödä oravaa nopein haukkauksin ja nuolin sitten suupieleni. Jäin leirin reunamille makuulleni, silmät kuitenkin auki tarkkailemassa muita kissoja.


//Masi

Havuviima – Salamaklaani

”Oikein hyvin, kiitos kysymästä”, kehräsin. ”Tämän vaaleamman, mustahäntäisen, nimeksi ajattelimme Lumikkopentua.” Silitin pikkuisen naaraan selkää hännälläni. Hän ynähti ja kaivautui syvemmälle sammaliin. ”Toisen nimeksi ajattelimme antaa Liljapentu. He ovat kasvaneet hurjasti.” Olin kuulevinani solasta hälyä. Höristin korviani sinne päin.
”Mitä leirissä oikein tapahtuu?” kysyin ymmälläni, ja vedin vaistomaisesti pentujamme lähemmäs itseäni. Yritin samalla vilkuilla pentutarhan suuaukosta solaan, mutta näin vain Karhuvuoren seinämän ja hätääntyneitä kissoja. En kuitenkaan saanut selvää siitä, mistä oli kyse. Jotain oli selvästi tapahtunut, mutta mitä? Ei kai kukaan...?
En antanut ajatuksen muodostua loppuun. Kaikki oli varmasti hyvin. Ehkä... ehkä kyse oli vain siitä Sumukynnen varapäälliköksi siirtymisestä. Mutta silloinhan olisi kutsuttu koko klaani koolle. Aloin hämmentää jo itseänikin, joten katsoin kysyvästi Haukkavarjoon.

//Hmm, Havun roolauksesta tuntuu puuttuvan jotain... :’D ehkä se on vaan mun perfektionismi joka kolkuttelee takaraivossa. Sanokaa jos siinä nyt on joku kamala virhe jota en vaan huomannu xd

Nimi: Masi

18.03.2019 12:42
EE//
Sinihalla - Lumouksenklaanin soturi

Naaras hymyili ystävälleen ja kääntyi katsomaan leiriä mietteliäänä. Kenethän Minttupilvi haluaisi ottaa mukaan partioon, sillä Sinihalla ei varsinaisesti ollut tätä aivan loppuun asti ajatellut. Hänelle vain tärkeintä oli, että Minttupilvi olisi mukana. Naaras vilkaisi uudelleen mietteliäänä Minttupilveä.
''Ehkä voisimme pyytää mukaamme sisartasi, Kultapiiskunvartta? Ja ehkä myös Tuulisydäntä ja Savukuuta, he vaikuttavat olevan hieman tylsistyneinä tuolla. Mitä sanot? Haluatko jotkut muut mukaamme vai käydäänkö kysymässä heitä mukaamme?'', Sinihalla kysyi hymyillen, sillä ei halunnut tehdä koko päätöstä itse. Entä jos Minttupilvi ei vaikka olisikaan tullut jonkun kanssa toimeen ja Sinihalla ilkeästi vain päättäisi, että nyt heidän tulisi tulla. Ehei, Sinihalla halusi kuunnella Minttupilven mielipiteen.
''Ajattelin, että voisimme mennä etsimään riistaa Sulkapolun varrelta. Siellä varmasti saisimme olla rauhassa muilta partioilta ja metsästäisimme varmasti lintujen lisäksi myös muuta. Ihmettelen joskus, miksi emme useammin käy metsästyspartiossa siellä, sillä olen saanut siitä reviiripläntistä sellaisen näkökulman, että lähes aina siellä on jotakin syötävää'', Sinihalla naukui mietteitään ääneen, kallistaen sitten hymyillen päätään. Toki he voisivat mennä muualle, jos Minttupilvi ei haluaisi Sulkapolulle.

//Heli//
Lumisusi - Tuuliklaani
Valkea naaras katseli leveän hymyn kera Puolinaamaa, samalla kun järjesteli loput yrtit maasta varastoon. Hän halusi pitää kirjanpitoa siitä, mitä hänen tulisi ehdottomasti kerätä ja mitä hän ei niinkään tarvitsisi. Lopulta hän kääntyi Puolinaaman puoleen uudelleen, keskittyen tämän puhumiseen paremmin, kun piti mielessään tarvitsemansa ja kokonaan loppuneet yrtit, kasvit, sunmuut.
''Rauhallinen juoksupyrähdys tuskin on pahaksi, mutta ei saa innostua liikaa, ettei paranemisesi hidastu. Kuitenkin juokseminen avaa jumiutuneita paikkojasi, antaa tunteen käpälistäsi, joten tärkeintä on, ettemme tule ylikuormittaneeksi sinua'', Lumisusi naukui hymyillen, lopulta nyökäten lämpimästi, lähtien siirtymään Puolinaaman kanssa parantajanpesästä ulos. Valkea naaras kuunteli Puolinaaman toivetta päästä harjoittelemaan jotakin Kuurasielun kanssa ja oikeastaan Lumisuden sydäntä lämmitti se, kuinka valmis Puolinaama oli harjoitteluun. Aukion poikki heidän kulkiessaan, Lumisuden häntä innostuneena huiskien puolelta toiselle, Lumisusi tervehti Kukkaiseloa nopealla puskemisella lavalle.
''Lähden Kuurasielun ja Puolinaaman kanssa keräämään puuttuvia asioita pesämme yrttivarastoon. He harjoittelevat varmasti jotakin myös samalla, mutta saan katsottua, ettei Puolinaama rasita itseään liikaa. Mikäli haluat, voit mennä lepäämään, näytät todella väsyneeltä'', Lumisusi naukui Kukkaiselolle nopean tiivistelmän tulevasta päivästä. Kukkaiselo oli viimeiseksi tehtäväkseen aamunkoitteessa arvioinut Myrskynraivon pentujen lukumäärää, ja mahdollista laskettua-aikaa, joka koittaisi lähi päivinä. Kuitenkin Myrskynraivo oli päättänyt lähteä Okatuulen kanssa ansaitsemaan kollin elämiä Kuulammelle, mutta Lumisusi ei oikeastaan ollut huolestunut siitä. Lopuksi valkea naaras vielä hymyili mestarilleen ja kissalle, jota oli aina pitänyt omana emonaan ja samaan aikaan isosiskonaan, ennen kuin jatkoi Puolinaaman kanssa kohti Kuurasielua, joka suki Kuukäpälän poskea karhealla kielellään. Lumisuden mielestä noinkin pelottavan näköiseksi kuin Kuurasielu ulkonäöltään oli, tämän lempeä käytös Kuukäpälää kohtaa oli hyvin hämmentävää.
''Kuurasielu, muistat varmaan, kun aiemmin puhuin sinulle, jos jaksaisit lähteä kanssamme hakemaan yrttejä. Voit harjoitella samalla Puolinaaman kanssa, hän pääsisi kävelemään ja ongelmien sattuessa voisit mahdollisesti auttaa meitä'', Lumisusi kysyi varovasti, hieman toinen korva painuen alas. Kukakohan oli yrittänyt hoitaa Kuurasielun saamat haavat, sillä Lumisusi olisi voinut arvella, että arvista olisi jäänyt pienemmät, jos Kukkaiselo ja Lumisusi olisivat sen saaneet hoitaa.
Kuurasielu katseli Puolinaamaa sinivalkeilla silmillään, lopulta nyökäten kaikessa rauhallisuudessaan.
''On hyvä nähdä, että jalkasi kantavat sinua, Puolinaama. Jos koet olevasi kykenevä lähtemään Lumisuden mukaan, minun velvollisuuteni taitaa olla myös raahautua mukaanne'', Kuurasielun kasvoille pilkahti leikkimielinen virne, joka kertoi, ettei se oikeastaan olisi raahautumista. Lumisusi arveli, että Kuurasielukin kaipaisi jo ulos leiristä, johonkin muuhunkin kuin vain partioimaan rajoja. Lumisuden piti taittaa päätään taaksepäin, ja ottaa muutama arempi askel taakse, kun Kuurasielu kohosi maasta käpälilleen. Lumisudelle tuli tunne, että hän katsoi nyt valtavaa leijonaa suoraan silmästä silmään.
Joskus kauan sitten Lumisuden saama ennustus Kuukäpälästä ja Kuurasielusta oli pitänyt paikkansa, mutta se, että kollin käpälien alla kukat olivat kuihtuneet, eivät kuitenkaan olleet kertoneet yhtään mitään vielä ainakaan. Lumisusi heilautti lopulta häntäänsä, luoden taas hymynsä kasvoilleen.
''Eiköhän mennä sitten? Voisimme suunnata nummilta kaksijalkojen hevostilaa kohti, sillä sen suunnalta löydän paljon yrttejä joita tarvitsen. Ollaan kuitenkin varovaisia, koska se ei virallisesti kuulu reviiriimme, emmekä kuitenkaan halua muiden kanssa ongelmia'', Lumisusi naukui, vilkuillen kaksikkoa. Kuurasielu räpäytti hänelle mietteliäänä silmiään, selvästi sillä ajatuksella, ettei kokeneempaa soturia paljoa korvaa hetkauttaisi, jos joku halusi tulla haastamaan riitaa, mutta Lumisusi ajatteli enemmän Puolinaaman turvallisuutta, sekä omaansa. Kuurasieluun Lumisusi ei vain osannut luottaa täysin rinnoin, koska oli varma, että jokin vielä jäätyisi pahasti kollin käpälien alla.

Nimi: heli-fairy

18.03.2019 11:19

PUOLINAAMA tarkkaili pesän tummaa seinää, jonka erotti sammalpedin rosoinen reuna pimeydestä. Hänen pimeänäkönsä oli vielä huono yhden silmän varassa, mutta vaikka hän oli salaakin harjoitellut toisen silmän avaamista, ei se kauheasti vielä onnistunut. Kuitenkin pikku hiljaa myös Kuurasielu kehotti häntä harjoittelemaan silmän avaamista, olihan se jo varmistettu ettei silmä kärsinyt, vain hänen kasvonsa. Oranssi naaras heilautti hieman turhautuneena valkeaa hännänpäätään höristäen sitten pikaisesti korviaan. Hiljaiset ja sirot tassun askelet lähestyivät pesää ja naaras käänsi parempaa kasvon puoltaan kohti pesän suuta, johon pian ilmestyi valkoinen enkeli. Siis Lumisusi, Lumisusi ilmestyi pesään. Se nosti saman tien hymyn naaraan kasvoille, samalla kun hänen liilan sinertävät silmänsä loistivat kirkkaana. Tämän naaraan näkeminen sai aina sydämen sykkimään sekä suun kaartumaan äärettömän suureen hymyyn. Oranssi naaras katsahti yrtteihin, jotka parantaja toi mukanaan. Hänen arpensa oli hyvin parantunut, mutta miksi neiti nyt näitä nyt halusi käyttää. Puolinaama ei kyennyt kuin nyökkäämään tervehdyksen takaisin ystävättärelleen, ennen kuin käänsi arpeutunutta puoltaan tämän puoleen. Hän olisi halunnut näyttää hyvältä ja vahvalta tämän seurassa, mutta miten se nyt onnistuisi tämän naaman kanssa? Naaras huokaisi hiljaa ja luimisti korvaansa, kun Lumisusi levitti voidetta hänen vasemmalle puolelleen. Kuitenkin se miksi naaras nyt levitti tätä voidetta, sai soturioppilaan innostumaan. Haluaisiko Lumisusi hänen seuraansa ulos? Ei hän muistanut koska viimeksi oli päässyt kunnolla ulos, muuta kuin muutaman ketun mitan leirin ulkopuolelle… Pääsisikö hän nyt pidemmälle? Neidin häntä alkoi heilua innostuneena pedin reunalla samalla kun hän katsahti oikean puolen silmällään ystäväänsä.
”Ei voisi olla parempaa tekemistä tälle päivää”, naaras kehräsi hiljaa ja väräytti korvaansa, kuitenkin hymyillen katsoen parantajaa. ”Haluaisin myös kokeilla juoksemista kanssasi, mutta vain jos parantaja itse siihen antaa luvan. En muista koska viimeksi olen saanut edes tuntea tuulen turkillani”, oranssi soturitar naukaisi haikeana katsahtaen ulos pesästä. ”Ja jos se Kuurasielulle vain sopii, mieluusti oppisin häneltä jotain uutta, ellei harjoiteltaisi vanhaa”, liila silmä loisti pimeydessä kohti valkeaa parantajaa. Puolinaama todella halusi päästä pian taas juoksemaan, mutta hänestä tuntui, että pesien pohjalla makaaminen vain oli poistanut sitä mahdollisuutta. Ehkä kuitenkin pian tulisi se päivä, kun hän kunnolla näkisi kummallakin silmällä ja pystyisi juoksemaan rakkaan ystävänsä rinnalla. Perhoset lentelivät tämän vatsassa, kun suuri naaras nousi istumaan katsellen Lumisutta. Häntä nauratti aina kuinka pieni hänen rakkaansa oli, mutta ei hän kuitenkaan koskaan pelännyt suuren Kuurasielun rinnalla. Ehkei parantajakaan pelännyt liikaa. Mutta jos pelkäisi, Puolinaama pitäisi tästä huolta, ylitse ja läpi kaiken, sillä hän ei halunnut pienelle parantajalle sattuvan mitään. Toivottavasti Lumisusi pyytäisi häntä useammin mukaan tulevaisuudessa. Kuurasielu oli kuitenkin silloin tällöin kiireisempi, eikä aikaa aina olisi oppilaalle. Jos tämä päivä kuitenkin onnistuisi, olisi Puolinaama todella iloinen. Tämäkin päivä vaikutti jo mukavalta, kerätä yrttejä yhdessä parantajan kanssa, sekä harjoitella hieman mestarinsa kanssa, ehkä jopa vähän juosta. Soturi toivoi saavansa olla pian normaali. Hän astelisi pesästä ulos vain rakkaan ystävänsä rinnalla, ei yksinään. Ei hän vielä pystyisi.

Nimi: Sarahalla

17.03.2019 21:04
//Heli

Minttupentu - Varjoklaani

Heilauttelin pientä mustavalkoista häntääni, ja tarkkailin leirissä parveilevia kissoja. Soturit muodostuivat rajapartioon, josta kykenin erottamaan isäni Kaarnatulen sekä Kirjotassun, mutta kahta muuta kissaa en tunnistanut. Kuulin sisareni Liljapennun kyselevän emoltani Okranlehdeltä milloin pääsemme oppilaiksi, ja veljeni Myyräpentu tuhisi emomme vatsan vierellä. Vilkaisin selkäni taakse, Okranlehti oli keskittynyt pesemään valkeanharmaata siskoani, joten nousin tassuilleni ja livahdin aukiolle. Jokainen pentu varmaan livahtaisi jossakin vaiheessa pentutarhasta omine lupineen, ja nyt oli vuoroni. Olin vain muutaman kerran ollut emoni kanssa aivan pentutarhan ulkopuolella, mutta lehtikadon aikaan meidän piti pysytellä sisällä. Nuuskin ilmaa, ja metsästä tulvi kaikenlaisia hajuja. *Vielä kolme kuuta, ennen kuin pääsen tutkimaan!* Ajattelin turhautuneena, ja pyörittelin käpyä käpälieni välissä edestakaisin. Yhtäkkiä nenääni leimahti pistävä, omituinen haju, joka leijaili edessäni olevasta pesästä, niin ainakin pieni nenäni väitti. Tassuttelin varovasti sisään, ja näin jonkun kissan oranssinraidallisen selän (?). Työnnyin kunnolla sisään ja heilautin muutaman kerran korviani, kissa ei varmaan huomannut tuloani. "Mitä sinä teet?" Miukaisin pieneen ääneen, suuret siniset silmät ammollaan.

Nimi: EE

17.03.2019 20:20
//Masi//
Minttupilvi, Lumouksenklaani

Minttupilvi istuskeli ajatuksissaan leiriaukiolla. Hän oli vasta hetki sitten noussut pesästä ja yritti kovin päästä unen kourista. Naaras oli lähiaikoina ollut hieman huolissaan vanhemmasta sisarestaan, joka oli ollut enemmän omissa maailmoissaan. Omat maailmat eivät olleet Kultapiiskunvarren tapaisia asioita, ja edes oma oppilas ei ollut piristänyt kilpikonnakuvioista. Saattoi jopa näyttää siltä, että oppilaan saanti oli ollut vetäytyvälle Minttupilvelle mukavampi asia kuin yleensä niin pirteälle sisarelle. Oranssitäpläinen oli monta kertaa yrittänyt udella toiselta, mikä tämän mielen päällä oli, kuitenkin pienin tuloksin. Vastaukseksi tuli aina vain ”oppilaan kouluttaminen on haastavaa” tai ”minua vain väsyttää, älä huoli”. Minttupilvi tiesi, että nämä eivät olleet totuuksia, koska Kultapiiskunvarsi nukkui enemmän kuin ennen, eikä Aavetassun koulutus näyttänyt sujuvan huonosti.
Naaras vedettiin takaisin todellisuuteen hänen ensimmäisen mestarinsa toimesta. Lämpimästi säteilevät vihreät silmät kääntyivät Sinihallan puoleen ja suunpielet kiertyivät pieneen hymyyn. Hänen häntänsä heilahti hieman innostumisen merkiksi, kun vanhempi naaras kutsui hänet metsästämään.
”Huomenta Sinihalla! Tietysti haluan lähteä metsästämään, voisin ottaa Jänistassunkin mukaan”, Minttupilvi naukui iloisesti ja tarkasteli ympäristöään Jänistassun varalta. Sinihalla kuitenkin kertoi, että hänen oppilaansa oli lähtenyt keräämään yrttejä Kiurutassun ja Joutsentassun kanssa. Nuorempi naaras vähän nolostui, kun ei ollut huomannut oppilaansa lähtöä. Hän kuitenkin pudisti päätään hieman ja kääntyi takaisin vanhemman soturin puoleen.
”Ketä ajattelit pyytää mukaan? Voin yrittää etsiä heitä”, Minttupilvi maukui vaisummin, muuta kuitenkin innokkuus hiipi takaisin hänen ääneensä.

Nimi: Masi

17.03.2019 14:00

//Heli//
Risasydän - Varjoklaanin soturi

Mustavalkea naaras istui leirin aukiolla, katsellen ympäristöään väsyneenä, mutta myös osittain ärtyneenä. Hänen suunnitelmansa oli lähtenyt osittain hyvin, mutta samalla huonosti käyntiin. Hän oli saanut puhuttua Ikiroihun viettelemään oman sisarensa, jotta tulevaisuuden kannalta hänen päällikönpaikastaan haaveile sisarensa ei saisi sitä, kun joutuisi olemaan kuningatarten kanssa toisessa pesässä. Ikiroihu oli suostunut tähän sillä ajatuksella, että oli selvästi kiintyneempi Risasydämeen ja halusi kovasti myös itse päästä valtaan, jonka takia Risasydän oli luvannut kollille, että päästessään varapäälliköksi ottaisi tämän seuraajakseen. Mutta Ikiroihu tuntui unohtaneen koko asian, sillä oli liian keskittynyt Haamuenkeliin ja oikeasti rakastanut tähän naaraaseen. Ei sekään toisaalta haitannut Risasydäntä, koska hän saisi keskittyä valtaan lopulta yksin, kunhan vielä jotenkin pyyhkisi veljensä, joka myös halusi seurata isoisän käpälänjäljissä valtaan. Naaras lähtikin kulkeutumaan veljeään Hallamyrskyä kohti, Ikiroihun jutellessa kauempana Haamuenkelin kanssa, aamiaisen yhteydessä.
''Hallahenkäys, odotahan vähän'', Risasydän naukaisi veljelleen, joka pysähtyi niille sijoilleen, oli varmasti aikeenaan ollut mennä lepäämään sotureiden pesään. Risasydän ja Hallahenkäys eivät koskaan olleet mitään parhaimpia sisaruksiaan, ja ilkeästi tuttuun tapaansa Risasydän hakikin tästäkin keskustelusta vain hyötyä itselleen.
''Mitä nyt?'', Hallahenkäys hymähti, katsellen sisartaan mietteliäänä, selvästi punnitessaan mahdollisuuksiaan joutua Risasydämen ansaan. Mutta Risasydämen kasvoilla lepäsi kohtelias, jopa ystävällinen hymy, joka sai Hallahenkäyksen rauhallisemmaksi silmissä.
''Oletkohan tietoinen siitä, että Ikiroihu ja Haamuenkeli ovat kumppaneita toisilleen?'', Risasydän naukui veljelleen mietteliäänä, päätään kallistaen. Hän tiesi, että Hallahenkäykselle nuorempi sisar olisi kuitenkin tärkeä ja tämä ei haluaisi naaraan joutuvan muiden kollien ahdistelemaksi. Kuitenkin koska sisarusten välillä oli kilpailua päällikönasemaan pääsystä tulevien kuiden aikana, Hallahenkäyksellä olisi omat suunnitelmansa Haamuenkelin varalle, ettei tästä tulisi päällikköä. Risasydän ei tarkalleen tiennyt noita suunnitelmia, mutta oli itse myös luvannut saman kuin Ikiroihulle, eli jos itse pääsisi päälliköksi, tekisi seuraajakseen Hallahenkäyksen, jonka takia oli saanut sen verran irti kollista, että heillä olisi sopimus turvata toistensa selkiä tarpeen tullen. Vaikka Risasydän ei pitäisi siitä kiinni, mikäli voisi kollin menetyksellä itse päästä pidemmälle ja korkeammalle.
''Kumppaneita?'', Hallahenkäys toisti kulmaansa kohottaen ja Risasydän heilautti häntäänsä kohti Ikiroihua ja Haamuenkeliä.
''Haamuenkeli odottaa Ikiroihulle pentuja ja-'', Risasydän ehti aloittamaan, kun Hallahenkäyksen silmät laajenivat pohjattomasta kiukusta, kun tämä lähti jo harppomaan Ikiroihua ja Haamuenkeliä kohti, niskakarvat kohoten. Risasydän hymyili itsekseen, katsellessaan sivustaseuraajana tilanteen kehittymistä. Hän ei ollut varma, oliko Hallahenkäys edes kuullut sanaa pennuista, mutta nähdessään Ikiroihun sukimassa kumppaninsa turkkia, se oli jo kiehahtanut Hallahenkäyksen päähän suurena raivona.


//Heli//
Lumi - Erakko
Valkea naaras oli päättänyt lähteä metsästämään jotakin syötävää Leijonansurmalle, joka vielä lepäsi kaksijalkojen vanhassa ladossa Jokiklaanin ja Tuuliklaanin rajojen tuntumassa. He olivat päättäneet useampi kuu sitten lähteä Ruskaklaanista, ja he olivatkin saaneet nauttia elämästään rauhassa klaanielämän ulkopuolelta. Lumi kiipesi puuhun, tähyilläkseen ympäristöä ja näkikin toisessa puussa kiipeilevän oravan. Lumi tasasi turkkinsa rauhoittumalla ja ponnisti jalkansa loikkaan, voidakseen pyydystää oravan puusta. Voimakkailla takajaloillaan naaras syöksyi loikkaan, tavoittaen etukäpälillään oksat ja kiskaisten itsensä oksalle, pinkaisten oravan perään. Nopealla iskulla, hän astui oravan hännän päälle ja toisella iskulla olikin riistänyt jo oravan hengen. Hiljaa mielessään Tähtiklaaniin uskova erakko kiitti saaliista.
Kuitenkin naaras pian höristi korviaan, kun kuuli jostakin puiden lähettyviltä kahden kissan keskustelua. Klaanikissojen hajua ei kaksikon turkeissa tuntunut enää olevan, mutta mustan kissan ja tämän vierellä kulkevan kollin naaras saattoi tunnistaa. Mustaruusu ja Täplätuuli. Mitähän kaksikko teki näinkin kaukana kotoaan? Olivatko he salaa tapaamassa toisiaan? Mutta miksi he eivät enää niin vahvasti tuoksuneet oman klaaninsa kissoilta? Lumi laski oravan suustaan puuhun, sillä hänen tulisi puolustaa hänen ja Leijonansurman reviiriä, etteivät kaikki klaanikissat alkaisi tupsahdella sinne. Valkein merkein turkki pörröllään Lumisydämeksi aiemmin nimetty Ruskaklaanin soturi ja kuningatar, ponnisti takajalkansa uuteen loikkaan. Hän otti kohteekseen mustan naaraan, joka tuntui olevan ulkomuodoltaan ja asenteeltaan suurempi uhka kuin rauhallinen kolli.
Mustaruusu rääkäisi, kun Lumisydän pudottautui tämän niskaan, painaen nuoremman naaraan naaman lumeen, pitäen kynnet tämän selässä.
''Miksi te tunkeudutte reviirillemme?!'', Lumi naukui kovalla äänellä, Mustaruusun yrittäessä pyristellä vanhemman naaraan painon alla. Kerrankin Lumi ei pelännyt. Hän tiesi, että kauempana olisi Leijonansurma, joka olisi pahasti loukkaantunut koiran hyökätessä tämän kimppuun ja tämän haavat oliat pahasti tulehtuneet, joten Lumi tekisi kaikkensa, ettei mikään uhkaisi Leijonansurmaa, joka oli pelastanut Lumin koiran hampaista. Lumi heilautti häntäänsä Täplätuulelle, ettei tämä tekisi mitään äkkinäistä, asettaessaan hampaansa murisevan Mustaruusun niskan pieleen, aikeenaan raksauttaa Mustaruusun niskat nurin, jos Täplätuuli tekisi jotakin.
''Me emme ole klaanikissoja'', Mustaruusu sähisi käheästi, Lumen heilauttaessaan hämmentyneenä korviaan.
''Uhka te silti olette ja tunkeutuneet reviirillemme'', Lumi murisi takaisin, hurjistuneena.
''Tämä on ei-kenenkään maata'', Mustaruusu sähisi takaisin, yrittäen päästä irti Lumen otteesta, mutta Lumen ote piti. Mustaruusun upotetut kynnet ja hampaat vain repivät naaraan turkkia enemmän, mitä enemmän tämä pyristeli.
''Tämä on meidän erakoiden maata ja täällä jokainen pitää huolen vain itsestään ja lähimmäisistään'', Lumi murahti takaisin, Mustaruusun painaessa kärsivänä korvansa alas, ähkäisten kivusta.
''Me olemme erakoita, senkin saastainen lumipallo koiran kusen saastuttama satiainen, pois kimpustani sinä senkin-'', Mustaruusu sähisi, häntä huiskien puolelta toiselle Lumen painon alla.
''Erakko on toisensa vihollinen'', Lumi sähisi.
''Me tulimme tänne etsimään teitä senkin säälittävä-'', Mustaruusu sähisi, Lumen päästäessään kummastuneena irti.
''Miksi te etsitte meitä?'', Lumi kohotti hämmentyneen, nyt pehmenneen katseensa Täplätuuleen, jonka lihakset olivat jännittyneet, sekä silmät huolestuneet Mustaruusun vuoksi (?).


//Varjo//
Veriminkki - Varjoklaanin soturi

Musta kolli, punertavin silmin oli saapunut vain hetki sitten metsästyspartiosta, Kostosydämen ja Kuolonmarjan kanssa. Veriminkki huiskautteli hymyillen ja tyytyväisenä mustaa häntäänsä, lähtien viemää saamaansa pienempää haukkaa kohti pentutarhaa, jossa hänen kumppaninsa Hopeayö olisi heidän pentujensa kanssa. Punertava silmäinen kolli työntyikin pian pesään, maistaessaan ilmassa jo maidon tuoksun ja kuullessaan hiljaista kehräystä. Hetken ajan kollin oli totuteltava pimeään ympäristöön silmillään, kunnes paikansi Hopeayön pesän yhdeltä vuoteelta kolmen pennun kanssa, jotka olivat alkaneet heräillä.
''Huomenta rakkaimpani'', Veriminkki naukui Hopeayölle, laskien saalistamansa haukan tämän käpälien eteen hymyillen pehmeästi tälle. Veriminkki oli kovasti yrittänyt päästä eroon verentahraamista tavoistaan, mutta viime sotakin, kun Jokiklaani oli hyökännyt, Veriminkki oli puolustanut Varjokuisketta ja tullut täten tappaneeksi Salamasielun. Kuitenkin Hopeayö oli kannustanut häntä ajattelemaan tekoa klaanitoverin puolustukseksi, vaikka Veriminkki näkikin sen kostona Varjokuiskeen kuolemasta. Ainakin kuut olivat yrittäneet muovata Veriminkin ajatusmaailmasta Hopeayön avulla paremman. Ainakin jotenkin. Ja heidän pentujensa syntymä antoi Veriminkille syyn olla parempi kissa. Vaikka hänellä olikin jo entuudestaan kaksi tytärtä, Aamunkajo ja entinen heimo kissa Umbra, jonka nykyistä olinpaikkaa Veriminkki ei tiennyt. Kummallekaan kolli ei ollut ehtinyt olla paras mahdollinen isä. Hän oli kouluttanut ja nähnyt paljon aikaa Umbran hyväksi, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, hän oli tehnyt tyttärestään vain kauhean vallan-, sekä verenhimoisen naaraan. Umbra olisi kaivannut emonsa huolenpitoa, mutta sitä saamatta, oli joutunut vain olemaan isänsä pröystäilyn, ylpeyden ja kunnianhimon keskipiste. Veriminkki oli liiankin kovasti halunnut tehdä tyttärestään heimon johtajan ja mahdollisesti metsän pelätyimmän kissan, kuten hän itse oli silloin ollut. Mutta tänä päivänä Veriminkki ei uskonut, että Umbra olisi enää elossa tai jos olisi, ei olisi enää metsässä. Ärhäkkä naaras osasi olla ovela, mutta joskus saattoi rohkeuden sokeuttamana syöksyä kamppailuun.
''Toin teille kaikille hieman syötävää'', Veriminkki hymyili, työntäen haukkaa Hopeayötä ja kolmea pentua kohti. ''Oletko ehtinyt heille miettiä nimiä? Miten olet muuten voinut? Anteeksi, etten ole ehtinyt käymään, mutta olen joutunut liiaksikin olla partioissa, Synkkäklaanin ja Jokiklaanin varalta'', Veriminkki huokaisi kohauttaen pahoittelevasti lapojaan, istuutuen naaraan vierelle.



//EE//
Sinihalla - Lumouksenklaanin soturi

Naaras venytteli suuren haukotuksen kera leirin reunamilla, huomaten sitten yksinään istuvan Minttupilven, entisen ja ensimmäisen oppilaansa, jonka kehityksestä oli ollut loputtoman ylpeä ja uteliaana seurannut vierestä, mihin naaraan polku veisi. Sinihalla päättikin lähestyä Minttupilveä, jota oli yrittänyt kasvattaa oppilaasta soturiksi kaikilla taidoillaan, rakkaudellaan ja huomiollaan, mitä vain ikinä olisi osannut antaa. Osittain Sinihalla kai halusi korvata kuolleille sisaruksilleen käytöstään, jonka vuoksi Minttupilvi oli samaan aikaan hänelle ollut kuin nuorempi sisar ja samalla kuin oma tytär. Niin outoa kuin se olisikin, Sinihalla todella piti Minttupilvestä ja halusi suojella tätä pahuudelta niin hyvin kuin osaisi ja voisi. Kuitenkin joskus voisi tulla päivä, jolloin Sinihalla ei voisi enää suojella klaania ja silloin hänen taitonsa eläisivät Minttupilven käyttäminä klaanin hyväksi.
''Huomenta Minttupilvi'', Sinihalla naukui hymyillen, räpäyttäen ystävällisesti silmiään. ''Rajapartio lähti juuri, mutta haluaisitko lähteä kanssani metsästään pienemmän ryhmän kanssa jotakin ja johonkin? Vai oletko suunnitellut tälle aamulle jo jotakin?'', Sinihalla kysyi hymyillen. Riistakasa alkoi näyttää hyvinkin pieneltä, joten Sinihalla toivoi hartaasti, että Minttupilvi jaksaisi lähteä hänen ja joidenkin toistenkin kanssa metsästämään klaanin hyväksi.
''Tarkkailin sivusta tilannetta, niin oppilaasi Jänistassu lähti sisarensa Kiurutassun auttamaan Joutsentassua keräämään yrttejä ja aikoivat metsästää myös jotakin samalla. Mutta tuskimpa olisi ollenkaan pahaksi, jos mekin kokoaisimme jonkinlaisen ryhmän ja lähtisimme etsimään jotakin syötävää? '', naaras naukui hymyillen, sillä Minttupilvi näytti vielä sen verran uniselta, että oli saattanut nukkua pidempään tällä kertaa, eikä siksi olisi huomannut oppilaansa lähtöä (?).

Nimi: Masi

17.03.2019 13:13
//Mymmeli//
Haukkavarjo - Salamaklaani soturi

Haukkavarjo ei ollut ehtinyt tehdä juuri muuta kuin keskittyä auttamaan Myrskyhallaa, joka hetki sitten oli saapunut partiosta muiden kanssa, jossa päällikön esikoinen Sumukynsi oli hautautunut lumen mukana. Kukaan ei ollut kertonut ohjeita, miten heidän tulisi nyt toimia, joten kissat olivat täydessä kaaoksessa leirissä. Tammipolku vain itki hysteerisesti, Kotkankynsi suki turkkiaan yksin ja Kaurishalla oli parantajienpesässä, sillä hän oli tuodessaan tiedon partion tarvitsemasta avusta, oli pyörtynyt. Myrskyhalla oli yksin yrittänyt etsiä kaikkialta Sumukynttä, kun taas Kolibrintähti, Lovijuova ja Kotkankynsi olivat lähteneet apuun. Juhla siitä, että Sumukynnestä tulisi varapäällikkö oli peruttu ja pitkä, sekä piinaava ilmapiiri itki heidän päällään.
Lopulta kuitenkin Myrskyhalla siirtyi kauemmas veljestään, pyytäen anteeksi ja lähtien suuntaamaan kohti parantajanpesää, tarkistaakseen elämänsä tärkeimmän kissan hyvinvoinnin, Kaurishallan tietenkin. Haukkavarjo päätti itse suunnata kohti kuningatarten pesää, jossa hänen sisarensa Havuviimakin olisi, heidän, Havuviiman ja Valkeahohteen hetki sitten syntyneiden pentujen kanssa. Kolli ei ollut mikään paras isä tai kumppanikaan omilleenkaan pennuille Katajankaiun kanssa, mutta tarkoitti Havuviimalle ja Katajankaiulle pelkkää hyvää. Siirtyessään pesään, hän huomasikin jo Valkeahohteen sukimassa hymyillen Havuviiman päälakea, Katajankaiun nukkuessa Haukkavarjon ja hänen pentujensa kanssa.
''Huomenta sisareni, kuinka te täällä voitte? Oletteko jo Valkeahohteen kanssa miettineet pennuillenne nimiä?'', Haukkavarjo kysyi Havuviimalta, Valkeahohteen nyökätessä tervehdyksensä Haukkavarjolle. Kaksikon pennut olivat pari kuuta vanhempia, mitä Haukkavarjon omat pennut, mutta pennut näyttivät nukkuvan kaikesta metelistä huolimatta rauhallisina Havuviiman vatsaa vasten kehräten kovaäänisesti unissaan.



//Diamella//
Korppivarjo - Synkkäklaani soturi

Vanhempi kolli etsi katseellaan muita ryhmäläisiä, sillä hänet oli nimetty Ametistikyyneleen ryhmään ja heidän tehtävänään olisi olla levittämässä tulta Varjoklaanin puihin, ja täten sytyttää koko leiri tuleen. Korppivarjo ei ollut varma, mitä mieltä Tuhkasydän oli tästä Viekastähden ja Aavesuden suunnitelmasta, mutta viholliset olisi pakollista saada pois listoilta. Musta kolli löysi lopulta Tuhkasydämen, jota kohti lähti askeltamaan rauhallisesti häntäänsä heilauttaen. Tuhkasydän oli saapunut erakkona leiriin, Korpinsulan potilaaksi jääden heti ensimmäiseksi kuukseen, koska tämän haavat olivat olleet viiksenkarvan päässä siitä, etteivät olisi tulehtuneet pahemmin ja Korpinsulka ei ollut halunnut päästää tätä naarasta pois pesästään. Nyt kuitenkin Tuhkasydän oli saanut jo olla useamman kuun mukana klaanin toiminnassa ja vaikka Korppivarjo ei ollut paljoa naaraan kanssa ehtinyt puhua kaiken muun kaaoksen keskellä, hän tiesi tuntevansa tämän naaraan useiden kuiden takaa.
Tuhkasydän ja Korppivarjo olivat pitäneet kauemman aikaa toisiaan silmällä, sekä tehneet jonkinlaisen hiljaisen sopimuksen siitä, että turvaisivat toistensa selän tarvittaessa. Mutta sen enempää kaksikko ei ollut puhunut, tai elehtinyt toisilleen, joten Korppivarjo päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä puhumaan Tuhkasydämelle.
''Hyvää huomenta, kaunotar. Näytät tänään voivan paremmin kuin useampana muuna päivänä'', Korppivarjo naukui, herrasmiesmäisyyden kutkuttamalla kohteliaisuudellaan, vääntäen kasvoilleen rauhallisen hymynsä, istuutuessaan Tuhkasydäntä vastapäätä. ''Koska meidät lähetetään tehtävälle, kunhan muut ryhmät ovat ensin valmiita, haluaisinkin kysyä, olisiko sinulla minkäänlaista mielenkiintoa syödä kanssani ja jutella niitä näitä samalla? Tuskimpa, mutta ehkä noin viehättävä naaras omaa käytöstapoja ja joutunee siksi myöntymään?'', Korppivarjo hymyili huvittuneesti itsekseen, heilauttaen puhuessaan häntäänsä kohti saaliskasaa.
''Tuhkasydän, sinä etsit jotakin joka päivä. Mitä sinä yrität löytää?'', Korppivarjo kysyi hymyillen, räpäyttäen rauhallisesti silmiään. Tuhkasydämessä oli sirpaloitu aukko, joka janosi jotakin. Se etsi jatkuvasti täältä jotakin, mutta mitä se olisi? Tuskin naaras sitä hänelle halusi sanoa, mutta Korppivarjo toivoi voivansa auttaa tätä naarasta, jonka miellyttävä ominaistuoksu tanssi hänen nenällään kiusaten.



//Pajunkissa//
Usvahalla - Myrkkyklaanin kuningatar

Myrkkyklaanin pentutarha oli saanut täydennystä enemmän kuin olin osannut ajatella. Myrskylintu, Vatukkasydän ja Laventelimarja olivat siirtyneet pesään itseni lisäksi, ja pikku hiljaa pesässä alkoi olla aika täyttä. Omat pentuni Kultapentu ja Sirpalepentu olivat pyytäneet lupaa saada viettää aamunsa isänsä Sirukatseen kanssa, joten ajattelin pyytää jotakin toista kuningatarta kanssani rauhalliselle keskusteluhetkelle. Muuten olisin pyytänyt varmasti aamiaiselle, syömään kanssani jotakin, mutta muiden pitäisi samalla vahtia omia pentujaan, sekä tällä hetkellä klaanin riistakasa oli hyvin pieni. Huomaamattani suuret käpäläni kuljettivat minut Vatukkasydämen luokse, jolle naukaisin hymyillen tervehdyksen. Ehkä tämä emona toimiminen oli tehnyt minusta kaikin puolin mukavamman hahmon muidenkin elämässä. Olin tutustunut näihin kuningattariin ja pentumme viettivät paljon aikaa yhdessä, se hurja soturi, joka sisälläni nukkui tällä hetkellä, oli hetkeksi pyyhitty pois minusta. Ja toisaalta se oli hyvin rauhoittavaa, kun ei tarvinnut jatkuvasti olla voimakkain naaras, nopein ja vahvin, tehdä kaikki velvollisuutensa klaanin hyväksi. Olin saanut viime kuiden aikana keskittyä olemaan vain emo pennuilleni ja kumppanilleni täydellinen, rakastaa häntä kuten myös omia riiviöitämme.
''Huomenta Vatukkasydän'', naaras naukui hymyillen toiselle kuningattarelle, jonka luokse pesän ulkopuolelle siirtyi, kun tämän pennut leikkivät pesän ulkopuolella (?).Usvahalla vilkaisi vielä Voikukkapentua ja Vinhapentua, ennen kuin kääntyi takaisin Vatukkasydämen puoleen. ''Kuinka olet voinut näin rauhallisena aamuna? Ovatko pennut antaneet sinulle lainkaan mahdollisuutta nukkua?'', Usvahalla kysyi kehräten, istuutuessaan pesätoverinsa vierelle. Kauempana Kultapentu loikki innoissaan Sirukatseen perässä, kun taas Sirpalepentu tuli hieman arempana perässä, häntäänsä kuitenkin innostuneena heilutellen.

Nimi: Sarahalla

16.03.2019 22:22
//Wilma

Varjoaskel - Varjoklaanin soturi

Mustat käpäläni painautuivat pehmeään maahan, ja kuulin valkean oppilaani loiskuttelevan mutaa takanani. "Varo ettei orava ole kohta ihan mudassa." Matala murina kuului kurkustani, ja Kanitassu luimisti pahoittelevasti korviaan, mutta heilautin omaa häntääni merkiksi etten ollut vihainen toiselle. Kanitassu oli hyvä oppilas, ja olinhan häntä jo kolme kuuta kouluttanut, ja nähnyt nuoren kollin kehittyvän silmissä. Kyllä, siinä oli ylpeyden aihetta, vaikken sitä osannutkaan muovata sanoiksi oppilaalleni. Kuitenkin Kanitassu fiksuna nuorena kissana sen ymmärtäisi, että olin ylpeä toisesta. Vaikka saatoinkin olla ankara välillä, mutta se oli vain tapa varmistaa koulutuksen tehokkuus. Työnnyin havuneulasverhon läpi leiriin, ja tassuttelin havunneulasilla peitetyn tuoresaaliskasan luo. Kylmä tuuli tuiversi leiriin muurin raosta, ja se sai minut pörhistämään karvojani. Kanitassu laski saaliinsa laihan tuoresaaliskasan pohjalle, ja se sai nahkani kihelmöimään. *Hiirenkorvan on parempi tulla nopeasti, ettemme menetä vanhimpiamme tai pentujamme...* Ajatukseni karkasivat Kaarnatulen koskettaessa hännälläni lapaani, ja hätkähdin katsahtaen taakseni. "Veikö Kanitassu saaliisi?" Toinen kehräsi leikkisästi, ja se sai minut vain räpäyttämään silmiäni viileästi. "Meillä oli hyvät harjoitukset, riistaa kun ei riitä monen saalistettavaksi." Naukaisin kuivasti, mutta rennommin. Kaarnatuli oli ihan mukava soturi, ja hehkui isällistä ylpeyttä edelleen kahden kuun ikäisten pentujensa ansioista. "Miten pentusi voivat?" Naukaisin sukien rintaani, jossa karvat sojottivat hiukan ympäriinsä. Silotin sen kielelläni, ja nostin katseeni takaisin hymyilevään Kaarnatuleen. "Loistavasti, he kasvavat niin nopeasti." Hän naukaisi hehkuen, ja kaduin heti kysymystäni. Isällinen ylpeys ei ollut juttuni, joten nousin takaisin tassuilleni. "Mukavaa." Naukaisin Kaarnatulelle häntääni heilauttaen, ja käännyin Kanitassun puoleen. "Syö jotain, ja ota kunnon unet. Aamulla on taisteluharjoitukset." Naukaisin oppilaalleni, ennen kuin käännyin asettuakseni puhdistamaan turkkiani jonnekin aukion laidalle. Katseeni kuitenkin kiinnittyi Kobrankatseeseen, pieneen oranssin valkeaan naaraaseen, ja vaihdoin rintamasuuntani kohti toista. "Tervehdys." Naukaisin heilauttaen laiskasti häntääni, mutta värisytin rennosti viiksiäni istuutuen toisen eteen.

Nimi: Masi

16.03.2019 22:12
Punahämärä – Lumouksenklaanin soturi

Naaras kuunteli kahden vanhemman kissan keskustelua, kulkiessaan itse Ketunvalheen vierellä. Kuiden aikana naaras oli jollakin tasolla oppinut sietämään tätä entistä kovapäistä oppilastaan, jolta sammakoiden sijaan, saattoi joskus tulla jotakin fiksuakin ulos suusta. Kuitenkin se, että ketunvalhe tuntui Punahämärän mielestä viihtyvän naaraan seurassa, vaikka Punahämärä oli vähintäänkin yhtä karkeaa keskusteluseuraa solvauksien ja tiukkojen sanojensa kanssa, niin ehkä juuri sellaista seuraa hän tarvitsi kuin Ketunvalhe. Ketunvalheelle se oli huumoria ja toisella hetkellä kivien heittelyä veteen käpälällään, ja samanlaista se oli Punahämärälle. Hermoja kiristävää huumoria, odottaen, kumpi turhautuisi ensin vai nauraisivatko he yhdessä. Jollakin alitajuntaisella tavalla Punahämärä saattaisi väittää itselleen, että viihtyisi tämän riesan seurassa, mutta ääneen hän ei sellaista menisi ikinä sanomaan. Sellainen tekisi hänen uskottavuudestaan naurettavan.
’’Ehkäpä on viisainta johtaa yhdessä? Tai viisasta nyt ei varmasti ole mikään, mutta mielestäni voisimme toimia parhaiten yhdessä?’’, Sudenulvonta ehdotti kehräten, selvästi mielissään siitä, että Hallalintu soisi hänelle kunniaa, vaikka oli itse varapäällikkö. Punahämärä huomasi hymähtävänsä itsekseen, kuunnellessaan Hallalinnun murehdintaa lumivyörystä. Huolenaihe oli kyllä aiheellinen, sillä sulava lumi pelkästä kosketuksesta voisi lähteä loputtomaan tyhjyyden täytteiseen vyörymäänsä. Ketunkasvoinen naaras katsahti Ketunvalheeseen vierellään, joka oli alkanut saada enemmän aikuisen kollin, ylipäätänsä kissan piirteitä, ettei näyttänyt enää niin rääpäleeltä kuin useampi kuu sitten.
’’Partiot ovat käyneet läpi muiden klaanien rajoja, mutta vältelleet eniten vuoria, koska siellä saattaa olla karhuja. Minä ehdottaisin, että lähtisimme kiertämään vuoria, vaikka siellähän sitä vaaraa onkin. Mutta jos me todella haluamme selventää Veriruusulle, ettei Tomukuuta seuraajineen ole vuorillakaan, meidän olisi tärkeintä mennä sinne kierrokselle, loikkijan kivien lähettyville’’, Punahämärä ehdotti, katsahtaen Hallalintuun ja Sudenulvontaan. Sudenulvonta näytti mietteliäältä, mutta kohautti lapojaan. Punahämärä ei ymmärtänyt Sudenulvonnan empimistä, mutta ehkä kolli vain inhosi kiipeilyä tai ei sietänyt vaarallisia alueita. Punahämärä katsahti takaisin Ketunvalheeseen.
’’Älkää huoliko arvon vanhimmat, jos näen yhdenkin karhun, annan sille ruuaksi tämän haisevan karvapallon. Voimme olla varmoja, että karhu säntää ensiksi karkuun, kun kakara ehtii kieltään näyttää, senkin haiseva tupsuhäntäinen sammakon poikanen’’, Punahämärä virnisti leikkisästi. Ketunvalhe, jos kuka ymmärtäisi, että Punahämärä tarkoitti lausahduksellaan kehua siitä, että Ketunvalheen näkeminen karhulle riittäisi jo voittoon. Vaikka asian ilmaisu olikin aivan karsea tapa, Punahämärä lopuksi tönäisi kevyesti kollia lapaan omalla lavallaan, jatkaen matkaansa ulos leiristä, häntä heilahdellen puolelta toiselle hymyillen ilkikurisesti, tai ehkä enemmänkin leikkisästi.



//öö, Heli? Tai joku Synkän kissa?  //
Aavesusi – Synkkäklaani

Kolli katseli, kuinka Viekastähti lähti Hehkutonkukkasen partion mukana keräämään oksia ja keppejä muita kissoja varten. Murhetaivas lähti askeltamaan Hallahenkäyksen luokse, muiden naaraan ryhmäläisten kanssa, ollakseen sisarensa ja muiden kanssa valmiita aloittamaan suojamuurin kokoamista lumesta. Aavesusi kääntyi katsomaan Ametistikyyneltä, sekä Routavarjoa ja näiden ryhmäläisiä.
’’Teille on tulossa rankka yö, sekä teidän on oltava valppaina, sekä tarkkoina tulen kanssa. Joten syökää ja levätkää hyvin, Hallahenkäys ja Hehkutonkukkanen tulevat ilmoittamaan, kun ovat valmiita ja voitte alkaa tehdä lähtöänne. Tulen teidän mukananne kaksijalkojen tulikasan luokse, jotta näette miten käsitellä tulta kepeillä turvallisesti, sekä siksi, että tiedätte missä se on’’, Aavesusi nyökkäsi kahdelle ryhmänjohtajalle ohjeet, kulkien vielä mietteliäänä entisen oppilaansa Fenkolijalan ohitse, lähtiessään Murhetaivaan perässä Hallahenkäyksen ryhmän perään.
Aavesusi katseli, kuinka naaras teki suunnitelmaa parhaasta tavasta koota lunta tehokkaasti, sekä paljon. Kolli kuunteli ohjeet muiden tavoin, pitäen melut mahassaan ja ottaen itselleen metsän rajassa yhden kulman, johon alkoi työntää lunta. Murhetaivas keksi jostakin katkoa myös oksia korkeista puista leirin laidalla, ja tukkia puiden suurimpia oksia lumella, ettei tuli tarttuisi niihin. Ristiarpi oli päättänyt keskittyä tuomaan enemmän lunta kuin patomaan sitä ja punertava naaras toimi ripeästi, sekä tehokkaasti, tuoden jatkuvasti sotureiden lähelle lumikasoja, joita soturit saivat tuputella muuriin.



Liekkimarja – Myrskyklaanin soturi

Naaras räpäytti haikeina silmiään, katsellessaan Varjojenpoluksi esittettyä naaras kissaa, joka vaikutti olevan hyvinkin surullinen tästä kaikesta. Ehkä se olikin onni, että Pakkasnauru oli tullut naaraan elämään tai ehkä toisinpäin, jotta he voisivat yhdessä aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä, Myrskyklaanissa. Liekkimarja hymyili itsekseen, kuullessaan Saniaistähden nimen.
’’Saniaistähti oli viimeinen päällikkö, kuten mainittiinkin jo aikaisemmin, hänen johtaminaan yhdistyimme lopulta Yöklaanin kanssa, kun meitä oli enää jäljellä muutaman hiirenhännän verran. Me emme mahtaneet mitään sairaudelle, emmekä olisi pystynyt puolustamaan reviirejämme, joten Yöklaani asettui luoksemme ja me liityimme heihin’’, Liekkimarja naukui mietteliäänä heilauttaen häntäänsä. ’’Hän kamppaili sairauden kanssa jo pidemmän aikaa vielä vanhimpana, mutta lopulta sairaus kaappasi hänen viimeisenkin elämänsä ja hän siirtyi varapäällikkönsä kanssa Tähtiklaaniin’’, naaras naukui haikeana, selvästi muistaen vielä tuon päivän.
’’Mutta en voi vanhenevissa silmissäni kiistää sitä, että olet aivan Saniaistähden näköinen, et tietenkään rakenteeltasi kollimainen, tai vankka ja valtavan suuri kissa, kuten hän oli. Mutta naaraan kaunistamat ulkomuotosi suovat selkeän linjan sinun ja hänen välilleen. Hän oli loistava päällikkö, ja olen toisaalta onnellinen, ettet silloin jäänyt. Liian moni kuoli, hyvin harva säilyi hengissä näin pitkälle asti kuin sinä ja minä’’, Liekkimarja naukui, laskien häntänsä Vihertähden käpälän päälle lempeästi, vaikka puhuikin Varjojenpolulle.
’’Oletko itse täten päättänyt itsellesi soturinimen?’’, hämmentynyt Käärmesielu myöhemmin liittyi uudelleen keskusteluun. ’’Vaikka olet siis lähtenyt klaanista oppilaana?’’, tämä naukui mietteliäänä, Vihakatseen kallistaen mietteliäänä myös päätään.
’’Minusta hänet tulisi arvioida soturiksi, kuten kaikki oppilaatkin?’’, naukui kauempaa Yönkäärme uteliaana, kuitenkin esittäen mielipiteensä osittaisena kysymyksenä, koska ei tiennyt olisiko hänen ehdotuksensa turhankin vaativassa muodossa. Liekkimarja kääntyi katsomaan Vihertähteä hymyillen.
’’Eikö nyt kuitenkin tärkeintä olisi, että Pakkasnauru ja tämä ihastuttava naaras, Varjojenpolku eivät ole meille mikään uhka? Olen todella pahoillani kokemastasi Pakkasnauru, toivon hartaasti, ettei samanlainen tilanne ikinä enää kulje samaa matkaa kanssasi’’, Liekkimarja naukui kolleille, katsoen sitten jälleen takaisin Varjojenpolkuun. ’’Mutta Saniaistähden tytär on palannut! On hän sitten oppilas tai soturi, eikö meidän pitäisi juhlia sitä jollakin tapaa?’’, Liekkimarja kysyi viiksiään innoissaan väräyttäen.
Käärmesielu tuntui olemukseltaan olevan enemmän Yönkäärmeen ehdotuksen kannalla, arvioida ja nimetä tämä oppilas virallisesti soturiksi, mutta Liekkimarja toivoi, että mahdollisen seremonian yhteydessä he voisivat juhlia tätä Saniaistähden tytärtä! Liekkimarja kääntyi katsomaan Vihertähteä hymyillen, odottaen, mitä päällikkö sanoisi.

Nimi: heli-fairy

16.03.2019 21:16
HALLALINTU kohotti katsettaan pojastaan Ketunvalheesta, joka oli tullut kysymään häneltä neuvoja, mikä yllätti isähahmon. Oranssi kolli nosti päänsä korvat höröllä kohti Sudenulvontaa, joka tuli Punahämärän takaa heidän luokseen varmaankin aikeenaan tulla kyselemään jotain. Varapäällikkö tervehti kollia hymyillen ja huomasi Ketunvalheen kääntävän katsettaan kohti entistä mestariaan. Soturi tuttavan kysymys sai Hallalinnun innostumaan ja tämä suostuisi ihan ilomielin.
”Tulemme ihan ilomielin. Toivon, että sillä voimme hieman rauhoittaa päällikkömme mieltä”, vanha soturi tokaisi nousten ylös ja ohjasi poikaansa myös mukaan, joka pyöräytti silmiään, mutta juoksi kuitenkin innokkaana Punahämärän perään. Varapäällikkö ravisti nopeasti paksun turkkinsa ja vilkaisten kohti päällikön pesää asteli Sudenulvonnan mukana kohti leirin suuta.
”Toivottavasti nyt mikään lumimyräkkä ei yllätä vuorilla. Ne voivat olla vaarallisia tähän vuodenaikaan”, soturi naukaisi vanhemmalle soturille, koska uskoi saavansa nälviviä vastauksia nuoremmilta, jos asiasta mainitsisi. ”Haluatko johtaa?” tuo vielä tokaisi ystävälleen räpäyttäen tälle ystävällisesti silmiään. Vaikka Hallalintu oli otettu asemastaan varapäällikkönä, mutta tunsi kuitenkaan jaloissaan vanhuuden merkit. Polkuanturat olivat jo kuita olleet kovettuneita, mutta silloin tällöinen kipu mahtoi johtua vain liiasta juoksemisesta ja muuta. Oranssi kolli oli kuitenkin innokkaana mukana, eikä vetäytyisi kuin vasta sitten, kun vanhuus todella näyttäisi merkkinsä. Astuessaan leiristä ulos hän huomasi tuulin jo tarttuvan turkkiin. Lumisade olisi väistynyt, mutta myräkästä ei koskaan tietäisi. Heidän tulisi kuitenkin aina olla varovaisia, kun vuorilla he asuisivat. Jostain kauempaa kuului pientä ryminää, minkä vanha soturi pelkäsi lumivyöryksi, mutta mistään ei lähtenyt valumaan lunta tai kiviä, joten he olisivat turvassa.
”Mistä aloittaisimme?” kolli naukaisi katsellen ryhmäänsä pieni hymy huulillaan. Olihan siinä hänen hyvä ystävänsä Sudenulvonta, sekä tyttärensä, sekä poikansa. Ei hän ollut uskaltanut kertoa Punahämärälle mistään, koska hän ei ollut varma, miten naaras siihen reagoisi. Se voisi olla aggressiivinen, tai lempeä, mutta miltä naaras nyt näytti, se olisi aggressiivinen sekä ylitsepuskeva. Hallalintu vain huokaisi mielessään ja uskoi tekevänsä sen vasta, kun istuisi vanhinten pesässä, ja jos naaras joskus häntä tulisi tapaamaan.

VIEKASTÄHTI kuunteli Aavesuden tarkasti harkitsemaa suunnitelmaa. Tämä suunnitelma ja ryhmien luonnit sai naaraan selkäpiin karvat nousemaan, koska se kuulosti niin valmiilta ja päällikkömäiseltä, mitä ei ehkä Viekastähden suusta kuulisi. Onneksi Aavesusi oli hänen seuraajansa ja onnistui tekemään paremmat päätökset kuin päällikkö itse. Meripihka silmät pian nousivat hänen ystävänsää kohti kuulevaa klaania ja naaras villisti nosti häntänsä ylös hymyillen suurta villiä hymyä.
”On aikamme kostaa Varjoklaanille sen teot ja näytetään, mihin oikeasti pystymme! Pitäkää huolta toisistanne ja itsestänne, ja polttakaamme heidän kirottu leirinsä tuhkaksi!” naaraan naukaisu kaikui luolassa pitkään ja kissat hurrasivat hyvälle idealle. Viekastähti katsahti Aavesuteen vierellään ja hännällään kunnioittavasti tönäisi tätä pienesti lapaa.
”Pidä huolta ryhmien lähdöstä. Menen myös auttamaan oksien keräämisessä, jottei meidän luulla vain livistävän kaikesta. Suunnitelmasi oli mahtava”, naaras naukui matalalta ja loikkasi sitten alas kiveltä, katsellen ja kuunnellen, miten kissat pian jakautuivat.
HEHKUTONKUKKANEN ihmeissään katsahti ystäväänsä Närhihallaan, kun saikin tehtävän lähteä ohjaamaan oksia keräävää ryhmää. Hänen mukaansa kuului hänen rakas ystävänsä, sekä myös Lumitassu ja Punatassu. Oppilaat eivät välttämättä olleet mikään paras valinta, mutta olisi heitäkin käytettävä jossain, kun voisivat helposti möhliä tulen viemisen. Pieni naaras huusi oppilaat mukaansa ja he lähtivät nopeasti leiristä, myös Viekastähti juosten heidän perässään. Suuri naaras saisi suuremmat oksat revittyä irti ja saisi ne pienemmiksi paloiksi oppilaille vietäviksi, hän itse Närhihallan kanssa saisivat Lumitassu vietävää. Tai no, voisivat hekin juosta oksia, mutta oppilaat voisivat sitä hoitaa parhaiten. Ruskea tiikeriraitainen naaras johti ryhmänsä yläjuoksulle, jossa he monesti viettivät aikaa Närhihallan kanssa. Joen putouksen varressa olisi paljon oksia sekä pensaikkoja, myös kaatuneita puita löytyi sieltä täältä. Vaikka alue oli paljolti kuusimetsää, olisi siellä oksia, joita vielä ryhmille.
”Aloittakaa te joen varresta, niin minä menen Lumitassun kanssa katsomaan tuon kaatuneen puun tuolta kauempaa. Viekastähti auttanee, jos tulee jotain suurempaa”, ruskea naaras katseli ryhmää ja hymyili pienesti ystävälleen, lähtien sitten ravaamaan kaatuneelle puulle. Siitä sojotti monenlaista oksaa joka suunnalta, joten siitä saisi paljon vietävää leiriin. ”Aloita sinä sieltä päästä ja revi niin paljon rungosta kuin pystyt. Mitä pidempää sen parempi, ja mitä paksumpaa sen kivampi. Ei kuitenkaan liian paksua, ettei se mahdu suuhun”, naaras vielä ohjeista valkoista kollia, joka ryhtyi pian omaan työhön puun toisesta päästä, kuin Hehkuton itse. Nuori naaras siirtyi repimään oksia puun päästä, josta sojotti sekä ohutta että paksua keppiä, jota viedä takaisin. Soturitar vielä katseli ympärilleen varmistuakseen vaaroista, vaikkei heidän reviirilleen pitäisi uskaltautua ketään. Hän aloitti puunrungon perkaamisen, jotta tehtävä saataisiin alulle mahdollisimman pian.

VARJOJENPOLKU tutkaili klaania hieman silmät selällään yrittäen pohtia, miltä täällä on näyttänyt, ellei tämä näyttänyt juuri siltä, kuin silloin, kun tämä hänen ”isänsä”, Saniaistähti eli. Kissat näyttivät alkavan kiinnostua heistä enemmän, toiset rauhoittuivat päällikkö parin astellessa lähemmäs, toiset vielä erittäin epävarmoina tutkailivat heitä hännät pörhöllään. Pakkasnauru, hänen rakas kumppaninsa, alkoi pian kertomaan tarinaa siitä, miksei ollut enää Myrkkyklaanissa. Varjojenpoluksi itsensä nimennyt naaras istuutui kumppaninsa viereen tämän kehottamana, jotta vaikutelma olisi rauhallisempi. Kullan ruskea naaras nojautui kumppaniaan vasten rauhoittavasti, kun tämä kertoi ”hieman” muokattua tarinaansa Myrkkyklaanin tapahtumista. Kullanruskeista silmistä näkyi kuitenkin empatia, sekä naaras hännällään varovasti silitti tuon selkää rauhoitellakseen muistojen tapahtumien aiheuttavaa kipua. Kuitenkin he olisivat nyt tässä ja asiat olisivat paremmin. Jostain vähän kauempaa asteli pian käheä-ääninen vanhempi naaras, jonka silmistä heijastui sokeus. Tämä naaras kysyi pian, mistä klaanista naaras nyt oli, kun olisi kiinnostunut liittymään Myrskyklaaniin. Totta kai se olisi tärkeä kysymys, jos hän haluaisi varmistaa pääsynsä tänne. Pakkasnauru selitti pienemmän naaraan tarinaa, mistä tuo oli iloinen. Pakkasnauru omasi kuitenkin paremmat sauamt jutteluun muiden klaanien kanssa, kun Umbra kuitenkin oli pitkään yksin elänyt, ja hän tiesikin näistä klaaneista jotain. Naaras varovasti ujo hymy huulillaan katsahti maahan, kuitenkin nostaen katseensa pian, kun Liekkimarjana esiintynyt päällikön kumppani asteli lähemmäs. Varjojenpolun silmistä paistoi lempeys, kun hän käänsi katsettaan toiseen.
”Todella mukava tavata Liekkimarja. Mukavaa kuulla, että jollakin toisella on samanlainen menneisyys. Isäni oli nimeltään Saniastähti. Ei varmasti moni minua muista, olin se hiljaisempi pentu silloin”, naaras varovasti luimisti toista korvaansa ja katseli lämmin henkinen hymy huulillaan Liekkimarjaa. Toivottavasti naaras ei liikaa muistaisi tästä vanhan ajan päälliköstä, jonka tytär hän ei edes oikeasti ollutkaan. ”Emme tienneet koska sairaus olisi kitketty pois ja koska olisi turvallista tulla takaisin. Isäni vain kehotti meitä pysymään poissa, kunnes nyt uskalsin tulla takaisin. En nähnyt hänen kuolemaansa, mutta hän varmasti elää hyvää elämää Tähtiklaanissa”, tuo yritti hiljaa selittää jotain uskotellen olevansa arka aiheen kanssa. Hänen silmissään vilahti suru, kun ei koskaan päässyt enää näkemään isäänsä, mutta se kaikki kuitenkin haihtuisi pian.


//Masille tässä vastauksia. En nyt roolinut Viherillä tohon perään, että toivottavasti pystyt vastata tuohon :'D

Nimi: Masi

16.03.2019 16:42
//Wilma, Sarahalla, Heli//
Hiekkapyörre – Myrskyklaanin soturi
Kolli kuunteli Paatsamajuovaa hymyillen, kun tämä kertoi haluavansa nimetä oman mahdollisen kollipentunsa Pikisydämeksi. Nimi oli kollin mielestä herttainen, mutta mikäli Paatsamajuova olisi valinnut Piki-nimen tilalle vaikka Mustan, Tumman tai jonkin muun vastaavan, nimi olisi saattanut vaikuttaa kylmältä ja kissa pahalta nimensä perusteella. Ystävällinen hymy ja ajatuksensa itselleen pitäen Hiekkapyörre nyökkäsi Paatsamajuovalle, kun Kipinäntuska jo alkoikin puhua.
’’Vaikka en lausettani sinulle osoittanutkaan, on mukavaa kuulla sinunkin mielipiteesi asialle’’, Hiekkapyörre hymyili Kipinäntuskalle, kuunnellen mielenkiinnolla tämänkin ajatusta. Kipinäntuskan ajatus oli hieno, vaikkakaan Hiekkapyörre ei ehkä oman sukunsa mukaan haluaisi pentujaan nimetä. Kuitenkin ainoat lähisukulaiset olivat hänelle Yönkäärme ja Huurresydän, kylmiä ja pelottavia naaraita molemmat, karmeilla nimillään ja ulkonäöillään. Eikä kolli välttämättä haluaisi omaa nimeäänkään kuljettaa jälkipolvilleen, mutta Kastehelmen suvun nimiä hän kyllä mielellään ottaisi pennuille.
Hiekkapyörre seurasi kuitenkin Kipinäntuskaa, joka oli valmis puolustamaan muuta ryhmää tarvittaessa. Hiekkapyörre oli myös itse kokoajan valppaana, tarkkailen tuota punertavaa karvakasaa, jonka turkilla juoksenteli mustia raitoja ja muutamat kivuliaat arvet. Salainen pelko siitä, että Hiekkapyörre ei pärjäisi tuolle kollille oli aito, mutta pelkoaan kolli ei tuonut millään tapaa esille. Hän keskittyi vain siihen, että mieluummin hänen oma henkensä kuin kumppaninsa, Paatsamajuovan tai päällikön pojan, Kipinäntuskan.

//Heli//
Pakkasnauru – Erakkolauman varajohtaja

Punertava kolli mustin raidoin antoi katseensa lipua Vihertähden ja Liekkimarjan, sekä Käärmesielun ja tämän kumppanin välillä. Kissat tuntuivat tuijottavan ja olevan valppaina. Ehkä useampi kuu sitten Pakkasnauru olisikin toivonut tällaista reaktiota, jos olisi itse ollut päällikönasemassa, mutta onnistumatta toteuttaa tuota, tämä ei ollut sopivin näyttäytyminen muiden silmissä. Pakkasnauru tiesi, että hänen tulisi olla hyvin varovainen tässä klaanissa ja näiden keskellä. Kaikki olivat niin valppaina ja Pakkasnauru olisi varmasti pitkään silmätikkuna, joten Umbran olisi toimittava ripeästi enemmän itsekseen suunnitelman edistämiseksi.
Pakkasnauru räpäytti hämmentyneenä silmiään Vihertähdelle, joka ei ilmeisesti tiennyt tapahtuneista. Tyytyväisyys alkoi velloa kollin sisällä, vaikkakaan se ei näkynyt hänestä millään muotoa. Pakkasnauru antoi lihastensa rentoutua ja nyökkäsi kohteliaasti, sekä syvään Vihertähdelle. Liekkimarja askelsi lempeästi hymyillen Vihertähden vierelle ja tervehti Varjojenpoluksi esitettyä kissaa hymyllään ja kohteliaalla pään nyökäytyksellä.
’’Ette kaikki ilmeisesti ole vielä kuulleet Myrkkyklaanin tapahtumista’’, Pakkasnauru aloitti rauhallisesti, istuutuen kiertäen häntänsä käpäliensä päälle siististi, kehottaen Umbraa tekemään samoin, jotta muukin yleisö voisi rauhoittua ja nähdä, etteivät he olisi uhkaavia. Ainakaan vielä. ’’Kuten varmaan tiedättekin, minullahan oli kumppani, nimeltään Sädekatse. Lähdin aikoinani Tuuliklaanista, jotta saisin hänen kanssaan elää yhdessä Myrkkyklaanissa, emoni Jäätähden luona’’, Pakkasnauru teki nopean yhteenvedon tapahtuneista, saaden Käärmesielun silmät viiruiksi epäilyksestä.
’’Kuitenkin ainoa hänen toiveensa, joka ilmeni minulle valitettavasti aivan liian myöhään, oli päästä johtamaan klaania. Hän onnistui saamaan Jäätähden pään käännettyä ilman Tähtiklaanin unta, että Sädekatse olisi ainoa varapäälliköksi sopiva. Minä hölmö luulin, että emoni oikeasti oli saanut Tähtiklaanilta unen kumppanini valinnasta seuraajaksi’’, kolli naukui, huokaisten itsekseen. ’’Mutta se ei tietenkään riittänyt Sädekatseelle. Hän surmasi siellä ollessaan yhden soturin, jääden kylläkin siitä kiinni, mutta syyttäen tätä kuollutta soturia hyökkääjäksi hänen kimppuunsa, jonka takia klaani ei tehnyt Sädekatseelle mitään’’, Pakkasnauru naukui, kohauttaen lapojaan tyytymättömänä selvästi.
’’Kukahan se soturi sitten oli?’’, Liekkimarja kysyi huolestuneena, istuutuen kumppaninsa vierelle, katsellen silmät hämmennyksestä suurina.
’’Kirouksensydän, Usvahallan ja Leijonanvarjon emo. Tietysti pennut vaativat Jäätähteä antamaan rangaistuksen Sädekatseelle, mutta Sädekatse oli saanut käännettyä Jäätähden käpälänsä ympärille, eikä päällikkö halunnut tehdä asialle mitään. Kaikki siis uskoivat, että Kirouksensydän oli hyökännyt viattoman Sädekatseen kimppuun ja aikonut tappaa tämän, vaikka todellisuudessa asia oli päinvastainen ja Sädekatse tappoi Kirouksensydämen, joka yritti puolustautua’’, Pakkasnauru naukui, saaden Liekkimarjan silmät leviämään. Vanhaksi jo muuntautunut Yönkäärme asteli vanhintenpesän suunnalta kuuntelemaan tapahtunutta, osittain sokeutuneiden silmiensä kanssa.
’’Voitko jo edistää tarinaasi siihen, miksi et ole Myrkkyklaanissa?’’, Käärmesielu naukui epäilevänä.
’’Tietysti. Koska Sädekatseelle ei riittänyt varapäällikön paikka ja hän oli kumppanini, halusin tukea häntä kaikessa, mitä kumppani ikinä rakkaimmalleen voisi tehdä’’, kolli naukui Käärmesielulle, joka siirtyi lähemmäs Kultapiiskua mietteliäänä. Pakkasnauru painoi päänsä alas ja katseli käpäliään. ’’Sädekatse lopulta yllytti minut tappamaan Jäätähden, jotta hän saisi kohota päälliköksi. Koska en siihen suostunut, Sädekatse lupasi itse hoidella emoni, kunhan minä saisin hänet pidettyä pesässä. Vain sokeasti rakastunut kissa suostuu sellaiseen, tiedän’’, Pakkasnauru huokaisi raskaasti ja Liekkimarja heilautti häntäänsä hermostuneena.
’’Tapoitko sinä Jäätähden?’’, naaras naukui säikähtäneenä ja Pakkasnauru pudisti päätään.
’’En tietenkään. Taistelin kyllä, mutta se olikin järjestetty ansa minulle ja Jäätähdelle. Kun yritin taistella elämästäni yhtä voimakkainta ikinä tapaamaani naarasta vastaan, Sädekatse ja hänen ystävänsä Viiltokynsi hyökkäsivät paikalle ja tekivät minusta koko klaanin vihollisen. Vaikka Sädekatse oli itse aikonut tappaa Jäätähden ja pyysi minua auttamaan häntä, vaikken uskonutkaan Jäätähden kuolevan, tai että Sädekatse olisi tosissaan, tilanteeni Jäätähden kanssa kärjistyi puheesta kamppailuksi ja lopulta huomasinkin, että kumppanini heitti minut klaanista ulos ystävänsä kanssa’’, Pakkasnauru huokaisi jälleen, katsellen maata tassujensa alla.
’’Jäätähdestä tuli sokea, jonka takia hän ei voinut jatkaa päällikkönä, jonka takia Sädekatse johtaa nyt ystävänsä Viiltokynnen kanssa klaania. Olen hyväksikäytetty uhri tälle, kuten oli myös emoni, eikä kukaan piittaa siitä, että Sädetähti on tappanut yhden soturin, sokeuttanut Jäätähden tempauksellaan ja vielä puukottanut minua selkään ja valehdellut kaikille minusta’’, Pakkasnauru puri hampaansa yhteen ärsytyksestä, saaden Liekkimarjan vilkaisemaan Vihertähteä ällistyneenä.
’’Olet kohdannut paljon vääryyttä, Pakkasnauru. Mutta nyt sinulla on Varjojenpolku. Kerrohan tyttöseni, mistä klaanista sinä olet?’’, Yönkäärme tuli mukaan keskusteluun, käheällä äänellään ja uteliailla silmillään.
’’Varjojenpolku on kasvanut Myrskyklaanissa. Tavattuani hänet Myrkkyklaanista saamani lähdön jälkeen, hän halusi kovasti klaanikissaksi uudelleen, vaikkakin ollessaan Myrskyklaanissa oli vasta oppilaana ja Myrskyklaani rikkoutui, jolloin hän joutui erilleen klaanista, kun hänen isänsä pelkäsi hänenkin sairastuvan viheryskään, joten hänet lähetettiin muutamien muiden kanssa pois klaanista’’, Pakkasnauru naukui nyt ystävällisemmin, heilauttaen häntäänsä naarasta kohti, tehden tälle enemmän tilaa, jotta tämä voisi esiintyä.
’’Kukahan mahtoi olla isänne, jos haluatte liittyä tämän takia Myrskyklaaniin?’’, Liekkimarja kysyi uteliaana, tullen nyt lähemmäs Varjojenpolkua ja Pakkasnaurua, lämmin hymy kasvoillaan. ’’Itse jäin viheryskän aikaan Myrskyklaaniin ja yhdistyimme Yöklaanin kanssa pienikokoisuutemme takia. Myöhemmin perustin Myrskyklaanin uudelleen Vihertähden kanssa, nimeni on Liekkimarja’’, naaras esittäytyi selvästi tuttavallisemmin Umbralle.

Nimi: heli-fairy

16.03.2019 13:49
KIPINÄNTUSKA katseli Paatsamajuovaa pohtien samalla, kun naaraalta kysyttiin, että onko hän miettinyt omien pentujensa nimiä. Se sai kollin viikset värisemään, sillä hän oli kuullut miten hänen vanhempansa olivat hänelle valinneet nimen. Kolli kuulemma oli tullut kuin kipinä, sekä se naukaisu mikä hänestä lähti, oli varsin muistettava. Likaisen valkea kolli nuolaisi muutaman kerran rintaansa väräyttäen sitten korviaan.
”Vaikkei minulta ehkä kysytty, haluaisin ehkä pennuilleni joskus nimet, jotka joko viittaavat vanhempien omiin vanhempiin tai sukuun, tai ehkä juuri pentujen ulkonäköön tai hetkeen, jolloin he syntyivät”, kolli naukui rauhallisesti ja heilautti hännänpäätään hyvillään. Tämä vilkaisi nopeasti neitiin rinnallaan, toivoen joskus saavansa päättää tämän kanssa yhteisiä nimiä pennuille. Ajatus oli kuitenkin aika kaukainen, mutta ei mahdoton. Leirin sisäänkäynniltä asteli pian esiin tuttu toinen musta naaras, jolla oli kaksi hännänpäätä, sekä tämän perässä muu partio, mukanaan kaksi tuntematonta kissaa. Tai toinen heistä oli tuntematon, toinen järvellä huhuttu paholaisen poika. Kipinäntuska pomppasi suoraan jaloilleen astuen hieman suojelevasta sekä Paatsamajuovan, että koko ryhmän eteen. Vilkaisu Hiekkapyörteen suuntaan antoi hänelle vihjettä siitä, että suojella tulisi, jos tulisi tarve. Huurrehaamu kuitenkin johti partion kohti Vihertähteä sekä Käärmesielua.
HUURREHAAMU seisahtui vanhempiensa eteen, jotka nousivat ruokailemasta ihmettelemään löytöä, jonka partio oli tuonut mukanaan. Varjojenpolku katseli leiriä pelokkaan näköisenä, vaikka toisaalta loi päässään hyviä ideoita siitä, miten toteuttaa suunnitelmia. Tuon valkean kultainen turkki pysyi koko ajan kiinni kumppaninsa punertavassa turkissa, joka häntä aina suojelisi kaikelta.
”Löysimme heidät Tuuliklaanin puoleiselta rajalta, selvästi odottamassa partiota. Pakkasnaurun kaikki tuntevat, mutta hänen mukanaan on tämä naaras, Varjojenpolku nimeltään”, musta naaras katseli ensin Käärmesielua, sitten katsahti isäänsä ja emoonsa. Tarutaivas tuli siskonsa rinnalle katselemaan hetkeä, ja Vihertähti pian nousi tassuilleen ja asteli tyttäriensä ohi nyökäyttäen päätään ymmärrettyään tilanteen. Hetkisen pienehkö musta kolli tutkaili kaksikkoa vihreillä silmillään, kunnes vilkaisi Liekkimarjaan ja hännällään kehotti tätä tulemaan luokseen.
”Oletan siis, että olette ehkä liittymässä klaaniin. Tai ainakin Varjojenpolku olisi, mutta eikös Pakkasnauru ole Myrkkyklaanissa?” päällikkö naukaisi ihmetellen, pyörittäen päässään ajatuksia siitä, mitä Myrkkyklaanissa olisi tapahtunut. ”Heistä ei tainnut olla uhkaa kuitenkaan?” Vihertähti naukaisi kysyvän näköisenä kohti Vihakatsetta. Häntä vielä ihmetytti, miksi nämä halusivat klaaniin liittyä, eikö Varjojenpolku olisi liittynyt Myrkkyklaaniin, jos kolli kerran itselleen uuden kumppanin löysi.

Nimi: Sarahalla

15.03.2019 16:30
Paatsamajuova - Myrskyklaanin soturi

Pieni hymy kaartui kasvoillen, ja räpäytin hitaan ystävällisesti vihreitä silmiäni, osin pohtivasti, vaikka tiesinkin suurinpiirtein minkälaiset nimet haluaisin. En kuitenkaan itse haluaisi olla se, joka vain päättää kaikesta. Toki pentujen isälläkin olisi oikeus sanaseen pentujen nimiin liittyen. Loin nopean mutta lämpimän katseen Kipinäntuskalle, ennen kuin vastasin Hiekkapyörteen kysymykseen, nielaistuani palan herkullisesta jäniksestä. "Haluaisin nimet, jotka samalla kuvaavat heidän ulkonäköään että luonnettaan. Jos saisin mustan uroksen, jolla olisi musta nenä ja rohkea luonne, Pikisydän olisi ihanteellinen soturinimi." Naukaisin ihailevalla äänensävyllä, vaikkei minulla edes pientä mustanenäistä poikaa ollutkaan. Olin jatkamassa lausahdustani, mutta katseeni kiinnittyi vieraisiin kissoihin, jotka tulivat leiriin. Niskakarvani nousivat pystyyn, mutta en sanonut mitään. Palavan vihreät silmäni tuijottivat tulijoita tiukasti, ja loin suojelevan katseen Kastehelmeen.

Nimi: Masi

14.03.2019 21:50
Heli//

Sielutähti - Pimeyden metsän päällikkö
Hiljaisuus synkissä varjoissa ja palaneiden puiden joukossa oli mieltä piinaavaa, vaikka jostakin lähistöltä kantautui kissan ominaistuoksu. Elävän kissan. Sielutähti heilautti korviaan, kun aisti eksyneen kissan puiden takana pimeydessä. Suuri kokoinen maine coon antoi käpäliensä ja esille jääneiden kynsiensä kuljettaa itsensä puiden varjoista esille, korpin mustan ja verenpunaisen turkin pörröttyen kylmän tuulen saattelemana. Hänen valtavat kyntensä pureutuivat noen ja tomun sekoittamaan pimeään maahan, kun hän asteli tätä enemmän eläväisemmän näköistä kissaa kohti. Entisen päällikön katse oli käännettynä kohti Kolibrintähteä, vaikkei nuorempi kissa nähnytkään kuin pään kääntyneen tätä kohti ja revittyjen arpien peittämät sokeat silmät. Mutta kaiken Sielutähti näki ja kuuli. Hän saattoi nähdä tämän harmahtavan kollin, vaikkei silmät kertonutkaan hänelle tämän olemassa olosta. Mieli osasi yhdistää tämän.
''Älä koskaan pakene vastuutasi tänne, Kolibrintähti'', Sielutähden ääni murahti, vaikka vanhaksi kissaksi häntä olisi voinut luulla pelkäksi luurangoksi, kuihtuneeksi karvattomaksi rotaksi, jonka ääni olisi vanhuuden käheyttämä, hänen äänensä kaikui kuin leijonan karjaisu vuorilla. Sielutähti oli osa maata, osa pahuutta, ja osa nykyistä elämää, vaikka juuri nyt hän ei voinutkaan kulkea klaanikissojen luona.
Jossakin kaukaisuudessa kuului kauhistunut rääkäisy ja Sielutähti saattoi erottaa sielunsa silmin, kuinka äskettäin kuollut kissa ryntäili itkien ympäriinsä, etsien turvaa ja piilopaikkaa. Sellaista, jota ei koskaan löytäisi. Sielutähti virnisti itsekseen, kun erotti pimeydessä kiiluvat silmät. Kuitenkin päällikkö havahtui hetken kuluttua takaisin tilanteeseensa Kolibrintähden kanssa, jonka korvat yrittivät vielä rekisteröidä suuntaa, josta ääni oli kuulunut. Sielutähti heilautti paksua ja tuuheaa häntäänsä, mietteilleen.
''Aistin sinussa kipua ja pettymystä'', Sielutähti murahti, maistellen nuoremman kollin ominaistuoksua. Hän, joka näki kaiken ja kuuli kaiken, saattoi kohottaa vain leukaansa kohti Kolibrintähteä, sokeilla silmillään, revityillä ja puhjotuilla silmillään suunnata katseensa kohti Kolibrintähden silmiä. Sumukynnen hahmo erottui ensimmäisenä, saaden Sielutähden hymähtämään turhautuneena. ''Kadonnut, on kuin hävinnyt. Älä takerru perinteisiin liikaa, vaan pidä huolta, ettet muutu yhtä heikoksi kuin muut. Ettet muutu kasaksi lunta ja vuori pudota sinuakin, koska olet heikko ja epäpätevä tehtäviisi'', Sielutähti naurahti sarkastisesti, selvästi piittaamattomana Kolibrintähden surusta.
''Jos näen tuon kuvajaisen vielä kerrankin silmistäsi, voit olla varma, että olet täysin hyödytön minulle nyt ja tulevaisuudessa. Miksi huolehtisin uudelleen syntymisestäsi, mikäli olet turha ja kelvoton johtamaan klaaniasi?'', Sielutähti pureksi sanojaan hampaidensa välissä, siirtyen kohti noen mustaamaa kalliota, jonka päälle loikkasi sujuvasti. Hänen sokeuttaan ei olisi pystynyt arvaamaan missään muotoa, mikäli hänen kasvojaan ei näkisi.
''Ainoa kissa, johon minä annan luvan takertua, on kumppanisi ja päämääräsi puhdistaa metsä vääräuskoisista ja väärännäköisistä kissoista. Salamaklaanin usko on tultava voimaan, rituaalit, oppi ja perinteet, mutta niin kauan, kun tässä metsässä on muitakin klaaneja, se ei tule toteutumaan. Mutta sinä et voi tehdä sitä kaikkea yksin, sinä tarvitset lisää kissoja, joissa virtaa sinun veresi. Siksi sinun on kunnioitettava kumppaniasi, sekä klaanisi naaraita'', Sielutähti hymyili ilkeästi, mutta suunnaten katseensa Kolibrintähden puoleen. ''Kollit on luotu taisteluun ja naaraat saamaan pentuja, kuten tiedätkin. Siksi jokainen kolli, iästään huolimatta tulee opettaa heti sotaan, jotta voimme pian vallata sinun käpälilläsi tämän metsän! Tämän järven ja tuhota vääräuskoiset! Ja ennen kaikkea, tuhota Tähtiklaanin, kun kissat eivät enää usko siihen'', Sielutähti myhäili itsekseen.
''Mutta sinulla on jo liittolaisia'', Sielutähti hymyili. ''Te ette vain tunne vielä toisianne, mutta älä huoli. Minä esittelen sinut heille, kun he ovat valmiita ottamaan paikkansa meidän riveissämme. Mutta Kolibrintähti, älä syöksy Myrskyklaanin kimppuun, sillä tulevat liittolaisesi piilevät siellä. Klaanissa, jonka kuuluukin olla Salamaklaanin rinnalla'', Sielutähden kasvoille muodostui pirullinen virne.
Sielutähden elämässä oli ollut vain yksi kissa, jota hän oli kunnioittanut. Tämä kissa oli kantanut harteillaan nimeä Yölintu, ja oli seurannut häntä kaikkialle. Hänen upea kumppaninsa, joka oli myöhemmin saanut surmansa Veritähden tappamana. Ai helvetti, että Sielutähti vihasi tuota kuritonta paskiaista, joka saattoi koska tahansa harppoa tuonpuoleiseen vain piruilemaan hänelle. Mutta enää moneen kuuhun Veritähti ei ollut niin tehnyt. Sielutähti oli kadottanut näkönsä Veritähden suhteen, vaikka tiesi tämän olevan vielä elossa. Kirous oli elossa, joten Veritähtikin olisi elossa. Mutta missä se paholainen piilottelisi? Kaikki kissat, joiden mielet ja unet Sielutähti oli vallannut, olivat karanneet Veritähden läheltä. Missä helvetissä se kissa olisi? Sielutähti siristi pian silmiään Kolibrintähdelle.
''Tiedät, että minun sukuni on hallinnut tätä metsää. JA varmasti ihmettelet, miksi haluan kääntyä sinun puoleesi, auttaa sinua voittamaan tämän metsän vallan itsellesi ja liittolaisillesi. Vastaus on yksinkertainen, auttamalla sinua, voin löytää oman viholliseni'', Sielutähti heilautti häntäänsä jälleen ärtynyt olemus leijuen Kolibrintähteä kohti. ''Kerro minulle heti, jos löydät Veritähden tästä metsästä. Näiltä mailta. Mistään. Sillä minun on keskityttävä häneen, ettei hän onnistu pilaamaan suunnitelmiani jälleen'', Sielutähti ärähti, mulkoillen tyhjää ja synkkää taivasta.
''Ja nosta katseesi. Sinä olet vielä tämän metsän vallitsija, eikä sillä ole mitään merkitystä, menetitkö oman poikasi kuolemalle, Tähtiklaanille, minulle vai klaanielämän ulkopuolelle. Hän tulee takaisin jos voi, mutta hänen katoamisensa on merkki siitä, ettei hän ole tarpeeksi vahva kulkemaan käpäliesi jäljissä, vaikka kuinka haluaisit niin uskotella'', Sielutähti murahti itsekseen, katsellen tiukasti Kolibrintähteä.


Aavesusi - Synkkäklaanin varapäällikkö
Susimainen kolli lähti kiipeämään rauhallisesti innokkaan Viekastähden vierelle, tyytyväinen hymy omilla kasvoillaan. Hän oli mielissään ajatuksestaan ja Viekastähden suunnitelman kohoaminen pienestä ajatuksesta oli aivan loistava. He voisivat nyt kukistaa ikuisen vihollisensa, Varjoklaanin, joka toivon mukaan jäisi tulen liekkeihin ansaan ja täten heidän maansa, klaaninsa, kissansa ja tulevaisuutensa olisi poltettu maan tasolle!
''Kuten Viekastähti kertoikin, on turvallisinta ensin varmistaa, että me olemme turvassa. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on luotava suojamuurimme lumesta, ja tämän muurin luominen on aloitettava pimeässä, jotteivät Varjoklaanin partion jäsenet tule huomaamaan lunta. Se herättäisi liikaa epäilyksiä. Jonka takia otetaan yksi suurempi ryhmä aloittamaan hämärän tullen leveän ja kohtalaisen korkean muurin kokoamisen. ''Hallahenkäys johtaa partiota, joka alkaa koota muuria. Hänen mukaansa lähtevät Rottatassu, Murhetaivas, Pitkätassu, Tunturikynsi ja Ristiarpi. Kun olette valmiita, Hallahenkäyksen tulee tulla ilmoittamaan Ametistikyyneleelle ja Routavarjolle, jotka voivat opastaa ryhmänsä hakemaan tulta'', Aavesusi piti tauon, heilauttaen häntäänsä sen merkiksi, että jatkaisi näiden ryhmistä pian lisää.
''Tulen hakemiseen lähtevät tarvitsevat paljon oksia ja keppejä, jotta he voivat kantaa tulen mukanaan. Siksi oksia voivat lähteä keräämään putouksen yläjuoksulta Hehkuttomankukkasen johdolla Närhihalla, Lumitassu ja Punatassu. Älkää ottako sellaisia oksia, jotka suojaavat leiriimme näkyvyyttä, tai sellaisia, jotka ovat liian lähellä muiden klaanien rajoja, jottei kukaan vain aavista aikeitamme'', Aavesusi naukui Hehkuttomallekukkaselle ohjeet, nyökäyttäen päätään naarasta kohti. ''Aina saadessanne paljon oksia, tulkaa kahden hengen parein tuomaan niitä leiriin, älkää jättäkö koskaan ketään yksin keräilemään. Olkaa valppaina ja tarkkailkaa ympäristöänne'', Aavesusi ohjeisti, kääntyen sitten Routavarjon ja Ametistikyyneleen puoleen.
''Routavarjolle ja Ametistikyyneleen ryhmät ottavat ilmoituksen Hallahenkäykseltä saatuaan leirin aukiolta Hehkutonkukkasen ryhmän keräämän oksakasasta itselleen oksan ja lähtevät hakemaan kaksijalkojen luoman puukasan liekkiä, jota lähtevät levittämään metsään. Ametistikyyneleen ryhmä aloittaa Varjoklaanin oikeasta takasivusta ja Routavarjon ryhmä vasemmasta takasivusta. Olkaa varovaisia levityksen kanssa, ettette savusta omianne tai polta toisianne'', Aavesusi heilautti huvittuneena häntäänsä. ''Routavarjon ryhmässä ovat Salamatuska, Sinisydän ja Surusiipi, kun taas Ametistikyyneleen ryhmässä ovat Fenkolijalka, Tuhkasydän ja Korppivarjo''.
Kolli katseli hetken vielä alas, kunnes heilautti tuuheaa häntäänsä.
''Koska on tärkeää, että pidämme ympäristöstämme huolta ja tarkkailemme selustaamme, tulipalon sytytyksen aikana Keskiyönkapinallinen ja Myrkkysydän vartioitavat Synkkäklaanin puolella kauempana kasvavista puista ja ovat valmeina ilmoittamaan, jos meidät on huomattu. Onko jotakin kysyttävää? Tai Viekastähdellä lisättävää?'', Aavesusi katsahti naaraaseen hymyillen tyytyväisenä.


Pakkasnauru - Erakkolauman varajohtaja
Vihakatse nyökähti Huurrehaamulle hymyillen, kun Pakkasnaurua ja Umbraa lähdettiin ohjaamaan leiriin. Pakkasnauru ei koskaan ollut astunut käpälällään Myrskyklaanin leiriin, pahemmin edes rajoille, joten oli toisaalta hyvinkin helpottavaa, että he heti alkuun olivat saaneet partion mukaansa ja oppaakseen. Turha säntäily klaanin reviirillä olisi vaikuttanut turhankin hämmentävältä ja epäilyttävältä. Pakkasnauru hymyili huvittuneena Umbralle, joka oli juuri nimennyt itsensä Varjojenpoluksi. Toisaalta jos Pakkasnauru olisi saanut nimetä itsensä, olisi hän varmasti vääntänyt itsestään jotakin samanlaista, mutta hänet tunnettiin metsässä jo Pakkasnauruna. Sitä oli vaikeaa lähteä muuttamaan.
Vihakatse seurasi heitä heilautellen rauhallisesti häntäänsä, kun muu ryhmä kulki edessä ja sivussa. Lopulta Myrskyklaanin ominaishaju oli niin voimakkaana nenässä, että oli selvää heidän päätyneen leirin suuaukolle. Varjojenpolku esitti arempaa ja herkkää naarasta, jonka näyttely tuntui menevän täydestä kaikille. Pakkasnauru yritti vain huolehtia kumppanistaan kaikin tavoin, yrittämättä olla liian uhkaava, mutta tehdäkseen selväksi muille, että Varjojenpolku olisi hänelle kaikki kaikessa. Pakkasnaurun päätyessä muiden kanssa leiriin, hänen katseensa porautui naaras kissaan, jonka silmät tuijotivat häntä. Leuaton naaras, joka oli siirtynyt vanhempien pesään ja tarkkaili häntä tiiviisti. Yönkäärme.
Käärmesielu lopulta kohotti katseensa, ollessaan juuri syömässä Vihertähden, sekä Liekkimarjan ja Kultapiiskun seurassa. Kissojen huomio alkoi kääntyä heihin, ja osa pörhisteli turkkiaan, tai päästi matalaa murinaa kurkustaan. Pakkasnauru piti kasvoillaan tyynin katseen, Liekkimarjan vilkaistessa uteliaana häntä ja Varjojenpolkua.
''Mitäs tämä oikein on?'', Käärmesielu naukaisi kummastuneena Huurrehaamulle, räpäyttäen silmiään ja tarkkaillen varuillaan Pakkasnaurua.



//Sit kans Heli, Sara ja Varjo
Hiekkapyörre - Myrskyklaanin soturi

Kolli venytteli vielä etukäpäliään, kuunnellessaan kolmikon puhetta vuorotellen. Hänelle tuli pakottava tarve lempeästi röyhistää rintaansa, kun häntä kerrankin kehuttiin saalistamisen onnistumisesta. Kollin kasvoilla oli ystävällinen hymy, Kastehelmen ollessa sitä mieltä, että he voisivat jakaa jäniksen, Hiekkapyörre kiersi käpäliensä päälle häntänsä ja istuutui alas muiden seuraan, katsellen jänistä. Muidenkin alkaessa ruokailla, myös Hiekkapyörre repäisi lämpimästä ateriastaan itselleen palan hampaisiinsa, alkaen työstää sitä.
Kehräys karkasi kesken ruokailun kollin kurkusta, kun puheeksi oli tullut heidän pentunsa. Kolli kääntyi katsomaan kumppaniaan hymyillen, vaikkeivät he varsinaisesti olleetkaan pennuille nimiä miettineet.
''Minusta tuntuu siltä, että Kastehelmi on meistä se luovempi tapaus keksimään upeille pennuillemme yhtä upeat nimet kuin hän itse on'', kolli heilautti viiksiään hymyillen. ''Mutta saatan hieman toivoa, että yksi pennuista saisi minun nimeeni viittaavan nimen, sekä toinen Kastehelmen nimeen viittaavan. Kuten ehkä jotakin hiekkaan ja veteen liittyvää, mutta luotan siihen, että keksimme lopulta jotakin. Tai siis sinä keksit ja minä seisoin suu auki vain vieressä katsomassa palleroitamme'', kolli naukui leikkisästi hymyillen.
''Millaisia nimiä sinä antaisit mahdollisesti omille pennuillesi, ehkä jos ja kun tulevaisuus sellaisia sinulle ohjaa?'', Hiekkapyörre kysyi Paatsamajuovalta. Ehkäpä Kastehelmi saisi Paatsamajuovan ideoinnista jonkun idean, jota tietenkään tyhmyri Hiekkapyörre ei hokaisi tulla ajatelleeksi. Samaisella hetkellä klaaniin tupsahti Huurrehaamun johdolla vieraita kissoja leiriin ja Hiekkapyörre kohotti päänsä hämmentyneenä Pakkasnaurua ja tämän seurassa olevaa kissaa kohtaan. Jopa suojelevasti Hiekkapyörteen häntä kiertyi Kastehelmen vierelle, pitääkseen naaraan itseään lähellä. Mitä ihmettä täällä tapahtui? Mitä nuo tekivät täällä? Hiekkapyörre ei epäilisi puolustaa perhettään, mikäli sellainen tilanne tulisi ja hän vaihtoi arvioivia katseita Kipinäntuskan kanssa, joka tuntui olevan hänen kanssaan samalla aaltopituudella ollen valmis puolustamaan, jos tilanne pahenisi.



//Sarahalla & Wilma

Jänistassu - Lumouksenklaanin oppilas

Kolli heilautti korviaan, kohtelias ja ystävällinen hymy kasvoillaan, nyökähtäen Joutsentassulle, jolla oli selkeä paikka jo mielessään. Kolli nousi käpälilleen, valmiina seuraamaan Joutsentassua ja Kiurutassua, mielissään siitä, että saisi jotakin tekemistä leirin ulkopuolella. Jotakin sellaista, mikä ei olisi mestarin pakottamaa tai varapäällikön määräämää. Tai yksin vaeltelua ja haaveilua, kyllä sekin ajan kanssa alkoi tuntua tylsältä, etenkin kun klaanissa ei tuntunut olevan ketään, joka halusi jutella Jänistassun kanssa, puhumattakaan haluaisi jakaa ajatuksiaan tai ajattelisi ulkopuolisesta maailmasta samalla tavalla.
''Ollaan sitten varuillamme, se on kuitenkin hyvin lähellä Salamaklaanin rajoja, ettemme tule ylittäneeksi näitä epäselviä rajoja siellä suunnalla. Olisi hieman nöyryyttävää joutua sotureiden pelastamaksi tai pahimmassa tapauksessa päätyä heidän leiriinsä kuuntelemaan moitteita'', Jänistassu naukui. Kun Salamaklaani oli saapunut metsään, klaanille oli jäänyt epäselväksi, missä Salamaklaanin ja Lumouksenklaanin raja menisi loikkijoiden kivien kohdalla vai sen jälkeen. Jänistassu oli varma, että vielä tulevaisuudessa he joutuisivat kamppailemaan loikkijoidenkin kivistä.


Varjo//
Myrskynraivo - Tuuliklaanin kuningatar

Myrskynraivo heilautti tuuheaa häntäänsä hymyillen kumppanilleen, jonka kanssa alkoi suuntaamaan matkaansa kohti Kuulampea, jotta he voisivat vaihtaa kieliä esi-isiensä kanssa. Myrskynraivo toivoi kovasti voivansa nähdä Okatuulen nimitysseremonian päälliköksi, vaikka epäilikin sitä, sillä ei uskonut sen olen virallista tai edes sopivaa. Ei hän ainakaan koskaan ollut kuullut vastaavasta, joten oli hyvin epäileväinen sitä kohtaan. Mutta entä jos kaikki Tähtiklaanissa olisivat keskittyneitä Okatuuleen ja täten Myrskynraivo ei tapaisi ketään? Naaras työnsi ajatuksensa pois mielestään, turhaan hän sitä nyt hermoili ja jännitti, olisihan se sitten Kuulammella nähtävissä!
''Näin asiaan kuulumatta, jos saisit tai siis kun saat nimetä pentujamme, minkälaisia nimiä haluaisit antaa heille ja miksi? Hyvähän sitä on jo valmiiksi miettiä, nyt kun alku järkytyksestä olemme molemmat toipuneet?'', Myrskynraivo kehräsi itsekseen, kulkiessaan Okatuulen vierellä Tuuliklaanin nummilla. Hän yritti keksiä jonkin puheenaiheen, jotta matka taittuisi nopeammin ja matka olisi antoisa molemmille. Naaras katseli onnellisena kohti vuoria, Tuuliklaanista ei olisi pitkä matka Kuulammelle, ja Tähtiklaani tuntui olevan matkan puolella kirkastaessaan hämärtyvää iltaa hyvällä säällä ja mukavalla tuulella. ''Toivottavasti et halua yhdenkään nimeksi mitään, mikä muistuttaisi liikaa heidän ulkonäköään? Minusta vain Mustapentu, Harmaapentu tai vaikka Oranssipentu ovat aika nenääni nyrpistäviä nimiä tylsyytensä takia. Saattaisin jopa pahoittaa mieleni, jos haluaisit nimetä pentumme Keltapennuksi, vain koska hän olisi keltainen'', Myrskynraivo kuitenkin hymyili leikkisästi.



Leijonanvarjo - Myrkkyklaanin soturi
Leijonanvarjo väräytteli vielä unisena viiksiään, yrittäen karistaa väsymystä jotenkin tällä oudolla tavallaan. Valkovirran tokaistessa, että tämä lähtisi mielellään kollin kanssa metsästämään, se kuitenkin puhkaisi Leijonanvarjolla sisällä innostuksen kuplan. Hänellä olisi jotakin mukavaa tekemistä Valkovirran kanssa! Kolli nousi myös jaloilleen, heilauttaen leijonamaista häntäänsä, siirtyen Valkovirran kanssa kaatuneen puun alta esille, neulasten kutitellessa verhonlailla Leijonanvarjon selkää. Kolli katseli hetken leiriä, ennen kuin lähti seuraamaan Valkovirtaa ulos aukiolta, suunnatakseen johonkin suuntaan metsästämään.
''Haluatko kalastaa vai metsästää? Voisimme tarkistaa samalla jään tilanteen veden päällä, jos menemme kalastamaan? Viiltokynsi toivoi, että soturit ja partiot ylipäätänsä pitävät liukkaita ja heikkoja jäitä silmällä, sillä pennuilla on ihanteena leikkiä sitä typerää, kuka on rohkein hukkumaan, vai mikä se jääleikki onkaan, jossa he yrittävät mennä heikkojen jäiden päälle ja olla putoamatta niiden läpi'', Leijonanvarjo naukui mittaillen korkeaa heinikkoa, joka oli lähtenyt puskemaan lumen joukosta esille, kääntyen vilkaisemaan saarelta vettä. Ehkä saukot olisivat pian palaamassa rannan kallioille ja niitäkin olisi hyvä tarkkailla, ettei kukaan jäisi niiden hampaisiin. Kuten Usvahalla oli ennen lehtikatoa joutunut hurjaan kamppailuun yhden saukon kanssa. Tosin oli syönyt Valkovirran, Leijonanvarjon ja Sirukatseen kanssa myöhemmin kyseisen saukon, mutta joka tapauksessa. Hiirenkorvan jälkeen alkaisi olla taas muita murheita klaanilla saarella.

Nimi: Sarahalla

13.03.2019 21:32
//Wilma

Leijonapihka - Jokiklaanin soturi


Vanha kunnon kiusallinen keskustelu, muttei se onneksi minua saanut erityisen vaivaantuneeksi. Hymyilin omaa pehmeää, ehkä hiukan anteeksiantavaa hymyäni toiselle, ja värisytin viiksiäni hivenen huvittuneena. "Onneksi en ole, ja kuu painaa varmaan muutaman mäyrän verran." Naukaisin hiukan huvittuneena, mutta edelleen pehmeästi. Kiusalliset tilanteet menisivät ohi, jos niistä ei alkaisi kehittämään entistä kiusallisempia. Kumarruin kaivamaan kylmää maata, ja pian lumen alta paljastui samannäköistä juurta, jota itse parantaja oli juuri hetki sitten kaivanut. Nostin sen varovasti hampaisiini, ja laskin Kristallipääskyn jalkojen juureen. "Tämäkö se on?" Kysyin hiukan varovasti pukaten juurta nenälläni, ja istuuduin alas. Räpäytin silmiäni ystävällisen kohteliaasti vielä osoittaakseni, etten itse ollut kiusaantunut, ja asia oli jo painunut unholaan.

Nimi: heli-fairy

13.03.2019 21:11
//Pelko
NAAKKATASSU oli murahtaen kääntynyt takaisin oppilaiden pesään makuulle, kun hänen isänsä Kotkankynsi olikin kutsuttu partioon, jossa oli Kaurishallan mukaan hänen setänsä Sumukynsi kadonnut. Kolli oli huomannut isänsä turhautuneisuuden asiaan, ja sen, miten hänen isoäitinsä Tammenlehti oli syöksynyt tyttärensä kimppuun. Totta kai tuo olisi pojastaan huolissaan, mutta koko klaani oli olevinaan niin hurjistunut tästä tapauksesta. Oranssin ruskea oppilas asteli takaisin pesäänsä ja omalle makuualuselleen, jolla sai vallata koko pesän. Onneksi hän oli sentään yksin. Toistaiseksi. Vaikka hän nuori olikin, ei hän kaivannut toisia kuorsaavia pesätovereita. Hyvin pärjäisi itsekseen yhdessä isänsä kanssa, jolta sai parasta koulutusta. Hän toisaalta toivoi myös näkevänsä emonsa, mutta hänen uniinsa oli ilmestynyt ihan muita kissoja, kuin hänen toivomansa. Kerran hän näki tähtiturkkisia kissoja sekä kolme muuta kissaa. Kaikki olivat erilaisia, hän heistä suurin tässäkin ikää, mutta tähtiklaanin kissoilla näytti olevan joku ennuste. Oppilas oli sen kuitenkin siirtänyt sivuun, sillä oli halunnut olla tekemisissä isänsä kanssa, jos tämä poikaansa haluaisi huomioida. Nyt Naakkatassu kuitenkin käpertyi takaisin vuoteelleen isän kadotessa partioon. Sinne meni sekin toive ajattelu tämän päivän harjoituksista. Oranssit silmät kiiluivat hetken pimeydessä, kunnes hän ne sulki ajatellessaan emoaan.
Naakkatassu havahtui pian lähestyviin askeliin. Askelet olivat aivan eri luokkaa kuin klaanin askele olivat. Nämä eivät olleet läheskään yhtä raskaita, sekä kynsien rapina kolisi kivessä kuin huuto yössä. Oppilas piti silmiään visusti kiinni maistellessaan ilmaa tämän hahmon lähestyessä. Se kiersi ensin kauempaa, sitten laskeutuen lähemmäs hänen pesäänsä. Kolli häntä pörhistyi tunkeilijan astuessa hänen pesäänsä kuin tuiki tuntematon. Miksei kukaan huomannut tätä kapista kakaraa pysäyttänyt leirissä? Naakkatassu kuuli tämän hengityksen, sekä vuorisen tuoksun. Oliko tämä kissa Lumoukseklaanista? Pian kissa naukaisi tervehdyksen hänen korvaansa ja kolli nosti päänsä niin pikaiseen, että sai tökkäistyä tätä naarasta nenään.
”Miten kehtaat astella suoraan Salamaklaanin leiriin, sekä minun pesääni?” ruskean oranssi kolli murahti hampaidensa välistä katsellen kirkkain oranssein silmin tätä naarasta, joka tuoksui vuorilta sekä marjoilta. Kolli nousi suurille tassuilleen täyttäen pesää suurella koollaan, katsellen tätä tutuhkoa oppilasta, jota ei kuitenkaan koskaan ollut tavannut. Tai niin hän uskoi. Mistä tämä kissa oli? ”Kuka olet?” kolli naukaisi hieman rauhallisemmin, kuitenkin tarkastellen tunkeilijaa varautunein silmin.

//Masi kai tästä alaspäin?
KOLIBRINTÄHTI asteli leiriin lumi turkissa sekä silmät raivon sekaisin selällään. Hän ei tiennyt mitä miettiä tai miten toimia tästä lähtien. Lumivyöry oli nielaissut hänen esikoisensa, sekä varapäällikön paikka oli auki. Kaurishalla ehkä toipuisi paniikki kohtauksestaan, mutta Tammenlehdellä tämä myös olisi kova pala. Päällikkö suuret käpälät leirin kiveen läiskähdellen asteli kohti omaa pesäänsä, vilkaisten vielä nopeasti Kotkankynteen, sekä surulliseen Tammenlehteen, joka sai tukeaan veljeltään. Suuri harmaan musta kolli ei tiennyt mitä tehdä. Käpälät vain kuljettivat kohti pesää, jonne hän lopulta ajautui istumaan ja katselemaan pesän tummaa seinämää. Hänen korvansa nyki kauheista ajatuksista, sekä unien pimeä kissa jossain kuiskutteli takaraivossa. Tämä kissa oli tuonut hänelle esiin uusia ajatuksia, mutta ei Kolibrintähti tiennyt miten näihin suhtautua. Vaihtoehtoja ei varapäällikön suhteen ollut kuin kaksi, joista toinen oli etusijalla, Kotkankynsi. Klaani koki nyt murhetta, perhe enemmän surua, mutta kuitenkin menetystä. Tästä kestäisi palautua, vaikka kuitenkin korjaus olisi tehtävä pian. Suuri kolli huokaisi ja antoi ajatustensa lipua jossain kaukana, ehkä jossain missä Sumukynsi tällä hetkellä oli. Toivottavasti poika olisi kunnossa ja palaisi vielä heidän seuraansa. Ei hän noin vain voisi luovuttaa, hän tulisi takaisin. Sumukynsi oli vahva, yhtä vahva kuin veljensä. Kotkankynsi nyt vain olisi täällä. Kolibrintähden suulla välähti pieni ilkeä hymy, joka kuitenkin palautui takaisin murheellisuuteen. Samoin tavoin klaanista olisi kitkettävä sekaverisyys, ja puhdistettava ensin klaani, sitten koko metsä. Sitä olisi saastutettu jo liikaa väärällä verellä.

VIEKASTÄHTI loikkasi viekas hymy huulillaan vedenkuilun kielekkeelle ja huusi klaaniaan kokoon. Aavesusi oli juuri palannut partiosta kertoakseen hänelle hyviä uutisia tästä nuotiosta, jonka kautta he voisivat kostaa Varjoklaanille pitkään harkitun kostonsa. Tuo inha klaani oli hyökännyt heidän leiriinsä aselevon kokoontumisen aikaa ja tappaneet, sekä vahingoittaneet kissoja. Nyt olisi pitkän sodan päättymisen aika, kun koko varjoklaanin leiri poltettaisiin havunneulasten tasolle maan pinnalle. Meripihkan väriset silmät leiskusivat uudesta innosta sekä ideasta, joka tulisi vielä onnistumaan.
”Synkkäklaanin kissat, hyvä varapäällikköni Aavesusi on löytänyt tänään jotain, mikä aikoo kirkastaa tulevaa. Partiossa tänään hän löysi kaksijalkojen virittämän puukasan, jossa leimusi tuli. Tätä tulea tullaan varmaan sytyttämään monesti, ja silloin me aiomme ottaa siitä kiinni. Viritämme tulen ja puiden avulla Varjoklaanille ansan, jolloin savustamme heidät ja heidän leirinsä. Tuli leviää puita pitkin muualle ja ottaa otteensa pian koko varjoklaanin maastosta, savustaen heidät pihalle!” naaras naukui klaanilleen, jossa toisten kissojen ilmeet laukkasivat heti ideassa mukana, toisten hieman varautuen sitä vielä miettien.
”Partiot ohjaavat tulta puiden oksilla, jotka vievät sen syvälle Varjoklaanin maille. Siellä se ottaa otteensa suuremmasta lähteestä ja polttaa tietään kohti leiriä. Voimme kasata jäljellä olevasta lumesta muuria rajallemme, jolloin se ei saa otettaan puistamme tai pensaistamme, eikä se polta meidän maatamme. Pidämme siitä otteen ja asetamme Varjoklaanin alakynteen!” hän naurahtaa katsahtaen varapäällikköönsä samalla häntäänsä riemuissaan heilutellen puolelta toiselle. ”Aavesusi johtaa partioita ja ohjaa oikeat kissat oikeaan paikkaan. Kuulkaamme hänen ohjeitaan tulevasta”, suuri ruskea naaras antaa tilaa vedenkuilulla toiselle, joka voisi loikata hänen viereensä kertoakseen omaa näkemystään asiasta, sekä ohjeistamaan kissoja toimimaan oikein, jotta suunnitelma varmasti onnistuisi. Tämä voisi tehdä hänelle hyvän koston isän puolesta, joka sitten voisi elää paremmin Tähtiklaanissa, jonne varjoklaanilaisen tappamana joutui.

HUURREHAAMU katseli epäillen suuren puhuttua Pakkasnaurua, joka oli elänyt Myrkkyklaanissa yhdessä Sädekatseen kanssa, mutta naaras ei tiennyt mitä siellä nyt olisi tapahtunut. Tarutaivas heilutteli häntäänsä hieman varuillaan, kuten myös Huurrehaamu huomasi heiluttelevan kahta hännänpäätään myös varuillaan. Musta naaras kuunteli kahden valkean kollin keskustelua herrasta, joka nyt sanoi muuttuneensa yhdessä tämän Varjojenpolun kanssa, joka ei näyttänyt liian uhkaavalta, vielä ainakaan. Huurteisen siniset silmät kääntyivät Vihakatseesta Kuolonlauluun, sitten takaisin Pakkasnauruun sekä naaraaseen tämän vierellä. Tuuli humisi mustan naaraan korvissa sen puhaltaessa läpi metsän järven toiselta puolen Varjoklaanin takaa. Soturitar ei osannut sanoa, toiko tuuli tullessaan jotain uhkaavaa, vai helpottavaa. Tarutaivas kuitenkin katsahti siskoonsa vierellään ja nämä vaihtoivat merkittäviä katseita, mikä sai Huurrehaamun nostamaan katseensa Vihakatseeseen.
”Uskon, että päälliköllä on tässä viimeinen sana. Minä kuitenkin uskon, että he voisivat liittyä klaaniimme. Ehkä on parasta antaa Vihertähden päättää”, kaksihaarainen häntä heilahti naaraan takana rauhallisesti, kun hänen katseensa kiersi partion kissoissa. Ehkä heidän pitäisi johdattaa tämä kaksikko leiriin ja antaa Vihertähden päättää Pakkasnaurun sekä Varjojenpolun kohtalosta. Nämä kuitenkin vaikuttivat ihan hyviltä kissoilta, kuten todettua, kaikki voivat muuttua. Musta naaras kääntyi ympäri hännällään viittoen tätä kaksikkoa seuraamaan, vilkaisten sitten Vihakatseeseen.
”Seuraatko perästä, jos johdamme heidät leiriin?” naaras naukui oranssin valkealle kollille, vilkaisten vielä Tulikolibriin sekä Kuolonlauluun, jotka saapuivat hieman lähemmäs kuullakseen myös mitä seuraavaksi.

//Sit kans Masi Sara ja Varjo
KIPINÄNTUSKA katseli vienosti hymyillen ystäviä, jotka pian alkoivat ruokailla tuoreen jäniksen edessä. Kuningattaren tuli syödä hyvin, sekä varmasti Hiekkapyörteelle maistuisi kani, jonka juuri nappasi. Paatsamajuova ei ollut syönyt tänään vielä mitään, joten kolli toivoi naaraan syövän itsensä täyteen. Olisi hän tuosta huolissaan muutenkin, mutta huolissaan tässäkin tilanteessa. Lopulta likaisen valkea kolli itsekin kehtasi haukata palan jänistä, joka todella maistui maukkaalta. Kolli oli iloinen Hiekkapyörteen onnistumisesta, sekä nyökytteli päätään soturittaren vierellään kehuvan tämän taitoja. Klaani oli onneksi täynnä hyviä metsästäjiä, joten riistasta ei pitäisi olla kyllä pulaa moneenkaan kuuhun. Kipinäntuska oikeastaan näytti pienestä seurasta. Koko myrskyklaani olisi yhtä perhettä, kuten salamaklaanin tulon seurauksena pääteltiin, mutta tämä oikeasti alkoi tuntua jopa vihaisesta kollistakin miellyttävältä. Vaikka jokaisella oli aina oma perheensä, oli tärkeää myös, että tunsi klaaninsa ystävät perheeksi. Soturi huomasi hymyilevänsä hieman katseensa eksyessä rakkaaseen ystäväänsä Paatsamajuovaan. Ehkä hän kehtaisi häntä tämän tilanteen jälkeen pyytää ulos yhdessä metsästämään tai vain partioimaan hetkeksi järven rannalle tai jotain. Toivottavasti naaras olisi kiinnostunut lähtemään. Miellyttävä kysymys pentujen nimistä sai kuitenkin ajatukset partiosta kääntymään takaisin hetkeen, jossa ehkä Kastehelmi kertoisi nimiehdotuksia uusille klaanilaisille, uusille perheenjäsenille.

Nimi: Varjo

13.03.2019 20:15
//Sarahalla
Kristallipääsky – Jokiklaanin parantaja

Naaras hymyili vain leikkisään tapaan kollille, koska ei ollut asiaa mitenkään paheksuvaan tapaan tarkoittanut. Tietenkin Leijonapihka sai myös metsästää ja tehdä muita asioita, jotka soturille kuuluivat. Ei toisen tarvinnut yrttejä vain kaivaa lumen alta, vaikka olikin kiltisti itse tarjoutunut auttamaan.
Rauhallisen ystävällisesti Kristallipääsky käänsi katseensa kolliin, joka kulki takaisin naaraan luokse keräämään yrttejä. Jotain sinisilmäinen oli aikeissa sanoa, mutta toisen sanojen myötä yrttienkin kaivaminen valkean peitteen alta pysähtyi. Hetken parantaja tuntui vain tuijottavan kollin meripihkan värisiä silmiä ennen kuin hiukan punastuen käänsi vaisusti katseensa takaisin tassuihinsa ja kukkaan, jonka toinen oli varovasti nostanut maasta hampaillaan välttäen sen rikkoutumista. Ehkä liiankin tuttavalliset sanat saivat naaraan jotenkin omalla tavalla sulkeutumaan ja kadottamaan hymynsä osittain pelästyneen omaisesti. Tietenkin toisen mielessä kävi vain se, että olisi itse ymmärtänyt sanat väärällä tavalla, mutta lopulta naaras ei ollut varma, ketä hän silläkään yritti lohduttaa.
”Kuuta voi tosiaankin olla vaikea hakea taivaalta”, naaras totesi hiukan hiljempaa, mutta jatkoi sitten taas yrttien kaivamista maasta. Ei Kristallipääsky edes voinut vilkaista kollin palaviin silmiin ilman, että olisi voinut sanoa jotain, mitä sitten myöhemmin olisi katunut. Olisi se sitten ollut jotain tunteista puhumista tai juuri siitä, että tunteita ei ollut. Ei kristallisilmä ollut varma itsekkään, joten hiukan itsekin hölmön tapaisesti oli saanut suustaan vain jotain kuuhun liittyvää.
”Et sinä kuitenkaan lintukaan ole”, Kristallipääsky jatkoi edelleen, vaikka ymmärsi jälkeenpäin, että tekisi itse tilanteesta vain kiusallisemman.

Nimi: Sarahalla

13.03.2019 19:12
//Heli, Masi & Wilma

Paatsamajuova - Myrskyklaanin soturi

"Minulle käy." Naukaisin ystävällisesti viitaten Hiekkapyörteen tuomaan jänikseen, ja hymyilin Kastehelmelle sekä hänen kumppanilleen. Käänsin päätäni kohti Kipinäntuskaa, jolle loin erityislaatuisen hymyn, joka oli tarkoitettu vain tälle kollille. En itse välttämättä edes tunnistanut kunnolla ihastuksen tunnettani, joten en ollut valehdellutkaan Kastehelmelle, sanoessani etten ollut kiinnostunut kenestäkään. En ehkä oikein osannut eritellä tunteitani, enkä myöskään halunnut pettyä turhien toiveiden takia. Eihän Kipinäntuska tietenkään mikään turha toivo ollut, mutta en halunnut menettää ketään ja satuttaa itseäni.
Karistelin ajatukset syrjään, ja asetuin ruokailemaan jänistä muiden alottaessa myös (?). Se oli taivaallista, ja niin suussasulavaa, että kehräys pääsi kurkustani. "Metsästystaitosi ovat todellakin aivan omaa luokkaansa!" Naukaisin hyvilläni Hiekkapyörteelle nielaisten palan hänen jäniksestään. Itsekin olin hyvä saalistaja, mutten silti koskaan pidä itseäni muita ylempänä. Katseeni kiinnittyi taas Kastehelmen kauniin pyöreeseen vatsaan, ja kallistin ystävällisesti päätäni. "Oletteko miettineet mitään nimiä?" Kysyin pehmeästi vilkuillen rakastavaisia. Itsekin toivoisin jonain päivänä olevan yhtä suloisen pyöreä, kuin rakas ystävättäreni.


//Wilma

Leijonapihka - Jokiklaani

"Ei! Tai siis tottakai haluan etsiä kanssasi yrttejä, siksihän minä olen täällä." Naukaisin pehmeästi, ja tassuttelin takaisin Kristallipääskyn luo. Vilkaisin hänen taakseen kohti juurakkoa, josta tarkoitus olisi kai yrttejä etsiä. Ajattelin liittyä seuraan kaivamaan, mutta pysähdyin. Kristallipääskyn kääntyessä minuun päin (?) kauniit piirteet vain kymmenkertaistuivat. Kyllähän hän sen tajusi, etten ollut täällä pelkästään soturillisesta velvollisuudesta keräämässä yrttejä. "Haluan auttaa. Tai, tarkoitan vain, että hakisin sinulle vaikka kuun taivaalta, jos pystyisin. Jos se tekisi sinut onnelliseksi, Kristallipääsky." Äänensävyni ja sanavalintani taisivat olla turhan lempeitä pelkän ystävän sanottavaksi, ainakin tässä tilanteessa. Meripihkan väriset silmäni hehkuivat pehmeästi sekä aistikkaasti, ja heilauttelin mahdollisimman rennosti häntääni puolelta toiselle. Eihän tämä voisi tapahtua, mutta rinnassani jyskyttävä tunne oli eri mieltä. Olimme olleet pitkään ystviä, toinen oli aina hoitanut tassuni kuntoon, mutta se ei vain tuntunut riittävän. Miksi? Tiesin miten kiellettyä ja halveksuttavaa se oli, mutta kyllä, olin rakastunut parantajaan. Minä, Jokiklaanin soturi, Leijonapihka, olen rakastunut parantajaan.

//Masi & Wilma

Joutsentassu - Lumouksenklaanin parantaja

"Okei, mennään." Naukaisin kaksikolle, lähtien kiipeämään kohti Loikkijan kiviä. Muistan aluksi, kuinka raskasta tänne oli kiivetä Hiirenpolun kanssa hakemaan yrttejä ensimmäistä kertaa; meinasin pudota muutamaan otteeseen, mutta aina Hiirenpolku nappasi hennon ruumiini niskanahkasta kiinni, ja auttoi minut lopulta kiipeämään ylös. Tykkäsin matkasta pienelle nummen tapaiselle alueelle vuoren päällä, vaikka toki lehtikadon aikaan se oli aivan eri näköinen. Silti salaisesti rakastin sitä paikkaa, ja sinne saatoin mennä rauhoittumaan omine ajatukseni, varsinkin vherlehden ilta-auringon paistaessa. Se oli melkeimpä parasta mitä tiesin, ja toivoin ettei kukaan Lumouksenklaanin kissa tulisi tuota paikkaa minun elinaikanani tajuamaan. Tai tajuamaan sitä, kuinka mukava siellä oli olla. Yksin.
Iskin kynteni kallioseinämään lähtien kiipeilemään taitavasti ylöspäin hoikan ruumini kera. Ehken osannut taistella tai metsästää, mutta kiivetä osasin.

Nimi: Varjo

13.03.2019 17:13
//Masi, Sarahalla & Heli
Kastehelmi – Myrskyklaanin kuningatar

Naaras heilautti vienosti häntäänsä ja käänsi vähitellen katseensa Kipinäntuskaan, hänen veljensä pennun suuntaan. Hymyillen Kastehelmi kollin otti vastaan, mutta ei varsinaisesti sanonut yhtään mitään. Hetken tuon katse pomppi ystävänsä ja sukulaisensa kesken jotenkin tietävän tapaisesti, vaikka ei naaras ääneen viitsinyt mitään ilmoittaakaan. Ei hän kuitenkaan halunnut tehdä yhtään kenenkään olosta kiusallista, jos hän kehuisi kaksikkoa parina tai vihjailisi siihen suuntaan, että Kipinäntuskalla olisi tunteita Paatsamajuovaa kohtaan. Ei hän nyt totuutta tiennytkään, mutta voisi lyödä siitä vetoa. Miksi muuten kolli olisi raahautunut kuningattaren ja soturin luokse keskustelun pyöriessä aikalailla vain pennuissa?
Kastehelmi oli aikeissa jättää kaksikon kaksin vedoten väsymykseen, mikä pentuja odottavalla oli yleistä. Kuitenkin ruskeat silmät löysivät juuri leiriin palanneen Hiekkapyörteen, joka lähti kolmikon suuntaan hampaissaan maukkaan näköinen jänis.
”Voin myös oikein hyvin”, Kastehelmi totesi lämmin hymy kasvoillaan, joka tuttuun tapaan oli vain levinnyt Hiekkapyörteen ilmestyessä paikalle. ”Entä sinä?” Hän kysyi vielä kumppaniltaan ja räpäytti pehmeään tapaan silmiään toisen sekä jäniksen suuntaan. Ehkä he olisivat voineet jättää Kipinäntuskan ja Paatsamajuovan kahdestaan, mutta jäniksen jakaminen ystävien kesken ei kuulostanut edes huonolta idealta.
”Voimme varmasti jakaa sen kaikki yhdessä, vai mitä?” Kastehelmi naukaisi häntäänsä innoissaan heilauttaen sekä käyden jokaisen nopeasti ystävällisellä katseellaan läpi. Lopulta hän vielä katsahti Kipinäntuskaan, jonka kehut pennuista saivat hänet aina vain paremmalle tuulelle, jos se edes olisi mahdollista. Ainakin niillä pennuilla olisi rakastava perhe ja turvallinen klaani ympärillään.

//Masi & Sarahalla
Kiurutassu – Lumouksenklaanin oppilas

Naaras heilautti häntäänsä tyyneen tapaan kevyt jonkinlainen tyytyväisen tapainen hymy kasvoillaan. Ei naaraan ensimmäinen ajatus olleet ne yrtit vaan leiristä pois pääseminen ja klaanin palveleminen metsästyksen avulla, jos joku sitten huomaisi hänen kykynsä mestarin lisäksi. Ehkä vielä retken jälkeen hän voisi esitellä saaliinsa vanhemmilleen ja viedä jonkun niistä Pähkinäsilmälle, kunhan nyt ensin edes saisi jotain metsästettyä.
”Mennään sinne vain, siellä ainakin pitäisi riistaa löytyä”, Kiurutassu naukaisi päättäväiseen sävyyn ja vilkaisi vielä kaksikkoa. ”Ja niitä yrttejä varmasti myös”, naaras vielä lisäsi nyökäten, vaikka ei niistä mitään tiennytkään. Kunhan kaikki löytäisivät haluamansa niin pieni niin sanottu retki meni hyvin ja jokainen osapuoli olisi tyytyväinen. Hiirenpolku kehuisi oppilastaan siitä, kuinka hienosti hän olisi tarvittavaa löytänyt ja soturit huomaisivat kuinka edenneitä oppilaita Kiuruntassu sekä Jänistassu jo olisivat. Ajatus innosti naarasta itseään sekä sai hänet räpäyttämään sinisiä silmiään päättäväiseen sävyyn. Takaisin leiriin he eivät lähtisi ennen kuin kaikki tarvittava oltiin löydetty.

//Sarahalla
Kristallipääsky – Jokiklaanin parantaja

Naaras kohotti katsettaan lumisesta maisemasta Leijonapihkan suuntaan puron vierellä. Räpäytin muutaman kerran kirkkaita silmiäni ennen kuin nyökkäsin päättäväiseen tapaan. Yrtit olivat vain hautautuneet lumen alle, vaikka soturia kieltämättä tuntui kiinnostavan enemmän metsästys uteliaisuudestaan huolimatta.
”Kyllä niitä täältä pitäisi löytyä, mutta vain lumen alta”, Kristallipääsky naukaisi ystävälliseen sävyyn ja loi kollille pikaisen hymynsä. Naaraan katse kääntyi hitaasti takaisin tassuihinsa ja sen alla olevaan valkeaan maahan, joka tuntui peittävän kaiken. Hiukan naaras varovasti tassullaan kaivoi puun juuristoa, josta onneksi löysi muutaman tarvitsemansa yrtin.
”Kaikki vain on hautautunut tämän alle”, parantaja huomautti puoliksi itselleen, mutta vilkaisi silti nopeaan tapaan komeaa soturia, joka oli raahautunut hänen mukaansa yrttejä etsimään vapaaehtoisesti. Kyllä naaras arveli toisen olevan metsästyksen mielessä mukana, mutta silti häntä hymyilytti se, että Leijonapihka oli edes yrittänyt näyttää kiinnostuneelta asian suhteen.
”Mutta löydän näitä yrttejä kyllä itsekin, jos haluat metsästää klaanille jotain”

//Masi
Okatuuli – Tuuliklaanin päällikkö

Hetken Okatuuli katseli kumppaniaan ehkä huolestuneempaan sävyyn, mutta totesi itsekseen, että ei voisi Myrskynraivoa kieltääkään. Olihan Okatuuli itse toista kysynyt ennen kuin oli kuullut ilouutiset eikä muutenkaan voisi tuon päätä kääntää. Ei kolli nyt sitä halunnutkaan, mutta omalla tavallaan hän pelkäsi kumppaninsa ja pentujensa puolesta. Jos matka olisi noille liian raskas? Tietenkin aina kaksikko voisi kääntyä takaisin, mutta hän ei tosiaankaan halunnut todistaa pentujen syntymistä keskellä matkaa. Parantaja oli arvioinut synnytykseen olevan vielä muutaman päivän, kuten Myrskynraivo oli aiemmin todennut, mutta ei parantajakaan ennustaja ollut. Jos pennut syntyisivät, ei juuri päälliköksi kohonnut osannut parantajanakaan toimia. Hetken Okatuuli harkitsi melkeinpä Kukkaiselon tai Lumisuden mukaan pyytämistä, mutta ymmärsi pian itsekin kuulostavan vastenmieliseltä.
”Kerran olet täysin varma niin aikamme taitaa olla lähteä”, Okatuuli lopulta naukaisi ja räpäytti vielä silmiään niin, että antoi naaraalle vaihtoehdon jäädä leiriinkin. Kyllä hän aikoi tukea tarvittaessa Myrskynraivoa ja tehdä kaikkensa, että hänen koko perheensä pääsisi vielä ehjinä takaisin leiriin.
”Kerro vain heti, jos tarvitset jotain tai pitää levätä!” Okatuuli vielä vaati toiselta ennen kuin nousi ja hitaan tapaisesti aivan kumppaninsa rinnalla lähti kohti leirin sisäänkäyntiä.

Valkovirta – Myrkkyklaanin soturi

Vähitellen valkea naaras siristeli sinisiä silmiään, jotta saisi karkotettua väsymyksen. Hetken naaras oli pyörinyt pedillä Leijonanvarjon toisella puolella, mutta loppujen lopuksi kollin ääni oli saanut hymyilevän naaraan hereille.
”Huomenta”, Valkovirta toivotti haukotuksen kera lämpimään sävyyn ja kääntäen vähitellen katseensa Leijonanvarjoon saatuaan kunnolla silmänsä auki. Kerrankin hänen edessään seisoi kolli, jonka näkeminen heti ensimmäisenä teki naaraan alkavasta aamusta hyvän.
”Sain minä ainakin tarpeeksi. Entä sinä?” Valkovirta totesi hiukan huvittuneena, mutta viimein nousi venytellen tassuilleen. Kuidenkin jälkeen kaikki tuntui edelleen hiukan oudolta, vaikka tässä tilanteessa se outo tuntui oikeastaan hyvältä. Ei naaras ollut kunnolla vielä tottunut nukkumaan kenenkään muiden kuin pentujen vieressä, mutta ei se haitannut, päinvastoin. Kuiden aikana naaras oli tuntenut olevansa turvassa ja nauttinut lämmöstä, varsinkin kun lehtikadon pakkaset olivat tulleet lumen mukana.
”Eipä minulla mitään muuta ole suunnitelmissa, joten lähden mielelläni kanssasi metsästämään!” Valkovirta kehräsi ja heilautti häntäänsä. Olisi mukavaa viettää myös päivällä aikaa kumppaninsa kanssa sekä tehdä jotain hänen sisarensa eteen, jolle oli edelleen kiitollinen kaikesta avusta, mitä tuo oli tarjonnut pennun kadotessa.

Nimi: heli-fairy

13.03.2019 09:48
//Masi, Varjo, Sara


KIPINÄNTUSKA väräytti jopa innostuen viiksiään, kun hyvä ystävä Paatsamajuova jopa kosketti hänen kanssaan neniä.
”Voin oikein mainiosti, kiitos kysymästä. Toivottavasti muutkin täällä voivat hyvin”, hän naukaisi ripeästi väliin katsahtaen soturittaresta kuningattareen edessään. Kolli oli pannut merkille tullessaan Kastehelmen paikan, sekä kyllä vatsan pyöreyden, joka viittasi pentuihin. Tuo kuitenkin hieman pohtivan näköisenä katsahti kauniiseen ystäväänsä rinnallaan, kun hän alkoi kertoa pennuista. Se sai hymyn kollin huulille, vaikka hymy haihtui nopeasti murahdukseen, kun Hiekkapyörre asteli paikalle. Vaikka Kipinäntuskan piti tulla toimeen muiden kissojen kanssa, hän tulisi aina paremmin toimeen sisariensa, ja Paatsamajuovan, kanssa. Muut kollit varsinkin saivat hänen turkkinsa pörhölle, varsinkin ne, jotka uskalsivat lähestyä hänen perhettään väärällä tavalla. Nyt myös kun neiti Paatsamajuovasta oli tullut läheisempi, hän oli varuillaan tämänkin vuoksi. Kipinäntuska kuitenkin nopeasti yskähti päälle pienesti, jottei Hiekkapyörre luulisi hänen olleen vihainen toista kohtaan. Vihaisuus hänestä aina lemusi, mutta oli mieltä yritettävä hallita, jos ystäviä haluaisi saada.
”Kani näyttää hienolta. Varmaankin nappasit sen tyylillä”, soturi naukaisi Hiekkapyörteelle nyökäyttäen samalla päätään hyväksyvästi. Hiekkapyörre oli mainio soturi, varsinkin nyt kasvatti mainettaan, kun sai pentujakin. Ehkä hänen kanssa tulisi vielä hyvin toimeen. ”Pennuistanne varmaan tulee vahvoja ja kauniita, kun vanhemmatkin ovat noin vahvoja ja sopivat toisilleen hyvin”, aistimus lempeyttä havahdutti Kipinäntuskan. Milloin hän oli alkanut lempeyksiä jakelemaan? Tämä väräytti viiksiään pienesti ja katsahti sitten Paatsamajuovaan. Tämän kohteliaisuus kuitenkin ehdotti kaksikkoa syömään kaksin, mutta Kipinäntuska oli ollut kuulevinaan jotain, ettei soturitar itsekään ollut mitään vielä syönyt. Kolli jäi kuitenkin katselemaan tilannetta ja kulkisi sen mukana, siis Paatsamajuovan mukana. Miten hän kehtaisi toista koskaan pyytää seuraansa, saati sitten harkitsemaan vahvempaa suhdetta heidän välilleen? Paatsamajuova vaikutti niin elegantilta sekä täydelliseltä. Kipinäntuska oli pelkkää kipinää. Pelkkää vihaa. Ei mitään täydellistä, tai hyvää.


Nimi: Sarahalla

12.03.2019 21:14
//Wilma

Leijonapihka - Jokiklaani

Nyökäytin päätäni naaraan kertoessa miltä etsimämme kasvi näyttää. Uskoisin tunnistavani sen, jos sellainen edes tulisi vastaan. Silmäilin lumista maisemaa vähän epäillen, että löytyisikö täältä oikeasti mitään? Parantajalla pitäisi olla tarkka hajuaisti, ja tarkka tieto siitä mistä mitäkin löytyy. "Onko jotain tiettyjä paikkoja, mistä kannattaisi etsiä?" Kysyin räpäyttäen meripihkan värisiä silmiäni, ja ravistelin kilpikonnakuvioista turkkiani siihen tippuessa lunta puun oksalta. "Voisiko tällä alueella olla?" Kysyin kohottaen kulmiani, ja heilautin korviani solisevan puron suuntaan. Jos tämä alue kävisi parantajalle, voisin myös hankkia klaanille ruokaa samalla. Päivän askare, mitä en ollut vielä tehnyt. Tikku tassussa oli jälleen hidastanut menoani, ja se sai taas viikseni värisemään huvittuneena. Käänsin kuitenkin pehmeän katseeni kuvankauniiseen parantajaan, jolta odotin niin sanottuja ohjeita.

//Wilma ja Masi

Joutsentassu - Lumouksenklaani

Nyökäytin päätäni Jänistassulle ja vilkuilin vuorotellen molempia soturioppilaita. Pohdin hetken suuntaa, jota Jänistassu oli äsken kysynyt, katsellen solan seinämiä pohdiskeleva ilme kasvoillani. "Mennään loikkijan kivien kautta sinne tasaiselle nurmialueelle. Voitte ehkä metsästää -jos haluatte-, ja sieltä varmasti löytyy yrttejä lumen alta?" Se oli enemmänkin päätös, mutta äänensävyni oli hiukan kysyvä. Enhän minä mikään päällepäsmäri haluaisi todellakaan olla, sillä se ei tosiaan kuulunut luonteenpiirteisiini. Parantajana minun tehtäväni olisi etusijassa kuunnella klaania, eikä jaella samalla tavalla käskyjä kuin päällikkö. Eiväthän päällikötkään pelkästään määränneet, mutta enemmän kuin parantajat. Parantajat oikeastaan antoivat enemmän neuvoja ja apua, joten ehkä heitä voisi sitten kutsua neuvonantajiksi?
Hätkähdin ajatuksistani, ja käänsin tyynen katseeni takaisin oppilaisiin, näyttäen siltä että olisin koko ajan ollut läsnä, vaikka äsken olin syvällä omissa pohdinnoissani.

Nimi: Sarahalla

12.03.2019 20:04
//Wilma, Masi & Heli

Paatsamajuova - Myrskyklaani

Olin juuri vakuuttelemassa Kastehelmelle, että söisin pian, mutta ennen kuin ehdin avata suuni, Kipinäntuska ilmestyi seuraamme. "Ai hei!" Pääskin lempeän kehräyksen koskettaen neniä hyvän ystäväni kanssa. Olihan kolli omanlaatuisensa, mutta koin ymmärtäväni häntä, ja halusinkin ymmärtää. Kaikki ansaitsevat mielestäni mahdollisuuden, ja Kipinäntuska on kuitenkin todella hyväsydäminen kissa kaikkine ongelmineen. Heilautin vielä ystävällisesti mustaa häntääni, ennen kuin kiersin sen siististi tassujeni ympärille. "Miten voit?" Kysyin ystävällisesti kollilta, ennen kuin käänsin osin ylpeän katseeni hyvään ystävääni, Kastehelmeen. "Kastehelmi tässä odottaa pentuja Hiekkapyör-" Ennen kuin sain lauseeni loppuun, Hiekkapyörre itse ilmestyi seuraamme ja värisytin huvittuneena viiksiäni. "He odottavat siis pentuja." Selvensin Kipinäntuskalle, kunnes käännyin kokonaan juuri seuraamme tulleen kollin puoleen. Katseeni liukui hänen kaniinsa, ja nyökkäsin ajatukselle yhdessä syömiseen liittyen. "Kokouksen aihe oli teidän tulevat pentunne, paljon onnea." Hymyilin ystävällisesti Hiekkapyörteelle, ja vilkaisin nopeasti Kipinäntuskaa ujoon tapaan jopa hymyillen. Vesi herahti kielelleni haistaessani tuoreen jäniksen hajun sieraimissani, ja käännyin taas Kastehelmen puoleen. "Haluatteko syödä kahden?" Kysyin kohteliaan omaisesti, sillä ymmärtäisin kyllä jos he haluaisivat omaakin aikaa.

Nimi: Masi

12.03.2019 19:35
//Wilma, Sarahalla, Heli, anteeksi että ängen mukaan xD //

Hiekkapyörre – Myrskyklaanin soturi

Kolli piti suussaan pulleaa kania, joka oli pinkonut häntä hullunlailla karkuun, kunnes oli kompastunut kantoon ja täten Hiekkapyörre oli saanut kaniinin kiinni. Hiekkapyörteeksi nimetty soturi oli aikonut mennä herättämään kumppaninsa Kasteliljan, jos tämä olisi halunnut jakaa kollin kanssa upean kanin, josta Hiekkapyörre oli hyvin ylpeä. Vaikka tosin ei olisi kehdannut mainita, että ilman kanin hölmöyttä ei olisi saanut sitä kiinni. Myrskyklaanin soturin jalkoja ei oltu suunniteltu Tuuliklaanin kanien perässä pomppimiseen, mutta onni hänellä oli ollut matkassa.
Kuitenkin aukiolla kollia odotti erikoinen näky, kun hän huomasi Paatsamajuovan puhumassa Kastehelmen kanssa, sekä Kipinäntuska oli parasta aikaa liittymässä naaraiden seuraan. Hiekkapyörre heilautti kaukaa jo Kastehelmelle häntäänsä tervehdykseksi, kun naaras sattui vilkaisemaan häntä kohti (?), lähtien askeltamaan tätä kolmikkoa kohti jänis hampaissaan.
’’Mikäs kokoontuminen täällä on käynnissä?’’, Hiekkapyörre kysyi hymyillen, laskien jäniksen suustaan ja katsellen kolmikkoa. Kolli räpytteli onnellisena silmiään kumppanilleen, joka pyöristyneestä muodostaan huolimatta oli maailman kaunein kissa, jonka kolli saattoi ikinä nähdä silmissään. Kaunein, kiltein ja hyväsydämisin, mutta ennen kaikkea hurja soturi. ’’Ajattelin tuoda jotakin syötävää sinulle, mutta mikäli haluat, ehkä voimme jakaa sen muiden kanssa?’’, Hiekkapyörre hymyili, tervehtien paremmin Paatsamajuovaa ja Kipinäntuskaa, nyökähtäen hymyillen kaksikolle. Metsässä oli ollut kaunis aamu, vaikka pakkanen olikin kipristänyt hänen nenäänsä ja lumi oli pöllynnyt käpälien alla, mutta se sopi aamuvirkulle, eli Hiekkapyörteelle.


Wilma//

Myrskynraivo – Tuuliklaanin kuningatar

Musta naaras nuolaisi rintaansa tyytyväisenä siitä, kuinka erilaisen käänteen heidän keskustelunsa oli saanut. Okatuuli tuntui hohkaavan luonnetta olla isä ja huolehtivainen kumppani, josta Myrskynraivo oli enemmän kuin kiitollinen. Hän halusi asettaa elämänsä pantiksi näille kissoille, Okatuulelle ja pennuille, samalla kun Okatuuli ja Punaruoska olivat valmiita asettamaan henkensä pantiksi klaanille. Myrskynraivo ei halunnut epäonnistua tässä tehtävässä, olla emo ja kumppani, tuki, turva ja se kissa, johon voitaisiin luottaa, joka osaisi tukea.
’’Olen hiiren varma siitä, että minä tulen mielelläni mukaasi’’, naaras kehräsi, heilauttaen innostuneempana nyt pörröistä häntäänsä. Matkasta tulisi varmasti miellyttävä kokemus, päästä tapaamaan sukulaisia ja ennen kaikkea viettää matka maailman parhaimman kollin kanssa. Olisikohan isoäiti häntä vastassa tai ketään entinen tuttava, joka oli kuiden aikana jättänyt matkansa taakseen heidän luonaan? Myrskynraivon turkkia kihelmöi päästä Tähtiklaanin eteen, ja samalla hän odotti tulevia viimeisiä päiviään ilman pentuja. Hän todellakin halusi pallovatsastaan eroon, mutta vielä enemmän hän halusi nähdä, miltä karvapallot tulisivat näyttämään!
’’Eiköhän sitten mennä! Ei tuhlata liiaksi aikaamme, Tähtiklaani varmasti odottaa meitä, mutta mikäli emme aloita hieman hitaanpuoleista matkaamme pian, he ovat ehtineet jo kadota, ennen kuin saavumme perille’’, Myrskynraivo heilautti iloisesti viiksiään, puskien kumppaniaan lempeästi, lähtien suuntaamaan kohti sisäänkäyntiä.




Wilma//

Leijonanvarjo – Myrkkyklaanin soturi

’’Huomenta kaunottareni’’, Leijonanvarjo naukui Valkovirralle, joka heräili hänen viereltään sotureiden pesässä (?). Kolli väräytti lempeästi viiksiään, katsellen pesän pimeydessä vielä muita nukkuvia sotureita, osa varmasti jo lähteneinä partioon ja osa nukkuen ties missä. Leijonanvarjo nukkui usein sisarensa Usvahallan kanssa kaatuneen puun alla, mutta Usvahallan siirtyessä kuningatarten luokse pentujen takia, jotka naaras oli saanut Sirukatseelle, Leijonanvarjo oli jotenkin onnistunut korvaamaan sisarensa paikan upealla ja kauniilla Valkovirralla. Toki puun alla oli muitakin, kuten Varjosielu ja Mutakatse nukkuivat siellä, sekä Viiltokynsi, sillä puunrungon alusta oli lähin mahdollinen nukkumapaikka leiriä kohden, ja Viiltokynsi halusi olla lähellä Sädetähteä. Olisihan Kärsimyksenveri suurimmanosan öistään Sädetähden kanssa päällikönpesässä nukkumassa.
’’Saitko ollenkaan levättyä? Toivottavasti en kierinyt liikaa, kuten edellisenä yönä taisi häntäsi jäädä kylkeni alle’’, Leijonanvarjo hymyili pahoittelevasti, venytellen sitten suuren haukotuksen kera etukäpäliään. Kolli heilautti päätään karkottaakseen unihiput silmistään, ennen kuin kääntyi takaisin Valkovirran puoleen.
’’Haluaisitko tänään lähteä kanssani metsälle? Ajattelin, että voisimme metsästää jotakin Usvahallalle ja hänen pennuilleen, sekä tietysti itsellemme. Vai oletko sopinut jo jotakin tärkeää tälle aamulle?’’, kolli kysyi hymyillen.






Chabille kaikki tästä alaspäin//

Tulenhenki – Jokiklaanin soturi

Naaras, joka oli useampi kuu sitten siirtynyt kuningatarten parista takaisin soturiksi, askelsi kohti Jokiklaanin leiriä, hampaissaan pyöreä ja pullea hiirikaksikko. Paljon oli tapahtunut viimeisten kuiden aikana, kuten Tuskatähden kuolema, mutta myös suuri menetys klaanissa, jonka seurauksena Jokiklaani kuhisi hiljaisuuttaan. Tulenhengen tytär oli myös saanut pentuja, samalla kun tämän muut sisarukset olivat jättäneet Jokiklaanin taakseen. Naaras olikin useamman päivän vain vältellyt ajatusta Täplätuulesta ja Eedensielusta, jotka olivat löytäneet oman polkunsa aivan muualta kuin Jokiklaanista, vaikka emo kaipasikin kovasti kahta pentuaan. Tai jos hän saattoi näitä enää kutsua pennuiksi, kun vahvoja sotureita molemmat olisivat, vaikka Täplätuulen olinpaikkaa naaras ei tiennytkään.
Kuitenkin myös toisen kissan menetykset olivat saaneet Tulenhengen huomion, nimittäin Alppituulen menetys, sekä myös tämän emon Setrisydämen. Kollin emo oli juuri siirtynyt vanhintenpesään, mutta Tulenhenki uskoi, että enemmänkin iästään riippumatta, Setrisydän oli halunnut siirtyä sinne sokeaksi koituneen poikansa takia. Sota oli ollut raaka ja verinen, Alppituulen sisar Tundrankuiske oli menehtynyt suojellessaan veljeään, joka oli samaisella sisarensa kuoleman hetkellä ollut sokea. Tulenhenki ei ehkä olisi muuten halunnut yrittää auttaa kollia ja tämän perhettä, mutta Tundrankuiske oli ollut Tulenhengen mestari. Sekä tämän naaraan avulla Tulenhenki oli tutustunut iloiseen ja pirteään Alppituuleen, vaikka juuri nyt kolli ei ollutkaan sitä. Hän näki sen jonanlaisena velvollisuutenaan yrittää auttaa kollia ja tämän emoa, kun Tundrankuiske oli auttanut Tulenhenkeä avuttomana ja pelokkaana oppilaana.
Varmasti ilman Tundrankuisketta Tulenhenki ei olisi koskaan uskaltanut ottaa unelmistaan kiinni ja yrittää mitään itse. Naaras heilautti häntäänsä hieman hermostuneena, seisoessaan vanhinten pesän edustalla. Hän veti henkeä ja siirtyi pesään, hetken räpytellen silmiään tutkiakseen pimeyttä.
’’Huomenta’’, Tulenhenki mumisi epäselvästi kahden hiiren joukosta, erottaessaan kaksi hahmoa pesän reunalla (?) Hän lähti aran puoleisesti kaksikkoa kohti, laskien sitten hiiret Setrisydämen ja Alppituulen eteen. ’’Ajattelin, että olisi mukavampaa, jos ruoka kävelisi luoksenne näin kylmänä aamuna’’, naaras naukaisi hymyillen, siirtyen kauemmas kaksikosta, katsellen ensin Setrisydäntä ja sitten Alppituulta. Niin kovasti naaras olisi halunnut sukia Alppituulen turkkia, vaikka tiesikin sen olevan outoa. Nähdessään vain rikkoutuneen kissan, jonka elämä oltiin valutettu hiekasta läpi tyhjyyteen sai Tulenhengen emon vaiston heräämään. Etenkin kun hänen oma poikansa oli hylännyt hänet. Mitä kauemmin hän katsoi Setrisydäntä ja Alppituulta, sitä katkerammalta hänestä tuntui, että Täplätuuli oli hylännyt emonsa. Sillä Tulenhenki olisi kuin Setrisydän, hän ei ikinä tulisi poistumaan omien pieniensä luota, vaikka nämä niin haluaisivatkin. Tai oikeastaan se ei ollut katkeruutta, se oli kaipuuta.
’’Miten olette saaneet levättyä?’’, naaras kysyi kohteliaasti, istuutuen alas ja kiertäen häntänsä käpäliensä päälle, lempeä hymy edelleen kasvoillaan. Tundrankuiskeen kuolemasta oli kulunut kahdeksan kuuta, mutta silti se painoi tässä pesässä vielä jokaisen sydäntä. Ja tulisi varmasti vielä kauan painamaankin, mukaan lukien Tulenhenkeä.






Ruoskatähti – Varjoklaanin päällikkö

’’Kaksi’’, musta kolli murisi itsekseen, ärtyneenä askeltaen pesänsä edustalla, pitäen kynsiään jatkuvasti esillä. Kollin huonon mielialan aura saattoi olla kaukaa jo tulkittavissa, jonka takia arpinaama ei mennyt muiden luokse, ettei olisi tartuttanut mielentilaansa ’viattomiin’. Oliko tässä klaanissa olevinaankin viattomia? Kunnianhimoisia kaksinaamaisia ketunläjiä, ja yksi täydellinen lumihiutale muiden saastaisten joukossa. Lumihiutaleella hän tietysti tarkoitti Valkopilkkua, kumppaniaan, joka oli ilmestynyt täysin tyhjästä leirin sisäänkäynnistä sisään, vaikkakin hyvin heikossa kunnossa ja sairaana. Valkopilkku oli jo päässyt palaamaan pesäänsä, mutta silti oli heikossa kunnossa, joten söi parantajan antamia yrttejä, jotka vahvistivat päivä päivältä naarasta.
Lopulta kolli tympääntyneenä istahti alas ja mulkoili käpäliään. Päivänsilmän ominaistuoksu leijaili jostakin lähistöltä ja päälliköksi nimetty kissa kohotti tähän katseensa. Ruoskatähti heilautti varapäällikölleen häntäänsä ystävällisemmin, vaikkakin kasvoilla paloi vieläkin turhautuneisuuden aalto, joka meinasi hukuttaa päällikön millä hetkellä hyvänsä.
’’Sano sinä suoraan, sinä ainoa kissa, jota voin kutsua ystäväkseni tässä klaanissa. Kerro sinä olenko nyt hyvä vai paha, kun puolustan omiani, vaikka sen seurauksena olen tullut tappaneeksi kaksi muuta päällikköä tässä metsässä?’’, Ruoskatähti esitti epäselvän kysymyksensä Päivänsilmälle. Kuitenkin yhdenkin päällikön tappaminen vaati paljon useamman elämän takia, ja ensin hän oli hukuttanut Tiikerintähden, joka oli kosto ikuisesta Varjoklaanin ja Synkkäklaanin välisestä kiistasta. Jonka jälkeen rajakahakan takia he olivat päätyneet sotaan Jokiklaania vastaan, jossa Ruoskatähden aiheuttamat vammat olivat lopulta tappaneet hänen kasvattiveljensä, serkkunsa. Minkälie. ’’Uskotko, että olen huonompi päällikkö kuin muut, vai parempi?’’, Ruoskatähti naurahti itsekseen. Niin keneltä sitä nyt kysyttäisiin? Hän oli ajanut oman klaaninsa asioita eteenpäin, tai ainakin pyrkinyt siihen omalla tavallaan, etteivät he olleet jääneet kenellekään velkaa tai kenenkään muun klaanin vallan alle. Synkkäklaanikin kun yritti heitä jatkuvasti kovistella ja jos Ruoskatähti ei olisi yrittänyt toimia itsenäisesti näitä vastaan, hän saattoi vain arvata, että seuraukset olisivat tehneet heistä heikon näköisen ja Synkkäklaani olisi pyrkinyt vain valtaamaan Varjoklaanin. Joskus siis vastarinta ja kostaminen oli hyvä asia, se sai heidät näyttämään vahvoilta, eikä heikoilta, että muut yrittäisivät saada heidän klaaninsa.





Varissilmä – Myrskyklaanin soturi

Musta kolli katseli aukiolla keltaisilla silmillään hiljaisuutta, joka alkoi pikku hiljaa muotoutua äänekkääksi keskustaksi heräileville kissoille. Ensimmäinen partio oli jo lähtenyt matkaan Huurrehaamun opastamana, ja Paatsamajuova oli puhumassa Kastehelmen, sekä Kipinäntuskan kanssa aukion reunamilla. Musta kolli räpäytti silmiään, pitkän arven kirvellen toisen silmän päällä kylmyydestä. Pahimmat pakkaset oltaisiin jo selätetty ja parantaja Taivaanlintu oli jälleen joutunut käyttämään kasan yrttimössöjään Varissilmän turvonneeseen silmään, ja tulehtuneeseen arpeen, kuten lähes joka talvi. Jatkuvat ongelmat arpien takia ärsyttivät Varissilmän olemusta muutenkin, hänestä tuntui, että hänestä olisi tulossa vanha, kun joutui laukkaamaan jatkuvasti parantajan luona. Ehkä se toisaalta olikin koko totuus? Ehkä hänestä oli tullut vanha, mutta hän ei ollut sitä vain huomannut tai tiedostanut? Sen ajatteleminen sai kollin toisen korvan painumaan alas.
Ja mitähän oli saavuttanut kurjalla elämällään? Ei oikeastaan yhtään mitään, mutta toisaalta, mitä hän haluaisi edes saavuttaa? Arvoa, kunnioitusta, valtaa, tietoa, rakkautta, onnea vai suosiota? Ei kolli osannut haaveilla mistään muusta kuin menneisyyden kaiuista, joihin kuului hänen kaunis kumppaninsa Täplä, sekä niistä hyvistä lyhyistä hetkistä emon ja veljien kanssa. Tällä hetkellä kun kolli oli ainoa elossa oleva sisarus, kun Varjokuiskekin oli menehtynyt sodassa, jonka Jokiklaani ja Varjoklaani olivat käyneet useamman kuun taaksepäin. Kuitenkin tuttu hahmo oli siirtynyt sotureidenpesästä ulos rauhalliseen aamuun (?) ja Varissilmä päätti pilata tämän kokeneen soturin aamun omalla naamallaan, naukaisten kohteliaan tervehdyksen Mustakuulle.
’’Huomenta. Olisiko sinulla hetki aikaa jaaritella elämän turhuuksista kanssani, pureskelemalla kylmettyneitä hiiriä, vaikka voisit tehdä jotakin hyödyllisempääkin?’’, Varissilmä naurahti, leikkisästi silmät tuikkien Mustakuulle, josta oli ajansaatossa saanut itselleen ystävän. Vaikka Mustakuu tuskin koskaan häntä sellaisella arvolla kuin ystävä, tulisi kutsumaan, mutta se ei haitannut elämää nähnyttä Varissilmää. Tämä voisi sen toiselle myöntää ja se riittäisi hänelle. Varissilmällä olisi ystävä, jonka nimi olisi Mustakuu, joka voisi inhota häntä niin paljon kuin sielu jaksaisi, mutta se ei haittaisi Varissilmää koskaan. Mustakuu oli sen verran mielenkiintoinen tapaus, erikoisella tavallaan ajatella maailmaa, että tämän kanssa oli hyvin viihdyttävää istua alas ja nauttia aamiaista. Varissilmä räpäytti mietteliäänä silmiään, mutta päätti olla tyrkyttämättä kollille jaarittelujaan enempää, mikäli tämä haluaisi mieluummin syödä aamiaisensa rauhassa.

©2019 Peli | Soturin sydän - suntuubi.com