Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

Tähtiklaani ja Pimeyden metsän kissat ovat sotineet keskenään, omiensa, sekä klaanikissojen maailman välillä. Osa kuolleista on sen seurauksena palannut takaisin elävien kirjoihin, vaikka muut tai edes he itse eivät tiedä sitä.

Klaanikissojen keskuudessa klaanien välille on alettu puimaan erilaisia ongelmia. Metsä on ollut liian moneen kertaan sodassa, kun kissat ovat olleet valmiita vuodattamaan verta toistensa takia, mutta miten nyt käy? Vaipuuko metsä rauhaan vai puhkeaako useiden klaanien välille jälleen sota erimielisyyksistä? Missä Tähtiklaani on, kun sitä tarvittaisi?


Ohjeet roolipelaamiseen

Roolipelimme on chat-roolipelin kaltainen, eli emme kirjoita tarinoita, jotka arvioitaisiin.
Roolipelaaminen edellyttääkin sitä, että roolimme keskenämme, mutta emme kirjoita, mitä toinen sanoo tai ajattelee, puhumattakaan siitä, mitä hän tekee. Jos tällainen tilanne on välttämätön, muista heittää (?) sulut ja kysymysmerkki, jonka sinun kanssasi roolaava henkilö huomaa ja saa valita, kävikö niin vai ei.

♦ Kun kirjoitatte, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hahmo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne.♦

♦ Älä autohittaa muiden hahmoja, ilman heidän lupaansa. Autohittaamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa kissat keskustelevat keskenään, jolloin et voi kirjoittaa mitään siitä, mitä toisen hahmo sanoo. Kerro vain omista kissoistasi ja heidän puheensa ♦

♦ Muistathan rooliessasi mainita kissasi klaanin ja nimen, esim. Pikkuhäntä - Myrskyklaani ♦

 




♦ Kun kirjoitatte, tehkää se näin:
puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen.
Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä!
Huomaathan siis:
Sydän > Sydämen. (Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä) ♦

Ruumis - sanaa käytetään vain kuvaillessa kuolleista, älä siis puhu elävästä kissasta sanalla 'hänen ruumiinsa oli harmaa'.

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta jos tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti. ♦


 

Voit lukea tarinoita: täältä.

Mestarit ja oppilaat:

Tarutassu / Kastehelmi

Kipinäntassu / Varissilmä

Huurretassu / Käärmesielu

Nokitassu / Savuraita

Tulitassu / Viiltokynsi/Sivalluksenkynsi

Tulitassu / Rohtokämmen

Mustatassu / Siilenpiikki

Tuhkatassu / Taskuruoho

Risatassu / Kobrankatse

Hallatassu / Varjokuiske

Haamutassu / Karkauspolku

Ikitassu / Kostosydän

Jäätassu / Haukkakatse

Risami / Hopeayö

Hohdetassu / Raitahäntä

Oravatassu / Setriviiksi

Hämäräntassu / Varisjalka

Hehkutontassu / Myrkkysydän

Kultapiiskutassu / Sudenlaulu

Minttutassu / Sinihalla

Pähkinätassu / Kirsikkasiipi

Vieraskirja  

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yksi plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: heli-fairy

21.07.2018 21:37
KOLIBRINTÄHTI nyökäytti päätään arvostavasti Valkeatähdelle ja kääntyi vielä hieman kohti kissamerta edessään.
”Oli ilo osallistua ensimmäiseen kokoontumiseemme ja Salamaklaani on iloinen, että sekä muut klaanit, että Tähtiklaani hyväksyy meidät taas joukkoonsa. Päätämme kokoontumisen hyvissä merkeissä, valaiskoon Tähtiklaani jokaisen meidän polkumme vielä tänä yönä!” hän naukui kissoille saaden hieman vastausta muilta, mutta lopulta huomasi vain kissojen alkavan kerääntyä omiksi klaaneiksi lähdön merkiksi. Suuri vuorileijona nyökäytti vielä päätään muille päälliköille kiitollisena, ja loikkasi sitten alas huutaen omaa klaaniaan kokoontumaan. Oli ilo päästä takaisin muiden klaanien joukkoon ja olla myös Tähtiklaanille mieliksi, ettei se peittänyt täysivalkeaakuuta pilvillä. Kaikki oli sujunut hyvin, juuri niin kuin suunniteltukin.

VIEKASTÄHTI loikkasi pikimmiten alas puusta, astellen Aavesuden vierelle nyökäyttäen tälle päätään kiitollisena klaanilaisten kokoontumisesta. Hänellä oli vieläkin outo tunne turkillaan, joten naaras halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiin. Klaanilaisten ollessa kasassa hänen ympärillään, naaras naukaisi näille käskyn lähteä saarelta kohti kotia, ja sarastavaa aurinkoa.

VIHERTÄHTI tutkaili vielä innostuneena uusia kissoja, näiden suuria turkkeja sekä kaunista kehon rakennetta, ennen kuin itse loikkasi alas oksistolta, astellen nopeasti oman klaaninsa luo. Kissat olivat selkeästi alkaneet kerääntyä ryhmäksi ja musta kolli nyökäytti päätään mielissään.
”Jos Myrskyklaani on valmis, olemme lähdössä heti!” hän naukui klaanilleen lähtien sitten askeltamaan kohti saarelta pois johtavaa polkua.

LEIJONANTÄHTI nuokkui hetkisen vielä oksallaan muiden alkaessa tehdä lähtöä. Hän ei toisaalta halunnut lähteä, mutta toisaalta halusi palata takaisin. Suuri kolli lopulta loikkasi alas räpäyttäen turkoosia silmäpariaan ja heilutellen pitkää häntäänsä takanaan. Klaani näytti kokoontuvan pikkuhiljaa ruskean kollin rinnalle. Tuo vielä heitti viimeisen vilkaisunsa Kolibrintähteen ja Salamaklaanin kissoihin, ennen kuin hännällään näytti merkin lähteä kohti kotia.

LOIMUSYDÄN nyökäytti päätään Tuskatähden käskylle ja asteli hieman eroon lähemmäs kerääntyneestä klaanista, aikeenaan etsiä puuttuva Kivihäntä. Naaras toi mieleensä kollin harmaan turkin ja alkoi etsiä tätä jokiklaanilaista, joka ei ollut saapunut paikalle. Varapäällikkö tunsi turhautuneensa nopeasti, kun ei omaa klaanilaistaan tunnistanut muiden, pian jo poistuvienkin, kissojen joukosta. Naaras lähti tallustelemaan rauhallisesti tervehtien muita tunnettuja kissoja matkallaan. Hän rauhallisesti kiersi saarta, tutkien ja maistellen ilmaa, kuitenkin epäillen, että tuota mistään löytäisi. Ei hän edes tunnistanut kollin omaa tuoksua. Loimusydän pian tallusti ulos saarta reunustavasta tiheiköstä ja tunsi tassujensa alla mukavaa hienoa hiekkaa. Naaras veti keuhkonsa täyteen viileää mukavaa ilmaa ja sai vienon hymyn huulilleen, astellessaan lähemmäs liplattavaa vettä. Tuo hetken nautti vain viileästä illasta, siiten kuitenkin höristäen korviaan, kuullessaan jonkun toisen. Ruskea sievä naaras nousi ylös hiekalta kauempana hänestä, melkein toisella puolen saarta. Tuon turkoosi hieman vihaisen surullinen katse vain sivalsi nopeasti Loimusydäntä, sitten kadoten takaisin saarelle kissojen sekaan. Sädekatse, hän oletti naaraan olevan. Myrkkyklaanin varapäällikkö. Hän olisi halunnut tietää enemmän naaraasta, mutta tämä ei selvästi ollut se hetki mennä juttelemaan hänelle. Naaras näytti niin poissaolevalta, ja voisi sivaltaa häneltä korvat, jos astelisi yhtään lähemmäs. Loimusydän siis jatkoi Kivihännän etsintää. Hän maistoi miedon kollin tuoksun rannassa, muttei hän löytänyt sitä, mistä se olisi tullut. Oliko kolli lähtenyt uimaan? Naaras havaitsi tassun jälkiä rannassa. Miksi hän olisi kadonnut noin vain? Naaras yritti tähyillä vastarantaan, mutta aamun usva peitti jo suurimman näkyvyyden. Siis tumman harmaa naaras palasi takaisin saarelle, korvat hieman luimussa, astellen Tuskatähden luo.
”Kivihäntää ei löytynyt. Hän mahdollisesti lähti uimaan, ehkä jo palasi kotiin. En löytänyt kuin hänen tuoksunsa ja tassun jäljet rannassa”, tuo naukui hiljaisesti hieman poissaolevalle Tuskatähdelle.

Nimi: Masi

21.07.2018 17:56
HOPEAKUU - LUMOUKSENKLAANI

Naaras suki rauhallisena kahta pentuaan, jotka olivat vaipuneet jonkin aikaa sitten untenmaille. Hän oli huomannut, että viereisessä pedissä makaava Savuruusu oli alkanut kieriskellä levottomasti, sekä läähättää, eikä Hopeakuu voinut ajatella kuin pahinta. Toisen kuningattaren synnytys oli alkamassa hetkellä millä hyvänsä ja kokoontuminen oli vielä kesken, joten menisi vielä kauan, ennenkuin parantajat saapuisivat paikalle. Ensi kertalainen, kun Savuruusu oli, tilanne voisi olla hankala. Savuruusun vihainen murahtelu sai Hopeakuun vasta toimimaan. Naaras alkoi puskea kahta pentuaan Minttupentua ja Kultapiiskupentua nenällään hereille.
''Kultaseni rakkaani, voisittekohan poistua hetkeksi pesästä. Ulkona on ihana ilma ja jos voisitte hetken odottaa pesän ulkopuolella, että voimme jatkaa yhdessä uniamme'', Hopeakuu aloitti kahdelle uniselle pennulleen puhumista. ''Savuruusu alkaa pian synnyttämään'', naaras naukaisi nopeasti, ennen kuin kumpikaan kaksikosta ehti sanoa vastaväitteitä ulos menemiselle.
''Älkää menkö sitten kauas'', naaras naukaisi ja nousi ylös pentujen luota, hymyillen näille vielä lämpimästi, ennen kuin askelsi Savuruusun pedin vierelle, yrittäen auttaa naarasta synnytyksessä. Kärttyinen ja nuori naaras oli entistäkin vihaisemmalla tuulella, läähättäessään kuumana päivänä.
--
Tovin kuluttua Hopeakuu painoi yhden pennun Savuruusun vatsaa vasten, Savuruusun ummistaessaan itkuisia ja väsyneitä silmiään. Hopeakuu ja Savuruusu katselivat molemmat hiljaisina kolmea muuta pentua, jotka olivat aivan liian pieniä ja kylmettyneitä. Hopeakuu yritti lohduttaa Savuruusua nuolemalla tämän lapaa, mutta hitaasti Savuruusu sulki vain silmänsä ja vaipusi kohtalokkaaseen uneen. Hopeakuun purskahtaessa itkuun.

Nimi: Masi

21.07.2018 14:24
// Blari//

Veriruusu - Lumouksenklaani

Naaraan häntä nytkähti ärtyneenä, kun Aaveenvarjo nousi Tomukuun päältä, lähtien röyhkeästi vain kävelemään pois paikalta. Ainoa asia, mikä pyöri Veriruusun mielessä oli mahdollinen rangaistus molemmille. Kun Tomukuu avasi suunsa, naaras osasi jo päätellä, että todennäköisesti raivostuisi tämän sanoista vain entistäkin enemmän, joten osasi varautua pitämään itseään rauhallisena. Jos hänen nykivää häntäänsä ei laskettu mukaan. Naaras vain katseli Tomukuuta, antaen tuon laskea kaiken syyn Aavenvarjon niskoille, vaikka naaraan olisi tehnyt mieli muistuttaa, että parantaja oli osittain oikeassa, Tomukuu oli surmannut Aamutähden, koska sovinto oli ollut silloinkin liikaa kollille. Veriruusu käänsi katseensa mietteliäänä Aaveenvarjon perään, hänelle tuli välittömästi pahatunne tästä ja kun Tomukuu avasi suunsa mollatakseen Aaveenvarjoa, hän katseli hiljaisena varapäällikkönsä menoa pois. Veriruusu olisi halunnut alkaa räyhätä jokaiselle ja huutaa Tähtiklaania, mutta hymyillen muisti, että hänet oli hylätty jo kauan sitten.
Veriruusu katsahti Päästäisaskeleeseen, huomaten, että tätä naarasta yllättäen kiinnostikin hänen olemassaolonsa, koska hän tiesi jotakin, mitä Päästäisaskel ei. Veriruusu räpäytti silmiään mietteliäänä ja Punahämärä katseli häntä varautuneena.
''Tomukuun mielestä Aaveenvarjo on liian epävakaa jatkaakseen tehtäviään parantajana'', naaras naukaisi, Punahämärän kurtistaessaan kulmiaan.
''Onko Tomukuu mielestäsi sitten enemmän vakaa jatkamaan omia tehtäviään?'', ketunkasvoinen soturi mutisi päällikölle, joka naurahti.
''Jos minulta kysytään, meistä kukaan ei ole pätevä hoitamaan tehtäviään'', Veriruusu kohautti lapojaan, pieni huvittuneisuuden kipinä suupielessään.
''Voisit sitten tehdä jotakin asialle, että nämä tällaiset loppuisivat. Vai onko sinusta mukavaa näyttää muille klaanille tätä sekamelskaa?'', Punahämärä heilautti turhautuneena häntäänsä.
''Miten ratkaiset sellaisen ongelman, jossa Aaveenvarjo väittää meidän tappaneen Aamutähden? Miten ratkaiset sellaisen ongelman, jossa toinen kissa on valmis tekemään mitä tahansa vuoksesi?'', Veriruusu huokaisten katsoi Päästäisaskeleesta Punahämärään, huomaten, kuinka Punahämärän lavat jännittyivät. ''Sinä et tiedä sellaisesta mitään Punahämärä. Joten parempi, että annat asian olla'', Veriruusu huokaisten lähti jatkamaan matkaansa samaan suuntaan, johon Tomukuu meni.
Punahämärä huomasi purevansa vihaisena hampaitaan yhteen ja mulkoilevan maassa olevaa ruohotupsua. Naaras olisi halunnut läimäistä Veriruusua, jonka jälkeen tapattaa Tomukuun. Aaveenvarjo osasi epäillä, mutta ongelmana olikin, että Veriruusu tiesi epäilyksen. Punahämärä paineli maata turhautuneena tassujensa alla.
''Hän on oikeassa. Kukaan ei ole sopiva tehtäväänsä täällä'', Punahämärä mutisi itsekseen, mutta sen verran kuuluvasti, että Päästäisaskel varmasti kuuli sen.


//Heli//

JÄÄTÄHTI - MYRKKYKLAANI

Myrkkyklaanin päällikkö etsi katseellaan Sädekatsetta, mutta ei nähnyt tätä ollenkaan missään. Päällikön häntä alkoi nykiä ärtymyksestä, kun hän alkoi etsiä klaanilaisia kokoon vihaisesti komentaen näitä saaren kulmalle, jotta he voisivat uida takaisin leiriinsä. Samalla hän kuuli, miten Synkkätähti ja Varisjalka kokosivat Yöklaania, sekä Tuskatähti pyysi Loimusydäntä etsimään puuttuvan Kivihännän. Veriruusua päällikkö jäi joksikin aikaa katsomaan hiljaisena, kun huomasi kärhämän parantajan ja varapäällikön välillä.
''Olet vihdoinkin ansassa'', Jäätähti huomasi myhäilevänsä itsekseen, samalla, kun lähti askeltamaan muita klaanitovereita kohden, huomaten Valkeatähden ja Kolibriunelman kokoamassa ryhmäänsä. Myrskyklaanin kissat alkoivat olla myös kasassa, kun taas Aavesusi paimensi Synkkäklaanin kissoja Viekastähteä kohti. Ruoskatähti seurasi kauempaa jokaista liikettä, kun Päivänsilmä keräsi kissoja mukaan paluumatkalle. Uusiin kissoihin vilkaisten vielä kerran Jäätähti yritti edelleen etsiä Sädekatsetta, tuon ollessa ainoa, joka puuttuu.

Nimi: Blari

20.07.2018 22:31
Tomukuu - Lumouksenklaani

Aaveenvarjo päästi Tomukuun vapaaksi ja vilkaisematta edes Veriruusua kolli lähti kävelemään pois päin noista. Tomukuu nousi takaisin neljälle jalalle kuin mitään ei olisi tapahtunut.
"Hän vain kävi päälleni. Minun kai pitäiis olla pahoillani hänen puolesta, mutta en oikeastaan.. Hän vieläkin jaksaa uskoa että me olisimme tappaneet veljeni", Tomukuu puhui pahoittelevalla äänellä, mutta hänen ilmeessään oli hieman huvittuneisuutta. Tomukuu oli ollut aikeisaa koskettaa Veriruusua kuonollaan, mutta tuon käsky lähteä kokoamaan Lumouksenklaanin kissoja sai hänet perääntymään.
"Uskallammeko enään päästää Aaveenvarjoa pentujen ja oppilaiden lähelle? Hän vaikuttaa varsin epävakaalta", kolli ei edes odottanut vastausta vaan lähti kävelemään etsiäkseen klaaninsa kissat.

Päästäisaskel - Lumouksenklaani

"Ai ketkä?" Päästäisaskel ei ollut tajunnut tilannetta, mutta huomattuaan Veriruusun puhuvan Tomukuulle ja Aaveenvarjolle, hän otti askeleen taakseppäin.
"Mitä on tapahtunut? Miksi Tomukuu ja Aaveenvarjo tappelisivat?" naaras kysyi hämmentyneenä. Heidän päästyään Veriruusun luokse Tomukuu ja Aaveenvarjo olivat menneet omille teilleen.
"Mitä on tapahtunut?" Päästäisaskel kysyi nyt Veriruusulta.

Nimi: Masi

20.07.2018 15:06
//HELI //

VALKEATÄHTI - TUULIKLAANI

Kolli heilautti häntäänsä iloinen hymy kasvoillaan. Hänelle se oli ilo ja kunnia saada Salamaklaani muiden luokse. Vaikka kolli osasikin ymmärtää Veriruusun hermostumisen syyn, olivathan kissat isoja, voimakkaita ja Lumouksenklaanilla ei olisi paljoa valtaa yrittää estää näitä, jos nämä päättäisivät viedä heidän maitaan. Valkeatähti työnsi ikävän sodan mahdollisuuden pois mielestään ja kääntyi vielä katsomaan Kolibrintähteä.
''Koska mitään uhkaa ei ole. On vain syytä juhlaan, sekä meille kaikille, että kaikki klaanit ovat vihdoinkin kasassa. Sekä teille, että olette selviytyneet tänne asti, voimme varmaankin lopettaa kokoontumisen? Huomatkaa! Tähtiklaani on ylpeä ja iloinen heidän tulostaan järvelle, sillä he eivät ole langettaneet pilviä kuun eteen!'', Valkeatähti naukui hymyillen kovaäänisesti.
''No tylsää täällä muutenkin oli, on mukavempaa päästä pois täältä'', Jäätähti murahti väräyttäen viiksiään itsekseen. Valkeatähti pyöritteli hyväntuulisena silmiään naaraalle, joka ei tällä kertaa ollut keksinyt mitään pahaa sanottavaa.


//BLARI //

VERIRUUSU - LUMOUKSENKLAANI

Naaraan häntä nyki puolelta toiselle hermostuneisuudesta ja hän loikkasi alas puusta, yrittäen vältellä muita kissoja. Hän halusi patistaa Tomukuun komentamaan kissat kokoon, jotta he voisivat lähteä täältä, mutta muiden varapäälliköiden alkaessa lähestyä päälliköitä kuunnellakseen kuka keneltä ja mitäkin, Tomukuuta naaras ei nähnyt. Naaras lähti etsimään Punahämärää, mutta huomasi tämän keskustelevan Päästäisaskeleen kanssa, ja vaikka epäilykset alkoivatkin virrata Veriruusun mielessä, hän päätti antaa olla. Ei olisi hänen tehtävänsä jälleen yrittää auttaa tai luottaa Päästäisaskeleeseen, koska naaraalle Veriruusu ei ollut mitään. Oranssikeltainen naaras heilautti häntäänsä turhautuneena ja antoi katseensa kiertää aukiolla, kun kissat alkoivat jakautua ryhmiinsä lähteäkseen, kun hän huomasi yhdessä kohtaa kissat kerääntyneinä katsomaan jotakin. Veriruusu kiersi kauempaa kurkistamaan mistä olisi kyse ja huomatessaan Aaveenvarjon niitanneen Tomukuun maahan naaras päästi pitkän huokauksen karkaamaan kurkustaan.
Päällikkö askelsi Aaveenvarjon ja Tomukuun luokse, häntä vihaisesti lennellen puolelta toiselle.
''Lopettakaa. Kokoontumisessa ei kamppailla, ei muiden, eikä etenkään omiensa kanssa. Jos teillä on kärhämää keskenänne selvittäkää se leirissä puhumalla'', naaras murisi ja loi molempiin vihaisen mulkaisun. ''Tämä on hyvin nöyryyttävää koko klaanimme puolesta ja saatte olla iloisia, että tästä ei tämän enempää tullut ja Tähtiklaani ei ole vihainen'', naaras jatkoi vihaisesti häntä huiskien.
''Aaveenvarjo voisit varmaankin mennä etsimään oppilaasi ja Tomukuu, sinä voisit kerätä klaanin kokoon, jotta voimme lähteä kokoontumisesta. Meillä on tulossa muutenkin ongelmia muiden klaanien kanssa, eikä teidän pentumainen riehumisenne auta asiaa'', päällikkö jatkoi vihaista mulkoiluaan molempiin.


PUNAHÄMÄRÄ - LUMOUKSENKLAANI

''Kumpa niin ei olisi'', naaras mutisi ja katseli Veriruusua, joka selvästi alkoi kerätä kissoja kokoon lähteäkseen. Punahämärä vilkaisi vielä Päästäisaskelta, mutta tällä ei tuntunut olevan antaa hänelle sanoja, kettumainen naaras nousi ylös. ''Meidän on parasta lähteä'', naaras totesi, lähtien askeltamaan kohti muita Lumouksenklaanin kissoja, jotka parveilivat Veriruusun, sekä parantajan ja varapäällikön ympärillä. Osa tietysti vipelsi vieläkin jossakin, mutta siitä Punahämärä ei ollut kiinnostunut. Hän huomasi vain hymyilevänsä, kun huomasi Veriruusun moittivan parantajaa ja varapäällikköä. Viikset väpättivät naaraan kasvoilla, kun hän näki tilanteen, jossa Tomukuu oltiin painettu maahan. Olisi ihme, jos kollin ego ei kärsisi tilanteesta.
''Eivätkö he koskaan osaa olla tappelematta?'', naaras kysyi kohteliaalla sävyllä, vilkaistessaan taakseen Päästäisaskelta, pitäen omat ajatuksensa omana tietonaan.

Nimi: Blari

20.07.2018 14:05
Päästäisaskel - Lumouksenklaani

"Nämä puoliveriset tuntuvat yhdistävän klaaneja", naaras maukaisi hiljaisesti ja käänsi katseensa pois päin. Kun Punahämärä esitti kysymyksensä, Päästäisaskel hermostui ja hänen häntänsä alkoi nykiä. Hän olisi halunnut vastata, mutta jokin esti sanojen tulon. Hän käänsi päänsä hitaasti takaisin Punahämärään ja vain nyökkäsi.

Tomukuu - Lumouksenklaani

Tummaturkkinen kolli oli lähtenyt kuljeskelemaan kokoontuneiden kissojen seassa. Hän kuunteli koko ajan kuitenkin päälliköiden puheita, vaikka ei katsonut noita.
Häntä alkoi hiljalleen ärsyyntyä siitä, kun Aaveenvarjo seurasi häntä.
"Jos sinulla on jotain sanottavaa niin sano se", Tomukuu murahti, mutta ei saanut mitään vastausta. Eihän ollut olettanutkaan sellaista.
"Ei minun seuraamiseni hyödytä sinua. Etsit vain harhoille turhia todisteita", Tomukuu totesi tyynesti.
"Hän luotti sinuun", Aaveenvarjon matala ääni sai Tomukuun hymyilemään.
"Yritin pelastaa hänet.. sitä paitsi hän olisi kuollut muutenkin pian", Tomukuu vastasi pilkkaavalla äänellä. Aaveenvarjo loikkasi eteenpäin kaataen Tomukuun maahan selälleen. Tomukuu ei pannut vastaan, sillä he olivat kokoontumisessa eivätkä missään yksityisellä paikalla. Aaveenvarjo painoi käpälällään Tomukuun vatsaa ja katsoi tuota kollia suoraan silmiin.
"En lepää ennen kuin näen teidän kahden kaatuvan", Aaveenvarjo sähähti. Tomukuu vain tuijotti ilmeettömänä takaisin.

Nimi: heli-fairy

13.07.2018 14:15
KOLIBRINTÄHTI vilkaisi oranssiin hermostuneeseen naaraaseen lämmin lempeä katse silmissään. Suuri vuorileijona nyökäytti tälle päätään rauhallisesti häntäänsä heilauttaen.
”Salamaklaanilla ei ole mitään aietta rikkoa kauan ylläpidettyjä rajoja. Jätämme omamme tarpeeksi kauas omastanne, ja kunnioitamme sitä kaikin puolin”, tuo naukui rauhallisesti, ja toivoi, että leirissä olisi kaikki hyvin, sekä Poltesydän ja Lovijuova olisivat kiertäneet rajan tarkasti. Tumman harmaat kasvot kääntyivät pian samankaltaiseen valkeaan kissaan, joka selkeästi oli iloisen oloinen, sekä yhtä rauhallinen kuin kolli itse.
”Kiitos, Valkeatähti”, kolli naukui nimen hieman epävarmana, vaikka oli jo kuullut suurimman osan kissojen nimistä. Tämä Tuuliklaani tuoksuinen päällikkö näytti kooltaan sekä rakenteeltaan heidän kaltaiseltaan, vaikka Kolibrintähti olikin tätä suurempi. Hän hetken tutkaili toista, sitten kääntäen katseensa naamapuoliseen naaraaseen. Kolibrintähti naurahti tuon väsyneelle kommentille ja pudisti päätään.
”En usko, että näin suuret vuorileijonat heti ovat turkkiaan kastamassa päästäkseen vain uimaan saarelle, jonka jälkeen voimia ei ole edes taistelemiseen. En usko, että meistä tulee mitään harmia kenellekään, näin me toivomme. Salamaklaani vaan haluaa taas tuoda olemassa olonsa esiin ja olla yhdessä muiden klaanien kanssa, niin kuin on ollut kauan aikaa sitten”, hän naukui ja vilkaisi lempeästi hymyillen Tammipolkuun. Kaikki näytti menevän hyvin, mikä sopi hänelle aivan mainiosti. VIEKASTÄHTI tutkaili hieman varautuneena tätä suurempaa päällikköä, kuitenkin suurempi kommentteja tekemättä.
”Tervetuloa Järvelle, Salamaklaani”, LEIJONANTÄHTI vielä naukui hieman ylempää oksistolta, kuitenkin hymy huulillaan, sekä turkooseissa silmissään. VIHERTÄHDEN katse oli hieman epävarma, mutta tästä silti hehkui ystävällisyys. Ei hän uskonut, että Salamaklaanista tulee mitään haittaa. Huomattavasti pienempi kolli tassut myös hieman lähemmäs tervehtimään monta kertaa suurempaa kollia.
”On ilo kuulla, että olette saapuneet Järvelle, sekä nyt vahvistutte ja keräätte voimianne. Tähtiklaani on varmasti mielissään, kun ehkä viimein kaikki klaani ovat yhdessä Järvellä, eikä ketään tarvitse unohtaa”, tuo rauhallisesti naukui niin hiljaisella äänellä, että hyvä jos päälliköt muualla puussa sen kuulivat. Musta kolli nyökäytti päätään vuorileijonalle, sitten asettuen takaisin omalle paikalleen. Kolibrintähti oli mielissään hyvästä vastaanotosta. Toivottavasti muut klaanilaiset olivat tehneet kissoihin hyvän, eikä pahamaineisen, vaikutelman.

Nimi: Masi

12.07.2018 23:10
SYNKKÄTÄHTI - YÖKLAANI

Musta kollin kasvoille levisi iloinen ja lempeä hymy, kun Viekastähti oli ystävällinen hänelle ja lupasi esitellä kaksi veljen pentua hänelle. Synkkätähdelle se oli kunnia, mutta samalla hän todella halusi tietää, että oikeasti pennut olisivat olemassa ja voisivat hyvin jossakin klaanissa. Salaa kolli kuitenkin huomasi alkaavansa pelätä, että joutuisi joskus sotaan Synkkäklaania vastaan ja voisi joutua kajoamaan kynsillään veljensä pentuihin. Hän työnsi murheen pois mielestään ja keskittyi kuuntelemaan kahden pennun nimet, Salama ja Routa. Kolli maisteli niitä suussaan ja nyökytteli itsekseen.
''Kiitos, Viekastähti'', kolli hymyili naaraalle ja kääntyi kuuntelemaan Leijonantähden jälkeen puheensa aloittaneen suuren kissan, joka oli kokoajan ollut vain hiljaa yhdellä oksalla. Kissan koko muistutti Synkkätähteä kovasti omasta isästään, tuon tuuheasta turkista, ja kehonrakenteesta, Veritähdestä.
Kolibrintähden alkaessa naukua Synkkätähti mietti hetken kuulleensa väärin, mutta ei päättänyt kommentoida tilannetta mitenkään. Veriruusun häntä nyki ja huitoi vihaisesti puolelta toiselle, samalla kun naaras yritti pitää turkkinsa aisoissa.
''Toivon, että te todella osaatte noudattaa rajaa, jonka olemme jättäneet Lumouksenklaanin rajojen päättymisen merkiksi, ettekä yritä muuttaa asiaa mitenkään'', naaras naukui rauhallisesti, pitäen itsensä kurissa, mutta tämän silmistä tuikki selvästi epäilys. Synkkätähti tunsi Veriruusun, naaras oli varautunut, eikä haastanut riitaa, mutta ei halunnut suurten kissojen kukkoilevan itselleen.
''On hienoa kuulla, että Salamaklaani on jaloillaan ja voi hyvin'', Valkeatähden isällinen nau'unta kuului ylemmältä oksalta, kun tämä loikkasi alas puulta, mennäkseen paremmin tervehtimään Kolibrintähteä. Valkeatähti oli korkeudeltaan samankokoinen Kolibrintähden kanssa, mutta Kolibrintähti näytti paljon suuremmalta jokaiseen muuhun suuntaan, mikä sai Synkkätähden väräyttämään viiksiään huvittuneena. Valkeatähti naukui tervetuloaan Salamaklaanille, samalla kun Jäätähti haukotteli uupuneena.
''Mikä ihmeen Salamaklaani?'',Jäätähti haukotteli ja mittaili ainoalla silmällään Kolibrintähteä. ''Toisaalta, mitä väliä sillä on. Ei teistä meille kuitenkaan ole harmia, mitä suurempia kissoja, sen painavempia turkkia uimiseen'', naaras kohautti hymyillen lapojaan. Ruoskatähti kurtisti kulmiaan Jäätähdelle, mutta arpinen kolli tuttuun tapaansa ei jaksanut puuttua asioihin, ellei niistä olisi hyötyä Varjoklaanille tai hänelle itselleen. Tuskatähti huokaisi vain syvään ja antoi ajatuksensa viedä hänet muualle kuin kokoontumiseen.

Nimi: heli-fairy

12.07.2018 17:59
VIEKASTÄHTI veti häntänsä tassuilleen Synkkämyrskyn hypätessä hänen vierelleen. Meripihkasilmä vielä katseli Veriruusun perään, mutta sitten nyökäytti päätään Yöklaanin uudelle päällikölle.
”Tulet varmasti tapaamaan veljesi pennut. He ovat hyviä kissoja. Voin vielä kokoontumisen päätteeksi esitellä sinulle Salamatassun, sekä Routatassun. Otin kaksikon tänne mukaani”, naaras naukui ja käänsi katseensa kissamereen, josta yritti kaksikkoa etsiä. Ehkä heidän välinsä Yöklaanin välillä pysyisi hyvänä. Synkkämyrsky vaikutti erittäin pätevältä, sekä jo hyvältä päälliköltä. ”Olen iloinen, että voin jotenkin olla avuksi”, ruskea turkkinen vielä naukaisi vain vienosti hymyillen.

LEIJONANTÄHTI heilutteli pitkää häntäänsä oksistolta kuunnellessaan Veriruusun kertomuksia. Hän nopeasti turkoosilla katseellaan vilkaisi Jäätähdestä ja Ruoskatähdestä, Viekastähteen ja Synkkätähteen. Suuri ruskaklaanilainen huokaisi vielä nopeasti, sitten nyökäten vielä päätään Veriruusulle, ennen kuin asettui kärkeen puhumaan.
”Ruskaklaani voi hyvin, meillä on runsaasti riistaa auringon näyttäydyttyä enemmän sekä olemme saaneet uusia oppilaita. Toivomme, että auringon ja lämpimien kelien tullen, saamme myös pian tiineitä kuningattaria, jotta klaanimme voi jatkaa kasvamistaan. Tänään klaanimme kuitenkin joutui häätämään tammen latvaan asettuneen kotkan pois mailtamme. Ketään ei sattunut, sekä klaani sai siitä vatsan täydeltä ruokaa. Emme usko, että enempää vihamielisiä otuksia maillamme liikkuu lähiaikoina”, hieman hermostunut päällikkö nyökäytti päätään kissamerelle, lopetettuaan lyhyehkön puheenvuoronsa. Leijonantähti tutkaili hetken kissoja edessään vilkaisten nopeasti kohti laskevaa täysikuuta ennen kuin perääntyi takaisin oksalleen, heilutellen häntäänsä oksalta.
Tumma vuorileijonan hahmo seurasi häntä oksalleen loppuun asti, sitten vasta liikahtaen, kun kukaan ei liikkunut. Suuri harmaa turkkinen astui ulos varjoista, samalla kun hänen klaanilaisensa kiinnittivät terävän huomionsa häneen. KOLIBRINTÄHTI laskeutui oksistolle, josta muutkin puhuivat. Hän katseli tyynen rauhallisesti kissamerta, joka pitkänä levittyi hänen edessään. Tumma harmaa häntä heilahteli takana ja kolli pian maisteli tuoksuvaa täysikuun viileää ilmaa, ennen kuin aloitti rauhallisesti:
”Hyvää iltaa klaanilaiset. Haluan ensin pahoitella huonoa ensivaikutelmaa hiiviskelystä kokoontumiseen. Olemme juuri saapuneet järvelle ja halusimme totta kai osallistua ensimmäiseen kokoontumiseen, sekä ilmoittaa muille, että olemme palanneet. Saanen esitellä itseni”, kolli kääntyi hieman päälliköitä kohden tyynen rauhallinen vieno hymy huulillaan. ”Olen Kolibrintähti, Varisliidon poika, Haukkatähden pojanpoika, ja olen Salamaklaanin nykyinen päällikkö”, kollin viimeistellessä lauseensa, moni klaanilainen, sekä moni päällikkö, käänsi katseensa erittäin kummastuneena häneen, mutta ainoastaan salamaklaanilaiset näyttivät innokkailta ja hyväntuulisilta tilanteeseen verrattuna. Kolli kääntyi kohti kissoja edessään, ja rauhallisesti hymyillen, vielä jatkoi vahvalla äänellään.
”Jouduimme jättämään kodin vanhassa metsässä monien sattumien vuoksi, mutta olemme nyt seuranneet teitä tänne, jonne muutkin ovat selvästi asettuneet”, Kolibrintähti vilkaisi Ruskaklaanin päällikön suuntaan, muistaen tämän klaanin olemassa olon vain pienesti. ”Olemme asettuneet kaukaisille vuorille, Lumouksenklaanin rajan juurelle, vielä Tuuliklaaniakin kauemmaksi. Merkitsemme rajaamme, sekä asetumme pian aloillemme. Olemme tulleet jäädäksemme, emmekä enää aio poistua kartalta, tai kissojen mielistä”, Kolibrintähti naukui kuuluvasti ja nosti häntäänsä innoissaan pystyyn. Hän huomasi Tammipolun istuvan pienempien kissojen luona, sekä pian Orvokkisydämen, joka mahdollisesti oli päässyt muiden parantajien joukkoon. Näky lämmitti kollia. He vihdoin pääsivät sinne, mistä kauan sitten katosivat. ”Salamaklaani ehkä kerran katosi, mutta nyt se on tullut tänne jäädäkseen!” hän naukaisi voimakkaasti ja sai klaanistaan kannustushuutoja. Vuorileijona kääntyi katsomaan päälliköitä, harkitsevaisin katsein, mutta rauhallisen hymyn kera.

Nimi: Blari

05.07.2018 00:31
Kivihäntä - Jokiklaani

Kolli nousi itsekkin seisomaan ja päätti jättää asian siihen. Hän lähti kävelemään pois naaraan luota syrjemmälle. Harmaa kissa suuntasi kulkunsa pois kokoontumisaukiolta ja käveli veden rajaan. Kivihäntä alkoi tuijottamaan kuvaijaistaan, jonka hän saattoi täysikuun valossa erottaa veden pinnassa. Henkeä vetäen kolli otti askeleen veteen ja tunsi veden viileyden rauhoittavan vaikutuksen samantien. Kolli ui pois päin rannasta, sillä hän ei halunnut palata, ennen kuin hän olisi täysin rauhoittunut. Kivihäntä uskaltautui painamaan päänsä pinnan alle ja pidätti hengitystään.
"Hei sinä siellä!" epäselvä ääni sai Kivihännän nostamaan päänsä takaisin pinnalle. Jokiklaanin soturi huomasi samantien tuijottavansa tummaa kissaa, jonka katse heijasti kuutamoa, suoraan silmiin. Kissa seisoi vain hännän mitan päässä hänestä, eikä Kivihäntä edes ollut tajunnut, kuinka lähelle hän oli tullut kokoontumissaaren vastarantaa. Saari oli hänen takanaan. Tumma kissa siristi silmiään, ennen kuin kurottautui Kivihäntää kohden, nappaaman Kivihäntää niskasta vetääkseen tuon voimalla rantakiveä vasten. Kivihäntä ei ehtinyt reakoidakkaan, sillä kaikki pimeni lähes samantien.
---
Harmaa kolli säpsähti hereille tuntiessaan veden kasvoillaan. Hän nousee nopeasti seisomaan, mutta yhtäkkinen kipu kyljessä sai hänet puremaan hampaitaan yhteen. Kolli nousi nyt erittäin hitaasti ja varovaisesti seisomaan ja alkoi katselemaan ympäristöään. Hän oli suurten puiden juurella, veden rajassa. Hänen vierellään oli suuri, kaatunut puunrunko, joka vaikutti jonkinlaiselta ylityspaikalta rantojen välillä. Kolli hymähti ja säpsähti kuullessaan outoja ääniä, jotka tulivat puiden lomasta. Varautuneena kolli lähti kävelemään ääniä kohti. Puheensorina tuntui kasvavan joka askeleelta. Lopulta hän löysi suuren joukon kissoja keskustelemassa keskenään tai katsomassa puussa olevia kissoja. Kolli ei tiennyt, pitäisikö hänen juosta vai ei. Tilanne vaikutti samalla hetkellä erittäin uhkaavalta ja samalla turvalliselta ja tutulta, mutta hän ei yhtään osannut sanoa, miksi hän tunsi niin.

Nimi: Masi

04.07.2018 21:13

//Heli, Varjo, Mymmeli//
LUMISUSI – TUULIKLAANI

Naaras yllättyi parantajamestarinsa Kukkaiselon ehdotuksesta ja nyökkäsi sitten hymyillen. Hänestä se olisi hyvä idea ja siitä olisi varmasti paljon apua Salamaklaanille, ehkä samalla se edesajaisi jotakin rauhaa parantajien ja klaanien välille. Valkea naaras nyökkäsi ollakseen samaa mieltä, vaikka kauempana ollutkin Korpinsulan silmät laajenivat ajatuksesta ja hän vilkuili epävarmana Ruistassua ja Orvokkisydäntä.
’’Entä sitten Yöklaani ja Jokiklaani, kun he eivät ole paikalla? Eikö heidän sitten tarvitse osallistua?’’, Korpinsulka mumisi kurtistaen kulmiaan.
’’Ehkä heitä lähellä olevat parantajat voisivat kertoa asiasta?’’, Päivätassu ehdotti hymyillen ja katseli iloisesti Ruistassua ja Orvokkisydäntä. ’’Tai sitten kysyä asiasta heidän klaaninsa päälliköiltä, jos kukaan ei halua uhrata itseään menemällä heidän mailleen käymään’’, oppilas lisäsi nopeasti.



//Heli, en viittinyt vastata siihen Kotkan yms roolimiseen, että Mymmelikin voi välillä jotakin sanoa  //

//Helille kaikki//
VARJOSIELU – MYRKKYKLAANI

Kolli huomasi kehräävänsä jokaiselle Mutakatseen sanalle. Naaras oli tehnyt hänestä hyvin onnellisen jo lyhyessä ajassa, ja kukaan ei voisi saada omassa tuskassaan kierivää kollia onnellisemmaksi. Kolli kuitenkin vilkaisi Mutakatseesta Viiltokynteen, joka keskusteli vieläkin Kivihännän kanssa, lähes riidanomaisesti. Tai oikeastaan Viiltokynsi tunsi hakevan riitaa ja Kivihäntä tarttuvan siihen.
’’Toivon, että hän suostuu lähtemään mukaasi. Jäätähti varmasti on ilahtuneempi, kun saa tyttärensä omaan klaaniinsa, ja sinä pääset ovelasti hänen siivellään klaaniimme’’, kolli hymyili ja alkoi sukia naaraan korvantaustaa. Voisiko oikeasti kaikki asiat vihdoinkin näyttää valoisalta Varjosielullekin?



KUOLONLAULU – MYRSKYKLAANI

Kollin kurkusta karkasi kehräys, kun hänen rakas kumppaninsa painautui häntä vasten. Naaras oli pukenut hänen pelkonsa sanoikseen ja heidän pentunsa tuntuivat olevan myös uteliaita kuulemaan, mitä tulisi tehdä. Kuolonlaulu ei oikeastaan itse tiennyt, mikä olisi paras tapa, ja hän huokaisikin haikeana, kun irrottautui kumppanistaan, sanoakseen edes jotakin.
’’Ensin tästä on puhuttava Vihertähden kanssa. Hän tekee kuitenkin tästä kolmikosta kohta sotureita, joten klaanista tulee vahvempi, mutta me emme kuitenkaan voi mitenkään voittaa Salamaklaania. Emme koossa, emme soturien määrässä, emme voimassa, emme missään’’, kollin häntä nyki levottomana.
’’Miksi me emme vain liittyisi heihin’’, Valkeatassu huokaisi ja Kuolonlaulu loi vihaisen katseen poikaansa.
’’Me emme petä klaaniamme!’’, Kuolonlaulu murisi takaisin, joka sai Valkeatassun mulkoilemaan isäänsä.
’’Mutta me aiomme tapattaa sen!’’, Valkeatassu huusi ja pinkaisi pois perheensä luota, tassut hakaten maata vasten. Kuolonlaulu veti syvään henkeä ja painoi päänsä alas pettyneenä. Miten hän oli saattanutkaan asettaa perheensä näin isoon vaaraan?
’’Jos emme keksi mitään ratkaisua ja taistelua ei voida välttää, mitä olen valmis liittymään heihin, kunhan perheeni saa olla rauhassa ja saatte jäädä Myrskyklaaniin’’, Kuolonlaulu huokaisi ja katseli heidän pentujaan, sekä surullisena kumppaniaan.



OKAPOLKU – YÖKLAANI

Kolli kuunteli parantajaoppilaan, Salviatassun puhetta ja huomasi, kuinka Kylmäsydän oli poistunut pesästä, mennäkseen hautamaan Tulenkipinän muutaman muun kissan kanssa. Okapolku mietti itsekseen vielä Salviantassun sanoja, muttei oikeastaan tiennyt, mitä itsekään voisi tehdä Kotkatassun kanssa. Hän ei ollut ajatellut asiaa sen enempää ja oli pitänyt omia tuntemuksiaan vain typerinä, mutta jos tämä olikin molemmin puoleista, ehkä Salviantassu olisi oikeassa ja jotakin pitäisi tehdä asian hyväksi.
’’Kiitos, että kerroit. En ole kylläkään varma, mitä minun tulisi tehdä asialle, en ole mikään romantikko’’, kolli väräytti huvittuneena viiksiään ja katseli parantajaoppilasta.



KIROUKSENVERI – SYNKKÄKLAANI

Naaras heilautti hyvin vihaisena häntäänsä, upottaen etutassunsa pehmeään maahan, jotta saisi laskettua painonsa tassujensa varaan, jotta pääsisi ylös. Naaras murisi itsekseen kivusta, lopulta onnistuen nousemaan ylös jälleen. Myrkkysydän vaihtoi hänen kanssaan nopeasti katseita, kun Hehkutontassu oli saapunut emonsa luokse. Kirouksenveri onnistui tyynnyttelemään itsensä ja kiersi häntänsä pentunsa ympärille, istuutuen alas.
’’Kiitos Myrkkysydän, kiitos, että jouduit pelastamaan henkeni’’, naaras huokaisi ja katseli vain tytärtään. Hän ei kehdannut katsoa Myrkkysydäntä silmiin, häntä hävetti niin paljon. Kuolonmarja oli paljon pahempi vastustaja, mitä Kirouksenveri oli osannut odottaa ja nyt häntä hävetti niin paljon häviö. Hänen selkäänsä ja lapojaan poltteli useat haavat, sekä naarmut, jotka hän oli Kuolonmarjalta saanut. ’’Arvioin sisaresi väärin’’, naaras mutisi itsekseen ja alkoi sitten sukia huolestuneena Hehkutontassun päälakea.
’’Tärkeintä on, että sinä olet nyt kunnossa. Käyn tarkistamassa muiden tilanteet, Hehkutontassu, voisitko taluttaa emosi parantajanpesään, sekä käydä läpi tänne jääneen oppilaan Närhitassun voinnin, sekä kuningattaren Valheenkuiskauksen tilanteen? Minä etsin soturit täältä ja autan Ristiarven tuolta lammesta’’, Myrkkysydän huokaisi ja Kirouksenverta hieman hymyilytti kiroileva Ristiarpi, joka yritti nousta tahmeasta lammesta ylös. Kolli lähti auttamaan tätä ja alkoi moittia siitä, ettei vaan puhdistaisi itse turkkiaan vaan menisi johonkin muualle uimaan.
’’Olethan sinä kunnossa, pikkuinen?’’, Kirouksenveri kysyi tyttäreltään.



KÄRSIMYKSENVERI – MYRKKYKLAANI

Kollilla ei ollut aikaa jäädä kuuntelemaan enemmän Pakkasnaurun sanoja. Hän lähti pinkomaan Sädekatseen perään, mutta huomatessaan tämän haluavan mennä vain omiin oloihinsa kolli painoi ainoan korvansa alas. Naaras ei ollut tainnut ymmärtää sitä, mitä Kärsimyksenveri ajatteli. Pakkasnauru halusi tuhota Sädekatseen ja Kärsimyksenveren siinä sivussa! Leirissä tapahtui jotakin, aivan varmasti tapahtui! Mutta jos hän nyt sanoisi asiasta Sädekatseelle ja kaikki olisikin leirissä hyvin, tämä olisikin voinut olla Pakkasnaurun asettama ansa heille. Ja jotakin tapahtuisikin kokoontumissaarella. Kärsimyksenveri päättikin lähteä heti pois saarelta, juostakseen takaisin Myrkkyklaaniin tarkistamaan, olisiko kaikki kunnossa. Jos siellä ei olisi mitään, täällä voisi tapahtua jotakin.
Kolli tuijotti vettä hetken arasti, kunnes keräsi rohkeutensa, vaikka se veikin aikaa. Hän pelkäsi vettä ja tiesi, että voisi hukkua sinne. Mutta nyt järvi oli tyyni, mutta häntä ei olisi kukaan auttamassa, jos hän jäisi veteen ansaan. Pohjattomaan kuiluunsa. Mutta mitä hän ei tekisi Sädekatseen vuoksi? Se sai kollin ymmärtämään, että hänen oli pakko heittäytyä veteen ja lähteä kauhomaan ensin avuttomasti tietään eteenpäin kohti Myrkkyklaania, kunnes hän löysi takajaloilleen tahdin polkea vettä ja etutassuilla kauhoa eteenpäin. Hitaasti heikolta näyttänyt uiminen alkoi sujua. Hetki hetkeltä hän sai enemmän voimaa uimiseen ja hän huomasi lähestyvänsä rauhallisessa vedessä leirisaarta.
--
Kolli kiskoi itsensä ylös vedestä ja tunsi, kuinka hänen paksu turkkinsa tuntui hyvin painavalta. Hän puristeli turkkiaan kuivaksi, ennen kuin lähti malttamattomana juoksemaan leiriin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt leiriin asti, kun hänen nenäänsä tavoitti vahva veren haju ja hän pysähtyi niille sijoilleen. Kolli käänsi katseensa leirin ulkopuolista sivua pitkin, kohti rantakallioita toisella puolella saarta. Hitaasti hän lähti askeltamaan kohti hajua ja pysähtyi häntä pörhistyneenä, kun huomasi rantakalliolla istuvan täpläkuvioisen naaraan, joka suki tassujaan. Kärsimyksenveren silmät laajenivat, kun hän huomasi rantakallioissa makaavan tutun liekkiturkkisen kollin hahmon, jonka valkeat silmät vastasivat hänen katseeseensa.



USVAHALLA – MYRKKYKLAANI

Naaras purskahti nauramaan Sirukatseen sanoille ja siirsi sitten saukon hahmon sivummalle, jääden vielä katselemaan mahtaisiko onnistua nappaamaan toisen kalan. Hän kohotti tassunsa valmiina iskeäkseen, mutta kala ehti uida käpälän varjon alta karkuun ja Usvahalla mumisi itsekseen solvauksia typerälle kalalle. Hän iski nopeasti uudelleen, kunnes sai kalan sijasta sammakon kynsiinsä. Naaraan häntä pörhistyi ja sammakko lensi kömpelösti kivelle, kintut kohti taivasta kuolleena. Usvahallan kasvoilla piili inhotuksenilme, kun hän vilkuili sammakon raatoa. Se ei ollut kovinkaan iso, mutta limainen kylläkin!
’’Tuota. Olen iloinen, että sinä sait edes yhden kalan’’, hän naurahti hieman kiusaantuneena, kun heidän oli ollut tarkoituksena lähteä kalastamaan, vaikka Usvahalla olikin napannut sammakon ja saukon. ’’Et ainakaan sinä saa Jäätähdeltä nälväilyjä siitä, tunnistatko sammakkoa ja kalaa toisistaan’’, naaras väräytti huvittuneena viiksiään. Hän tökkäisi käpälällään sammakkoa ja nyrpisti nenäänsä. Hän ei voinut ymmärtää, miten jotkut pitivät sammakoista. Ne olivat niin limaisia!



RISATASSU – VARJOKLAANI

Naaras puuskahti itsekseen, kun Haamutassu ja Hallatassu pyörivät hänen läheisyydessään. Haamutassun innokkuutta olisi voinut tassuin koskettaa, mutta hän ei pystynyt tarttumaan siihen. Tuhoaminen oli mukavaa, mutta mieluummin Risatassu olisi tuhonnut muiden elämiä ja henkiä kuin käyttäisi aikaansa paikkojen tuhoamiseen. Se oli liian pentumaista naaraan makuun.
’’Olen kyllä samaa mieltä Hallatassun kanssa’’, naaras murahti ja siirtyi kaksikosta hieman erilleen kulkemaan. ’’Meidät laitetaan tekemään jotakin, josta jopa pentu olisi voinut selvitä. Meidän koulutuksemme ei ole paljoa edennyt, mutta minusta se on meitä alistavaa, ettemme saa edes mahdollisuutta taistella kolmestaan ketään vastaan. Ja ei, en sano, ettei meistä kukaan pärjäisi yksin yhtä vastaan, mutta huomatkaa sanani edes äskeisestä lauseesta’’, naaras jatkoi häntä nykien ärtyneenä.
’’Toivon todella, että meitä ei muisteta jokapaikassa lapsellisina pesän sotkijoina, vaan enemmän ongelmina, joista voi koitua suurempiakin tulevaisuudessa’’, Risatassu naukui antaen katseessaan pilkehtiä kunnianhimo. Katse kuitenkin alkoi levätä pian leirin seinämiä, kun kissat alkoivat olla leirin tuntumilla. Hän vilkaisi mietteliäänä Kuolonmarjaa ja Karkauspolkua, jotka jäivät suuaukolle juttelemaan ja naaras selvästi tarkisti, että kaikki olisivat palanneet takaisin. Risatassun katse pysähtyi seuraavaksi Hopeayöhön ja vieraaseen kolliin, joka istui aukiolla kolmen oppilaan kanssa, yhden naaraan ja kahden kollin kanssa. Risatassu räpäytti silmiään mietteliäänä, kun valkean ja mustan kollin kanssa hänellä kohtasi katseet.


LOVIJUOVA & POLTESYDÄN – SALAMAKLAANI

Poltesydän ja Lovijuova askelsivat mietteliäinä takaisin leiriin, mäkeä alas solaan. He olivat merkinneet joitakin kohtia reviiriin, että muut klaanit tietäisivät heidän olevan täällä, mutta jotkin kohdat olivat niin epäselviä, että heidän olisi odotettava päällikön paluuta. Lumouksenklaanin kanssa rajaa ei ollut, sillä tämä klaani ei tiennyt heidän olemassa olostaan ja raja tuntui kulkevan hassujen huojuvien kalliokivien päältä, joten kaksikko ei ollut varma, mihin merkitä rajansa.
’’Toivottavasti kokoontuminen on pian ohi, että pääsemme tästä piinaavasta raja-asiasta eroon’’, Lovijuova murisi itsekseen ja Poltesydän kohautti hymyillen lapojaan.
’’Eikö sinusta olisi mielenkiintoista kuulla, miten heillä on siellä mennyt? Miten muut klaanit ovat meidät ottaneet vastaan?’’, Poltesydän yritti avata kaksikon välille keskustelua, mutta Lovijuova heilautti vihaisena häntäänsä.
’’Jos he ovat ottaneet meitä ollenkaan vastaan’’, tämä jupisi, kun he laskeutuivat leiriin ja Poltesydän huokaisi Lovijuovalle. Kolli sitten jaksoi olla niin negatiivinen jokaista asiaa kohden ja ajatella vain niin huonolla tavalla. Lovijuovalle ei tuntunut sopivan ajatusmaailmaan, että toivoa olisi missään muodossa. Olisikohan se ihmekään? Tämä oli kuitenkin menettänyt kaksi esikoispoikaansa ja oli sen jälkeen ollut useita kuita kuin olisi maansa myynyt.
Poltesydän heilautti hämmentyneenä korviaan, kun kuuli Katajatassun naukaisuja pentutarhasta ja vilkaisi Lovijuovaa, joka kohautti lapojaan.
’’No olihan niiden aikakin jo syntyä, hyvä, ettei sen naaraan vatsa laahannut maata’’, Lovijuova tuhahti ja Poltesydän kurtisti kulmiaan. Mutta empivästi käänsi taas katseensa pentutarhalle, tietämättä, pitäisikö hänen mennä sinne vai tarvitsiko naaras omaa aikaansa.



Nimi: Masi

04.07.2018 17:13
//Wilmalle vihdoinkin nämä loput :,D //
MYRSKYNRAIVO – TUULIKLAANI

Myrskynraivo oli vieläkin hieman nolostunut kömpelyydestään Okatuulta kohtaan, mutta nyökytteli tälle ja vilkaisi tätä vielä kerran pahoittelevasti, kun kolli siisti turkkiaan kaikesta liasta ja tomusta. Naaras kuunteli kollin sanottavat, kuten kettujen häätämisestä pois ja oli valmiina jälleen astumaan taistelutantereelle. Naaras piti kamppailemisesta, vaikka se olikin vaarallista ja vaikka sen takia, hän oli juuri äsken menettänyt veljensä Aallonusvan, jonka kylmettyvä ruumis makasi Tulitassun yläpuolella, suojellakseen edelleen tajutonta oppilasta. Näky riipaisi sydäntä, ainakin niinkin kylmällä naaraalla kuin Myrskynraivolla.
Myrskynraivo lähti seuraamaan Okatuulta, jolla tuntui olevan suunnitelma kettujen varalle. Usein naaras halusi astua johtajanasemaan, näyttää klaanille mihin pystyisi, mutta viime aikoina Raivotähden, Tähtiklaanin kissan vieraillessa Myrskynraivon unissa, naaras oli alkanut epäillä kykyjään. Hän oli nähnyt monia käänteitä Raivotähden elämässä, ja oppinut ymmärtämään, että ehkä hänestä ei olisikaan johtamaan ja valloittamaan klaanille maita ja mantuja. Ehkä hänen paikkansa olisikin olla vain kuningatar, suuren perheen emona. Naaras vilkaisi mietteliäänä Okatuulen selkää, kun ravasi nopein askelin kollin perässä. Hän oli jo kauan halunnut tutustua Okatuuleen, mutta koska ei ollut kovinkaan hyvä aina valitsemaan sanojaan, hän ei ollut kehdannut tai uskaltanut tehdä mitään asian eteen.
’’Mikä on suunnitelmasi?’’, naaras naukaisi, hypähtäen Okatuulen vierelle ja katsellen kettuja leirissä.




HIEKKAPYÖRRE – MYRSKYKLAANI

Kolli huomasi katselevansa pitkään kerta toisensa jälkeen Kastehelmen kauniita ruskeita silmiä, sekä tämän valoittavaa hymyä. Jotenkin joka kerta, kun heidän katseensa kohtasi, se sai kollin pidättämään hengitystään. Se, että hän sai vihdoinkin Kastehelmeltä näinkin paljon huomiota, antoi hänen tunteilleen voimaa elätellä toiveita tästä naaraasta ja hänestä itsestään. Niin tyhmältä kuin se kuulostikin.
’’Varmasti hän ymmärtää. Ja jos hän ei ymmärrä, sinun tulee vain osoittaa se hänelle. Siihen riittää pitkälti se, että metsästät teille syötävää, vaihdat kieliä hänen kanssaan ja kerrot, mitä ajattelet hänestä’’, kolli hymyili Kastehelmelle, kun he keskustelivat naaraan veljestä, Vihertähdestä. Hiekkapyörre oli muutaman kerran saanut kunnian puhua Vihertähden kanssa, ja hänestä kolli oli ystävällisyytensä puolesta muistuttanut paljonkin Kastehelmeä, mutta Kastehelmi oli vain rauhallisempi elämältään. Vihertähdellä oli kiire ja paljon tehtävää, sekä nyt oma perhe ja kumppani, jotka vaativat lähes sen kaiken muun ajan, mitä klaani ei tarvinnut. ’’Jos kaipaat seuraa, tule vain kiskaisemaan minua hännänpäästäni. Minulla ei ole mitään tekemistä, lähes koskaan ja noin lumoavan naaraan seura kelpaa minulle ihan koska tahansa. Jos tarvitset kuuntelijaa, olen mielelläni se sinulle, mutta jos haluat ystävää, voin yrittää piilottaa tunteeni ja olla sinulle vain ystäväsi’’, kolli hymyili, mutta tajutessaan mitä sanoi, läimäisi itseään hännällään nenälle. Että hän puhui joskus ihan liikaa!
’’Anteeksi’’, kolli takelteli ja alkoi hermostuneena nyhtää tassuillaan ruohonmättää. Toivottavasti Hiekkapyörteen sanat eivät nyt ajaisi Kastehelmeä pois hänen luotaan! Mikä riemu siitä repeäisi Huurresydämellekin! Hiekkapyörre painoi korviaan hermostuneena alas.
Hiekkapyörre katseli Kastehelmeä, kun tämä kysyi kollin perheestä. Kolli mietti hetken asiaa, nyt kun hän uskalsi taas koota itsensä äskeisen möläytyksensä jälkeen.
’’Perheeni ei ole koskaan saanut maailman puhtainta mainetta missään, mutta Myrskyklaanissa meidät on hyvin otettu vastaan. Meidän syntymämme tulee varmaan olemaan muistokas Myrskyklaanille, sillä olimme ensimmäiset puhdasveriset Myrskyklaanin pennut, kun se uudelleen perustettiin’’, kolli väräytti hymyillen viiksiään, pientä intoa tihkuen. Jos häntä ei mistään muusta muistettaisi, niin ehkä joku klaaninvanhin voisi mainita hänen nimensä jonakin päivänä! ’’Emoni, Yönkäärme on ollut minulle aivan mahtava emo. Hän osaa asettaa meille rajat, mutta samalla hän paljastaa meille emon vaistonsa. Useimmille muille hän on kuitenkin hirveän tyly ja ilkeä, mutta minua kohtaan hän on aina ollut suojelevainen ja halukas auttamaan, joten koen, että minun ja hänen välit ovat hyvät, vaikka useammat ystäväni ovatkin loukkaantuneet emostani. Isäni Sudenkatse menehtyi jo useita kuita sitten, hänet löydettiin murhattuna leirin ulkopuolelta, eikä kukaan tiedä, mitä oli tapahtunut hänelle. Hänen mysteerinsä on aina painanut minua, mutta hän oli kyllä hyvin häijy kissa kaikille muille paitsi Yönkäärmeelle, emolleni. Hän ei pitänyt meistä pennuistaan ja salaa olen hieman helpottunut, että hänen roolimallinsa ei säilynyt minun tulevaisuuden elämääni, koska voisin olla yhtä huono isä omille pennuilleni’’, kolli kohautti lapojaan mietteliäänä. ’’Vaikka meillä ei ollut hyvät välit Sudenkatseen kanssa, aina välillä toivon, että voisin nyt vanhempana yrittää ymmärtää häntä ja puhua hänen kanssaan’’, kolli jatkoi katsellen taivaalle mietteliäänä.
’’Pikkusiskoni Hiutaleenhäntä katosi yllätäin, se oli emolleni kova paikka, mutta Huurresydäntä se ei hetkauttanut. Huurresydän on kova kuin kivi ja vahva kuin kallio, eikä hän anna ylimääräisten tunteidensa näkyä kasvoiltaan, vaan hän toimii vain Myrskyklaanin ja velvollisuuksiensa hyväksi. Emme kovinkaan hyvin tule toimeen sen takia, että minä näytän herkemmin ajatukseni ja tunteeni, kun hän peittää ne, jonka takia keskusteluistamme tulee usein tuskallisia, kun hän pitää minua heikkona ja minä häntä kylmänä. Rakastan kuitenkin omaa sisartani ja toivon hänelle kaikkea hyvää, vaikka välimme ovat vaikeat’’, kolli huokaisi pudistellen itsekseen päätään. ’’Vihakatse auttoi kuitenkin emoamme huolehtimaan meistä, kun isämme kuoli ja olen tavallaan häntä pitänyt aina varaisänä’’, kolli hymyili pienesti.
’’Oletko koskaan halunnut tietää vanhemmistasi?’’, kolli kurtisti mietteliäänä kulmiaan ja katseli Kastehelmeä.

ITACHI– VARJOKLAANI

Musta kolli suki turkkiaan ja kuuli pian kovaa puhetta, kun selvästi Varjoklaanin partio palasi takaisin. Kolli kohotti katseensa ja antoi rauhallisen katseensa virrata jokaisessa kissassa, katseen kohdatessa nopeasti Kuolonmarjan kanssa, joka jupisi jotakin Karkauspolun kanssa. Itachi vilkaisi Cielin kolmea pentua, Risamia, Claudea ja Lucaa, jotka katselivat hiljaisina ja mietteliäinä partiota joka palasi. Musta kolli puuskahti tylsistyneenä, sillä he joutuisivat vielä tovin odottamaan Ruoskatähden palaamista, että he saisivat kuulla, voisivatko he liittyä tähän ahdasmieliseen klaaniin vai eivät. Kolli kirosi juuri Ruoskatähteä alimpaan tietämäänsä ja tuntemaansa kohtaloon, kunnes tunsi töytäisyn.
Hänen punertavat silmänsä lehahtivat nopeasti naaras kissaan kuin valmiina tuomitsemaan tämän, mutta nähdessään Hopeayön silmistä säikähdystä ja pahoittelua, kollin silmät tyyntyivät nopeasti. Kohtelias hymy käveli Itachin kasvoille, eikä hän ymmärrä, miksi hän olikaan ollut niin varautunut ja valmis syöksymään ensimmäisen häirikön kimppuun. Hän taisi vain olla levoton, pitkästä aikaa kotikulmillaan, jossa oli viimeksi ollut muutaman kuun ikäisenä.
’’Ei se mitään, neiti’’, kolli hymyili kohteliaasti ja kääntyi naaraan puoleen. ’’Miten taistelussa meni? Kävikö sinulle pahasti?’’, kolli räpäytti punertavia silmiään, nuuhkaisten naaraan veristä turkkia ja vilkaisten sitten Hopeayötä silmiin. Hän ei ollut paras mahdollinen näyttämään ystävälliseltä, mutta ainakin hän osasi isäänsä ja veljiään paremmin hymyillä, joten hän käytti sitä nyt mielellään hyväkseen, ettei karkottaisi Hopeayötä luotaan. Naaraan ominaistuoksu oli hyvin miellyttävä, kolli huomasi miettivänsä.

Nimi: heli-fairy

03.07.2018 18:29
//Varjo//
SIRPALETASSU katseli samoin tavoin tassujaan hiljaa yksin leirin reunamilla. Hän on nähnyt Salviantassun puhuvan Okapolun kanssa parantajan pesällä, eikä uskaltanut siis mennä sisarelleen puhumaan. Mitähän hän olisi tuolle edes puhunut. Ei hän sitäkään osannut tehdä, useimmissa tilanteissa. Ihme, että sisaret hänet veljekseen vielä luokittelivat. Niin etääntynyt ja hiljainen. Laikku kuvioinen kolli heilautti mustahkoa hännänpäätään ja päästä ilmoille vienon huokaisun. Hän oli nähnyt Salviavirran, sievän ja kauniin Okapolun ja Tomutuulen siskon jäävän leiriin. Harvemmin hän oli naarasta nähnyt tai tuon perään katsellut, mutta tuossa naaraassa kyllä oli jotain, mikä häneenkin löi hieman elämää. Soturittarella oli niin sievät siniset silmät, että niihin oli hankala olla uppoutumatta. Ihme, ettei kukaan hänen veljistään, etenkään Pilvitassu, ollut tuohon naaraaseen vielä retkahtanut. Sirpaletassu kyllä pelkäsi omasta puolestaan, oliko retkahtamassa naaraaseen. Pienehkö kolli otti tassunsa alleen ja lopulta päätti pienen rohkaisun hyppysen kera, mennä tuon luo ja mahdollisesti keskustella tämän kanssa. Oli mestarinkin kanssa keskustelu hankalaa, kun ei kolli osannut niin paljon vanhemmalle soturille jutella. Ihme, ettei tuo ollut tähänkään tympääntynyt ja heittänyt menemään toiselle. Sirpaletassu oli tehnyt mieli mennä kulkemaan vuorille, ja mahdollisesti vahingossa tippua sieltä jostain alas, mutta ei hän nyt voinut, kun Salviantassu häntä mahdollisesti katseli parantajan pesältä. Kolli asteli varovaisin hiljaisin askelin lähemmäs harmaan solakkaa naarasta, ja lopulta istui kuitenkin muutaman käpälänmitan päähän toisesta.
”Hei, Salviavirta”, tuo naukui hiljaisemmin kuin oli edes ajatellut. Tämähän alkoi hyvin, mitähän naaras hänestä jo heti ajattelikaan. Kolli huokaisi mielessään suunnaten kuitenkin varovaisen katseensa kohti naarasta, kuitenkin peläten nostaa sen toisen sieviin silmiin.

//Masi, Varjo, Mymmeli//
KUKKAISELO nyökäytti päätään ystävällisesti ja asetti tassunsa Lumisuden vierellä kohti muita parantajia. Valkea tuuliturkki oli iloinen siitä, miten moni parantaja oli tänäkin yönä päässyt paikalle, vielä oppilaittensakin kanssa. Orvokkisydän ja Ruistassu voisivat tehdä monia ystäviä, ja parantajat voisivat auttaa uutta kaksia puoli kuun tapaamisessa Kuulammella!
”Kun kerran vuorilla asutte, siellä ei todellakaan lehtisateen aikaan ole yhtään yrttiä. Parantajat kuitenkin kokoontuvat joka puoli kuu Kuulammella, vuoriston kupeessa, Myrskyklaanin ja Tuuliklaanin, sekä Yöklaanin, rajalla, keskustelemassa ja tapaamassa Tähtiklaania. Voimme ehdottaa, jos jokaisen klaanin parantaja voisi tuoda yrttejä mitä pystyy, teillekin, jotta pääsette edes alkuun ja välttäisitte suurimmat sairaudet”, Kukkaiselo naukui ystävällisesti ja huomasi olevansa myös hieman innoissaan. Orvokkisydän vaikutti niin ihastuttavalta kissalta, myös Ruistassu. Pieni parantaja tunsi olonsa taas oppilaaksi. Melkein kuin sinä päivänä, kun hänen oli yksin lähdettävä hakemaan parantajanimeään. Valkea naaras hymyili Orvokkisydämelle olkansa yli, sitten vielä vilkaisten Lumisuteen. Parantajien hahmot ja kuiskeet jo lähestyivät ja Kukkaiselo pian asettui näiden joukkoon jättäen tilaa Orvokkisydämelle.
”Hyvät parantajat, kaikki varmasti ovat huomanneet uusien kissojen olemassa olon. Joten saanen esitellä, uuden klaanin parantaja ja parantajaoppilas, Orvokkisydän ja Ruistassu. Olemme jutelleen heidän kanssaan ja melkein jo sovimmekin, että jokaisen klaanin parantaja voisi ensi puoli kuuna Kuulammen tapaamiselle tuoda hieman ylimääräisiä yrttejään uusille parantajille, jotta hekin voivat hoitaa klaaniaan, vielä kun eivät omaa varastoaan kunnolla ole voineet kasata. Miltä tämä kuulostaa?” Naaras naukui hieman ehkä innostuneempana kuin oli ensin aluksi ajatellut. Hän kuitenkin rauhallisesti asettui istumaan ja kääri häntänsä tassuilleen katsahtaen sitten nopeasti Orvokkisydämestä muihin parantajiin, jotka pian uteliaina käänsivät katsettaan uusiin kissoihin.

//Masi & Mymmeli//
KOTKATASSU nyökytteli päätään ja naurahti lopulta Pähkinätassun hermostuneelle katseelle.
”Tämän voisi olettaa olevan aika normaalia. Valkea naaras, Jäätähti, on aina naama kurtussa ja jos ei solvaamassa ketään, niin sitten piikittelee muita muuten vaan. Yleensä täällä on aika rauhallista, ainakin viimeisestä kunnon sodasta on aikaa, emme edes olleet syntyneet silloin! Joten voi uusien sukupolvien myötä syttyä monenlaista. Synkkäklaanin päällikkö, Viekastähti, hän on todella nuori ja hänen ja Ruoskatähden, Varjoklaanin päällikön, välillä on huomattavissa pientä kipinää. Täällä on turvallista ja rauhallista asua, ainakin useimpina kuina. Ainahan sitä jotain kuitenkin sattuu ja tapahtuu”, tumman harmaa naaras kohautti olkiaan ja katseli kahta suurta oppilasta rinnallaan.
”Uskoisin kuitenkin, että missä ikinä sitten reviirinne onkaan, olette siellä aika hyvin turvassa”, hän naukui ja katsahti Oravantassuun vienosti hymyillen. Naaraasta oli mukavaa jutella täysikuun valon alla muiden, tai jopa uusien, kissojen kanssa. Havutassu ja Pähkinätassu vaikuttivat erittäin mukavilta kissoilta. Hänen mielessään kuitenkin pyöri vieläkin Okapolun hassun ihastuttava hymy. Naaras tunsi kylmien väreiden pörhistävän turkkiaan ja hän korjasi nopeasti kurkkuaan peittääkseen värisevät viiksensä. Ei kollin ajattelu saisi näin hassulta tuntua. Ei hänen pitäisi edes tuntea sellaista! Kotkatassu pörhisti vielä turkkiaan sukien sitten hieman rintaansa vielä jälkeenpäin. Kokoontuminen oli kuitenkin etenemässä ja pian saataisiin kuulla, mitä tuolla suurimmalla kollilla olisi asiaa.

//Masi aikalailla?//
MUTAKATSE huomasi lämpimän kehräyksen kohoavan kurkustaan, kun Varjosielu vielä viimeisteli lausettaan.
”Tuo on oikeasti niin suloista, etten tiedä ovatko pennutkaan sen suloisempia. Varjosielu, olet aivan älyttömän upea kissa ja kastelen turkkini nyt senkin vuoksi, että pääsen Myrkkyklaaniin kanssasi”, naaras naurahti ja puski kollin poskea nopeasti. ”Olet tehnyt minusta todella iloisen ja enempää en voisi toivoa. Menen puhumaan Viiltokynnelle asiasta varovasti ja sulatan hänellekin ajatuksen, että olen itse lähdössä Tuuliklaanista. Haluan kuitenkin viettää aikaa kanssasi, ja todella haluan jatkaa elämääni, ja sukuani, kanssasi”, tuo räpäytti meren sinisiä silmiään lempeästi ja heilautti tuuheaa ruskeaa häntäänsä. Hän todella oli iloinen, juuri tässä, juuri tällä hetkellä. Ei varmaan voisi olla mitään ihastuttavampaa kuin herra Varjosielu, mutta soturitar oli aivan umpipihkassa häneen juuri nyt. Ei elämä voisi sen hienompaa olla, kuin saada viettää aikaa juuri tämän kollin kanssa. Siitä tulisi ihanaa! Mutakatse kuunteli hetkisen päälliköitä, sitten taas painautuen lähemmäs Varjosielua.
”Olen erittäin iloinen, että tapasin sinut”, tuo naukaisi lempeästi ja väräytti viiksiään. ”Olet varmasti tehnyt minusta paljon iloisemman, mitä olen ollut”, hän kosketti kollin poskea nenänpäällään ja sulki hetkiseksi silmänsä vain maistellakseen kollin lempeää ominaistuoksua täysikuun valossa ja pienessä tihkusateessa.

TULIKOLIBRI katsahti hämmentyneenä omista tassuistaan Kuolonlauluun, ja kuunteli rakastaan korvat höröllä. Oppilaat edessä katselivat vielä hieman hämmentyneenä Tammipolun perään, mutta olivat nyt pääosin keskittyneet kinasteluun tai päälliköiden kuunteluun. Mustan oranssi naaras katseli Kuolonlaulua pieni surullisuuden pilke silmissään, ja laski sitten lopulta päätään.
”Heillä kyllä on mielenkiintoiset tavat, sekä lait, mutta näin kun sitä ajattelee, se kyllä kuulostaa kamalalta. Siis se koko eliminointi asia. En nyt tällaisen asian takia haluaisi koko perhettä tapatettavan”, hän kuiskaisi hiljaa ja luimisti korviaan. ”En kuitenkaan halua pakottaa sinua sinne takaisin, jos sinä sieltä varta vasten ensin lähdit”, tuo huokaisi ja katseli suuremaa valkeaa leijonaa edessään. Miten tästäkin nyt selvittäisiin? Ei Vihertähden kuuluisi alkaa sotia vuoristokissojen kanssa, jos Kuolonlaulukin on koko luokkaa tämä! Tai heidän päällikkönsä! Myrskyklaani tapattaisi koko klaaninsa, ennen kuin heidän perheeseensä päästäisiin käsiksi. Tulikolibri pudisti ajatuksen päästään ja huokaisi katsellen tassujaan.
”Mitä sitä nyt muka pitäisi sitten tehdä?” naaras naukaisi ja katsahti nopeasti kollin katselemaan suuntaan, mahdollinen parantajakissa, joka käveli Kukkaiselon lähellä. Miksi kolli tälle hymyili? Soturitar käänsi katseensa takaisin ja painoi itsensä Kuolonlaulun tuuheaa turkkia vasten.

SALVIANTASSU väräytteli viiksiään omaa rintaansa pestessään ja lopulta hieman oikeasti naurahti Okapolulle. Hän näki, miten kolli pyöritteli asiaa tassuissaan ja lopulta päästi turhautuneen yskähdyksen. Salviantassu tassutti lähemmäs kollia ja katseli parantajan pesää piilottavan sammalhunnun ohi ulos, kohti vienoista vesisadetta, sekä leiriä.
”En minä ole hänen peräänsä niin paljoa ehtinyt kyttäämään, mutta kyllä sen nyt huomaa, miten pikkuinen punastuu heti kun hieman vilkaiset häntä, tai kun hän saa oikein kunnon ajatuksia teistä kahdesta. En tiedä miten muut sitä eivät ole huomanneet, mutta uskon, että koko muu sisaruskatras on aivan tietoinen asiasta. Eikä se yhtään huonolta idealta vaikuta. Kotkatassusta on tullut henkisesti vahvempi Synkkämyrskyn koulutuksen avulla, joten voisin kuvitella, että hän osaisi joskus tunteensa paljastaa. Teistä tulisi suloinen pari”, parantajaoppilas naurahti ja nuolaisi ensin tassuaan, jolla sitten puhdisti korvaansa. Vieno hymy hänen kasvoillaan kaartui Okapolun suuntaan ja hän hännällään kosketti lempeästi kollin lapaa.
”Kunhan vain asiasta mainitsin. En halua teitä pakottaa yhteen tai painostaa sinua sillä, että sinä nyt tiedät ja nyt olisi pakko tehdä jotain. Halusin vain hieman auttaa, jos tämä nyt auttamiseksi kutsutaan”, naaras naurahti kohauttaen olkiaan. ”Ei hän sitä koskaan olisi saanut itse ulos suustaan”, Salviantassu lopetti ja siirtyi taas tähyilemään tihkusadetta sammalverhon läpi.

HEHKUTONTASSU kuunteli Myrkkysydäntä rauhassa ja nyökytteli lopulta päätään. Hän yritti sisäistää kaiken mitä kolli sanoi, mutta omien tassujen alla rummuttava maantärinä ei häntä jättänyt rauhaan. Pieni raidallinen oppilas lähti juoksemaan hetken kuluttua märällä maalla ensin liukastellen. Hän melkein kadotti mestarinsa näkyvistä, juuri ja juuri saaden tuon sanoista selvää. Se samainen Varjoklaanin, jonka kansa Viekastähti juuri puhui rajalla? Hehkutontassu ei ymmärtänyt asiaa. Hän juoksi Myrkkysydämen perässä lähemmäs leiri, pian seisahtuen piiloon toisen rinnalle. Häntä pelotti, pelotti niin kamalasti. Jotkut kissat kamppailivat, sen kuuli ärinästä ja haistoi miedosta verentuoksusta. Jotkut selvästi sotkivat parantajanpesää, kun yrttien tuoksu pian saavutti hänenkin pienen nenänsä. Ehkä eniten emon näkeminen tuossa kunnossa pelotti, mutta myös pelotti se, missä pieni Närhihalla oli, oliko tuo kunnossa?! Naaras katseli leiriä järkyttyneenä korvat painautuneena päätä vasten. Myrkkysydämen lihakset jännittyivät ja tuo pian syöksyi leiriin.
”Ei!” naaras vinkaisi hädin tuskin kuultavasti ja katseli vain pelon pyöristämin silmin emoaan, joka seisoi Myrkkysydämen takana hädin tuskin kunnossa. Naaras pelästyi jonkun kissan loiskahdusta lampeen ja painautui lähemmäs kiveä ja onkaloa, josta leiriä katseli. Tiikeriraitainen naaras tärisi pelosta, sekä hieman kylmästä, ja lähes lasittunein silmin katseli emoaan, Kirouksenverta. Pian suuremman naaraan huutaessa jotain poistumisesta, oppilas otti rohkeudesta vaarin ja ryntäsi samaa reittiä alas leiriin, mistä Myrkkysydän oli mennyt.
”Emo!” pentu vinkaisi ja juoksi täyttä päätä kohti Kirouksenverta, joka näytti erittäin väsyneeltä, voitetulta, hävinneeltä…

SÄDEKATSE tunsi olonsa erittäin epämukavaksi kahden kollin välissä. Keskustelu alkoi mukavasti, mutta se alkoi koko ajan siirtyä äkkinäisempään, rauhattomampaan, suuntaan. Sädekatse vaihteli painoa tassuillaan ja yritti pitää katseensa sekä korvansa päälliköissä. Pakkasnaurun olemassaolo, sekä hieman päällekäyvä olemus, sai naaraan voimaan huonommin. Hän vilkaisi nopeasti Kärsimyksenverta, luimistaen sitten hieman korviaan. Pakkasnaurulla oli joku taka-ajatus, josta hän antoi vihiä. Turkoosisilmäinen naaras käänsi katseensa kolliin vierellään, vain nähdäkseen nauravat silmät, sekä lopulta otteen, joka hänet lopulta päästi vapaaksi. Soturitar luimisti toiselle korviaan samalla nousten seisomaan. Tuo vilkaisi hieman peloissaan kohti Kärsimyksenverta, mutta lähti sitten pian askeltamaan kaksikon luota pois. Pakkasnaurun kamalat sanat kaikuivat hänen korvissaan, vaikka muu keskustelu oli aika hyvin lentänyt hänen korviensa yli. >>Kärsimä kirous sydämessä… Tuulen sammuttamaan lieskat…<< Sädekatse tunsi askelensa heiluvan ja lopulta onnistui astelemaan pientä saarta ympäröivästä pensaikosta ulos rannalle. Poissa tuulen suojasta, tihkusade kävi naaraan kasvoille melkein vinosuunnassa, kauas toiselle rannalle, melkein edes Myrkkyklaanin rannalle, ei nähnyt. Yö oli kirkas, kiitos täysikuun, muttei täysikuukaan kaikkea valaistanut. Naaras istuutui alas hietikkoon ja luimisteli korviaan kamalan kollin sanoille. Se kaikki kaikui kaikumistaan hänen korvissaan, pyöri mielessä ja puristi sydäntä, puristi mieltä ja puristi keuhkoja. Sädekatse voi huonosti. Jokin sykki hänen suonissaan, kuin viha iskemään joltakin hengen. Hän ei todellakaan voinut hyvin. Sädekatse yritti hengittää rauhallisesti viileää yöilmaa sisään ja ulos, mutta sanat eivät antaneet hänelle rauhaa. Pakkasnauru todella juonitteli jotain. Hän ei haluaisi enää olla missään tekemisissä tuon kollin kanssa. Mahdollisesti vain huononsi myös Kärsimyksenveren mahdollisuuksia päästä soturiksi. Hän olisi myös huono varapäällikkö, oliko hän mitään tehnyt senkään arvovaltaisen aseman eteen. Jäätähti vain sai jonkun enteen, joka varmaan oli myös huono vaihtoehto. Sädekatse ei tiennyt mitä ajatella, tiennyt mitä tehdä. Istua tässä nyt sitten loppu kokoontuminen, jottei vaan missään kohtaa tarvitsisi kohdata sitä paholaisen valkeaa katsetta. Turkoosit silmät nousivat ylös kohti taivasta, katsellakseen pian laskevaa täyskuuta. Olipa kokoontuminen edennyt hitaasti.

SIRUKATSE naurahti Usvahallan kommentille, siirtyen sitten pian viimeisen vilkaisun jälkeen, omaan saalistukseen. Rannassa ei kauheasti pyörinyt kaloja, mutta kolli oli ajatellut saada kalaa, jota sitten viedä ylimielekkäälle Jää-neiti-tähdelle. Tuon harmahtavan sininen katse liukui veden pinnasta kohti Usvahallaa ja takaisin. Naaras todella ansaitsi hänen koko huomionsa, ja turkkiakin se kutkutti, kun piti hetkisen veden pintaa katsoa. Kolli kohotti raidallista tassuaan ja lopulta peräjälkeen Usvahallan, rikkoi vedenpinnan heittäen sieltä ylös pienen kalan rääpäleen. Sirukatse tappoi tuon ilmasta puraisemalla sen kuoliaaksi, sitten siirtäen yllättyneenä, ehkä hieman järkyttyneen katseensa Usvahallaan. Harmaa musta raidallinen soturi laski kalan kiven juurelle ja hymyillen katseli soturitarta viereisellä kivellä, väräyttäen sitten huvittuneena viiksiään. Sirukatse lopulta naurahti ja pudisti päätään.
”Minusta tuntuu, että sillä saukolla oli oma mielipiteensä Jäätähdestä”, tuo naurahti omalle vitsilleen ja katseli ensimmäistä saalista, jonka kaksikko oli juuri saanut. ”Hienosti muuten napattu, vaikkei saukko itsessään niin kauniisti siinä esiintynytkään”, tuo naukui toiselle vienosti hymyillen omalla ehkä hieman sarkastisella ja isottelevalla tavallaan. Huonoa tässä oli se, että kaksikon sekoittaisi keskenään, hänestä tulisi naaras ja Usvahallasta kolli. Sirukatse oli kuin ilmetty emonsa; harmaa, musta raidallinen, siro ja kapea. Mutta lihaksia hän kyllä oli kasvattanut soturioppilaankoulutuksen aikana, muttei todellakaan lyönyt veroja naaraalle vierellään. Kolli katsahti takaisin vedenpintaan, muttei voinut taaskaan olla nostamatta ihailevaa katsettaan kohti Usvahallaa.

TÄPLÄTASSU yritti hymyillä rohkaisevaa hymyä emolleen sekä siskolleen. Tilanne ei ollut mennyt ollenkaan niin kuin oltiin ajateltu, mutta perhe on aina perhe, niin kuin emo juuri sanoi. HOHDONTASSU nosti vaalean sinistä katsettaan ylemmäs kohti emoaan ja painautui nyt enemmän hymyillen tuon lämmintä turkkia vasten.
”Minä tulen aina sinut muistamaan, enkä koskaan, ikinä! Aio sinua unohtaa”, tuo naukui heleästi korkealla äänellään ja kosketti lopulta emonsa poskea nenällään. Täplätassu oli iloinen siitä, miten nopeasti pikkusisar piristyi. Tilanne ei todellakaan ollut täydellinen, ei mennyt lähellekään sitä, mutta Eedentassu oli aina ollut tuollainen; hiljainen, kylmä, itsenäinen. Ajatukset todella tekivät naarasta oman itsensä. Ehkä enemmän todella isän näköisen.
EEDENTASSU asteli kissameren pariin, katsellen vielä isän katoavan hahmon perään. Hänen tulisi vielä kasvaa ja vahvistua, jotta voisi lähikuina näyttää isälleen, kuka hänestä oikeasti oli tullut, ja kenen tytär hän oikeasti oli. Viileät ajatukset juoksivat naaraan päässä, kun hän lopulta päätyi istumaan toisten jokiklaanilaisten vierelle. Hän oli kuullut kaukaiset sanat sodasta Varjoklaanin kanssa, muttei hän ollut liian huolissaan. Tärkeintä oli keskittyä omaan voimistumiseen ja siihen, että pian oikeasti voisi vaihtaa paikkaansa ja näyttää, minne oikeasti kuului.

HAAMUTASSU juoksi Risatassun perässä, veljensä Hallatassun edessä sekä emonsa vierellä takaisin kohti Varjoklaania. Hyökkäys lähes suojaamattomaan Synkkäklaaniin oli onnistunut ja parantajien pesän sotkeminen, joka oli jätetty sisarkatraan hoidettavaksi, sujui mainiosti! Naaraalla oli energinen olo, sekä tassut ja turkki aivan yrttien hajun peitossa. Tästä tuoksusta voisi kauan nauttia, tai käydä pyörimässä vaihtoehtoisesti mutalammikossa, jotta siitä jollain keinolla pääsisi eroon. Haamutassu vilkaisi rajalla Risatassuun ja tönäisi tuota varovasti hännällään, naukuakseen toiselle jotain.
”Tuohan oli hauskaa, eikö vain?” hän naurahti innoissaan ja loikkasi jopa pitemmän loikan eteenpäin, suullaan suuri hymy ja silmissä innokas loiste. Hallatassu ei tykännyt jäädä taas siskosten perään, joten loikki pian Risatassun toiselle puolelle.
”Kivaahan se oli, mutta en nyt pitäisi sitä kovin suurena saavutuksena. Parempaakin olisi voinut tehdä”, tympeä veli naukaisi ja loikki hieman etumatkaa naaraisiin. AURINKOVIILTO huokaisi oppilaiden takana syvään, mutta piti yllään silti lempeän hymyilevän katseen. Hän oli ylpeä pennuistaan ja kiitollinen Ruoskatähdelle, tai Kuolonmarjalle, että oli pennut päästänyt näinkin suureen tehtävään. Sisaruksia joskus voitaisiin katsoa hyvällä, sillä olivat päässeet jo näinkin nuorena noin isoon tehtävään mukaan. Ei se tietenkään juuri mikään kaikista merkittävin ollut, mutta yksi merkittävimmistä teoista tähän mennessä.


HIIRENMIELI tassutteli takaisin leiriin, hampaissaan vaivainen hiiri, jonka oli saanut saalistuksellaan. Hänen suureksi kasvanutta mahaansa särki, sekä tassut olivat aivan sammalta, niin kuin myös mieli. PUOLUKKAPIHLA oli rauhassa oman pesänsä edustalla kasaamassa makuualusia yhdessä oppilaan kanssa. Naaras oli nyt todella asetuttava aloilleen. Hän istuutui soturien pesän viereen ja tunsi, kuinka potku mahassaan sai hänet murahtamaan.
”Mitä sinä nyt siellä valitat?” vanha naaras murahti hänelle sammalten keskeltä. ”Ei vatsasi nyt niin iso vielä ole”, Puolukkapihlan äänessä oli lempeyttä, vaikka hän aina kuulostikin niin paljon nähneeltä vanhalta kärttyiseltä kissalta.
”No varmaan on! Et ole itse sen kanssa kulkenut! Ja nyt kyllä polttaa ja sattuu sen verran, ettei voi olla kaukana!” Hiirenmieli henkäisi hermostuneena ja heilautteli tuuheaa harmaata häntäänsä. Missä Poltesydän oli? Oliko hän vieläkin tutkimassa rajoja? Saisi jo palata takaisin! Soturitar ei ehtinyt asentoa vaihtaa, kun hänen oli pakko huutaa kivusta. KATAJATASSU Puolukkapihlan viereltä pomppasi pystyyn ja juoksi emonsa vierelle.
”Mikä hätänä? Nytkö ne muka syntyvät?” nuoren soturinalun äänessä oli innokkuutta, mutta myös pelkoa. Hiirenmieli kömpi pystyyn ja tassutti huojuvasti pesään, joka oli lopulta tarkoitettu pentutarhaksi.
”Nyt sitten taitavat! Samanlaisia itsepäisiä karvapalloja kuin te kaksi!” hän huusi Katajatassulle, saaden pennun ulvahtamaan vastalauseeksi nyrpistyneen murahduksen.
----
Puolukkapihla viimein nilkutti tiensä ulos pentutarhasta. Hänen karvansa olivat täysin pystyssä ja naaras nyt todella näytti tärähtäneeltä vanhukselta.
”No, miten meni? Monta pikkusisarusta sain?!” Katajatassu pomppi suoraan vanhuksen luo, joka löi tuota korvalle.
”Mene itse katsomaan, mutta et sitten huuda siellä! Kutsun Poltesydämen paikalle, kun herra tuumaa saapua”, Katajatassu loikki innostuneena pentutarhalle, pistäen sitten päänsä maidontuoksuiseen pesään.
”Oi kun söpöjä!” hän naukui hiljaisesti, ääni todella kaikuen innokkuudesta. Hiirenmieli näytti väsyneeltä, sekä hänenkin karvansa olivat sekä hiestä märkiä, että ponnistuksista. Naaras oli saanut kaksi pentua, Katajatassulle pikkusiskon, sekä -veljen. Toisen Poltesydämen kaltaisen, toisen emonkaltaisen.
”Saitte sitten myös kaksi pikkusisarusta”, Hiirenmieli kehräsi katsellessaan pienten karvapallojen kiehnäävän hänen vatsaansa vasten. Katajatassu kiersi pennut ja asettui emonsa vierelle, sukiakseen tuon turkkia.
”Oikein kauniita. Meistä tulee vielä mahtavia leikkikavereita!” hän hihkaisi hiljaa ja silmät innosta loistaen alkoi sukia emonsa turkkia.



// Tässä nyt sitten kasa Masille, Mymmelille ja hieman Wilmallekin vastauksia. Roolin päälliköt ja jatkoa Ruskalle pian.

Nimi: Varjo

29.06.2018 19:54
/ Masi
// Toivottavasti Veriminkki ei nyt jossain muualla ollut

HOPEAYÖ potkaisi Ametistikyyneleen pois kimpustaan kierähtäen itse takaisin tassuilleen. Valkea naaras oli hyökkäämässä uudestaan varjoklaanin soturin kimppuun, mutta päätti jättää aikeensa Myrkkysydämen palatessa takaisin leiriin sekä lopettaen Kuolonmarjan ja Kirouksenveren välisen taistelun. Hopeayö sai tauon tasatakseen kiivaan hengityksensä sekä nuolaista muutamaa haavaa, jotka violetti silmäinen naaras oli hänelle ehtinyt aiheuttamaan. Eivät ne olleet edes hirveän syviä tai pahan näköisiä, vaikka hänen turkkinsa olikin saanut punertavaa sävyä, mutta ei kaikki veri olisi edes hänen. Ametistikyynel oli yhtä lailla saanut jotain osumaa, vaikkei se naaraan mulkoilua tai taisteluintoa tuntunut laannuttavan. Varjoklaanin soturitar oli vain tyytyväinen, että he olivat saaneet hoidettua tehtävänsä ilman suurimpia loukkaantumisia, varsinkaan heidän puoleltaan.
Hopeayö vilkaisi vielä valkeaa naarasta, jota vastaan oli taistellut ja lopulta lähti kulkemaan muiden varjoklaanilaisten perässä takaisin omalle reviirilleen. Hän pudisti hiukan harmaata turkkiaan, joka oli veren lisäksi saanut tomua pintaansa maassa kierimisen ansiosta ja siristeli sinertäviä silmiään. Lampi sekä parantajanpesä oltiin saatu sotkettua ja kissoja haavoitettua, mutta silti Hopeayö ei voinut itselleen mitään miettien, miten Viekastähti suhtautuisi asiaan palattua leiriinsä. Naaras joutui myöntämään itselleen, että pelkäsi sotaa, joka tuntui vain lähestyvän heitä. Tuskin ketään päällikkö antaisi asian olla tuollaisen yllätyksen jälkeen, paitsi tietenkin Hopeayö, jos joskus edes joutuisi siihen arvoon.
Lopulta partio kuitenkin pääsi takaisin leiriin (?), joka tuntui olevan vieläkin melko tyhjillään monen ollessa kokoontumisessa. Hopeayö itse irtautui muista siirtyen hiukan sivummalle nuolemaan haavojaan, jotta ne eivät ainakaan tulehtuisi. Hänen tarkoituksensa oli katsoa eteenpäin, mutta ymmärsi asian aivan liian myöhään törmäten lopulta toiseen. Naaras astui pelästyneen oloisena taaksepäin kohottaen katsettaan mustaa turkkia pitkin kollin kasvoille, jonka ymmärsi pian olevan Veriminkki.
”A-anteeksi. Yritin putsata haavojani varmuuden vuoksi, jotta ne eivät tulehtuisi enkä katsonut eteeni ja näköjään törmäsin sinuun…tietenkin vahingossa, en minä kehenkään tahallaan törmäile eikä varmasti ketään muukaan…”, Hopeayö yritti selittää suuremmalle kollille, kunnes ymmärsi vihdoin sulkea suunsa ja painaa päänsä hiukan alemmas häpeissään.
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus törmätä”, Naaras kuitenkin yritti uudelleen hiukan varmemmin ja ryhtiään kohottaen, jotta ei täysin pennulta toisen silmissä näyttäisi.

Nimi: Masi

29.06.2018 19:39
//Helille/
SYNKKÄTÄHTI & VERIRUUSU – KOKOONTUMINEN

Synkkätähti katseli, kuinka Veriruusu meni tuuhean häntänsä kanssa pois Viekastähden ja hänen jakamaltaan oksalta. Synkkätähti pujotteli tiensä vielä Viekastähden vierelle ja räpäytti uteliaana silmiään, hän oli yllättynyt siitä, että Viekastähti edes vaivautui kertomaan hänelle. Mutta samalla siitä hyvin kiitollinen.
’’Olen kiitollinen, että kerroit tästä minulle. Tiesin heidän syntyvän pian, ajattelin, että joko hänen kumppaninsa Tiikerililjan tai jonkun toisen klaanikissan kanssa’’, Synkkätähti kohautti hennosti mustia lapojaan. ’’Hän on veljeni, en minä muuten olisi niin kiinnostunut muiden asioista, mutta en ole kuullut hänestä pitkään aikaan mitään ja yllättäen tällainen tieto heimokissoista saa mielen hataraksi ja huolestuneeksi. Kiitän, että kerroit tästä minulle. Toivon, että minun on mahdollisuus tavata jonakin päivänä Salamatassu, Närhitassu ja Routatassu, ellet sinä pistä pahaksesi’’, Synkkätähti loi kohteliaan hymynsä Viekastähdelle, joka muistutti kovasti isäänsä.
’’Lumouksenklaani on voinut hyvin, me olemme vahvistuneita, tulevien uusien oppilaittemme takia, jotka nimitän heti palattuamme leiriin. Sekä tulevien pentujen takia, kun Savuruusu saa pentuja. Lumouksenklaani on saanut viettää rauhallista aikaa ja olemme siitä iloisia, ettei meitä ole koeteltu yhtä pahasti kuin teitä muita’’, naaras naukui, luoden myötätuntoisen katseensa Tuskatähteen. ’’Ja on hyvä, että meistä on ollut apua teille, Valkeatähti. Olen iloinen, että otitte neuvostani vaarin ja tarkastitte tilanteenne kettujen osalta’’, Veriruusu hymyili valkealle Tuuliklaanin päällikölle, joka hymyili takaisin.
Naaras vilkaisi yllättyneenä, kun Synkkätähti oli vienyt hänen paikkansa, mutta hymyillen asteli Synkkätähden entiselle paikalle. Jäätähti mulkoili Veriruusua ja tuumi hiljaa mielessään, että hän pitäisi siitä huolen, että Veriruusu saisi maistaa oikeutta. Veriruusu kiersi tuuhean häntänsä vierelleen ja jäi odottamaan, Ruskaklaanin päällikköä, sekä tätä suurta kissaa, jota naaras oli pohtinut jo tovin. Ehkä he pian saisivat kuulla, mitä tämä suuri kissa halusi kertoa?




MUSTAHÄNTÄ – RUSKAKLAANI

Valkean turkin omaava kolli hankasi turkkiaan sotureidenpesän pihkan tahmaiseen runkoon, saaden vain selkäänsä peittoon. Ruskaklaanin kissat vihasivat valkoista väriä ja hän oli yli viidentoista kuun onnistunut piilottamaan turkkinsa lian alle. Kuten hänen emonsa oli opettanut, se olikin varmasti ollut hänelle tärkein oppi ja neuvo. Koska jos klaani olisi pentuna huomannut hänen turkkinsa, hänet olisi varmasti viety Yöklaaniin ja sitä Mustahäntä ei halunnut. Kolli oli ylpeä hännästään, kuten hänen emonsakin oli ollut, kun oli nimennyt hänet hänen häntänsä mukaan. Samassa kollin piti keskeyttää hänen turkkinsa likaaminen yksinäisessä pesässä, kun tammen alle, aukiolle pinkoi kaksi mäyrää. Mustahäntä työnsi päänsä ulos pesästä ja hänen silmänsä laajenivat järkytyksestä.
Kolli jäi silmät suurina katsomaan, kuinka Lumisydän oli napannut kuolleen tyttärensä Harmaahallan hampaisiinsa ja yritti tämä hampaissaan kiivetä puuhun. Mäyrät tietysti olivat innoikkaina haluamassa syödä valmiiksi kuolleen kissan. Mustahännän sydän tuntui pysähtyvän, kun hän katseli järkyttyneenä, kuinka Harmaahalla oli oikeasti kuollut.
Lumisydän rääkäisi kauhuissaan, kun mäyrä iski hampaansa hänen takajalkaansa, samalla kun soturi roikkui puussa. Mustahäntä ymmärsi silloin toimia ja hän karjaisi vihaisena, syöksyen liikkeelle yhtään enempää empimättä. Hän paljasti kyntensä ja loikkasi suoraan toisen mäyrän kasvoja kohti, kun tämän mäyrän ystävä riehui muiden nuorten soturien kimpussa. Lumisydän sai käpälänsä vapaaksi ja itkuisena kipusi puuhun, vieden sotureidenpesään kuolleen tyttärensä. Mustahäntä tasapainoili mäyrän kasvoissa kiinni, vihaisesti sen silmiä raastaen ja samassa sen verta alkoi läiskyä Mustahännän poskille, vatsalle, kyljille ja kasvoille. Kolli loikkasi tästä irti, kun mäyrä vihaisesti ulvoen yritti upottaa hampaansa kolliin, jonka turkki oli pihkasta likainen ja mäyrän verestä punainen. Valkeat kohdat oli peitetty! Hän voisi alkaa taistella!
Mustahäntä väisti mäyrän käpälän syöksymällä sen alitse juuri ajoissa, lähtien juoksemaan kauemmas tammelta, ettei siellä olevat kissat jäisi mäyrän hampaisiin. Kolli liikkui kuin orava, väistellessään mäyrän suuria käpäliä, vaikka se näkikin vain yhdellä silmällä kollin kulkemisen. Sen kömpelyys oli Mustahännälle eduksi, mutta se tuli niin järkyttävällä voimalla aina häntä kohti, että yksikin oma kömmähdys voisi tappaa kollin. Samassa Valosydän syöksyi kulman takaa apuun ja heittäytyi veljensä Routasielun kanssa mäyrän selkään.
’’Olkaa varovaisia!’’, Lumisydän naukui ja hyppäsi kynnet esillä mäyrän selkään puusta. Kolmikko alkoi kynsiä mäyrää kovalla tahdilla, kunnes Mustahännän silmät laajenivat, kun mäyrä heittäytyi selälleen. ’’Varokaa!’’, Routasielu henkäisi ja Mustahäntä katseli, kuinka kolli sai tönäistyä Valosydämen ja Lumisydämen juuri ajoissa pois mäyrän musertavan selän alta. Kaksikko kieri tomussa ja mäyrä ulvoi vihaisena.
’’Routasielu!’’, Lumisydän henkäisi ja Mustahäntä katsoi shokissa, kuinka Routasielun kuollut hahmo ilmesty esiin, kun mäyrä nousi takajaloilleen vihaisesti huutaen. Lumisydän purskahti korvia vihlovaan itkuun ja lähti pinkomaan uudelleen mäyrää kohden, turkki vihaisesti pörrössä.
’’Lumisydän! Ei yksin!’’, Tiikerinsurman vihainen ääni ulvoi ja tämä ehti napata Lumisydäntä niskasta ja kiskoa takaisin juuri ennen kuin mäyrän käpälä olisi sivaltanut Lumisydämen miljooniin paloihin. Mustahäntä katseli tiikerikuvioista naarasta, jonka olemus oli kylmän rauhallinen ja hän päästi Lumisydämestä irti. Mustahäntä huomasi ihailevansa Tiikerinsurmaa ennen kuin kokosi ajatuksensa ja siirtyi Lumisydämen, Valosydämen ja Tiikerinsurman luokse.
’’Ensin Harmaahalla, sitten mäyrät surmasivat Sirukatseen ja nyt vielä Routasielunkin’’, Lumisydän veti kyyneliensä seasta henkeä itkuisena. Mustahäntä vilkaisi Tiikerinsurmaa, jonka silmät olivat vain synkät, mutta tästä ei voinut lukea mitään. Sirusydän oli kuitenkin Tiikerinsurman tytär, eikä tämän toisenkaan tyttären Kidekatseen kuolemasta ollut kauaa. ’’Miksi me menetämme kaikki, Tiikerinsurma? Miksi?’’, Lumisydän nyyhkytti ja Tiikerinsurma pudisteli hiljaisena päätään.
’’Meidän on nyt ajettava tuo ulos leiristä’’, Mustahäntä kuiskasi, saaden hämmentyneen Lumisydämen huomion.
’’Meidän on tapettava se!’’, Valosydän kiljahti, ja Mustahännän veri alkoi saman tien kohista korvissa. Valosydän pinkaisi kohti mäyrää, Mustahäntä ja Tiikerinsurma visusti perässään. Mäyrä oli kuitenkin ovelampi, se asetti käpälänsä kissoja kohti, jolloin Mustahäntä kiersi vasemmalle. Mäyrä syöksyi eteenpäin kynnet ojossa ja Mustahäntä kiitti onneaan, kun oli kääntynyt. Hän loikkasi mäyrän poskeen kiinni, huomaten samassa tiikerikuvioisen naaras kissan kiivenneen mäyrän selkään ja tämän repiessä selkärangan kohdalta mäyrää selästä. Valosydäntä Mustahäntä ei nähnyt, mutta alkoi repiä jälleen mäyrän kasvoja, tällä kertaa niitä ehjimpiä. Mäyrä ei piitannut ollenkaan Tiikerinsurmasta ja Mustahännästä vaan jatkoi raivopäistä hyökkäystään eteenpäin, pitäen katseensa Lumisydämessä. Mustahäntä vilkaisi nopeasti meno suuntaan, kun huomasi kuinka Lumisydän seisoi shokissa keskellä mäyrän kulkusuuntaa.
’’Lumisydän, juokse!’’, Tiikerinsurma sähisi mäyrän karvojen seasta. Harmaa naaras oli kuitenkin hyytynyt paikalleen ja vapisi silmät suurina mäyrää, jonka suussa roikkui kuollut Valosydän. Mustahännän silmät laajenivat, kun hän huomasi Valosydämen ja enempää ajattelematta, mustahäntäinen kolli loikkasi mäyrän silmiin, iskien kivuliaasti tältä toisenkin silmän puhki. Koska se ei hidastanut mäyrää, vaan se alkoi sokeasti juosta eteenpäin ja huitoa vihaisena ympärilleen, Mustahäntä hyppäsi Lumisydämen luokse, työntyen tätä päin ja kaksikko kieri mäyrän kynsien alta suuren tammen juurten ja maan väliin muodostuneeseen koloon turvaan.
’’Oletko kunnossa?’’, Mustahäntä naukaisi tärisevälle naaraalle, joka mumisi jotakin silmät suurina. Mustahäntä vilkaisi puun alta maan pinnalle, jossa näki Tiikerinsurman hyppäävän mäyrän selästä korkealle puuhun, pitääkseen hengähdystaukoa. ’’Älä lähde täältä mihinkään’’, Mustahäntä kuiskasi Lumisydämelle, joka osasi vain pudistaa päätään itkuisena. Turkkinsa tahriinnut kolli kiipesi puuta pitkin Tiikerinsurman vierelle, jonka rintakehä kohosi aina välillä raskaan hengittämisen takia.
’’Toimit upeasti, Mustahäntä’’, tiikerikuvioinen naaras hengähti ja Mustahäntä tunsi pientä ylpeyttä, sekä kiitti onnea, että Ruskaklaanin kissat olivat puissa tai taistelemassa toista mäyrää vastaan. Kukaan ei jäisi ilmoille huutavan sokean mäyrän kynsiin, kaiken lisäksi, se rymisteli metsän puita kohden, etsien sokeana kissoja ympäriltään. ’’Mutta me emme ole voittaneet tätä vielä’’, naaras huokaisi ja Mustahäntä vilkaisi Orvokkituiketta, sekä tämän sisarusta, sekä tätä sokeaa mäyrää.

Nimi: Masi

29.06.2018 19:01
//EE//

HOPEAKUU – LUMOUKSENKLAANI

Kuningatar katseli kuinka Kultapiiskupentu keskittyi ja hihkaisi itsekin innoissaan, kun tämä sai pallon kiinni. Naaras askelsi tyttärensä luokse ja kehräten nuolaisi tämän päälakea, samassa kun Minttupentu kysyi nukkumisesta. Hopeakuu tunsi pienen syyllisyyden pistoksen, kun ymmärsi, että oli pitkittänyt heidän aikaansa mennä nukkumaan. Hopeakuusta tuntui, että hän oli huono emo, kun ei ollut huomannut yön saapumista juurikaan.
’’Tottakai voimme mennä nukkumaan, kultaseni’’, naaras naukui, tarkoittaen sanansa molemmille. ’’Kun partio palaa, teillä täytyy olla tarpeeksi energiaa, että jaksatte seistä oppilas-seremoniassanne’’, naaras kehräsi hymyillen, lähtien askeltamaan sammalpedille, jossa kiertyi kerälle, heilauttaen häntäänsä sivuun, jotta pennut voisivat tulla lepäämään hänen vatsaansa vasten, hännän alle.




MYRSKYTASSU – MYRKKYKLAANI

Kollista tuntui kuin hänen elämältään olisi vedetty pohja kokonaan pois ja hän häntä nykien mittaili Tammitassua ja Tammipolkua. Tämä kaikki oli hänelle aivan liikaa, mutta miksi Tähtiklaani oli yrittänyt tavoitella häntä? Ehkä juuri tämän takia. Se halusi näyttää Myrskytassulle hänen kohtalonsa ja oikean polun, jolta pentu oli kadonnut jo kauan sitten. Tammipolku katsahti naaras oppilaaseen ja kohautti lapojaan.
’’Ehkä on parempi niin, että sinä kerrot Havutassulle ja vanhemmillesi. He ehkä osaavat kertoa sinulle muutenkin enemmän kaikesta, ja nähdessään sinun tunnemyrskysi asialle, voit verrata sitä heidän tunteisiinsa’’, Tammipolku naukui, lähtien sitten häntä nykien ärtyneenä. Myrskytassu tiesi, että naaras oli halunnut hurrata ja olla iloinen, tuoda iloisia uutisia, josta hyvästä hän olikin saanut vain vihoittelua ja oman klaaninsa oppilaan työntämään soturin pois heidän luotaan. Myrskytassun kävi tavallaan sääliksi Tammipolkua, vaikka hän ei tarkalleen osannutkaan määritellä, että miksi.
Koska Myrskytassun sisar oli pyytänyt heidän saada jäädä kahden, Myrskytassu oletti tämän haluavan puhua jostakin ja jotakin, joten hän huokaisi raskaasti ja istuutui vielä kerran alas. Hän ei epäilisi lähteä, jos hän kokisi olonsa ahdistuneeksi tämän naaraan seurassa, vaikka naaras kiinnosti häntä. Oli kiinnostanut alusta alkaen, ehkä tämän kaunis ulkonäkö oli jopa saanut kollin ihastumaan itseensä, mutta kylmä ulkokuori oli muistuttanut liikaa Haukkatassua, mikä oli jotenkin palauttanut Myrskytassun pinnalle. Hänen olisi myönnettävä, että häntä harmittaisi ikuisesti, että Tammentassu olisi hänen siskonsa, jos tämä todella sitä olisi, sillä hän olisi todella voinut kuvitella itsensä viettämässä useiden kuiden jälkeen enemmän aikaa tämän kissan kanssa.



HIIRENPOLKU – LUMOUKSENKLAANI

Kolli oppilas nyökytteli Vuolastassulle, kun tämä ehdotti, että heidän kannattaisi kuunnella päälliköitä. Hiirenpolkua ei suoraan sanoen ollut koskaan kovinkaan paljoa kiinnostanut, mitä päälliköt halusivat kertoa klaaneista, vaan hän olisi mieluummin itse keskustelemalla ottanut asiasta selvää. Kolli olisi halunnut kysyä sitä parantajilta, ja tukkia päälliköiden suut, jotta nämä lopettaisivat sen kinaamisen ja keskustelemisen. Mutta nuo isot kissat häntä kiinnosti, ja Vuolastassu oli kiinnostunut päälliköiden puheista, joten Hiirenpolku piti ajatuksensa omana tietonaan ja yritti keskittyä suurempien kissojen puheisiin.


Nimi: EE

29.06.2018 15:06
//Huoh, ei sitten toiminut//

//Masi//

Minttupentu, Lumouksenklaani

Minttupentu katseli, kun Hopeakuu neuvoi Kultapiiskupentua käpälien asettamisessa. Sisar asetti tassunsa nopeasti paremmin ja keskittyi takaisin sammalhöyhenpalloon. Oranssitäpläinen pentu tapitti myöskin palloa, jota heidän emonsa oli valmistelemassa pyörittämään. Vaikka nuorempi pennuista keskittyikin ankarasti, jotta voisi ottaa palluran vastaansa, hänen vihreät silmänsä väkisinkin meinasivat painua kiinni. Avatessaan silmänsä vielä, hän huomasi kuningattaren lähettävän pallon liikkeelle ja kilpikonnakuvioisen naaraan seuraavan sitä meripihkaisilla silmillään. Nopeasti Kultapiiskupentu liikkui eteenpäin ja heilautti pari kertaa takapäätään, ennen kuin hyppäsi sammalpallon kimppuun. Sisar hihkui iloisesti, kun oli saanut pallon kiinni ja käänsi katseensa Hopeakuuhun, odottaen ylpeitä kehuja. Sillä välin Minttupentu haukotteli väsyneesti ja taapersi kohti emoaan.
”Voimmeko mennä nyt nukkumaan? Minua ainakin väsyttää”, hän maukui ja käänsi katseensa Kultapiiskupentuun, joka myös nyökytteli. Vasta nyt naaras huomasi väsymyksen sisarensa silmissä, mutta tuo oli aina ollut hyvä piilottamaan tunteensa, kun sitä halusi. Vihreä ja meripihkanvärinen katse kääntyivät harmaaturkkiseen kissaan ja pyysivät lepoa. He olivat jo tehneet paljon, yhden päivän aikana.

Tammentassu, Salamaklaani

Tammentassu käänsi pian katseensa takaisin keskusteluun ja huomasi Myrskytassun nousseen seisomaan. Kaikkein vähiten naaras halusi kollin lähtevän, vaikka ymmärsi olleensa tyly ja piittaamaton. Ei naarasoppilas edes tiennyt oman vihansa syytä, osa siitä taisi olla oman veljensä satuttamisesta syntyvää ahdistusta ja itselleen suunnattua vihaa. Jos jonkun piti lähteä hänen luotaan, sen pitäisi olla Tammipolku, vanhempi naaras oli pilannut kaiken. Yön tyyneyden, jossa oli sekoittuneena pientä jännitystä heitä kohtaan, ystävyyden, jonka takaisin luominen olisi Tammentassulle hyvin hankalaa. Ystävyyden, jonka oppilas oli itse rikkonut, ainakin niin hän uskoi. Mutta kaikista vähiten hän halusi veljensä menevän pois hänen luotaan nyt, kun hänet oli vihdoin saatettu yhteen sisarensa kanssa. Yhtäkkiä harmaaturkki nousi ylös ja oli valmis seuraamaan Myrskytassua, jos tämä päättäisi lähteä hänen luotaan. Kollin sanat satuttivat naarasta, vaikkei hän sitä näyttänytkään ja välillä Tammentassu vilkaisi Tammipolkua tuimasti. Myrskytassun mulkoillessa naarasoppilasta, hän päästi kuorensa valumaan hieman ja päästi surunsekaisen lämmön välittymään heidän yhdistyneessä katseessaan. Vihdoin harmaaturkkinen nuorikko keräsi rohkeutta ja käänsi taas suojatun katseensa päällikön kumppaniin.
”Vo-voisitko jättää meidät? Tämä on kuitenkin aika iso asia sulateltavaksi”, nauku oli hiljainen, eikä naaras toivonut loukkaavansa kokeneempaa soturia. Ajatus perheen uusista jäsenistä vain meni todella paljon hänen tajuntansa ylle. Haukkatassu kuulosti mielenkiintoiselta kissalta, ehkä vähän enemmän samankaltaiselta kuin Tammentassu itse. Eikä vihreäsilmäinen paljoa epäilisi esitellä uusia veljiä sisarelleen Havutassulle. Havutassun reaktiosta tällaiseen asiaan oli vaikea tietää, mutta varmasti helpommin sisar hyväksyisi Haukkatassun ja Myrskytassun, kuin hän itse.
”Ja Tammipolku. Ethän sano mitään Havutassulle? Haluaisin kertoa hänelle itse”, viimeiset sanat kaikuivat hänen suustaan, ennen kuin naaras sulki salamaklaanilaisen pois mielestään. Ainut ajatus hänen mielessään oli toivo siitä, että ruskeankirjava kolli jäisi puhumaan asiasta. Tammentassu olisi valmis laskemaan kuorensa taas.

Vuolastassu, Ruskaklaani

Vuolastassu naurahti Hiirenpolun mielipiteeseen ensimmäisten parantajien yrttikaaoksesta. Olihan se nyt aika huvittavaa kuvitella muinaisia kissoja yltäpäältä yrteissä. Toisen parantajaoppilaan tapa pitää ahdistus poissa oli aika luotaantyöntävä, mutta kokeilemisen arvoinen. Tummanharmaan kollin huomio parantajista sai naaran hieman paremmalle tuulelle. Heihin olisi mukava tutustua, mutta Lumisusi ja Kukkaiselo olivat jutustelemassa heidän kanssaan. Hymy palasi siniharmaaturkkisen kasvoille ja hän oli kysymässä, millainen mestari Aaveenvarjo oli, mutta huomasi päälliköiden aloittaneen puhumisen Puhujantammessa.
”Meidän kannattaa varmaankin kuunnella päälliköitä nyt. Tai sitten joku vielä häiriintyy meistä”, Vuolastassu maukui Hiirenpolulle, hiljentäen äänensä kuiskaukseksi, muttei pystynyt pidättelemään naurahdusta lauseensa lopussa.

Nimi: EE

29.06.2018 15:05
//Sori, kun tässä on nyt kestänyt näin kauan. Juhannuksena oli vähän kiireitä

Nimi: Vanhan ropen vikat roolaukset

26.06.2018 21:49
Masilta roolauksia:

// Heli & Wilma //
KUOLONMARJA – VARJOKLAANI

Naaras raastoi Kirouksenveren turkkia, saaden naaraan ulvahtamaan kivusta. Kuolonmarja meinasi seuraavaksi iskeä tätä naarasta kuolettavasti, mutta Synkkäklaanin soturi oli syöksynyt hänen kimppuunsa ja kaksikko kieri tomuisessa maassa. Kuolonmarja potkaisi vahvoilla takajaloillaan kollin pois kimpustaan, kierähtäen nopeasti jaloilleen. Hän kuitenkin pysähtyi, kun huomasi veljensä Myrkkysydämen kilpikonnakuvioisen turkin.
’’Miksi te hyökkäätte leiriimme? Mitä sinä luulet tekeväsi?’’, Myrkkysydän sähisi vihaisena, seisten nyt Kirouksenveren ja Kuolonmarjan välissä. Kirouksenveri haukkoi henkeään ja loi vihaisia mulkaisuja Kuolonmarjaan, joka oli lähes tappanut naaraan.
’’Te olette kohdelleet meitä aliarvoisesti. Tämä oli käsky Ruoskatähdeltä, ei minun päätökseni alla oleva asia. Enhän minä ole mikään varapäällikkö’’, Kuolonmarja murahti, saaden Myrkkysydämen kurtistamaan kulmiaan. Hän ei tiennyt mitä rajalla oli tapahtunut ja sen naaras osasi lukea veljestään. Kuolonmarja vilkaisi kilpikonnakuvioisen kollin ohitse, nähden, kuinka Karkauspolku tönäisi Ristiarven lampeen, pinkaisten sitten kohti Kuolonmarjaa ja Myrkkysydäntä. Näytti siltä, että lampi oli sotkettu myrkyllisillä marjoilla.
’’Tämä se vasta onkin alentavaa, Kuolonmarja. Käske ryhmäsi perääntyä, on aivan typerää taistella’’, Myrkkysydän murisi vihaisena ja Kuolonmarjan kasvoille levisi omahyväinen hymy, kun Karkauspolku hölkytti heidän luokseen, nyökkäyksen kera, josta Kuolonmarja tiesi, että lampi olisi sotkettu. Risatassu loikki tassut tahmeina marjoista ja yrteistä ulos pentuetovereidensa kanssa, he olivat ilmeisesti saaneet sotkettua yrttivarastot.
’’No mutta, kukaan ei sentään menehtynyt. Ehkä me olemme nyt tasoissa ja opitte, ettei meitä tule pomputella noin vain, ei meidän rajaamme, eikä meitä. Pistä se päällikkösi paksuun kalloon, että Varjoklaani on valmis taistelemaan, jos ette ymmärrä paikkaanne metsässä. Viekastähti itse aloitti sodan siirtämällä rajaa, me olemme vain toteuttamassa hänen uhittelunsa seurauksia’’, Kuolonmarja naurahti, saaden Myrkkysydämen paljastamaan uudelleen kyntensä. ’’Varjoklaani, työmme on tehty täällä, jos ette liiaksi janoa verta, voimme palata leiriimme!’’, Kuolonmarja hymyili ilkikurisesti, Myrkkysydämen mulkoillessa tätä.
Risatassu loikki emonsa Aurinkoviillon kintereillä pois Synkkäklaanin leiristä, katsellen vielä tyytyväisenä sotkua, jonka oppilaat olivat saaneet aikaan. Sekä kissoja, jotka olivat veren peitossa, ja kissoja, jotka eivät olleet osanneet odottaa tällaista.


// EE //

HOPEAKUU – LUMOUKSENKLAANI

Naaras muisti jälleen, kuinka onnellinen olikaan kahdesta pennustaan. Hän katseli iloisena Minttupentua, joka asettui häntä vastapäätä ja sitten vilkaisi Kultapiiskupentua, jonka etutassut olivat hieman huonosti hyökkäystä varten. Hopeakuu heilautti lempeästi häntäänsä, ennen kuin antoi pallon lähteä liikkeelle.
’’Laitahan etutassusi tällä tavalla’’, naaras näytti Kultapiiskupennulle, asettaen omansa. ’’Saat enemmän laskettua painoasi ja voimiasi takajaloille, pinkaistessasi hyppyyn tai juostessasi jotakin kiinni. Etkä vahingossakaan kompastu jalkoihisi’’, Hopeakuu naukui lempeästi ja katseli, miten Kultapiiskupentu asettui erillä tavalla (?).
’’Olkaahan sitten tarkkoina’’, naaras kehräsi ja heilautti sulkapallon liikkeelle tassullaan, antaen sen kieriä tasaista vauhtia kohti Minttupentua. Ei liian nopeasti, ei liian hitaasti. Vaikka hän ei pentu ollutkaan, hän oli aika ylpeä siitä, että onnistui niinkin hyvin kierittämään palluran liikkeelle ja katseli jännittyneenä, kuinka Kultapiiskupennun silmät seurasivat palloa (?).

MYRSKYTASSU – MYRKKYKLAANI

Kolli oli hämillään Tammipolun tarinoinnista. Mistä naaras luuli tietävänsä jotakin? Miten tuo oli päätellyt, että hän olisi Salamaklaanista kotoisin oleva karvapallura? Tammentassun muuttunut ääni sai kollin varuilleen ja tämä nousi ylös, aikeissa lähteä. Ei tämän näin pitänyt mennä. Eikä hän halunnut loukata Tammentassua mitenkään, mitä lie tämä vanhempi naaras mahtoi tarkoittaakkaan, mutta hänen pitäisi pian löytää Haukkatassua ja kysyä, mitä ihmettä tämän päässä liikkui. Valkovirta oli heidän emonsa, oli aina ollutkin!
’’Ei useinkaan ensimmäinen asia, mikä mieleen tulisi, olisi kertoa, että onko minulla veli vai ei. Mutta näistä väitöksistä huolimatta, minun emoni on Valkovirta, enkä tiedä, mikä tämä omituinen juoni on, että yrität manipuloida veljeni uskomaan, että hän olisi jonkun muun perheeseen kuuluva! Meillä on koti, ja Haukkatassulla on muutenkin ollut tarpeeksi vaikeaa, ettei hän kaipaa mitään tällaista!’’, Myrskytassu kiukustui tälle vanhemmalle kissalle, ja mulkoili takaisin Tammentassua, joka ilmeisesti syytti Myrskytassua kaikesta. Kaikesta? Sitä ei Myrskytassukaan ymmärtänyt.
’’Haukkatassu on vain ymmärtänyt, missä hänen kuuluisi olla. Hän on huomannut, ettei sovellu Myrkkyklaaniin ja hän ymmärtää, että hänen velvollisuutensa on palata kotiin’’, mustakasvoisen naaraan häntä nytkähti loukkaantuneena oppilaan kiukustumisesta.
’’Meillä on koti ja se on Myrkkyklaanissa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään siskoa, minulla on vain minä ja veljeni Haukkatassu, sekä emoni Valkovirta’’, kolli polki nyt vihaisena tassuaan maahan.
’’Ehkä sinun pitäisi kysyä asiasta sitten rakkaalta emoltasi Valkovirralta ja tulla sitten uudelleen keskustelemaan rauhoittuneena. Luulisi kyllä sinunkin olevan enemmän iloinen, että veljesi ovat elossa’’, vanhempi naaras naukaisi Tammentassulle kohauttaen lapojaan rauhallisesti. ’’No anteeksi nyt vain, että tulin pilaamaan tämänkin. Kaikki näemmä vain pitää tehdä itse’’, Tammipolku huokaisi ja loi pahoittelevan vilkaisun Tammentassulle.
Myrskytassu huusi mielessään, kuinka kaikki olisi valetta.


HIIRENPOLKU – LUMOUKSENKLAANI

’’Pääasia, että muistaa yrtit silloin kun on kiireellinen tilanne. Itselläni on onnekseni hyvä muisti yrttien suhteen, tai jos nimi unohtuu, niin muistan, mihin sitä käytetään’’, kolli väräytti viiksiään mietteliäänä. ’’Olen kyllä kiitollinen siitä, etten ole silloin tupsahtanut maailmaan. Olisin kyllä luovuttanut niiden kasvien kanssa siinä kohtaan, jos olisin joutunut alkaa nimeämään niitä ja kokeilemaan, mihin niitä olisi voinut käyttää’’, kolli pyöritteli huvittuneena päätään. Se olisi varmasti alkuun ollut aikamoista kaaosta, olikohan kovinkin monelle tullut pahoja oireita vääristä yrteistä? Hiirenpolku ei halunnut ajatella sitä, joten kuunteli, mitä Vuolastassulla olisi seuraavaksi sanottavanaan.
Kolli seurasi parantajaoppilaan katsetta, kohti näitä suuria kissoja, jotka saivat Vuolastassun olon ahdistuneeksi. Päälliköitä puussa se ei tuntunut haittaavan ja osa näistä jättikissoista oli liittynyt parantajien seuraan. Hiirenpolku katseli näitä uteliaana, mutta kääntäessään katseensa Vuolastassuun, aisti tästä levottomuutta ja ahdistuneisuutta.
’’Yritän vältellä heidän kanssaan katsekontaktia, mutta en yritä olla tyly heille. Pysyn vain sillä tavalla rauhallisena, kun yritän kieltää itseltäni heidän olemassa oloaan. Niin kylmältä ja julmalta kuin se kuulostaakin. Emmeköhän me kohta saa selvyyden siihen, keitä he ovat ja mistä he tulevat. Klaanilta he ainakin vaikuttavat, sillä nuo kaksi taitavat olla parantajia’’, kolli osoitti hännällään Orvokkisydäntä ja Ruistassua kohti.

//Helin iso kasa roolauksia, muistin kyllä, että niitä ois ollu enemmän //

TULENHENKI – JOKIKLAANI

Tulenhengen huulilta karkasi niin raskas huokaus, että se sai hänen viiksensä väpättämään harmistuneina. Kuitenkaan hän ei olisi halunnut nähdä pentujaan sellaisina, surullisina ja pettyneinä. Tämä oli niin paha kaaos, ettei Tulenhenki voinut ymmärtää, miten oli antanut kaiken tapahtua. Miten hän oli menettänyt malttinsa pentujensa edessä? Oli itkenyt ja käyttäytynyt kuin kakara. Olikohan se sitten ihmekään, ettei Tiikerinkuiskaus enää rakastanut häntä? Olikohan kolli oikeasti rakastanutkaan? Eikö rakkaiden eteen oltaisi valmiita tekemään aivan mitä tahansa, jopa vaihtamaan klaania? Tulenhenkeä pelotti. Hän oli laskenut kaiken kumppaninsa varaan, mutta nyt hän ymmärsi olevansa todella yksin.
Tulenhenki katseli Hohdontassua ja kiersi tuuhean häntänsä tämän ympärille, lohduksi, suojaksi. Miten pentujen emo olikaan saattanut aiheuttaa tämän kaiken? Hänen omatuntonsa poltteli. Naaras avasi suunsa puhuakseen, mutta Eedentassun lähtiessä kulkeutumaan pois heistä, hän sulki suunsa ja nielaisi sanansa hiljaisina. Tulenhenki oli aina nähnyt Eedentassussa Tiikerinkuiskauksen, rauhallisena ja ajatuksien virtaavan kiihkeinä silmien kautta, mutta yhtä vähän hän koskaan oli saanut Eedentassun ajatuksista kiinni kuin Tiikerinkuiskauksenkaan. Ja se tuntui pahalta myöntää. Hän rakasti kaikki pentujaan, vaikka kuinka nämä muistuttaisivat Tiikerinkuiskausta. Vielä pahempaa oli myöntää, että hän rakastaisi myös Tiikerinkuiskausta vielä tämän kaiken jälkeenkin.
’’Hänellä on vain villi sydän, jotta se haluaisi toimia hänen realististen ajatustensa kanssa. Meidän on turha syyttää häntä’’, Tulenhenki hymyili Täplätassulle ja Hohdontassulle, päästäen pienen liikuttuneen kehräyksen, kun Täplätassu nuolaisi hänen korvaansa. Naaras kiehnäsi pienesti ja hellästi poikansa poskea vasten, kunnes nuolaisi kannustavasti Hohdontassun päälakea. ’’Mitä tahansa tapahtuukin, hän tulee aina olemaan kanssamme, vaikka klaanien velvollisuudet tulisivat väliimme. Muistakaa, ettei koskaan saa pettää omaa klaaniaan samalla tavalla kuin pettäisi perheensä ja päinvastoin’’, pentujen emo naukui haikeana ja katseli mietteliäänä Eedentassun perään.



USVAHALLA – MYRKKYKLAANI
Naaras kehräsi huvittuneena Sirukatseelle ja tämän vinoilevalle huumorille. Hän piti kollista, tämä oli hauska ja monipuoleinen tapaus. Hän ei turhaan äksyillyt tai käyttäytynyt sopimattomasti, ja vaikka kolli osasikin hyvin peittää suorat ajatuksensa, Usvahallasta tuntui siltä kuin heidän välillään olisi ollut jotakin, mikä auttoi häntä ymmärtämään aina vain paremmin Sirukatsetta. Ehkä hän kuvitteli omiaan?
’’Täytynee muistaa vielä kumartaa häntä ja puhua jollakin kunnioittavalla sanalla, ja toivoa, ettei kala ole vääränlainen hänen makuunsa’’, Usvahalla näytti huvittuneena kieltään kuin näyttäisi sitä Jäätähdelle leikkimielisesti.
Usvahalla laski katseensa keskittyäkseen vedenpintaan, kaloihin ja kokonaisuuteen. Sirukatseen turkki kuitenkin kutkutti hänen omaansa, kun kolli kulki hänen viertään, saaden hänen huomionsa herpaantumaan tämän sanoista. Jos Usvahalla olisi vielä pieni oppilas, hän olisi moisesta kohteliaisuudesta punastunut ja sitten suuttunut, että joku sai hänet punastumaan. Usvahalla räpytteli hetken silmiään hämmentyneenä Sirukatseen perään, kunnes tämän kasvoille levisi iloinen hymy. Miksiköhän kolli oli niin sanonut? Eikö Sirukatsetta haitannut se, että Usvahalla oli suuri kuin kallio ja kaikista naaraista ei ehkä se siroin ja pienin. Enemmänkin vahva soturi, jota voitaisiin verrata kollien vierellä? Naaras työnsi sen pois mielestään. Ei ollut hänen tapaistaan ajatella, mitä muut ajattelisivat, joten miksi Sirukatse sai hänet ajattelemaan näin?
Naaraan kasvoilla lepäsi pitkään typerä hymy kasvoilla, kun hän vilkuili vuorotellen vettä ja Sirukatsetta. Lopulta naaras kohotti suuren tassunsa, iskien veden pinnan rikki, kauhaistakseen suuren kalan kivelle. Mutta se ei ollutkaan kala. Naaras huomasi iskevänsä kyntensä saukon kylkeen ja heittävänsä tuon kivelle, saukon rääkäistessä järkyttyneenä. Usvahalla katsoi tassuihinsa hetken järkyttyneenä, kun suuri hauki olikin saukon poikanen. Poikanen ulvoi kivusta hänen käpälissään, kunnes naaras kurtisti kulmiaan ja lopetti saukon kärsimyksen. Usvahalla katseli sitä mietteliäänä, kunnes katsahti Sirukatseeseen.




KÄRSIMYKSENVERI – MYRKKYKLAANI
Kuunnellessaan kokoontumista, jossa mainittiin uusien oppilaiden tai sotureiden nimiä, hänen olonsa tuntui painavalta. Mitä jos hänestä ei koskaan tulisi Myrkkyklaanin soturia? Mitä jos hän ei oppisi asioita? Hän vilkaisi vakavana Pakkasnaurua, joka näytti kuuntelevan pienesti virnuillen Jokiklaanin sotaa ja Ruoskatähden naurua. Entä jos Pakkasnauru veisi häneltä Sädekatseen ja täten veisi häneltä myös mahdollisuuden tulla soturiksi? Mitä Kärsimyksenveren pitäisi tehdä, ettei hän menettäisi kaikkea? Kolli pudisti päätään. Ei hän mitään menettäisi, miksi hän edes olikaan alkanut ajatella vain itseään, kun katseli Pakkasnaurua. Pakkasnaurun omahyväinen asenne oli selvästi tarttuvaa.
’’Oletko kaivannut vielä Varjoklaaniin?’’, Pakkasnauru kysähti, kääntäen ihan yllätäin katseensa Kärsimyksenvereen, joka heilautti ainokaista korvaansa. Musta kolli ei olisi voinut uskoa, että mainecoonia muistuttava kissa kysyisi häneltä tuollaista. ’’Olen suoraan sanoen yllättynyt, että Jäätähti otti sinut heti seuraavaan kokoontumiseen mukaan, mutta olet kai tehnyt häneen vaikutuksen’’, kolli kohautti lapojaan, jotenkin kohteliaasti hymyillen.
Kärsimyksenverestä se kuulosti kohteliaisuudelta, tai ainakin joltakin sinnepäin. Pakkasnauru kuulosti kannustavalta, mutta samalla siltä, että itse ei olisi ottanut mustaa kollia kokoontumiseen.
’’Uskon Jäätähden haluavan koetella minua ja uskollisuuttani, ottamalla minut tänne mukaan. Vaikka olenkin varjoklaanilainen syntyperältäni, en kaipaa mitään siellä. Kuten varmasti Ruoskatähdestä voi nähdä, hän on raahannut heidät sotaan ja minä pidän enemmän rauhasta kuin turhasta sotimisesta. Ymmärrän kuitenkin Tuskatähteä, Ruoskatähden kissat ovat toimineet väärin, mutta tuosta arpikissasta näkeekin, ettei hän aio hyvittää sitä mitenkään vaan kannustaa alaisiaan ilkivaltaan ja pahantekoon’’, Kärsimyksenveri huomasi solvaavansa entistä päällikköään, saaden Pakkasnaurun kohottavan kulmiaan yllättyneenä.
’’Kuulostat siltä kuin olisit tiennyt tämän tulevan. Tai siltä, että pelkäisit sotaa?’’. Sen sanottuaan Pakkasnaurun silmissä tuikki jokin, mitä Kärsimyksenveri oli aikaisemmin oppinut pelkäämään niissä kissoissa, joiden tiesi olevan vaarallisia. Kuten Veritähden puhuessa, tämän silmät vilkkuivat pelottomasti ja hulluna. Pakkasnaurusta hän näki saman.
’’Pelkään menetyksiä, en häviötä tai omaa kuolemaani. En halua nähdä, miten pahasti siinä voi kaikille käydä, mutta en kiistä sotien olemassa oloakaan. Olen valmis sotaan, jos sitä epäilet, mutta en usko, että Myrkkyklaanissa sellaisia tullaan käymään pitkiin aikoihin’’, musta kolli vastasi hieman kehnosti, huomaten, ettei Pakkasnauru tarkoittanut klaanien välisiä sotia. Tämän häntä heilahti hymyn kera pienesti.
’’Kaipaatko sinä sitten Tuuliklaania?’’, musta kolli yritti haastaa Pakkasnaurun, mutta huomasi tehneensä pahan virheen, kun Pakkasnaurun häntä alkoi nykiä vihaisena.
’’En. Sädekatseen pitäisikin se tietää, että lähdin mielelläni hänen kanssaan, aloittamaan meidän yhteisen elämämme muualle’’, Kärsimyksenveren häntä nytkähti, kun Pakkasnauru siirsi onnellisen katseensa Sädekatseeseen. Teeskentelijä! Kärsimyksenveri olisi halunnut syöksyä Pakkasnaurun kimppuun ja repiä sen onnellisuuden pois tuon silmistä.
’’Mielenkiintoista, että klaaniksi valikoitui Myrkkyklaani. Jossa sinun emosi on päällikkönä, ja jossa Sädekatseen perhettä myös on. Minusta se kuulostaa enemmän keinolta, että Sädekatse suostui lähtemään sinun kanssasi tänne, eikä siltä, että se oli sattumanvarainen klaani. Ei siltä, että olisit ollut valmis lähtemään Sädekatseen kanssa mihin tahansa, vaan vain tänne’’, musta kolli mumisi hiljaisena, vilkaisten Sädekatsetta harmistuneena.
’’Sinuna pitäisin kuononi kiinni, jos en tietäisi asioista mitään, senkin kuraverinen’’, Pakkasnauru virnisti takaisin. ’’Myrkkyklaanissa oli selvää päästä heti sisälle, koska päällikkönä olevasta emosta ei ole kuin hyötyä. Hän otti meidät mielellään, mutta jos olisimme menneet Varjoklaaniin-’’, Pakkasnaurun lause jäi kesken, koska Kärsimyksenveri ehti pistää sanansa väliin.
’’Ruoskatähti olisi ottanut teidät, koska haluaa vain enemmän ja enemmän kissoja ympärilleen. Se, että olet Veritähden poika, ei olisi merkinnyt hänelle mitään. Sinä olisit tullut hänen veljensä klaanista hänen riveihinsä ja se olisi saanut hänelle niin ylimielisen asenteen, että olisitte olleet yhtälailla Varjoklaanissa. Sinulla on jotakin, mitä salaat, ja minä tiedän sen’’, Kärsimyksenveri mulkoili Pakkasnaurua, samalla kun hänen varovaisuutensa katosi, adrenaliinin alkaessa sihistä korvissa.
’’Se mitä salaan, voi koitua monen asian kohtaloksi. Mutta muista, että elämä on hyvin tylsää, jos meistä kenelläkään ei ole ylimääräistä tietoa, jota voimme kutsua salaisuudeksi’’, Pakkasnauru naurahti. ’’Leirissä on useita kissoja, joilla on kyntensä meidän elämiimme, ilman, että tiedämme siitä’’, Kärsimyksenveri oli hämmentynyt Pakkasnaurun sanoista, samalla kun kolli käänsi katseensa kumppaniinsa Sädekatseeseen.
’’Mitä tarkoitat tuolla?’’, Kärsimyksenveri tiesi, että jotakin pahaa olisi tapahtumassa. Jotakin niin pahaa, että jos hän ei nyt saisi ongittua tietoa Pakkasnaurusta, jotakin menisi tuhansiksi paloiksi.
’’Toisen kärsimä kirous sydämessä voi johtaa tuulen sammuttamaan lieskat elämässä’’. Pakkasnaurun silmät nauroivat. Ne nauroivat hänelle. Pakkasnauru tiesi jotakin, mitä Kärsimyksenveri ei ymmärtänyt. Mutta Pakkasnauru katsoi Sädekatsetta hymyillen. Kenen kärsimys sydämessä sammuttaisi toisen elämän? Kärsimyksenveri katseli tassujaan hämmennyksen ja järkytyksen alaisena, ei hän ollut mitään tehnyt. Tuuli ja lieskat. Lieskat ja tuuli. Kolli kohotti katseensa Sädekatseeseen ja silloin hän ymmärsi, että Lieskatuuli, Sädekatseen isä olisi vaarassa. Kollin silmät laajenivat järkytyksestä, mutta hän ei saanut sanaa suustaan.
’’Sinuna juoksisin, jos ymmärtäisin’’, Pakkasnauru hymähti, antaen Sädekatseen vetäytyä luotaan, kun oli jo aiemmin yrittänyt siirtyä kauemmas.



MYRKKYSYDÄN – SYNKKÄKLAANI
’’Tähtiklaani on ymmärtäväinen, sekä armollinen. Kaikki kissat, jotka ovat eläneet hyvin maan päällä, pääsevät Tähtiklaaniin. Mutta muista, että Tähtiklaani antaa sinulle uuden mahdollisuuden, jos osaat ymmärtää tekojesi vääryyden ja voit hyvittää ne. Tähtiklaanin päätös ei koskaan ole yhden kissan varassa, vaan useammat vaikuttavat siihen’’, kilpikonnakuvioinen kolli selosti oppilaalleen Hehkutontassulle, jonka uteliaisuudesta oli mielissään. ’’Mutta liian pahat asiat tehtyään, Tähtiklaani kääntää kissalle selkänsä ja silloin Pimeyden metsä imee kuolleen kissan päättymättömään pimeyteensä, jossa mikään asia ei ole hyvin’’, Myrkkysydän kertoi ja katseli huolestuneena taivaalle. Entä jos Tähtiklaani ei ottaisi häntäkään luokseen?
’’Korppivarjolta voisit kysyä. Hän on elänyt useita kuita ja on kokenut todella paljon. Hän myös kasvatti emosi, Kirouksenveren ja toimi useiden kissojen mestarina, joten hän osaa varmasti kertoa sinulle paljon enemmän kuin minä. Ja vielä omista kokemuksistaan. Voin esitellä hänet sinulle, kun hän on palannut muiden mukana kokoontumisesta’’, kolli hymyili ja mietti emonsa hyvää ystävää lämpimästi ajatellen. Korppivarjo oli ennenkin ollut vahva tukipilari Myrkkysydämen elämässä ja tulisi varmasti vielä monen muunkin kissan elämässä olemaan.
Myrkkysydän hengitti itsekseen raikasta ilmaa keuhkoihinsa, kunnes hän havahtui Hehkutontassun naukaisuun. Se sai Myrkkysydämen sydämen jättämään lyönnin välistä ja se sai kollin yskähtämään. Sydän puristi rinnassa kivuliaasti ja kollin oli purtava hampaitaan yhteen, että kipu loppuisi. Se poltteli hänen vasenta käpäläänsä pitkin, kunnes yllätäin loppui ja hän sai hengitettyä rauhassa. Myrkkysydän heilautti häntäänsä merkiksi lähteä juoksemaan hänen perässään kohti leiriä.
’*Se on Varjoklaani! He hyökkäävät’’, Myrkkysydän naukaisi lapansa ylitse, kun haistoi Synkkäklaania muistuttavan katkun ilmassa. Hän työntyi pensaikon lävitse, ja pysähtyi aukion reunamille. Hän veti henkeä järkyttyneenä, kun huomasi Kuolonmarjan kamppailevan Kirouksenveren kanssa. Hetkeksi kamppailuja rakastava soturi hyytyi. Miksi hänen siskonsa oli johtamassa hyökkäystä? Miksi tämä oli ottanut kohteekseen juuri Hehkutontassun emon? Myrkkysydän heilautti häntäänsä vihaisena ja katseli, kuinka Kirouksenveri jäi hetki hetkeltä vain enemmän alakynteen varjoklaanilaista vastaan.
- Jatkuu Kuolonmarjan näkökulmassa, kohdassa vastaus Wilmalle, kannattaa lukaista se, ennen Hehkuttomalla vastaamista ^^’.




OKAPOLKU – YÖKLAANI
Kolli hymyili huvittuneena Salviantassulle, oppilas joko nyt vedätti häntä pitkin ja poikin puhumalla Kotkatassusta, tai sitten se oli totta. Ehkä oppilas halusi nuorelle soturille järjestää ansan, jotta saisi tämän nolattua kaikkien edessä? Tai sitten halusi solvata suloista Kotkatassua Okapolulle? Okapolkua koko tilanne huvitti ja hän jäi miettimään Salviantassun sanoja.
’’Minulla ei ole tapana tuijottaa muita kissoja, jotta huomaisin, sattuisikohan joku katsomaan minuakin’’, Okapolku hymyili huvittuneena. ’’En ole toisin sanoen huomannut tyhmyyteni takia mitään, tai sen takia, ettei Kotkatassu oikeasti tuijota minua’’, kolli naurahti ja pudisteli päätään. Mitenköhän hän olikaan tähän tilanteeseen päätynyt? Siitä kun ei ollut kauaa aikaa, kun Kettupisara oli puhunut hänen tulevaisuudestaan jonkun Kettupisaran pennun kanssa. Mitenköhän mestari olisi voinut tietää tyttärensä ajatuksista Okapolkua kohtaan?
’’Minusta hän on suloinen ja ystävällinen, mutta minun on kuitenkin pakko nyt tylysti sanoa, etten ollut aiemmin ajatellut hänestä sen enempää’’, Okapolku väräytti toista korvaansa hieman vaivaantuneena, kun parantajaoppilas tuomitsi hänet myöntämään tunteitaan Kotkatassulle. ’’Ehkä sitä pitäisi kuitenkin katsoa, voisiko se toimia’’, kolli hymyili pienesti, mutta todellisuus iski hänelle, eikä hän tosiaan tiennyt, mitä hän menisi Kotkatassulle sanomaan. >>Tervehdys, systerisi mainitsi, että oot tuota tuijotellut mua? Miten menee siis?<<, kolli yskähti omalle ajatukselleen sen tyhmyydestä ja hänen turhautumisensa saattoi nähdä hänen silmistään. Salviantassu varmasti osasi lukea Okapolusta, että tällä ei ollut pienintäkään ajatusta, miten puhuisi Kotkatassun kanssa.



KUOLONLAULU – MYRSKYKLAANI
Kolli huokaisi raskaasti, ja vilkaisi pahoittelevasti Tulikolibria. Ei hän nyt tarkoituksella halunnut olla äkäinen tai etenkään näyttää sitä olemukseltaan niin selkeästi, että sai Tulikolibrin tympääntymään hänen oamsta tympeydestään.
’’Olen huolissani, olen pettynyt ja vihainen. Mutta se kaikki johtuu vain Salamaklaanista ja tuosta Tammipolusta. Kuulehan’’, kolli katseli huokaillen tassujaan, ennen kuin käänsi katseensa takaisin Tulikolibriin, aikeenaan jatkaa lausettaan. ’’He eroavat muista klaaneista, kuten sillä, että heidän soturilakiinsa on lisättynä, että perheen ja suvun takia ollaan valmiita aloittamaan sota. Heillä on myös paljon rituaaleja ja velvollisuuksia, mitä meidän klaanissamme ei ole tai ei missään muussakaan taida olla. Katsos tuota’’, kolli murtisti huuliaan, koska ei ollut varma miten sen kertoisi.
’’Ne kissat, jotka eivät koskaan saa kumppania, ovat häpeäksi klaanille ja ne jotka eivät saa pentuja, karkotetaan klaanista. Se kertoo aika paljon siitä, että heidän klaaninsa naaraat ovat sitä varten, että he saavat pentuja jatkaakseen sukua ja päällikön pojasta on tultava klaanin seuraava päällikkö. Joten nyt, kun minä en enää ole heidän riveissään, heidän velvollisuutenaan on pyytää minua ja perhettäni liittymään takaisin, koska suku on ainoa asia, joka heitä kiinnostaa. Kuten Tammipolku sanoi, heidän keskuudessaan on levinnyt huhu, etten ole koskaan lähtenyt omille teilleni, vaan että minut on joku toinen kissa nuorena kidnapannut. Jos he tietäisivät totuuden, he tulisivat tappamaan minut ja meidät, koska eivät hyväksy sukunsa jatkamista muissa klaaneissa’’, Kuolonlaulu huokaisi syvään. ’’Jos minun haluamattomuuttani liittyä takaisin heidän pariinsa katsota tarpeeksi hyväksi syyksi, he ovat valmiita julistamaan sodan meidän kanssamme, koska petturit on hyvä eliminoida’’, Kuolonlaulu katseli vielä Tammipolun perään, joka kulkeutui kahden oppilaan luokse. Kuolonlaulun katse pysähtyi Orvokkisydämeen, joka jutteli parantajien kanssa. Hymy nousi kollin kasvoille, kun hän muisti, miten sisko oli pentuja ollut Saukkojuovan, parantajan pesällä tutkimassa ja harjoittelemassa. Orvokkisydämen toive oli käynyt toteen, hän oli parantajana nyt ja saanut jo oman oppilaankin.



VARJOSIELU – MYRKKYKLAANI
Kolli ei ollut ajatellut asioita aivan loppuun. Miten Mutakatse selviytyisi Myrkkyklaaniin, jos tämä ei osaisi uida tai haluaisi kastaa turkkiaan? Kolli kääntyi katsomaan Viiltokynttä kohden, joka puhui Kivihännän kanssa. Ehkä Viiltokynsi voisi tosiaan auttaa? Tuonhan veli olisi Myrkkyklaanissa, ehkä naaraat tulisivat yhdessä?
’’Jos haluat oikeasti tulla Myrkkyklaaniin, enkä tiedä, osaatko uida saarelle, tai sitten turkkisi kastumisesta. Kokoontumissaaren kivikkoihin jää aina välillä suuria kelluvia tukkia, voit asettua sellaisen päälle ja kauhoa itsesi kohti Myrkkyklaanin saarta. Siten et ainakaan joudu kastamaan turkkiasi tai uimaan, kultaseni’’, kolli hymyili ja nuolaisi naaraan lapaa, pitäen huolta, ettei kukaan ulkopuolinen huomannut hänen hellyydenosoitustaan. ’’Jos Viiltokynsi tulee kanssasi, hän on kuitenkin Jäätähden tytär. Joten hän otti Pakkasnaurun ja Sädekatseenkin ilomielin vastaan, koska Pakkasnauru oli hänen poikansa, joten sinä pääset varmasti Viiltokynnen siivellä. Toisaalta minä tulen puolustamaan sinua sinne ja olen valmis repimään siltä äpärältä toisenkin silmän päästä, jos hän ei suostu ottamaan minun prinsessaani klaaniin’’, kolli hymyili viikset väpättäen huvittuneena.
’’Toivon sitä ylitse kaiken, Mutakatse. Olet minulle henkeänikin arvokkaampi, ja se tuntuu todella omituiselta myöntää, mutta tarkoitan sitä. Olet sitten Tuuliklaanista tai mistä tahansa, juuri sinä saat minut tuntemaan itseni kokonaiseksi’’, Varjosielu hymyili naaraalle, odottaen jo sydän pakahtumaisillaan sitä hetkeä, että hän näkisi naaraan Myrkkyklaanissa.

//Sun mäyrä hyökkäystä odotellessa jatkoin tätä //

LUMISYDÄN – RUSKAKLAANI

Naaras katseli Valosydämen vihaista sähinää ja murinaa, vaikka Sinihalla oltiin jo kauan sitten häädetty reviiriltä. Lumisydän katseli itkuisena tassuissaan makaavaa Harmaahallaa, jonka kuolemaksi Lumisydän olisi halunnut sanoa onnettomuuden. Mutta naaras ei voinut vihata Sinihallaa, vaikka kuinka halusi. Sinihalla oli rikkonut hänen sydämensä jo kahdesta, ensin jättämällä heidät ja sitten vielä surmaamalla Harmaahallan. Mitä Lumisydämellä enää olisi jäljellä leirissä? Hänen molemmat tyttärensä olisivat pois hänen luotaan ja hän oli viallinen Ruskaklaanin soturi, jonka kumppani ei voinut olla edes hänen kanssaan, ettei tätä tuomittaisi. Lumisydän koki olevansa epäonnistunut ja Valosydän huomasi sen sisarestaan, tullen tämän luokse, auttaen Harmaahallan tämän selkään.
’’Me selviämme tästä. Viedään hänet nyt leiriin ja odotetaan Leijonantähden paluuta, voimme pitää sitten tyttärellenne-’’, Valosydän lipsautti ja Lumisydän mulkaisi tätä vihaisena. Se oli asia, josta hän ei halunnut kenenkään puhuvan, ettei heidän emonsa tai klaani saisi tietää asiasta. Lumisydän oli kuitenkin osittain valkea naaras, joka olisi liian häpeällinen tällaisessa klaanissa kumppaniksi. Mäntysydän, hänen emonsa, taas pyöritteli aina silmiään Leijonantähdelle, eikä alusta alkaen ollut mitenkään mielissään tästä, joten Lumisydän ei halunnut usuttaa emoaan itsensä kimppuun. Eikä Leijonantähdenkään. Voi miten hän kaipasikaan kollin hellyyttä, ja ominaistuoksua. Hän olisi vain halunnut käpertyä tuon viereen lepäämään ja nytkin vain kaipasi tilaisuutta painautua kollia vasten itkemään. ’’Tyttärellesi hautajaiset. Tämä on kova pala kaikille, mutten tiedä, onko hyväksi kertoa totuutta Harmaahallan kuolemasta kaikille. Ehkä onnettomuus olisi parempi sana kuvastamaan sitä, mutta Leijonantähdelle olisi hyvä kertoa totuus’’, Valosydän jatkoi. Lumisydän huokaisi ja kantoi hennon tyttärensä selässään leiriin, Valosydän toisella puolellaan.
Routasielu tuli heitä vastaan hämmentyneenä Tiikerinsurman kanssa.
’’Mitä on tapahtunut?’’, Tiikerinsurman ääni oli hiljainen ja Lumisydän kulki sisarensa ohitse itkuisena, laskien tyttärensä elottoman ruumiin aukiolle. Valosydämen hän kuuli sanovan, että se oli onnettomuus, että Harmaahalla liukastui puunoksalla, yrittäessä napata lintua ja tippuikin takaraivo edellä kiveen. Lumisydän ei ollut varma olisiko hyvä idea valehdella Tiikerinsurmalle ja Routasielulle, mutta kaksikko katsoi järkyttyneenä Lumisydäntä ja Harmaahallaa. Leijonantähdelle Lumisydän kertoisi totuuden. Olisi kuitenkin parempi, ettei muille klaanitovereille kerrottaisi totuutta, ettei Sinihallalle ja Lumouksenklaanille tulisi ongelmia. Ruskaklaani ei ollut enää täysissä voimissaan, toisinkuin tänne tullessaan, joten Lumouksenklaanin kanssa taisteleminen olisi turhaa. Lumisydän upotti kasvonsa pentunsa turkkiin ja itki ääneti. Mustahäntä katseli hiljaisena Harmaahallan ruumista, vaikka naaras olikin aina pilkannut ja kiusannut Mustahäntää, tämän kävi sääliksi Lumisydäntä ja kolli tunsi huonoa omatuntoa, vaikka ei ollutkaan tehnyt mitään pahaa.

TUSKATÄHTI & VALKEATÄHTI & SYNKKÄMYRSKY & JÄÄTÄHTI – PÄÄLLIKÖT
Kolli huokaisi itsekseen ja katseli, miten Valkeatähti siirtyi nyt vuorostaan puhumaan klaaninsa asioista. Valkean kollin kasvoilla oli rauhallinen ja isällinen hymy, joka tuntui olevan siinä aina, kun kolli puhui jollekin muulle kuin omille ajatuksilleen. Tuskatähti kiipesi takaisin puunoksalle, Synkkämyrskyn vierelle, tuon hymyillen hänelle pienesti ja kannustavasti. Tuskatähti ei sanonut mitään, vaan kuunteli, mitä sanottavaa Valkeatähdellä olisi. Jäätähden häntä häiritsi häntä, koska naaraan häntä kutitti Tuskatähden selkää aina välillä, koska naaraan pitkä häntä roikkua ylemmältä oksalta Ruoskatähden vieressä.
’’Tuuliklaani voi hyvin. Olemme saaneet olla rauhassa, ja kiitos Lumouksenklaanille, joka varoitti ketuista. Löysimme pian sen jälkeen hajuvanoja niistä, tuhosimme niiden pesiä ja saimme ne häädettyä klaanimme mailta. Kiitämme siis teitä varoituksesta, Veriruusu’’, kolli hymyili naaraalle, joka nyökkäsi kevyesti takaisin. ’’Emme ole kärsineet nyt tappioita, vaikka kettujen kanssa olemmekin joutuneet painimaan. Oppilaamme ovat kehittyneet paljon ja aika näyttää, miltä tuleva sukupolvi tulee näyttämään meidän tilallamme. Kanit ovat myös palanneet takaisin, joten riistaa on tuplasti enemmän kuin aikoihin’’, Valkeatähti hymyili helpottuneena, kun kissat vaikuttivat rauhoittuvan Jokiklaanin ja Varjoklaanin kohtauksesta. Tuskatähden häntä kuitenkin nyki, kun Valkeatähden rauhallinen ja ’kaikkea-rakastava’ puhe alkoi tulla päätökseen, ja seuraavana esiin asteli Synkkämyrsky.
’’Yöklaanissa olemme vahvempia kuin koskaan. Klaanimme on selvästi kasvanut näiden kuiden aikana, ja voisin väittää, että muutamia kuita taaksepäin, emme olisi selvinneet koirien hyökkäyksestä. Mutta nyt me hääsimme kolme suurta koiraa reviiriltämme pois, vaikka menetimmekin Tulenkipinän, hän kuoli kunniakkaasti, klaaninsa puolesta. Hän oli muiden tavoin todella urhea, ja vaikka suremmekin häntä, me muistamme hänet ikuisesti vahvana ja urheana kissana. Soturinimensä ansaitsivat myös Tomutuuli, Pihkahalla, Okapolku ja Salviavirta, jotka toimivat esimerkillisesti koirakamppailun aikana. Nimitin myös itselleni seuraajan, Varisjalan’’, kolli hymyili Varisjalalle, Yöklaanin kissojen alkaessa hurrata varapäällikköä ja neljää uutta soturia kuuluvasti. ’’Minulla on myös ilo ilmoittaa, että klaanimme tulee saamaan seuraavien kuiden aikana lisäystä, kun Aamunkajo ja Kettupisara saavat pentuja. Kuten myös Enkelinlupaus ja Raitahännän pennut ovat syntyneet’’, kolli hymyillen väräytti viiksiään, siirtyen sitten taaksepäin, tehdäkseen Jäätähdelle tilaa.
Jäätähti oli tyynin rauhallinen, kulkiessaan Synkkämyrskyn ohitse puhumaan. Päälliköt olivat kirineet vauhtia kokoontumisessa selkeästi, etenkin kun osalla ei ollut ihmeellistä romaania kerrottavanaan. Toisin kuin Tuskatähdellä ja Synkkämyrskyllä. Jäätähti yritti ajatella jotakin kerrottavaa, mutta ymmärsi, että joutuisi pitämään Valkeatähden kaltaisen ’turhan’ puheen.
’’Myrkkyklaanissa olemme olleet tuttuun tapaamme rauhallisina saarellamme’’, naaras naukaisi sarkastisesti, viitaten sanansa Ruoskatähdelle ja Tuskatähdelle, jotka olivat ottaneet yhteen rajalla. Rajalla, jollaisia Myrkkyklaanissa ei ollut, muuta kuin järvi. ’’Saimme viime kokoontumisessa uuden jäsenen, Kärsimyksenveren. Ettet ihmettele mihin hän sitten katosi, arvon Varjoklaanin päällikkö’’, naaran sarkasmi paistoi vieläkin, saaden Valkeatähden hymyilemään huvittuneena.
’’Viime päivinä saartamme lähellä on ollut enemmän saukkoja kuin kaloja, mutta niistä meille irtoaa enemmän syötävää kuin kaloista ja lämpimät päivät ovat houkutelleet ne lepäilemään kallioisille rantakivillemme. Tosin sanoen, mitään suurta ei ole tapahtunut, olemme voineet hyvin ja saaneet paljon syödäksemme. Laventelitassusta tuli Kanervamarjan seuraava parantajanuralle’’, Jäätähti huomasi sen vielä mainita, kuullen hurrausta Laventelitassua kohtaan. Jäätähti lähti askeltamaan pois puhujan paikalta, tehden tilaa Viekastähdelle, loikaten sitä ennen Ruoskatähden vierelle puuhun.
’’On sinulla otsaa alkaa rehvastella’’, Ruoskatähti murisi Jäätähdelle, joka naurahti hyväntuulisena.
’’Tuki se ruma naamasi, minulla on kerrankin hyvä tunne tästä yöstä, enkä jaksa kuunnella haisevan suusi sanoja senkin saukonjätös’’, Jäätähti väräytti viiksiään, saaden Ruoskatähden vilkaisemaan hölmistyneenä Jäätähteä.
’’Usein olet hyvin omituinen. Mutta nyt olet niin omituinen, että en ymmärrä sinua ollenkaan’’, Ruoskatähti mumisi, antaen huomionsa Viekastähdelle. Jäätähti kohautti lapojaan ja venytteli tyytyväisenä, kunnes ryhdistäytyi istumaan jälleen. Hän jostakin syystä huomasi odottavansa pääsyä leiriin, mutta hän ei tiennyt miksi. Hänellä oli kaikesta jotenkin hyvä tunne. Hän ei jaksanut tänään riehua enempää.

//Mymmeli, Varjo & Heli //

LUMISUSI – TUULIKLAANI

Valkea tuuhean turkin omaava parantajan alku kuunteli hymyillen mestarinsa Kukkaiselon kerrontaa parantajien tavoista kokoontumisessa Ruistassulle ja Orvokkisydämelle. Naaras ei kehdannut sanoa, että nämä varmasti tiesivät tavat kokoontumisessa, osittain, koska hän ei ollut varma, tietäisivätkö nämä. Kuitenkin Ruistassu ei ollut kauaa ollut parantajaoppilaana, hän oli sen verran nuori kasvonpiirteiltään, vaikka olikin muun klaaninsa tavoin tuuhean pörrökasan omaava upea ilmestys. Kuitenkaan ei ollut varmuutta, olisiko vanhassa metsässä enää muita klaaneja. Ja jos oli, mitä ne muut klaanit siellä vielä odottivat, kun Salamaklaanikin oli lopulta saapunut. Ikinä Lumisusi ei kyllä ollut kuullutkaan muista klaaneista, ja vähän tämäkin oli yllätys, koska hän oli kuullut vain iänikuisia legendoja Salamaklaanista ja sen kissoista.
Lumisusi nyökytteli hymyillen Kukkaiselolle, koska olisi itsekin valmis auttamaan Orvokkisydäntä ja Ruistassua pääsemään alkuun. Valkeatähtikin olisi varmasti mielissään, jos parantajat loisivat hyvät välit näihin uusiin kissoihin, vaikka Valkeatähti itse ei koskaan saisikaan tilaisuutta vaihtaa sanaa näiden päällikön kanssa. Valkeatähti tuntien, Lumisuden ajatukset eivät olleet toiveajattelua, sillä valkea kolli oli lähes ylimukava parantajille, ja piti heidän tehtäväänsä hyvin tärkeänä, joten hän ei pistäisi tikkuakaan ristiin parantajia estääkseen.
’’Osa parantajista puuttuu tänä ilta, kuten Jokiklaanin parantajat, sekä Yöklaanin parantajat. Mutta tunnistatte Jokiklaanin parantajat kalanhajuisista turkeista ja Yöklaanin hajun sammaleesta ja jäkälästä, jota kasvaa heidän kallioisella maallaan paljon. Tosin sanoen, jos joskus eteenne tulee kissa, joka esittäytyy Jokiklaanin parantajaksi, hän on varmaankin Punavirta ja hänen oppilaansa nimi on Kristallipääsky. He ovat molemmat hyvin mukia kissoja, Punavirralta kannattaa aina pyytää apua, häneltä löytyy vastaus kaikkeen. Vaikka joskus hänen ennustuksensa ja tietonsa ovatkin hieman hankalia ymmärrettäväksi, mutta ehkä hän saa olonne helpottumaan, jos teillä on murhe’’, Lumisusi väräytteli leikkisästi viiksiään. Lumisusi olisi itsekin halunnut päästä puhumaan Punavirralle unestaan. Hän oli myös kuullut, että Punavirralla olisi metsän kaikista kissoista vahvin suhde Tähtiklaaniin, mutta hän ei tiennyt oliko naaras keksinyt sen itse vai vaelsiko hän usein esi-isien kanssa. ’’Yöklaanin parantaja on Kylmäsydän, hän ei kuitenkaan nimensä mukaisesti ole mitenkään kylmä tapaus. Ja hänen oppilaansa on Ruistassun ikäinen, hänen nimensä on Salviantassu’’, naaras selosti ystävällinen hymy kasvoillaan.



//Mymmelille //

AAVESUSI – SYNKKÄKLAANI

Susimainen kolli päästi syvän huokauksen kurkustaan ja istuutui Fenkolijalan vierelle, vilkaisten tuon tassujen alla olevaa maata, johon tämä oli upottanut kyntensä. Aavesusi halusi tarkkailla tilannetta kauempaa, samalla ottaen selvää paikalla olijoista, josta häntä oli jäänyt hämmentämään se, että Varjoklaanin ryhmä oli selvästi pienempi kuin rajalla. Ainakin se kilpikonnakuvioinen naaras puuttui, Surusiiven sukulainenko se oli?
’’Mitäs pahuuksia sinä manaat maasta?’’, Aavesusi kohotti toista kulmaansa Fenkolijalalle, heilauttaen häntäänsä kohti tämän kynsiä. ’’Ei se maa mihinkään ole katoamassa altasi’’, hän tuhahti sarkastisesti ja kääntyi katsomaan Viekastähteä, tämän eleitä ja ilmeitä siltä varalta, että tämä olisi huomannut jotakin, josta toivoi Aavesudenkin olevan tietoinen.


KORPINSULKA – SYNKKÄKLAANI

Tummahko naaras kissa kuunteli nyökytellen Laventelitassun esittäytymistä. Siitä ei ollut kauan, kun he olivat vierailleet Kuulammella, joten Korpinsulka arveli, että ehkä Laventelitassu oli nimitetty lähes heti sen matkan jälkeen parantajaoppilaaksi. Mielessään hän tuumi, että oppilas vaikutti hyvinkin mukavalta, joten hän ei halunnut nyt pilata tätä.
’’Toivotan sinut siis tervetulleeksi parantajien keskuuteen, minkälaisia ensimmäiset päiväsi ovat olleet parantajaoppilaana? Asioihin tutustumista ja rauhallista mestarin yrtti hössötyksiä seuratessa?’’, Korpinsulka kysyi hymyillen, ja kietoi häntänsä tassujensa päälle. Laventelitassun kysymystä hän mietti samalla, kun esitti jatkokysymyksen Laventelitassulle mietittäväksi niin kauaksi aikaa, kun Korpinsulka yrittäisi muodostaa sanoja parantajaoppilaan elämästä. Oliko se kivaa? Kysymyksenmuotoilu sai Korpinsulan hymyilemään lämpimästi Laventelitassulle, tämä tosiaan oli innoissaan.
’’Minusta se ei ole aina kivaa. Se on rankkaa, se vaatii paljon harjoittelua ja ennen kaikkea sympatiaa, jotta voit ymmärtää kissoja ja samaistua heidän tilanteeseensa. Jos et tule sitä oppimaan, voi olla haastavaa ymmärtää, miksi toinen kissa itkee kovemmin kuin myrskyn äänestä pillahtanut pentu ja miksi toinen räpäyttää vain silmiään’’, Korpinsulka harkitsi sanojaan tarkkaan, mutta kohautti sitten lapojaan. ’’Minusta parantajan tehtävät ovat mielenkiintoisia. Sotureiden päivät ovat jokseenkin samanlaisia, mutta parantajana et tiedä, mitä seuraavana päivänä voi tapahtua ja kenelle. Ainakin omassa klaanissani olen huomannut, että rauhaa ei välillä ole, kun kissat tulevat jonottamaan parantajanpesään, vain koska heillä on tikku tassussa’’, hän naurahti kevyesti.
’’Mutta se kuinka hyvin pystyt tutustumaan klaanitovereihisi ja tottakai myös ulkopuolisiin kissoihin, jotka voivat tarvita apuasi on yksi parhaista asioista. Se, että teet vakavia päätöksiä muiden kanssa ei toisaalta ole kovinkaan mukavaa, kuten toiset elämästä päättäminen tai kissan menettäminen, koska parannuskeinoa ei ole. Jotkut tilanteet jäävät vainoamaan moniksi öiksi ahdistavuutensa takia ja minä ainakin olen potenut syyllisyyttä epäonnistumisesta, vaikka tiedän, ettei kukaan muukaan olisi voinut tehdä mitään asialle’’, naaras jatkoi ja mietti silmät pienesti siristyen mietteeseensä. ’’Mutta jos kysyt saman kysymyksen muilta, tosi moni varmasti sanoisi, että kerätään yrttejä, lajitellaan niitä ja kuinka tylsää se voikaan olla. Mutta ymmärrät sen tärkeyden viimeistään sitten, kun sinulla on tilanne, jossa on toimittava nopeasti ja jos et omista varastossasi tiettyä yrttiä, tai et tunnista niitä toisistaan, joudut elämään huonon omatunnon kanssa pitkään. Ehkä se ei ole niin jännittävää kuin taisteleminen, tai pentujen hoitaminen, oppilaan kouluttaminen, mutta se on kokonaisuus, missä mikään päivä ei ole liian samanlainen’’.



//Mymmeli & Heli //

PÄHKINÄTASSU – SALAMAKLAANI

Rusehtava naaras kuunteli hymyillen muiden oppilaiden puhetta ja huomasi naureskelevansa aina välillä taustalla, koska huomasi kuinka hyvin muut tulivat keskenään toimeen, hän ei vahingossakaan halunnut keskeyttää mitään. Isällä olikin tapana sanoa, että Pähkinätassu oli liian kohtelias ja kiltti, jotta änkisi omaa nenäänsä tai tassuaan väliin, koska ei halunnut kenellekään muulle mielipahaa. Oravantassu hihitti jotakin, kun Kotkantassu kuiskasi Oravantassun korvaan jotakin. Pähkinätassu kurtisti hieman kulmiaan, mutta vaikka se ei ollut kohteliasta, hän tiesi, ettei kaksikko solvannut ketään. He eivät tuijottaneet ketään, joka voisi olla naurunkohteena, tai sitten Pähkinätassu oli niin hölmö, ettei nyt vain löytänyt ketään.
Päälliköiden puheeseen tuli pieni tauko, joten oppilaat supattivat hiljaisina keskenään uudelleen. Pähkinätassusta se oli mukavaa, että Yöklaanin parivaljakko otti Havutassun toiveen hiljaisuudesta ja päälliköiden kuuntelusta huomioon, koska jos joku puhui kaksikko nakkasi suunsa kiinni ja kuuntelivat heidän kanssaan. Pähkinätassun häntä värähteli hämmentyneenä, kun hän huomasi havahtuvansa Havutassun kanssa Varjoklaanin ja Jokiklaanin päällikön tilanteeseen.
’’Onko metsässä asuminen enää rauhallista tai turvallista? Julistetaanko täällä useinkin sotia tai ovatko klaanit usein kovinkin vihamielisiä keskenään?’’, Pähkinätassu kysyi hiljaa Kotkatassulta ja Oravatassulta. ’’Olen kyllä innoissani kokoontumisesta, vaikka yritänkin peittää sitä rauhallisuudellani. Mutta olen samalla tästä hieman hermostunut, täällä on todella paljon kissoja. Se on mukavaa tutustua teihin ja oppia tuntemaan klaanien hajuja, mutta samalla tämä kaikki saa minut varautuneeksi ja hieman pelokkaaksi. Etenkin päälliköt’’, Pähkinätassu kuiskutti Kotkantassulle, joka kysyi asiasta. Hän kääntyi hämillään katsomaan puussa olevaa valkeaharmaata naarasta, jonka puolet kasvoista olivat pahasti kärsineet. Mitähän tuolle naaraalle oli käynyt? Ei ollut sopivaa tuijottaa. Ei ollut sopivaa kysyä, eikä hän niin aikonutkaan, mutta hän ei voinut hämmennykselleen mitään.










//Blarille//

VIIL TOKYNSI – TUULIKLAANI

Viiltokynsi antoi Kivihännän kiimpaantua itselleen, antaa tämän laukoa turhautumisensa ja tuttuun tapaan syytteensä Viiltokynnelle. Niinhän kaikki muutkin tekivät hänelle, koska kenessäkään muussa ei ollut vikaa kuin Viiltokynnessä. Naaras hymähti itsekseen, Kivihännän avatessa suunsa puheelleen. Kivihäntä kuulosti Viiltokynnestä siltä, että kolli halusi jonkin sankariarvon naaraan silmissä, vaikka hän oli siitä hyvinkin kaukana. Tarkalleen ottaen naaras hämmenteli mielessään, ei kasvoillaan, sitä mitä kolli kuvitteli itsestään. Toisaalta kaikkihan ihmettelivät sitä aina toisissaan. Miksi kaikki kuvittelivat itsestään paremmassa näkökulmassa, mutta eivät myöntäneet virheitään tai voineet olla suorasanaisia?
’’Niin. Tulit tapaamaan minua, minä en pyytänyt sinua sinne, enkä kutsunut sinua sinne. Mutta siitä eteenpäin meitä on aina syytetty kaikesta. Minä en tiedä, miksi sinä halusit klaaniimme änkeytyä ja olin uskollinen Tuuliklaanin oppilas, jonka maineen sinä pilasit tempauksellasi, jos satut muistamaan’’, naaras kohotti hieman huvittuneena kulmiaan Kivihännälle. Tämänkin kolli oli nyt vääntänyt niin, että hänen kuuluisi olla sankari, joka ’uhraa’ itsensä Viiltokynnen vuoksi. Sitä se ei kuitenkaan ollut Viiltokynnen mielessä, silmissä, eikä kovinkaan monen muunkaan. Itsekkääksi toiminnaksi sitä voisi kutsua, mutta Viiltokynsi kuittasi sen mieluummin Kivihännän ajattelemattomuudella, koska ei ollut ajatellut mitään loppuun asti silloin ja nyt kolli halusi vastuunsa siirtää muille. Viiltokynsi jätti mainitsematta, että Yöntähti olisi varmasti kertonut Hallatähdelle, jos Hallatähti ei olisi lähtenyt uskollisuutensa kanssa heimokissan mukaan tai Yöntähti ei olisi uhrautunut taistelemaan Veritähteä vastaan ja kuollut siinä.
’’Ei, et ollutkaan sanonut. Mutta siltä se oli näyttänyt klaanimme silmissä, että olet minulle salarakas, jonka kanssa lähtisin pois klaanistani’’, naaras kohautti lapojaan sanojensa päätteeksi. Jälleen Kivihäntä etsi syytä, jolla vierittää oma vastuunsa Viiltokynnen syyksi, vaikka asia ei nyt niinkään ollut. Viiltokynsi kohotti yllättyneenä kulmiaan, kun kolli myönsi olevansa selkärangaton pentu, joka meni muiden taakse piiloon vastuutaan. Viiltokynsi nyökkäsi siihen, sillä Kivihännän olisi pitänyt ottaa Viimasydämen puolesta vastuu käpäliinsä, mutta se oli ollut liikaa tälle kollille. Tälle ’uskolliselle’ Jokiklaanin soturille. Viiltokynsi hymähti jälleen Kivihännälle, joka tuomitsi hänet Tuuliklaanin kissaksi, jonka verta hänen suonissaan ei ollut lähes pisaraakaan. Se oli vale, jonka kustannuksella hänen vanhempansa olivat livistäneet vastuusta. Ja Kivihäntä oli samanlainen, kissa, joka livistäisi vastuusta.
’’Olen kissa, joka on aivan liian kaukana kotoaan, Kivihäntä. Olen kissa, joka on jäänyt paikalleen, koska odotti vastuutonta kakaraa liian kauan. Kerta toisensa jälkeen olen kuunnellut nöyryytykset, loukkaukset, solvaukset ja muiden vihan, koska olen ajatellut, ettei sillä ole väliä, koska minulla olisi sinut. Mutta miksi minä oletinkaan, että sinä ymmärtäisit sitä? Olet tottunut siihen, että asiat hoidetaan puolestasi ja sinun eduksesi, ja koska minusta ei ollut sinulle hyötyä, et sinä minua ole tarvinnut. Se, että olen pitänyt veljeni sinun kurkustasi kaukana, auttanut sinua kulkemaan eteenpäin matkallamme, suojellut sinua heimokissoilta, koska et pysynyt jaloillasi, ei ole sinulle mitään. Ja se johtuu vain siitä, että sinä et halua kenenkään uskollisuutta, sinä haluat näyttää mitä se on, mutta sinä et oikeasti tiedä, mitä se on’’, Viiltokynsi huokaisi, katsellen kollin suuttumuksen täytteisiä silmiä. ’’Sinulla on ajatus, että saat klaanisi uskollisuuden lohduttamalla päällikköä saavutuksilla, olemalla ahkera partioissa ja tuomalla paljon riistaa klaanillesi. Mutta todellisuudessa ei ole mitään, millä voisit hyvittää sen, ettet ota vastuuta uskollisuudestasi, et ota vastuuta sanoistasi tai teoistasi. Otat sen mitä saat ja sitten piiloudut’’, mustavalkea naaras katseli päälliköitä kohden, kuunnellen Tuskatähden tunteenpurkausta.
’’Sinuna lopettaisin hokemasta tuota Tuuliklaanilaista. Me molemmat tiedämme, etten ole edes tuuliklaanilainen’’, naaras purskahti nauramaan, silmät leviten turhautumisesta. ’’Se on minun heikkouteni, ymmärrätkö? En voi saada kissoja katsomaan minua muulla tavalla, kun he tietävät, kuka minä olen ja mihin minä kuulun. En voi saada klaanin hyväksyntää, koska olen aina ulkopuolinen, koska –’’, naaras puri turhautuneena hampaansa yhteen ja loi hyytävän kylmän katseen Kivihännän ylitse.
’’Minulla ei ole kiristyskeinoa sinuun, jos olisi, sinä olisit tullut luokseni, etkä olisi ollut vastuuton ja valhe elämässäni’’, naaras hymyili itsekseen. ’’Ja jos vielä kerran kysyt, muistanko minä asioista sitä tai tätä, minä muistan. Mutta muistoihin ne jäävätkin, koska menen asioiden ylitse, kun muut kulkevat minun ylitseni’’, hän naukaisi ja katseli, kuinka kolli vetäytyi vihaisena pois hänen luotaan.
’’Se on uskollisuus kysymys, Kivihäntä. Nämä ovat sanoja, joista sinun uskollisuutesi muiden silmissä ei nouse. Joten pakene loputtomasti, sillä uskollisuus on asia, joka on sinun heikkoutesi ja tulee aina olemaan’’, naaras lausahti noustessaan ylös ja antaen tuulen tarttua turkkiinsa. Miksi Viiltokynsi oli edes ajatellut, että Kivihäntä ymmärtäisi mitään, mitä hän sanoi? Hän tiesi sillä hetkellä, että kun käänsi selkänsä Kivihännälle, että uskollisuus olisi syy pakoon vastuuta ja kaikkeen vastaus olisi rajalla, jossa hän oli nähnyt ennenkin Jokiklaanin kissoja.
>>Leiki vain kuin pentu, mutta joskus tulee päivä, kun joku muu on kävellyt sinun ylitsesi, etkä edes huomaa sitä<<, naaras hymyili itsekseen.




PUNAHÄMÄRÄ – LUMOUKSENKLAANI

Punaoranssehtava kettunaamainen naaras kuunteli Päästäisaskelta. Jotenkin keskustelu tuntui heidänkin osalta vain alkavan rahista kurkussa, laahautua heidän ajatustensa perässä, kunnes Punahämärä huomasi virnuilevansa taas itsekseen kuin pahainen kakara, joka oli härnännyt klaaninvanhinta nyppimällä tämän häntää.
’’Onko ihmekkään, että yhteyden tunne on kadonnut? Katso nyt noita hapannaamoja’’, naaras virnuili, ja viittasi sanansa päälliköihin, joista ainakin Jäätähti oli arpinaamansa kanssa niin viehättävä, että Punahämärä loi hupaisan katseensa Päästäisaskeleeseen. ’’Samanarvoisia? Väitätkö, että tuollainen puoliverinen voi olla samanarvoinen kokeneemmalle soturille? Paskanmarjat minä-’’, Punahämärä tällä kertaa huomasi itse, mihin suuntaan keskustelu oli taas menossa ja tuki kerrankin kuononsa itse. Itserakas paskiainen, keskity nyt kerrankin ja anna tilaisuus. Naaras puhalsi hampaidensa välistä kerran ilmaa ulos ja muotoili uudelleen sanojaan.
’’Veriruusu vetäisi ympäri korvien ja heittäisi rotkoon häpeämään päivän pilaamisesta. Motkottaisi ensin ikuisuuden, kuinka olen käytöshäiriöinen kasa kärpäsiä, jolla kunnioituksessa ja kissojen samanarvoisuudessa vakava ongelma. Mutta mikä sitä kieltämään?’’, naaras päästi vain turhautuneen murahduksen itselleen ja kohautti lapojaan. Ja mikähän järki tässäkin puheessa oli? Punahämärä muisti nyt varsin hyvin, miksi piti suussaan vain sanaston ilkeistä kommenteista, koska sitten kukaan ei tullut lähelle puhuakseen hänelle ja tullakseen hänen loukattavakseen uudelleen ja uudelleen. Mutta minkä ihmeen takia Päästäisaskel sitten tönötti tuossa jälleen? Naaras vilkaisi nopeasti Tomukuuta kauempana, joka ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan heitä, vaikka Veriruusun poltteen otsallaan tunsikin varsin hyvin. Haukka vahdissa, kuten aina.
Päästäisaskeleen mainitessa, ettei olisi nyt Punahämärän kanssa tässä tilanteessa, naaras vilkaisi hämmentyneenä Päästäisaskelta. Tarkoittiko naaras, kaikkia asioita, joita hän oli kokenut, joista osa olivat olleet pelottavia ja vaikeita vai tarkoittiko Päästäisaskel sanoillaan Punahämärän käytöstä? Yksi asia oli varma, Punahämärä ei ottanut tästä naaraasta selkoa, koska tämän ympärillä oli pato, joka joko tulvisi tai jonka kimpussa majava-veli-Tomukuu ja majava-täti-Veriruusu olisivat kunnostamassa. Tai ei se nyt ihan niinkään mennyt. Lopulta Punahämärä ei jaksanut miettiä itsensä kanssa vaan kääntyi nyt kunnolla kohtaamaan Päästäisaskeleen katseen, vilkaisten tuota kulmiaan kohottaen.
’’Yritätkö sanoa, että minä olen pelottava tai vaikea?’’, ja sen vastauksen hän halusi tietää, ja tiesi, että suuttuisi, jos Päästäisaskel ei vastaisi siihen. Mitä turhaan punnitsemaan, haista Veriruusu ketunläjä, liian työlästä yrittää tulkita kissoja. Helpompaa kuulla se näiltä ja miettiä sen jälkeen, olisiko ollut parempi pitää kuono kiinni. ’’Vai kenties sekä että?’’, naaras mutisi mietteliäällä äänellään tätäkin vaihtoehtoa. Ja jos naaras itseään kuvailisi, hän olisi käyttänyt ehkä kuvausta monimutkikas ja tylsä, mutta mikä tekisi hänestä vaikean? Ei, kyllä Päästäisaskel taisi tarkoittaa ylipäätänsä kaikkia kokemuksiaan. Tai sitten ei?



Wilman roolauksia//

OKATUULI räpäytti emoltaan periytyneitä sinisiä silmiään hiukan säikähtäneen omaisena kettujen syöksyessä sisälle leiriin alkaen tekemään tuhojaan. Kollin katse seurasi, kuinka Salaisuudenpolku asettui Tulitassun suojaksi kokien oman kohtalonsa, kuten kävi pian myös Aallonusvalle, joka uskaltautui yrittämään auttamaan pahasti loukkaantunutta oppilasta parantajanpesälle. Okatuuli olisi halunnut auttaa ja syöksyä kettujen kimppuun, mutta hänen jalkansa tuntuivat pysyvän paikoillaan vain. Ehkä se oli järkytyksen takia? Ei kolli ainakaan pelännyt kahta suurta oranssia petoa, jotka repivät leiriä vain aina vain enemmän yrittäen upottaa kyntensä jokaiseen vastaan tulevaan kissaan. Sama kohtalo melkein tuntui kääntyvän Myrskynraivon puoleen, mutta Okatuuli tunsi sisällään hetkellisen onnen naaraan väistäessä iskua, vaikka se aiheuttikin törmäyksen kaksikon välillä. He kierivät kauemmas muista lopulta tömähtäen maahan. Sinisilmäinen kolli huomasi tuijottavansa Myrskynraivon vihreitä silmiä sekä kasvoja yllättävän läheltä ennen kuin naaras peruutti toisen päältä yrittäen pyytää anteeksi antaen samalla tilaa itse kollille nousemaan. Okatuuli kampesi itsensä tassuilleen harmahtavan sävyistä turkkiaan pudistellen, mutta luoden silti rauhallisen sekä hiukan ystävällisen tapaisen silmäyksen naaraaseen.
”Tärkeintä on, että et ainakaan sen kynsiin jäänyt”, Okatuuli totesi hiukan hiljaisemmin, mutta pitäen äänensä jotenkin ystävällisen tuntuisena. Hän tosiaan yritti rentouttaa tilannetta, mutta joutui nopeasti myöntämään mielessään, ettei ollut sellaisessa kovinkaan hyvä jääden yleensä itse kiusallisen keskustelun uhriksi.
Okatuuli suki muutaman kerran rintaansa puhdistellen tomun sekä vilkaisten kulmiensa alta takaisin kettujen suuntaan, jotka olivat saaneet hänet alun perinkin kierimään maassa Myrskynraivon kanssa. Ei hän mielellään maassa kierisi sotkien melko puhtaan turkkinsa heti uudelleen, mutta muistutti itselleen, että sentään häneen törmännyt kissa oli Myrskynraivo. Kaunis naaras lumoavien silmiensä kanssa, joka ei sentään itse soturia ollut alkanut syyttelemään hänen istuessaan vain väärässä paikassa.
”Parasta tosiaan häätää kettu pois ennen kuin aiheuttaa enemmän tuhoja”, Okatuuli naukaisi mahdollisimman tasaisesti häntäänsä heilauttaen. Kolli kohotti hiukan rohkaisevaan tapaan naaraalle suunpieliään vilkaisten vielä ruumiita aukiolla, joista toinen olisi Myrskynraivon veli. Okatuuli halusi sanoa olevansa todella pahoillaan toisen veljen kuoleman johdosta, mutta päätti jättää sen siihen, että ketut oltaisiin saatu häädettyä leiristä ja kaikki loput olisivat turvassa. Hänen aikeissa oli lähteä oppilaidenpesälle, mutta kollin ajatukset kääntyivät omaan kuolleeseen perheeseensä, suruun, ikävään sekä muihin samanlaisiin tunteisiin, jotka alkoivat uudelleen nousta pintaan. Ei Okatuuli voinut kuin vain kurtistaa kulmiaan ja pudistaa päätään palauttaen itsensä takaisin tilanteeseen lähtien lopulta nopein askelin kohti pesää luottaen siihen, että Myrskynraivo häntä seuraisi.

KASTEHELMI räpytteli ruskeita silmiään Hiekkapyörteen suuntaan leveästi hymyillen. Vaikka naaras yrittäisi, ei hän voisi pyyhkiä tuttua hymyä kasvoiltaan. Pelkästään todella komean ja ystävälliseltä vaikuttavan kollin katseleminenkin piristi naaraan mieltä entisestään ja sai toisen kasvoille lämpimänä hehkuvan hymyn. Ei naaras edes hirveän surullinen ollut, koska tiesi itsekin Vihertähden, hänen veljensä rakastavan häntä eikä ikinä suostuisi uskomaan asian olevan toisin, mutta silti kaikesta huolimatta toinen sai hänen mielialansa kohoamaan parempaan suuntaa. Hiekkapyörteen sanat vakuuttivat hänet entisestään sekä välillä saivat Kastehelmen jopa hiukan punastumaan kollin kehuessa parikin kertaa positiivisesti naaraan ulkonäköä. Ei soturitar ikinä ollut vihreäsilmäistä kuvitellutkaan hirveän ilkeäksi tai törkeäksi, mutta silti siinä hänen edessään kolli oli paljon enemmän, mitä hän ikinä olikaan ajatellut, vaikka Kastehelmen ajatuksissa hiukan nuorempi kolli oli aina saanut positiivisen kuvan, vaikka mielipide olikin suurimmaksi osaksi muodostunut pelkän partioinnin mukaan eikä juuri välttämättä kahden keskisten keskusteluiden perusteella.
”Toivottavasti myös Vihertähti, veljeni ymmärtää, kuinka paljon häntä oikeasti rakastan”, Kastehelmi naukaisi hiukan hiljempaa häntäänsä vaisusti toiselle puolelle heilauttaen, mutta silti äänestään hehkuen pelkkä lämpö omaa veljeään sekä Hiekkapyörrettä kohtaan. Samassa naaras oli aikeissa kiittää muutamastakin kehusta ulkonäöstään, mutta ymmärsi pian mielessään kuulostavansa itsekkäältä, koska ei itse uskaltanut vastata samalla tavalla kollille. Hiekkapyörre oli todella komea eikä Kastehelmi heti pystynyt kääntämään katsettaan toisen kasvoilta, vihreistä silmistä tai hymystä, joka toi naaraalle vain lämpimän tunteen. Varmasti kolli oli kuitenkin kuullut asiasta monta muutakin kertaa, koska eihän Kastehelmi voinut olla ainut, joka asian olisi huomannut.
”Olisi kyllä mukava viettää noin komean kollin seurassa useamminkin aikaa eikä välttämättä vain, kun tunnen yksinäisyyttä”, Kastehelmi päätti kuitenkin naukaista kohottaen suunpieliään kollille sekä kohentaen hiukan omaa ryhtiään, mutta joutui silti kääntämään katsettaan toiseen suuntaan. Ei sen takia, että hän valehtelisi, koska Kastehelmi tarkoitti jokaista sanaansa, mutta hän ei vain voinut tuijottaa kollia yhtään kauempaa punastumatta täysin tai sanomatta jotain kiusallista, mitä ei täysin loppuun asti ollut miettinyt.
Kastehelmen katse haahuili kuitenkin Hiekkapyörteen sisareen uudelleen silmiään räpäyttäen. Naaras joutui harkitsemaan seuraavaa kysymystä mielessään tovin, koska ei halunnut aiheuttaa kiusallisuutta tai minkäänlaista negatiivista tunnetta toisesta. Kastehelmi halusi kuitenkin tutustua Hiekkapyörteeseen enemmän ja perhe olisi varmasti kuitenkin suuri asia molempien elämässä.
”Oletko sinä läheinen sisaresi tai vanhempiesi kanssa? Vihertähti on ainut veljeni eikä vanhemmistani minulla hirveästi mitään tietoa ole”, Kastehelmi päätti kuitenkin aloittaa rauhallisesti kertoen ensin omasta perheestään, jotta mahdollisesti saisi Hiekkapyörteenkin kertomaan asiasta hiukan enemmän. Ei naaraan tarkoitus ollut mitään udella eikä hän halunnut aiheuttaa epämukavaa tilannetta, mutta halusi jatkaa keskustelua ja tutustua toiseen paremmin. Jokin syy kysymyksen esittämiseen oli myös se, että hän ei halunnut viimeiseksi vain kehua toisen ulkonäköä varmasti monien muiden naaraiden lisäksi, tai ainakin niin Kastehelmi ajatteli.

HOPEAYÖ tuhahti itsekseen kierähtäen lopulta kyljelleen. Naaras räpytteli hiukan silmiään vilkaisten Kuolonmarjaa sekä nousten lopulta takaisin tassuilleen luoden naaraalle keveän hymyn ennen kuin soturitar oli uudelleen Kirouksenveren kimpussa. Hopeayö pudisteli hiukan päätään kääntäen katsettaan uudelleen susimaiseen valkeaan naaraaseen, joka siristeli violetteja silmiään. Ametistikyynel vilkaisi virnuillen Kirouksenverta häntäänsä heilauttaen tyynen viileästi ennen kuin palautti katseensa varjoklaanilaiseen soturiin. Hopeayönkin katse kävi Vaahteratuulessa, jonka turkki oli ehtinyt värjäytymään punertavaksi. Naaras ei ollut varma vuosiko toinen vai Haukkakatse molempien turkkien likaantuessa, mutta joutui kuitenkin pian palauttamaan ajatuksensa omaan taisteluun. Ametistikyynel syöksyi Hopeayön kylkeä kohti kynnet ojossa, joka sai lopulta molemmat kaatumaan maahan. Hopeayö tunsi naaraan kynnet ihollaan, mutta ehti potkaista valkeaa synkkäklaanilaista kaikilla voimilla kauemmas hänestä työntyen uudelleen aina vain pystyyn. Varjoklaanilainen kuitenkin päätti toimia nopeasti painaen synkkäklaanilaisen maata vasten, upottaen hampaansa toisen niskaan sekä kyntensä naaraan kylkiin. Kynsillä sohiessaan Hopeayö ehti raastamaan Ametistikyyneleen poskille kaksi todella ikävän näköistä haavaa naaraan yrittäessä vain ravistella häntä päältään sekä tarttuen hampaillaan harmaaturkkisen jalkaan.

Parantaja räpäytti punertavan oransseja silmiään vilkaisten vierelleen olevaa Ruistassua, jonka innostus sai samalla ORVOKKISYDÄMMEN huvittuneeksi, mutta ylpeäksi vielä nuoresta sinisilmäisestä oppilaastaan. Eri tilanteessa parantaja olisi varmasti muistuttanut kollia jonkinlaisesta varovaisuudesta muiden klaanilaisten seurassa, mutta muiden parantajien tapaaminen sai itse naaraankin viikset värähtelemään ilosta.
”Olisi tosiaan mukava tavata muut parantajat, vaikka kaikki eivät olisikaan paikalla”, Orvokkisydän naukaisi rauhallisen ystävällisesti nyökäten vielä kohteliaaseen tapaan. Naaras painoi mieleensä jokiklaanin sekä yöklaanin parantajien nimet toivoen tapaavansa kyseiset naaraat seuraavassa kokoontumisessa. Varsinkin Punavirta kuulosti toisen parantajan suussa auttavaiselta ja he tosiaankin voisivat tarvita apua. Ei Orvokkisydän vielä niin hyvin uutta reviiriään ollut ehtinyt katselle tietääkseen löytyisikö sieltä mahdollisesti kaikki tarvittavat yrtit.
”Tosiaan vuoristossa ei taida kaikkia yrttejä kasvaa, joten voisi olla mukavaa saada apua muutamien yrttien kanssa”, Orvokkisydän totesi nousten lopulta takaisin tassuilleen. Hän vilkaisi ensin Kukkaiseloa, mutta pian sen jälkeen Lumisutta pysäyttäen rohkaisevan katseensa omaan oppilaaseensa. Tuuliklaanin parantajat vaikuttivat mukavilta ja naaras tosiaan halusi luoda parantajiin mahdollisimman hyvät välit, jotta tarvittaessa he voisivat auttaa toisiaan rauhassa ja sovussa keskenään. Ensimmäisessä kokoontumisessa järvellä oli myös mukava tuntea itsensä tervetulleeksi nyt ainakin muiden parantajien yhteisöön

Nimi: heli-fairy

24.06.2018 19:59
//Kokoontuminen//
VIEKASTÄHTI silmäili hetkisen Ruoskatähteä kummissaan kohauttaen kuitenkin sitten olkiaan itsekseen. Naaras heilautti paksuhkoa häntäänsä tassujensa päällä, ja höristi vielä korviaan kuullessaan Synkkämyrskyn vielä naukuvan jotain Ruoskatähdelle. Suuri naaras kurtisti kulmiaan nimelle ’Sirius’, muistaen sitten vasta, että klaaniinhan oli saapunut kolme juuri kyseisen kollin pentua. Hän ajatteli, että mainitsisi siitä vielä myöhemmin oman puheensa jälkeen. Ruoskatähden lopulta asetettuaan paikalleen, suuri oranssin ruskea naaras nousi seisomaan ja loikkasi alemmalle oksalle puhumaan.

”Synkkäklaani jakselee ja on kukoistamaan päin riistan taas täyttäessä metsää. Vartioimme rajoilla aktiivisesti, sekä odotamme innolla, koska klaaniin tulee uusia pentuja. Kirouksenveren pennusta Hehkutonpennusta tuli oppilas, sekä olemme pian saamassa uusia sotureita. Kaikki sujuu klaanissamme hyvin”, naaras lopetti puheensa nopeasti ja räpäyttäen silmiään loikkasi Synkkämyrskyn vierelle hieman luimistaen korviaan.

”Kuulin sinun kysyvän Siriuksesta. En tiedä mitä sukua hän mahtaa sinulle olla, mutta hän oli tuonut pentunsa meidän rajallemme. Salamatassu, Routatassu sekä Närhitassu ovat klaanimme jäseniä; ahkerasti harjoittelevia ja hyvin sopeutuvia oppilaita. Ajattelin, että ehkä haluaisit tietää”, naaras murahti ja loikkasi sitten takaisin omalle oksalleen sukaisten pikaisesti rintaansa, sitten asettuen taas kuuntelemaan seuraavaa puhetta. Huono tunne kutkutti naaraan turkkia, mutta hän toivoi, että kaikki olisi hyvin. Kokoontumissaarella, sekä leirissä.




//Ruska//
ORVOKKITUIKE asettui tavanomaiseen vaanimisasentoonsa puun juurella ja tutkaili mustarastasta hiljaisesti ja varovasti. Hän tassutteli kortta väräyttämättäkään lähemmäs lintua, lopulta jännittäen lihaksiaan vielä ennen viimeistä loikkaa. Tiikeriraitainen naaras loikkasi salamannopeasti, kurotti kynsiään ja nappasi lopulta rääkäisevästä linnusta kiinni, päättäen sen tuskan nopeasti. Naaras hymyillen kiitti Tähtiklaania riistasta ja alkoi haudata sitä puunjuurelle. Hän oli ajatuksissaan unohtanut kuunnella maastoaan, ja heräsi vasta ajatuksistaan tuntiessaan pian lähestyviä käpälänaskelia. Naaras lopetti hautaamisen ja kääntyi ympäri, nähdäkseen olisiko se saapuva kokoontumisyön partio. Soturittaren sydän pysähtyi ja hänen korvansa kuitenkin painuivat tiukasti luimuun. >>Mäyriä?!<< hän parahti peloissaan ja lähti tassut täristen juoksemaan karkuun. Ryhmä mäyriä ulvahtivat innoissaan saaliista ja lähtivät, kömpelösti toki, juoksemaan nuoren kissan alun perässä. Ei hän ehtinyt mäyriä siinä samassa laskemaan, mutta oli iljettäviä otuksia ryhmässä ainakin kaksi.

Orvokkituike yritti pitää askelensa tasaisina ja nopeina, muttei hän löytänyt vahvuutta kiivetä puuhun suojaan. Hän oli aika kaukana rajoista, mutta huusi silti hädissään:

”Mäyrä! Apua!” rääkäisi naaras peloissaan, sitten vaistojen omaisesti, kääntyi kohti leiriä. Vasta muutaman ketunmitan päässä ollessaan leirin sisäänkäynniltä, hän jarrutti puunjuurelle ja rääkäisi hengästyneenä. ”Eieieieiei!” hänen katseensa hyppi mäyrien suunnalta leiriin päin, lopulta lähtien juoksemaan mäyrien nenien alta, leirin viertä, kohti toisen klaanin rajaa. Mäyrät kuitenkin unohtivat pienen soturittaren, kun edestäpäin leijaili vahvempi kissojen tuoksu. Orvokkituike seisahtui ja luimisti korvansa silmät vetistäen. Mäyrät syöksyivät suoraan leiriin!

”Ei!” Hän kiljaisi ja juoksi leiriin vain nähdäkseen suurten otusten yllättävän kissat leirissä. >>Mitä minä tein? << Orvokkituike ei voinut kuin katseellaan etsiä Mustasydäntä ja toivoi, ettei kehenkään sattuisi. Sisar kuitenkin taisteli jo yhtä mäyrää vastaan, turkki kaksinkertaisesti pörhistyneenä, sekä ilme kauhusta kankeana. Naaras silmät surusta sumeina syöksyi tätä auttamaan, mutta tarpeeksi lähelle päästessään, hän näki, miten mäyrä löi sisareltaan palan korvasta sekä kasvoista.

”Senkin iljettävä oravan läjä!” hän kiljahti ja syöksyi samaisen mäyrän turkkiin kiinni tassut raivosta toista raastaen.

©2018 Peli | Soturin sydän - suntuubi.com