Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kahden magian voimasta klaanikissojen tuttu elämä muuttui, sillä kissojen  menneisyys, sekä tulevaisuus menivät sekaisin. Aika on sekaisin, mutta kissat eivät tiedä siitä. He eivät tiedosta muutosta, joka heidän välilleen on tullut tai menneisyytensä muutoksista, sillä he eivättiedä ajan muutosta, kissat siis ymmärtävät asioiden olevan ennallaan.

Tähtiklaani ja Pimeyden metsän kissat ovat sotineet keskenään, omiensa, sekä klaanikissojen maailman välillä. Osa kuolleista on sen seurauksena palannut takaisin elävien kirjoihin, vaikka muut tai edes he itse eivät tiedä sitä.

Klaanikissojen keskuudessa klaanien välille on alettu puimaan erilaisia ongelmia. Metsä on ollut liian moneen kertaan sodassa, kun kissat ovat olleet valmiita vuodattamaan verta toistensa takia, mutta miten nyt käy? Vaipuuko metsä rauhaan vai puhkeaako useiden klaanien välille jälleen sota erimielisyyksistä? Missä Tähtiklaani on, kun sitä tarvittaisi?


Ohjeet roolipelaamiseen

Roolipelimme on chat-roolipelin kaltainen, eli emme kirjoita tarinoita, jotka arvioitaisiin.
Roolipelaaminen edellyttääkin sitä, että roolimme keskenämme, mutta emme kirjoita, mitä toinen sanoo tai ajattelee, puhumattakaan siitä, mitä hän tekee. Jos tällainen tilanne on välttämätön, muista heittää (?) sulut ja kysymysmerkki, jonka sinun kanssasi roolaava henkilö huomaa ja saa valita, kävikö niin vai ei.

♦ Kun kirjoitatte, muistakaa lukea toisen kissan hakemukset, jotta osaatte kertoa paremmin, minkälainen toinen hahmo on, minkälaiseen tapaan hän vastaa, sähiseekö hän joka toisella lausauksellaan vai onko hän iloinen hymyilevä kisuli. Voitte myös kuvailla häntä täten paremmin, kun tiedätte, miltä kissa näyttää, miten hän katsoo sinun kissaasi jne.♦

♦ Älä autohittaa muiden hahmoja, ilman heidän lupaansa. Autohittaamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa kissat keskustelevat keskenään, jolloin et voi kirjoittaa mitään siitä, mitä toisen hahmo sanoo. Kerro vain omista kissoistasi ja heidän puheensa ♦

♦ Muistathan rooliessasi mainita kissasi klaanin ja nimen, esim. Pikkuhäntä - Myrskyklaani ♦

 




♦ Kun kirjoitatte, tehkää se näin:
puheet ''näiden väliin'' tai - viivan jälkeen.
Kun kissanne ajattelevat *ajatus näiden* tai >>näiden väliin<<. ♦

♦ Muistakaa ottaa oikeinkirjoitus huomioon, mutta muistakaa pitää hauskaa ja hyvä ilmapiiri yllä!
Huomaathan siis:
Sydän > Sydämen. (Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä) ♦

Ruumis - sanaa käytetään vain kuvaillessa kuolleista, älä siis puhu elävästä kissasta sanalla 'hänen ruumiinsa oli harmaa'.

♦ Jos sinulle tulee toiselle roolijalle jotakin kysyttävää laittakaa asianne //näiden väliin//, mutta jos tahdotte sopia jotakin nopeasti, avatkaa sivusta chatti. ♦


 

Voit lukea tarinoita: täältä.

Mestarit ja oppilaat:

Puolinaama / Kuura

Risatassu / Kobrankatse

Hallatassu / Varjokuiske

Haamutassu / Karkauspolku

Ikitassu / Kostosydän

Jäätassu / Haukkakatse

Risami / Hopeayö

Pronssitassu / Auringonviilto

Huomentassu / Okapolku

Hiekkatassu / Oravanmarja

Perhossinetti / Jäätähti

Kultapiiskutassu / Sudenlaulu

Minttutassu / Sinihalla

Kultatassu / Tiikerinsurma

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kuusi plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: Masi

25.09.2018 23:42
//Blari //
Sudenulvonta – Lumouksenklaani
Sudenulvonta nuolaisi rintaansa kuunnellessaan Tomukuun toteamuksen siitä, että tämä oli kuullut Veriruusun huudahduksen. Jonka jälkeen hän kohotti hieman huvittuneen katseensa Tomukuuhun, pisara omahyväisyyttä saattoi myös olla kollin katseessa, kun hän avasi suunsa vastaukselleen.
’’Minä en tappanut häntä, enkä vahingoittanut häntä, kuten varmasti itsekin hänen olemuksestaan huomasit’’, Sudenulvonta piikitteli kollille, kiertäen häntänsä vierelleen, vastaten toisen tuijottamiseen rauhallisen katseen aallolla. Tomukuun vetäessä kyntensä piiloon, Sudenulvonta tiesi joutuvansa olevan valppaana hullun yllätyshyökkäyksen varalta, puhuihan hän kissan kanssa, joka oli lähes tappanut aiemmin Sudenulvonnan, vaikka Sudenulvonta oli liittoutunut tämän kanssa. Jos Veriruusu olisi tyhmä, tämä voisi myös itse kokea saman ja todennäköisesti vielä pahemmalla lopulla.
’’Minun pitänee korjata sinua hieman. Sinusta taikka sisarestasi Pöllönlaulusta ei pidetä täällä, kyllähän kissat pitävät Päästäisaskeleesta. Sinulla on vain kova tarve kontrolloida häntäkin, jonka seurauksena kissat välttelevät häntäkin, kuten Veriruusu, jos et ole sattunut huomaamaan’’, Sudenulvonta kohautti lapojaan, koska asia oli hänen sivustaseuraamis tilanteensa takia hänelle itsestään selvää. Tomukuulla jotenkin mysteerisesti tuntui olevan sellainen vaikutus ympärillä oleviinsa, että heistä ei vain pidetty. Aaveenvarjon sekaantuessa Tomukuuhun ja Veriruusuun, kissat olivat myös häntä vältelleet, ja Sudenulvonta koki saman, ollessaan Tomukuun kanssa tekemisissä, silloin kun Pyörteenviuhka vielä oli elossa.
’’Älä ala vertailemaan meitä tai minun ymmärrystäni, emme ole samassa tilanteessa perheidemme kanssa’’, Sudenulvonta murahti kylmästi Tomukuulle, kun tämä kehtasi vetää kuuluisan perhekortin tähän väliin. Sudenulvonnalta ei tosiaan tippunut pienintäkään ymmärrystä Tomukuulle, hän ei ollut säälimässä toista, ei tämän perhettä, eikä tämän tekoja, eikä todellakaan seurauksia, vaikka se maksaisi Tomukuun ’perheen ja kumppanin’. Kylmän rauhallisuus kuitenkin pysyi kollin yllä, vaikka Tomukuu yritti nyt säälipisteiden keruun jälkeen langettaa Sudenulvonnan omatunnolle taakkaa siitä, että Tomukuu näki tilanteen, ettei Sudenulvonta ollut ottanut vastuuta mistään.
’’Olimme molemmat sitä mieltä, sinä mokasit pahasti, mutta Veriruusulle tunnustaminen ei ole sinulle vaikein asia tulevaisuudessa, vaan itsellesi tunnustaminen. Et voi koskaan tulla sisimmässäsi ymmärtämään sitä, että sinä voisit toimia väärin tai mokata jonkin asiaan, jonka takia kuvotat minua, Tomukuu’’, Sudenulvonta naukui. ’’Minä en syyllistänyt vain sinua, enkä yrittänyt lieventää itseäni millään muotoa, puhuessani Veriruusun kanssa. Minä myönsin, sinä et, me emme ole samanlaisia, emmekä verrattavissa’’, Sudenulvonta räpäytti rauhallisesti silmiään.
’’Minä olen kärsinyt ja kantanut vastuun, nyt on sinun vuorosi. Tiedämme molemmat, vaikka ethän sinä sitä minulle välttämättä ääneen myöntäisi, että et olisi kertonut totuutta Veriruusulle, olisit kiertänyt asian niin pitkään kuin mahdollista. Ja mikäli asia olisi pitänyt tuoda julki, olisit kääntänyt kaiken minun niskoilleni, enkä usko sinua hännänpäänkään vertaa, jos tuon aiot kieltää. Olen nähnyt sinut ja kuullut sinut, ja tulen kuulemaan vielä paljon lisää, niin silloin ennen kuin Pyörteenviuhka menehtyi kuin nytkin’’, Sudenulvonta pudisteli hipaisen huvittuneena päätään. Tomukuun onni varmasti oli, että Pyörteenviuhka kuoli jäädessään karhun pudottaman kiven alle, ettei tämä ehtinyt kertoa epäilyksistään kuin Sudenulvonnalle ja kumppanilleen Vatukkalammelle. ’’Olin hyödyksi, mutta sinä et koskaan ollut minulle sellainen. Se, että erakoista päästiin eroon oli hyvä asia, mutta sen vuoksi menettämäni asiat tekevät erakoiden häädöstä turhan. Katkeruus ei minua vienyt puhumaan Veriruusulle, vaan se, että tiedän sinun olevan hänelle pahempi kuin Aurinkokatse koskaan pystyi olemaan’’, Sudenulvonta huokaisi.
Oikeastaan se, että Sudenulvonta oli saanut muistinsa takaisin ei tarkalleen tarkoittanut sitä. Sudenulvonta muisti, mutta jotkin asiat oli pitänyt opetella ulkoa, jotta hän voisi väittää muistavansa. Painajaiset eivät vain koskaan unohtuisi.

Hiirenpolku – Lumouksenklaani
Hiirenpolku katseli harmistuneena Pöllönlaulua, koska tiesi tämän puhuvan oman kokemuksensa kannalta, muttei olisi halunnut naaraan joutuvan käymään läpi kipeitä asioita. Pahemmalta se tuntui kuitenkin, kun Hiirenpolku ymmärsi, ettei tuntenut itse Aaveenvarjoa ollenkaan. Hän oli näkymätön mestarille, vaikka hän tekisi mitä, niin kauan kunnes Aaveenvarjo olisi saanut päätökseen jonkin asian tai ajatuksen. Se harmitti hyvin paljon.
’’Olisin iloinen, jos hän voisi olla minulle kuin isoveli’’, parantajaoppilas kuiskasi hiljaa, vaikka tiesi jo nyt, että se oli aivan mahdoton ajatus toteuttaa. Aaveenvarjon kireä ääni kuitenkin keskeytti kaksikon, ja Hiirenpolku painoi korvansa entistäkin enemmän luimuun. ’’Minun pitää mennä. Toivottavasti voin vielä puhua kanssasi toistekin Pöllönlaulu, yritä voida hyvin ja kiitos’’, kolli kuiskasi hiljaa, lähtien juoksemaan Aaveenvarjoa kohti, ettei vain antaisi mestarille turhautumisen tunnetta hitaudestaan. Vaikka hän ei olisi halunnut hylätä Pöllönlaulua vain istumaan parantajanpesän edustalle, hän ei halunnut myöskään olla tyly Aaveenvarjolle. Kolli tunsi vielä tovin juostessaan mestarinsa luokse Pöllönlaulun nenänpään lämmön poskeaan vasten, ja se sai kollin nostamaan hieman korviaan ylös, vaikka häntä hermostutti ja jännitti. Aaveenvarjo ei ollut puhunut mitään siitä, ottaisivatko he Salamaklaania varten mukaan yrttejä vai ei, mutta Hiirenpolku näki, että kiire painoi heitä, joten hän ei uskaltanut enää kysyä asiasta, kun he poistuivat leiristä.


Punahämärä – Lumouksenklaani
Punahämärä purskahti mehevään nauruunsa, ja tämän viikset alkoivat väpättää sen seurauksena. Päästäisaskeleella ehkä sittenkin oli huumorintajua, tai ainakin tämä osasi olla huvittava persoona. Kuitenkin äänen painotus paljasti Punahämärälle, että Päästäisaskel oli tosissaan ja Punahämärä yskähti hieman kehnosti. Ja taas sitä mentiin. Veriruusun motkottava ääni kumpusi Punahämärän pääkopassa siitä, että käytöstavat, käytöstavat, älä ole tuollainen, älä ole ilkeä, äläkä varsinkaan lapsellisen typerä.
’’Tomukuu on suojelevainen vain sinua ja Veriruusua kohtaan, joten älä oleta, että me muut voimme koskaan ymmärtää häntä’’, Punahämärä tuhahti, yrittäessään olla asiallinen ja jättää mainitsematta sen seikan, ettei nähnyt Tomukuun käytöstapoja sen enempää kuin itselläänkään. ’’Minun silmissäni hän on juonittelija, joka yrittää sanoa sen, mitä kissat haluavat kuulla, mutta se paljastuu vain, kun hän tekee ennakko-oletuksia kissoista ja sanookin väärin. Tässä puhuu minun oma kokemukseni, mikä eroaa aika paljon sinun versiostasi’’, naaras pyöritteli silmiään itsekseen.
’’Tai siis minä en nyt valitettavasti ole kuin sata ja yksi muuta naarasta, jotka hän voi kaataa kehumalla ja mielistelemällä. Taisin kyllä sen hänen yrityksensä minua kohtaan lytätä silloin aika pahasti, mutta ehkä hän oppisi ymmärtämään, etteivät kaikki vain nyt pidä kolleista’’, naaras irvisti huvittuneena, muistellen hetkeä, kun Tomukuu oli tupsahtanut hänen seuraansa yhden kokoontumisen jälkeen ja yrittänyt liehitellä häntä. Kai se oli ollut vain Tomukuun keino tehdä Veriruusu mustasukkaiseksi, vaikka Veriruusu oli varmaankin ollut niin typerä, ettei ollut edes tajunnut sitä. Ajatus nauratti uudelleen Punahämärää, mutta hän onnistui tukkimaan kuononsa, mutta viikset värisivät edelleen.
’’Joten lempeä ja pehmeä puoli on nähty, tarkoittaen minun muistikuvassani mielistelevää ja huomionhakuista. Mutta tottakai minä olen väärässä sinun mielessäsi, vaikka meidän kokemuksemme eivät olekaan samanlaisia’’, naaras naukaisi rennosti. Hän osasi jo arvata, että Päästäisaskel voisi räjähtää hänelle siitä, että miten hän kehtasi taas avata sen ketunnaamansa ja yrittää puolustaa Tomukuuta, kuten aiemminkin tämä tilanne oli nähty Aamutähden kohdalla. Jonka takia Punahämärän oli pakko painottaa sitä, etteihän voisi koskaan nähdä Tomukuuta samanlaisena, koska kokemukset eivät täsmänneet, joten Päästäisaskel saattoi olla yhtä väärässä kuin Punahämärä itse.



Veriruusu – Lumouksenklaani
Oranssi naaras seurasi välimatkan päästä Aaveenvarjoa epäileväisesti tästä. Tomukuu oli huomannut heidän lähtönsä, joten varmasti tämä tupsahtaisi vielä paikalle, viimeistään sitten kun Veriruusu olisi joko myrkytetty tai tapettu muulla menetelmällä. Tai sitten Tomukuu onnistuisi järjestämään katastrofin leirissä Sudenulvonnan kanssa, jonka takia ei ehtisi tulla paikalle miettimään onko Veriruusu kuollut vai vielä elossa. Aaveenvarjon kuitenkin lähtiessä ympäri, Veriruusu siristi tälle silmiään ja katseli ympäristöä hetken vaisusti. Ja mitähän leikkiä tämä nyt sitten oli? Kuka hänet sitten halusi tavata, jos Aaveenvarjokin luikki pois paikalta kiireidensä takia?
Naaras raotti suutaan maistellakseen ilmaa, jotta erottaisi mahdollisen kissan, olennon tai vaaran läheisyyden. Hän ei tiennyt mitä hänen tulisi odottaa näin liki leiriä ja Aaveenvarjon saattelemana, mutta juuri kun hänen nenäänsä pisti tuttu ominaistuoksu, jota naaras ei heti osannut lukea mielestään, lehtien kahahdus katkaisi ajatuksen. Veriruusu toimi vaiston varassa, laskien painonsa takajaloilleen, mutta nähdessään oranssipunertavan turkin, hän tiesi, ettei olisi hyväksi loikata vasten vihollista. Kiiluvat silmät varoittivat Veriruusua ja hän heittäytyi sivuun ketun käpälistä, samalla kun ketun oranssi turkki sekoittui kissanturkkiin. Veriruusu oli onnistunut kierähtämään jaloilleen, ja katseli kuinka ketun kuonosta lensi verta, kun toisen kissan hampaat upposivat siihen. Ennen kuin Veriruusu ehti mennä avuksi, jotta he olisivat voineet kaataa ketun lopullisesti, kettu oli painanut hännän koipiensa väliin ja pinkoi karkuun tätä kissaa, jonka ominaistuoksu oli jo aiemmin kutkuttanut Veriruusun aisteja.
Viha roihahti Veriruusun sisällä, kun hän tunnisti Aurinkokatseen hahmon ja naaras siristi sinisiä silmiään. ’’Mitä sinä luulet tekeväsi täällä? ’’, Veriruusu vastasi Aurinkokatseen katseeseen. Miten tämä kolli ilmestyi hänen elämäänsä aina uudelleen, vaikka tämä sotki asiat ja jätti hänet kuitenkin yksin. Tämä kerta ei tulisi olemaan poikkeus ja nyt Veriruusu oli valmistautunut siihen. Hän pudisti turkkiaan tasoittaakseen karvansa, ja saadakseen maasta keräämänsä lian pois turkistaan, nyt jos milloin hän vaati vastauksia. Aaveenvarjo oli raahannut tänne Aurinkokatseen!? Tämä oli joko todella huono pila tai ansa.

Nimi: Varjo

25.09.2018 22:52
HOPEATAIVAS räpytteli silmiään ensin muutaman kerran Myrskyhallan sekä Tammenlehden suuntaan, jotka olivat menneet kauemmas keskustelemaan salamaklaanin tavoista ja perinteistä. Jotenkin naaraasta tuntui, että hänen pitäisi mennä kaksikon luokse, koska ei tosiaankaan ollut hirveän hyvä emo ollut tutustumisen aikana. Naaras oli esittäytynyt nimellä ja kysynyt matkasta, jotka näin jälkeen päin ajateltuna saivat hänet vain heilauttamaan häntäänsä häpeissään. Ehkä Hopeataivaan olisi mennyt puskemaan omia pentujaan ja ottaa heidät avosylin vastaan, kuten hänen omat tyttärensä tuntuivat tekevän. Tammenlehti oli hyvin ottanut Myrskyhallan vastaan, joka hiukan jopa epäilytti naarasta, vaikka toinen karkotti ajatuksen nopeasti pois korviaan heilauttamalla. Ehkä Tammenlehti vain halusi perheen olevan kokonainen, kuten myös Havuviima, joka oli näyttänyt ainakin olevansa valmis tutustumaan kahteen kauan kadonneeseen veljeensä. Molemmat olivat ottaneet kahden kollin vastaan kuin oikeat veljensä, kuten Hopeataivaankin olisi varmasti pitänyt ottaa. Naaras oli vain ajatellut liikaa ja lopulta jäänyt paikalleen jopa tylyn tuntuisesti, koska ei osannut päättää omia tunteitaan.
Hopeataivas antoi huokaisun päästä huultensa välistä pienesti itsekseen jopa häpeissään päätään pudistellen, mutta lopulta hitaan varovaisesti kääntäen katseensa Haukkavarjoon. Haukkavarjo vaikutti olevan enemmän innoissaan kotiin palaamisesta, joka lämmitti sinisilmäisen sydäntä, vaikka Myrskyhallan jotenkin ehkä epäröivämpi paluu taas puhalsi sen lämmön pois. Kaksikko vaikutti niin erilaiselta, toinen vaikutti enemmän häneltä itseltään ja toinen taas Lovijuovalta omalla tavallaan. Luultavasti sekin auttaisi Hopeataivaan tutustumista uudestaan kahteen kolliin, jonka vasta nyt alun epäröinnin ja vaisuuden jälkeen alkoi ymmärtää omiksi pojikseen. Myrskyhalla ja Haukkavarjo olisivat hänen pentujaan, jotka olivat vain olleet kauan poissa, mutta omistaisivat silti salamaklaanin verta suonissaan.
”Jos haluat, voisimme varmasti kertoa sinulle enemmän salamaklaanista ja tavoistamme sekä perinteistämme ja siitä, mitä klaani odottaa jokaiselta”, Hopeataivas naukaisi rauhallisesti pyöritellen sanoja kielensä päällä yrittäen valita ne oikeat, jotka eivät välttämättä kertoisi toisen jonkinlaisesta epävarmuudesta ja liiallisesta mietinnästä. Naaras kuitenkin yritti hymyillä Haukkavarjolle, vaikka vilkaisikin katseellaan vielä lapansa yli Lovijuovaa sekä Havuviimaa toivoen, että kaksikko mahdollisesti haluaisi liittyä heidän seuraanne. Hopeataivas kuitenkin halusi yrittää tutustua poikiinsa ja saada perheensä kokoon, jota oli aina unelmoinut ja toivonut tähtiklaanilta. Siihen hän oli tarvinnut kaksi kadonnutta pentuaan sekä koko loppu perheensä, kumppaninsa sekä tyttärensä.

KRISTALLIPÄÄSKY lähti kulkemaan ulos leiristä uuden oppilaansa kanssa vilkaistuaan ensin aukiolle, missä tuntuivat kaikki olevan kunnossa. Hiukan naarasta huolestutti varjoklaani ja tuleva hyökkäys, josta parantaja arveli juuri päällikön sekä kahden naaras soturin keskustelevan heidän kadotessa Tuskatähden pesään. Parantaja mietti, olisiko hänen pitänyt olla paikalla kuuntelemassa omaa osaansa tai keskustelemassa mahdollisista tulevista loukkaantumisista, mutta oli lopulta päättänyt jäädä sivuun ja olla häiritsemättä heitä. Naaras kuitenkin saisi tietää asiasta palattuaan kokoontumisesta, jolloin pitäisi varmasti jo heti valmistautua paikkaamaan haavoja yhdessä oppilaansa kanssa, joka varmasti voisi jotain oppia siitä, vaikka huono tilaisuus se olikin.
”Tarkoituksesi on ensin saada tähtiklaanin hyväksyntä parantajanoppilaan arvolle, jonka jälkeen voit saada jonkun unen tai ennustuksen. Jos haluat, voimme keskustella siitä sen jälkeen”, sanat lipsuivat naaraan huulten välistä ennen kuin Kristallipääsky edes ehti ajatella niitä sen enempää. Tietenkin parantaja tiesi Kuihtuneentassun mykkyydestä eivätkä he tietenkään voisi siitä keskustella yhdessä, mutta ehkä toinen voisi jotain yrittää sen jälkeen elehtiä parantajalle? Tähtiklaanin arvoitukset tosiaan voisivat olla joskus todella vaikeasti ymmärrettävissä, joten varmasti mikä tahansa voisi auttaa nuorta parantajanoppilasta.
Hiukan Kristallipääsky luimisti korviaan ja vilkaisi oppilastaan pahoittelevasti sanojensa takia. Jotain parantaja anteeksipyynnön kaltaista yritti mutista yrttien takaa, jotka oli kuulemma uusille salamaklaanin parantajille ottanut mukaan heidän pyynnöstään. Aikaisemmin naaras olit tavannut myrkkyklaanin parantajan, joka oli jotenkin hiukan vastahakoisesti kertonut hänelle heidän sopimuksestaan, josta tietenkin Kristallipääsky halusi noudattaa. Punavirta oli palannut tähtiklaaniin ja hän olisi nyt parantajana sekä mestarina nuorelle naaraalle eikä tuo halunnut heti mokata kaikkea, vaikkei nähtävästi omalle oppilaalleenkaan vielä osannut puhua.

KANERVAMARJA jauhoi yrttejä tahnaksi ennen kuin varasi painoansa paremmin takatassuille. Naaras siristeli hiukan silmiään ja otti haudetta tassulleen ennen kuin alkoi sitä sivelemään suurimpien haavojen päälle, jotka eivät niin nopeasti parantuisi tai voisivat tulehtua ilman tarvittavaa hoitoa. Niska nyt tärkein oli, josta nyt hiukan paremmin näki Sädekatseen putsatessa verta pois omalta turkiltaan, joka suurin osa näytti olevan omasta haavasta. Ei naaras tiennyt oliko se hyvä vai huono juttu, koska ainakaan toisen koko turkkia ei koristaisi Kirouksensydämen veri, mutta toisaalta ei parantaja omiin tassuihinsa halunnut enää toista ruumista mahdollisen verenhukan takia. Toisen vihollinen kuitenkin kuollut jo oli, joten hänen verellään ei hirveästi enää painoarvoa tuntunut olevan.
”Annan sinulle vielä unikonsiemeniä sekä kamomillaa, jotka helpottavat kipuun ja antavat lisää voimaa”, Kanervamarja naukaisi häntäänsä heilauttaen sekä kietoen vielä suurimpien haavojen päälle hämähäkinseittiä, joka auttaisi haavan parantamista ja estäisi mahdollisen tulevan verenvuodon. Verta ei kuitenkaan ollut tarkoitus enää vuodattaa.
Kanervamarja hieroi tassujaan hiukan yhteen irrottaakseen loput hauteet siitä ja laskeutui takaisin tassuilleen. Naaras suki muutaman kerran kylkeään haravoiden katseellaan myös pesäänsä etsien katseellaan nopeasti Laventelitassua, jonka kanssa heidän olisi pian määrä lähteä kokoontumiseen. Naarasta ei kuitenkaan vielä tuntunut näkyvän missään, joka sai parantajan hännänpään hiukan nykimään mahdollisen kiireellisyyden takia. Ei naaras halunnut myöhästyä, mutta oppilaansa ollessa vielä jossain hän asteli rauhallisesti yrttiensä luokse laskien lehden päälle juuri ilmoittaneet yrtit nostaen lehden hampaisiinsa ja kuljettaen sen varovasti varapäällikön eteen.
”Otan nuo ja lepää pesässäni muutaman päivän ajan nyt ainakin. Yritän mahdollisimman usein tarkistaa haavasi ja vaihtaa hämähäkinseitin sekä mahdollisesti laittaa lisää haudetta niiden parantumisen mukaan”

TAIVAANLINTU laski loput yrteistä lehdelle kohottaen hiukan katsettaan parantajanoppilaan suuntaan kevyt hymy huulillaan. Naaras heilautti häntäänsä ja pukkasi nenänpäällään keveästi lehteä kollin suunnalle toisen tarjoutuessa avustamaan kantamisessa.
”Unesi varmasti tulee olemaan hyvä kerran myrskyklaanilla tuntuu tällä hetkellä menevän hyvin. Tietenkin salamaklaani ja sen tuleminen voi kaikkia ahdistaa sekä varmasti tulee puheeksi kokoontumisessa, mutta meidän tarkoituksemme ei ole siihen niinkään osallistua. Uskon, että voimme heidän parantajiensa kanssa keskustella asiasta sivistyneesti ja pitää jännityksen välillämme poissa”, Taivaanlintu naukaisi hiukan mietteliään oloisena pitäen äänensä kuitenkin mahdollisimman rennosti. Ei naaras jaksanut uskoa, että heille parantajien keskuudessa tulisi siitä suurikaan riita ja muutenkin hän toivoi, että asia saatiin selvitettyä puhumalla. Ei naaras uskonut, että salamaklaani halusi vielä huonoon valoon nousta muiden keskuudessa hyökkäämällä heti myrskyklaanin kimppuun. Kyllä parantaja jotenkin noiden perinteet ymmärsi ja piti niitä varsin kauniina ideana, mutta jossain pitäisi mennä raja eikä kaikkeen saisi sokeasti uskoa.
”Hyvä, että kerroit heille asiasta ja kaikki voivat noudattaa yhdessä sopimusta. Orvokkisydän ja Ruistassu vaikuttavat mukavilta ja hyviltä parantajilta salamaklaanille, jotka tarvitsevat vain aikaa ymmärtää järven tapahtumia ja sopeutua”, Taivaanlintu totesi lapojansa kohauttaen sekä siristellen hiukan silmiään miettien olisiko hän unohtanut jotain. Mitään ei kuitenkaan tullut mieleen, joka sai hänet nousemaan jo tassuilleen valmiina lähtemään kohti kuulampea.

Nimi: Blari

25.09.2018 22:32
Tomukuu - Lumouksenklaani

Tomukuu tuijotti hetken Sudenulvontaa.
"Kuulin hänen huutonsa", kolli totesi ja huomatessaan Aaveenvarjon menevän heidän ohitseen ja tulevan pian Veriruusun kanssa. Naaraan kävellessä heidän ohitseen Tomukuu veti kyntensä piiloon ja seurasi tuon menoa hetken ennen kuin huokaisi.
"Emme ole puhuneet juurikaan sen jälkeen, kun sait muistisi takaisin ja olen huomannut että minusta ei niinkään välitetä klaanissamme. Minusta taikka sisaruksistani", kolli aloitti. Sudenulvonta oli istahtanut, mutta hän ei halunnut. Hän yritti samalla seurata, mitä Aavenvarjo suunnittelisi.
"Joten pyrin keskittymään siihen, ettei kukaan koske Veriruusuun." Kolli käänsi vihreät silmänsä Sudenulvontaan. "Ymmärrät varmaan? Sinulla on kumppani ja perhe."
Tomukuu tiesi, ettei hänen ollut syytä ainakaan vielä Sudenulvonnan kimppuun käydä. Aaveenvarjo oli tällä hetkellä suurin uhka.
"Taisit puhua ainakin siitä saastaisesta erakosta?" Tomukuu totesi hymähtäen.
"Olit itse ainakin silloin sitä mieltä, että se oli välttämätöntä ja sinä selvisit kuitenkin ilman kummempaa. Muistisikin lopulta palautui", kolli ei tuntenut syyllisyyttä mistään. Hän tiesi kyllä, että se oli vaatinut oppilaan hengen, mutta erakosta eroon pääseminen oli hänen mielestään sellainen asia, jonka eteen klaanin piti tehdä uhraus,kun Aamutähti ei silloin ollut muuten häätämässä erakoita. Oppilas muutenkin oli ollut heikko ja tuskin tuo olisi kovinkaan paljoa tuonut klaanile. Tomukuu ei edes muistanut koko oppilaan nimeä.
"Tietenkin olen pahoillani siitä, mitä jouduit sen takia kokemaan. Se oli täysin asiatonta sisareltani", Tomukuu puhui pahoittelevaan sävyyn. Hän huomasi Pöllönlaulun puhuvan Aaveenvarjon oppilaan kanssa.

Pöllönlaulu - Lumouksenklaani

Naaras kuunteli nuoren kollin puheita pienesti hymyilen. Hän pudisti päätään, kun Hiirenpolku alkoi kyselemään häneltä oliko hänellä jokin hätänä.
"Ei minulla mitään hätää. Tulin vain katsomaan, pystynkö auttamaan" naaras puhui rauhoittelevasti. Naaras huomasi Aaveenvarjon kävelevän Veriruusun luokse.
"Aaveenvarjolla on varmaan vain asioita Veriruusun kanssa. Kyllä hän varmasti pian tulee sinutkin noutamaan, jotta voitte lähteä. Älä anna hänen käytöksensä masentaa itseäsi. Hänellä on varmasti käpälät täynnä töitä ja Aamutähden kuolema ottaa vieläkin koville.. Aaveenvarjo oli hänelle kuin isoveli", Pöllönlaulun korvat painuivat alas, kun hän mainitsi Aamutähden. "Hänellä on tapana surra tekemällä töitä ja siinä samalla hän saattaa vaikuttaa entistä äkäisemmältä ja ankarammalta, mutta se on hänen tapansa surra. Kun hänen sisarensa.. emoni menehtyi.. hän ei juurikaan muuta tehnyt kuin töitä. Hän ei puhunut ellei pakko ollut. Hän saattoi lähteä metsälle aikaisemmin, kun hänellä on nykyään sinut" naaras koskettu parantajaoppilaan poskea hännällään "auttassa häntä."

Aaveenvarjo - Lumouksenklaani

Harmaa kolli ei jäänyt odottamaan vaan suuntasi pois leiristä. Hänen pitäisi ehtiä vielä Kuulammellekkin tänään. Heidän päästyään pois leiristä, kolli katseli ympärilleen ja varsinkin niihin muutamaan puuhun, mitä lähellä oli. Hän kuuli lehtien kahinaa ja kolli pysähtyi. "Teillä on varmasti puhuttavaa.." kolli totesi ja katsomattakaan Veriruusua hän kääntyi pois tuon luota ja suunnisti takaisin leiriin. Hän toivoo että Hiirenpolku olisi valmis lähtemään samantien. Ilta alkoi pimetä nopeaa tahtia.
Huomatessaan Hiirenpolun juttelemassa Pöllönlaulun kanssa, hän murahti äreästi.
"Meidän pitää mennä. Nyt."

Päästäisaskel - Lumouksenklaani

Hiljaisena naaras seurasi Punahämärän katsetta. Hän toivoi, ettei kukaan alkaisi tappelemaan leirissä. Punahämärän vitsailu ei sillä hetkellä naurattanut naarasta.
"Kyllä Tomukuu osaa myös käyttäytyä. Hän vain.. osaa olla erittäin suojeleva, kun se tulee Veriruusuun", naaras totesi.
"Hän saattaa vaikuttaa ankaralta ja itseppäiseltä, mutta usko minua kun sanon, että in hänessä myös lempeä ja pehmeäkin puoli", Päästäisaskel maukaisi ja sulki suunsa nopeasti tajuttuaan mitä oli sanonut. Hän toivoi, ettei Punahämärä ollut kuunnellut häntä, sillä Päästäisaskel saisi kuulla asiasta, jos hänen sanansa kantautuisivat Tomukuun tietoon.

Aurinkokatse - Erakko

Kolli seurasi parantajan lähtöä pensaiden suojissa. Tuo olikin saanut tuotua Veriruusun ilman, että se hullu kolli olisi tuon kyljessä kiinni. Aurinkokatse hymähti ja katseli vain hiljaa hetken aikaa Veriruusua. Hän ei ollut puhunut tuon kanssa pitkiin aikoihin. Aurinkokatse oli käynyt monissa hienoissa paikoissa Tomon kanssa, mutta jokin häntä aina veti takaisin Järvelle. Nähdessään naaraan kunnolla pitkästä aikaa hän tajusi, että tuo oli se syy. Hän halusi suojella tuota ja Veriruusun -ei- heidän pentujaan. Aurinkokatse halusi tavata heidän pentunsa. Hän ei koskaan saanut heidän nimiään edes, mutta hän oli nähnyt Myrkkyklaanissa kissan, joka muistutti häntä itsestään ja Veriruususta, mutta hän ei ollut asiasta täysin varma. Hän tulisi kysymään Veriruusulta heidän pennuistaan lopultakin..
Lehtien rapina sai Aurinkokatseen valpastumaan. Se ei ollut hänen taikka Veriruusun aiheuttama ääni. Ääni lähestyi nopeaa vauhtia. Punertava turkki vilahti lehvistössä. Kettu oli näköjään palannut Lumouksenklaanin reviirille ja nyt suuntasi kohti Veriruusua. Aurinkokatse lähti hampaat paljastettuina kettua vastaan ja loikkasi tuon kasvoille. Hän iski kyntensä tuon kuonoon saaden ketun äännähtämään kivusta. Kettu oli selvästi nuori ja laiha ja Aurinkokatseen ilmestyminen oli säikäyttänyt sen. Kolli hyppäsi taaksepäin ja sähisi ketulle pörhistäen turkkiaan. Kettu kääntyi takaisin sinne mistä tulikin. Aurinkokatse antoi turkkinsa laskeutua ja hän oli hetkeksi unohtanut mitä oli tekemässä ja missä edes oli. Kolli kääntyi hitaasti kohtaamaan Veriruusun katseen(?).
"Pitkästä aikaa, Veriruusu", kolli maukaisi.

Nimi: Masi

25.09.2018 21:18
Blari//
Sudenulvonta – Lumouksenklaani
Harmaa kolli oli siirtynyt ulos pesästä, aikomuksenaan mennä syömään jotakin ennen kuin saattaisi joutua lähtemään klaanista tyhjin vatsoin. Tiedä sitten, mihin tulokseen Veriruusu tai klaani tulisivat päätymään hänen ja Tomukuun kanssa. Puhumattakaan sitten Tomukuun kanssa, mutta Sudenulvonta sentään oli heistä kahdesta se, joka kantoi kortensa kekoon ja kertoi lopulta asiasta. Tomukuun ollessa suoraan kuonon edessä pesästä tullessa, kolli ei ollut siitä ollenkaan yllättynyt.
Mittailen Tomukuuta, joka piti kynsiään esillä, Sudenulvonta siirtyi suuaukon edestä tuon luokse, istuutuen rauhassa tuota vastapäätä. Ennen kuin hän ehti suutaan avata, Aaveenvarjo saapui seuraavaksi pesään. Sudenulvonta heilautti yllättyneenä korvaansa parantajalle, mutta päätti antaa asian olla. Tomukuuhan tässä oli jo lähtöruutuun haastamassa häntä ja uhkailemassa kynsillään.
’’Halusin tietää totuuden, ihan niin kuin Veriruusukin’’, harmaa kolli totesi pitäen kasvonsa kylminä, jopa vähättelevinä Tomukuuta kohden, sillä kollin olemassa olo kerrassaan provosoi Sudenulvonnan voimaan pahoin. ’’En tiedä, mitä tarkalleen oletat tapahtuneen, mutta Veriruusu on ainakin fyysisesti kunnossa’’, Sudenulvonta kohotti hieman hämmentyneenä kulmiaan Tomukuulle. Mitähän tämä ajatteli? Pelkäsikö kolli oman nahkansa puolesta? Eiköhän tälle ollut itsestään selvää, miksi Sudenulvonta oli naaraan pesässä puhumassa vai oliko tämän tarkoituksena nyt pelotella Sudenulvontaa kertomaan valehdelleensa? Luulisiko Tomukuu todella, että Sudenulvonta olisi käynyt väkivaltaisin ajatuksin Veriruusun kimppuun tai Sudenulvonnan sortuvan tuon sisaren tasolle ja yrittävän viedä naarasta Tomukuulta?


Hiirenpolku – Lumouksenklaani
Harmaavalkea kolli katsahti Pöllönlauluun yllättyneenä, kun tämä oli tupsahtanut paikalle. Hiirenpolku tervehti tätä rauhallisella hännän heilautuksella, astellen parantajanpesän suun ulkopuolelle Pöllönlaulun luokse. Pöllönlaulu näytti siltä, että ymmärsi ilman selittämistäkin, minkä tai kenet hän oli hukannut, toisin sanoen olennon, jota kutsuttiin parantajaksi, ja jolla olisi velvollisuus lähteä Kuulammelle Hiirenpolun kanssa. Ellei Aaveenvarjolla olisi jotakin tärkeää muuta tekemistä ja Hiirenpolun olisi lähdettävä matkaamaan yksin Kuulammelle. Ajatus sai aran oppilaan hermostumaan.
’’Hyvää iltaa, Pöllönlaulu’’, kolli naukui, huokaisten harmistuneena, kun oli kääntänyt parantajanpesän lähes kokonaan ympäri. ’’Oletko sattunut näkemään Aaveenvarjoa? Alamme olla myöhässä Kuulammelta, jos emme pian aloita lähtöämme sinne, mutta kun en löydä sitten häntä. Viimeksi hän lähti leiristä, mutta minä en sitten tiedä minne, kun varastotkin ovat täynnä yrttejä’’, kolli huokaisi pudistellen päätään.
’’Ehkä hän lähti kokoamaan ajatuksiaan, hän on ollut viime aikoina normaaliakin enemmän suojamuuriensa takana, ja omissa ajatuksissaan. Jotakin pahaa on tapahtumassa ja Aaveenvarjolla on varmasti siitä käsitys, mutta minä en sitten ymmärrä siitäkään mitään’’, kolli parahti itsekseen, lysähtäen istumaan takamukselleen suupielet alaspäin mutrulla. ’’Tämä tehtävä parantajana ei taida olla minua varten, olen ihan yksin’’, kolli painoi hiljaisena korvansa alas. Pian hän heilautti hieman höpsönä päätään, kun muisti, että puhui soturille, jota tuskin tunsi.
’’Mitä sinä oikeastaan täällä teet? Onko sinulla kaikki hyvin? Voinko auttaa jotenkin?’’, Hiirenpolku valpastui tajutessaan, että ehkä Pöllönlaululla olisi jokin sairaus tai vamma, jossa tämä voisi tarvita apua. Pöh! Ja Hiirenpolku kehtasikin olettaa, että kokenut soturi tulisi muuten vaan puhumaan hänen kanssaan! Kukapa sellaista jaksaisi vaivaantua tekemään? Sotureillakin oli kokoajan niin kova kiire ja työnmäärä vähintäänkin yhtä valtava kuin parantajilla.


Veriruusu – Lumouksenklaani
Oranssi naaras katseli lasittunein silmin omassa transsissaan pesänsä suuaukkoa, josta alkoi hiljalleen virtautua pimeyttä hänenkin pesäänsä. Sudenulvonnan epäilyt olivat herättäneet hänessä jotakin, mitä hän ei osannut käsitellä, ja Tomukuun käytös, teot ja sanat olivat kaikki ristiriitaisia keskenään. Ajatusten virta katkesi, kun odottamatta yrttien hajuinen kolli tupsahti pesän suuaukosta sisälle ja naaras nosti katseensa tämän kasvoille. Aaveenvarjo? Hetken Veriruusu toivoi, että parantaja olisi päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja toimia kuten Sudenulvonta oli päättänyt tehdä, mutta todellisuus iski, kun parantaja aloitti lauseensa.
Päällikkö ei täysin ymmärtänyt mistä oli kyse, ja koska Aaveenvarjo oli tullut siitä kertomaan, hän olisi voinut todeta, että tämä olisi ansa. Varmasti olisikin, Aaveenvarjo luotti yhtä vähän häneen kuin Tomukuuhunkin, vaikka Veriruususta oli pikku hiljaa alkanut tuntua, että hän oli uhri kerta toisensa jälkeen. Ehkä Aamutähdestä oli tuntunut samalta, kun klaani ei kuunnellut tätä. Toisaalta Aamutähden ajatusmaailma ei ollut soveltunut näille kissoille, vetäytyä, itkeä ja paeta. Kissat vaativat oikeutta, toimintaa ja verta.
’’Onko tapahtunut jotakin, vai miksi et tullut hänen kanssaan tänne?’’, Veriruusu kurtisti epäilevästi kulmiaan Aaveenvarjolle, tämä halusi jotakin, mitä Veriruusulla olisi, mutta mitä Veriruusu ei tiennyt omaavansa. Veriruusu teki varmasti epäilyksensä selväksi, mutta välttääkseen riitelyn, hän nousi käpälilleen lähtien seuraamaan parantajaa ulos pesästä. Hän ei juuri nyt jaksanut mitään riitelyä asioista, hän halusi vain rauhaa ja totuuksia tassuihinsa, jotta oppisi ymmärtämään, mikä tätä klaania vaivaisi. Mikä sen kaiken aiheuttikaan?
Astuessaan ulos pesästä, hän kohtasi Sudenulvonnan ja Tomukuun. Veriruusu veti hiljaisen katseensa Tomukuusta Aaveenvarjoon, hännänpää pienesti nytkähtäen, ennen kuin antoi katseensa käydä vielä Sudenulvonnassa. Hän väläytti kaksikolle varoittavan katseensa, vilkaisten Tomukuun ärtynyttä olemusta, sekä paljastettuja kynsiä. Jos jotakin kävisi, hän ainakin tietäisi, ettei Tomukuuhun voisi luottaa ollenkaan ja tämä voisi tehdä ihan mitä sattuu.
’’Näytähän sitten mistä on kyse, ennen kuin muutan mieleni’’, Veriruusu huokaisi hiljaisena Aaveenvarjolle, lähtien seuraamaan tätä (?). Jokin pimeydessä Veriruusun sisällä kutkutti häntä muistamaan, että mitä tahansa siellä olisikin, hänellä ei olisi mitään arvokasta menetettävää, koska kaikki oli jo pilalla.


Punahämärä – Lumouksenklaani
Oranssipunainen naaras oli jättänyt katseensa tassuihinsa. Ne vaativat oikeutta, mutta minkään toteuttaminen ei tulisi antamaan sitä. Eikä oikeastaan Punahämärä ollut koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut siitä, mitä muut sanoisivat tai mikä heidän mielestään olisi oikeus, kunhan hänellä olisi viihdyttävää katsella. Mutta tämän kerran, hänellä oli väärä rooli näytelmässä ja hän joutuisi olemaan se, joka ei saanut oikeutta. Se oli todella typerä rooli, ja sen antamat tunteet eivät sopineet Punahämärälle ollenkaan. Huomatessaan Aaveenvarjon säntäyksen pesälle, häntä kuitenkin alkoi kiinnostaa, pesän edusta, jossa juuri nyt tuntui tapahtuvan pian jotakin, Tomukuu ja Sudenulvonta olivat laskeneet selvästi ukkospilvet päidensä päälle.
’’Olenko minä nyt ainoa, joka kerrankaan ei löydä tästä sekasorrosta mitään ivallisen hauskaa?’’, Punahämärä huokaisi Päästäisaskeleelle, joka vieläkin oli hänen seurassaan. Hyvä on, se oli aika ironista. Miksi Punahämärä ensinäkin tönötti Päästäisaskeleen seurassa ja ei ollut onnistunut vielä häätämään tuota luotaan? Naaras kohautti itsekseen lapojaan, olkoon siinä sitten. ’’Tuo parivaljakko näyttää siltä, että kohta on parempi mennä tuohon väliin, ennen kuin Tomukuu on ahmaissut Sudenulvonnan. Uskon, että on hyvä syy pelastaa hänet ahmimishäiriöltä ja mahdollisilta vatsakivuilta’’, Punahämärä naukui ironisesti, heilauttaen häntäänsä kaksikkoa kohden, jotta Päästäisaskel voisi ymmärtää mistä kettunaaras puhui. Päästäisaskel varmaankaan ei hänen huumoriaan ymmärtänyt, mutta kyllähän se nyt siltä näytti, että Tomukuu söisi Sudenulvonnan vielä elävältä, jos kukaan ei estäisi.

Nimi: Blari

25.09.2018 20:15
Viimahäntä - Jokiklaani

"Olen yhtä hämmentynyt kuin sinäkin", naaras maukaisi hiljaisesti takaisin Loimusydämmelle. Hän veti syvään henkeä ja astui Kivihäntää kohti. "Me tässä vain. Viimahäntä ja Loimusydän", Viimahäntä aloitti rauhallisesti ottaen toisen askeleen kohti harmaata kollia. Kivihännän silmissä oli hämmennystä. Naaras huomasi, ettei nuorempi soturi tiennyt mitä hänen kannattaisi taikka pitäisi tehdä.
"Mihin sinä katosit? Ehdimme huoles-" Viimahäntä ei saanut lausettaan loppuun, kun Kivihäntä raapaisi häntä poskesta.

Tomukuu - Lumouksenklaani

Veriruusun pesästä kuulunut rääkäisy sai Tomukuun jättämään syömisen kesken ja ryntäämään naaraan pesän suuakolle. Siihen päästyään kolli kuuli puhetta sisältä. Sudenulvonta puhui Veriruusun kanssa. Kolli paljasti kyntensä ja oli valmis ryntäämään sisään, jos tarve olisi. Kaksikon keskustelu vaikutti kuitenkin jatkuvan sen jälkeen rauhallisesti, mutta Tomukuu lupasi mielessään, että Sudenulvonta tulisi maksamaan, jos tuo oli koskenutkaan Veriruusuun.
Tumma kolli siristi vihreitä silmiään, kun hän epämääräisesti erotti Aurinkokatseen nimen. Hänellä oli mielessään pieni idea siitä, mistä Sudenulvonta puhuisi Veriruusun kanssa. Heidän suunnitelmastaan. Kolli hymähti ajatukselle ja kuullessaan askelia, kolli siirtyi syrjään pesän suulta ja katseli sivusta, kun Sudenulvonta poistui pesästä(?).
"Tapahtuiko siellä jotain?" Tomukuu kysyi Sudenulvonnalta varoittavalla sävyllä. Hän ei edes peittänyt paljastettuja kynsiään.

Pöllönlaulu - Lumouksenklaani

Täysin harmaa naaras huomasi Hiirenpolun parantajan pesän suulla. Kolli näytti siltä, kuin tuo etsisi taikka odottaisi jotain tai jotakuta.
"Hei Hiirenpolku", naaras tervehti nuorta kollia ja hymyili tuolle. "Oletko hukannut jonkun?" Pöllönlaulu ehti kysyä ennen kuin tajusi mikä aika oli kuusta. Aaveenvarjoa taisi nuorukainen odotella.
"Jos niin voin ilomielin auttaa etsimisessä."

Aaveenvarjo - Lumouksenklaani

Paranjata oli lähtenyt leiristä. Hänestä tuntui että hän ei huomannut jotain. Se jokin oli heidän leirissään, mutta hän ei voinut sanoa varmaksi missä.
Aaveenvarjo iski kyntensä lähimmäisen puun runkoon.
"Se oli Aaveenvarjo, eikö ollutkin?" Ääni kuului Aaveenvarjon yläpuolelta. Parantaja suuntasi katseensa ylös ja näki kullanruskean kissan makaavan oksalla tuijottaen häntä.
---
Aaveenvarjo palasi leiriin rivakkain askelin. Hän suuntasi päällikön pesää kohti jättäen Sudenulvonnan ja Tomukuun huomiotta.
"Veriruusu. Sinua odotetaan leirin ulkopuolella", kolli jäi suuakolle seisomaan. Hän ei halunnut puhua enenpää kuin tarpeeb tuon naaraan kanssa. Hän kuitenkin oli tarpeeksu kaukana Tomukuusta, jotta tuo ei kuullut häntä. Olisihan kuitenkin kyseessä tuon vihaama erakko.

Nimi: Varjo

25.09.2018 19:45
/Masi
KASTEHELMI oli kääntänyt katsettaan veljensä suuntaan, jonka ympärille kumppanin lisäksi kokoontui myrskyklaanin muita sotureita. Naaras ei ollut varma olisiko hänen pitänyt olla siellä mukana ihan vain vihersilmän tukena, vaikka ei välttämättä mistään muusta osaisikaan puhua. Ainoastaan naarasta inhottaisi, jos hänen pitäisi yrittää päättää, mikä olisi heidän klaanilleen sekä Kuolonlaulun perheelle parasta. Vihertähti sekä Liekkimarja osasivat tehdä oikean ratkaisun muiden sotureiden avustuksella, joten Kastehelmi päätti jättää asian välistä. Muutenkin Hiekkapyörteen ehdotus vaikutti paljon houkuttelevammalta, vaikkei hän halunnut päällikön silmissä huonolta siskoltakaan vaikuttaa. Kastehelmi halusi olla veljensä tukena, mutta ei myöskään halunnut olla muiden osaavimpien tiellä. Kyllä naaras vannoi tekevänsä kaikkensa sen mukaan sitten, mitä lopulta nuo olisivat päättäneet.
”Voisimme tosiaankin vaihtaa maisemaa johonkin hiukan rentouttavampaan ennen salamaklaanin vierailua”, Kastehelmi naukaisi hiukan suunpieliään kohottaen sekä kääntäen katseensa takaisin edessään olevaan kolliin, joka juuri äskettäin oli ruskeasilmäisen kumppaniksi lupautunut. Kumppani ja varsinkin Hiekkapyörre oli kaikki, mitä naaras oli aina pennusta asti toivonut. Nyt kun hänellä se oli, ei tuo osannut olla enää yhtään onnellisempi. Tietenkin mielentilaan vaikutti jonkinlainen huoli koko klaanista sekä erityisesti Kuolonlaulun perheestä, joka koko tämän sotkun keskellä olivat. Kastehelmi itse oli juuri äsken saanut aika selvän ennustuksen tulevaisuudessa syntyvistä pennuista suostuessaan Hiekkapyörteen kumppaniksi eikä naaras halunnut, että Kuolonlaulu joutuisi omasta perheestään irtautumaan ainoastaan sukujuurtensa takia. Kastehelmestä tuntui pahalta noiden takia, vaikka suunnitelma kuulosti ainakin kauempaa jotenkin lupaa.
”Uskon, että veljeni muiden kanssa saa aikaan lupaavan suunnitelman salamaklaania varten enkä varmasti osaisi olla kuin vain ja ainoastaan heidän tiellään”, Kastehelmi naukaisi hiukan jopa yrittäen huvittuneelta kuulostaa, vaikka jonkinlainen huoli varmasti siitä läpi paistoikin. Huolesta huolimatta tuo kuitenkin nousi takaisin tassuilleen häntäänsä vienosti heilauttaen valmiina lähtemään pois leiristä, jossa monet keskustelivat salamaklaanin tulosta. Tulensydän istui hiukan syrjemmällä, mutta selvästi kuunteli muiden muodostamaa suunnitelmaa, kun taas Väretuuli, sokea klaaninvanhin oli tullut ulos pesästään räpytellen silmiään hiukan hämmentyneenä Yönkäärmeen suuntaan, vaikka naaraan sokea katse tuntuikin aika tulkitsemattomalta.

OKATUULI räpytteli hiukan jopa kiusallisen oloisesti silmiään Valkeatähden perään ennen kuin edes hitaasti uskaltautui taas kääntämään katsettaan Myrskynraivon suunnalle. Päällikkö oli juuri heitä ajatellut kumppaneiksi, jota Okatuuli meinasi jopa alkaa pahoitella soturitarelle edessään. Naaras kuitenkin tuntui ottavan sen melko hyvin vastaan, joka taas kohotti kohteliaan tuntuista hymyä tuon kasvoille. Toisaalta ei ajatus kaukaiselta edes tuntunut, mutta ei kolli halunnut siitä mitään sanoa ja aiheuttaa heidän välilleen vain hämmentyneisyyttä tai kiusallisuutta, koska olihan naaraskin sen aika nopeasti vain ohittanut takertumatta sen enempää sanoihin.
”Kiitos Myrskynraivo”, Okatuuli naukaisi jopa lämpimän tapaisesti antaen kurkustaan kuulua jopa keveää kehräystä samalla, kun kolli suki muutaman kerran rintaansa. Ei Okatuuli tosiaankaan ollut tätä odottanut, mutta oli todella iloinen omasta puolestaan kiitellen mielessään myös tähtiklaania, jonka uskoi jotenkin edes liittyvän hänen valintaansa. Klaani olisi ollut täynnä päteviä valintoja, kuten myös upea vihersilmäinen naaras kollin edessä, mutta kaikista heistä juuri Okatuuli oltiin valittu.
”Jos joskus pääsen päälliköksi asti ja olen saanut pentuja jonkun upean naaraan kanssa toivon, että joku heistä voi sitten jatkaa kuoltuani tehtäviä ja siirtää ne vielä omille pennuilleen joku kaunis päivä”, sinisilmä naukaisi hymyillen ja räpytellen silmiään Myrskynraivon suunnalle mahdollisimman rennosti, koska ei halunnut vaikuttaa vahingossakaan liian vihjailevalta.

HOPEAYÖ hymyili hiljaa ja vilkaisi tassujaan kollin puhuessa ajatuksistaan, jotka tekisivät Veriminkistä omien sanojensa mukaan huonon persoonan. Lyhyeen keskustelun aikana Hopeayö oli oppinut kollista niin paljon enemmän ja ymmärtänyt, että toinen oli täysin erilainen kuin naaras oli aiemmin ajatellut. Tuo oli ehkä päällimmiltään paha, tai ainakin niin kolli vaikutti itse ajattelevan, mutta naaras oli ymmärtänyt toisen olevan myös jopa kohteliaan ystävällinen ja ajattelevainen, joka oli valmis tekemään muutoksen. Heleä puna levisi tuon kasvoille, kun naaras ainoastaan ajatteli sen tapahtuvan hänen takiaan tai ansiostaan. Ei Veriminkki varmastikaan ajattelisi sen olevan edes niin sanotusti iso asia, mutta Hopeayö oli samaa aikaa otettu ja hämmentynyt siitä, että joku edes halusi kuunnella hänen mielipidettään. Naaraalla oli usein paljon mielipiteitä ja sanoja, mutta vain harva niistä pääsi ajatuksia pidemmälle.
”Et sinä ole huono persoona, Veriminkki. Ainoastaan erilainen, mutta halukas oppimaan jotain uutta, kuten minäkin. Et sinä ole ainoa tässä keskustelussa, joka alkaa näkemään maailmaa jotenkin eri tavalla”, Hopeayö naukaisi hiukan hiljaisemmin kohottaen katsettaan takaisin kolliin hymyillen toiselle lämpimän rohkaisevasti, vaikkei toinen sitä välttämättä edes olisi tarvinnut. Oli totta, että pienikokoinen sinisilmäinen naaras yritti nähdä myös maailmaa ja toisen ajatuksia kollin silmin, koska olihan Hopeayön oma katsaus melko yksinkertainen ja kapea katseinen. Ehkä ennen Hopeayö oli nähnyt maailman pahana täysin, johon hän oli vain vahingossa syntynyt turhilla toiveilla paratiisista. Ehkä hän vain näkisi painajaista, jossa muut halusivat vain valtaa harteilleen ja kunnioitusta muilta saavuttaen sen verenvuodatuksella. Hopeayö oli kapeakatseisesti monia pitänyt pahana, mutta Veriminkin kanssa puhuessa ymmärsi sen, että jokainen voisi halutessaan yrittää muuttua eikä ketään syntyisi pahana. Eivät muut olisi pahoja vaan maailma muokkaisi heistä sellaisia.
”En välttämättä ole paras kissa auttamaan sinua olemaan parempi, vaikka riitätkin tuollaisena hyvin. Omat ajatukseni voivat olla liian sinisilmäisiä, mutta ehkä sinä sitten voisit opettaa minua laajentamaan näkemystäni? Voisimme oppia toisiltamme”, naaras naukaisi jopa hiukan ujommin hännänpäätään vääntyillen, koska ei tosiaankaan toisen silmissä liian pentumaiselta halunnut kuulostaa. Hopeayö ainoastaan nautti kollin kanssa keskustelemisista ja siitä, että toisen kanssa pystyi olemaan täysin rehellinen tietämättä edes täysin, miksi kaiken toiselle kertoi. Lyhyessä ajassa naaras kuitenkin ajatteli toisen luotettava ja kuuntelevaisena, joka ei heti tuomitsisi erilaista näkemystäkään. ”Voimme mennä lähemmäs harjoitusaukiota katsomaan, jos löytäisimme sieltä jotain ja samalla voisin miettiä, mitä Rastastassulle yritän seuraavaksi opettaa”

NOKKOSLEHTI heilautti häntäänsä vaisun oloisesti räpytellen silmiään päällikön suuntaan toisen jakaessa ryhmiä ja tehtäviä. Suunnitelma ei toisen korvaan niin vahvalta edes kuulostanut, mutta oli kuitenkin parhain muiden huonojen ajatusten seassa. Kyllä naaras halusi jotain tehdä ja hakea jokiklaanille oikeutta, joka oli jo liikaa menettänyt varjoklaanin takia, mutta ei siltikään ollut täysin varma tästä koko hyökkäyksestä. Tulikuu oli tuonut epäilyn siitä esiin, ettei Tuskatähti pärjäisi Ruoskatähdelle ja jos heidän päällikkönsä kuolisi siinä sodassa, aiheuttaisi se vain jokiklaanille lisää menetystä. Aina Ruoskatähti voisi keksiä senkin vielä kostaa, vaikka ymmärsi varmasti itsekin hyökkäyksen syyn. Surukyynel oli kuollut rajakahakassa eikä varjoklaanin päällikkö ollut sen enempää asialle tehnyt tai rangaissut murhaajia. Ei Nokkoslehti tarkoittanut rangaistuksella sitä, että heidät pitäisi tappaa tai karkottaa, mutta kyllä Ruoskatähtikin hyvitystä haluaisi oman poikansa kuolemasta. Jos päällikkö vain sen ymmärtäisi, eivät he välttämättä edes olisi tässä tilanteessa.
”Tehdään niin”, Nokkoslehti naukaisi nyökäten lopulta hyväksyvästi suunnitelman osalta vilkaisten vielä Tulikuuta, jos naaraalla olisi jotain sanottavaa vielä jaoista tai koko asiasta. Kyllä Nokkoslehtikin voisi vaikka mitä vielä sanoa, mutta ymmärsi, että heidän oli tehtävä se ja voisi sanoa sitten vasta jotain, kun kaikki olisivat turvassa ja hengissä takaisin leirissä heidän voittaessa.

LOVISIELU käänsi katsettaan Mäntysydämen suuntaan silmiään siristellen sekä huokaisten jopa helpottuneena naaraan suostuessa hänen varapäälliköksi. Mäntysydän oli vanhempi ja kunnioitettu soturi, jolla oli viisaita ajatuksia ja varmasti voisi auttaa ruskaklaania menetyksien jälkeen takaisin nousuun. Lovisielu aikoisi ainakin tehdä parhaansa, mutta tulisi varmasti tarvitsemaan apua siihen ja oli vain kiitollinen siitä, että Mäntysydän tulisi olemaan tarvittaessa hänen apunaan.
”Kiitos Mäntysydän, juuri sitä toivonkin”, kolli naukaisi kohottaen hiukan suunpieliään sekä nyökäten kunnioitettavasti naaraan suunnalle. Tehtävät tuntuivat helpottuvan heti sen myötä, että hän oli saanut valittua itselleen seuraajan ja tärkeän avun klaanille. Mäntysydämen tassuissa ruskaklaani tulisi pärjäämään nyt sen ajan, kun hän hakisi omia henkiään ja vielä myöhemmin, kun seuraava takaisku ilmestyisi jonkun puun takaa.
Hetken Lovisielu antoi katseensa vielä kiertää leirissä olevissa kissoissa korkealta puun oksalta ennen kuin heilautti häntäänsä kokoontumisen lopetuksen merkiksi toivoen, ettei kolli ollut unohtanut ensimmäisen kokoontumisen aikana jo jotain ilmoitettavaa. Kaikki olivat varapäällikköä odottaneet sekä mahdollista puhetta sen jälkeen, kun Leijonansurma oli poistunut paikalta ja kolli oli molemmat hoitanut parhaansa mukaan toivoen valinneensa oikein, joten hetken harkinnan jälkeen Lovisielu laskeutui takaisin muiden tasolle.

Nimi: Masi

25.09.2018 17:06
//EE//
Myrskyhalla - Salamaklaani
Hetken hiljaisuus Tammenlehden miettiessä, miten tämä alottaisi kerrontansa Myrskyhallalle tuntui kollin mielestä ikuisuudelta. Hän salaa pelkäsi, että oli loukannut naarasta typerillä kysymyksillään, koska se ei ollut hänen tarkoituksenaan.
Kuitenkin sisaren rauhallinen asennoituminen tietämättömyyteen rauhoitti myös Myrskyhallaa, ja helpottunut hymy käväisi tämän kasvoilla. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti, että kysymykset kuulostivat Tammenlehdestä oudoilta. Kolli kiersi häntänsä vierelleen, keskittyen nyt kuuntelemaan Tammenlehteä. ’Jalo suku’ pisti kollin korvissa, sillä se kuulosti hassulta. Hän ei koskaan ollut ajatellut oman sukunsa olevan tärkeää, mutta toisaalta täällä kaikki olisivat hänelle pitkässä sukupuussa jollakin tasolla sukua. Klaaniin kuulumattomatkin tulisivat olemaan, kun löytäisivät itselleen kumppanin, jonka kanssa jatkaa kumppanin sukua, mikä yhdistäisi uudenkin tulokkaan.
’’Mutta entä jos hän ei halua palata? On siis ilmeisesti rike pariutua kissan kanssa, joka ei näytä ulkomuodoltaan Salamaklaanin kissalta? Oletan, että se johtunee siitä, etteivät mahdolliset tulevat sukupolvet olisi enää Salamaklaanin ulkonäön omaavia kissoja, joka voisi pilata suvun?’’, Myrskyhalla käänsi mietteliäänä päätään, katsellen sisartaan, jolla taitaisi olla paljon opetettavaa hänelle tästä klaanista. Toivottavasti Haukkavarjokin ymmärtäisi joskus klaanien tavat suvussa, sillä hän ei tosiaan osannut kuvitella nuorempaa veljeään pariutumaan jonkun naaraan kanssa, puhumattakaan kasvamaan aikuiseksi, joka huolehtisi pennuista. Toisaalta hän saattoi katsoa Lovijuovaa kauempana, joka pyöritteli silmiään itsekseen. Lovijuovakaan ei näyttänyt olevan kovinkaan kiinnostunut perheestään, ainoastaan kumppanistaan ja klaaninsa tavoista. Ehkä Haukkavarjo ajattelisi tulevaisuudessa samalla tavalla?
Naaraan vaihtaessa puheenaihetta päälliköihin, Myrskyhalla katseli puhujanpaikkaa mietteliäänä. Voisikohan Myrskyhalla olla jonakin päivänä päällikkö? Se tuntui upealta ajatukselta ja Tammenlehti varmasti saattoi nähdä innokkuuden loistavan kollin silmissä. Kollitko siis johtaisivat tätä klaania, kun taas naaraat huolehtisivat tulevaisuuden sukupolvista kollien suojellessa klaania? Tavallaan se oli hyvinkin toimiva ajatusmalli, joka toimisi pitkän kaavan mukaan, ja tämä klaani tulisi varmasti aina pärjäämään omiensa kanssa ilman minkään muun klaanin apua. Mutta se myös kuvotti Myrskyhallaa naaraiden puolesta, kuten Tammenlehden ja Havuviiman.
’’Voinko minä siis jonakin päivänä olla klaanin päällikkönä, jos olen tarpeeksi hyvä soturi ja perheen isä?’’, kolli kysyi uteliaana heilauttaen korviaan. Se olisi upeaa toimia tämän klaanin päällikkönä, eikä Myrskyhallalle koskaan ollut tullut sellaista tunnetta Myrkkyklaanissa. Hän ei olisi koskaan siellä voinut nähdä itseään johtamassa sitä klaania, joka tuntui vajoavan päivä päivältä vain alemmas, koska ei omannut näin vahvaa suhdetaustaa kissojen välillä. Kolli seurasi sisarensa katsetta aukiolle, hänestä tuntui pahalta, että naaraankin pitäisi keskittää elämänsä pennuille ja kumppanilleen. ’’Minusta tuntuu sinun puolestasi pahalta. Kun sinulla on harteillasi tuollainen velvollisuus, enkä sano sitä pahalla. Muissa klaaneissa pariutuminen ja pentujen saanti on vapaaehtoista, se tekee ja ryhtyy siihen kuka haluaa ja kykenee. Mutta se, että se on täällä normina, saa minulle tunteen ja tarpeen haluta suojella sinua siltä. Toivon kyllä, että sinä, kuten ehkä myös tulevaisuudessa minäkin löydämme vierellemme kissat, joita oikeasti voimme rakastaa, emmekä joudu pariutumaan minkään pakon takia’’, Myrskyhalla sanoi hiljaa painaen korviaan hermostuneena alas. Hän katseli aukiolla olevaa Pähkinäsydäntä, joka söi silmät iloisesti tuikkien hiirtä, sekä parantajia, jotka tekivät lähtöä Kuulammelle.
’’Koskeeko tämä käytäntö myös parantajia, jos he ovat naaraita? Muissa klaaneissa on ehdottoman kiellettyä, että parantaja perustaisi perheen, sillä hänen tulee täyttää elämänsä parantajantehtävän ja klaaninsa auttamisen hyväksi’’, kolli naukui mietteliäänä siskolleen. ’’Mutta jos minä en koskaan tule saamaan kumppania vierelleni, mikä silmissäni näyttää hyvin todennäköiseltä, olenhan kasvanut muualla, joten miksi ketään haluaisi kaltaistani epäilyttävää olentoa vierelleen.. Tai Haukkavarjoa, jonka tausta on sama, mutta ajatusmaailma kuin keskenkasvuisella pennulla? Olemme nyt jo Lovijuovan silmissä alempina perheessä, alimpina kuin hiiret joita kissat syövät. Miten meidän käy, jos emme saa kumppania? Olisimme entisestään häpeällisempiä perheellemme? Voisiko Lovijuova karkottaa meidät siitä hyvästä, että olisimme pettäneet perheemme?’’, Myrskyhallan korvat painuivat huolestuneisuudesta alas.
’’Olenko tullut tänne turhaa, jos minut häädetään täältä kuitenkin?’’, hän kuiskasi katsellen tassujaan hiljaisena. Hän halusi kumppanin, hän halusi perheen, mutta tiesi, ettei todellakaan tulisi olemaan siihen valmis vielä moneen kuuhun ja hän pelkäsi tuottavansa pettymyksen perheelleen. Etenkin Tammenlehdelle. Suoraan sanoen hän oli kiintynyt sisareensa ja ajatteleminen siitä, että tämä jatkaisi elämäänsä kumppaninsa ja oman perheensä kanssa alkoi särkeä Myrskyhallan sydäntä. Ehkä Myrskyhallan tulevaisuus ei ollutkaan Salamaklaanissa, vaikka hän oli saanut Tähtiklaanilta unen. Miten kissat täällä toimisivat, jos hän ei saisi kumppania koskaan? Ainoa naaras, joka olisi juuri nyt vaihtoehtona olisi Pähkinäsydän ja Myrskyhallalle tuntematon naaras, joka keskusteli varmaankin veljensä kanssa aukion reunamilla. Häntä alkoi ahdistaa ajatus tulevasta.


//Heli//
Lumisusi – Tuuliklaani
Valkea naaras hymyili lempeästi mestarilleen, kun tämä paijasi oppilastaan lempeällä nuolaisulla poskelle. Se lohdutti oppilasta, mikä sai hermostuneen hymyn katoamaan ja muuttumaan aidoksi hymyksi. Kukkaiselo olisi oikeassa. Lumisudella olisi aina Kukkaiselo tukena ja ehkä he voisivat vielä Tähtiklaanissakin puhua keskenään unista. Kukkaiselo olisi aina hänen luonaan, eikä naaraan pitäisi jäädä yksin. Varmasti hän voisi myös opettaa vielä Puolinaamalle joitakin asioita yrteistä ja Tähtiklaanista, olisihan Puolinaaman hyväksi vain oppia niitä, jos jotakin sattuisi naaraalle tapahtumaan ja Lumisusi ei olisi paikalla. Parantajaoppilas ei halunnut, että sama toistuisi, että he olisivat poissa ja ketut raatelisivat leirin.
’’Kiitos Kukkaiselo, olet paras kissa ikinä, jonka olen saanut kulkemaan vierelleni, opettamaan ja ohjeistamaan minua. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen, että otit minut oppilaaksesi ja annoit minulle mahdollisuuden oppia sinulta niin paljon’’, naaras kurisi, kulkien mestarinsa vierellä Kuulammen tuntumaa kohden. ’’Haluaisin kysyä sinulta jotakin. Se liittyy Kuukäpälään ja Kuurasieluun’’, Lumisusi naukui mietteliäänä, katsahtaen uudelleen Kukkaiseloon.
’’Oletko sinäkin sitä mieltä, että he ovat ne kissat, joista näin unta? Minulla on todella huono muistikuva isästäni, Veritähdestä, koska hänet viimeksi nähdessäni olin aika pieni vielä, mutta minulle tulee erikoinen tunne Kuurasielun ollessa läsnä. Minusta tuntuu, että minun pitäisi pelätä häntä, mutta hänen ominaistuoksunsa kehottaa minua tutustumaan häneen. Minulla oli sama tunne isän ja emon kanssa, koska he olivat molemmat pahoja kissoja ja tekivät paljon pahoja asioita tässä metsässä’’, naaras selitti hiljaisena. ’’Onko sinulla sellaista tunnetta? Kenenkään kanssa? Osaisitko sinä kertoa minulle, millaisena sinä näit vanhempani? Olen nähnyt Jäätähden kokoontumisessa ja aina kun katson häntä, toivon, että voisin puhua hänen kanssaan, kuten sinun kanssasi. Mutta tiedän, ettei se oli mahdollista, koska Jäätähti ei osaa rakastaa edes omiaan ja tiedän, ettei häntä kiinnostaisi minun olemassa oloni’’, naaras kohautti lapojaan vaisusti, vilkaisten mietteliäänä Kukkaiseloa, asettuen polun reunaan istumaan ja odottamaan muiden tuloa. He olisivat ihan Kuulammen edustalla ja voisi olla hyväksi vain odottaa muiden tuloa.

Kylmäsydän – Yöklaani
Parantajakissa katseli perheenjäseniä, jotka hän oli hiljakseen alkanut kokea kuin ominaan. Läheisinä ystävinä, joista jokaisen elämässä hän oli saanut olla paljon mukana. Jokaisen pennun syntymässä, Aamunkajon pentujen odotuksen yhteydessä, sekä Kettupisaran hän tunsi hyvin heidän muutamien keskusteluidensa kanssa. Kuten Tulenkipinän kuoleman kautta, ja Aamunkajon kautta, Kettupisara oli viisas kolli, kuten myös Varisjalka pentuineen. Tämä klaani tulisi olemaan monta kuuta hyvin tiivis, kun Varisjalan ja Kettupisaran pennut kohtaisivat toisensa kumppaneina, kuten Kotkaperhonen ja Okapolku. Klaani tulisi nousemaan pitkästä taivalluksestaan suossa kauniiseen kukkaan, jonka kukkiminen ei loppuisi moneen kuuhun. Kissat olivat kokeneet täällä paljon, mutta kukaan ei olisi yksin, ei edes Enkelilupaus, joka oli jättänyt asemansa Synkkätähdelle. Enkelilupauksella olisi vielä paljon opetettavaa pennuilleen, seuraajalleen ja muille, tämän ajatusmaailma oli kaunis ja oli auttanut monta kuuta kissoja kulkemaan eteenpäin. Toivottavasti Synkkätähti ja Varisjalka omaksuisivat sen ajatusmaailman, sekä heidän seuraajansa.
’’Kaikkea hyvää teille tänne leiriin, muistahan neitiseni vahtia Okapolkua ja onnitteluni vielä kauniista pennuista. Se on todella upea hetki, että perheenne kasvaa jälleen ja klaani saa lisää pieniä tassuja joukkoonsa’’, Kylmäsydän kurisi lempeästi Kettupisaralle ja Aamunkajolle, Aamunkajon kasvoille kääntyessä lempeä hymy. Aamunkajoa oli kauan vaivannut Tulenkipinän kuolema, mutta onneksi pennut saivat kuningattaren ajatuksen muualle, sekä tottakai muu suuri perhe ja tämän rakas kumppani. Ehkä vähän Kylmäsydän oli kateellinen, ettei itse voinut olla kuningatar ja perustaa näin suurta perhettä, mutta hän oli myös iloinen siitä, että sai olla osana sitä ja nähdä vielä monet kuut kuinka kaikki kehittyisi.
Kylmäsydän lähti kulkemaan iloisena Salviantassun kanssa, joka ei meinannut enää pysyä paikallaan innostuksesta. Hän oli niin ylpeä oppilastaan, ja odotti jo mielenkiinnolla, mitä Pilvikaste, hänen edeltäjänsä mahdollisesti sanoisi, kun näkisi hänen oppilaansa olevan valmis. Pilvikasteella ja Kylmäsydämellä oli ollut ristiriitaiset välit, välillä he olivat olleet todella läheisiä, toisella hetkellä Pilvikaste oli kasvattanut vankan suojamuurin, jonka taakse piiloutunut. Pilvikaste tulisi silti aina olemaan Kylmäsydämelle roolimalli, joka oli myös opettanut Kylmäsydäntä taistelemaan ja puolustamaan, jota Kylmäsydän oli halunnut vastustaa, koska ei ollut kokenut sitä parantajalle sopivaksi. Jälkeenpäin ajatellen, hän oli kiitollinen siitä, että mestari oli vaatinut häntä harjoittelemaan kanssaan edes pesän puolustamista, sairauden suojelua ja tunkeilijoiden karkottamista.
’’Hetken tässä itsekseni ajateltuani, aloin miettiä mestariani Pilvikastetta. Toivon hänen olevan tänään paikalla, näkemässä sinut ja mahdollisesti nimeämässä sinut, olen todella ylpeä sinusta ja sinusta on kehittynyt uskomaton parantajakissa’’, Kylmäsydän naukui, hieman sekavasti, kun yrtit kutkuttivat nenää. ’’En pakota sinua tähän mitä aion sanoa sinulle, mutta haluaisin kuulla mielipiteesi asiasta. Olet tämän yön jälkeen parantaja, et soturi, et päällikkö, et kuningatar. Mutta haluaisin käydä kanssasi läpi mahdollisia soturitehtäviä, jotka voivat tulla sinullekin vastaan. Minä itse kieltäydyin opettelemasta niitä nuorena, koska en kokenut tarvitsevani niitä, mutta Pilvikaste pakotti minut silloin oppimaan suojelemista, puolustamista ja auttamista ylipäätänsä. Ne ovat soturientehtäviä, mutta joskus soturit eivät ehdi apuun, jolloin olisi vain eduksesi, että sinä voit auttaa enemmän kuin parantajalta odotetaan’’, Kylmäsydän naukui mietteliäänä oppilaalleen.
’’Haluaisin opettaa sinulle vielä pesän puolustamista vihollisilta, etteivät he pääse käsiksi yrtteihimme tai vakavassa tilassa oleviin kissoihin, jotka ovat puolustuskyvyttömiä. Sekä haluaisin harjoittaa sinun lihasmassaasi kehossasi, sillä voi olla tilanne, jossa leiriin hyökätään ja kissoja loukkaantuu, jolloin voit piilostasi juosta apuun, hakemaan loukkaantuneen kissan pesään. Se ei kuitenkaan ole helppoa, jos kissa on sinua paljon kookkaampi tai painavampi, ja on todella vaarallista molempien kannalta jäädä parantamaan toista kissaa taisteluareenalle, jonka takia pesässä on turvallisempaa’’, Kylmäsydän selitti mietteliäänä. ’’Tehtävämme parantajana on suojella ja edistää kissojen hyvinvointia, jonka takia kamppailu ei sovi meille. Mutta se tarkoittaa myös heikompiemme puolustamista, jonka seurauksena voimme turvautua myös kynsiimme’’, Kylmäsydän naukui, vilkaisten Salviantassua uteliaana tämän mielipiteestä.



Varissilmä – Myrskyklaani
Mustavalkea kolli kuunteli Vihertähteä ja nyökytteli mietteliäänä tämän sanoja. Tämä oli todella kasvanut silmissä, mikä oli klaanin tulevaisuuden kannalta todella hyvä asia. Liekkimarja kehräsi hiljaisena kumppaninsa poskea vasten, kun toinen piti tätä taas lähellään. Varissilmää kaksikon läheisyys lämmitti, he olivat edelleen kuin vastarakastuneita. Se toi kyllä Varissilmän mieleen hänen kumppaninsa Täplän, jota hän ikävöi, vaikka ikävä alkoikin helpottaa, se läheisyyden kaipuu ei koskaan kadonnut.
’’Jos he eivät jää odottamaan partiota, vaan tulevat suoraan leiriin, vaikutamme typeriltä, jos sanomme kissojen olevan partioimassa’’, Kuolonlaulu naukui mietteliäänä, saaden pienen huvittuneen hymyn Varissilmän kasvoille. Siinä kyllä riittäisikin naurussa pidättelemistä, kun valhe olisi liian selvä Salamaklaanin kissoille.
’’Ehkä sitten muodostetaan pareja oppilaista ja sotureista, jotka ovat pesissä. Suojeltavia pesiä ei kuitenkaan ole kuin kuningatarten-, parantajien-, klaaninvanhinten-, ja oppilaidenpesä. Klaaninvanhimmat voivat siirtyä kuningatarten pesään, sekä oppilaat parantajien kanssa, jonka jälkeen suojeltavia pesiä on vain kaksi. Kaksi vahvaa paria molempiin pesiin, jonka jälkeen voimme ripotella aukiolle sotureita ja oppilaita, mikä ei paljasta mitään aikeistamme’’, Varissilmä mietti, katsellen Vihertähteä kysyvästi. Yönkäärmeen suupieli kohosi helpottuneeseen hymyyn, vaikka sitä olikin vaikea tulkita hymyksi ilman leukaa, kun Vihertähti myönsi valkealla naaraalle mahdollisuuden tehdä Väretuulesta vielä soturi. Liekkimarja hymyili iloisesti kumppanilleen ja kuiskasi olevansa iloinen tämän myöntämästä mahdollisuudesta. Väretuuli oli jo kauan näyttänyt surulliselta yksin pesässään, joten tämä varmasti piristyisi uutisista, ainakin niin Varissilmä uskoi.
’’Seisomme mielellämme vierelläsi, Vihertähti’’, Käärmesielu nyökkäsi rauhallinen hymy kasvoillaan. Kuolonlaulun silmistä Varissilmä näki, että tämä oli yllättynyt kunniasta toimia mahdollisissa tilanteissa Vihertähden toisena käpälänä ja asioiden edistämisenä.
’’Haluan olla lähelläsi, mutta annan teidän kollien hoitaa tämän. Uskon, että Kolibrintähti on kiinnostuneempi kuulemaan kollien puhetta, heidänhän keskuudessa naaraat asetetaan kuningatarten asemaan, pentujen hoitajiksi. Ajattelinkin istua pentujemme seurassa, ja suosittelen muitakin naaraita tekemään niin, että olette lähellä omaa jälkikasvuanne, mikä luo Salamaklaanin kissoille mahdollisesti tunteen, että mekin olemme kiinnostuneita perheestämme ja suvustamme’’, Liekkimarja naukui, katsellen vielä kysyvästi Vihertähden lopullista mielipidettä. Yönkäärme nyökkäsi hänen takanaan, etsien katseellaan Huurresydäntä, sekä Hiekkapyörrettä, huomaten poikansa puhumassa Kastehelmen kanssa.


Viiltokynsi – Tuuliklaani
Viiltokynsi oli mielissään, että Mutakatse kehui hänen ajatustaan ja vielä toteuttikin sen. Valkeamusta naaras hymyili sisarelleen, kun tämä nousi ylös vedestä ja nyökkäsi hyväksyttävästi lopputulokselle. Mutakatse ja Viiltokynsi näyttäisivät nyt molemmat uskottavilta Myrkkyklaanin tulevilta jäseniltä, eivätkä heikoilta osaamattomilta Tuuliklaanin kissoilta.
’’Uskoisin, että olemme valmiita kohtaamaan uuden klaanimme. Olen suoraan sanoen hermostunut, mutta toivon, että asiat menisivät hyvin ja meistä tulee tämän klaanin uusia jäseniä. Meillä riittää paljon opittavaa, mutta meillä on myös muitakin tukenamme ja minä myös tuen sinua parhaan osaamiseni mukaan. Kun pennut ovat syntyneet, toivon voivani myös olla myös apunasi oppia uimaan, jota voimme harjoitella salaa’’, Viiltokynsi naukaisi, puskien vielä Mutakatsetta, kääntäen sitten nenänsä kohti mahdollista leiriä, lähtien Mutakatseen vierellä kulkeutumaan Myrkkyklaanin leiriä kohti.
Leiriin oli laskeutunut hiljaisuus, ja kissoja oli yllättävän paljon joka puolella. Viiltokynsi räpäytti huvittuneena silmiään, kun näki kuinka pieni ja solakka naaras kissa venyttäytyi ulos kivien välistä, jossa varmasti oli tämän valitsema pesä. Viiltokynsi oli kuullut, ettei Myrkkyklaanilla ollut yhteisiä isoja pesiä, vaan esimerkiksi onkaloita kivien välissä, puiden alla, ja kissat arvojen mukaan oli lajiteltu tietyille alueille ympäriinsä reviiriä. Myrkkyklaanin kissat ehkä siis pitivät omasta tilastaan, eivätkä olleet keskenään sen läheisempiä kuin muidenkaan klaanien kissoille, mutta Viiltokynsi oli valmis kuulemaan kohtalonsa.
Kissojen päät alkoivat kääntyä yllättyneinä kaksikkoa kohden, kun he lähestyivät aukiota, joka varmasti olisi leiri. Jäätähti jutteli juuri Usvahallan kanssa, joka näytti polkevan vihaisena käpäläänsä jostakin, ja Leijonanvarjo hänen vierellään yritti rauhoitella sisartaan. Viiltokynsi ymmärsi Usvahallan itkuisista silmistä, että jotakin pahaa olisi tapahtunut, mutta aukiolla ei näkynyt mitään, joten jos joku olisi menehtynyt, hänet olisi auringonhuipun tullen haudattu. Jäätähti pyöritteli silmäänsä vastaukseksi ja sattui vilkaisemaan Viiltokynttä ja Mutakatsetta ainokaisella silmällään. Varjosielu venytteli uneliaana, kun möyri ulos kaatuneen puun alta ja nähdessään Mutakatseen, tämä ampaisi täyteen juoksuun, heittäytyen innostuksen naukaisun saattelemana kumppaninsa kimppuun, painaen naaraan selälleen maahan ja alkaen puskea tätä onnellisena (?). Viiltokynsi hypähti hämmentyneenä pois Varjosielun alta, jonka kurkusta kantautui hyvin kuuluva ja karhea kehräys, Pakkasnaurun istuessa kauempana Pihkasiiven kanssa, sukien tämän korvantaustaa. Ilmeisesti kaksikko oli juuri päättänyt ruokansa ja Jäätähti katseli hyvin hiljaisena Viiltokynttä.
’’Mitähän täällä tapahtuu?’’, Jäätähti heilautti toista korvaansa ja nousi seisomaan, lähtien kulkeutumaan kaksikkoa kohti, Varjosielun noustessa pois Mutakatseen päältä, auttaen kumppaninsa ylös. Viiltokynsi seurasi emonsa katsetta, joka lepäsi tovin Mutakatseen paisuneen vatsan päällä ja sitten se käväisi Varjosielussa.
’’Me haluamme liittyä Myrkkyklaaniin. Olemme tulleet kotiin, johon me oikeasti kuulumme’’, Viiltokynsi suoristi ryhtinsä, jotta olisi emonsa kokoinen, valmis ottamaan tämän hyökkäävät sanat vasten kasvojaan. Arpinen naaras tuijotti Viiltokynttä, sekä Mutakatsetta, arvioiden selvästi näiden kyvykkyyttä, mukaan lukien märkiä turkkeja.
’’On ikävää, että olet selkämme takana pettänyt klaanisi, pariutumalla toisen klaanin soturiin, Varjosielu. Mutta toisaalta, olet sen avulla tuonut meille uuden jäsenen, sekä pentuja, joita Myrkkyklaani tarvitsee’’, Jäätähti murahti mietteliäänä, Varjosielun heilauttaessa hermostuneesti häntäänsä. ’’Jos joudun Valkeatähden kanssa teidän lähdöstänne vaikeuksiin, tapan teidät itse, jokaista pentuanne myöden’’, Jäätähti virnisti Mutakatseelle, Varjosielulle ja Viiltokynnelle. Viiltokynsi ei ollut varma, oliko se todella huonoa huumoria, josta Jäätähti oli tunnettu, mutta päällikkö vaikutti olevansa huvittunut.
’’He siis voivat jäädä luoksemme?’’, Varjosielu naukui kallistaen hieman päätään.
Jäätähti puuskahti, katsoen Viiltokynttä, pieni ylpeys toisessa silmässä hohtaen. Ainakin Viiltokynsi ajatteli sen olevan ylpeyttä, kun päällikön esikoinen olisi saapunut kotiin. Lähes kaksoisolento olisi saapunut emonsa luokse vihdoinkin.
’’Mitä minä siinä menetän? Klaanimme on täynnä saastuneita kissoja, hulttioita ja lähes jokainen on pelkkää jätettä. Jos sinä saat heidän tulostaan jotakin irti, se on sinun ilosi, minä haluan vain pitää yllä kissamäärää, koska kaksi kissaa juuri lähti Salamaklaaniin. Jos teillä on taka-ajatuksia, olette vakoojia tai mitä sitten keksittekin, meille tulee vain hauskaa selvitellä asioita kynsin ja hampain’’, Jäätähti naurahti itsekseen, heilauttaen pitkää häntäänsä. Viiltokynnen kasvoille levisi helpottunut hymy. Jäätähti tiesi voittavansa, joten hänellä ei ollut mitään menetettävää. Toisaalta, vaikka Jäätähti häviäisi, hän ei menettäisi mitään. Viiltokynsi alkoikin etsiä katseellaan Sädekatsetta tai Pakkasnaurua, jotta voisi jonkun tutun seuraan astella hieman kyselemään asioista Myrkkyklaanissa.
’’Tervetuloa kotiin, rakkaimpani’’, Varjosielu kuiskasi Mutakatseen korvaan kehräten.



//Wilma//
Päiväntassu – Myrskyklaani
Päivätassu katsahti mestariinsa iloisesti hymyillen, nyökäten ylpeästi itsestään, kun oli saanut marjat lajiteltua oikein. Haaste oli suoritettu ja onnistuneesti, joten Päiväntassusta tuntui, että hänellä olisi vielä toivoa. Kunhan hän jaksaisi olla huolellinen, ettei mokaisi mitään typerää, kuten marjojen kohdalla sekoittaisi niitä keskenään.
’’Olet oikeassa, Taivaanlintu. Odotan matkaamme innolla, siitä on kauan, kun olen viimeksi päässyt tapaamaan Tähtiklaania ja toivon todella, että saisin jonkin positiivisen näyn, jotta minun ei tarvitsisi menettää yöunia pelottavien ennusteiden takia’’, Päiväntassu naukui viiksiään väräyttäen lempeästi. ’’Haluatko, että autan kantamisessa?’’, oppilas kysyi, katsellen mestarinsa käärimiä yrttejä lehtiin. Tästä tulisi niin mielenkiintoista ja hienoa! Päästä tapaamaan muita parantajia, oppia heistä ja heiltä, sekä tutustua paremmin Salamaklaanin kissoihin.
’’Ainiin, eilen kun olin keräämässä rajalta yrttejä, näin myös Kylmäsydämen. Hän ei ollut saanut tietoonsa Salamaklaanille vietävistä yrteistä, joten kerroin siitä hänelle, kuten Kukkaiselo oli toivonut jonkun vievän viestin heille. Toivon hartaasti, että Jokiklaanikin on saanut tiedon yrteistä, etteivät he vaikuta töykeiltä, kun eivät tuo mitään’’, Päiväntassu naukui hymyillen. ’’Mitä mieltä sinä muuten olet uusista parantajista? Toivon, ettei Myrskyklaanin Kuolonlaulun perheen tilanne Salamaklaanin kanssa tule parantajien välille’’, oppilas naukui heilauttaen korviaan hieman hermostuneena.

Nimi: heli-fairy

25.09.2018 12:49
SÄDEKATSE pesi tassunsa huolellisesti yrittäen pyyhkiä samalla mielestään sen pahan, mitä oli sattunut. Puolia klaania hänelle olisi tovin vihaisia, mutta sitähän elämä oli. Ei aina oltu tyytyväisiä. Sinisilmä kohotti katsettaan parantajaan, joka hänelle neuvoi ymmärrettäviä asioita, sekä haki yrttiä, jota ehkä sivellä hänen haavoihinsa.
”Totta kai, lepään pesässä, kunnes olet varmistanut, etteivät haavat voi revetä tai muuta”, naaras naukui nyökäyttäen päätään hieman voimattomasti. Pitkä uni ei tekisi hänelle yhtään pahaa. Naarasta väsytti toden teolla, joka paikkaa kolotti sekä mielessä liikkui kaikenlaisia asioita. Naaras huokaisi ja alkoi putsata niskaansa hankalasti suuresta kuivuneesta verestä. Onneksi suurin osa niskassa olevaa verta oli hänen. Kirouksensydän raapaisi hänelle kunnon haavan, jota hän voisi pitkään muistella, ja jolle paholainen voisi pitkään nauraa. Sädekatse lopetti niskan pesemisen nopeasti, sillä päähän sattui, sekä häntä alkoi pyörryttää. Tuo pudisti päätään varovasti katsellen sitten vaan tassujaan. Kanervamarja pian hoitaisi pahimmat ja sitten hän vain lepäisi. Kuulostaisi hyvältä. Ainakin muutaman päivän ajan.
//Varjo//

KIRKASLINTU katseli oppilaansa aikaan saannosta ja nyökäytti päätään iloisesti yllättyen. Onneksi Kuolotassu oli kuin luonnonlahjakkuus, ja homma tältä sujui vallan mainiosti. Oranssin valkea naaras väräytti korvaansa ja tutkaili oppilastaan, joka ensin itseään venytteli, sitten kysyen häneltä kysymyksen. Naaras nosti hymyn huulilleen ja nyökäytti uudelleen päätään.
”Totta kai voit. Kerään yrtit kasaan mitä olet erotellut, ja sitten voimme lähteä. Nähdään leirin sisäänkäynnillä, kun olet valmis. Älä syö liikaa”, parantaja naukui oppilaalleen koskettaen tuon korvaa lempeästi nenällään. Sinisilmä oli iloinen siitä, että oli saanut noin hyvän oppilaan itselleen. Totta kai häntä suretti Haamuaskelen siirtyminen klaanivanhinten pesään, mutta ei naaras olisi pystynyt työskentelemään saamiensa paniikkikohtausten kanssa. Kirkaslintu odotti, että Kuolotassu oli lähtenyt pesästä, kunnes viimeisteli tuon aikaan saaman yrttikasa, sitten käärien matkaan otettavat yrtit suurempaan lehteen astellen sitten ulos pesästä kohti leirin sisäänkäyntiä. Tilanne oli onneksi rauhoittunut ja kaikki näytti leirissä taas normaalilta. Eniten parantajaa ehkä pelotti se, mitä Jokiklaani nyt juoni, kunnes mahtaisi heidän kimppuunsa hyökätä. Siinä vasta olisikin hommaa.
//Cecci//

KUKKAISELO asteli oppilaansa mukana ensin kohti Myrskyklaanin rajaa, sitten kohti Kuulampea, jossa parantajat yleensä toisiaan odottivat. Toisaalta valkeasta parantajasta tuntui, että he olisivat voineet odottaa Orvokkisydäntä ja Ruislampea, mutta ehkä he osaisivat hajujen perusteella oikeaan paikkaan. Ehkä he menisivät yhtä matkaa Lumouksenklaanin parantajien kanssa. Vihersilmä kiinnitti huomionsa Lumisuden jännittyneisiin sanoihin, jotka päättyivät pian hermostuneeseen hymyyn. Tämä hymyillen laski yrttinsä maahan tassujensa eteen nuolaisten ystävänsä poskea lempeästi.
”Tähtiklaani ei tahdo meille mitään pahaa. He kyllä näyttävät meille sen, mikä meidän tulee nähdä. Ehkä heillä on vahva usko sinuun, ja antaa sinulle hankalampiakin ennustuksia. Älä huoli, sinulla on aikaa nähdä taivas ja helvetti vielä urasi aikana”, naaras naukui rauhoittavasti ja räpäytti hännällään valkean naaraan korvaa.
”Mitä ikinä näetkään, tiedät, että olen tässä kanssasi ja yhdessä ratkomme ennustuksia ja mitä muuta se koskaan tuokaan eteemme. Olet taitava parantaja, ja vaikka näetkin hieman kamalampia unia joskus, ei se tarkoita, että näkisit niitä aina. Kaikki tulee menemään hyvin kultaseni”, parantaja naukui lempeästi nyt tutkaillen ympäristöään ja maistellen ilmaa, jos toiset jo saapuisivat piakkoin.

KOTKAPERHONEN katseli Kylmäsydäntä hieman äimistyneenä, kun parantaja alkoi puhua kaksikon vierekkäin nukkumisesta, tai lähinnä hänen varmistamisestaan, että Okapolku ei repisi unissaan haavaansa. Tumma naaras luimisti korviaan hämmentyneenä, mutta nosti huulillensa hymyn, katsellen emoaan hieman epävarmana. Tämä tuntui niin hassulta! Miljoona perhosta ehkä pyöri hänen vatsassaan, kun soturittaren hännänpää vääntyili hieman hermostuneena. SALVIANTASSU naurahti sisarelleen ja tutkaili tovin mietteliään emonsa, sekä isänsä, ilmeitä. Kettupisara nyökäytti päätään tyytyväisenä Kylmäsydämelle. Parantaja oli paljon ollut heidän perheessään mukana, ja hän nautti siitä, miten hyvä mestari tuo oli ollut Salviantassulle, mukana näiden elämässä syntymästä asti. Salviantassu silmäili emoaan innokkaana, kun Kylmäsydän oli lähtenyt takaisin pesään hakemaan yrttejä, ja emo selitti hänelle matkasta. Tuo sulki silmänsä tuntiessaan emon lämpimän kielen päällään. Hän kaipasi näiden seurassa olemista! Salviantassu oli erittäin onnellinen perheestään, sekä siitä, mitä kaikkea oli sattunut tapahtumaan. Kaikki oli mennyt paremmin kuin hyvin.
”Lupaan olla varonainen ja tuon kotiin vain hyviä uutisia!” hän hihkaisi ja räpäytti vanhemmilleen silmiään. Illasta tulisi mahtava, sekä hän jo aisti näkevänsä jotain unia Kuulammella. Siitä oli niin pitkä aika, viime kerrasta! Kylmäsydän saapui pian takaisin laskien kasan yrttejä hänelle, joten Salviantassu kävi vielä puskemassa vanhempiaan, sekä Kotkaperhosta, sitten napaten yrtit suuhunsa ja heilauttaen heipat hännällään, ennen kuin lähti Kylmäsydämen mukana juoksemaan alas kalliota, kohti Myrskyklaani sekä Kuulampea.

VIHERTÄHTI väräytti korviaan ystävänsä suuntaan, joka istuutui hänen toiselle puolelleen, naukuen viisaita sanoja hänen mielipiteestään, sekä ylistäen Liekkimarjaa. Mustan kolli huulille nousi otettu hymy ja päällikkö hännällään piti Liekkimarjaa tiukasti vierellään. Hän oli otettu vanhemman soturin sanoista ja tunsi itsensä otetuksi, sekä varmaksi. Liekkimarjan elämät olivat opettaneet hänelle paljon, ja kiitos näiden kaikkien kissojen hänen ympärillään, hän oppi jopa hetki lisää.
"Kiitos Varissilmä. Olen otettu sanoistani ja voin sanoa, että ylpeänä johdan tätä klaania. Kiitos teille kaikille", kolli nopeasti hymyillen naukui kääntäen katsettaan Kuolonlaulun perheestä Vihakatseeseen. Vihreät silmät seisahtuivat sitten lopulta Vihakatseeseen, joka jatkoi vanhemman soturin suunnitelmaa.
"Suunnitelmassa on perää. On totta kai hyvä varautua pahimpaan ja oltava valmiina taistelemaan. Uskon kuitenkin, ettei tuollainen ylväs klaani ensimmäisenä syöksyisi klaanivanhinten pesään tai pentutarhaan. Mutta jätämme soturit pesille suojaamaan, jos näin sattuu. Leirin ei kuitenkaan pidä myöskään olla liian tyhjä. Missä mahtaa piileskellä kaikki soturit? Voimme sanoa partioista, mutta emme saa olla liian salailevia. Pidämme pesissä sotureita valmiina hyökkäämään, jos toinen osapuoli siihen ryhtyy. Mielestäni leiriaukiolla pitää myös olla katselevia silmäpareja", päällikkö naukui harkitsevasti, nyökäten päätään Käärmesielun suuntaan. Yönkäärme ilmestyi pian hänen taakseen, ja musta kolli yllättyneenä kääntyi tätä katsomaan. Hän kohotti korviaan yllättyneenä, nyökäyttäen sitten päätään mielissään.
"Tuo on mainio idea. Miksei tuota olla aikaisemmin mietitty", hän naurahti ja räpäytti silmiään toiselle lämpimästi. "Nimitämme Väretuulen oppilaaksesi Salamaklaanin lähdettyä", Vihertähti naukui hymyillen naaraalle, sitten kääntyen katsomaan Kuolonlaulua. Silmäkulmastaan kolli näki tumman tyttärensä istuvan muiden joukossa, tarkasti tutkaillen ja itse varmaan suunnitelmaa miettien. Kolli oli iloinen, että naarasta kiinnosti tällainen. Hymy toisen huulilla oli lämmin ja miettivä, ja hän taas nyökäytti päätään Kuolonlaulun vinkille.
"Kiitos Kuolonlaulu. Olemme onnekkaita siinä mielessä, että joku tietää hieman sisäpiirin tietoja, niin osaamme varautua", tuo naukaisi rauhallisesti vilkaisten hieman varautuneesti Valkeahohteeseen ja tuon sisaruksiin. Tulikolibri vaikutti todella rauhattomalta ja tästä huokui hermostuneisuutta, vaikka naaras istui aivan kumppanissaan kiinni kuunnellen tarkasti. "Tämä kuitenkin tulee hoitumaan hyvin ja mahdollisimman rauhallisesti. Pidämme omistamme kiinni, ja pyydänkin, että Kuolonlaulu, sekä Käärmesielu seisovat rinnallani ottamassa vieraat vastaan, kun he saapuvat", musta päällikkö naukui katsahtaen Liekkimarjaan, räpäyttäen tälle silmiään kertoakseen että kyllä tämäkin voisi olla heidän kanssaan, jos halusi. Musta päällikkö katseli kissoja ympärillään, ja mietti, miten asia oikeasti voisi loppu viimeksi hoitaa.
"Olemme kuitenkin varautuneet, sekä tiedämme mitä odottaa, ja mitä he haluavat. Tämä tulee päättymään hyvin ja toivon, että voimme pitää omistamme kiinni", hän päätti puheensa nyökäyttäen päätään ja katsoen Kuolonlaulua. Hän todella toivoi, että tämä päättyisi hyvin ja kenenkään ei tarvitsisi lähteä, tai saada kuoleman vakavia haavoja.

MUTAKATSE silmäili saarta tovin hiljaisuudessa, keskittyen sitten taas lopulta Viiltokynteen, joka tällä kertaa naukui hänelle lempeitä neuvoja. Sinisilmä vilkaisi vielä saaren keskustaa, kääntyen sitten katsomaan järveä, sekä sisartaan. Ruskea turkkinen naaras asteli tätä lähemmäs ja nyökäytti päätään hymyillen, ymmärtäen täysin tämän pointin.
”Hyvä, että osaat ajatella noin hyvin. En itse olisi muistanut tällaista asiaa, mutta kai siihen on totuttava”, naaras naukui naurahtaen astellessaan veteen, jotta kastelisi jalkansa sekä pitkän vatsaturkin, jonka hän oli vanhemmiltaan perinyt. Tovin naaras varoi askeltaan hieman pettävässä märässä hiekassa, mutta sitten astelu tuntui varmemmalta ja tuo asteli pientä rinkiä, kunnes sitten hieman viluissaan loikki rantaa ja ravisti tuuheaa turkkiaan, joka kyllä vielä tovin olisi märkä. Kiinnosti Jäätähteä tai ei, hän olisi kuitenkin käynyt siellä kastumassa.
”Oliko muuta? Mahdammeko päästä nyt menemään?” naaras naukui katsellen tummuvaa kaunista iltaa. Järven aallon mukavasti soivat kuningattaren korvissa, vaikkei aiemmin ollut kiinnittänyt tähän liiemmin huomiota. Nyt se kuitenkin tuntui rauhoittavalta ja toinen jopa pystyi myöntää pitävänsä siitä. Mutakatse veti syvälle keuhkoihinsa viileää ilmaa, sitten vilkaisten rakkaaseen siskoonsa.
//Masi//

Nimi: EE

24.09.2018 19:17
//Masi//
Tammenlehti, Salamaklaani

Tammenlehti kuunteli tarkasti Myrskyhallaa ja pyöritteli mielessään asioita, joita voisi kertoa. Eihän hän mikään ekspertti ollut, mutta kuitenkin kasvanut perinteiden keskellä. Hetken naaras mietti hiljaisena ja siirsi sitten katseensa veljeensä.
”Tiedäthän, että nämä kysymykset kuulostavat oudoilta minun korvaani”, harmaaturkki naurahti hieman ja sanoi sitten vaisummalla äänellä, ”En siis syytä siitä sinua.”
”Toisiin klaaneihin ei siis saa todellakaan sekaantua, se pilaisi jalon sukumme. Kuolonlaululla on kaikki ihan hyvin, kunhan hän palaa takaisin ja ottaa perheensäkin mukaan, kumppaniaan myöten. Kuulin, että tuo kumppani muistuttaisi salamaklaanilaisia”, Tammenlehti maukui ja nyökkäsi Myrskyhallan arviolle muista klaaneista.
”Kumppanin saaminen on meille hyvin tärkeää, koska muutenhan sukumme ei voisi jatkua. Se on eräänlainen edellytys jokaiselta Salamaklaanin kissalta. Jos ei ikinä saa kumppania, voi olla häpeäksi klaanilleen, ja jos naaras kieltäytyy pennuista, voidaan tämä ymmärtämäni mukaan karkottaa. Sen takia naaraat ovat toivotumpia, pentujen saannin takia. Kolleista tulee yleensä vain vahvoja sotureita ja joskus päälliköitä, mutta naaraiden tehtävä on palvella klaania kuningattarena, ainakin hetken ajan”, soturi kertoi kollille, miettien, kuinka paljon asiat eroaisivat Myrkkyklaanin tavoista. Lämmin hymy säteili vieläkin naaraan kasvoilla, mutta kumppaneista puhuminen käänsi hänen katseensa aukiolle. Kuka olisi harmaaturkin tuleva kumppani? Yksikään kolleista ei ollut kiinnostanut Tammenlehteä tähän mennessä. Jossain kohtaa pentujen saanti tulisi pakostakin eteen, joten kollin hankinta vierelle olisi pian tehtävä. Ehkä sillä hän voisi tehdä vanhempansakin ylpeiksi. Tammenlehden ilme muistutti enemmänkin huolestunutta, kun hän haroi katseellaan Salamaklaanin kolleja.

//Wilma//
Kuihtunuttassu, Jokiklaani

Kuihtunuttassu nousi ylös hymyillen ja kulki mestarinsa perässä pois leiristä. Naaraan silmät suurenivat ihmetyksestä joka kerta, kun he ohittivat jotain uutta. Kermanvalkoinen olisi halunnut vain saada kaikki ajatuksensa ulos, mutta tyytyi katselemaan kaikkea innostuneena. Ensimmäiset päivät koulutusta ja hän pääsisi jo Kuulammelle! Tämä oli se, mitä Kuihtunuttassu oli odottanut jo kauan. He tekivät naaraan mielestä matkaa nopeasti, ajatellen, ettei hän tiennyt yhtään, missä kokoontumispaikka oli, joten parantajaoppilas antoi Kristallipääskyn vain johdattaa heitä eteenpäin.

//Chabin luvalla autohittaan Ruskan parantaja asioita hieman eteenpäin//
Vuolastassu, Ruskaklaani

Vuolastassu kulki Koitomun perässä, kantaen yrttinippua hampaissaan. Mestari ei näyttänyt odottavan muita parantajia, vaan johdatti heitä suoraan Kuulammelle. Välillä naaras yritti aukaista keskustelua, mutta kolli ei ottanut osaa, ja lisäksi yrttipaketti suussa oli todella vaikea puhua. Parantajaoppilas toivoi tapaavansa Hiirenpolun tänä yönä, tai tekevänsä uusia tuttavuuksia. Olisikohan Tähtiklaanilla hänelle viestejä? Varmasti tärkeämmät niistä annettaisiin Koitomulle, mutta naaras toivoi edes pientä ’kaikki tulee olemaan hyvin’-unta. Juovikas naurahti omille ajatuksilleen ja keskittyi mestarin perässä kulkemiseen ja reitin mieleen painamiseen.

Nimi: Varjo

23.09.2018 21:10
/ EE
KRISTALLIPÄÄSKY heilautti muutaman kerran häntäänsä pesänsä suuaukolla antaen katseensa liukua aukiolla olevissa kissoissa hännänpäätään vääntyillen. Vielä hetki sitten Punavirta, hänen oma mestarinsa oli kadonnut takaisin tähtiklaaniin ja jättänyt hänelle salaisuuden säilytettäväksi kaikilta muilta. Asia tietenkin hiukan häiritsi sinisilmäisen ajatuksia, vaikka enemmän naaras ajattelikin omaa kohtaloaan koko asiassa. Olisiko hän ryhtynyt parantajaksi ilman, että Punavirta olisi palannut tähtiklaanista kouluttamaan jokiklaanille parantajaa? Voisiko naaras olla tälläkin hetkellä pentutarhassa toisessa roolissa odottamassa jollekin kollille pentuja eikä käydä siellä ainoastaan vain tarkistaakseen kuningattarien vointia? Ennen Kristallipääskyn polku tuntui yksinkertaiselta ja yrtin tuoksuiselta, mutta nyt hän ei ollut enää varma omasta paikastaan klaanissa. Kyllä naaras viihtyi arvossaan auttavaisena yrttitietäjänä, mutta ei ollut varma enää voisiko olla auttavainen jollakin toisella tapaa. Auttavainen kasvattaessaan klaanille tulevaisuutta pentujen muodossa tai auttavaisena metsästäessä muille riistaa, jotta he pysyisivät hyvässä kunnossa ja terveinä lehtikadon kylmimpinäkin päivinä. Kaikki olisivat klaanille tärkeitä, mutta juuri nyt Kristallipääsky ei osannut ajatella itseään tärkeänä.
Naaras kuitenkin värähti jopa pelästyneenä kosketusta turkillaan kääntäen vain ystävälliset kirkkaat silmänsä oppilaan suuntaan muodostaen huulilleen keveän hymyn. Naaras oli tässä hetken aikaa opetellut itsekin uusia asioita, jotta voisi ymmärtää nuorta oppilastaan paremmin. Hetki sitten hän vielä oli ollut oppilaana eikä Kuihtuneentassun mykkyys varmastikaan helpottanut oppimista, mutta parantaja yritti tehdä oppilaansa olon mahdollisimman helpottuneeksi ja rennoksi hänen seurassaan. Ehkei Kristallipääsky kaikkea täysin ymmärtänyt tai tulisi ymmärtämään, mutta ymmärsi kyllä asian, mitä naaras nyt haki takaa.
”Meidän on tosiaan parempi lähteä ennen kuin myöhästymme”, Kristallipääsky naukaisi hipaisten hännänpäällään rohkaisevasti oppilaansa kylkeä ennen kuin nousi tassuilleen ja lähti kulkemaan kohti leirin suuaukkoa antaen vielä viimeiset vilkaisut aukiolle.

/Masi
TAIVAANLINTU asetti viimeiset yrtit suuren lehden päälle, jonka aikoisi antaa salamaklaanin parantajille noudattaen heidän sopimaansa asiaa sekä myös jotenkin hyvää hyvyyttään, koska naaras halusi tulokkaiden tuntevan itsensä mahdollisimman kodikkaaksi järvellä. Parantaja muisti kuinka hankala hänenkin oli alkuun löytää kaikkia yrttejä, kun oli uudelleen rakennetun myrskyklaanin parantajaksi ryhtynyt. Naaras oli toivonut samanlaista apua muilta, jonka takia nyt halusi auttaa myös salamaklaania. Ei ainoastaan sen takia, että ehkä myöhemmin hän voisi kaivata vastapalvelusta noilta vuorileijonilta.
”Saitko marjat lajiteltua?” Taivaanlintu kysyi omalta oppilaalta napaten yrttejä sisältävän kääreen varovasti hampaisiinsa ja astellen rauhallisesti kollin luokse. Naaraan huulilla loisti rauhallinen hymy vihreiden silmien liukuessa edessä olevissa yrteissä, jotka kaikki tuntuivat olevan oikeissa paikoissa. Kyllä Taivaanlintu tiesi oman oppilaansa vaikeuksista, jonka takia yritti vain kannustaa ja tarvittaessa auttaa toista toivoen jopa syvällä sisimmässään, että värisokeuteen löytyisi jokin parantava yrtti. Sellaista ei kuitenkaan oltu vielä löydetty. ”Uskoisin, että aikamme olisi lähteä kohti kuulampea ja tähtiklaania”

/Heli & mymmeli
KANERVAMARJA kohotti katsettaan edessä olevan varapäällikön niskan suunnalle, jonka ympärillä selvästi oli kuivunutta verta. Kulmat kurtistuivat naaraan miettiessä sitä, kenen kaikki veri toisen turkilla edes olivat. Tassujen putsaaminen vaikutti katuvalta ainakin naaraan silmillä, mutta parantaja päätti antaa asian olla hännän heilautuksen mukana. Sädekatse näytti pettyneeltä itseensä eikä Kanervamarjan tehtävä ollut toista torua virheiden takia, hänen tehtävänsä oli auttaa haavojen parantumisessa sekä mahdollisesti myös terapeuttisena apuna jos toinen ikinä haluaisi tapahtuneesta puhua. Ei parantaja sitä vaatisi, mutta arvonsa takia voisi kuunnella toista tarvittaessa.
”Tosiaan kuten sanoinkin, on jonkinlainen lepo paras lääke varsinkin voimien takaisin palautumisessa sekä kipuun. Voin antaa yrttejä, jotka auttavat sinua nukkumaan”, parantaja naukaisi ennen kuin kääntyi yrttivaraston puolelle. Kokoontuminen tosiaan olisi pian ja voisi olla, että he hiukan myöhästyisivät tapahtuneesta, mutta Kanervamarja hoitaisi ensin varapäällikön mahdollisimman hyvin, ettei toinen ainakaan huonosti hoidettujen haavojen takia kuolisi.
”Laitan haudetta haavoillesi, mutta sekään ei kestä kaikkea. Vältä siis toistaiseksi raskaat työt äläkä ainakaan tule sen takia takaisin pesälleni, että vuodat uudestaan verta haavojen avautuessa”, Kanervamarja naukaisi vilkaisten varapäällikköä tyynesti, mutta mahdollisimman tosissaan. Hän otti suuhunsa kultapiiskua, jotta voisi sen pureskella hauteeksi ja sen jälkeen levittää haavojen päälle.

/Mymmeli
ORVOKKISYDÄN seisoi oman pesänsä edustalla antaen katseensa liukua leirissä, joissa moni oli kääntynyt kahden tulokkaan puolelle onnellisena siitä, että perhe oli saapunut takaisin klaaniinsa. Tietenkin Orvokkisydän oli iloinen siitä huulillaan loistaessa hymyn, joka sitä lähistöllä oleville viestittikin. Klaani tuntui olevan siitä onnellinen, kuten myös parantaja muiden mukana, vaikka tietenkin pieni kaipuu iskikin toiseen. Vasta vähän aikaa sitten punertava silmäinen naaras oli saanut tietää omasta veljestään myrskyklaanissa, joka tietenkin oli herättänyt melko olemattomia muistoja pintaan sekä tunteita, joita hän ei ikinä ollut halunnut kohdata. Hänen veljensä, nykyinen Kuolonlaulu olisi elossa ja toisella oli koko elämä takanaan sekä perheensä, johon naaras ei itse ollut saanut tilaisuutta kuulua. Tietenkin se laski parantajan omaa tunnelmaa sekä nosti pintaan ajatuksia siitä, mitä kollille tulisi tapahtumaan. Liittyisikö toinen perheensä kanssa heihin, niin kuin naaras toivoi vai joutuisivatko klaanit heti jo välirikkoon. Asia ahdisti naarasta, ja kaikista mieluiten hän olisi halunnut jäädä klaaniin juhlistamaan kahden kollin paluuta tai jopa mennä päällikön mukana myrskyklaaniin vain sen takia, että voisi edes yhden silmäyksen vaihtaa oman veljensä kanssa. Se olisi ollut naaraan tahto, vaikka hän tiesi vastuun vievän häntä kuulampea kohti. Kokoontumisessa oltiin sovittu yrteistä, jotka olisivat heille tärkeitä ja jotka Orvokkisydämen oli pakko saada. Hän ei siis todellakaan voisi ensimmäistä parantajien kokoontumista jättää väliin.
”Meidän on aika lähteä Ruislampi, että emme myöhästy ensimmäisestä kokoontumisestamme”, Orvokkisydän naukaisi ystävällisesti kohottaen hiukan leukaansa sekä vetäen kasvoilleen hymyn, vaikka sen takana piileskelikin oranssiturkkisen oikeat tunteet.

Nimi: Cecci

23.09.2018 20:38
//Heli//
KIRKASLINTU oli juuri nauttinut pienen hiiren, jonka oli saanut saaliikseen päivällä. Hän oli hoitanut vielä viimeisiä haavoja, joita joku oli uskaltanut tulla esittelemään. Naaras oli käskenyt oppilastaan Kuolotassua järjestämään yrttejä ja erottelemaan toiseen kasaan yrtit, joita näytti olevan tarpeeksi ja, joita voisi lahjoittaa Salamaklaanille. Oli tärkeää auttaa uutta klaania, ja oranssista naaraasta se oli oikein mukava ajatus. Sinisilmäinen tassutti pesän perälle, etsien katseellaan pimeään totuttuaan erivärisilmäistä oppilastaan.
”Onko jo tullut valmista?” tuo naukui tassutellen lähemmäs, maistellen makeaa yrttien tuoksua. Kuolotassu oli lahjakas tehtävässään ja Kirkaslintu oli iloinen siitä, että sai tämän naaraan oppilaakseen. Mustaturkkinen oppilas on ollut hänelle avuksi ja tyytyväinen asemaansa. Parantaja hymyili pienemmälle kissalle, asettuen sitten istumaan katsellen tuon työn tulosta.
”Hyvä, että olet löytänyt joitain yrttejä vietäväksi Orvokkisydämelle ja Salamaklaanille. Meidän on myös lähdettävä pian, aurinko alkaa laskea ja Kuulammelle on matkaa”, naaras naukui ystävällisesti korkealla äänellään, räpäyttäen sitten oppilaalleen silmiään. ”Toivon, että olet levännyt ja syönyt aiemmin. Palaamme takaisin vasta aamulla”, Kirkaslintu muistutti ja nousi ylös käärien ylimääräiset yrtit lehteen, jotta ne olisi helpompaa kantaa Kuulammelle.


Kuolotassu, Varjoklaani
Istuin parantajan pesän perällä, makeassa yrttien tuoksussa lajittelemassa yrttejä kahteen kasaan. Mestarini Kirkaslintu oli pyytänyt minua lajittelemaan yrtit niin, että toiseen kasaan tulevat ne yrtit joita on paljon, ja joista riittää vietäväksi Salamaklaanille ja toiseen kasaan yrtit joita ei voisi lahjoittaa Salamaklaanille. Kohta mestarini tassutti pesään. Hänen oranssi turkkinsa näytti hohtavan pimeässä ja nostin katseeni. Räpäytin erivärisiä silmiäni.
"Onko jo tullut valmista?" hän kysyy lempeästi. Katsahdan kahta yrttikasaa edessäni.
”Hyvä, että olet löytänyt joitain yrttejä vietäväksi Orvokkisydämelle ja Salamaklaanille. Meidän on myös lähdettävä pian, aurinko alkaa laskea ja Kuulammelle on matkaa”,mestarini naukui hyväksyvästi.
"Selvä. Olen melkein valmis. Fenkolia en vielä ehtinyt tarkistaa ja pari muutakin yrttiä jäi tarkistamatta, mutta onhan näitä yrttejä ihan reilusti vietäväksi", vastasin vaatimattomasti, nyökäten kohti pientä kasaa yrttejä, jotka voisi viedä Orvokkisydämelle, Salamaklaanin parantajalle. Nousin seisomaan ja venytin selkääni.
"Voinko syödä nopeasti hiiren, siis ennen kuin lähdemme?" Kysyin pää hassusti kallellaan.

Nimi: Masi

23.09.2018 20:35
//Heli & Diamella //
Korpinsulka – Synkkäklaani
Korpinsulka siristi aavistuksen verran silmiään mestarilleen, joka kehtasi osoittaa mielipiteensä hänen sanoistaan silmiensä pyöräytyksellä. Mestarin pysähtyminen ja syyllistävä asenne oppilastaan kohtaan, sai pienemmän kissan nostamaan leukaansa ja heilauttamaan häntäänsä vihaisena. Korpinsulka muistutti mielessään, ettei Hehkutonvalo voisi ymmärtää kenenkään muun mielipidettä, koska oli itse valmis sotkeutumaan vaan yrtteihin ja voivottelemaan muiden tapaa ratkaista asioita. Mestarin mielestä vain yrteillä ja niiden tuomalla voimalla olisi väliä, mikä sai Korpinsulan tuhahtamaan naaraalle.
’’Annoin valani suojella jokaista, omaa ja erilaista, en siksi, että jättäisin sen vain yrttien apuun, vaan siksi, että osaan taistella, osaan puolustaa ja osaan myös parantaa ja haluan käyttää niitä klaanin hyväksi. Mutta sinä et sitä varmasti voi ymmärtää, koska olet keskittynyt koko ikäsi parantajantehtäviin ja näet minut vain parantajantyölle selkänsä kääntäjänä, jos olen yhtä kiinnostunut taistelemisesta ja parantamisesta’’, Korpinsulka sihahti todella vihaisena Hehkutonvalolle, joka kehtasi purkaa häneen suuttumustaan ja äksyilyään aamusta alkaen. ’’Ehkä en ole yhtä hyvän tahtoinen kuin sinä Varjoklaania kohtaan, ja kuten aikaisemminkin kaikkialla on toitotettu kuinka klaani toimii yhtenäisenä, jokaisen jäsenen ensimmäinen kohde on oma klaaninsa. Parantajilla on silloin yhtä paljon osaa ja kyvykkyyttä olla asioissa mukana kuin soturillakin, jos ei muuten niin mielipiteillään, jotka sanotaan ääneen on oltava klaanin ajatuksia vastaavia’’, Korpinsulka murahti mestarilleen, mulkoillen tätä vielä tovin. Hän olisi voinut pistää väliin, ettei myöskään muistanut yhdenkään tähtikissan parantajan ulkomuotoa Kuulammen tapaamisia enempää, sillä hänen katkeruutensa oli ajanut hänet pois niiden luota jo tovin aikaa sitten. Viimeisessä parantajanseremoniassaan hän oli nähnyt tähtikissoja, mutta ollessaan heidän pesässään Synkkäklaanissa yksikään tähtikissa ei koskaan vieraillut hänen luonaan, ne olivat vain ne tummat varjot kiiluvien silmiensä kanssa. Tähtiklaani oli hylännyt hänet jo Varjoklaanista lähdettyään, koska oli nähnyt Korpinsulan vain vanhempiensa kaltaisena paholaisena ja oli vain suostunut alistumaan antamaan hänelle nimen parantajan tiellä, koska joku oli päättänyt valita hänet siihen tehtävään. Korpinsulka ei ollut koskaan uskonut, että yksikään Tähtiklaanin jäsen olisi häntä valinnut tehtävään, vaan viesti olisi tullut jostakin muualta, mutta Hehkutonvalon usko oli päästänyt Korpinsulan Tähtiklaanin luokse ansaitsemaan nimensä ja asemansa.
Oksa rasahti ja pensas heilahti, kun harmaa naaras hehkuvien keltaisten silmien kera syöksyi Korpinsulan kimppuun, painaen hampaansa helposti pehmeän pentuturkin lävitse Korpinsulan niskanpuolelta, pienen Korpinsulan jääden lihaksikkaan naaraan alle. Sairaudenlöyhkä kutkutti parantajaoppilaan nenää ja Korpinsulka pyörähti maassa ympäri, aikeenaan yllättää hyökkääjä ja iskeä tätä kasvoihin, mutta samaisella hetkellä kissa loikkasikin irti. Pyörähdyksensä voimasta Korpinsulka ponnisti itsensä sievästi jaloilleen, asettuen alas valmiina laskemaan painonsa takajaloilleen, hyökätäkseen tämän naaraan kimppuun. Silmät siristyivät, kun hän huomasi tämän vieraan naaraan katselen häntä arvioivasti. Ehkä Korpinsulka oli onnistunutkin tekemään jotain, mitä sairas kissa oli jäänyt ihmettelemään ja arvioi nyt jaksamistaan kamppailla Korpinsulan kanssa? Korpinsulan suupieleen laskeutui virnistys, ainakin Hehkutonvalo voisi nyt olla sitten kiljumassa apua ja hakea niitä yrttejään apuun, sillä kyllähän yrtit nyt taistelun voittaisi. Hakkaisiko Hehkutonvalo yrteillä sitten tunkeilijaa? Mielikuva sai Korpinsulan viikset värähtämään huvituksesta ja hän heilautti häntänsä matalaksi suoraksi, jotta hän saisi pidettyä tasapainoaan yllä, sekä ponnahdusvoimansa takajaloillaan.
Korpinsulka jäi kuitenkin valppaana katselemaan kissan silmiä, jotka muistuttivat häntä hyvin paljon jostakin, minkä hän oli nähnyt Varjoklaanissa. Korpinsulka kurtisti mietteliäänä kulmiaan ja katseli tämän selässä näkyviä tulehduksen täyttämiä haavoja. Hehkutonvalon avatessa suunsa Korpinsulka heilautti korviaan, kun kuuli tämän äänessä, että mestari kehtasikin olla ystävällisempi tälle kissalle kuin omalle oppilaalleen, jonka käski painua soturiksi!
’’Oletko sinä Varjoklaanista?’’, Korpinsulka jännitti lihaksensa, huomatessaan suustaan pulppuavan kysymyksen karkaavan. Varjoissa piilottelu ja pensaan kautta hyökkääminen olisi voitu oppia Varjoklaanissa, ja Korpinsulka oli varma, että oli kohdannut tämän kissan, tuon katseen joskus Varjoklaanissa! Mitä tämä kissa teki täällä?


//Diamella//
Ciel – Erakko
Ciel arvioi Valkopilkkua katseellaan, mutta tilanteen nopeus ja yllättävä käänne saivat kollin hämmennyksen takia rauhallisemmaksi. Valkopilkku ei ollut mukana tässä alkuun, Ciel oli nähnyt sen naaraan sekavista silmistä, niiden liikehdinnästä ja korvien epävarmasta kuuntelusta. Ciel muistutti itseään, että onneksi oli oppinut sanakohtaiset rauhallisuuden, ettei olisi heti aukomassa päätään, ja kuten nähtiinkin, mitään riitaa hän ei joutunut kokemaan Valkopilkun kanssa, koska oli pitänyt naamansa kiinni. Ciel hymähti huvittuneena, vaikka hymyä hänen kasvoilleen ei tälläkään kertaa muodostunut, kun naaras painotti, ettei ottaisi ohjeita nuoremmalta kissalta. Omahyväinen puoli kollista koputti häntä ja muistutti, että todellisuudessa pieni kissa olisi varmasti nähnyt enemmän kuin tämä naaras klaanikissana ja lääkeaineissa tässä pienessä alueessa. Valkopilkun olisi kuitenkin pitänyt muistaa, että tällä hetkellä Ciel olisi heistä se kokonaan järjissään oleva, jonka takia nuorempaansa olisi hyvä kuunnella, mutta kolli päätti antaa asian olla.
’’Pieneen mieleeni ei mahtuisikaan suojella sinun nahkaasi, älä siis ole huolissasi siitä’’, kolli virnisti huonolla huumorintajullaan, kunnes piilossa lymyävät varjot muodostuivat kahdeksi kissaksi, joista toinen halusi tehdä Cielistä itselleen purulelun. Kissa muistutti lintua, joka lähti liitämään ilman halki iskeäkseen Cielin suurella käpälällään maahan, mutta pienempi kissa ehti liukua tomuisessa maassa kollin käpälän alta karkuun. Lähes samaisella hetkellä ilmoille kajahti huuto toiselta hyökkääjältä ja Ciel piti valppaan mielen yllään, mutta käänsi korvansa, kun aisti surua, ehkä iloakin kahden naaras kissan luota. Hitaasti Ciel vetäytyi kauemmas tästä kollista ja kahdesta naaraasta, sivummalle, antaen katseensa kiertää kolmea kissaa. Hyvä on, hänen oli myönnettävä, ettei todella ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta tunnelma muuttui nopeasti rauhalliseksi ja vakavana, sekä mietteliäänä reunamalla istuva Ciel kuunteli kolmikkoa.
Cielin valppaus iskeytyi kun hän jäi katsomaan hämmentynein silmin kollia, jonka rintakehässä hohti ristinmuotoinen arpi. Miten oli mahdollista, että tuo kissa olisi elossa? Haalein silmin pieni musta kolli ihmetteli mielessään, miten Valkopilkku ja tämän tytär ottivat Varjoklaanin entisen päällikön olemassaolon niin rauhallisesti? Oliko se hyvä asia, että tuo kissa olisi elossa? Tuhkasydän? Tuhkasydänkin olisi jossain. Se tarkottaisi, että-? Ciel laski järkyttyneen katseensa käpäliinsä ja antoi ajatustensa kulkeutua suureen sotaan, jossa oli itsekin ollut paikalla, pitkälti tarkkailijana. Klaanikissojen uhraukset olivat olleet turhia. Isä olisi jossakin. Veritähti olisi elossa. Kirous olisi vielä voimassa, koska Haukkatähti olisi täällä elävänä, Veritähden olisi oltava täällä jossakin. Cielin olisi pakko päästä pian puhumaan Itachille, isoveljelleen Varjoklaaniin asiasta. Varoitettava tätä! Varoitettava Ruoskatähteä ja omia pentujaan!
Ciel huomasi aivojensa lähtevän uuteen syöksykierteeseen ajatustien ryminästä, joten hän veti henkeä, jolloin katkaisi ajatustenjuoksun kuin seinään. Ei paniikkia, se ei soveltunut kartanon herran käytökseen. Rauhallisuus, kylmyys ja herrasmies. Pieni kissa rauhoittui nopeasti ja nosti hitaasti katseensa Valkopilkkuun, kun tämä esitteli kaksi kissaa Cielille.
’’En taida olla väärässä, mutta jos sinä olet elossa’’, Ciel aloitti hitaasti, heilauttaen kauempaa pitkää häntäänsä Haukan rintakehää kohti. ’’Veritähtikin on elossa? Miten se on mahdollista?’’, musta kolli räpäytti mietteliäänä silmiään, mutta piti rauhallista olemustaan yllä, vetäen selkänsä suoraan omatakseen hyvän ryhtinsä, ettei olisi kumarassa.
’’On myös kunnia tavata tyttärenne, hän muistuttaa kovasti sinua, Valkopilkku’’, Ciel hymyili kohteliaasti, nyökäten Hallasäveleelle ja Valkopilkulle. Kääntyen sitten takaisin Haukan puoleen. Tämä olisi suuri ihme.


//Heli//
Kylmäsydän – Yöklaani
Iloinen, sekä huvittunut kehräys karkasi Kylmäsydämen kurkusta, kun hän katseli nuoren parantajaoppilaan intoa, joka täytti Kylmäsydämenkin mielen. Hän hymyili myös Kotkaperhoselle ja Okapolulle ystävällisesti. ’’Valitettavasti näyttäisi siltä, että Salviantassu on lähdössä minun mukaani, joten taidat tarvita jonkun toisen kissan vahtimaan itseäsi, ettet unissasi repäisi haavaasi auki. Ehkä Kotkaperhonen voi vahtia sinua sotureidenpesässä, nyt kun molemmat sinne kuulutte. Tule sitten huomisiltana näyttämään itseäsi Salviantassulle, jotta hän voi tarkistaa haavasi ja voit mahdollisesti päästää kouluttamaan oppilastasi’’, Kylmäsydän naukui nuorelle parille, saaden Okapolun hämmentymään, mutta nyökkäämään.
’’Jos Kotkaperhonen ei siitä pahastu, että joutuu lepäämään seurassani’’, nuori soturi naurahti ja Aamunkajo kurtisti epäilevästi kulmiaan, hieman ehkä varautuneena mahdollisesta sulhasehdokkaasta tyttärelleen. Kylmäsydän olisi voinut lyödä vetoa, että Aamunkajo punnitsi juuri vaihtoehtoja siitä, olisiko Okapolku hyvä vai huono kumppani Kotkaperhoselle ja miten emon pitäisi suhtautua asiaan. Aamunkajo varmasti painotteli sen mukaan, että Okapolku oli varapäällikön esikoinen, Kettupisaran poika, kohtelias nuorukainen, Kotkaperhosen unelmien kumppani, sekä mukaan lukien se fakta, että tämä oli ollut mukana koirienhyökkäyksessä, joten Aamunkajon kasvojen tiukka mietintä pehmeni tyytyväiseksi hymyksi.
’’Kiitos Kettupisara, toivotan myös teidänkin pennuillenne Tähtiklaanin valoa heidän polkuihinsa, sekä nauttikaa hyvästä seurasta ja mukavasta yöstä perheenne kanssa’’, parantaja hymyili, katsoen sitten Salviantassuun. ’’Minä tuon yrtit tähän niin voimme lähteä sitten, toivon todella, että Tähtiklaanilla on kerrottavanaan pelkkää hyvää sinun uuden nimesi lisäksi’’, Kylmäsydän kehräsi, lähtien loikkimaan pesäänsä kohti.
’’Onnea matkaan, kultaseni’’, Aamunkajo kehräsi, nousten vielä sukimaan Salviantassun päälakea lempeästi. ’’Olemme kaikki sinusta todella ylpeitä, olethan varovainen?’’, naaras lisäsi hieman huolestuneesti viikset värähtäen, ennen kuin Kylmäsydän loikkikin jo takaisin suu täynnä yrttejä, joista laski osan Salviantassun eteen, pitäen itse pahimmat maultaan suussaan.


Lumisusi – Tuuliklaani
Lumisuden silmät alkoivat loistaa, kun Kukkaiselo kehui hänen ajatustaan viedä Puolinaama ulos Kuurasielun kanssa. Hän tunsi pakahtuvansa ilosta, kun hänelle rakas kuin sijaisemo mestari kehui häntä, ja Lumisuden viikset alkoivat väristä leveän hymyn takia. Hän ei tulisi tarvitsemaan elämäänsä mitään muuta kuin rakkaan mestarinsa Kukkaiselon, siskonsa Myrskynraivon, veljensä Sivalluksenkynnen, sekä uuden parhaan ystävänsä Puolinaaman. Vaikka hän oli menettänyt juuri veljensä, sekä oli ollut hieman surumielinen monista muistakin seikoista, sekä ahdistunut Kuurasielun ja Kuukäpälän saapumisesta, nyt kun hän ajatteli asioita, hän alkoi kokea olevansa aika hyvässäkin tilanteessa.
’’Minua hieman jännittää kohdata Tähtiklaania. Toivon, että voisin nähdä Aallonusvan’’, Lumisusi kuiskasi hiljaa Kukkaiselolle, kun he lähtivät kulkeutumaan Kuulammen edustalle, odottamaan muita, jotta kaikki voisivat valua Kuulammen äärelle yhdessä. ’’Mutta samalla pelkään, että saan jonkin pelottavan unen heiltä, kuten viimeksi. En kyllä usko, että he haluavat piinata minua pelottavilla ennustuksilla uudelleen’’, Lumisusi naukui mietteliäänä, hieman hermostuneena hymyillen Kukkaiselolle.


Kuolonlaulu – Myrskyklaani
’’Puhut viisaita sanoja, Vihertähti ja siksi olen todella ylpeä, että juuri sinä johdat tätä klaania’’, Varissilmä naukuen saapui paikalle, istuutuen ystävänsä vierelle. ’’On hyvä, että juuri Liekkimarja toimi mestarinasi ja teki sinusta seuraajansa, sillä olet omaksunut häneltä oppimasi todella hyvin, mutta samalla tuot aina hienosti omia näkemyksiäsi esille, jotka opettavat muitakin nuoria ymmärtämään tilanteen vakavuutta ja syitä hyväksyä päätöksesi. Nuoresta iästäsi huolimatta olet oppinut paljon’’, mustavalkea kolli jatkoi hymyillen, ja saaden sanoilleen Kuolonlaulun nyökkäyksen merkiksi, että valkea kissa oli myös samaa mieltä. Liekkimarja katseli hymyillen tassujaan pieni punastus kohoten kasvoilleen.
’’Kuitenkaan emme saa liikaa katsoa oikeudentajulla heitä, vaan pitää pitää takaraivossa mielikuva siitä, että pahimpia voi käydä. Tuskin käy, kuten sanoitkin, Vihertähti. Mutta pahimpaan on minusta hyvä varautua, ehkä siksi voisimmekin luoda pieni ryhmiä pesien sisälle valmiina puolustamaan pesässä olevia kissoja, jos jotakin meinaa tapahtua?’’, Käärmesielun viereltä Vihakatse naukui mietteliäänä. ’’Emme luo heille uhka kuvaa meistä, jos sotureita on pesissä tavallaan piilossa valmiina suojelemaan pesässä olevia, ja emme yritä olla uhaksi, koska ainoastaan suojelemme omiamme’’, punainen kolli jatkoi mietteliäänä.
’’Minusta Vihakatseen ideassa on myös hyvä ajatus, klaanissamme kuitenkin nyt on Satakielen ja Vihakatseen pennut, sekä yksi kissa on siirrettynä klaaninvanhimpien joukkoon, joten heitä ei ole hyvä jättää maalitauluksi’’, Käärmesielu naukui hiljaisella, mutta tasaisella äänellään, vilkaisten mietteliäänä Vihertähteä.
’’Oikeastaan olen jo hetken ajan halunnut kysyä’’, Yönkäärme, leuaton naaras, joka puhui hieman sihisevästi pitkän kielensä takia, aloitti kulkeutuen hiljaisesti kissojen luokse. ’’Voisinko minä mahdollisesti ottaa Väretuulen oppilaakseni? Hän on sokea, ja minä olen osittain heikentyneen näköni ja karun rahnaisen ulkomuotoni takia mahdollinen kissa opettamaan häntä toimimaan soturina sokeudestaan huolimatta’’, Yönkäärme hermostuneena jatkoi, istuutuen Vihertähden taakse hieman vaivaantuneena. Liekkimarja kohotti yllättyneenä entiseen Veritähden seuraajaan katseensa, mutta Liekkimarjan silmistä Kuolonlaulu saattoi nähdä, että tämä oli mielissään Yönkäärmeen ajatuksesta parantaa Väretuulen mahdollisuuksia toimia klaanin hyväksi, sekä itsensä. Naaras pesässä oli kuitenkin vielä nuori kissa.
’’Mutta mitä Salamaklaanin kissoihin tulee, meidän on oltava vain rauhallisia ja mahdollisimman kehuvia heitä kohtaan, jotta hekin pysyvät rauhallisina. He ärsyyntyvät helposti, jos muut eivät ole heille kohteliaita, ystävällisiä, mutta he ymmärtävät, jos emme halua antaa heille periksi, joten emme saa missään muodossa mielistellä heitä’’, Kuolonlaulu naukui hetken hiljaisuuden jälkeen vinkkinsä Salamaklaanin kissoista.





//Varjo, kurkkaatko samalla Kuolonlaulun roolauksen, Yönkäärmeen lause kohta ^^ ?//
Hiekkapyörre – Myrskyklaani
Hiekansävyinen kolli oli kuunnellut, mitä sanottavaa Vihertähdellä ja Kuolonlaululla oli ollut, mutta samalla hän päätti olla menemättä tällä kertaa näiden luomaan keskusteluun, koska siihen osallistui moni kissa. Mieluummin Hiekkapyörre tällä kertaa halusi keskittää huomionsa Kastehelmeen ja tämän kanssa keskustelemiseen, koska naaraan seura sai hänet hyvälle tuulelle, ja ehkä Hiekkapyörrekin oli onnistunut edes hieman piristämään naarasta.
Naaraan ollessa hieman äimistynyt Hiekkapyörteen sanoista, kolli tunsi suurta häpeä itseään kohtaan. Oliko hänen ollut ihan pakko avata suunsa ja alkaa lirkuttamaan ajatuksiaan Kastehelmelle? Ihastuksestaan ja halukkuudestaan jakaa elämänsä tämän kaunottaren kanssa? Eikai Hiekkapyörre nyt vain ollut pilannut tätä kaikkea? Kastehelmen äänen kuitenkin pehmentyessä, kolli rauhoittui ja huomasi nauravansa hermostuneena, kun naaras totesi, ettei ollut varma kuinka kumppaneista sovittaisi. Ehkä tämä tapa voisi kuitenkin sopia heille molemmille?
’’Sinä olet minulle kaikki mitä haluan tavoittaa ja jonka kanssa haluan jakaa kaiken’’, Hiekkapyörre kehräsi Kastehelmelle. ’’Ilmeisesti Vihertähti ja muut kissat pohtivat nyt sitä Salamaklaania asiaa, mutta ehkä voisimme mennä lyhyelle kävelylle, johonkin lähistölle, ettemme vain joudu kahdestaan Salamaklaanin kissoja vastapäätä? Täällä leirissä tuntuu nyt laskeutuneen niin tiivis ja ahdistava ilmapiiri, etten mielelläni jäisi tänne pilaamaan ensimmäistä päivääni upean kaunottareni kanssa’’, kolli hymyili heilauttaen onnellisena korviaan.
’’Ellet halua liittyä heidän kanssaan käytävään keskusteluun? Uskoisin kyllä, että veljesi kumppaninsa kanssa saavat loistavan suunnitelman, jonka me kuulemme, kun palaamme kävelyltä’’, Hiekkapyörre naukui lempeästi.


Valkeatähti & Myrskynraivo – Tuuliklaani
’’Me kaikki luotamme sinuun ja tiedämme, että tämä on juuri sitä, mitä sinä tarvitset elämääsi ja mihin sinut on tarkoitettu. Toivotan nyt hyvää illan jatkoa sinulle ja kumppanillesi, palaamme sitten aamulla tarkemmin tähän, muista levätäkin välillä’’, Valkeatähti hymyili ystävällisesti Yöntähden pojalle, Okatuulelle, lähtien sitten kulkeutumaan leirin aukiota kohti, jossa Kolibriunelma muun perheen kanssa vaihtoi kuulumisia ja nämä surivat vielä Punaruoskan menettämää poikaa, Yömyrskyä, joka oli saanut nimensä Okatuulen isän mukaan. Valkeatähti painoi korvansa alas surullisena, kun istuutui kumppaninsa vierelle ja katseli tytärtään Punaruoskaa, sekä poikaansa Auringonsirpaletta, ja toista tytärtään Valkealummetta, sekä tämän kumppani Sivalluksenkynttä. Yöntähti oli hyvä päällikkö klaanille, sekä Yömyrsky hyvä nuori soturi Tuuliklaanille, mutta nämä olivat täyttäneet nopeasti tehtävänsä maanpäällä ja vaeltaneet Tähtiklaaniin.
’’Olen ylpeä sinusta, Okatuuli’’, Myrskynraivo kehräsi ja puski kollin lapaa, vaikka häntä hieman naurattikin Valkeatähden kommentointi kumppanista. Myrskynraivo ei ollut ajatellut niin pitkälle, hän oli ajatellut Okatuulen ihastuksenaan kyllä, mutta myös parhaana ja luotettavana ystävänä, joka oli pelastanut ja auttanut kettujen kanssa häntä. ’’Sukusi, sekä vanhempasi ovat todella ylpeitä sinusta. Teille Valkeatähden suvun kissoille on ilmeisesti luotu taito johtaa Tuuliklaania, ja sinäkin varmasti tulet siirtämään asemasi vielä joskus omalle pennullesi. Minusta se on aika kaunis ajatus’’, tumma naaras kehräsi hymyillen.



Veriminkki- Varjoklaani
Musta kolli kuunteli Hopeayötä mietteliäänä, jälleen tämä naaras osasi muodostaa lauseita ja sanoja omista ajatuksistaan, joita Veriminkki ei muulla tavalla kuin kuuntelemalla pääsisi kohtaamaan. Hopeayön ajatusmaailma erosi Veriminkin omasta, mutta se ei haitannut kollia, sillä hän oppi hyvin paljon tästä naaraasta, jolla oli puhdas sydän, mutta samalla valtaa sanoa mielipiteensä ääneen, koska tälle kissalle ei vain voinut suuttua niistä. Hopeayö oli liian hyvä kissa tähän klaaniin ja tähän maailmaan, ja monen pitäisi oppia tältä paljon, etenkin Veriminkin kaltaisen kissan.
’’Minun taitanee olla parasta pitää suuni kiinni, koska koen olevani hyvin huono persoona sinuun seuraasi ajatuksieni kanssa’’, kolli hymyili pienesti, ja nyökytteli ymmärtävänsä Hopeayön ajatuksen paratiisista. Ehkä he voisivat saavuttaa sellaisen paikan yhdessä? Miksi Veriminkki niin ajatteli? Hän oli vain hetki sitten tutustunut tähän naaraaseen, mutta tämä kiehtoi häntä hyvin paljon. Ehkä Veriminkin pitäisi katsoa pidemmälle ja ajatella mahdollisuuttaan olla Hopeayön kanssa. Hopeayö ei ainakaan vältellyt häntä tai millään muotoa saanut hänen oloaan kurjaksi, joten Veriminkin ei itsekään tarvinnut rakentaa omia suojamuurejaan ympärilleen, ollakseen oma häijy itsensä. Hänellä ei ollut syytä siihen. Veriminkki sai kerrankin hengittää rauhallisesti ja keskittyä vain Hopeayöhön, ilman, että hänen täytyisi olla voimakas, mahdollisesti voittamaton, mahdollisesti tappava tai mahdollisesti häijympi kuin toinen.
’’Taidat olla oikeassa, mutta sinun vuoksesi haluan yrittää olla parempi kissa’’, kolli kohautti ystävällisille sanoilleen lapojaan. ’’Missä ajattelisit olevan paras metsästyspaikka?’’, Veriminkki kysyi, katsellen Hopeayötä, josta näki pienen palan pikkuveljensä Synkkätähden ajatusmaailmaa, joka paloi oikeudentajua, mutta raivostuessaan kolli myrskysi kuin ukkonen. Hopeayössä olisi selvästi samaa ajatusmaailmaa.



Tuskatähti & Tulikuu – Jokiklaani
Kilpikonnakuvioinen kolli painoi hiljaisena korvansa alas, ehkä pitääkseen itselleen jonkin pienen kannustuspuheen, mikä sai Tulikuun avaamaan suunsa, jotta tämä yrittäisi vielä kääntää päällikön mieltä asiasta.
’’Lähdemme hyökkäykseen, kun aamu alkaa sarastaa’’, Tuskatähti vastasi Nokkoslehdelle hetken hiljaisuuden jälkeen ja Tulikuu pudisti epäuskoisena päätään. Tuskatähti ymmärsi, että tytär varmasti ajatteli, ettei kaikki voisi alkaa tapahtua näin nopeasti. Pian kaikki hyvä voisi olla viety häneltä ja lopullisesti tuhottu ja turmeltu. Mitä heille voisi jäädä tästä kamppailusta? He lähtisivät sotimaan, jotta he saisivat oikeuksia, mutta mitä jos he eivät saisi vietyä Varjoklaanista mitään, mikä voisi hyvittää menetyksen? Auttaisiko pelkkä sotiminen, se olisi pelkkää Varjoklaanin kutittamista! Mitä järkeä olisi lähteä taisteluun, jos he eivät voisi voittaa mitään.
’’En halunnut teitä vain suunnittelemaan tätä kaikkea. Halusin teidät myös pesään siksi, että me kolme johdamme kolme pientä partiota sotaan Varjoklaania vastaan. Me emme hyökkää koko klaani, vältämme ottamasta oppilaita mukaan, ja keskitymme vahvoihin ja nopeihin sotureihin. Meidän ajatuksenamme on vahingoittaa kissoja Varjoklaanissa, toimia ryhmissä, jotta vahinkomme ryhmänjäsenten keskuudessa on minimoitu, siksi kolme kissaa yhdessä ryhmässä on hyvä määrä’’, Tuskatähti selitti ja katseli kaksikkoa. ’’Kun aamu alkaa sarastaa, haluan, että sinä Tulikuu otat ryhmääsi Arpisydämen ja Hohdonkaiun, Salamasielu on kokenut soturi ja vahva, Hohdonkaiku on nuori, mutta todella nopea. Jos joku teistä haavoittuu pahasti Hohdonkaiun tehtävänä on auttaa kissa pois taistelusta ja sinä tai Arpisydän puolustatte häntä ja loukkaantunutta, että pääsette elossa vetäytymään’’, Tuskatähti aloitti ohjeen antamisen käyden jokaisen huolellisesti läpi. Tulikuu nyökkäsi rauhallisesti.
’’Nokkoslehti, sinä otat ryhmääsi Savusydämen, sillä hän on yksi klaanimme vahvimmista kissoista, sekä Tulenhengen, joka on myös sinun lisäksesi nopea. Teette samalla tavalla, Tulenhenki auttaa haavoittuneen pois, kun taas sinä tai Savusydän suojelette häntä ja haavoittunutta’’, Tuskatähti naukui ja heilautti sitten häntäänsä. ’’Minä otan mukaani Leopardikynnen ja Joutsenenlaulun, he ovat nopeita ja voivat auttaa minut pois, jos näytän olevani viimeisilläni Ruoskatähteä vastaan’’, Tuskatähti mietti hetken ja katseli sitten kahta naarasta.
’’Me emme mene tappamaan ketään, me menemme vahingoittamaan, tuhoamaan leiriä, sekä aiheuttamaan sekasortoa klaaniin. Saatte itse valita, mihin lähdette hyökkäämään, mikä on kohteenne, mutta muistakaa se, ettei ketään tapeta’’, Tuskatähti naukui jämäkästi ja Tulikuu nyökkäsi vaisusti.
’’Onko vielä kysyttävää tai ajatuksia?’’, päällikkö katsoi kahta naarasta.



Mäntysydän – Ruskaklaani

Kokenut soturi naaras kohotti katseensa Lovisieluun, joka oli saanut ajatuksensa kuriin ja oli valmis puhumaan kaikesta tapahtuneesta klaanin kanssa. Mäntysydän vilkaisi Tiikerinsurmaa, joka oli aikeissa lähteä Kultatassun ja Syväsurman kanssa metsästämään jotakin, samalla kiertää rajoja ja merkitä niitä, jotta vastaavaa ei heti tapahtuisi. Tai eivät ainakaan muut klaanit luulisivat heidän olevan joutuneet kokonaan mäyrien raatelemaksi. Mäntysydän kuuntelikin nyt Lovisielun kerrontaa ja mietti hiljaa mielessään, että tulisiko Lovisielu saamaan kaikki elämänsä, sillä Leijonansurma oli omannut vielä muutamia ennen kuin jätti paikkansa Lovisielulle. Vanhempi naaras kuitenkin räpäytti silmänsä yllätyksestä suuriksi, kun Lovisielu päätti valita hänet varapäällikökseen. Tiikerinsurma aukion laidalla käänsi nopean ja kerrassaan liekehtivän vihaisen katseensa emoonsa, joka alkoi poukkoilla Lovisielun ja Mäntysydämen välillä.
Oliko Mäntysydän kuitenkin tehnyt huonolla huumorillaan, tylyn viisailla sanoillaan ja jossain määrin kohteliaalla kunnioittavalla kannustuksellaan Lovisieluun vaikutelman, kun he olivat tulleet yhdessä kokoontumisesta? Ehkä ei, mutta ehkä kolli ajatteli Mäntysydämen olevan johtohahmona käpyä viisaampi ja voisi tarvita naaraan ajatusmaailmaa omien päätöksiensä tueksi. Mutta tätä Mäntysydän oli odottanut kauan. Ehkä Tähtiklaani muisti vielä, että Mäntysydämenkin polku olisi olemassa ja tämä voisi olla sen alku? Tiikerinsurmasta voisi tulla todella katkera ja vihainen, koska oli jo kerran menettänyt asemansa Lovisielulle, ja nyt ei saanut uutta mahdollisuutta, koska Mäntysydän oli jollakin erikoisella ihmeellä saanut sen.
’’Kiitos Lovisielu. Toivotan sinulle turvallista matkaa ja lupaan olla luottamuksesi arvoinen varapäällikkö, joka tekee parhaansa, että saamme leirin näyttämään mahdollisimman hyvältä sinun palatessasi’’, Mäntysydän kumarsi Lovisielulle hyväntahtoinen hymy kasvoillaan. Mäntysydän yritti tavoitella katseellaan ystäväänsä Tuhkavalaa, haluaisiko tämä heittää jotakin kaatuva mänty vitsi uudelle varapäällikölle tai leikkisästi yrittää pilkata Mäntysydäntä? Tuhkavalan sarkastisen kannustuksen Mäntysydän kaipasi.


//EE (jos oon vähän että mitä häh, en osaa vastata, niin kurkkaa Salamaklaanin alalaita, kissat, tietoa ja suku kohdat niin osaat varmasti selventää hölmölle Myrskyhallalle ^^) //
Myrskyhalla – Salamaklaani
Myrskyhalla seurasi Tammenlehteä, kun taas Haukkavarjo oli halunnut mieluummin jäädä kuuntelemaan Hopeataivasta ja tutustua emoonsa. Haukkavarjo kaipasi todellakin emoa, joka auttaisi tätä, näyttäisi lämmön ja sen huolenpidon. Haukkavarjo oli niin riekaleina sisimmässään, ettei Myrskyhalla osannut enää auttaa veljeään. Vaikka olisi halunnutkin. Seuratessaan Tammenlehteä syrjemmälle, Myrskyhalla istuutui sotureidenpesän edustalle ja katseli sitä mietteliäänä. Se eroaisi hyvin paljon kantojen, kivien ja puiden onkaloista rantahiekan joukossa, johon kolli oli nyt tottunut.
’’Haluaisin oppia ymmärtämään tapojanne’’, kolli naukui sisarelleen mietteliäänä, katsellen nyt aukiota, joka kuhisi kissoja ja muutamat tervehtivät heitä ohimennen. ’’Tammipolku kertoi, että teillä on erilaisia käytäntöjä ja seremonioita, ja uskoisin, että minun olisi ihan hyvä tietää niistä, etten tee jotakin typerää’’, Myrskyhalla naurahti hermostuneena. Voih, hänellä voisi olla hyvin paljon opittavaa, mutta ehkä Tammenlehti auttaisi häntä siinä.
’’Esimerkiksi osaatko kertoa jotakin sukuamme koskevista asioista? Kuulin Tammipolulta, että naarat ovat toivotumpia kuin kollit, miksi? Enkä tarkoita olla röyhkeä, minulle ei ole opetettu tällaista, joten en tiedä tapojanne’’, Myrskyhalla hiljensi ääntään painaen korvansa hermostuneena alas. Hän pelkäsi suututtavansa Tammenlehden kysymyksillään, jotka varmasti tuntuivat naaraasta typeriltä. ’’Ja että suvun jatkaminen on tärkeää, joten oletan, että kumppanin saaminen on myös osa sukua koskevista asioista. Mutta mitä, jos ei saa kumppania, onko se siis pakollista vai onko se ihanne saada kumppani? Sen ymmärsin, että muihin klaaneihin ei saa sekaantua hännänpäänsä vertaa, kuulin siitä Kuolonlaulusta’’, Myrskyhalla selitti yrittäen nyt keskittyä hyvin tarkasti, ettei unohtaisi jotakin tärkeää informaatiota.

Nimi: EE

23.09.2018 19:44
//Masi//
Tammenlehti, Salamaklaani

Tammenlehti katsoi rauhallisena, kun Myrskyhalla esimerkillisesti kiitti Kolibrintähteä. Haukkavarjon rehvakkaat sanat saivat naaraan luimistamaan korvansa jälleen kerran ja hän mulkaisi veljeään. Kolli ei näyttänyt välittävän perheestään tippaakaan, mutta silti puhui oikean perheen löytämisestä. Kuitenkin emon saapuessa heidän luokseen, siniharmaat silmät näyttivät syttyvän, mutta soturitar ei ymmärtänyt miksi? Sitten se osui häneen, nämä kollit eivät olleet eläneet oikean emonsa kanssa vuodenaikoihin. Olihan tämä hieno jälleentapaaminen. Myrskyhallan kertomus matkasta sai hymyn naaraan huulille, mutta maininnat Myrkkyklaanista pistivät harmaaturkkia. Oli varmasti hirveää lähteä kasvattiklaanista, jossa oli kaikki kissat, joiden kanssa oli kasvanut. Taas Haukkavarjon sihahdus sai naaraan jännittymään. Sitten vanhemman veljen katse kääntyi Tammenlehteen ja harmaaturkki nyökkäsi hymyillen.
”Jos se teille käy, Kolibrintähti”, Tammenlehti maukui ja tunki sitten kissajoukon läpi, istahtaen sotureille valitun luolan eteen.
”Mitä siis halusit tietää”, naaras maukui ruskeakirjavalle isoveljelleen ja hymyili tälle lämpimästi.

//Chabi//
Vuolastassu, Ruskaklaani

Vuolastassu silmäili vielä haavoittuneita, joiden vammat hän ja Koitomu olivat peitelleet hämähäkinseitillä. Naaras katsoi taivaalle ja muisti parantajien tapaamisen, jonka oli määrä tapahtua. Missäköhän hänen mestarinsa oli? Parantajaoppilas kiipesi jotenkuten ylös tammeen ja löysi Koitomun tarkistamasta yrttejä.
”Pitäisikö meidän lähteä Kuulammelle? Voin ottaa joitain yrttejä mukaan Salamaklaanilaisille”, naaras maukui ja katsoi mestariaan kysyvästi. Sitten siniharmaa otti joitain perusyrttejä ja sitoi ne nopeasti tammenlehdellä nippuun. Vuolastassu nousi istumaan, valmiina lähtemään tapaamiseen, mutta odotti kunnioittavasti mestariaan.

//Wilma//
Kuihtunuttassu, Jokiklaani

Kuihtunuttassu tassutti ripein askelin parantajanpesälle, josta löysi Kristallipääskyn touhuamassa jotain. Uutukainen parantajaoppilas oli muistanut Kuulammen kokoontumisen ja halusi muistuttaa mestariaan siitä. Hiljaisesti hän käveli vanhemman naaraan luokse ja kosketti tuon valkoista turkkia hännällään. Mielessään naarasoppilas toivoi, ettei pelästyttänyt toista ja sitten viittoi kohti taivasta ja sitten yrttejä, yrittäen muodostaa suullaan sanan ’Kuulampi’. Hartaasti Kuihtunuttassu toivoi, että Kristallipääsky muisti asian itsekin, tai että ainakin tajuaisi, mitä leopardikuvioinen yritti viestittää. Mykkänä olo oli kauheaa.

Nimi: heli-fairy

23.09.2018 16:56
HEHKUTONVALO hidasti vauhtiaan kuullessaan Korpinsulan mutisevan jotain vierellään. Parantaja käänsi korviaan tätä kohden, pyöräyttäen itsekseen silmiään.
”Ei heitä tarvitse kohdata, ainakaan vihaisin katsein. Ei heillä varmaan ollut mitään osaa hyökkäykseen”, tuo murisi pysähtyen sitten lopulta, kun hänen oppilaansa selitti jotain seuraavasta hyökkäyksestä. ”Sinähän olet parantaja”, tuo sihahti kipakasti. ”Annoit valasi suojella jokaista, omaa ja erilaista. Jos pidät enemmän taistelemisesta siirry soturiksi”, naaras murisi hiljaa, ei liian kylmästi muttei ystävällisestikään Korpinsulalle. Naaras itse oli valinnut oman polkunsa, ja jos hän tuollaista sepitti, se ei näkyisi Tähtiklaanillekaan liian hyvänä. Hehkutonvalo oli kääntymässä takaisin kohti Ruskaklaanin rajaa, kunnes kuuli ympäristöstä outoa ääntä. Pensaikosta edestäpäin loikkasi pian esiin erittäin vahvasti sairaalta tuoksuva kissa, joka iski hampaansa edessä olevaan Korpinsulkaan. Vanhempi parantaja oli lyödä tätä vierasta kissaa vihaisena, mutta antoi asian olla, kun toinen osasi vetäytyä toisen parantajan luota.
”Mitähän sinä kuvittelet tekeväsi, tai olevasi?!” naaras sihahti toiselle vihaisena tutkaillen Korpinsulkaa huolestuneena. Toisen hampaat olivat tehneet selvän reiän naaraan turkkiin(?), muttei se näyttänyt liian pahalta, tosin mistä Hehkutonvalo tiesi mihin toista sattui. Tumman harmaa naaras murahti toiselle vielä nopeasti, sitten tutkaillen tätä vierasta paremmin. Naaras näytti olevan haavojen peitossa, tuon keho ei näyttänyt millään tapaa hyvältä, tai hyvävointiselta. Hänestä hehkui kipu ja väsymys, sekä sairaudet ja tulehdukset, jotka melkein näkyivät jo metsän toiselta laitaa. ”Mistä olet tullut, mitä on käynyt?” parantaja naukaisi rauhallisemmin, mutta ainaisella kylmällä äänen sävyllään. Ei tällainen erakko turhaan kiertelisi klaanien mailla, ainakaan tuossa kunnossa. Miksi hän oli tullut tänne? Mistä hän oli tullut? Ei hän ainakaan pitkälle ilman haavojen hoitoa pääsisi.


SALVIANTASSU nautiskeli lounasta perheensä kanssa, tutkaillen kiinnostuneena uusia nuoria sisariaan. Neljä tervettä pentua näyttivät jo vahvoilta, ja heistä mahtoi tulla vielä jotain suurta klaanille. Toiset pennut nukkuivat, toiset tapittivat häntä sekä ympärillä muita olevia silmät suurina, kiinnostuneena. Vaalea naaras naurahti näille, katsellen myös lähellä oleskelevia Okapolkua sekä Kotkaperhosta. Tummasta sisaresta näki, miten umpirakastanut tämä oli, muttei Salviantassu vielä tiennyt, tai nähnyt, Okapolun tunteiden ainakaan hehkuvan kollista. Parantajaoppilas kuitenkin uskoi näistä vielä tulevan hyvät kumppanit. Vaalean naaraan huomion herätti tuttu läsnäolo, sekä pian Kylmäsydämen lempeät sanat, jotka nyt ohjeistavat Kuulammelle lähtöön.
”Vihdoin! Olen odottanut tätä jo pitkään”, naaras naurahti loikaten pystyyn, saaden isältään lempeän naurahduksen. Kylmäsydämen viimeinen vihjaus vielä sai naaraan innon uuteen nousuun ja se sai hänen vanhemmiltaan, sekä Kotkaperhoselta, iloisia ja ylpeitä katseita. ”Oikeastiko?” naaras vinkaisi innoissaan ja pomppien kiersi mestarinsa ympäri. ”Mahtavaa!” tuo vielä naukaisi heilautellen häntäänsä, katsahtaen sitten mestariinsa.
”Saanko minä kantaa niitä yrttejä? Haluan tavata ne uudet parantajat jo”, hän hihkui iloisesti räpäytellen silmiään.
”Menkäähän sitten, niin ehdittekin sinne. Menkää varovasti, Tähtiklaani valaiskoon polkunne”, KETTUPISARA naukui heilautellen tuuheaa hännänpäätään pentujen edessä, jota yksi yritti saada kiinni pienillä tassuillaan. Salviantassu hymyillen räpäytti silmiään isälleen ja loikki sitten Kylmäsydämen vierelle. ”Mennään sitten!” hän naurahti vielä iloisesti hymyillen.


KUKKAISELO katseli lämpimästi hymyillen Lumisutta, joka hieman väsyneen oloisesti asteli hänen vierelleen leiriin. Viileä yö ilma jo kulki läpi avoimen leirin, mutta matka varmasti taittuisi nopeasti ilman suurimpia kohtaamisia. Vihersilmäinen naaras pudisti päätään ja laski yrtit tassujensa juureen puhuakseen.
”Saan nämä ihan hyvin yksinkin, kiitos”, hän naukaisi toiselle hymyillen. ”Ja uskon, että aivan varmasti ehdimme aamuksi takaisin. Saamme kuitenkin hieman levättyä lammella, sekä matka ei ole pitkä takaisin leiriin, joten ehdit ihan hyvin heidän kanssaan ulos. Ideasi on mainio, on vain hyvä, että hänkin saisi liikuntaa pesästä, jottei jalkakaan hyytyisi paikalleen väärään asentoon. Pidätte vain huolta toisistanne, niin kaikki on hyvin”, tämä naukaisi ja puski toisen poskea nenällään, ennen kuin nappasi yrtit takaisin suuhunsa ja lähti kaksikkoa ohjaamaan nummen poikki kohti Myrskyklaania, sekä Kuulampea. Toivottavasti Tähtiklaani lähettäisi hyviä unia tänä yönä, ei ainakaan samanlaista piinaa Lumisudelle, kuin viimeksi. Ennustuksen kissat sentään olivat saapuneet, eivätkä kaksikko aiheuttaneet sitä verilöylyä, vaikka syyllinen olikin klaanin ulkopuolinen. Se kohtaaminen kyllä pysyisi kaikkien mielessä pitkään. Ainakin Puolinaaman, sekä Tuhkavarjo. Valkeaa naarasta suretti nuorten soturien puolesta, mutta ehkä he oppisivat tästä paljon ja nousisivat pesän pimennosta vahvempina oppimaan uutta.


SÄDEKATSE istuutui alas tyhjälle pedille, riiputtaen voimattomasti päätään edessään. Hän höristi korviaan kuunnellessaan parantajaa. Oli hän onnekas, että joku sentään häntä halusi hoitaa, tosin ei hänkään tiennyt, mitä toisen päässä liikkui. Ehkä tämäkin asia unohtuisi joskus. Monien kuiden päästä, mahdollisesti. Ruskea naaras pudisti päätään toiselle, tarkastellen sitten itseään varovasti niskaansa kääntäen.
”Niskani on vuotanut jo pitkään ja meinasin pyörtyä aukiolle. Ei kuitenkaan murtumia tai muuta, vain haavoja, suurempia ja pienempiä”, tuo naukaisi värisyttäen korvaansa, josta puuttui pieni pala. Hän huokaisi katsellen Kanervamarjaa ja yritti silmäillä, jos näkisi Laventelitassua jossain toisen takana. Sädekatse oli iloinen klaanin hyvin toimivista parantajista, ja siitä, miten päteviä ainakin Kanervamarja jo oli. Varmaan Laventelitassustakin tulisi yhtä lahjakas kuin mestaristaan. Niskaa vihloi vielä huomattavista, mutta suurin kipu oli jo turtunut jälkihuminaksi, kivuksi, minkä huomasi vasta koskettaessa tai väärän liikkeen myötä. Turkoosisilmä laski katsettaan tassuihinsa, joissa vieläkin näkyi selvästi toisen naaraan veri, sekä turkin tupot. Hän alkoi turhautuneena putsata käpäliään turhasta sotkusta, odottaen Kanervamarjan ohjeita. Toivottavasti hän ei myöhästyttäisi heidän tapaamistaan Kuulammella.


VIHERTÄHTI nosti lämpimän hymyn kasvoilleen Liekkimarjan tassuttaessa hänen vierelleen. Kolli myös huomasi pian kumppaninsa perässä saapuvan Huurrehaamun, jonka valkeat silmät tutkailivat joukkoa ympärillään varuillaan. Musta kolli silmäili paikalle astelleita kissoja, ja kuunteli näiden mielipiteitä korvat höröllä. Hän yritti painaa mieleensä jokaisen kannan sekä kuvan, mikä asiasta oli otettu käyttöön. Totta oli, että kaikkien pitäisi olla valppaana, muttei Vihertähti uskonut, että tämä perhekeskeinen klaani omaisi vahvaa taisteluviettiä. Vihersilmäinen nyökäytti päätään ja vilkaisi Valkeahohteeseen tämän lopetettua.
”Totta on, että tämä asia koskee koko klaania. Olemme varuillamme ja tarkkaavaisia siitä, miten tämä uusi klaani astelee luoksemme ja millaisilla ajatuksilla he haluavat keskustella. Klaanimme on perheemme, mutta jokaisella meistä on myös oma perheemme, joka totta kai menee klaanin edellä silloin tällöin. Kuulumme kuitenkin jokainen tänne omalla tavallamme, ja oman mielemme mukaan me täällä olemme”, kolli naukui rauhallisesti pitäen pieniä taukoja ja harkiten hieman sanojaan, katsellen kissojaan ympärillään, sitten silmät myötätuntoisesti kääntyen kohti Kuolonlaulua sekä Tulikolibria.
”Haluamme totta kai aina pitää klaanimme turvassa ja ystävämme lähellä. Joidenkin suku on täällä, joidenkin muualla, mutta me kaikki kuulumme tänne ihan niin kuin olemme aina kuuluneetkin. Meitä kukaan ei kuitenkaan tapita paikoilleen tai sano missä pitää olla, mutta juttelemme ensin tämän uuden klaanin kanssa siitä, mitä he haluavat ja miten asia tulisi hoitaa. Pidämme omistamme kiinni. Eihän kukaan halua menettää perhettään, ei toiselle klaanille, ei Tähtiklaaninkaan käpäliin,” päällikkö naukui häntänsä kiertäen kumppaninsa ympärille, samalla rauhallisesti katsellen kissoja ympärillään.

Nimi: Diamella

23.09.2018 00:37
TUHKASYDÄN kirjaimellisesti laahusti järven rantaa pitkin eteenpäin. Oli hänen virhearvionsa, kun luuli pärjäävänsä aikuiselle urosmäyrälle, haastaessaan sen haaskan. Selkää koristivat syvät viillot, mitkä olivat hoitamattomuuden takia päässeet tulehtumaan. Jokaisella askelmalla pienikokoinen naaras joutui puremaan hammasta, ettei huutaisi kuin helvetti, päästäkseen eteenpäin. ’Jos kuolen tähän niin voi jumalauta’, oli hänen kulutetuin lauseensa, ettei hän luovuttaisi helpolla. Toisaalta luovuttaminen ei koskaan ollut kuulunut naaraan luonteeseen, joten siitä ei ollut pelkoa. Erakoksi vetäytyminen oli järkevin ratkaisu Veritähden kadottua, mutta nyt naaras halusi kohdata kumppaninsa uudestaan monen kuun jälkeen. Ajatuksistaan havahtuneena Tuhkasydän kuuli pensaikon takaa puhetta. Hänen kuulo ei ollut menneiden kuiden aikana huonontunut, ongelma oli siinä, ettei hän ollut kuullut ymmärrettävää puhetta niin pitkään aikaan. Se oli vaikeasti ymmärrettävissä. Tuhkanharmaan erakon suu raottui juuri sen verran että hän sai imaistua itseensä ympärillään olevat hajut. Yhtään tuttua hajua hän ei saanut nimettyä, joten hän jännitti lihaksensa. Tässä kunnossa ei pentuakaan päihitettäisi, joten oli tyydyttävä likaistakin likaisempaan vaihtoehtoon, kuin panttivankiin. Jos kissat ovat hyväuskoisia hölmöjä, he eivät tee mitään vaan tekevät juuri sen mitä Tuhkasydän pyytää. Luulla vahvistetut kynnet ojolla naaras loikkasi miettimättä pensaan läpi. Tuulen alapuolella ollut erakko oli arvioinut loikkansa niin että laskeutui elävän olennon päälle, niin ettei toinen aavistanut. Hampaat uppoutuivat terveeseen kehoon helposti ja yllättynyt rääkäisy (?) sai Tuhkasydämenkin korvat luimulle. Murto-osa sekunnissa Synkkäklaanin haju valtasi pienikokoisen naaraan ja hän tajusi purevansa omia! Sen lisäksi hyökkäyksen kohde näytti etäisesti tutulta harmaan turkkinsa kanssa, muttei Tuhkasydän jäänyt sen enempää selvittämään asiaa. Jälleen hän käytti koko energiavarastonsa loikatakseen toisen naaraan päältä pois, kauemmas kaksikosta. Kaksikko tuoksui vahvasti yrteiltä, joten ei ollut vaikea arvata heidän tehtäväänsä klaanielämässä. Tuhkasydän jäi tuijottamaan harmaata naarasta kulmat kurtussa. Ketä hän etäisesti muistutti?


VALKOPILKKU ei kerennyt kuin hymyilemään Cielin vastauksille, kun hän huomasi suunnilleen itsensä kokoisen kollin jännittävän lihaksensa. Naaras otti mallia, muttei osannut täysin paikantaa mistä äänet tai hajut tulivat. Lääkkeet olivat turruttaneet hänen aistinsa, joten oli täysin Cielin armoilla.
”Jos joudut kohtaamaan taistelun, niin lupaa..”, naaras kuiskasi hiljaa ja katsoi kolliin, joka ei näyttänyt ollenkaan tyytyväiseltä siihen miten Valkopilkku lopettaisi lauseensa. Silmien siristäminen todisti kollille, että huonokuntoinen naaras oli tosissaan.
”Et yritä pelastaa minua, vaan pelastat nahkasi ja kerrot Ruoskatähdelle jos kuolen. En ota vastaväitteitä itseäni nuoremmilta.” Sen jälkeen musteenväriset silmät hapuilivat kaukaisuuteen ja lihaksien jännittäminen kertoi valmiudesta taisteluun. Rapina heidän edessään pakotti kaksikon valppaiksi, mutta hetkeä myöhemmin puun oksalta syöksyi valtavalla voimalla valkoturkkinen soturi Valkopilkun kimppuun. Rapina pensaissa oli täydellinen harhautus ja puheeltaan he eivät kerenneet kiinnittää huomiota yläpuolella olevaan vaaraan. Pitkäturkkinen ja jäntevä naaras Valkopilkun kimpussa huokui klaanin tuoksua. Sen sentään naaras tunnisti kuin oman turkkinsa tuoksun. Korvat luimussa klaanikissa tuijotti vanhempaa naarasta ja kuin kirkasvalolla valaistuna hän haukkoi henkeään. Samaisella sekunnilla pensaasta loikkasi sinertäväjuovainen kolli täydellä voimalla Cieliä kohti.
”HAUKKA! EI!”, pieni valkea naaras huusi ja loikkasi ystäväänsä päin estääkseen iskun. Yhden kuperkeikan kaksikko kerkesi heittää ennen kuin olivat takaisin jaloillaan. Pieni valkeaturkkinen naaras katsoi Valkopilkkua kuin kuolleista noussutta. Kaksikko oli kuin toistensa kopiot, klaanikissa näytti enemmän elävältä versiolta Valkopilkkuun nähden. Silti Valkopilkku tunnistaisi tämän pienokaisen missä tahansa.
”Hallasävel, oletko se sinä?”, Valkopilkku varmisti pienikokoisemmalta naaraalta ja kyyristyi tämän eteen. Välittömästi klaanikissan silmät kostuivat ja korvat luimussa hän katsoi riutunutta naarasta. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mistä herkkyys oli peritty.
”Äiti? Onko äitini palannut kuolleista? Onko Tähtiklaani vastannut rukouksiini?”, Hallasäveleksi tunnistautunut naaras kyyristyi ja ryömi muutaman hiirenmitan verran lähemmäs. Valkopilkku ei voinut itselle mitään ja kyyneleet kastelivat hänen poskensa. Naaras ei muistanut milloin viimeksi olisi itkenyt.
”Tässä minä olen rakkaani. Äiti on tässä”, naaras naukui rakastavasti ja otti syleilyynsä aikuisen soturin, joka ei epäillyt juosta emonsa turkkia vasten itkemään.
”Voi äiti.. Minä luulin että kuolit, me kaikki luulimme. Isä, me kaikki.” Valkopilkku hyssytteli omaa pienokaistaan silittelemällä vaivalloisesti häntä hännällään.
”Minä tiedän ja olen tullut korjaamaan kaiken rakkaani. En enää pakene ongelmiani, kohtaan ne.” Hallasävel hymyili itkunsa keskeltä ja vaihtoi kieliä emonsa kanssa. Hetken jos toisenkin päästä Valkopilkku käänsi katseensa sinertäväjuovaiseen kolliin, jonka tunsi Haukkatähdeksi.
”Nykyisin Haukka pelkästään, törmäsin tyttäreesi ja aikeeni oli palata takaisin Varjoklaaniin kadotettuani Tuhkasydämen”, kolli naukaisi äänessään ripaus surua puhuessaan siskostaan.
”Hän on elossa, ei Tuhkasydän noin vain kuole. Äitikin palasi, mikä oli ihme”, yritti Hallasävel lohduttaa ystäväänsä. Valkopilkku hymyili ja loi katseensa Cieliin.
”Ciel törmäsi minuun ja oli auttamassa löytämään Varjoklaaniin. Hän on isäsi ystävä”, naaras naukui kunnioittavasti kollia kohtaan ja käänsi mustat silmät valkoisia kohti.
”Ciel, tässä on pentuni Hallasävel ja Varjoklaanin entinen päällikkö Haukka.”


Nimi: Varjo

22.09.2018 23:59
KASTEHELMI avasi suunsa hiukan hämmentyneenä auki ja hetken vain räpytteli ruskeita silmiä Hiekkapyörteen suuntaan häntäänsä vienosti heilauttaen puolelta toiselle. Kyllä naaras oli asiaa ajatellut tietenkin, koska olihan Hiekkapyörre ulkoapäin komea ja sisältä kaunis eikä naaras voinut itselleen mitään, että toisen kanssa ajatukset tuntuivat harhailevan ja kaikki tuntui paremmalta toisen rohkaisevien sanojen jälkeen. Hiekkapyörre tuntui oikealta juuri naaraan rinnalle ja hyvältä, ehkä jopa liian hyvältä ruskeasilmäiselle.
”En osannut odottaa ihan tätä”, Kastehelmi naukaisi hitaan puoleisesti, mutta tarkoittaen sanojaan pehmeästi. Kyllä hän oli odottanut, tai oikeastaan toivonut Hiekkapyörrettä rinnalleen kumppaninaan, mutta oli melko varma ollut, että joutuisi ensin ilmaisemaan omat tunteensa. Kastehelmi ei osannut odottaa toisen tunnustusta näinkään pian, mutta silti sen myötä naaraan huulille kohosi pakostakin lämmin hymy osoitettuna ainoastaan edessä olevalle vihersilmäiselle kollille. Hiekkapyörteen omia sanoja lainaten toinen olisi ainoastaan Kastehelmen elämän täyttymys, joka voisi täyttää sen pienen yksinäisyyden rinnassa, joka pisti häneen aina nähdessään jonkun toisen naaraan oman kumppaninsa kanssa. Kastehelmikin halusi ainoastaan jonkun kollin vierelleen, jota voisi suojella, rakastaa eniten kuin mitään muuta ja auttaa, ja oli vain onnellinen siitä, että juuri Hiekkapyörre halusi hänet. Naaras tiesi, että voisi tavoitella kaikkia unelmiaan toisen kanssa ja myöhemmin ehkä niissä jopa onnistua.
”En tiedä, miten kumppaneista normaalisti sovitaan, mutta ainakin teet sen omalla tavallasi”, Kastehelmi totesi heilauttaen uudelleen vienosti häntäänsä äänessä kuuluen pehmeä huvittuneisuus, joka oli ainoastaan hyvällä tarkoitettu. Tuskin ketään sitä näinkään hoitaisi, mutta ei naaras osannut mitään muuta odottaa. ”Mutta tarkoitan ainoastaan sitä, että olisin onnellinen, jos haluaisit olla kumppanini ja auttaa minua tavoittelemaan kaikkea haluamaani, niin kuin minäkin haluan auttaa sinua”

OKATUULI räpytteli muutaman kerran vielä sinisiä silmiään osittain hämmentyneenä koko tilanteesta, mutta vienosti häntäänsä heilauttaen puolelta toiselle kevyeen jonkinlaisen hymyn kohoten huulille. Edes kunnolla miettimättä koko asiaa Okatuuli on vastannut myöntävästi ja saanut harteilleen yhden elämän vaikeimmista tehtävistä tuuliklaanin varapäällikkönä, mutta siitä huolimatta toinen oli iloinen tai jopa innoissaan, vaikka ei sitä näyttänytkään. Koko tehtävään tietenkin kuului vastuu klaanista ja Valkeatähden auttaminen, joita Okatuuli tulisi parhaansa mukaan yrittämään. Ehkä häntä hiukan hämmensi se, että oli ylemmällä arvolla kuin moni muu vanhempi soturi ja kaikkien niiden kokeneimpienkin jälkeen hänet oltiin valittu. Okatuuli oli toivonut tätä jotenkin syvällä sisimmässään, vaikka oli myös siinä samassa jotenkin pelännyt sitä, mutta ei ollut ikinä arvellut sen olevan edes mahdollista. Sen tapahduttua ei kolli edes ollut täysin varma mihin oli suostunut tai mitä tulevaisuus toi tullessaan, mutta Valkeatähden luottamus sekä Myrskynraivon läsnäolo saivat hänet hymyilemään kohteliaan kiitollisena tilaisuudesta.
”Hoidan heti aamulla partiot. Kiitos tilaisuudesta ja luottamuksesta Valkeatähti”, Okatuuli naukaisi ja nyökkäsi syvään, mutta kohteliaasti isoisälleen. Katse kävi suuressa kollissa sekä Myrskynraivossa, mutta kohosi lopulta taivaaseen Okatuulen kiittäessään mielessään tähtiklaania sekä ennen kaikkiaan omaa isäänsä, joka oli aiemmin toiminut samalla tavalla tuuliklaanin varapäällikkönä sekä myöhemmin päällikkönä.

HOPEAYÖ kuunteli Veriminkkiä vilkaisten aina kollia sivusilmällään myötäillen toisen sanoja kevyillä nyökkäyksillä, vaikka ei missään vaiheessa viitsinyt toista kauemmaksi ajaksi jäädä katselemaan. Se vasta olisi kiusallista, jos kolli sen huomaisi, joten Hopeayö aina välillä käänsi katseensa ympäristöönsä klaaninsa reviirille maistellen ilmaa helpon riistan toivossa. Varmasti synkkäklaanista palanneille, koko klaanille ja myöhemmin parantajille maistuisi jonkinlainen riista.
”Voi tämä maailma olla paratiisi monelle tai lähelläkin sitä, mutta itse ajattelen paratiisin sellaisena paikkana, missä kaikki on aina oman mielensä mukaan. Jollekin tosiaan kärsimys ja muiden tuska voi olla paratiisi, mutta ei sekään aina onnistu. Itse ajattelen paratiisin hyvänä paikkana, jossa minulla on hyvä olla ja mahdolliset toiveet ovat toteutuneet, mutta tietenkin kaikille se voi olla erilainen”, Hopeayö naukaisi hiukan ehkä hiljemmän puolisesti räpäyttäen sinisiä silmiään, mutta antaen silti keveän hymyn kohota huulilleen. Naaras ei ollut tottunut puhumaan näinkään paljon tai niin sanotuista syvällisimmistä aiheista ja omista mielipiteistään kenenkään kanssa, mutta keskustelun aikana oli ymmärtänyt pitävänsä niistä. Ei naaras ollut varma pitikö hän keskustelusta vai siitä, että Veriminkki keskusteli hänen kanssaan ilman sen suurempaa tuomitsemista. He olivat hyvin erilaisia keskenään eikä naaras voisi myöntää hyväksyneensä kaikkia kollin tekemisiä, mutta sentään kumpikaan ei tuominnut toista. Keskustelu kulki rauhallisesti ja ainakin Hopeayö yritti ymmärtää paremmin Veriminkkiä sekä toisen ajatusmaailmaa.
”Ei sinun ole pakko olla tappamatta vain minun sanojeni takia, vaikka en voi kieltää sitä, että olisin hyvilläni, jos ketään et tarkoituksena tappaisi. Haluan kuitenkin, että teet sen, mikä on sinulle itsellesi paras ja miellyttävin vaihtoehto, vaikka en samaa mieltä olisikaan”, naaras naukaisi pehmeästi ja vilkaisi Veriminkkiä uudelleen hymyillen kollille osittain rohkaisevaan sävyyn. Hetken sinisilmäinen tutki toisen turkkia katseellaan hymysuin ennen kuin käänsi sen takaisin eteensä varjoklaanin rajoille.

NOKKOSLEHTI vilkuili Tulikuuta sekä Tuskatähteä vaisusti antaen hännänpäänsä vääntyillä keskustelun aikana jopa ärtyneenä. Ei naaras tietenkään kellekään muulle kuin varjoklaanille vihainen ollut, mutta ei hän nauttinut tilanteesta, kuten ei varmasti ketään muukaan. Hän oli hyvillään siitä, että hänet oltiin otettu mukaan keskustelemaan asiasta, mutta tulos ei ollut sellainen minkä naaras olisi halunnut. Mitä tahansa he tekisivätkin, he kuitenkin joutuisivat menettämään vielä enemmän ja tällä kertaa se voisi olla jokiklaanin päällikkö, naaraan oma ystävä ja luotettava johtaja. Kauan jokiklaani oli voinut hyvin ja rauhassa Tuskatähden tassuissa, joka voisi nyt kaatua sodassa varjoklaania vastaan.
”Koska aiomme hyökätä?” Nokkoslehti lopulta naukaisi ehtiessään ensin vetämään muutaman kerran ilmaa keuhkoihinsa. Nokkoslehti olisi halunnut suostutella kaksikkoa johonkin toiseen suunnitelmaan, mutta monista muista tämä tuntui kaikista parhaimmalta tilanteeseen. Tietenkin parhaimmassa suunnitelmassa ei ketään, soturi tai päällikkö tulisi menehtymään pahan rajakahakan jälkiseurauksena, mutta jokiklaanin oli tehtävä se. Varjoklaani oli saanut liian paljon anteeksi käytöstään ja mahdollisista menetyksistä huolimatta heidän olisi aika saada jotain takaisin. Varjoklaani kuitenkin Ruoskatähden johdolla oli kaiken aloittanut, joten heidän tehtävänsä oli se lopettaa mahdollisesta ikuisuuden kestävästä vihanpidosta huolimatta.

Nimi: Varjo

22.09.2018 23:26
KANERVAMARJA oli hetken seurannut klaanin tilannetta pesänsä suuaukolle, mutta huokaisten kääntynyt pesäänsä Jäätähden tullessa paikalle. Parantaja oli kääntynyt keräämään lehden päälle joitain muutamia yrttejä, jotka sopimuksen mukaan lahjoittaisi salamaklaanin parantajalle. Ei sopimus välttämättä mieluinen ollut eikä naaras peitellyt tuhahteluaan kerätessään niitä kokoon lehdelle, mutta ei aikoisi muiden silmissä turhaa hankalaltakaan näyttää tai perua lupaustaan, jota Kanervamarja ei edes ääneen ollut hyväksynyt. Hän näki asian oikeana, mutta henkilökohtaisesti parantaja olisi mielellään pitänyt yrtit itsellään. Jos klaanin varapäällikkökin oli tappanut jonkun raivon vallassa, ei naaras enää ollut varma mihin myrkkyklaani oli menossa tai mihin kaikkeen yrttejä tarvittaisiin. Sädekatse tarvitsi niitä haavoihinsa sekä vielä mahdollisesti myöhemmin joku muu, kuten Usvahalla, joka oli varmasti valmis kostamaan emonsa kuoleman. Tällaisissa tilanteiden takia parantaja olisi mieluiten jättänyt yrtit vain itselleen.
”Laventelitassu, lähdemme pian kuulammelle”, Kanervamarja naukaisi oppilaalleen, jonka oli aiemmin käskenyt hetkeksi lepäämään ilman nimensä saantia. Naaraskin oli hetken saanut unta, kunnes aukion äänet olivat herättäneet parantajan. Mieluummin toinen kyllä olisi unia mielellään jatkanut.
Sädekatseen saapuminen sai naaraan vain heilauttamaan häntäänsä vienosti ja räpäyttämään silmiään mitään sanomattomasti, koska ei toinen ollut mielipidettään tapahtuneesta vielä muodostanut. Parantajien kuitenkin piti auttaa kaikkia tasa-arvoisesti eikä Kanervamarja vihaakaan tuntenut varapäällikköä kohtaan, joten astui toisen naaraan nähtäville pesänsä varjosta.
”Voin vilkaista haavojasi ennen kuin lähdemme kokoontumiseen Laventelitassun kanssa ja antaa tarvittavat yrtit, mutta tärkeintä on myös levätä muutaman päivän ajan ja jättää raskaat hommat jonkun muun soturin hoidettavaksi”, Kanervamarja naukaisi tyynesti antaen katseensa liukua sinisilmäisessä naaraassa samalla kun tassut häntä lähemmäs toista veivät. Parantaja huomasi haavoja naaraan turkilla sekä verta olematta varma, kumman osapuolen se olisi. Sädekatse oli kuitenkin päässyt omilla jaloillaan parantajan luokse, joten hän ei uskonut, että parantajan pitäisi itse jäädä kokoontumisen ajaksi vahtimaan toista. ”Onko jotain, mitä minun pitäisi tietää ennen haavojesi paikkailua?”

LOVISIELU heilautti häntäänsä mietteliäänä, mutta tarpeeksi ympärilleen katsottuaan ja mietittyään nousi hän lopulta takaisin tassuilleen. Kaikki tuntui sekoittuvan hänen ajatuksissaan yhteen eikä mistään lopulta surunsekaisena sekä hämmentyneenä saanut selvää. Kollin täytyisi aloittaa varapäällikön nimittämisestä, omien henkiensä sekä nimensä hakemisesta, klaanin kunnostamisesta ja ehkä lopulta käydä vielä katsomassa omia pentujaan ennen kuin nimittää heidät jo oppilaiksi. Kaikki vain alkaisi siitä, että hänen pitäisi kiivetä korkealle oksalle ja puhua klaanilleen uutena päällikkönä. Ei paikka vielä tutulta ja turvalliselta tuntunut, mutta Lovisielu halusi näyttää olevansa pätevä päällikkö ja edes puoliksi sen arvoinen, mitä Leijonatähti oli ikinä ollut.
Lovisielu räpäytti vielä silmiään ennen kuin kiipesi taitavasti ja ketterästi ruskaklaanilaisen tapaan korkeimmalle oksalle, josta päällikköjen oli määrä pitää klaanikokoontumisia. Oksalle, jossa hänen olisi määrä valita seuraajansa ja vielä monien kuiden ajan puhua ruskaklaanille, hänen omalle klaanilleen sekä nimittää sotureita ja oppilaita iloiten muiden mukana heidän kasvamistaan.
” Saapukoot jokainen oravan pyydystämään kykenevä tammen aukiolle klaanikokoontumiseen”, Lovisielu kutsui pitäen äänensä tyynenä, mutta vahvana varmistaen, että varmasti jokainen hänet kuulisi. Moni oli jo aloittanut leirin kunnostamisen omin voimin sekä partioiden järjestämisen, joiden olisi määrä kasvattaa klaanin tuoresaaliskasaa sekä käydä merkitsemässä klaanin rajat. Parantajat hoitaisivat loukkaantuneet ennen omia kokoontumisiaan ja läheiset hautaisivat kuolleet rakkaansa, aivan kuin Lovisielu Käpyhännänkin.
”Taistelimme kaikki urheasti, vaikka se maksoikin meille monta rakasta henkeä sekä päällikön, jonka paikan yritän korvata mahdollisimman hyvin. Tärkeintä nyt heti kuolleiden hautaamisen jälkeen on kunnostaa leiri ja hoitaa haavoittuneet urheat soturit ruskaklaanin tulevaisuuden tähden. Pyydän kaikkia loukkaantuneita käymään parantajien puheilla ennen liian raskaita töitä, koska en halua menettää enää ketään verenhukan tai tulehtumisien takia. Leirin ja muiden vahinkojen korjaaminen eikä ruskaklaanin nousu takaisin jaloilleen onnistu, jos kaikki makaavat myöhemmin vielä parantajien pesässä haavan tulehtuessa ja aiheuttaessa sairauksia”, Lovisielu selitti rauhallisesti antaen katseensa käydä hänen eteensä kulkeneiden kissojen joukossa arvioiden etäältä vammoja, joista osan parantajat olivat jo ehtineet paikkaamaan. Lovisielu ei itse ollut vielä käynyt tarkistuttamassa itseään, mutta ei erityisemmin ollut edes loukkaantunut. Vain ja ainoastaan pintanaarmuja, jotka varmasti parantuisivat ilman yrttejäkin.
”Minun täytyy lähteä hakemaan itselleni henkiäni mahdollisimman pian, jotta voin vielä myöhemmin auttaa leirin kunnostamisessa. Jätän kuitenkin leirin luotettavan naaraan tassuihin, joka opastaa teitä tehtävissänne ja toimii varapäällikkönäni tästä kokoontumisesta lähtien”, ruskaklaanin uusi päällikkö naukaisi vetäen ilmaa keuhkoihinsa yrittäen katseellaan paikantaa naaraan, jolle antaisi itsensä entisen arvon harteilleen. Lovisielu halusi kunnioittaa ruskaklaanin jonkinlaista perinnettä naaras johtajasta ja uskoi valintansa olevan juuri oikea kaikkien muiden joukosta, vaikka ehkä sitä hiukan empikin. Kolli kuitenkin osasi luottaa vanhempaan ja viisaampaan, joka varmasti olisi hyvä valinta ruskaklaanin tulevaisuuden tähden. ”Sanon nämä sanat Tähtiklaanin silmien alla, jotta he voivat kuulla ja hyväksyä valintani. Ruskaklaanin uusi varapäällikkö on Mäntysydän”

Nimi: Masi

22.09.2018 23:10
//Roolin nyt, kun ehdin parantajien kokoontumiseen lähteviä kissoja hieman eteenpäin ja muita odottelemaan matkan varrelle muita parantajia, jotta kaikki voivat kulkea ryhmässä Kuulammelle yhdessä //

// Heli, en vastannut Orvokille nyt mitään, että Pelkotuoksu saa jotakin sanoa väliin ^^ //
Korpinsulka – Synkkäklaani
Musta naaras nyrpisteli nenäänsä ärtyneenä, vaikka ei hän Kirouksenverelle pahaa tarkoittanutkaan kiukkuisella olemuksella. Hän katseli helpottuneena aikaansaannostaan, kun Kirouksenveri kiertyi kerälle ja tämän silmät alkoivat painua kiinni. Tämä hymyillen nyökkäsi Hehkutonvalolle, kun parantaja oli saapunut pesään ja Korpinsulka pyöritteli silmiään mestarilleen, kun tämä mainitsi Kuulammelle menemisestä happamaan sävyyn. Korpinsulka päätti olla avaamatta suutaan, ettei toisi Hehkutonvalolle ilmi omaa tympääntymistään, koska ei todellakaan jaksanut huonojen yöunien, jatkuvan työskentelyn ja tulevan pitkän matkan ratteeksi vielä aloittaa riitelyä mestarinsa kanssa.
’’En tiedä miten kohdata Varjoklaanin parantajat’’, Korpinsulka lopulta avasi suunsa mutistakseen katkeruuttaan ulos Hehkutonvalolle, kun he ohittivat Viekastähden kanssa käydyn muutaman sananvaihdon. ’’Toivon hartaasti, että meille todella tulee tilaisuus näyttää Varjoklaanille, mihin meistä on ja tulen kiroamaan Viekastähden, sekä koko soturilain alimpaan viheryskään, jos joudun tyytymään parantajanrooliin sodan aikana’’, Korpinsulka jatkoi manaamistaan, kun he lähtivät Hehkutonvalon määräämään suuntaan, Korpinsulan kulkiessa hieman taaempana, mutta mestarinsa vieressä.
Ilmeisesti Hehkutonvalo ei aikonut jäädä rajalle odottamaan muiden klaanien parantajaryhmiä vaan halusi kulkea valmiiksi Kuulammelle. Ja se sopi hyvin Korpinsulalle, joka ei todellakaan ollut tänään sillä tuulella, että katsoisi kenenkään ulkopuolisen naamaa kuin Hehkutonvalon.

Lumisusi – Tuuliklaani
Lumisusi heilautti valkeaa korvaansa, kun lämmin henkäys kutkutti sitä. Naaras raotti silmiään hyvin unisena, havaiten mestarinsa hahmon olevan edessään ja kuullessaan tämän puhuvan Kuulammelle menosta. Lumisusi painoi hieman harmistuneena korvansa alas, vilkaistessaan nukkuvaa Puolinaamaa. Hän olisi halunnut jäädä vahtimaan Puolinaamaa ja muita loukkaantuneita leiriin, mutta tiesi, että ehkä Tähtiklaanilla olisi uusi enne tai uni hänelle kerrottavanaan saapuneista, joten hän ei halunnut ottaa riskiä menettää untaan Kuulammella. Valkea naaras nousi varovasti ylös, ettei herättäisi Puolinaamaa ja lähtien seuraamaan Kukkaiseloa, joka oli jo poistunut pesästä. Kuu alkoi hohtaa pian taivaalla, viitaten, että parantajien olisi pian alettava kiirehtiä.
’’Toivottavasti ehdimme tulla aamuksi takaisin, lupasin pyytää Kuurasielua minun ja Puolinaaman kanssa ulos, kun menen keräämään yrttejä. Pidän huolen, ettei hän rasita itseään liikaa, mutta en halua hänen joutuvan vain olemaan pesässä, etenkin kun rakastaa nummia, enkä usko, että Kuurasielun kantaessa hänet ulos leiristä tai taluttaessa, mitään pahaa voi nurmikolla maatessa tapahtua’’, Lumisusi naukui innoissaan siitä hetkestä. ’’Tarvitseko apua noiden kantamisessa?’’, Lumisusi kysyi, heilauttaen häntäänsä Kukkaiselon suussa oleviin yrtteihin, jotka tämä varmasti aikoisi viedä Salamaklaanin parantajille.


Kuolonlaulu – Myrskyklaani
Valkea kolli oli helpottunut, että Vihertähti oli ymmärtänyt hänen sanojensa arvon ja merkityksen, ja että asia voitiin ottaa näin nopeasti tassuihin ohjattavaksi. Vihertähti olisi juuri sitä, mitä Myrskyklaani tulisi tarvitsemaan nyt ja monien kuidenkin päästä. Kuolonlaulu seurasi Vihertähteä Puhujankiven juurelle, istuutuen päällikön viereen, katsellen kuinka kissat alkoivat hermostuneina miettiä, menisivätkö lepäämään, vai tulisivatko mukaan neuvotteluun. Liekkimarja tuli silmät suurina hämmennyksestä Vihertähden toiselle puolelle istumaan, koskettaen tämän poskea lempeästi nenällään.
’’Hienoa, että halusit tuoda heti asian koko klaanille tietoon. Jokaisen on nyt osattava olla valppaina heidän vuokseen, emme voi kuitenkaan liikaa laskea sen varaan, että vuorileijonat ovat hyväsydämisiä ja haluavat odottaa rajalla partiomme tuloa noutamaan heitä. Ehkä voisi olla parasta, etteivät oppilaat saa kulkea yksin leirin ulkopuolella niin kauan, kun Salamaklaanin kissat eivät ole käyneet luonamme?’’, Liekkimarja paineli tassujaan maahan mietteliäänä, lievän hössötyksen karatessa hänen suustaan.
’’Ehkä on parasta, ettei kukaan poistu leiristä yksin. Jos he eivät halua olla ystävällisiä, yksinäisellä soturilla ei ole mahdollisuuttakaan heitä estää tai vaihtoehtoisesti paeta heitä’’, Vihakatse naukui, tullen myös mukaan keskusteluun, katsellen Liekkimarjaa ja Vihertähteä mietteliäin sinisin silmin. ’’Ja ei, en sano, että olemme heikompia kuin he, meidän on vain oltava varovaisia ja otettava kaikki riskit huomioomme, ettemme vain menetä omiamme yhden mokan takia’’, punertava kolli jatkoi, hieman hermostuneena väräyttäen korviaan.
’’En usko, että he haluavat varsinaisesti iskeä meitä hengiltä välittömästi. Täällä on heidän perheensä jäseniä ja jokainen klaani uskoo, että päällikön sanaa ei voi vastustaa, joten uskon Kolibrintähden tulevan rauhanomaisesti vain muutaman kissan seurassa. He eivät tarvitse kuin muutaman kissan ryhmän meitä vastaan, mutta silti se tulee näyttämään rauhallisemmalta kaikkien silmissä, kun heitä on vähemmän’’, Käärmesielu naukui mietteliäänä, istuutuen Vihakatseen vierelle.
’’Miksi tästä täytyy tehdä niin vaikeaa?’’, Valkeahohde kivahti, änkeytyen isänsä Kuolonlaulun vierelle. Kuolonlaulu kurtisti kulmiaan pojalleen ärtyneenä. ’’Miksi me emme voi vain liittyä ja suojella teollamme Myrskyklaania? Kaikki pääsisivät paljon helpommalla, eikä ketään menehtyisi!’’, valkea kolli sihisi tympääntyneenä. Kuolonlaulu loi häpeävänä ja vihaisen mulkaisun poikaansa, mikä sai Valkeahohteen tukkimaan suunsa, mutta mulkoilemaan isäänsä takaisin.
’’Koska tämä on kotimme’’, Kuolonlaulu huokaisi rauhallisempana pojalleen, katsoen epätoivoisena Vihertähteä.


Kylmäsydän – Yöklaani (Salviantaika)
Yöklaanin parantaja katseli hiljaisesti hymyillen aukiolle, jossa kissat näyttivät olevan rauhoittuneempia ja nyt kokoontuvan syömään muiden kanssa. Kylmäsydän heilautteli mietteliäänä korviaan, lähtien kulkeutumaan oppilastaan Salviantassua kohti, päästäen lempeän kurinan tämän kurkusta tervehdykseksi.
’’Uskon, että meidän pitäisi olla aika lähteä kohti parantajien kokoontumista. Minulla on tuolla muutamia yrttejä, jotka voisimme ottaa mukaan, viedäksemme ne uuden klaanin parantajille. Tapasin eilen yrttien hakureissullani Päivätassun rajalla, joka kertoi, että viime kokoontumisessa oltiin sellaista suunniteltu. Minä ainakin haluan antaa heille hyvän ensivaikutelman Yöklaanista ja Synkkätähti varmasti arvostaa sitä, että parantajat tekevät jonkinlaisen aloitteen hyvästä suhteesta klaanin kanssa’’, Kylmäsydän hymyili Salviantassulle ja katseli lempeästi Aamunkajoa ja Kettupisaraa, jotka olivat tuoneet pentutarhan edustalle hetki sitten syntyneet uniset pentunsa. Viime kertainen kokoontuminen oli mennyt Kylmäsydämeltä ja Salviantassulta ohitse, koska he olivat olleet koirakahakan takia leirissä, Kylmäsydän oli haudannut kaksi soturia ja Salviantassu auttanut Okapolkua.
’’En kuitenkaan pakota sinua tulemaan mukaan, saat tottakai jäädä leiriin viettämään perheesi kanssa aikaa ja huolehtimaan, että Okapolku pärjäilee haavansa kanssa, mutta ajattelin vain lisätä, että sinun parantajanimesi antaminen tapahtuisi tänään Kuulammella’’, Kylmäsydän hymyili iskien silmää leikkisästi.



//Diamella //
Ciel – Erakko
Pienehkö musta kolli katseli Valkopilkkua, jonka olemus vaikutti sairaalta, aliravitulta, mutta ei myöskään kovinkaan vakaalta. Tämän sanat olivat fiksuja, tämä vaikutti kypsältä ja Ruoskatähdelle hyvältä kumppanilta – kuten kolli oli aina olettanutkin ja kuulemansa mukaan hänen näkemyksensä vahvisti muiden kokemuksia. Valkopilkku oli kuitenkin hauras, hyvin ajatuksiinsa uppoava persoona, joka saattoi tehdä nopeitakin johtopäätöksiä, eihän tämä muuten olisi nyt tässä tilanteessa. Ciel hymähti huvittuneena, kun Valkopilkku onnistui lausumaan positiiviseen suuntaan Cielin olemassa olosta.
’’Pidän ajatusmaailmastasi, Valkopilkku’’, kolli totesi, kun naaras naukui pettävänsä itsensä. Se oli ihailtava ajatus, vaikka ei varmasti naaraan tilanteessa voisi pitää kokonaan paikkansa. Ruoskatähti tulisi aina rakastamaan naarasta ja olisi valmis heittämään henkensä tuon vuoksi, olihan päällikkö kysellyt Cieliltäkin näköhavaintoja kumppanistaan joskus kuita sitten. Kuitenkin itselleen epäonnistumisensa myöntäminen olisi pahinta tuskaa, mitä kissan pitäisi elämässään joutua tekemään ja sen hyväksyminen oli jollakin kierolla tavalla aikuismaista ja viisasta. Ainakin Cielin mielestä.
’’Minulle pääasia on, että voin tehdä Ruoskatähdelle palveluksen vastaan hänen palvelustaan, joten jos sinulle on parhaaksi jakaa hourailusi ja hidastaa minua, voin ottaa sen riskin’’, kolli virnisti huvittuneena. ’’Ainakin saan makoisaa viihdettä sinusta’’, hän kohautti lapojaan, käännellen korviaan, kun alkoi tuntea olonsa siksi, että heitä tuijotettaisiin. Miten joku olisi voinut päästä hänen ympärilleen, ilman, että erakko olisi huomannut sitä? Oliko Valkopilkku kuitenkin ansa vai tarttuiko tämän hourailu jo kolliinkin?
Jostakin kuului rapsahdus ja se sai valppaana olevan kollin niskakarvat kohoamaan valmiudesta paljastaa kyntensä ja iskeä salamannopeudella toisen kurkku auki. Vasta tapetun riistan haju kutkutti kollin nenää, täällä tosiaan olisi joku.
’’Meitä tarkkaillaan’’, kollin ääni oli tasainen, rauhallinen ja hän piti katseensa edessään, josta haistoi riistan hajun tulevan. Kolli oli valpas, eikä se laantuisi ennen kuin hän saisi tietää, oliko hän typeränä kävellyt ansaan vai olisiko Valkopilkku yhtä hämillään kuin hän itse. Kuitenkaan hän ei sanonut ajatuksiaan ansasta ääneen, sillä riitely ei auttaisi mitään, eikä hän tosiaan ymmärtäisi, miksi Valkopilkku hänet olisi ansaan halunnut taluttaa.
’’Jos Tähtiklaanilla on käpälänsä pelissä, jollain muullakin on polkunaan kohdata meidät tulevaisuutensa vuoksi’’, Ciel totesi, katsellen haaleat silmänsä tutkien ympäristöä.


//Wilma//
Päivätassu – Myrskyklaani (Taivaanlintu)
Värisokeudesta kärsivä parantajaoppilas huokaisi hiljaisena, kun katseli kahta marjaa tassuissaan, jotka hänen pitäisi laittaa paikalleen. Hän ei ollut kertonut kenellekään värisokeudestaan, mutta Taivaanlintu oli tainnut arvata sen, kun ensimmäisinä oppilas päivinä harjoitellessaan mustikoilla ja puolukoilla kolli oli tuonut vääriä marjoja mestarilleen ulkona. Päivätassu yritti kovasti pohtia oliko hänellä nyt kädessään mikä marja ja mikä se toinen sitten oli, lopulta nuuhkien toista tassussaan, tunnistaen sen kasvavan jossakin lähellä suota ja toinen muistutti kovasti kaksijalkojen läheisestä marjapensaasta, jossa kaksijalat ajoivat nurmikon ja siihen tuli hassu haju. Päivätassu lajitteli viimeiset marjat oikeille paikoilleen, röyhistäen ylpeänä rintaansa, kun oli suoriutunut järjestely tehtävästään ja kääntyen sitten katsomaan pesää, etsiäkseen katseensa Taivaanlintuun.
’’Taivaanlintu? Oletko täällä?’’, kolli räpytteli hämärässä silmiään. Tulisikohan heille pian kova kiire päästä Kuulammelle? Olivatkohan muut parantajat jo odottamassa heitä? Ei, kuu ei ollut vielä kohonnut tarpeeksi. Pitäisikö heidän viedä yrttejä Salamaklaanin kissoille? Mitäköhän mieltä Taivaanlintu olisi?

//Blari //
Hiirenpolku – Lumouksenklaani (Aaveenvarjo)
Kolli päästi hiljaisen huokauksen karkaamaan hampaidensa välistä, kun oli vihdoinkin saanut loput yrtit järjestelty. Paremmin mielin Hiirenpolku myhäili itsekseen, kun järjestely näytti olevan kaunis, ja vaikka hän tiesikin, ettei tulisi saamaan Aaveenvarjolta hiiren vertaa kehuja siitä, Hiirenpolku oli itse tyytyväinen aikaansaannokseensa. Puuttuvien yrttien keräily ja kaikkien järjestely olisi tehtynä ja he voisivat hyvillä mielin jäädä odottamaan lehtikatoa.
Kolli venytteli käpäliään, kun muisti, että tänä yönä heidän pitäisi kulkea kokoontumiseen muiden parantajien kanssa ja kohdata Tähtiklaani. Olisikohan Tähtiklaanilla jotakin unta häntä varten? Mitäköhän se haluaisi kertoa hänelle? Entä Aaveenvarjolle? Hiirenpolku pyöritteli silmiään, toisaalta hänen taitonsa olivat heikot unien tulkitsemisesta, sillä hän ei ollut jakanut mitään Aaveenvarjon kanssa, koska mestari halusi sulkeutua omiin ajatuksiinsa hyvin usein. Sen seurauksena Hiirenpolku tulkitsi niitä itse ja mietti niiden tarkoitusta, joskus löytämättä mitään selitystä niille.
’’Aaveenvarjo?’’, kolli huhuili pesän ulkopuolelle, kun oli tämän viimeksi nähnyt aukion reunamilla kuuntelemassa puolikorvalla Veriruusua. Ehkä tämä ei ollut senkään vertaa viitsinyt ajatella asiaa, vaan etsi vieläkin jotakin keinoa litistää päällikön ja varapäällikön. Hiirenpolku piti ajatuksensa itsellään, mutta hänestä Aaveenvarjo kaipaisi joksikin aikaa lepoa, sillä tämän vainoharhaisuus kaikkea kohtaan epäilytti häntäkin. Oikeastaan Hiirenpolusta tuntui katkeralta, että hänen ystävänsä kokoontumisessa olivat saaneet mestarin, joka oli heille kuin isosisar, joka tuki ja opasti, mutta Aaveenvarjolle Hiirenpolku tuntui olevan taakka, jonka tämä haluaisi potkasta kalliolta alas, jos saisi tilaisuuden. Harmaa kolli mutristi ajatukselleen suutaan, ehkä Aaveenvarjo ei ajatellut hänestä niin. Ehkä.

Nimi: heli-fairy

22.09.2018 13:33
HEHKUTONVALO turhautuneena putsaili pesäänsä, Korpinsulan työskennellessä vielä Kirouksenveren luona. Varjoklaanin hyökkäys oli ollut leirissä olleille kissoille miltei kohtalokas, mutta tumman harmaa naaras oli kuitenkin tyytyväinen itseensä, onnistuessaan pitämään salaisen varastonsa sisällön ehjänä ja pesässä. Koko pesä oli sotkettu makuualusia myöten, ja vaikka leiri oli koko ajan siivouksen alaisena, eivät he vielä ole saaneet uusia alusia. Tummat silmät omaava parantaja murahteli itsekseen siivotessaan vielä pesässä lymyäviä sotkuja. Hän vilkaisi pian kohti loukkaantunutta naarasta sekä oppilastaan, tallustaen sitten nopeasti pesästä ulos mukanaan sotkut ja käyden ulkona lammella, katsahtaakseen kohti kuuta. Puoli kuun yö koittaisi pian ja heidän tulisi matkata Kuulammelle. Heidän tulisi vielä jotain yrttejä Salamaklaanille, mutta Hehkutonvalo ei ollut halukas liittymään tähän keräykseen tänä yönä. Heidän varastonsa olivat aivan minimaaliset, ja suurin osa yrteistä oli hukkunut muuten vaan, säilöä lukuun ottamatta. Naaras ärähti vihaisena vielä tuuheaa häntäänsä heilutellen puolelta toiselle, kuitenkin astellen sitten takaisin pesään.
”Onko työsi pian valmista? Meidän pitää lähteä Kuulammelle aivan pian”, tuo naukaisi kylmästi, miettien samalla heidän uutta reittiään lammelle. Hän ei kulkisi Varjoklaanin kautta, tai olisi liian ystävällinen nuorelle Kirkaslinnulle, vaikka uskoi, ettei naaras ollut osallisena hyökkäyksessä itse. Hehkutonvalo katseli pientä yrttiseinäänsä turhautuneena, sitten astellen takaisin Korpinsulan luo.
”Kirouksenveren on varmaan parasta levätä. Haavat näyttävät hyviltä ja suurimmat vielä hämähäkin peitossa. Kyllä ne paranevat, kun niille antaa aikaa. Lepo on kuitenkin paras lääke tässä. Käymme sanomassa jollekulle, että tuo sinulle vielä ruokaa. Tulehan sitten Korpinsulka, on aika lähteä”, parantajat lähtivät pesästä kohti leirin sisäänkäyntiä, pientä onkaloa, joka johti heidät ulos lammelle. Tovin ulkona seisten tuuhea turkkinen naaras katseli taivasta ja maisteli tuulta, joka tunkeutui havumetsään puhaltamaan heidän turkkiinsa. Parantaja huokaisi syvään, sitten nyökäten päätään oppilaalleen.
VIEKASTÄHTI asteli kaksikkoa vastaan selässään ja suussaan kasa uutta sammalta, jota voisi levittää uudestaan pesiin. Paljon olisi vielä haettava, mutta tämä oli niin paljon kuin vain päällikkö pystyi tällä kertaa kantamaan. Ruskean oranssi päällikkö seisahtui katsomaan Hehkutontavaloa, joka katsahti merkitsevästi kohti taivasta. Meripihka silmä hetken tutkaili näitä, sitten kuitenkin kylmän viileästi nyökäten päätään.
”Ja olisi mukava, jos joku voisi viedä Kirouksenverelle pesäämme ruokaa, ennen kuin hän nukahtaa. Palaamme aamuun mennessä”, parantaja naukui hiljaisen kylmästi, mutta sai päälliköltä ymmärtävän silmien räpäytyksen, tämän sitten lähtien astelemaan kohti leiriä. Hehkutonvalo vilkaisi Korpinsulkaan, joka näytti myös valmiilta. Näin alkaisi matka kohti Kuulampea, jossa varmaan muut toisivat mukanaan yrttejä. Tuo tuhahti kylmästi lähtien sitten heitä johtamaan enemmän Ruskaklaanin reviirin kautta kohti Myrskyklaania, sekä Kuulampea.


KIRKASLINTU oli juuri nauttinut pienen hiiren, jonka oli saanut saaliikseen päivällä. Hän oli hoitanut vielä viimeisiä haavoja, joita joku oli uskaltanut tulla esittelemään. Naaras oli käskenyt oppilastaan Kuolotassua järjestämään yrttejä ja erottelemaan toiseen kasaan yrtit, joita näytti olevan tarpeeksi ja, joita voisi lahjoittaa Salamaklaanille. Oli tärkeää auttaa uutta klaania, ja oranssista naaraasta se oli oikein mukava ajatus. Sinisilmäinen tassutti pesän perälle, etsien katseellaan pimeään totuttuaan erivärisilmäistä oppilastaan.
”Onko jo tullut valmista?” tuo naukui tassutellen lähemmäs, maistellen makeaa yrttien tuoksua. Kuolotassu oli lahjakas tehtävässään ja Kirkaslintu oli iloinen siitä, että sai tämän naaraan oppilaakseen. Mustaturkkinen oppilas on ollut hänelle avuksi ja tyytyväinen asemaansa. Parantaja hymyili pienemmälle kissalle, asettuen sitten istumaan katsellen tuon työn tulosta.
”Hyvä, että olet löytänyt joitain yrttejä vietäväksi Orvokkisydämelle ja Salamaklaanille. Meidän on myös lähdettävä pian, aurinko alkaa laskea ja Kuulammelle on matkaa”, naaras naukui ystävällisesti korkealla äänellään, räpäyttäen sitten oppilaalleen silmiään. ”Toivon, että olet levännyt ja syönyt aiemmin. Palaamme takaisin vasta aamulla”, Kirkaslintu muistutti ja nousi ylös käärien ylimääräiset yrtit lehteen, jotta ne olisi helpompaa kantaa Kuulammelle.


PUOLINAAMA kuunteli Lumisutta väsynein silmin, mutta nyökkäili tuolle päätään kuunnellessaan kuitenkin rakasta ystäväänsä tarkasti. Oranssin valkea naaras huokaisi arvilleen ja emolleen, joka nyt kuulemma shokissa ei ymmärtänyt tekonsa vääryyttä. Häntä ei kuitenkaan enää emo kiinnostanut. Emo oli halunnut hänen kuolevan, halunnut hänen häviävän tai selviävän vammoitta. Se häntä nyt eniten vihastutti. Valkean parantajan istuutuessa hänen vierelleen, soturittaren lopulta valtasi rauha, sekä lämpö. Ystävän turkki oli pehmeä ja se tuntui hyvältä, hyvältä moneen hetkeen, kun kipu ja väsy vain taistelivat hänen kehollaan. Naaras jopa hymyili, pitäen päätään tassuillaan ja puoli ummistetuilla silmillä katsellen ystävätärtään. Onneksi hänellä sentään oli tuollainen ystävä. Puolinaama oli nukahtamisen rajamailla, mutta puhuminen tästä Kuurasielusta sekä entisestä Veritähdestä, nostattivat hänen kiinnostustaan hieman lisää. Jos tämä Kuura olisi oikeasti entinen Veritähti, tai jonkunlainen sukulainen tälle, soturittarella olisi erittäin hyvä mahdollisuus oppia uutta, sekä saada vahvempi asema itselleen klaanissa, koska olisi sekä klaanin nopein pyytäjä, myös vahvin taistelija. Puolinaama naurahti hieman ystävälleen nauttien tuon seurasta, sekä lämmöstä.
”Ajatuksesi on mitä mainion. Haluaisin tosiaan lähteä täältä pesästä hieman tassuttelemaan ulos, nauttimaan vielä viimeisistä auringon säteistä. Toivon, ettei lumi tule tänä vuonna liian aikaisin, sillä haluan vielä päästä juoksemaan nummille, ennen kuin valkea peite valtaa taas maan”, tuo huokaisi hieman surullisesti, mutta räpäytti violettia silmäänsä toiselle iloisesti. ”Ehkä me voimme siis pian mennä etsimään uuden mestarini ja lähteä ulos etsimään yrttejä, sekä juttelemaan”, naaras naukui väsyneesti, sitten haukotellen ja laskien vielä päänsä ystävänsä vierelle, nukahtaen alta aika yksikön.
KUKKAISELO tassutteli leirissä vielä katsellen kissoja ja miettien, miten monta asiaa oli unohtanut, vaikka uskoi kaiken kyllä hoitaneensa. Valkea naaras tutkaili kahta juuri saapunutta kissaa, jotka oleskelivat joko kaksin tai ympärillään uteliaita kasvoja. Vihersilmäinen nosti vienon hymyn huulilleen, vaikka hänen mieltään painoi vielä Lumisuden saama ennustus. Kaksikko oli nyt saapunut, mutta mikä heidän taka-ajatuksensa tässä oli. Olivatko kissat hyviä klaanille, vai pahan onnen tuojia? Parantaja tassutteli lähemmäs pesäänsä suussaan märkä sammal, jolla oli vielä käynyt varmistamassa hoidettuja haavoja. Onneksi kenenkään haavat eivät olleet saaneet tulehdustartuntoja, ainakaan vielä. Ehkä Tähtiklaani tänä yönä heitä ohjaisi lisää tämän kaiken jälkeen. Naaras asteli hiljaa pesään, jossa makasi vielä kaksi pahemmin vahingoittunutta soturitarta, sekä yllättäen Lumisusi hyvän ystävänsä vierellä. Se toi hymyn Kukkaiselon kasvoille, kun hän asteli ensin hiljaa pesän perälle, laskien sammalen sivuun, keräten sitten vain pienen osan ylimääräisistä yrteistään mukaan, tassuttaen sitten takaisin oppilaansa luo. Vihersilmä lempeästi nuolaisi tuon otsaa, sekä tuuppasi tätä poskeen nenällään.
”Lumisusi, olisi aika lähteä Kuulammelle”, naaras naukui hiljaa toisen korvaan, varoen herättämästä kuitenkaan tämän vieressä nukkuvaa Puolinaamaa. Parantaja oli todella pahoillaan nuoren naaraan vammoista, mutta uskoi, että Tähtiklaani pitäisi tästä huolta. Naaras asteli ulos pesästä nauttimaan vielä viimeisistä auringon säteistä yhdessä yrttinyyttinsä kanssa, odottaen oppilaansa saapuvan. Olisi kuitenkin hyvä, että hänkin tulisi mukaan, vaikkei se aina olisi tarpeellista.

Nimi: heli-fairy

20.09.2018 16:27
 • VIHERTÄHTI kuunteli tarkasti vielä uudelleen Kuolonlaulun tarkempaa selostusta Salamaklaanista. Hän uskoi kollin puhuvan totta, eikä missään nimessä halunnut tämän joutuvan vaaraan perheineen, sillä hän oli nähnyt heidän päällikönsä, ja muutkin klaanin jäsenet olivat niin tunnistettavia, niin suuria, että menetykset olisivat suuret, jos uusi klaani päättäisi käyttää voimaa saadakseen perheensä takaisin. Mustaa kollia huoletti, ja hän huomasi myös kuuntelevien kissojen joukossa tyttärensä Huurrehaamun, jonka hännänpäät nykivät ärtyneesti. Vihersilmäinen viimein nousi suuremman soturin rinnalle nyökäten päätään tälle merkiksi, että oli tarkasti kuunnellut ja miettinyt asiaa.
"Vastassamme voi olla suurempi uhka kuin järven klaanit yhteensä, mutta meillä ei ole vielä mitään hätää. Kuolonlaulu perheineen kuuluu Myrskyklaaniin, vaikka heidän taustansa ovat muista klaaneista. Kuin salamaklaanilaisetkin, pidämme perheestämme huolta", päällikkö sai sanoilleen myöntäviä nyökkäyksiä, mutta näki myös kissojen huolestuneisuuden. "Varaudumme ottamaan vieraat vastaan mahdollisesti jo tämän päivän puolella, mutta otamme heidät vastaan ystävällisesti ja neuvottelemme asiasta. Pyytäisin teitä, joita asiasta keskusteleminen kiinnostaa, liittymään minun ja Kuolonlaulun seuraan pohtimaan, miten asiaan kannattaisi suhtautua, ja miten meidän tulisi toimia. Voimaa emme ensimmäisenä ala käyttää, toivon kuitenkin, että voisimme selvitä asiasta vain puhumalla", Vihertähti naukui ja näki Kipinäntuskan korvien heiluvan vihaisesti. Päällikkö etsi katseellaan kumppaniaan ja toivoi, että tällä olisi hyviä ideoita. Kissojen ilmeet olivat epäileviä, mutta osa ymmärsi, sekä halusi, auttaa. Musta turkkinen päätti kokoontumisen hännän heilautuksella, sitten loikaten puhujankiveltä alas muiden joukkoon, jossa kissoja jo supatteli ehkä asiasta sekä epävarmasti, myös kiinnostuneesti. Tulikolibri näytti istuvan piirin reunalla yhdessä pentujensa kanssa. Vihertähti väläytti näille huolestuneen, mutta auttavaisen hymyn, sitten katsellen muita kissoja.
"Kokoontukoot asiasta keskustelemaan haluavat Puhujankiven juurelle. Muut voivat mennä joko lepäämään, tai järjestää partiot. Jokainen on kuitenkin vapaasti tervetullut keskusteluun", tuo naukui vahvasti ja vakaasti klaanille, sitten astellen suuren leijonan vierelle nyökäyttäen tälle vielä ystävällisesti päätään. "Kyllä tämä selvitetään", hän naukaisi Kuolonlaululle katsellen sitten paikalle kerääntyneitä kissoja. Tämä pitäisi selvittää nopeasti, ennen kuin vuorileijonat saapuisivat paikalle.

Nimi: Diamella

17.09.2018 22:52
VALKOPILKKU antoi pienen hymyntapaisen käydä huulillaan hänen katsoessa mustaa kollia. Vai että päällikkö hänen kumppanistaan oli tullut. Koskaan Valkopilkku ei ollut kumppaninsa kykyjä nousta johtoon ja pakko naaraan oli myöntää että hän oli Ruoska_tähdestä_ ylpeä. Vaikka hän tunsi ylpeyden tunnetta kumppanissaan, silti oli myönnettävä että aikaero oli tehnyt tehtävänsä. Ylpeyden tunne oli haalea muisto menneisyydestä, omakotitalon seinämä, minkä maali oli alkanut halkeilemaan. Maalia oli vielä jäljellä, mutta rapistumien takia kytkökset toisiinsa olivat alkaneet menettää otettaan. Valkopilkku ei halunnut antaa sen tapahtua, vaan maalata uuden, vahvemman kerroksen päälle. Hän halusi tuntea rakkautta jälleen, halusi nähdä kumppaninsa, ei mitään muuta. Antautuessa ajatuksiinsa, naaras tunsi valkoisen silmäparin luissaan asti, hän nosti katseensa.
”Kelpaa paremmin kuin hyvin, Ciel. Kaipaan rationaalisia vastauksia, en sääliä ja sympatiaa. Helvettikin tuntuisi kieltämättä lohdullisemmalta kuin tämä kipu kehossani, mutta lupaan yrittää. Lupaan sen ainoastaan itselleni, sillä itseäni varten elän ja petän ainoastaan itseni”, Valkopilkku hymähti kiriessään suunnilleen itsensä kokoisen kollin rinnalle. Muutaman säälittävän askelman naaras kerkesi toisen tahdissa kulkea, kunnes ontui nilkuttamaan.
”Jos suinkin vain kestät hieman hitaampaa matkaseuraa ja hourailua. Ei ole helppoa kohdata elämää lääkesekoilujen jälkeen ja pysyä järjissään. Minusta tuntuu että olet oikea kissa tällä hetkellä, jaksat katsoa pärstääni, vaikka olisinkin kuinka idiootti. Ehkä Tähtiklaanin uni olikin johdattaa sinut polulleni.”

Nimi: heli-fairy

17.09.2018 16:17
ORVOKKITUIKE etsi katseellaan veljeään Susiviiltoa, sillä välin kun Mustahäntä, kolli josta naaras oli yllättävän kiinnostunut, odotti heidän ystävätärtään Hiirenvirna-askelta pesästä. Naaras nopeasti venytteli tassujaan katsellen samalla leirin vilskettä, myös pian huomaten Susiviillon askeltavan ulos pentutarhasta mukanaan ylimääräistä sammalta, jolla oli käynyt paikkaamassa pesää. Keskimmäistä sisarta suretti isoveljensä hännän tapaturma, ja naaras hieman surullisena katseli kollin vienosti vääntynyttä häntää. Tuo kuitenkin huokaisi piristyen kuitenkin pian, kun Mustahäntä sekä Hiirenvirna-askel saapuivat yhdessä paikalle.
"Hei Hiirenvirna-askel!" naaras hihkaisi toiselle, tämän pian kuitenki tallustaen kaksikon ohi kohti leirin suuta. "Käyn kysymässä häneltä mielipidettä, mutta voi olla, että hän haluaa jäädä kunnostamaan leiriä", Orvokkituike kohautti olkiaan hymyillen samalla Mustahännälle. Hän odotti innolla metsästämään pääsyä, vaikka tuota kuitenki pelotti, miten tässä onnistuisi häntänsä ansiosta. Mäyrä kuitenkin puraisi häneltä vain hännänpään, joten soturitar herätteli vielä toiveita siitä, että pystyisi kiipeämään puissa samalla tavalla kuin ennenkin.
"Menkää te vain edeltä, tulen sitten pian perässä, yksin tai hänen kanssaan", naaras naukaisi ja räpäytti silmiään vielä toiselle ennen kuin hän katosi leiristä. Naaras jäi vielä katselemaan toisen perään miettien tuon turkin sävyä, sekä erityisen tummaa häntää. Lopulta hän kuitenkin sai itsensä liikkeelle lähtien tallustamaan kohti matalalla oksistossa sijaitsevaa pentutarhaa.
"Hei, Susiviilto!" Orvokkituike naukaisi päästessään kollin luo. Tummempi veli laski sammalet vierelleen katsellen samalla varovasti tutkaillen naaraan haavoja.
"Miten voit? Sattuuko pahasti?" tuo ensimmäisenä kysyi sisareltaan heilauttaen samalla rauhallisesti häntäänsä.
"Voin hyvin, kiitos Koitomun ja Vuolaskyynelen. Hänestä tulee vielä mahtava parantaja klaanille. Korvaani hieman vihloo ja häntä surettaa, mutta kaikki on hyvin. Miten itse voit? Et näyttänyt saavan suurempia haavoja?" sisko naukui huolestuneena ja tutkaili veljensä turkkia lämpimästi. Susiviilto pudisti päätään viileästi.
"En saanut kuin muutaman iskun, mutta turkin lähdöllä vain selvittiin. Ajattelin kuitenkin auttaa leirin kunnostamisessa, kun olin kokoontumisessa mukana, enkä voinut aikaisemmin auttaa klaania", hän murahti haukotellen sitten lopuksi.
"Ajattelin, että jos olisit halunnut olisit voinut tulla minun, Hiirenvirna-askelen ja Mustahännän mukaan metsästämään, mutta jos et ole vielä edes päässyt lepäämään, voi olla parasta että menet seuraavaksi nukkumaan", naaras naukui kallistaen huolestuneesti päätään. Hetken tiikeriraitainen veli katseli tassujaan, mutta nyökäytti sitten päätään.
"Menen sitten lepäämään. Vein hieman pesän pehmikettä Lovisielun pennuille ja varmistin, että pesässä ei vedä ja se on mukavan tiivis. Kiitos kuitenkin kutsusta, kerro terveiset heille. Liityn seuraanne sitten joku toinen kerta", kolli naukui viileään rauhalliseen tyyliinsä ja askelsi sitten pois paikalta, vieden lopun sammalen toiselle hyödyksi ja loikkien sitten puuhun soturien pesään lepäämään. Orvokkituike huomasi hymyilevänsä pienesti lähtien sitten lopulta itse tallustamaan ulos leiristä, missä hänen ystävänsä odottivat.
"Susiviilto jätti tulematta, hänen pitää mennä lepäämään, koska on ollut hereillä kokoontumisesta lähtien", tuo naukui hieman harmistuneena, kuitenkin hymyillen katsellen ystäviään. "Mennäänkö sitten?" Orvokkituike lopulta iloisemmin tokaisi toisille.

Nimi: Masi

17.09.2018 15:07
//Heli & Pelkotuoksu //

Mustahäntä - Ruskaklaani
Kolli heilautti innostuneena mustaa häntäänsä, kun Hiirenvirna-askel kohotti päätään herätessään. Ystävä ei vaikuttanut olevan Mustahännälle vihainen herättämisestä, ja helpottunut tunne siitä levisi kollin sisällä. Hän ei tosiaan olisi halunnut maistaa Hiirenvirna-askeleen kynsiä, kun oli herättänyt tämän.
Kissat lähtivät laskeutumaan puusta alas, Mustahäntä heilutteli häntäänsä puolelta toiselle pitääkseen yllä tasapainoaan ja Hiirenvirna-askel laskeutui sulavasti. Se näytti todella helpolta, vaikka Mustahännän olikin kauan pitänyt harjoitella tasapainoaan. Taustalla saattoi painaa se, ettei kolli ollut alunalkean puhdas Ruskaklaanin kissa. Tupsahtaessa jaloillaan, Orvokkituike odotti heitä yhtä kauniina ja lumoavana kuten aina.
''Hiirenvirna-askel suostui lähtemään matkaamme, haluatko vielä käydä kysymässä Susiviiltoa myös vai menemmekö kolmin?'', Mustahäntä kysyi hymyillen naaraalta, katsoen sitten Hiirenvirna-askelta, joka oli jo suuntaamassa ulos leiristä. ''Voimme odottaa teitä leirin ulkopuolella, minusta olisi hyvä ajatus, että vaikka Susiviilto voi kieltäytyä tulemasta mukaamme, kysyisit silti häneltä'', kolli naukui Orvokkituikkeelle lempeästi, lähtien sitten kulkemaan Hiirenvirna-askeleen edellä leiristä ulos. Kolli pysähtyi sivummalle, ettei olisi suuaukossa tukkeena, jos muutkin haluaisivat kulkea siitä, etenkin kun osa oli kunnostamassa leiriä ja kantamassa paljon sammalta, puunoksia ja kiviä kootakseen leirin takaisin kuntoon.
''Nukuitko hyvin? Anteeksi, että tulin näin vain herättämään sinut, Hiirenvirna-askel'', Mustahäntä naukui heilauttaen korviaan hermostuneena. Kolli antoi katseensa liukua hetken taivasta pitkin, jossa aamun säteet tervehtivät heitä, vaikka maassa vallitsi kosteus. Lehtikatoon ei olisi enää pitkä aika, ja kolli inhosi kylmyyttä. Sekä Ruskaklaanin sääntöpykäliin kuului karkottaa valkean turkin omaavat kissat pois klaaneista, joten Mustahännän turkin värin paljastuminen valkoiseksi märässä ja puhtaassa lumessa olisi huolestuttavan tarkka mahdollisuus. Mustahäntä oli onnistunut sotkemaan turkkinsa todella hyvin viime aikoina, mutta talven puhtautta hän pelkäsi, koska lumi voisi pestä lian pois. ''Kenet muuten luulet Lovisielun nimittävän varapäällikökseen nyt kun Leijonantähti lähti ja jätti paikkansa Lovisielulle?'', kolli heilautti innoissaan viiksiään. Voisikohan Mustahännällä olla mahdollisuus? Tai ehkä Hiirenvirna-askeleella? Halusikohan kolli edes päälliköksi, kuten Mustahäntä?

Nimi: Pelkotuoksu

17.09.2018 14:47
//Masi//

Hiirenvirna-askel - Ruskaklaani

Kuulin askelia. Kuulin ystäväni Mustahännän kuiskauksen. Nostin pääni ja katsoin Mustahäntää.
"Ajattelimme lähteä saalistamaan, haluatko tulla mukaamme?"
Katsoin Mustahäntää silmiin. "Toki."
Nousin.
Tassuttelin ulos.
Tassuttelin Mustahännän perässä leiristä pois.

Nimi: Masi

15.09.2018 22:19
Heli//

Lumisusi - Tuuliklaani

Valkea naaras pyöri potilaansa ympärillä itkuisilla silmillä. Häntä turhautti se, ettei hän ollut tämän parempi, vaikka kaikkensa hän yritti. Häntä vain harmitti niin paljon Puolinaaman puolesta, rakkaan ja hyvän ystävänsä puolesta ja hän olisi halunnut tehdä tämän vuoksi niin paljon enemmän. Miksi Tähtiklaani halusi asettaa näin raskaan ja vaikean haasteen näin nuorelle soturille? Se tuntui niin epäreilulta!
''Tulenvirta on varmasti niin shokissa, ettei ymmärrä omien tekojensa hirveyttä. Mutta ymmärrän kyllä kantasi, olen itsekin järkyttynyt ja vihainen hänen käytöksestään, enkä yritä puolustella häntä. Ehkä yritän vain lohduttaa tätä tapahtumaa meille molemmille sanomalla näin'', Lumisusi kuiski hiljaa ja siveli vielä tahnaa Puolinaaman pintanaarmuihin, sekä tarkistaen, että kaikki paikat olisivat koottuja jotenkin kasaan, puhdistettu ja asetettu jonkinlaiseen hauteeseen. Yrtit olivat lähes loppuneita ja kettujen aiheuttama tuho oli valtava varastossa.
''Rakas ystävä, et saa ajatella, että oisitpa kuollut heidän vuokseen. Sinusta tulee varmasti vielä jotakin suurta, joka saa muut kissat loksauttelemaan leukojaan. Jos ei muuta, niin varmasti nummien nopein jänispyytäjä ja kiitäjä'', Lumisusi hymyili nuolaisten ystävänsä otsaa lempeästi, asettuen tuon vierelle pedille istumaan mietteliäänä. Hän saattoi aistia kivun, sekä väsymyksen, joka hohkasi Puolinaamasta ja Lumisuteen se tuntui tarttuvan. Häntäkin väsytti, eikä hänellä pitäisi olla enempää kissoja hoidettavinaan. Kukkaiselo olisi varmasti ehtinyt sen tekemään, olihan Lumisusi viettänyt koko aamuyön, yön ja loppu illan pesässä auttamassa Puolinaamaa ja suremassa veljeään. Kaikki oli liian raskasta ja vaikeaa.
Lumisusi mietti hetken, kuinka kertoisi Kuurasielusta Puolinaamalle. Hän oli aiemmin kertonut Kukkaiselolle nähneensä ennustuksen naaras ja kolli kissasta, jotka saapuisivat klaaniin. Kolli oli suuri ja punertava, kävellessään niittyjen ylitse kasvit olivat jäätyneet tämän käpälien alla, kun taas naaras oli saanut kaiken kaksinveroin kukkimaan kauniimpina. Mitä se sitten olikaan tarkoittanut, ennustuksen kissat olviat saapuneet.
''En oikein tiedä millainen hän on. Mutta ensivaikutelman perusteella hän ei ole kovinkaan ystävällinen, mutta kohtelias'', Lumisusi naukui mietteliäänä. ''Sinä et ole nähnyt sitä aikaa, kun Veritähti hallitsi metsää. Veritähti oli suuri, leijonankokoinen kissa, jolla oli punertava pitkä turkki, joka oli tasaisesti suittu. Hän oli arveton, tuskin kukaan sai häneen tehtyä naarmuakaan, ennen kuin hän teki sopimuksen Pimeyden metsän kanssa ja tämän rinnassa koristeli ikävännäköinen ristinmuotoinen arpi sopimuksen johdosta'', Lumisusi kertoi, asettuen käpäliensä päälle makaamaan, Puolinaaman kylkeen kiinni.
''Minusta, ehkä vain minusta, tämä Kuurasielu näyttää Veritähdeltä. Se on mahdoton ajatus, koska siitä on jo kuita, kun paholainen tuhottiin seuraajineen metsästä, mutta minun silmissäni hän muistuttaa hyvin paljon häntä. En kuitenkaan kohdannut häntä puhuakseni hänen kanssaan koskaan, joten en tarkalleen tiedä hänen tapojaan tai luonnettaan, mutta -'', naaras kohautti lapojaan, pyöritellen sitten itselleen silmiään. ''Turhia minä varmaankin tässä tarinoin. Minua vain pelottaa se kylmän valkea katse, ne kuolon silmät, jotka Kuurasielulla on. Uskon, että siitä hänen erakko nimensä Kuura tulee, ja se on varmasti se syy, miksi Valkeatähti nimesi hänet Kuurasieluksi. Tuskin mitään sen vakavempaa'', Lumisusi hymyili, kiertäen häntänsä vierelleen.
''Ajattelin, että voisin kysyä häntä päivällä, jos hän jaksaisi lähteä kanssamme nummille. Minun pitäisi kerätä vähän yrttejä, enkä haluaisi jättää sinua yksin pesään pitkäksi aikaa ikävystymään, joten ehkä Kuurasielu voisi olla tukipilarinasi kulkiessa ja jos käpälääsi alkaa kivistämään, niin suuri kissa jaksaa helposti kantaa sinut'', Lumisusi hymyili. ''Saisit samalla tutustua mestariisi ja hän sinuun, sitten ensimmäiset harjoittelunne eivät olisi niin hämmentäviä molempien osapuolten mielestä'', parantajaoppilas jatkoi.
''Mitäs sanot? Maistuisiko ulkoilma vielä, kun on lämmintä? Ehkä se toisi jotakin mukavempaa ajateltavaa kuin pesässä notkuminen?'', Lumisusi lisäsi mielessään, että se olisi vähintä, mitä hän voisi tehdä piristääkseen Puolinaamaa. Vaikka häntä pelottikin kohdata Kuurasielu, tietämättä miksi Lumisusi pelkäsi sitä hetkeä niin kovasti, häntä samalla kiehtoi se tyhjyys, joka hohkasi kollin silmistä.

©2018 Peli | Soturin sydän - suntuubi.com