Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipelaaminen

 

Missä mennään?

• Varjoklaani on palannut kokoontumisesta!

• Varjoklaani on vetäytynyt savun takia järven rannalle, omien rajojensa sisällä!

• Profetiakissat ovat löytäneet viimeisen jäsenen, mutta tämä järjestääkin heille ansan!

• Myrskynraivon & Okatähden pennut ovat syntyneet!

• Sirius on päätynyt Yöklaaniin, haluten liittyä tähän klaaniin. Puolukkalintu opastaa hänet alkuun ja Varisjalka arvioi kollin parin päivän päästä!

• Vihertähti on karkotettu Myrskyklaanista epäiltynä Käärmesielun tappamisesta, tämä lähtee Yöklaaniin turvaan Liekkimarjan opastamana!

 

 

 

 

 

 

 

 

Pelattava vuodenaika: Hiirenkorva

Tärkeintä roolia:

Profetian kissoilla & Erakkolaumalla

Tapahtuma: -

Kuukauden paras hahmo äänestys

 

 

 

 

Profetia - Kyynelten Paratiisi

Hiljaisena tuuli vinkui Tähtiklaanissa, josta jokainen Tähtiklaanin jäsen saattoi päätellä, että jotakin olisi tulossa. Tähtiklaanin maat olivat tunnettuja hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta, mutta tuuli sai kissat kokoontumaan nummille, mustavalkean naaras kissan istuessa katse kohti taivasta, kun muut alkoivat kovemmin äänin puhua.

''Ne tulevat vielä, vaikka me olemme pitäneet jo monta kuuta siitä huolta, ettei Pimeyden metsän jäsenet voisivat enää sekaantua rakkaiden lapsenlapsiemme elämään'', huokaisi harmaavalkea naaras, jonka häntä nytkähti turhautuneena.

''Yölintu, minulla on tunne, että tämä tuuli kertoo meille, mitä meidän pitäisi kertoa heille. Mutta minä en todella ymmärrä, mitä meidän pitäisi kertoa. En ole osannut ennustaa mitään, olen vain nähnyt rauhaa, mutta kuten aina, minulla liian paha tunne tästäkin'', rusehtava naaras pudisteli päätään harmaavalkean naaraan viereltä.

''Punavirta, mitä sinä ajattelet?'', Yölintu, harmaavalkea kissa kuiskasi mustavalkealle naaraalle, joka räpytteli mietteliäänä silmiään taivaalle.

''Me olemme tehneet valintamme, Yölintu. Tuolla jossakin on meille kaikille vastaus, miksi järvi ei sovi meille, mutta me emme ole tällä kertaa parhaimpia kertomaan siitä heille'', mustavalkea Punavirraksi nimetty parantaja vastasi hiljaisena, saaden vanhemmat naaraat kallistamaan päätään.

''Mutta me olemme Tähtiklaani!'', ruskea naaras sähähti, vaikkakin pelokkaana siitä, että Punavirta kehtasi vihjata, ettei Tähtiklaanin voimat olisi enää entisellään.

''Mutta voimamme ovat kadonneet, Kotkansulka'', musta naaras naukui, askeltaen kolmikkoa kohti kauempaa, saaden Kotkansulan siristämään tyttärelleen epäröivästi silmiään.

''Miten tässä metsässä voisi olla ketään meitä vahvempaa tai tietävämpää?'', Kotkansulka mutisi, Punavirran katsahtaessa häneen pienesti hymyillen.

''Koska me teimme näistä nuorista meitä vahvempia. Me annoimme heille voimamme, jotta he voivat löytää todellisen vihollisemme, jotta he voivat johdattaa meidät muiden mukana turvaan. Mutta he eivät osaa vastata siihen itse, siksi heidän, meidän, jokaisen täytyy lähteä pois metsästä etsimään vastauksia'', Punavirta naukui, edelleen lämmin hymy kasvoillaan.

''Taasko te jorisette niistä pienistä karvapalloista, joille kehtasitte mennä antamaan voimakkaita taitojamme?'', Kotkansulka mourusi turhautuneena, saaden mustan kissan vierellään väräyttämään viiksiään.

''Sinuna en puhuisi heistä noin, rakas Kotkansulka. He kuulevat sinut, ja jos suhtaudut heihin noin, en usko, että he haluavat johdattaa sinua kotiin'', musta naaras naukui, Kotkansulan kääntyen katsomaan selkänsä taakse, huomaten neljä hämmentynyttä oppilasta kauempana.

''Painakaa nyt kasvonne mieleenne ja etsikää toisenne, sillä metsän ja klaanien kohtalo on käsissänne. Vapauttakaa oikeus tassuistanne ja säästäkää voimianne, sillä te tulette tarvitsemaan niitä, etsiessänne Kaikua. Meidän kaikkien sydämiemme kaipaamaa turvallisuuden ja kodin kaikua'', Punavirta kääntyi nyt neljän oppilaan luokse, katsellen näitä lämpimästi silmät tuikkien. ''Me emme osaa johtaa teitä, siksi teidän täytyy osata johtaa meitä'', Punavirta painoi päänsä uupuneena alas, ehkä turhautuneena, ehkä vain väsyneenä, mutta muut Tähtiklaanin kissat aistivat hänestä helpotusta.

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >> 

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: Mymmeli

21.05.2019 17:53
Havuviima – Salamaklaani
”Voi miten harmi”, sanoin myötätuntoisesti. ”Toivoisin, että hän tuntisi olonsa kotoisaksi, vaikka toki olisi outoa muuttaa yhteen klaaniin kasvettuaan toisessa... Hän on kuitenkin hyvä soturi, kuten sinäkin”, sanoin yllättävästi melkein itsellenikin. ”Emon kanssa minun varmaan pitäisikin viettää enemmän aikaa”, mietin sivuuttaen huomautuksen isämme äksyilystä. Minun oli usein hankala nähdä hänen vikojaan kunnioituksen läpi, vaikka tiedostinkin ne. ”Hän tosiaan varmaan ilahtuisi nähdessään nämä pikkuiset. Tammenlehdenkään kanssa en ole liiemmin ehtinyt jutella...” Huokaisin. Perheeni oli minulle korvaamattoman tärkeä, mutta silti minusta tuntui siltä, etten ollut heidän seurassaan tarpeeksi, tai kertonut heidän merkitystään tarpeeksi usein. Mutta nyt minulla olisi omakin perheeni, ja keskittyisin tyttäristämme huolehtimiseen. Vaikka hekin olisivat oppilaita aivan pian, ja saisin katsella ylpeästi sitä, kuinka heistä kasvaisi hienoja sotureita. ”Pitää kyllä lähiaikoina keskustella Hopeataivaan kanssa ja esitellä Lumikkopentu ja Liljapentu hänelle. Hän tulee ihastumaan pentuihimme.” Hymyilin Valkeahohdetta kohti.

Nimi: heli-fairy

21.05.2019 16:41
Kipinäntuska – Myrskyklaani

Varjojentähden lähtiessä johdattamaan klaaniaan eteenpäin yhdessä Synkkätähden kanssa likaisen valkea kolli tuumi mielessään, mitä kauheuksia lisää heitä leirissä odottaisi. Vaikka kokoontuminen oli päättynyt ihan hyvin, ei hän voinut koskaan olla mielissään tallaisesta tilanteesta. Varsinkaan, kun hänen oma rakkaansa Paatsamajuova olisi kantavana ja odottaisi hänen pentujaan. Kipinäntuskaa raivostutti tuskainen tilanne klaanissa, vaikka suurin osa asioista olikin ihan hyvin. Matka taittui ohi Tuuliklaanin nummen kohti rauhoittavaa lehto metsää, vielä kauniin musta turkkisen soturittaren rinnalla ilta oli parempi. Naaraan kysymys omasta oppilaasta sai kollin korvat kääntymään tuon suuntaan, sekä hieman yllättyneen ilmeen kohoamaan hänen kasvolleen. Se oli totta, ei hänellä ollut vielä ollut omaa oppilasta. Huurrehaamu oli saanut Ratamokyyn, muttei Kipinäntuska tai Tarutaivas vielä omaa oppilastaan. Ehkä sillekin olisi vielä aika.
”En koe itseäni kovin taitavaksi opettajaksi, joten jos joskus tulen saamaan oppilaan, se ei tule hänelle olemaan mieluinen kokemus”, kolli naurahti viileästi väännellen hännänpäätään. Ajatus oppilaasta kuitenkin värisytti kollin viiksiä ja se voisi jopa olla ihan mukavakin kokemus, ainakin mitä Paatsamajuovaa hän oli seurannut. Ehkä aika näyttäisi, olisiko hänestä päälliköiden mielestä mestariksi. ”Ehkä kuitenkin hieman toivon omaa oppilasta joskus”, tuo tokaisi lopulta vilkasten haaleilla silmillään kohti Paatsamajuovan vihreitä. Neiti oli todella kaunis ja kolli ei voisi olla onnellisempi tilanteesta, mikä hänellä oli tuon kaunottaren kanssa. Likaisen valkea soturi kääri häntänsä naaraan omaan ja antoi turkkinsa koskettaa tämän mustaa pehmeää turkkia. Pian he olisivat leirissä, ja vaikka Yöklaanilaisten läsnäolo ei tuntunut hyvältä, hän halusi kuitenkin pitää oman naaraansa turvassa, ja näyttää, ettei kukaan uskaltaisi kynnenpäälläkään tuohon koskea. Ei koskaan.

Nimi: Sarahalla

19.05.2019 08:15
//Heli

Paatsamajuova – Myrskyklaanin soturitar



Kipinäntuskan sanat lämmittivät minua syvästi, ja mielialani kohosi heti hieman, vaikka äskeinen keskustelu veljeni kanssa varjosti yhä mieltäni. Nautin kumppanini lämmöstä vierelläni, mutta hetkemme keskeytyi Varjojentähden alkaessa keräämään kissoja kasaan. Nousin hieman vaivalloisesti ylös, ja köyristin selkäni nopeaan venytykseen, jotta saisin hieman virtaa jäseniini. Vilkaisin suuntaan, jossa Varjoklaani oli aikaisemmin kokoontunut, vaikka he olivatkin lähteneet muutama kotva sitten. Lähdin lopulta tassuttelemaan likaisen valkean kollin vierellä kohti uutta päällikköämme. Kehräys kohosi kurkustani Kipinäntuskan puhuessa Puolukkatassusta, ja kohotin katsettani punertavan ruskean oppilaan suuntaan, josta kumppanini oli juuri puhunut. Toivoin tosiaan, että arviointi menisi hyvin, ja saisin koulutettua Myrskyklaanille hyvän soturin, joka palvelisi klaania hyvin monen kuun ajan. Olin kuitenkin loppujen lopuksi aika luottavainen, ja uskoin onnistuneen tässä, edes jollain tapaa.

Kipinäntuskan antaessa minun tassutella ensin puunrunkosillan yli, heilautin kiitollisena korviani toisen suuntaan, ja tasapainottelin taitavasti puunrungon päällä työntäen kynteni sen pehmenneeseen kuoreen. Päästessäni turvallisesti sillan yli, jäin hetkeksi odottamaan kumppaniani, ja varmistin vielä nopealla vilkaisulla, että oppilaani oli päässyt myös turvallisesti toiselle puolelle. Pudotus ei onneksi ollut korkea, mutta tuskin kukaan siitä nauttisi. “Haluaisitko itse oppilaan?” Kysyin silmiäni pehmeästi räpäyttäen kollin suuntaan, samalla kun kohotin katsettani taivaalle, jossa täysikuu helotti edelleen, vaikka pian sekin painuisi mailleen pois auringon tieltä.

Nimi: heli-fairy

15.05.2019 20:35
//Sarahalla
Kipinäntuska – Myrskyklaani

Likaisen valkea kolli käänsi huolestuneen katseensa tummaan naaraaseen vierellään, joka selvästi koki hermostuneisuutta tassuillaan maata painellen. Selvästi keskustelu kollin kanssa ei ollut sujunut niin hyvin, mutta sitten hän sai kuullakin, mikä oli saanut hänen rakkaan kumppaninsa noin huolestuneeksi. Kipinäntuskan vihainen luonteen piirre sai kollin hännänpään heilumaan raivoisammin sekä toisen korvan luimistumaan vihaisena. Miten kukaan voisi sanoi noin toiselle? Varsinkaan omalle perheenjäsenelle? Kaksikon suhde oli kollin korvaan kantautunut hyvänä sekä lämpimänä, vaikka he elivätkin täysin toisissa klaaneissa. Mutta kollin kommentti naaraan liittymisestä omaan klaaniinsa, puhuen toisen puolesta, se ei vain ollut oikein.
”Sinä kultaseni olet täysin vastuussa siitä, missä sinä olet ja mihin sydämesi kuuluu. Tienne erosivat jo tovin aikaa sitten, hän elää omaa elämäänsä sinä omaasi. Kaikki valinnat, jotka teet, ovat vain omiasi, eikö totta? Vaikka Varjoaskel nyt näyttää käyttäytyvän hieman oudosti asian suhteen, uskon hänen kuitenkin olevan tukenasi tilanteessa, kuten aina. Ei perheenjäseniä voisi hyljätä tai jättää oman onnensa nojaan. Ehkä hän vain tyrmistyi vastauksestasi ja vastasi mitään sanomattomasti seuraavaan”, tuo tokaisi viileästi, vaikka yrittäen rauhoitella omaa kumppaniaan pienellä nuolaisulle korvalle. Kipinäntuska kietaisi pitkähkön häntänsä naaraan ympäri tämän nojautuessa häntä vasten.
”Olet niin puhdasverinen myrskyklaanilainen kuin vain annat itsesi olla. Vaikka sinussa virtaa toisenkin klaanin veri, olet uskollinen ja lojaali tälle klaanille, olet silloin sen klaanin jäsen, ja sen puhdasta verta”, kolli naukaisi vielä lisäten, ajatellen itsekin, ettei ollut mistään puhtaasta perhejanasta. He eivät koskaan olleet kuulleet sanaakaan isovanhemmistaan, ainakaan isän puolen isovanhemmista, keitä he sitten olivatkaan. Perhe kuitenkin voitaisiin määritellä aina itse, ei kenenkään muun toimesta. Varjojentähti alkoi kerätä kissoja kasaan Synkkätähti vierelleen, joten lähtö mahtaisi tapahtua yhdessä tuon vuoristoklaanin kanssa. Kollilla ei ollut sen suurempaa mielipidettä noista pienistä vuorikissoista, mutta onnellinen hän oli siitä, että pääsisi kotiin emonsa luo nähdäkseen, että tuo olisi kunnossa. Kipinäntuska asteli Paatsamajuovan vierelle muiden luo katsahtaen suureen punaiseen kolliin, pyöräyttäen sitten silmiään ja lähtien muiden perässä astelemaan pois saarelta.
”Puolukkatassu on kasvanut todella hyvin tassuissasi. Vaikka se on ensimmäinen arvioitavasi oppilas, olet kuitenkin käynyt jo arvioinnin. Voit hyödyntää silloin tapahtuneita tietoja tässä. Se varmasti menee hyvin, enkä näe syytä, että sinä voisit hylätä hänet. Puolukkatassu on oppinut hurjasti ja ansaitsee kyllä päästä soturiksi”, hän kehräsi pienesti ja puski lämpimästi nenällään Paatsamajuovan poskea. Naaras saisi kävellä hänen edellään puunrunkosillan yli, jotta kolli voisi naaraan pinteestä pelastaa, jos hän sattuisi lipeämään oksalta. Onneksi Puolukkatassu oli jo kasvanut niin paljon, että Paatsamajuovan ei tarvinnut lähteä pentutarhaan odottamaan pentujaan ennen oppilaansa arviointia. Kumpikin tilanne varmasti tulisi kääntymään parhaiten päin.


//Varjo
Sielusade – Kuuklaani

Valkea naaras heilautti hännänpäätään takanaan katsellessaan veden hiljaista jatkumoa alas kohti leiriä, joka lopulta hukkui jonnekin kallokallion salaisuuksiin. Veritähti oli johtanut klaaninsa täydenkuun kokoontumiseen, jossa he tapasivat muut klaanit. Nyt Kuuklaani olisi virallinen heidän silmissään. Naaras nosti huulilleen omahyväisen ilmeen kuitenkin huokaisten sitten viileän aamuyön ilman takaisin ulos keuhkoistaan. Aamu alkoi jo sarastaa ja pian olisi ensimmäisten partioiden aika lähteä, kunhan nyt kokoontumisen partio ensin palaisi takaisin. Leirissä hädin tuskin oli ketään, vaikka osa kissoista oli sinne jäänytkin. Musta naamainen naaras käänteli vihreitä silmiään pitkin puiden piilottamaa leiriä etsiäkseen itselleen mahdollista partio tai metsästys seuraa. Eihän neiti voinut partiosta päättää, mutta voisi hän sentään mennä metsästämään omaksi ilokseen, nyt kun kerran oli täyden soturin arvoinen. Musta häntä seisahtui paikoilleen nuoren naaraan sitten pikaisten noustessa ylös huomatessaan hyvän klaanitoverin, Aaveroihun, liikahtavan leirin toisella puolen(?). Tuo vikkelästi loikki yli puron ja ohi kallokallion kohti tätä toista valkeaa kollia, joka oli ansainnut soturinimensä samaan aikaan hänen kanssaan.
”Hei Aaveroihu”, Sielusade naukaisi viileästi pesätoverille ja heilautti mustaa häntäänsä ystävällisesti. ”Mitä olet tehnyt yön aikana?” hän kysyi perään tarkkaillen vihrein silmin toista vihreäsilmäistä yksilöä. Kolli olisi kuin voinut olla hänen sisarensa, mutta ei naaras omannut ainuttakaan sisarta, joten kolli oli siten vain klaanilainen, joka oli kuulemma eksynyt heidän mukaansa Lumouksenklaanista. Ei ollut hän saanut vielä selville miksi kolli oli sieltä lähtenyt, mutta ehkä hänelle tuli perheen kanssa ongelmia tai muuta, se olisi kollin oma asia. Mutta nyt Sielusade halusi kysyä kollista seuraa joko metsästämään tai partioimaan, tutkimaan suon eri piilottelevia vaaroja tai muuta hauskaa. Valkea naaras oli vain tylsistynyt yön yli leirissä, hetken toki levättyään muiden lähdettyä kokoontumiseen. Lyhyen levon jälkeen tosin jaksoi taas, vaikka väsymys voisi sitten iskeä huonommalla hetkellä.

Nimi: Sarahalla

13.05.2019 23:11
//Heli

Paatsamajuova-Myrskyklaanin soturi

Kohotin kulmiani Kipinäntuskan, kumppanini, suuntaan. Istuuduin toisen viereen luoden häneen lämpimän katseen, ja sivuuttaen kollin ensimmäisen kommentin. Poljin etutassuillani maata, kuin hakien rohkaisua avata suuni, joka yleensä hoitui ongelmitta. “Varjoaskel, hän väitti, ettei minun kuuluisi kantaa sinun pentujasi. Tai kenenkään muun pentuja”, naukaisin surumielisesti, ja vilkaisin kaihoisasti siihen suuntaan, jossa veljeni oli äsken ollut. “Hän sanoi, että minun pitäisi liittyä Varjoklaaniin, että olisin sydämeltäni varjoklaanilainen. Mutta se ei ole totta”, huokaisin jopa tuskastuneena, ja loin varovaisen katseen kumppaniini. “Rakastan veljeäni, mutta haluan silti nämä pennut sinun kanssasi, vain sinun. Pelkään vain, että Varjoaskel ei ole tukenani”, totesin painaen pääni, ja luimistin korviani ajatukselle. Tiesin, ettei kohtaloni olisi Varjoaskeleen tassuissa, ja loisin itse oman polkuni. Tiesin myös, että veljeni halusi vain parasta klaanilleen, eikä mitään pahaakaan tarkoittanut. Veljeni halusi vain elää kanssani, ja se olisi loistavaa, mutta mahdotonta. Huokaisin syvään, ja nojauduin Kipinäntuskan turkkiin. ”Olisinpa syntynyt Myrskyklaaniin puhdasverisenä”, kuiskasin luoden katseeni yötaivaaseen. Varjojentähden ulvaisu herätti minut todellisuuteen, ja nousin tassuilleni. Naaras ilmoitti, että olisi aika lähteä, joten lähdin kokoontumaan muiden Myrskyklaanin kissojen sekaan Kipinäntuskan kanssa (?). ”Ai niin, huomenna minun pitäisi pitää Puolukkatassun arviointi”, naukaisin jopa hermostuneena, sillä se oli ensimmäinen arviointini. Mutta olin myös innoissani, jonka huomasi loistavista silmistäni.



//Wilma



Kallioleijona – Myrkkyklaanin soturi

Käänsin katsettani Sinisydämeen, ja räpäytin mahdollisimman ymmärtäväisesti keltaisia silmiäni siniharmaan naaraan suuntaan. Tiesin jotain pieniä kohtia toisen taustasta sekä perheestä, ja olin jopa pahoillani kauniin naaraan puolesta. Naaras oli halunnut ainoastaan kunnollisen perheen, eikä mitään muuta. Heilautin tuuheaa häntääni miettien hetken sanojani, sillä en ajatellut mitään hiirenaivoista suustani laukoa. ”Olisit varmasti loistava emo”, päädyin naukaisemaan korviani heilauttaen rauhallisesti, toivoen, että Sinisydän ymmärtäisi, että tarkoitin sitä oikeasti. Enkä vain jaellut kohteliaisuuksia, kun en muutakaan olisi keksinyt. Se kolli, joka saisi Sinisydämen omakseen ja kasvattaa pennut hänen kanssaan, olisi yksi onnekkaimmista kissoista koko järvellä. En voinut estää pienen kateuden pistoksen tuntui rinnassani, vaikka yritinkin sen mahdollisimman hyvin karistella vienosti päätäni pudistellen. Sinisydän ansaitsisi Synkkäklaanista kunnon soturin, joka hänestä pitäisi huolta. ”Jos olisin synkkäklaanilainen, olisi suorastaan kunnia kasvattaa pentuja kanssasi”, päädyin toteamaan jopa kohteliaasti, vaikka nuolaisin hämmentyneenä muutaman kerran rintaani. Sanoinko minä tosiaan tuon, juuri äsken Sinisydämen kuullen?



Leijonapihka – Jokiklaanin soturi

Nyökkäsin melkein huomaamattomasti kauniille parantajattarelle, mutta liu’utin mahdollisimman huomaamattomasti terävät kynteni maahan. Katselin hänen peräänsä, ja vatsassani suru tuntui painavan kuin kivi. Yritin karistella sen turkkia ravistelemalla, mutta eipä se siitä mihinkään lähtenyt, eikä tainnut aikoa lähteäkään. Jättäydyin takariveihin muiden jokiklaanilaisten taakse, ja odotin Loimuavatähden lähtevän viemään meitä takaisin leiriin. Meripihkan väriset silmäni kiiluivat, ja kohotin katsettani Hopeahäntään. Nahkaani pisteli jälleen kerran ajatellessani, mitä soturi esi-isämme olivatkaan tästä kaikesta mieltä. *Olen niin pahoillani, mutta kai tiedätte, etten voi mitään rakkaudelle? Minun pitäisi, mutten voi...* Kuiskasin mielessäni kohti taivasta, ja huokaus pääsi suustani huomaamattani. Painoin hiukan päätäni antaen vahvojen lapojeni lysähtää; toivottavasti kukaan ei ainakaan nyt kiinnittäisi minuun huomiota. En aikoisi valehdella kenellekään, enkä jaksaisi, mutta minun olisi pakko, jos joku olisi jotain huomannut.



Savuroihu - Synkkäklaanin soturi

Kallistin hieman päätäni Ametistikyyneleen kysymykselle, ja nuolaisin etutassuani pyyhkäisten sillä korvantaustaani. “Ametistikyynel hyvä-”, aloitin kohteliaasti hakien hetken sanoja, jotka kuulostaisivat edes jokseenkin järkevältä. “En osaa vastata, en tunne päälliköitä, ja en osaa sanoa kuka heistä olisi esimerkiksi vähiten luotu johtamaan isoa kissajoukkoa, klaania”, naukaisin hieman hiljempaa, keltaiset silmät viiruiksi kaventuen. En haluaisi kaikkien kuulevan epäilyksiämme, ainakaan uuden päälliköiden. Siitä voisi todellakin koitua ongelmia, ainakin jos yhtään joku päällikkö olisi tulisempi tapaus. Moni olikin, joten oli parempi varoa sanojaan, ja samalla varjella korviaan, ettei niitä kynsittäisi irti.

Vilkuilin Viekastähden, raidallisen naaraspäällikön, suuntaan salaa toivoen, että lähtisimme mahdollisimman pian. Väsymys painoi harmaissa tassuissani, mutta röyhistin rintaani, jotta en näyttäisi siltä, että nukahtaisin pian pystyyn. Kohtasin Ametistikyyneleen läpitunkevan sekä tarkan violetin katseen, mutta nuolaisin vain rintaani lopettaakseni liian pitkän katsekontaktin. “Entä mitä itse olet mieltä?” Päädyin kysymään soturittarelta, samalla jatkaen keskustelua.




Nimi: Chronic

11.05.2019 20:12
Clover – Kulkukissa

Viileä tuulahdus punoi itsensä pitkän, valkoisen turkin läpi. Täysikuu alkoi jo tehdä taivaltaan kohti horisonttia, ainoa valon lähde oli tähtitaivas. Pienet tähtöset tuikkivat vilkkaasti aamuyössä, jopa leikkisästi. Vuorokauden pimein hetki tulisi pian päätökseen ja aurinko valaisisi kulkukissan polun. Clover eteni tasaista vauhtia pitkin kapeaa katua. Kaksijalkalassa oli tuohon aikaan yleensä hiljaista muutamaa haukkuvaa koiraa lukuun ottamatta. Meluun tottunut kolli jätti huomiotta etäisen ulvonnan, ja jatkoi matkaansa yhä etäämmälle kaksijalkojen pesärykelmän sydämestä. Tyypillisesti Clover olisi viettänyt yönsä vakiopaikallaan kaksijalkalan laitamilla – pesäksi sitä ei oikein voinut kutsua – mutta edellinen ilta oli kulunut yhdessä erään hänen kesyistä tuttavistaan. Tämäkään ei kollille ollut sen erikoisempaa.
Bartholomeow oli yksi kulkukissan harvoista ystävistä, vaikka tuota sanaa kiharaturkkinen kissa vaihtelevasti käyttikin. Bartholomeow oli siis kotikisu, mutta tämän omistajat sallivat lemmikinsä kulkea vapaasti. Tuo oli suurikokoinen mustavalkoinen kolli, joka oli luonteeltaan erittäin rauhanomainen ja ennakkoluuloton. Aika ajoin Clover piti tätä pelkästään hiirenaivoisena, josta lempinimi ’Tollo’ juurtuikin.
Sosiaalisuhteet eivät olleet Cloverin vahvimpia puolia, vaikka kuinka taitava puhuja hän olikin. Kolli pelkäsi sitoutumista ja säikkyi herkästi kiintymyksen tunteita. Tämän takia hän ei myöskään mielinyt kutsua Bartholomeowta kumppanikseen tai edes ystäväksi; ennemmin tuttavaksi. Monista niin sanotuista ’yhden illan jutuistaan’ hänen ikäisensä kotikisu oli ainut, jota Clover oli tavannut useampaan kertaan. Luultavasti sen vuoksi, että suurimmalle osalle ei tuosta vastuuttomasta kulkukissasta jäänyt kovin hunajainen maku suuhun.
Hiljalleen tuuheaturkkinen kissa saapui omanhajuiseen kujaansa, joka sijaitsi miltei aivan kaksijalkalan reunalla. Clover ei pitänyt aluetta kotinaan tai reviirinään, mutta piti kuitenkin hajumerkkinsä suhteellisen tuoreina, jotta olisi ulkopuolisille selvää, että kolli majaili siellä. Kapea katu päättyi umpikujaan, joka oli kaksijalkojen roskasäiliöitä täynnä. Kaikkien kaksijalkalassa asuvien kissojen tuli tottua tuohon hajuun, olihan noita valtavasti joka asutuksen lähistöllä. Mutta siinä missä haju oli yksi alapuolista, jätesäiliöistä kumpuava lämpö oli positiivinen puoli. Varsinkin lehtikadon aikaan, kun maa oli lumen peitossa ja öisin oli pakkasta, tämä oli siunaus.
Nälkä murisi Cloverin aliravitusta vatsasta, mutta kollin uupumus oli vielä painostavampi, eihän tuo ollut nukkunut vielä tuona yönä. Kiharaturkkinen kissa kävi roskasäiliön vieressä olevan matalaksi tallotun pahvialustan päälle, ja käpertyi tiiviiksi karvakasaksi. Hän saisi vielä nauttia viimeiset hiljaisuuden hetket ennen yhä lähestyvää aamunkoita.

Nimi: heli-fairy

06.05.2019 11:53
//Pelko, Varjo ja Sarahalla. Hyvin erittäin lyhyt, mutta kipeänä nyt väänsin nopean pätkän, että päästään eteenpäin

Naakkatassu – Salamaklaanin oppilas

Kolli huokaisi syvään kuullessaan pienen oppilaan naukuvan jotain nälästä sekä tauosta. Eikö noita kirppusäkkejä opetettu pitämään suutaan kiinni tai kestämään pientä nälkää. Ympäristö oli muuttunut aivan erilaiseksi Ruskaklaanin metsän jälkeen ja ilmassa häilyi erilainen tuoksu. Täällä ei voisi olla turvallista, ainakaan saalistaa tai jäädä lepäämään.
”Jos löydät jonkun elukan juoksemassa nappaa se ja mussuta matkalla. Olemme niin lähellä, että varmasti jaksat hetken vielä. Etkö syönyt ennen lähtöä mitään?” tuo tuhahti Mäntytassulle ja seisahtui hetkeksi katselemaan ympärilleen. Missään ei näkynyt merkkiäkään kissoista, mutta ilmassa tuoksui haju, jonka olisi vain kissa voinut asettaa. Olisiko tämä tuon viimeisen kissan aluetta? Miten he muuten olisivat tänne voineet eksyä? Ruskean harmaan kollin silmät haravoivat tiukasti aluetta, samalla kun tuon tarkat korvat etsivät merkkejä jonkinlaisesta liikahduksesta, joka johdattaisi heitä eteenpäin.
”Ehkä voisimme kävellä tuon pienen kukkulan päälle, ja tiirailla sieltä –”, Naakkatassu jätti lauseensa kesken, kun huomasi jonkun liikahtavan kukkulan rinteen sivussa. Se oli kuin häntä, mutta toisaalta kuin joku olisi heidät huomannut ja lähtenyt karkuun. ”Tuolla varmasti oli joku! Nyt ei ole aikaa levätä”, vuorileijona murisi ja lähti suurten käpälien voimalla juoksemaan eteenpäin kohti kukkulaa, jonka päällä toivottavasti tämä neljäs kissa olisi, ja he voisivat houkutella tuon mukaan retkelle, joka pelastaisi kaikki klaanit. Jos nuo kaksi kirppusäkkiä ei olisi mukana, kolli varmasti kynsisi siltä pienemmältä ainakin korvat päästä.

Nimi: Pelko

29.04.2019 19:51
//Masi
Täplähaukka - Yöklaani

Juoksin kipaisesti kohti parantajan pesää, sillä haluaisin hieman jutella Kylmäsydämelle - olin saanut päähäni, että halusin uuden ystävän, halusin enemmän ystäviä klaanista. Olin päättänyt kokeilla jutella Kylmäsydämelle, Yöklaanin parantajalle.
Ennen pesään menemistä epäröin hetken. Miksi olin valinnut juuri Kylmäsydämen? Entä jos hän ei ehtisi jutella? Entä jos hän ei haluaisi olla ystäväni? No, olin valinnut Kylmäsydämen hänen ihanan luonteensa takia, ja toiseksi, miksei hän haluaisi jutella? Yleensä parantajilla oli toki kiireitä ja menoja, mutta eiköhän hän pystyisi edes pientä hetkeä juttelemaan, ja kolmanneksi, jos hän ei torju muitakaan - ainakaan en ole huomannut - miksi hän torjuisi minut?
Astelin varovaisesti pesään sisälle ja haistoin heti ensimmäiseksi yrtit. Nehän olivat parantajan yksi tärkeimmistä tarvikkeista, ja niitä piti kerätä usein - tai ainakin olin nähnyt monesti parantajien lähtevän keräämään yrttejä. En jäänyt tutkimaan pesiä ja varastoja sen enempää, en halunnut 'tunkeilla', vaan aloittaa rauhallisesti. Kuljin eteenpäin pesässä ja katselin hieman ympärilleni. Täällähän oli paljon tilaa! Ihana tuoksu, yrttien tuoksu, lämpö sekä ihana kodikkuus, joka oli omassakin pesässä.
"Kylmäsydän? Kylmäsydän?" huudahdin pari kertaa, ja toivoin, että naaras olisi pesässä.

Vastaus:

- Kylmäsydän ei ole leirissä, joten en vastaa tähän -.

- Masi YP -

Nimi: Pelko

28.04.2019 08:25
//Heli & Varjo
Mäntytassu - Lumouksenklaanin oppilas

"Olen ihan kunnossa", naukaisin ja katsahdin Vuokkotassuun, joka näytti siltä, että aikoisi kysyä, olinko kunnossa.
Nuolaisin vielä kerran rintaani hieman häpeissäni, mutta kävelin kuitenkin eteenpäin. Toivottavasti enempää juuria ei tulisi tielleni, sillä en haluaisi nolata itseäni uudelleen - tai varsinkaan satuttaa.
-----------------------------------------------------
Olimm e jo lähellä sitä neljättä kissaa, sillä ilmassa tuoksui erilaiselle, miltä klaanien mailla. Oliko riistantuoksua vähemmän? Enemmän kenties kaksijalkoja lähettyvillä? Ilkeämpiä kissoja? Kuka sen tiesi, niin, ei kukaan, mutta tiesin kyllä, että täällä oli pakko olla se neljäs kissa. Missä muuallakaan se enää voisi olla, paitsi jossain erakkona vaeltelamassa, tai kotikisuna nukkumassa lämpimässä pedissä? Se olisi hyvin epätodennnäköistä, että he löytäisivät kotikisun, joka olisi neljäs kissa, ja jos se taas olisi erakko, se voisi olla missä vain. Sen oli pakko olla kissa, joka oli erakkolaumassa, olin kuullut monen puhuvan siitä paljon.
"Tämän kissan on pakko olla erakkolaumassa, miksi hän olisi kotikisu tai ihan yksinäinen erakko?" naukaisin ja katsahdin tovereitani.
Kävelimme eteenpäin, tuntui, että olisimme vain kävelleet tyhjyyttä kohti, tai olimme vain kävelleet ympyrää.
"Minulla on kuuma, nälkä ja jano. Voisimmeko pysähtyä ja edes saalistaa jotain? En ainakaan kulje yhtään nopeammin, jos en saa ruokaa suuhuni", pysähdyin ja odotin, että muut suostuisivat. En halunnut todellakaan jatkaa matkaa nälkäisenä ja janoisena - siitä ei tulisi mitään, ja Naakkatassu sekä Vuokkotassu saisivat vielä huomata sen. Jos he eivät suostuisi edes pienelle taolle, varmaan matelisin heidän mukana.


Nimi: Varjo

28.04.2019 01:41
// Heli & Pelko
Vuokkotassu – Ruskaklaanin oppilas

Vuokkotassu käänsi katsettaan hitaasti, hiukan epäilevän oloisesti Mäntytassun suuntaan. Tosiaan heillä oli tehtäväkin, vaikka se edelleen epäilytti valkeaa naarasta. Vasta hetki sitten hän oli tutustunut vasta kahteen oppilaaseen, jotka nyt olivat repimässä tuota mukaansa etsimään kolmatta. Kyllä Vuokkotassu muisti unensa jotenkin, vaikka ne kaikki tuntuivat olevan hiukan hämärän peitossa ja muutenkin outoja, joista tuo ei ollut vielä täysin saanut selkoa. Nyt hän kuitenkin tiesi, että kolmikon pitäisi lähteä etsimään sitä neljättä kissaa ja sen jälkeen vielä jotain, jonka kaksikko oli aikaisemmin nimennyt Kaiuksi. Kyllä naaras oli nimen aikaisemminkin kuullut, mutta ei täysin osannut vielä sanoa, mikä se oli. Sitäkin enemmän se kuitenkin tuntui toista kiinnostavan.
”Mennään sitten”, Vuokkotassun ääni oli melkein äänetön, kun hän vielä vilkaisi kaikista suurinta kollia, mutta mitään sanomattomasti varovasti lähti kulkemaan Mäntytassun perässä, joka joukkoa näköjään lähti johtamaan. Kolmikko kulki aika lähellä rajaa, jonka takia oppilas joutui koko ajan pelkäämään, että partio löytäisi heidät tai kokoontumisesta palaamassa olleet kissat. Kokoontuminen olisi kuitenkin mitä luultavammin loppunut eikä naaras enää tuntenut surua siitä, että ei ollut sinne päätynyt. Hän pääsi aivan toisenlaiselle seikkailulle, joka pelotti tuota enemmän kuin mikään, mutta samaa aikaa myös kiinnosti. Sinisilmäinen vain toivoi, että hänen matkansa ei loppuisi liian lyhyeen joko sitten kaksikon kynsistä tai sen neljännen, jonka Vuokkotassu tiesi, että hän ei ollut klaanikissa. Se neljäs, joka olisi kolli, olisi jotain aivan muuta, vaikka hänet oltiin kolmikon lisäksi valittu.
”Oletko kunnossa?” Vuokkotassu kysyi kuitenkin Mäntytassun kaatuessa maahan. Naaras pysähtyi ja siristi hiukan silmiään tutkaillen toista naarasta katseellaan etsien jotain merkkejä loukkaantumisesta. Ei Mäntytassu näyttänyt mitenkään loukkaantuneelta, vaikkei tietenkään asiasta varma voinut olla ja oli siitä huolimatta huolissaan. Miten matkan tulisi käymään, jos juuretkin olisivat sen tiellä?

Nimi: heli-fairy

27.04.2019 22:35
//Voi että siinäpä suuri kasa, joissa toivottavasti järkeä eikä suurta kasaa kirjotusvirheitä... ^^'


//Synkkätähteä odotellessa
Viherloimu – Yöklaanin soturi

Musta kolli katseli murheissaan rakastamaansa naarasta, joka lupasi pysyä vahvana ja odottaa häntä, vaikka se tuntui hyvin vaikealta kaiken tämän sekasorron aikana, jopa kollin mielestä. Naaras kuitenkin antoi itse kollille niin paljon toivoa taistella hyvän puolesta, että hän jaksaisi paeta tätä vallanhimoista paria, vaikka kuuhun ja tulla sieltä takaisin, jos hänen pitäisi vielä pelastaa klaaninsa sekä päästää paha vallastaan. Leikkimarja kuitenkin tiesi mitä teki, sekä olisi paras nyt esittämään heidän puolellaan olevaa, joka kuitenkin punoi omaa suunnitelmaansa omassa kauniissa mielessään kaiken takana. Eivät nuo röyhkeät kissat heidän klaaniaan veisi, ei, vaikka se hänen henkensä veisi.
”Minä rakastan sinua Liekkimarja. Mene turvallisesti, äläkä riskeeraa omaa henkeäsi. Minä taistelen meidän kaikkien puolesta, ja varmasti voimme näyttää noille, kenen maille ei kannata tulla ryttyilemään. Pidä nyt vain huoli perheestämme, klaanistamme, niin kauan kun olen poissa. Kaikki järjestyy vielä”, hän naukaisi huokaisten sitten katsellessaan samalla, miten rakas naaras laskeutui puuta pitkin alas ja lähti askeltamaan kohti metsää. Viherloimu todella toivoi, että Liekkimarjan sanat hänen sisarestaan toimisivat hyvään päällikköön Synkkätähteen. Hän ei tiennyt kaikista niistä syytöksistä, joita hän oli laukonut muille kokoontumisessa, mutta kolli todella toivoi, ettei Synkkätähti tai moni muu näitä liikaa uskoisi. Vihersilmäinen kohotti katsettaan oksiston läpi kohti taivasta, joka pikkuhiljaa alkoi valjeta hiirenkorvan tuomasta aikaisesta valosta, kun täysikuu teki väistymistään tumman taivaan kanssa. Pian olisi aika kohdata Yöklaanin soturit ja toivoa, että nämä olisivat hänen puolellaan, edes pikkuisen. Vihertähti tutkaili ympäristöään miettien, että varmasti olisi parempi odottaa sen reitin varrella, jota klaani kulkisi, ehkä lähempänä Kuulammen polkua ajatellen, ettei Yöklaani kuitenkaan heidän reviirinsä läpi astelisi, edes Varjojenpolun hyväksymänä. Musta kolli vilkaisi vielä viimeisen kerran kohti entistä kotiaan, loikaten sitten alas puusta ähkäisten haavojensa takia, lähtien sitten kuitenkin hitaasti askeltamaan kohti Kuulammelle johtavaa polkua, sekä Yöklaanin rajaa.


//Sarahalla
Kipinäntuska – Myrskyklaanin soturi

Kolli etsi katseellaan mustaa kumppaniaan kokoontumisen päätyttyä. Heidät varmaan pian passitettaisiin kotiin, vaikka Synkkätähti näytti olleen siirtyneen Varjojentähden vierelle. Yhteistä matkaa Yöklaanin kanssa siis. Likaisen valkea kolli huokaisi turhautuneena, sitten saaden näköyhteyden Paatsamajuovaan, joka tosi hieman apean oloisena näytti askeltavan takaisin heitä kohden. Kolli huolestui oitis ja askelsi naaras vastaan nuolaisten pienesti tuon korvaa ennen kuin havitteli katsekontaktia surumielisen kaunottaren kanssa. Hän ei kuullut sanaakaan keskustelusta naaraan veljen kanssa, mutta ehkä tuo siitä kertoisi, jos olisi aika.
”Miksi näytät tuolta?” kolli jopa ehkä kylmään entiseen tapaansa tokaisi, vaikka tajusi saman tien, että parempi kysymys olisi ollut, miten meni tai mistä noin surullinen ilme. Hän sydämensä pohjasta toivoi, että naaras ymmärtäisi sen eikä käräyttäisi hermojaan kollin ehkä liiankin tuiman kommentin takia. Kipinäntuska astui naaraan vierelle ja vaihtoi suunnakseen saman, saaden kosketuksen tuon turkista toivoen sen tuovan hieman tukea ja turvaa. Kissoja alkoi kerääntyä ja lähteä saarelta, ja kolli yritti välillä vilkuilla kohti heidän klaaniaan sekä päälliköitä, jotka yhdessä pian lähtisivät.
”Haluatko puhua siitä mitä kävi?” kolli naukaisi huomattavasti lämpimämmin ja yritti piristää toista silittämällä tämän selkää hännällään sekä painaen turkkiaan toisen tummaa turkkia vasten. Kollistakin tuntui hieman surulliselta, kun hänen rakkaallansa oli myös sellainen tunne, mutta mikä sitä auttaisi, ellei toinen haluaisi ensin puhua. Kipinäntuskaa inhotti näinä hetkinä se, miten kylmä sekä ilkeä hän oli, mutta uskoi pystyvänsä pitää itsensä hallinnassa, eikä laukoa mitään tyhmää tai ilkeää, varsinkaan omalle rakkaallensa.


//Masi
Tulikettu – Tuuliklaanin soturi
Naaras hätkähti Lumisuden reaktiota pitemmän hiljaisuuden jälkeen, mutta kai se oli ymmärrettävää, joltain kannalta. Oranssi naaras otti varovaisen askelen taemmas ja katseli valkeaa naarasta, joka selvästi tyhjensi päätään ahdistuneisuuden ja vihaisuuden sekaisella tunteella. Valkotassuinen soturitar luimisti korvansa peloissaan sekä madalsi päätään, violetein silmin katsellen päälliköitä sekä kissoja, jotka tekivät lähtöään. Lumisusi puhui sanoja, joista Tulikettu ei meinannut saada selvää. Kaikki tuntui niin sekalaiselta sekä tajuttomalta, mutta oranssi naaras vain katseli toista pahoittelevasti ja varoen omaa häntäänsä, ettei toinen, vaikka puraisisi sitä vahingossa. Ensimmäistä kertaa ikinä naaras näki Lumisuden tälläisenä, ja hän pelkäsi sitä, koska oli itse sen aiheuttanut.
”Mistä sinä puhut, miten olisitte voineet olla virhe? Ei menneisyys tietenkään muutu, mutta tulevan voimme määrittää” naaras kuiskasi toiselle hiiren hiljaa ja nousi seisomaan kuullessaan jostain kaukaa Okatähden käskyn lähteä. Oliko Tulikettu loukannut Lumisutta liikaa? Oliko tämä virhe? Ehkä toisen reaktio leirissä olisi ollut pahempi kuulla sen siellä, mutta tämäkin horjutti pientä naarasta jo paljon. Oranssi soturitar halusi auttaa kauniin naaraan leiriin. Hän katseli tätä anteeksi pyytäväisin silmin, odottaen, että hän haluaisi ehkä lähteä hänen edellään kohti muita kissoja, sekä leiriä. Naarasta pelotti sekä suretti, mitä hän oli sanomisillaan saanut aikaan sekä tehnyt. Lumisudesta mahtoi tuntui todella pahalta, kaikki tämä nyt ja vielä kaikki pahan sanominen ei varmaankaan auttanut. Violetti silmäinen naaras räpäytti silmiään ja huokaisi, lähtien sitten askeltamaan parantajan perässä kohti muita kissoja, sekä leiriä.



Pihkasiipi – Myrkkyklaanin soturi

Naaras käänteli päätään kaikkiin eri ilman suuntiin päämäärättömästi etsien sitä kissaa, jota oli jo ikuisuuden ajan halunnut nähdä. Hän todella toivoi niin paljon koko sydämestään, että tämä kolli olisi päässyt kokoontumiseen. Tätä oli ikuisuus odotettu. Piankin joku tuttu hahmo vilahti naaraan silmäkulmassa ja liiankin tuttu sekä odotettu kolli ryntäsi hänen eteensä koskettaen hänen nenäänsä omallaan. Pihkasiiven kurkusta nousi suuri lämmin kehräys, kun hän haistoi kollin sekä sai koskettaa tämän nenää omallaan. Vihdoin! Kaksikko askelsi yhdessä hyristen hieman reunemmalle jutellakseen paremmin yhdessä.
”Voin oikein hyvin kiitos, nyt vielä paremmin kun sain vihdoin haistaa turkkisi sekä nähdä, että olet kunnossa ja voit hyvin”, tämä naukui lämpimästi ja heti istuuduttuaan painautui tuon turkkiin kiinni. ”Pennut voivat hyvin! He ovat kasvaneet niin nopeasti en ehkä kestä, sinun tulisi nähdä heidät, he ovat ihastuttavia!” naaras hihkui ihanteellisesta aiheesta, kuin pennut olisivat kollin, mutta niin Pihkasiipi sen ajatteli. Hän ei tiennyt mitä sen purisevan kirppusäkki Pakkasnaurun mielessä vilisi silloin, mutta ehkä sillä oli joku tarkoitus. Ruskean oranssi naaras huomasi mulkoilevansa tuota mustan punertavaa kollia aina välillä, kun huomasi keskittymisensä valahtavan sekunniksi pois Myrkkysydämestä. Hän halusi nyt vain istua tässä ja nauttia hetkestä kollin kanssa, kunnes taas pian tiet erkanisivat. Synkkäklaanilaisen muistutus kuitenkin siitä, että he voisivat asua samassa klaanissa vaikutta hassulta. Tai siis, totta kai he olivat siitä puhuneet, mutta miten kolli oli nyt tähän ajatukseen päätynyt?
”Tuossa on kyllä perää, en usko, että jättäisin sisariani, mutta eikö sinulla ole menetettävää siellä? Uskon, ettei se ollut sinun valintasi ja oikea paikka olla, mutta jos olet aivan varma, ehkä se olisi hyvä asua samassa klaanissa aina aselevossa”, naaras pohti nojatessaan kollin lämpimää turkkia vasten. ”Kaipasin sinua ihan älyttömästi en ehkä usko, että olet oikeasti siinä nyt”, tuo huokaisi hymyillen ja räpäytti silmäpariaan. Hän oli todella kiitollinen kollista, ja toivoi saavansa olla tässä ikuisesti.
”Olisin kyllä valmis testaamaan sen haasteen, jos saat klaanin vakuutettua puolellesi, ja päällikönkin, se nyt voi olla jo helppo homma, mutta jos olet oikeasti valmis siihen. Se on sinun päätöksesi”, tuo naukaisi ja katseli kollia vakavasti, vaikka haluttavin silmin. Jos kolli oikeasti astuisi heidän klaaniinsa, he ehkä voisivat saada uusia pentuja, omia pentuja, sekä ylläpitää omaa perhettä klaanissa, jossa he molemmat olisivat kotona ja vielä yhdessä.


Eedensielu & Hohdonkaiku – Tuuliklaanin sekä Jokiklaanin soturittaret

Sinertävän harmaa naaras väräytti korvaansa isänsä kommentille ja käänsi katsettaan tarkkaillen kohti kissoja, joiden suuntaan isä osoitti. Hetkisen toisen tutkien alueen kissoja, totisesti harmaa sievärakenteinen naaras vaikutti Hohdonkaiulta, mutta tämä oppilas hänen vierellään näytti liian vahvasti häneltä. Naaras tuhahti ajatuksissaan miettien, että hyvä että sisar sentään sai oppilaan ja sai viettää aikaa kokoontumisissa. Emoa ei sentään näkynyt, mikä oli aika harmi, vaikkei se Eedensielua kovasti kiinnostanutkaan.
”Olisihan se ihan mukava ajatuksia vaihtaa”, naaras tokaisi viileästi ja lähti isänsä rinnalla astelemaan kohti tätä kissa paria, joka selvästi näytti innostuneelta sekä tohkeissaan tästä paikasta. Isä tervehti kaksikkoa saaden näiden huomion, sekä Hohdonkaiun ilmeen kirkastumaan tähtiin asti.
”Eedensielu! Isä!” naaras hihkaisi innokkaasti, kuitenkin pitäen malttinsa ja heilutellen vain häntäänsä iloisena, katsellen kissoja edessään iloisena hymyillen. ”Ihana nähdä teitä, hyvä että näytätte voivan hyvin”, tuo tokaisi ja räpäytti silmiään sisarelleen, joka vain pyöräytti silmiään, vaikka tuon katseesta huomasi pienen ikävän ja ilon nähdä perhettään. ”Kiva, että huomasitte meidät sekä kehtasitte tulla puhumaan”, naaraan kommentti oli hieman surullinen, vaikka iloinen tapahtuneesta.
”Olen voinut hyvin kiitos. Klaani on voinut ihan hyvin ja kasvanutkin. Kuten on emokin voinut ihan hyvin, hän sai uuden kumppanin Alppituulen, sekä olemme iloisia perheemme tapahtumissa klaanissa”, naaras tokaisi hymyillen ja katseli siniset silmät kirkkaina perheenjäseniään. ”Nämä tässä ovat perhettäni, he eivät ole klaanissamme, mutta niin voi joskus tapahtua. Tässä on tätisi Eedensielu, sekä isoisäsi, Tiikerinkuiskaus”, tuo huokaisi hiljaa pennulleen Lasitassulle, joka oli onneksi päässyt mukaan kokoontumiseen, sekä vielä viihtynyt emonsa seurassa pikemmin kuin muiden oppilaiden.
”Kyllä, olen saanut oppilaan ja koulutin hänestä upean soturin, Sielulaulun meinaan, kuten ehkä kuulitte. Mutta tämä tässä, on rakas poikani, Lasitassu”, Hohdonkaiku kohotti leukaansa ja hännällään otti otteen poikansa kyljestä pitäen tätä lähellään.
”Poikasi?” Eedensielu tokaisi hieman hämmentyneenä, mutta antoi asian imeytyä. ”Onneksi olkoon oppilaastasi, sekä perheenlisäyksestä. Onhan se mukava kyllä. Ja hyvä jos Tulenhenkikin voi hyvin”, tuo murahti viileästi katsellen tätä oppilasta, joka selvästi oli Hohdonkaiun pentu, kenties kuka sitten oli isä. Siniharmaa naaras tarkasteli tätä kollia, joka oli perinyt emoltaan hieman kehon rakennettaan, muttei kyllä vielä mitään mahdollisen isänsä lihaksia, sillä näytti aika pieneltä, vaikka vasta ehkä puolivälin soturikoulutusta oli käynytkin. Kuitenkin oli siinäkin suvun lisäystä, kenties sitten Täplätuulesta.
”Oletteko kuulleet Täplätuulesta mitään?” naaras murahti lopulta hiljaa Hohdonkaiulle, katsellen sisartaan hieman harmissaan veljestään, uskoen tämän kuitenkin voivan aivan mainiosti tuolla jossain yhdessä Mustaruusun kanssa.


//Masi & Varjo
Kaurishalla – Salamaklaanin soturi

Ruskea naaras oli painautunut hieman jännittyneenä Myrskyhallan turkkiin kiinni ja kuunteli vieno hymy huulillaan näiden tuntemattomien myrkkyklaanilaisten keskustelua heidän elämästään. Selvästi nämä kissat olivat tärkeitä Myrskyhallalle ja naaras oli mielissään tavatessaan nämä kissat, jotka selvästi tuottivat kollille iloa.
”Mukava tavata teidät. Ei ole ollut ajatustakaan siitä, millaisissa oloissa hän on kasvanut, mutta ihanaa tavata teidät, jotka olette hänen elämässään ennen meitä olleet”, naaras naukaisi pieneen väliin ja heilautteli pitkähköä tuuheaa häntäänsä takanaan, yrittäessään kuunnella juttuja tarkasti, jotta pääsisi enemmän kollin tarinaan mukaan, vaikka oli kuullut tältä kyllä aika paljon kaiken ajan saatossa. Puhe pennuista sai Kaurishallan kohottamaan päätään kohti Valkovirtaa, kuitenkin sitten hymyillen hänen laskiessaan päätään toista korvaansa luimistaen. Ajatus pennuista kutkutti naaraan vatsaa, niin tulisi pian käydä, tai heidät saatettaisiin pakottaa saamaan liikaa pentuja klaaniin. Ajatus huvitti häntä, mutta se oli Salamaklaanin tapa ja päällikön tyttären olisi hyvä saada pentuja, joista päällikkö voisi olla ylpeä. Yllätyksellinen osanotto myrkkyklaanilaiselta loi kuitenkin pienen Kaurishallan kasvoille surullisuuden piirteen, mutta hänen nojatessaan upeaan urheaan kolliinsa, ajatus haihtui pian. Olihan siitä aikaa, ei sitä voinut kieltää, mutta asiat todella muuttuisivat ennen kuin Sumukynsi olisi palannut takaisin. Naaras huokaisi hiljaa ja siirtyi katselemaan päälliköitä, kuitenkin ystävällisesti nyökäten kiitokset Leijonanvarjolle. Kokoontuminen tuntui pian lipuvan lopun suuntaan, joten klaanien tulisi pian lähteä. Ruskeasta naaraasta oli mukava tavata nämä kissat, jotka olivat aikaisemmin olleet osana Myrskyhallan elämää sekä tarinaa. Ehkä he voisivat koristaa sitä pian muutamilla pennuilla sekä hyvällä maineella, jonka mukaan Myrskyhalla voisi olla onnellinen enemmän kuin ehkä on nyt. Kaurishalla kuitenkin tunsi rakastavansa tätä kollia, joten uskoi, että olisi aika sanoa siitä virallisesti isälleen sekä parantajalleen, joka heidän seremoniansa pian pitäisi, sekä he voisivat pian oikeasti saada omia pentujaan.


//Masille tässä myös
Varjojentähti – Myrskyklaanin päällikkö

Kellertävän kultainen naaras päästi haukotuksen oksaltaan katsellessaan, miten kissoja alkoi sujuvasti lähteä paikalta ja loput etsimään paikkaansa lähtövalmiina. Naaras heilautteli rennosti häntäänsä oksallaan katsahtaen kuitenkin varapäällikköönsä, joka tuntui koko kokoontumisen ajan tuijotelleen tätä Veritähteä, joka oli nyt ilmestynyt metsään Kuuklaanin kanssa. Tuo naaras kuitenkin vain nyrpisti nenäänsä tälle rumalle kollille, jonka lärvi vain kuvotti naarasta enemmän kuin loi suuria ihastuksen tunteita. Kuitenkin mahdollinen yhteistyö näiden kissojen kanssa myöhemmin viehätti tätä vallanhimoista naarasta, jättäen sen kuitenkin vielä omaksi tiedokseen. Oksien värähtely sekä askelten ääni kertoi paikalle lähestyvästä kissasta, ja ei kovinkaan suuren yllätyksen saattelemaan Synkkätähti, Yöklaanin päällikkö asteli paikalle. Naaras nyökäytti tälle päätään ystävällisesti tervehtien, höristäen sitten korviaan kuullakseen tuttavaisen päällikön sanat. Varjoklaani kyllä oli varoittanut kulkemasta heidän reviirinsä kautta, se oli naaraalle itsestäänselvyys, joten ehkä olisi pakko ja parempi mennä yhdessä Yöklaanin kanssa samaa matkaa leiriin, varmistaa myös, etteivät nämä poikkeaisi heidän reviirinsä kautta.
”Myrskyklaani on valmis lähtöön. Minusta se on ihan hyvä nyt lähteä yhdessä, eikä yrittää haastaa riitaa valmiiksi äreän Varjoklaanin kanssa. Matka varmasti taittuu myös hieman nopeammin yhdessä. Toivottavasti se ei haittaa Tuuliklaania”, naaras naukaisi ystävällisesti ja nyökäytti päätään kiitokseksi Pakkasnaurulle, joka varmisti kissojen olevan koossa. Muutama klaani teki lähtönsä ennen heitä, ja kultaisen ruskea naaras tutkaili vielä kissoja hieman omahyväisesti pohtien sitä, mitä kaikkea voisi vielä hallita. Hän kohautti olkiaan olemattomasti ja nousi sitten ylös nuolaisten rintaansa nopeasti.
”Myrskyklaani, lähdemme yhdessä Yöklaanin kanssa nyt!” naaras naukaisi kuuluvaan ääneen, saaden myös Yöklaanin kissojen korvia kääntymään puoleensa, vaikka se olikin itse Synkkätähden tehtävä kutsua heidät koolle. ”Haluatko kulkea yhdessä kaikkien kärjessä, vai ehkä pitää perää?” naaras naukaisi ystävällisesti Synkkätähdelle, ennen kuin loikkasi alas puusta ja asteli kohti omaa klaaniaan, joka ehkä hermostuneen oloisena odotti lähtöä. Toivottavasti leirissä olisi kaikki kunnossa, sillä tänä yönä naaras tarvitsisi unta, jotta hän saisi elämänsä.


Auringonviilto – Yöklaanin soturi

Suurehko oranssi kolli katseli hämmentynein katsein emoaan, joka näytti erittäin surulliselta sekä monen tunteen sekoittamana pienenä karvapakkana, joka ei osannut sanoa sanaakaan suustaan. Kolli oli huolissaan emostaan, joka nyt vihjaili jotain sanoakseen heille kaikille yhdessä jotain jostain, mikä pitäisi puhua koko perheen kesken. Soturia huoletti emonsa puolesta ja tuo yritti tuuhealla hännällään rauhoittavasti silittää tämän häntää, mutta pelkäsi sen saavan toisen murahtamaan hänelle.
”Tiedäthän, että rakastan sinua, niin kuin me kaikki”, tuo tokaisi emolleen hiljaisen hetken jälkeen kolli katsellessa kohti tätä naarasta, joka esitti todella suurta päällikköä puussa, vaikka olikin vain emonsa sisar, eikä mikään kauan kadoksissa ollut tytär. Auringonviiltoa kuvotti tämän esitys, sekä se, että hän valehteli noin monelle samaan aikaan ja silti piti yllään nättiä naamaa. Kolli pyöräytti silmiään jättäen katseensa kuitenkin emoonsa, joka oli surullisen oloinen, sekä ajatuksissaan oleva. Hän ei voinut kuvitella, mitä emolla olisi asiaa, mutta se tuntui jotenkin satuttavan häntä, eikä Auringonviilto voinut kuvitella miksi. Kokoontuminen läheni loppuaan ja heidän olisi pian lähdettävä. Kolli silmäili ruskeaa kaunista emoaan ja väläytti tälle toivottavasti rohkaisevan ja ystävällisen hymyn.
”Jos kerrottava satuttaa sinua, en halua, että kerrot sen. Parempi pitää se salaisuutena, jos sen sellaisena tulee säilyä. Olemme perhettä, ja arvostamme sitä varmasti”, kolli tokaisi nousten ylös ja katsahtaen kohti Synkkätähteä, joka oli selvästi sopinut jotain Myrskyklaanin seurassa lähtemisestä, kun kerran heidän oli määrä kaksin lähteä kohti leiriä, sekä kotia.



Kirkaslintu – Varjoklaanin parantaja

Oranssi varjoklaanilainen oli koko kokoontumisen ajan miettinyt untaan, minkä oli juuri saanut edeltävänä yönä Tähtiklaanilta ennen kokoontumista. Tänään olisi Minttupentu jo kuusi kuuta vanha, sekä mahdollinen nimitystilaisuus näillä päivällä auringon kohdatessa huippunsa. Kuitenkin Minttupentu oli loikkinut naaraan mielessä jo kauan. Ennustus mintun lehdestä oli laittanut parantajan miettimään omaa oppilastaan. Tässä olisi mahdollinen vaihtoehto, jonka oli vielä täyttänyt ja vahvistanut esi-isät, Viiruaskel, Kirkaslinnun entinen mestari, joka nyt lepäsi Tähtiklaanissa. Viiruaskelen vahvistus oli kyllä kimurantimpaa sorttia, kolli ei usein ollut mitenkään liian kiltti tai lempeä, ei ollut tämäkään uni pelkkää ’Oi ota hänet oppilaaksesi, hän on paras vaihtoehto, jonka Tähtiklaani voi tarjota’, tyylistä. Ennemminkin naaraan kaipaamaa tiuskintaa sekä kylmää oletusta tai ajattelua. Viiruaskel oli ollut omanlaisensa parantaja, mutta paras mestari, joka pienellä Kirkastassulla oli ollut. Haamuaskel oli vain täydentänyt hänen taitojaan ennen siirtymistään vanhimpiin. Kuitenkin parantajaa vielä mietitytti, olisiko vaihtoehto oikea. Pakko sen oli olla, miksei se olisi? Minttupentu oli osoittanut kyvykkyyttään sekä taitojaan parantajana toimimisesta, sekä häneltä löytyi kaikista tärkein osa, kiinnostus! Ei Kirkaslintu voisi tehdä parempaa valintaa.
---
Ruoskatähti piti puheensa suurehkolla kannolla, jonka hän oli löytänyt Järven rajasta, josta kaikki kissat olivat hänet kuulleet. Ensiksi oranssi naaras oli sijaisleiriin päästyään käynyt tutkimassa Haamuaskelen tilanteen Haamuenkelin kanssa, mutta tilanne tuntui menneen hyvin. Haamuenkeli oli saanut yhden kauniin pennun, mutta kummatkin näyttivät voivan hieman huonolta, tai pennun hengitys tuntui hieman oudolta juuri syntyneeksi terveeksi pennuksi. Kirkaslintu kuitenkin uskoi, että pentu tulisi voimaan hyvin. Hän kiitti edeltäjäänsä Haamuaskelta, ja vielä kävi onnittelemassa Aurinkoliekkiä sekä Ikiroihua, kuitenkin tajuten näiden olevan osittain murheenmurtamia Hallamyrskyn tapahtuman takia. Toivottavasti pentu toisi hieman eloa perheeseen, jotta he voisivat olla vielä iloisia. Oranssin valkea naaras kuitenkin asteli takaisin leiriin, jossa Ruoskatähti päätti juuri puhettaan. Aamu oli todella aikainen ja parantajaakin väsytti, mutta hän uskoi, että tämä olisi tehtävä, ennen kuin Ruoskatähti nimittäisi kaikista oppilaista soturioppilaita. Hän voisi yhdestä heistä nimittää parantajaoppilaan. Oranssin valkea sinisilmäinen naaras loikkasi piakkoin hetken epäröinnin jälkeen päällikön kannolle, katsellen lähteviä kissoja hieman epäillen.
”A-anteeksi… Hei, anteeksi, saisinko huomionne!” naaras yritti epätoivoisesti avata suutaan, kunnes hieman suuremmalla voimalla sai huudetuksi kaikkien huomiota. Hän luimisti korviaan äkkipikaisen huomion takia, mutta korjasi hän kurkkuaan nopeasti ja heilautti häntäänsä yrittäen samalla rauhoittaa itseään.
”En ole mikään päällikkö pyytämään huomiotanne, mutta minulla olisi eräs tärkeä ilmoitus kaikille”, hän tokaisi hieman rauhallisemmin ja jopa nosti pientä hymyään kirkkaille kasvoilleen. ”Kuolosydämen siirryttyä sotureihin, minulla ei ole ollut oppilasta. Mutta nyt kuitenkin olen saanut enteen sekä Tähtiklaanin unen, jossa näen seuraavan tulevan oppilaani. Haluaisin, että seuraavissa nimittäjäisissä saisin oppilaakseni Minttupennun”, Kirkaslintu haki sanojaan, mutta sai lopulta sanottua sen, mitä oli jo pitkään halunnut sanoa. Hän kutsui Minttupentua oppilaakseen, sekä toivoi sen toiveen toteutuvan Ruoskatähden pyynnöstä. Parantajan katse nousi kohti päällikköään, joka oli kiivennyt tarkkailupaikalleen puuhun. ”Jos tämä sopii Minttupennulle sekä tuon vanhemmille, kuin sinullekin Ruoskatähti, toivon, että nimität tämän ahkeran ja kuuliaisen pennun oppilaakseni, samalla kun nimität muut sisaret soturioppilaiksi”, naaras hymyili mustalle päällikölle ja räpäytti innoissaan silmiään odottaen yleisön sekä päällikön vastausta hänen jokseenkin epäviralliseen nimittäjäiseen.


Nimi: Varjo

27.04.2019 19:53
//Tuuliklaanin ja Ruskaklaanin kissat

Okatähti – Tuuliklaanin päällikkö

Kolli tutki hetken katseellaan vielä paikkaan, joka hetki sitten oli vielä ollut täynnä monen klaanin kissoja. Hetki sitten vielä tuore päällikkö oli puhunut jokaisen klaanin kissoille oman klaaninsa kuulumiset tuntien turkillaan muiden katseet sekä keveän tuulen. Kolli ei vieläkään ollut täysin varma, oliko sanonut kaiken oikein tai edes kaiken, mutta sen murehtiminen oli myöhäistä nyt. Ehkä tuo muutaman kuun jälkeen voisi tottua siihen, että oli Tuuliklaanista se kaikista eniten esillä oleva kissa, jonka piti tehdä klaaniaan koskevia päätöksiä. Ei tuo osannut itse sanoa, olisiko paras kissa siihen edes, mutta tiesi, että pystyi aina tukeutumaan muihin. Hänellä oli loistava varapäällikkö ja entinen päällikkö, klaanista huolehtivat parantajat ja soturit, jotka tekisivät kaikkensa klaanin takia, vaikka juuri muutama oli Tuuliklaanin jättänyt taakseen. Okatähti ei kuitenkaan tuntenut kostonhimoa siitä vaan muiden mukana oli toivottanut Kuuklaanin tervetulleeksi ja toivonut noille kaikkea hyvää, vaikka oli itse omia klaanilaisiaan menettänyt. Tuo kuitenkin toivoi, että ne kissat viihtyisivät paremmin siellä ja saisivat aikaan enemmän, kuin mitä Tuuliklaanissa olivat saaneet. Löytäisivät sieltä paremman tulevaisuuden, mitä entinen klaani ei ollut heidän poluilleen ehtinyt tuomaan.
”Tuuliklaani, aikamme on lähteä takaisin leiriin”, Okatähti naukaisi kuuluvasti vilkaisten muita klaaneja, jotka tekivät lähtöä. Kolli ei voinut odottaa sitä, että pääsisi takaisin katsomaan kumppaniaan pentutarhaan. Tietenkin tuon piti myös kertoa omalle klaanilleen kaikki, mitä kokoontumisessa oli tapahtunut. Ennen sitä sinisilmä kuitenkin halusi vilkaista elämänsä kumppania, jolle oli valmis omistamaan kaikki viisi elämäänsä, mitä oli tähtiklaanilta vielä hetki sitten saanut.
”Ruskaklaani tekee lähtöä myös!” Lovitähti naukaisi lähtien aina pienemmän kollin ohitse oman klaaninsa luokse, joka oli kerääntynyt vähitellen Tuuliklaaniin tapaan yhteen valmiina palaamaan leiriin. Hetken Okatähti vilkuili ruskeaa päällikköä, kunnes tuo oli vähitellen alkanut johdattamaan klaaniaan pois.
”Varmistakaa, että kaikki pysyvät mukanamme. Leirissä kerromme uutiset muille”, Okatähti vielä naukaisi ennen kuin lähti johdattamaan omaa klaaniaan takaisin Tuuliklaanin reviirin suunnalle.

Nimi: Varjo

27.04.2019 19:40
//Sarahalla
Sinisydän – Synkkäklaanin soturi

Naaras käänsi katsettaan harmaihin tassuihinsa hymyillen pienesti itsekseen, mutta ei kehujen jälkeen viitsinyt kollia sen enempää katsellakaan. Kuitenkin se, kuinka paljon synkkäklaanin soturi uskoi myrkkyklaanin soturin olevan hyvä varapäällikkö tai kumppani, pelotti sinisilmää kaikista eniten. Siinä hetkessä tuo tuntui uskovan Kallioleijonaan jopa enemmän kuin suurimpaan osaan klaanilaiseensa, joista tuntui tietävän vain nimet ja yleiset tiedot, jotka varmasti jostain muusta klaanistakin oleva voisi ilmaista. Ehkä se tuntui hieman oudolta kehua toisen klaanin kissaa, mutta Sinisydän uskalsi mielessään jopa arvella, että Kallioleijona olisi ainakin puolet parempi kuin joka toinen vallanhimoinen soturi tuon omassa klaanissaan. Hiukan se tuntui pahalta synkkäklaanilaisesta itsestään ajatella jotain sellaista omasta klaanistaan, mutta ei naaras voinut sille mitään. Tuo yritti vain karistaa ajatuksen pienellä pään pudistuksella ja nostamalla katsettaan suuremman soturin suuntaan
”Pentuja olen aina halunnut, kuten myös kumppanin. Ylipäätään perheen”, Sinisydän naukaisi hiljaa ja heilautti vienosti häntäänsä. Kyllä Kallioleijona varmasti tietäisi yhtä sun toista Sinisydämen perheestä, koska olihan tuo asunut ensimmäiset kuunsa myrkkyklaanissa kuolleen Hiekkasydämen pentuina Valkovirran kasvattamana. Ehkä kolli siis ymmärtäisi sen, että sinisilmäinen halusi perheen, mitä ei ikinä ollut tuntunut sen enempää omistavan.

Kristallipääsky – Jokiklaanin parantaja

Naaras jäin täysin sanattomaksi. Tuon mieleen ei tullut yhtään mitään, mitä hän olisi voinut tai halunnut sanoa, ei edes lauseita, jotka saisivat Leijonapihkan suoraa sanottuna vihaamaan oman klaaninsa parantajaa. Kyllä tuo olisi voinut sanoa vaikka mitä, koska tiesi, että he eivät voisi. Kuitenkin se tunne, että parantaja itse rakasti tuota hölmöä soturia, joka oli häneen rakastunut, esti häntä sanomasta asioita, jotka loukkaisivat molempia osa puolia. Kristallipääsky ei todellakaan halunnut kollia loukata, mutta mitä muuta hän voisi? Antaa kollin uskoa siihen, että se voisi jopa toimia, vaikka kirkassilmäinen tiesi, että se ei toimisi? Kumpi lopulta olisi julmempaa, loukata toista ja karkottaa hänet naaraan luota vai valehdella ja uskotella johonkin unen kaltaiseen elämäntilanteeseen. Kumpikin tuntui pahalta, ja siinä tilanteessa naaras vain toivoi, että voisi saada muistinmenetyksen. Unohtaa tunteensa. Ei tuolla kuitenkaan ollut sisällään vipua, jota kääntäessä sammuttaisi kaiken tuon sisällä.
Leijonapihkan kuitenkin ehdottaessa palaamista, tuntui naaraan hetki olevan ohi. Tuo sulki suunsa eikä voinut kuin vain nyökätä hitaasti antaen sen palavan tuskan näkyä kasvoillaan, joka sai naaraan voimaan pahoin. Hän tiesi kuitenkin, että mikään yrtti ei auttaisi sydämen särkymisen tunteeseen, jota hän kävi juuri nyt. Oppilaana naaras oli saanut mitä halusin ja päässyt Punavirran oppilaaksi, mutta tällä hetkellä Kristallipääsky ei voinut olla miettimättä sitä, jos ei olisi ikinä ryhtynyt parantajaksi. Heillä voisi olla nyt perhe, toisensa ja pentuja. Ehkä kaksikon pennutkin olisivat saaneet pentuja ja Kristallipääsky voisi elää onnellisena soturina kumppaninsa rinnalla. Tai sitten Leijonanpihka olisi ottanut pesästä jonkun muun viehättävän naaraan ja Kristallipääsky olisi jäänyt yksi. Yksinkin jääminen kuitenkin tuntui paremmalta vaihtoehdolta, kuin omansa ja rakkaansa sydämen särkeminen.
”Palataan”, Kristallipääsky mutisi todella hiljaa, niin, että Leijonapihkakaan ei välttämättä sanoja kuullut. Naaras nousi hitaasti tassuilleen vetäen muutaman kerran ilmaa keuhkoihinsa ikään kuin keräillen itsensä rippeitä. Tuon pitäisi taas olla se iloinen ja avulias parantaja, jota klaani tarvitsi. Ei sydämensä särkenyt idiootti, joka oli päättänyt kohdata tunteensa soturia kohtaan.
”Meidän täytyy vielä puhua tästä”, naaras lisäsi edelleen hiljaa vilkaisten jopa anovasti sinisillä silmillään kollin meripihkan värisiä ennen kuin suostui raahaamaan itsensä takaisin muiden luokse vilkuillen Loimuavatähden suuntaan, jos tuo olisi valmis viemään klaaninsa takaisin kotiin.


Ametistikyynel – Synkkäklaanin soturi

Valkea naaras tutki katseellaan nopeasti Viekastähteä odottaen, että naaras alkaisi raahaamaan klaaniaan takaisin leiriin. Kokoontuminen oli mennyt hyvin, jos ei lasketa välttämättä sitä, kuinka Varjoklaani oli alkanut syyttelemään heitä tulipalosta. Ei tietenkään sillä, että he olisivat syyttömiä. Ametistikyynel tiesi vallan hyvin yhden partion johtajana, että he olivat tulen levittäneet, vaikkei saisi tietenkään asiasta kertoa. Mielellään naaras olisi ylpeillyt aiheesta, kuinka sai levittää liekit vihollisten puolelle, mutta ymmärsi kyllä sen, että he eivät voisi siitä sanoa. Ei se kuitenkaan estänyt valkea turkkista puhumasta siitä ylpeään sävyyn omille klaanilaisilleen.
”Metsässä on tapahtunut paljon. Uusia päälliköitä, kaksijalkojen ansoja ja tietenkin tulipalo, mutta onneksi Synkkäklaanillakin menee hyvin, kun petturikin on karkotettu”, Ametistikyynel naukaisi rentoon sävyyn voimatta estää virnettä, joka kohosi tuon kasvoille puhuessa tulipalosta ja petturista, joka olisi nyt kumppaninsa kanssa Yöklaanissa. Ei klaani tarvitsi sellaista, joka oli valmis kääntämään selkänsä kumppaninsa takia.
”Mitä mieltä itse olet? Ketä uusista päälliköistä hallitsee omaa klaaniaan pitkään ja ketä sortuu ensimmäisen takaiskun jälkeen?” Ametistikyynel kysyi jopa hyvillään, vaikka naaraan tilanteessa se olikin jonkinlaista pientä pilkkaa ja suurta määrää sarkastisuutta.

//Masi
Puolukkalintu – Yöklaanin soturi

Naaras kuunteli Siriusta jopa kiinnostuneena siitä, mitä kolli puhui omasta elämästään. Hiukan Puolukkalintu oli itse saanut tai joutunut avaamaan menneisyyttään ja perheensä tilannetta, mutta pian sen jälkeen tuo suuri kolli oli jo pyydellyt sitä anteeksi, jonka naaras otti vastaan nyökkäyksellä. Tietenkin myös kehut, kuinka Sirius sanoi tuon olevan puhdasverinen ja aito Yöklaanin soturi, saivat pienen jonkinlaisen hymyn huulille naaraalle, kun hän hämmentyneenä, mutta kiitollisena suki omaa valkeaa rintaansa. Ei naaras ollut itsekkään ennen omaa uskollisuutta klaanilleen epäillyt, mutta tuntui hyvältä, että joku muukin asian huomasi, vaikka vain hetken oli klaanissa ollutkin. Epäilevänä Puolukkalinnun mielessä kävi se, että Sirius sanoisi vain asioita, joita naaras halusi kuulla. Kolli olisi varmasti taitava puhuja, vaikkei soturitar ollut mikään hölmö, joka heti kaikkea uskoisi. Toisaalta ei Sirius vielä ollut mitään huonojakaan merkkejä näyttänyt itsestään klaanin suhteen, joten ehkä vähitellen tuo punertavavioletti silmäinen pystyi rentoutumaan ja heilauttamaan häntäänsä vieraan seurassa. Vähitellen kuitenkin kolli kertoi itsestään asioita eikä naaras voisi tuota enää vieraaksi kutsua.
”Toivottavasti Yöklaani siis on parempi paikka ja tarjoaa enemmän, mitä heimosi ikinä teki”, naaras naukaisi rauhallisesti vilkaisten uudelleen kollia. Ei naaras sanojaan pahalla tarkoittanut, ja toivoikin, että ei kolli niitä sillä tavalla ottaisi. Heimo varmasti oli tuonut hyviä asioita Siriuksen elämään, mutta Puolukkalintu uskoi, että punertavaturkkinen voisi löytää klaanista vielä jotain enemmän. Ehkei naaras ollut vielä löytänyt kaikkea, mitä olisi voinut toivoa, mutta se ei kuitenkaan tarkoittaisi, että Synkkätähden veli voisi saada jotain enemmän. Ehkä he molemmat voisivat saada vielä jotain enemmän.
”En ole oikeastaan edes varma, mistä haaveilen. Mielessäni on käynyt varapäällikön paikka, mutta en ole siitä samalla tavalla kiinnostunut kuin muutamat muut klaanissa. Enemmän itsekin haluan paikan, jossa minut hyväksytään tallaisena, kuten Yöklaani on tehnyt ja ympärille luotettavia kissoja, joihin voisin tukeutua ja joita voisin kutsua perheekseni niin sanotusti. Kumppani myös voisi olla yksi toiveeni ja ehkä myöhemmin pentuja kumppanin kanssa, vaikka en aikoisikaan viettää siitä koko loppu elämääni vain pentutarhassa”, Puolukkalintu selitti hitaasti, punniten ja miettien sanojaan aina välillä. Ei hänen tarkoituksensa ollut avata kaikkea juuri saapuneelle, mutta miten haaveita voisi hänen hyväkseen mukamas käyttää? Eivät ne paljoa muiden naaraiden haaveista eronneet eikä Puolukkalintu edes välttämättä niitä kaikkia halunnut. Tuo voisi ainakin väittää, että on tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseensa.

Nimi: Masi

27.04.2019 13:37
//Wilma, tai pennut//
Myrskynraivo - Tuuliklaanin kuningatar

Yö oli ollut väsyttävä, kerrassaan uuvuttava ja pitkää työskentelyä naaraalle, joka makasi vuoteellaan edelleen sydän jännittyneenä pamppaillen. Viisi tervettä pentua lepäsi naaraan vatsan äärellä, ja Myrskynraivo saattoi vain sulkea silmänsä rauhoittuakseen. Ruskalehti oli auttanut naarasta synnytyksessä, kun parantajat olivat kokoontumisessa. Ruskalehti oli kuitenkin itsekin saanut pentuja ja tiesi, miten käytännössä kaikki toimisi, ja Myrskynraivo olisi hyvin kiitollinen vanhemmalle soturille avusta. Pentujen lukumäärä oli yllättänyt Myrskynraivon, vaikka Lumisusi olikin vatsaa tunnustellessaan sanonut, että pentuja tulisi olemaan monta. Mutta se, että pennut vastasivat naaraan omien sisaruksien määrää sai naaraan hämmentyneeksi siitä.
Pennut muistuttivat kovasti toisiaan. Pääväreiltään kolme oli mustia ja kaksi harmaita. Kolme naarasta ja kaksi kollia. Naaraan sydäntä lepatti helpottuneisuus ja innostus nähdä, miten Okatähti palattuaan tähän reagoisi. Vielä enemmän naaras yritti miettiä pennuille nimiä, jotta Okatähden tullessa takaisin he voisivat pennut nimetä ja tämä voisi kuuluttaa nimet koko klaanille. Ajatus tuntui niin miellyttävältä ja oikeastaan Myrskynraivo koki polttavaa emonvaistoa, hän kietoi häntänsä viiden pentunsa ympärille, ja maisteli itsekseen maidon tuoksua pesässä.
Yksi kolleista kuitenkin pisti Myrskynraivon silmiin, kolli oli muuten kokonaan musta, mutta tällä oli valkeita raitoja turkissaan. Myös oli naaras, joka oli kokonaan musta, mutta tämän otsalla oli suloinen valkea läikkä. Myrskynraivo piti yksityiskohdista, joita valkea sävy toi korostavasti pentujen turkeissa. Hän odotti vain mielenkiinnolla, että pennut voisivat avata silmänsä. Samalla kun Raivotähden tavattuaan naaraan sanat kaikuivat Myrskynraivon mielessä, että vanhempien pelot olisivat pentujen vahvuuksia.





Ruoskatähti - Varjoklaanin päällikkö
''Saapukoon jokainen varjoissa huomaamatta liikkuva päällikön oksalle klaanikokoukseen!”, heti reviirin ylitettyä päällikkö mourusi kovaan ääneen, loikaten kannolle. Kissat olivat siirtyneet leiristä savun takia järven tuntumalle, jossa Ruoskatähden ohjeistamalla tavalla kissat olivat muodostaneet nukkumapaikkoja, sekä pesiä. Kokoontumisessa olleet kissat levittäytyivät samalla kuuntelemaan, että läheisiensä seuraan. Ennen kaikkea yksi yksityiskohta pisti Ruoskatähden silmissä, Haamuenkeli oli synnyttänyt heidän poissaollessaan. Ruoskatähti oli mielissään siitä, että oli jättänyt entisen parantajan Haamuaskeleen muun klaanin turvaksi, sillä naaraasta oli ollut varmasti korvaamaton apu ensisynnyttäjän, Haamuenkelin kohdalla.
''Kokoontumisessa oli tapahtunut paljon ja on ilo saapua takaisin luoksenne, vaikkakin emme olekaan omassa leirissämme. Aamun koitteessa menen Päivänsilmän kanssa tarkistamaan leirimme ja mikäli savu on hälventynyt, voimme palata takaisin. Vietämme loppu yön täällä turvassa, ja kiitos ahkerille oppilaille, sekä sotureille, jotka ovat jaksaneet tehdä pesiä, makuupaikkoja ja kerätä ruokaa, unohtamatta rajojen merkitsemistä'', Ruoskatähti vielä heilautti häntäänsä Veriminkin, sekä muiden kissojen puoleen.
''Minulla on paljon ikäviä, mutta myös mielenkiintoisia uutisia kokoontumisesta. Ensinäkin Myrskyklaani varoitti, että Vihertähti on hyökännyt varapäällikkönsä Käärmesielun kimppuun, tappaen tämän. Jonka takia Vihertähti kulkee nyt metsissä ja voi olla haitaksi, ja hänen tilalleen on klaanielämän ulkopuolelta saapunut johtamaan Varjojentähti, hyvin kauan sitten olleen Myrskyklaanin päällikön, Saniaistähden tytär. En kuitenkaan usko vilpittömästi, että kaikki mitä Myrskyklaani kertoi, pitäisi paikkansa, sillä Varjojentähden seuraajana varapäällikkönä toimii Pakkasnauru. Mikäli siis kohtaamme Vihertähden, olkaamme valmiita keskustelemaan hänen kanssaan asiallisesti, sillä en näe häntä pahana tappajana, kuten Myrskyklaani halusi häntä kuvailla. Kuitenkin jos hänestä sellainen paljastuu, hän on enemmän kuin tervetullut joukkoomme, sillä hänestä voi olla vielä suurta hyötyä. Pitäkää siis silmänne auki ja läpi tämän yön aina on oltava kolme kissaa tämän väliaikaisen leirimme vartiopaikoilla'', Ruoskatähti aloitti, katsellen kissoja.
''Kerroin myös muille klaaneille, että mikäli joku klaani aikoo ylittää rajamme tänä yönä, me revimme heidät palasiksi. Myrskyklaani ja Yöklaani kiertävätkin järven kokonaan, jotta eivät astu rajojemme sisäpuolelle, mutta älkää olko sinisilmäisiä. Muilla olisi nyt hyvä tilaisuus yrittää vallata leirimme, vaikkakin siellä on savua ja se olisi itsemurha'', Ruoskatähti hymähti, kääntyen katsomaan Päivänsilmää kootakseen ajatuksiaan takaisin kokoontumiseen. ''Jokiklaanissa on uusi päällikkö, Loimuavatähti, Tuskatähden kumppani. Ilmeisesti olemme nyt rauhassa heidän kanssaan ja Tuskatähti menehtyi vammoihinsa, jotka kamppailusta kanssamme sai, joten voimme olla ylpeitä omasta vahvuudestamme'', Ruoskatähti hymyili kissoille.
''Myös Tuuliklaanissa on uusi päällikkö, Okatähti, sillä Valkeatähti on siirtynyt vanhimpiin, kun taas Myrkkyklaanissa päällikkönä toimii Sädetähti. Jäätähti ilmeisesti ei voinut jatkaa päällikkönä, jonka takia Sädetähti kohosi toiselta lupaa kysymättä tämän paikalle, jos oikein ymmärsin'', Ruoskatähti kohautti lapojaan. ''Mutta ennen kaikkea tämä savu, joka reviirillemme on tullut, on peräisin Synkkäklaanin rajoilta. Viekastähti väitti sen olevan kaksijalkojen tekosia, mutta he eivät kuitenkaan tulleet varoittamaan meitä asiasta, joten uskon Viekastähden olleen sen takana. Se, että meidän reviirimme ui nyt savussa ei ole kuitenkaan metsän pahin ongelma. Yöklaanin metsissä on myös savua, ja kaksi heidän kissaansa on vakavasti loukkaantunut, kun taas Myrskyklaanin koko metsä on ollut tulessa. Joten olemme päässeet ajoissa turvaan, kiitos Varjoaskeleen, joka asian huomasi ensimmäisenä. Mutta ennen kaikkea, meidän sotamme Synkkäklaanin kanssa ei ole vieläkään ohi, he yrittivät tappaa meidät kaikki, yrittämällä saada tulen keskuuteemme, joten meidän on oltava valppaana tulevien päivien aikana, mitä muuta he voivat vielä keksiä'', Ruoskatähti murahti, saaden kissat mutisemaan keskenään.
''Lumouksenklaanissa Veriruusu oli ottanut varapäällikökseen Tuulisydämen, kun Hallalintu siirtyi vanhintenpesään, sekä Veriruusun keskuudessa on tapahtunut petturuutta, joita hän ei enempää avannut, tai sitten en jaksanut kuunnella, mutta joka tapauksessa heidän keskuudestaan on karkotettu Tomukuu seuraajineen. Sekä Salamaklaanissa Kolibrintähden poika, Sumukynsi on kadonnut ja tästä piti tulla uusi varapäällikkö. Jos jälleen oikein olen ymmärtänyt heidän ajatusmaailmaansa, isä on päällikkö ja vanhin poika seuraa isänsä jälkiä, mutta Sumukynnen kadottua lumivyöryn saattelemana, uusi varapäällikkö on Kotkankynsi, toisiksi vanhin kolli Kolibrintähden perheestä. Vaikka Kolibrintähti ei sitä varsinaisesti ääneen sanonut, toivoa he eivät ole menettäneet Sumukynnen osalta ja tämä voi kulkea missä vain, jos on selvinnyt lumivyörystä, joten sen lisäksi, että pidämme silmät auki Vihertähden, sekä Tomukuun osalta, myös Sumukynnen'', Ruoskatähti naukui kuuluvasti. ''Kuitenkin Synkkäklaanin väitteet kaksijaloista sai ainoastaan tukea Ruskaklaanilta, joka kertoi kaksijalkojen ansoista. Joten pitäkäämme myös kaksijalkojen takia silmiämme auki, mutta minä väitän silti, että tuliteko oli vastaisku Synkkäklaanilta meille'', Ruoskatähti murahti.
''Viimeisin tapahtunut kokoontumisessa oli, että metsään on perustettu jälleen uusi klaani. Nimeltään Kuuklaani, joka elelee Jokiklaanin lähettyvillä suoalueella, jossa virtaa puro. Voisin olla rauhallinen tästä uudesta klaanista, mutta heidän päällikökseen paljastui metsän entinen ylipäällikkö, Veritähti. Kyllä, Veritähti on elossa'', Ruoskatähden posket kiristyivät ärsytyksestä. ''Heidän päämääränään on pitää klaania yllä, jossa on kissoja, jotka eivät ole tervetulleita mihinkään muualle, tai kokevat olevansa tasa-arvottomia omissa klaaneissaan. Tai jotakin muuta ympäripyöreän turhaa kuraa, jota Veritähti yritti syöttää meille. Minusta se enemmän kuulosti siltä, että hän kokoaa uutta armeijaa, jotta voi vallata metsän uudelleen muiden paholaisten avulla. He eivät ole varsinainen uhka meille nyt, mutta tulevaisuus näyttää, mihin kaikkeen Kuuklaani voi vielä pystyä'', Ruoskatähti heilautti vihaisena häntäänsä.
''Nyt arvon Varjoklaanin kissat, levätkää hyvin, auttakaa perhettänne ja lämmittäkää toisianne kylmimpien tuulenpuuskien aikoina pesissä. Minä jatkan vartiossa muiden kanssa läpi yön, nukkukaa, syökää ja levätkää, toivokaamme, että voimme palata leiriin aamunkoitteessa'', päällikkö päätti puheensa, laskeutuen kannon päältä, lähtien kiipeämään korkeaan puuhun, josta voisi tarkkailla ympäristöä.

Nimi: Masi

26.04.2019 22:10
Yöklaani, Myrskyklaani, Varjoklaani ja Lumouksenklaani tekevät lähtöä!
//Heli//
Synkkätähti - Yöklaanin päällikkö
Musta kolli lähti vetäytymään puun juurelta kohti Varjojentähteä, jonka kanssa oli puheiden välissä sopinut, että pitääkseen rauhan yllä Varjoklaanin kanssa, Myrskyklaani voisi kiertää heidän kanssaan omalle puolelleen Yöklaanin rajojen tuntumasta. Synkkätähti lähestyikin uutta päällikköä kohteliaalla hymyllä, vaikka olikin takana vaikeat ajatukset haastavien tilanteiden takia, paljon oli klaaneissa tapahtunut ja Varjojentähden alku klaanin päällikkönä tulisi olemaan vaikea. Kuitenkin Synkkätähti toivoi naaraalle pelkkää hyvää, vaikka epäilykset kantautuivatkin kollin sisimpään Pakkasnaurun takia. Etenkin kun Pakkasnauru olisi vallassa, unohtamatta Synkkätähden isää, Veritähteä.
''Varjojentähti, onko Myrskyklaani valmiina lähtöön? Yöklaani olisi valmiina lähtöön ja kuten aiemmin puhuimme, voisimme yhdessä lähteä matkaan?'', Synkkätähti naukui, päästessään Varjojentähden luokse, katsellen tätä hymyillen. Pakkasnauru näytti halukkaalta vaihtaa vielä muutama sana Veritähden kanssa, mutta velipuoli kuitenkin huomasi Synkkätähden lähestyneen Varjojentähteä, joten punamusta kolli saapui myös paikalle.
''Lumouksenklaanin kissat, kerääntykää tänne, lähdemme tuota pikaa takaisin leiriin!'', Veriruusu naukui kovaäänisesti, ja Synkkätähti saattoi aistia, että tämä yritti vältellä Jäätähden olemusta, vaikka sokean kissan pää olikin kääntynyt Veriruusua kohti. Veriruusun olemus vaikutti ahdistuneelta.
''Myös Varjoklaani lähtee nyt! Päivänsilmä pidä sinä perää ryhmässä, me lähdemme heti!'', Ruoskatähti kutsui klaaniaan koolle, lähtien askeltamaan ryhmänsä kärjessä pois. Synkkätähden tarkkaillessa toista mustaa kollia, hän saattoi aistia, että myös Ruoskatähti tuntui olevan mietteliäs. Mutta jonkinlainen into ja vimma paistoi päälliköstä.
''Myrskyklaanin kissat ovat suurinpiirtein kerättynä tuolla'', Pakkasnauru heilautti häntäänsä ryhmää kohti, josta puuttui muutama kissa, jotka varmasti saapuisivat Varjojentähden perään kulkemaan, kun kuulisivat naaraan kutsun lähteä.

//Sarahalla//

Omenaturkki – Ruskaklaanin soturi

''Tai sitten minä en vain kuule heitä'', Omenaturkki hihitti itsekseen, esittäen säikähtänyttä, ollen varma, että istuisi vahingossa jonkun kuolleen Pimeyden Metsän kissan päällä tai jotain. Hän pisti kasvoilleen salaperäisen ilmeensä ja alkoi tarkkailla selustaa, häntä pörröttyen, kunnes heilautti sitä taas hymyillen ystävälleen.
''Se on hienoa kuulla ystäväiseni. Sinusta huokuu arvostettavia piirteitä, jota opin aina vain enemmän sinusta löytämään'', Omenaturkki naukui ystävällisesti hymyillen, kääntyen vilkuilemaan päälliköitä, jotka alkoivat suunnitella lähteä. Kärkiryhmänä lähti Varjoklaani, heti perässä Lumouksenklaani, samalla kun Yöklaani ja Myrskyklaani aikoivat tehdä yhteistä lähtöä. ''Oikeastaan, mitä sinä unelmoit kaikista mahdollisista asioista? Tiedän, että aamulla puhuimme vielä kokoontumiseen lähdöstä ja toiveesta päästä tänne, mutta jos ajattelet koko elämääsi. Mikä sinua kiinnostaa eniten? Tai mikä on sellainen päämäärä, jonka haluat saavuttaa?'', Omenaturkki kysyi hymyillen.



//Helille jotain vastausta?/
Veritähti - Kuuklaanin päällikkö


Punertava päällikkö antoi katseensa valua suurehkoon kissaan, jonka korvat ylettyivät Veritähteä leukaan. Kolli maisteli rauhallisena suuren kissan ominaistuoksua, jotta pystyisi jatkossakin yhdistelemään paremmin uusia ja vieraita hajuja henkilöihin, mutta Kolibrintähdeksi Veritähti tunnisti Salamaklaanin korkean kissan. Punertava kolli nyökkäsi kohteliaasti Kolibrintähdelle, vaikkakaan tämän kasvoilla lepäävä viileä olemus ei kadonnut. Kuitenkin päällikön puhuttua tämä tekikin jo lähteä Veritähden viereiseltä oksalta, Kuuklaanin päällikön ottaessaan tarkasti vaariin jopa uhkaavista sanoista. Salamaklaanin mailta olisi turhankin pitkä matka Kuuklaanin reviirille, eikä upottava suo raskaille kissoille olisi mikään helpoin alue, jos ei tietäisi missä kävelisi.
''Hyvää illan jatkoa teillekin'', Veritähden matala ääni vastasi Kolibrintähdelle tyynesti, räpäyttäen rauhallisesti silmiään, lähtien itsekin laskeutumaan puusta. Kuukäpälä ja Jääruusu näyttivät vielä keskustelevan keskenään. Eniten Veritähti oli ollut syvissä mietteissään siitä, että punamusta kolli oli tarkkaillut häntä kovasti Myrskyklaanin kissojen joukosta. Sivusilmällä kolli saattoi erottaa tuon erikoisen nuoremman kollin nytkin tarkkailevan häntä, ja oikeastaan toisen vilkuili alkoi tuntua hyvin ärsyttävältä. Kolli päätti antaa askeleidensa kuljettaa vielä kissamereen, mahdollisten tuttavuuksien tullessa ilmi. Tai niiden, jotka haluaisivat hänet repiä. Veritähti halusi testata, tunnistaisiko yhtään ketään. Jossakin oli tumma naaras kilpikonnakuvioisen naaraan vierellä ja pitkään Veritähti huomasi katselevansa keltasilmäistä naarasta, mutta ei saanut tuon nimeä mieleensä. Naaras katsoi häntä pitkään, mutta lopulta kolli antoi katseensa valua Taskuruohoon, joka istui muiden varapäälliköiden seurassa.
Ehkä Kuuklaanilla ei olisi vielä kiire lähteä.
Olisi tärkeää pelata korttinsa hyvin heti alkuun, että Kuuklaani saisi hyvälle paikalle käpälänsä.


//Heli//
Lumisusi - Tuuliklaanin parantajaoppilas

Valkea naaras joutui kokomaan itseään tovin, sillä hän ei hetken muistanut missä hän oli. Hän oli liian keskittynyt siihen, että Veritähdestä hänen katseensa oli lipunut Jäätähteen, ja hänestä tuntui, että hengittäminen olisi vaikeaa. Hän huomasi henkäisevänsä, hetkeksi käpälät kadottaen tuntoaistinsa. Kunnes Tuliketun ominaistuoksu rikkoi sen kauhun, joka yritti niellä naarasta mukanaan pimeyteen. Hän koki jonkinlaista suurta pelkoa, menneisyyttään ja kaikkia valheita kohtaan, joita hänen elämänsä oli ollut liian kauan aikaa täynnä. Mutta miten hän saisi ketään ymmärtämään sen verran, että hän saisi suunsa avattua puheeseen? Miksi hän edes haluaisi puhua sellaisista? Lumisusi oli parantaja, hän oli puhuja, joka kuunteli muita ja yritti antaa ratkaisuja muille, vaikka Tähtiklaania avukseen pyytäen. Naaras heilautti hermsotuneena häntäänsä. Voisiko Okatähti kohta päättää, että he voisivat lähteä takaisin? Lumisusi todella kaipasi mahdollisuutta päästä ajattelemaan yksikseen tai Tuliketun seurassa olemaan oman klaaninsa turvallisille rajoille.
''Ei, ei se niin voi mennä'', Lumisusi kuiskasi, katsellen epäröiden Tulikettua. ''Minä ja sisaruksemme olimme virhe, olimme ainoastaan keino saada kiristettyä muita kissoja. Me olimme Tuuliklaanille taakka, ja ainoastaan onneksemme selvisimme. Tosin pari meistä olisi voinut hyvin jättää leikin ajat sitten kesken ja pari muuta jatkaa'', Lumisusi naukui ääniväristen nousten lopulta ylös. Hän koki paljon pahaa mieltä Tuliketun sanoista. Mutta ei naaras voinut syyttää Tulikettua, ei Tulikettu tiennyt Lumisuden elämästä. Ei Tulikettu ollut kuullut tai nähnyt ennen Veritähteä, hän oli tutustunut Kuurasieluun.
''Haluaisin nyt vain lähteä kotiin, tämä kaikki on aivan liikaa. Menneisyys ei muutu, se palaa luoksemme, pahempana kuin kukaan koskaan uskalsi minulle ennustaa'', Lumisusi kuiskasi hiljaa, katsellen tyhjyyteen pelokkaana, surumielisenä, aivan sekavin tuntein. Näätämarja, miksi et puhu enää minulle?! Onko minun kohtaloni todella olla sinä?



//Mymmeli//

Havuviima – Salamaklaani

''Kiitos, minulle kuuluu ihan hyvää. Ei mitään kovinkaan erikoista. Yritän nyt olla veljemme Myrskyhallan tukena, hän kun oli todistamassa sitä Sumukynnen tilannetta, mutta hänellä myös hyvin ristiriitaisia hetkiä ollut viime aikoina. Tai sellaisen käsityksen olen isoveljestämme saanut, vaikka se minua itseäni ärsyttääkin loputtomasti nähdä, kuinka paljon hän kaipaa elämäänsä Myrkkyklaanissa aina välillä, yritän osata tukea häntä'', Haukkavarjo huokaisi, samalla kun Valkeahohde kohotti mietteliäänä toista kulmaansa. Haukkavarjo ei ollut kaivannut kertaakaan takaisin Myrkkyklaaniin sen jälkeen, kun oli kuullut olevansa Salamaklaanin kissa ja että hänen oikea perheensä olisi Salamaklaanissa.
''Tietysti on myös Tammenlehti ja oma rakkaimpani ajateltavana, mutta ajattelin nyt aloittaa perhekierrokseni sinusta ja Valkeahohteesta, sekä pienistänne. Mielenkiinnolla odotan heidän kasvamistaan. Oletko itse ehtinyt nyt puhua Tammenlehden kanssa? Tai emomme? Emomme varmasti kaipaisi jotakin tekemistä tai ajateltavaa, jotakin muuta kuin kiukuttelevaa isäämme, joten ehkä pentusi ja sinä voisitte olla hänelle mukava piristys päivään'', Haukkavarjo ehdotti varovasti, ystävällisesti hymyillen sisarelleen.



//Wilma//
Sirius – Yöklaanin soturi


''Toivon hartaasti niin, että Yöklaani on paikka, johon minä todella kuulun'', kolli huomasi aidosti hymyilevänsä toiselle. Kaiken avaaminen oli varmasti hänen ja Puolukkalinnun suhteen rakentamisen kannalta hyvä asia, siis oppilas-mestari ja mahdollisen kaverisuhteen vuoksi. Sirius ainakin huomasi toivovansa, että kaipaisi lähipiiriinsä Puolukkalinnun kaltaisia vahvoja, tempperamenttisia ja suoraselkäisiä kissoja. Ja Puolukkalintu oli sellainen. Sirius saattoi jopa aavistaa, että vaikka kollilla oli paljon enemmän elämänkokemusta, jos katsottaisiin klaanielämän ulkopuolelta, niin hän saattaisi olla heikommassa asemassa, mikäli hän päätyisi keskustelemaan jonkun kanssa häijysti. Puolukkalintu pärjäisi sellaisessa varmasti paremmin.
''Taisi olla väärin kysyä sinulta jotakin noin syvällistä asiaa, jolloin joudut uppoutumaan ikäviin muistoihin ja ajatuksiin. Olen pahoillani siitä. Mutta voit ylpeästi sanoa, ettei sinun taitojasi tai uskollisuuttasi koskaan voisi tämä klaani epäillä. Minun silmissäni tulet aina olemaan puhdasverinen ja aito Yöklaanin soturi'', Sirius hymyili, nyökäten ystävällisesti. Vaikkei hänen sanoillaan varmaan olisi paljoa arvoa, ehkä ne voisivat jopa loukata Puolukkalintua. Vaikka Sirius kyllä ei olisi ikinä voinut uskoa jotakin tällaista Puolukkalinnusta, joka vilpittömästi näytti Siriuksen silmissä vahvalta Yöklaanin soturilta. Ei kollille olisi tullut pientä epäilystäkään siitä, että Puolukkalintu ei ehkä olisikaan täysiverinen. Kuitenkni sen kolli laski pois ajatuksistaan, kollille naaras olisi aina enemmän Yöklaanin kissa kuin Sirius koskaan voisi olla.
''Jos heimo ei olisi ollut kuihtumassa, en usko, että olisin saanut koskaan pentuja. Ajattelin, että pennut voisivat saada heimomme kukoistamaan, mutta riistapulan yllättäessä, kaikki meni ristiin. Joten minulla ei varsinaista perhettä siellä koskaan ollut. Kumppanini hylkäsi minut sinne, mutta niin tekivät myös muut sukulaiseni. Isällemme kiitos siitä, että hän vei minut Jackin kasvattamaksi'', Sirius kohautti hennosti lapojaan. ''Uskon, että tämä on parempi käänne elämässäni, ja vaikka kaipaan heimoni tapoja, itse heimoa ei valitettavasti voi sanoa kaipaavani. Ajat olivat kuusta toiseen hyvin epävarmoja, vaarallisia, ristiriitaisia ja kaikin puolin vaikeita. Sekä kun tuntee olevansa jatkuvasti yksin, vääränlainen, vaikka on heimon vahvin soturi, ei kykene olemaan onnellinen. Kaipaan enemmän tapoja kuin itse heimoa ja toivon, että Yöklaanissa voin tuoda tapojani, mutta löytää myös sitä onnea'', Sirius hymyili, räpäyttäen silmiään.
''Mitä sinä haaveilet tulevaisuudeltasi? Minä kun kerroin, että haluan löytää vain paikan, mahdollisesti myös kissoja, jossa saan ja joiden kanssa saan olla onnellinen. Mitä sinä haaveilet, jos siis haluat kertoa siitä minulle?'', Sirius naukui, naurahtaen hieman hermostuneena, kun tajusi, kuinka paljon taas puhui.



Nimi: Pelkotuoksu

26.04.2019 15:56
//Heli & Wilma aka Varjo//

Mäntytassu - Lumouksenklaani

"Hei, tiedätkö...", en kerennyt edes kunnolla lausettani aloittaa, kun Naakkatassu mulkaisi minua (?) ja katsahti pahoittelevan näköisenä Vuokkotassuun, joka oli juuri esittäytynyt meille.
"Eikös meidän pitäisi mennä? Ettei klaanisi partio löydä meitä? Meidän täytyy löytää vielä joku, tunnen sen, siinä unessa oli teidän kahden lisäksi joku", naukaisin ja katsahdin Naakkatassuun ja Vuokkotassuun.
---------------------------------------------
//anteeks, laitoin ne lähtemään etsimään Sangea, ei se varmaan haittaa?//

Kuljimme kauemmas ja kauemmas Ruskaklaanin hajumerkkejä. Haju haihtui, tai no tietysti Ruskaklaanin hajun häivähdys leijaili ilmassa, se tuoksui Vuokkotassun turkissa, mutta Ruskaklaanin hajua peitti kuitenkin voimakas lian ja mudan haju.
"Eli siis, minne olemme matkalla? Kenet meidän pitäisi löytää? Tiedätkö sinä, Vuokkotassu?" katsoin kaunista naarasta silmiin ja odotin hänen vastaustaan.
Tuli hiljaisuus, kaikki kävelivät vain rauhassa eteenpäin.
"Pitäisikö meidän tässä kävellessä tutustua enemmän toisiimme?", katsahdin kahta 'ystävääni'.
"No, voinhan ainakin minä kertoa. Olen siis Mäntytassu ja olen Lumouksenklaanista. Olen siellä oppilaana. Luonteeltani olin hyvin puhelias, varmaan olette jo huomanneetkin? Olen myös kiltti, itsevarma ja tykkään auttaa muita", naukaisin ja nuolaisin rintaani.
Ennen kuin Vuokkotassu ja Naakkatassu ehtivät vastata, tunsin kaatuvani. Olin kompastunut puunjuureen ja nyt makasin maassa rähmälläni. Molemmat oppilaat olivat pysähtyneet ja tuijottivat minua naurahtaen (?).
"Hupsista", naukaisin hieman nolona, mutta nousin kuitenkin nopeasti ylös ja tarkistin vielä, ettei mikään ollut venähtänyt tai etten ollut satuttanut itseäni.

Nimi: Sarahalla

26.04.2019 11:57
//Heli?
Paatsamajuova-Myrskyklaanin soturi

”Enköhän minä pärjää”, kehräsin pehmeästi kumppanilleni, ja kosketin neniä hänen kanssaan. Lähdin tassuttelemaan pois Puolukkatassun sekä Kipinäntuskan luota, vielä luoden heihin nopean silmäyksen. Vaikka Kipinäntuska yritti olla oma itsensä, näin, että häntä sattui sisimmässään. Se tuntui pahalta, enkä voinut tehdä mitään helpottaakseen hänen oloaan. *Hyvä Tähtiklaani, anna Vihertähden olla syytön, ja palata klaaniin…*
”Hei”, naukaisin lempeästi Varjoaskeleelle, joka kääntyi minua kohti tyytyväisenä häntäänsä heilauttaen. ”Hei Paatsamajuova, mitäs Myrskyklaaniin?” Hän naukaisi rennosti istuutuen, ja kallisti päätään minua kohti. ”Hyväähän sinne, entä te? Havaitsit kuulemma tulipalon?” Muistin yhtäkkiä ponkaisten istuma-asennosta huolestuneena seisomaan, katsellen Varjoaskeleen sinisiä silmiä omillani. ”Havaitsin kyllä, ja kaikki hyvin. Viekastähteähän tässä täytyy syyttää”, veljeni murisi hampaidensa välistä, mutta painoin huokaisten pääni toisen turkkiin. Savun kitkerä haju haisi laimeana kollin turkissa, mutta silti kurkussani hyrisi kehräys. ”Paatsamajuova. Olet saanut pian oppilaasi koulutettua, eikö?” Varjoaskel irtautui minusta ja tutkaili herkeämättä minua katseellaan. ”Kyllä?” Naukaisin hieman ihmeissäni, mutta nyökäytin päätäni sanojeni tueksi. Varjoaskeleen häntä värisi, kuin häntä jopa jännittäisi seuraavan asian sanominen. Kummallista. ”Toivoisin sinun liittyvän Varjoklaaniin. Kaikki olisi niin paljon helpompaa-”, hän aloitti madaltaen ääntään etteivät kaikki kuulisi ”-olet kuitenkin sydämeltäsi Varjoklaanin kissa, eikä meidän tarvitsisi tavata enää salaa rajalla”, hän lopetti, vaativasti silmiään räpytellen. Istuuduin hämilläni, ja räpyttelin vihreitä silmiäni veljeäni kohti. ”En minä voi lähteä Myrskyklaanista, se on minun klaanini. Minä en ole varjoklaanilainen”, ääneni oli lähinnä todella hämmentynyt, eikä niinkään järkyttynyt tai ärtynyt. ”Sitä paitsi, minulla on kumppani. Ja pentuja, pian…”, myönsin hieman varovaisemmin, luoden nopean katseen Kipinäntuskan suuntaan. Varjoaskeleen ilme muuttui kovaksi, ja jopa viileäksi. Se hämmensi minua enemmän, ja nuolaisin rintaani muutaman kerran. ”Miksi menit ottamaan Myrskyklaanista kumppanin?! Kuulut Varjoklaaniin, ja tiedät sen”, Varjoaskel sihisi matalalla äänellään, ja se sai minut kavahtamaan taemmas. ”Varjoaskel, minä rakastan Kipinäntuskaa, ja olen myrskyklaanilainen sydämeltäni! Vaikka olemme molemmat puoliksi myrskyklaanilaisia ja puoliksi varjoklaanilaisia, niin vain sydämemme määrittää, kumpia olemme”, naukaisin vahvasti, hieman loukkaantuneen oloisena. Varjoaskel ei sanonut mitään, katsoi minua tulkitsemattomasti sinisillä silmillään. ”Seuraavan puolenkuun aikaan olen varmaan viimeisilläni kantavana, joten katsotaan milloin näemme”, lisäsin hiljaa, edelleen hieman loukkaantuneena. Varjoaskel heilautti häntäänsä, muttei sanonut mitään. Nousin, käännyin ympäri ja lähdin takaisin kohti Kipinäntuskaa, pää riipuksissa.

Nimi: heli-fairy

23.04.2019 20:46
KIPINÄNTUSKA istui yhdessä Paatsamajuovan sekä Puolukkatassun kanssa kuuntelemassa kokoontumisen tapahtumia. Päivä oli ollut monin tavoin hankala sekä surullinen. Kollin häntä nyki tavalliseen tapaan tuon katsellessa silmät vihaa lyöden kohti Varjojentähteä, joka mukamas seisoi uutena päällikkönä Myrskyklaanin oksalla. Likaisen valkea kolli murahti hiljaa itsekseen ja yritti katseellaan nyt etsiä tuttuja kissoja kaikkien päiden joukosta. Toiset juttelivat omiaan ja toiset taas kuuntelivat rauhassa. Paatsamajuova hänen rinnallaan liikahti ja kolli käänsi katseensa rakkaaseen kumppaniinsa, joka istui hänen ja oman oppilaansa välissä. Soturi höristi korviaan nyt vähän lämpimämmin katsellen ihastuttavaa naarastaan. Hän oli ollut todella onnellinen saadessaan Paatsamajuovasta itselleen kumppanin. Toivottavasti heidän pentunsa syntyisi vahvana ja uskollisena. Niin kolli toivoi. Toivottavasti myös itse naaras selviäisi. Hän ainakin taistelisi tuon puolella ihan aikojen loppuun asti. Likaisen valkea häntä heilahti kollin tassujen vierellä, kun naaras naukaisi jotain veljestään. Hymyn kaarre nousi Kipinäntuskan kasvoille ja hän vain nyökäytti päätään tyytyväisenä naaraalle.
”Totta kai pärjään. Kunhan et viivy liian kauaa. Voi olla että poistumme nopeasti, mutta ken siitä tietää”, tuo tuhahti ja räpäytti silmiään lämpimästi Paatsamajuovalle. Hän vielä nuolaisi toisen poskea onnellisena ja käänsi katseensa sitten takaisin päällikköihin, joita oli arvostellut ja tarkkaillut koko kokoontumisen ajan. Toivottavasti Paatsamajuova pärjäisi myös, vaikka vierailu ei olisikaan liian pitkä.

Nimi: Varjo

22.04.2019 23:10
//Heli & Pelko
Vuokkotassu – Ruskaklaanin oppilas

Vuokkotassu antoi katseensa lipua hitaasti kahdessa oppilaassa tuntien kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin. Naaras tiesi, että tietäisi nuo jostain, mutta ei osannut yhdistää kuvajaisia hahmoihin niin sanotusti. Hän ei ollut nähnyt noita vain jossain kokoontumisessa, vaan jossain muualla, mutta missä? Naakkatassuki esittäytynyt esitteli molemmat heistä, mutta nimet eivät kuulostaneet tutulta. Vuokkotassu maisteli niitä kielensä päällä painaen kynsiään pehmeään maahan, edelleen kuitenkin varuillaan. Nimien kertominen ei edistänyt sitä, etteivätkö nuo olleet hyökkäämässä. Kaksi oppilasta, jotka olisivat ilmeisesti eri klaaneista, eivät suurta hyökkäys partiota muodostaneet, mutta Vuokkotassu pelkäsi silti oman valkean turkkinsa ja henkensä puolesta.
Mäntytassun ja Naakkatassun molempien alkaen puhumaan unesta ja Kaiusta, kaikki tuntui iskeytyvän suoraa naaraan mieleen. Kyllä, hän oli nähnyt unia, mutta ei ollut osannut niitä ikinä yhdistää yhtään mihinkään. Hän muisti nähneensä kaksikon ja jonkun kolmannenkin niissä, mutta vasta nyt suuren kollin mainittaessa niistä, unet palautuivat takaisin naaraan mieleen.
”Olen Vuokkotassu”, esittäydyin hitaasti tutkien kaksikkoa vuorotellen, edelleen epäilevään tapaan. Kahden vierailu eikä vielä enemmän unesta puhuminen auttaneet naaraan hermostuneisuuteen, vaikka vähitellen tuo yritti jättää ajatuksen hyökkäämisestä taakseen. Vaikka nuo eivät olisikaan tärkeitä kissoja Vuokkotassun unille, ei hän siitäkään huolimatta pärjäisi tappelussa. Enemmänkin juoksisi suoraa leiriin varoittamaan muita, vaikka senkin idean sinisilmä oli jättänyt taakseen. Hän pelkäsi tulevaa, niitä unia ja toisaalta myös kahta edessään seisovaa oppilasta, mutta samaa aikaa ne kiinnostivat häntä. Ehkä Tähtiklaani oli kerrankin näyttänyt hänelle tehtävänsä, johon ei liittyisi se, minkä värinen hänen turkkinsa olisi.
”Mutta niissä unissa oli kolmaskin kissan teidän lisäksi?” Vuokkotassu naukaisi hitaasti ja heilautti vienosti häntäänsä mietteliään oloisena. Hetken hän mietti sitä, että nuo olisivat vain huijareita, mutta mistä huijarit tietäisivät unesta? Muutenkin nuo näyttivät aivan niiltä, mitä naaras oli unissaan nähnyt, paitsi likaisen valkea kolli puuttui.
”Meidän täytyy lähteä etsimään sitä viimeistä neljättä”, naaras jatkoi vielä yrittäen kuulostaa päättäväiseltä noiden korvaan, vaikka tuo ei todellakaan tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Ei valkea turkkinen ollut edes vielä varma kaksikosta, mutta juuri tällä hetkellä heidän mukaansa lähteminen tuntui paremmalta, kuin leiriin palaaminen. Kaksikko oli etsinyt hänet tassuihinsa aina Lumouksenklaanista Salamaklaaniin ja vielä Ruskaklaaniin, kun omassa klaanissa ei varmaan edes huomattaisi Vuokkotassun katoamista

Nimi: Sarahalla

22.04.2019 22:59
//Wilma

Kallioleijona – Myrkkyklaanin soturi



Nuolaisin hieman hämmentyneenä rintaani Sinisydämen kehuessa minua hyväksi varapäällikkö vaihtoehdoksi. “Kiitos, arvostan tuota todella paljon”, vastasin kuitenkin kiitollisena, ja ehkä hieman otettuna, silmiäni räpytellen. Varapäälliköksi pääsy olisi todella hienoa ja upeaa, mutta tiesin myös klaanissamme olevan monia muita hyviä vaihtoehtoja. Ymmärtääkseni Sädetähdellä oli suurin osa elämistä jäljellä, joten ei hän hetkeen siirtyisi Tähtiklaanin soturien joukkoon. Varmasti ehtisi tulla uusia loistavia sotureita ennen kuin Viiltokynsi joutuisi valitsemaan itselleen varapäällikön. Huomaamattani olin nyhtänyt ruohoa kynsilläni, ja tuhahdin itsekseni laskien tassuni siististi paikoilleen. Kohotin katseeni Sinisydämeen, ja heilautin muutaman kerran tuuheaa häntääni. Naaras oli pieni rinnallani, varsinkin turkkini paksuus ja pituus lisäsi kokoani. Pienestä koostaan huolimatta tiesin Sinisydämen olevan vahva soturi, niin keholtaan kuin sydämeltään. Haluaisinko minä kuulua hänen sydämeensä? Ajatus tuntui kieputtavan maata ympärilläni, ja ravistelin hienoisesti päätäni. Tuulenvire liimasi paksun turkkini kylkiini kiinni, ja vilkaisin jälleen naarasta. “Tiedätkö mitä itse haluat vielä elämältä?” Kysyin rauhallisesti sekä kiinnostuneena, mutten liian uteliaana.



Leijonapihka – Jokiklaanin soturi



Suru pisteli nahkaani, ja turhautuneisuus kuumotti korvissani. Miksi Tähtiklaani antoi tämän tapahtua? Miksen olisi voinut vain ajatella Kristallipääskyä pelkkänä ystävänä, miksen olisi voinut rakastua johonkin soturiin? Kysymyksen virtasivat mielessäni, ja vaikka yritin näyttää mahdollisimman tyyneltä, niin hännänpääni nyki hermostuneena. “Kyllä minä sen ymmärrän Kristallipääsky”, naukaisin apeasti, vaikka yritinkin pitää ääneni mahdollisimman ymmärtäväisenä. “Tekisin mitä vain, jotta asiat olisivat toisin, mutten voi”, pakotin ääneni tasaiseksi sekä rauhoittelevaksi, ja nostin häntäni lohduttavasti naaraan lavalle. “Ansaitset jonkun muun”,- Kristallipääskyn äsköiset sanat pyörivät mielessäni, ja jouduin puristamaan meripihkan väriset silmäni kiinni. *Kun en halua ketään muuta!* Minun olisi tehnyt mieli huutaa maailmalle, mutten voinut. Se siinä olikin, en voinut. En voinut tehdä mitään. Mitään sellaista, joka olisi auttanut kumpaakaan meistä. Villeimmät ajatukseni olivat jotakin liittyen Jokiklaanin jättämiseen, mutten voinut tehdä sitä. En edes Kristallipääskyn puolesta, ja tämän meidän juttumme. Loppujen lopuksi, tulisiko kumpikaan meistä olemaan onnellinen, jos jättäisimme toisemme? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Liu’utin kynteni paahan korviani heilauttaen. “Meidän olisi varmaan parempi mennä”, naukaisin lopulta hieman kireästi, mutta räpäytin pehmeästi silmiäni.



Savuroihu - Synkkäklaanin soturi



En huomannut ollenkaan Ametistikyyneleen saapuvan paikalle, ja hätkähdin hänen tervehtiessä minua. Räpäytin kohteliaasti silmiäni, ja heilautin vielä rauhallisesti harmaata häntääni. “Tervehdys Ametistikyynel. Hyvin kiitos, vaikka monia yllättäviä asioita on tullut ilmi sekä tapahtunut”, naukaisin kohteliaaseen sävyyn, mutta hieman pohtivasti silmiäni siristellen. Ametistikyynel oli hyvän ystäväni Tunturikynnen sisar. Olin muutaman kerran naaraan kanssa jutellut, mutta en nyt loppujen lopuksi hänestä pintaraapaisua enempää tietänyt. Katseeni käväisi Viekastähdessä sekä Ruoskatähdessä. Huokaisin hiljaa, ja ajatukseni kuljettivat minut tulipalon levittämiseen. Mielestäni se oli väärin, mutta niin oli koko hässäkkä Varjoklaanin kanssa. Kireät välit eivät olleet kenellekään hyväksi, ja toivoin, että ne saataisiin vielä sovitettua. Kenties joskus uusien päälliköiden myötä, taikka jos nämä kaksi löytäisivät joskus yhteisen sävelen. Se olisi aika epätodennäköistä, muttei koskaan mahdotonta. Kiinnitin huomioni kuitenkin takaisin violetti silmäiseen naaraaseen. “Mitä mieltä sinä olet, tästä kaikesta ylipäätään?”



//Masi

Raitamarja – Ruskaklaanin soturi



Katseeni kiersi muissa kissoissa, myrskyklaanilaisista tunnistin ainakin Paatsamajuovan sekä Ratamokyyn, varjoklaanilaisista Kuolonmarjan, jokiklaanilaisista Nokkoslehden ja muita en erityisemmin tunnistanut, tietenkin jos omia klaanilaisiani ei laskettu. Palautin katseeni nopeasti puhuvaan Omenaturkkiin, ja virnistin pienesti toisen jutuille Pimeyden Metsään ja muuhun liittyen. “En usko, että ne kapiset kissan irvikuvat sinua kuulevat, joten etkohän ole turhassa”, tuhahdin huvittuneena, mutta värisytin viiksiäni kuitenkin hilpeästi. Omenaturkin seurassa oli siksi mukavaa, että pystyi unohtaa kaikki huolet toisen höpöttäessä hauskoja juttujaan. Joskus se ehkä saattaisi käydä hermon päälle, muttei minulle ole vielä ainakaan sellaista tilannetta vastaan tullut. Kohotin katseeni taas naaraaseen toisen puhuessa, mutta pudistin vain huvittuneena päätäni hänen kysymykselleen. “En, ei minulla ole muista klaaneista ystäviä, ja tuskin koskaan tulee”, totesin jopa hieman ylimielisesti katsellessani muita klaanikissoja. Minulla ei ollut mitään tarvetta kaveerata kenenkään muun klaanin kissan kanssa, ainoastaan Ruskaklaanin, ja piste.

Nimi: heli-fairy

22.04.2019 19:43
//Masi

KOLIBRINTÄHTI katseli mietteissään tätä Veritähteä, joka nyt oli esitellyt klaaninsa ja päättänyt kokoontumisen omalla puheenvuorollaan. Totta kai suuri kolli oli tohkeissaan uudesta klaanista, joka toisaalta olisi vain Jokiklaanin riesa, jos olisi ollakseen. Suuri kolli näytti vahvalta ja suurelta, Veritähti-ongelmasta kolli oli kuullut vain huhuja, mutta kai tämä kolli taas tässä seisoi johtamassa uudenlaista klaania. Suuri vuorileijona nousi seisomaan ja katsahti kolliin, loikaten sitten varovasti ylemmäs oksistolla, päästäkseen samalle tasolle tämän verenpunaisen jättiläisen kanssa. Hän oli yllättynyt siitä, miten iso tämä kissa oli, selvästi heidän rotuaan, mutta näinkin kookas. Selvästi viettänyt hyvin aikaa kouluttaen itseään ja kouliessaan itsestään noin lihaksikasta kissaa. Harmaa kolli väräytti korviaan ja käänsi katseensa mielenkiintoisen oloisena kohti suurta kollia.
”Tervetuloa Järvelle klaanisi kanssa, Veritähti”, tuo naukaisi kunnioittaen ja nyökäytti päätään tälle toiselle suurelle kissalle. ”Sinä ja klaaninne kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta”, hän tokaisi ja heilautti häntäänsä rennosti. Se Pimeyden kissa oli kehottanut häntä etsimään tämän kissan, sillä hän oli selvästi toiselle tärkeä. Suuri vuorileijona ei kyllä nähnyt muuta, kuin suuren punaisen arpien täyttämän kissan. Ehkä hän kuitenkin oli tärkeä joltain kannalta. ”Olen kuullut teistä paljon. Uuden klaanin perustaminen sitä kaipaaville kyllä on huomioon otettava aate”, Kolibrintähti naukaisi ja katsahti kohti Veriruusua, jonka kanssa olivat juuri sopineet rajojen uudelleen asettamisesta, sekä karhuihin liittyvästä yhteistyöstä. Ehkä Veritähdestä voisi tulla jonkin sortin liittolainen tulevaa suunnitelmaa varten. Ei hän vielä tiennyt tästä kissasta mitään, saati hänen tai pimeän kissan suunnitelmista. Nyt hän kuitenkin tiesi missä tämä kissa oli, oli ilmestynyt, sekä asettunut klaanin kanssa Järvelle. Kolli virnisti pienesti ja käänsi katseensa kohti Veritähteä silmäillen tätä tarkkaavaisesti. ”Toivottavasti elämänne Järvellä muiden klaanien kanssa on rauhallista ja pääsette kasvamaan”, kolli naukaisi hieman salamyhkäisellä tavalla, mutta antoi häntänsä kuitenkin heilua rauhallisesti. ”Oli mukava tavata teidät näissä merkeissä. Toivottavasti näemme vielä, ehkä jopa rauhan merkein”, vuorileijona nousi seisomaan ja räpäytti silmäpariaan toiselle katsellen sitten kohti kissamerta, joka pian alkoi siirtyä omiksi klaanien laumoiksi, valmiina lähtemään takaisin kotiin. Ilta oli onneksi sujunut hyvin ja Kolibrintähti oli ylpeä saavutuksista, joita oli saanut käpäliinsä.


TULIKETTU katseli huolestunein silmin kaunista valkeaa naarasta, joka mietti päätään puhki harmillisilla asioilla. Oranssin valkea naaras heilautti häntäänsä huolissaan, katsahtaen pikaisesti punaisesta jättiläisesti takaisin kohti Lumisuteen. Nuori parantaja kertoi saamastaan ennustuksesta kauan aikaa sitten, avaten lopulta ajatuksensa tulevasta, mitä näistä voisi vielä koitua. Naaras väräytti korviaan hieman pelossaan, mutta lopulta nojautui hieman lähemmäs parantajaa toivoen voivansa löytää oikeat sanat auttamaan kaunotarta vierellään.
”Olen myös hämmentynyt tilanteesta. En olisi ajatellut, että he voisivat yhtäkkiä lähteä ilman sen suurempaa syytä. Kadota kuin tuhka ilmaan ja sitten ilmestyä uudessa klaanissa”, naaras pudisteli päätään hämillään ja yritti löytää sanoja kuvaamaan tilannetta. ”Vaikka isästäsi on voinut koitua paljon pahaa aiemmin, hän loi kuitenkin myös hyvää, luodessaan sinut, auttaessaan Tuuliklaania, sekä nyt luodessaan klaanin niille, jotka sitä tarvitsevat. Veritähti oli kuitenkin pahempi ennen, silloin hän oli erilainen, tämä on nyt täysin eri kissa”, hän tokaisi hiljaa ja katseli varuillaan suurta kissaa, joka oli saanut vierelleen Kolibrintähden, Salamaklaanin päällikön. Violetti silmä oli hieman varuillaan tilanteen kanssa, kaikki tuntui epävarmalta, sekä parantaja hänen vierellään oli myös peloissaan.
”En usko, että heistä tai hänestä koituisi mitään ongelmia. Miksi koituisi? Hän seisoo nyt hieman eri kissana tuossa uuden klaaninsa kanssa uusin aattein. Ehkei hän muista mitään menneisyydestä, tai on luonut uudet aatteet, joiden lomassa kulkea. Olet kuitenkin turvassa sisaresi sekä veljesi kanssa Tuuliklaanissa. En usko, että heistä olisi mitään harmia. Ja jos tulee, pidän sinut turvassa. En aio antaa kenenkään satuttaa sinua”, naaras murahti vakavana ja katsahti tassuihinsa räpäyttäen silmäpariaan. EI hän voisi antaa itselleen anteeksi, jos Lumisuteen sattuisi, tai tuo suuri paholainen iskisi kyntensä jälkikasvuunsa. Miksi hän niin tekisi? Mitä hän suunnittelisi? Tulikettu halusi pitää rakkaan Lumisuden vierellään ja auttaa tätä aina miten ikinä vain saattoi.


//Pelko ja Varjo

NAAKKATASSU pyöräytti silmiään tajutessaan, että valkea kissa oli saapunut heidän luokseen, nähdessään yli-innokkaan Mäntytassun. Tilanne ei oppilasta yllättänyt, mutta jos mukana olisi ollut enemmän kissoja, he olisivat pulassa. Oranssin ruskea kolli murahti turhautuneena katsellen, miten Mäntytassu vain pälpätti ennustuksesta, jonka toivottavasti tämäkin kissa olisi saanut. Oppilas oli kuitenkin niin nuori ja pennun luonteen omaava, että Naakkatassu olisi voinut vain hukuttaa tuon vuorille ja antaa eksyä tiensä kotiin.
”Hei tässä on Mäntytassu Lumouksenklaanin pentu, kiva kun esittäydyit ja pelotit hänet tiehensä”, kolli murahti toiselle ja huokaistuaan hän katsahti takaisin tähän likaisen valkeaan kissaan. ”Olet varmaan saanut unia ennustuksesta, näimme toisemme jossain unessa kauan aikaa sitten, mutta muistat sen kuin eilisen, eikö? Näytämme tutuilta, vai?” tämä murahti ja katseli naarasta rauhallisena. ”Olen Naakkatassu, Salamaklaanin oppilas, kuten Mäntytassu sanoi, sinun pitäisi tulla mukaamme etsimään tätä mitäänsanomatonta Kaikua”, hän naukaisi hiljaa ja mulkaisi Mäntytassua, jos oppilas kehtaisi sanoa vielä jotain yli-innokasta, hän heittäisi toisen puuhun mistä tuo ei pääsisi alas. Tilanne Ruskaklaanin reviirillä oli hieman kuumottava, heidän tulisi päästä äkkiä pois ja etsiä tämä neljäs kissa, joka oleili ties missä. Ehkä tämä naaras tietäisi tarkempaa tietoa toisesta. Naakkatassua rauhoitti hieman tämän valkean epävarman naaraan läsnäolo, mutta ehkä se oli vain rauhoittavaa Mäntytassuun verrattuna. Suuri vuorileijona räpäytti silmiään palatakseen asiaan ja tarkasteli tätä ruskaklaanilaista, joka omasi lihaksia viitaten puussa kiipeilyyn. Harmi ettei hän yllättänyt heitä loikkaamalla puusta Mäntytassun kimppuun. Suuri oppilas kuitenkin toivoi sydämessään, että tämä naaras lähtisi heidän mukaansa. Toivo Kaiun löytymisestä sykähti hänen sisällään, vaikka kaikki tuntui niin epävarmalta vielä. Voisiko tämä sittenkään onnistua?

Nimi: Mymmeli

22.04.2019 16:12
Fenkolijalka – Synkkäklaani

Istuin muiden klaanini kissojen seassa. Tänä yönä oli kokoontuminen. Huokaisin itsekseni. Taas yksi turhanpäiväinen jaaritteluyö, mutta ainakin saisin tietooni jonkun sievistellyn version muiden klaanien tilanteista. Joiltain kissoilta voisi onkia jotain kunnon tietoakin, kun puheet olisi puhuttu, mutta useat luonnolliselta keskustelukumppanilta vaikuttavat kissat, ikätoverini, olivat siihen liian fiksuja. Ehkä joku hölösuinen oppilas möläyttäisi jotain, mutta se mahdollisuus oli pieni. Puristin kynteni maahan kuunnellessani päälliköiden ilmoituksia. Muut klaanit ehkä epäilisivät meitä tulipalosta, mutta todisteita heillä ei olisi. Siristin silmiäni ja keskityin kuuntelemaan seuraavaa ilmoitusta.


//Masi

Havuviima – Salamaklaani

”Niin kai”, vastasin velipuolelleni. Huomasin Valkeahohteen pettymyksen, ja silitin varovasti hännälläni hänen selkäänsä. Hän olisi kai halunnut varapäälliköksi, ja uskoin, että hänestä olisi siihen. Vaikka klaanin perinteet toki olivat sitä vastaan. Päällikön esikoinen – useimmiten poika – oli aina ollut seuraava päällikkö. Vaikka Salamaklaani olikin vasta uudelleenperustettu, perinteet istuivat tiukassa, ja hyvä niin, sillä ne olivat suuri osa meitä klaanina.
”Mitä sinulle on kuulunut viime aikoina?” päätin kysyä Haukkavarjolta. Samalla kun odotin hänen vastaustaan, näpäytin sammalenrippeen pois Lumikkopennun turkilta. Pikkuinen haukotteli ja käpertyi kerälle heräämättä.


Nimi: Chronic

22.04.2019 11:34
Myrskypentu(-tassu) - Myrskyklaanin tuleva oppilas

Myrskypennun lepakkomaiset korvat olivat viritetyt leirin sisäänkäyntiä päin. Pienet tupsut nytkähtivät pienistäkin äänistä; hän halusi tietää heti, kun hänen klaanitoverinsa palaisivat kokoontumisesta. Eri klaanien edustajat tapaisivat rauhanomaisesti kerran kuussa, täyden kuun aikaan. Jonain päivänä hänkin pääsisi tilaisuuteen. Nuoren kollin viikset värähtelivät ajatuksesta, vaikka tuon olemus pysyi muuten tunteetoman tyynenä.
Myrskypentu käänsi kaksivärisen katseensa emoonsa Tuikkusilmään, joka näytti makoilevan rauhallisesti muutaman ketunmitan päässä. Tuon vihreät silmät olivat puolisuljetut, uupuneet. Vaalea kolli tunsi syyllisyyden piston tarkkaillessaan vanhaa emoaan - Tuikkusilmä ei pääsisi klaaninvanhmipien pariin ennen kuin Myrskypennusta tehtäisiin oppilasta. Tämän olisi pitänyt tapahtua jo kuu sitten, jos Myrskypentu ei olisi vammautunut monta kuuta sitten. Syyllisyyden tunne nostatti kivuntapaisen sensaation nuoren kissan lapojen alle. Nuo vaaleiksi muuttuneet arvet jäisivät jäljelle ainoina muistoina päivästä, jolloin hän ei ainoastaan aloittanut pitkän ja kivuliaan toipumisensa vammastaan, mutta myös päivästä, jolloin hän menetti ainoan sisarensa Hallapennun.
Muuta muistoa hänellä ei juuri ollut tapahtuneesta, olihan hän ollut niin kovin nuori, mutta useaan kertaan hän oli tapahtuneesta kuullut; kuinka haukka oli heidät molemmat siepannut, kuinka Myrskypentu oli sen otteesta lipsahtanut, ja kuinka hänen henkensä oli pelastanut yksi Myrskyklaanin sotureista, jonka nimeä hän ei tiennyt. Vaan ei Myrskypentu tapahtuneesta ollut koskaan kuullut emoltaan. Tuon vanhan kuningattaren järki oli mennyt jo jonkin aikaa sitten, skitsofreniaksi sitä kutsuttiin. Aina silloin tällöin nuori kolli saa kiinni emonsa puhumassa kuvitukselliselle versiolle Hallapennusta, tummanruskean naaraan päässä elävälle pennulle. Nuoren vaalean kollin joutui yksin surra menetettyä siskoaan, samalla leikkiessään emonsa sairauden mukana. Yrittää saada Tuikkusilmä uskomaan olevansa sairas olisi ajanhukkaa ja johtaisi ainoastaan fanaattiseen raivokohtaukseen.
Myrskypentu suki kiharan rinakarvoituksensa tasaiseksi. Nyt hänen lapojensa kuntoutus oli päättynyt ja hänestä voisi viimein tulla Myrskyklaanin soturioppilas. Hän oli päättänyt tehdä töitä koulutuksensa eteen lepäämättä, jotta menetetty kuu ei hidastaisi kouluttautumista soturiksi. Nuori kolli oli ajatellut paljon tulevaa mestariaan. Kuka tahansa Myrskyklaanin soturi kävisi mainioksi mestariksi, hän tuumasi. Kollin kunnioitus klaanitovereitaan kohtaan oli suuri, ja hänen ainoa haaveensa oli ansaita itselleenkin kunnioitettava asemsa klaanissaan, jota hän oli määrätietoinen tulla palvelemaan hyvin.
Kissa istui liikkumatta, kuulostelleen edelleen kissalauman paluuta varten.

//eka tarina sitten vuosien jälkeen... oof xd

Nimi: Pelkotuoksu

22.04.2019 08:02
//Heli & Wilma aka Varjo

Mäntytassu - Lumouksenklaanin oppilas

"No voinhan minä toki kiivetä puuhun, jos tulet auttamaan minua." huomautin Naakkatassulle.
"Hei, tuollahan on jokin kissa! Mennään tervehtimään sitä!" olin innostuksesta pinkeä ja tunsin, kuinka ilo kupli sisälläni.
Pysähdyin kuitenkin, kun huomasin, että kissa oli paljastanut kyntensä ja katsoi meitä hieman viileästi. Hän kysyi, miksi olimme Ruskaklaanin reviirillä.
"Tule meidän mukaamme. Tarvitsemme sinua, olen saanut - ja kyllä Naakkatassukin on - Tähtiklaanilta ennustuksen, ja siinä kerrotaan sinusta, valkoisesta kissasta. Sen mukaan meidän täytyy etsiä Kaiku, ja tarvitsemme sinua." naukaisin ja katsoin varovasti Naakkatassua.
Pieni epäilys sykähti sisälläni, mutta siirsin sen heti sivuun. Selviäisimme tästä! Saisimme tämän valkoisen kissan mukaan, vaikkka mikä olisi! Käänsin katseeni valkoiseen kissaan - tai no sen turkki oli likainen ja mutainen, mutta huomasi kuitenkin, että se oli valkoinen. Lian takaa pilkisti hieman valkoista karvaa.

Nimi: Masi

19.04.2019 16:29
/Okei pitää lähte nyt koneelta, joten tässä vain pari roolausta.. heh//

//Sarahalla//
Omenaturkki – Ruskaklaanin soturi


''Niin, he ovat olleet niin kauan kuulemani mukaan yhteistyössä ja kissat polveutuvat toisistaan, joten eroaminen liittolaisina aiheuttaa katkeruutta kissojen välillä. Ainakin sellaisia tarinoita olen kuullut'', Omenaturkki naukui mietteliäänä, mutta myönnytellen Raitamarjan huomiota siitä, että kahdella klaanilla oli kuonot vastakkain.
''Toivottavasti meillä myös kaikki säilyy hyvänä, ettei tule uutta mäyrä hyökkäystä, sairastumisuhkaa tai kaksijaloista isompaa häiriötä'', Omenaturkki naukui tomerasti, kunnes hakkasi muutamaan kertaan käpälällään kantoa allaan. ''Ihan vain ettei Pimeyden metsän kissat lähetä kimppuumme jotain, jos kuulevat sanani'', hän naurahti hymyillen.
''Haluaisitko käydä puhumassa jonkun kanssa?'', soturitar kysyi vielä, katsellen kissoja mietteliäänä ympärillään. Hän ei oikeastaan ketään tuntenut ainakaan näistä kissoista, jotka olivat heidän ympärillään.


//Heli//
Lumisusi - Tuuliklaanin parantajaoppilas

Valkea naaras ei saanut revittyä katsettaan punaisesta päälliköstä, joka oli majaillut Tuuliklaanissa useiden liittolaistensa kanssa. Tilanteesta täysin hämmentynyt naaras havahtui vasta, kun Tulikettu kyseli, mitä hän ajatteli tai ylipäätänsä mietti. Lumisuden piti kerätä itseään jonkin aikaa, kunnes veti syvään henkeä ja kääntyi Tuliketun puoleen. Hän ei ollut uskaltanut tai olisi muutenkaan halunnut uskaltaa myöntää sitä kaikkea kaaosta, mikä hänen takanaan oli useiden kuiden ajan vellonut.
''Olen järkyttynyt, kerrassaan peloissani siitä, että Veritähti on ollut kaikki nämä kuut vierellämme. Pelottavinta siitä on se, että hän on minun isäni'', Lumisusi sai kuiskattua, katsellen jopa itkuisin ja pelokkain silmin päällikköä, jonka jälkeen Tulikettua. ''En epäile sitä, etteikö tuo kissa olisi Veritähti oikeasti, sillä ennen hänen tuloaan Tuuliklaaniin sain unen, jonka mukaan paholainen ja kaunis naaras saapuvat klaaniimme. Mutta uneni ei kertonut, että heistä koituisi ongelmia, päinvastoin, enemmänkin apua ja hyötyä, kuten heistä olikin. Mutta olen peloissani, mitä Kuuklaanista voi vielä koitua kaikille tai Veritähdestä omille jälkeläisilleen'', naaras avasi vaivaantuneena asioitaan.



©2019 Peli | Soturin sydän - suntuubi.com