Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarina ohjeet

  • Tarinoita voit kirjoittaa kenestä omasta hahmostasi tahdotkaan, jopa useammasta hahmostasi.
  • Tarinoiden aiheita voivat olla hahmosi yksittäiset menneisyyden kohdat, jolloin sinun tulee kirjoittaa muille infoksi, että kyseessä on menneisyys.
  • Myös roolipelaamisesta (kuten kahden eri roolijan hahmojen menneisyydestä) voi roolipelaamisen tavoin kirjoittaa tarinoita tänne vuorotellen, jolloin toinen aina vastaa toisen tarinaan.
  • Muita aiheita hahmollesi voivat olla: oppilaan/mestarin koulutustilanteet, menneisyys, erilliset tilanteet, omasta näkökulmasta tilanteiden kertominen, tai vaikka juuri sillä hetkellä roolipeli elämässä toteutuneet tilanteet.
  • Älä kirjoita sellaisen hahmon näkökulmasta, jota et omista tai hahmolla ei ole omia sivuja roolipelissä!

Kenellä pitää kirjoittaa tarina?

  • Parantajat roolivat saapumisensa Kuulammelle, jonka jälkeen näky/uni/enne sun muu kirjoitetaan tarinana tarina-osioon. Kun se on tehty, voikin taas palata roolipelaamaan peli-osioon, kirjoittaa, että lähtee takaisin leiriin oppilaansa/mestarinsa kanssa ja odottaa sitten vain. Kun toinenkin roolija on saanut mestarin/oppilaan tarinoitua, he jatkavat yhdessä roolimista peli-osiossa leiriin.
  • Sama kaava toimii päälliköillä. Kaikki muut roolitaan peli-osioon, mutta itse päälliköiden puheet tulee tehdä tarina-osioon.

Miten kirjoittaa?

  • Jos haluat tarinallesi jatkoa joltakin toiselta roolijalta tai tietyltä hahmolta, ilmoita se näin: //roolija, hahmo//
  • Määritä //näiden// väliin tietoja, mitä aihetta tarinasi käsittelee. esim. //aihe, roolija, hahmo//.
  • Kirjoita ''näiden'' väliin hahmosi puhe, tai -tämän perään.
  • Voit merkitä ajatukset *näiden* väliin, tai vain kirjoittaa ne kaiken sekaan ilman merkkejä.
  • Saat valita kerrotko hän vai minä muodossa, mutta tarinan ajan sinun on noudatettava sitä, eli et voi vaihtaa keskenkaiken kahden muodon välillä.
  • Tarinoissa sinun on sallittua autohitata muiden hahmoja vapaasti, mutta lue huolellisesti kissojen hakemuksia, kuten luonnetta, jotta osaat kirjoittaa oikein heidän suhtautumisestaan! Saat miinuspisteitä tai tarinaasi ei arvioida, jos muiden kissat eivät vastaa luonteeltaan itseään!
  • Minimiraja on kolme riviä, ja siitäkin saa max 2kp:etä.

Arvostelut

  • Tarinat tullaan arvostelemaan kokemuspisteillä, joita jakavat tarinoita arvostelevat ylläpito (yp ja vyp).
  • Molemmat arvioivat samat tarinat antaen pisteitä 0-20p eli max pistemäärä yhdestä tarinasta on 40p.
  • Myös ylläpitäjät voivat kirjoittaa tarinoita, sillä toinen ylläpitäjä arvioi toisen tarinan ja Chabine suorittaa molemmista ylläpitäjien tarinoista arvioinnin.
  • Tarinat arvioidaan näillä kriteereillä: pituus, oikeinkirjoitus, mielenkiintoisuus, tarinan sujuva eteneminen, sekä muiden hahmojen kuvailu.

Palkinnot

Kp - kokemuspisteet. Kun hahmosi saa tietyn määrän kokemuspisteitä kerättyä, hän saa uuden taidon, joka sinun tulee ilmoittaa muokkaus-osiossa 0/5 arvioinnilla. Useimmissa on vaihtoehtona valita kahden välillä, molempia taitoja et voi valita. Sinun tulee kirjoittaa tarina siitä taidosta, jonka saat.

100 kp - Oppiminen tai Päämäärällisyys (nopea oppija vai toteuttaako päämääriään)

200 kp - Hämäränäkö tai Tarkka kuulo

300 kp - Taisteluliikkeet tai Parantaminen (koskee muitakin kuin vain parantajia)

400 kp - Vakoilu tai Piiloutuminen

500 kp - Partion johtaminen tai Tehtävän johtaminen

600 kp - Puolustautuminen tai Suojeleminen

700 kp - Kilpailukyky (miten menestyy kilpailuissa) tai Sisukkuus

800 kp - Viisaus tai Älykkyys

900 kp - Armollisuus tai Armottomuus (onko hän hyvä vai paha)

1000 kp - Vahva purenta vai terävät kynnet (niiden voimakkuus )

Pistetaulukko

Hahmo • Klaani • Arvo Roolija Pisteet Kerätyt palkinnot
Auringonviilto • Yöklaani • Soturi Heli 38kp  
Täplähaukka • Yöklaani • Soturi Pelkotuoksu 31kp  
Puolinaama • Tuuliklaani • Oppilas/Soturi Heli 28kp  
Kuolotassu • Varjoklaani • Parantaja Cecci 54kp  
Ruislampi • Salamaklaani • Parantajaoppilas Mymmeli 26kp  
Hiirenpolku • Lumouksenklaani • Parantajaoppilas Masi 15kp  
Tammipolku • Salamaklaani • Kuningatar Masi 16kp  
Ratamopentu • Myrskyklaani • Pentu Masi 15kp  
Kivipentu • Yöklaani • Pentu Masi 20kp  
Havuviima • Salamaklaani • Soturi Mymmeli 20kp  
Salviantaika • Yöklaani • Parantajaoppilas Heli 20kp  

Kukkaiselo • Tuuliklaani • Parantaja

Heli 17kp  
Kirkaslintu • Varjoklaani • Parantaja Heli 15kp  
Hehkutonvalo • Synkkäklaani • Parantaja Heli 19kp  
Päivätassu • Myrskyklaani • Parantajaoppilas Masi 17kp  
Lumisusi • Tuuliklaani • Parantajaoppilas Masi 19kp  
Pakkasnauru • Myrkkyklaani • Soturi Masi 15kp  
Murhepentu • Synkkäklaani • Soturi Masi 17kp  
Katajankaiku • Salamaklaani • Kuningatar Heli ?  
Peiponkajo • Salamaklaani • Soturi Heli ?  

Muut tarinat

  • Näitä tarinoita/kirjoja ei arvioida, ja ne jatkuvat kirjoittajansa haluamaan tahtiin, sekä ne ovat kaikkien luettavissa omista linkeistään.
  • Kukaan muu ei saa kirjoittaa näihin muuta kuin omia mielipiteitään, jotka laitetaan samalla tavalla kuin tarinoiden luvut tulevat.
  • Jos haluat aloittaa oman kirjan, ota yhteyttä ylläpitoon, joka antaa ohjeet ja luo sinulle pohjan, johon voit alkaa kirjoittaa.

Viekastähden ylpeys

Kolibrinyö

Liekkimyrskyn toive

Synkkämyrskyn anteeksianto

Pelkotuoksun pelko


 

Vieraskirja  

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
                        Yksityinen  

Nimi: heli-fairy

16.11.2018 22:32
//Kataja & Kajo, muutama viikko myöhemmin
Katajakaiku oli jo päässyt seisomaan, vaikka se tuntui repivänkin naarasta palasiksi sisältä päin. Hän ei ymmärtänyt mistä tämä kipu tuli, tai miksi se olisi näin paha, mutta kiitos Kajon, tilanne oli jo hieman parempi. Hyväsydäminen kolli oli hänelle metsästänyt ja luovuttanut oman makuualusensa hänelle. Se tuoksuisin ihan kollille, ja se oli miellyttävä tuoksu. Naarasta jo hymyilytti kollin seurassa, vaikka hän harvemmin itse hymyili. Ruskea naaras oli eksynyt luolan suulle katselemaan sillä välin, kun Kajo oli lähtenyt etsimään ruokaa. Toivottavasti hän pian pääsisi takaisin kotiin. Naaraalla ei ollut mitään tietoa ajasta tai kuluneista päivistä, mutta toivoi, ettei perhe liikaa häntä etsisi. Naaras palaisi vielä takaisin. Piankin kuului pehmeitä askelia jostain edestäpäin ja naaras näkisin vaalean ruskea laikkuisen kollin saapuvan mukanaan riistaa. Hymy nousi Katajakaiun kasvoille ja hän tassutti sisään, jotta he voisivat syödä yhdessä. Aina silloin tällöin oli naaras kertonut kollille tarinoita klaanista, heidän klaanistaan, sekä hänen perheestään. Kuinka kaikki välittivät toisistaan ja miten kaikki tulivat hyvin toimeen. kajo oli joskus jopa esittänyt kysymyksiä, mikä lämmitti nuoren naaraan sydäntä. Voisiko tämä lempeä kolli liittyi heidän joukkoonsa?
Kajo asteli pian sisään mukanaan pieni lintu, todella pieni, mutta riistaa kuitenkin. Naaras oli yhdessä kollin kanssa syönyt tämän riistaa mitä oli säilönyt. Hänen myös teki mieli metsästää, muttei kolli hänen vielä antanut, ei, kun kerran sattui selkään ja muuallekin vielä liikaa. Mutta Katajakaiku halusi jo lähteä kotiin.
”Millaista oli pyyntionni?” naaras ensin kysyi katsellen kollia rauhallisesti. Kajo heilautteli häntäänsä rauhallisesti istuutuen omalle pedilleen toiselle puolelle pientä luolaa.
”Olihan se. Ei kukaan muu loikkinut eteeni, kuin tämä pieni lintu. Sekin jo niin pieni, että hyvä jos pennulle kelpaa”, tuo murahti ja työnsi sitä lähemmäs Katajaa. ”Ole hyvä vain. Etsin itselleni myöhemmin lisää”, hän vielä nyökkäsi rauhallisesti katsellen toista. Kataja kohotti kulmiaan yllättyneenä, mutta pudisti päätään.
”Enhän minä nyt yksin voi syödä. Pitäähän sinunkin syödä, jotta jaksat metsästää ja muuta. Klaanissa aina kaikki syövät yhdessä ja jakavat ruokansa”, tuo naukaisi ja katseli toista tarkkaavaisesti. Kolli selvästi tuntui ajattelevan tätäkin asiaa taas huolellisesti, mutta kohautti lopulta olkiaan.
”Ehkä siellä klaanissa voisi asiat olla myös vähän paremmin”, tämä tokaisi ja katsahti ulos, jossa aurinko alkoi lähestyä huippuaan. ”Miten jaksat? Olisiko selkäsi valmis kulkemaan, jotta pääsisimme sinne, missä asuit”, Kajo naukaisi kääntäen katseensa Katajaan hitaasti. Naaras oli häkeltynyt. Miten Kajo tuollaista ehdotti? Hänhän oli koko ikänsä, oikeasti, elänyt yksikseen villissä luonnossa, emonsa kanssa tosin sen osan mitä ehti. Mutta ei Katajakaiku tällaista osannut odottaa.
”Oletko tosissasi? Ethän sinä vain minua sinne saata ja lähde takaisin tänne yksinäisyyteen?”
”Ei koskaan ole yksinäistä, jos etsii ystäviä. Kuten lumi ja vuoret, niinhän olen sanonut”, kolli naukui takaisin hiljaa väräyttäen viiksiään.
”Mutta klaanissa kaikki olisivat ystäviäsi, enemmänkin. Perhettäsi”, soturitar maukaisi innostuneesti ja heilautti häntäänsä. ”Siellä olisit aina turvassa ja sinua kuultaisi ja pääsisit osaksi oikeaa perhettä”, naaras vielä toteaa. Kajo tuntuu oikeasti harkitsevan asiaa, kun tarkastelee naaras rauhallisesti räpäyttäen välillä silmiään.
”Ehkä siinä olisi järkeä. Siis siinä, että pääsisi mukaasi näkemään tätä suurta perhettä, josta olet aina kertonut”, vaalea kolli naukuu taas vilauttaen sen pienen lempeän hymyn, jonka omisti. Kataja melkein loikkaa tassuilleen muistaen kuitenkin kivun ja sen painon, hän vain naurahtaa iloisesti ja höristää korviaan.
”Mutta sehän olisi ihan mahtavaa! Sinä auttaisit minua matkalla ja minä ohjeistaisin. Ei tämä paikkasi voi liian kaukana olla!” naaras hihkaisee ja katselee ystäväänsä iloisena. Kajo jopa hymähti iloisesti ja räpäyttää silmiään.
”Niinhän se sitten voisi mennäkin”, tuo tokaisee ja katsahtaa ulos. ”Mutta vain jos olet valmis kulkemaan. Muuten emme lähde mihinkään, jos joudummekin heti palaamaan”, Kajo naukuu ja katselee tutkaillen Katajaa. Naaras yrittää varovasti liikutella lapojaan ja häntäänsä, tuntematta liikaa kipua. Se olisi vain kävellessä. Niin hän oletti. Tuo huokaisi ja painoi korviaan.
”Ehkä sitten pitäisi odottaa vielä ihan vähän”, tuon äänestä hohkaa surumielisyys, mutta hän haukkaa linnusta palan. Kajo nyökäyttää vain päätään siirtäen katseensa taas ulos, harkiten kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita voisi tässä klaanissa, perheessä, ollessaan kokea. Kaikkea sitä mitä voisi oppia ja nähdä. Kaikkea mitä voisi saavuttaa.


//Ja heti jatkoa kun niin paljon kirjoitin xD

Nimi: heli-fairy

16.11.2018 22:29
//Kataja & Kajo, muutama päivä vyöryn jälkeen. Kajon näkökulmaa(Kajolle pisteet)

Vaalea kolli noukki ruskean raitaisen kissan hahmon lumen seasta kauemmas katsoakseen tätä paremmin. Tuo oli maannut lumen seassa jo tovin, siltä sen turkki ainakin näytti. Tämä kissa, naaras kissa, oli hänelle tuntematon, mutta miksei hänellä olisi velvollisuutta toista auttaa? Ruskea laikkuinen kolli raahasi toisen vielä hieman kauemmas, luolan suulle, sitten laskien tuon varovasti maahan. Hetkisen tämä tuota katseli miettien, mitä tämä mahtaisi tarvita. Hänellä oli hieman ruokaa tallessa, sekä suuri makuualunen koottu sulista, sammalista sekä lehdistä. Ehkä se tuollekin kelpaisi. Kajoksi kutsuttu kolli lähti tutkimaan lumista vuorien välistä kuilua, jotta voisi ehkä löytää jonkun kepin tueksi naaraalle, jos tuolla olisi joku luu murtunut. Ei hän oikeastaan tiennyt miten hoitaa vammoja tai edes murtuneita luita, mutta ehkä hän muutaman yrtin tiesi, kiitos emonsa. Nyt hänkin oli kuitenkin poissa. Kolli potkaisi lumikokkaretta maassa, mutta ärähti kivusta, kun se olikin jääksi kovettunut kivi. Hän murahti tuolle, mutta jatkoi matkaansa. Hänen olisi nyt kuitenkin autettava tätä loukkaantunutta naarasta.
Kajo saapui piankin takaisin mukanaan muutama keppi, sekä jotain hämähäkinseittiä mitä jostain löysi. Ruskea naaras heilautti hännänpäätään luolaston suulla, samalla kun vaalea kolli saapui takaisin. Tuon korva värähti, sekä sitten tassu nytkähti. Sen jälkeen tuo hieman raitainen naaras räväytti silmänsä auki samalla vetäen keuhkonsa täyteen ilmaa. Oliko naaras ollut kuollut tovin, muttei kolli sitä tajunnut? Ärheä viima iski luolaan pörröttäen makuualusta naaraan alla, mutta Kajo vain istui tyynesti hieman etäämmällä tutkaillen tuota naarasta, joka nyt keräsi ajatuksiaan siitä missä oli ja mitä oli käynyt. Lopulta tuo kohotti päätään vain ravistaakseen vettä korvistaan. Hänen kaunis ruskea turkkinsa oli hieman sotkuinen, mutta eipä täällä muita ollut katselemassakaan. Naaraan vihreät silmät nyt tiukasti tapittivat Kajoa, joka omilla hieman vihertävillä tuijotti takaisin.
”Missä olen?” yleinen kysymys nousi käheästi naaraan kurkusta. Hän yskähti ja katseli ympärilleen etsiäkseen juotavaa. Aivan tuon pään juuressa oli pieni lammikko, jonne Kajo oli kerännyt lunta, mikä lopulta sulaisi vedeksi. Ruskea turkkinen naaras otti muutaman lipaisun tästä ja kääntyi sitten takaisin katsomaan kolliin. Ensin PKajo vain hetken oli hiljaa katsellen toista, sitten lopulta veti keuhkoihinsa kylmää vuorten ilmaa katsahtaen toiseen.
”Olen Kajo. Mukava tutustua. Löysin sinut lumivyörystä. Sattuuko mihinkään?” vaalea ruskea laikkuinen kolli naukui kallistaen päätään tutkaillen toista parilla vihreitä silmiä. Hetkisen naaras yritti ajatella, mitä oikeasti oli käynyt, mutta sitten hän kääntyi katsomaan häntäänsä sekä itseään. Ensin mitään ei tapahtunut, mutta sitten naaraan yrittäessä nousta seisomaan, tuo ulvahtikin kivusta. Vaalea kolli nytkähti eteenpäin kuin auttaakseen, mutta jäikin paikoilleen istumaan tuuhea häntä tassuillaan.
”Olen Kataja-”, hän parahti laskien päänsä takaisin pedille. ”Katajakaiku”, hän naukaisi toiselle avaten toista silmäänsä. ”Ja häntään sekä selkään sattuu”, Katajaksi kutsuttu naaras naukaisi ja väräytti korvaansa huolestuneena. Kajo nousi keveästi tassuilleen ja asteli toisen lähelle, varovasti tätä katsoen, ennen kuin istuutui toisen vierelle. Kolli nappasi yhden kepeistä vierelleen ja asetteli sen varovasti Katajan hännälle, sitoen sen varovasti kiinni, jotta häntä pysyisi paikallaan ja parantuisi. Myös saman hän teki toisen selkään, enemmänkin kyljelle, jolla naaras ei maannut. Ei hän tiennyt mihin sattui ja mikä auttaisi, mutta muisti emonsa sanoneen, että todella kipeät paikat kannattaisi tukea jollain. Niinpä hän siis teki, auttaakseen tätä Katajaa mahdollisimman hyvin.
”Mistä olet kotoisin, Kataja? Nimesi mahtoi olla kaksiosainen. Etkä tuoksu yksinäiseltä, vaikka lumessa makasitkin tovin”, ruskea laikkuinen naukui ja katsahti toisen silmiin. Ruskea naaras katseli luolan seinää silmät uiden surusta.
”Olen kauempaa ylävuorilta. Siellä on Järvi, sekä metsää ja tajuton määrä nummea. Siellä asuu klaanikissoja”, tuo naukui haikeasti ja väräytti korvaansa. ”Sieltä olen kotoisin”, hän tokaisi vielä ja katsahti toiseen. ”Entä sinä, Kajo?”
”Minä olen oleskellut yksin pitkään jo. Emoni kuoli jo aikoja sitten ja nyt olen kulkenut täällä yksin vain. Koska lumi ja vuoret ovat ystäviäni”, hän naukui tummasti ja katsahti toiseen kylmän viileillä silmillä. ”Toivottavasti kipusi hellittävät, otahan tästä ruokaa”, kolli nopeasti lisää perään ja yhtä vikkelästi nousi ylös sekä asteli kasalleen riistaa, napaten sieltä pienen päästäisen ja laskien sen sitten Katajan eteen. ”Se on vielä hiukan lämmin”, tämä naukaisi katsellen toista, sitten jopa hieman hymyillen.
”Kiitos”, Katajakaiku naukuu lopulta hieman huolestuneesti ensin katsellen ympärilleen. Naaras kuitenkin vetää päästäisen lähelleen näykkien siitä pieniä paloja välillä ähkien kivusta. Sillä välin Kajo astelee pienen luolan suulle ja istuutuu ulos tarkastelemaan säätä. Kylmä tuuli kävi solassa, mutta auringon säteitä vielä paistoi jostain yläilmoista. Hänen katseensa eksyi suurempien vuorien suuntaan. Sieltäkö tämä kissa oli kotoisin? Jostain kauempaa vuorien päältä?


//Jos sieltä jostain löytyy Peippo kirjotin ensin sillai kunnes muistin sen oikeen nimen xD

Nimi: Cecci

14.11.2018 21:14
Kuolotassu, Varjoklaani

Luolan lattia on kylmä ja sille on epämukava asettua. En kuitenkaan valita, vaan suljen vain silmäni, kuten kaikki muut ympärilläni. Avaan silmäni synkässä metsässä. Räpyttelen silmiäni nähdäkseni paremmin. Silmäni tottuvat nopeasti outoon valoon ja ympäristöön. Pian alan kuulla ääniä läheltäni. Käännän pääni ääntä kohti. Nään kaksi kissaa, jotka hytisevät vierekkäin suuren kuusen juurakossa piilossa sateelta ja hyytävältä tuulelta. Tassutan epävarmana lähemmäs. Vaaleanruskea kissa nostaa sinivihreän katseensa minuun ja hätkähdän tunnistaessani naaraan.
“Varjo?” naaras sopertaa hämmentyneenä.
“E-emo?” parkaisen tukahtuneella äänellä Kaarnalle. Nyt musta kolli Kaarnan vieressä nostaa kysyvänä hyytävän katseensa minuun. Ryntään vanhempieni luokse iloisena, mutta järkyttyneenä. Kaarna kietoo häntänsä ympärilleni, mutta Kahle vetäytyy kauemmas.
“Anna anteeksi, emme olisi saaneet hylätä sinua”, Kaarna sopertaa turkkiini. Katkeruus puraisee sydäntäni ja vetäydyn vanhempieni luota. Sade on lakannut ja vanhempani nousevat puun juurakosta.
“Miksi teitte sen? Minä selvisin! Olisin voinut selvitä teidänkin kanssanne”, sanon katkerasti ja tuijotan vanhempiani syyttävästi.
“Sinusta olisi ollut vain vaivaa”, Kahle sanoo tylysti. Kolli oli aina ollut töykeä ja huono isä, mutta rakastan häntä kuitenkin. Kaarna mulkaisee kumppaniaan tylysti, mutta näyttää kuitenkin olevan jollain tasolla samaa mieltä. Suru viiltää minua. He eivät välitä! He eivät välitä minusta!
“Miksi, miksi ette välitä minusta?!” tivaan surun murtamalla äänellä.
“Kyllä me välitämme”, Kaarna kuiskaa, mutta ei vaikuta siltä, sillä naaraan silmiin on palannut kylmä katse, joka niissä oli hänen hylätessään minut.
“Katso miten hyvin voit nyt! Olisit kuollut, jos olisimme pitäneet sinut!” Kahle raivoaa. Tunnen kuinka vetäydyn pieneksi pelokkaaksi keräksi.
“Halusin olla perheeni kanssa! Haluan edelleen! Kaikilla ympärilläni on perhe ja minä joudun olemaan yksin! Onko se reilua? Onko?” vingun epätoivoisena vanhemmilleni.
“Olisit onnellinen! Olet elossa ja sinulla on elämä! Olet niin kiittämätön!” Kaarna murisee.
“Ehkä olet oikeassa, ehkä minun on parempi ilman teitä ja teidän ilkeyksiänne!” sanon ja käännyn juostakseni pois, syvemmälle metsään, mutta silloin silmäni rävähtävät auki. Kömmin surun sokaisema pystyyn ja tasaan hengitykseni.

//Tälläinen tästä sitten tuli. =) Pahoittelut siitä, että tätä tarinaa jouduttiin odottamaan.

Vastaus:

Arviointi:
Tarina oli hyvin luotu ja omasi mielenkiintoisen jännityksen pitkin unta. Ei löytynyt suuria kirjoitusvirheitä ja tekstiä oli helppo lukea. Itse lisäisin pieniin lauseisiin hieman enemmän kuvailua, tai yhdistäisin liian pieniä lauseita keskenään. Myös sana "nään" on mielestäni puhekieltä ja kirjoittaisin sen tarinaan muodossa "näen". Tarina oli kuitenkin tosi hyvin kirjoitettu ja säälin pientä Kuolotassua vanhempiensa takia. Toivottavasti hän kuitenkin pärjää urallaan mestarinsa kanssa!
Kuolotassu saa tästä enteestä 12 kp:ta. Toivottavasti näemme lisää enteitä pieneltä parantajalta :3
VaraYP Heli =^^=


Helin arviointi oli niin perinpohjainen ja tiivisti minun ajatukseni tarinastasi, joten kerron pitkälti nyt vain huomioni. Enteen tuli olla Tähtiklaanilta, et silloin siis voi kirjoittaa hahmosi olevan Synkässä metsässä. Myöskin roolipelissämme emme tunne käsitystä 'Synkästä' metsästä, vaan täällä kutsumme sitä Pimeyden metsäksi. Tarinasi oli kuitenkin muuten mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja oletkohan peräti ensimmäinen, joka kirjoittaa minä-muodossa? ^^ 4kp ensimmäisestä tarinastasi + 8kp:etä = 12kp
- Masi YP -

Nimi: Masi

13.11.2018 01:22
Pakkasnauru – Myrkkyklaani – Soturi – Pihkasiiven synnytys – Rooliessa pennut voi olla jo tupsahtaneita
Punamusta kolli oli jätetty ulos pentutarhasta, kun parantajat olivat alkaneet pyöriä pentutarhassa, koska Pihkasiiven synnytys oli käynnistynyt. Pihkasiipi oli toivonut, että kolli olisi ollut tämän vierellä, mutta kolli oli työnnetty ulos pesästä parantajien toimesta. Se ei Pakkasnaurua oikeastaan haitannut, vaan hän päätti käyttää tilaisuutensa hyödyksi ja lähteä kävelylle. Osittain kerätäkseen ajatuksiaan tulevaisuuden kannalta, koska hänen tulevaisuutensa olisi pian olla Myrkkyklaanin uusi päällikkö ja samalla katsoa, kuinka hänen pentunsa kasvaisivat ja voisivat jonakin päivänä ottaa hänen paikkansa johtajana.
Nyt kun Sädekatse lepäsi parantajien luona, mikään ei voisi estää Pakkasnaurua toteuttamasta omaa suunnitelmaansa tappaa Jäätähti ja ottaa tämän paikkaa. Vaikka Viiltokynsi olikin saapunut Mutakatseen kanssa hetki sitten klaaniin, Pakkasnauru ei nähnyt ketään tiellään, vaikka osasikin epäillä sisartaan Viiltokynttä. Viiltokynsi olisi kuitenkin Sädekatseen hyvä ystävä, mutta kaksikon olisi vaikeaa estää häntä, vaikka tulisivatkin tietämään hänen aikeistaan. Viiltokynsi ei haluaisi asettua veljeään vastaan, eikä Sädekatse olisi siinä kunnossa, että voisi fyysisesti olla kovinkaan vahva vastustaja Pakkasnaurulle. Siitä kolli sai kylläkin kiittää Kirouksensydäntä, sekä Lieskatuulta, jotka olivat aloittaneet rähinän Pakkasnaurun toimesta keskenään ja Kirouksensydän oli surmannut Lieskatuulen. Onneksi Sädekatse ja Kärsimyksenveri olivat tupsahtaneet paikalle, jotta Kirouksensydämen ja Sädekatseen välille oli puhjennut raaka taistelu.
Pakkasnauru hymähti hyväntuulisena, saadessaan napattua kylmästä vedestä käpälällään kalan. Hän voisi viedä sen Pihkasiivelle, kun tämä tokenisi synnytyksestä. Hän ajatuksiinsa Jäätähden tappamisesta langenneena, huomasi askeltavansa pehmeiden kasvien päällä, lopulta pysähtyen katselemaan niiden kylmää ulkokuorta. Hetken ajan hän vain katseli yhtä rikkokasvia, joka oli hänen käpäliensä välissä illan hämärässä. Enempää ajattelematta hän noukki kauniin kukan hampaisiinsa kalan lisäksi, lähtien kulkeutumaan takaisin leiriin, mennäkseen katsomaan, olisiko tilanne pentutarhassa edennyt.
Aukiolla kuitenkin parantajat vaihtoivat vielä tilanteesta sanoja keskenään, samalla kun Mutakatse suki pentujaan Varjosielun puhuessa jotakin tälle. Pakkasnauru uskoikin, että voisi nyt hivuttautua pesään tapaamaan kumppaniaan ja pentujaan. Todellisuudessa Pakkasnauru oli ottanut Pihkasiiven kumppanikseen vain, jotta saisi klaanille kuvastettua olevansa hyvä soturi klaanille, joka oli perustanut perheenkin. Tunteita hänellä ei kuitenkaan Pihkasiipeä kohtaan ollut, vaikka hän olikin salaa innoissaan heidän yhteisistä pennuistaan.
Päästessään pesään, Pihkasiipi hengitti rauhallisesti pimeässä pesän nurkassa, kahden pennun juoden maitoa tämän vatsaa vasten. Pakkasnauru päästi hiljaisen naukaisun, astellessa pesään ja Pihkasiipi kehräten kohotti katseensa kolliin, joka asetti kalan naaraan tassujen eteen, jonka päälle laski löytämänsä kukan. Pihkasiipi kurottautui Pakkasnaurua kohti, koskettaakseen tämän kanssa neniä, kehräten kuuluvasti.
’’Kaksi poikaa syntyi’’, Pihkasiipi kehräsi Pakkasnaurun korvaan, kollin kääntyessä katsomaan kahta kollia, jotka ahnaasti imivät maitoa. Pakkasnauru tunsi ylpeyden sisällään paisuvan, kun hän katseli kahta jälkeläistään. Kahta kollia, joista hän varmasti saisi olla vielä todella ylpeä, ollessaan Myrkkyklaanin päällikkönä. ’’Tämähän on kaunis’’, Pihkasiipi naukui hiljaa, katsellen rikkokasvin kukkaa, jonka Pakkasnauru oli tuonut naaraalle kalan lisäksi. Parantajat olivat jättäneet Pihkasiivelle siemeniä, sekä sammaleen, joka ui kylmässä ja raikkaassa vedessä.
’’Ehkä voisimme nimetä toisen pennun sen kasvin mukaan. Ne selviävät kylmästä huolimatta, ja niin tekevät nämä kylmänä iltana syntyneet pennutkin’’, Pakkasnauru huomasi hymyilevänsä, Pihkasiiven räpäyttäen yllättyneenä silmiään, kääntäen katseensa pentuihinsa. ’’Eikö Rikkopentu kuulosta sinusta ollenkaan hienolta?’’, Pakkasnauru kysyi, hieman tiukemmin, Pihkasiiven kasvoille välähtäessä huvittunut hymy.
’’Minusta se on kaunis ajatus, nimetä pentu tällä nimellä. Se soveltuu hyvin myös sinuun ja emoosi, kun teillä kaikilla on kylmiä nimiä. Rikkopentu on hyvä nimi, sopisiko toisen pennun nimeksi Iltapentu. Saisimme tiivistettyä tämän hetken heidän nimiinsä’’, Pihkasiipi katsahti kumppaniinsa lämpimästi hymyillen. Pakkasnauru vastasi tähän nyökäten rauhallisesti, yhtä lämmin hymy kasvoillaan, vaikka hän ei sillä viestittänytkään Pihkasiiven tavoin pohjattoman rakkauden tunnetta.


Murhepentu • Synkkäklaani • Pentu
Murhepentu venytteli käpälät levällään juuri heränneenä pesässä, lämpimän emonsa vatsaa vasten, samalla kun Liekkipentu haukotteli leveästi ja Hallapentu tapitti mietteliäänä pesästä ulos emon hännän vierellä. Valheenkuiskaus kietoi häntänsä tiukemmin pentujen ympäri, jotta olisi saanut nämä pysymään vielä hetken unten mailla. Murhepentu oli huomannut, että hänen emonsa oli aina väsynyt, mutta juuri nyt häntä tai sisaruksia ei väsyttänyt enää ollenkaan ja auringon säteet tavoittivat jo pesää.
’’Emmekö voisi jo mennä ulos?’’, Liekkipentu alkoi pian marista tyytymättömänä emon hännänpäästä, joka tökkäisi häntä napakasti nenälle. Liekkipentu mutristi suutaan ärtyneenä ja Hallapentu möyri emonsa hännän alta karkuun, Murhepennun kivutessa emon hännän ylitse.
’’No menkää sitten, älkää menkö kauas ja pysytelkää pesän edustalla. Minä tulen pian perässänne’’, Valheenkuiskaus päästi pitkän huokauksen hampaidensa välistä, kun Liekkipentu oli kitissyt tarpeeksi kauan asiasta. Murhepentu röyhisti iloisena rintaansa, lähtien askeltamaan Hallapennun ja Liekkipennun perässä ulos pesästä. Hallapentu kuitenkin törmäsi suuaukosta sisälle tulevaan Routavarjoon, joka oli tulossa tervehtimään heitä linnun kera. Liekkipentu paukahti Hallapennun äkkijarrutuksen takia tätä päin ja kaksikko jäi katsomaan närkästyneinä Routavarjoa, joka katseli yllättyneenä kaksikon syliin ryntäystä.
’’Huomenta Hallapentu ja Liekkipentu. Mihin olette matkalla?’’, kolli kysyi rauhallisesti, vaikkakin äänessään jokin erikoisen tuima sävy, jota Murhepentu ei ymmärtänyt.
’’Saimme emoltamme luvan leikkiä ulkona’’, Murhepentu asteli kauempaa heidän luokseen, kohtelias hymy kasvoillaan, katsellen setäänsä uteliaana. Liekkipentu tökkäsi Hallapentua niskaan ja pinkaisi riemuissaan juoksemaan ulos pesästä, Hallapennun murahduksen kera sännätessä perään, aikeenaan nirhata veljensä tökkimisestä. Murhepentu katsahti hieman kummastuneena Routavarjoa, joka lähti askeltamaan pennun ohitse Valheenkuiskauksen luokse, joka oli kiertynyt lämpimälle kerälle nukkumaan. Murhepentu kohautti lapojaan, lähtien askeltamaan kahden sisaruksensa perään.
Liekkipentu rääkäisi, kun maassa oli vesilätäkkö, johon pentu pomppasi niin, että vesi läikkyi Murhepennun ja tämän perässä juoksevan Hallapennun päälle. Hallapentu pysähtyi niille sijoilleen, jääden kauhuissaan ja suuren raivon vallassa tuijottamaan sotkettua turkkiaan. Murhepentu nyrpisti nenäänsä, ja heilautti käpälästään vettä pois, aikeenaan vetää seuraavaksi yli-innokkasta veljeään kuonolle. Kuitenkin Liekkipentu hypähti jo seuraavaan lammikkoon, saaden vihaista huutoa Närhihallalta, joka oli ollut aamiaisella Hehkutonkukkasen kanssa. Liekkipentu näytti tädilleen kieltään ja jatkoi riemukasta leikkiään, huomatessaan seuraavan lätäkön kauempana. Hallapennun astellessa Murhepennun vierelle nenä nyrpistyneenä veljen riehumiselle.
’’Ärsyttävää, kun hän saa olla tuollainen papanaturpa, kun emo ei jaksa patistaa Liekkipentua kuriin’’, Hallapentu tuttuun äkkipikaiseen tapaansa mutisi Murhepennulle, istuutuen veljensä vierelle. Murhepentu hymyili lohduttavasti sisarelleen, alkaen sukia tämän märkää turkkia kuivaksi. Aina kun Hallapentu suuttui, tältä pääsi kiukkuisia sammakoita ulos suusta, mutta Murhepennun tapoihin ei kuulunut mennä mainitsemaan niistä Liekkipennulle. Osittain siksi, koska oli samaa mieltä Hallapennun kanssa.
’’Älä huoli, kyllä hän tuolla riehumisellaan aiheuttaa itselleen pian harmia ja saa ympäri korviensa’’, Murhepentu väräytti huvittuneena viiksiään, kun Hallapentu nyökkäsi tomerana olevansa samaa mieltä. ’’Parempi vain tällä kertaa, ettemme puutu siihen, koska sitten me saamme vihamme niskoillemme’’, isoveli naurahti vielä, sukien sitten Hallapennun poskea.
’’Miten niin, et jaksa nousta?! Ne ovat sinun pentujasi ja sinun vastuullasi?!’’, vihainen huuto kantautui pesästä, ja äänen Murhepentu ja Hallapentu tunnistivat Routavarjon ääneksi. Hallapentu painoi korviaan alaspäin hämmennyksestä, kun taas Liekkipentu kauempana pyllähti lätäkköön, roiskaisten vedet isänsä Salamantuskan päälle, joka alkoi moittia hihittävän kollin käytöstä. Salamantuskan kasvoille kuitenkin levisi lämmin hymy ja tämä kehotti nuorta karvapalloa siirtymään leikkimään siten, ettei vedet roiskuisi muiden päälle. Tuttuun tapaansa Liekkipentu kuunteli isäänsä ja siirtyi muihin lätäköihin riehumaan.
’’On siellä aukiolla muitakin, jotka voivat niitä riiviöitä vahtia! Kuten vaikka sinä! Mitä sinä siinä jaksat mesota, mene muualle siitä!’’, Valheenkuiskaus sähisi ja Murhepentu vilkaisi Hallapentua vierellään harmistuneena. Emo oli niin väsynyt, ihan jatkuvasti, ettei jaksanut ajatella muuta kuin nukkumista. Murhepentu tiesi kuitenkin Hallapennun tavoin, ettei Valheenkuiskaus oikeasti tarkoittanut mitään pahaa.
’’Ne ovat sinun pentujasi, arvon kuningatar! Luuletko, että minä voin siirtyä pentutarhaan vahtimaan kakaroitasi? Nouse nyt hyvänen aika jo siitä ja hoida tehtäväsi emona!’’, Routavarjo sätti Valheenkuiskausta, joka päästi väsyneen vastalauseen maukaisuna vastaukseksi. Murhepentu oli lentää kumoon, kun Salamantuska änkeytyi hänen ohitseen pesään, katsomaan mistä olisi kyse.
’’Näittekö sen!? Haloo?!’’, Liekkipentu häntä pörröisenä pinkoi paikalle, silmät innokkuudesta levinneinä. ’’Hei?’’, kolli mutisi istuutuen kovaäänisesti Murhepennun ja Hallapennun väliin, jotka havahtuivat katsomaan veljeään.
’’Ai minkä?’’, Hallapentu kysyi kallistaen päätään. Murhepentu ja Hallapentu olivat olleet liian keskittyneitä kuuntelemaan pesän tapahtumia.
’’No sen sammakon! Tulkaa nyt, niin etsitään se! Se nukkui siellä veden alla ja pomppasin sen päälle, mutta se pääsi karkuun!’’, Liekkipentu alkoi polkea etutassujaan kärsimättömänä.
’’Ei sammakot nuku veden alla’’, Murhepentu väräytti huvittuneena viiksiään, ajatellen, että heille kaikille olisi vain parempi olla puuttumatta emon, sedän ja isän tilanteeseen pesässä. Hallapentu kuitenkin katseli hetken huolestuneena pesään, kunnes Murhepentu laski häntänsä sisarensa lavalle ja ohjeisti tätä seuraamaan Liekkipentua, joka pinkoi jo hätääntyneenä lätäkön luokse, josta oli löytänyt sammakon.
’’Ja minähän näytän sinulle, että sammakot todellakin nukkuvat veden alla! Senkin typerä pöllö’’, Liekkipentu huudahti kauempana, alkaen nuuhkia maata löytääkseen sammakon jostakin.
’’Miten sinä sen päästit karkuun, jos hyppäsit sen päälle?’’, Hallapentu lopulta kysyi, astellen lätäkön luokse, tökkien veden pohjaa mietteliäänä. Murhepentu siirtyi sisarensa vierelle, joka nappasi lätäköstä jotakin.
’’Täh?’’, Liekkipentu mutisi ja asteli kaksikon luokse takaisin, kun Hallapentu nosti litistyneen sammakon itsensä ja Liekkipennun väliin. Murhepentu tapitti sammakkoa hieman huvittuneena, kun katseli, kuinka sen kieli oli työntynyt ulos ja sen selässä oli veljen tassun kuviot, kun sammakko oli litistynyt. ’’Ensimmäinen saaliini!’’, Liekkipentu riemuitsi, saaden Hallapennun väräyttämään viiksiään myös huvittuneena, yrittäessään pidätellä nauruaan.
’’Jos siis tarkoituksesi oli näyttää muille, kuinka pullea olet, niin sammakon littaaminen, korjaan metsästäminen on hyvä idea’’, Hallapentu pilkkasi, saaden Murhepennun purskahtamaan kehräykseen ja Liekkipennun näyttämään sisarelleen kieltään.

Vastaus:

Pakkasnauru
Tässä hieman lyhyemmässä pätkässä toit kivasti esiin kollin erilaisia ajatuksia. Synnytyksen kohdan hyvin siirsit kollin harteilta ja kerroit vähän erilain tästäkin hienosta hetkestä. Kukan löytäminen oli todella ihana ajatus, ja olen iloinen siitä, miten pennut saivat nimensä. Hyvin toit siis muitakin kissoja ja näiden ajatuksia esiin! Toivottavasti nämä kaksi saavat hienoa tarinajatkoa. Ihana kirjoitusasu sekä muutenkin mielenkiintoinen tarina.
Annan tästä Pakkaselle 15 kp:ta. Toivottavasti tulee samanlaista jatkoa sitten vaikka pentujen temmeltäessä!

Murhepentu
Tarina oli tosi hyvän mittainen sekä mielenkiintoista lukea. Ei löytynyt kirjoitusvirheitä, jotka olisi lukemista haitannut. Tarinassa säilyi mielenkiinto sekä jännitys, kuvattiin kaikkien perheenjäsenien välejä ja mukavasti toit muutkin kissat esille. Tämä pätkä oli hauska erilaisin kääntein ja osaan vain kuvitella lisää jatkoa riiviösisarille.
Annan tästä Murhepennulle 17 kp:ta. Toivottavasti tarina jatkuu ja saadaa kuulla lisää pikkuperheestä sekä sammakoista!

VaraYP
Heli =^^=

Nimi: heli-fairy

12.11.2018 20:30
//Myrkkymudan hyökkäys, Auringonviilto
Auringonviilto maisteli ilmaa herpaantumatta, kääntyen sitten äkisti ympäri kuultuaan takaataan ääniä. Oranssin suuren kollin kulmat nousivat järkytyksestä, kun sisarusten isä sivalsi tyttärensä kurkulle pienen haavan. Täplähaukka hetken katseli suoraan hänen silmiinsä, ennen kuin tuon silmät valahtivat kiinni. Myrkkymuta loikkasi toisen päältä pois, samalla kun Täplähaukka kaatui maahan kurkustaan pulputen verta eteensä pimeälle maalle.
”Hallapaju! Etsi lehti ja peitä sisaresi haava äkkiä! Paina sitä kunnolla. Iha-askel, juokse leiriin hakemaan päällikkö sekä parantaja!” soturi naukui nopeasti järkyttyneenä tapahtuneelel, loikaten sitten pikimmiten kammottavan petturin kimppuun. Kollit pyörivät muutaman kerran pimeässä ympäristössä kuperkeikkaa lopulta päätyen kasvotusten jaloilleen.
”Miksi sinun pitää tähän sekaantua?” Myrkkymudan ääni oli sekoitus ivallisuutta sekä vihaa. Auringonviilto ei ymmärtänyt kollia sitten vähääkään, vaan väläytti kollille hampaitaan loikaten sitten toisen selkään mätkien tätä samalla korville. Toinen ärisi hänelle vihoissaan yrittäen samalla heittää tätä selästään. Kuitenkin oranssilla soturilla oli hyvä tasapaino ja hän sai kyntensä iskettyä tuon olkiin, jottei tämä keikkaisi heti ympäri. Myrkkymuta kuitenkin kaatui maahan ja pyörähti ympäri, lytistäen hieman vain itseään pienemmän kollin alleen. Auringonviilto ärähti vihoissaan ja kieri toisen alta pois, ennen kuin tämä ehti kynsin viiltää häntä korville.
”Minä suojelen klaanilaisiani, enkä heitä yritä tappaa. En varsinkaan perheenjäseniä! Ei kukaan sellaista tee!” kolli murisi viholliselleen, mutta sai vastaukseksi vain ivallisen naurahduksen.
”Sinä nuori poika et ymmärrä vielä yhtään mitään tästä maailmasta”, Myrkkymuta naukui ja heilautteli häntäänsä rennosti takanaan. Tuollainen käytös asiaa kohtaan puistatti nuorta soturia ihan liikaa. Auringonviilto ei todellakaan ymmärtänyt toista, tai tuon aikeita. Hän nopeasti vilkaisi taakseen nähdäkseen miten Täplähaukka voi, ja onnekseen näki, että Iha-askel oli lähtenyt juoksemaan takaisin kohti klaania hakeakseen apua. Kollin käännettyään päänsä takaisin petturi hänen edessään olikin kadonnut. Nuorempi soturi äkisti kääntyi kohti Hallapajua, ja huomasi vihaisten silmien pilkistävän esiin puun takaa vain pienen matkan päästä sisarensa vierellä istuvasta soturista.
”Hallapaju!” Auringonviilto huudahti ja vain parilla pitkällä voimakkaalla loikalla tuo loikkasi toisen naaraan eteen, juuri ennen kuin Myrkkymuta iski kyntensä toiseen pentuunsa. Auringonviilto ärähti kivusta kyljessään, kuullessaan vain ivallisen naurun korvansa juuressa.

//Pelko?

Vastaus:

Arviointi:
Todella mielenkiintoinen tarina, ja pidän siitä, kuinka toit esille Pelkotuoksunkin hahmoja. Et jättänyt ketään ulkopuoliseksi ja jätit tämän todella mielenkiintoiseen kohtaan, eikä tämä ole liian lyhyt tai pitkä pätkä, jään odottamaan jatkoa innolla! Yksi hieman hämmentävä sanavalinta (ei niinkään virhe) oli ''Soturilla oli hyvä tasapaino ja hän sai kyntensä iskettyä tuon OLKIIN''. Olki muistuttaa minua ohrasta sun muista tällaisista, joten olisin ehkä itse kättänyt sanaa 'lapaan tai lapoihin'  16kp - Masi -

Nimi: Masi

12.11.2018 02:57
Sorii, ei mitään parasta laatua nämä kaksi ^^'

//Heli?//
Lumisusi – Tuuliklaani – Parantajaoppilas
Tuuliklaanin kissat olivat ensin vaihtaneet omia ajatuksiaan Kuulammen edustalla, ollen ensimmäiset, jotka olivat saapuneet paikalle. Myöhemmin muidenkin tullen paikalle, he olivat päättäneet siirtyä Kuulammelle, tavatakseen esi-isänsä ja voidakseen nähdä unensa, toiset ansaitsemaan parantajanimensä. Lumisusi oli kuitenkin huolestunut, jopa peloissaan. Viimeksi Kuulammella hän oli saanut unen Veritähdestä ja kissasta, joka saapuisi tämän kanssa, joka oli valkea naaras tummin kuvioin. Uni oli käynyt toteen, Kuurasielu ja Kuukäpälä olivat saapuneet leiriin, mutta vaikka uni olikin enteillyt jäätyneitä ruusuja ja lehtiä, Lumisusi ei ollut ymmärtänyt, miksi uni oli yrittänyt viestiä vaarallisuudesta. Kuurasielu ja Kuukäpälä vaikuttivat hyviltä kissoilta, loistavilta sotureilta Tuuliklaanille.
Asettuessaan lepäämään, hän katsahti vielä kerran Kukkaiseloon, jonka kasvoilla lepäsi rauhoittava hymy. Se oli viimeinen asia, jonka Lumisusi näki, ennen kuin vaipui uneen. Uni ei kuitenkaan kuljettanut häntä Tähtiklaaniin, vaan hän huomasi jälleen olevansa Tuuliklaanissa. Tällä kertaa Tuuliklaanin aukiolla, aivan kuten viime kertaisessakin unessa. Lumisusi yritti heiluttamalla päätään herättää itseään, koska hän pelkäsi joutuvansa kohtaamaan entisen unensa uudelleen. Aukiolla olevat kissat kuitenkin olivat vaisuja, osa jopa itki, kuten Tulenvirta ja tämän luona olevat pennut. Lumisusi huomasi seisovansa paikalleen jämähtäneenä, kunnes hänen ohitseen Kukkaiselo juoksi leiriin, perässään Lumisusi itse. Valkea parantaja katsahti itseensä, joka näytti hyvin omituiselta, vaikkakin muiden silmissä täysin tavalliselta. Lumisusi aisti omasta hahmostaan, että tietäisi mitä oli tapahtunut ja oli siksi suunniltaan surusta.
Valkea parantaja seurasi mestariaan ja itseään, aina pentutarhan suuaukosta sisälle. Parantajat pysähtyivät hänen eteensä, Kukkaiselo hengähtäen järkytyksestä ja Lumisuden oma hahmo purskahtaen hiljaiseen itkuun. Lumisusi ahtautui kaksikon välistä läpi, nähdäkseen mistä oli kyse, kunnes erotti tumman hahmon makaavan makuualustallaan, silmät lasittuneina, katse kohti tyhjyyteen. Hämäräsiipi, Nokijuovan kumppani oli kuollut. Nokijuova istui täristen kumppaninsa vierellä ja Lumisusi katsoi kauhistuneena kollin kasvoja, jotka uivat kyynelissä, vaikka ääntäkään tämä ei päästänyt.
’’Me tulimme liian myöhään, Tähtiklaani varoitti minua tästä!’’, hän kuuli itsensä kiljuvan viereltään, ja kääntyi katsomaan omaa kuvajaistaan, jonka ympärille lohduttavasti Kukkaiselo kietoi häntänsä. Lumisusi katsoi epäuskoisena Hämäräsiiven vatsan vierellä kolmea kuollutta pentua ja hänestä alkoi tuntua, kuinka koko leiri täyttyisi kuoleman löyhkällä. Kolme kollia, kaikki kuolleina. Lumisusi huomasi horjahtavansa taaksepäin, kyyneleiden sumentaen hänen näkönsä.
’’Lumisusi! Lumisusi!’’, hän kuuli tiukkaa, mutta hiljaista tiuskintaa. Lumisusi räväytti silmänsä auki, katsoen pakokauhun vallassa Kukkaiselon hahmoa Kuulammella, joka oli yhtä kauhuissaan kuin hänkin. Oliko Kukkaiselokin nähnyt sen?
’’Ne kuolevat.. Ne kaikki kuolet!’’, Lumisusi kiljui, saaden Hiirenpolun ja Päiväntassun katsahtamaan itseensä hämmentyneinä. Kukkaiselo otti hieman hämmentyneen askeleen taaksepäin, kun Lumisusi kiljui ja samaa aikaa itki vuolaasti. ’’Meidän on palattava heti! Meidän on ehdittävä auttaa Hämäräsiipeä!’’, Lumisusi vollotti, saaden Kukkaiselon valpastumaan.
’’Sitten meidän on parasta mennä, kultaseni’’, Kukkaiselo yritti rauhoitella parantajaoppilastaan hiljaisella, mutta rauhallisella äänellään. Lumisusi ei kuitenkaan odottanut enempää, vaan pahinta peläten lähti pinkomaan jo pois Kuulammelta, juostakseen heti Tuuliklaaniin, Kukkaiselo vierellään. Hän itki koko matkan, tuulen tarttuessa hänen kyyneleihinsä ja kantaen niitä niin pitkälle, että ne lopulta iskeytyivät kylmettyneinä maahan ja täyttäen kissojen tallomaa kasvustoa avunhuudoillaan.



//Wilma?//
Päivätassu – Myrskyklaani – Parantajaoppilas
Myrskyklaanin parantajaoppilas räväytti silmänsä auki Kuulammella, johon he olivat hänen mestarinsa kanssa kulkeutuneet muiden parantajien mukana. Mutta silmien auetessa, hän ei ollut enää Kuulammella. Kollin piti hetken aikaa ihmetellä todellisuutta, joka aukeni hänen silmiensä edessä, kun kivinen maa oli vaihtunut Myrskyklaanin leiriksi. Päivätassu väräytti viiksiään tyytyväisenä siitä, että hänelle muodostui heti lämmin ja hyvä tunne tästä unesta. Lehtikato oli kadonnut ja maata täytti lämmin viima, sekä vihreys oli vallannut puut leirin ympärillä. Kaikkialla oli todella kaunista.
’’ Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen ! ’’, kaikui Myrskyklaanin aukiolla. Päivätassu kohotti hämmästyneen katseensa kivellä seisovaan kaksikkoon. Päivätassun silmät tuntuivat loistavan, kun hän huomasi kaksihäntäisen naaraan seisomassa ylpeänä kivellä, kutsumassa klaania koolle. Päivätassun oli haukattava henkeä, kun tämän vierelle asteli ruskea naaras, joka loi sisareensa iloisen hymyn, alkaen kuunnella, mitä toisella olisi sanottavanaan. Päivätassu ei kuullut, mitä nämä halusivat kertoa klaanille, koska hän oli liian äimistynyt ja hämmästynyt, kun näki kaksi siskoaan Tarutaivaan ja Huurrehaamun puhumassa kaikille. Johtivatko hänen siskonsa heidän klaaniaan? Ajatus tuntui uskomattomalta, mutta samalla todella upealta!
Kuitenkin syrjemmältä alkoi kuulua kärttyisen naaraan kiukuttelua, joka alkoi polkea vihaisena jalkaansa. Päivätassu ei tunnistanut aluksi naarasta ennen kuin naaras käänsi selkänsä nenäänsä nyrpistelevälle kollille, kulkeakseen Päivätassun ohitse. Hän tunnisti lopulta naaraan Satakielen tyttäreksi, Ratamopennuksi, joka oli kaunis ja sisukas soturi,mutta ärtyneenä lähti pois kollin luota, joka pyöritteli silmiään naaraan reaktiolle. Kolli oli selvästi monta kuuta vanhempi, Päivätassun veli, Kipinäntuska. Katsellessaan hieman huvittuneena Kipinäntuskaa, hänen katseensa karkasikin tuon ohitse kohti klaaninvanhintenpesää, jossa Vihertähti, hänen isänsä suki Liekkimarjan turkkia. Kaksikon kuonot hohtivat valkeiden karvojen alla, ja Liekkimarja supatti jotakin Vihertähden korvaan.
Päivätassu istahti hymyillen ja rauhoittuneempana alas. Parantajanpesästä laskeutui Taivaanlintu, hänen mestarinsa, joka tuli kuuntelemaan päällikön ja varapäällikön puhetta. Mutta katse jäi lepäämään parantajanpesään. Jotakin puuttui? Miksi Taivaanlintu näytti surulliselta? Päivätassun elämältä tuntui putoavan pohja, kun hän ymmärsi, ettei nähnyt itseään missään. Missä Päivätassu itse olisi saman ikäisenä kuin sisaruksensa? Kolli pinkaisi välittömään juoksuun, jotta voisi etsiä itsensä. Jotta voisi löytää kollin, jonka pitäisi olla hän useiden kuiden kuluttua. Mutta saapuessaan pesään, hänen lävitseen juoksi innokkaasti kikattava parantajaoppilas, joka pinkoi aukiolle mestarinsa perään. Päivätassun silmät laajenivat ja hänen häntänsä valahti roikkumaan maahan. Kolli ei tunnistanut tätä pientä parantajaoppilasta, osittain sen takia, että tämä oli naaras.
Missä olisi parantajakissa Päivätassu? Hitaasti kollin unen valaisi kirkas valo, ja viimeisin asia, jonka hän unesta muisti, oli tanssivat tähdet hänen ympärillään.

Vastaus:

Lumisusi -
Tarina oli hyvin koskettava, sekä muodollisesti hyvä sekä sopiva pieneksi tarinaksi. Pidin erilaisista pienistä huomioista sekä taitavasta kuvailusta. Tarina piti mielenkiinnon itsessään ja huomasin lopussa jopa jännittäväni. Siis hyvin koskettava ja ihana tarina pienelle parantajalle.
Tästä Lumisusi siis saa 19 kp:ta. Taitavaa kirjoitusta, sekä mahtavasti olet tuonut pienen naaraan ajatukset ulos. Ehkä tätä kautta pääsemme pienne suloisen naaraan pään sisään enemmän :3
VaraYP
Heli =^^=


Päivätassu -
Tämäkin mukava pätkä oli täynnä ihanaa kuvailua sekä mahtavaa tarinointia. Päivätassusta tuli hieman surullinen olo kollin tajutessa kohtalonsa, mutta tämä kertoi hänestäkin ja tulevasta paljon. Ei kirjoitusvirheitä ja kirjoitusasu on loistava. Mahtavaa miten osaat näin kirjoittaa! Hyvin tarkka ja selvä tarina, joka aika helppo ja nopea lukea.
Päivätassu siis saa tästä 17 kp:ta. Toivottavasti ehdimme hänestä lukea lisää ennen tulevaa.
VaraYP
Heli =^^=

Nimi: heli-fairy

10.11.2018 21:53
Hehkutonvalo/Synkkäklaani
Tumman harmaa naaras asteli varjojen joukosta puiden parantajien ilmoille, hiljaa kuin varjo liukuen polun yläpäähän odottamaan muita. Jotkut parantajat keskustelivat rauhallisesti hieman alempana, mukanaan myös yrttejä. Synkkäklaanilaista ei oikeastaan enää häirinnyt, että hän ei ollut tuonut yrttejä. Muilla niitä näytti olevan ihan tarpeeksi, ja muutama parantaja oli vielä matkalla. Pian saapui oranssin räikeä varjoklaanilainen oppilaansa kanssa. Hehkutonvalo käänsi ripakasti katseensa kohti Kuulampea ja sieltä päin hohkavaa tuoksua. Hän halusi jo lammen äärelle ja Tähtiklaanin maille, jotta pääsisi yhtä nopeasti kotiin. Myöhäisetkin saapuneet vaihtoivat vielä viimeiset sanansa, onnittelivat Salamaklaanilaisia ja antoivat näille yrttejään. Onneksi he sentään pääsivät tänne puhtain turkein. Vihdoin muutkin alkoivat tehdä liikettä kohti polun päätä ja niin myös Hehkutonvalo nousi jaloilleen astellen ensimmäisenä alas lammelle esi-isien jälkiä pitkin ja lammen toiseen reunaan kauemmas muista. Harmaan musta parantaja oli jo asettumassa kylmälle kivelle koskettaakseen lammen pintaa kielellään, mutta sitten Orvokkisydän naukaisi tiedoksi muille, että Ruistassu saisi nimensä. Se hieman yllätti synkkäklaanilaisen, mutta totta kai naaras innoissaan kuunteli menoja ja lopulta onnitteli nopealla naukaisulla. Seuraavaksi myös myrkkyklaanilainen halusi nimittää oppilaansa oikeaksi parantaja. Toistamiseen Hehkutonvalo vain kuunteli ja katseli, lopulta onnitellen toista uutta parantajaa. Onneksi parantajiksi sentään vielä ryhtyi kissoja. Kylmäsydänkin halusi vielä muistaa oppilastaan ja nimesi Salviantaian myös parantajaksi rinnalleen. Moni nuori siis pääsisi tänä yönä näkemään esi-isiään ennen aamun sarastusta. Nyt kissat alkoivat vihdoin asettua kylmällä kivellä kuka maaten, kuka oppilaansa viereen, kuka vain yksin jonnekin reunalle. Harmaa naaras asettui makuulle reunalle katsellen puoli kuun valossa kimmeltävää veden pintaa. Se jo veti häntä puoleensa. Olisikohan Tähtiklaanilla jotain sanottavaa tänä yönä?
Hehkutonvalo vaipui nopeasti kylmään pyörteeseen, löytäen pian itsensä kylmästä sumeasta maasta. Se oli paikka, minne ei kukaan koskaan haluaisi edes päästä. Ainakaan hyväntahtoinen kissa. Sinne kun joutui, ei näkisi kuin nälkää ja kylmyyttä loppu elämänsä ajan, ennen haihtumista olemattomaan. Harmaa naaras nousi jaloilleen heilutellen häntäänsä varovasti takanaan. Sankka sumu vain jatkui jatkumistaan, mutta parantajan huomion kiinnitti pian haamuiset sanat jossain kauempana. Varovasti epäillen hän alkoi ottaa askelia kohti ääntä, ääntä, jonka uskoi tulevan jostain edestään. Täältä ei löytäisi mitään ja jos hän jäisi kiinni, mitä siitäkin tulisi? Huokaisten naaras asteli hitaasti eteenpäin soisella mäntymaalla, inhoten jokaista askeltaan eteenpäin. Pienen tuokion kuluttua alkoi edessä hahmottua hahmoja, sekä lisää puhetta. Ketään ei näkynyt vielä missään, mikä häntä huolettikin jo. Pimeää oli joka puolella, mutta valoa tuntui tulvivan silti jostain mäntypuiden takaa. Ja niin suuri häntä heilahti hänen edessään. Hehkutonvalo seisahtui paikoilleen ja katseli varovasti ympärilleen. Se punainen turkki, jota ei koskaan unohtaisi, jatkoi matkaansa hitaasti eteenpäin, katseellaan jotain etsien. Parantaja pidätti hengitystään kylmien väreiden kulkiessa pitkin hänen turkkiaan. Kuitenkin tuo pian sai otteen taas itsestään ja naaras lähti hitaasti hiljaisin askelin tuon perään. Jostain varjoista astui esiin tumman harmaan turkin omaava naaras. Tämä turkki oli liian tuttu, ihan kuin naaras olisi toisen ihan juuri äsken nähnyt. Hehkutonvalo pudisti päätään ja asteli hitaasti lähemmäs höristäen korviaan.
”Missä hän viipyy?” tumma paha ääni naukuu rauhallisesti katsahtaen tumman harmaan naaraaseen. Tuon kellertävät silmät kulkivat läpi metsän, kunnes odotettu kissa saapuu. Niin ainakin liian tutun naaraan hännän heilautus kertoo. Suuri punainen kolli nostaa häntäänsä ilahtuneen oloisesti ja kalman valkeilla silmillään katselee nuorta kissaa. Valkea tassuinen naaras, liian nopeasti tunnistettavissa oleva Korpinsulka, astelee lähemmäs näitä kissoja katsellen harmaata naarasta lämpimin silmin.
”Mitä asiaa teillä oli?” tuo naukaisee rauhallisesti ja parantajaa jopa tärisyttää pelosta. Miksi Korpinsulka olisi täällä? Miksi tuon paholaisen seurassa? Harmaan musta naaras pudisti päätään nopeasi kuunnellen seuraavia sanoja.
”Meillä on sinulle tehtävä, jonka toivomme, että toteutat itse”, punertava kolli naukuu ivallisen rauhallisesti katsellen nuorta kissaa rauhallisesti. Korpinsulka odottaa rauhallisesti toisen haastaviin silmiin takaisin katsellen. ”Haluan, että pyyhit Viekastähden pois maanpäällisten kirjoista”, hän naukuu naurahtaen kylmästi, saaden tumman harmaalta naaraalta, sekä Korpinsulalta, hieman ehkä kyseenalaistavan katseenvaihdon. Sitten valkeakalma silmäinen paholainen kääntää elämää lävistävän katseensa parantajan omiin silmiin, hätkähdyttäen hänet sijoiltaan. Hehkutonvalo riuhtaisee päätään ylös tassuiltaan katsellen pimeässä ympärilleen. Hän oli vielä Kuulammella. Mutta ennustus ei selkeästi ollut yhtä rauhallinen, kuin ilta nyt oli.


Kirkaslintu/Varjoklaani
Oranssi valkea parantaja astelee lempeästi hymyillen oppilaansa vierellä alas Kuulammelle. Matka oli taittunut nopeasti, eikä onneksi yön pimeys ollut haitannut heidän kulkuaan. Kuolotassu oli pysynyt hyvin mukana ja nyt kaksikko oli antanut heidän tuomat yrttinsä Orvokkisydämelle. Kuulammen äärelle asteltuaan, Orvokkisydän sekä Kanervamarja, myös Kylmäsydän, nimittivät oppilaansa Ruislamme, Laventelimarjan sekä Salviantaian. Kirkaslintu huusi uusien parantajien nimiä muiden mukana innokkaana, toivoen heille vain hyviä unia ja mahtavaa polkua parantajana. Sinisilmä hännällään kosketti lempeästi Kuolotassun olkaa, viestien, että pian olisi myös hänen vuoronsa saada oma nimensä. Puoli kuu alkoi nousta yhä korkeammalle taivaalle ja kissat pienen jutustelun jälkeen kävivät kukin, oppilaansa kanssa tai yksin, lammen äärelle päästäkseen Tähtiklaanin maille saadakseen unia tai enteitä. Varjoklaanilainen pirteä naaras odotti tovin, että suurin osa oli päässyt uneen, kuten Kuolotassu, sitten myös itse pyrähtäen syvään unen kierteeseen.
Valkeat tassut asettuivat tukevasti pimeän pesän maalle, kun sinisilmä pian kohotti katsettaan henkeään haukkovaan tuttuun hahmoon. Melkein kuin automaattisesti, naaras asettui vanhemman naaraan vierelle ja rauhoitteli tätä pirteällä äänellään. Kuitenkin tämä harmaa naaras vauhkosi ja yritti työntää tätä luotaan.
”Ei tätä metsää voi pelastaa! Paholainen tulee pian ja tuhoaa kaiken!” tuo vauhkosi turkoosit silmät pelosta pyöreinä. Kirkaslintu pakitti pesän suulle katsellen mestariaan korvat luimussa. Häntä pelotti, mistä tuo vauhkosi. Kaikki oli hyvin eikä mikään ollut vialla. Haamuaskel tuntui menettävän henkensä, mutta se vain johtui tuon paniikkikohtauksesta, joita naaraalla oli ollut paljolti viime aikoina. Siksi hänen pitikin siirtyä klaanivanhinten pesään, koskei voinut toimia enää parantajana. Oranssi naaras poistui pesästä surullisin mielin miettien tuon huutoa. Hän ajatuksissaan käveli pesäänsä, hakien mestarilleen yrttejä rauhoittamaan mieltä, sekä vettä, jotta hän kuitenkin pysyisi kunnossa. Kirkaslintu hitaasti asteli valkein tassuin takaisin pesään, asettuen mestarinsa vierelle hännällään silittäen tuon selkää.
”Toin sinulle taas yrttejä”, oppilas naukaisi toiselle saaden vain hieman turhautuneen murahduksen vastaukseksi. Asettaen vetisen sammalen tuon juurelle, sekä yrtit sen viereen, naaras poistui pesästä. Aika tuntui seisahtuvan, kun kaikki kissat aukiolla käänsivät katseensa leirin sisäänkäynnille. Ilma viileni, pimeni ja sitten ilkeä kylmä nauru täytti leirin. Sinisilmä käänsi kauhistuneen katseensa leirin suulle, jossa suuri punainen paholainen seisoi vierellään kaksi liian tuttua hahmoa. Eihän tämä nyt totta voinut olla? Kalman valkeat silmät nauroivat Kirkaslinnun silmissä, hänen sitten kavahtaen hereillä oppilaansa vierestä. Miten tuota katsetta mitenkään unohtaisi? Oranssi naaras kahvahti istumaan pudistellen päätään. Hän sentään oli yksi ensimmäisten joukossa, joka oli hereillä. Olisi hetki aikaa kasa ajatuksia…


Kukkaiselo/Tuuliklaani
Valkea naaras kehräsi valkean pienemmän oppilaansa Lumisuden rinnalla kuunnellessaan uusien parantajien nimityksiä. Vihersilmästä oli niin mukavaa katsella ja kuunnella uusien parantajien nimitys menoja, koska muistaa vielä omat menonsa, kun pääsi vain Tähtiklaaniin ansaitsemaan nimensä ja hyväksyntänsä, kun hänen mestarinsa oli kuollut. Naaras kuitenkin oli iloinen siitä, millaisen vastaanoton sai ja nyt, millaisen oppilaan oli saanut. Lumisusi oli hänelle kuin oma tytär, ja Kukkaiselo ei voisi olla onnellisempi näin hyvästä oppilaasta. Salviantaika, Ruislampi ja Laventelimarja onnittelivat toisiaan, sitten kissojen lopulta asettuen omaan tilaansa Kuulammen äärelle. Vanhemmalla parantajalla oli hieman ehkä jopa huono tunne tästä yöstä, mutta puoli kuun asettuessa puoleen väliin taivasta, parantajat asettuivat lammen juurelle ja maistoivat kylmää viileää Tähtiklaanin vettä, vaipuen uneen. Niin myös vihreä silmäinen naaras asettui oppilaansa vierelle, vaipuen Tähtiklaanin maille.
Paikka, josta naaras heräsi, oli valkea ja erittäin vehreä. Aurinko paistoi suoraan päältä ja hellä tuuli värisytti valkean naaraan turkkia. Hieman kauempana parantaja näki ryhmän kissoja pienen joen luona, mahdollisesti keskustelemassa. Naaraan mielenkiinto heräsi nopeasti lausahduksista ja niin hän lähti tassuttelemaan lähemmäs. Oranssi hattuinen lähestyi näitä keskustelevia suuria hahmoja. Ilokseen hän pian erotti tutun naaras hahmon, Raivotähden. Kukkaiselon teki mieli lähteä juoksemaan tuon luo ja kertoa kaikesta mitä oli sattunut. Mutta surukseen hän huomasi pian, että vaikka näitä lähestyi, ei kukaan häntä nähnyt. Siis tämä oli oikeasti uni, tai enne, ei oikea kohtaaminen. Tuon häntä valahti maan tasalle, kun parantaja asteli näiden vierelle. Tuttu erivärisilmäinen hahmo seisoi nyt hänen vierellään, kun kolmikko jutteli jostain, mistä naaralla ei vielä ollut mitään hajua.
”Ei tämä voi näin jatkua, onhan nyt jonkun tehtävä jotain”, valkea kolli naukui kahdelle edessään.
”Onhan se totta, mutta voihan sen joku eläväkin tehdä. Onhan siellä nyt kissoja, jotka tuovat klaanille parempaa tulevaisuutta, lisäksesi”, Raivotähti naukui murahtaen häntäänsä vierellään heilauttaen.
”Onko sitten sovittava jotain? Voin ehdottaa, että kun olen saanut itselleni sopivan varapäällikön, palaan tänne takaisin, jotta hän voi jatkaa työtään paremman klaanin tulevaisuuden vuoksi”, kaksi vanhempaa kissaa katselivat hetken toisiaan, selvästi miettien Valkeatähden ehdotusta.
”Tehtävä on sitten kuitenkin hoidettava huolellisesti, eikä pahentaa klaanin tulevaisuutta, millaiseksi se voi muuttua”, Kukkaiselolle tuntematon hahmo naukui ja vilkaisi Raivotähteä ensin katsahtaen sitten lopuksi Valkeatähteen.
”Totta kai. Pidän klaanin turvassa, teen suurimmat päätökset, valitsen sopivan varapäällikön ja ohjastan hänet paremman tulevaisuuden suuntaan. Sitten saavun tänne, minne olen jo pitkään kuulunut”, kolli naukui rauhallisesti vakaasti katsellen kahta toista edessään. Kukkaiselo oli hyvin hämmentynyt ja katseli tilannetta silmät pyöreinä, tuntien myös häntänsä hieman tärisevän. Siis, oliko tämä osa menneisyyttä? Koska Valkeatähti oli hallinnut joskus. Tai tämä kolli näytti jotenkin niin tutulta. Ja nyt hän oli valinnut itselleen varapäällikön. Olisiko hän pian lähtemässä?
”Se on sitten sovittu. Pääset maanpäälle korjaamaan tulevaisuuden ja palaat sitten tänne, jättäen paikkasi hyvälle johtajalle”, Raivotähti naukaisi rauhallisesti nyökäten päätään ja nousten ylös lähtien askeltamaan pois. Kissat alkoivat pian haihtua ja Kukkaiselo tunsi kylmän kiven allaan viilentävän kehoaan. Se oli aina tunne, jota ei olisi kaivannut. Kuka tahansa joskus halusi vain jäädä Tähtiklaanin maille. Niin lämmin, kaikki olisi hyvin ja riistaa riitti. Mutta Kukkaiselo tiesi, että hän nauttisi ensin elämästään täällä oman tyttärensä vierellä, ennen kuin jotain kauheaa oikeasti tapahtuisi, ennen kuin hän pääsisi noille maille. Vihersilmäinen parantaja kohotti päätään tassuiltaan, väsyneen oloisena räpytteli silmiään ja nousi istumaan sukien rintaansa. Että sellaista tulkintaa pitäisi sitten miettiä. Sentään hän nyt tietäisi, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Parantaja katsahti vierellään vielä nukkuvaan Lumisuteen ja hän toivoi hymyillen, että pikkuinen näkisi jotain hyvää.


Salviantaika/Yöklaani
Nuori naaras pomppi innokkaana mestarinsa äärelle katsellen nimityksiä innoissaan. Kaikki parantajien tapaamiset olivat nuoresta naaraasta mahtavia ja jokainen tuntui erilaiselta. Varsinkin nyt, kun uusia parantajia nimitettiin! Sitten pian Kanervamarjan vuoron jälkeen, Kylmäsydän nousi seisomaan ja otti askelen eteenpäin.
”Nimityksiä oli jo moni, mutta haluan myös muistaa omaa Salviantassuani”, mestari naukui iloisesti räpäyttäen hänelle silmiään. Salviantassu nousi ylös luimistaen iloisena korviaan. ”Olet saavuttanut 20 kuun iän ja valmis saamaan oikean nimesi ja paikkasi rinnallani oikeana parantajana”, naaras naukui oppilaalleen ja viittoi tätä hännällään astumaan lähemmäs. Salviantassu otti erittäin rauhallisen askelen eteenpäin, kuitenkin kiljuen innosta päänsä sisällä. Hänen silmänsä säkenöivät enemmän kuin mahdollista ja hänen päänsä oli kallistunut ylöspäin kohti mestariaan.
” Minä, Kylmäsydän, Yöklaanin parantaja, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän
oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen parantajien tavat, ja teidän avullanne hän palvelee klaaniaan monta kuuta. Salviantassu, lupaatko vaalia parantajien tapoja, pysyä poissa klaanien välisestä kilpailusta ja suojella kaikkia kissoja samanvertaisesti, jopa henkesi uhalla?” mestari naukui rauhallisen lämpimään sävyyn pitäen hymyilevän katseensa oppilaassaan. Valkea oppilas loikkasi paikoillaan ja nyökkäsi innoissaan.
”Lupaan!” hän hihkaisi hymyillen ja sai mestarinsa naurahtamaan.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle oikean parantajanimesi. Salviantassu, tästä hetkestä alkaen sinut tunnetaan Salviantaikana. Tähtiklaani kunnioittaa innokkuuttasi ja taitojasi, ja hyväksymme sinut täydeksi Yöklaanin parantajaksi. Suojelkoon Tähtiklaani polkuasi”, naaras naukui iloisesti ja räpäytti silmiään hyväntuulisena oppilaalleen, siis hänen vierellään kulkevaan toiseen parantajaan. Tämä hetki oli mitä mahtavin! Hänet tunnettaisiin pian parantajana ja hän olisi sisarustensa kanssa samoilla linjoilla. Salviantaika loikki innoissaan Kuulammen reunalle odottaen tapaamistaan esi-isien kanssa. Muut oppilaat kävivät häntäkin onnittelemassa, niin kuin naaraskin toisia. Sitten kaikki hiljaisuudessa asettuivat lammen äärelle ja sulkivat pian silmänsä asettuen esi-isien tassujen armoille.
Salviantaika heräsi eloisasta lämpimästä paikasta, tassujensa alla tuntien vehreän ruohikon. Tuo nousi ylös verrytellen jäseniään ja maistellen innokkaana ilmaa, tutkien mitä kaikkea löytäisi ympäriltään. Ilma oli raitis ja aurinkoinen, Salviantaika uskoi, että tiesi missä oli. Piankin hänen näköpiiriinsä asteli kissa, jota hän ei ollut ennen tavannut.
”Mukava tavata, Salviantaika. Onnittelut parantajanimityksestäsi”, kissa naukui ja asteli hänen vierelleen nyökäyttäen hänelle ystävällisesti päätään.
”Hei, ja kiitos. Kuka mahdat olla?” uusi parantaja naukui innoissaan hymyillen uudelle tuttavalle.
”Olen Sakaaliselkä. Monia kuita sitten klaanissasi toiminut parantajana”, hän naukui ja asettui naaraan rinnalle ohjaten häntä kävelemään eteenpäin.
”Mahtavaa! Mukava tavata, Sakaaliselkä”, nuori naaras hihkaisi ja käveli toisen vierellä kevein askelin.
”Tuli tapaamaan sinua nopeasti tänään kertoaksesi sinulle yhden tärkeän jutun”, vanha parantaja naukui nuorelleen ja katsahti tähän rauhallisin silmin. ”Se liittyy yhteen nuoremmista sisaruksistasi”, ääni oli vakava, mutta lempeä. Salviantaika katseli toista mielenkiintoisena, heilauttaen häntäänsä rauhallisena. ”Sarastuksenpentu. Hän on vasta hyvin nuori, mutta hänen tulevaisuutensa on jo päätetty”, vanhus huokaisi ja pysähtyi pienen joen äärelle. ”Kuules, hän tulee tapaamaan kollin, johon hän rakastuu sydämensä pohjaa myöten. Hän haluaa olla tämän kanssa kaikkein eniten maailmassa, hän melkein asettaa toisen oman perheensä edellä. Mutta sitten sattuu tapaturma”, koko ilma synkkeni ja sade alkoi ropista joen pintaan. Nuorta parantajaa hämmensi, miksei hänen turkkinsa kastunut, mutta myös se, mitä viisaammalla olisi kerrottavana. Alkoi kuulua huutoa, kauhu värisi ilmassa, sekä savun haju leijaili naaraan nenään. Se sai hänet pelästymään, mutta Sakaaliselkä piti hänet vierellään. Sään lauhduttua tuo kohtasi hänen katseensa ja jatkoi.
”Sarastuksenpentu tulee kohtamaan ikäviä aikoja, mutta Tähtiklaani pitää hänen puoliaan. Pentu tulee saamaan kyvyn kulkea muiden unissa”, se hätkähdytti innokasta naarasta ja tuo katseli parantajaa hämmentyneenä. ”En pysty kertomaan enempää, mutta hänen kohtalonsa on päätettyä. Vaikka jokin kyky katoaa, on aina silti toivoa kulkea muualla yhtä kirkkaan taivaan alla”, Sakaaliselkä naukui vielä, ennen kuin tuon hahmo alkoi haihtua.
”Hei, odota!” parantaja naukaisi ja katseli tuon katoavaa hahmoa hämmentyneenä. Innokas nuori katseli hämmentyneenä ympärilleen etsien turvaa Kylmäsydämestä, mutta vasta tovin kuluttua kylmä kivi maa kohtasi hänen vatsansa ja jäädytti vatsakarvat. Salviantaika kohotti päätään höristellen korviaan ja katseli unisena ympärilleen. Mitä Sarastuksenpennulle sitten tulisi käymään? Vanhempaa sisarta hämmensi, ja pelotti, nuoremman sisaren kohtalo, mutta hän kuitenkin uskoi, ja halusi, auttaa tätä pääsemään yli siitä, mitä ikinä suuret esi-isät olivat hänen elämälleen ennustaneet.

Vastaus:

Arviointi:
Hehkutonvalo //
Olin tätä tarinaa odottanut kaikista eniten, etkä pettänyt sen kanssa ollenkaan odotuksiani! Tuo loppu oli hieno, jotenkin osasin kuvitella sen! Sekä tykkäsin tämän tarinan syvällisestä mietiskelystä, jota Hehkutonvalo kävi läpi! Muutamat toistot sekoittivat välillä, mutta se ei haitannut lukemista! 19kp - Masi-

Kirkaslintu //
Lyhyehkö pätkä, mutta pelkkää asiaa ja hyvin johdettu eteenpäin. Tykkäsin siitä, että miten toit Chabin hahmoa esille, kuvailu ja käytös kuulostivat entiseltä parantajalta! (Toivon, että Chabi on kanssani samaa mieltä!) Jätit Haukkatähden ja Sudentähden nimet mainitsematta, joten unesta tietämättömät voivat olla hieman ihmeissään tätä lukiessaan, mutta pidin Kirkaslinnun tarinasta! 15kp - Masi -

Kukkaiselo //
Oon tosi usein ollut kauhuissani siitä, että kuolleita (rakkaita hahmojani) käytetään tarinoissa, koska pelkään ettei heidän luonnettaan tuoda oikein esille. Sie kuitenkin teit sen! Oon tosi helpottunut, ja iloinen siitä, että rakas Raivo ja Valkea olivat sellaisia kuin ovat ^^ ♥ Hyvää kuvailua, mielenkiintoinen ja pitkähkö tarina (ei tylsä!) 17kp - Masi -

Salviantaika //
Pituus, wau! Todella pitkä ja hyvä tarina, kuvailu oli hienoa ja huomasin alkaneeni järsiä huulikoruani, kun keskityin sade kohdassa lukemaan mielenkiinnosta. Heh. Jokin mitätön kirjoitusvirhe kurkkasi jostakin välistä, teksti oli todella sujuvaa, hyvin tuotettua ja jään innolla odottamaan hetkeä, kun Sarastuksenpentu saa kuulla voimistaan! Onnea uudelle parantajakissalle! ♥ 20kp - Masi -

Nimi: Mymmeli

09.11.2018 18:49
Ruistassu/-lampi – Salamaklaani

Näky Kuulammesta edessäni puhkaisi jännityksen ja antoi ilon sataa päälleni. Tassutin mestarini vierellä muiden parantajien luo. Vilkaisin Orvokkisydäntä. Hän hymyili minulle rohkaisevasti.
”Ennen kuin pääsemme Tähtiklaanin unien ja enteiden pariin, minulla on eräs tärkeä asia.” Muut parantajat katsoivat tutkivasti meitä. ”Ruistassun on aika saada parantajanimensä. Ruistassu, tule tänne eteen.”
Astuin Orvokkisydämen vierelle. Hän katsoi minua, ja erotin hänen silmistään ilon ja ylpeyden.
”Minä, Orvokkisydän, Salamaklaanin parantaja, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti oppiakseen parantajien tavat, ja teidän avullanne hän palvelee klaaniaan monta kuuta. Ruistassu, lupaatko vaalia parantajien tapoja, pysyä poissa klaanien välisestä kilpailusta ja suojella kaikkia kissoja samanvertaisesti, jopa henkesi uhalla?”
”Lupaan”, naukaisin vakaasti.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle oikean parantajanimesi. Ruistassu, tästä hetkestä alkaen sinut tunnetaan Ruislampena. Tähtiklaani kunnioittaa uskoasi ja intoasi oppia uutta, ja hyväksymme sinut täydeksi Salamaklaanin parantajaksi. Olkoon unesi hyviä.”
Turkkini jokainen karva kihelmöi. Olin oikea parantaja! En ollut koskaan voinut kuvitellakaan, miten hyvältä se tuntui.
”Minullakin on nimitysasiaa”, naukaisi Kanervamarja. ”Laventelitassu, tulehan.”
Seurasin toisen oppilaan nimitystä mielenkiinnolla. Tuntui, kuin olisin nähnyt hänen silmissään epävarmuuden, vastentahtoisuuden piikin, mutta uskoin vain kuvitelleeni koko asian. Parantajanimensä saatuaan Laventelimarja sanoi jotain mestarilleen. Vanhemmat parantajat vaihtoivat ehkä sanasen keskenään. Minä halusin puhua Laventelimarjan kanssa.
”Hei, Laventelimarja”, tervehdin iloisesti.
”Hei”, hän vastasi yllättyneenä.
”Odotatko tapaamista Tähtiklaanin kanssa?” kysyin.
”Mmh... kyllä”, toinen vastasi jotenkin poissaolevasti. Olin avaamassa suutani kysyäkseni lisää, mutta huomasin muiden parantajien kokoontuvan yhteen. Loikin vikkelästi heidän luokseen. Laventelimarja näytti havahtuvan horteestaan ja hän seurasi nopeasti perässä.
”No niin. Aloittakaamme tapaaminen esi-isiemme kanssa”, kuulin jonkun sanovan. Asetuin makuulle kallion päälle ja lipaisin muutaman pisaran vettä. Ehdin maistaa tähdet ja kylmyyden, ennen kuin tempauduin värien ja valojen pyörteeseen. Lensin valon läpi ja laskeuduin kevyesti nurmelle.
”Ruislampi”, ääni tervehti. Huomasin edessäni olevan kissan.
”Hei”, naukaisin ja kumarsin. ”Hienoa nähdä taas.”
”Onnea parantajanimestäsi”, sanoi Haukkatähti.
”Onko sinulla minulle jotain asiaa?” kysyin ja vaihdoin painoa tassulta toiselle.
”Ei oikeastaan. Halusin vain tulla tervehtimään sinua”, kolli sanoi katsellen ympärilleen. ”On aina hienoa nähdä, miten uusia parantajia ja sotureita nimitetään.”
”Selvä”, sanoin aavistuksen pettyneenä. Olin odottanut jonkinlaista ennettä. Tosin enteillä oli usein tapana liittyä jotenkin pahaan. Näin, miten Haukkatähti alkoi haalistua, samoin kuin ympäristö. ”Näkemiin!” ehdin naukaista, kun minut nykäistiin hereille. Nostin kuononi käpälien päältä. Muutkin olivat alkaneet heräillä.
*Siinäkö se oli?* kysyin turhautuneena itseltäni, mutta tiesin etten saisi vastausta. Ja ainahan edes jonkun tapaaminen oli parempi kuin ei mitään.

//okei tuntuu että unohin jotain olennaista, mutta sanokaa sitten ja yyh en jotenki tykkää tästä x( mutta julkastaan nyt kumminkin

Vastaus:

Mielestäni et unohtanut mitään olennaista, ja vaikka tarina ei mitenkään ihmeellinen ollutkaan, pidin siitä ^^ Tarina on selkeää luettavaa, en huomannut kirjoitusvirheitä, sekä pituudeltaan tämä oli hyvä! (Toivoin, että Ruislampi ja Laventelimarja olisivat saaneet omat tarinansa, mutta tämä myös käy! Pääsee helpommalla!)
Annan sinulle 10kp:etä itse tarinasta + 4kp:etä, että tämä oli ensimmäinen tarinasi. Eli 14kp:etä ^^ - Masi YP -


Tarina oli hyvän pituinen sekä mukavaa lukea. Ei kirjoitusvirheitä, mutta omaan silmääni aika paljon lyhyitä lauseita eikä kauheasti kuvailua. Tarinasta kuitenkin näki sen ajatuksen ja Ruislammen energia oli ihailtavan suloista. Toivottavasti hän näkee tulevaisuudessa monia hyviä unia. Siis hyvä tarina, mukavan pituinen ja tuosta on hyvä jatkaa roolinnassa. Annan siis 12 kp:ta pituudesta ja helppolukuisuudesta. Hyvä ensimmäinen tarina ja toivottavasti kirjoittelet lisää ^^ - Heli -

Nimi: Masi

04.11.2018 17:52
//Blari//
Hiirenpolku – Lumouksenklaani – Parantajaoppilas
Lopulta Hiirenpolkukin sai asettua aloilleen Kuulammen äärelle, ollen valmiina aloittamaan oman näkynsä. Aaveenvarjo asettui oppilaansa vierelle, ja vaikka kaksikon matka tänne olikin ollut hieman ankeissa merkeissä, Hiirenpolku oli jo tottunut siihen. Hyvin usein Aaveenvarjo oli hänelle vain silloin mukava, kun kyseessä oli opetustilanne. Oppilas oli kyllä huomannut mestarinsa muutenkin vaikuttavan jatkuneesti siltä kuin olisi nurkkaan ahdisteltu hiiri, mutta tämä oli osittain sen aiheuttanut itse, hyppimällä Tomukuun ja Veriruusun käpälille. Hiirenpolku ei tiennyt mistä siinä oli kyse, mutta päätti kuitenkin yrittää tukea Aaveenvarjoa, jos voisi. Kuitenkaan kääntymättä klaaniaan tai arvoaan vastaan, puhumattakaan Tähtiklaania vastaan.
Omiin ajatuksiinsa uppoutunut parantajaoppilas laskeutui hiljaiseen uneen ja ennen kuin hän ymmärsikään ajatusvirtansa katkeavan, hän räväytti silmät auki vastaanottaakseen viestin Tähtiklaanilta. Kuitenkin Hiirenpolku huomasi olevansa hiljaisessa Lumouksenklaanin leirissä. Kolli oppilas lähti hivuttautumaan lähemmäs aukiota, yrittäen etsiä missä kissat olisivat, mutta pian hänen lävitseen juoksikin ryhmä, jonka naaras ymmärsi partioksi. Hiirenpolku pyöri hetken ihmeissään paikallaan, kun hän ei kuullut mitään ääntä mistään, ainoastaan näki vieraita ja tutumpia kasvoja ympärillään, jotka kääntyivät katsomaan puhujankivelle. Hiirenpolku päättikin asettua syrjemmälle katselemaan puhujankivelle, jossa seisoi harmaa raidallinen naaras, jonka silmät hohtivat sinisinä ja tämä puhui hyvin ylväästi klaanille. Hiirenpolku kurtisti kulmiaan, koska ei edelleenkään kuullut mitään, ei mitä tämä mahtoi sanoa.
Kissat kuitenkin hänen vierellään alkoivat hurraamaan jotakin johtajansa sanomaa, sekä päällikön vierelle siirtyi toinen naaras kissa, oranssilla turkilla. Kissojen ilmeistä päätellen, mikä tilanne koskaan olikaan, se oli hyvä asia, koska nämä hymyilivät ja hurrasivat iloisina. Hiirenpolku yritti painaa tarkasti kahden kissan kasvot mieleensä, jotka seisoivat ylhäällä, mutta suoraan sanoen aralla Hiirenpolulla ei ollut mitään hajua, keitä nämä kaksi kissaa olivat. Hän yritti etsiä leiristä tuttuja kasvoja, mutta saattoi vain tunnistaa Hopeakuun ja Pajuhännän, jotka katselivat sotureidenpesän edustalla suoraan häntä. Hiirenpolku värähti kaksikon tuijotusta, ja samaisella hetkellä heräsi.
Kuulammella kissat edelleen lepäsivät ja näkivät uniaan, joten Hiirenpolku päätti vain alkaa sukia turkkiaan tasaisemmaksi ja odottaa, että Aaveenvarjo olisi valmis, jotta he voisivat lähteä. Kolli myös toivoi, ettei Salamaklaanin parantajat olleet ottaneet liikaa itseensä siitä, etteivät he olleet Lumouksenklaanista tuoneet näille yrttejä, kuten monet muut olivat. Oikeastaan Synkkäklaani ja Lumouksenklaani taisivat olla ainoat, jotka eivät olleet tuoneet mitään.


Tammipolku – Salamaklaani – Kuningatar – Päällikön kumppani
Tammipolku oli koko aamun hengittänyt hyvin raskaasti, ja väsyneesti. Hän oli saanut supistuksia alkavan synnytyksen takia, mutta hän oli myös kiitollinen siitä, että Puolukkapihla ja Hiirenmieli olivat hänen seuranaan. Kolibritähti oli lähtenyt pienen ryhmänsä kanssa Myrskyklaaniin selvittelemään Kuolonlaulun tulevaisuutta Salamaklaanissa, sekä parantajat olivat vasta tulossa takaisin Kuulammelta, joten Tammipolun oli turvauduttava ensisynnyttäjä kokeneempiin naaraisiin. Aiemmin päivällä Tammipolku muisti Katajakaiun kertoneen menevänsä metsästämään hänelle jotakin, mutta muuten hän olikin vain maannut pesässä läähättämässä, vaikka Hiirimieli olikin tuonut sammaleiden avulla hänelle vettä.
’’Pystyt kyllä tähän’’, Hiirenmieli naukui kannustavasti, samalla kun Puolukkapihla yritti sehkä vähän ärtyneellä omalla tavallaan kannustaa kuningatarta. Tätä hetkeä oli koko klaani odottanut, että päällikkö saisi omia pentuja ja niiden tulevia seremonioita, joissa klaani voisi juhlia ja kuunnella pentujen nimet. Tulevaisuus olisi heidän pennuilleen jo valmiiksi asetettu tassuihin, ja synnytyksenkin hetkellä Tammipolku huomasi rukoilevansa Tähtiklaanilta, että esikoinen olisi kolli. Seuraavana rukouksena oli, että he saisivat edes yhden tyttären. Edes yhden! Päällikköperheelle olisi tärkeää saada poika, mutta Salamaklaanissa oli lähes häpeällistä, jos ei saanut yhtäkään tytärtä.
’’Sinä teit sen Tammipolku’’, Hiirenmieli kehräsi ja Tammipolku kohotti väsyneen katseensa kolmeen pentuun, jotka Puolukkapihla ohjasi kuningattaren vatsan äärelle hellästi kuonollaan. Tammipolku oli saanut synnytyksen ajaksi kepin, jota oli pureskellut ja nyt katsoikin siinä olevia koloja ja reikiä.
’’Kerron pennuista Kolibritähdelle, kun hän saapuu. Yritä nyt levätä’’, Puolukkapihla naukui karheasti, mutta ystävällisesti, siirtyen pesästä ulos. Tammipolku kiitti kokeneempaa naarasta hiljaisella pään nyökkäyksellä ja ystävällisellä hymyllä.
’’Kaksi poikaa ja yksi tytär’’, Hiirenmieli kehräsi Tammipolun vierellä, kuningattaren vastatessa tämän hymyyn. Hän oli onnistunut! Esikoinen olisi poika ja heillä olisi ainakin yksi tytär!






Vastaus:

Hiirenpolku//
Tarina oli hyvä ja ytimekäs. Tekstiä on mukava lukea ja sieltä nousee esiin erilaisia ajatuksia. Tyylisi on ihanaa lukea ja saat kaiken oleellisen esiin tarinassa. Vaikka osan tarinoista jouduit kirjoittamaan uudestaan, saat silti aina niihin yhtä mukavan tunnelman. Annan tarinastasi 15 kp:ta. En löytänyt kirjoitusvirheitä ja lyhyt mutta ytimekäs tarina oli kiva lukea. - Heli -


Tammipolku//
Näitä tarinoita tullaan lukemaan monta, mutta ne kuitenkin ovat aina hieman erilaisia. Hyvin otit huomioon muut kissat ympärillä sekä lisäsit klaanin muuta toimintaa ajatuksiin. Teksti oli hyvää lukea enkä löytänyt kirjoitusvirheitä. Ajatukset ovat tärkeitä ja vaikka teksti ei ehkä ole pisin oleellisin pointti siitä tulee esiin. Hyvää työtä! Annan Tammipolulle 16 kp:ta ja toivon pennuille valoa heidän tiellään. -Heli -


Ratamopentu//
Ratamopennun tarina oli mielenkiintoinen. Vaikka kirjoitat tämänkin pätkän uudestaan, se oli silti mielenkiintoinen ja vielä mukavan pitkä. En löytänyt silmäänpistäviä kirjoitusvirheitä, mikä siis aika hyvä infoosi nähden. Ajatukset olivat kohdillaan sekä kaikenlainen kuvailu oli minusta hyvä ja sopivaa tähän. Kirjoitustyylisi taas oikein hyvä ja niin kuin aina sitä on mukava lukea. Toivottavasti pääsen seuraamaan Ratamoa vielä lisää. Pentu saa tästä tarinasta 15 kp:ta. Jatka samaan malliin! - Heli -


Kivipentu//
Tämä pätkä herätti mielenkiintoni. Se oli todella hienosti kirjoitettu ja Kivipennun ajatukset olivat koskettavia. Tarina oli mukavan pituinen eikä sieltä löytynyt virheitä, myös mielenkiinto pysyi tarinassa ihan loppuun asti. Koko perheen mukaan otto oli mukavaa ja jäin säälimään pientä Kivipentua tämän lopuksi :'D Erittäin hyvä tarina, mainiosti kirjoitettu ja maltan tuskin odottaa jatkoa. 20kp:ta ihana tarina! Jatkoa tälle kiitos ^^ - Heli -

Nimi: Masi

03.11.2018 04:55
// Jes kiva. En just poistanut näitä vahingossa eli jouduin väsäämään näitä alusta. Anteeksi, mutta en nyt jaksa kuin nämä kaksi.. Toivottavasti nämä edistävät hiukan, yritän huomenna niitä muita uudelleen kirjoittaa. Sori siis kirjoitusvirheistä, sun muista sekavuuksista, oon todella väsynyt ja motivaatio tippui nollaan ärsytyksestä, kun pitkät 9 tekstiä poistuivat >.< Mutta jos joku saa näistä jotakin irti, niin saa tarinaroolia miulle ja hahmot, joille ajattelin jotkin mahdolliset pisteet tulevan, ovat nuo joiden nimi on ilmoitettuna otsikossa. Mehmeh. Ärsyttää niin paljon //



Ratamopentu – Myrskyklaani – Pentu

Punaoranssit täplät omistava naaras pentu päästi ilmoille suuren haukotuksensa, väräytellen viiksiään haukotuksen mukana. Hän sai nopean potkun sisareltaan Vatukkapennulta nenälle ja tilanteesta ärtynyt Ratamopentu jäi mulkoilemaan unista sisartaan, joka yritti hakeutua tiheämmälle Pilvipennun ja Satakielen väliin. Ratamopennun teki kovasti mieli laukoa Vatukkapennulle muutamat kipeät faktat siitä, kuinka epäkohteliasta oli potkia toisia nenälle, jos toinen haukotteli, mutta päätti antaa asian olla. Vatukkapentu olisi kuitenkin kääntänyt tilanteen jotenkin häntä vastaan, joka olisi herättänyt myös Satakielen, heidän emonsa. Eikä Ratamopentua juuri nyt kiinnostanut alkaa selvittämään mitään typerää kiistaa emon vihaisen katseen alla.
Ratamopentu päättikin siirtyä pois pentutarhasta, astellen viileään ulkoilmaan, jääden istumaan pesän edustalle. Pieni naaras nyrpisti nenäänsä, kun katseli useita kuita vanhempia sotureita, jotka olivat Käärmesielun muodostamissa ryhmissä. Partiot aloittaisivat pian lähtönsä eri tehtäviin, ja salaa Ratamopentu huomasi toivovansa, että jonakin päivänä voisi itse olla määrittelemässä kuka menee ja mihin menee. Hieman kritisoivasti pentu jäi tuijottamaan Käärmesielua, jonka valkean värinen turkki kermansävyisillä täplillä loisti aamu auringossa Vihertähden viereltä, kun päällikkö oli mennyt tuon luokse keskustelemaan. Ratamopentu varmasti osaisi hoitaa varapäällikön tehtävät paremmin kuin Käärmesielu ja päällikön asiat vähintään yhtä hyvin kuin Vihertähti! Ajatus sai naaraan röyhistämään rintaansa omahyväiselle ajatukselleen, ennen kuin syrjemmältä aukiolta kuului huvittunut naurahdus, kun Vihakatse oli huomannut hänet.
’’Huomenta Ratamopentu’’, punertava kolli naukui, astellen tyttärensä luokse, joka heilautti häntäänsä iloisena ja päästi kehräyksen kera lämpimän puskemisen isänsä kylkeä vasten. ’’Vieläkö Satakieli on lepäämässä? Hän kyllä vaikutti todella väsyneeltä eilen’’, Vihakatse istuutui tyttärensä vierelle ja Ratamopentu pyöritteli silmiään. Vihakatse tuntui Ratamopennun mielestä olevan aina kaikesta huolissaan ja murheissaan, mutta toisaalta, Ratamopentu ei ehkä koskaan ole ollutkaan niin kiinnostunut emostaan tai sisaruksistaan kuin ehkä hänen pitäisi. Verrattaessa Vatukkapentuun tämä juoksi aina ihaillen isänsä perässä, kun Pilvipentu oli kiintynyt heidän emoonsa, eikä oikeastaan kuunnellut ketään muuta kuin Satakieltä. Joskus Ratamopentua Pilvipentu pelotti, kuten viimeksi, kun he leikkivät Pilvipennun ja hänen leikkinsä yltyi aika hurjaksi. Jos Satakieli ei olisi komentanut Pilvipentua lopettamaan, Ratamopennulla olisi varmasti ikävä lovi nyt korvassa.
’’Mitä mielenkiintoista sinä saat tänään tehdä? Mihin partioon päädyit?’’, Ratamopentu heilautti innoissaan korviaan Vihakatseelle, kun heidän välilleen oli laskeutunut tylsä hiljaisuus jo joksikin aikaa. Vihakatse räpäytti silmiään, selvästi mielissään siitä, että Ratamopentua kiinnosti jokin hänenkin tehtävänsä.
’’Päädyin rajapartioon, mutta menen vasta myöhemmin, joten ajattelin odotella, että muu perheemme herää. Olisi mukavaa saada viettää aikaa teidän kanssanne, ennen kuin olette oppilaita ja omilla teillänne’’, Vihakatse hymyili Ratamopennulle. Ratamopentu kurtisti kulmiaan, mutta yritti pitää pehmeää hymyä kasvoillaan. Vihakatse alkoi selostaa jotakin ylistävää puhetta, kuinka ylpeä oli perheestään, mutta Ratamopentu eksyi täysin omiin ajatuksiinsa ja jäi katselemaan kauempana olevaa Hiekkapyörrettä, sekä tämän kumppania Kastehelmeä. Vihakatse oli toiminut eräänlaisena kasvatti-isänä Hiekkapyörteelle, Huuresydämelle ja näiden kadonneelle siskolle Hiutaleenhännälle, kun Yönkäärme, näiden emo oli ollut pahasti masentunut kumppaninsa kuoltua. Joskus Ratamopentu vertaili itseään Huuresydämeen, tuohon naaraaseen, joka oli kuin synnynnäinen päällikkö kaikessa, tai sitten herrasmiesmäiseen hyväntahtoiseen Hiekkapyörteeseen. Miltähän tuntuisi menettää oma sisar? Ratamopentu heilautti harmistuneena häntäänsä, kun ajatteli, että menettäisi Vatukkapennun, vaikka nuorempi ja arempi sisar häntä ärsyttikin, se olisi silti kamalaa.
’’Siinähän sinä olet kultaseni!’’, Satakieli henkäisi, kun asteli tyytymättömänä Ratamopennun ja Vihakatseen väliin. Ratamopentu sai tiukan näpäytyksen emonsa hännästä nenälleen, kun oli karannut omille teilleen, mutta heti perään pehmeän nuolaisun päälaelle isältään. Ratamopentu jäi oudoksuen tuijottamaan kaksikon väliin, kun he alkoivat vaihtaa kuulumisiaan ja Pilvipentu, sekä Vatukkapentu tulivat ulos pesästä. Pilvipentu tervehti isäänsä kevyellä nyökkäyksellä, kun Vatukkapentu heittäytyi kehräämään isän poskea vasten, kun kolli kyyristyi alemmas tervehtimään toista tytärtään.
’’Leikitäänkö jotain?’’, Vatukkapentu hihkaisi innoissaan Pilvipennulle ja Ratamopennulle. Pilvipentu ei vastannut, kuten ei koskaan aiemminkaan. Satakieli oli pyytänyt Pilvipentua tapahtuneiden jälkeen hillitsemään väkivaltaisuuttaan ja liian aggressiivisia leikkejä, jonka takia Pilvipentu oli alkanut vältellä leikkimistä. Koska Ratamopentuakaan ei huvittanut leikkiä, veljen hiljaisuuden takia, Vatukkapentu jäi leikkimään yksin lehden kanssa.



Kivipentu – Yöklaani – Pentu
’’Napatkaa se jänis, ennen kuin se karkaa!’’, Saukkopentu hihkaisi pentulauman hänniltä, Sarastuksenpennun kiitäessä Hiljaisuudenpennun kanssa ryhmän kärjessä. Kivipentu hyppäsi pitkän loikan, mutta liukkaaksi muuttanut maa liu’utti kollin ilmassa lentävän tuulen ohitse. Kivipentu onnistui pitämään tasapainonsa, vaikkakin hän joutui tekemään pitkän kierron, jotta pysyisi muun pentu joukon perässä. Harvoin koko penturyhmä jaksoi kiinnostua leikkimään yhdessä, mutta kevyen lumen tulon jälkeen kaikki olivat saaneet innokkuutta leikkimään.
Aukion laidalla Aamunkajo suki kumppaninsa Kettupisaran turkkia, Kettupisaran katsellessa ryhmää, joka viiletti aukiolla innoissaan kiljahdellen ja nauraen. Lopulta Hiljaisuudenpentu nappasi lehden hampaisiinsa, kuitenkin liukuen maassa hetken eteenpäin. Aamunkajo jäi itsekin katsomaan pentuja, lämmin kehräys kantautuen kurkustaan, kun pennut lähtivät kulkemaan vanhempiaan kohden. Kivipentu oli hengästynyt ja hieman hitaammin kulkeutui muun ryhmän perässä, päätyen istumaan isänsä Kettupisaran vierelle, alkaen sukia omaa kylkeään tasaisemmaksi.
’’Isä, voiko minusta joskus tulla sinun kaltaisesi soturi?’’, Hiljaisuudenpentu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, mutta se olikin Hiljaisuudenpennun tapaista, sanoa yhtäkkiä jotakin, mitä kukaan ei osannut olettaa. Tai sellainen kuva Kivipennulla oli sisaruksestaan. Kettupisara hymyili pojalleen.
’’En näe mitään syytä sille, mikset voisi kohota jopa minua korkeammalle arvolle tulevaisuudessa’’, Kettupisara hymyili. Aamunkajo katsahti lempeästi pentujaan, kun Sarastuksenpennun kasvoille jäi lepäämään mietteliäs ilme.
’’Minäkin haluan olla isänkaltainen soturi! Kaikista vahvin, viisain ja paras!’’, Saukkopentu kiljahti innoissaan, alkaen hyppiä riemuissaan, loikaten lopulta isäänsä vasten hurjan kehräyksen saattelemana. Kettupisara naurahti, alkaen sukia tyttärensä päälakea lempeästi, Saukkopennun kikattaessa. Kivipentu katseli tuttuun tapaansa tosikkona sisaruksiaan, miettien, mitä itse voisi haluta tulevaisuudessa. Hänellä ei riittänyt mikään tavallinen, mutta hän halusi samaan aikaan toimia nuorempien sisaruksiensa kivimuurina, ettei kukaan voisi tehdä näille mitään pahaa.
’’Voiko minusta tulla kuningatar, kuten sinusta emo?’’, Sarastuksenpentu kysyi hiljaa mietteliäänä, Aamunkajon silmien loistaessa iloisena, kun hänetkin muistettiin. Aamunkajo kehräsi lempeästi, sanoen kuinka hienoa se hänestä olisi, jos hän saisi katsoa, kuinka Sarastuksenpentu saisi kumppanin ja voisi perustaa oman perheensä, sekä olla mukana auttamassa tätä. Kivipentu istui edelleen hiljaisena, katsellen aukiota vaisusti, kunnes hän havahtui, kun aukiolta heidän luokseen suuntasivat Oravanmarja pörröisen häntänsä ja Hohderoihun kanssa. Siitä ei ollut kauan, kun vanhemmista sisaruksista yksi oli menehtynyt, Hämäränlumo, joka oli ollut iso pala suurelle perheelle. Oravanmarja tervehti Kivipentua pörröttämällä tämän päätä hännällään, kollin mutristaessa suutaan.
’’Miten täällä voidaan?’’, Hohderoihu kysyi, tervehtien emoaan lempeästi hieromalla neniä yhteen, jonka jälkeen isää puskemalla lavalle.
’’Me kerromme tulevaisuutemme unelmia! Minusta tulee klaanin paras soturi!’’, Saukkopentu hihkaisi innoissaan isoveljelleen, Hohderoihulle, joka hymyili pikkusisarelleen. Oravanmarja kurtisti muka loukkaantuneena kulmiaan.
’’Anteeksi vain, mutta minusta tulee sellainen! Kaikista paras ja kerrassaan ainoa laatua!’’, Oravanmarja nyrpisti nenäänsä, saaden Saukkopennun heittäytymään isosiskonsa kimppuun, Oravanmarjan muka lennähtäessä selälleen. Kivipennun mielestä Saukkopennun läpsiminen näytti hyvin säälittävältä Oravanmarjaa kohtaa, joka esitti kiljuvansa kauhuissaan, samalla kun Aamunkajo purskahti hykertävään nauruun ja Kettupisara kehräsi itsekseen.
’’Mitä sinä odotat tulevaisuudeltasi, Kivipentu?’’, Hohderoihu kysyi hieman hiljaisempana Kivipennulta, tullen nuoremman veljensä vierelle. Hohderoihu olikin aina ollut sellainen, kenelle Kivipentu koki voivansa jakaa ajatuksensa ja murheensa, sillä isoveli oli sitä sorttia, että kuunteli tarkasti ja mielellään, yrittäen auttaa. Ja jos Kivipennulla oli huono mieli, niin sitten he mököttivät yhdessä koko maailmalle Hohderoihun kanssa.
’’Kyse ei ole siitä, mitä minä odotan tulevaisuudeltani. Vaan minä haluan olla jonakin päivänä vastuussa kissoista ja heidän hyvinvoinnistaan. Haluan olla suojeleva kivimuuri, jota ei nujerreta ikinä, ja se.. Se kun suojelee heikompiaan’’, Kivipentu naukui katsellen hiljaisena tassujaan, takeltelu sanoissa johtui siitä, että perhe oli jäänyt kuuntelemaan häntä. Aamunkajo etenkin, koska hän oli aina ihmetellyt, miksei Kivipentu koskaan voinut puhua hänen kanssaan mistään, mutta jakoi kaiken Hohderoihulle. Joskus Aamunkajo oli kysynyt asiaa Kivipennulta, mutta sitäkin enemmän voivotellut Kettupisaralle.
’’Eli perheen isähahmo, joka suojelee perhettään?’’, Aamunkajo kehräsi itsekseen, Kettupisaran vilkaistessa kumppaniaan hymyillen. Kivipentu mulkaisi emoaan, alkaen kuumeisesti polkea tassullaan maata.
’’En minä sitä tarkoittanut! En halua omaa perhettä, kun minulla on teidät’’, Kivipentu mutisi, saaden Aamunkajon räpyttelemään silmiään hämmentyneenä. Tavallaan emo taisi ilahtua Kivipennun sanoista, mutta samalla loukkaantua siitä, ettei tämä haluaisi omaa perhettä, josta Aamunkajo voisi intoilla. ’’Kun haluaisin olla klaanin päällikkönä, suojella kaikkia ja auttaa’’, Kivipentu naukui hieman nolostuneena, saaden Saukkopennun purskahtamaan nauramaan. Kivipentu painoi toisen korvansa harmistuneena alas, kun Aamunkajokin räpytteli häkeltyneenä vain silmiään, eikä kukaan muu oikein osannut sanoa mitään, kun nuoremmat sisarukset tirskuivat tai hymyilivät. Jotenkin kaikki tuntuivat ivailevan Kivipennun kustannuksella, joten kolli käänsi heille häntänsä ja lähti kipittämään omia menojaan pois paikalta, Hohderoihun vielä mulkaistessa Saukkopentua.

Nimi: Pelkotuoksu

27.10.2018 08:11
//Myrkkymudan hyökkäys, Täplähaukan näkökulma

Kävelin rauhallisesti eteenpäin. Iha-askel ja Hallapaju kävelivät rauhallisesti perässäni, juoksin itse Auringonviillon perässä. Aurinkohuippu oli mennyt jo aikoja sitten, ja alkoi jo hieman hämärtää.
Haistelin hetken ilmaa ja katsoin innoissani eteenpäin.
"Löytyikö jotain?" Iha-askel maukaisi kauempana.
"Jep! Tänne suuntaan", naukaisin innoissani ja lähdin kävelemään nopeasti eteenpäin.
Takanani Auringonviilto kiihdytti vauhtiaan, siskokseni melkein jo jäivät jälkeen.
Haistoin vahvemmin riistan tuoksun.
"Auringonviilto", kuiskasin ja pysähdyin pensaan taakse.
Kurkistin varovasti ja näin kanin mutustelemassa ruohoa. Auringonviilto tuli varovaisesti ja hiljaa vierelleni ja nyökkäsi.
"Jos teemme niin, että Hallapaju ja Iha-askel hyökkäävät molemmilta sivuilta ja minä sekä Täplähaukka edestä ja takaa", Auringonviilto esitteli suunnitelmansa.
Hallapaju ja Iha-askel, jotka olivat jo ehtineet paikalle, nyökkäsivät ja lähtivät hiipimään kanin sivuille. Auringonviilto nyökkäsi minulle hiljaa ja lähdin varoen, hiljaisesti hiipimään kanin taakse. Oksa rasahti käpäläni alla, ja kani nosti hetkessä päätään, mutta kun se ei huomannut mitään, se jatkoi lehtien napostelua, tarkkana kuitenkin. Pääsin kanin taakse ja lähdin varovaisesti hiipimään sitä kohti. Kani vaistosi sen jotenkin ja pyrähti juoksuun. Se lähti Hallapajun suuntaan ja sitten Hallapaju loikkasi pensaasta kynnet esillä. Hänen tähtäyksensä osui juuri kohteeseen ja kani vingahti. Hallapaju taittoi sen niskat nopeasti puraisemalla ja kani valahti hetkessä veltoksi.
"Hienoa Hallapaju!" huudahdin ja menin sisareni luokse ylpeänä hänen saamastaan saaliistaan.
"Ensimmäinen kerta kun sain kanin!" sisareni huudahti innoissaan.
"Eiköhän lähdetä jo leiriin päin, olemme kuitenkin jo pian Yöklaanin rajalla, alkaa jo hämärtää, jos matkalla löytäisimme vielä jotain?" Auringonviilto naukaisi.
Nyökkäsimme kaikki hyväksyvästi ja lähdimme tallustamaan kohti leiriä vanhemman kollin perässä.
Olimme kävelleet jo tovin, kunnes Auringonviilto pysähtyi - kuin seinään. Hän haisteli ilmaa tarkkana.
"Löysitkä si...." Täplähaukka ei kerennyt sanoa lausettaan loppuun, kun hän tunti painon päällään.
Hän ei tietenkään nähnyt kissaa, oli jo niin hämärää, mutta sitten joku kuiskasi hänen korvaansa:
"Nyt on minun vuoroni", Myrkkymudan ivallinen ääni sai minut hätkähtämään.
"M-myrkkymta", huokaisin raskaasti, mutten voinut enää mitään.
Hän asetti kyntensä kurkulleni ja sivalti siihen pienen haavan. Haavasta alkoi pulppuamaan verta. Myrkkymudan nauru kaikui, kun nukahdin tiedottumuuteen.
Oliko tässä loppuni?

//Auringonviilto, Myrkkymuta, Heli?//

Vastaus:

Arviointi:
- Oikeinkirjoitus
- Muutamat pilkkuvirheet
- Sanojen toisto
- Minä ja hän muodon sekoittuminen tarinassa
-+ Tarinan eteneminen
+ Pituus
+ Mielenkiinto
4 kp:etä ensimmäisestä tarinastasi + 4kp:etä itse tarinasta = 8kp:etä.

Pituudeltaan tämä on hyvänpituinen vastaus Helin aikaisempaan roolaukseen. Oikeinkirjoittamisessa on hieman hiomista, esimerkiksi nämä kohdat pistivät huomiooni:
"M-myrkkymta", "Löysitkä si...." (tämän korjaisin näin: ''Löysitkö sinä-'', koska lause jää kesken), sekä ''tuntea'' sana taivutetaan sanaksi tunsi, ei tunti ja ''sivaltaa'' taivutetaan sanaksi sivalsi, ei sivalti.
Eteneminen tarinassa oli aika nopeaa, sekä ''sitten'' -sanalla se tuntui välillä hieman luettelomaiselta luettavalta, sekä hämmensi joidenkin sanojen valinta.
Tuo loppu oli kyllä mielenkiintoinen ja jään odottamaan innolla tämän jatkumista! ♥
- Masi YP -

Tarina eteni hyvin ja siinä edettiin luovasti. Otit hyvin huomioon muut kissat ja loit tarinaan mielenkiintoisia kohtia. Enemmän olisin halunnut nähdä kuvailua, esimerkiksi kissojen ajattelua tai ympäristön kuvausta. Mielenkiinto pysyi tarinassa koko ajan kuitenkin aika hyvin. Ei kauheasti oikeinkirjoitus virheitä tai suurempia lukemista haittaavia kohtia.
Antaisin tarinasta 12kp:ta, miinusta oikeinkirjoitus virheistä, vähäisestä kuvailusta sekä muutamasta toistosta. Plussaa tarinan luovuudesta, mielenkiinnon ylläpitämisestä ja jännityksen luomisesta. Jatka samaan malliin!
VaraYP,
Heli =^^=

Nimi: heli-fairy

20.10.2018 20:50
//Myrkkymudan hyökkäys, Auringonviillon näkökulma

Auringonviilto oli mielellään lähtenyt nuorempien sisaruksien, Täplähaukan, Hallapajun ja Iha-askelen, kanssa metsästämään. Auringonhuippu oli valunut jo heiltä ohi, eivätkä kukaan heistä ollut päässyt rajapartioon mukaan. Metsästys kiinnosti kaikkia, joten he mielellään lähtivät nelisin vaeltamaan metsään riistan perässä. Sotureilla, tai useimmiten Täplähaukalla ja Auringonviillolla oli ollut monia yhteisiä harjoitustuokioita oppilasaikana ja niin Auringonviilto oli saanut näistä kaikista ystäviä. Suuri punertava kolli oli tutustunut näihin nuorina ja nyt oli iloinen asemastaan, jossa sai olla sisariensa kanssa saaden lisukkeeksi myös muutaman ystävän. Täplähaukka oli innoissaan loikkinut leiristä jo ulos, Iha-askelen, Hallapajun ja Auringonviillon naureskellessa tassuttaen naaraan perässä ulos.
"Onneksi on sentään kaunis päivä", Iha-askel oli naukaissut väsyneenä Auringonviillon viereltä, kun he olivat päässeet ulos leiristä. Viime öinen kokoontuminen selvästi painoi nuoren soturin hartioita.
"Totta. Hyvä päivä saalistaa, ehkä riistaakin vielä löytynee, kun pakkanen ei ole liiaksi kiristynyt", kolli pörhisti turkkiaan kylmän viiman iskiessä päin. Se toi mukanaan viileää lehtikadon tuoksua, havaittavissa kuitenkin riistan tuoksahduksen.
"On tämä sentään parempaa kuin partiossa juokseminen", Täplähaukka naurahti edempää muiden hitaammin askeltaen toisen perässä.
"Toivottavasti löydämme paljon riistaa!" Hallapaju naukui iloiseen sävyyn Iha-askelen viereltä. Täplähaukka oli selvästi kiintynyt saalistamiseen, niin kuin vanhempi kollikin. Sisarukset hieman perässä tosin laahaten, aktiivisen soturittaren juostessa edessä. Se oli hänestä rauhoittavaa ja mukavaa, oliko sitä oikeasti parempaa kuin hiljaisessa metsässä hiipimistä riistan perässä. Hämärä oli pikku hiljaa alkanut laskeutua metsän ylle saaden puiden oksiston heittämään maahan rumien varjojen seikkailun. Auringonviilto ei pitäny yöstä liiakseen. Päivän valolla oli mukavempaa juosta vuoristossa, vaikkei vielä mikään pikimusta yö ollutkaan. Partio oli matkannut hyvän tovin Yöklaanin havuisessa maastossa, päästen sitten lähelle vuoren juurta, jossa Täplähaukka maisteli innokkaasti ilmaa.
"Löytyikö jotain?" Iha-askel naukui askeltaen toisen vierelle.
"Jep! Tänne suuntaan", naaras naukui iloisesti näyttäen hännällään suuntaa. Auringonviilto nyökäytti päätään hyväksyvästi ja lähti Hallapajun kanssa suuntaamaan Täplähaukan osoittamaan suuntaan.

//Täplä/Myrkky, Pelkotuoksu?//

Vastaus:

Arviointi:
Tarina on pituudeeltaan sopivan pitkä aloitellakseen tarinaroolausta, sekä se on selkeälukuista, hahmojen kuvailu sujuu hyvin ja muiden hahmojen kommentointi on onnistunut. Hyvä Heli! 10kp + 4kp:etä ensimmäisen tarinaroolauksen johdosta, eli 14kp:etä! - Masi YP -

Tarina on selkolukuista ja en ainakaan silmäillessäni huomannut kirjoitusvirheitä, vaikka joitakin sanoja oltiin toisteltu niin että sen ainakin itse huomasi (esim. Alun 'Mielellään' oltiin käytetty hyvinkin peräjälkeen). Tarina oli mukavan pituinen aloitukseksi, eikä se kerennyt käymään pitkäveteiseksi, joten pisteitä siitä. Vaikka siinä ei sinäänsä vielä paljoa tapahtunutkaan, jätit hyvin seuraavalle jotakin josta voivat ottaa kiinni ja jatkaa. 8kp
- Chabine AYP -

©2018 Tarinat | Soturin sydän - suntuubi.com